Tilinpäätös

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tilinpäätös"

Transkriptio

1 Tilinpäätös toimintavuosi Tilikirjat: Päiväpääkirja Excel-tiedostona Tasekirja 1/8

2 TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA Yhdistys perustettiin Yhdistysrekisteriin yhdistys ja sen säännöt merkittiin Yhdistyksen rekisterinumero on ja Y-tunnus Tilikausi oli yhdistyksen kymmenes toimintavuosi. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus Sääntöjensä 2 :n mukaan yhdistyksen tarkoituksena on toimialueen kaikinpuolinen kehittäminen paikallisten erityispiirteiden pohjalta, elinympäristön laadun parantaminen ja ihmisten viihtyvyyden lisääminen, paikallistietouden lisääminen, aluehengen ylläpitäminen ja omatoimisuuden voimistaminen sekä kaupunginosakulttuurien vaaliminen ja edistäminen Yhdistyksen vastuuhenkilöt Hallitus Yhdistyksen sääntömääräisessä syyskokouksessa yhdistyksen ja hallituksen puheenjohtajaksi vuodeksi 2018 valittiin Anu Hämäläinen. Hallituksen jäseniksi erovuoroisten tilalle valittiin kaksivuotiskaudeksi Osmo Juvonen, Toni Kailio, Ahti Nuottimäki ja Kirsi Pennanen sekä vuodeksi 2018 Marja-Leena Kankaanranta hallituksesta eronneen Jarno Kinnusen tilalle. Hallituksessa jatkoivat vuoden 2018 loppuun asti vuoden 2016 syyskokouksessa valitut Antti Byckling, Tanja Karppinen ja Irina Mineeva. Järjestäytymiskokouksessaan hallitus päätti seuraavasta tehtävänjaosta vuonna 2018: Tanja Karppinen, varapuheenjohtaja Antti Byckling, sihteeri Ahti Nuottimäki, rahastonhoitaja ja jäsenrekisterinpitäjä Osmo Juvonen, jäsen Toni Kailio, jäsen Marja-Leena Kankaanranta, jäsen Irina Mineeva, jäsen Kirsi Pennanen, jäsen. Tiedottamista on hoidettu useamman hallituksen jäsenen toimesta: Nettisivujen päivitykset/anu Hämäläinen ja Tanja Karppinen, lehti-ilmoitukset ja tiedotepainatukset/ahti Nuottimäki, Facebook-päivitykset/Kirsi Pennanen, Anu Hämäläinen ja Ahti Nuottimäki. Yhdistyksen hallitus laati EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) vaatiman jäsenrekisteriselosteen. Hallitus kokoontui toimintakaudella kaikkiaan 10 kertaa. Toiminnantarkastajat Vuoden 2018 tilejä ja hallintoa tarkastamaan valittiin syyskokouksessa Elias Altarriba ja Anne- Mari Huurtomaa-Altarriba, sekä heille yhteiseksi varamieheksi Ulf Hotanen. Yhdistyksen kokoukset 2018 Yhdistyksen varsinainen kevätkokous pidettiin Lappeenrannan lentokentällä. Läsnä oli 7 henkilöä. Kokouksessa käsiteltiin yhdistyksen sääntöjen 7 :n määräämät asiat: käsiteltiin toimintakertomus tilikaudelta sekä toiminnantarkastajien lausunto, vahvistettiin tilinpäätös ja myönnettiin tili- ja vastuuvapaus tilivelvollisille ja päätettiin siirtää vuoden 2017 ylijäämä 167,28 euroa hallituksen esityksen mukaisesti Edellisten tilikausien yli/alijäämä -tilille. Varsinaisen kevätkokouksen päätyttyä Lappeenrannan lentoaseman päällikkö Petteri Lehti esitteli lentokenttää ja sen toimintaa. 2/8

3 Yhdistyksen varsinainen syyskokous pidettiin Kourulan seurakuntakodilla. Läsnä oli 4 henkilöä. Kokouksessa käsiteltiin yhdistyksen sääntöjen 8 :n määräämät asiat: hyväksyttiin toimintasuunnitelma tilivuodelle 2019 päätettiin, että yhdistys ei peri jäsenmaksua eikä kannattajajäsenmaksua vuodelta 2019 päätettiin, että yhdistyksen hallituksen jäsenille tai toiminnantarkastajille ei makseta palkkiota hyväksyttiin talousarvio vuodelle 2019 valittiin hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2019 Anu Hämäläinen valittiin hallituksen jäseniksi kaksivuotiskaudeksi Tanja Karppinen ja Marja-Leena Kankaanranta; puuttuvat 2 jäsentä voidaan valita yhdistyksen myöhemmissä kokouksissa valittiin toiminnantarkastajiksi tarkastamaan tilivuoden 2018 taloutta ja hallintoa Elias Altarriba ja Anne-Mari Huurtomaa-Altarriba ja heille yhteiseksi varamieheksi Ulf Hotanen päätettiin, että virallinen kutsu yhdistyksen kokouksiin 2019 julkaistaan yhdistyksen nettisivulla. Varsinainen toiminta Sääntömääräisten kokousten (2) lisäksi yhdistys järjesti 11 tapahtumaa ja järjesti viikoittaisia senioriikäisten vapaamuotoisia kokoontumisia. Osallistumiskertoja yhdistyksen järjestämiin tapahtumiin kertyi kaikkiaan noin 1180 (noin 1330 vuonna 2017, 1250 vuonna 2016, 1430 vuonna 2015 ja 1250 vuonna 2014). LASTEN TALVITAPAHTUMA Torstaina 8.3. järjestettiin Kuusimäen koulun piha-alueella ja Raitapuistossa lasten talvitapahtuma. Vanhemmat mukaan lukien tilaisuuteen osallistui noin 100 henkilöä. Lapsille oli tarjolla myös koiravaljakolla ajelua, joka hankittiin Lappeenrannan palveluskoirayhdistykseltä. Yhdistyksellä oli puhvetti, jossa myytiin grillattua makkaraa, kahvia, teetä ja mokkapaloja sekä tarjottiin ilmaiseksi mehua. Tapahtuman nettotulos oli +5,03 euroa. Talousarviossa nettokustannuksiksi oli arvioitu 35 euroa. TÄYSIKUUILTA Torstaina järjestettiin Täysikuuilta. Aluksi katseltiin hetken aikaa kuuta kaukoputkella pilvien raosta Cup-kahvilan parkkipaikalla ja sen jälkeen Martti Muinonen Etelä-Karjalan Nova ry:stä piti napakan luennon kuusta Kourulan seurakuntakodilla. Osallistujia oli 10. Tapahtuma tuotti 40,50 euroa tappiota, sillä puhvettia ei järjestetty pilvisen sään vuoksi. Talousarviossa oli varauduttu 15 euron kuluihin. FRISBEEGOLFTAPAHTUMA Yhdessä Willimies Disc Golfin kanssa Huhtiniemessä järjestettyyn frisbeegolf -tutustumistapahtumaan osallistui noin 10 henkilöä. WDG:ltä oli paikalla useita henkilöitä, mm. pj. Timo Mäntylä, vpj. Sami Miettinen, sihteeri Niina Ryhänen ja hallituksen jäsen Joona Hänninen, jotka opastivat frisbeegolfin pelaamista. Asukasyhdistyksellä oli paikalla grillipuhvetti, mutta myynti jäi vähäiseksi, ja tilaisuus tuotti tappiota 21,38 euroa (talousarviossa tuotoksi arvioitu 20 euroa). LASTEN KATUMAALAUSTAPAHTUMA Kourulan toimintakeskuksen vieressä järjestettiin jo perinteinen lasten katumaalaustapahtuma. Sää oli kohtalainen ja osanottajamäärä vanhempineen oli noin 100. Yhdistys myi tilaisuudessa makkaraa, kahvia/teetä ja leivonnaisia ja tarjosi mehua. Poniajelua ei ollut, koska poni oli loukannut jalkansa. Tilaisuudesta koitui nettotuottoa 9,73 euroa. Talousarviossa oli tilaisuuden kuluiksi arvioitu 60 euroa (Alustavan suunnitelman mukaan tilaisuudessa piti olla ilmaista koiravaljakkoajelua. KOURULAN KANSANJUHLA Tapahtuman pääorganisoija toimi alun perin Kourulasta kotoisin oleva Ville Väisänen. Päivällä järjestettiin Nurmelanraitilla Kansan kanttiini, jossa asukkaat saivat kertoa ideoitaan Kourulan kehittämiseksi. Vihreän salongin edustalla oli pyykkinarukirppis, Metku ry oli järjestänyt lapsille ohjelmaa, DJ:nä toimi Holopaisen Ville, esiintymässä olivat Juho Liira bändinsä kanssa sekä jonglööri Heikki Tolli. Illalla Cup-kahvilassa oli Jukka Nousiaisen live-keikka. Asukasyhdistys painatti tapahtumatiedotteen, minkä jakeli yhdistyksen toiminta- 3/8

4 alueella sekä kustansi lehti-ilmoituksen ja aikoi kattaa kulut puhvettimyynnillä. Asukasyhdistys teki myös varauksen Kourulan palloiluhalliin, josta saatiin vettä ja sähköä päivätapahtumaan. Iso osa kustannuksista katettiin Ville Väisäsen hakemalla avustuksella Karjalan kulttuurirahastolta järjestelyihin sekä LPR kaupungin Myö tehään yhessä -hankkeen avustuksella. Asukasyhdistykselle tilaisuudesta koitui nettotappiota, kun talousarviossa oli tavoitteena 40 euron nettotuotto. KORKKITEHTAAN RANNAN KUNTOILUPUISTON AVAJAISET la Yhdistys avusti LC Lappeenranta-Saimaata tapahtumasta tiedottamisesta ja lisäksi yhdistyksen hallituksen jäsen Irina Mineeva opasti yleisöä kuntoilulaitteiden käytössä. Yhdistykselle ei tapahtumasta tullut tuottoja eikä kustannuksiakaan. MARTTAILUVIIKON TAPAHTUMA Tapahtuma järjestettiin Kuusimäen koululla yhteistyössä Huhtiniemen ja Kuusimäen Martta-kerhojen kanssa. Koulun aulan lasivitriinissä oli muutaman päivän ajan esillä vanhoja tarve-esineitä. Tapahtumapäivänä koulun ruokalassa oli Kauhat ja kapustat kiertoon -kirppis, jonka tuotto lahjoitetaan Martta-järjestön kansainväliseen avustustoimintaan, sekä maisteltavana vihannessipsejä ja raparperijuomaa. Ravitsemusterapeutti Noora Mikkonen piti illalla luennon aiheesta Arkiruoka on järkiruokaa. Tapahtuma aiheutti yhdistykselle kustannuksia 21,50 euroa, kun talousarviossa kustannuksiksi oli arvioitu 45 euroa. KOKO PERHEEN PIKKUJOULU Tiistaina järjestettiin Kuusimäen koulun ruokalassa koko perheelle tarkoitettu pikkujoulutilaisuus. Tilaisuudessa osallistujille tarjottiin joulupuuroa sekä kahvi/tee/mehu pullan ja joulutortun kera sekä makeisia. Musiikin lehtori Päivi Hannikainen säesti joululauluja. Paikalla oli 68 eri-ikäistä osallistujaa. Tilaisuudesta koitui yhdistykselle kustannuksia nettona yhteensä 169,70 euroa. Talousarviossa kustannuksiksi oli budjetoitu 130 euroa. Arpojen myynnistä saatiin 100 euroa. Arpajaispalkinnot oli saatu lahjoituksina yhdistyksen hallituksen jäseniltä, lisäksi oli ostettu Prismasta lahjakori. TAPAAMISIIN! -TILAISUUDET Vuoden 2018 ohjelmalliset tilaisuudet pidettiin Kuusimäen koulun tiloissa, Kourulassa. Tilaisuuksia oli kaikkiaan neljä (4 vuonna 2017) ja niissä osallistujia esitelmöitsijät ja muut järjestäjät mukaan lukien yhteensä 107 (138). Keskimäärin osallistujia per tilaisuus oli lähes 27 (v ja 2017 yli 34, 2015 vajaa 28). Ohjelmalliset tilaisuudet olivat seuraavat: Keskiviikkona järjestettiin yhdessä Etelä-Karjalan Muisti ry:n edustajien kanssa Muistikahvila. Paikalla oli kaikkiaan 24 osanottajaa, joille yhdistys tarjosi kahvituksen. Yhdistykselle koitui kustannuksia 37,88 euroa (talousarviossa 45 euroa). Torstaina pidetyssä tilaisuudessa oli puhumassa Riitta Glödstaf Saimaan Luustoyhdistys ry:stä. Paikalla oli kaikkiaan 17 osallistujaa, joille yhdistys tarjosi kahvituksen. Yhdistykselle koitui kustannuksia 59,23 euroa (talousarviossa 45 euroa). Torstaina Haapajärven kyläyhdistyksen seniorit Saara Pullin johdolla tulivat vastavierailulle Kourulaan. Ohjelmassa oli yhteislaulua säestäjänä Hannu Malmi sekä Aarre Sientolan koko maailman paikannimien arvauskilpailu. Osallistujia oli 36, joille yhdistys tarjosi pullakahvit koululla. Tapahtuman kustannukset olivat 58,78 euroa (talousarviossa 50 euroa). Torstaina järjestetyssä tilaisuudessa Sammonlahden Apteekin apteekkari Janne Nissilä kertoi itsehoitolääkkeistä. Paikalla oli kaikkiaan 30 henkilöä. Tilaisuudesta aiheutui yhdistykselle kustannuksia 16 euroa (talousarviossa 0 euroa). Vapaamuotoiset keskiviikkotilaisuudet Kesämäen Leipomon kahviossa jatkuivat vaihtelevin osanottajamäärin. Tilaisuuksiin osallistui vuoden 2018 aikana 26 eri osallistujaa (29 vuonna 2017). Tilaisuuksia oli kaikkiaan 49 (50), osallistumiskertoja kertyi 543 (579) ja osallistujia siten keskimäärin 11,1 (11,6). Näistä tapaamisista yhdistykselle ei koitunut kustannuksia. 4/8

5 Vuoden aikana on tehty kimppakyydein seniori-ikäisten kolme vierailua lähiympäristöön Lehmuskahviopaahtimoon ja Hiekkalinnaan, Ylämaan jalokivimuseoon ja Lauritsalan seurakuntakodilla Hyvinvointia ja iloa toimeliaisuudesta -tilaisuuteen. Näistä kolmesta (neljä vuonna 2017) retkestä kertyi osallistumiskertoja kaikkiaan 29 (39), ja yhdistykselle kustannuksia kaikkiaan 72,50 euroa. Talousarviossa oli varattu tähän tarkoitukseen 80 euroa. MUU TOIMINTA Läntinen alueraati: Asukasyhdistys on osallistunut Läntisen alueraadin toimintaan. Alueraati kokoontui vuonna 2018 kaikkiaan 2 kertaa. Kokouksissa asukasyhdistystä ovat edustaneet Anu Hämäläinen alueraadin puheenjohtajana sekä Ahti Nuottimäki ja Kirsi Pennanen alueraadin jäseninä. Asukas- ja alueneuvosto korvasi syksyllä 2017 kaupunkiraadin ja lähiötoimikunnan. Anu Hämäläinen toimii asukas- ja alueneuvoston jäsenenä edustaen Läntistä alueraatia. Asukasyhdistys oli edustettuna asukastoimijoille järjestetyssä työpajassa Lappeenrannan joukkoliikenteen kehittämiseksi. Asukasyhdistyksen terveisinä todettiin, että bussilinjalle 3 toivotaan edelleen lisää vuoroja arkisin ja että linjan jatkaminen Keskussairaalan läheltä tulisi tutkia. Yhdistys on viestittänyt virkistysaluetyöryhmälle aiheesta Huhtiniemen rantaraitin Sammonlahden puoleisen valaistuksen kunto. Valaisimia on usein pimeänä, ja nykyiset vanhanaikaiset valaisimet eivät ole yhtä energiatehokkaita kuin uudet; toiveissa on valaisimien uusiminen. Samassa yhteydessä voitaisiin siirtää Huhtiniemen jätevesipumppaamon lähellä sijaitseva pöytäryhmä Rantaniityn kosteikolle. Aiheesta on myös tehty Sykettä ja säpinää -rahoitusehdotus. Yhdistys on myös viestinyt LPR kaupungin edustajille Kourulanraitin päästä alas rantaan laskeutuvien portaiden kunnosta. Hulevedet ovat edelleen ongelma, vaikka portaita tuettiinkin soralla. Yhdistyksen aloitteesta LPR kaupunki asetti alkusyksyn ajaksi nopeusvalvontakameran Katajakadulle päiväkodin kohdalle, sillä Katajakadulla ajetaan hidasteista huolimatta välillä reipasta ylinopeutta. Yrittäjäyhteistyö: Alueen yrittäjiin pidettiin yhteyttä lähinnä yhdistyksen tiedotteiden mainoshankinnan merkeissä. Jäsenistö Tilivuoden lopussa yhdistyksellä oli 212 jäsentä. Yhdistys sai toimintakauden aikana 10 uutta jäsentä. Kolme jäsentä erosi, joten jäsenmäärän nettomuutos oli toimintakaudella +7 jäsentä. Annetut lausunnot ja tehdyt aloitteet Yhdistyksen hallitus otti alkuvuonna 2018 kantaa Kourulan päiväkotikoulun sijoittamiseksi Ukonpuiston alueelle. Koska sekä Ukonpuiston että nykyisen sijainnin puolesta ja vastaan on ilmennyt painavia seikkoja, yhdistys on vuoden varrella viestittänyt toivovansa asian etenevän ripeästi, jotta päiväkotiryhmien hajasijoitus eri puolille kaupunkia päättyisi. Yhdistys laati lausunnon Raitapuistosta löytyvien huumeneulojen vuoksi ja se lähetettiin mm. Eksotelle, Lappeenrannan asuntopalvelulle ja LPR Elinvoima ja kaupunkikehitys toimialan johtaja Pasi Leimille, sekä tiedoksi Kourulan päiväkodille, Kuusimäen koululle ja Kaakkois-Suomen poliisille. Alueen asukkaan toiveesta yhdistys laati kannanoton toivoen muovinkeräyspistettä Kourulaan. Keräyspisteistä vastaava Rinki Oy ei ryhtynyt toimenpiteisiin, mutta Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy vastasi asukkaiden 5/8

6 toiveisiin, ja asensi kesän 2018 aikana viisi uutta muovinkeräysastiaa, joista yksi tuli Kourulaan Sunisenkadun kierrätyspisteeseen. Aloite opasteista metsäpolulle Honkakadun päästä Lentokentän ympäri kiertävälle liikuntaväylälle on ollut käsittelyssä mm. virkistysaluetoimikunnassa ja Läntisessä alueraadissa. Yhdistys on tehnyt Sykettä ja säpinää -aloitteen luiskasta ja kaiteellisista portaista Kourulan K-Marketin parkkipaikalta Nurmelanraitille. Luiska olisi jatkeena Kourulan toimintakeskuksen vierestä tulevalle kevyen liikenteen reitille ja sen tulisi sopia sekä kävelijöille että pyöräilijöille. Muuta erityistä Yhdistyksellä on omat kotisivut osoitteessa asukkaidenlappeenranta.f/kuusimaki. Yhdistyksellä on oma tili myös Facebookissa. Yhdistyksen toimintaa ovat tukeneet seuraavat yritykset sponsoroimalla tiedotteidemme painatuksia: Forever Huhtiniemi/Etelä-Karjalan Liikuntakeskus Oy Vihreä Salonki, Pirjo Ruokokoski Parturi-kampaamo Kataja Ravintola Cup-kahvila K-Market Kourula Sammonlahden Apteekki Lasten katumaalaustapahtumaan yhdistys sai lahjoituksena maaleja Rakennusliike Lahikainen Oy:ltä. Tilojen varaamisessa ja vuokrauksessa on saatu apua Lappeenrannan kaupungin asukasyhteyshenkilö Pia Haakanalta. Sammonlahden seurakunnan aikuistyön puitteissa on saatu käyttää Kourulan seurakuntakotia kokoustilana vastikkeetta. Talous Tilikauden alussa yhdistyksen pankkitilillä oli rahaa 977,72 euroa. Kaupungin avustus oli 660 euroa. Korkotuotot olivat 0,00 euroa. Osallistumismaksut olivat 64,00 euroa, puhvettituotot (netto) 173,95 euroa ja arpajaistuotot 100 euroa. Yhdistyksen kulut muodostuivat tiedotuksesta (415,39 euroa), yhdistyksen kokousten tarjoilusta (11,09 euroa), tarjoiluista muissa varsinaisen toiminnan tilaisuuksissamme (415,09 euroa), pienhankinnoista (25,00 euroa), arpajaispalkinnoista (45,00 euroa), muista kuluista (27,00 euroa) ja pankkikuluista (61,60 ). Tilikauden alijäämä oli 2,22 euroa ja pankkitilin saldo vuoden lopussa 975,50 euroa. Tarpeisto Yhdistyksellä oli tilivuoden päättyessä omistuksessaan seuraavaa käyttökuntoista tarpeistoa: Europort EPA40 äänenvahvistuslaite ( ämyri ); ostettu 2013 Plastex vesiastia hanalla, 10 l; saatu lahjaksi 2013 Sulasolin lauluvihkoja 20 kpl; ostettu 2013 Electrolux EKF3700 kahvinkeitin; ostettu 2016 ja OBH Nordica kahvinkeitin; ostettu 2018 Airam Pumppis pumpputermoskannu 1,9 l; 2 kpl; ostettu 2014 ja 2016 Smartstore säilytyslaatikko 50 l; ostettu kpl huomioliivejä, joissa yhdistyksen nimi painettuna; ostettu /8

7 TILINPÄÄTÖS TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Tuotot Osallistumismaksut 64,00 0,00 Kulut Ostetut palvelut -242,80-232,50 Maksut viranomaisille 0,00-20,00 Tiedotustoiminnan kulut -415,39-255,00 Kokouskulut -11,09-17,24 Pienhankinnat -25,00 0,00 Muut kulut -199,29-893,57-166,57-691,31 Kulujäämä -829,57-691,31 Varainhankinta Tuotot Puhvettituotot 365,50 420,50 Arpajaistuotot 100,00 93,00 465,50 513,50 Kulut Ostetut palvelut 0,00 0,00 Lupamaksut 0,00-30,00 Maksetut vuokrat -20,00-15,00 Puhvetin tarvikekulut -171,55-153,21 Muut varainhankinnan kulut -45,00 0,00 Kulut yhteensä -236,55-198,21 Varainhankinta yhteensä 228,95 228,95 315,29 315,29 Kulujäämä -600,62-376,02 Sijoitus- ja rahoitustoiminta Tuotot Korkotuotot 0,00 0,00 Kulut Pankkikulut -61,60-61,60-56,70-56,70 Kulujäämä -662,22-432,72 Satunnaiset erät Yleisavustukset Lappeenrannan kaupunki 660,00 600,00 Muut 0,00 660,00 0,00 600,00 Tilikauden ylijäämä -2,22 167,28 7/8

8 TASE Vastaavaa VAIHTUVAT VASTAAVAT Rahat ja pankkisaamiset 975,50 977,72 975,50 977,72 Vastattavaa OMA PÄÄOMA Edellisten tilikausien ylijäämä 977,72 810,44 Tilikauden ylijäämä/alijäämä -2,22 975,50 167,28 977,72 975,50 977,72 Lappeenrannassa HALLITUS Anu Hämäläinen Osmo Juvonen Toni Kailio Marja-Leena Kankaanranta Tanja Karppinen Ahti Nuottimäki Kirsi Pennanen Toiminnantarkastusmerkintä Tilinpäätös ja toimintakertomus on laadittu hyvän kirjanpitotavan mukaisesti. Suoritetusta toiminnantarkastuksesta on tänään annettu kertomus. Lappeenrannassa / 2019 Elias Altarriba Anne-Mari Huurtomaa-Altarriba 8/8

Tilinpäätös 31.12.2015

Tilinpäätös 31.12.2015 Tilinpäätös 31.12.2015 7. toimintavuosi Tilikirjat: Päiväpääkirja Tasekirja 1/8 TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 1.1. 31.12.2015 Yhdistys perustettiin 4.6.2009. Yhdistysrekisteriin yhdistys ja sen säännöt merkittiin

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Tilinpäätös 31.12.2017 9. toimintavuosi Tilikirjat: Päiväpääkirja Excel-tiedostona Tasekirja 1/8 TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 1.1. 31.12.2017 Yhdistys perustettiin 4.6.2009. Yhdistysrekisteriin yhdistys ja

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Tilinpäätös 31.12.2016 8. toimintavuosi Tilikirjat: Päiväpääkirja Excel-tiedostona Tasekirja 1/8 TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 1.1. 31.12.2016 Yhdistys perustettiin 4.6.2009. Yhdistysrekisteriin yhdistys ja

Lisätiedot

Tilinpäätös 31.12.2014

Tilinpäätös 31.12.2014 Tilinpäätös 31.12.2014 6. toimintavuosi Tilikirjat: Päiväpääkirja Tasekirja 1/8 TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 1.1. 31.12.2014 Yhdistys perustettiin 4.6.2009. Yhdistysrekisteriin yhdistys ja sen säännöt merkittiin

Lisätiedot

Tilinpäätös 31.12.2013

Tilinpäätös 31.12.2013 Tilinpäätös 31.12.2013 5. toimintavuosi Tilikirjat: Päiväpääkirja Tasekirja 1/8 TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 1.1. 31.12.2013 Yhdistys perustettiin 4.6.2009. Yhdistysrekisteriin yhdistys ja sen säännöt merkittiin

Lisätiedot

Tilinpäätös 31.12.2012

Tilinpäätös 31.12.2012 Tilinpäätös 31.12.2012 4. toimintavuosi Tilikirjat: Päiväpääkirja Tasekirja 1/7 TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 1.1. 31.12.2012 Yhdistys perustettiin 4.6.2009. Yhdistysrekisteriin yhdistys ja sen säännöt merkittiin

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA 1.1. 31.12.2014 1 Toimintakertomus 1.1. 31.12.2014 Toiminnan tarkoitus Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry:n (HYSK) sääntöjen mukaan yhdistyksen toiminta

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA 1.1. 31.12.2011 II Sisällysluettelo Toimintakertomus 1.1. 31.12.2011...3 Toiminnan tarkoitus...3 Yleistä...3 Hallitustyöskentely vuonna 2011...3 Yhdistyksen

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013 Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013 1 Toimintakertomus 1.1. 31.12.2013 Toiminnan tarkoitus Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry:n (HYSK) sääntöjen mukaan yhdistyksen

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA 1.1. 31.12.2012 II Sisällysluettelo Toimintakertomus 1.1. 31.12.2012... 1 Toiminnan tarkoitus..... 1 Yleistä..... 1 Hallitustyöskentely vuonna 2012... 1

Lisätiedot

Laurinlahden Koti ja Koulu ry. Tilinpäätös

Laurinlahden Koti ja Koulu ry. Tilinpäätös Laurinlahden Koti ja Koulu ry Tilinpäätös 1.8.2009 31.7.2010 1 Tilinpäätös tilikaudelta 1.8.2009-31.7.2010 sivu Sisällysluettelo 1 Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 4 Tase 5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista

Lisätiedot

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: 1/5 Vuosikokouksen 2013 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: Kokonaisohjelma:

Lisätiedot

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Kokouksen avaus ja laillisuuden toteaminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

Lisätiedot

,~} Partiolippukunta Nummen Erankavijat ry

,~} Partiolippukunta Nummen Erankavijat ry ,~} Partiolippukunta Nummen Erankavijat ry TASEKIRJA TILIKAUSI 1.1.2016-31.12.2016 Sisalto: Tuloslaskelma 5.1 Tase 5.4 Tilikartta 5.5 Hallituksen allekirjoitukset 5.7 Tilinpaatosmerkinta 5.7 Tilikausi

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Fredrikinkatu 33 A 4 krs 00120 Helsinki Y-tunnus: 1897609-5 Tilinpäätös 1.1.2008 31.12.2008 Tase 1 Tuloslaskelma 2-3 Liitetiedot 4 Hallituksen allekirjoitukset

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

Porslahden venekerho ry

Porslahden venekerho ry 1 Porslahden venekerho ry Y: 2043375-1 TASEKIRJA 01.01.2012-31.12.2012 2 Tasekirjan julkinen osio TASE VASTAAVAA... 3 TASE VASTATTAVAA... 4 TULOSLASKELMA... 5 KÄYTETYT KIRJANPITOKIRJAT... 7 TOSITELAJIT...

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08

Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08 Suomen APL-yhdistyksen syyskokous 19.11.2014 Eläketurvakeskus, Kirjurinkatu 3, Itä-Pasila 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08 2. Kokouksen toimihenkilöiden

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

TASEKIRJA Tilinpäätös tilikaudelta

TASEKIRJA Tilinpäätös tilikaudelta Kotipaikka: Helsinki TASEKIRJA 30.06.2017 Tilinpäätös tilikaudelta 01.07.2016-30.06.2017 Tilinpäätöksen on toteuttanut Pohjois-Helsingin Tilitoimisto Debet & Kredit Helsinki Sisällysluettelo Toimintakertomus

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry

Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry 1 Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry Kevätkokous 24.3.2015 klo 17-18.30 Ravintola Merimestan kokoustilassa Porin Reposaarella Läsnä Raimo Hakila Arto Holma Päivi Kuusisto Hannu Rantala Ilmo Suikkanen

Lisätiedot

ETELA-SAVON VASEMMISTO RY. TASEKIRJA

ETELA-SAVON VASEMMISTO RY. TASEKIRJA ETELA-SAVON VASEMMISTO RY. TASEKIRJA TILIKAUSI 1.1.2012-31.12.2012 TASEKIRJAN SISALLYSLUETTELO Vertaava tuloslaskelma Vertaava tase Tase-erittely Paivays ja allekirjoitus, tilintarkastusmerkinta Luettelo

Lisätiedot

Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry

Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry 1 Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry Kevätkokous 25.3.2014 klo 18-19 Perinnelaivayhdistys Ihana ry:n tiloissa Luvian Laitakarin satamassa Läsnä Arto Holma Päivi Kuusisto Tapio Santala Jussi Pirnes

Lisätiedot

Pyöräliitto r.y. T A S E K I R J A TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

Pyöräliitto r.y. T A S E K I R J A TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA T A S E K I R J A 31.12.2015 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 21.10.2014-31.12.2015 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2025 asti Talouskonsultointi Mertaoja Oy TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Fredrikinkatu 33 A 4 krs 00120 Helsinki Y-tunnus: 1897609-5 Tilinpäätös 1.1.2009 31.12.2009 Tase 1 Tuloslaskelma 2-3 Liitetiedot 4 Hallituksen allekirjoitukset

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Y-tunnus: 1906277-0 Tilinpäätös 1.1.2016 31.12.2016 Tase 1 Tuloslaskelma 2 Liitetiedot 3 Hallituksen allekirjoitukset 4 Tilintarkastusmerkintä 4 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista 4 Liitteet: Tase-erittelyt

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Hyvinkään Tennisseura ry. Tilinpäätös

Hyvinkään Tennisseura ry. Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2016 Hyvinkään Tennisseura ry Torikatu 12 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0825800-6 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 Sisällys TULOSLASKELMA... 1 TASE... 2 LIITETIEDOT... 4 TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2011 Säilytettävä vähintään 31.12.2021 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2011 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2011

Lisätiedot

SAARIJÄRVI-SEURA RY:N SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka. Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Tarkoitus ja toiminta

SAARIJÄRVI-SEURA RY:N SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka. Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Tarkoitus ja toiminta SAARIJÄRVI-SEURA RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Yhdistyksen kotipaikka on ja toimialue on SAARIJÄRVI-SEURA R.Y. Saarijärven kunta Saarijärvi Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton.

Lisätiedot

PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS

PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Pro Luomu ry TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.12.2016 Sisällys Sivu Toimintakertomus 1-11 Tase 12 Tuloslaskelma 13 Liitetiedot 14 Luettelo kirjanpitokirjoista

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. TILINPÄÄTÖS 1.1.2018-31.12.2018 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen allekirjoitukset

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Tilinpäätös ja toimintakertomus

Tilinpäätös ja toimintakertomus Tilinpäätös ja toimintakertomus 1.7.2017-30.6.2018 ELISENVAARAN MIIKKULAISET RY Tuloslaskelma Varsinainen toiminta 1.7.2016-30.6.2017 1.7.2017-30.6.2018 Osallistumismaksut 2 980,00 690,00 Muut tuotot 50,00

Lisätiedot

~ Kolarin koti ja koulu ry i5

~ Kolarin koti ja koulu ry i5 ~ Kolarin koti ja koulu ry i5 PÖYTÄKIRJA 1 (3) VUOSIKOKOUS 2015 Aika : 26.10.2015 klo 18:10-19:20 Paikka: Läsnä: Kolarin peruskoulun ruokala Mikko Jokinen, puheenjohtaja Tiina Heikkilä Minna Harju Sari

Lisätiedot

Cotes ry. Tasekirj a Kuluttajaekonomistitja teknologit, Tämä tasekirja on säilytettävä asti.

Cotes ry. Tasekirj a Kuluttajaekonomistitja teknologit, Tämä tasekirja on säilytettävä asti. Kuluttajaekonomistitja teknologit, Cotes ry Tasekirj a 1.1.-31.12.2016 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2026 asti. Osoite c/o Sirpa Uimoiien (taloudenhoitaja) Y-tunnus 0306019-9 Martinniitty 5B, 02270

Lisätiedot

Himeen VasemmlstolMo if

Himeen VasemmlstolMo if Himeen VasemmlstolMo if Tilinpaatostiedot 01.01.2016-31.12.2016 1. Tuloslaskelma 01.01.2016-31.12.2016 2. Tase 31.12.2016 3. Uitetiedot Hämeen Vasemmistoliitto ry T U L O S L A S K E L M A Y-tunnus: 0810149-8

Lisätiedot

Talousarvio ja tilinpäätös Janne Santala 6.11.2007

Talousarvio ja tilinpäätös Janne Santala 6.11.2007 Yhdistyskoulutus Talousarvio ja tilinpäätös Janne Santala 6.11.2007 Talousarvio = suunnitelma yhdistyksen tilikauden varojen hankinnasta ja käytöstä Yhdistyksen kokous hyväksyy talousarvion. Säännöt määräävät

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2008 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2008 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

V-S Jyty ry TIEDOTTAA

V-S Jyty ry TIEDOTTAA V-S Jyty ry TIEDOTTAA 24.10.2014 V-S Jyty ry:n tiedote 2/2014 K O K O U S K U T S U V-S Jyty ry:n syyskokous pidetään tiistaina 2.12.2014 klo 17.00 alkaen Linnateatterissa, 4. kerroksen teatterisali, Linnankatu

Lisätiedot

Seuraavat alueraatien kokoukset pidetään vuosikellon mukaisesti viikoilla 37-40.

Seuraavat alueraatien kokoukset pidetään vuosikellon mukaisesti viikoilla 37-40. Lähiötoimikunta 6 23.04.2015 Kevään asukastilaisuuksien vahvistetut ajat ja aiheet LÄHIÖTMK 6 Valmistelija/lisätiedot: Kehitysjohtaja Markku Heinonen, puh. 040 5811 998 Asukasyhteyshenkilö Pia Haakana,

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITTO RY TASEKIRJA

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITTO RY TASEKIRJA KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITTO RY TILINPAATOS 31.12.2013 SISALLYSLUETTELO Sivu 1. Tuloslaskelma 2. Tase 3. Allekirjoitus 3. Tilintarkastusmerkinta

Lisätiedot

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja 28.9. kello 18.00 Haukiputaan koululla 1. Kokouksen järjestäytyminen Katja Lahdenranta-Linna valittiin vuosikokouksen puheenjohtajaksi.

Lisätiedot

TASEKIRJA. tilikausi 01.01. - 31.12.2014

TASEKIRJA. tilikausi 01.01. - 31.12.2014 SUOMEN RANSKANBULLDOGIT RY TASEKIRJA tilikausi 01.01. - 31.12.2014 Tasekirja on säilytettävä vähintään 10 vuotta tilikauden päättymisestä (KPL 2:10 ) Tilikauden tositeaineiston on säilytettävä vähintään

Lisätiedot

Automaatiotekniikan kilta. Tilinpäätös 2008

Automaatiotekniikan kilta. Tilinpäätös 2008 Automaatiotekniikan kilta Tilinpäätös 2008 Velu Varjoranta 3/22/2009 2 Sisällysluettelo Tuloslaskelma... 3 Tase... 7 LIITE 1:... 8 Kassavaje... 8 LIITE 2:... 9 Vakuudet ja takaukset... 9 Ulkomaan valuutta...

Lisätiedot

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA sivu 1 Kokouksen paikka ja aika: ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA Kokoukseen osallistui henkilöä. 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi klo. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kokouksen

Lisätiedot

Perussuomalaisten P-K:n piiri ry TILINPÄÄTÖS

Perussuomalaisten P-K:n piiri ry TILINPÄÄTÖS Perussuomalaisten P-K:n piiri ry 1.1.2018-31.12.2018 Perussuomalaisten P-K:n piiri ry TILIKAUDELTA 01.01.2018-31.12.2018 Tuloslaskelma 2 Sivu Tase 3-4 Liitetiedot 5 Allekirjoitukset ja titinpäätösmerkintä

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Säilytettävä vähintään 31.12.2026 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2016 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry 1 / 8 TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry Y-tunnus: 1.1. 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 8 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. 31.12.2016 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma...

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus 0224257-2 TILINPÄÄTÖS 1.1.2015-31.12.2015 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

TULOSLASKELMA 10. Helsingin Vihreät ry. Y-tunnus 0832062-3 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009

TULOSLASKELMA 10. Helsingin Vihreät ry. Y-tunnus 0832062-3 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009 TULOSLASKELMA 10 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009 VARSINAINEN TOIMINTA Yleinen järjestötoiminta 3000 Avustukset 1 147,90 821,70 3005 Kohdeavustukset, Vihreä liitto 12 456,72 11 475,00 3006 Saadut

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

Tämä toimintakertomus on PUNKAHARJUN YRITTÄJÄT RY:n tilikaudelta

Tämä toimintakertomus on PUNKAHARJUN YRITTÄJÄT RY:n tilikaudelta Tämä toimintakertomus on :n tilikaudelta 1.1.2017 31.12.2017. YLEISTÄ Punkaharjun Yrittäjät on perustettu vuonna 1976 lähinnä paikallisten kauppiaitten aloitteesta punkaharjulaisten yrittäjien edunvalvojaksi.

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2013 1 Kokoustiedot Aika Torstai 2.5.2013 klo 13.30 14.41 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Y-tunnus 2009335-5 1 TASEKIRJA 31.12.2010 Toimintakertomus Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Sisällyslueftelo: Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot 5-6 Päiväys

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Kokoustiedot Aika: 10.4.2014 klo 10.00 13.23 Paikka: Kuntatalo Kommunernas hus Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 2 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Esityslista 1.12.2015

Esityslista 1.12.2015 Sivu 1 / 6 Esityslista 1.12.2015 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 3. Nimenhuudon suorittaminen 4. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen sekä kokouksen avaus.

1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen sekä kokouksen avaus. JOENSUUN JÄÄKARHUT RY Mäntyniementie 1, 80220 Joensuu SEURAN SYYSKOKOUS 2007 PÖYTÄKIRJA AIKA Keskiviikko 21.11.2007 klo 18.30 PAIKKA Mäntyniementie 1, Karhu-Sali 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Suvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS

Suvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS 1 Suvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Kotipaikka: Espoo Laatija: Samuli Suonpää Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti.

Lisätiedot

Lappeen Kotiseutuyhdistys ry. vuodelle 2017

Lappeen Kotiseutuyhdistys ry. vuodelle 2017 Lappeen Kotiseutuyhdistys ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Lappeen Kotiseutuyhdistys ry on vuonna 1991 uudelleen perustettu kotiseutuyhdistys, joka toimii Lappeenrannan kaupungissa. Suurin osa jäsenistä

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 1/2 PÖYTÄKIRJA 28.3.2017 TaLVI ry hallitus 2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS Aika 28.3.2017, klo 19:00 Paikka Prisma Kaleva, Sammonkatu 75, 33540 Tampere Läsnä Kalle Kanninen Iida Päivömaa Jenni Rantanen

Lisätiedot

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013 Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2013 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 2 Tase 3 Tilinpäätöksen liitetiedot 4 Tuloslaskelma toimialoittain 5 Budjettivertailu 6 Tilinpäätöksen allekirjoitukset

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Tilikaudelta

TILINPÄÄTÖS Tilikaudelta Kotipaikka: Kuopio TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 Tilikaudelta 01.01.2017-31.12.2017 Tilinpäätöksen on toteuttanut Talouspalvelut TiMa Oy Auktorisoitu tilitoimisto Isoharjantie 6 71800 SIILINJÄRVI Sisällysluettelo

Lisätiedot

Vesiosuuskunta Uhkoila

Vesiosuuskunta Uhkoila 1.1. - 31.12.2018 Osoite: Kauppalankatu 2 B 19 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka HYVINKÄÄ Y-tunnus 2009335-5 TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2018 TOIMINTAKERTOMUS 1 TULOSLASKELMA 2 TASE 3-4 LIITETIEDOT

Lisätiedot

SPR SUOMENLINNA TOIMINTAKERTOMUS 2014. HumO. Toiminta vuonna 2014. Osasto perustettu Suomenlinnassa 2009

SPR SUOMENLINNA TOIMINTAKERTOMUS 2014. HumO. Toiminta vuonna 2014. Osasto perustettu Suomenlinnassa 2009 TOIMINTAKERTIOMUS 2014 HumO OSASTON HUMANITAARISEN OIKEUDEN RYHMÄ AKTIIVISENA EA1 KOULUTUS KAKSI KERTAA KEVÄÄLLÄ RAVINTOLAPÄIVÄ 17.5.2014 ENSI KERTAA - MENESTYS KATASTROFI-GOLF PERINNE JATKUI HILL SIDESSÄ

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Toiminnantarkastajaksi valittiin Antti Marvia ja varalle Heikki Suonpää.

Toiminnantarkastajaksi valittiin Antti Marvia ja varalle Heikki Suonpää. SYYSKOKOUS 2017 Aika 30.11.2017, klo. 18.30-20.00 Paikka Hämeenkylän Kartano Osallistujat 10 henkeä, liite 1 1. Kokouksen avaus Markus Lyyra avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi. 2. Kokouksen

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2015 Säilytettävä vähintään 31.12.2025 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2015 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2015

Lisätiedot

TASEKIRJA Suomen Lähetysneuvosto ry

TASEKIRJA Suomen Lähetysneuvosto ry 1 / 9 TASEKIRJA Suomen Lähetysneuvosto ry Y-tunnus: 01.01.2015-31.12.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2025 asti 2 / 9 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase... 3

Lisätiedot

Pääkirja

Pääkirja Pääkirja 1.1.2015 31.12.2015 Sivu 1 Tili Päivämäärä Debet Kredit Saldo Selite 1911 Pankkitili 1 08.01.2015 9.49-9.49 Toimistotarvikkeiden hankkiminen yhdistyks 2 29.01.2015 100.00 90.51 ViNOn yleisavustus

Lisätiedot

Hakemus Kulttuuri- ja nuorisotoiminnan toiminta-avustus yhdistykselle Toimintavuosi 2017

Hakemus Kulttuuri- ja nuorisotoiminnan toiminta-avustus yhdistykselle Toimintavuosi 2017 Janakkalan kunta Juttilantie 1, 14200 Turenki puh. (03) 68 011 fax (03) 680 1209 kirjaamo@janakkala.fi www.janakkala.fi Hakemus Kulttuuri- ja nuorisotoiminnan toiminta-avustus yhdistykselle Toimintavuosi

Lisätiedot

Imetyksen Tuki ry TILINPÄÄTÖS Säilytettävä vähintään asti.

Imetyksen Tuki ry TILINPÄÄTÖS Säilytettävä vähintään asti. TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2018 Säilytettävä vähintään 31.12.2028 asti. Osoite: Karjalankatu 2 A 00520 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1953275-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2018

Lisätiedot

Paistinkaantajat Ry Y-tunnus TIL I N P A A T 6 S 2010 Sivu 2065277-8 01.01.2010-31.12.2010. Paistinkaantajat Ry T A S E K I R J A 31.12.2010.

Paistinkaantajat Ry Y-tunnus TIL I N P A A T 6 S 2010 Sivu 2065277-8 01.01.2010-31.12.2010. Paistinkaantajat Ry T A S E K I R J A 31.12.2010. Paistinkaantajat Ry Y-tunnus TIL I N P A A T 6 S 2010 Sivu 1 Paistinkaantajat Ry T A S E K I R J A 31.12.2010 Sisallys Sivu Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Luettelo kaytetyista tilikirjoista 5 Tositelajit

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle

Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015 Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Malliyhdistys Ry Puh. 040 123 4567 Y-tunnus 12345-6 Tiekatu 23 A 15 00120 PAIKKAKUNTA www.malliyhdistys.fi

Lisätiedot

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry Toimintakertomus 2015 Sisällys 1. Yhdistyksen tarkoitus 1 2. Hallitus 1 3. Yhdistyksen kokoukset 1 4. Toiminta 2 5. Tiedottaminen 2 6. Talous 3 1 1. YHDISTYKSEN

Lisätiedot

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Kalevankatu 30 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 0288699-2 TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2025 asti Tilinpäätöksen toteutti:

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 3.10.2013

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 3.10.2013 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 3.10.2013 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2012 31.7.2013...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2013 2014...5 Tilinpäätös 31.7.2013...6 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2013

Lisätiedot

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa.

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa. SUKUSEURA NUIKKA Sukukokous KOKOUSKUTSU Sukuseura Nuikka ry:n Varsinainen sukukokous 18.8.2012 klo 14.00 Porvoon seurakuntien PELLINGIN KURSSIKESKUS Jivikintie 18 07370 Pellinki Sukuseura Nuikka kokoontuu

Lisätiedot

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2017 Säilytettävä vähintään 31.12.2027 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2017 SISÄLLYS

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä 1 / 10 15505490 TILINPÄÄTÖS Iiden ry Ytunnus: 15505490 01.01.2017 31.12.2017 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2027 asti 2 / 10 15505490 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2017 31.12.2017 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Perussuomalaiset Lapin piiri ry

Perussuomalaiset Lapin piiri ry TASEKIRJA 1~1~ 3t12~2O15 Sällyt~ttävä vähintään 31.12~2O25 asti. Osoite: Säterintie 20 94450 Keminmaa Kotipaikka Y-tunnus Tasekh~ja Y-tunnus 31.12.2015 TASEKIRJA 31.12.2015 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1,

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2015 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry

TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry 1 / 14 TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry Ytunnus: 01.01.2016 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 14 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016 31.12.2016 Sisällysluettelo Vuosikertomus

Lisätiedot

Talousarvio. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 2012

Talousarvio. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 2012 Talousarvio Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 2012 2 Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys Talousarvio 2012 TA 2012 TA 2011 31.12.2010 Varsinainen toiminta Tuotot 17 375,00 17 030,00 25 537,29

Lisätiedot

Amnesty International Suomen osasto ry. y-tunnus TILINPÄÄTÖS

Amnesty International Suomen osasto ry. y-tunnus TILINPÄÄTÖS Amnesty International Suomen osasto ry y-tunnus 0224270-8 TILINPÄÄTÖS 1.1.2017-31.12.2017 Amnesty International Suomen osasto ry Hietaniemenkatu 7 A 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 0224270-8

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00 Tarinagolf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi 13.5.2019, klo 18.00 Läsnä: Ääniluettelon mukaisesti 5 osakkeenomistajaa edustaen: 98 A osaketta ja 1960 ääntä 0 B osaketta

Lisätiedot