1.2. Lainmuutoksen tarve

Transkriptio

1 1992 vp - HE 158 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työllisyyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työllisyyslakia siten, että kuntien velvollisuus järjestää alle 20-vuotiaalle nuorelle kuuden kuukauden työ- tai harjoittelupaikka tulisi voimaan kuuden kuukauden työttömyyden jälkeen. Nuorten työllistämisvelvoitteeseen ehdotettu muutos on voimassa työllisyyslakiin tehdyllä väliaikaisella muutoksella 1 päivästä elokuuta 1992 vuoden 1992 loppuun. Aikaisemmin velvollisuus syntyi kolmen kuukauden työttömyyden jälkeen. Lisäksi ehdotetaan, että työllisyyslaissa säädettyjen työllistämisvelvoitteiden nojalla järjestetyssä työssä työajan tulisi olla vähintään 75 prosenttia alan säännöllisestä työajasta. Tähän liittyen työllisyyslain valtionosuuden määrää koskevaa säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että normaalin valtionosuuden määrä alennetaan vastaamaan työttömyysturvalain mukaista peruspäivärahaa nykyisen suurimman korotetun peruspäivärahan sijasta. Myös työaikaan ja valtionosuuden määrään ehdotetut muutokset ovat väliaikaisesti voimassa vuoden 1992 loppuun. Esitys liittyy valtion vuoden 1993 talousarvioesitykseen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta YLEISPERUSTELUT 1. Nykyinen tilanne ja muutoksen tarve 1.1. Työllisyystilanne Työllisyystilanne alkoi heiketä nopeasti vuoden 1990 jälkipuoliskolla. Vuonna 1991 työttömien määrä oli työministeriön työttömiä työnhakijoita koskevan tilaston mukaan keskimäärin Valtion vuoden 1992 tulo- ja menoarvion valmistelun yhteydessä ennakoitiin työttömiä työnhakijoita olevan vuonna 1992 keskimäärin , mikä merkitsee 10,7 prosentin työttömyysastetta. Työttömien työnhakijoiden määrä nousi kuitenkin jo joulukuussa OOO:een, ja työttömien työnhakijoiden määrän arvioidaankin vuonna 1992 olevan keskimäärin , mikä merkitsee 13,5 prosentin työttömyysastetta. Vuonna 1993 arvioidaan työttömiä työnhakijoita olevan keskimäärin Työllisyys- tilanteen heikkeneminen on vaikuttanut myös työllisyyslaissa (275/87) säädettyjen työllistämisvelvoitteiden kasvuun. Työllisyyslain 17, 18 ja 19 :ssä tarkoitettujen työllistämisvelvoitteiden nojalla työllistettyjen määrä on vuosina 1989 ja 1990 ollut keskimäärin noin Työllistämisvelvoitteiden nojalla työllistettyjen määrä oli vuonna 1991 keskimäärin Vuonna 1992 arvioidaan työllistämisvelvoitteiden piirissä olevan keskimäärin työtöntä ja vuonna 1993 keskimäärin työtöntä. Vuoden 1993 arviossa on lisäksi lähdetty siitä, että vähintään velvoitteiden piiriin tulevaa pitkäaikaistyötöntä käyttää mahdollisuutta luopua työllistämisvelvoitteen perusteella järjestettävästä työstä Lainmuutoksen tarve Työllisyystilanteen heikkenemisen seuraukse K

2 vp - HE 158 na työllistämisvelvoitteiden määrän tuntuva kasvu on merkinnyt valtiontalouden kannalta huomattavaa työllisyyden hoidon määrärahojen lisäämistarvetta vaikeassa taloudellisessa tilanteessa, joka edellyttää valtiontaloudessa tiukkaa säästämistä. Vuonna 1991 kokonaistuotannon arvioidaan supistuneen keskimäärin kuusi prosenttia. Vaihtotaseen vaje ja valtion velkaantuminen asettavat tiukat rajat elvytykselle. Työministeriön hallinnonalan toimenpiteissä ovat painopisteinä työvoimapalveluihin kuuluvat toimenpiteet, työvoimapoliittinen ja muu aikuiskoulutus, kuntoutustoimenpiteet sekä harkinnanvaraisin työllisyysmäärärahoin työllistäminen. Tavoitteena on pidemmällä aikavälillä lisätä työvoimaan kuuluvien osaamista sekä työttömien pysyvää työllistymistä. Työttömyyden kasvun seurauksena myös työttömyysjaksojen kestot ovat pidentyneet ja pitkäaikaistyöttömyys alkanut tehostetuista toimenpiteistä huolimatta kasvaa. 2. Ehdotetut muutokset Työllisyyslain 17 :n mukaan kunnan velvollisuus järjestää alle 20-vuotiaalle nuorelle kuuden kuukauden työntekomahdollisuus tulee voimaan, jos työvoimaviranomaiset eivät ole kolmen kuukauden kuluessa työvoimatoimistoon työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautumisesta voineet osoittaa nuorelle työtä tai työnsaantia edistävää koulutusta. Työllistämisvelvollisuus on tarkoitettu viimesijaiseksi työllistämiskeinoksi, jos työtöntä ei ole onnistuttu muilla keinoilla työllistämään tai jos häntä ei ole voitu ohjata koulutukseen. Esimerkiksi koulutusmahdollisuuksien ja muiden työllistymistä edistävien toimenpiteiden järjestämiseen kolmen kuukauden työttömyysaika on lyhyt varsinkin nykyisessä työllisyystilanteessa, jossa työttömien asiakkaiden määrä työvoimatoimistoissa on huomattavasti lisääntynyt. Tämän vuoksi ehdotetaan työllisyyslain 17 :ää muutettavaksi siten, että kunnan työllistämisvelvollisuus tulisi voimaan nuoren oltua yhdenjaksoisesti kuusi kuukautta työttömänä työnhakijana työvoimatoimistossa. Työllistämisvelvollisten kuntien mahdollisuudet järjestää aikaisempaa huomattavasti suurempi määrä työntekomahdollisuuksia työttömille ovat myös vaikeutuneet. Nuorten työllistämisvelvoitteen voimaantulon muuttaminen kolmesta kuukaudesta kuuteen kuukauteen vähentäisi vuonna 1993 kuntien työllistämisvelvoitetta keskimäärin työttömästä keskimäärin työttömään. Ehdotettu kuuden kuukauden työttömyysaika on työllisyyslakiin tehdyllä väliaikaisella muutoksella (595/92) voimassa vuoden 1992 elokuun alusta vuoden 1992 loppuun. Lisäksi ehdotetaan, että työajan tulisi työllisyyslain 17, 18 ja 19 :ssä säädettyjen työllistämisvelvoitteiden nojalla järjestetyssä työssä olla vähintään 75 prosenttia alan säännöllisestä työajasta. Kunnat ja valtio eivät olisi velvollisia järjestämään kokoaikaista työtä, mikä vähentäisi työllistämisestä aiheutuvia kustannuksia. Tämän vuoksi työajan lyhentämiseen liittyen työllisyyslain 21 :ssä tarkoitettua valtionosuuden määrää koskevaa säännöstä ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti siten, että normaalin valtionosuuden määrä alennetaan vastaamaan työttömyysturvalain 22 :n 1 momentin mukaista peruspäivärahaa (1 päivästä heinäkuuta 1991 alkaen 116 markkaa päivää kohti) nykyisen suurimman korotetun peruspäivärahan (1 päivästä heinäkuuta 1991 alkaen 160 markkaa päivää kohti) sijasta. Työllisyysmäärärahoista valtion virastoille ja laitoksille suoritettavat palkkauskustannukset vähentyisivät työajan lyhentymistä vastaavassa suhteessa. Myös työaikaan ja valtionosuuteen ehdotetut muutokset ovat väliaikaisesti voimassa edellä mainitun lainmuutoksen nojalla vuoden 1992 loppuun. Myös harkinnanvaraisin työllisyysmäärärahoin työllistämisessä on muutettu työaika 75 prosentiksi alan säännöllisestä työajasta työllisyysasetukseen tehdyllä muutoksella. Harkinnanvaraisessa työllistämisessä on työllisyyslain voimassa ollessa edellytetty, että puolet valtion ja kuntien palvelukseen työllistetyistä on puoliaikaisessa työssä. Harkinnanvaraisen työllistämisen työaikaa koskevaan muutokseen liittyen työllisyysasetusta (681192) on muutettu kuntien valtionosuutta koskevaa ehdotusta vastaavasti siten, että yrityksille ja muille yhteisöille myönnettävän työllistämistuen määrä alennettiin vastaamaan työttömyysturvalain 22 :n 1 momentin mukaista peruspäivärahaa. Työllisyyslain ja -asetuksen muutoksilla voidaan vähentää työllisyysmäärärahoja työhallinnolle asetettujen menokehysten edellyttämällä tavalla ja samalla kuitenkin edelleen turvata työllistämisvelvoitteiden piiriin tuleville työttömille työntekomahdollisuus vähintään sanotun pituisessa osa-aikatyössä. Ehdotetun osa-aikatyön mukaisella menettelyllä voitaisiin jossain mää-

3 1992 vp - HE rin parantaa kuntien ja valtion mahdollisuuksia järjestää kasvavalle määrälle työttömiä työpaikkoja. 3. Esityksen taloudelliset vaikutukset Vaikutukset valtion ja kuntien talouteen Nuorten työllistämisvelvoitteeseen ehdotettu muutos vähentäisi työllistettävien määrää vuonna 1993 keskimäärin työllistettävästä työllistettävään henkilöön. Tästä aiheutuisi vähennystä kunnille maksettaviin valtionosuusmenoihin 345 miljoonaa markkaa. Valtion työttömyysturvamenojen lisäys olisi enintään 165 miljoonaa markkaa, jos kaikki velvoitteiden piiristä poistuvat nuoret jäisivät edelleen työttömiksi. Valtion menot vähenisivät tämän ehdotuksen seurauksena vähintään 180 miljoonaa markkaa. Työllistämisvelvoitteiden nojalla järjestettävän työn työajan lyhentämisestä ja valtionosuuden määrän alentamisesta aiheutuisi vähennystä työllisyysmäärärahoihin 930 miljoonaa markkaa. Yhdessä nuorten työllistämisvelvoitteen muutoksen kanssa vähennys valtion menoissa olisi miljoonaa markkaa. Tarkoituksena on vuonna 1993 lisätä harkinnanvaraisin määrärahoin työllistettävien määrää keskimäärin työttömällä vuoteen 1992 verrattuna, mikä merkitsisi keskimäärin yli työttömän työllistämistä. Työajan lyhentäminen ja nuorten työllistämisvelvoitteen nojalla työllistettävien määrän supistuminen vähentäisivät kunnissa työllistämisvelvoitteista aiheutuvia henkilötyövuosia arviolta 41 prosentilla ( henkilötyövuodesta henkilötyövuoteen) verrattuna siihen, ettei ehdotettuja muutoksia tehtäisi. Koska kunnille maksettavan valtionosuuden määrä supistuisi hieman enemmän kuin neljänneksen työllistettävää kohti, seuraisi tästä kunnille lisäystä työllistämisestä aiheutuviin kustannuksiin arviolta 34 miljoonaa markkaa. Näin ollen kuntien työllistämisestä aiheutuvat kokonaismenot supistuisivat noin 38 prosentilla. Jos yritykset työllistäisivät työllistämisvelvoitteiden piiriin kuuluvia nuoria, myös siitä aiheutuisi vähennystä kuntien työllistämismenoihin. Työajan lyhentlimisen vaikutus työllistetttivien kannalta Vuoden 1993 talousarvioesitykseen liittyy työttömyysturvalain muutosesitys, jolla muun muassa muutettaisiin soviteltua työttömyyspäivärahaa koskevia säännöksiä. Tarkoituksena on, että soviteltua päivärahaa maksettaisiin sellaisessa työssä, jossa työaika on alle 70 prosenttia alan enimmäistyöajasta. Tämän muutoksen toteutuessa työllistämisvelvoitteen nojalla järjestetyssä työssä ei yleensä maksettaisi työllistetylle soviteltua työttömyyspäivärahaa. Näin ollen työllistetyn ansiotaso määräytyisi pelkästään osa-aikatyön perusteella. YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT 1. Lakiehdotuksen perustelut 17. Nuoren työ- tai harjoittelupaikka. Alle 20-vuotiaan nuoren työllistämisvelvoite tuli pykälän mukaan ennen siihen tehtyä väliaikaista muutosta voimaan nuoren oltua työttömänä työnhakijan työvoimatoimistossa yhdenjaksoisesti kolme kuukautta. Tällöin kunnalla on velvollisuus työllistää nuori kuudeksi kuukaudeksi. Työllistämisvelvollisuuden voimaantuloa ehdotetaan muutettavaksi vuoden 1992 loppuun voimassa olevaa väliaikaista muutosta vastaavasti siten, että velvoite tulisi voimaan kuuden kuukauden työttömyyden jälkeen. Työllistämisvelvoitteen voimaantuloa lykkäämfillä voitaisiin nykyistä paremmin selvittää laissa edellytetyllä tavalla mahdollisuudet ohjata nuori työvoimapalvelujen avulla avoimille työmarkkinoille tai koulutukseen. Pykälään ehdotetaan otettavaksi uusi 2 momentti, jonka osalta viitataan 18 :n perusteluihin. 18. Työllistymisselvitys ja pitktiaikaistyöttömyyden ehktiiseminen. Pykälän uudessa 4 momentissa säädettäisiin niistä tapauksista, joissa työntekomahdollisuuteen oikeutettu

4 vp - HE 158 työntekijä on velvoitteen voimaantulon jälkeen ollut muussa kuin valtion tai kunnan velvollisuuden nojalla järjestetyssä työssä. Lain 17 ja 18 :ssä säädetty työllistämisvelvollisuus on tarkoitettu viimesijaiseksi työllistämiskeinoksi työttömälle, jota ei muilla keinoilla voida työllistää. Velvoitteen viimesijaisuus käy ilmi 18 :n 2 ja 3 momentista, joiden mukaan pitkäaikaistyötön on vielä velvoitteen voimaan tultua pyrittävä työllistämään muun muassa 16 :ssä tarkoitetulla tavalla avoimiin työpaikkoihin. Velvollisuus järjestää pitkäaikaistyöttömälle työtä kuudeksi kuukaudeksi tulee 18 :n 3 momentin mukaan voimaan, jos työtöntä ei muutoin voida työllistää. Lakia on tulkittu siten, että jos pitkäaikaistyötön on työllistetty muilla keinoilla vähintään kuudeksi kuukaudeksi, työllistämisvelvollisuus ei tule voimaan. Tätä periaatetta on sovellettu myös 17 :ssä tarkoitettuun nuorten työllistämisvelvollisuuteen. Kuutta kuukautta lyhyemmäksi ajaksi työllistyneelle on kuitenkin tullut järjestää työntekomahdollisuus, jonka kesto yhdessä muun työn kanssa on kuusi kuukautta. Pykälän 4 momenttiin samoin kuin 17 :n 2 momenttiin ehdotetaan otettavaksi tämän soveltamiskäytännön mukainen säännös. 19 a. Työaika. Työllistämisvelvollisen työnantajan on järjestettävä kuuden kuukauden työntekomahdollisuus siihen oikeutetulle. Työllistämisvelvoitteen nojalla järjestetystä työjaksosta solmitaan määräaikainen työsopimus, ja työsuhteen ehdot määräytyvät alan työehtosopimuksen mukaisesti. Koska laissa ei ole säädetty työllistämisvelvoitteen nojalla soimittavan työsuhteen ehtoihin poikkeuksia, on katsottu, että esimerkiksi työajan suhteen työntekomahdollisuuteen oikeutetulle tulee järjestää kokoaikaista työtä, jollei hän suostu osa-aikatyöhön. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi vuoden 1992 loppuun voimassa olevaa väliaikaista muutosta vastaavasti pykälä, jonka mukaan 17, 18 ja 19 :ssä säädettyjen työllistämisvelvoitteiden nojalla järjestetty työ voisi olla osa-aikaista siten, että työajan tulisi olla vähintään 75 prosenttia alan säännöllisestä työajasta. Työllistämisvelvollisen työnantajan velvollisuus tulisi täytetyksi, jos työntekomahdollisuuteen oikeutetulle olisi järjestetty mainitun pituista osa-aikatyötä kuuden kuukauden ajaksi. Osa-aikainen työ tulisi järjestää työaikaa lyhentämällä enintään palkanmaksukautta vastaavana ajanjaksona, jotta työllistettävälle voidaan tarkoituksenmukaisella tavalla järjestää kuudelle kuukaudelle ajoittuvaa työtä. Koska työajan olisi oltava vähintään 75 prosenttia alan säännöllisestä työajasta, estettä ei luonnollisesti olisi sille, että työnantaja niin halutessaan järjestäisi työllistettävälle kokoaikaista työtä. Poikkeuksena pykälän 1 momentin mukaiseen vähimmäistyöaikaan ehdotetaan pykälän 2 momentissa säädettäväksi, että työaika voisi olla vähintään puolet alan säännöllisestä työajasta, jos työllistettävä siihen suostuu. Työllistettävän suostumukseen perustuva työajan järjestäminen ehdotetuna tavalla vastaisi lain soveltamiskäytäntöä ja olisi työllistettävän kannalta perusteltu joustavuuden aikaansaamiseksi työaika järjestelyihin. 19 b. Työllistämisvelvollisuuden lakkaaminen. Työllisyyslaissa ei ole säädetty lain 17 :ssä tarkoitettujen nuorten ja 18 :ssä tarkoitettujen pitkäaikaistyöttömien työllistämisvelvollisuuden lakkaamisesta sellaisia tilanteita varten, joissa työllistettävä henkilö kieltäytyy hänelle järjestettävästä työstä. Työllisyyslain voimaantulosta lähtien on käytännössä esiintynyt tapauksia, joissa työntekomahdollisuuteen oikeutettu henkilö toistuvasti kieltäytyy työstä tai keskeyttää jatkuvasti hänelle järjestetyn työn. Tällaisia tapauksia esiintyy edelleenkin siitä huolimatta, että vuoden 1992 alusta voimaan tulleen lainmuutoksen (1733/91) mukaan pitkäaikaistyötön voi luopua työntekomahdollisuudestaan työttömyyspäivärahaansa menettämättä. Koska laissa ei ole säännöstä velvoitteen lakkaamisesta, työstä kieltäytyneistä tai sen keskeyttäneistä on jouduttu jatkuvasti tekemään uusia työllistämisilmoituksia ja työhönosoituksia työllisyysasetuksen 24 :ssä säädetyn mukaisesti työllistämisvelvolliselle työnantajalle, joka vastaavasti on ollut velvollinen uudestaan etsimään työllistettäville soveltuvia työntekomahdollisuuksia. Tällainen menettely, joka ei johda työllistämiseen, on epätarkoituksenmukaista työvoimatoimistojen ja työnantajien toiminnan kannalta. Tilannetta on jossain määrin helpottanut työllisyysasetuksen 24 :n 7 momentin säännös, jonka mukaan toistuvasti työstä kieltäytyneelle tai sen keskeyttäneelle ei tarvitse tehdä työhönosoitusta, ellei hän sitä vaadi. Tällaisessa tilanteessa velvoite ei kuitenkaan lakkaa vaan on voimassa pysyvästi, jollei työllistettävä itse vaadi työtä. Työllisyyslaissa ei ole myöskään suoranaises-

5 1992 vp - HE ti säädetty siitä, mikä vaikutus työllistämisvelvollisuuteen on sillä, että henkilö velvoitteen tultua voimaan päättää työnhakunsa ja siirtyy työmarkkinoiden ulkopuolelle. Syynä työmarkkinoiden ulkopuolelle siirtymiseen voi olla esimerkiksi pitkäaikainen sairaus, äitiys- tai isyysloma, asevelvollisuus, ulkomaille muutto tai jokin muu syy. Tällöin henkilölle ei voida järjestää työntekomahdollisuutta. Koska laissa ei ole tällaisten tilanteiden varalta säännöstä, käytännössä on aiheutunut epäselvyyksiä siitä, lakkaako työllistämisvelvoite tai onko se jonkin määräajan tai pysyvästi voimassa henkilön siirryttyä työmarkkinoiden ulkopuolelle. Lain 18 :n 2 momenttiin sisältyi välillisesti työllistämisvelvoitteen lakkaamista koskeva säännös niin sanottujen toistuvaistyöttömien työllistämisvelvoitteen osalta, joka poistettiin laista vuoden 1992 alusta voimaan tulleella työllisyyslain muutoksella (1732/91). Toistuvaistyöttömän työllistämisvelvoite koski henkilöä, joka oli ollut viimeisten kahden vuoden aikana työttömänä 12 kuukautta. Jos henkilö oltuaan viimeisten kahden vuoden aikana 12 kuukautta työttömänä työnhakijana siirtyi työvoiman ulkopuolelle vähintään vuodeksi, ei hänellä tämän ajanjakson jälkeen työttömäksi työnhakijaksi ilmoittauduttuaan voinut sisältyä viimeisten kahden vuoden ajanjaksoon vuotta työttömyyttä. Tätä perustetta työllistämisvelvollisuuden lakkaamiseen on käytetty yhdenmukaisuuden aikaansaamiseksi tulkintaperusteena myös muiden työllistämisvelvoitteiden lakkaamisen määrittelyyn. Lähtökohtana on ollut myös se, että työllisyyslain tarkoituksena on katsottava olevan työntekomahdollisuuden turvaaminen niille työttömille, jotka ovat työllistämisvelvoitteen tultua voimaan työmarkkinoiden käytettävissä ja työnsaannin tarpeessa. Edellä esitettyjen epäkohtien ja epäselvyyksien poistamiseksi työllisyyslakiin ehdotetaan lisättäväksi pykälä, jossa säädettäisiin nuorten ja pitkäaikaistyöttömien työllistämisvelvoitteen lakkaamisesta velvoitteen tultua voimaan. Työllistämisvelvollisuuden lakkaamisesta koskevat säännökset koskisivat niitä tapauksia, joissa työntekomahdollisuuteen oikeutettu ei ole lain 18 a :ssä ja 18 b :ssä tarkoitetulla tavalla luopunut työntekomahdollisuudestaan. Luopumista koskevat säännökset ovat voimassa määräaikaisina vuoden 1994 huhtikuun loppuun. Pykälän 1 momentin 1 kohdan. mukaan kunnan tai valtion työllistämisvelvollisuus lakkaisi, jos työnhakija kieltäytyy hänelle osoitetusta työkykyyn nähden sopivasta työstä. Jos työnhakija kieltäytyisi työstä työttömyysturvalain 7 a :ssä tarkoitetusta syystä, työllistämisvelvoite ei kuitenkaan lakkaisi. Jos työnhakijan palkka tarjotusta työstä jäisi pienemmäksi kuin hänelle maksettava työttömyyspäiväraha, kieltäytyminen tällaisesta työstä ei näin ollen aiheuttaisi työllistämisvelvollisuuden lakkaamista. Työllistämisvelvollisuuden lakkauttaisi kieltäytyminen työstä, jonka valtio tai kunta velvoitteen nojalla järjestäisi. Jos työnhakijalle olisi tarjona työtä avoimilta työmarkkinoilta tai työllisyysmäärärahoin tuettua työtä muun työnantajan kuin kunnan tai valtion järjestämänä, kieltäytyminen tällaisesta työstä aiheuttaisi myös velvoitteen lakkaamisen. Ei ole tarkoituksenmukaista, että työnhakija, joka voitaisiin työllistää muulla tavalla kuin viimesijaisella työllistämisvelvoitteella, olisi kieltäytymisestä huolimatta työllistettävä valtion varoin kunnan tai valtion palvelukseen. Jos työnhakija keskeyttäisi työn tai jos työ keskeytyisi työnhakijasta johtuvasta syystä, työllistämisvelvollisuus lakkaisi. Kunnalla tai valtiolla ei näin ollen olisi velvollisuutta työntekomahdollisuuden järjestämiseen, jos työnhakija on keskeyttänyt työn ennen kuin kuusi kuukautta työssäoloa on täyttynyt. Työnhakijasta johtuvilla syillä, joilla työ voisi keskeytyä, tarkoitetaan työsopimuslaissa (320/70) säädettyjä työsopimuksen purkamisperusteita. Pykälän 1 momentin 3 kohdassa säädettäisiin niistä edellä mainituista tilanteista, joissa työnhakijan työttömänä työnhakijanaolo päättyy työmarkkinoiden ulkopuolelle siirtymisen vuoksi velvoitteen tultua voimaan. Jos työnhakijalle ei tällaisesta syystä johtuen voitaisi järjestää työtä kuuden kuukauden kuluessa velvoitteen voimaantulosta, velvoite lakkaisi. Jos työnhakijanaolo päättyisi koulutuksen vuoksi, velvoite ei kuitenkaan lakkaisi, ellei kysymyksessä ole pitkäaikaistyötön, joka on käyttänyt työllisyyslain 18 b :ssä tarkoitettua työstä luopumismahdollisuutta. Työllistämisvelvollisuuden lakattua pykälän 1 momentissa tarkoitetusta syystä, uuteen työllistämisvelvollisuuden nojalla järjestettävään työntekomahdollisuuteen oikeuttavan työttömyysajan karttuminen alkaisi uudelleen alusta 2 momentin mukaisesti. 21. Valtionosuus. Työllisyyslain 21 :n 1 momentin mukainen normaali valtionosuus vastaa työttömyysturvalain mukaista suurinta

6 vp - HE 158 korotettua peruspäivärahaa. Normaalin valtionosuuden määrä ehdotetaan aleunettavaksi vastaamaan työttömyysturvalain 22 :n 1 momentin mukaista alinta peruspäivärahaa. Ehdotus liittyy 19 a :ssä ehdotettuun työaikaa koskevaan muutokseen, joka alentaisi työllistämisestä kunnille aiheutuvia kustannuksia. Ehdotuksen mukainen normaali valtionosuus maksettaisiin kunnalle, joka työllistää työttömän työssä, jossa työaika on 19 a :n 1 momentin mukaisesti vähintään 75 prosenttia alan säännöllisestä työajasta. Valtionosuus määräytyisi näin ollen ehdotuksen mukaisesti, vaikka työaika työssä ylittäisi 75 prosenttia alan säännöllisestä työajasta. Vähimmäistyöaikaa lyhyemmässä työssä valtionosuus luonnollisesti maksettaisiin suhteutettuna vähimmäistyöaikaan. 2. Voimaantulo Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä tammikuuta Lain 17 :n 1 momenttia, 19 a :ää ja 21 :n 1 momenttia sovellettaisiin työntekomahdollisuuteen, johon oikeus on syntynyt lain tultua voimaan. 3. Säätämisjärjestys Voimassa olevan työllisyyslain säätämiseen ja siinä asetettuun täystyöllisyystavoitteeseen on keskeisesti vaikuttanut hallitusmuodon 6 :n 2 momentti (592/72). Säännöksen mukaan "valtiovallan tehtävänä on tarvittaessa järjestää Suomen kansalaiselle mahdollisuus tehdä työtä, mikäli laissa ei ole toisin säädetty". Perustuslakivaliokunta on ottanut kantaa mainittuun hallitusmuodon säännökseen useita kertoja 1980-luvulla (PeVM 10/1980 vp, PeVL 4/1984 vp, PeVM 9/1985, PeVL 14/1986 ja PeVL 2/1987 vp.). Valiokunta on muun muassa katsonut, että hallitusmuodon 6 :n 2 momentin säännös ilmaisee kansalaisen keskeisen perusoikeuden, joka muiden perusoikeuksien tavoin omaa erityisen pysyvyyden ja velvoittavuuden. Valiokunta on myös todennut, että valtiovalta säännöksen edellyttämänä on velvollinen yhteiskunnallisessa toiminnassaan ja lainsäädännön kehittämisessä edistämään täystyöllisyyden saavuttamista ja ylläpitämistä. Lisäksi perustuslakivaliokunta on ottanut työllisyyslain 18 :ssä säädettyjen työllistämisvelvoitteiden muutokseen kantaa vuonna 1991 antamassaan lausunnossa (PeVL 6/1991 vp). Työllisyyslaista poistettiin vuoden 1992 alusta voimaan tulleella lailla (1732/91) kahden vuoden aikana 12 kuukautta työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä (toistuvaistyötön) koskeva työllistämisvelvollisuus. Valiokunta katsoi, ettei ehdotettu julkisen vallan työllistämisvelvoitteiden vähentäminen muuttanut työllisyyslain luonnetta. Valiokunta totesi, että työllisyyslaki ehdotetuna tavalla muutettunakin on hallitusmuodon säännökseen sisältyvän täystyöllisyystavoitteen mukainen. Lisäksi valiokunnan käsityksen mukaan hallitusmuodon 6 :n 2 momentin erityisluonne johtuu siitä, että se useimmista muista perusoikeussäännöksistä poiketen on luettavissa niin sanottuihin positiivisiin statusoikeuksiin, joiden valtiosääntöoikeudellinen merkitys ei ole vielä vakiintunut perustuslakivaliokunnan käytännössä. Työllisyyslakiin nyt ehdotettujen muutosten mukaan alle 20-vuotiaiden nuorten työllistämisvelvoite tulisi voimaan kolmen kuukauden työttömyyden sijasta kuuden kuukauden työttömyyden jälkeen ja 12 kuukautta työttömänä olleiden pitkäaikaistyöttömien sekä nuorten työllistämisvelvoite voitaisiin toteuttaa ehdotuksen 19 a :ssä tarkoitetussa osa-aikaisessa työssä. Ehdotuksesta seuraisi vastaavasti, että työllistettävällä olisi kokoaikaisen työntekomahdollisuuden sijasta oikeus osa-aikaiseen työntekomahdollisuuteen. Edellä todetut muutokset ovat työllisyyslakiin väliaikaisesti tehdyllä muutoksella voimassa vuoden 1992 loppuun. Perustuslakivaliokunta on väliaikaisiin muutoksiin antamassaan lausunnossa (PeVL 10/1992 vp) todennut, etteivät ehdotetut kunnan työllistämisvelvoitteen lieventäminen sekä työajan lyhentäminen muuttaneet työllisyyslain luonnetta. Valiokunta totesi, että työllisyyslaki on ehdotetuna tavalla muutettunakin hallitusmuodon 6 :n 2 momentin ilmaiseman yleisen täystyöllisyystavoitteen mukainen. Näin ollen työllisyyslaki ei ehdotuksen mukaisena muuttuisi tavoitteiltaan, minkä vuoksi laki ehdotetaan, viimeksi mainittu perustuslakivaliokunnan kannanotto huomioon ottaen, säädettäväksi valtiopäiväjärjestyksen 66 :ssä säädetyssä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Perustuslakivaliokunta totesi viimeksi mainitussa lausunnossaan myös, ettei kyseistä lakiehdotusta voitu jättää valtiopäiväjärjestyksen 66 a :n säännökset huomioon ottaen lepäämään. Valiokunta katsoi, etteivät ehdotetut

7 1992 vp -- lie muutokset kuuluneet valtiopäiväjärjestyksen 66 a :n 3 momentissa tarkoitettuun lakisääteiseen perusturvaan. Näin ollen nyt ehdotettujen vastaavien muutosten ei voida katsoa kuuluvan myöskään valtiopäiväjärjestyksen 66 :n 7 momentissa tarkoitettuun lakisääteiseen perusturvaan. Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus: Laki työllisyyslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 13 päivänä maaliskuuta 1987 annetun työllisyyslain (275/87) 17 ja 21 :n 1 momentti, näistä 21 :n 1 momentti sellaisena kuin se on 30 päivänä joulukuuta 1991 annetussa laissa (1733/91), sekä lisätään 18 :ään, sellaisena kuin se on osittain muutettuna 30 päivänä joulukuuta 1991 annetulla lailla (1732/91), uusi 4 momentti, jolloin nykyinen 4 mome~tti siirtyy 5 momentiksi, sekä lakiin uusi 19 aja 19 b seuraavasti: 17 Nuoren työ- tai harjoittelupaikka Alle 20-vuotiaalle nuorelle, jolle työvoimaviranomaiset eivät ole kuuden kuukauden kuluessa hänen ilmoittautumisestaan työvoimatoimistoon työttömäksi työnhakijaksi voineet osoittaa työtä tai työnsaantia edistävää koulutusta, on sen kunnan, jossa nuorella on kotipaikka, järjestettävä työssäkäyntialueella työtai harjoittelupaikka kuuden kuukauden ajaksi. Jos työntekomahdollisuuteen oikeutettu nuori on ollut muussa kuin työllistämisvelvollisuuden nojalla järjestetyssä työssä alle kuusi kuukautta, kunta on velvollinen järjestämään hänelle työntekomahdollisuuden, jonka kesto yhdessä muun työn kanssa on yhteensä kuusi kuukautta. 18 Työllistämisselvitys ja pitkäaikaistyöttömyyden ehkäiseminen Jos työntekomahdollisuuteen oikeutettu työnhakija on ollut muussa kuin työllistämisvelvollisuuden nojalla järjestetyssä työssä alle kuusi kuukautta, valtio tai kunta on velvollinen järjestämään hänelle työntekomahdollisuuden, jonka kesto yhdessä muun työn kanssa on yhteensä kuusi kuukautta. 19 a Työaika Työajan tulee 17, 18 ja 19 :n nojalla järjestetyssä työssä olla palkanmaksukautta vastaavana ajanjaksona vähintään 75 prosenttia alan säännöllisestä työajasta. Työaika voi olla 1 momentissa säädettyä lyhyempi, kuitenkin vähintään puolet alan säännöllisestä työajasta, jos työnhakija siihen suostuu. 19 b Työllistämisvelvollisuuden lakkaaminen Kunnan tai valtion velvollisuus järjestää 17 :n tai 18 :n 3 momentin nojalla työntekomahdollisuus siihen oikeutetulle työnhakijalle lakkaa: 1) jos työnhakija ilman työttömyysturvalain 7 a :ssä tarkoitettua pätevää syytä kieltäytyy hänelle osoitetusta työkykyyn nähden sopivasta työllistämisvelvoitteen nojalla järjestettävästä tai muusta työstä; 2) jos työ, johon työnhakija on osoitettu, keskeytyy työnhakijasta johtuvasta syystä; tai 3) jos työnhakijalle ei voida työttömänä työnhakijanaolon päättymisen vuoksi järjestää työtä kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun työllistämisvelvollisuus on tullut voimaan; jos työnhakija on ohjattu tai hän on omatoimisesti hakeutunut koulutukseen, työllistämisvelvollisuus ei kuitenkaan lakkaa, ellei kysymyksessä

8 vp - HE 158 ole 18 b :ssä tarkoitettu koulutukseen suostuminen työntekomahdollisuuden sijasta. Työllistämisvelvollisuuden lakattua 1 momentissa tarkoitetusta syystä työntekomahdollisuuteen oikeuttavan työttömyysajan karttuminen alkaa uudelleen alusta siitä päivästä, josta lakannut työllistämisvelvollisuus olisi tullut voimaan tai, jos henkilön työnhakijanaolo on katkennut, siitä päivästä, josta hän ilmoittautuu uudelleen työttömäksi työnhakijaksi työvoimatoimistoon. 21 Valtionosuus Jos kunta on työllistänyt 16 :n 2 momentissa tarkoitetun työvoimatoimiston osoittaman työttömän henkilön, sillä on oikeus saada työllisyysmäärärahoista työllistämisestä aiheutuviin kustannuksiin valtionosuutta työttömyysturvalain 22 :n 1 momentin mukaista peruspäivärahaa vastaava määrä henkilöä kohti niiltä päiviltä, joilta kunta on velvollinen maksamaan palkkaa, kuitenkin enintään viideltä päivältä viikossa (normaali valtionosuus). Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta Jos oikeus työntekomahdollisuuteen on syntynyt ennen tämän lain voimaantuloa, oikeuteen sovelletaan sen syntymisajankohtana voimassa olleita säännöksiä. Tämän lain 17 :n 2 momenttia, 18 :n 4 momenttia ja 19 b :ää sovelletaan kuitenkin myös sellaiseen työntekomahdollisuuteen, johon oikeus on syntynyt ennen tämän lain voimaantuloa. Tällöin 19 b :n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetun kuuden kuukauden ajan laskeminen voidaan aloittaa aikaisintaan tämän lain voimaantulosta. Helsingissä 11 päivänä syyskuuta 1992 Tasavallan Presidentti MAUNO KOIVISTO Työministeri Ilkka Kanerva

9 1992 vp - HE Liite Laki työllisyyslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 13 päivänä maaliskuuta 1987 annetun työllisyyslain (275/87) 17 ja 21 :n 1 momentti, näistä 21 :n 1 momentti sellaisena kuin se on 30 päivänä joulukuuta 1991 annetussa laissa (1733/91), sekä lisätään 18 :ään, sellaisena kuin se on osittain muutettuna 30 päivänä joulukuuta 1991 annetulla lailla (1732/91 ), uusi 4 momentti, jolloin nykyinen 4 momentti siirtyy 5 momentiksi, sekä lakiin uusi 19 a ja 19 b seuraavasti: Voimassa oleva laki 17 Nuoren työ- tai harjoittelupaikka Alle 20-vuotiaalle nuorelle, jolle työvoimaviranomaiset eivät ole kolmen kuukauden kuluessa hänen ilmoittautumisestaan työvoimatoimistoon työttömäksi työnhakijaksi voineet osoittaa työtä tai työnsaantia edistävää koulutusta, on sen kunnan, jossa nuorella on kotipaikka, järjestettävä työssäkäyntialueella työtai harjoittelupaikka kuuden kuukauden ajaksi. 18 Työllistämisselvitys ja pitkäaikaistyöttömyyden ehkäiseminen Ehdotus 17 Nuoren työ- tai harjoittelupaikka Alle 20-vuotiaalle nuorelle, jolle työvoimaviranomaiset eivät ole kuuden kuukauden kuluessa hänen ilmoittautumisestaan työvoimatoimistoon työttömäksi työnhakijaksi voineet osoittaa työtä tai työnsaantia edistävää koulutusta, on sen kunnan, jossa nuorella on kotipaikka, järjestettävä työssäkäyntialueella työtai harjoittelupaikka kuuden kuukauden ajaksi. Jos työntekomahdollisuuteen oikeutettu nuori on ollut muussa kuin työllistämisvelvollisuuden nojalla järjestetyssä työssä alle kuusi kuukautta, kunta on velvollinen järjestämään hänelle työntekomahdollisuuden, jonka kesto yhdessä muun työn kanssa on yhteensä kuusi kuukautta. 18 Työllistämisselvitys ja pitkäaikaistyöttömyyden ehkäiseminen Jo~ työntekomahdollisuuteen oikeutettu työnhakija on ollut muussa kuin työllistämisvelvollisuuden nojalla järjestetyssä työssä alle kuusi kuukautta, valtio tai kunta on velvollinen järjestämään hänelle työntekomahdollisuuden, jonka kesto yhdessä muun työn kanssa on yhteensä kuusi kuukautta K

10 vp - HE 158 Voimassa oleva laki Ehdotus 19 a Työaika Työajan tulee 17, 18 ja 19 :n nojalla järjestetyssä työssä olla palkanmaksukautta vastaavana ajanjaksona vähintään 75 prosenttia alan säännöllisestä työajasta. Työaika voi olla 1 momentissa säädettyö lyhyempi, kuitenkin vähintään puolet alan säännöllisestä työajasta, jos työnhakija siihen suostuu. 19 b Työllistämisvelvollisuuden lakkaaminen Kunnan tai valtion velvollisuus järjestää 17 :n tai 18 :n 3 momentin nojalla työntekomahdollisuus siihen oikeutetulle työnhakijalle lakkaa: 1) jos työnhakija ilman työttömyysturvalain 7 a :ssä tarkoitettua pätevää syytä kieltäytyy hänelle osoitetusta työkykyyn nähden sopivasta työllistämisvelvoitteen nojalla järjestettävästä tai muusta työstä; 2) jos työ, johon työnhakija on osoitettu, keskeytyy työnhakijasta johtuvasta syystä; tai 3) jos työnhakijalle ei voida työttömänä työnhakijanaolon päättymisen vuoksi järjestää työtä kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun työllistämisvelvollisuus on tullut voimaan; jos työnhakija on ohjattu tai hän on omatoimisesti hakeutunut koulutukseen, työllistämisvelvollisuus ei kuitenkaan lakkaa, ellei kysymyksessä ole 18 b :ssä tarkoitettu koulutukseen suostuminen työntekomahdollisuuden sijasta. Työllistämisvelvollisuuden lakattua 1 momentissa tarkoitetusta syystä työntekomahdollisuuteen oikeuttavan työttömyysajan karttuminen alkaa uudelleen alusta siitä päivästä, josta lakannut työllistämisvelvol/isuus olisi tullut voimaan tai, jos henkilön työnhakijanaolo on katkennut, siitä päivästä, josta hän ilmoittautuu uudelleen työttömäksi työnhakijoksi työvoimatoimistoon. 21 Valtionosuus Jos kunta on työllistänyt 16 :n 2 momentissa tarkoitetun työvoimatoimiston osoittaman työttömän henkilön, sillä on oikeus saada työllisyysmäärärahoista työllistämisestä aiheu- 21 Valtionosuus Jos kunta on työllistänyt 16 :n 2 momentissa tarkoitetun työvoimatoimiston osoittaman työttömän henkilön, sillä on oikeus saada työllisyysmäärärahoista työllistämisestä aiheu-

11 1992 vp - HE Voimassa oleva laki tuviin kustannuksiin valtionosuutta työttömyysturvalain (602/84) mukaista suurinta korotettua peruspäivärahaa vastaava määrä henkilöä kohti niiltä päiviltä, joilta kunta on velvollinen maksamaan palkkaa, kuitenkin enintään viideltä päivältä viikossa (normaali valtionosuus). Ehdotus tuviin kustannuksiin valtionosuutta työttömyysturvalain 22 :n 1 momentin mukaista peruspäivärahaa vastaava määrä henkilöä kohti niiltä päiviltä, joilta kunta on velvollinen maksamaan palkkaa, kuitenkin enintään viideltä päivältä viikossa (normaali valtionosuus). Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta Jos oikeus työntekomahdollisuuteen on syntynyt ennen tämän lain voimaantuloa, oikeuteen sovelletaan sen syntymisajankohtana voimassa olleita säännöksiä. Tämän lain 17 :n 2 momenttia, 18 :n 4 momenttia ja 19 b :ää sovelletaan kuitenkin myös sellaiseen työntekomahdollisuuteen, johon oikeus on syntynyt ennen tämän lain voimaantuloa. Tällöin 19 b :n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetun kuuden kuukauden ajan laskeminen voidaan aloittaa aikaisintaan tämän lain voimaantulosta.

12