UUDEN KLUBIN KRITEERIT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "UUDEN KLUBIN KRITEERIT"

Transkriptio

1 UUDEN KLUBIN KRITEERIT 1. Hakemus Uuden klubin perustamiskirjahakemuksen järjestölle voi tehdä mikä tahansa ryhmä, klubi tai yhdistys, joka on järjestäytynyt asianmukaisesti ja valinnut virkailijat. Hakemus, jonka allekirjoittajia on vähintään kansainvälisen hallituksen määräämä lukumäärä, tulee toimittaa annetuilla lomakkeilla järjestön kansainväliseen toimistoon, ja liitteenä tulee olla maksutodiste kansainvälisen hallituksen määräämistä perustamismaksuista. Kansainvälisen hallituksen hyväksyttyä klubin perustamisen klubille laaditaan perustamiskirja, jonka allekirjoittavat järjestön presidentti ja sihteeri. Lionsklubista tulee perustettu, kun sen perustamiskirja on virallisesti laadittu. Hyväksymällä perustamiskirjan lionsklubi hyväksyy myös järjestön säännöt ja ohjesäännön ja sitoutuu noudattamaan niitä sekä ymmärtää, että sen suhdetta järjestöön tulkitaan ja hallitaan voimassa olevien Lionsklubien kansainvälisen järjestön sääntöjen ja ohjesäännön mukaan, jotka perustuvat voimassa oleviin lakeihin osavaltiossa, jossa järjestö on perustettu. 2. Asiakirjat Ehdotettua lionsklubia ei voi merkitä Lions Clubs Internationalin lionsklubien luetteloon eikä sille voida myöntää perustamiskirjaa, ennen kuin kansainvälinen päämaja Oak Brookissa Illinoisissa, USA:ssa on saanut seuraavat asiakirjat ja kansainvälinen hallitus tai sen määräämä taho on ne hyväksynyt. a. Täytetty virallinen perustamiskirjahakemus. b. Luettelo vähintään kahdestakymmenestä (20) perustajajäsenestä, joista 75 % on uusia lioneilta, paitsi siinä tapauksessa, että on kyse ystävyydessä tapahtuneesta erosta isommasta jo olemassa olevasta klubista. c. Vastaavat perustajajäsenten liittymismaksut Perustajajäsenen liittymismaksu on 30 US dollaria. Hyvässä asemassa olevat, aktiivisesta lionsklubista siirtyvät lionit maksavat 20 US dollarin liittymismaksun, paitsi liitännäisklubin jäsenet, jotka saavat erivapauden. Lähetä uuden klubin perustamishakemuksen mukana Liitännäisklubin muutoslomake (CB-21) saadaksesi maksuvapautuksen. Liitännäisklubijäsenet pudotetaan automaattisesti isäntäklubin jäsenluettelosta, kun uusi klubi on perustettu. Perustajajäsenmaksuja ja uusien jäsenten maksuja ei palauteta. 1) Mikään piiri, osapiiri tai klubi ei saa määrätä muita perustamismaksuja niiden lisäksi, jotka on määrätty Lions Clubs Internatinalin säännöissä tai jotka kansainvälinen hallitus on määrännyt perittäviksi. 2) Perustamismaksujen katsotaan saapuneen kansainväliseen toimistoon muista maista paitsi Yhdysvalloista ja Kanadasta silloin, kun toimisto on saanut pankin talletuskuitin jäljennöksen, joka osoittaa, että maksut on merkitty Lions Clubs Internationalin tilille ko. maassa. d. Täytä perustamiskirjahakemus (TK-38A) ja perustajajäsenten ilmoitus (TK-21A) ja lähetä ne asiaankuuluvien maksujen ja todistusten kanssa Lions Clubs Internationalille. 3. Perustajajäsenet Kaikki jäsenet, jotka liittyvät perustettavaan klubiin ennen sen perustamisjuhlaa, ovat perustajajäseniä siinä tapauksessa, että perustamisjuhla pidetään 90 päivän kuluessa Page 1 of 6

2 perustamiskirjan anomuksen hyväksymispäivästä. Perustajajäsenten luettelo suljetaan 90 päivän kuluttua, ellei sitä ole jo aikaisemmin suljettu. PERHEJÄSENYYS Perhejäsenyysmaksut koskevat lioneilta, jotka ovat jo tai ovat liittymässä samaan klubiin ja asuvat samassa taloudessa ja ovat samaa sukua joko syntymän, avioliiton tai muun laillisen suhteen kautta kuten vanhempia, lapsia, puolisoita, tätejä/setiä, serkkuja, isovanhempia ja puolison sukulaisia. Perheen ensimmäinen jäsen (pääjäsen) maksaa täydet kansainväliset jäsenmaksut, ja korkeintaan neljä seuraavaa perheenjäsentä maksavat vain puolet kansainvälisistä jäsenmaksuista. Kaikki perheenjäsenet maksavat kerran perittävän perustamismaksun. Uusissa klubeissa, joissa on perheenjäseniä, tulee olla vähintään kymmenen (10) täyden hinnan maksavaa jäsentä. OPISKELIJAJÄSENET Opiskelijat, jotka ovat kirjoilla oppilaitoksessa ja iältään täysi-ikäisestä 30 ikävuoteen asti, saavat erityisalennuksen ja maksavat vain puolet kansainvälisestä jäsenmaksusta ja saavat vapautuksen liittymismaksusta. Jokaisesta opiskelijasta tulee lähettää perustajajäsenhakemuksen mukana Opiskelijajäsenen todistuslomake (STU-5). Lisäksi opiskelijat uusissa kampusklubeissa tai klubeissa, joissa jäsenenemmistö on opiskelijoita, maksavat yhden vuoden kansainväliset jäsenmaksut ennakkoon opiskelija-alennushinnalla perustamishakemuksen yhteydessä. LEOSTA LIONIKSI -JÄSENET Nykyiset ja entiset leot Nykyiset ja entiset leot, jotka ovat vähintään täysi-ikäisiä ja korkeintaan 30-vuotiaita, saavat vapauden perustamismaksuista ja maksavat vain puolet kansainvälisistä maksuista. Leosta lioniksi -todistus ja palveluvuosien siirtolomake (LL-2) tulee lähettää perustajajäsenhakemuksen mukana jokaisesta leosta lioniksi siirtyvästä nuoresta erikseen. Ehdot täyttävät nuoret aikuiset Leot voivat perustaa uuden klubin ja ottaa jäseniksi ikätovereitaan. Nuoret aikuiset, jotka ovat täysi-ikäisiä ja enintään 30-vuotiaita, saavat myös vapautuksen perustamismaksuista ja maksavat vain puolet kansainvälisistä maksuista, mikäli vähintään kymmenen uuden klubin perustajajäsentä täyttää yllä mainitut leosta lioniksi siirtymisen ehdot. Leosta lioniksi -todistus ja palveluvuosien siirtolomake (LL-2) tulee lähettää perustajajäsenhakemuksen mukana jokaisesta ehdot täyttävästä nuoresta aikuisesta erikseen. TÄRKEÄÄ: Perustamismaksut tulee lähettää kansainväliseen päämajaan, jotta lionsklubin hakemus käsitellään ja hyväksytään. 4. Kummiklubi a. Jokaisella uudella klubilla tulee olla kummi, joko toinen klubi, lohko, alue, piirihallitus tai piirin toimikunta, kuten on määritelty moninkertaispiirin säännöissä ja ohjesäännössä. Uuden klubin kummin on oltava sen piirin rajojen sisältä, jossa klubi sijaitsee. Uuden klubin kummin tulee olla perin pohjin perehtynyt tehtäväänsä. Kummiklubia voi avustaa toinen tai useampia klubeja klubin sijaintipaikan piirikuvernöörin luvalla. Avustava Page 2 of 6

3 kummiklubi voi olla toisesta piiristä. Uusissa lionsklubimaissa lion-koordinaattori voi avustaa. b. Ensimmäisen klubin uudella maantieteellisellä alueella tulee olla lionsklubin ja/tai sen piirin sponsoroima. Jokaisen seuraavan klubin voivat sponsoroida alkuperäisen piirin tai jonkun toisen piirin lionsklubit sillä ehdolla, että mainitut sponsoriklubit hyväksyvät täyden vastuunsa tehtävässään kummiklubina, mukaan lukien pätevien opaslionien nimittämisen uudelle klubille, kunnes piiritön alue on järjestäytynyt väliaikaispiiriksi. Erityisoloissa kansainvälinen hallitus tai kansainvälisen hallituksen työvaliokunnan jäsenet voivat päättää, että kummiklubi voidaan määrätä piirittömältä alueelta. Uuden klubin hyväksymisperusteet näissä erityisoloissa ovat: 1) Kun mikään muu olemassa oleva lionsklubi piirissä tai alueella ei ole maantieteellisesti lähellä ehdotettua klubia. 2) Kun mikään muu klubi piirissä tai alueella ei tule toimimaan kummina tehtävään liittyvien taloudellisten vastuiden tähden 3) Kun ehdotetun kummiklubin jäsenillä on vahvat henkilökohtaiset siteet ehdotettuun klubiin ja sen mahdollisiin jäseniin. 4) Kun ainoastaan piirittömän alueen klubilla on taloudelliset mahdollisuudet edistää lionsjäsenyyttä alueella, koska piirin klubit eivät pysty tai kieltäytyvät edistämästä lionismia. Tämä rajoittuu ainoastaan perustajajäsenmaksuihin. c. Sponsoroivalle klubille ojennetaan viralliseen lippuun kiinnitettäväksi kirjailtu lippumerkki, jossa Lions-tunnusta ympäröivät sanat New Club Sponsor. 5. Klubin nimi a. Ehdotettu klubi tulee tuntea sen kaupungin, kunnan tai sitä vastaavan hallintoalueen mukaan, jossa se sijaitsee. Termi kunta selitetään tarkoittavan kaupunkia, kylää tai vastaavaa virallisesti nimettyä hallintoyksikköä. Ellei klubi sijaitse kaupungissa tai kunnassa, se tulee tuntea sopivimman ja paikallisesti tunnistettavissa olevan virallisen hallintoalueen nimen mukaan, jossa se sijaitsee. b. Erottava nimi klubeille, jotka sijaitsevat samalla paikkakunnalla tai kunnassa tai vastaavalla hallintoalueella, voi olla mikä tahansa nimi, joka selvästi erottaa klubin muista saman kaupungin, kunnan tai vastaavan hallintoalueen klubeista. Erottava nimi liitetään hallintoalueen nimeen ja erotetaan sulkeilla järjestön virallisissa tilastoissa. c. Host Club (isäntäklubi) -liite klubin nimessä on tarkoitettu kunnianosoitukseksi ao. paikkakunnan ensimmäiselle lionsklubille. Siihen ei liity muita etuja tai oikeuksia. d. Lionsklubia ei voi nimetä kenenkään elossa olevan henkilön mukaan, poikkeuksena henkilöt, jotka ovat palvelleet Lions Clubs Internationalin presidenttinä. e. Mikään lionsklubi ei voi käyttää nimessään termiä international erottavana tunnisteena. f. Termi Leo voidaan lisätä lionsklubin nimeen erottavana tunnisteena. g. Kun yhtiön nimi sisällytetään lionsklubin nimeen, tulee ennen nimen hyväksymistä toimittaa kirje tai asiakirja (esim. kirje yhtiön edustajalta yhtiön kirjelomakkeella), josta ilmenee yhtiön hyväksyneen nimensä käyttämisen klubin nimen yhteydessä. 6. Klubin rajat Klubin rajojen tulee olla sen paikkakunnan tai hallinnollisen alueen rajat, jossa klubi sijaitsee, tai piirikuvernöörin hallintoalueen eli sen yksittäis-, osa- tai väliaikaispiirin rajat, piirihallituksen luvalla kuten moninkertaispiirin ja/tai piirin säännöissä ja ohjesäännössä on määritelty. 7.Laajennuspalkinnot Page 3 of 6

4 Piirikuvernööri voi palkita korkeintaan kaksi lionia laajennuspalkinnolla uuden lionsklubin perustamisesta, lukuun ottamatta istuvaa piirikuvernööriä ja uusia perustajajäseniä. Laajennuspalkinnot myönnetään sen jälkeen, kun klubi on toiminut yhden vuoden ja yhden päivän. 8. Perustamiskirjan hyväksymispäivä Päivä, jolloin perustamiskirja-anomus hyväksytään, on perustamiskirjan hyväksymispäivä. Se päivämäärä näkyy klubin perustamiskirjassa ja järjestön virallisissa tilastoissa. 9. Perustamiskirja a. Lions Clubs Internationalin presidentti ja sihteeri allekirjoittavat kaikkien uusien klubien perustamiskirjat. Kummiklubin tai piirihallituksen tai piirihallituksen toimikunnan nimi merkitään myös perustamiskirjaan. b. Uusien klubien perustamiskirjat lähetetään suoraan piirikuvernöörille tai lionkoordinaattorille. Piirittömän klubin perustamiskirja lähetetään suoraan uuden klubin presidentille. 10. Jäsenmaksut Perustajajäsenen jäsenmaksu alkaa sitä päivämäärää seuraavan kuun ensimmäisestä päivästä, jolloin perustajajäsenen nimi on ilmoitettu kummiklubille, lion-koordinaattorille tai Lions Clubs Internationallle. Uudelle klubille lähetetään jäsenmaksulasku heti perustajajäsenten luettelon sulkemisen jälkeen. Kansainväliset jäsenmaksut kattavat monia jäsenetuja, mukaan lukien LION-lehden tilauksen. Klubin jäsenmaksut tulee määrätä järjestäytymiskokouksessa ja kerätä mahdollisimman pian. Jäsenmaksut kerätään usein liittymismaksun yhteydessä. MAKSUOHJEET Maksut tulee maksaa LIONS CLUBS INTERNATIONALILLE. Käytä yhtä seuraavista maksutavoista. 1. Tili-/sähkesiirto ( kaikki maksut muussa kuin US-dollareissa) Tilisiirrot: Tilisiirrot tulee tehdä Lions Clubs Internationalin pankkitilille. Tilisiirtokuitissa tulee näkyä lionsklubin nimi, maksupäivämäärä (päivä, kuukausi ja vuosi), pankin nimi ja tilinumero. Tilisiirtokuitti tulee liittää uuden klubin hakemukseen. Maakohtaisista maksuohjeista saat lisätietoa Lionien verkkosivustosta osoitteessa Sähkesiirto Yhdysvaltain dollareissa: Sähkesiirtokuitista tulee selkeästi ilmetä siirron päivämäärä, uuden lionsklubin nimi, klubin maksun määrä ja pankkitilin numero. Nämä tiedot ovat välttämättömiä, jotta maksu voidaan yhdistää uuteen klubiin ja vältytään viiveeltä. Liitä kuitti sähkesiirrosta perustamishakemuksen mukaan. Käytä seuraavia tietoja tehdessäsi sähkesiirron: JP MORGAN CHASE BANK, NA 120 S. LASALLE ST CHICAGO, IL SWIFT NUMERO: CHASUS33 Page 4 of 6

5 ROUTING ABA # TILINUMERO: MAKSUN SAAJAN NIMI: International Association of Lions Clubs Huomaa: Kansainvälisissä sähkesiirroissa vaaditaan Swift-numero käsittelyn nopeuttamiseksi. Sähkesiirrot Yhdysvalloissa vaativat Routing ABA -numeron käsittelyn nopeuttamiseksi. 11. Klubin perustamishakemuksen määräaika Täytetyt perustamiskirjahakemukset, jotka kansainvälinen päämaja Oak Brookissa, Illinoisissa, USA:ssa on vastaanottanut viimeistään 20. kesäkuuta toimiston virka-ajan päättymiseen mennessä, käsitellään meneillään olevan toimivuoden aikana. 12. Elinkelpoisten uusien klubien varmistaminen Piirin, joka perustaa kymmenen tai useampia uusia klubeja yhden toimivuoden aikana, tulee toimittaa vahvistus siitä, että uusien klubien pitkän aikavälin kasvua tuetaan. Piirin tulee siksi 1) toimittaa yksityiskohtainen suunnitelma tuesta, jota uudet klubit tulevat saamaan; 2) suorittaa puolen vuoden kansainväliset maksut klubien perustamishakemusten yhteydessä ja 3) vahvistaa perustamishakemukset sekä piirikuvernöörin että varapiirikuvernöörin allekirjoituksella. 13. PERUSTAMISJUHLA perustamisjuhla on juhlallinen tapahtuma, jossa piirikuvernööri ojentaa perustamiskirjan uudelle klubille. Usein järjestetään juhlaillalliset ja paikalle kutsutaan lionsklubeja myös naapuripaikkakunnilta. Olemassa olevat klubit antavat usein tukea kuten rahaa tai tarvikkeita auttaakseen uutta klubia vahvaan alkuun. Lisätietoja perustamisjuhlan järjestämisestä saa Perustamisjuhlan järjestämisoppaasta (TK-26). Menettelytavat saattavat muuttua. Päivitettyä tietoa saa ottamalla yhteyttä Uusien klubien markkinoinnin osastoon. Membership and New Club Operations Department Lions Clubs International 300 W 22nd St Oak Brook IL USA Puhelin: Faksi: Sähköposti: newclubs@lionsclubs.org Page 5 of 6

6 Page 6 of 6

CENTENNIAL LIONSKLUBIN PERUSTAMISKIRJAN HAKEMUS Voimassa 1. huhtikuuta 2015-30. kesäkuuta 2018

CENTENNIAL LIONSKLUBIN PERUSTAMISKIRJAN HAKEMUS Voimassa 1. huhtikuuta 2015-30. kesäkuuta 2018 CENTENNIAL LIONSKLUBIN PERUSTAMISKIRJAN HAKEMUS Voimassa 1. huhtikuuta 2015-30. kesäkuuta 2018 CLUB NUMBER: IDENT: CHARTER APPROVAL DATE _ Date Approved LANGUAGE: DIST ACCOUNT #: (For International Office

Lisätiedot

2011-2012 MAAILMANLAAJUINEN JOHTAJAKOULUTUSRYHMÄ PIIRIN RAHOITUSTUKIOHJELMA Perustiedot

2011-2012 MAAILMANLAAJUINEN JOHTAJAKOULUTUSRYHMÄ PIIRIN RAHOITUSTUKIOHJELMA Perustiedot 2011-2012 MAAILMANLAAJUINEN JOHTAJAKOULUTUSRYHMÄ PIIRIN RAHOITUSTUKIOHJELMA Perustiedot MIKÄ ON GLT:N PIIRIN RAHOITUSTUKIOHJELMA? Tämän ohjelman kautta tarjotaan taloudellista tukea tärkeiden koulutus-

Lisätiedot

Kansainväliseen virkaan pyrkivien vaatimukset ovat seuraavat kuten ne on kuvattu kansainvälisissä ohjesäännöissä:

Kansainväliseen virkaan pyrkivien vaatimukset ovat seuraavat kuten ne on kuvattu kansainvälisissä ohjesäännöissä: Tammikuu 2018 Vastaanottaja: Kaikki piirikuvernöörit Asia: Vaatimukset/säännöt kansainväliseen virkaan pyrkiville Kansainväliseen virkaan pyrkivien vaatimukset ovat seuraavat kuten ne on kuvattu kansainvälisissä

Lisätiedot

Suomen Lions-liitto ry

Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions liitto ry Suomen Lions-liitto ry Rahastonhoitaja MyLCI - Käyttäjäohje Versio 1.0 24.7.2015 Dokumenttien ja ohjeiden luovutus kolmannelle osapuolelle ilman lupaa, kopioimalla, sähköisesti tai

Lisätiedot

LIONS CLUBS INTERNATIONAL Piirijaon muuttamis- ja kehittämisapuraha Myöntämisperusteet ja hakemus

LIONS CLUBS INTERNATIONAL Piirijaon muuttamis- ja kehittämisapuraha Myöntämisperusteet ja hakemus LIONS CLUBS INTERNATIONAL Piirijaon muuttamis- ja kehittämisapuraha Myöntämisperusteet ja hakemus Uudet piirit, jotka muodostetaan yhden tai useamman ylimenokauden piirin yhteenliittämisen seurauksena,

Lisätiedot

Lionien palvelut lapsille Symposiumohjelma Hakemus toimintavuodelle 2014-2015

Lionien palvelut lapsille Symposiumohjelma Hakemus toimintavuodelle 2014-2015 Lionien palvelut lapsille Symposiumohjelma Hakemus toimintavuodelle 2014-2015 Yleiskatsaus symposiumohjelmasta Lionien palvelut lapsille symposiumohjelman puitteissa voidaan myöntää: yksi (1) symposiumi

Lisätiedot

Lions Clubs International Leojohtajien apurahaohjelma. Apurahahakemus

Lions Clubs International Leojohtajien apurahaohjelma. Apurahahakemus Lions Clubs International Leojohtajien apurahaohjelma Apurahahakemus Leojohtajien apurahaohjelman puitteissa myönnetään taloudellista avustusta lionien moninkertaispiireille, osapiireille tai yksittäispiireille

Lisätiedot

MONINKERTAISPIIRIN JA PIIRIN JOHTAJAKOULUTUKSEN APURAHAOHJELMAN HAKEMUS

MONINKERTAISPIIRIN JA PIIRIN JOHTAJAKOULUTUKSEN APURAHAOHJELMAN HAKEMUS Mikä on ja piirin johtajakoulutuksen apurahaohjelma? Tämän apurahaohjelman puitteissa on haettavissa rahoitusta vahvistettujen ensimmäisten ja toisten varapiirikuvernöörien koulutusta varten moninkertaispiirin

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931

Lisätiedot

LAAJENNUS JA JÄSENYYS

LAAJENNUS JA JÄSENYYS Luku 13 LAAJENNUS JA JÄSENYYS Järjestömme jäsenyystavoite on saavuttaa nettokasvua. Jäsenkasvu on jokaisen piirikuvernööritiimin tavoitteena ja erityisen tärkeässä roolissa ovat ensimmäiset ja toiset varapiirikuvernöörit.

Lisätiedot

JOHTAJAKOULUTUKSEN APURAHAOHJELMAN SÄÄNNÖT

JOHTAJAKOULUTUKSEN APURAHAOHJELMAN SÄÄNNÖT 2018 2019 JOHTAJAKOULUTUKSEN APURAHAOHJELMAN SÄÄNNÖT Mikä on johtajakoulutuksen apurahaohjelma? Tämän apurahaohjelman puitteissa on haettavissa rahoitusta vahvistettujen ensimmäisten ja toisten varapiirikuvernöörien

Lisätiedot

PIIRIKOORDINAATTORIN HAKEMUSPAKETTI

PIIRIKOORDINAATTORIN HAKEMUSPAKETTI PIIRIKOORDINAATTORIN HAKEMUSPAKETTI Lionit, jotka täyttävät piirin GLT-koordinaattorin (GLT-D) vaatimukset, voivat hakea kyseistä virkaa. Hakijoiden tulee lukea vastuista ja vaatimuksista, täyttää hakemus

Lisätiedot

Suomen Lions-liitto ry

Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions liitto ry Suomen Lions-liitto ry Rahastonhoitaja MyLCI - Käyttäjäohje Versio 1.3 6.4.2017 Dokumenttien ja ohjeiden luovutus kolmannelle osapuolelle ilman lupaa, kopioimalla, sähköisesti tai

Lisätiedot

Lions Clubs International Jäsenyys Usein kysyttyjä kysymyksiä

Lions Clubs International Jäsenyys Usein kysyttyjä kysymyksiä K: Miten raportoin Ei jäsenmuutoksia tässä kuussa? V: Mene Oma lionsklubini -valikkoon ja valitse Jäsenet. Jäsenet -sivulla voit klikata Ei muutoksia tässä kuussa -painiketta. Valitse raportointikuukausi

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931

Lisätiedot

PIIRIN KOORDINAATTORIN HAKEMUSPAKETTI

PIIRIN KOORDINAATTORIN HAKEMUSPAKETTI PIIRIN KOORDINAATTORIN HAKEMUSPAKETTI Lionit, jotka täyttävät alla listatut piirin 100-vuotisjuhlan koordinaattorin vaatimukset, voivat hakea tätä virkaa. Pyydä hakijoita lukemaan tiedot viran vastuista

Lisätiedot

JOHTAJAKOULUTUSINSTITUUTIN APURAHAOHJELMAN HAKEMUS

JOHTAJAKOULUTUSINSTITUUTIN APURAHAOHJELMAN HAKEMUS Mikä on johtajakoulutusinstituutin apurahaohjelma? Tämän apurahaohjelman kautta tarjotaan varoja joko aloittavien lionjohtajien koulutusinstituutin (ELLI) tai alueellisen lionjohtajien koulutusinstituutin

Lisätiedot

Tee siitä totta! Klubiprojektien kehitysopas

Tee siitä totta! Klubiprojektien kehitysopas Tee siitä totta! Klubiprojektien kehitysopas Lionsklubit, jotka järjestävät mielekkäitä palveluprojekteja, vaikuttavat monella tavalla niiden ihmisten elämään, joita he auttavat. Klubijäsenet tuntevat

Lisätiedot

LUKU XX JULKAISUT A. VIRALLISET JULKAISUT

LUKU XX JULKAISUT A. VIRALLISET JULKAISUT JULKAISUT A. VIRALLISET JULKAISUT Kansainvälisellä hallituksella on valta määrätä tämän järjestön kaikista virallisista julkaisuista sekä oikeus valvoa ja ohjata niitä. B. MÄÄRITELMÄ "VIRALLINEN JULKAISU"

Lisätiedot

MONINKERTAISPIIRIN KOORDINAATTORIN HAKEMUSPAKETTI

MONINKERTAISPIIRIN KOORDINAATTORIN HAKEMUSPAKETTI MONINKERTAISPIIRIN KOORDINAATTORIN HAKEMUSPAKETTI Lionit, jotka täyttävät alla listatut moninkertaispiirin 100-vuotisjuhlan koordinaattorin vaatimukset, voivat hakea tätä virkaa. Pyydä hakijoita lukemaan

Lisätiedot

MONINKERTAISPIIRIN KOORDINAATTORIN HAKEMUSPAKETTI

MONINKERTAISPIIRIN KOORDINAATTORIN HAKEMUSPAKETTI MONINKERTAISPIIRIN KOORDINAATTORIN HAKEMUSPAKETTI Lionit, jotka täyttävät moninkertaispiirin GLT-koordinaattorin (GLT-MD) vaatimukset (sivu 3), voivat hakea kyseistä virkaa. Hakijoiden tulee lukea tiedot

Lisätiedot

2015-2016 MONINKERTAISPIIRIN JOHTAJAKOULUTUKSEN RAHOITUSOHJELMA PERUSTIETOJA

2015-2016 MONINKERTAISPIIRIN JOHTAJAKOULUTUKSEN RAHOITUSOHJELMA PERUSTIETOJA 2015-2016 MONINKERTAISPIIRIN JOHTAJAKOULUTUKSEN RAHOITUSOHJELMA PERUSTIETOJA MIKÄ ON MONINKERTAISPIIRIN JOHTAJAKOULUTUKSEN RAHOITUSOHJELMA? Ohjelman puitteissa on haettavissa rajoitettu määrä apurahaa

Lisätiedot

Dream Achiever -palkinnot Usein kysyttyjä kysymyksiä

Dream Achiever -palkinnot Usein kysyttyjä kysymyksiä 1. Montako pistekeruumallia on olemassa? Malleja on kaksi, Track A ja Track B, jotka perustuvat oman piirisi jäsenyystrendeihin. Jokainen piiri on merkitty joko Track A tai Track B -kategoriaan. 2. Miksi

Lisätiedot

LUKU X LAAJENNUS A. UUDEN KLUBIN KRITEERI. 1. Hakemus

LUKU X LAAJENNUS A. UUDEN KLUBIN KRITEERI. 1. Hakemus LUKU X LAAJENNUS A. UUDEN KLUBIN KRITEERI 1. Hakemus Lionsklubin perustamiskirjahakemuksen voi tehdä mikä tahansa ryhmä, klubi tai yhdistys joka on järjestäytynyt ja valinnut virkailijat. Hakemus, joka

Lisätiedot

Moninkertaispiirin ja piirin johtajakoulutuksen apurahaohjelman korvaussäännöt

Moninkertaispiirin ja piirin johtajakoulutuksen apurahaohjelman korvaussäännöt korvaussäännöt 2019-2020 enimmäiskorvaukset Moninkertaispiirin taso: 100 $ kutakin vahvistettua ensimmäistä varapiirikuvernööriä kohti (korvaus ei saa ylittää todellisia kuluja) 75 $ kutakin vahvistettua

Lisätiedot

SATELLIITTIKLUBEISTA USEIN KYSYTTYÄ

SATELLIITTIKLUBEISTA USEIN KYSYTTYÄ 18.2.2016 SATELLIITTIKLUBEISTA USEIN KYSYTTYÄ Satelliittiklubi voisi olla yksi toimiva ratkaisu lisätä jäsenmääräämme, varsinkin nuorten jäsenten määrää. S-klubin perustamiseen tarvitaan minimissään 8

Lisätiedot

LUKU XVII JÄSENYYS. b. Ohjeena ilmoitetaan, että kunniajäsenen minimi-iäksi tulee määrätä vähintään kolmekymmentä vuotta.

LUKU XVII JÄSENYYS. b. Ohjeena ilmoitetaan, että kunniajäsenen minimi-iäksi tulee määrätä vähintään kolmekymmentä vuotta. LUKU XVII JÄSENYYS A. LUOKITTELU 1. Kunniajäsenyys a. Kunniajäsenten luku ei saa ylittää 5 % klubin koko jäsenmäärästä; kuitenkin tämän prosenttiluvun murto-osa oikeuttaa yhteen lisäkunniajäseneen. b.

Lisätiedot

LIITÄNNÄISKLUBI OPAS

LIITÄNNÄISKLUBI OPAS LIITÄNNÄISKLUBI OPAS Miksi perustaa liitännäisklubi? Liitännäisklubit antavat pienelle ryhmälle mahdollisuuden lionsklubin perustamiseen ja paikkakunnan palvelun aloittamiseen nopeasti. Jäsenistä tulee

Lisätiedot

TEE SIITÄ TOTTA. Opas klubiprojektin suunnitteluun

TEE SIITÄ TOTTA. Opas klubiprojektin suunnitteluun TEE SIITÄ TOTTA Opas klubiprojektin suunnitteluun TAVOITTEISTA TOTTA! Lionsklubit jotka järjestävät mielekkäitä palveluprojekteja, saavat aikaan merkittäviä asioita paikkakunnillaan joilla ne palvelevat.

Lisätiedot

Malli Lionspiirin 107-X ohjesäännöksi

Malli Lionspiirin 107-X ohjesäännöksi Malli Lionspiirin 107-X ohjesäännöksi Viimeksi päivitetty 26.02.2013 14:34 1. NIMI Piirin nimi on LIONS-PIIRI 107-. Ohjesäännössä yhdistystä nimitetään piiriksi. Piirin toimintaalue on Lions Clubs Internationalin

Lisätiedot

LAAJENNUS JA JÄSENYYS

LAAJENNUS JA JÄSENYYS Luku 13 LAAJENNUS JA JÄSENYYS Järjestömme jäsenyystavoite on saavuttaa nettokasvua ja parantaa klubien terveyttä ja menestystä. Jäsenkasvu on jokaisen piirikuvernööritiimin ja piirin GMT (Maailmanlaajuinen

Lisätiedot

LUKU X LAAJENNUS A. UUDEN KLUBIN KRITEERI. 1. Hakemus

LUKU X LAAJENNUS A. UUDEN KLUBIN KRITEERI. 1. Hakemus LUKU X LAAJENNUS A. UUDEN KLUBIN KRITEERI 1. Hakemus Lionsklubin perustamiskirjahakemuksen voi tehdä mikä tahansa ryhmä, klubi tai yhdistys joka on järjestäytynyt ja valinnut virkailijat. Hakemus tulee

Lisätiedot

Aloittavien lionjohtajien instituutti Harjoitukset

Aloittavien lionjohtajien instituutti Harjoitukset Aloittavien lionjohtajien instituutti Harjoitukset Hyvä aloittavien lionjohtajien instituutin osallistuja, Sinut on valittu osallistumaan aloittavien lionjohtajien instituuttiin, onneksi olkoon! Tämän

Lisätiedot

UUDEN KLUBIN KEHITTÄMISOPAS

UUDEN KLUBIN KEHITTÄMISOPAS UUDEN KLUBIN KEHITTÄMISOPAS Uuden klubin kehittämisopas SISÄLLYSLUETTELO Miksi perustaa uusi lionsklubi?...2 Klubimuodon valitseminen...3-4 Vaiheet uuden klubin perustamisessa...5 Vaihe yksi: Määritelkää

Lisätiedot

JÄSENREKISTERI MyLCI

JÄSENREKISTERI MyLCI JÄSENREKISTERI MyLCI 13.4.2015 Sihteerikoulutus / KE & AR 1 MyLCI Rekisteriin kirjautuminen https://mylci.lionsclubs.org/login.aspx?l=fi Tai http://www.lionsclubs.org/fi/index.php ja sivun yläreunasta

Lisätiedot

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 PIIRIN NIMI... 2 2 PIIRIKOKOUS... 2 3 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN EHDOLLE ASETTAMINEN... 2 4 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN VAALIT...

Lisätiedot

Piirikuvernöörin korvaussäännöt

Piirikuvernöörin korvaussäännöt Piirikuvernöörin korvaussäännöt Piirikuvernöörit voivat hakea korvausta seuraavista menoista. Kaikki matkat tulee tehdä mahdollisimman edullisesti. 1. KORVATTAVAT TAPAHTUMAT a. KLUBIVIERAILUT Jotta varmistetaan

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on LIONS-PIIRI 107-C. Ohjesäännössä yhdistystä nimitetään piiriksi.

Yhdistyksen nimi on LIONS-PIIRI 107-C. Ohjesäännössä yhdistystä nimitetään piiriksi. 1. NIMI Yhdistyksen nimi on LIONS-PIIRI 107-C. Ohjesäännössä yhdistystä nimitetään piiriksi. Piirin toiminta-alue on Lions Clubs Internationalin muodostama moninkertaispiirin 107 (MD 107) osapiiri. 2.

Lisätiedot

LIONIEN PALVELUT LAPSILLE SYMPOSIUM Suunnitteluopas

LIONIEN PALVELUT LAPSILLE SYMPOSIUM Suunnitteluopas LIONIEN PALVELUT LAPSILLE SYMPOSIUM Suunnitteluopas Symposiumin yleiskatsaus Lioneilla on pitkä perinne maailman lasten auttamiseksi olosuhteissa, joissa he kärsivät köyhyydestä, kodittomuudesta, nälästä,

Lisätiedot

UUDEN KLUBIN KEHITTÄMISOPAS

UUDEN KLUBIN KEHITTÄMISOPAS UUDEN KLUBIN KEHITTÄMISOPAS Uuden klubin kehittämisopas SISÄLLYSLUETTELO Miksi perustaa uusi lionsklubi?... 2 Klubimuodon valitseminen... 3 Vaiheet uuden klubin perustamisessa... 5 Vaihe yksi: Määritelkää

Lisätiedot

Global Action Team. - toimintavalmiuksien kehittäminen -

Global Action Team. - toimintavalmiuksien kehittäminen - Global Action Team - toimintavalmiuksien kehittäminen - Global Action Team Tavoitteena asettaa koko lionien verkosto toimimaan klubien puolesta Tiimityö on keskeinen osa: Palvelutiimit (GST) Jäsenyystiimit

Lisätiedot

KLUBIEN TOIMINTA. Kuukauden jäsenilmoitus

KLUBIEN TOIMINTA. Kuukauden jäsenilmoitus KLUBIEN TOIMINTA Kuukauden jäsenilmoitus Jokainen lionsklubi käyttää kuukauden jäsenilmoitusta (MMR) tiedottaakseen kuukausittain jäsenmuutoksista. Ilmoitukset lähetetään kansainväliseen päämajaan joko

Lisätiedot

LUKU X LAAJENNUS A. UUDEN KLUBIN KRITEERI. 1. Hakemus

LUKU X LAAJENNUS A. UUDEN KLUBIN KRITEERI. 1. Hakemus LUKU X LAAJENNUS A. UUDEN KLUBIN KRITEERI 1. Hakemus Lionsklubin perustamiskirjahakemuksen voi tehdä mikä tahansa ryhmä, klubi tai yhdistys joka on järjestäytynyt ja valinnut virkailijat. Hakemus tulee

Lisätiedot

TALOUSHALLINTO. Luku 9. Tiliosasto. Piirikuvernööritiimin kulukorvauslaskut. Piirikuvernöörin budjetti

TALOUSHALLINTO. Luku 9. Tiliosasto. Piirikuvernööritiimin kulukorvauslaskut. Piirikuvernöörin budjetti Luku 9 TALOUSHALLINTO Talousjaoston tavoitteena on hoitaa järjestön talouspolitiikkaa, mukaan lukien pankkitoiminta, yleinen kirjanpito ja tilisaatavat. Talousjaosto pyrkii auttamaan piirikuvernöörejä

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN AVUN APURAHAHAKEMUS

KANSAINVÄLISEN AVUN APURAHAHAKEMUS LIONS CLUBS INTERNATIONAL FOUNDATION KANSAINVÄLISEN AVUN APURAHAHAKEMUS Me välitämme. Me palvelemme. Me saamme aikaan. KANSAINVÄLISEN AVUN APURAHAHAKEMUS Yleiskatsaus Kansainvälisen avun apurahojen (IAG)

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland. Klubin presidentti päivitetty Varpu Ylhäinen

Lions Clubs International MD 107 Finland. Klubin presidentti päivitetty Varpu Ylhäinen Lions Clubs International MD 107 Finland Klubin presidentti 8.5.2012 päivitetty 16.4.2012 Varpu Ylhäinen 1 Valmennuksen tavoitteet Antaa Sinulle valmiuksia toimia klubipresidenttinä Tiedät tehtäväsi presidenttinä

Lisätiedot

Lions Clubs International

Lions Clubs International LIONS-PIIRIN 107-I OHJESÄÄNTÖ 1. NIMI Yhdistyksen nimi on LIONS-PIIRI 107- I ja sen kotipaikka käsittää Oulun, Raahen ja Kainuun talousalueet, pois lukien Koillismaan kunnat Pudasjärvi, Kuusamo, Taivalkoski

Lisätiedot

Lions Clubs Internationalin tavaramerkkisäännöt

Lions Clubs Internationalin tavaramerkkisäännöt Lions Clubs Internationalin tavaramerkkisäännöt 1. Yleiset tavaramerkkisäännöt. Varmistaakseen lainsuojan sekä järjestöllemme että sen jäsenille, klubeille ja piireille (yksittäis-, osa- ja moninkertaispiirit,

Lisätiedot

Suomen Lions-liitto ry MyLCI raportointi Käyttäjäohje Versio

Suomen Lions-liitto ry MyLCI raportointi Käyttäjäohje Versio Suomen Lions liitto ry Suomen Lions-liitto ry MyLCI raportointi Käyttäjäohje Versio 1.0 13.4.2015 Dokumenttien ja ohjeiden luovutus kolmannelle osapuolelle ilman lupaa, kopioimalla, sähköisesti tai muullakaan

Lisätiedot

Arne Ritari -säätiö. Sää#ön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys

Arne Ritari -säätiö. Sää#ön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys Sää#ön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 23.11.2014 Säätiön tarkoitus Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen 23.11.2014 ARS koulutus 2 Historia Säätiö perustettiin Kuvernöörineuvoston päätöksellä

Lisätiedot

TALOUSHALLINTO. Seuraavassa kerrotaan, miten piirikuvernöörin budjetti määräytyy ja miten sinun tulee lähettää matka- ja toimistokululaskut.

TALOUSHALLINTO. Seuraavassa kerrotaan, miten piirikuvernöörin budjetti määräytyy ja miten sinun tulee lähettää matka- ja toimistokululaskut. TALOUSHALLINTO Talousjaoston tavoitteena on hoitaa järjestön talouspolitiikkaa, mukaan lukien pankkitoiminta, yleinen kirjanpito, tilisaatavat, budjetointi ja tilintarkastus. Talousjaosto pyrkii auttamaan

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ KANSAINVÄLISEN HALLITUKSEN KOKOUS WIEN, ITÄVALTA 18 21. MAALISKUUTA, 2008

TIIVISTELMÄ KANSAINVÄLISEN HALLITUKSEN KOKOUS WIEN, ITÄVALTA 18 21. MAALISKUUTA, 2008 KANSAINVÄLISEN HALLITUKSEN KOKOUS WIEN, ITÄVALTA 18 21. MAALISKUUTA, 2008 SÄÄNTÖ- JA OHJESÄÄNTÖTOIMIKUNTA 1. Hyväksyttiin päätöslauselma raportoitavaksi vuoden 2008 kansainvälisessä vuosikongressissa,

Lisätiedot

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1 16.8.03 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1. PIIRIN NIMI on Piiri Inner Wheel, Suomi. Nimen vahvistaa International Inner Wheelin hallitus, joka myös vahvistaa piirin rajat. Piirin jäseniä ovat kaikki piirissä

Lisätiedot

Jäsentoimikunnan puheenjohtaja - klubin jäsenjohtaja - GMT. Jukka Kärkkäinen Liiton jäsenjohtaja

Jäsentoimikunnan puheenjohtaja - klubin jäsenjohtaja - GMT. Jukka Kärkkäinen Liiton jäsenjohtaja Jäsentoimikunnan puheenjohtaja - klubin jäsenjohtaja - GMT Jukka Kärkkäinen Liiton jäsenjohtaja 27.5.2015 esittäjän etunimi sukunimi 2 Jäsenjohtajan avainalueet Lionsklubin virallinen virkailija, joka

Lisätiedot

Juhlikaa uutta klubianne! Charter Night. Tapahtuman suunnittelu

Juhlikaa uutta klubianne! Charter Night. Tapahtuman suunnittelu Juhlikaa uutta klubianne! Charter Night Charter night on erityinen seremonia, jolla juhlitaan uuden lionsklubin alkua. Tämän tapahtuman aikana klubisi tunnustetaan virallisesti Lionsklubien kansainvälisen

Lisätiedot

TIETOTEKNIIKKA. Yleistietoja. Internetin käyttö. Luku 7

TIETOTEKNIIKKA. Yleistietoja. Internetin käyttö. Luku 7 TIETOTEKNIIKKA Yleistietoja Tietotekniikkajaosto on ensisijassa palvelu- tai tuotantojaosto. Sen tavoitteena on ylläpitää järjestön tilastoja ja laatia yleistoiminnalle tärkeitä raportteja. Se palvelee

Lisätiedot

UUDEN KLUBIN JUHLIMINEN. Perustamisjuhlan suunnitteluopas

UUDEN KLUBIN JUHLIMINEN. Perustamisjuhlan suunnitteluopas UUDEN KLUBIN JUHLIMINEN Perustamisjuhlan suunnitteluopas Perustamisjuhlan suunnitteluopas Uuden lionsklubin juhliminen Perustamisjuhla, eli charter night on erityinen tapahtuma jolla juhlistetaan uuden

Lisätiedot

TIETOTEKNIIKKA. Yleistietoja. Internetin käyttö VI - 1

TIETOTEKNIIKKA. Yleistietoja. Internetin käyttö VI - 1 TIETOTEKNIIKKA Yleistietoja Tietotekniikkajaosto on ensisijassa palvelu- ja tuotantojaosto. Sen tavoitteena on tarjota teknologisia palveluja, jotta LCI toimii tehokkaammin piirien, klubien, jäsenten ja

Lisätiedot

VIRALLINEN KOKOUSPÖYTÄKIRJAN TIIVISTELMÄ KANSAINVÄLISEN HALLITUKSEN KOKOUS HAMPURI, SAKSA 30. kesäkuuta - 3. heinäkuuta, 2013

VIRALLINEN KOKOUSPÖYTÄKIRJAN TIIVISTELMÄ KANSAINVÄLISEN HALLITUKSEN KOKOUS HAMPURI, SAKSA 30. kesäkuuta - 3. heinäkuuta, 2013 VIRALLINEN KOKOUSPÖYTÄKIRJAN TIIVISTELMÄ KANSAINVÄLISEN HALLITUKSEN KOKOUS HAMPURI, SAKSA 30. kesäkuuta - 3. heinäkuuta, 2013 TILINTARKASTUSTOIMIKUNTA 1. Käsiteltiin Grant Thorntonin ilmoittamat tulokset

Lisätiedot

Arne Ritari säätiö rs.

Arne Ritari säätiö rs. Arne Ritari säätiö rs. Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 18.8.2012 www.lions.fi/ar-saatio Säätiön tarkoitus Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Historia Säätiö perustettiin Kuvernöörineuvoston

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO LUKU I PALVELU

SISÄLLYSLUETTELO LUKU I PALVELU SISÄLLYSLUETTELO LUKU I PALVELU Esittely...A. Määritelmät...B. Palvelurakenne...C. Tunnusomaisten palveluprojektien arvioinnit...d. Ehdotukset uusista tunnusomaisista palveluprojekteista...e. LUKU II -

Lisätiedot

KERHO-OHJESÄÄNTÖ (Hyväksytty hallituksessa 21/ )

KERHO-OHJESÄÄNTÖ (Hyväksytty hallituksessa 21/ ) Tämä kerho-ohjesääntö ohjaa kerhojen toimintaa Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnassa. Myöhemmin näissä säännöissä Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskuntaan viitataan sanalla ylioppilaskunta. KERHO-OHJESÄÄNTÖ

Lisätiedot

KLUBISIHTEERI lyhyt versio

KLUBISIHTEERI lyhyt versio KLUBISIHTEERI lyhyt versio Materiaali on Power Point-muodossa osoiteessa: WWW.lions.fi Jäsenkeskus Tietoluola Koulutusmateriaalit PowerPoint -esitykset 1 Sihteerin tehtävät Valmistelut ennen toimintakautta

Lisätiedot

LUKU V KLUBIT. 1. Jokaisella perustamiskirjan saaneella klubilla on seuraavat velvollisuudet:

LUKU V KLUBIT. 1. Jokaisella perustamiskirjan saaneella klubilla on seuraavat velvollisuudet: LUKU V KLUBIT A. PERUSTETUN KLUBIN VELVOLLISUUDET 1. Jokaisella perustamiskirjan saaneella klubilla on seuraavat velvollisuudet: a. Pitää säännöllisiä kokouksia tai tilaisuuksia. b. Ellei toisin määrätty

Lisätiedot

LUKU V KLUBIT. 1. Jokaisella perustamiskirjan saaneella klubilla on seuraavat velvollisuudet:

LUKU V KLUBIT. 1. Jokaisella perustamiskirjan saaneella klubilla on seuraavat velvollisuudet: LUKU V KLUBIT A. PERUSTETUN KLUBIN VELVOLLISUUDET 1. Jokaisella perustamiskirjan saaneella klubilla on seuraavat velvollisuudet: a. Pitää säännöllisiä kokouksia tai tilaisuuksia. b. Ellei toisin määrätty

Lisätiedot

YHTEENVETO PÄÄTÖKSISTÄ BOSTON, MASSACHUSETTS, USA KESÄKUUTA 2006

YHTEENVETO PÄÄTÖKSISTÄ BOSTON, MASSACHUSETTS, USA KESÄKUUTA 2006 SÄÄNTÖ- JA OHJESÄÄNTÖTOIMIKUNTA YHTEENVETO PÄÄTÖKSISTÄ BOSTON, MASSACHUSETTS, USA 24 29. KESÄKUUTA 2006 1. Hylättiin piirikuvernööriä koskeva valitus piirissä 324-C2 (Intia) ja julistettiin lion Dr. Nandan

Lisätiedot

Piirin 107-L toimintasuunnitelma LUONNOS. Piirihallituksen kokous Tuomo Romakkaniemi 1VDG

Piirin 107-L toimintasuunnitelma LUONNOS. Piirihallituksen kokous Tuomo Romakkaniemi 1VDG Piirin 107-L toimintasuunnitelma 2018-2019 LUONNOS Piirihallituksen kokous 17.2.2018 Tuomo Romakkaniemi 1VDG Esityksen sisältö 1.Toiminnan suunnittelun lähtökohdat 2.Piirin tarkoitus ja tavoite 3.Strategiset

Lisätiedot

1. Pro on ohjaajan vetämä workshop. Se on suunniteltu klubeille, joissa halutaan koulutettu lionohjaaja opastamaan jäseniä workshopissa.

1. Pro on ohjaajan vetämä workshop. Se on suunniteltu klubeille, joissa halutaan koulutettu lionohjaaja opastamaan jäseniä workshopissa. Luku 5 KLUBIN TOIMINTA Klubin asioiden menestyksellinen hoitaminen on ehdoton edellytys jäsenkasvulle ja järjestömme tulevaisuudelle. On olemassa useita uusia työkaluja, jotka voivat auttaa klubeja vastaamaan

Lisätiedot

SATELLIITTIKLUBEISTA USEIN KYSYTTYÄ

SATELLIITTIKLUBEISTA USEIN KYSYTTYÄ SATELLIITTIKLUBEISTA USEIN KYSYTTYÄ Mikä on satelliittiklubi? Satelliittiklubit ovat uudenlainen mahdollisuus perustaa rotaryklubeja. Satelliittiklubi toimii lyhytkestoisena siirtymävaiheena matkalla täysivaltaiseksi,

Lisätiedot

E-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNTA Pekka Siitonen, GLT

E-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNTA Pekka Siitonen, GLT E-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNTA 2018-2019 Pekka Siitonen, GLT Lions Clubs International E-Piirin koulutuskoordinaattori Pekka Siitonen 040 537 8840 pekka.siitonen@lions.fi LC Lempäälä, lion 2009 alkaen GLT

Lisätiedot

LIONIEN MENTORI- OHJELMA

LIONIEN MENTORI- OHJELMA LIONIEN MENTORI- OHJELMA Jatkotason mentoriopas SISÄLLYSLUETTELO Johdanto Mentoroitavalle 3 Mentorille 4 Lionien mentoriohjelma Perustason mentoriohjelma 5 Jatkotason mentoriohjelma 5 Mentoroimisesta Menestyksellinen

Lisätiedot

Satavuotisjuhlan suunnitteluopas klubille

Satavuotisjuhlan suunnitteluopas klubille Satavuotisjuhlan suunnitteluopas klubille Johtaminen palvelun kautta Uudet jäsenet vaikutuksen kasvattamiseksi Paikkakunnalla tiedottaminen Tulkaa mukaan satavuotisjuhliin! Satavuotisjuhlat tuovat lionit

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO LUKU I PALVELU

SISÄLLYSLUETTELO LUKU I PALVELU SISÄLLYSLUETTELO LUKU I PALVELU Esittely...A. Määritelmät...B. Palvelurakenne...C. Tunnusomaisten palveluprojektien arvioinnit...d. Ehdotukset uusista tunnusomaisista palveluprojekteista...e. LUKU II -

Lisätiedot

N-piirin vuosikokouksen hyväksymä uusi ohjesääntö LIONS-PIIRI 107-N OHJESÄÄNTÖ 1. NIMI JA KOTIPAIKKA

N-piirin vuosikokouksen hyväksymä uusi ohjesääntö LIONS-PIIRI 107-N OHJESÄÄNTÖ 1. NIMI JA KOTIPAIKKA N-piirin vuosikokouksen 18.4.2009 hyväksymä uusi ohjesääntö LIONS-PIIRI 107-N OHJESÄÄNTÖ 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on LIONS-PIIRI 107-N ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Ohjesäännössä

Lisätiedot

Piirin sihteerin & rahastonhoitajan käsikirja. 2015-2016 Finnish

Piirin sihteerin & rahastonhoitajan käsikirja. 2015-2016 Finnish Piirin sihteerin & rahastonhoitajan käsikirja 2015-2016 Finnish Lions Clubs International Tavoitteet LUODA ja ylläpitää yhteisymmärryksen henkeä maailman kaikkien kansojen kesken. EDISTÄÄ hyvän hallitsemisen

Lisätiedot

LUKU XXII XXIII NUORISO-OHJELMAT. ARTIKLA I Nimi. Tämän organisaation nimi on leoklubi. ARTIKLA II Tarkoitus

LUKU XXII XXIII NUORISO-OHJELMAT. ARTIKLA I Nimi. Tämän organisaation nimi on leoklubi. ARTIKLA II Tarkoitus LUKU XXII XXIII NUORISO-OHJELMAT A. LEOKLUBIN MALLISÄÄNNÖT JA OHJESÄÄNTÖ ARTIKLA I Nimi Tämän organisaation nimi on leoklubi ARTIKLA II Tarkoitus Edistää paikkakunnan nuorten keskuudessa palvelutoimintaa,

Lisätiedot

10.3.2011. Piirikuvernööri Tuomo Holopainen

10.3.2011. Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Uusien jäsenten koulutus Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Lions Clubs International MD 107 Finland Arne Ritari Suomen lionstoiminnan kummi Aarne Ritarin syntymästään tuli 7.3.2011 kuluneeksi 105 -vuotta.

Lisätiedot

Lions Clubs International 107-M, Finland

Lions Clubs International 107-M, Finland 1 Lions Clubs International 107-M, Finland Piirikuvernööri 2018 2019 Vesa Kynnysmaa ja puoliso Marja LC Köyliö Pyhän Henrikintie 401 A 27750 Köyliö / puh. 050-5267721 e-mail: vesakynnysmaa@gmail.com www.lions107m.org

Lisätiedot

Julkaisut ja logot Useimmat julkaisut (järjestön virallisilla kielillä) ja logot ovat ladattavissa järjestön verkkosivulla. (Hakusana Logo).

Julkaisut ja logot Useimmat julkaisut (järjestön virallisilla kielillä) ja logot ovat ladattavissa järjestön verkkosivulla. (Hakusana Logo). Luku 14 PR-TOIMINTA PR-toiminta piirin tasolla PR-toimintaan kuuluu Lions Clubs Internationalia koskevan informaation jakelu ja positiivisen imagon luominen järjestölle sekä miellyttävän ilmapiirin kehittäminen

Lisätiedot

Lions piiri 107 M alueseminaarit 2019 Merikarvia ja Huittinen Palvelu- ja varainhankinta

Lions piiri 107 M alueseminaarit 2019 Merikarvia ja Huittinen Palvelu- ja varainhankinta Lions piiri 107 M alueseminaarit 2019 Merikarvia 14.9. ja Huittinen 21.9. Palvelu- ja varainhankinta Maailmanlaajuisesta palvelukehyksestä tulee toisen vuosisatamme pysyvä jalanjälki. Historiamme kunnioittaminen

Lisätiedot

Alueen puheenjohtaja Lohkon puheenjohtaja. Piirikuvernööri Heikki Saarinen

Alueen puheenjohtaja Lohkon puheenjohtaja. Piirikuvernööri Heikki Saarinen Alueen puheenjohtaja Lohkon puheenjohtaja Piirikuvernööri Heikki Saarinen Sinun.. Kyvykkyytesi ja kehityshalusi on huomattu, siksi olen valinnut juuri Sinut omaan piirihallitukseeni Tehtävä on vaativa

Lisätiedot

Ohjelman kuvaus on ladattavissa järjestön verkkosivuilta www.lionsclubs.org. (Hakusana vastaavan summan PR-apurahat).

Ohjelman kuvaus on ladattavissa järjestön verkkosivuilta www.lionsclubs.org. (Hakusana vastaavan summan PR-apurahat). Luku 14 PR-TOIMINTA PR-toiminta piirin tasolla PR-toimintaan kuuluu Lions Clubs Internationalia koskevan informaation jakelu ja positiivisen imagon luominen järjestölle sekä miellyttävän ilmapiirin kehittäminen

Lisätiedot

Suomen Lions-liitto ry

Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions liitto ry Suomen Lions-liitto ry Jäsentiedot MyLCI - Käyttäjäohje Versio 1.2 28.3.2017 Dokumenttien ja ohjeiden luovutus kolmannelle osapuolelle ilman lupaa, kopioimalla, sähköisesti tai muullakaan

Lisätiedot

Piirin sihteerin & rahastonhoitajan käsikirja. 2014-2015 Finnish

Piirin sihteerin & rahastonhoitajan käsikirja. 2014-2015 Finnish Piirin sihteerin & rahastonhoitajan käsikirja 2014-2015 Finnish Lions Clubs International Tavoitteet LUODA ja ylläpitää yhteisymmärryksen henkeä maailman kaikkien kansojen kesken. EDISTÄÄ hyvän hallitsemisen

Lisätiedot

Klubi- virkailijoiden käsikirja

Klubi- virkailijoiden käsikirja Klubi- virkailijoiden käsikirja 2007-2008 FINNISH Lions-periaatteet PIDÄ päivätyötäsi kutsumuksena ja hoida työsi niin, että herätät luottamusta. PYRI tekemään työsi menestyksellisesti. Olet oikeutettu

Lisätiedot

Säätiön tarkoitus. Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen

Säätiön tarkoitus. Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Säätiön tarkoitus Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Toimintatavat Säätiö kartuttaa varojaan: - adresseista saatavilla lahjoituksilla - hankkimalla lisää Lions -ritareita, Arne Ritari -killan jäseniksi

Lisätiedot

Webkoulutus 10.11.2012

Webkoulutus 10.11.2012 Webkoulutus 10.11.2012 Yleistä kotisivuista Ohjelma Lions liiton ohjeet websivuista Kotisivut Lions-liiton palvelimella Kotisivujen pohjamateriaali Kompozer ohjelma ja sen käyttö 10.11.2011 DC Mika Mustonen

Lisätiedot

Suomen Lions-liitto ry

Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions liitto ry Suomen Lions-liitto ry Rahastonhoitaja MyLCI - Käyttäjäohje Versio 1.2 3.4.2016 Dokumenttien ja ohjeiden luovutus kolmannelle osapuolelle ilman lupaa, kopioimalla, sähköisesti tai

Lisätiedot

Lions Clubs International Alue ja lohko Usein kysyttyjä kysymyksiä

Lions Clubs International Alue ja lohko Usein kysyttyjä kysymyksiä K: Miten luon oman alue-/lohko-/klubirakenteen? V: Jokaisen toimivuoden alussa tulee määrittää alueen/lohkon/klubin rakenne. Sinulla on mahdollisuus kopioida ja muokata rakennetta edelliseltä vuodelta

Lisätiedot

107 N N-PIIRIN STRATEGIA

107 N N-PIIRIN STRATEGIA 107 N NPIIRIN STRATEGIA 2006 2010 107 N Tavoitteet ja toimenpiteet Tavoitteet Sisäinen yhteistyö toimii Lionit ja klubit sitoutuvat yhteisiin tavoitteisiin Aktiviteetit toteutetaan suunnitelmien mukaan

Lisätiedot

ARNE RITARI - SÄÄTIÖ

ARNE RITARI - SÄÄTIÖ - SYNTYI 7.3.1906 ARNE RITARI - VAIKUTTI SUOMEN 1.LIONSKLUBIN LC HELSINKI/HELSINGFORS 14.8.1950 PERUSTAMISEEN. ARNE RITARI - SÄÄTIÖ PERUSTETTU KUVERNÖÖRINEUVOSTON PÄÄTÖKSELLÄ 1986 TARKOITUS TUKEA JA EDISTÄÄ

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN PÄÄMAJA

KANSAINVÄLINEN PÄÄMAJA Luku 2 KANSAINVÄLINEN PÄÄMAJA Kansainvälinen päämaja on tärkeä resurssi kaikille lioneille. Koko kansainvälisen päämajan henkilökunta on valmiina tarjoamaan piirikuvernööreille apua ja neuvoja, milloin

Lisätiedot

LIONSKLUBIEN VIRKAILIJOIDEN VIRKAANASETTAMINEN

LIONSKLUBIEN VIRKAILIJOIDEN VIRKAANASETTAMINEN LIONSKLUBIEN VIRKAILIJOIDEN VIRKAANASETTAMINEN HUOM.: Ennen kuin kokous alkaa, virkaanasettavan virkailijan (todennäköisimmin edellinen klubipresidentti) tulisi nimittää itselleen avustaja. Tämän avustajan

Lisätiedot

Klubivirkailijatiimin

Klubivirkailijatiimin Klubivirkailijatiimin käsikirja 2013-2014 Finnish Lions Clubs International Tarkoitus JÄRJESTÄÄ, perustaa ja valvoa palveluklubeja, joita kutsutaan lionsklubeiksi. KOORDINOIDA ja yhdenmukaistaa lionsklubien

Lisätiedot

Global Action Team Maailmanlaajuinen toimintaryhmä ja

Global Action Team Maailmanlaajuinen toimintaryhmä ja Global Action Team Maailmanlaajuinen toimintaryhmä 21.1. ja 4.2.2019 https://www.youtube.com/watch?v=0c9oq9jktho GAT TEAM FINLAND MD 107 Finland Maailmanlaajuisesta palvelukehyksestä tulee toisen vuosisatamme

Lisätiedot

ARNE RITARI - SÄÄTIÖ

ARNE RITARI - SÄÄTIÖ - SYNTYI 7.3.1906 ARNE RITARI - PERUSTI SUOMEN 1.LIONSKLUBIN LC HELSINKI/HELSINGFORS 14.8.1950 ARNE RITARI - SÄÄTIÖ PERUSTETTU KUVERNÖÖRINEUVOSTON PÄÄTÖKSELLÄ 1986 TARKOITUS TUKEA JA EDISTÄÄ SUOMEN LIONSKLUBIEN

Lisätiedot

Hallituksen jäsenillä, paitsi piirikuvernöörillä, ei ole äänioikeutta, ellei piirin säännössä ja ohjesäännöissä ole toisin määrätty.

Hallituksen jäsenillä, paitsi piirikuvernöörillä, ei ole äänioikeutta, ellei piirin säännössä ja ohjesäännöissä ole toisin määrätty. Luku 3 PIIRIHALLINTO Piirikuvernöörit ovat hyvin kiireisiä. He saavat paljon postia ja heidän tulee täyttää kuukausittain matka- ja toimistokululaskut sekä osallistua klubikokouksiin. Nämä ja muut tehtävät

Lisätiedot

Organisaatio Mitä titteleiden takana?

Organisaatio Mitä titteleiden takana? Lions Clubs International MD 107 Finland Organisaatio Mitä titteleiden takana? Uusien leijonien koulutus- ja keskustelutilaisuus 3.10.2013 DC Leena Lehtonen LION-ORGANISAATIO Lionit Lions-klubit Piirit

Lisätiedot

TIETOTEKNIIKKA. Yleistietoja. Internetin käyttö VI - 1

TIETOTEKNIIKKA. Yleistietoja. Internetin käyttö VI - 1 TIETOTEKNIIKKA Yleistietoja Tietotekniikkajaosto on ensisijassa palvelu- tai tuotantojaosto. Sen tavoitteena on tarjota teknologisia palveluja, jotta LCI toimii tehokkaammin piirien, klubien, jäsenten

Lisätiedot

Kerran nuori leijona kysyi minulta minun määritelmääni johtajuudesta ja sen suhteesta Lions Club Internationaliin, johon vastasin:

Kerran nuori leijona kysyi minulta minun määritelmääni johtajuudesta ja sen suhteesta Lions Club Internationaliin, johon vastasin: Unelmoi Valmistaudu Saavuta ME PALVELEMME SALIM MOUSSAN Entinen Kansainvälinen Johtaja Ehdokas Kansainväliseksi Kolmanneksi Varapresidentiksi Milano, Italia 5.-9.7.2019 Kansainvälinen Vuosikokous Lions-ystävät,

Lisätiedot