Kesä Erkki Mielty astuu Matti-veljensä talon tupaan Valtaalan Maunukselaan.

Transkriptio

1 1 Jaakko Pietarinpoika Wallenberg Kesä Erkki Mielty astuu Matti-veljensä talon tupaan Valtaalan Maunukselaan. Matti: Kattos velipoikaa, joko potaskat tuli kärrätyksi Kristiinan satamahan? Erkki: Ei niilloo viälä kiirusta, laivakin tuloo vasta kuukauren päästä. Matti: Mitähän jos mäkin panisin tuan koivikon kumohon ja potaskaksi? Erkki: Saishan siitä parisenkymmentä kuparitaalaria leiviskältä parempaa soon ku tervan kans fräköö. Matti: Jota orismalaaset ei eres saa teherä, nottei pruukilta loppuus syret. Erkki: Sellaaset on määräykset. Muistakko kun mä kävin Ooviikin klasipruukis muutama vuasi sitte, kun meirän potaskan värkköö oli aluullansa. Saksanmaalaaset lasinploosaajat siälä pruukia pyärittää. Sopevia äijiä, vaikka puhuuvakkin käsittämätööntä kiältä. Matti: Mistä sä tiäsit niiren sopevia olovan, kun et mitään ymmärtänykkään? Erkki: Preemerin-patruuna itte on turkulaanen ja osaa sen verran suamia, notta sain käsityksen. Matti: Mitäs sä mulle nuasta? Erkki: Puhuttihin joskus, notta pitääs saara klasipruuki tännekkin. Olishan se kätevämpää ja halavempaa kaikillen. Matti: Ei sellaasta kukaan osaas panna pystyhyn, eikä ainakaan teherä klasia. Erkki: Vaikiaa soonkin. Moon itte nähäny. Mutta Preemeri (Jakob Bremer) sanoo kerran, notta ne ottaas sinne suamalaasenki klopin oppihin, jos löytyys oikian sorttinen. Pitääs päästä kiälestäkin sen verran jyvällen, notta ymmärtääs, mitä ne siälä värkkää. Matti: Muistan mä sun tuallaasta puhunehen, kun tulit siältä reissulta. Mutta ei me silloon löyretty ketään sopevaa. Erkki: Nyt voitaas löytää. Kuinkas olis tua meirän äijän viimmeenen teelmöös, pikku-jaakkoo? Rippikoulu kunnialla suaritettu, ja näyttääkin ihan saksalaaselta. Matti: Ei mulloo mitään sitä vastahan. Soon viälä vähän kräissäänen taloon töihin, meirän oma Jaakkoo istuu niihin paremmin. Erkki: Antti taitaakin lähtiä pian omille teillensä? Matti: Joo, siltä tua näyttää, hamehien kiilto sillon silimis. Pikku-Jaakkoo oppii kaikki mekeleen kertakuulemalla. En tiärä, kehenkä on tullu ei ainakaan meihin. Erkki: Älä nyt tuttuja halaveeraa. Matti: Mä luulen, notta poika lähtis ylähä hyppien etelää kohoren, jos annettaas. Mutta äiteestänsä en tiärä. Erkki: Puhunko mä Marialle. Luuloo muutoon, notta soot karhaamas yhtä suuta pois taloostas. Matti: Niin olis hyvä. Maria on äijän jäläkihin ollu vähän aroollansa. Erkki: Ei tua ollu heleppoa tulla sellaasen äijän viärehen, jonka erelliset kakarat oli melekeen yhtä vanhoja ku se itte. Ja me oltihin sillon jo isäntinä kummaskin taloos. Matti: Hyvin se hoiti äijän loppuhun asti ja autteloo nykkin, varsinkin tuan Kreettan kans, joka ei taharo millään pysyä tervesnä. Sähän sanoot silloon, notta ne klasinploosaajat on jumalaa pelekääviä miähiä, vaikka hääriikin helevetin kuumas pätsis. Erkki: Ei ne jumalaa pelekää, noon hyvää pataa sen kans - oikeen kottesronttia. Matti: Tuan sä vetaasit omasta knupistas kottesronttia, kaikkia sitä Valtaalan kallioolla kuuloo! Erkki: Soon saksaa ja tarkoottaa, notta ne pitää jumalaa kaverinansa. Matti: Olishan se hyvä kaveerata jumalan kans. Saataas saretta ja paistetta aina oikiahan aikahan. Erkki: Eikä kaikki kakarat kualis ensimmääsenä vuanna, niinku akan velijen perhees, teirän naapuris. Ja menihän nuata meilläkin kolome ensimmäästä. Matti: On se juluma paikka, kun kakstoista kualoo peräjäläkehen, ja päälle menöö viälä akkakin. Erkki: Jaksoo sentähän ottaa uuren akan, ja ensimmäänen poika näyttää nyt terveheltä.

2 2 Matti: Toivotahan parasta. Kyllä sullakin otti kituumihin niiren ensimmäästen lähtö. Taisit haurata tuskas kuakkimalla julumetun pläntin nevaa. Erkki: Kuakituksi tuli, muttei rumihin kiusaaminen palijo heleppaa, kun sisikuntahan teköö kipiää. Mutta annetahan mennehien olla ja pannahan toimeksi. Puhu sä Jaakoolle, mä suastuttelen Mariaa ja koitan saara akan velijen poijan lähtemähän Jaakoon turvaksi. Matti: Simohan on jo raavas miäs. Mariakin suastuus helepommin. Erkki: Eiköhän tämä tästä. Astuu sisään Maria, poikien isän leski. Maria: Mitäs ne velijekset täälä taas juanii, akkojen selijän takana? Erkki: Tulevista puhutahan, tulikkin sopevasti. Me jo äijän aikana puhuttihin, notta pitääs saara joku klasinteko-oppihin Ooviikkihin, ohan meillä täälä hiataa, puuta ja potaskaa omastakin takaa. Ajattelin kysyä, päästääsikkö sä Jaakkoos - tiärä vaikka tulis muutaman vuaren jäläkehen herrana takaasin? Maria: Kaikki siiton ny herraa tekemäs, Reinin pappi sanoo, notta pitääs panna papin oppihin, kun on pääs värkkiä vaikka mihinkä. Mutta mistä sellaaset rahat kaivaa. Matti: Papiksi pitääs päästä samoolla konstiilla kun sepäksi: ensin apupoijaksi, raamattua ja ehtoollisklasuja kantelemahan, sitten sais vähä ittekin lukia, ja pappi selostaas vaikiampia kohtia. Erkki: Joo, papin oppilahasta kirkon kisälliksi, ja siitä porras kerralla saarnastualihin meuhkaamahan. Maria: Äläkää höpääkkö, äijä-vainaa olis jo murahtanu. Matti: Murahtelun se kyllä osas. Erkki: Antaa kuallehien olla, hyvä miäs se oli, vaikka pappi ei montaakaan sanaa viittiny sille sanoa. Maria: Lehemä piti kuitenkin viärä, pappilan navetalla eivät eres kiittänehet. Erkki: Naapurin flikka on siälä navettapiikana. Sanoo, notta sä ketuutit sinne huanosti lypsävän kantturan. Mä sanoon sille, notta tuallaasesta hautuupuheesta ei kannattaasi antaa kun naulan verran voita, ja senkin härskiintynehenä. Matti: Pitääkö sun aina ökäästä, mitä sylyki suuhun tua? Erkki: Sanon, mitä sanon, ja seison sanejen takana. Maria: Ooksä oikeen tosisnas tuan Jaakoon suhtehen? Erkki: Ei tuallaasesta leikkiä lasketella. Kaikkeni tekisin, notta asiat luannistuus jokahitten vinkkelistä hyvin ja oikeen. Matti: Ja aina voi tulla takaasin kotia, jos tuloo vaikiaksi, tai äiteetä ikävä. Maria: Jaakkoo on sisukas poika, ei se kesken kaiken takaasin tuu, jos kerran matkahan pannahan. Matti: Kysytähän nyt siltä itteltäänkin. Mihinä se nyt on? Maria: Tuala se kyykkii kusiaasten peräs. Reini oli rippikoulus lukenu raamatusta, notta kusiaasilta jokahinen laiska vois oppia palijo. Jaakkoo koittaa nyt kattella, mitä ne oikeen opettaa. Erkki: Kaikkia se piplia sisällänsä kantaa. Maria: Mee sä Matti puhumahan Jaakoolle, moon siihen turhan likinen. Erkki: Tuli miälehen, notta sen olis hyvä osata eres muutama sana saksalaasten kiältä, pääsis asioohin kiinni helepommin. Mitähän jos kävääsen Aemeleuksen puheella ja pyyrän sitä opettamahan Jaakoolle. Kirkkoherra lukoo Luteerustakin saksalaasesta kirijasta. Matti: Uskallakko mennä, kun mä annoon sen kanttura-riavun? Erkki: Aemeleus ei pistä noukkaansa navetan oven sisäpualelle. Hätinä eroottaa sonnia lehemästä. Matti: Hoira sä asia, mä meen nys Jaakoon puheellen.

3 3 Kirkkoherra Juhana Aemeleuksen luona: Sisäkkö: Nuoriherre Jakob Pettersson. Jaakko: Päivää kirkkoherra. Aemeleus: Guten Tag, Herrn Maunuksela, kommen Sie bitte hinein tule tänne pöydän ääreen. Jaakko: Erkki-velii sanoo, notta saksaa pitää osata, jos meinaa tulla klasiherraksi. Aemeleus: Vai oikein lasiherraksi, Reinius ajatteli sinusta pelkkää kirkkoherraa. Jaakko: Ooviikkiin pitääs lähtiä, potaskalastin seas - ja herrana takaasin. Sellaasta ne velipualet meinaa. Aemeleus: Hyväähän he tarkoittavat. Jospa saataisiin tänne lasitehdas, kun sinä tulet takaisin täysin oppineena mestarina. Sellaista se Erkki minulle kertoi. Jaakko: Onko tua saksankiäli kauhian vaikiaa. Osaan mä lukia ja kirijoottaakin ja kiittää ruattiksi, notta tak so mykket! Aemeleus: Se on hyvä alku, onhan sielläkin varmaan ruotsinkielisiä. Turussa ja Tukholmassa niistä ei voi välttyä. Saksankieli on vaikeata, mutta kyllä minä sinulle jotakin saan muutamassa viikossa opetettua. Tämä saksalainen raamattu on kyllä liian vanhaa kieltä käytännön tarkoituksiin, joten minun on parasta sovittaa sinulle jotakin aivan omaa: ensin tavallisimpia sanoja ja sanontoja, vasta sitten oikean puheen rakentamista. Jaakko: Mistäs mä ne sanat löyrän? Aemeleus: Tulehan tänne pöydän taakse, niin näytän, mitä olen kirjoittanut sinua varten. Jaakko: Onpa kummallisen näköösiä sanoja: tua alakaa ähävällä vus, ja sitte on se pehemiä p. Aemeleus: Se on Fussboden, eli lattia. Jaakko koittaa nyt saada siihen aivan oikean äffän, niin kuin sanoissa fati, färi, tai fiini ja peetä pitää kovasti pehmentää. Minä sanon edellä, ja Jaakko heti perään. Fussboden. Jaakko: Vusporen. Aemeleus: Ja deetä ei saa vääntää ärräksi. Fussboden. Jaakko: Fussporen. Aemeleus: Fussboden. Jaakko: Fussboren. Aemeleus: Jaakko muistaa vielä deen. Fussboden. Jaakko: Fussboden. Aemeleus: Gott sei Dank! Jumalan Kiitos! Kyllä tämä tästä lähtee. Vielä kerran, Fussboden. Jaakko: Fussboden. Aemeleus: Jaakolla on korva erottaa ja oppia vieraita äänteitä, se on hyvä. Sitten opetellaan seinät, ikkunat ja katto. Jaakko sanoo perässä: Wand, Fenster, Decke. Jaakko: Vant, Venster, Rekke. Aemeleus: Muistaa deen ja äffän. Wand, Fenster, Decke. Jaakko: Vand, Fenster, Dekke. Aemeleus: Wunderbar, ihmeellistä. Kumpa olisit voinut aloittaa koulun jo paljon nuorempana. Minä olen esittänyt, että kaikki lapset pitäisi opettaa lukemaan jo 8 vanhana. Jaakko: Nymmä osaasin jo vaikka mitä. Aemeleus: Niinpä niin, ei minua tahdota kuunnella, sanovat vain, että mihin se rahvas kirjoja tarvitsee. Tulisivat vain röyhkeiksi ja laiskoiksi. Muistathan sitten suurena lasiherrana sen, että jolle on paljon annettu, siltä myös paljon vaaditaan. Jaakko: Emmä tyätä pelekää, jos mun päällekin jotakin pannahan. Aemeleus: Työtä ja uskoa tarvitaan, samoin toivoa, ja etenkin rakkautta. Niin sanoo Paavali, kai Jaakko muistaa sen lukkarinkoulusta. Jaakko: Muistan mä, notta rakkaus niiston suurin. Sitä iliman olisin pelekkä kilisevä kulukunen.

4 4 Aemeleus: Tietääkö Jaakko, mitä tuo tarkoittaa? Jaakko: Notta kilinää kuunteloo aikansa, muttei siitoo mihinkään, kun tosi paikka tuloo. Aemeleus: Mikä se tosi paikka sitten mahtaa olla? Jaakko: Ku vihaanen sonni tuloo kohoren eikä kerkiä airan ylitte pakohon tai äitee katteloo äijävainaan nahkavyätä. Aemeleus: Totisia paikkoja, kovin totisia ovat. Entäs sitten se viimeinen tuomio? Jaakko: Pitää sitäkin aivootella, kun ensin selevitähän sonnista ja äireestä. Aemeleus: Sitä tulee ajatella joka askeleella. Jaakko: Uskaltaasko silloon eres kinttujansa liikuttaa? Aemeleus: Herran pelko ei tosiaan saa tehdä sitä, että ihminen pelkkää arkuuttaan hautaa leiviskänsä maahan. Ihmisen pitää muistaa myös Jumalan armo, joka on aina valmis antamaan anteeksi, jos pelkkää tyhmyyttään astuu harhaan, mutta huomaa sitten virheensä ja katuu. Jaakko: Erkki sanoo, notta Ooviikin ploosarit on Jumalan kaveria, kottesronttia. Aemeleus: Kyllä minä tiedän suutari Böhmen seuraajista, ja se oikea sana on Gottesfreunde. Täällä lähelläkin luetaan ja ylöspräntätään hänen kirjoituksiaan. Käräjöintiä niistä on jo syntynyt Laihialla. Jaakon pitää sitten katsoa eteensä, ettei joudu harhapoluille. Jaakko: Jumalalta pyyrän johoratusta, niin on äiteekin opettanu, isästä en mitään muista. Aemeleus: Jumalaan voi aina turvata, kaikilla kielillä ja mielillä. Ja nyt opetankin sinulle Jumalaan turvaamista Lutherin virren alulla: Jumala ompi linnamme - Ein feste Burg ist unser Gott. Jaakko: Ain feste purk ist unser kot. Aemeleus: Linnan alussa on pehmeä p ja lopussa g, Burg Jaakko: Burg. Aemeleus: Sillä tavalla. Ein feste Burg ist unser Gott. Jaakko: Ain feste Burg ist unser Gott. Aemeleus: Sehr gut! Tähän on hyvä lopettaa. Jatkamme sitten huomenna puolelta päivin, jos lasiherralle sopii. Ota tuo paperi mukaasi, kirjoitin siihen 50 sanaa ensin suomeksi, sitten niin kuin ne saksaksi sanotaan, ja vielä niin kuin ne kirjoitetaan. Voit lukea niitä kotonasi. Mutta nyt, näkemiin - Auf wiedersehen! Jaakko: Auf viirerseen! Jaakko lähtee iloisesti ulos ja hoilottaa heti eteiseen päästyään: Ain feste Burg ist unser Gott, Ain feste Burg ist unser Gott. Ain feste Burg ist unser Gott, Ain feste Burg ist unser Gott.

5 5 Kolme viikkoa myöhemmin. Jaakko astuu Erkki Mieltyn tupaan Orismalassa. Jaakko: Guten Tag mein Bruder. Erkki: Kattos poikaa, on se Aemeleus jotakin saanu Jaakopin kalloon takertumaan. Viäläkös meet sinne? Jaakko: Ei tarvitte enää. Kymmenen kertaa tuli käyryksi, viiskymmentä saksalaasta sanaa pänttäsin kallohon joka kerta. Osaan sanoa päivää ja näkemiin, kiitos ja ei kiitos, kaks värssyä Luteeruksen virttä, ja palijo muuta. Suhuääntehiä pitää viälä harijootella Erkki: Tairat höpäätä mulle, ei tääloo kuultu suhuääntehiä muuta kun ohorapuuron jäläkehen? Jaakko: En höpäjä päästänkö heti kaikki tulemahan? Erkki: Säästetähän klasinploosariille. Kyllä niiren silimät leviää, kun suamalaanen koltiaanen tuloo ja pamahuttaa niille hyvää päivää saksaksi ja jonkun aijan päästä vetääsöö pari värssyä Luteeruksen virttä, sen omalla kiälellä. Mun pitää jouluksi viärä kirkkoherralle oikeen hyväänen klimppi sianpersustaa, kun nuan palijo on saanu päähäs ängettyä. Jaakko: Se sanoo, notta moon ollu sen paras oppilas oikeen pappisainesta. Mutta kyllä mä silti klasiherraksi meinaan. Erkki: Jokos oot konttis pakannu. Viikon päästä lähäretähän Kristiinaa kohoren. Jaakko: Emmä viälä. Äitee on yrittänyt krupata mulle uusia housuja äijän viimmeesistä, mutta ei niistä hääviset tuu. Nämä housut on jääny piäniksi, ja paikkojakin on eres ja takana. Erkki: No voi halavattu. Ei Ooviikkihin mihinään äijän vanhoos piarupöksyys lähäretä. Sähän tiäret sen kräätärin torpan tuas matkalla. Mee sinne ja sano, notta uuret sarkahousut ja takki pirun kiarua, Erkki maksaa potaskakopeekoolla. Jaakko: Danke söön. Tuahon pitääs saara se suhuässä, muttei se aina irtua. Erkki: Mulle siinoli tarpeheksi suhinaa. Kirijootin Ooviikin patruunalle, notta soot nyt tulos, ja notta pitävät susta hualta. Ei ne aluus hääppöstä palakkaa maksa, kun et viälä palijo mitään osaa teheräkkään. Kyllä mä hoiran kaikki maharolliset kulungit. Sun pitää ittekkin oppia sanomahan, jos jotakin tarvittet. Jaakko: Kyllä mä uskallan suuni aukaasta. Aemeleuskin sanoo, notta moon saanu sanomisen lahajan. Pitää vain muistaa kattua, mitä sanoo. Erkki: Tua on hyvä neuvo. Multa se pääsöö useen unohtumahan. Sanat lähtöö varkahin suusta. Aemeleus on pelijättävän näköönen vanha körmy, mutta soon miäs paikallansa. Napujen tappelun aikana sen isä vahtas hevoosen selijästä, kun tuttuja miähiä tapettihin hangelle. Ihan viimme hetkes lähti kaplikkohon, ryssiä joka pualella. Jaakko: Nuan teköö hyvä paimen. Erkki: Sä sen sanoot. Ihan kelevollinen paimen meillä on ollu jo usiemman poloven aijan. Vaikeena aikoona jyvät eroottuu akanoosta. Jaakko: Ohan nyt helepompaa. Kun äijä tuli tänne, melekeen kaikki taloot oli poltettu, eikä hevoosia ollu mihinään. Erkki: Ryssät tappoo miähet, poltti taloot ja varaasti kävelemähän pystyvät kakarat. Voi nuata akka parkoja. Jaakko: Mitä ne ryssät kakaroolla. Olihan niillä ittelläkin. Erkki: Oriatyähön myivät, kaukaasille maille. Jokuunen pääsi pakohon ja takaasin. Waroon Matin soot nähänykkin, äijän ensimmääsen akan velijen. Jaakko: Ei kai ne enää tänne tuu? Erkki: Mikä tuata tiätää. Ruattalaaset herrat meirän sorista päättää, ei siinä oo palijo sanomista. Jaakko: Mutta jos mei sorittaas niiren sotia. Erkki: Koitettihin yhyren kerran panna niillekkin hanttihin. Turpihin tuli. Kirkon rannas tapettihin isäntien johtajat. Ei oo sen jäläkehen teheny miäli kokeella uurestansa.

6 Jaakko: Eikös nyt oo kaikki kohorallansa. Uuret taloot tehty, tervaa ja potaskaa värkätähän. Kantturoota tuloo navettahan lisää, ja viälä uutta peltuakin? Erkki: Paremmaksi soon menny, mutta vaikeeta vuasia on silti ollu. Hallan perhana on pannu, vaikka kuinka pusertaas kätyymiänsä ristihin. Jaakko: Mutta potaskan värkköölle sei voi mitään. Erkki: Joo, muttei senkään varahan uskalla kaikkia panna. Pitääs saara pruuki tänne likemmäksi. Mutta näistä aivootuksista sun ei saa puhua siälä halaastua sanaa. Ei ne välttämättä tykkää hyvää, jos joku muukin rupiaas klasia pruukaamahan. Ymmärräkkö sä sen? Jaakko: Ymmärrän mä, ja pirän suuni knapis. Erkki: Ja muistat kirijoottaa sitte, kun oot kotiintunu. Soot mulle kun oma poika, kun oot mua palijon nuarempi. Mä pirän susta hualta, samoon kun Matti. Jaakko: Kyllä mä ittekkin osaan jo ittestäni hualehtia. Erkki: Emmä sitä epäälekkään, mutta elämä voi joskus teherä sellaasia kiamuroota, nottei niistä ihan itte seleviä. Täälon sulle aina turva olemas, hakemahan tuun, jos et omin jaloon kotia pääse. Jaakko: Kyllä näillä kintuulla tullahan kotia vaikka juasten. Erkki: Komiat on kintut. Kunhan kattot, mihinkä ne sun viää. Jaakko: Klasipruukkihin ne nyt hinkuu. Erkki: Siälä suunnitellahan hianoa taloa klasimestariille oikeen herraskartanoa. Jos asias hoirat, niin siälä saat joskus syärä, posliinilautasilta hopialusikalla. Jaakko: Oon mä nähäny posliinilautasia Aemeleuksen pöyrällä. Uskaltaasko sellaasista hopiakaluulla mitään suuhunsa lipata? Erkki: Puulusikalla on vaikiampi kauhoora räpöttämättä. Mutta hopialusikalla pitää kattua, nottei klanajuta lautasia tai hampahiansa. Sano niille Premerin piioolle, notta viisaavat sua oikeelle tavoolle. Soon turha yrittää näytellä osaavansa, jonsei osaa. Näyttelemisesta ei saa muuta kun naurut, kun selekänsä kääntää. Jaakko: Rehellisyys maan perii. Erkki: Tuut huamaamahan, nottei se aina hääviseltä perinnöltä näytä. Mutta ittensä kans pitää pysyä sovus, vaikka se joskus tulis vähän maksamahankin. Jaakko: Parasta vain sanoa, mitä ajatteloo. Erkki: Mutta pähkäällä ensin hyvääsesti, mitä meinaa sanoa. Sus on vähän samaa vikaa kun muskin, notta sanat pääsöö karkuhun ennen kun niitä on keriinny joka pualelta kattelemahan. Koita sä oppia paremmin paimentamahan suutas, mullei oo enää niin väliä. Jaakko: Kyllä mä koitan, puhun vaikka saksaa, niin en saa kovan palijon sanotuksi, kun ei löyry sanoja. Erkki: Tua on hyvä konsti kaikille suuriturpaasille. Mutta mee ny sinne kräätärihin, notta se saa kamppehet aioos valamihiksi. Mä tuun sua sitten hevoosella hakemahan. Jaakko: Valamihina ollahan silloon. Auf Wiedersehen! Erkki: Hölökynkölökyn! 6

7 7 Seitsemän vuotta myöhemmin (1779). Mieltyn Susanna astuu tohkeissaan tupaan. Susanna: Mikähän ihimetys tuala harppoo meirän markkia kohoren. Mustis vaattehis ku pappi, muttei soo kukaan meirän papiista. Erkki: Pappi tai piru, ei täälä muut mustis kulije paitti mustalaaset. Wallenberg astuu sisään: Jaakko: Päivää taloohin. Susanna: Päivää, herra on hyvä ja tuloo peremmälle. Jaakko: Herra, ja oikeen klasiherra velii-roikalehien taharon jäläkehen. Erkki: Jaska perhana, Jaakkoo itte, komiana kun papit kirkkopyhänä. Tuus lähemmäs, notta saan kattua tarkemmin. Susanna: Pikku-Jaakkoo, ei uskoosi. Koltiaasena lähärit sarkapuku päällä ja tuallaasena komistuksena tuut takaasi. Jaakko: Lehemäkkin vahtas päkähtämäti, nottei moo tuallaasta ilimestystä ennen nähäny. Erkki: Kyllä se Preemeri kirijootti, notta sä voit piankin ilimestyä kotomarkille, kun oot jo täysin oppinu klasimestari Turuun ja Tukholman käyny miäs. Jaakko: Olis ne pitäny mua kauemmankin, mutta veri veti takaasin lakeuksille kuulemahan oikiaa puhesta. Kun seittemän vuatta kuunteloo saksaa ja ruattia sekaasin, niin teirän jumalatoon kiälennä kuulostaa enkelien laululta. Susanna: Vai enkeliiksi moomma täälä muuttunu. Jaakko: Ihiminen näköö enkelinsä siälä, mihinkä sen syrän halajaa. Erkki: Milläs konstiilla sä tänne tulit? Jaakko: Moon jo piremmän aikaa keränny ittelleni klasia tänne tuatavaksi. Huhkiin enemmän tyätä kun muut, ja Vaakneri (Caspar Wagner) antoo mun sitten puhaltaa klasia ittiäni varten. Kärräsin klasit Hankohon orottamahan paattia, joka tuaas ne Kristiinahan. Kun lasti oli valamis, mulle tuli niin kauhia hinku kotia, notta kraapaasin konttihin vähän evästä, vaatesta ja rahaa, ja lähärin juaksujalakaa Pohojanmaata kohoren. Erkki: Sähän sanookkin lähtiesnäs, notta sullon hyvät jalaat. Jaakko: Ja sä käskit mun kattua, mihinkä ne viää. Susanna: Kotia näytti tuavan. Erkki: Hyvä notta toivat. Oon mä ittekseni jo hilijaa orotellu. Mitäs oot kohorallas aivootellu? Jaakko: Klasinlaittua täälä ainakin piisaa. Samalla voirahan kuuloostella sitä klasipruukin paikkaa. Matin tyänä kuulin, notta Hakolan poika on saanu Nurmoon kirkko pian valamiksi, klasit viälä uupuu. Mun pitää käväästä kattomas, jos vaikka tarvittisivat. Erkki: Osaakkos värkätä klasipruukin? Jaakko: Mä olin koko aijan häsyys, kun Ooviikkihin pykättihin toinen klasihytti. Mikään ei oo viarasta. Susanna: Mikä se hytti on ei tääloo näkyny muuta kun hyysiköötä? Jaakko: Hytti tuloo saksalaasilta, ja tarkoottaa sellaasta tupaa, johona klasia värkätähän. Erkki: Monta kopeekkaa pitää olla kasas, ja herrojen nimiä sinetöörys paperis, notta klasipruukin saa väsätä. Jaakko: Joo, ei tuata päiväs pystyhyn panna. Pitää kattella sellaanen plassi, mihinä on oikiansorttista hiataa, nottei tarvitte retuuttaa yhtä kaukaa ku Orisperkin pruukihin rauran värkit. Susanna: Mistäs sä pruukin asiat tiärät? Jaakko: Ruattalaaset tiätää toistensa asiat. Viskarssin pruuki on meleko likillä Ooviikkiä, ja siälä tiärettihin, kuinka Orisperkis pruukatahan.

8 Erkki: Kuinkas pärijäsit niiren saksalaasten kans kottesronttien? Jaakko: Mun pitää kiittää sua oikeen kärestä pitäen, notta panit mun Aemeleuksen kynsihin. Olisittapa nähäny, kuinka niiren silimät levis, kun mä päästelin hyvät päivät saksaksi ja seuraavana aamuna pätkän Luteeruksen virttä. Pitivät mua kun omaa kersaansa. Vaikka kyllä ne osas tyätäkin teettää, ja nuukempia kun laihialaaset. Mun pitää käyrä Aemeleukselle näyttämäs, notta klasiherra tuli, Gott sei Dank! Susanna: Mitä ne sellaaset kottisrontit muka on? Jaakko: Gottesfreund tarkoottaa, notta jumalasta pitääs tulla likisistä likisin, ihan ku oma itte. Susanna: Älä höpäjä, jumalahan katteloo meitä syntisiä ihimisiä niin kaukaa, nottei se eres jokahista eroota. Jaakko: Jumala ei eroota ketään, mutta havaattoo kaikki. Meiränkin pitääs oppia havaattemahan kaikki eroottelematta mitään. Erkki: Selevä kottesrontti susta on tullu. Susanna: Mun miälestä tuas ei ollu mitään selevää. Jaakko: Oikias oot. Hämärästi mä puhuun. Mun pitää harijootella puhumahan näistä asioosta suamenkiälellä. Ooviikis puhuttihin niistä vain saksalaasten kans. Erkki: Taitaas olla tervehellistä puhua niistä tääläkin pelekästänsä saksaksi, nottei käy kun taannoon laihialaasten. Jaakko: Sä sanoot joskus, notta moon samallaanen kun säkin: sanon mitä sanon, ja vastaan sanoostani. Susanna: Jos herrojen kans menöö sanat ristihin, niin siinonkin Jaakkoo-poijalla vastaamista. Jaakko: Ei täs ny viälä käräjillä olla. Elämä tuaa itte kullekkin mitä tykkää. Musta on kiinni vain se, kuinka mä omaa leiviskääni särvän. Erkki sanoo kerran, notta ittensä kans pitää pysyä sovus siitä mä pirän kiinni, jumala mua siinä auttakohon. Susanna: Velijekkin tuloo apuuhin, jos tarvittet tuallaasia roikalehia. Jaakko: Joo, lainaakko hevoosta, pitääs tulevalla viikolla hakia klasit Kristiinasta. Matilta saan yhyren, mutta lasti on sille liikaa, kaks siinä tarvitaha? Erkki: Joutaa tua kopukka. Meirän Masa saa lähtiä joukkohon, nottei tarvitte yksin kahta hevoosta pirellä. Teköö klopillekkin hyvää nähärä muutakin kun Orismalan raittia. Jaakko: Matti konttii tuas laattialla, kun mä lähärin. Susanna: Soon jo isoo miäs, äänikin alakaa karoontua. Jaakko: Nyt sitten tuloo Miättylähän oikeen klasiset maitotuapit. Mä ploosasin kaikille tutuullen sellaaset ja pakkasin klasikuarmahan. Susanna: Ei klasisista mitään voi juara, nehän särkyy kätehen. Jaakko: Ei ne mee rauskooksi, jonsei heitä takkahan. Sellaaset on pian joka taloos. Erkki: Menöö siihen hyvääsesti aikaa. Jaakko: Tootta niin vanhanaikaasia. Klasituappia ei tarvitte kun vähän virahuttaa, niin taas on kirkas ja puhuras. eikä kohta haise härskiltä. Susanna: Menööhän se puinenkin, kun oikeen porstaa. Jaakko: Pian et kattokkaan puisen päälle, kun pääset klasisen makuhun. Erkki: Äitees taisi halijeta riamusta, kun ainua poika asteli tupahan? Jaakko: Ei sen siunaamisesta meinannu tulla loppua. Pelekäsin, notten saa leivänpalaakaan suuhun koko iltana. Vanhaksi se sanoo mun tullehen. Erkki: Vanhaksi täs kaikki tuloo. Akan velijen poika on nyt Orisperkin pruukis seppänä. Sitä kuttutahan Pärimanniksi (Simo Bergman). Oot tainnu säkin saara uuren nimen? Jaakko: Joo, Wallenbergiksi ne mun kirijootti. Eherotin niille Valtperkkiä, kun oon kersana Valtaalan mäellä juaksennellu, mutta ne pirenti sitä ja pani siihen oikeen kaksinkertaasen veen. Etunimen meni lyhentämähän Jakobiksi. Mutta sama Maunukselan Jaakkoo täs istuu. Susanna: Et sä ny ihan sama koltiaanen oo. Mäkin meinasin oikeen niiata, kun tupahan tulit. Jaakko: Matti-velijen piikaflikat niias, kun tulin pihallen. 8

9 Erkki: Eihän noo sua koskaan eres nähäny. Jaakko: Palijo on tääläkin muuttunu. Susanna: Seittemäs vuores häjyysestä penikasta tuloo koltiaanen. Toiset seittemän, niin soon palijo häjympi koltiaanen. Viälä seittemän, niin soon jo miäs. Erkki: Jonsei sitoo akat keriinny pilaamahan. Kuinket vokotellu ittelles Preemerin tytärtä, kun oot nuan komia miäskin? Jaakko: Jos elämä antaa, niin näiltä lakeuksilta pitää mun akkani löytyä. Sitkiää sorttia kun Valtaalan kalliooren vänkkyrääset petäjät. Oikian elämän parkkaamaa niin rumis kun sialu. Susanna: Et oo pilalle herraantunu, vaikka herrojen vetimis kulijekkin. Jaakko: Oikia herruus pitää kasvaa ihimisen sisältä. Ei vaattehilla oo siinä mitään tekemistä, ne pitää rumihin lämpöösenä, mutta jättää sialun kylymäksi. Susanna: Mutta häjysti käy, jonsei oo paksulti vaattehia, ja pitää pakkaasehen lähtiä. Sen sai Napujen jäläkehen moni kakarakin kokia. Jaakko: Ennemmin tai myähemmin lihalle käy aina häjysti, mutta sialuhun se teköö vain piänen kraapooksen. Susanna: Moon nähäny palijo kuallehia ihimisiä, mutten yhtään elävää sialua. Kuinka mä voin tuallaasia puheeta tosisnani uskoa? Jaakko: Ei soo heleppoa. Me hamuamma pysyväästä aivan väärästä suunnasta, täältä näkyvääsestä maailmasta. Kyllä pysyväänen on senkin sisällä, mutta oman sisikuntamma kautta meirän pitää löytää elämän torelliset peruskivet. Susanna: Emmä ainakaan osaa kääntää silimiäni väärinpäin, notta näkisin sisikuntahan asti. Jaakko: Ei sinne näillä silimänmunilla vaharatakkaan. Sisääset silimät siihen pitää aukaasta. Erkki: Nyt on meirän Sussun pää ihan pyärällä. Jaakko: Noon ihimeellisiä asioota. Niiren kans silimät menöö ymmyriääseksi monehen kertahan. Erkki: Ja saksalaasten kiäli olis turvallisinta, nottei epäällä kirkon vastaasista aivootuksista. Susanna: Eihän pelekkä epäälys mihinkään johora. Erkki: Sekin riittääs käräjööntihin. Jaakko: Nuan soon, mutten mä sellaasta rupia murehtimahan. Mä jätän sen muiren mureheksi. Klasia pannahan mihinkä tarvitahan, ja hengestä puhutahan silloon, kun soon paikallansa. Erkki: Mistäs tiärät, minkälaanen hiata kelepaa klasintekohon? Jaakko: Silimilläkin näköö jo jotakin. Mutta sulatetuksi pitää saara, notta tiätää, minkälaasta klasia siitä oikeen tuloo. Susanna: Eihän hiataa saa millään sulaksi, siinähän sulaas jo astiakkin. Jaakko: Hiatakin sulaa, kun tarpeheksi pouhuuttaa. Mulla on klasilastis pari piäntä savipataa sulattamista varten. Löytyykö täältä jostakin ahajoa, notta saa kokeella? Erkki: Ahajoja löytyy. Pruukis tiätysti paremman sorttisia. Käyrähän Simon puheella, kun löyrät hiataa. Mitäs muuta siinä tarvittihin, potaskan lisäksi? Jaakko: Kalakkia ja salapiataria. Niitähän ny pitääs löytyä joka paikasta. Susanna: Kalakkia löytyy ainakin siältä, mistä meirän äijä-vainaa oli kotoosin (Peräseinäjoki). Erkki: Ja salapiatarilatoja on jo Kyrööskin, Laihialla melekeen joka taloos. Susanna: Siitähän teherähän kruutia. Räjähytät viälä ittes. Jaakko: Emmä kruutia rupia värkkäämähän, ruattalaaset sen kuitenkin hamuaas puali iliman. Erkki: Niin ne teköö tervankin kans, onneksi tuli alootettua tua potaskanteko. Jaakko: Huamenis mä lähären kiärtelemähän hiaran peräs. Käyn ensin Selijänkankahalla kuuhoomas. Erkki: Tuu sitte käymähän, niin kattellahan sulle se ahajo. 9

10 10 Nurmon valmistuvassa kirkossa alkukesällä Wallenberg ja Ilmajoen kirkkoherra Salomon Hannelius tarkastavat työmaata. Kirkkoherra: Minun mielestäni poika-hakola teki kirkkoon turhan prameat lasinreijät. Eihän täältä ole tarkoitus katsella syntistä maailmaa, vaan keskittyä sanaan ja sakramentteihin. Wallenberg: Ei jumalan taivahan katteleminen tee ihimiselle pahaa. Jumalan auringon valos näköö paremmin omat puuttehensa, notta voi äkääsesti käyrä niiren kimppuhun. Liian piänet näistä klasiista tuloo. Seuraava polovi hinkuu jo lisää valoa. Kirkkoherra: Ei ihmisen synnin suhteen auta muu kuin sanan aseet ja Kristuksen tuoma armo. Wallenberg: Joka päivä on armo uus, notta me yrittääsimmä tarttua siihen kätehen, joka meirän sisikunnas on aina orottamas. Kirkkoherra: Lasimestari tarkoittaa varmaan Kristuksen armollista kättä. Wallenberg: Kristuksen käsi on aina oikoosena, mutta ihimiset haparoottoo pelekkiä maallisia asioota. Käsiä kattellahan ihan vääristä paikoosta. Kirkkoherra: Lasimestari puhuu syvällisiä asioita. Enckell kertoi teidän tuntevan hyvin suutari Böhmen ajatuksia. Wallenberg: Suutari on viittoollu monille ihimisille suuntaa. Mä oon käyny kattomas, mitä siältä löytyys. Kirkkoherra: Ja mitä lasimestari on sitten löytänyt? Wallenberg: Lasimestari on löynny ittellensä sellaasen rauhan, joka on ihimisten osaksi aluusta pitäen tarkootettu. Kirkkoherra: Entä jos maailma panee lasimestarin pahalle koetukselle? Wallenberg: Hengen kylyvö koitellahan kyllä aikanansa. Jos soon pelekästänsä ulukoa tullutta, pintakuarta, niin sen pitääkin tulla ilimi, notta ihiminen osaas kattella jotakin torempaa. Kirkkoherra: Mutta jos ihminen on ylhäältä syntynyt, niin hänellä ei ole mitään hätää? Wallenberg: Syntyminen riittää poluun alakuhun. Mutta syntynehen pitää viälä kasvaa hyvääsesti ja täyrellistyä Kristuksen täyteytehen. Kirkkoherra: Nyt lasimestari menee jo liian pitkälle melkeinpä itsevanhurskautuksen harhapoluille. Wallenberg: Kattotahan vaikka luantohon. Ei siäläkään mikään oo heti valamista, muuta kun periaattees siinä perimmääses! Kirkkoherra: Jumalassa - ja Sanassa. Wallenberg: Joo, jumala teköö kaiken Kristuksen olemuksen kautta, niin Johannes kirijoottaa, ja hyvin kirijoottaakin. Astuu sisään Yrjö Yli-Louko tyttärensä Marian kanssa. Yli-Louko: Päivää kirkkoherra, ja jumalan siunausta tähän uutehen kirkkohon. Johan täton orotettukin. Kirkkoherra: Päivää isäntä, ja Maria-neiti. Tässä on lasimestari Wallenberg, kyröläinen mies, vaikka näyttääkin melkein ulkomaalaiselta. Yli-Louko: Päivää klasimestari, tuuhan Maria säkin tervehtimähän. Koskas saatta tyän valamihiksi, notta päästähän vihkimähän kirkko? Wallenberg: Kyllä tuas parisen viikkoa kluttaantuu. Äkkiäähän klasia leikkaas, mutta holovikaarten pokaaminen viää aikaa, kun värkkiäkään ei oo katteltu valamihiksi. Kirkkoherra: Kirvesmiehet eivät uskaltaneet tehdä pokia valmiiksi, kun Antti Hakola hukkui tuohon jokeen heti perustustöiden jälkeen. Yli-Louko: Klasimestari saakin sitte pysyä kaukana joesta, jonsei sillä oo poikaa tyätänsä jatkamahan.

11 11 Wallenberg: Ei oo poikaa eikä eres tytärtä, iliman naisenpualta ei jäläkipolovien tuattaminen taharo onnistua. Kirkkoherra: Kyllä lasimestari pian löytää oivallisen vaimon, kulkee vain silmät avoimena, kun laittaa laseja taloihin. Yli-Louko: Meilläkin pitääs uusia porstua klasit. Noon niin häjyt, nottei niiren lävitte eroota hevoosta ihimisestä. Kirkkoherra: Kai nämä Wallenbergin lasit ovat hyviä? Wallenberg: Ooviikin laatutavaraa. Siältä löytyy vihertävääkin, jota vois panna muutamihan alaklasiihin, ja ylempihin kirkasta. Itte oon puhaltanu koko lastin. Yli-Louko: Turkalehen kaukaa pitää rehata klasia, raskasta värkkiä, kun mikä. Wallenberg: Painavaa tavaraa, soon tivihiksi sulatettua hiataa. Maria: Onko klasi hiataa. Kuinkas sen lävitte voi nähärä? Wallenberg: Hiataa, neiti-hyvä, hiataapa hyvinkin. Oikeen sulatettuna ja sekootettuna siitä tuloo läpinäkyvää. Maria: Emmoo mikään neiti-hyvä, Yli-Loukoon Maria vain. Wallenberg: Vaatimattomuus teköö neirin viälä paremmaksi. Maria: Lasimestari teköö musta pilikkaa. Wallenberg: Kaharesta asiasta mä en pilikkaa tee: Jumalasta ja naisesta. Naisellista viisautta pitää jokahitten raavahan miähenkin kattella, kun on sen kerran karottanu. Kirkkoherra: Tuo on oivallinen suhtautuminen. Avioliittoon se vie varmasti, ehkä myös lähelle taivaan portteja. Yli-Louko: Kyllä vaimoväen kans pitää olla väliis, jos meinaa saara kunnon särvintä ja pysyä yälläkin lämpöösenä. Kirkkoherra: Kuinkas se isäntä, Marian kuuullen? Yli-Louko: Aikuunenhan tua, joutaa jo kuulla, notta tottuu ajatuksehen. Kirkkoherra: Kaikki aikanaan, kaikki aikanaan. Wallenberg: Äijä-vainaalla oli kolome Mariaa, mulle riittääs ykskin. Yli-Louko: Vai tykkäs isäs Mariastella. Mikäs sen itten nimi oli? Wallenberg: Pekkahan tua, Pietari Maunuksela. Kirkkoherra: Hyvä on lasimestarilla alku, Pietari isänä, ja Maria äitinä. Wallenberg: Isästä en mitään muista. Äireen helemoos oon kasvanu. Velipualet joutuu isän korvikkehiksi, myähemmin saksalaaset klasinploosarit ja täs ollahan, keskellä klasitoonta kirkkoa. Kirkkoherra: Eikä muuta voida, ellemme me poistu häiritsemästä lasimestarin työtä. Minulla olisi isännälle vähän asiaa. Menemmekö tuonne pappilan puolelle? Yli-Louko: Tulooko Maria, vai jääkkö kattomahan klasinlaittoa? Maria: Ehän mä, kaharestansa viarahan miähen kans! Wallenberg: Mikä viaras, Wallenbergin Jaskahan täs vain. Ei mus oo mitään sellaasta, jota nuaren neiron pitääs pelijätä. Apukloppikin tuloo pian värkkien hausta. Neiti jää kattomahan, niin paan pokihin oikeen erikoosen komian klasin. Pannahan sen nimeksi vaikka Marian-klasi. Maria: Klasimestari teköö taas kiusaa. Kirkkoherra: Rakkauden merkiksi sitä usein sanotaan pientä kiusaa. Yli-Louko: Ja posket senkun punoottaa voi nuata naisia. Kirkkoherra: Mennään me nyt pappilaan. Kyllä Maria voi huoletta jäädä lasimestarin työtä seuraamaan. Hän onkin oikein jumalaa pelkäävä mies. Wallenberg: Vaikken jumalaa eres pelekää. Kirkkoherra: Samapa tuo, kunhan rakastaa yli kaiken, sen kyllä pitäisi riittää. Kirkkoherra ja Yli-Louko poistuvat.

12 12 Maria: Eikös jumalaa piräkin pelijätä ja rakastaa yhtä aikaa? Wallenberg: Peleko ja rakkaus ei istu samahan rekehen. Vihan kans peleko lyää kättä. Maria: Luteerus kirijoottaa toista. Wallenberg: Luteerus saa kirijoottaa, ei meirän tarvitte ottaa joka sanaa toresta. Jos Luteerus tarkootti pelekäämisellä jumalan kunnioottamista ja huomiohon ottamista, niin menköhön. Jos rakkautta sanotahan suurimmaksi, niin kelepaasko jumalalle mikään piänempi? Maria: Jumalan viha on Pohojanmaan lakeuksia koitellu julumalla kärellä. Wallenberg: Sellaaselta se useen näyttää, vaikka viha kiärtääkin pelekästänsä omaa rinkiä keskenerääsen ihimiskunnan keskellä. Ei viha oo ikuusta, eikä kurkota kovan korkiallen. Maria: Jumalan viha se on valamistanu syntisille ihimisille helevetin pätsin. Wallenberg: Ihimisten viha valamistaa omat keitoksensa ja kypsyttelytilansa, siinei jumalaa tarvita. Oikias jumalas ei oo muuta kuin rakkautta. Maria: Klasimestari sotkoo piruuttansa mun kuviootani. Wallenberg: Jos klasimestari onnistuus nostamahan rakkauren sun päällimmääseksi kuviokses, niin klasimestari olis teheny hyvän tyän. Maria: Rakkaus on vakava ja pelijättävä asia. Wallenberg: Rakkauren puute on pelijättävää, oikia rakkaus ajaa pelekäämisen kaplikkohon. Maria: Kyllä jostakin vois salaa tykätäkkin, mutta rakastaa Jumalaas, kaikesta sydämestäs, ja kaikesta sielustas, ja kaikesta mielestäs mun miälestä soon ihimisellen maharotoonta? Wallenberg: Soon maharotoonta niin kauvan, kun ihiminen pyärii oman ittensä ympärillä. Maria: Notta pitääskö huseerata pelekästänsä muiren ympärillä. Wallenberg: Ei ihimisen pirä yrittää vaihtaa ittiänsä muihin, vaan karottaa ittensä ja kattella jumala, joka lymyää sen takana ja sisällä. Maria: Täällä kirkoshan jumalan sanotahan kortteeraavan, ainakin pyhääsin. Wallenberg: Jumala on joka paikas, mutta ihiminen voi löytää sen vain ittestänsä, ittensä takaa. Maria: Onpa menny häjyhyn paikkahan lymmyhyn. Wallenberg: Soon niin likillä, nottei ihiminen sitä havaatte. Maria: Ei mun sisälleni hääppönen jumala sovi, kun moon tälläänen piäni kräissä. Wallenberg: Jumala on rajatoon henki, ei sitä voi mitata puntariilla ja kyynäräkepiillä. Maria: Soon niin julumetun suuri. Wallenberg: Jumalasta ei voi puhua maailman sanoon. Niistä saa aina väärän käsityksen. Maria: Paree kun ei puhu, uskoo vaan lujaa. Wallenberg: Ihimisen on tarkootus oppia tuntemahan jumala omas ittesnänsä. Wallenberg asettaa lasin puihin. Maria: Millä tua pysyy paikallansa? Wallenberg: Kittiä pannahan reunoohin, kun se kuivuu, klasi on tivis ja valamis. Eikös tullukki komia, oikeen Marian-klasi? Maria: Hiano on, vaikka klasimestari teköökin musta pilikkaa. Wallenberg: Yhyrestäkään Mariasta en oo pilaa teheny. Minkä takia nyt nuan hianosta neiristä? Moon puhunu Marialle aivan liikaa outoja asioota yhyrellä kertaa. Olis paree, jos Maria puhuus omista asioostansa. Maria: Ei mus oo mitään puhumista. Wallenberg: Puhatahan sitte, kun mä tuun Yli-Loukoolle porstuan klasia laittamahan. Maria: Puhutahan, mitä puhutahan, mutta uuret klasit pitää saara.

13 13 Härmässä keväällä Wallenbergin äiti ja velipuolet, Matti ja Erkki, ovat tulleet potaskalastin kanssa Kaupin taloon. Erkki: Päivää taloohin. Häät vai hautajaasekko täälon ollu, kun väkiä tuli hevooskuarmittansa vastahan, kaks papin näkööstä etunenäs? Wallenberg: Ei täälä mitään erikoosta. Seuroja on piretty. Onkos Kyrööstä jo lumet karonnu? Matti: Kuraasta rupiaa olemahan, tiäkin oli surkias kunnos. Erkki: Mutta potaskalasti pysyy kärryyllä, ja äitees kans. Wallenberg: Potaskan jourutta kärräämähän takaasin, klasihytti paloo viimme yänä maan tasallen. Maria äiti: Voi poika parkaa. Nuanko se jumala suakin kohteloo? Wallenberg: Älä äitee tähän jumalaa sekoota. Ihimisen hukaamattomuuresta tällääset palot syttyy. Klasihytis oli niin kuumaa ja kuivaa, notta puutavara voi syttyä koska tahansa. Väärällä hetkellä jos nukahti, niin pian oli valakia sellaases vauhris, nottei se enää vetestäkään mitään piitannu. Kivestä pitääs värkätä koko pytinki, jos uuren tekis. Erkki: Meinaakko teherä? Kyllä me tuumma apuhun. Wallenberg: Emmä taira. Sööderperikin lähti heti kattelemahan uutta tyätä, eikä tämä kovan heleppoa oo ollu, kun kruunukin rupes heti viämähän osansa. Maria äiti: Antakaa keisarillen mitä keisarille kuuluu. Matti: Mutta kun meillei oo keisaria. Erkki: Voi kun olis saatu klasiteheras sinne Kyrööhin. Mekin voitaas olla paremmin avuksi. Wallenberg: Työläs on sinun tutkainta vastaan potkia. Vastahakoosia oli turhan palijo, eikä hiatakaan ollu yhtä hyvää kun täälä. Maria äiti: Mitäs ny, tuukkos kotia? Wallenberg: Teillon siälä porukkaa tarpeheksi omasta takaa. Täälä me pysytähän, jos saarahan maallisekkin asiat luannistumahan. Matti: Milläs tuallaasta seurasakkia ruakitahan, jos rahantulo toppaa? Wallenberg: Seuraväki tuaa omat evähänsä, ja vähän ylimääräästäkin. Ei meiltä tarvita kun vettä ja fällyjä, jos jokku ei tohori lähtiä yän päälle kotia. Maria äiti: Ruunuhan on kiältäny väen kokohontulemiset. Siitei hyvä seuraa, sanokaa mun sanonehen. Wallenberg: Äitee ei ny murehri. Kirkonmiähiä on ollu joukos melekeen aina. Ei me kellekkään pahaa tee eres ittellemmä. Erkki: Olokaa kumminkin siipiännä myären. Vanha Aemeleuskin jo kyseli, notta eikö sille Jaakkopojalle klasiherruus riitäkkään, kun kuuluu seuroja pitävän ja puhuvan niis itte enemmän kun papit. Wallenberg: Hengen siipiä myären ollahan, muut siivet ei mitään merkkaa. Maria äiti: Kyllä ne merkkaa. Rautoohin on pantu monta saarnasmiästä, kun eivät oo trampannu samoja polokuja kirkon kans. Wallenberg: Kärmehen päätä me trampatahan, notta ihimiset oppiis pitämähän kurittomat ajatuksensa yhyres pistehes. Matti: Kärmehen kans pitää olla tarkkana, nottei pääse pistämähän. Wallenberg: Mä tarkootan kärmehellä ihimisen syntistä pualta, vanahaa Aatamia, joka ei hengestä mitään tiärä. Maria äiti: Vai sitä, sitä mä en oo tavannukkaan. Erkki: Äiteelles riitti Pietarin tapaaminen. Maria äiti: Mitäs se Erkki taas vinooloo? Wallenberg: Äitee ei ota Erkkiä toresta. Matti: Soon ollu aina tuallaanen vääräleuka. Erkki: Matista on tullu samallaanen tosikko kuin äitee-vainaasta.

14 14 Maria äiti: Moon nähäny niin häjyjä unia tuasta poijasta. Vangin vaattehis tuli ovesta. Matti: Suu ilooses virnehes, niinku aina. Maria äiti: Ei se virnistelly, sanoo notta soon menua nyt. Wallenberg: Äitee ei ota nuata unia toresta. Ei niiren tarvitte tiätää mitään, niis tuloo omat peloot näkyvihin. Erkki: Kaikki äireet on tuallaasia murehtijoota. Se kuuluu niiren luantohon. Matti: Ei soo mikään ihime, kun kattoo, kuinka miähenpualille ja kakaroollen on käyny. Wallenberg: Nyt ei olla sotimas kenenkään kans. Maria äiti: Sotimas ja sotimas. Meen ny sohimahan esivaltaas, niin sotimista tuloo, omalle kohoralles. Wallenberg: Ittiämmä me hengen seipähilla sohitahan, notta synti tulis paremmin näkyvihin ja pois ajetuksi. Maria äiti: Sanoja sulla piisaa. Joku isoonoukkaanen ottaa niistä viälä noukkihinsa. Wallenberg: Kyllä mä autan sitä aivastamahan, ennen kun tukehtuu niihen. Maria: Kun ihimiset ottaa sanoosta noukkihinsa, niin ne alakaa itte keksiä lisää ja palijo pahempaa. Sitten ne yllyttää sellaasekkin keksimähän lisää, jokka ei asioosta mitään tiärä. Noon kaikista pahimpia. Matti: Tua on akkaväen touhua. Maria äiti: Tuut viälä näkemähän, notta näis asioos huseeratahan sarkahousut kintuus. Tulee sisään Wallenbergin vaimo Maria Maria: Kattoppas vaan, kyrölääset on matkas. Tuatta valoa tähän surullisehen päivähän. Moon ainakin ollu nurruunen, vaikka klasipruuki teettikin palijo tyätä. Monta suuta oli ruakittavana yätä päivää, ja seuraväki päälle. Maria äiti: Kuinkas se nuarimmaanen, mikä sen nimi nyt olikaan? Wallenberg: Heta Sofia. Luajan kiitos se voi hyvin, nukkuu tuala kamaris ihan hilijaa. Erkki: Annetahan nukkua. Kyllä me keriitähän nähärä kun herää. Maria: Kyllähen sen näettä. Ei me teitä mihinkään päästä pitkähän aikahan. Mä rupiankin laittamahan iltaasta. Ootta varmahan väsyksin ja näläkääsiä matkan jäläkehen. Erkki: Ei täs mitään hätää. Poikkesimma matkalla Lehemäjoella akan sukulaasis. Eikä siältä tarvinnu lähtiä maha tyhyjänä. Maria: Siitä nyt on aikaa. Keittoa jäi hyvääsesti. Paan heti lämpenemähän. Maria äiti: Mä tuun auttamahan. Maria: Istuu nyv vaan, ei täs tarvita. Anoppi voiskin tulla meille asumahan, sais vähän vaihtelua. Maria äiti: Emmä taira. Ei musta oo kärmehen trampaajaksikaan näillä klimppakintuulla. Wallenberg: Ei meillä ketään panna vasten tahtoa tramppaamaan. Maria äiti: Meirän piplias sanotahan, nottei kukaan paa nuarta viinaa vanhoohin leiliihin; muutoon leilit paukahtaa, ja viina vuotaa pois. Moon jo tuallaanen vanha leili. Maria: Kyllä oma poikas osaas kaataa niin taiten, nottei Maria paukahtaasi. Maria äiti: Kyllä mä silti kääpööttelen lopun aikaani Valtaalan kallioolla. Moon luannoltani sellaanen paikallansa pysyväänen akka. Piatari-vainaa olis lähteny vaikka mihinkä, samoon kun poikansakin. Erkki: Kuinka tänne on sopinu nuan palijo väkiä. Tupahan on ollu kun silakkatiinu? Wallenberg: Aharasta on ollu. Väkiä on tullu joka pualelta. Enkä moo ketään kotia ajanu. Kauhavalaaset sanookin, notta pitääs siirtää seurat Karijanmaahan. Maria: Enckellin porstuahan. Mä en oo oikeen innostunu asiasta. Wallenberg: Jos ihimisillä on sisäänen jano, eikä ne löyrä ketään muuta sitä sammuttamahan kun mut, niin ei mulla oo oikeutta krähänätä vastahan sanokohon siihen kirkon miähet mitä tahtoo. Maria: Kuhan vaan jättääsivät pelekäksi sanomiseksi.

15 Wallenberg: Naisväki kuvitteloo aina pahinta. Erkki: Akkaväes on palijon viisautta. Ittekkin puhuut siitä Sohovista. Wallenberg: Sofia tarkoottaa hengellistä viisautta, jonka ihimiset on karottanu. Matti: Akkaan viisautta joka tapaukses, ittehän sanoot. Maria: Jaakkoo kuunteloo vain jumalansa ääntä, turha sille on mitään puhua. Wallenberg: Ihimisen oman äänen pitää vaieta totuuren eres. Maria: Vaikka henki menis. Wallenberg: Henki ei mee mihinkään. Se on ja pysyy. Rumihit noon meneväästä sorttia. Erkki: Kyllä rumis on ihan hyvä olemas täälä maailmas. Wallenberg: Sen kautta ihiminen voi viisastua, mutta sitten rumis ei enää ookkaan kovan tärkiä. Maria äiti: Poika on vain väsähtäny kaikes rehaamises ja retuutis. Sen pitääs nukkua ja syärä hyvin, niin rumiskin rupiaas tuntumahan paremmalta. Wallenberg: Kyllä mulla voimia riittää. Voi olla tarkootettu, notta teen entistä enemmän tyätä ihimisten sisääsen nälijän etehen. Erkki: Ekkä piittaa mitään herrojen plakaatiista? Wallenberg: Totuuren tiältä plakaatit joutaa väistyä. Maria: Siinäs näettä. Ei se ymmärrä mitään pelijätä. Wallenberg: Ei mulla ittelläni oo mitään pelijättävää. Mutta tiätysti mä kannan muresta kaikista muista, teistä läheesistä ennen kaikkia, notten mä verä teihin tuskaa ja vahinkoa. Erkki: Sunhan me taharotahan pitää täälä viälä hyvääsen aikaa, oikeen rumihin kans. Wallenberg: En mäkään täältä eheroon taharoon piittaas mihinkään lähtiä, mutta mä en tee sellaasta, joka on vastoon mun parasta tiatoani. Niin oot sinäkin Erkki mua joskus neuvonu. Erkki: Olis näköjänsä pitäny jättää neuvomati. Matti: Jos me ei oltaasi pannu sua Ooviikkihin, niin kaikki olis nyt kohorallansa. Wallenberg: Ei oo totta. Ooviikkihin meno on teheny mun elämän elämisen arvooseksi. Sen pituurella ei enää oo niin nuukaa. Kiitos poijat, ja kiitos äitee, kun päästit lähtemähän. Erkki: Kyllä mua ainakin vähän kraapaasis, jos sulle jotakin sattuus. Wallenberg: Mulle tuloo vain se, mikä mun kohoralle pitääkin tulla. Lopettakaa ittennä syyttely ja kiittäkää jumalaa siitä, notta moon saanu ottehen sellaasesta, joka kantaa. Matti: Tuallaasta on meirän muiren niin vaikia käsittää ja uskoa. Wallenberg: Nuan soon aina ollu ja tuloo olemahan siihen päivähän asti, kun kaikki ihimiset on läytänyt polokunsa ja nähäny, mitä sen pääs löytyy. Erkki: Mä oon lompsinu siälä sun täälä, mutten mä kuitenkaan pysy sun kärryylläs. Wallenberg: Kärryt pitää ensin löytää oman sisikuntansa hilijaasuuresta. Erkki: Meillä Susanna pitää hualen siitä, nottei hilijaasuutta löyry, jonsei mökötetä. Wallenberg: Meirän pitääs mököttää maailmalle, jottemma takerru kaikkihin sen asioohin kun tervahan. Matti: Asioohin pitää tarttua kiinni, eihän niistä muutoon mitään tuu. Wallenberg: Soon eri asia. Teherähän, mitä teherä pitää, mutta ittiänsä ei siihen tarvitte sotkia. Erkki: Hämäriä puhuu velipualemma. Matti: Tuallaastako sä paasaat niille seuraihimisillekin? Wallenberg: Mä koitan johorattaa ihimisiä hengellisen tiänsä alakuhun. Ihimiset on kaikki erilaasia ja hoksaa asioota omalla laillansa. Jokku saa ittellensä kärmehen pään tramppamisesta, jokku taas Johanneksen evankeliumin pähkäälyystä, joitakin ei tarvitte muuta kun kattua silimihin, niin niille jo seleviää. Erkki: Moon koittanu tuata viimmeestä meirän Sussun kans. Se sanoo, notta mitä se äijä siinä taas mukulooloo! Wallenberg: Ihimiset silimät sanoo palijo, kun oppii kattomahan niiren taa. Erkki: Niskavillat siältä vastahan tuloo, jonsei oo klani. 15

16 Wallenberg: Te voittakin tulla huamenna Karijansalohon kattomahan, mitä kauhiaa me oikeen touhatahan. Matti: Tuata Erkkiä ei uskalla sinne päästää, se puhuu mitä sattuu. Wallenberg: Kyllä siälä saa jokahinen vapahasti puhua. Nyt ei tuu kovan palijo porukkaa, kun kahalatahan lävitte Johanneksen evankeliumin kummallisuuksia. Gummerus tuloo lukemahan. Maria: Gummerus oli tänään kovan hilijaasta. Se ei tykänny kaikista sun puheestas. Wallenberg: Ohan meillä erilaasia näkemyksiä, mutta mitäs nuasta. Soon sama kun kaks miästä ajaas hevoosilla eri juntua samahan kaupunkihin. Kun noon päässy perillen, kaikki matkan varrella ollehet erimiälisyyret unohretahan. Maria: Ennen perillen pääsyä kilipaallahan ja annetahan toisillensa ruaskaa, vaikka henki menis. Erkki: Läheesistä ystävistä voi joskus tulla häjyjä vihamiähiä. Wallenberg: Äläkää nyt taas, kyllä me Gummeruksen kans ymmärretähän toisiamma - pääasioos. Maria: Mutta ymmärtääkö muut teirän ymmärtämistännä? Matti: Kirkkoherralla on muitakin herroja kun taivahan herra. Maria: Soon jo vähän antanu ymmärtää, notta sanojia alakaa löytyä, kun jokku teistä on lopettanu kymmenysten maksun. Erkki: Soon uhkarohkia teko. Ei ne tykkää, jos rahapussi tuloo köykääsemmäksi. Wallenberg: Kirkon pitääs pärijätä niiren rahoolla, jokka sen turvaa kaipaa. Matti: Ei maailma oo tuallaanen. Kruunukin määrää meille kaikenmoosia veroja ja tyävelevoottehia. Nykkin kyrölääset joutuu yksin pitämähän kunnos pruukin tiätä, kun laihialaaset ja vähäkyrölääset päästettihin siitä. Erkki: Merikaartoolaaset on saanu olla kirkon pualelta rauhas, kun noon pitäny suunsa kiinni, käyny ripillä ja maksanu kiltisti kymmenyksensä. Wallenberg: Ei ihimisten rauha saa olla rahoosta kiinni. Maria äiti: Voi poika parka, sullon ihimisistä liian valoonen käsitys. Wallenberg: Mä taharon uskoa ihimisistä hyvää. Jos noon jotakin muuta, niin soon sitten niiren oma asia. Mutta tulukaa kuitenkin huamenna kattomahan. Maria äiti: Nua poijat saa tulla. Mustei oo enää seurapenkiillä istujaksi. Maria: Vanhaemäntä jää tänne mun ja kakarooren seuraksi. Erkki: No tullahan sitten, sun vastuullas. Wallenberg: Hyvä. Jokos se keitto on lämmintä? Maria: Tulukaa syämähän. 16

17 17 Kustaa Karjansalon talossa. Mukana Kustaa vaimoineen, Kauhavan kappalaisen apulainen Samuel Birling, Lapuan kirkkoherra Juhana Gummerus, Wallenberg veljineen, sekä epälukuinen määrä muita. Wallenberg astuu veljineen tupaan, jossa Gummerus on häntä vastassa. Gummerus: Päivää lasimestari. Sinä tuot mukanasi vieraita kuulijoita. Wallenberg: Täs on velipualet Erkki ja Matti Kyrööstä. Toivat mulle potaskaa, jotei enää tarvita. Gummerus: Ja hengen miehiä varmaan hekin? Erkki: Henki pihisee, hyväs lykys molemmista päistä. Matti: Tuata mä vähän pelekäsinkin. Gummerus: Humööri on hieno asia, se helpottaa ylittämään elämässä vaikeitakin karikkoja. Wallenberg: Mä sanoonkin näille, nottei täälä tarvitte joka sanaa tuntikausia märehtiä, ja jättää sitte sanomatta. Matti: Erkki ei eres puraase, saati märehtiis. Erkki: Mun korveeni vuataa koko aijan ylitte. Matti: Kumaasisit sen joskus Orismalan jokehen. Kustaa Karjansalo: Eikähän me alooteta. Jos kirkkoherra lausuus rukouksen. Gummerus: Jumala ja Herramme Jeesus Kristus siunatkoon meitä, jotka keräännymme sanan ääreen. Amen. Erkki: Joko ruvetahan tramppaamahan kärmehenpäitä? Wallenberg: Tänään jätetähän tramppaamiset välihin ja pähkäällähän Johanneksen sanoja. Jos Gummerus lukis siitä, mihinkä viimme kerralla jäätihin. Gummerus: Me puhuimme viimeksi ensimmäisen luvun yhdennestätoista jakeesta, ja siitä meillä oli lasimestarin kanssa hieman erilainen näkemys. Wallenberg: Sanoos meilloli eroa, muttei kovan palijon asioos. Kirkkoherran mukaan valo tuli kristittyjen tykö. Mä sanoon, notta se on tullu kaikkien ihimisten tykö, kun kaikkien henki on aluusta pitäen Kristuksesta kotoosin, noon vain karottanu yhteytensä siihen. Gummerus: Jatketaan seuraaviin jakeisiin: Mutta niille, jotka hänen ottivat vastaan, antoi hän voiman Jumalan lapsiksi tulla, jotka uskovat hänen nimensä päälle, jotka ei verestä eikä lihan tahdosta ei myös miehen tahdosta, mutta Jumalasta syntyneet ovat. Mitä tästä sanoisi veljemme Birling? Birling: Jumalan lapsiksi tullaan uskomalla sanaan ja sovitukseen. Wallenberg: Tulooko siinä Kristus otetuksi kokonansa vastahan? Gummerus: Emme me voi ottaa Kristusta vastaan muutoin kuin uskossa. Wallenberg: Jos me ollahan niin täynnä maailmaa, nottei Kristus kokonaasena voi meihin tulla? Erkki: moon ainakin täynnä potaskan keittua ja sonnan luantia. Matti: Oo ny Erkki hilijaa. Birling: Ihmisen on hyvä huomata, mistä hänen elämänsä rakentuu, että voi sitä järjestää oikealle perustalle. Wallenberg: Moni koittaa seisoa toisella kintullansa Kristuksen päällä, ja toisella ittensä päällä. Sellaanen ei käy. Ihimisen pitää siirtää koko perusta ittestä Kristuksehen. Gummerus: Tuossa lasimestari luottaa liikaa ihmiseen. Uskon tuoman armon kautta Kristus itse siirtää meidät yhteyteensä. Wallenberg: Jos suastumma päästämähän irti maallisista asioosta. Birling: Jeesus Kristus sulattaa ne irti rakkaudellaan.

18 Wallenberg: Ne alakaa sulaa irti, kun torellinen ylähältä syntyminen on tapahtunu. Gummerus: Kääntymys, uskoon tulo samaanhan me lasimestarin kanssa päädyimme. Wallenberg: Siitä se voi alakaa, tuhulaajapoijan kotomatka. Birling: Tarkoittaako lasimestari, ettei usko tuokaa pelastusvarmuutta? Wallenberg: Mä tarkootan, nottei ihiminen oo heti kotonansa, jos soon justihin vasta kääntyny kotoa kohoren. Soon vasta nähäny kaukana pilikahruksen ikuusesta valosta. Gummerus: Luteerus ei ollut asiasta samaa mieltä kuin lasimestarimme. Wallenberg: Luteeruskin saattoo erehtyä. Birling: Tuo on kyllä hyvin uhkarohkea väite luterilaisessa seurakunnassa. Wallenberg: Luteerus osootti kirkon erehtynehen mones asias. Olishan se ittekkin voinu erehtyä eres täs yhyres? Gummerus: Luterilainen kirkko on kyllä tutkinut kaikki asiat syvästi, eikä erehdyksiä ole havaittu. Erkki: Jonsei niitoo uskallettu sanoa, nottei tuu sapiskaa. Matti: Sä olisit tarvinnu aioos sapiskaa, äijä-vainaa oli liiaan pehemoonen. Erkki: Luteeruskin meinas saara sapiskaa, kun rupes uskoa puhuristamahan. Minkätakia sitei nykkin voitaas kluuruta kun tupaa: pari kertaa vuares, jouluna ja juhannuksena. Gummerus: Puhdasta ei tarvitse puhdistaa, pelkkä uskossa kirkastuminen riittää. Wallenberg: Sanon vaan, nottei ihiminen voi yhtä aikaa olla Kristuksen henges ja maailmas. Birling: Jättäkäämme se Kristuksen murheeksi ja jatketaan eteenpäin. Gummerus: Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän seassamme, ja me näimme hänen kunniansa niinkuin ainoan Pojan kunnian Isästä, täynnä armoa ja totuutta. Birling: Että ainoastaan Jeesuksessa me näemme täydellisesti Isän Jumalan armon ja totuuden. Wallenberg: Samoon kaikis, jokka on täyrellisesti Kristukses syntynehet. Gummerus: Tarkoittaako lasimestari muitakin kuin Jeesus Kristusta? Wallenberg: Kristus Jeesus itte toivoo Johanneksen seittemännestoista luvus, notta he kaikki yhtä olisivat, niinkun sinä Isä minussa olet ja minä sinussa, että hekin meissä niin yhtä olisivat. Eihän henkiä voi jakaa palooksi, siinä joko ollahan, tai ei olla sisääsesti yhtä ja samaa olemusta. Birling: Mutta vain Jeesus Kristus voi ottaa syntisen ihmisen luokseen ja viedä hänet armossa puhdistettuna Isänsä valtakuntaan. Wallenberg: Kristus viää, kun oomma ensin päässy Kristuksen viätäväksi. Gummerus: Uskossa niin tapahtuu. Wallenberg: Kunhan usko irroottaa ihimisen sellaasesta, jokaa sitoo sen rautaasin kahalehin kiinni kualevaasehen. Birling: Oikea usko tekee sen varmasti. Wallenberg: Oikia usko on sitä, notta tiätää ja tuntoo sen, mihinkä uskoo. Gummerus: Sellainen usko on mahdollinen vain Kristukselle itselleen. Wallenberg: Ja kaikille, jokka oikiasti Kristuksessa on. Birling: Lasimestari astui nyt vaarallisille poluille. Wallenberg: Sellaasia polokuja löytyy pelekästänsä Kristuksen ulukopualelta. Kristukses ei enää oo enää mitään pelijättävää. Gummerus: Uskovalla ei siten ole mitään pelättävää. Tästä lienemme yhtä mieltä. Wallenberg: Mikäli löytyy yhtöönen miäli Kristukses. Erkki: Mum miälestä yhtöönen miäli on useen sitä, notta toinen aivootteloo ja toinen on ihan hilijaa. Wallenberg: Jokseenkin nuan sen pitää olla: Jumala aivootteloo, ja ihimisen miäli on ihan hilijaa. Birling: Sellaisen uskova saavuttaa vasta viimeisen päivän jälkeen, kun Kristus hänet nostaa kaikkineen ylös. Wallenberg: Johanneksen kolomannes luvus sanotahan, notta jonsei ihiminen ensin synny vesistä ja Hengestä ei hän taira Jumalan valtakuntahan sisälle eres tulla. 18

19 Gummerus: Jokainen kastettu ja uskova astuu kerran Jeesuksen saattamana sisään Jumalan valtakuntaan. Wallenberg: Vesi tarkoottaa ihimisen miältä, johona hengen kaipaus pitää ensin syntyä ja kypsentyä, jotta torellinen syntymä henges tulis maharolliseksi. Birling: Uskostahan me tässä puhumme, ainoastaan hieman eri sanoin. Wallenberg: Uskosta hyvinkin siihen ytimehen, johona kaikki uskominen raukiaa tyhyjäksi. Gummerus: Mitä se lasimestari nyt oikein puhuu? Wallenberg: Sanon vaan, notta Kristukses ei enää oo mitään uskomista siinon tykö kaikki, mikä torella on. Birling: Tuo on äärimmilleen vietyä turhaa filosofointia. Ei sellaisella ole mitään käyttöä tavallisen uskovan elämässä. Wallenberg: Äärimmäästä kohoren meirän pitääs haparoora, notta olisimma täyrelliset ja kokonaaset ja ei mihinään puuttuvaaset, kirijoottaa Jaakoppi-kaima. Gummerus: Jaakob korostaa tekojen tärkeyttä oikean uskon merkkinä. Sellainen ei ole aivan puhdasta luterilaisuutta. Wallenberg: Mun miälestä kaima tarkoottaa sitä, notta Kristuksen tuntemukses täyrellistyny ihiminen teköö luannnostansa täyrellisiä tekoja. Tekeminen lähtöö silloon suarahan hengestä, joka ei enää katto omaansa. Kustaa Karjansalo: Kirkkoherra lukoo jo seuraavan jakehen. Gummerus: Johannes todisti hänestä, ja huusi, sanoen: tämä oli se, josta minä sanoin: minun jälkeeni on tuleva, joka minun edelläni on ollut; sillä hän oli ennen kuin minä. Ja me olemme kaikki hänen täydellisyydestänsä saaneet ja armon armosta. Birling: Tuossa puhutaan tietenkin Jeesuksesta, Jumalan ainokaisesta pojasta, joka alussa oli Isän Jumalan luona, tuli sitten maailmaan Johanneksen jälkeen sitä pelastamaan ja antamaan sille Golgatalla täydellisen armon. Wallenberg: Kristuksen ikuusesta luannostahan siinä puhutahan. Soon aina ollu ja voi ilimentyä maailmas täyrellisen ihimisen kautta. Gummerus: Siis ainoastaan Jeesuksen Kristuksen kautta. Wallenberg: Kirkonmiähet olokohot mulle armollisia, mutta tuas mun on pakko olla eri miältä. Birling: Mitä lasimestari tarkoittaa? Wallenberg: Klasimestari tarkoottaa sitä, mitä Vuarisaarnas sanotahan, notta jos teirän vanhurskaus ei oo palijoa enämpi kuin kirjanoppinehien ja farisealaasten, niin että tuu taivahan valtakuntahan. Olokaa te täyrelliset, niinkuin teirän taivahallinen Isännä on. Voi tiätenkin olla, notta klasimestari on luanteheltansa tyhymä tai tosikko, kun ottaa tällääset kirijootukset toresta. Mutta tyhymyyrestähän saa vain sakkorangaastuksen. Gummerus: Tai joutuu viisastumaan kirkon turvallisten oppien parissa, kuten Kärmäki Turun linnaan. Wallenberg: Aemelaeus mulle opetti saksankiältä, notta muhun on päässy takertumahan vaarallista Böhmen suutarin hapatusta. Gummerus: Tuosta alan pian olla lasimestarin kanssa samaa mieltä. Erkki: Kyllon hyvä, notten oo lukenu muuta kun katikismuksen. Teirän kans menöö pää sekaasin. Matti: Soon sekaanen jo ennestänsä. Wallenberg: Velipoijat on oikias, hengen asioos pää pitääs pysyä selekiänä, nottei sekoota sitä kiahuttamalla ylitte omaa miältänsä. Birling: Mielenliikutusten hakeminenhan kuuluu mystiikkaan. Wallenberg: Sellaasesta tuloo heleposti itte tarkootus, ja päämäärä katuaa näkyvistä. Gummerus: Nyt minunkin pääni sekoittui. Mitä se lasimestari oikein tarkoittaa? Wallenberg: Moomma näis tilaasuuksis koittanu kattella henkistä usiammilla konstiilla: on puhuttu ja trampattu ja oltu hilijaa ku hiiret. Kaikki sen takia, nottei konstit muuttuusi tarkootuksiksi. Birling: Sana ja sakramentit ovat varmin tie pelastukseen. 19

20 Wallenberg: Saksalaanen munkki sanoo puali vuasituhatta sitte, notta moni ihiminen löytää kyllä tiän, mutta karottaa jumalan, joka tiäs lymyää. Gummerus: Onneksemme kirkon piirissä mikään ei ole kätkettyä. Wallenberg: Ehkä soon niin pramilla, nottei ihimiset sitä sen takia havaatte. Birling: Minun täytyy nyt sanoa, että olen saanut appiukoltani melkoista huutia, kun hän on kuullut kylältä kauheita kertomuksia siitä, että lasimestari on kehoittanut heittämään pois kaikki häpyrensselit. Gummerus: Valitettavasti puheet ovat kulkeutuneet jo Lapualle saakka. Wallenberg: On se kummallista, kuinka ihimiset päästää miälikuvituksensa lentohon aina silloon, kun sitä ei tarvittaas. Birling: Kyllä minä olin lasimestarin kanssa aivan samaa mieltä siitä, että liiallinen häveliäisyys johtaa usein pinnalliseen teeskentelyyn. Gummerus: Me papit joudumme turhankin usein kohtaamaan sellaista. Wallenberg: Ihimiset tottuu teeskentelyhyn niin, notta niiren kuva ittestä ja toisista tuloo vääräksi. Olis mun pitäny sanoa asia muilla sanoolla, niin ei ihimiset olis päässy vääntelemähän niitä omien irstahien miälikuviensa mukaasiksi. Erkki: Jaakoollekin pitääs päkittää ennen seuroja, notta katto ny, mitä meet puhumahan. Niin Susanna teköö mulle kun kylälle läheretähän. Matti: Ja takaasintulles se kehuu sua, notta kuuluu Orismalasta Valtaalahan asti. Erkki: Sillon niin kirkas ääni. Kustaa Karjansalo: Kyllä me seuroos ollehet hoksasimma ihan hyvin, mitä klasimestari tarkootti. Birling: Ulkopuolella olevat näyttävät usein tietävän parhaiten, mitä sisäpuolella tapahtuu. Wallenberg: Ihiminen on tiaronhaluunen olento. Monien elämäs on niin palijo tyhyjyyttä, notta ne täyttää sen pahoolla puheella ja pahan puhumisella. Silloon ihiminen tuntoo ittensä hetkeksi vähän paremmaksi. Erkki: Ihimisen luanto on niin kiaro, notta kelepaas länkivärkiksi. Kustaa Karjansalo: Nyj jokku on pähkäälly sitä, notta kaukaasempaa seuraväkiä jää tänne yäksi. Noon ruvennu kuttumahan meitä fällyuskovaasiksi ja kuvittelemahan ruakottomuuksia, mitä fällyjen alla teherähän. Erkki: Fällyyhin voi aina luattaa, jonsei niisoo lutehia ja kirppuja. Birling: Eihän ihmisiä voi yön selkään ajaa. Gummerus: Ehkä me lopetamme nyt tähän, minun pitää ehtiä vielä Lapualle huolehtimaan omasta laumastani. Jumalan siunausta teille kaikille ja varjelusta harhapolkujen suhteen. Kaikki yhdessä: Jumalan siunausta. Wallenberg: Jokos kummipoika opetteloo potallen? Gummerus: Ei nyt vielä, vaikka käveleekin jo hyvin. Wallenberg: Poika onkin saman ikäänen kun meirän Heta Sofia. Gummerus: Jumalan kiitos lapsemme ovat terveitä. Wallenberg: Raskasta niiren menettäminen aina on. Gummerus: Niin on, me papit näemme sitä liiankin paljon. 20