1994 vp - HE 200 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
|
|
- Irma Leppänen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1994 vp - HE 200 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yleisistä teistä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yleisistä teistä annettua lakia paikallisteiden tienpidon kustannusten jakautumisesta valtion ja kuntien kesken. Nykyisten säännösten mukaan kunnan on suoritettava sen alueella olevien paikallisteiden tekemisen ja kunnossapidon kustannuksista korvausta valtiolle. Esityksen tarkoituksena on vapauttaa kunnat paikallistiekorvausten suorittamisesta. Tieliikenneväylien nykyinen luokittelu yleisiin teihin, katuihin ja rakennuskaavateihin sekä yksityisiin teihin on pääosin sopusoinnussa voimassa olevien säännösten kanssa. Etenkin haja-asutusalueilla on kuitenkin paikallisteitä, joilla muuttuneiden olosuhteiden vuoksi ei enää voida katsoa olevan yleisistä teistä annetun lain 8 :ssä tarkoitettua merkitystä yleisen liikenteen kannalta. Taajamissa puolestaan on yleisiä teitä, jotka tehtävänsä puolesta ovat rinnastettavissa katuihin tai rakennuskaavateihin. Tarkoituksena on selvittää yleisen tieverkon tarkistamistarve ja käynnistää selvityksen edellyttämät tarkistukset sen jälkeen, kun kunnat vapautetaan paikallistiekorvauksista. Esitys liittyy valtion vuoden 1995 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 1996 alusta. YLEISPERUSTELUT 1. Nykytila 1.1. Yleistä Yleisten teiden pidon kustannuksista vastaa yleisistä teistä annetun lain (243/54), jäljempänä tielaki, mukaan pääosin valtio. Maanteiden pidon kustantaa valtio eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta kokonaisuudessaan. Paikallisteiden pidon kustannukset jakautuvat valtion ja kuntien kesken. Kunta joutuu suorittamaan valtiolle korvausta paikallisteiden pidon kustannuksista osuuden, joka riippuu sen kantokykyluokasta. Paikallistien kunnossapitokustannuksista korvaus on % ja tekemiskustannuksista %. Vuodelta 1993 kuntien paikallistiekorvaukset olivat tekemisestä noin 47 miljoonaa markkaa ja kunnossapidosta noin 70 miljoonaa markkaa eli yhteensä noin 117 miljoonaa markkaa, mikä on noin 2 % yleisten teiden pidon kustannuksista Nykytilan tausta Valmisteltaessa nykyistä tielakia, joka säädettiin vuonna 1954 ja joka tuli voimaan vuoden 1958 alusta, oli eräs keskeisiä kysymyksiä maaseudun paikallisen tiestön eli silloisten kunnan- ja kyläteiden pidon uudelleen järjestäminen. Erityisesti kyläteiden pidon järjestämi P
2 vp -- lie 200 seksi tutkittiin 1940-luvulla ja 1950-luvun alussa erilaisia vaihtoehtoja. Aluksi suunniteltiin eräänlaista kunnantiejärjestelmää, jonka mukaan valtaosa kyläteistä olisi muutettu kunnanteiksi ja kunnat olisivat päässeet osallisiksi huomattavasta valtionavustuksesta. Kuntia suurempien piirikuntien hoidossa olevan kunnantiejärjestelmän perustamista myös harkittiin. Kolmantena vaihtoehtona oli valtiontiejärjestelmä, joka olisi tarkoittanut yleisten teiden täydellistä valtion haltuun ottamista. Eri syistä kaikki edellä mainitut vaihtoehdot osoittautuivat kuitenkin silloisissa oloissa toteuttamiskelvottomiksi. Kyläteiden ottamista valtion hoitoon pidettiin kuitenkin tärkeänä ja tavoiteltavana. Käytännössä mahdolliseksi tämä nähtiin sillä edellytyksellä, että näiden teiden pidosta aiheutuvat kustannukset eivät kokonaisuudessaan tule valtion rasitukseksi eli että kukin kunta ottaa osaa sen alueella olevien teiden pidon kustannuksiin. Kunnanteitä ei voitu jättää uudistuksen ulkopuolelle, koska se olisi ollut väärin niitä kuntia kohtaan, jotka jo olivat ottaneet kyläteitä kunnanteinä hoitoonsa. Kunnanteiden säilyttäminen erillisenä yleisten teiden ryhmänä olisi myös merkinnyt, että uudistuksen jälkeen olisi ollut kaksi eri paikallisten teiden lajia. Niinpä päädyttiinkin ratkaisuun, jonka mukaan kunnan- ja kyläteiden tilalle muodostettiin uusi tieluokka, paikallistiet. Paikallisteiden kustannusten jaossa valtion ja kuntien kesken lähdettiin uudistuksessa siitä, että kuntien suoritettavaksi tuleva korvaus oli 30% tekemisen ja 40 % kunnossapidon kustannuksista. Näitä peruskorvauksia oli korotettava tai alennettava sen mukaan, mihin luokkaan asianomainen kunta sen taloudellisen kantokyvyn perusteella määrättiin. Toisena tasoitusperusteena oli kunnassa olevien maanteiden osuus sen alueella olevista yleisistä teistä ja kolmantena tasoitusperusteena kunnassa olevien paikallisteiden määrä asukasta kohden. Eräänä keskeisenä perusteena sille, että kuntien paikallistiekorvaukset muodostuivat edellä esitetyn suuruisiksi, oli valtiontalouden tila, jonka ei katsottu kestävän suurempaa valtion panosta puhumattakaan siitä, että valtio olisi kokonaisuudessaan ottanut vastatakseen yleisten teiden pidon kustannuksista. Jo 1950-luvun lopulla, kohta tielain tultua voimaan, paikallistiekorvauksia alettiin pitää kuntien taloutta liiaksi rasittavina, kun kuntien rasitukset muutenkin olivat kasvamassa. Niinpä tielakia tarkistettiinkin paikallistiekorvausten osalta varsin pian. Vuonna 1960 kuntien paikallisteiden pidon kustannuksista maksettaviksi tulevia peruskorvauksia alennettiin tekemisen osalta 30 %:sta 20 %:iin ja kunnossapidon osalta 40 %:sta 25 %:iin. Huolimatta paikallistiekorvausten alentamisesta korvauksia pidettiin edelleen liiaksi kuntien taloutta rasittavina. Sen vuoksi ja 1970-luvuilla esitettiinkin useissa yhteyksissä, että niistä olisi joko kokonaan tai ainakin osittain luovuttava. Myös korvausten määräytymisperusteita pidettiin monimutkaisina ja vaikeaselkoisina sekä muun muassa tienpidon käytännön järjestelyjen kannalta epätarkoituksenmukaisina. Vuonna 1981 korvausten määräytymisperusteita tarkistettiin siten, että korvausten suuruus tuli riippuvaksi yksinomaan kunnan kantokykyluokasta. Samalla kunnat vapautettiin maanteiden tekemisen yhteydessä syntyvien paikallistiekustannusten korvaamisesta. Tarkistus merkitsi, että kuntien paikallistierasitus hieman keveni. Lainmuutosta valmisteltaessa Suomen Kaupunkiliitto ja Suomen Kunnallisliitto esittivät lausunnoissaan, että kunnat tulisi vapauttaa paikallisteiden rakentamis- ja kunnossapitokustannuksista kokonaan tai ainakin kunnossapitokustannuksista Nykytilan arviointi ja ehdotetut muutokset Paikallistiekorvausten merkitys valtiontalouden kannalta on vuosikymmenien mittaan supistunut ja nykyään sitä voidaan pitää varsin vähäisenä. Myöskään yleisten teiden pidon rahoitusta ajatellen korvauksilla ei ole enää sanottavaa merkitystä. Ne perusteet, joilla paikallistiekorvausjärjestelmään aikanaan päädyttiin, eivät nykyoloissa enää päde. Kuntien taloudelliset rasitukset ovat nykyään tunnetusti suuret. Autoliikenteen kasvun ja väestön taajamiin siirtymisen seurauksena kuntien tieliikenneväylämenot, jotka ne joutuvat rahoittamaan lähes yksinomaan kunnallisveron tuotolla, ovat 1950-luvulta lähtien kasvaneet nopeasti. Paikallistiekorvaukset ovat koko maan puitteissa pieni osa näistä. Sellaisten pienten ja vähävaraisten kuntien taloudessa, joissa usein on vielä suhteellisen paljon paikallisteitä, paikallistiekorvaukset ovat sen sijaan yhä edelleen huomattava rasitus. Maantieteellisten tekijöiden ja asutuksen rakenteen
3 1994 vp - HE erilaisuuden vuoksi kunnat ovat paikallistiekorvausten suhteen keskenään eriarvoisessa asemassa. Ne kunnat, joissa paikallisteitä edellä mainituista syistä on paljon, joutuvat maksamaan paikallistiekorvauksia asukasta kohden huomattavasti enemmän kuin ne, joissa maanteiden osuus on suuri. Paikallistiekorvausten vuotuinen perintä on monivaiheinen ja korvausten määrään nähden paljon työtä vaativa tehtävä. Epäkohtien korjaamiseksi lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kunnat vapautetaan paikallistiekorvausten suorittamisesta. Lisäksi tästä johtuvat muutokset ehdotetaan tehtäväksi muihin lain säännöksiin. 2. Esityksen taloudelliset vaikutukset Kuntien valtiolle paikallisteiden tekemisestä ja kunnossapidosta maksamat korvaukset olivat vuodelta 1993 yhteensä noin 117 miljoonaa markkaa. Korvausten määrä on reaalisesti säilynyt jokseenkin muuttumattomana ja olisi reaalisesti suunnilleen sama myös tulevina vuosina. Paikallistiekorvausten perimisestä valtiolle aiheutuvat hallintokulut ovat vuosittain 2-3 % korvausten kokonaismäärästä. Paikallistiekorvausten poistaminen merkitsee kaiken kaikkiaan, että valtion vuotuiset tulot pienenevät vuoden 1993 kustannustasossa 117 miljoonaa markkaa. Valtion talousarvioesityksessä vuodelle 1995 on momentin Kuntien yleiset valtionosuudet selvitysosassa tämän kompensoimiseksi esitetty kuntien yleisestä valtionosuudesta vähennettäväksi 109 miljoonaa markkaa. Esitys liittyy valtion vuoden 1995 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. 3. Asian valmistelu Liikenneministeriö antoi vuonna 1987 tie- ja vesirakennushallitukselle tehtäväksi tienpitojärjestelmän nykytilaa, ongelmia ja kehittämistarpeita koskevan selvityksen tekemisen. Tie- ja vesirakennushallitus teki selvityksen yhteistyössä Suomen Kaupunkiliiton, Suomen Kunnallisliiton ja Finlands svenska kommunförbundin kanssa. Selvitys valmistui vuoden 1988 lopussa. Selvitysraportissa on esitetty toimeksiannon mukaisesti tienpitojärjestelmän nykytila, ongelmat ja kehittämistarpeet seuraavien neljän asiakokonaisuuden osalta: 1. Tieliikenneväylien hallinnollinen luokittelu ja tienpitovastuun jakautuminen valtion, kuntien ja kiinteistönomistajien kesken. 2. Tienpidon kustannusten jakautuminen valtion, kuntien ja kiinteistönomistajien kesken. 3. Tieliikenneväylien luokitteluun ja eri korvaus-, avustus- ynnä muihin järjestelmiin liittyvät hallintomenettelyt. 4. Tienpidon toimielinten yhteistyö. Eräs selvitysraporttiin sisältyvistä tienpitojärjestelmän kehittämisehdotuksista koskee kuntien vapauttamista paikallistiekorvausten suorittamisesta. Liikenneministeriö pyysi vuoden 1989 alkupuolella selvitysraportista lausunnon sisäasiainministeriöltä, työvoimaministeriöltä, tie- ja vesirakennushallitukselta, Suomen Kaupunkiliitolta, Suomen Kunnallisliitolta, Finlands svenska kommunförbundilta ja Maakuntaliittojen Keskusliitolta. Työvoimaministeriö otti lausunnossaan kantaa vain eräitä työllisyysmäärärahojen myöntämiseen liittyviä hallintomenettelyjä koskeviin ehdotuksiin. Muut lausunnonantajat suhtautuivat myönteisesti selvitysraporttiin sisältyviin tienpitojärjestelmän kehittämisehdotuksiin. Kuntien vapauttamista paikallistiekorvauksista ne pitivät yhtenä kiireellisimmin toteutettavista ehdotuksista. Esitys on valmisteltu virkatyönä Iiikenneministeriössä. Siitä on hankittu valtiovarainministeriön, sisäasiainministeriön ja Suomen Kuntaliiton lausunto.
4 vp -- IrE 200 YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT 1. Lakiehdotuksen perustelut 5. Pykälän mukaan maanteiden pitämisen kustantaa valtio ja paikallisteiden pidon kustannukset jakautuvat valtion ja kuntien kesken. Kuntien vapauttamiseksi paikallistiekorvauksista ehdotetaan pykälän toinen virke poistettavaksi ja ensimmäinen virke muutettavaksi siten, että valtio kustantaa yleisten teiden eli siis myös paikallisteiden pitämisen 10 luvussa olevien säännösten mukaan ja siinä säädetyin poikkeuksin. 18. Pykälän toisen virkkeen mukaan tiehen kuuluvan, vapaasti ohjailtavan lautan (lauttaaluksen) käyttämisestä mahdollisesti perittävä maksu ei saa paikallistien osalta olla suurempi kuin lautan kunnossapidosta aiheutuvat kustannukset edellyttävät. Säännös kytkeytyy kuntien velvollisuuteen osallistua paikallisteiden kunnossapitämisen kustannuksiin, joihin luetaan myös lautan pidosta aiheutuvat menot. Paikallistiekorvausten poistamisen vuoksi pykälän toinen virke ehdotetaan poistettavaksi. 24. Pykälän mukaan paikallistien muuttamisesta maantieksi ja maantien muuttamisesta paikallistieksi päättää liikenneministeriö. Koska paikallistiekorvausten poistamisen jälkeen valtio vastaa samalla tavalla sekä maanteiden että paikallisteiden pidon kustannuksista, ei edellä mainituilla tien luokkaa koskevilla päätöksillä ole enää samaa merkitystä kuin nykyään. Tästä syystä ehdotetaan, että päätösvalta asiassa siirretään liikenneministeriöitä tielaitokselle. 82. Pykälän mukaan maanteiden tekemisestä ja kunnossapidosta johtuvat kustannukset suoritetaan valtion ollessa tienpitäjänä jäljempänä olevissa pykälissä mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta valtion varoista. Kun paikat Hstiekorvaukset poistetaan, myös paikallisteiden tekemisestä ja kunnossapidosta johtuvat kustannukset suoritetaan vastaavalla tavalla valtion varoista. Tästä syystä ehdotetaan, että pykälä muutetaan koskemaan maanteiden asemesta yleisiä teitä. Pykälän edellä oleva väliotsikko Maantiet ehdotetaan kumottavaksi. 83. Pykälä koskee korvausten suorittamista tapauksissa, joissa kaupunki [tai kauppala] on tienpidosta 20 :n 1 momentin tai 21 :n nojalla annetun määräyksen johdosta velvollinen huolehtimaan maantien tekemisestä tai kunnossapidosta. Vuonna :n 1 momentti muutettiin kaupunkien [tai kauppaloiden] asemesta koskemaan kaikkia kuntia. Vastaava muutos 83 :ään jäi tuolloin ilmeisesti epähuomiossa tekemättä. Virhe ehdotetaan nyt korjattavaksi. Paikallistiekorvausten poistamisen vuoksi pykälä samasta syystä kuin edellinen pykälä ehdotetaan muutettavaksi koskemaan maanteiden asemesta yleisiä teitä. 84. Pykälän mukaan kunnan on suoritettava sen alueella olevien paikallisteiden tekemisen ja kunnossapidon kustannuksista korvausta valtiolle jäljempänä olevien säännösten mukaan. Pykälä ehdotetaan 5 ja 82 :n muuttamisen vuoksi kumottavaksi. Pykälän edellä oleva väliotsikko Paikallistiet ehdotetaan kumottavaksi Pykälät liittyvät 84 :ään ja ne ehdotetaan niin ikään kumottaviksi. 88 ja 89. Pykälät koskevat kunnan oikeutta saada valtiolta korvausta paikallistien tekemisen ja kunnossapidon kustannuksista silloin, kun se on tienpitäjänä. Kyseinen oikeus sisältyy muutettuun 83 :ään. Pykälät ehdotetaan kumottaviksi. 92. Pykälän 3 momentin mukaan varat, jotka paikallistien pitäjä kantaa maksuina lautan käyttämisestä taikka korvauksena alueen luovuttamisesta tai muuna sellaisena hyvityksenä, jaetaan valtion ja sen kunnan kesken, jonka alueella paikallistie on, samassa suhteessa kuin sanotun tien kunnossapitokustannukset, kuitenkin niin, että jos on kysymys kaupungin [tai kauppalan] asemakaavoitetulla alueella olevasta tiestä, tulevat mainitut varat, lauttamaksuja lukuun ottamatta, kokonaisuudessaan asianomaiselle kunnalle. Kun valtio paikallistiekorvausten poistamisen jälkeen vastaa yksin myös paikallisteiden pidon kustannuksista, on luonnollista, että myös edellä mainitut varat tulevat kokonaisuudessaan valtiolle. Kun kuntamuotojen välillä ei enää ole eroa, ei myöskään erillistä kaupunkeja [tai kauppaloita] koskevaa säännöstä tarvita. Edellä mainituista syistä momentti ehdotetaan muutettavaksi siten, että se koskee vain tapauksia, joissa 20 :n 1 momentin tai 21 :n nojalla tienpidosta annetun määräyksen johdosta kunta on velvollinen huolehtimaan yleisen tien pidosta ja tienpitäjänä kantamaan kysymyksessä olevia maksuja tai korvauksia. Maksuista tai
5 1994 vp- HE korvauksista kertyvät varat ehdotetaan otettavaksi huomioon muutetun 83 :n mukaisia korvauksia määrättäessä. 94. Pykälän 1 momentti koskee paikallistiekorvausten perimistä. Edellä 5 :n muutos ja 84 :n kumoaminen edellyttävät sen kumoamista. Nykyisen 2 momentin muutos ja 5 momentin kumoaminen johtuvat edellä mainituista muutoksista. 95. Pykälän 1 momentin muutos johtuu 5 :n muutoksesta ja 84 :n kumoamisesta. Pykälän 2 momentin mukaan kunta voidaan vapauttaa 1 momentin mukaan antamastaan sitoumuksesta. Päätöksen asiasta tekee liikenneministeriö tai tielaitos riippuen siitä, kumpi viranomainen on vahvistanut tiesuunnitelman. Hallintomenettelyn yksinkertaistaidiseksi ehdotetaan päätösvalta siirrettäväksi yksinomaan tielaitokselle. Tätä koskeva säännös ehdotetaan sisällytettäväksi 2 momenttiin. 96. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi 5 :n muutoksen ja 84 :n kumoamisen johdosta. 2. Tarkemmat säännökset ja määräykset Lakiehdotus edellyttää muutoksia yleisistä teistä annettuun asetukseen (482/57). Yleisistä teistä annettuun lakiin joudutaan tekemään ympäristöhallinnon uudistamisen vuoksi myös muita muutoksia, jotka vaativat nekin mainitun asetuksen muuttamista. Tämän vuoksi kaikki asetukseen tarvittavat muutokset valmistellaan erikseen lainmuutosten tultua eduskunnassa käsitellyiksi. 3. Voimaantulo Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan vuoden 1996 alusta niin, että vuonna 1996 ei kunnille määrättäisi korvauksia vuoden 1995 paikallistiekustannuksista. Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus: Laki yleisistä teistä annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan yleisistä teistä 21 päivänä toukokuuta 1954 annetun lain (243/54) 82 ja 84 :n edellä oleva väliotsikko, 84-89, 94 :n 1 ja 5 momentti sekä 96, sellaisina kuin niistä ovat päivänä marraskuuta 1993 annetussa laissa (959/93), 85 osittain muutettuna 23 päivänä tammikuuta 1981 annetulla lailla (51/81), 86, 87 ja 89 sekä 94 :n 5 momentti viimeksi mainitussa laissa, 94 :n 1 momentti 15 päivänä huhtikuuta 1988 annetussa laissa (334/88) ja päivänä tammikuuta 1993 annetussa laissa (71/93), sekä muutetaan 5, 18, 24, 82 ja 83, 92 :n 3 momentti, 94 :n 2 momentti ja 95, sellaisina kuin niistä ovat 18 9 päivänä elokuuta 1963 annetussa laissa (404/63) ja 94 :n 2 momentti 8 päivänä heinäkuuta 1961 annetussa laissa (390/61), seuraavasti: 5 Yleisten teiden pitämisen kustannuksista vastaa valtio 10 luvussa olevien säännösten mukaan ja siinä säädetyin poikkeuksin. 18 Yleiseen tiehen kuuluvan, vapaasti ohjailtavan lautan (lautta-aluksen) käyttämisestä voidaan asetuksella erityisistä syistä säätää perittäväksi kohtuullinen käypä maksu. Köyden varassa liikkuvan lautan (lossin) käyttämisestä ei maksua kuitenkaan peritä. 24 Yleisen tien tekemisestä, yksityisen tien muuttamisesta yleiseksi ja yleisen tien tai maan käytön tien liitännäisalueena lakkauttamisesta päättää liikenneministeriö, sikäli kuin päätösvaltaa erityisissä asioissa ei ole asetuksella annettu tielaitokselle tai muulle viranomaiselle. Paikallistien muuttamisesta maantieksi ja maantien muuttamisesta paikallistieksi päättää tielaitos. 82 Yleisten teiden tekemisestä ja kunnossapi-
6 vp- HE 200 dosta johtuvat kustannukset suoritetaan valtion ollessa tienpitäjänä valtion varoista, jollei jäljempänä toisin säädetä. 83 Jos kunta 20 :n 1 momentin tai 21 :n nojalla annetun määräyksen johdosta on velvollinen huolehtimaan yleisen tien tekemisestä, maksetaan tienpitäjälle valtion varoista korvaus tielaitoksen ja kunnan hyväksymän kustannusarvion mukaisesti, mikäli joidenkin kustannusten osalta ei ole sovittu, että korvaus suoritetaan todellisten kustannusten mukaan. Mikäli kustannusarviota ei ole siten hyväksytty, korvaus maksetaan tarpeellisina pidettävien todellisten kustannusten mukaan, niihin luettuna rakenteilla olevan tien kunnossapidosta johtuneet kustannukset. Milloin kunta 20 :n 1 momentin tai 21 :n nojalla annetun määräyksen johdosta on velvollinen huolehtimaan yleisen tien kunnossapidosta, suoritetaan sille valtion varoista korvausta se määrä, mihin tarpeellisen kunnossapidon kustannusten arvioidaan nousevan. Tässä tarkoitettu määrä vahvistetaan sitten, kun kunnalla on ollut tilaisuus tehdä asiasta ehdotuksensa. Määrää vahvistettaessa on pidettävä vertauskohtana valtiolle vastaavanlaisten teiden kunnossapidosta aiheutuvia kustannuksia. Jos tie on kunnan varoilla kestopäällystetty, luetaan kunnossapidon kustannuksiin varsinaisten kunnossapitomenojen lisäksi myös päällystämisestä aiheutuneiden kustannusten kohtuullinen kuoletus sekä korkoa kuusi prosenttia, yhteensä kuitenkin enintään niin paljon kuin vastaavanlaisen tien kunnossapidon soratienä arvioidaan maksavan. 92 Kun kunta 20 :n 1 momentin tai 21 :n nojalla annetun määräyksen johdosta on velvollinen huolehtimaan yleisen tien pidosta, sen maksuina lautan käyttämisestä 18 :n mukaan taikka korvauksena alueen luovuttamisesta tai muuna sellaisena hyvityksenä kantamat varat otetaan huomioon 83 :n mukaisia korvauksia määrättäessä. 94 Tielaitos vahvistaa tässä luvussa tarkoitetut valtion kunnille maksettavat korvaukset ja maksaa ne kunnille 60 päivän kuluessa korvauksien vahvistamispäivästä. 95 Edellä olevien säännösten estämättä kunta voi erityisessä tapauksessa ottaa osaksi tai kokonaan vastatakseen tienpidon kustannuksista tietyn yleisen tien osalta. Milloin syytä on, tielaitos voi vapauttaa kunnan sen 1 momentin mukaan antamasta sitoumuksesta. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199. Tämän lain aiheuttama muutos valtion ja kuntien väliseen kustannustenjakoon otetaan huomioon vahvistettaessa kuntien valtionosuuslain (688/92) mukaista yleisen valtionosuuden keskimääräistä markkamäärää. Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. Helsingissä 30 päivänä syyskuuta 1994 Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI Liikenneministeri Ole Norrback
7 1994 vp- HE Liite Laki yleisistä teistä annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan yleisistä teistä 21 päivänä toukokuuta 1954 annetun lain (243/54) 82 ja 84 :n edellä oleva väliotsikko, 84-89, 94 :n 1 ja 5 momentti sekä 96, sellaisina kuin niistä ovat päivänä marraskuuta 1993 annetussa laissa (959/93), 85 osittain muutettuna 23 päivänä tammikuuta 1981 annetulla lailla (5l/8l), 86, 87 ja 89 sekä 94 :n 5 momentti viimeksi mainitussa laissa, 94 :n 1 momentti 15 päivänä huhtikuuta 1988 annetussa laissa (334/88) ja päivänä tammikuuta 1993 annetussa laissa (7l/93), sekä muutetaan 5, 18, 24, 82 ja 83, 92 :n 3 momentti, 94 :n 2 momentti ja 95, sellaisina kuin niistä ovat 18 9 päivänä elokuuta 1963 annetussa laissa (404/63) ja 94 :n 2 momentti 8 päivänä heinäkuuta 1961 annetussa laissa (390/61), seuraavasti: Voimassa oleva laki 5 Maanteiden pitämisen kustantaa valtio 10 luvussa olevien säännösten mukaan ja siinä säädetyin poikkeuksin. Paikallisteiden pidon kustannukset jakautuvat valtion ja kuntien kesken sen mukaan, kuin sanotussa luvussa säädetään. 18 Yleiseen tiehen kuuluvan, vapaasti ohjailtavan lautan (lautta-aluksen) käyttämisestä voidaan asetuksella erityisistä syistä määrätä perittäväksi kohtuullinen käypä maksu. Paikallistien osalta tämä maksu ei saa olla suurempi kuin lautan kunnossapidosta aiheutuvat kustannukset edellyttävät. Köyden varassa liikkuvan lautan (lossin) käyttämisestä älköön maksua perittäkö. 24 Yleisen tien tekemisestä, paikallistien muuttamisesta maantieksi, maantien muuttamisesta paikallistieksi, yksityisen tien muuttamisesta yleiseksi ja yleisen tien tai maan käytön tien liitännäisalueena lakkauttamisesta päättää [kulkulaitosten ja yleisten töiden] ministeriö, sikäli kuin päätösvaltaa erityisissä asioissa ei ole asetuksella uskottu tie- ja vesirakennushallitukselle tai muulle viranomaiselle. Ehdotus 5 Yleisten teiden pitämisen kustannuksista vastaa valtio 10 luvussa olevien säännösten mukaan ja siinä säädetyin poikkeuksin. 18 Yleiseen tiehen kuuluvan, vapaasti ohjailtavan lautan (lautta-aluksen) käyttämisestä voidaan asetuksella erityisistä syistä säätää perittäväksi kohtuullinen käypä maksu. Köyden varassa liikkuvan lautan (lossin) käyttämisestä ei maksua kuitenkaan peritä. 24 Yleisen tien tekemisestä, yksityisen tien muuttamisesta yleiseksi ja yleisen tien tai maan käytön tien liitännäisalueena lakkauttamisesta päättää liikenneministeriö, sikäli kuin päätösvaltaa erityisissä asioissa ei ole asetuksella annettu tielaitokselle tai muulle viranomaiselle.
8 vp - HE vp - HE 200Voimassa oleva laki Ehdotus Paikallistien muuttamisesta maantieksi ja maantien muuttamisesta paikallistieksi päättää tielaitos. Maantiet 82 Maanteiden tekemisestä ja kunnossapidosta johtuvat kustannukset suoritetaan valtion ollessa tienpitäjänä valtion varoista, mikäli jäljempänä ei toisin säädetä. 83 Jos tienpidosta 20 :n 1 momentin tai 21 :n nojalla annetun määräyksen johdosta kaupunki [tai kauppala] on velvollinen huolehtimaan maantien tekemisestä, maksetaan tienpitäjälle valtion varoista korvaus tie- ja vesirakennushallituksen ja kunnan hyväksymän kustannusarvion mukaisesti, mikäli joidenkin kustannuserien osalta ei ole sovittu, että korvaus suoritetaan todellisten kustannusten mukaan. Milloin kustannusarviota ei ole siten hyväksytty, korvaus maksetaan tarpeellisena pidettävien todellisten kustannusten mukaan, niihin luettuna rakenteilla olevan tien kunnossapidosta johtuneet kustannukset. Milloin kaupunki [tai kauppala] 20 :n 1 momentin tai 21 :n nojalla annetun määräyksen johdosta on velvollinen huolehtimaan maantien kunnossapidosta, suoritetaan sille valtion varoista korvausta se määrä, mihin tarpeellisen kunnossapidon kustannusten arvioidaan nousevan. Tässä tarkoitettu määrä vahvistetaan, sitten kun kunnalla on ollut tilaisuus tehdä asiasta ehdotuksensa. Määrää vahvistettaessa on pidettävä vertauskohtana valtiolle vastaavanlaisten teiden kunnossapidosta aiheutuvia kustannuksia. Jos tie on kunnan varoilla kestopäällystetty, luetaan kunnossapidon kustannuksiin varsinaisten kunnossapitomenojen lisäksi myös päällystämisestä aiheutuneiden kustannusten kohtuullinen kuoletus sekä korkoa kuusi prosenttia, yhteensä kuitenkin enintään niin paljon, kuin vastaavanlaisen tien kunnossapidon soratienä arvioidaan maksavan. (väliotsikko kumotaan) 82 Yleisten teiden tekemisestä ja kunnossapidosta johtuvat kustannukset suoritetaan valtion ollessa tienpitäjänä valtion varoista, jollei jäljempänä toisin säädetä. 83 Jos kunta 20 :n 1 momentin tai 21 :n nojalla annetun määräyksen johdosta on velvollinen huolehtimaan yleisen tien tekemisestä, maksetaan tienpitäjälle valtion varoista korvaus tielaitoksen ja kunnan hyväksymän kustannusarvion mukaisesti, mikäli joidenkin kustannusten osalta ei ole sovittu, että korvaus suoritetaan todellisten kustannusten mukaan. Mikäli kustannusarviota ei ole siten hyväksytty, korvaus maksetaan tarpeellisina pidettävien todellisten kustannusten mukaan, niihin luettuna rakenteilla olevan tien kunnossapidosta johtuneet kustannukset. Milloin kunta 20 :n 1 momentin tai 21 :n nojalla annetun määräyksen johdosta on velvollinen huolehtimaan yleisen tien kunnossapidosta, suoritetaan sille valtion varoista korvausta se määrä, mihin tarpeellisen kunnossapidon kustannusten arvioidaan nousevan. Tässä tarkoitettu määrä vahvistetaan sitten, kun kunnalla on ollut tilaisuus tehdä asiasta ehdotuksensa. Määrää vahvistettaessa on pidettävä vertauskohtana valtiolle vastaavanlaisten teiden kunnossapidosta aiheutuvia kustannuksia. Jos tie on kunnan varoilla kestopäällystetty, luetaan kunnossapidon kustannuksiin varsinaisten kunnossapitomenojen lisäksi myös päällystämisestä aiheutuneiden kustannusten kohtuullinen kuoletus sekä korkoa kuusi prosenttia, yhteensä kuitenkin enintään niin paljon kuin vastaavanlaisen tien kunnossapidon soratienä arvioidaan maksavan.
9 1994 vp -- lue J994 vp - HE 200Voimassa oleva laki Ehdotus Paikallistiet 84 Kun valtio on tienpitäjänä, kunnan on suoritettava sen alueella olevien paikallisteiden tekemisen ja kunnossapidon kustannuksista, paikallisteillä olevien lauttojen kustannuksia lukuun ottamatta, korvausta valtiolle jäljempänä olevien säännösten mukaisesti. Kunnilta ei peritä korvausta J momentissa mainituista kustannuksista silloin, kun kustannukset aiheutuvat maantien, rautatien, lentokentän tai kanavan tekemisestä tai kunnossapidosta. (väliotsikko kumotaan) Paikallistien tekemisen kustannuksiksi katsotaan tien tekemisestä aiheutuneet, tarpeellisina pidettävät todelliset kustannukset. Näihin luetaan kuuluviksi myös kustannukset rakenteilla olevan tien kunnossa pitämisestä. Kunnan alueella olevien paikallisteiden kunnossapidon kustannukset määrätään paikallisteiden vuotuista kunnossapitoa koskevan työsuunnitelman kustannusarvion mukaisesti, jonka tieja vesirakennuspiiri vahvistaa. Kustannusarviosta on ennen sen vahvistamista pyydettävä kunnan lausunto. 86 Paikallisteiden pidosta suoritettava korvaus määräytyy kuntien kantokykyluokituksesta annetussa laissa (665167) tarkoitetun kantokykyluokituksen mukaan siten kuin 87 :ssä säädetään. 87 Kunnat suorittavat korvausta paikallisteiden tekemisestä ja kunnossapidosta seuraavasti: Kantokyky- Korvaus Korvaus luokka kunnossapito- tekemiskustannuksista kustannuksista prosentteina prosentteina J JO JO 2 J3 J2 3 J J9 J J J JO P
10 vp - HE 200 Voimassa oleva laki 88 Kunnalla on sen ollessa tienpitäjänä oikeus saada valtion varoista korvausta paikallistien tekemisen ja kunnossapidon kustannuksista. Nämä kustannukset määrätään soveltuvin osin noudattamalla 83 :n säännöksiä. Korvaukseksi suoritetaan se määrä, joka 87 :n mukaan jäisi valtion vastattavaksi, jos se olisi tienpitäjä. Jos kunta ainoastaan osaksi on sen alueella olevien paikallisteiden pitäjä, on korvaus suoritettava sen mukaan. 89 Milloin kunta 21 :n nojalla annetun määrttyksen mukaan huolehtii paikallistien pidosta toisen kunnan alueella, sillä on oikeus saada tienpidon kustannuksista korvaus valtiolta. Korvaus määrätään noudattamalla soveltuvin osin 83 :n säännöksiä. Tästä korvauksesta on sen kunnan, jonka alueella tie on, suoritettava valtiolle 87 :n mukainen osa. Ehdotus Varat, jotka paikallistien pitäjä kantaa maksuina lautan käyttämisestä 18 :n mukaan taikka korvauksena alueen luovuttamisesta tai muuna sellaisena hyvityksenä, jaetaan valtion ja sen kunnan kesken, jonka alueella paikallistie on, samassa suhteessa kuin sanotun tien kunnossapidon kustannukset, kuitenkin niin, että jos on kysymys kaupungin [tai kauppalan] asemakaavoitetulla alueella olevasta tiestä, tulevat mainitut varat, lauttamaksuja lukuun ottamatta, kokonaisuudessaan asianomaiselle kunnalle. 94 Tie- ja vesirakennushallituksen asiana on jäljestäpäin kultakin vuodelta vahvistaa edellä tässä luvussa olevien säännösten mukaan kuntien suoritettavaksi tulevat korvaukset. Nämä suoritetaan tie- ja vesirakennushallitukselle kuudenkymmenen päivän kuluessa siitä, kun kunta on saanut tie-ja vesirakennushallituksen päätöksestä tiedon. Tie- ja vesirakennushallitus vahvistaa myös tässä luvussa tarkoitetut valtion kunnille maksettavat korvaukset. Nämä korvaukset maksetaan kunnille tie- ja vesirakennushallituksen toimesta kuudenkymmenen päivän kuluessa korvauksien vahvistamispäivästä lukien. Kun kunta 20 :n 1 momentin tai 21 :n nojalla annetun määräyksen johdosta on velvollinen huolehtimaan yleisen tien pidosta, sen maksuina lautan käyttämisestä 18 :n mukaan taikka korvauksena alueen luovuttamisesta tai muuna sellaisena hyvityksenä kantamat varat otetaan huomioon 83 :n mukaisia korvauksia määrättäessä. 94 (1 mom. kumotaan) Tielaitos vahvistaa tässä luvussa tarkoitetut valtion kunnille maksettavat korvaukset ja maksaa ne kunnille 60 päivän kuluessa korvauksien vahvistamispäivästä.
11 1994 vp- HE 200 II Voimassa oleva laki Milloin tässä pykälässä tarkoitetun korvauksen maksaminen, 3 momentissa mainittua ennakkokorvausta lukuun ottamatta, viivästyy, on korvauksen maksamiseen velvollisen suoritettava summalle korkoa 12 prosenttia vuodessa luettuna siitä päivästä, jolloin maksu viimeistään olisi ollut suoritettava, maksupäivään saakka. 95 Edellä olevien säännösten estämättä kunta voi erityisessä tapauksessa ottaa osaksi tai kokonaan vastatakseen tienpidon kustannuksista tietyn maantien osalta tai sitoutua vastaamaan paikallisteiden tienpidosta aiheutuvista kustannuksista suuremmassa määrin, kuin tässä luvussa edellä on säädetty. Milloin syytä on, voidaan kunta vapauttaa I momentin mukaan antamastaan sitoumuksesta. Ehdotus (5 mom. kumotaan) 95 Edellä olevien säännösten estämättä kunta voi erityisessä tapauksessa ottaa osaksi tai kokonaan vastatakseen tienpidon kustannuksista tietyn yleisen tien osalta. Milloin syytä on, tielaitos voi vapauttaa kunnan sen I momentin mukaan antamasta sitoumuksesta. 96 Tielaitoksen keskushallinto voi erityisestä syystä korottaa sen korvauksen määrää, joka kunnalla tämän luvun säännösten mukaan on oikeus saada valtiolta. Milloin tämän luvun säännösten mukaan kunnalle määrätyn korvauksen maksaminen määräajassa käy kunnalle taloudellisista syistä vaikeaksi, voi tielaitoksen keskushallinto myöntää maksuajan pidennystä. 96 Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199. Tämän lain aiheuttama muutos valtion ja kuntien väliseen kustannustenjakoon otetaan huomioon vahvistettaessa kuntien valtionosuuslain (688!92) mukaista yleisen valtionosuuden keskimääräistä markkamäärää. Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.
12
1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta
1992 vp - HE 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion pelastusoppilaitoksista annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion pelastusoppilaitoksista
1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 187 Hallituksen esitys EduskunnaJJe laiksi valtionosuutta saavista liikunnan koulutuskeskuksista annetun lain 9 ja 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 112/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistörekisterilakia siten, että kiinteistötunnuksen
HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 181/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan rikosvahinkojen korvaamisesta
1992 vp - HE 354 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1992 vp - HE 354 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle
1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 161/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 77 :n ja sairausvakuutuslain 33 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tuloverolain ulkomaantyöskentelystä
kerta kaikkiaan annetun lain muuttamista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
1991 vp - HE 23 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräiden saamisten perimisestä kerta kaikkiaan annetun lain 1 ja 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan eräiden
Kauppahintarekisteristä annettavista otteista ja muista rekisterin suoritteista perittäisiin maksuja noudattaen, mitä valtion maksuperustelaissa
1994 vp - HE 141 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistöjen kauppahintarekisteristä ja kauppahintatilastosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
1994 vp -- lie 271 Flallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja radiorahastosta
HE 165/1998 vp PERUSTELUT
HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 18 ja 45 a :n muuttamisesta sekä sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta annetun lain
2 HE 123/1998 vp PERUSTELUT
HE 123/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle Iaeiksi kuntien valtionosuuslain 27 :n muuttamisesta, kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain 14a :n kumoamisesta, valtionavustuksesta
HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun
1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1994 vp - HE 28 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion maksuperustelain 1 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion maksuperustelakia selvennettäväksi
1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1993 vp - HE 78 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Joensuun yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Turun yliopistosta ja Turun kauppakorkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
1991 vp - HE 93. lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1991 vp - HE 93 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaanedustuksen virkamiesten puolisoille maksettavasta erityiskorvauksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
HE 119/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 119/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työvoimapalvelulain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työvoimapalvelulakia. Lain nojalla voidaan myöntää
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain 47 a ja 47 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että sairaanhoitopiiriä
HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 122/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ja lasten päivähoidosta annetun
valtionlainojen sekä maatilalain mukaisten korkotukilainojen korko säilyisi tasolla, jolle se on nostettu vuosina 1991 ja 1992.
1993 vp - HE 293 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 59 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan maaseutuelinkeinolakia muutettavaksi niin, että
1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 83 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Oulun yliopistosta ja Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 299/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kuntarakennelain muuttamisesta sekä kuntajakolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen 5 momentin kumoamisesta
HE 12/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia
HE 12/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 18 luvun 13 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia siten, että
HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 2711996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 27 :n, porotalouslain 41 a :n ja luontaiselinkeinolain 46 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 170/2010 vp. hallinnollinen tulos on alijäämäinen.
HE 170/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomen Vientiluotto Oy -nimisestä yhtiöstä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Suomen Vientiluotto Oy
1. Nykytila ja ehdotetut muutokset
HE 199/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuljetusten alueellisesta tukemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kuljetusten alueellisesta tukemisesta
HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta
HE 21/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelain ajokorttiluvan myöntämistä
HE 44/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 44/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikenteen tietojärjestelmästä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikenteen tietojärjestelmästä
HE 174/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 174/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain 2 ja :n sekä merimiesten palkkaturvalain 2 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta
muutos johtuvat Euroopan unionin neuvoston direktiivin muuttamisesta. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 1999.
HE 13/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi luvanvaraisesta
HE 272/2006 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset
HE 272/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 23 a ja 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
HE 167/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 167/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansanterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansanterveyslain säännöksiä yksilön ja hänen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1985 vp." - HE n:o 126 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arpajaisverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että arpajaisvero suoritettaisiin kokonaisuudessaan
HE 155/2007 vp. tason muutoksen tarkentumisen takia. Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetussa laissa sää-
HE 155/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kuntien lain 27 :n, sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain :n sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta
HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.
HE 69/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
HE 168/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 168/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merimieslain 81 :n ja merimiesten vuosilomalain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi merimieslakia
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 141/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalouden interventiorahastosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalouden interventiorahastosta
HE 123/2010 vp. Arvonlisäverolain (1501/1993) 32 :n 3 momentin mukaan kiinteistöhallintapalveluja ovat rakentamispalvelut, kiinteistön puhtaanapito
HE 123/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 32 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakia muutettavaksi siten, että kiinteistöhallintapalvelun ja itse suoritetun
1988 vp. - HE n:o 152 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1988 vp. - HE n:o 152 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 22 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtion
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 43/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion vuonna 1999 kansaneläkelaitokselle suorittaman takuusuorituksen vähentämisestä annetun lain 1 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 122/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
maantulon jälkeen markkinoille tulevina kasvinsuojeluaineilla vain komission hyväksymiä tehoaineita sisältäviä
HE 14111997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi torjunta-ainelain 7 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Torjunta-aineiden tarkastuksesta ja rekisteröinnistä valtiolle aiheutuvien kustannusten
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kirkkoneuvoston, seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan oikeudesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 89/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähkölain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähkölain markkinavalvontaa koskevia säännöksiä. Esityksen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT. 4. Voimaantulo
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaaedustuksen korvauksista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Ulkomaanedustuksen korvauksista annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi
HE 66/2011 vp. lentoliikenteen valvontamaksun määrää korotettaisiin
HE 66/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lentoliikenteen valvontamaksusta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Lentoliikenteen valvontamaksusta annettua lakia ehdotetaan
HE 23/2003 vp. 2. Ehdotetut muutokset
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi aravalain, aravarajoituslain 23 :n sekä vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain 39 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 49/11 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen
HE 49/11 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kotoutumisen edistämisestä annetun lain 45 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen edistämisestä annettua lakia. Ehdotettu
HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 193/1996 vp esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muutta Hallituksen misesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolain hallintolainkäyttöä koskevia säännöksiä ehdotetaan tarkistettaviksi sen johdosta,
HE 133/2005 vp. indeksillä korotettuna. Lisäksi muutkin hoitopalkkion perusteita ja määrää koskevat säännökset siirrettäisiin asetuksesta. 1.
HE 133/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perhehoitajalain 2 :n muuttamisesta Perhehoitajalakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että perhehoitajalle maksettavan palkkion määrää tarkistettaisiin
HE 126/2012 vp. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi. muutettavaksi siten, että lakiin lisättäisiin säännös, jonka perusteella Valtiokonttori perisi
HE 126/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtiokonttorista annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtiokonttorista annettua lakia ehdotetaan Esitys liittyy valtion
HE 107/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain 6 :n muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 13/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 13/2000 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rintamasotilaseläkelain 9 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan pienituloisten rintamaveteraanien taloudellisen
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 7 a :n muuttamisesta
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 7 a :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista
HE 126/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta
HE 126/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi apteekkimaksusta annetun lain 1 a ja 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta annettua
HE 79/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ. ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa YLEISPERUSTELUT
HE 79/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa annetun lain 4 ja 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
HE 137/1997 vp PERUSTELUT
HE 137/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkerahastosta annetun lain 4 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion eläkerahastosta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 242/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan yliopistolakia ja ammattikorkeakoululakia muutettaviksi
HE 106/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 106/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 51 b ja 51 d :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elinkeinotulon
HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 35/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi rangaistusten täytäntöönpanosta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
HE 105/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sotilasavustuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan sotilasavustuslakia muutettavaksi siten, että asevelvollisille
HE 112/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verontilityslain 12 :n ja tuloverolain 124 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verontilityslain 12 :n ja tuloverolain 124 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi verontilityslakia ja tuloverolakia
1981 vp. n:o 177. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1981 vp. n:o 177 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtion eläkelain mukaisen eläketurvan piiriin kuuluvat myös ulkomaan kansalaiset
HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja eräiden muiden verotusta koskevien lakien annettujen lakien voimaantulosäännösten ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 13 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että työssäoloehtoa koskevaa säännöstä peruspäivärahan osalta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 193/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi nimilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi nimilakia. Lainmuutoksella ehdotetaan henkilön suku- ja
1992 vp - HE 140. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1992 vp - HE 140 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan liikevaihtoverolakia muutettavaksi siten, että vuonna 1992
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 243/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain 58 :n sekä kolttalain 68 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen
HE 205/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan perintö- ja lahjaverolakia pian. Muutosta sovellettaisiin
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perintö- ja lahjaverolain 14 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan perintö- ja lahjaverolakia muutettavaksi siten, että ensimmäidollisimman
1994 vp - HE 343 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 343 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yksityisistä teistä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yksityisistä teistä annetun lain
1. Nykytila. julkisuutta koskevalla lailla. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti. kuin laki viranomaisten toiminnan
HE 214/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäväksi ne muutokset, jotka aiheutuvat julkisuuslainsäädännön
HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 11812000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi äitiysavustuslain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi äitiysavustuslakia siten, että äitiysavustukseen
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansaneläkelain
HE 78/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkelain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 75/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan lapsilisälakia muutettavaksi. nostetaan nykyisestä 36,60 eurosta 46,60 euroon lasta kohden kalenterikuukaudelta.
HE 75/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lapsilisälain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lapsilisälakia muutettavaksi siten, että lapsilisän yksinhuoltajakorotusta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 111/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 215/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaalihuoltolain annetun lain, yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetun lain annetun lain ja kehitysvammaisten erityishuollosta annetun
HE 89/2006 vp. 2. Toiminnan tavoite Teknologian kehittämiskeskuksesta
HE 89/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi teknologian kehittämiskeskuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi teknologian kehittämiskeskuksesta
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 3/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi virallisista kääntäjistä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi virallisista kääntäjistä annettua
1992 vp- HE 20 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
1992 vp- HE 20 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi leimaverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan luovuttavaksi arvopaperipörssin välityksellä tapahtuvista arvopapereiden
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen
1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
1994 ~ - HE 113 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilakia muutettavaksi siten, että laissa säädettäisiin Euroopan
HE 118/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kalastuslain muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kalastuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kalastuslakia. Kalenterivuotta koskevaa kalastonhoitomaksua korotettaisiin
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 37/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 5 a ja 9 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että sairausvakuutuslakia alemmanasteisten lääkekorvauksia
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lapsilisälain 7 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lapsilisälakia muutettavaksi siten, että perheen ensimmäisestä lapsilisään
1992 vp - HE 155. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lapsilisälain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1992 vp - HE 155 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lapsilisälain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lapsilisälakia muutettavaksi siten, että lapsilisä maksettaisiin
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi taiteilijaprofessorin
1994 vp- HE 8 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi taiteilijaprofessorin viroista ja valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) muuttamista siten,
HE 6/2008 vp. sakon täytäntöönpanosta annettua lakia
HE 6/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sakon täytäntöönpanosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ja siihen liittyväksi laiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Sakon täytäntöönpanosta annettua
HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN
HE 217/2008 vp. kansanedustajain eläkelakia ja valtion eläkelakia. kuitenkin valita koko edustajantoimensa keslamenttivaaleissa,
HE 217/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomesta Euroopan parlamenttiin valitun edustajan palkkiosta ja eläkkeestä annetun lain kumoamisesta sekä eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta