Sisällys. 1. Yleistä. 3. Talous. 4. Viestintä 4.1 Sisäinen viestintä 4.2 Ulkoinen viestintä. 5. Yhdenvertaisuussuunnitelma
|
|
- Sami Lahti
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Toimintasuunnitelma
2 2(12) Sisällys 1. Yleistä 2. Nuorisovaltuusto hallinnollisesti 2.1 Nuorisovaltuusto 2.2 Nuorisovaltuuston hallitus 2.3 Nuorisovaltuuston alueryhmät 2.4 Nuorisovaltuuston työryhmät 3. Talous 4. Viestintä 4.1 Sisäinen viestintä 4.2 Ulkoinen viestintä 5. Yhdenvertaisuussuunnitelma 6. Vaikuttamistoiminta 6.1 Vaikuttamistoiminta yleisesti 6.2 Osallisuus 6.3 Edustuspaikat 6.4 Suomen Nuorisovaltuustojen liitto ry. 6.5 Muu vaikuttamistoiminta 7. Kärkihankkeet 8. Yhteenveto
3 3(12) 1. Yleistä (jatkossa nuorisovaltuusto) on 12 21vuotiaiden hämeenlinnalaisten nuorten vaikuttamis ja kuulemiskanava. Nuorisovaltuustoon kuuluu 3050 jäsentä, jotka kaupunginhallitus on nimittänyt. Nuorisovaltuuston jäsenet edustavat kaupungin nuoria laajalti, sillä jäsenet jakautuvat hyvin eri puolille kaupunkia, ja kaupungin eri koulut ovat hyvin edustettuina. Nuorisovaltuuston toimintaa johtaa demokraattisesti valittu 13 jäsenen ja puheenjohtajiston muodostama hallitus. Nuorisovaltuusto mahdollistaa kaikille kaupungin nuorille tasavertaiset vaikutusmahdollisuudet. Nuorisovaltuuston toiminta on kaikille avointa ja se on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta toimintaa. Nuorisovaltuusto edustaa nuoria kaupungin toimielimissä. Nuorisovaltuusto tuo nuorten ajatuksia kaupungin toimielinten käsittelyyn, valmistelee esityksiä ja aloitteita sekä seuraa niiden käsittelyä ja kaupungin päätöksentekoa. Nuorisovaltuusto antaa nuorille mahdollisuuden vaikuttaa laajemmalla tasolla kuin esimerkiksi oppilas ja opiskelijakunnissa. Nuorisovaltuuston jäsenet osallistuvat kaupungin päätöksenteon suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin, nuorten etu huomioiden. Nuorisovaltuusto tekee tiivistä yhteistyötä kaupungin päättäjien kanssa. Nuorisovaltuusto pitää yhteyttä kaupungin nuoriin, nuorten parissa työskenteleviin tahoihin ja muihin nuorisovaltuustoihin. Nuorisovaltuusto järjestää vaikuttavia tapahtumia ja on yhteisö, johon jäsenet kuuluvat. Nuorisovaltuuston arvot ovat avoimuus, osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasaarvo. Kaudelle nuorisovaltuusto on asettanut neljä kärkihanketta, jotka jakautuvat kahteen ryhmään. Nuorisovaltuuston toimintaa tukevat hankkeet: Nuorisovaltuusto osallistuu aktiivisesti kaupungin päätöksentekoon ja ylläpitää vuorovaikutteisia välejä kaupungin päättäjiin ja Nuorisovaltuusto viestii tehokkaasti. Kaksi muuta kärkihanketta liittyvät nuorisovaltuuston järjestämään toimintaan: Nuorisovaltuusto järjestää vaikuttavia tapahtumia ja parannetaan nuorten mahdollisuuksia harrastaa.
4 4(12) 2. Nuorisovaltuusto hallinnollisesti 2.1 Nuorisovaltuusto Nuorisovaltuustoon kuuluu kauden alussa 32 jäsentä. Nuorisovaltuuston hallitus voi täydentää nuorisovaltuustoa. Nuorisovaltuusto kokoontuu kaudella vähintään neljä kertaa: syyskuussa järjestettävässä yleiskokouksessa ja leirillä, joulukuussa järjestettävässä kokouksessa ja keväällä 2018 järjestettävässä kokouksessa. Tarvittaessa nuorisovaltuuston hallitus voi kutsua nuorisovaltuuston koolle. Nuorisovaltuusto valitsee itselleen hallituksen ja päättää nuorisovaltuuston suurista linjoista. Nuorisovaltuusto hyväksyy hallituksen valmistelemat julkiset dokumentit, kuten toimintasuunnitelman ja toimintakertomuksen. Nuorisovaltuusto osallistuu kärkihankkeiden suunnitteluun. Nuorisovaltuuston hallitus vastaa toiminnastaan nuorisovaltuustolle ja tiedottaa nuorisovaltuustoa toiminnastaan. Nuorisovaltuuston kaikki jäsenet voivat osallistua nuorisovaltuuston ja nuorisovaltuuston hallituksen perustamien työryhmien toimintaan. 2.2 Nuorisovaltuuston hallitus Nuorisovaltuuston hallitukseen (jatkossa hallitus) kuuluvat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri ja kaudella jäsentä: Juho Nihti, Katri Friman, Ida Stenvall, Leevi Palo, Okko Heiskanen, Sonja Mäenpää, Saara Ojanperä, Nelma Nieminen, Emma Metsälä, Kia Grönlund, Ahti Hyvärinen, Aatu Pulkkinen ja Armin Kellomäki sekä puheenjohtaja Eero Roslander, varapuheenjohtaja Anne Penttilä ja sihteeri Mette Turtiainen. Hallituksen tehtävänä on ylläpitää ja suunnitella nuorisovaltuuston toimintaa sekä valmistella nuorisovaltuuston kokoukset ja niissä käsiteltävät asiat. Hallitus vastaa myös erilaisten juoksevien asioiden hoitamisesta sekä muista tehtävistä, joita nuorisovaltuusto osoittaa sille. Kaudella nuorisovaltuuston edustajat lautakunnissa ja valtuustossa ovat kaikki hallituksen jäseniä, joten hallitus vastaa myös edustamiseen liittyvistä asioista ja oman harkintansa mukaan nuorisovaltuuston poliittisesta kannanmuodostuksesta. Hallitus valmistelee nuorisovaltuusotn toimintasuunnitelman ja toimintakertomuksen. Hallitus tulee kokoontumaan vähintään kerran kuukaudessa ajoittaen kokouksensa siten, että hallitus voi kokouksissaan käsitellä tulevien lautakuntien kokouksien esityslistoja. Hallitus vastaa nuorisovaltuuston asettamien kärkihankkeiden ja toimintasuunnitelman toteuttamisesta muun muassa asettamalla työryhmiä ja tapaamalla tarpeelliseksi koettuja henkilöitä.
5 5(12) 2.3 Nuorisovaltuuston alueryhmät Nuorisovaltuusto jakautuu kantakaupungin, Kalvolan, Lammin ja Hauhon alueryhmiin, jotka suunnittelevat itse toimintaansa tiedottaen siitä hallitusta. Nuorisovaltuusto ja hallitus voi kuitenkin asettaa alueryhmille tehtäviä ja ohjeistaa näitä toiminnassaan. Alueryhmien ensisijainen tehtävä on vastata käytännöllisistä alueellisista kehittämisideoista ja tarvittaessa tuoda ideoitaan hallituksen ja lautakunta sekä valtuusto edustajien tietoon ja pitää yhteyttä alueensa nuoriin sekä oppilaitoksiin markkinoiden NuVaa alueellaan. Kaikki alueryhmät ovat edustettuina nuorisovaltuuston hallituksessa. Alueryhmien toimintaa johtaa alueryhmien puheenjohtajat. Nuorisovaltuuston tavoitteena on tehdä alueryhmätyöskentelystä osallistavaa matalankynnyksen toimintaa, jossa päästään vaikuttamaan käytännönläheisesti nuoria kaikkein lähimpänä oleviin asioihin. 2.4 Nuorisovaltuuston työryhmät Nuorisovaltuusto voi asettaa työryhmiä tarkempaa asioihin paneutumista varten. Työryhmät ovat avoimia kaikille halukkaille nuorisovaltuuston jäsenille ja niille valitaan vastuuhenkilöt hallituksesta. Kaudelle nuorisovaltuusto on asettanut työryhmät kaikille kärkihankkeilleen. Kärkihankkeen edustustyöryhmään kuuluvat nuorisovaltuuston edustajat kaupunginvaltuustossa ja lautakunnissa. Työryhmää johtaa nuorisovaltuuston puheenjohtaja. Viestintätyöryhmään kuuluu nuorisovaltuuston kolmehenkinen viestintätiimi ja muut halukkaat nuorisovaltuutetut. Työryhmää johtaa viestintävastaava. Tapahtuma ja harrastus työryhmiin kuuluu halukkaat nuorisovaltuutetut ja työryhmiä johtaa tehtävään valitut hallituksen jäsenet. Työryhmien toiminta toteutetaan ryhmän jäsenten parhaaksi katsomalla tavalla digitaalisia mahdollisuuksia hyödyntäen. Työryhmien tarkoituksena on suunnitella oman toimintaalueensa toimintaa, selvittää yhteistyömahdollisuuksia, laatia ehdotuksia hallitukselle, suunnitella oman toimintaalueensa hankkeita ja toteuttaa hallituksen niille asettamia tehtäviä. 3. Talous Hallitus valmistelee nuorisovaltuuston hyväksyttäväksi budjetin asian tullessa ajankohtaiseksi. Nuorisovaltuusto tulee kohdentamaan rahoja oman toimintansa pyörittämiseen, viestintään sekä erilaisiin hankkeisiin.
6 6(12) 4. Viestintä 4.1 Sisäinen tiedotus Nuorisovaltuuston sisäistä tiedottamista tullaan hoitamaan ensisijaisesti Whatsappin välityksellä. 4.2 Ulkoinen viestintä ja markkinointi Nuorisovaltuuston on valinnut keskuudestaan kolmen hengen viestintätiimin, jonka toiminnasta vastaa pääviestintävastaava. Viestinnän on tarkoitus olla aktiivista, sillä aktiivinen viestintä kertoo aktiivisesta toiminnasta. Viestintä on pääasiallisesti sähköistä. Kaudelle asetettu kärkihanke nuorisovaltuusto viestii tehokkaasti sekä nuorisovaltuuston viestintäsuunnitelma ohjaavat nuorisovaltuuston viestintää ja markkinointia. Jokainen nuorisovaltuutettu pyrkii toiminnallaan nuorisovaltuutettuna markkinoimaan nuorisovaltuustoa ja levittämään positiivista kuvaa nuorisovaltuuston toiminnasta. Nuorisovaltuuston viestintä ja sitä kautta brändi rakentuu useista eri elementeistä. Yhteistyö eri sidosryhmien kanssa, puheenvuorot tilaisuuksissa ja erilaiset materiaalit vahvistavat nuorisovaltuuston tunnettavuutta. Mediassa nuorisovaltuustoa edustaa ensisijaisesti puheenjohtaja ja tiedotusvastaava. 5. Yhdenvertaisuus Nuorisovaltuuston jäsenet sitoutuvat seuraavaan: Nuorisovaltuusto on yhteisö, jossa kaikkia sen jäseniä kohdellaan kunnioittavasti. Nuorisovaltuuston toiminnassa ohjeistetaan puhumaan toisille ystävällisesti ja kunnioittamaan toisten identiteettiä, moninaisuutta ja mielipiteen vapautta. Nuorisovaltuuston kokouksissa kunnioitetaan muiden mielipiteitä, annetaan kaikkien äänen kuulua eikä häiritä kokouksen kulkua. Nuorisovaltuusto pyrkii toiminnallaan tasaarvon edistämiseen ja moninaisuutta kunnioittavan ilmapiirin luomiseen. Nuorisovaltuuston tavoitteena on myös tunnistaa ja poistaa käytäntöjä, jotka tuottavat ja ylläpitävät eriarvoisuutta. Nuorisovaltuuston kaikessa vuorovaikutuksessa edistetään luottamuksen ja arvostuksen syntymistä ihmisten kesken. Arvostuksen ja luottamuksen perustana on ymmärrys siitä, että ihmiset ovat erilaisuudestaan huolimatta samanarvoisia ja että erilaisuus on nuorisovaltuuston toiminnassa rikkaus. Toiminnassa pyritään välttämään ihmisiin kohdistuvia stereotypioita, jotka voivat loukata ihmisiä. Nuorisovaltuusto huolehtii, ettei sen toiminta, materiaalit tai tiedottaminen ole syrjivää tai vihamielistä
7 7(12) ketään kohtaan. Toisten kunnioittaminen ja jokaisen ihmisen arvokkuus otetaan huomioon nuorisovaltuuston toiminnassa. 6. Vaikuttamistoiminta 6.1 vaikuttamistoiminta yleisesti Nuorisovaltuusto tulee olemaan aktiivinen osa kunnan arkea ja ottamaan osaa päätöksentekoon. Nuorisovaltuusto vastaa kuntalain 26 toteutumisesta toimien nuorten edunvalvojana ja äänitorvena. Toteuttaakseen tavoitteitaan ja tarkoitustaan nuorisovaltuusto tekee yhteistyötä oppilaitosten, kaupungin, muiden nuorisovaltuustojen ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Vaikuttamisessa kaupungin päätöksentekoon noudatetaan kärkihankkeelle Nuorisovaltuusto osallistuu aktiivisesti kaupungin päätöksentekoon ja ylläpitää vuorovaikutteisia välejä päättäjiin kirjattuja toimenpiteitä. Oppilaitos vierailujen ja oppilas sekä opiskelijakunnissa edustamisen välityksellä nuorisovaltuusto vaikuttaa kouluissa. Viestinnän keinoin, lausunnoin ja kannanotoin sekä tuomalla nuorten näkökulmaa esiin erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa nuorisovaltuusto vaikuttaa suoraan ja välillisesti. Voidakseen vaikuttaa edellä mainitusti nuorisovaltuusto vierailee kouluissa, viestii kärkihankkeensa mukaisesti tehokkaasti, kirjoittaa kannanottoja, odottaa lausuntopyyntöjä ja osallistuu monen tyyppisiin tilaisuuksiin. Vaikuttamistoiminnan ja edustamisen tueksi nuorisovaltuusto laatii itselleen vuosikellon. 6.2 Osallisuus Nuorisovaltuuston keskeinen arvo on osallisuus, jolla nuorisovaltuusto ei tarkoita vain nuorten vaikuttamista osana edustuksellista demokratiaa, vaan osallisuus johon nuorisovaltuusto pyrkii, on paljon enemmän: mielipiteen kysymistä, mukaan ottamista ja yhteisöllisyyttä. Osallisuus on laajaalainen kokemusperäinen tunne kuulluksi tulemisesta ja yhteisöön, elinympäristöön tai yhteiskuntaan kuulumisesta. Nuorisovaltuusto pitää asiaa korkeassa arvossa, sillä nuorisobarometrissa 2016 havaittiin, että vain 56% nuorista kokee olevansa yhteiskunnan jäseniä ja 33% ei ole löytänyt mielekkäitä vaikuttamiskeinoja. Nuorisovaltuusto pyrkii vastaamaan osallisuuteen liittyviin haasteisiin ennen kaikkea kärkihankkeidensa välityksellä. Nuorisovaltuusto pyrkii omassa toiminnassaan toimimaan nuorisobarometrissa havaittua osallisuuden eriarvoisuutta vastaan. Yhteistä päätöksentekoa kohtaan kohdistuvaa vähäistä kiinnostusta nuorisovaltuusto pyrkii lisäämään kartoittamalla nuorten ääntä luoden osallisuutta, lisäämällä nuoriin kohdistuvaa demokratiakasvatusta omalla toiminnallaan, pyrkimällä politiikan selkeyteen puhumalla politiikasta
8 8(12) ymmärrettävästi ja havainnollistamalla vaikutukset nuoriin ja tiedottamalla nuoria koskevasta päätöksenteosta oman viestintäsuunnitelmansa mukaisesti. 6.3 Edustuspaikat lla on Hämeenlinnan kaupunginvaltuustossa ja lautakunnissa kaksi (2) puhe ja läsnäolooikeudellista edustajaa. Lisäksi nuorisovaltuusto on edustettuna erilaisissa työryhmissä ja hankkeissa, kuten lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelmassa, joihin se on kutsuttu. Toimielimissä edustavat nuorisovaltuutetut tuovat nuorten äänen päätöksentekoon ja edesauttavat päätöksenteon nuorisovaikutusten arviointia. Edustajat toimivat toimielimissä aktiivisesti nuorten etu huomioiden. Hallitus käy kokouksissaan läpi edellisten ja tulevien toimielinten kokousten asioita, jotta nuorisovaltuuston edustajien esiintuomat näkökulmat toisivat mahdollisimman laajasti koko nuorisovaltuuston ja sitä kautta kaikkien nuorten äänen päätettäviin asioihin. Nuorisovaltuuston edustajat perehtyvät käsiteltäviin asioihin etukäteen. Edustajat pyrkivät edustustehtävissään luomaan keskusteluyhteyksiä päättäjiin ja verkostoitumaan. Edustuspaikkojen kautta nuorisovaltuutetuilla on erinomainen mahdollisuus tiedottaa päättäjiä nuorisovaltuuston toiminnasta. Edustuspaikat jakautuvat seuraavasti: Kaupunginvaltuusto: Eero Roslander ja Juho Nihti Sivistys ja hyvinvointi lautakunta: Armin Kellomäki ja Anne Penttilä Kaupunkirakenne lautakunta: Nelma Nieminen ja Ahti Hyvärinen Sosiaali ja terveyslautakunta: Sonja Mäenpää ja Saara Ojanperä 6.4 Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry. kuuluu Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton Hämeen piiri ry:n toimintaalueelle. Nuorisovaltuusto kannustaa jäseniään olemaan aktiivisia piirin ja liiton toiminnassa ja osallistumaan piirin sekä liiton koulutustapahtumiin. Korkeiden osallistumismaksujen vuoksi nuorisovaltuusto budjetin myötä tukee tapahtumiin lähtemistä. Nuorisovaltuustojen liiton korkeimmassa päättävään elimessä, liittokokouksessa edustamisen nuorisovaltuusto kokee tärkeäksi ja edustajien osallistumista tuetaan budjetin myötä. Keväällä
9 9(12) järjestettävässä nuorisovaltuustojen liiton nuorten vaikuttajien huipputapaamisessa nuorisovaltuustoa edustaa ensisijaisesti puheenjohtaja. Olemalla osa valtakunnallista Nuvayhteisöä nuorisovaltuutetut voivat tuoda Hämeenlinnaan ajatuksia ja ideoita muilta nuorisovaltuustoilta ja liiton koulutuksista. Nuorisovaltuusto kannustaa liiton toiminnassa aktiivisesti mukana olevia jäseniään pyrkimään Suomen nuorisovaltuustojen liiton Hämeen piirin piirihallitukseen edustamaan piirin suurinta nuorisovaltuustoa. Budjetin myötä nuorisovaltuusto kouluttaa itseään liiton paikallisilla koulutuksilla. 6.5 Muu vaikuttamistoiminta Nuorisovaltuusto tukee ja kannustaa jäseniään olemaan aktiivisia oppilas ja opiskelijakuntien toiminnassa sekä muissa yhteiskunnallisissa tehtävissä. Muissa luottamustehtävissä toimivia nuorisovaltuutettuja kannustetaan hyödyntämään muuta toimintaa toimissaan nuorisovaltuustossa ja toisinpäin. Nuorisovaltuusto pyrkii olemaan jäseniensä välityksellä edustettuna mahdollisimman monessa oppilas ja opiskelijakunnan hallituksessa voidakseen tehdä tiivistä yhteistyötä oppilaitosten kanssa. 7. Kärkihankkeet Nuorisovaltuusto on asettanut kaudelle neljä kärkihanketta, joiden toteuttamisesta vastaa nuorisovaltuuston hallitus. Toiminta tullaan muodostamaan kärkihankkeiden ympärille ja niitä pyritään edistämään tehokkaasti. Kärkihankkeille on nimetty vastuuhenkilöt ja työryhmät. Hallitus käsittelee hankkeiden etenemistä kokouksissaan ja tiedottaa niiden etenemisestä nuorisovaltuustoa. Hallitus pyrkii saavuttamaan nuorisovaltuuston asettamia tavoitteita toimintasuunnitelmaan listattujen toimenpiteiden tuella. Kärkihankkeita pyritään nostamaan esiin formaalissa ja infoformaalissa yhteistyössä kaupungin ja päättäjien kanssa. Nuorisovaltuusto tekee yhteistyötä kärkihankkeiden toteutuksessa myös kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Kärkihankkeista kirjataan erillinen tavoiteohjelma, jonka avulla nuorisovaltuusto pyrkii saamaan tavoitteitaan päättäjien tietoon.
10 10(12) Kärkihanke Tavoitteet Toimenpiteet Nuorisovaltuusto osallistuu aktiivisesti kaupungin päätöksentekoon ja ylläpitää vuorovaikutteisia välejä päättäjiin. Nuorisovaltuusto viestii tehokkaasti Avoin ja rehellinen keskusteluyhteys kaupunkiin ja päättäjiin Nuorisovaltuusto on aktiivisesti mukana päätöksenteossa Nuorisovaltuusto tuo monialaisesti nuorten näkökulmaa päätettäviin asioihin Nuorisovaltuuston toiminta otetaan sopivalla vakavuudella huomioon ja eri toimijoiden asenteet nuorten vaikuttamista kohtaan ovat kunnossa Nuorisovaltuusto toimii aktiivisesti sosiaalisessa mediassa Yhteydestä riippuen nuorisovaltuusto välittää itsestään rentoa, ajankohtaista ja nuorisovaltuuston vaikuttamistoiminnasta informoivaa sisältöä. Nuorisovaltuusto tekee itseään tunnetuksi päättäjille ja nuorille viestinnän keinoin. Nuorisovaltuusto tapaa päättäjiä formaalisti ja informaalisti eri yhteyksissä ja pyrkii keskustelemaan eri puolueiden kanssa linjoistaan Vahvistetaan yhteistyötä muiden vaikuttajaryhmien (vammais ja vanhusneuvoston) ja muiden nuorten edunvalvonta sektorin yhdistysten (Suomen lukiolaisten liiton ja ammattiinopiskelevien liittojen edustajat Hämeenlinnassa) kanssa Nuorisovaltuuston edustajat toimivat aktiivisesti lautakunnissa Nuorisovaltuusto kirjoittaa kannanottoja ja lausuntoja, ja toivoo yhteistyötä kaupungilta lausuntopyyntöjen muodossa Tiedotetaan päättäjiä ja muita toimijoita nuorisovaltuuston toiminnasta uutiskirjeellä. Nuorisovaltuustojen linjojen selkeyttämiseksi kärkihankkeista muodostetaan erillinen tavoiteohjelma Uusien sosiaalisten medioiden käyttöönotto o Snapchat (Sarahah), Facebook, Youtube ja Twitter Viestintäyhteistyötä kaupungin kanssa o Jakopyyntöjä kaupungille Instagramin käytön tehostaminen, jopa livetason lähetystä, Säännöllinen päivittäminen Viestitään ajankohtaisista asioista virallisesti mm. tiedottamalla NuVan toiminnasta ja kannanotoista sekä epävirallisemmin nuorisovaltuuston muusta
11 11(12) Nuorisovaltuusto järjestää vaikuttavia tapahtumia Nuorisovaltuusto järjestää vaikuttavia tapahtumia, jotka tavoittavat mahdollisimman laajasti kaupungin nuoria Nuorisovaltuusto viestii onnistuneilla tapahtumilla toiminnasta. Tiedotetaan päättäjiä NuVan toiminnasta säännöllisesti Suunnitellaan ja toteutetaan NuVan esittelyvideo Säännölliset kannanotot o Julkaistaan kannanottoja mm. facebookissa ja lähetetään kannanottoja paikallislehdille Viestitään päätöksenteosta ymmärrettävästi ja havainnollistetaan vaikutukset nuoriin Tiedotetaan mediaa NuVan toiminnasta Vpäiviin nuorisovaltuuston edustaja Budjetin myötä hankitaan viestintämateriaaleja Viestitään reealiaikaisesti Snapchatin ja Twitterin välityksellä: informaalisti snapchatissa nuorille, formaalisti Twitterissa Nuorisovaltuusto kartoittaa tapahtumia, joissa se voisi olla edustettuna Nuorisovaltuusto järjestää ajankohtaisia tapahtumia eri teemoilla nuorille ja kaikille kuntalaisille Järjestetään nuorisovaltuuston omaa toimintaa edistäviä sisäisiä tapahtumia Tapahtumilla joko välitetään tietoa nuorisovaltuustosta tai järjestetään toimintaa nuorille Nuorisovaltuuston tapahtuma työryhmä suunnittelee ja kartoittaa tapahtumia, joissa nuorisovaltuusto voisi olla osallisena tai järjestää
12 12(12) Parannetaan nuorten mahdollisuuksia harrastaa Kaikilla nuorilla mahdollisuus harrastaa Yhteistyötä kaupungin ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa Parannetaan nuorten harrastusmahdollisuuksia Selvitetään mahdollisuutta harrastusseteliin Harrastamisen lisääntyvän kilpailuhenkisyyden vastapainoksi höntsävuoroja Pyritään avartamaan harrastamista käsitteenä o Vedotaan seuroja ja järjestöjä tarjoamaan nuorille mahdollisuus tutustua harrastukseen ilmaiseksi demotuntien avulla o Huomioidaan muutkin harrastukset kuin liikuntaharrastukset Koulujen ovet auki o Selvitetään yhteistyömahdollisuuksia o Selvitetään käytännön asioita kaupungin kanssa Järjestetään nuorisovaltuuston, asianosaisten kaupungin toimijoiden ja asianosaisten kolmannen sektorin toimijoiden välinen keskustelutilaisuus, jossa kartoitetaan hankkeen mahdollisuuksia ja realiteetteja Toimintasuunnitelman lisäksi toimintasuunnitelman tavoitteista kirjataan tavoiteohjelma, nuorisovaltuusto laatii itselleen viestintäsuunnitelman ja vuosikellon. 8. Yhteenveto Hyväksytty nuorisovaltuuston kokouksessa Lisätietoja: Eero Roslander, puheenjohtaja: eero.roslander@pp.inet.fi
Sisällys. Toimintakertomus
Sisällys 1. Yleistä 2. Nuorisovaltuusto hallinnollisesti 2.1 Nuorisovaltuusto 2.2 Nuorisovaltuuston hallitus 2.3 Nuorisovaltuuston alueryhmät 2.4 Nuorisovaltuuston työryhmät 3. Talous 4. Viestintä 4.1
Sisällys. 1. Yleistä. Hämeenlinnan nuorisovaltuusto Toimintasuunnitelma
Sisällys 1. Yleistä 2. Hallinto 2.1 Nuorisovaltuusto 2.2 Nuorisovaltuuston hallitus 2.3 Nuorisovaltuuston puheenjohtajisto 2.4 Nuorisovaltuuston alueryhmät 2.5 Hallinnolliset tavoitteet 3. Talous 4. Viestintä
VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset
ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.
PÖYTÄKIRJA 4 / Aika Keskiviikko klo Aulangon tekosaaret
Aika Keskiviikko 30.5.2018 klo 18.20 19.20 Paikka Läsnä Aulangon tekosaaret Roslander Eero, puheenjohtaja Ojanperä Saara, 2. varapuheenjohtaja, kokouksen sihteeri Backlund Lidia Heiskanen Okko (saapui
Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2019
Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2019 Loviisan nuorisovaltuusto 1 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite 2. Toimintasäännön soveltaminen 3. Nuorisovaltuuston valitseminen 4. Järjestäytyminen, tehtävät
VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset
ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut
PAIMION NUORISOVALTUUSTO. Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ
PAIMION NUORISOVALTUUSTO Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ Paimion nuorisovaltuusto toimii Paimion kaupungin nuorisopalveluiden kanssa yhteistyössä ja sen toimipaikka on. sallii siitä käytettävän
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä
1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon
HÄMEENLINNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ
1 (8) HÄMEENLINNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite Nuorisovaltuusto mahdollistaa kaikille kaupungin nuorille tasavertaiset vaikutusmahdollisuudet nuoria koskevissa
Nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous
Nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous Aika: 2.9.2018 klo 13.04 14.45 Paikka: Keinusali, Arx-talo (Keinusaarentie 1) Läsnä: Ekman Janette Gynther Joona Heiskanen Okko Karrimaa Heta Kirvesmäki Venla Könnömäki
LAIHIAN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ
LAIHIAN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanhallituksessa x.x.2018 x 1 Sisällys 1. NUORISOVALTUUSTON TARKOITUS JA TAVOITE 2 2. TOIMINTASÄÄNNÖN SOVELTAMINEN 2 3. NUORISOVALTUUSTON VALITSEMINEN
LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET
LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET Käsitelty Lempäälän nuorisovaltuuston kokouksessa 18.3.2008 Käsitelty liikunta- ja nuorisojaoston kokouksessa 3.4.2008 1. Lempäälän Nuorisovaltuuston toiminta-ajatus
Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa!
Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa! Me Itse ry on kehitysvammaisten ihmisten oma kansalaisjärjestö. Rahoittajamme on STEA = Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus Me Itse ry on valtakunnallinen
Salon kaupunki PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu
Salon kaupunki Saapunut Salon kaupunki PÖYTÄKIRJA 1/2019 365/00.02.14.15/2019 1 (10) Kokousaika klo 15.30 Kokouspaikka Salon kaupungintalo, Tuomi Käsiteltävät asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus
HÄMEENLINNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ
1 (8) HÄMEENLINNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite Nuorisovaltuusto mahdollistaa kaikille kaupungin nuorille tasavertaiset vaikutusmahdollisuudet nuoria koskevissa
Espoon kaupunki Pöytäkirja 39. Nuorisovaltuusto 09.04.2014 Sivu 1 / 1
Nuorisovaltuusto 09.04.2014 Sivu 1 / 1 39 Toimintasuunnitelma 2014 ESPOON NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin
TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto
TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON
Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto Säännöt
Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajiston työvaliokunta/paavilainen Sääntömuutosehdotus Edustajiston sääntöihin Versio 280215 Edustajiston syksyn kasvokkaistapaamisen pohjalta Suomen Nuorisovaltuustojen
Nuorisoneuvoston toimintaohje
1 (5) Nuorisoneuvoston toimintaohje 2 (5) Sisällysluettelo 1 Nuorisoneuvoston tarkoitus... 3 2 Nuorisoneuvoston kokoonpano... 3 3 Nuorisoneuvoston tehtävät... 3 4 Nuorisoneuvoston toimikausi ja ikäraja...virhe.
Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. Nuorisovaltuusto Sivu 1 / 1
Nuorisovaltuusto 24.01.2013 Sivu 1 / 1 5 Toimintasuunnitelma 2013 ESPOON NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013
TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista
OPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi
OPPILASKUNTAKANSIO www.sastamalannuoret.fi 2015-2016 SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi Sisällys OSALLISUUS JA VAIKUTTAMINEN... 2 Yhteisökasvatuksen ja osallisuuden periaatteet... 2 Oppilaskuntaosallisuus...
Pelkosenniemen kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö alkaen
Pelkosenniemen kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö 1.6.2017 alkaen 1 Toiminnan tarkoitus Nuorisovaltuusto on poliittisesti, uskonnollisesti sekä aatteellisesti sitoutumaton nuorten vaikuttajaryhmä,
Nuorisovaltuuston yleiskokous
Nuorisovaltuuston yleiskokous Aika: Maanantai 20.8.2018 klo 17.10-18.13 Paikka: Arx-talo, Keinusali (Keinusaarentie 1, Hämeenlinna) Läsnä: Roslander Eero, puheenjohtaja Ojanperä Saara, sihteeri Turtiainen
Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 241/12.05.
Nuorisolautakunta 3 5.03.07 Kunnanhallitus 5 7.03.07 Kunnanhallitus 55 0.05.07 Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 4/.05.00/07 Nuorisolautakunta 5.03.07 3 Kuntalaki (40/05) velvoittaa kuntia huolehtimaan
PÖYTÄKIRJA 3/2017 KOKOUS Aika Paikka Läsnä Poissa
PÖYTÄKIRJA 3/2017 KOKOUS Aika torstai 30.11.2017 klo 17.30-20.08 Paikka Läsnä Poissa Hauhon Yhtenäiskoulu (Tanhuantie 2, Hauho) Roslander Eero, puheenjohtaja Turtiainen Mette, sihteeri Backlund Lidia Grönlund
Espoon kaupunki Kokouskutsu 32. Nuorisovaltuusto 14.03.2012 Sivu 1 / 1
Nuorisovaltuusto 14.03.2012 Sivu 1 / 1 32 Toimintasuunnitelma 2012 ESPOON NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin
Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa
Edustajiston kokouksessa Lahdessa 21.03.2015 Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto kokoontui vuoden 2015 ensimmäiseen kasvokkaintapaamiseen Lahdessa 21.03.2015. Kokouksen lisäksi paikalla olleet edustajat
edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia
1 Vieremän nuorisovaltuusto TOIMINTASÄÄNTÖ 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia toimia nuorison äänenä lautakunnissa
PELKOSENNIEMEN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ
PELKOSENNIEMEN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty Khall Voimaantulo: 1.6.2017 Sisällys 1 Toiminnan tarkoitus... 3 2 Nuorisovaltuuston jäsenet ja niiden valinta... 3 3 Nuorisovaltuuston
Tampereen nuorisovaltuuston johtosääntö Suurkokouksessa
Tampereen nuorisovaltuuston johtosääntö Suurkokouksessa 25.4.2017 1. Luku Nuorisovaltuuston perusta ja tarkoitus 1 Toiminnan perusta Tampereen nuorisovaltuusto on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti
Uusi kuntalaki Demokratia ja osallistuminen
Uusi kuntalaki 2015 - Demokratia ja osallistuminen Kuntamarkkinat 10- Mervi Kuittinen Laissa säädettäisiin: Kunnan asukkaiden osallistumisoikeutta koskeva luku (5. luku) kunnan asukkaiden äänioikeudesta
Lempäälän nuorisovaltuuston toimintasääntö
Lempäälän nuorisovaltuuston toimintasääntö 1 Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite Nuorisovaltuuston tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorison asemaa Lempäälän kunnassa. Nuorisovaltuusto edustaa nuoria
Imatran kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö
Imatran kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 20.3.2017 Voimassa 1.4.2017 alkaen Sisällysluettelo 1 Nuorisovaltuuston asema... 3 2 Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite...
Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite
Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite Nuorisoneuvoston tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia
Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Esityslista 1/2019
AIKA: 17.1.2019 klo 16.30 - PAIKKA: Laitilan Nuokkari, Kaukolantie 19, 23800 Laitila OSALLISTUJAT: Jäsenet: Antola Maria Harikkala Heta Hiekka Anne Koskela Maria Kylä-Puhju Nuppu Laurila Niklas Mäkelä
Turun nuorisovaltuuston säännöt (Nuorisovaltuusto )
Turun nuorisovaltuuston säännöt (Nuorisovaltuusto 28.1.2014 8) 1 Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite Toiminta-ajatus Nuorisovaltuusto on nuorten edustaja ja asiantuntijaelin Turun kaupungissa. Se ajaa
Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela
Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa Sakari Kela 14.9.2017 Kunnan olemassaolon tarkoitus? Edellytysten luominen kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumisen ja vaikuttamisen toteutumiselle.
TOIVAKAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ
TOIVAKAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Sisältö: 1 Toiminta-ajatus 2 Tarkoitus 3 Kokoonpano ja valitseminen 4 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 5 Tehtävät ja toimenkuvat 6 Toimintasuunnitelma ja kertomus
KITTILÄN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT -KYSELY
KITTILÄN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT -KYSELY Tervetuloa vastaamaan Lapsiystävällinen kunta (LYK) -alkukartoituskyselyyn, jonka ovat työstäneet koordinaatioryhmän jäsenet Tiina Huilaja, Maija Linnala, Aila Moksi ja
Valtimon nuorisovaltuuston toimintasääntö 1. Nuorisovaltuustotoiminta on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta.
Kh 16.10.2017 162 Valtimon nuorisovaltuuston toimintasääntö 1. Nuorisovaltuustotoiminta on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta. 2. Nuorisovaltuuston tehtävät: edistää ja kehittää nuorten
MANU-ryhmä. Keski-Suomen maakunnallista nuorisovaltuustoa valmisteleva ryhmä
MANU-ryhmä Keski-Suomen maakunnallista nuorisovaltuustoa valmisteleva ryhmä Taustaa Keski-Suomessa on ollut maakunnallinen nuorten vaikuttajaryhmä vuodesta 2011 Maakuntauudistustyön myötä luotiin luonnos
Saapuvilla olleet jäsenet Autio Marko varapuheenjohtaja. Jokioja Sanni. Markkola Roosa
Kihniön nuorisovaltuusto ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kokousaika tiistai 20.2.2018 klo 16:30-18:40 Kokouspaikka Kihniön yhtenäiskoulu Saapuvilla olleet jäsenet Autio Marko varapuheenjohtaja Hylkinen
Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt
Punkalaitumen kunta Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt 1 Nuorisovaltuuston tarkoitus, tavoite ja tehtävät Edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman poliittista tai uskonnollista sidonnaisuutta
1. Yleistä. 2. Hallinto JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA
1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon
Suomen Changemakerin säännöt
Suomen Changemakerin säännöt Hyväksytty jäsenkokouksessa 6.10.2012 1 Tavoitteet ja yleiset toimintaperiaatteet A) Tavoite Suomen Changemaker on nuorten vaikuttamisverkosto, jonka tavoitteena on globaali
METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia
METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia 2015-2019 Visio METKA on Suomen suurin ja vaikuttavin opiskelijakunta niin taloudellisin kuin toiminnallisin mittarein mitattuna.
Muut saapuvilla olleet: Paula Mäkelä yhteisöpedagogi Emilia Veijola. Mio-Ossian Ojanen
1 (6) Nuorisovaltuuston 3. kokous Kokoustiedot Aika: 22.5.2018 klo 16.00-17.14 Paikka: Saapuvilla olleet jäsenet: Martinsali Ville Virtanen, puheenjohtaja Aleksi Suro, 1. varapuheenjohtaja Sofia Källström,
Salon kaupunki / /2017
Salon kaupunki PÖYTÄKIRJA 1/2017 1(14) Salon kaupunki 207/00.02.12.02/2017 Kokousaika 11.1.2017 klo 16.59 18.44 Kokouspaikka Salon kaupungintalo (kokoustila Mänty), Tehdaskatu 2 Käsitellyt asiat Otsikko
Espoon nuorisovaltuuston säännöt Nuorisovaltuusto
Espoon nuorisovaltuuston säännöt 2016 2017 1 Nuorisovaltuusto Espoon nuorisovaltuusto (jatkossa nuorisovaltuusto) on 13 18-vuotiaiden espoolaisten yleisillä vaaleilla valittu Espoon kaupungin (jatkossa
Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä
Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä Aluehallintovirastot arvioivat säännöllisesti kuntien peruspalveluja. Nuorisotoimen vuoden 2017 arviointikohteena
Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa
6. TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA VASTUUTAHOT 1 Toimenpide-ehdotukset ovat syntyneet jyväskyläläisille lapsille ja nuorille tehtyjen alkukartoitusten, Jyväskylän kaupungin palvelualueille tehtyjen kyselyjen
Yhdenvertaisuussuunnittelun tarkoituksena on tunnistaa ja poistaa käytäntöjä, jotka aiheuttavat ja ylläpitävät eriarvoisuutta.
Suomen Sulkapalloliiton yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma Hyväksytty liittohallituksessa 9.12.2015 Yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta heidän sukupuolestaan,
Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 1/2019
AIKA: 17.1.2019 klo 16.35-17.45 PAIKKA: Laitilan Nuokkari, Kaukolantie 19, 23800 Laitila OSALLISTUJAT: Jäsenet: Laurila Niklas Vuorela Ilmari Saloniemi Oskari puheenjohtaja I. varapuheenjohtaja II. varapuheenjohtaja
Osallisuus ja vaikuttaminen kuntalaissa alkaen (2017)
Osallisuus ja vaikuttaminen kuntalaissa alkaen (2017) 2018-2021 sääntöjen tarkoituspykälässä 1 valtuuston vastuu ov-keinoista 22 -aloiteoikeus 23 -kansanäänestysaloite 24-25 - vaikuttamiselimet (vanhusneuvosto)
Kiimingin kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö
Kiimingin kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö Sivistysjaosto 22.9.2009 TOIMINTA-AJATUS - Nuorten silimin Nuorisovaltuuston tarkoituksena on saada Kiimingissä nuorten ääni kuuluville, ideat esille ja
Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017
Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä
Teollisuusdemarien toimintaohje
1 1 Ammattiosaston ryhmätoiminta Ammattiosasto on liiton toiminnan ja järjestäytymisen perusyksikkö, jonka päätehtävä on tukea työpaikkojen edunvalvontaa, järjestämistä ja jäsenhankintaa. 1.1 Ammattiosaston
TOIMINTASUUNNITELMA 2016
Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin
NUORTEN OSALLISUUS VAHVISTUU YHTEISTYÖSSÄ
NUORTEN OSALLISUUS VAHVISTUU YHTEISTYÖSSÄ OSALLISUUS OSAAMISKESKUKSET Kaksi osallisuuden osaamiskeskusta Allianssin osaamiskeskus: Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry Nuorten Akatemian hallinnoima yhteenliittymä,
Kouvolan kaupunki Nuorisovaltuuston toimintasääntö. Voimaan
Kouvolan kaupunki Nuorisovaltuuston toimintasääntö Voimaan 1.1.2018 Sisällysluettelo 1. Toimintasäännön soveltaminen... 1 2. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite... 1 3. Nuorisovaltuuston valitseminen...
Hyväksytty: Viitasaaren kaupunginhallitus Viitasaaren nuorisovaltuuston toimintasääntö
Hyväksytty: Viitasaaren kaupunginhallitus 22.1.2018 11 Viitasaaren nuorisovaltuuston toimintasääntö Sisällys 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite... 4 2. Toimintasäännön soveltaminen... 4 3. Nuorisovaltuuston
HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016
HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016 1. Johdanto Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto - SAMOK ry edustaa lähes 140 000 ammattikorkeakouluopiskelijaa. Vuonna 2013 SAMOKilla
Maanantaina klo
ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2017 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Maanantaina 12.6.2017 klo 15.30-17.00 Kunnantalo, kokoushuone 2 Tytti
TOIMINTASUUNNITELMA 2015
Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin
AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ
AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Kaupunginhallitus/valtuusto hyväksynyt 13.09.2006 Akaan kaupunki Sääntökokoelma NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1
Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017
Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 10.10.2016 Hyväksytty syyskokouksessa 01.11.2016 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1. KESKI-UUDENMAAN
Katsaus maakuntien erityisryhmien vaikuttamistoimielinten oppaan suunnitteluun
Katsaus maakuntien erityisryhmien vaikuttamistoimielinten oppaan suunnitteluun Hankekoordinaattori Heli Väisänen II Järjestötyöpaja, Rauma 22.11.2017 Liittyy maakunta- ja sote-uudistukseen perustetaan
Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018
Vantaan vanhusneuvosto Hyväksytty 18.1.2018 Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018 Kuntalain 27 ja vanhuspalvelulaina 11 mukaan vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri
Edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia
1 Sisällysluettelo 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite... 1 2. Toimintasäännön soveltaminen... 1 3. Nuorisovaltuuston valitseminen... 1 4. Tehtävät ja toimenkuvat... 3 5. Nuorisovaltuuston järjestäytyminen...
KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013
JOHTOSÄÄNTÖ sivu 1(6) KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 I JOHTOSÄÄNNÖN SOVELTAMISALA 1 Johtosäännössä määrätään siitä luottamusjohdon toiminnasta, joka ei sisälly sääntöihin,
Tulevaisuuden Orimattila Asukkaiden osallisuuden ja vaikuttamisen kehittämisohjelma
Tulevaisuuden Orimattila Asukkaiden osallisuuden ja vaikuttamisen kehittämisohjelma 2016-2017 Orimattilan visio 2020: Itsenäinen Orimattila on uudistumiskykyinen ja yhteisöllinen maaseutukaupunki metropolialueen
Kirkkonummen kunta Kokouskutsu 1 (14) Nuorisovaltuusto Kirkkonummen kunnantalo (Ervastintie 2), Kirkkonummisali
Kirkkonummen kunta Kokouskutsu 1 (14) Aika 31.10.2017, klo 17:00 Paikka Kirkkonummen kunnantalo (Ervastintie 2), Kirkkonummisali Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan
RAISION KAUPUNGIN VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA
RAISION KAUPUNGIN VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2020 Raision vammaisneuvosto 26.9.2018 VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2020 Sisällys VUOSILLE 2018-2020... 0 YLEISTÄ...
JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012
JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012 19.3.2012 SISÄLLYS: 1. Viestinnän tavoitteet ja periaatteet 2. JKY:n hallituksen viestinnälliset vastuualueet 3. JKY:n viestintäkanavat 4. Viestintäsuunnitelman
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry. Ohjesääntö
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Ohjesääntö Tällä ohjesäännöllä
Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 1/2017
AIKA: tiistai 9.5.2017 klo 17:25 18:06 PAIKKA: Nuokkari, Kaukolantie 19, 23800 Laitila PAIKALLA: Lahtonen Erika Ihanmäki Jussi Vuorela Ilmari Elo Jalmar Nieminen Tino Nurminen Säde Pöykiö Riku Rantala
Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto
Nuorisolautakunta 3 5.03.07 Kunnanhallitus 5 7.03.07 Kunnanhallitus 55 0.05.07 Kunnanvaltuusto 56 9.05.07 Nuorisovaltuuston perustaminen 4/.05.00/07 Nuorisolautakunta 5.03.07 3 Kuntalaki (40/05) velvoittaa
NUORISOVALTUUSTOT Turvallisesti yhdessä
NUORISOVALTUUSTOT Turvallisesti yhdessä 1.11.2017 Mikä on nuorisovaltuusto? Nuorisovaltuustot ovat poliittisesti sitoutumattomia nuorten vaikuttajaryhmiä, jotka toimivat omissa kunnissaan ajamassa paikallisten
Alavieskan kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö
1 Alavieskan kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö Hyväksytty kunnanhallituksessa xx.xx.2018 02.10.2017 2 Sisällysluettelo 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite... 3 2. Toimintasäännön soveltaminen...
Edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia
1 Sisällysluettelo 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite... 1 2. Toimintasäännön soveltaminen... 1 3. Nuorisovaltuuston valitseminen... 1 4. Tehtävät ja toimenkuvat... 3 5. Nuorisovaltuuston järjestäytyminen...
TOIMINTASUUNNITELMA 2017
TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA
Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto.
PARKANON KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON SÄÄNNÖT 1 Parkanon Nuorisovaltuusto Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto.
Nuorten kuuleminen ja osallisuus. Siiloista kokonaisuuteen Pori Sivistysjohtaja Eija Mattila Huittisten kaupunki
Nuorten kuuleminen ja osallisuus Siiloista kokonaisuuteen 9.2.2018 Pori Sivistysjohtaja Eija Mattila Huittisten kaupunki KAUPUNKISTRATEGIA 2017-2025 VISIO 2025 - Hulluna Huittisiin! Huittinen on turvallinen
Tampereen nuorisovaltuuston johtosääntö Hyväksytty suurkokouksessa
Tampereen nuorisovaltuuston johtosääntö Hyväksytty suurkokouksessa 3.5.2018 1. Luku Nuorisovaltuuston perusta ja tarkoitus 1 Toiminnan perusta Tampereen nuorisovaltuusto on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti
Toimintasuunnitelma 2018
Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna
Asiantuntijalausunto hallituksen esityksestä maakuntalaiksi (HE 15/2017) eduskunnan hallintovaliokunta puheenjohtaja Kimi Uosukainen
Asiantuntijalausunto hallituksen esityksestä maakuntalaiksi (HE 15/2017) eduskunnan hallintovaliokunta 5.5.2017 puheenjohtaja Kimi Uosukainen YLEISTÄ Lausunnossa hallituksen esitystä maakuntalaiksi tarkastellaan
Nuorisovaltuuston johtosääntö (päivitetty )
Nuorisovaltuuston johtosääntö (päivitetty 9.1.2017) 1 Nuorisovaltuuston tarkoitus Siilinjärven Nuorisovaltuusto on siilinjärveläisistä nuorista koostuva kunnanhallituksen alainen nuoria koskevien asioiden
Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta
Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta Kenen osallisuus?-seminaari 2.9.2014 Neuvotteleva virkamies Inga Nyholm Kuntalain valmisteluaikataulu Hallituksen esitysluonnos kuntalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi
PÖYTYÄN NUORISOVALTUUSTO Johtosääntö
PÖYTYÄN NUORISOVALTUUSTO Johtosääntö Pöytyän nuorisovaltuuston johtosääntö Pöytyän nuorisovaltuusto Pöytyän kunta Vapaa-aikapalvelut 10/2015 Pöytyän nuorisovaltuuston johtosääntö 12.10.2015 Eerika Karjalainen,
Tulevaisuuden kunta parlamentaarinen työryhmä. Kimi Uosukainen, puheenjohtaja 3.6.2016 Helsinki
Tulevaisuuden kunta parlamentaarinen työryhmä Kimi Uosukainen, puheenjohtaja 3.6.2016 Helsinki Mikä on Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto? Nuorten osallisuuden asiantuntijajärjestö, joka on perustettu vuonna
Pyhäjoen kunnan. nuorisovaltuuston johtosääntö
Pyhäjoen kunnan nuorisovaltuuston johtosääntö Kunnanhallitus 10.7.2017 1 Sisällysluettelo 1 Tarkoitus ja tavoite... 3 2 Yleiset määräykset... 3 2.1 Johtosäännön soveltaminen... 3 2.2 Sääntöjen muuttaminen...
Tehyn hallitus valitaan valtuuston järjestäytymiskokouksessa. Hallitukseen kuuluu 12 jäsentä, Tehyn puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat.
TEHYN SITKERYHMÄN TOIMINTAOHJEET 30.5.2016 Toimintaohjeet päivitetään SITKE-ryhmän valtakunnallisessa kokouksessa. 1. TAUSTAA Tehyn päätöksenteko-organisaatio muodostuu valtuustosta ja hallituksesta. VALTUUSTO
Helsingin osallisuusmalli. Osallisuustyöryhmä
Helsingin osallisuusmalli Osallisuustyöryhmä 5 havaintoa valmistelusta 1. Kaikki haluavat, että Helsinki on entistä parempi kaupunki. 2. Ihmiset ovat valmiita antamaan asiantuntemustaan ja osaamistaan
Pietarsaaren lukion oppilaskunnan säännöt. Sisällysluettelo. Sivu 1
Sisällysluettelo 1. Nimi, kotipaikka ja kieli... 2 2. Tarkoitus... 2 3. Toiminnan laatu... 2 4. Jäsenet... 2 5. Oppilaskunnan johto... 2 6. Oppilaskunnan yleiskokouksen aika, koollekutsuminen sekä laillisuus
Pori 7.11.2007 Ajankohtaista maaseutuverkostosta. Päivi Kujala, MMM, Maaseutuverkostoyksikkö
Pori 7.11.2007 Ajankohtaista maaseutuverkostosta, MMM, Maaseutuverkostoyksikkö Maaseutuverkosto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman toimijat Ahvenanmaan maaseudun kehittämisohjelman toimijat Sivu
Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan kuntajakoselvityksen viestintäsuunnitelma
Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan kuntajakoselvityksen viestintäsuunnitelma Käsitelty työvaliokunnassa 28.8.2007 ja ohjausryhmässä 17.9.2007 Laatijat: viestintäpäällikkö Helinä Mäenpää ja
Avoimesti ja yhdessä. Oma Hämeen viestintäsuunnitelma päivitetty, hyväksytty / VATE
Avoimesti ja yhdessä Oma Hämeen viestintäsuunnitelma 2016 2019 päivitetty, hyväksytty 24.11.2017 / VATE Sisältö 1. Viestintä maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelun tukena... 2 2. Viestinnän tavoitteet
Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä Katja Syvärinen
Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä 13.10.2015 Katja Syvärinen Mitä haluamme kun haluamme kuntalaisten osallisuutta? Hiljaisia kuntalaisia? Tyytyväisiä