KIRKKOLAINSÄÄDÄNNÖN KODIFIOINTI

Transkriptio

1 KIRKKOLAINSÄÄDÄNNÖN KODIFIOINTI Kirkkohallituksen asettaman kirkkolainsäädännön kodifiointitoimikunnan mietintö Suomen ev.lut. kirkon keskushallinto Sarja C 2009:2

2 KIRKKOHALLITUS Helsinki 2009 ISSN

3 Kirkkohallitukselle Kirkkohallitus käynnisti kirkkolainsäädännön kodifioinnin asettamalla toimikunnan, jonka tehtävänä oli a) tutkia kirkkolainsäädännön perusteita siten, että erityisesti selvitetään kirkkooikeudellisesti se kirkkolain materiaalinen ala, johon kuuluvista asioista olisi välttämätöntä säätää edelleen nykyisessä kirkkolainsäätämisjärjestyksessä, ja b) hahmotella perusratkaisu siihen, millä säädöstasolla ja missä säätämisjärjestyksessä muusta kirkkoa koskevasta normistosta säädetään. Toimikunta jätti mietintönsä (Kirkkolaki 2010 Kirkkolainsäädännön perusteita ja kirkkolain alaa tutkineen toimikunnan mietintö, Sarja C 2006:9). Saatuaan mietinnöstä lausunnot kirkkohallitus käynnisti kodifioinnin toisen vaiheen asettamalla uuden toimikunnan, jonka tehtäväksi tuli laatia mennessä ehdotus kirkkolainsäädännön kodifioimiseksi Kirkkolaki toimikunnan suuntaviivojen mukaisesti. Toimikunnan puheenjohtajaksi nimettiin kirkkoneuvos Matti Halttunen ja muiksi jäseniksi hiippakuntadekaani Gunnar Grönblom, talousjohtaja Irmeli Hakkarainen, vanhempi hallitussihteeri Joni Hiitola, kirkkohallituksen sihteeri, sittemmin kirkolliskokouksen sihteeri Katri Kuuskoski, agrologi Johannes Leppänen, lakimiesasessori Pekka Leino, piispa Kari Mäkinen, käräjätuomari Outi Nokso-Koivisto, lakimiesasessori, sittemmin kirkkoneuvos Pirjo Pihlaja, hallinto-oikeustuomari Pirjo Pyhäjärvi, lainsäädäntöneuvos, sittemmin markkinaoikeustuomari Eija Siitari-Vanne, kirkkoherra Pertti Simola ja kirkkoneuvos Risto Voipio. Toimikunnan sihteeriksi määrättiin lakimiesasessori Matti Mäkinen. Toimikunta sai oikeuden kutsua pysyviä asiantuntijoita osallistumaan työhön ja kuulla muita asiantuntijoita työnsä aikana. Kirkkohallitus myönsi myöhemmin toimikunnalle jatkoajan asti. Toimikunta otti nimekseen kirkkolainsäädännön kodifiointitoimikunta. Työskentelyssään toimikunta on käyttänyt apunaan asettamiaan valmistelutyöryhmiä, joihin on kuulunut toimikunnan jäsenten lisäksi asiantuntijoina taloussuunnittelupäällikkö Maija-Liisa Hietakangas, maankäyttöpäällikkö Harri Palo, kirkkoneuvos Leena Rantanen, lakimies Arja Rossinen, hallintopäällikkö Mikko Tähkänen ja johtaja Kai Vahtola. Työryhmät ovat pitäneet 14 kokousta ja toimikunta 24 kokousta. Toimikunta on laatinut esityksensä soveltuvin osin hallituksen esityksen laatimisesta annettujen ohjeiden mukaisesti pyrkien kuitenkin laatimaan esityksensä ensi sijassa kirkon sisäistä päätöksentekoa silmällä pitäen. Saatuaan tehtävänsä suoritetuksi kirkkolainsäädännön kodifiointitoimikunta jättää mietintönsä esityksineen kirkkohallitukselle. Toimikunnan jäsen Gunnar Grönblom on jättänyt esitykseen eriävän mielipiteen. Helsingissä huhtikuun 20 päivänä 2009.

4 Matti Halttunen Gunnar Grönblom Irmeli Hakkarainen Joni Hiitola Katri Kuuskoski Johannes Leppänen Pekka Leino Kari Mäkinen Outi Nokso- Koivisto Pirjo Pihlaja Pirjo Pyhäjärvi Eija Siitari-Vanne Pertti Simola Risto Voipio Matti Mäkinen

5 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle uusi kirkkolaki, joka korvaisi vuonna 1993 annetun voimassa olevan kirkkolain. Esitys on kirkkoa koskevan lainsäädännön kokonaiskodifiointi, jonka tavoitteena on rakenteellisesti nykyistä johdonmukaisempi ja käyttäjän kannalta selkeämpi kirkkolaki. Siinä otetaan huomioon perustuslain ja muun lainsäädännön edellyttämät muutostarpeet ja erityisesti perustuslain säädöstasovaatimus kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä. Esityksen kodifiointiluonteen vuoksi siihen ei sisälly kirkon ja valtion välisiä suhteita koskevia muutoksia. Muutenkin esitys on pääasiassa lainsäädäntötekninen lukuun ottamatta eräitä jäljempänä mainittavia kirkollishallinnon omista kehittämistarpeista johtuvia muutoksia. Kirkkojärjestys esitetään vastaavalla tavalla uudistettavaksi. Kirkkojärjestyksen hyväksyisi nykyiseen tapaan kirkolliskokous kirkkolaissa olevan valtuutuksen nojalla. Kirkkojärjestyksessä olisi kirkon järjestysmuotoa, hallintoa ja toimintaa koskevat tarkemmat ja lakia alemmanasteiset säännökset. Kirkkojärjestys noudattaisi mahdollisimman pitkälle samaa rakennetta ja lukujakoa kuin kirkkolaki. Erillistä kirkon vaalijärjestystä ei enää säädettäisi, vaan kirkollisia vaaleja koskevat lakia alemmanasteiset säännökset sijoitettaisiin kirkkojärjestyksen 3 lukuun. Vaikka esitys on pääasiassa lainsäädäntötekninen, siihen sisältyy myös eräitä sisällöllisiä muutosesityksiä. Kirkon hallintoa kevennettäisiin purkamalla alistusmenettelyä siltä osin kuin se on mahdollista kirkon järjestysmuodon perusteella. Seurakuntien alistusvelvollisuutta kiinteän omaisuuden luovutustilanteissa rajoitettaisiin kaava-alueilla. Lisäksi seurakunnan hautausmaakaavaa ja hautausmaan käyttösuunnitelmaa sekä jumalanpalveluksen alkamisajan muutosta koskevien päätösten alistamisvelvollisuudesta luovuttaisiin. Kirkollisia vaaleja koskevissa säännöksissä on otettu huomioon yleisen vaalilain kehitys ja kirkolliskokouksen tekemät päätökset. Seurakuntavaalit muuttuisivat yksipäiväisiksi. Samalla käyttöön otettaisiin kirkon yhteisen jäsentietojärjestelmän pohjalta laaditut ilmoituskortit, jos seurakunta jakautuu äänestysalueisiin. Pappien virkaan ja ikään perustuvista äänioikeusrajoituksista luovuttaisiin hiippakuntavaltuusto- ja kirkolliskokousvaaleissa sekä piispan, pappisasessorin ja lääninrovastin vaaleissa. Tämä lisäisi äänioikeutettujen pappien kuten myös piispanvaalissa maallikkoäänestäjien määrää. Piispanvaalissa ehdotetaan valitsijayhdistyksen koon kasvattamista siten, että 30 vaalissa äänioikeutettua henkilöä voisi asettaa papin ehdolle piispanvaaliin. Lisäksi esityksen vaalisäännöksiin sisältyy useita pienempiä muutosehdotuksia. Kirkollista arkistotointa kehitettäisiin ottamalla kirkkolakiin ja kirkkojärjestykseen aikaisempaa kattavammat säännökset kirkollisesta arkistotoimesta. Kirkossa noudatettaisiin soveltuvin osin yleistä arkistolainsäädäntöä. Esitykseen sisältyy seurakunnan jäsenen kirkollisverovelvollisuutta koskevan sääntelyn tekninen uudistaminen kumoamalla evankelisluterilaisten seurakuntien virkataloista ja rahastoista annettu laki ja säätämällä uusi laki evankelis-luterilaisten seurakuntien jäsenten verovelvollisuudesta seurakunnalle. Samalla kumottaisiin vanhentuneena eräiden kirkollisten suoritusten perusteista annettu laki. Edelleen esitetään kumottavaksi kirkon keskusrahastosta annettu laki. Tarpeelliset säännökset Kirkon keskusrahastosta otettaisiin kirkkolakiin ja kirkkojärjestykseen. Esitykseen sisältyy myös teknisluonteisia tarkistuksia evankelis-luterilaisen kirkon virkaehtosopimuksista annettuun lakiin ja evankelis-luterilaisen kirkon eläkelakiin. Esitys on tarkoitettu annettavaksi kevään 2010 kirkolliskokoukselle, jolloin se voisi hyväksyä esityksen toimikautensa aikana. Tällöin uusi kirkkolaki ja muu kirkollinen lainsäädäntö voisi tulla voimaan viimeistään vuoden 2013 alusta.

6 2 SISÄLLYS ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ... 1 SISÄLLYS... 2 YLEISPERUSTELUT Johdanto Nykytila Lainsäädäntö ja käytäntö Yleistä uskonnollisten yhdyskuntien asemasta Evankelis-luterilaisen kirkon asema ja suhde valtioon Evankelis-luterilaista kirkkoa koskeva lainsäädäntö Nykytilan arviointi Kirkkolain ja kirkkojärjestyksen muutokset Kirkkolain ja kirkkojärjestyksen muutosten taustoja ja syitä Säädöstasovaatimus Yleisen lainsäädännön vaatimukset Kirkon omat tarpeet Parokiaalijärjestelmä Kirkollinen arkistotoimi Muun kirkollisen lainsäädännön muutostarve Asian valmistelu Kirkkolainsäädännön perusteita ja alaa tutkinut toimikunta Toimikunnan mietinnöstä annetut lausunnot Kirkkolainsäädännön kodifiointitoimikunta Kodifiointitoimikunnalle toimitetut aloitteet ja esitykset Kodifiointitoimikunnassa esillä olleet muut hankkeet Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset Tavoitteet Keskeiset ehdotukset Kirkkolain ala Kirkkolain ja kirkkojärjestyksen rakenne Kirkkolaki Kirkkojärjestys Muiden kirkollisten lakien rakenteelliset muutokset Muita ehdotukseen sisältyviä uudistuksia Alistusmenettelyn muutokset Kirkollisiin vaaleihin liittyvät muutokset Kirkollishallinnon arkistotointa koskevat säännökset Kirkolliset vaakunat, sinetit ja leimat Esityksen vaikutukset Taloudelliset vaikutukset Vaikutukset viranomaisten toimintaan Alistus Arkistotoimi Muut yhteiskunnalliset vaikutukset Riippuvuus muista esityksistä... 41

7 YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT Lakiehdotusten perustelut Kirkkolaki luku Yleiset säännökset luku Kirkollinen jaotus A. Hallinnollinen ja kielellinen jaotus B. Seurakuntajaotuksen muutos luku Kirkolliset vaalit A. Yleiset säännökset vaalikelpoisuudesta ja luottamustoimesta B. Seurakuntavaalit ja kirkkoherranvaali C. Hiippakunnassa toimivat vaalit Hiippakuntavaltuuston jäsenten ja kirkolliskokousedustajien vaalit Piispanvaali D. Erinäiset säännökset luku Kirkon ja seurakunnan talous luku Pappisvirka luku Henkilöstö Yleiset säännökset Virkasuhteen alkaminen Työnantajan velvollisuudet Viranhaltijan velvollisuudet Virkasuhteessa tapahtuvat muutokset Virkavapaa Lomauttaminen Virkasuhteen päättyminen Virantoimituksesta pidättäminen Erinäiset säännökset luku Seurakunta ja seurakuntayhtymä A. Yleiset säännökset seurakunnan toiminnasta ja hallinnosta B. Seurakunnan hallinto Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto C. Seurakuntayhtymä D. Muut yhteistoiminnan muodot E. Kiinteistöt ja rakennussuojelu F. Hautaustoimi G. Kirkonkirjat luku Hiippakunta luku Kirkon keskushallinto A. Kirkolliskokous B. Piispainkokous C. Kirkkohallitus D. Kirkon ulkoasiain neuvosto E. Kirkon keskusrahasto F. Kirkon työmarkkinalaitos luku Hallintomenettely luku Muutoksenhaku ja alistaminen A. Muutoksenhaku B. Alistaminen luku Erinäiset säännökset

8 4 13 luku Voimaantulo ja siirtymäsäännökset Laki evankelis-luterilaisten seurakuntien jäsenten velvollisuudesta suorittaa veroa seurakunnalle Laki evankelis-luterilaisen kirkon virkaehtosopimuksista annetun lain muuttamisesta Laki evankelis-luterilaisen kirkon eläkelain muuttamisesta luku Yleiset säännökset luku Eläketurvan rahoitus Voimaantulo Kirkkojärjestysesityksen perustelut luku Yleiset säännökset luku Seurakuntajaotuksen muuttaminen luku Kirkolliset vaalit A. Seurakuntavaalit Yleiset säännökset Äänioikeutettujen luettelo Ehdokasasettelu ja vaalien valmistelu Ennakkoäänestys ja kotiäänestys Vaalitoimitus, äänestäminen ja vaalin tuloksen vahvistaminen Poikkeukselliset seurakuntavaalit B. Kirkkoherranvaali C. Hiippakunnassa toimitettavat vaalit Hiippakuntavaltuuston jäsenten ja kirkolliskokousedustajien vaalit Piispanvaali Tuomiokapitulin pappisasessorin ja lääninrovastin vaalit luku Kirkon ja seurakunnan talous luku Pappisvirka luku Henkilöstö Virkoja koskevat yleiset säännökset Virkoja koskevat erityiset säännökset luku Seurakunta ja seurakuntayhtymä A. Seurakunnan toiminta Kirkon pyhät toimitukset Kristillinen kasvatus ja opetus sekä konfirmaatio Sielunhoito ja rippi sekä diakonia ja lähetystyö B. Seurakunnan hallinto Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto C. Kappeliseurakunta ja seurakuntapiiri D. Seurakuntayhtymä Seurakuntayhtymän perustaminen Yhteinen kirkkovaltuusto ja yhteinen kirkkoneuvosto Seurakuntaneuvosto Seurakuntien muu yhteistoiminta F. Kiinteistöt ja hautaustoimi Kirkko ja kappeli Hautaustoimi G. Kirkonkirjat

9 5 8 luku Hiippakunta Piispa Tuomiokapituli Lääninrovasti luku Kirkon keskushallinto A. Kirkolliskokous B. Piispainkokous C. Kirkkohallitus D. Kirkon keskusrahasto luku Erinäiset säännökset Tarkemmat säännökset ja määräykset Voimaantulo Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys SÄÄNNÖSEHDOTUKSET RINNAKKAISTEKSTIT ERIÄVÄ MIELIPIDE

10 6 YLEISPERUSTELUT 1 Johdanto Evankelis-luterilaisella kirkolla on Suomessa erityinen julkisoikeudellinen asema, jolla on pitkä historiallinen tausta. Kirkon järjestysmuodosta ja hallinnosta säädetään kirkkolaissa (1054/1993), jota koskee erityinen säätämisjärjestys. Kirkolliskokouksella on yksinomainen aloiteoikeus kirkkolain säätämiseen, muuttamiseen ja kumoamiseen kirkkolain 2 luvun 2 :n nojalla, joka perustuu perustuslain 76 :ään. Kirkolliskokouksen ehdotusta ei voida enää sisällöllisesti muuttaa lainsäädäntöprosessissa. Perustuslakia edeltäneen Suomen hallitusmuodon 83 :n 1 momentissa oli vastaavanlainen säännös, ja jo vuoden 1869 kirkkolaissa annettiin kirkolliskokoukselle yksinomainen oikeus ehdottaa kirkkolain säätämistä, muuttamista, selittämistä ja kumoamista. Nykyinen kirkkolaki on tullut voimaan 1 tammikuuta Sillä toteutettiin kirkossa pitkään valmisteltu kirkkolain jakaminen eduskunnan säätämään kirkkolakiin sekä kirkon itsensä antamiin kirkkojärjestykseen (1055/1993) ja kirkon vaalijärjestykseen (1056/1993). Nämä kirkolliskokouksen hyväksymät säädökset tulivat voimaan samanaikaisesti kirkkolain kanssa. Kirkkolain säätämisen jälkeen maaliskuussa 2000 on tullut voimaan uusi Suomen perustuslaki. Sen edellyttämä normien säädöstasovaatimus on lukuisissa asiaryhmissä korkeampi kuin se, joka vallitsi Suomen hallitusmuodon (94/1919) aikana kirkkolain jakoa valmisteltaessa luvuilla ja jonka mukaan nykyinen kirkkolainsäädännön normijärjestelmä on rakennettu. Myös yleistä hallintolainsäädäntöä on kirkkolain säätämisen jälkeen uudistettu laajamittaisesti. Kun kirkolla on lisäksi ollut omia tarpeita muuttaa kirkkolainsäädäntöä, on enintä osaa 1994 voimaan tulleen kirkkolain säännöksistä muutettu. Kirkkolain, kirkkojärjestyksen ja kirkon vaalijärjestyksen säännösten systematiikka ja eheys ei lainsäädäntöteknisesti eikä käyttäjän kannalta ole paras mahdollinen. Kirkkolain lisäksi kirkollisista asioista säädetään eräissä kirkollisissa laeissa, jotka ovat eduskunnan tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä säätämiä lakeja, joita kuitenkin sovelletaan vain evankelis-luterilaisessa kirkossa. Eräät näistä laeista on säädetty luvulla ja ne ovat jo osin vanhentuneita. Näitä lakeja ei uudistettu nykyistä kirkkolakia valmisteltaessa. Osin niitä on uudistettu myöhemmin erillishankkeilla, mutta osa on edelleen jäänyt vanhentuneeksi. Kirkkolaki ehdotetaan uudistettavaksi kokonaisuudessaan. Uudistus on pääasiassa lainsäädäntötekninen. Esityksen tavoitteena on luoda nykyistä johdonmukaisempi ja käyttäjän kannalta aikaisempaa selkeämpi kirkkolaki, jossa on otettu huomioon uuden perustuslain vaatimukset. Tavoitteena on saattaa kirkkoa koskeva lainsäädäntö muutoinkin vastaamaan perustuslain vaatimuksia. Kirkon ja valtion suhteisiin tai kirkon julkisoikeudelliseen asemaan ei esitetä muutoksia. Evankelis-luterilaisten seurakuntien jäsenten velvollisuudesta suorittaa veroa seurakunnalle ehdotetaan säädettäväksi uusi laki, joka korvaisi seurakunnan jäsenten osalta asiasisällöltään samanlaisen evankelisluterilaisten seurakuntien virkataloista ja rahastoista annetun lain (106/1966) 13 :n, jossa tästä velvollisuudesta nyt säädetään. Lisäksi kirkon keskusrahastosta annettu laki (895/1941) esitetään kumottavaksi ja asiasisällöltään tarpeelliset säännökset otettavaksi kirkkolakiin ja kirkkojärjestykseen. Myös kirkkojärjestys ehdotetaan vastaavalla tavalla uudistettavaksi. Uutena ratkaisuna esitetään kirkon vaalijärjestyksen kumoamista ja siinä olevien säännösten siirtämistä kirkkojärjestyksen vaaleja koskevaan lukuun. Näin saataisiin osaltaan vähennettyä kirkkoa koskevia säädöksiä.

11 7 2 Nykytila 2.1 Lainsäädäntö ja käytäntö Yleistä uskonnollisten yhdyskuntien asemasta Uskonnon- ja omantunnonvapaus on Suomessa turvattu perusoikeutena perustuslain 11 :ssä. Tarkemmin uskonnonvapauden käyttämisestä säädetään uskonnonvapauslaissa (453/2003). Uskonnollisia yhdyskuntia ovat uskonnonvapauslain mukaan evankelisluterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkkokunta sekä rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat. Evankelis-luterilaisella kirkolla ja ortodoksisella kirkolla on erityinen julkisoikeudellinen asema. Mainitut kirkot ja niiden seurakunnat ovat julkisyhteisöjä, joiden asema ja järjestysmuoto perustuvat niitä koskevaan erilliseen lainsäädäntöön. Rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat puolestaan ovat yksityisoikeudellisia yhteisöjä, joiden rekisteröinnistä säädetään uskonnonvapauslaissa. Vuoden 2008 lopussa suomalaisista 80,6 prosenttia kuului evankelis-luterilaiseen kirkkoon, 1,1 prosenttia ortodoksiseen kirkkoon ja yhteensä noin 1,3 prosenttia muihin uskonnollisiin yhdyskuntiin Evankelis-luterilaisen kirkon asema ja suhde valtioon Evankelis-luterilaisen kirkon järjestysmuodosta ja hallinnosta säädetään kirkkolaissa, jota koskee erityinen perustuslain 76 :ään perustuva säätämisjärjestys. Kirkkolain 2 luvun 2 :n mukaan kirkolliskokouksella on yksinomainen aloiteoikeus kirkkolain säätämiseen, muuttamiseen ja kumoamiseen. Valtion lainsäädäntöelimet eivät voi muuttaa ehdotusta, paitsi tekemällä asiasisältöön vaikuttamattomia lainsäädäntöteknisiä korjauksia, ja näistäkin on ennen oikaisun tekemistä saatava kirkkohallituksen lausunto. Kirkon jäsenet osallistuvat kirkollisveroa maksamalla kirkon ja seurakuntien toimintaan tarvittavien menojen kattamiseen. Kirkollisveron maksuvelvollisuus perustuu evankelisluterilaisten seurakuntien virkataloista ja rahastoista annetun lain 13 :n säännökseen. Kirkon ja valtion suhteita on vähitellen kehitetty kirkon itsenäisyyttä lisäävällä tavalla. Vuoden 1994 alussa voimaan tulleessa kirkkolaissa osa kirkkoa koskevasta normistosta siirrettiin kirkon oman normiantovallan puitteissa syntyviin kirkkojärjestykseen ja kirkon vaalijärjestykseen, jotka antaa kirkolliskokous. Kirkkolain uudistuksessa poistettiin maininta kirkon ylimmän hallinnon kuulumisesta maan hallitukselle. Tuomiokapitulilaitos on vuoden 1997 alusta siirretty kirkon kustannettavaksi ja sen virat ja viranhaltijat piispat mukaan lukien muodollisestikin kirkon viroiksi ja viranhaltijoiksi. Samassa yhteydessä siirrettiin myös kuurojenpapin virat ja viranhaltijat kirkolle. Tämän jälkeen ei valtion talousarvioon ole enää sisältynyt määrärahoja evankelis-luterilaiselle kirkolle, vaan seurakuntien rahoitus perustuu niiden verotusoikeuteen. Tasavallan presidentin oikeus nimittää piispat on lakannut 1 päivänä maaliskuuta 2000 lukien perustuslain voimaan tullessa. Sen jälkeen yksinomaan vaali on ollut ratkaiseva. Vuoden 2004 alusta hautausmaiden perustaminen on siirtynyt opetusministeriöltä kirkkohallitukselle. Samoin vuoden 2004 alusta kirkolliskokouksen päätöksiä hiippakuntajaosta ei ole enää tarvinnut alistaa valtioneuvoston vahvistettavaksi. Lainkäyttötehtävät puolestaan ovat siirtyneet kirkollisilta viranomaisilta yleisiin hallinto-oikeuksiin niin ikään vuoden 2004 alusta lukien. Kirkkohallituksen esityksessä kirkolliskokoukselle 1/2008 esitetään, ettei kirkollisen rakennuksen olennaista muutosta tai purkamista koskevia seurakunnan ja kirkkohallituksen päätöksiä enää alistettaisi opetusministeriön vahvistettavaksi, vaan nämä asiat jäisivät kirkkohallituksen päätettäväksi. Esityksen toteutuessa opetusministeriön tehtävä kirkollisia rakennuksia käsittelevänä alistusviranomaisena lakkaisi. Tärkeänä kirkon ja valtion siteenä on edelleen valtioneuvoston ja kenttäpiispan edustus kirkolliskokouksessa. Kenttäpiispa on kenraalin arvoinen valtion sotilaspappi. Valtioneuvoston edustajan kirkolliskokouksessa tulee olla kirkon jäsen. Korkeimpien oikeuksien

12 8 aloitteesta lakia on muutettu niin, että korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus eivät enää vuodesta 1998 lähtien ole nimittäneet edustajaa kirkolliskokoukseen. Kirkon ja valtion suhteiden merkittävimmät asiaryhmät ovat kirkkolain erityinen säätämisjärjestys sekä valtiovallan oikeus säätää kirkollisverotuksesta, kirkon eläkelainsäädännöstä, kirkon virka- ja työehtolainsäädännöstä, muusta kirkon taloudellisesta lainsäädännöstä ja hautaustoimesta, väestökirjanpitoon liittyvistä seurakuntien tehtävistä sekä koululainsäädäntöön sisältyvästä oppilaan oman uskonnon mukaisesta uskonnonopetuksesta. Valtio kustantaa edelleen sotilassielunhoidon ja vankiloiden sielunhoidon Evankelis-luterilaista kirkkoa koskeva lainsäädäntö Nykyinen kirkkolaki on tullut voimaan 1 päivänä tammikuuta Kirkkolaissa on säännökset kirkon tunnustuksesta ja tehtävästä, kirkkolain säätämisjärjestyksestä, kirkon hallinnollisesta ja kielellisestä jaotuksesta, kirkollisista viroista, seurakunnan, hiippakunnan ja kirkon yhteisestä hallinnosta, kirkollisten vaalien perusteista, kirkon viranhaltijoihin kohdistuvasta kurinpitomenettelystä sekä kirkollisen viranomaisen päätökseen kohdistuvasta oikaisumenettelystä ja kirkollisvalituksesta. Kirkkolain 1 luvussa on säännökset kirkon tunnustuksesta, tehtävästä ja jäsenyydestä. Kirkon tehtävänä on tunnustuksensa mukaisesti julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimia muutenkin kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi. Kirkon jäsenyys perustuu kasteeseen ja kirkon jäseneksi liittymisestä ja kirkosta eroamisesta on voimassa, mitä kirkkolaissa ja uskonnonvapauslaissa säädetään. Kirkkolain 2 luvussa säädetään kirkkolain säätämisjärjestyksestä sekä kirkolliskokouksen oikeudesta antaa kirkkojärjestys ja kirkon vaalijärjestys. Kirkon hallinnollista ja kielellistä jakoa koskevat säännökset ovat kirkkolain 3 luvussa. Kirkon jäsenet kuuluvat seurakuntiin, joilla on kullakin määrätty alueensa. Seurakuntajako puolestaan noudattaa kuntajakoa siten, että kukin kunta on kokonaisuudessaan saman seurakunnan tai seurakuntayhtymän alueella. Kirkollista hallintoa varten maa on jaettu hiippakuntiin, joita on tällä hetkellä yhdeksän kappaletta ja joihin seurakunnat kuuluvat. Hiippakunnan lakkauttamisesta ja perustamisesta päättää kirkolliskokous. Hiippakunnat on jaettu rovastikuntiin, joista päättää hiippakunnan tuomiokapituli. Seurakunnat ovat joko suomen- tai ruotsinkielisiä taikka kaksikielisiä, jollei seurakunnan kielestä tai siihen liittyvistä muista jäsenyysedellytyksistä seurakuntaa perustettaessa tai muutoin erikseen muuta määrätä. Ruotsinkieliset seurakunnat ja ne seurakunnat, joiden väestön enemmistö on ruotsinkielisiä, kuuluvat Porvoon hiippakuntaan. Muut seurakunnat kuuluvat muihin hiippakuntiin, joiden väestön enemmistö on puolestaan suomenkielisiä. Kirkollishallinnossa noudatetaan soveltuvin osin kielilakia (423/2003). Seurakunnan toiminnasta säädetään kirkkolain 4 luvussa. Seurakunnan tehtävänä on toteuttaa kirkon tehtävää ja huolehtia jumalanpalvelusten pitämisestä, kasteen ja ehtoollisen toimittamisesta sekä muista kirkollisista toimituksista, kristillisestä kasvatuksesta ja opetuksesta, sielunhoidosta, diakoniasta ja lähetystyöstä sekä muista kristilliseen sanomaan perustuvista julistus- ja palvelutehtävistä. Luvussa on lisäksi säännökset kirkollisista juhlapäivistä ja seurakunnan toiminnassa käytettävästä kielestä. Kirkon virasta, jolla tarkoitetaan kirkon hengellistä virkaa, säädetään kirkkolain 5 luvussa. Virka on pappisvirka, johon kutsutaan ja johon vihitään piispan toimittamassa pappisvihkimyksessä. Pappisviran tehtävinä ovat evankeliumin julistaminen, jumalanpalveluksen toimittaminen ja pyhien sakramenttien jakaminen, muiden kirkollisten toimitusten hoitaminen sekä yksityinen sielunhoito ja rippi. Kirkkolain 6 luvussa säädetään kirkon, seurakunnan ja seurakuntayhtymän viranhaltijoista ja työntekijöistä sekä heidän oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan. Luku sisältää säännökset muun muassa terveydentilaa kos-

13 9 kevista tarkastuksista ja selvityksistä, rikosrekisteriotteen esittämisestä virkaan nimittämisen ja virkasuhteeseen ottamisen edellytyksenä, viranhaltijoiden lomautusmenettelystä ja irtisanomisesta sekä viranhaltijan virantoimituksesta pidättämisestä. Seurakunnan kirkkoherra valitaan seurakuntalaisten suorittamalla kirkkoherranvaalilla. Seurakunnan toimielimet ottavat palvelukseen muut viranhaltijat ja työntekijät. Kirkkolain 7 11 luvuissa on säännökset seurakunnista ja seurakuntayhtymistä. Seurakunnat ovat kirkon hallintorakenteessa keskeisessä asemassa ja muodostavat kirkon järjestysmuodossa perusyksikön, jossa kirkon hengellinen toiminta pääasiassa tapahtuu. Esimerkiksi kirkon taloudellisista resursseita huomattavin osa käytetään seurakuntahallinnon piirissä. Seurakunnan toimielimiä ovat kirkkovaltuusto, kirkkoneuvosto ja johtokunnat. Seurakunnan ylin päättävä elin kirkkovaltuusto valitaan seurakuntavaaleilla neljäksi vuodeksi kerrallaan. Kirkkovaltuusto valitsee kirkkoneuvoston, joka on kirkkovaltuuston kokouksia valmisteleva ja sen päätöksiä täytäntöönpaneva elin. Kirkkoneuvoston puheenjohtajana on kirkkoherra ja muina jäseninä luottamushenkilöitä. Kirkkoneuvosto toimii myös seurakunnan toiminnan yleisessä johdossa ja johtaa seurakunnan hallintoa sekä talouden ja omaisuuden hoitoa. Kirkkovaltuuston toimivaltaa voidaan siirtää kirkkoneuvostolle ja sen toimivaltaa puolestaan kirkkoneuvoston alaisille johtokunnille sekä seurakunnan viranhaltijoille. Seurakunnat voivat hoitaa tehtäviään seurakuntayhtymänä. Seurakuntayhtymä on pakollinen silloin, kun saman kunnan alueella on useampia seurakuntia. Näiden on tällöin muodostettava seurakuntayhtymä. Seurakuntayhtymää varten hyväksytään perussääntö, jossa määrätään seurakuntayhtymän hoidettavaksi annettavat tehtävät sekä annetaan muut määräykset, jotka ovat tarpeen seurakuntayhtymän ja sen seurakuntien toimivallan osoittamiseksi. Lain mukaan seurakuntayhtymän on hoidettava asiat, jotka koskevat seurakuntayhtymään kuuluvien seurakuntien kirkollisverotusta, kirkollisverojen ja muiden yhteisten tulojen jakoa seurakuntien kesken ja Kirkon keskusrahastoon suoritettavia maksuja sekä talousarviota, rahatointa, kirjanpitoa, tilinpäätöstä ja tilintarkastusta. Lisäksi seurakuntayhtymä hoitaa eräitä laissa mainittuja seurakuntayhtymään kuuluvien seurakuntien henkilöstöasioita. Seurakuntayhtymän ylimpänä päättävänä elimenä on yhteinen kirkkovaltuusto, joka valitaan seurakuntavaaleilla neljäksi vuodeksi kerrallaan. Yhteinen kirkkoneuvosto on valmisteleva ja toimeenpaneva elin, joka myös johtaa seurakuntayhtymän hallintoa ja taloutta. Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajaksi määrää tuomiokapituli yhden seurakuntayhtymään kuuluvien seurakuntien kirkkoherroista. Muut yhteisen kirkkoneuvoston jäsenet ovat yhteisen kirkkovaltuuston valitsemia luottamushenkilöitä. Seurakuntayhtymään kuuluvissa seurakunnissa on kussakin seurakuntaneuvosto, jonka puheenjohtajana on seurakunnan kirkkoherra. Muut jäsenet valitaan seurakuntavaaleilla neljäksi vuodeksi. Kirkkolain 12 luvun mukaan seurakunnat voivat tehdä sopimuksia tehtäviensä yhteisestä hoitamisesta. Seurakunta voi sopimuksen perusteella hoitaa jonkin tehtävän myös toisen seurakunnan puolesta. Seurakunta tai seurakuntayhtymä voi tekemänsä sopimuksen perusteella huolehtia myös jostakin kunnalle kuuluvasta tehtävästä. Kirkkolain 13 luvussa säädetään seurakuntajaon muuttamisesta. Aloitteen seurakuntajaon muuttamiseksi voi tehdä seurakunnan kirkkovaltuusto tai seurakuntaneuvosto, tuomiokapituli tai piispa. Seurakunnan alueen muuttamisesta, seurakunnan jakamisesta alueellisesti tai kielellisellä perusteella, seurakunnan lakkauttamisesta tai uuden seurakunnan perustamisesta päättää kirkkohallitus. Luvussa on säännökset muun muassa viranhaltijoiden asemasta seurakuntajaotuksen muutoksessa sekä seurakuntien omaisuuden jaosta ja jakoperusteista. Kirkkolain 14 luvussa säädetään seurakunnan kiinteistöistä ja rakennussuojelusta. Kirkollisia rakennuksia ovat kirkot ja kellotapulit, siunaus- ja hautakappelit sekä hautausmaalla olevat niihin rinnastettavat rakennukset. Kirkkopihaan sekä sen ja hautausmaan aitaan ja porttiin sovelletaan mitä kirkollisista

14 10 rakennuksista on säädetty tai määrätty. Kirkolliset rakennukset, jotka on rakennettu ennen vuotta 1917, ovat suojelunalaisia, ja niiden ulko- ja sisäasun olennaista muuttamista koskevat päätökset on alistettava kirkkohallituksen ja edelleen opetusministeriön vahvistettavaksi. Seurakunnan kiinteän omaisuuden luovuttamista koskevat päätökset on alistettava kirkkohallituksen vahvistettavaksi. Kirkkolain 15 luvussa on säännökset seurakunnan taloudesta. Evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat ovat ortodoksisen kirkon seurakuntien tavoin veronsaajien asemassa. Seurakuntien tulot muodostuvat pääosin jäseniltä perittävin kirkollisveroin kootuista varoista sekä luterilaisen kirkon yhteisöveroosuudesta. Seurakuntien osuus yhteisöveron tuotosta on 2,55 prosenttia vuonna Kirkkolain mukaan seurakunnan varoja ja tuloja saadaan käyttää ainoastaan seurakunnan tehtävien toteuttamiseen. Hautaustoimilaissa (457/2003) velvoitetaan evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat ja seurakuntayhtymät ylläpitämään yleisiä hautausmaita, mutta hautausmaa voi olla useamman seurakunnan yhteinen. Hautausmaiden ylläpito ja vainajien hautaamisesta huolehtiminen on katsottu terveydensuojelun näkökulmasta välttämättömiksi yhteiskunnallisiksi tehtäviksi. Kirkkolain 17 luvussa säädetään seurakunnan tai seurakuntayhtymän hautausmaan perustamista, laajentamista ja lakkauttamista koskevan päätöksen alistamisesta kirkkohallitukselle. Luvussa säädetään lisäksi hautaoikeudesta, hautaoikeuden haltijasta, hautaamisjärjestyksestä, haudan hoidosta, hautaa koskevien erimielisyyksien ratkaisemisesta ja hautaustoimen ohjesäännöstä sekä hautausmaakaavasta ja hautausmaan käyttösuunnitelmasta. Kirkkolain 17 a 19 luvuissa säädetään hiippakunnan hallinnosta, jota hoitavat hiippakuntavaltuusto, piispa ja tuomiokapituli. Hiippakunnat eivät ole itsenäisiä juridisia henkilöitä, mutta ne ovat oikeustoimikelpoisia ja huolehtivat itse toiminnastaan ja taloudestaan kirkkolain ja sen nojalla annettujen säännösten mukaan. Hiippakunnat saavat rahoituksensa kirkolliskokouksen hyväksymän Kirkon keskusrahaston talousarvion kautta. Hiippakuntavaltuusto valitaan neljäksi vuodeksi samalla tavalla välillisesti kuin kirkolliskokousedustajat. Äänioikeutettuja vaalissa ovat seurakuntien kirkkovaltuustojen tai seurakuntaneuvostojen ja yhteisten kirkkovaltuustojen maallikkojäsenet sekä hiippakuntaan kuuluvat papit ja lehtorit. Hiippakuntavaltuuston jäseninä on 14 maallikkoa ja 7 pappia. Hiippakuntavaltuuston tehtävänä on tukea ja edistää kirkon tehtävän toteutumista hiippakunnassa ja sen seurakunnissa sekä hyväksyä hiippakunnan talousarvio ja toimintasuunnitelma sekä edellisen tilikauden toimintakertomus ja tilinpäätös. Lisäksi hiippakuntavaltuusto perustaa ja lakkauttaa tuomiokapitulin muut virat kuin piispan viran, jonka perustaminen ja lakkauttaminen on kirkolliskokouksen tehtävä. Piispa johtaa hiippakuntansa hallintoa ja toimintaa sekä valvoo seurakuntia ja pappeja. Arkkipiispalla on lisäksi ne tehtävät, joista kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä säädetään. Hän toimii kirkolliskokouksen, kirkkohallituksen, piispainkokouksen ja kirkon ulkoasiain neuvoston puheenjohtajana. Piispa valitaan vaalilla, jossa äänioikeutettuja ovat hiippakuntien papit ja lehtorit sekä seurakuntien valitsemat maallikkovalitsijat, joita on yhtä monta kuin äänioikeutettuja pappeja ja lehtoreita. Vaalissa on ehdokasasettelu ja vaali on tarvittaessa kaksivaiheinen. Tuomiokapituli antaa valitulle valtakirjan piispan virkaan. Tuomiokapituli on hiippakunnan hallintoa ja toiminta hoitava yleishallintoviranomainen, jolle kuuluu kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä säädettyjä tehtäviä. Tuomiokapituli edustaa kirkkoa hiippakunnan asioissa ja käyttää puhevaltaa tuomioistuimissa ja muissa viranomaisissa sekä tekee hiippakuntaa koskevat sopimukset ja oikeustoimet. Tuomiokapitulin puheenjohtajana toimii piispa ja varapuheenjohtajana tuomiorovasti (tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra). Tuomiokapitulin muina jäseninä on kaksi määräajaksi valittavaa pappisasessoria, yksi hiippakuntavaltuuston valitsema maallikkojäsen sekä tuomiokapitulin lakimiesasessori ja hiippakuntadekaani. Kirkon yhteisestä hallinnosta säädetään kirkkolain luvuissa. Kirkon yhteisellä

15 11 hallinnolla tarkoitetaan kirkon keskushallintoa, jonka muodostavat kirkolliskokous, piispainkokous, kirkkohallitus, kirkon ulkoasiain neuvosto ja Kirkon työmarkkinalaitos. Lisäksi keskushallintoon kuuluu kirkkohallituksen yhteydessä toimiva Kirkon keskusrahasto. Kirkolliskokous käsittelee asioita, jotka koskevat kirkon oppia ja työtä sekä kirkon lainsäädäntöä, hallintoa ja taloutta. Kirkolliskokouksen jäseninä ovat hiippakuntien piispat, kenttäpiispa, 96 valittua edustajaa, joista 32 on pappeja ja 64 maallikkoja, saamelaiskäräjien valitsema saamelaisten edustaja sekä valtioneuvoston määräämä edustaja. Kirkolliskokouksen 96 valittua edustajaa valitaan neljäksi vuodeksi vaaleilla, jossa äänioikeutettuja ovat seurakuntien kirkkovaltuustojen tai seurakuntaneuvostojen ja yhteisten kirkkovaltuustojen maallikkojäsenet sekä kuhunkin hiippakuntaan kuuluvat papit ja lehtorit. Piispainkokous käsittelee kirkon uskoa, julistusta ja työtä sekä hiippakuntien hallintoa koskevia asioita. Piispankokouksen jäseniä ovat hiippakunnan piispat, kenttäpiispa ja jokaisen tuomiokapitulin keskuudestaan määräämä asessori. Kirkkohallitus on kirkon keskushallinnon yleishallintoviranomainen. Se huolehtii kirkolliskokouksen asioiden valmistelusta ja toimeenpanosta ja hoitaa kirkon yhteistä hallintoa, taloutta ja toimintaa sekä huolehtii niistä asioista, jotka eivät kuulu millekään muulle kirkon keskushallinnon viranomaiselle. Kirkkohallitus toimii Kirkon keskusrahaston hallituksena. Kirkkohallituksen jäseninä ovat arkkipiispa puheenjohtajana, piispainkokouksen neljäksi vuodeksi kerrallaan valitsemat kaksi piispaa, kirkolliskokouksen toimikaudekseen valitsemat kaksi pappia sekä kirkolliskokouksen toimikaudekseen valitsemat maallikkojäsenet, joita valitaan yksi kustakin hiippakunnasta. Kirkon yhteisenä rahastona toimii kirkkohallituksen yhteydessä Kirkon keskusrahasto, jonka varoja käytetään mm. hiippakuntien ja keskushallinnon menoihin sekä heikossa taloudellisessa asemassa olevien seurakuntien avustamiseen. Kirkon keskusrahasto toimii myös kirkon eläkelaitoksena ja hoitaa kirkon eläketoiminnan siten kuin evankelisluterilaisen kirkon eläkelaissa (261/2008) säädetään. Kirkon ulkoasiain neuvosto on kirkolliskokouksen asettama toimielin, joka arkkipiispan puheenjohdolla valmistelee ja hoitaa kirkon suhteita muihin kirkkoihin ja uskontokuntiin sekä kirkkojen välisiin järjestöihin. Ylin päätösvalta näissä asioissa kuuluu kirkolliskokoukselle. Kirkon työmarkkinalaitoksen tehtävänä on toimia kirkon sekä seurakuntien ja seurakuntayhtymien edunvalvojana sekä neuvotella ja sopia kirkon sekä seurakuntien ja seurakuntayhtymien puolesta niiden viranhaltijoiden ja työntekijöiden palvelussuhteen ehdoista virka- ja työehtosopimuksin sekä työsuojelun yhteistoiminnasta niin kuin näistä asioista erikseen säädetään. Kirkkolain 23 luvussa säädetään kirkollisia viranhaltijoita koskevasta kurinpitomenettelystä. Viranhaltijalle, joka toimii vastoin virkavelvollisuuksiaan tai laiminlyö niitä taikka käyttäytyy virka-asemaansa sopimattomalla tavalla, voidaan määrätä kurinpitorangaistus. Kurinpitorangaistuksia ovat kirjallinen varoitus, virantoimituksesta erottaminen vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi kuukaudeksi sekä viraltapano. Kirkollisen viranomaisen kurinpitoasiassa antamasta päätöksestä voidaan valittaa hallinto-oikeuteen. Kirkkolain 24 luvussa säädetään päätöksen alistamisesta ylemmälle viranomaiselle ja kirkollisesta muutoksenhausta. Kirkollisen viranomaisen päätökseen haetaan muutosta kirkollisvalituksella, joka tehdään alueelliseen hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeuden päätöksestä voidaan valittaa korkeimpaan hallintooikeuteen. Valituksen voi tehdä asianosainen ja seurakunnan päätöksestä myös seurakunnan jäsen sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muutoin lainvastainen. Valituksen tekemistä edeltää pakollinen oikaisuvaatimusmenettely, jota on käytettävä ennen valituksen tekemistä. Kirkkolain valitussäännösten lisäksi kirkossa sovelletaan myös hallintolainkäyttölakia (586/1996). Kirkkolain 25 luvussa on säännöksiä, joilla kirkossa on omaksuttu sovellettavaksi hallin-

16 12 tolaki (434/2003), laki sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa (13/2003), julkisista hankinnoista annettu laki (348/2007), viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettu laki (621/1999) ja laki eräiden määräaikojen laskemisesta (150/1930). Näitä lakeja sovelletaan evankelis-luterilaisessa kirkossa siltä osin kuin kirkkolaissa ei toisin säädetä. Kirkkojärjestykseen on sisällytetty tarkentavat säännökset niistä kirkon hallintoa ja toimintaa koskevista asioista, joista perustuslain ja kirkkolain lainsäädäntövallan delegointia koskevien periaatteiden perusteella on voitu säätää lakia alemmanasteisella säädöksellä. Kirkon vaalijärjestys sisältää lähinnä kirkollisia vaaleja koskevia teknisiä ja menettelyllisiä säännöksiä. Kirkkolaki ja kirkkojärjestys hyväksytään kirkolliskokouksessa määräenemmistöllä: ehdotus tulee kirkkolain 20 luvun 10 :n mukaan hyväksytyksi, jos esitystä toisessa käsittelyssä kannattaa vähintään kolme neljäsosaa annetuista äänistä. Kirkon vaalijärjestyksestä kirkolliskokous päättää yksinkertaisella enemmistöllä. Kirkkolain, kirkkojärjestyksen ja kirkon vaalijärjestyksen lisäksi on kirkollista lainsäädäntöä, jonka eduskunta on säätänyt tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä ja jota sovelletaan yksinomaan kirkossa. Tällä hetkellä kirkollisina lakeina ovat voimassa laki kirkon keskusrahastosta (895/1941) laki eräiden kirkollisten suoritusten perusteista (1035/1944) laki evankelisluterilaisten seurakuntien virkataloista ja rahastoista (106/1966) laki evankelis-luterilaisen kirkon vaakunoista (785/1986) laki evankelis-luterilaisen kirkon virkaehtosopimuksista (968/1974) laki evankelis-luterilaisen kirkon työehtosopimuksista (829/2005) laki evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta (827/2005) evankelis-luterilaisen kirkon eläkelaki (261/2008). Kirkon keskusrahastosta annetun lain mukaan Kirkon keskusrahasto on evankelisluterilaisen kirkon yhteinen rahasto, jonka varoja käytetään kirkon yhteisiin tarkoituksiin, taloudellisesti heikossa asemassa olevien seurakuntien ja seurakuntayhtymien tukemiseen, seurakuntien yhteistoiminnan ja seurakuntarakenteen kehittämiseen, kirkon, seurakunnan ja seurakuntayhtymän palveluksessa olevien henkilöiden eläkkeiden ja perheeläkkeiden maksamiseen sekä muiden lakiin ja sitoumukseen perustuvien menojen suorittamiseen siten kuin kirkkolaissa säädetään. Kirkollisveroa koskeva kirkkolain säännös on 15 luvun 2 :ssä. Pykälän 2 momentin mukaan se määrä, joka kirkkovaltuuston vuosittain hyväksymän talousarvion mukaan tarvitaan muiden tulojen lisäksi menojen suorittamiseen, kootaan varainhoitovuoden kirkollisverona. Pykälän viimeisessä momentissa säädetään, että veron suorittamisen perusteista säädetään lailla. Näistä perusteista säädetään mainitussa evankelisluterilaisten seurakuntien virkataloista ja rahastoista annetun lain (virkatalolain) 13 :ssä. Jos seurakunnan varsinaiset menot ja käytettäviksi otetut pääomat eivät riitä, on säännöksen mukaan määrättävä kannettavaksi kirkollisvero, jolla hankitaan seurakunnan talousarvioon otettujen menojen suorittamiseksi tarvittavat varat. Kirkollisveroa maksavat kunnallisverotuksessa verotettavien tulojen mukaan kaikki, joiden maksettaviksi on pantu kunnallisveroa, eivät kuitenkaan henkilöt, jotka eivät ole kirkon jäseniä, eivätkä muut uskonnolliset yhdyskunnat ja niiden seurakunnat. Eräiden kirkollisten suoritusten perusteista annetussa laissa on vain yksi pykälä. Sen mukaan seurakunnan jäsenten ja muiden papiston palkkausta suorittavien on samojen perusteiden mukaan kuin papiston palkkaukseenkin otettava osaa myös kirkon rakentamiseen ja kunnossa pitämiseen, samoin muiden siihen kuuluvien rakennusten ja rakennelmien, kuten kellotapulin, kirkonaidan ja hautausmaan, siunauskappelin sekä seurakuntatalon, rakentamiseen ja kunnossa pitämiseen sekä seurakunnan kirkonpalvelijoiden palkkaukseen. Samojen perusteiden mukaan on suoritettava myös ne kirkolliset maksut, joiden taksoittamisesta ei ole annettu erityisiä määräyksiä. Seurakunnan tehtävistä aiheutuviin ja siten kirkollisverolla katettaviin menoihin kuuluvat tämän lain mukaan myös eräät siinä mainitut

17 13 kiinteistömenot. Laki liittyy virkatalolakiin ja jo kumottuun papiston palkkausjärjestelmään. Laissa evankelis-luterilaisen kirkon vaakunoista, säädetään evankelis-luterilaisen kirkon ja hiippakuntien vaakunoista. Lain 1 :n mukaan ne on laadittava yleisten heraldisten periaatteiden mukaan. Kirkon vaakunan hyväksyy kirkkohallitus ja hiippakunnan vaakunan tuomiokapituli. Tuomiokapitulin päätös hiippakunnan vaakunan hyväksymisestä tai muuttamisesta on alistettava kirkkohallituksen vahvistettavaksi. Kirkon ja hiippakunnan vaakunan tunnuskuvana voi olla vastaavan sinetin aihe tai muu kirkollinen tunnus. Vaakunasta tulee käyttää koko vaakunan kuvaa tai pelkästään tunnuskuvaa. Edelleen säädetään, että kirkon vaakunan käyttöä valvoo kirkkohallitus ja hiippakunnan vaakunan käyttöä tuomiokapituli. Laissa evankelis-luterilaisen kirkon virkaehtosopimuksista säädetään seurakuntien ja kirkon palveluksessa olevien viranhaltijoiden ja työnantajan välisestä virkaehtosopimustoiminnasta. Vastaavasti työsopimussuhteessa olevien työntekijöiden ja työnantajan välisestä työehtosopimustoiminnasta säädetään evankelis-luterilaisen kirkon työehtosopimuksista annetussa laissa. Evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta annetun lain mukaan kirkon sekä seurakuntien ja seurakuntayhtymien edunvalvojana työmarkkina-asioissa toimii Kirkon työmarkkinalaitos. Evankelis-luterilaisen kirkon eläkelaissa säädetään evankelis-luterilaisen kirkon, seurakunnan tai seurakuntayhtymän työntekijän oikeudesta eläkkeeseen ja työntekijän edunsaajan oikeudesta perhe-eläkkeeseen. Kirkon sisäisen norminantovallan puitteissa ovat syntyneet kirkkolain ja kirkkojärjestyksen täytäntöönpanomääräykset. Kirkkolain 2 luvun 3 :n 2 momentin mukaan kirkolliskokous voi antaa kirkkolain ja kirkkojärjestyksen täytäntöönpanosta ja soveltamisesta tarkempia määräyksiä. Milloin kirkkolaissa on niin säädetty, määräykset antaa kirkkohallitus tai piispainkokous. Jos kirkkojärjestyksen säännös koskee jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta tai opetusta tai niihin liittyviin tehtäviin pyrkivältä vaadittavaa koulutusta ja kielitaitoa, määräyksen sen täytäntöönpanosta ja soveltamisesta antaa piispainkokous. Kirkkolaissa onkin useissa kohdin annettu kirkkohallitukselle ja piispainkokoukselle oikeus antaa erilaisia täytäntöönpanomääräyksiä. Kirkkojärjestyksessä on piispainkokoukselle annettu oikeus antaa määräyksiä lähinnä kirkon hengellisessä työssä olevien viranhaltijoiden kelpoisuusvaatimuksista. Näitä täytäntöönpanomääräyksiä on annettu voimassa olevan kirkkolain nojalla Nykytilan arviointi Kirkkolain ja kirkkojärjestyksen muutokset Nykyisen kirkkolain voimaan tullessa vuoden 1994 alussa tulivat voimaan myös kirkkojärjestys ja kirkon vaalijärjestys. Kirkolliskokous oli hyväksynyt omalta osaltaan nämä säädökset 8 päivänä marraskuuta 1991 kirkkolain uudistamiskomitean mietinnön (Suomen ev.lut. kirkon keskushallinto, Sarja A 1988:2/1 2) ja kirkolliskokouksen kirkkolain uudistamisvaliokunnan mietintöjen 1 1b/1991 pohjalta. Kirkkolain uudistamisella toteutettiin pitkään suunnitteilla ollut jako kirkkolakiin ja kirkon itsensä sen nojalla antamiin alemmanasteisiin säädöksiin, kirkkojärjestykseen ja kirkon vaalijärjestykseen. Tuloksena on kolme eri säädöstä, joissa voidaan säätää samasta asiasta eri normitasolla niitä koskevien periaatteiden mukaisesti. Kaikki nämä säädökset julkaistaan Suomen säädöskokoelmassa. Tämän lisäksi säilytettiin vielä kirkolliskokouksen, piispainkokouksen ja kirkkohallituksen oikeus antaa täytäntöönpanomääräyksiä. Kirkkolaissa oli alun perin 180 pykälää, kirkkojärjestyksessä 253 pykälää ja voimaantulosäännös sekä kirkon vaalijärjestyksessä 97 pykälää ja voimaantulosäännös. Kirkkolain uudistustyö luvuilla oli sisällöltään ja luonteeltaan pääasiassa lainsäädäntötekninen kodifiointi, jossa ei puututtu laajoihin kirkon sisäisiin materiaalisiin uudistuksiin. Tämän jälkeen kirkkolain ja kirkkojärjestyksen sekä kirkon vaalijärjestyksen säännöksistä enintä osaa on muutettu jollain

18 14 tavoin, monia säännöksiä useampaankin kertaan. Säännöksiä on kumottu, mutta toisaalta on jouduttu säätämään lisäpykäliä sekä siirtämään säännöksiä toisesta säädöksestä toiseen, enimmäkseen kirkkojärjestyksestä ja kirkon vaalijärjestyksestä kirkkolakiin. Säännösten määrä on yleisesti kasvanut. Pykäliä oli vuoden 2009 alussa kirkkolaissa 206, kirkkojärjestyksessä 235 ja kirkon vaalijärjestyksessä 102. Eri säädösten sisältämien säännösten kokonaismäärä ei siten ole muuttunut olennaisesti vuodesta 1993, mutta sisällöllisesti niitä on muutettu, lisätty ja kumottu jatkuvasti. Maaliskuussa 2000 voimaan tulleen Suomen perustuslain jälkeen eduskunnalle on annettu 19 kirkkolain muutosta koskevaa hallituksen esitystä seuraavasti: vuonna 2000 yksi, vuonna 2001 kolme, vuonna 2002 kaksi, vuonna 2003 kolme, vuonna 2004 kaksi, vuonna 2005 kolme, vuonna 2006 kaksi, vuonna 2007 kaksi ja vuonna 2008 yksi hallituksen esitys. Osa esityksistä on koskenut yleisestä lainsäädännöstä johtuvia kirkkolainsäädännön muutoksia. Merkittävämpiä ja laajempia, kirkon omista tarpeista lähteneitä esityksiä ovat olleen seurakuntayhtymähallinnon sekä hiippakuntahallinnon ja kirkollisen oikeussuojajärjestelmän uudistukset. Tällä hetkellä kirkolliskokouksessa on vireillä eräitä kirkkohallituksen esityksiä, joissa ehdotetaan muutoksia useisiin kirkkolain pykäliin. Erityisesti kirkon virkamiesoikeudellisten säännösten uudistaminen lisäisi kirkkolain pykäliä yli kuudellakymmenellä ja vähentäisi kirkkojärjestyksen säännöksiä lähes neljälläkymmenellä. Kirkkolain muutosesityksiin on useimmiten liittynyt myös kirkkojärjestyksen ja kirkon vaalijärjestyksen muutoksia, jotka kirkolliskokous on hyväksynyt ja jotka ovat tulleet voimaan samanaikaisesti kirkkolain muutoksen kanssa. Näitä kirkon oman normiantovallan piiriin kuuluvia muutoksia on tehty myös erikseen kirkon sisäisissä asioissa. Tämä on omalta osaltaan lisännyt kirkkoa koskevien säännösten muutoksia ja säännösten määrää Kirkkolain ja kirkkojärjestyksen muutosten taustoja ja syitä Säännösten suuren muutostarpeen voidaan nähdä johtuneen lähinnä kolmesta seikasta: uuden perustuslain säädöstasovaatimuksista, yleisen lainsäädännön vaatimuksista ja kirkon omista tarpeista. Säädöstasovaatimus Suomen perustuslaki on lisännyt merkittävästi laintasoista sääntelyä. Vuoden 1993 kirkkolain valmistelun yhteydessä pidettiin tarkasti kiinni siitä, että kaikista kysymyksistä, jotka silloisen käsityksen mukaan koskivat oikeuksia ja velvollisuuksia, oli säädettävä kirkkolailla. Tämä puolestaan johti silloin paljonkin arvostelua herättäneeseen kirkkolain normiston paisumiseen toivottua laajemmaksi. Suomen perustuslain 2 :n 3 momentin mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Perustuslain 2 luvussa säädetyt perusoikeudet edellyttävät useissa kohdin lakitasoista sääntelyä. Perustuslain 21 :n mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Lailla turvataan käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta, samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet. Lisäksi perustuslain 80 :n mukaan lailla on säädettävä yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista sekä asioista, jotka perustuslain mukaan muutoin kuuluvat lain alaan. Nämä perustuslain säännökset ja niiden soveltamisessa omaksuttu eduskunnan perustuslakivaliokunnan tulkintakäytäntö ovat johtaneet siihen, että kirkkojärjestyksestä on jouduttu siirtämään lain tasolle kokonaisia normistoja, esimerkiksi hautaustointa koskeva luku, sekä valituskieltoja koskevat normit. Samoin kir-

19 15 kon vaalijärjestyksestä on nostettu lain tasolle erilaisia säännöksiä, muun muassa vaalivalituksia ja ylimääräisiä seurakuntavaaleja sekä vaalilautakuntia koskevia perussäännöksiä. Koska säädöstasoa koskevat tarkistustarpeet ovat tulleet esille yleensä jonkin osauudistuksen yhteydessä, ei tällöin ole ollut mahdollisuuksia koko säädösten systemaattiseen läpikäyntiin. Ongelma on tiedostettu laajemminkin yleisen lainsäädännön piirissä. Kirkollisissa säännöksissä on ilmennyt vielä viime aikoinakin tarkistamistarvetta, vaikka muutoksia ja uusia säännöksiä tällä perusteella on uuden perustuslain säätämisen jälkeen tehty verrattain runsaasti. Suurin tarkistustarve kohdistui virkamiesoikeudelliseen normistoon, jonka kokonaistarkistus onkin vireillä. Yleisen lainsäädännön vaatimukset Kirkkolakia on jouduttu monissa tapauksissa muuttamaan yleisen lainsäädännön muutosten ja niiden taustalla olevien perusteiden johdosta, kun kirkkolain normit liittyvät yleisellä lailla säädettyyn asiakokonaisuuteen. Tällaisia ovat olleet muun muassa väestökirjanpito- ja julkisuuslainsäädäntö, julkisen sektorin laskentatoimen uudistus, vaalilainsäädäntö, hallintomenettelyä ja hankintamenettelyä koskeva lainsäädäntö, hallintolainkäyttö, tasa-arvo-, työsyrjintä- ja yhdenvertaisuuslainsäädäntö, lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittäminen, lomauttaminen, virkasuhteen irtisanominen sekä lakkaaminen muulla perusteella, kielilainsäädäntö, ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen, eläkelainsäädäntö sekä hautaustoimi ja uskonnonvapauslainsäädäntö. Osaan yleistä lainsäädäntöä ovat vaikuttaneet Euroopan unionin direktiivit. Myös oikeuskäytännöllä ja ylimpien lainvalvontaviranomaisten kannanotoilla on ollut vaikutusta kirkolliseen lainsäädäntöön. Kirkkolaista on muutettu näillä perusteilla kymmeniä pykäliä. Kirkkojärjestystä ja kirkon vaalijärjestystä on jouduttu muuttamaan ja täydentämään vastaavilla perusteilla. Kirkon omat tarpeet Kirkkolain jakamisen yhteydessä ei toteutettu suurempia asiallisia uudistuksia, vaan ne jätettiin myöhempien valmistelujen ja esitysten varaan. Viime vuosien aikana laajimpia uudistuksia ovat olleet hiippakuntahallinnon uudistus piispan ja arkkipiispan vaalit mukaan lukien, seurakuntayhtymähallinnon uudistus sekä laaja kirkollisen lainkäyttöjärjestelmän kokonaisuudistus. Taloudellisia lainsäädäntöhankkeita ovat olleet kirkollisen taloushallinnon uudistus kirjanpitolain periaatteiden mukaiseksi, kirkon avustusjärjestelmän kehittäminen sekä seurakuntamaksujen ja Kirkon keskusrahaston aseman määrittely tässä kokonaisuudessa. Viimeisimmät hankkeet ovat olleet kirkon yhteisen jäsentietojärjestelmän muodostaminen, kirkollisen rakennussuojelun kehittäminen ja kirkollisen virkamiesoikeuden kokonaisuudistus, jotka ovat lisäämässä kirkkolain normiainesta kymmenillä pykälillä. Uudistustarve on noussut paitsi kirkon omista tarpeista myös tarpeesta yhtenäistää kirkon virkamiesoikeudelliset säännökset vastaamaan muun julkisen sektorin vastaavia säännöksiä ja perustuslain säädöstasovaatimuksia. Kirkkolaki on edellä selostetuista syistä muodostunut hajanaiseksi. Sama koskee myös kirkkojärjestystä ja kirkon vaalijärjestystä. Kokonaisuus on verrattain vaikeasti hallittavissa. Tähän on pääsyynä kahden, jopa kolmen tasoinen päänormisto runsaine viittaussäännöksineen. Lisäksi on runsaasti täytäntöönpanomääräyksiä sekä seurakuntakohtaisia ohje- ja johtosääntöjä. Kirkkolain ja sen myötä kirkkojärjestyksenkään systemaattinen jäsentely ei edes alun perin onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla. Säännöksiä kirjoitettiin ehkä liian kasuistisesti käyttämättä hyväksi yleisiä, kirkon kaikki tasot kattavia normeja, kuten kuntalaissa ja vaalilaissa on nyttemmin menetelty. Tämä on johtanut runsaaseen viittausten käyttöön ja jättänyt aukkokohtia. Tällaisten puutteiden korjaaminen on johtanut usein entistä vaikeaselkoisempaan säännökseen, mutta omaksutun säännösten rakenneratkaisun johdosta muukaan ei ole ollut mahdollista. Pahimmillaan ongelma ilmenee seurakuntahal-