1. Yhdistystoiminta / mielenterveystietoisuuden lisääminen ja toiminnan resurssit
|
|
- Karoliina Majanlahti
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 TOIMINTAKERTOMUS Yhdistystoiminta / mielenterveystietoisuuden lisääminen ja toiminnan resurssit 1.1 Yleistä Lohjan seudun mielenterveysseura ry on vuonna 1993 perustettu yhdistys, jonka päämääränä on edistää mielenterveystyötä Lohjan alueella vuosittaisen toimintasuunnitelman mukaisesti. Olemme sitoutumaton, suvaitsevainen ja luotettava järjestö, joka tukee vapaaehtoisvoimin ihmisten hyvinvointia. Vuoden aikana on tehty työtä 2018 toimintasuunnitelmassa asetettujen yleisten tavoitteiden eteen. Nämä yleiset tavoitteet olivat: perustoimintamme jatkaminen, uusien tukihenkilöiden ja toimintamuotojen löytäminen, työtehtävien uudelleen organisointi kahdelle kokoaikaiselle työntekijälle. STEA myönsi rahat kahdelle kokoaikaiselle työntekijälle alkaen. Yhteistyön jatkaminen yhteistyökumppaneiden kanssa, arviointi- ja palautekäytäntöjen kehittäminen, asiakkaiden ja vapaaehtoisten osallistumiskynnyksen madaltaminen ja tukikoirakkotoiminnan laajentaminen uusille paikkakunnille. Täsmennetyt tavoitteet olivat: 1. Ongelmia kohdanneiden auttaminen ja tukeminen, 2. Mielenterveystietoisuuden lisääminen, 3. Tukimuotojen ylläpitäminen ja kehittäminen, 4. Osallistuminen alueen yhteistyö- ja kehityshankkeisiin 5. Resurssien turvaaminen. Toimitilamme sijaitsevat Lohjan keskustassa katutasossa, Karstuntie 2. Toimitilojen keskeisen sijainnin myötä näkyvyys ja saavutettavuus ovat hyvät. Ryhmätoiminnassa on muutamia jo pidempään toimineita ryhmiä sekä uusia ryhmiä. Ryhmätoimintoja on kokeiltu joustavasti erilaisin tuloksin. Etukäteen on ollut vaikea ennustaa mikä toiminta saavuttaa asiakkaita. Osallistujien löytäminen on edelleen haasteellista, sosiaalisen median lisääntynyt käyttö on yksi tapa tavoittaa asiakkaita paremmin. Olemme syksystä 2018 olleet mukana Suomen Mielenterveysseuran ESR-rahoitteisessa MIOShankkeessa "Mielen hyvinvointia ja osallisuutta monikulttuurisessa Suomessa", joka jatkuu vuoteen Tämän rahoituksen avulla jatkettiin yhteistyötä Hiiden opiston ja kaupungin maahanmuuttajaviranomaisten kanssa perustamalla uusi maahanmuuttajien hyvinvointitreeni-ryhmä. Tavoitteena oli nyt erityisesti maahanmuuttajien mielen hyvinvointia tukeva, toiminnallinen, yksinäisyyttä vähentävä sekä voimavaroja ja osallisuutta lisäävä ryhmä. Verkostoituminen yhteistyökumppaneiden kanssa on jatkuva prosessi. Sosiaalisen median käyttö lisääntyi entisestään. Toukokuussa 2018 voimaan tulleen tietosuoja-asetuksen edellyttämät toimenpiteet suoritettiin. Seuramme toiminta kiinnosti myös opiskelijoita. Harjoittelupaikkoja kysyttiin useampia ja kaksi opiskelijaa (yksi Luksiasta ja toinen Laureasta) kyettiin ottamaan.
2 2 1.2 Jäsenistö seuran jäsenistöön kuului 146 varsinaista jäsentä ja yksi yhteisöjäsen. Jäsenmaksut olivat 15 / jäsen/50 /yhteisöjäsen. 1.3 Hallitus Hallitukseen kuului puheenjohtaja Seija Iltanen sekä viisi varsinaista jäsentä: Irja Heikkinen, Annamaija Haittoniemi, Irja Lyyra, Heidi Korhonen ja Eija Aaltonen. Varajäsenet olivat Marko Haapanen, Pirjo Liski, Erkki Salomäki ja Asta Åström. Hallitus kokoontui vuoden aikana 8 kertaa. 1.4 Henkilökunta Seura työllisti vuoden aikana 2 henkilöä. Toiminnanjohtaja ja toiminnanohjaaja olivat kokoaikaisia. 1.5 Tiedottaminen Hyvän mielen majaa markkinoitiin lehtiuutisissa ja avoimissa ovissa. Maksullisista ilmoituksista on pääosin luovuttu. Markkinointi tapahtuu sähköisiä kanavia käyttäen. Näiden lisäksi paikallislehdissä oli muutama lehtiartikkeli toiminnastamme. Kuukausitiedote Kuunari aktiivitoimijoille ilmestyi 6 kertaa. Lisäksi yhdistyksen asioista on tiedotettu seuran kotisivuilla Facebookissa sekä paikallislehtien järjestö- ja tapahtumapalstoilla. Tukihenkilöillä ja tukikoirakoilla on omat suljetut ryhmät Facebookissa, niissä tiedotetaan tapahtumista ja muista ajankohtaisista asioista. Sosiaalisen median käyttö on lisääntynyt kaikilla osa-alueilla entisestään. Käytössä olevat sosiaalisen median kanavat ovat: Facebook (omat tilit Lohjan seudun mielenterveysseura ry sekä Tukikoirat Lohja), Instagram (omat tilit Hyvän mielen maja sekä Tukikoirat Lohja) ja Twitter Seuran toimintaa markkinoidaan myös Apuomenan Kansalaistoiminnan keskuksen kautta ja järjestöjen infosivustolla alkaen Yhdistyksen kokoukset Vuonna 2018 pidettiin yksi sääntömääräinen vuosikokous, johon osallistui 10 jäsentä. 1.7 Tiedotus- ym. tapahtumat mielenterveystietoisuuden lisäämiseksi Vuoden aikana pidettiin toimitilassamme kaksi kertaa Avoimet ovet tapahtuma. Järjestettiin Mielenterveyden ensiapukoulutuksia hallituksen Edistetään terveyttä ja hyvinvointia - kärkihankkeen puitteessa. MTEA1-koulutuksia pidettiin kolme ja MTEA2-koulutuksia yksi. Apuomenan Laurentius-lähimmäispalvelun alaisuudessa toimivissa11 Seniorikahvilassa eri puolilla Lohjaa käytiin puhumassa mm. mielenterveydestä ja seuran toiminnasta. Seniorikahviloissa tavoitimme kevään 2018 aikana noin 50 lohjalaista ikäihmistä. Yhteislaulutilaisuuteen Lohjan järven rannalla oli saapunut paikalle noin 30 laulajaa. Seuramme täytti vuotta. Tätä juhlittiin yleisötilaisuudessa , Toimintakeskus Harjulassa. Ohjelmassa olivat mm, juhlapuheet, historioitsija ja tutkija Torsti Salosen luento: Mielenterveys ja kotiseutu sekä kiitospuhe vapaaehtoisille. Seuramme vuoden Mielenterveys-teko palkinto luovutettiin tässä tilaisuudessa vapaaehtoisellemme Annamaija Haittoniemelle. Juhlaan osallistui noin 70 henkilöä.
3 3 Loppuvuodesta järjestimme yhteistyössä Lohjan omaistoiminnan neuvottelukunnan kanssa tilaisuuden aiheena Omaisena ja läheisenä elämän muutostilanteessa - kun huoli kuluttaa. Tilaisuus huipentui Kati Outisen esitykseen Niin kauan, kun omat siivet kantaa. Paikalla oli yleisöä noin 120. Kansainvälistä vapaaehtoisten päivää vietimme kertomalla vapaaehtoistoiminnastamme kauppakeskus Lohjantähdessä asioiville hyvän mielen kortteja ja hyvää mieltä jakamalla. Lisäksi olimme mukana muissa yhteistapahtumissa ja tilaisuuksissa. Yhteensä näissä tapahtumissa tavoitettiin noin 1240 ihmistä. 1.8 Edustus Hallituksen puheenjohtaja Seija Iltanen toimi Suomen Mielenterveysseuran liittohallituksen varajäsenenä sekä edustajanamme Suomen Mielenterveysseuran liittokokouksessa. Annamaija Haittoniemi ja Seija Iltanen toimivat Apuomena ry;n Kansalaistoiminnan keskuksen ohjausryhmässä. Toiminnanjohtaja Cati Järnmark-Mårdh toimii Lohjan omaistoiminnan neuvottelukunnan puheenjohtajana. 1.9 Talous, resurssien turvaaminen ja kehittämistoiminta Tukihenkilötoiminnan talous on käytännössä kokonaan STEAn avustuksen varassa. Vuodelle 2018 yhdistyksellemme myönnetty toiminta-avustus oli Lisäys edellisestä vuodesta ( ) mahdollisti toisen työntekijän kokoaikaistamisen. Kuten ennenkin tehdään arviointikysely seuran omille toimijoille ja yhteistyökumppaneille. Asiakkaiden palautteita ryhmistä ja yksilötukisuhteista kerätään eri tavoin pitkin vuotta. Tuloksia on käsitelty seuran eri toimijaryhmissä ja niitä käytetään seuran toiminnan kehittämiseen vuonna Yhteistyökumppaneilta saadun palautteen mukaan yhteistyölle on hyvät edellytykset jatkossakin, keskiarvo (myöhemmin ka) pysyi samana kuin edellisenä vuonna, ollen 4,23. Arviointiasteikko oli 1-5. Yhteistyökumppanit pitivät toimintaamme tarpeellisena ka 4,46 (2017 4,19). Nuorille aikuisille toivottiin ryhmiä, samoin lisää suunnitelmallista ja pitkäntähtäimen yhteistyötä yhdistysten/yhteistyötahojen välille. Kyselyn sai 42 toimijaa ja vastauksia saatiin 35, vastausprosentti oli 83,3. Vapaaehtoisiltamme saadun palautteen mukaan he ovat pääsääntöisesti hyvin/erittäin hyvin tyytyväisiä seuran toimintaan. Aivan täysin vertailukelpoisia eivät luvut ole, koska kysymykset ovat hieman erilaisia viime vuodesta. Tukihenkilöiden ja tukikoirakoiden omat suljetut Facebook-ryhmien sisältö ja tiedottaminen saivat vastaajilta paremman arvosanan kuin viime vuonna. Tukihenkilöiden Facebook-ryhmän osalta keskiarvo oli 4,3 (2017 3,2) ja tukikoirakoiden Facebook-ryhmä 4,2 (2017 2). Tyytyväisyys sisäiseen tiedottamiseen pysyi entisellä tasolla, (ka 3,3). Ilmapiiriä seuran toiminnoissa pidetään edelleen hyvänä, vaikka laskua edelliseen vuoteen oli ka 3,4, (2017 ka 4,4). Koulutusta ja virkistystoimintaa pidettiin hyvänä tai erittäin hyvänä. Kyselyn sai 59 vapaaehtoista ja vastauksia tuli 30, vastausprosentti oli 50,8. Tavoitteena vuodelle 2018 oli perustoiminnan jatkaminen, kehittäminen ja vakiinnuttaminen, eikä uusia kehittämishankkeita varsinaisesti ollut.
4 4 Yhdistystoiminnan kokonaiskulut olivat Jäsenmaksu- ja varainhankintatuotot olivat Korkotuotot olivat 46. Varsinaisen yhdistystoiminnan tulos oli 95,57 alijäämäinen. Tukihenkilötoiminnan tuotot eivät riittäneet kattamaan kuluja ja tulos osoittaa 1 162,22 alijäämää. Seuran tilintarkastajana on toiminut HTM Eva Packalén ja varatilintarkastajana Irma Säilä. 2. Tukihenkilö- ja tukikoirakkotoiminta /tukitoimintojen ylläpitäminen ja kehittäminen 2.1 Yleistä Toiminnanjohtajana toimi Cati Järnmark-Mårdh. Tukikoirakkotoiminnasta vastasi toiminnanohjaaja Erja Kumpulainen. Tukihenkilötoiminnassa oli aktiivisesti 55 vapaaehtoista eri tehtävissä (tukihenkilöt, tukikoirakot, kriisipuhelinpäivystäjät, ryhmänohjaajat, työnohjaajat ja kouluttajat). Monet vapaaehtoisista toimivat useissa rooleissa/tehtävissä. Työnohjauksia vapaaehtoistoimijoille pidettiin säännöllisesti neljässä ryhmässä. Työnohjaajina toimivat Sari Huttu, Anne Kivistö, Sisko Rantakoski ja Vuokko Sorvari. Vuodesta 2018 alkaen seura kerää tietoja vapaaehtoisten vapaaehtoistyöhön käyttämistä tunneista. Vapaaehtoiset tukihenkilöt ovat tehneet tukityötä 1815,5 h vuoden aikana, tuntimäärä sisältää yksilötukisuhteet, ryhmänohjaukset ja kriisipuhelinpäivystykset. Tukikoirakoiden osalta vastaava summa on 247 h. Lisäksi kaikki vapaaehtoiset ovat osallistuneet muuhun toimintaan kuten työnohjaukseen, koulutuksiin, virkistyksiin, hallitustyöskentelyyn ym. 1732,5 h. Kaiken kaikkiaan vapaaehtoistyötä on tehty 3795 h. Tämä vastaa noin 2,2 työvuotta. Tukihenkilötoimikunta jatkoi toimintaansa. Toimikunnassa on virallisesti nimettynä kahdeksan jäsentä, mutta kokouksiin kutsutaan myös muut aktiivit. Toiminta keskittyi tukihenkilötoiminnan ideointiin, itsearviointiin ja palautetietojen käsittelyyn. Vuoden 2018 aikana kaikki vapaaehtoiset kutsuttiin kehityskeskusteluun. 2.2 Yksilötukisuhteet Vuoden aikana toteutui 24 eri tukisuhdetta, osa alkoi tai loppui vuoden aikana ja osa toimi koko vuoden. Tukihenkilöä jonottavien määrä vaihtelee. Moni on jo pitkään odottanut tukihenkilöä. Vuoden lopussa noin kymmenen henkilöä odotti tukihenkilöä. 2.3 Kriisipuhelin ja Tukinet Kriisipuhelinpäivystäjiä oli vuoden aikana yhteensä 13, ja he päivystivät kriisipuhelimessa parittomina viikkoina kerran ja parillisina viikkoina kaksi kertaa, yhteensä 72 päivystyskertaa. Keskimäärin päivystäjiä oli paikalla 1,6/päivystyskerta, tavoite 2/päivystyskerta. Yhteydenottoja oli yhteensä 731. Ahdistuneisuus oli edelleen suurin yksittäinen syy, minkä vuoksi kriisipuhelimeen soitetaan. Kolme vapaaehtoista Tukinet-päivystäjää toimi vuoden aikana. 2.4 Ryhmätoiminta Ryhmät kokoontuivat pääsääntöisesti Hyvän mielen majassa, missä aina oli tarjolla kuppi kuumaa ja pientä naposteltavaa. Ryhmiä ohjasivat seuran vapaaehtoiset ryhmänohjaajat, ryhmien teemoista vastasivat osaavat vapaaehtoiset ja henkilökunta. Yhteensä on ollut 21 eri ohjaajaa mukana.
5 5 Poikkeuksena viime vuoteen on kaikki koira-aiheiset ryhmät siirretty tukikoiratoiminnan alle, joten kokonaisluvut eivät ole vertailukelpoisia. Eri ryhmiä oli kevätkaudella 7 ja syyskaudella 11. Toimintavuonna uusia ryhmiä kokeiltiin ennakkoluulottomasti, ja toimimattomia myös lopetettiin. Ryhmätarjontaan kuului: Keskusteluryhmät VATES-ryhmä (Vahva Ote Elämästä), pitkään toiminut keskusteluryhmä. Kokoontumisilla oli etukäteen suunnitellut teemat Maahanmuuttajien Hyvinvointitreenit on osittain myös toiminnallinen ryhmä, tutustutaan suomalaisuuteen Hyvän mielen Ruska-ryhmä senioreille, keskustelua etukäteen sovituista teemoista ja ajankohtaisista asioista ITE (Ilo, terveys ja elämänkokemus) ja Senioreiden oma ryhmä. Ryhmissä vahvistettiin ja edistettiin hyvää oloa eläkeiässä Hyvän mielen keskusteluryhmä, jouduttiin lopettamaan pienen osallistujamäärän vuoksi Toiminnalliset ryhmät Keilaryhmä lopetettiin syksyllä 2018 pienen osallistujamäärän ja suhteellisen kalliiden kustannusten takia Väreistä iloa ja voimaa, maalattiin, piirrettiin ja muovailtiin Käsityökerhon toiminta alkoi syksyllä 2018 ja ansaitsi heti paikkaansa. Tehtiin käsitöitä erilaisilla tekniikoilla Kokkikerho, kokattiin, syötiin ja siivottiin Hyvän Mielen Peliryhmä, pelattiin yhdessä lauta- ja korttipelejä Ahaa-aivotreeneissä treenattiin aivoja monipuolisten kynäpaperitehtävien avulla Ryhmät lukuina Ryhmän nimi Osallistujia yhteensä Tapaamiskerrat Ahaa-aivotreenit Hyvän mielen Peliryhmä ITE ja senioreiden oma ryhmä Keilailuryhmä Keskusteluryhmä 4 3 Kokkikerho 12 4 Käsityökerho 38 7 Maahanmuuttajien Hyvinvointitreenit 37 7 Mielikahvila 24 8 Ruska-ryhmä Vahva ote elämästä Väreistä iloa ja voimaa Yhteensä Vuoden 2017 yhteisluvut olivat osallistujia 900 ja tapaamiskertoja 170.
6 6 2.5 Tukikoirakkotoiminta Tukikoirakkotoimintaan saimme uusia koirakoita lopettaneiden tilalle. Aktiivisia tukikoirakoita oli toimintavuoden lopussa noin 25. Tukikoirakot olivat mukana kaikessa avoimessa toiminnassa, mihin koirakot voivat osallistua ja toimintaa on pyritty tuomaan esille myös yksittäisvierailuilla yhteistyökumppaneiden eri kohteissa. Koirakahvila sekä Virkkalan koirakävelyt ovat säännöllisesti toimivat koiraryhmät. Koirakahvila oli avoinna joka toinen lauantai kesäaikaa lukuun ottamatta. Vierailuja asumispalveluyksikössä jatkettiin. Tukikoirakot vierailivat vuodenaikana useissa eri yhteistyökumppanien kohtaamispaikoissa (HUS, Luksia, Lohjan seurakunta, Lohjan kaupunki, ASPA). Osallistuimme Suomen mielenterveysseuran sekä YLE 2:n järjestämään Mindpride tapahtumaan, jossa saimme julkisuutta myös televisio-ohjelman kautta. Tukikoirakkotoiminta lukuina Ryhmän/toiminnon nimi Osallistujia yhteensä Tapaamiskerrat Koirakahvila Laitoskäynnit 469 Koirakävelyt 79 8 Muut tapahtumat 551 Yhteensä Vuoden 2017 yhteisluvut olivat osallistujia 887 ja tapaamiskertoja 21. Uusia ideoita toiminnan kehittämiseksi mietittiin pitäen kuitenkin kiinni nykyisistä toimivista toiminnoista. 2.6 Yhteistyö Tärkeimmät yhteistyökumppanit asiakastoiminnan kannalta olivat HUS:n psykiatrian poliklinikka ja kuntoutuspoliklinikka, Lohjan kaupungin mielenterveys- ja päihdepalvelut, ASPA asumispalvelut, Kuntoutuskoti Männikkö, Ykköskoti Hiidenpelto ja Apuomena. Yhteistyökumppaneiden luona käytiin kertomassa toiminnastamme ja keskustelemassa yhteistyöstä. FinFami Uusimaan kuntayhteistyö Lohjan omaistoiminnan neuvottelukunnan muodossa jatkui. Neuvottelukunta järjesti yleisötilaisuuden Omaisena ja läheisenä elämän muutostilanteessa kun huoli kuluttaa. Apuomenan Kansalaistoiminnan keskuksen tapahtumiin, seminaareihin ja järjestötapaamisiin osallistuttiin edelleen aktiivisesti. Yhteistyö Lohjan Klubitalon kanssa on jatkunut. Koulutuksiin ja ryhmätoimintoihin on ollut käytössämme heidän tilansa. Lohjan Valikko kokoontui 7 kertaa. Ryhmä on tarkoitettu vapaaehtoistyön palkallisille koordinaattoreille Lohjan alueella. Toiminnanjohtaja osallistui Lohjan alueen kumppanuusfoorumiin, jossa mukana kaupungin, erikoissairaanhoidon ja järjestöjen edustajia mielenterveyspalvelujen puolelta. Foorumi kokoontui kaksi kertaa.
7 7 2.7 Koulutus Kevään tukihenkilökurssilta valmistui 4 uutta tukihenkilöä ja syksyn kurssilta 5. Tukikoirakkokoulutus järjestettiin rinnakkain tukihenkilökurssin kanssa. Kurssilta valmistui yhteensä 2 tukikoirakkoa keväällä ja 4 syksyllä. Mielenterveyden kolmeen ensiapu 1 -koulutukseen osallistui yhteensä 38 henkilöä. Kouluttajina toimivat Lilja Engberg, Annamaija Haittoniemi, Sisko Rantakoski ja Erkki Salomäki. Mielenterveyden ensiapu 2 -koulutukseen osallistui 19 henkilöä kouluttajina Seija Iltanen ja Taimi Ronkainen. Henkilökunta toteutti myös kolme sisäistä kehittämis- ja virkistyspäivää. Vapaaehtoisille suunnatuissa koulutuksissa oli aiheena motivaatio ja positiivisuus, miten lisätä jämäkkyyttä vapaaehtoistyöhön, tekemistä ja toimintaa tukityöhön sekä vierailtiin Lohjan sairaalan uudella psykiatrian osastolla. Toukokuussa tutustuimme Seilin saareen sekä koulutus- että virkistysmielessä. Eri koulutustilaisuuksia vapaaehtoisille oli yhteensä 5 ja osallistujia yhteensä 57. Pääseuran koulutukset Cati Järnmark-Mårdh ja Erja Kumpulainen osallistuivat Suomen Mielenterveysseuran vapaaehtoiskoordinaattoreiden verkostopäiviin. Lilja Engberg ja Heidi Korhonen osallistuivat ryhmänohjaajakoulutukseen. Cati Järnmark-Mårdh ja Annamaija Haittoniemi osallistuivat MIOS -hankkeen yhteisstarttiin keväällä ja Ritva Ojala ja Annamaija Haittoniemi osallistuivat MIOS-ohjaajakoulutukseen syksyllä. Seija Iltanen osallistui MTEA 2 kouluttajakoulutukseen keväällä Muut koulutukset Cati Järnmark-Mårdh osallistui FinFamin Omaistoiminnan neuvottelukuntien suunnittelu- ja kehittämispäivään ja SOSTEn järjestämiin minimessuihin. Erja Kumpulainen osallistui SOSTEn koulutuksiin: Muutosten ennakoinnin keinot sotejärjestössä ja Markkinointi somessa-järjestötreenit. Lisäksi hän osallistui Veikkauksen viestintäpäivään. 2.8 Virkistystoiminta Virkistystä ja luovaa toimintaa aktiivitoimijoille järjestettiin yhteensä 5 eri tilaisuudessa, joihin osallistui 96 vapaaehtoista. Seilin saaren retken lisäksi vietettiin kesäkauden avajaisia ja syksyn starttia sekä nautittiin hyvän olon illasta ja pikkujoulujuhlan tunnelmista. 2.9 Talous Tukihenkilötoiminnan kokonaiskulut olivat ,83. Toimintaa rahoitti Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) kohdennetulla toiminta-avustuksella Lohjan kaupungin avustukset tukihenkilötoimintaan olivat 6800, Suomen Mielenterveysseuran kulukorvaukset hyvinvointitreeneihin 157 ja kriisipuhelimeen Asiakas- ja osallistumismaksuina saatiin Tukihenkilötoiminnan kulut ylittivät tuotot 1162,22, Yhdistyksen lopulliseksi tilikauden alijäämäksi jää 1257,79, kun kuluihin lisätään varsinaisen yhdistystoiminnan alijäämä 95,57. Alijäämä katetaan yhdistyksen pääomasta
1. Yhdistystoiminta / mielenterveystietoisuuden lisääminen ja toiminnan resurssit
1 TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. Yhdistystoiminta / mielenterveystietoisuuden lisääminen ja toiminnan resurssit 1.1 Yleistä Lohjan seudun mielenterveysseura ry on vuonna 1993 perustettu yhdistys, jonka päämääränä
1. Yhdistystoiminta / mielenterveystietoisuuden lisääminen ja toiminnan resurssit
1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 / 1. Yhdistystoiminta / mielenterveystietoisuuden lisääminen ja toiminnan resurssit 1.1 Yleistä Lohjan seudun mielenterveysseura ry on vuonna 1993 perustettu yhdistys, jonka päämääränä
Lohjan seudun mielenterveysseura ry:n toimintasuunnitelma 2019
Lohjan seudun mielenterveysseura ry:n toimintasuunnitelma 2019 TOIMINTA-AJATUS Lohjan seudun mielenterveysseura ry on sitoutumaton, suvaitseva ja luotettava järjestö, joka tukee vapaaehtoisvoimin ihmisten
1. Yhdistystoiminta / mielenterveystietoisuuden lisääminen ja toiminnan resurssit
1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1. Yhdistystoiminta / mielenterveystietoisuuden lisääminen ja toiminnan resurssit 1.1 Yleistä Lohjan seudun mielenterveysseura ry on vuonna 1993 perustettu yhdistys, jonka päämääränä
31.12.2013 seuran jäsenistöön kuului 181 varsinaista jäsentä ja yksi yhteisöjäsen. Jäsenmaksu oli 15 /50.
1 TOIMINTAKERTOMUS 2013 1. Yhdistystoiminta / mielenterveystietoisuuden lisääminen 1.1 Yleistä Lohjan seudun mielenterveysseura ry on 16.9.1993 perustettu yhdistys, jonka päämääränä on edistää mielenterveystyötä
TOIMINTASUUNNITELMA 2018
1 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1. Yleistä Lohjan seudun mielenterveysseura ry on sitoutumaton, suvaitseva ja luotettava järjestö, joka tukee vapaaehtoisvoimin ihmisten hyvinvointia. Seura on perustettu vuonna
TOIMINTASUUNNITELMA 2017
1 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. Yleistä Lohjan seudun mielenterveysseura ry on sitoutumaton, suvaitseva ja luotettava järjestö, joka tukee vapaaehtoisvoimin ihmisten hyvinvointia. Seura on perustettu vuonna
1. Yhdistystoiminta / mielenterveystietoisuuden lisääminen ja toiminnan resurssit
1 TOIMINTAKERTOMUS 2014 1. Yhdistystoiminta / mielenterveystietoisuuden lisääminen ja toiminnan resurssit 1.1 Yleistä Lohjan seudun mielenterveysseura ry on v. 1993 perustettu yhdistys, jonka päämääränä
TOIMINTASUUNNITELMA 2016
1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1. Yleistä Lohjan seudun mielenterveysseura ry on perustettu vuonna 1993. Seuramme on Suomen Mielenterveysseuran jäsenjärjestö. Jäsenmäärämme on noin 170 ja olemme yksi suurimmista
ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA
ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA Etelä-Savon yhdistykset tukevat asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä monipuolisesti Järjestöt Etelä-Savo -hankkeen järjestökyselyssä kohderyhmänä
Toimintasuunnitelma 2018
Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna
Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...
TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-
HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ
TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...
2016 TOIMINTASUUNNITELMA
2016 TOIMINTASUUNNITELMA 1 1. Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalan järjestöjen tuki ry:n toiminnan tarkoitus ja visio vuodelle 2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalan järjestöjen tuki ry, ESTERY, on
Toimintasuunnitelma vuodelle 2016
NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (5) Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet...2 Toiminnalliset avaintavoitteet...2 Ryhmätoiminta...2 Nuorten kurssit ja koulutukset...2
Marko Haimilahti, Lohjan kulttuuripaja: Kulttuuripaja on muuttanut. Uusi osoite on Vihdinkatu 2, Lohja. FinFami-Uusimaa ry
Eija Suominen FinFami-Uusimaa ry Muistio LOHJAN OMAISTOIMINNAN NEUVOTTELUKUNTA 16.3.2018 1.KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja avasi kokouksen ja toivotti kaikki tervetulleiksi. Paikalla olivat: Carmela Tanner,
KRIISIKESKUSTOIMINNOT
Yhteenvetoa vuodesta 2015 KRIISIKESKUSTOIMINNOT Kriisikeskustoiminnot sisältävät SOS-kriisikeskuksen, Rikosuhripäivystyksen Etelä-Suomen aluetoimiston, kriisiauttamisen valtakunnallisen koordinoinnin ja
Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015
Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Perusta Toimintasuunnitelman perustana ovat yhdistyksen säännöt ja Suomen Reumaliiton vuoden toimintateema: Liikkeestä
Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.
1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa
MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014
MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014
1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet
TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna
TOIMINTASUUNNITELMA 2015. 1. Yleistä. 2. Päämäärä. 3. Tavoitteet. 3.1. Ongelmia kohdanneiden auttaminen ja tukeminen
1(5) TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. Yleistä Lohjan seudun mielenterveysseura ry on perustettu vuonna 1993. Seuramme on Suomen Mielenterveysseuran jäsenjärjestö. Jäsenmäärämme on noin 200 ja olemme yksi suurimmista
Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli
Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä
Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY
Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Järjestötalo-hanke 1999-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry *
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015
NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet... 2 Toiminnalliset avaintavoitteet... 2 Ryhmätoiminta... 2 Nuorten kurssit ja koulutukset...
Potilastukipiste OLKA. Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi
Potilastukipiste OLKA Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi EJY:n Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry on alueellinen sosiaali-,
Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma Diakonia-ammattikorkeakoulu
Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma 2015-2019 Diakonia-ammattikorkeakoulu 4.4.2017 Jurvansuu 2017 1 Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiilit osahanke (2015-2017) Tutkija Sari
Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.
TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys
Tehdään yhdessä entistä tiiviimpi, tasavertaisempi ja monitoimijaisempi. Yhteinen Päijät-Häme
Tehdään yhdessä entistä tiiviimpi, tasavertaisempi ja monitoimijaisempi Yhteinen Päijät-Häme 2017-2020 Yhdessä saadaan aikaiseksi Vireä, näkyvä ja arvostettu yhdistystoiminta Aktiivinen yhdistysväki Yhdistykset,
Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016
KUOPION SELKÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 2 Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 Jäsenistö Vuoden 2016 lopussa jäsenmäärä oli 386 henkilöä. Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä 30 henkilöä ja
Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015
Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2015 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä
Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014
Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2014 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä
Toimintakertomus 2012
Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti
FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden tukena
FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden tukena Perustettu 1988. Toiminta alkanut vertaisryhmäperiaatteella. Tällä hetkellä 15 työntekijää. STEA:n tuella. Jämsänkatu 2, Vallila Toiminnan tavoitteet Lisätä
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen
9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)
Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys
Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015. kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen
Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015 kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen Jämsänkatu 2, Vallila FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden
Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry
Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry Tuusulan järjestöfoorumi 16.02.2011 Hanna Falck & Mika Väisänen Taustaa Perustettu 23.04.2007 Järvenpäässä Kolme järjestöä perustamassa Kotipaikka Järvenpää ja toimialue
Kohti näkyvää ja vahvaa. järjestöyhteistyötä!
Kohti näkyvää ja vahvaa järjestöyhteistyötä! Sisältö 1. Mikä on Sakke -hanke? 2. Pohjois-Savon Järjestötietopalvelu 3. Työpaja: alustus ja työstäminen 4. Loppukeskustelu Pohjois-Savon järjestöyhteistyön
25.1.2015. Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle
25.1.2015 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1
Järjestöjen järjestö Perustettu 1998
Järjestöjen järjestö Perustettu 1998 SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY JA YHTEISÖLLISYYS kotona asumisen tukeminen kansalaisaktiivisuuden edistäminen toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukeminen työllistäminen
Kysely sote-järjestöille marraskuussa 2018
Kysely sote-järjestöille marraskuussa 2018 Tavoitteena kartoittaa järjestöjen roolia mielenterveys- ja päihdetyössä Vastaus saatiin 16 järjestöltä Toiminnan kohderyhmät Järjestön toiminta pääsääntöisesti
Toimintakertomus 2016
Toimintakertomus 2016 Naivistien Ystävät ry Puh. 050 3132207 (pj.) c/o Naivistit Iittalassa Hollajantie 2 14500 Iittala www.naivistienystavat.fi naivistienystavat@gmail.com rek 14.5.2012. No: 207.968.
Monimuotoinen vapaaehtoistyö
Monimuotoinen vapaaehtoistyö 2.8.2017 1 Mielikahvila Mielikahvila on auki torstaisin klo 17-21, osoitteessa Sorinkatu 4 C 1.krs Mielikahvila on sekä vapaaehtoistoiminnan keskus että avoin kohtaamispaikka
Pienjarjestöt-verkosto: syyskuun 2018 tapaamisen ryhmätyöt
Pienjarjestöt-verkosto: syyskuun 2018 tapaamisen ryhmätyöt Pienjarjestot_syyskuunRyhmaTyot.pdf Vaikuttavuuden arviointi Ryhmä 1 Arvioinnin keinot STEA-prosessit" Osallistaminen Opitaan muilta Arviointilomakkeet
lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.
lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),
JÄRJESTÖJEN VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINOINTI JA KEHITTÄMINEN N E U V O K A S. Yli 18 vuotta järjestö- ja vapaaehtoistyötä Rovaniemellä
ROVANIEMEN SEUDUN MIELENTERVEYSSEURA RY JÄRJESTÖJEN VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINOINTI JA KEHITTÄMINEN N E U V O K A S Yli 18 vuotta järjestö- ja vapaaehtoistyötä Rovaniemellä HANKETREFFIT 27.5.2014 KULTTUURI
Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina klo (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali
Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina 19.11.2015 klo 18.30 (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Todetaan kokouksen läsnäolijat ja äänioikeutetut jäsenet 3. Todetaan
Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiilit - ehkäisevä ja korjaava työ
Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiilit - ehkäisevä ja korjaava työ Kyselytutkimuksen tuloksia EPT-verkoston teemakokous 16.11.2016 Tutkija Sari Jurvansuu, EHYT ry Jurvansuu 2016 1 Jurvansuu
MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY
MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme
KOIRAKÄVELYT JA KOIRAKAHVILA MIELENTERVEYDEN VAHVISTAJINA
KOIRAKÄVELYT JA KOIRAKAHVILA MIELENTERVEYDEN VAHVISTAJINA *** Lohjan mielenterveysseuran kehittämä toimintamalli Minna Malin Päihde- ja mielenterveyspäivät 10.10.2013 TUKIKOIRAKKO - TOIMINTA Toiminta on
Keravan Reserviläiset ry
Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen
Mikkelin seudun Muisti ry. Porrassalmenkatu Mikkeli Taru Vartiainen
Mikkelin seudun Muisti ry Porrassalmenkatu 26 50100 Mikkeli www.mikkelinseudunmuisti.fi Taru Vartiainen 16.5.2018 Valtakunnallinen kattojärjestö, johon kuuluu 44 paikallisyhdistystä Mikkelin alueen paikallisjärjestö
Valtaosa 67% viljelijöistä on jatkamassa ennallaan. Toiminnan laajentamista suunnittelee 16% viljelijöistä.
MTK TERVO-VESANTO JÄSENKYSELY 2009 Yleistä kyselyn toteutuksesta MTK Tervo-Vesanto ry:n jäsenkysely toteutettiin 12.4.-5.5.2009 välisenä aikana. Kysely oli internet-kysely. Kyselystä tiedotettiin jäseniä
Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena. Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja
Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne -hanke Tavoite: Hanke tukee maakunnan
Auttava omainen psykiatrisessa sairaalassa. Omaiset mielenterveystyön tukena Lounais-Suomen ja Salon seudun yhdistysten kumppanuusprojekti 2012-2014
Auttava omainen psykiatrisessa sairaalassa Omaiset mielenterveystyön tukena Lounais-Suomen ja Salon seudun yhdistysten kumppanuusprojekti 2012-2014 Taustaa hankkeelle Yhdistyksen jäsenten kokemusten perusteella
Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry
Toimintakertomus 2012 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry VasE:n toimintakertomus vuodelta 2012 Vuosi 2012 oli yhdistyksen 75. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia,
Pohjois-Savon järjestöyhteistyön kehittämishanke Sakke
Pohjois-Savon järjestöyhteistyön kehittämishanke Sakke 2017-2019 Viestintäsuunnitelma päivitetty 14.7.2017 Sisällys 1 Viestinnän tavoitteet... 2 2 Sisäinen viestintä... 2 Työntekijät ja esimies... 2 Johtoryhmä...
Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle
11.2.2017 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri
Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009
Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen
OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen
OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii
Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa. Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12.
Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12.2008 JÄRJESTÖBAROMETRI Ajankohtaiskuva sosiaali- ja terveysjärjestöistä
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen
Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry ALUSTAVA TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2006
Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry ALUSTAVA TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2006 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2006 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 131. Uusia jäseniä siis saatu seuralle 10 henkilöä. HALLITUS
Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena
Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena Vapaaehtoinen Anu Arhippainen Vapaaehtoisen rooli kotoutumisessa Mikä vapaaehtoista motivoi? Vapaaehtoinen järjestön näkökulmasta Vapaaehtoisen tukena
Maakunnan järjestöjen ja yhdistysten hyvinvointityö näkyväksi. Järjestöjen rooli maakunnan hyvinvointistrategien toteuttamisessa. Verkkokyselyn purku
Maakunnan järjestöjen ja yhdistysten hyvinvointityö näkyväksi Järjestöjen rooli maakunnan hyvinvointistrategien toteuttamisessa Verkkokyselyn purku Keski-Suomen Järjestöareena 7.9.2012 Kyselyn vastaajat
1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen sekä kokouksen avaus.
JOENSUUN JÄÄKARHUT RY Mäntyniementie 1, 80220 Joensuu SEURAN SYYSKOKOUS 2007 PÖYTÄKIRJA AIKA Keskiviikko 21.11.2007 klo 18.30 PAIKKA Mäntyniementie 1, Karhu-Sali 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden
Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry
TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2007 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2007 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 165. Uusia jäseniä siis saatu seuralle 34 henkilöä. Jäsenmäärän suuri kasvu on seurausta monipuolisesta
Järjestöavustushakemus
1 (5) Nro Tutustu hyvinvointilautakunnan lausuntoon n kaupungin avustusten myöntämisen yleisperiaatteista (Hyveltk 26.1.2017 5) ennen hakemuksen täyttämistä. 1. Hakijan tiedot (Yhdistysrekisterin mukaisesti)
Toimintakertomus. vuodelta 2015
Toimintakertomus vuodelta 2015 31.12.2015 Kanta-Hämeen TOIMINTAKERTOMUS 1/8 JOHDANTO Kanta-Hämeen AVH-yhdistys ry. on valtakunnallisen kansanterveys-, vammais- ja potilasjärjestö Aivoliitto ry:n jäsenyhdistys
MIPA Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma
MIPA Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma 2015-2018 Järjestötyöpaja VIII 7.11.2018 "PÄIHDE- JA MIELENTERVEYSJÄRJESTÖT OVINA OSALLISUUTEEN?" Jouni Tourunen 8/11/18 1 Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen
kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14
kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 Tervehdys Turun NNKY jäsen Taas saimme käyntiin uuden toimintavuoden. Tämä vuosi on juhlavuotemme.
Järjestöavustushakemus
Järjestöavustushakemus 1 (5) Nro Tutustu hyvinvointilautakunnan lausuntoon Oulun kaupungin avustusten myöntämisen yleisperiaatteista (Hyveltk 26.1.2017 5) ennen hakemuksen täyttämistä. Avustushakemus vuodelle
Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki
Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Aluefoorumi Tornio 3.10.2015 EHYT ry:n strategiasta 2014-2020 Yhdistämme vapaaehtoistoiminnan voiman ja asiantuntijoidemme osaamisen Vapaaehtoistoiminta
Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1.10.2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö. Paikallismuseo matkailun kehittäjänä?
Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1..2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö Paikallismuseo matkailun kehittäjänä? Matkailu ja kotiseututyö & museot alueen kulttuuri kiinnostaa aina matkailijoita
POHJOIS-HELSINGIN LÄHIMMÄISTYÖ PULMU RY. Soittorinki. Vapaaehtoistoiminnan malli. Reetta Grundström 1.5.2010
POHJOIS-HELSINGIN LÄHIMMÄISTYÖ PULMU RY Soittorinki Vapaaehtoistoiminnan malli Reetta Grundström 1.5.2010 2 Soittorinkitoiminnan esittely Pulmun soittoringissä vapaaehtoinen soittaa puhelimella ikäihmiselle
Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös
Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ
Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.
ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman
TOIMINTASUUNNITELMA 2015
TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin
TUUSULAN KUNTA, SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YHDISTYSTEN AVUSTUSHAKEMUKSET V / TA-MÄÄRÄRAHA 8.500
TUUSULAN KUNTA, SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YHDISTYSTEN AVUSTUSHAKEMUKSET V. 2017 / TA-MÄÄRÄRAHA 8.500 HAKIJAYHDISTYS KÄYTTÖTARKOITUS JÄSENMÄÄRÄ Myönnetty UMYÖNNETTY ANOMUS EHDOTUS MYÖNNETTY 31.12.2016,
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3
Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus
Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry Toimintakertomus 2015 Sisällys 1. Yhdistyksen tarkoitus 1 2. Hallitus 1 3. Yhdistyksen kokoukset 1 4. Toiminta 2 5. Tiedottaminen 2 6. Talous 3 1 1. YHDISTYKSEN
The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring
The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring Perustettu 2005 Suomen Toimii yhdyselimenä omaishoidon alalla tai siihen läheisesti liittyvällä alueella Suomessa toimivien järjestöjen, säätiöiden
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen
Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013
Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran
Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle
11.1.2016 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri
Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2013
Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2013 YHDISTYKSEN ARVOT VISIO Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Inhimillisyys Suvaitsevaisuus Ilo Visio on näkymä yhdistyksen
KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015
KOTEL 14-002 26.2.2014 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,
Toimintasuunnitelma vuodelle 2017
Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 SISÄLLYS yhteiskuntavaikuttaminen ja yhteistyö koulutustoiminta tiedotustoiminta jäsenpalvelutoiminta vapaa-aika ja harrastustoiminta tapahtumat hallitustoiminta huomionosoitukset
Yhdistyksen perustehtävä lähtökohtana. Aluevastaava Matti Mäkelä
Yhdistyksen perustehtävä lähtökohtana Aluevastaava Matti Mäkelä YHDISTYKSEN PERUSTEHTÄVÄ OMAISHOITOPERHEIDEN TAVOITTAMINEN OMAISHOITOPERHEIDEN TUKEMINEN YHDISTYS OMAISHOIDON KEHITTÄJÄNÄ, EDUNVALVONTA Miten
PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014
PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1. Yleistä 2014 on Petra-taloyhtiötoiminnassa starttitoiminnan ja osallistavan kehittämisen vuosi. Projektin toimintaa jatketaan kaikissa Petra taloissa. Lisäksi
Perusturvatoimen järjestöjen toiminta-avustushakemukset vuodelle 2016
Perusturvatoimen järjestöjen toiminta-avustushakemukset vuodelle 2016 Dnro 388/02.05.01/2013 Käs. Perltk 14.6.2016 Yhdistyksen nimi Avustuksen käyttötarkoitus Myönn. -15 / Hakemus -16 1. Sotainvalidien
Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI. Ajankohtaiset
Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI Ajankohtaiset SPEK Pohjois-Suomi koordinoi myös Lapin aluetta Muutos 1.10. alkaen ja jatkuu 31.12.2018 saakka SPEK Lapin Pertti Heikkilä on siirtynyt Lapin pelastusliiton
ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI!
ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI! Vapaaehtoistyön periaatteet Vapaaehtoisten toiminta on tärkeä tapa tuoda vaihtelua, iloa ja virkistystä ikäihmisten arkeen sekä asumispalveluissa että kotihoidossa.
Kunnat ja yhdistykset yhdessä kuntalaisen asialla
Kunnat ja yhdistykset yhdessä kuntalaisen asialla Yhdistystoiminnan tulevaisuus uudessa Päijät-Hämeessä 24.4.2018 Merja Olenius, kunnanjohtaja 24.4.2018 Kunnan toiminta ja yhteistyö yhdistysten kanssa
Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä
vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011 Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry Vuosikertomus 2010 Yleistä Toiminnan tarkoitus Tukea yhdessä Lihastautiliiton kanssa neuromuskulaarisia tauteja sairastavien ja
Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteistyö - tarve, haasteet ja mahdollisuudet. M/S Soste-risteily Tutkija Sari Jurvansuu/EHYT ry
Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteistyö - tarve, haasteet ja mahdollisuudet M/S Soste-risteily 5.10.2016 Tutkija Sari Jurvansuu/EHYT ry Jurvansuu 2016 1 Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma
MieTo ry Toimintakertomus 2011
1 MieTo ry Toimintakertomus 2011 Alkuvuosi Alkuvuoden ajan kokoonnuttiin kolmesti viikossa yhdistyksen toimitiloissa Roihuvuoressa. Toiminta oli yhdistykselle tyypillistä ryhmätoimintaa. Perjantait omistettiin