Turunen, Risto Jaakko Olavi. synt Sukututkimus Propatria 29/09/2014

Transkriptio

1 Turunen, Risto Jaakko Olavi synt YHTEENVETO PALVELUKSESTA Sotilakantakorttien mukaan Turunen oli kuulunut suojeluskuntaan vuosina eli ilmeisesti hän on liittynyt suojeluskunnan poikaosastoon 14-vuotiaana syntymäkaupungissaan Viipurissa ja eronnut vuonna 1937 muuttaessaan Helsinkiin jossa hän oli kutsunnoissa vuonna Viipurin ja Helsingin suojeluskuntien osittain säilyneistä arkistoista ei kuitenkaan löytynyt mainintoja Turusesta. Vuoden 1938 kutsunnoissa Turunen oli saanut lykkäystä Lääkärintarkastusohjesäännön(LTO) kohdan 86 b perusteella eli ankaranlaatuinen ihotauti. Seuraavan vuoden syyskuussa 1939 pidetyssä uusintatarkastuksessa lykkäystä jatkettiin kahdella vuodella. Tästä kului vain muutama viikko niin Suomi kutsui kaikki reserviläiset aseisiin ylimääräisiin harjoituksiin (YH). Talvisota syttyi Neuvostoliiton hyökätessä Suomeen. Turusen ikäiset normaalissa järjestyksessä varusmiespalveluksen aloittaneet joutuivat rintamalle. Talvisodassa puna-armeija onnistuttiin joulukuun 1939 ankarissa taisteluissa pysäyttämään kaikilla rintamanosilla. Helmikuun puolessa välissä venäläiset mursivat Mannerheim-linjan Karjalan kannaksella ja aloittivat etenemisen kohti Viipuria. Suomen miestappiot nousivat hälyttävästi ja ilman reservejä taistelleet joukot olivat loppuun väsyneitä. Aloitettiin aikaisemmin vapautettujen uusintakutsunnat, Turunen oli kutsunnoissa eli 15 päivää talvisodan päättymisen jälkeen. Nyt Turusen palveluskelpoisuusluokaksi määritettiin toiseksi paras eli A II( A kaksi ) viitaten LTO:n kohtaan 82(81 a) eli vähäpätöinen nivelvika jossain suuressa nivelessä. Hänelle annettiin palvelukseenastumismääräys astua palvelukseen viikon päästä. Turunen ilmoittautui Autokoulutuskeskuksessa Lahdessa. Varusmiespalvelus jatkui läpi koko välirauhan ajan, Turunen komennettiin lääkintäaliupseerikouluun(lak) mutta se jäi kesken koska hän oli sopimaton koulutettavaksi lääkintäaliupseeriksi. Jalkaväen reservialiupseerikoulu(jv. RAUK) sopi paremmin ja sen perään hän suoritti vielä lokamarraskuussa 1940 tykkireservialiupseerikurssin(tyk.rauk) jossa sai ensimmäisen kosketuksen tulevaan aselajiinsa panssarintorjuntaan. Keväällä 1941 Turunen määrättiin vielä Reserviupseerikouluun(RUK). Sodan uhka kasvoi jälleen kesällä 1941 niin suureksi että hallitus päätti liikekannallepanosta. Miehet kutsuttiin aseisiin kesäkuussa 1941 ja joukot keskitettiin itärajalle. Upseerioppilas Turunen oli vielä suorittamassa Reserviupseerikoulua. Suomalaisten hyökkäys itään alkoi heinäkuun 1941 alussa ja edistyi hyvin. Rintamajoukkoihin Turunen sai siirron suoritettuaan Reserviupseerikoulun loppuun kiitettävin arvosanoin. Upseerikokelaana hän ilmoittautui 23-vuotissyntymäpäivänään Jalkaväkirykmentti 60:ssä(JR 60) missä hänet määrättiin II Pataljoonan(II/JR 60) 7. Komppaniaan(7./JR 60) kiväärijoukkueen johtajaksi. Pääosin Kurusta kotoisin olevan komppanian miehistö koostui vanhemmista reserviläisistä. JR 60 oli tuolloin jo ylittänyt vanhankin valtakunnan rajan ja edennyt kauaksi Itä-Karjalaan. Upseerikokelas Turusen tullessa pataljoonaansa se oli asemissa Vieljärvi-Petroskoin tien suunnalla Lökin kylän(n. 70 km Petroskoista itään) alueella jonka JR 60 oli vallannut Ylipäällikkö Mannerheim oli pysäyttänyt suomalaisten hyökkäyksen tälle tasalle. Turunen palveli 7./JR 60:ssä vain 2 viikkoa mutta ehti sinä aikana johtaa tiedustelupartioita ja saamaan tulikasteensa vihollisen vastahyökkäyksen torjunnassa ylipäällikkö Mannerheim ylensi Turusen vänrikiksi, samalla hän siirtyi rykmentin esikuntaan jääkärijoukkueen johtajaksi. Jääkärijoukkue(~50 miestä) toimi suoraan esikunnan ja rykmentin komentajan everstiluutnantti Karin(Mannerheim-ristin ritari nro 66) alaisuudessa ja sitä

2 käytettiin yleensä tiedustelu ym. erillistehtävissä joihin komppania(~200 miestä) oli liian iso. Joukkueen tehtävänä oli myös suojata rykmentin esikuntaa. JR 60 kuului eversti Paalun komentamaan 1. Divisioonaan joka jatkoi syyskuussa 1941 hyökkäystään Petroskoita kohden. JR 60 kävi syyskuun alussa kovia taisteluita Nuasjärven länsi- ja eteläpuolella vallaten Nuasjärven kylän Eteneminen jatkui Auringonkylän, Gabanovan ja Jadron kautta Pyhäjärvelle. Tykistön lisäksi rykmenttiä oli tukemassa Lauri Törnin johtama panssarivaunuosasto. Pyhäjärven alueella käytiin suurtaistelu jossa hajotettiin vihollisen voimaryhmä ja otettiin haltuun tärkeitä tieyhteyksiä, JR 60 eteni Prääsä-Aunuksenkaupunki-valtamaantielle. Viholliselle aiheutettiin isoja tappioita mutta omiakin miehiä meni, Pyhäjärven taisteluissa rykmentti(~3500 miestä) menetti kaatuneina 43 miestä ja haavoittuneina 163 miestä. Pyhäjärven taisteluiden jälkeen rintama seisoi viikon päivät, tänä aikana suoritettiin paljon tiedustelua, todennäköisesti vänrikki Turunenkin on joukkueellaan tehnyt monta tiedusteluretkeä. Seuraaviin hyökkäystehtäviin vänrikki Turunen sai uuden esimiehen kun everstiluutnantti Karin sairastuttua rykmentin komentajaksi tuli majuri G. Palkama. JR 60 kuljetettiin autoilla Matrossaan ja sieltä sen käskettiin edetä etelään Jandrijärvelle(n. 25 km Petroskoista lounaaseen). Alkamassa oli suomalaisten viimeinen ponnistus kohti suurta tavoitetta, Karjalan pääkaupunkia Petroskoita. Taisteluosasto Paalun, johon myös JR 60 kuului, tehtäväksi tuli hyökätä pitkin Petroskoin lounaispuoleisia erämaita. Jandrijärven taistelun jälkeen JR 60 jatkoi etenemistä kohti Petroskoita. Eteneminen tapahtui Konnotien suunnassa, tie oli tehty lankuista ja oli hevosajoneuvoille lähes mahdoton käyttää, niinpä huoltovaikeudet olivat suuria ja muonan toimittaminen miehille vaikeaa. III/JR 60 erkani muusta rykmentistä, taisteli ensin Lohijärvellä ja eteni sitten Kevyt Osasto 8:n kanssa 5 km Konnotien kaakkoispuolella Petrokoin suuntaan. JR 60 valtasi vastaan tulleet parakkikylät ja oli everstiluutnantti Karin palatessa komentajaksi jo Petroskoin porteilla. Samaan aikaan suomalaiset olivat edenneet muistakin suunnista kaupungin liepeille, vihollinen oli jo aloittanut kaupungin evakuoimisen pohjoiseen. Syyskuun viimeisen päivän aamuna hyökkäystä jatkettiin, vihollinen teki sitkeää vastarintaa mutta iltaan mennessä oltiin enää parin kilometrin päässä Petroskoista. Vihollisen tyhjentämään ja osittain polttamaan Petroskoihin JR 60:n joukot tunkeutuivat ensimmäisten joukossa aamulla, Suomen lippu vedettiin salkoon ja kaupungin nimi muutettiin Äänislinnaksi sen itäpuolella olevan Äänisjärven mukaan. Äänislinna oli suurin venäläiskaupunki jonka suomalaiset valtasivat jatkosodassa. Kiitoksia sateli ylemmiltä esikunnilta ja ylipäällikkö Mannerheimiltä. Valtausta juhlittiin myös viinan voimin, tätä helpotti kaupungista löytynyt vodkatehdas. Miehiä palkittiin runsain mitoin, vänrikki Turunen sai D:n komentajan eversti Paalun myöntämänä 4. luokan Vapaudenristin(VR 4) perusteluilla: Rohkea ja neuvokas upseeri. Toiminut rykmentin jääkärijoukkueen johtajana hyvin menestyksellisesti ja tarmokkaasti. Lisäksi Turunen pääsi ensimmäiselle 5 päivän lomalle Tampereelle. Karjalan kannaksella tavoitteet oli saavutettu jo syykuun 1941 alussa jonka jälkeen siellä ryhmityttiin puolustukseen. Sen sijaan Itä-Karjalassa Petroskoin valtaaminen oli välitavoite jonka jälkeen hyökkäyskärki suunnattiin pohjoiseen kohti Karhumäkeä. Ensilumi satoi maahan kun JR 60 jatkoi hyökkäystään , seurasi 2 kuukautta kestänyt eteneminen kylmenevässä talvessa. Suununjoen eteläpuolella Äänislinnan ja Kontupohjan välillä JR 60 kävi raskaita taisteluita lokakuun puolivälissä, tämän jälkeen saatiin olla levossa lokakuun 29. päivään saakka jolloin rykmentti(pl. I/JR 60) siirrettiin autoilla Koikariin josta marssittiin Tiutiaan. Samaan aikaan etelämpänä I/JR 60 osallistui Kontupohjan valtaukseen. Tarkoituksena oli siis katkaista Kontupohjan puolustajien perääntymistie pohjoiseen. JR 60 ylitti Lisma-joen ja eteni Muurmannin radalle ja KarhumäkiKontupohja maantielle katkaisten ne. Eteneminen jatkui helposti rataa pitkin pohjoiseen Käppäselkään jonka vielä pohjoisempaa koukannut JR 45 oli vallannut jo aikaisemmin. Vihollinen oli rakentanut idemmäksi uuden huoltotien eikä siten tarvinnut enää Kontupohja-Käppäselkä-

3 maantietä. JR 60:n miehet jatkoivat lumipuvuisaan Käppäselästä kaakkoon Uunitsaan jossa tuhottiin vihollisen vetäytyvä kolonna. Muut vihollisosat olivatkin ehtineet jo vetäytyä Äänisjärveä pitkin omalle puolelleen. JR 60 jatkoi vielä Äänisjärven rantaan Fedotovaan ilman taistelukosketusta jääden alueelle rantavarmistukseen. Suomalaiset aloittivat nyt valmistautumisen Karhumäen kaupungin valtaamiseksi. Kuten Petroskoin valtauksessa myös nytkin hyökkäys tehtiin useasta suunnasta yhtä aikaa suurin voimin. JR 60:lle annettiin, kuten Petroskoissakin, etenemissuunnaksi erämaa-alue Karhumäen lounaispuolella. JR 60 lähti Fedotovasta ja sai taistelukosketuken Karhumäkeä puolustaviin venäläisiin kaupungin lounaispuolella. Maasto oli vaikeakulkuista ja tarjosi kukkuloineen monia helposti puolustettavia maastonkohtia. Mitä lähemmäksi Karhumäkeä päästiin sitä tiukemmaksi vihollisen vastarinta kävi, samalla rintalinja alkoi muodostua niin yhtenäiseksi että jääkärijoukkueiden tekemälle tiedustelulle ei ollut enää niin paljon tarvetta. Vänrikki Turunen siirtyikin III Pataljoonaan(III/JR 60) missä pataljoonan komentaja majuri Karmo määräsi Turusen 9. Komppaniaan (9./JR 60) joukkueenjohtajaksi. Pataljoona oli käynyt pari päivää aikaisemmin kovia taisteluita kukkulan omistuksesta. III Pataljoonan muut komppaniat olivat kiväärikomppaniat 10.K ja 11.K sekä konekiväärikomppania 12.K. Jo seuraavana päivänä Turunen kuitenkin lähetettiin II Pataljoonaan yhteysupseeriksi. Kovassa pakkasessa suomalaiset kiristivät edelleen saartorengasta Karhumäen ympärillä, lopulliseen hyökkäykseen JR 60:n II ja III Pataljoona lähtivät itsenäisyyspäivän aamuna edeten rinnakkain lännestä Tyynijärveltä parin kilometrin matkan Särkilammen länsipuolelle missä sijaitsi Karhumäen kasarmialue. Pataljoonat sitoutuivat kasarmialueen taisteluihin. Samaan aikaan kenraalimajuri Laguksen panssarit vyöryivät kaupunkiin pohjoisesta joten puolustajien perääntymistie oli suljettu. Äänisjärvenkään jää ei vielä kestänyt, jäätä pitkin pakoon yrittänyt venäläisosasto joutui palaamaan takaisin. Ilman pakomahdollisuutta ollut Karhumäen eteläpuolelle motitettu vihollinen puolustautui sitkeästi suomalaisten kuristaessa koko ajan sen elintilaa. Lopullisesti motti saatiin laukaistua vasta Karhumäen valtaukseen päättyi JR 60:n ja vänrikki Turusen pitkä yli neljä kuukautta ja satoja kilometrejä kestänyt hyökkäysvaihe. Karjalan kannaksella osa joukoista oli päässyt muutaman viikon jälkeen jo asemasodan rauhallisempiin oloihin. Vänrikki Turunen palveli 9./JR 60:ssä vain kuukauden, hänet siirrettiin saman divisioonan JR 56:n III pataljoonaan(iii/jr 56). Siirto liittyi laajoihin joukkojen uudelleen järjestelyihin vanhimpien ikäluokkien kotiuttamiseksi. Sota oli kestänyt paljon aiottua pidempään ja kotirintamalla oli huutava pula työvoimasta. Pataljoonassa Turunen määrättiin 11. Komppaniaan(11./JR 60) joukkueenjohtajaksi. Tammikuu vietettiin levossa Karhumäen eteläpuolella Käppäselän alueella, kuun lopulla vänrikki Turunen pääsi kotilomalle. Hänen palattuaan komppaniaansa se oli siirtynyt Karhumäen pohjoispuolelle missä III/JR 56 siirtyi etulinjaan Maaselän kannaksella Vansjärven alueella. Lopputalvi ja kevät sujui asemasodan merkeissä, kumpikaan osapuoli ei hyökännyt isommin voimin mutta pienempää laukaustenvaihtoa, kranaattitulta ja partiointia esiintyi aika ajoin. Huhtikuussa 1942 loppui Turusen kahden vuoden pituinen varusmiesaika, käytännön merkitystä tällä ei ollut vaan palvelus jatkui normaaliin tapaan reserviläisenä. Toukokuussa 1942 Turunen komennettiin upseerikursseille Bindusiin(Pintuinen Karhumäen lähellä). Kurssin jälkeen hänelle osoitettin uusi palveluspaikka. Päämaja oli käskenyt perustaa Jalkaväkirykmentti 101:n(JR 101), rykmenttiin liitettiin aluksi Erilliset Pataljoonat 21 ja 22. Rykmentti oli erikoisrykmentti jonka miehistö koostui rangaistusvangeista joille oli annettu mahdollisuus päästä vankilasta rintamapalvelukseen. Erikoisluonteensa vuoksi rykmentille perustettiin myös oma Henkilötäydennyskeskus(HTK/JR 101) johon vänrikki Turunen siirtyi kouluttajaksi.

4 HTK oli ensimmäinen paikka mihin vankiloista tulevat miehet saapuivat, siellä tämä kouluttajille haasteellinen miehistöaines koulutettiin ja palveluskelpoiset miehet siirrettiin eteenpäin rintamalle. Tulijoita riitti, vankiloihinkin oli kiirinyt tieto että asemasota oli alkanut ja hengissä säilyminen rintamallakin oli huomattavasti todennäköisempää kuin hyökkäysvaiheen aikana. Rintamalta pääsi myös lomille paremmin kuin vankilasta. Aluksi JR 101:ssa ei ollut normaaliin jalkaväkirykmentin vahvuuteen kuuluvaa tykkikomppaniaa(tyk.k/jr 101) mutta kun sellainen perustettiin syyskuussa 1942 niin vänrikki Turunen siirtyi komppaniaan joukkueenjohtajaksi. Vihdoinkin hän pääsi tehtävään johon oli saanut varusmiesaikana koulutuksen. Komppanian tehtävänä oli nimenomaan panssarintorjunta ja myöhemmin komppaniasta käytettiinkin nimeä Panssarintorjuntatykkikomppania(Pst.Tyk.K). Toki komppanian tykeillä ammuttiin tarvittaessa myös kaikkea muutakin, asemasodan aikana mm. vihollisen etulinjan varustuksia. JR 101 sai vielä kolmannenkin pataljoonan keväällä 1943 kun Er.P 24 liitettiin rykmenttiin. Lokakuussa 1943 Päämaja käski muodostamaan JR 101:stä 21. Prikaatin. Maaselän ryhmän komentaja halusi kuitenkin hajottaa JR 101:n koska ei ollut varma pystyisikö luottamaan tosipaikassa vangeista muodostettuun prikaatiin. Päämaja suostui ehdotukseen ja JR 101:n pataljoonat siirrettiin eri rykmentteihin, vain Er.P 24 ja Turusen tykkikomppania jäi 21. Prikaatiin jonka I Pataljoonaksi tuli I/JR 54, II Pataljoonaksi III/JR 5 ja kolmanneksi pataljoonaksi III/JR 56 ja IV Pataljoonaksi jäi siis Er.P 24. Lokakuussa 1943 JR 101:n komentaja eversti Hanste teki Turusesta ylennysesityksen luutnantiksi. Perusteluiksi hän kirjoitti: Tykkijoukkueen johtajana osoittanut suunnitelmallisuutta, ripeää päättäväisyyttä ja rohkeutta huolehtien alaisistaan hyvin. Varsinaisen tehtävänsä ohella ollut n. 2 kk tärkeän tukikohdan päällikkönä. Toimiessaan komppanianpäällikön viransijaisena(n. 1 kk) osoitti olevansa pystyvä hoitamaan ja johtamaan tykkikomppaniaa. Fyysillinen kunto erittäin hyvä, koulusivistys 5/8 oppikoulua, siviiliammatti opiskelija. Ylipäällikkö Mannerheim ylensi Turusen luutnantiksi Joulun jälkeen komppania lähti Suonteleen saareen Seesjärven luoteisnurkkaan, autoilla tehtyä matkaa kertyi satakunta kilometriä. Tykkikomppanian päällikkö kapteeni Inkeri lähti pitkälle opintovapaalle Tuoreen luutnantti Turusen vastuu kasvoi kun hänestä tuli Inkerin jälkeen uusi komppanianpäällikkö. Turunen oli sijaistanut kapteeni Inkeriä aikaisemminkin joten tehtävä oli tuttu. Takaisin Maaselän kannakselle palattiin helmikuussa Samalla komppania sai täydennyksenä miehiä ja heidän mukana 76 mm:n eli 3-tuumaisia rykmentinkanuunoja(rk). Tykit laitettiin etulinjan asemiin Leppäjoen(laskee Vansjärven luoteispäähän) ja Kinnasjärven lohkoille. Asemasota jatkui tylsänä edelleen vuonna 1944, kaikki kuitenkin muuttui Neuvostoliiton aloittaessa suurhyökkäyksen Karjalan kannaksella missä se mursi heti suomalaisten Pääaseman ja aloitti nopean etenemisen kohti Viipuria. Laatokan pohjoispuolella oli vielä rauhallista. Suomalaiset olivat pakotettuja siirtämään laajasta Itä-Karjalasta joukkoja apuun Karjalan kannakselle. Jäljelle jääneillä joukoilla ei voinut puolustaa pitkiä rintamalinjoja Itä-Karjalassa ja joukkoja alettiin vetämään lännemmäksi. Kesällä 1944 ei myöskään ollut enää kenelläkään epäselvää että Saksa tulee häviämään sodan mikä tarkoitti myös Suur-Suomen jäävän haaveeksi. Luutnantti Turunen oli juuri palannut kursseilta takaisin komppaniaansa. Karjalan kannaksen uutiset eivät ilmeisesti vielä huolestuttaneet Maaselän kannaksella sillä Turunen lähti kouluttajaksi panssareiden lähitorjuntakursseille. Takaisin komppaniaan hän saapui mukanaan uusia tehokkaita panssarintorjunta-aseita panssarikauhuja eli saksalaisia sinkoja. Prikaati oli juuri irtautumassa linjasta mikä onnistuttiinkin tekemään vihollisen häiritsemättä. Maaselän kannaksen joukot vetäytyivät aluksi käsketylle puolustasalle Karhumäki-Osterjärvi-

5 Seesjärvi. Turusen komppanian tykit tukivat viivytystä hajautetusti 21. Prikaatin pataljoonien lohkoilla. Kalustona komppanialla oli tässä vaiheessa panssarikauhuja, 76 mm rykmentinkanuunoja, 45 mm tykkejä sekä 37 mm tykkejä. Panssarikauhuilla ja rykmentinkanuunoilla pystyttiin tuhoamaan vihollisen raskaitakin vaunuja(esim. T-34 ja Klim Voroshilov), kevyillä tykeillä vain kevyitä vaunuja(esim. T26). Venäläiset seurasivat irtautuneiden suomalaisten perässä, Turusen komppanian miehet vänrikki Kytän johdolla onnistuivat tuhomaan kaksi kevyttä vihollisvaunua Mokkojärvellä II/21. Prikaatin toimintasuunnassa. Seuraavana päivänä edellisen päivän sankari vänrikki Kyttä kaatui omasta kranaatista, hän oli ensimmäinen menetys Tykkikomppanialle kesän 1944 taisteluissa. Vihollisen painostus kasvoi asemia vastaan ja tuli käsky siirtyä seuraavaan puolustusasemaan Kumsan alueelle(n. 30 km Karhumäestä länteen). Ensimmäisessä viivytysasemassa suomalaisten linjoja kohti tuli useita teitä mutta Kumsasta länteen päin oli vain yksi Rykmentinkanuuna asemissa Karhumäen Juustjärvelle johtava tie. Näin aluksi leveässä rintamassa liepeillä viivystysvaiheen alussa kesällä olleet joukot pakkautuivat kaikki samalle tieuralle, myös (SA-kuva) kaikki 21. Prikaatin pansarintorjunta- ja suorasuuntausaseet olivat nyt kohtuullisen pienellä alueella joten ne oli tarkoituksenmukaista määrätä yhteiseen johtoon luutnantti Turusen alaisuuteen. Kumsaa kohti viivytettiin vielä kahden tien suunnassa pohjosesta Kumsjärveltä ja idästä Kontiovaarasta. Molemmista suunnista vetäydyttiin vihollisen painostaessa Kumsan alueelle, Kontiovaaran suunnassa onnistuttiin vaurioittamaan vihollisen kolme hyökkäysvaunua liikuntakyvyttömiksi. Kumsassa venäläiset aloittivat päivällä voimakkaan tulivalmistelun johon osallistui myös maataistelukoneita. Rintamahyökkäyksen lisäksi vihollinen yritti myös koukata mutta mm. Tykkikomppanian miesten avulla koukkaava osasto tuhottiin. Yöllä irtauduttiin ja siirrytiin ensin Punjärvelle ja sieltä edelleen yli 50 km:n päähän Savastilan vesistölinjalle, osia komppaniasta jäi vielä varmistusosastojen tueksi Turunen sai 21. Prikaatin komentajalta eversti Ekmanilta käskyn siirtyä prikaatin esikuntaan panssarintorjuntaupseeriksi, Turunen luovutti Tykkikomppanian päällikkyyden luutnantti Krogerukselle. Heinäkuulle tultaessa voitiin todeta että suomalaisten viivytys Maaselän kannakselta oli sujunut hyvin, joukot oli saatu pienin tappioin ja taistelukykynsä säilyttäneinä tuotua lännemmäksi. Lisäksi Itä-Karjasta oli pystytty irrottamaan apuvoimia Karjalan kannakselle missä jatkosodan ratkaisevin suurtaistelu Talin-Ihantalan alueella raivosi parhaillaan päättyen heinäkuun alussa suomalaisten torjuntavoittoon. Taistelut Savastilan vesistölinjalla(n. 15 km Porajärveltä koilliseen) alkoivat 5.7., linjalla puolustautui 21. Prikaatin kolme pataljoonaa ja Lintujärven suunnalla vahvennettu Rajajääkäripataljoona 5(Rj.P 5). Vangeista muodostettu IV/21.Pr. oli lännempänä Kuutamalahdella. Otollisessa maastonkohdassa 21. Prikaatin puolustus oli nyt jäykempää ja vihollinen ei päässyt läpi raskaan tykistön, panssarivaunujen ja maataistelukoneiden tuenkaan avulla. Se yritti myös koukata eteläisen sivustan kautta mutta torjuttiin sielläkin. Illalla armeijakunnasta käskettii 21. Prikaatin irtautua ja se marssi taaemmaksi Porajärven vesistölinjalle. Taisteluiden aikana Tykkikomppanian päällikkyyden oli ottanut opintovapaalta hälytetty kapteeni Inkeri. Komppaniassa alkoi esiintyä myös huolestuttavia ilmiöitä, miehiä alkoi irtautua linjasta

6 vihollisen kovassa painostuksessa. Taistelut kiivastuivat edelleen Porajärvellä josta jouduttiin luopumaan Porajärven jälkeen lähestyttiin jo Suomen vanhaa valtakunnan rajaa. Taistelut jatkuivat Nurmasjärvellä josta vihollisen painostaessa vetäydyttiin Megrijärvelle(rajajärvi vanhalla valtakunnan rajalla). Vihollinen käytti nyt myös saartoliikkeitä koukaten etelästä Megrijärveltä Liusvaaraan johtavalle tielle Korkeavaaran kohdalla. Jo ennen valtakunnan rajaa suomalaiset olivat joutuneet avaamaan tietä taistellen. Korkeavaarassa käytiin ankaria taisteluita tien avaamiseksi. Myös prikaatin komentopaikka, mistä käsin Turunenkin toimi, oli vielä katkaisukohdan itäpuolella. Lopulta vihollinen, ankaria tappioita kärsittyään, väistyi tieltä mutta jäi varustettuihin asemiin tienvarren kukkulalle josta se pystyi pitämään tietä tulen alla. Seuraavana päivänä Turunen ajoi Korkeavaaran ohi ensimmäisessä kuorma-autossa. Vihollisasemia oli pehmitetty tykkitulella ja tielle laskettu savuverho mutta silti kuorma-auton kuljettaja kaatui, Turunen siirtyi kuljettajan paikalle ja ajoi auton ohi vaarallisen kohdan. Taistelut jatkuivat ankarina Liusvaarassa jossa 21. Prikaatin joukot olivat jälleen jäädä mottiin vihollisen katkaistessa perääntymistien. Tietä ei yrityksistä huolimatta saatu avattua ja katkaisukohta oli kierrettävä metsän kautta jolloin raskaat aseet oli pakko jättää, Tykkikomppanialta jäi viholliselle yksi rykmentinkanuuna ja 3 panssarikauhua ammuksineen. Vihollisen painostus jatkui ankarana ja yli kuukauden yhtäjaksoisesti viivyttänyt väsynyt 21. Prikaati ei pystynyt estämään ylivoimaisen vihollisen etenemistä ja sen oli vaiheittain siirryttävä vielä Suomen nykyisenkin valtakunnan rajan sisäpuolelle Sysmä- ja Konnukka-järvien kannakselle, vain 20 km Ilomantsista itään. Päämajassakin oli herätty Ilomantsin suunnan uhkaavaan tilantesseen ja alueelle lähetettiin uusia joukkoja, mm. levännyt Ratsuväkiprikaati. Kaikki joukot koottiin kenraalimajuri Raappanan, 14. Divisioonan komentajan ja erämaasodan mestarin, alaisuuteen. Raappana saapui Ilomantsiin ja aloitti vastatoimien järjestelyt. Heinäkuun lopulle tultaessa oli puna-armeijan eteneminen onnistuttu pysäyttämään Karjalan kannaksella, Viipurinlahdella ja Laatokan pohjoispuolella Nietjärvelläkin. Venäläisten viimeinen isoin voimin tekemä yritys oli käynnissä Ilomantsin suunnalla. Suomalaisten vastahyökkäys alkoi Samana päivänä luutnantti Turunen allekirjoitti Tykkikomppanian vahvuusilmoituksen. Tykkikomppanian panssarikauhuryhmät osallistuivat vastahyökkäykseen alistettuna 21. Prikaatin eri osille jotka toimivat korpien kautta. Komppanian raskaat aseet, rykmentinkanuunat ja panssarintorjuntatykit toimivat tien suunnassa neuvostoliittolaisten karkottamiseksi Teppanasta. Vihollinen vastasi tulitukseen kranaatinheitinryöpyillä. Ilmeisesti luutnantti Turunen sai osuman kranaatinsirpaleesta ja haavoittui lievästi. Hän on palannut yksikköönsä 22. Sotasairaalasta Joensuusta illalla. Joensuuhun oli matkaa n. 90 km joten haavoittuminen on todennäköisesti tapahtunut Tykkikomppania marssi aamulla 5.8. Aijenvaaraan missä se alistettiin Jääkäripataljoona 6:lle(JP 6). Puna-armeijan 289. Divisioonan osia oli motissa läheisen Lutikkavaaran kylän alueella josta ne kuitenkin seuraavana päivänä vetäytyivät korpien kautta itään jättäen kalustonsa. Luutnantti Turunen asettui tykkijoukkueen kanssa varmistukseen kylän reunaan. Muutkin Ilomantsin motit selvisivät mennessä. Kesän 1944 viimeinen suurtaistelu oli päättynyt suomalaisten voittoon. Sota jatkui vielä asemasotana kuukauden päivät alkaneeseen aselepoon asti. Kesän 1944 taistelut olivat 21. Prikaatin eli Venttiprikaatin osalta kestäneet pitkään, käytännössä se oli ollut yhtäjaksoisesti aktiivisessa toiminnassa lähes kaksi kuukautta lähdettyään Maaselän kannakselta ja lopetettuaan taistelunsa Ilomantsin mottitaisteluihin. Aselevon alettua kapteeni Inkeri

7 esitti luutnantti Turuselle 4. luokan Vapaudenristin tammenlehvän kera(vr 4 tlk) myöntämistä perusteluilla: Toiminut tykkijoukkueen johtajana, komppanian päällikkönä ja vetäytymisvaiheen aikana prikaatin panssarintorjuntaupseerina. Luonteenomaisia piirteitä hänellä ovat pelottomuus ja aivan erikoinen päättäväisyys ja ripeys toiminnassaan. Esimiestehtävänsä on hän aina hoitanut huolella ja tunnon tarkkuudella. Henkilökohtaisesta rohkeudesta mainittakoon, että hän Liusvaaran ja vanhan rajan välillä ajoi ensimmäisenä kuorma-auton läpi tienkohdan, jota vihollinen piti jalkaväen- ja panssarintorjuntakivääritulen alaisena. Huolimatta siitä että vierellä istunut kuljettaja kaatui vei hän kylmäverisesti tehtävän päätökseen. 21. Prikaatin komentaja eversti Ekman myönsi ko. kunniamerkin Turuselle Ennen kotiumistaan Turunen siirrettiin vielä Rajajääkäriprikaatiin missä hänet määrättiin Rajajääkäripataljoona 5:een(Rj.P 5) panssarintorjuntatykkijoukkueen johtajaksi. Pataljoona oli Lapissa Kemijärven ja Pelkosenniemen välillä tekemässä tie- ja siltatöitä. Saksalaiset olivat jo vetäytyneet pois eikä taistelukosketusta ollut, rauhansopimuksen mukaisestihan suomalaisten oli karkotettava entinen liittolainen alueeltaan. Kotiutusmarssille lähdettiiin jo marraskuun toisella viikolla ja luutnantti Turunen pääsi lopulta siviiliin Kotiutuessaan hän oli 26-vuotias, yhtäjaksoista palvelusta oli takana neljä ja puoli vuotta. Vuonna 1956 Turunen ylennettiin reservin yliluutnantiksi. KANTAKORTTIEN LYHENTEET Kantakorteissa esiintyy seuraavia lyhenteitä(yhteenvedossa mainittujen lisäksi): pvk tai pky sk. TPr.Mm päiväkäsky suojeluskunta tasavallan presidentti jatkosodan muistomitali Lisää lyhenteiden selityksiä on CD-levyllä olevassa tiedostossa sotilaslyhenteet.pdf. CD-LEVYN SISÄLTÖ 1941_08_ylipäällikön_päiväkäsky_nro10 sisältää ylipäällikön päiväkäskyn nro 10 elokuulta Päiväkäskystä on mukana kansilehti, sivu 4 sekä allekirjoitussivu. Sivulla 2 Turunen mainitaan vänrikiksi ylennettynä. 1941_10_1D_päiväkäsky_nro23 sisältää 1. Divisioonan päiväkäskyn nro 23 lokakuulta Päiväkäskyn sivulla 2 Turunen mainitaan 4. luokan Vapaudenristin saajana. 1941_10_ilmoitus_kunniamerkistä sisältää ilmoituksen Turuselle myönnetystä 4. luokan Vapaudenrististä(VR 4).

8 1941_10_JR60_päiväkäsky_nro11 sisältää Jalkaväkirykmentti 60:n päiväkäskyn nro 11 lokakuulta Päiväkäskyn sivulla 3 mainitaan Turuselle myönnetty ensimmäinen loma. Huomaa myös kansilehdellä rykmentin komentajan terveiset miehilleen. Tahra, johon komentaja viittaa, aiheutui viinanhuuruisista Petroskoin valtausjuhlista. 1941_12_JR60_IIIP_päiväkäsky_nro7 sisältää Jalkaväkirykmentti 60:n III Pataljoonan päiväkäskyn nro 7 joulukuulta Turunen mainitaan kansilehdellä kohdassa 3. ja sivulla 2 pataljoonan upseerisijoitusluettelossa 9. Komppanian III joukkueen johtajana. Huomaa myös päiväkäskyn alussa pataljoonan komentajan kiitokset miehilleen. 1942_02_JR56_IIIP_päiväkäsky_nro1 sisältää Jalkaväkirykmentti 56:n III Pataljoonan päiväkäskyn nro 1 helmikuulta Päiväkäskystä on mukana kansilehti, sivu 2 ja allekirjoitussivu. Sivulla 2 mainitaan Turusen saapuminen pataljoonaan _05_JR56_IIIP_päiväkäsky_nro6 sisältää Jalkaväkirykmentti 56:n III Pataljoonan päiväkäskyn nro 6 toukokuulta Päiväkäskyn sivulla 2 mainitaan Turusen komennus upseerikursseille Bindusiin. 1942_06_JR101_päiväkäsky_nro1 sisältää Jalkaväkirykmentti 101:n päiväkäskyn nro 1 kesäkuulta Päiväkäskyn sivulla 3 mainitaan Turusen siirto JR 101:n Henkilötäydennyskeskukseen (HTK/JR 101). 1942_09_JR101_päiväkäsky_nro19 sisältää Jalkaväkirykmentti 101:n päiväkäskyn nro 19 syyskuulta Päiväkäskystä on mukana kansilehti, sivu 2 ja allekirjoitussivu. Sivulla 2 mainitaan Turusen siirto JR 101:n Tykkikomppaniaan(Tyk.K/JR 101). 1943_10_ampumakilpailun_tulokset sisältää 6 kpl kuvia JR 56:ssa lokakuussa 1943 järjestetyn ampumakilpailun tuloksista. Myös Turunen osallistui kilpailuun. 1943_10_JR101_päiväkäsky_nro29 sisältää Jalkaväkirykmentti 101:n päiväkäskyn nro 29 lokakuulta Päiväkäskystä on mukana kansilehti, sivu 2 ja allekirjoitussivu. Sivulla 2 mainitaan Turusen kahden vuoden asevelvollisuusajan päättyminen _10_ylennysesitys sisältää JR 101:n komentajan eversi Hansteen tekemän esityksen Turusen ylentämisestä luutnantiksi. 1943_12_ylipäällikön_päiväkäsky_nro107 sisältää ylipäällikön päiväkäskyn nro 107 joulukuulta Päiväkäskystä on mukana kansilehti, sivut 2 ja 4 sekä allekirjoitussivu. Sivulla 4 Turunen mainitaan luutnantiksi ylennettynä. 1944_01_21Pr_päiväkäsky_nro1 sisältää 21. Prikaatin päiväkäskyn nro 1 tammikuulta Päiväkäskystä on mukana kansilehti, sivu 2 ja allekirjoitussivu. Kansilehdellä Turunen mainitaan luutnantiksi ylennettynä. Huomaa myös sivulla 2 mainittu kapteeni Inkerin siirto Lounais-Hämeen suojeluskuntapiirin kirjoihin. Turusesta tuli Tykkikomppanian päällikkö Inkerin lähdettyä. Luku 6301 on JR 101:n Tykkikomppanian peiteluku. 1944_05_21Pr_päiväkäsky_nro9 sisältää 21. Prikaatin päiväkäskyn nro 9 toukokuulta Päiväkäskystä on mukana kansilehti, sivu 2 ja allekirjoitussivu sekä liite jossa 21. Prikaatin päällystösijoitus. Sivulla 2 mainitaan Turusen loma ja liitteen sivulla 2 Turunen mainitaan Tykkikomppanian(peiteluku 6301) päällikkönä.

9 1944_05_21Pr_päiväkäsky_nro11 sisältää 21. Prikaatin päiväkäskyn nro 11 toukokuulta Päiväkäskyn sivulla 3 mainitaan Turusen komennus kursseille Suojeluskuntain Päällystökouluun (Sk.PK.) Tuusulaan. 1944_05_vahvuusilmoituksia sisältää 21. Prikaatin Tykkikomppanian päällikön luutnantti Turusen tai sijaisen allekirjoittamia vahvuusilmoituksia touko-lokakuulta _08_21Pr_päiväkäsky_nro17 sisältää 21. Prikaatin päiväkäskyn nro 17 elokuulta Päiväkäskystä on mukana kansilehti, sivu 10 ja allekirjoitussivu. Sivulla 10 mainitaan Turusen paluu 22. Sotasairaalasta(peiteluku 8015) takaisin komppaniaansa(peiteluku 6301). 1944_09_ilmoitus_kunniamerkistä sisältää ilmoituksen Turuselle myönnetystä 4. Luokan Vapaudenrististä tammenlehvän kera(vr 4 tlk). 1944_10_21Pr_päiväkäsky_nro23 sisältää 21. Prikaatin päiväkäskyn nro 23 lokakuulta Päiväkäskystä on mukana kansilehti, sivu 2 ja allekirjoitussivu. Sivulla 2 Turunen mainitaan 4. luokan Vapauderistin tammenlehvän kera(vr 4 tlk) saajana. 1944_10_tarkastuspöytäkirja sisältää luutnantti Turusen ja asekorjauskomppanian ylikersantti Havukaisen lokakuussa 1944 tekemän komppanian tykkikaluston tarkastuksen pöytäkirjan. 1945_01_ylipäällikön_kunniamerkkiluettelo_nro115 sisältää ylipäällikön kunniamerkkiluettelon nro 115 tammikuulta Luettelosta on mukana kansilehti, sivu 14 sekä allekirjoitussivu. Sivun 14 alalaidassa Turunen mainitaan 4. luokan Vapauderistin tammenlehvän kera(vr 4 tlk) saajana, myöntöpäivä Kantakortit_liitteineen sisältää 3 kpl vaakamallisia kaksipuoleisia kantakortteja ja 2 kpl 4-sivuisia pystymallisia kantakortteja. Vaakamalliset kantakortit olivat käytössä sotien aikana, pystymalliset kantakortit otettiin käyttöön vasta sotien jälkeen. Vansjärven_lohkon_kartta sisältää Vansjärven lohkon kartan missä Turunen palveli suurimman osan asemasodan ajastaan. Lisäksi CD:ltä löytyy tämä esitys nimellä Turunen.pdf ja sotilaslyhenteet.pdf. Kuvien(jos ei toisin mainita) ja tekstin tekijänoikeudet omistaa ja niiden kaupallinen käyttö ja julkaiseminen on kielletty ilman n lupaa. SOTAPÄIVÄKIRJAT KANSALLISARKISTON DIGITAALIARKISTOSSA (linkkejä on helpointa käyttää suoraan Turunen.pdf-tiedostosta) Komppanian 7./JR 60 sotapäiväkirja (Turunen palveli komppaniassa , hänet mainitaan 4.8. ja 8.8.)

10 Rykmentin jääkärijoukkueen ja esikunnan sotapäiväkirjat puuttuvat Turusen palvelusajalta Komppanian 9./JR 60 sotapäiväkirja (Turunen palveli komppaniassa , komennus yhdysupseeriksi II Pataljoonaan ja siirto pois mainitaan) Komppanian 11./JR 56 sotapäiväkirjat (Turunen palveli komppaniassa , hänet mainitaan ainakin 2.1., 5.2. ja 7.2.) Jalkaväkirykmenti 101:n Henkilötäydennyskeskuksen(HTK/JR 101) sotapäiväkirjat puuttuvat, Turunen palveli HTK/JR 101:ssä JR 101:n sotapäiväkirja JR 101:n Tykkikomppanian sotapäiväkirjat (Turunen palveli komppaniassa alkaen joukkueenjohtajana, hänet mainitaan sotapäiväkirjoissa useasti) Vuoden 1942 sotapäiväkirja puuttuu Prikaatin Tykkikomppanian(ent. Tyk.K/JR 101) sotapäiväkirjat (Turunen siirtyi joukkueenjohtajasta komppanianpäälliköksi , hänet mainitaan sotapäiväkirjoissa useasti) Rajajääkäripataljoona 5:n sotapäiväkirja(turunen saapui pataljoonaan )