OPTIMOINNIN JA PÄÄTÖKSENTEON MAISTERI- KOULUTUS (OPTI)
|
|
- Elisabet Maija-Liisa Jääskeläinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 OPTIMOINNIN JA PÄÄTÖKSENTEON MAISTERI- KOULUTUS (OPTI) JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO INFORMAATIOTEKNOLOGIAN TIEDEKUNTA 2013
2 1. AJANKOHTAISUUS Kilpailu kiristyy kaikilla elämänalueilla koko ajan asiat täytyy suorittaa aina vaan nopeammin, halvemmalla ja paremmin. Asioiden tilan parantaminen edellyttää päätöksentekoa. Päätösten tekemiseen ei riitä vain yritys ja erehdys, koska päätösongelmat ovat aikaisempaa monitahoisempia. Tällaisissa tilanteissa voidaan käyttää optimointia. Optimointi tarkoittaa systemaattisia tapoja taata parhaan mahdollisen ratkaisun tai päätöksen löytyminen. Optimointi edustaa laskennallisia tieteitä, joissa yhdistyvät tietotekniikan ja matematiikan edut. Yleensä käytännön ongelmissa on useampi kuin yksi tavoite, sillä päätöksenteko edellyttää usean ristiriitaisen tavoitteen optimoimista samanaikaisesti. Tällöin tarvitaan monitavoiteoptimointia. Monitavoiteoptimointi auttaa päätöksentekijää löytämään hänelle parhaan kompromissiratkaisun, mutta myös ymmärtämään tavoitteiden välisiä riippuvuussuhteita. Sanalla kompromissi on monesti varsin kielteinen kaiku. Kuitenkin eri näkökulmien huomioiminen monitavoiteoptimoinnin avulla on rikkaus, vaikka parhaan kompromissin etsimisessä joudutaan tasapainoilemaan ristiriitaisten tavoitteiden välillä. Mahdollisesti hyvältä kuulostava yhden tavoitteen huomioiva optimi on usein liian yksinkertaistava ja suoraviivainen ratkaisu moniarvoisessa maailmassamme. Monitavoiteoptimoinnin avulla voimme siirtää päätöksentekoa koskevan kiistelyn ratkaisuista väittelyn sijaan tavoitteiden sopivista arvoista keskusteluun. Näin keskustelu koskee niitä asioita, joilla on merkitystä. Esimerkiksi jätevedenpuhdistamoa suunniteltaessa voimme monitavoiteoptimoinnin avulla keskustella suoraan siitä miten paljon kemikaaleja olemme valmiit käyttämään (ja siten maksamaan näiden kustannukset), jotta saamme jäteveden puhdistettua hyväksyttävälle tasolle. 2. OPTI-MAISTERIKOULUTUKSEN TAVOITTEET Optimointi on tieteellinen lähestymistapa päätöksentekoon. Optimoinnin ja päätöksenteon koulutuksessa opiskelija perehtyy päätöksenteon taustalla oleviin matemaattisiin malleihin ja päätöksentekoa tukeviin menetelmiin, niiden tietokonetoteutuksiin sekä erilaisiin käytännön sovelluksiin. Erityisesti paneudutaan usean ristiriitaisen tavoitteen samanaikaiseen huomioimiseen monitavoiteoptimoinnin avulla.
3 3. MAISTERITUTKINNON RAKENNE Optimointi ja päätöksenteko -maisterikoulutuksen laajuus on 120 op. Teemaopinnot Kaikille yhteiset opinnot: TIES410 Future Internet 5 op Teeman pakolliset syventävät opinnot: TIES483 Epälineaarinen optimointi, 5 op TIES451 Selected topics in soft computing, 4op Teeman valinnaiset syventävät opinnot: TIES583 Optimoinnin jatkokurssi (kirjatentti + itseopiskelu, luennoidaan tarvittaessa), 5 op TIES588 Monitavoiteoptimointi (kirjatentti + itseopiskelu, luennoidaan tarvittaessa), 5 op TIES445 Tiedonlouhinta, 5 op TAI TJTST19 Tietokannat ja tiedon louhinta 5 op TIES513 Simulointi, 5 op TIES489 Säätöteorian perusteet (kirjatentti + itseopiskelu), 5op TIES581 Numeerinen lineaarialgebra, 5 op TIES594 ODY-ratkaisijat, 5 op TIES681 Seminar of Mathematical Modelling and Scientific Computing, 0-3op TIES584 Matemaattisen mallintamisen jatkokurssi / Verkkohanke 3op Teemaan liittyvät projektiopinnot Optimointiin tai päätöksentekoon liittyvä sovellusprojekti, 10 op tai Optimointiin tai päätöksentekoon liittyvä tutkimusprojekti, op Pro Gradu tutkielma TIES501 Pro gradu -seminaari 5 op TIES502 Pro gradu -tutkielma 30 op TIES503 Kypsyysnäyte 0 op Sivuaineopinnot Kandidaatin tutkinnon suorittaneella henkilöllä tulee olla suoritettuna kaksi perusopintoja vastaavaa sivuainekokonaisuutta tai yhden aineen perus- ja aineopinnot Kandidaatin ja maisterin tutkinnon suorittaneella henkilöllä tulee olla suoritettuna kaksi perusopintoja vastaavaa sivuainekokonaisuutta tai yhden aineen perus- ja aineopinnot. Mikäli alempaan tutkintoon ei sisälly matematiikan perus- ja aineopintokokonaisuutta ja tilastotieteen tai luonnontieteen perusopintoja, tulee ne suorittaa osana FM-tutkintoa. Vapaavalintaiset opinnot Suositellaan johtamisen tai psykologian opintoja 40 op op 35 op
4 5. TAUSTAOSAAMINEN Maisterikoulutukseen voivat hakea maisteriopiskelijat, jatkotutkintoa tekevät sekä jo työelämässä olevat täydennyskoulutusta haluavat, jotka ovat kiinnostuneita tieteellisestä lähestymisestä päätöksentekoon. Lukuvuoden koulutukseen valittavilta edellytetään soveltuva alempi korkeakoulututkinto vuoden 2013 loppuun mennessä. Maisterikoulutukseen valittavalta vaaditaan seuraavaa: 1. tietotekniikan laskennallisten tieteiden perus- ja aineopintoja vastaavat opinnot tai osaaminen sekä 2. toinen seuraavista tai vastaavat tiedot: a. matematiikan perusopinnot sekä luonnontieteellinen tai tilastotieteen perusopintokokonaisuus, 50 op, tai b. matematiikan perus- ja aineopinnot, 60 op Koulutukseen valitulle opiskelijalle vahvistetaan henkilökohtainen opintosuunnitelma käyttäen pohjana laitosten vahvistettua opetussuunnitelmaa. Henkilökohtaista opintosuunnitelmaa laadittaessa voidaan hyväksyä työelämässä hankittua osaamista enintään 30 op. 6. Olennaiset kurssit TIES483 Epälineaarinen optimointi, 5 op Sisältö Yhden muuttujan funktion minimointi. Useamman muuttujan funktion minimointi ilman rajoitteita. Useamman muuttujan funktion minimointi rajoittein. Optimaalisuusehtoja. Epälineaarisen optimoinnin ohjelmistoja. Esitiedot Lineaarinen ja diskreetti optimointi, Numeeriset menetelmät, ohjelmointitaito (Fortran 90/95 tai C/C++ tai vastaava). Luentomoniste Kaisa Miettinen: Epälineaarinen optimointi, Luentomoniste 10, Myydään Ylistönrinteen kirjastossa (rakennus YK) hintaan 7,30 euroa. Kirjallisuutta Juha Haataja, Optimointitehtävien ratkaiseminen, CSC:n oppaat, 2004, saatavilla sähköisesti Fletcher: Practical Methods of Optimization, 1980, Vol. 1 & 2 Gill, Murray & Wright: Practical Optimization, 1981 Luenberger: Linear and Nonlinear Programming, 1984 Bazaraa, Sherali & Shetty: Nonlinear Programming: Theory and Algorithms, 1993
5 Bertsekas: Nonlinear Programming, 1995 Nocedal & Wright: Numerical Optimization, 1999 Biegler: Nonlinear Programming: Concepts, Algorithms, and Applications to Chemical Processes, 2010 Hinze, Pinnau, Ulbrich & Ulbrich: Optimization with PDE Constraints, 2009 Conn, Scheinberg & Vicente: Introduction to Derivative-Free Optimization, 2009 Talbi: Metaheuristics - From Design to Implementation, 2009 TIES451 Selected topics in soft computing, 4op Syllabus 1. Introduction to Optimization: Overview of classical optimization methods, constraint handling, mixed integer programming, difficulties with classical methods 2. Evolutionary biology background and terminology 3. Introduction to evolutionary algorithms: What are evolutionary algorithms?, Binary coded genetic algorithms, theoretical underpinnings, some simple examples, constraint handling techniques. 4. Real parameter evolutionary algorithms: Real parameter genetic algorithms, evolutionary strategies, differential evolution, particle swarm optimization. 5. Genetic programming 6. Evolutionary artificial intelligence in video games 7. Introduction to evolutionary robotics Literature David E. Goldberg, Genetic Algorithms in Search, Optimization, and Machine Learning, 1989 Kalyanmoy Deb, Multi-Objective Optimization Using Evolutionary Algorithms, 2001 Thomas Baeck, D.B Fogel, Z Michalewicz (editors), Evolutionary Computation 1 : Basic Algorithms and Operators, 2000 Thomas Baeck, D.B Fogel, Z Michalewicz (editors), Evolutionary Computation 2 - Advanced Algorithms and Operations, 2000
SOVELLETUN MATEMATIIKAN MAISTERIKOULUTUS
SOVELLETUN MATEMATIIKAN MAISTERIKOULUTUS 18.3.2013 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO INFORMAATIOTEKNOLOGIAN TIEDEKUNTA 2014 1. AJANKOHTAISUUS Tieto- ja viestintäteknologia ovat muuttaneet ratkaisevasti tapaa, jolla
Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot /
Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 27.8.2013 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot
Matematiikka. Orientoivat opinnot /
Matematiikka Orientoivat opinnot / 30.8.2011 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot erillisiä
Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / 25.8.2015
Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 25.8.2015 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot
Optimointi. Etsitään parasta mahdollista ratkaisua annetuissa olosuhteissa. Ongelman mallintaminen. Mallin ratkaiseminen. Ratkaisun analysointi
Optimointi Etsitään parasta mahdollista ratkaisua annetuissa olosuhteissa Ongelman mallintaminen Mallin ratkaiseminen Ratkaisun analysointi 1 Peruskäsitteitä Muuttujat: Sallittu alue: x = (x 1, x 2,...,
DATA-ANALYYSIN TEMAATTINEN MAISTERIKOULUTUS (DATA)
DATA-ANALYYSIN TEMAATTINEN MAISTERIKOULUTUS (DATA) 13.3.2013 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO INFORMAATIOTEKNOLOGIAN TIEDEKUNTA 2013 1. AJANKOHTAISUUS Data-analyysillä tarkoitetaan menetelmiä ja lähestymistapoja,
TIETOJENKÄSITTELYTIEDE
TIETOJENKÄSITTELYTIEDE Tietojenkäsittelytieteen laitos Exactum (Kumpulan kampus) PL 68 (Gustaf Hällströmin katu 2b) 00014 Helsingin yliopisto Puhelinnumero 02941 911 (vaihde), ohivalinta 02941... http://www.cs.helsinki.fi/
TIES592 Monitavoiteoptimointi ja teollisten prosessien hallinta. Yliassistentti Jussi Hakanen syksy 2010
TIES592 Monitavoiteoptimointi ja teollisten prosessien hallinta Yliassistentti Jussi Hakanen jussi.hakanen@jyu.fi syksy 2010 Yleistä https://korppi.jyu.fi/kotka/r.jsp?course=96762 Sisältö Johdanto yksitavoitteiseen
Tietojenkäsittelytieteen tutkintovaatimukset
Tietojenkäsittelytieteen tutkintovaatimukset Näiden tutkintovaatimusten mukaan opiskelevat lukuvuonna 2006 2007 opintonsa aloittaneet opiskelijat sekä uuteen tutkintojärjestelmään lukuvuoden 2005 2006
Matematiikka tai tilastotiede sivuaineena
Matematiikka tai tilastotiede sivuaineena Matematiikan sivuainekokonaisuudet Matematiikasta voi suorittaa 25, 60 ja 120 opintopisteen opintokokonaisuudet. Matematiikan 25 op:n opintokokonaisuus Pakolliset
Menetelmätieteiden opintokokonaisuudessa on kaikissa tapauksissa oltava vähintään 10 op matematiikkaa ja vähintään 10 op tilastotiedettä.
Tutkintovaatimukset LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO (180 OP) 584111 PERUSOPINNOT (25 OP) 582102 Johdatus tietojenkäsittelytieteeseen, 4 op 581325 Ohjelmoinnin perusteet, 5 op 582103 Ohjelmoinnin
TIES592 Monitavoiteoptimointi ja teollisten prosessien hallinta. Yliassistentti Jussi Hakanen syksy 2010
TIES592 Monitavoiteoptimointi ja teollisten prosessien hallinta Yliassistentti Jussi Hakanen jussi.hakanen@jyu.fi syksy 2010 Käytännön optimointiongelmien ratkaiseminen Käytännön optimointiongelmien ratkaiseminen
Myös opettajaksi aikova voi suorittaa LuK-tutkinnon, mutta sillä ei saa opettajan kelpoisuutta.
Tietojenkäsittelytiede Tutkintovaatimukset Perustutkinnot LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO (VÄHINTÄÄN 120 OV) 1. Tietojenkäsittelytieteen cum laude approbatur -oppimäärä (vähintään 55 ov) ja kypsyysnäyte
HOPS Henkilökohtainen opintosuunnitelma LuK -tutkintoon
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Matematiikan ja tilastotieteen laitos Tilastotiede HOPS - Tilastotiede HOPS Henkilökohtainen opintosuunnitelma LuK -tutkintoon Nimi: Syntymäaika: Ammatti ja urasuunnitelmat: Muuta:
OPINTOJAKSOJA KOSKEVAT MUUTOKSET/MATEMATIIKAN JA FYSIIKAN LAITOS/ LUKUVUOSI
OPINTOJAKSOJA KOSKEVAT MUUTOKSET/MATEMATIIKAN JA FYSIIKAN LAITOS/ LUKUVUOSI 2008-2009 Muutokset on hyväksytty teknillisen tiedekunnan tiedekuntaneuvostossa 13.2.2008 ja 19.3.2008. POISTUVAT OPINTOJAKSOT:
1 of :12
1 of 11 2.8.2016 13:12 Oulun yliopisto Luonnontieteellinen koulutusala Fysiikan tutkinto-ohjelma 2016-2017 Fysiikka, luonnontieteiden kandidaatti, 180 op 2 of 11 2.8.2016 13:12 Pääaine (FM-opinnoissa):
Korvataan uuden ohjelman opintojaksolla. Suorittamatta jäänyt YPATperuskurssi. tutkinto-ohjelman peruskurssilla, á 5 op
Siirtymäsäännökset 2010 YPAT KOULUTUSOHJELMASSA JATKAVILLE (YPATohjelman uusilla YAP-opintosuunnan opintojaksoilla suorittaville) Ohje siitä miten uuden ohjelman opintojaksot korvaavat vanhan koulutusohjelman
Monitavoiteoptimointi
Monitavoiteoptimointi Useita erilaisia tavoitteita, eli useita objektifunktioita Tavoitteet yleensä ristiriitaisia ja yhteismitattomia Optimaalisuus tarkoittaa yleensä eri asiaa kuin yksitavoitteisessa
HOPS ja opintojen suunnittelu
HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005
Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo)
Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg (Heli Alatalo) Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma
Oulun yliopisto. Luonnontieteellinen koulutusala. Fysiikan tutkinto-ohjelma. Fysiikka, filosofian maisteri, 120 op. 1 of
1 of 12 15.12.2015 17:38 Oulun yliopisto Luonnontieteellinen koulutusala Fysiikan tutkinto-ohjelma Fysiikka, filosofian maisteri, 120 op 2 of 12 15.12.2015 17:38 Pääaine: Fysiikka Vuosi/lukukausi 1. syksy
Computing Curricula 2001 -raportin vertailu kolmeen suomalaiseen koulutusohjelmaan
Computing Curricula 2001 -raportin vertailu kolmeen suomalaiseen koulutusohjelmaan CC1991:n ja CC2001:n vertailu Tutkintovaatimukset (degree requirements) Kahden ensimmäisen vuoden opinnot Ohjelmistotekniikan
Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset 2013-2014
1 (5) Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Median laitos Graafisen suunnittelun koulutusohjelma (TaM) Henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS) Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa
METEOROLOGIA Kotisivu: fi/oppiaineet/meteorologia.html
METEOROLOGIA Kotisivu: http://www.opetus.physics.helsinki. fi/oppiaineet/meteorologia.html TUTKINTOVAATIMUKSET Näiden tutkintovaatimusten mukaan opiskelevat 1.8.2012 tai myöhemmin opintonsa aloittaneet
MATEMATIIKKA JA TILASTOTIEDE
MATEMATIIKKA JA TILASTOTIEDE Matematiikan ja tilastotieteen laitos PL 68 (Gustaf Hällströmin katu 2b) 00014 Helsingin yliopisto Puhelinnumero 1911 (vaihde), ohivalinta 191... Kotisivu: www.mathstat.helsinki.fi
Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo
Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg Heli Alatalo Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma
KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio
1 Tampereen yliopiston organisaatio 2 Tieteenalayksiköt (9 kpl) Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Informaatiotieteiden yksikkö Johtamiskorkeakoulu Kasvatustieteiden yksikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden
Tärkeää huomioitavaa:
Siirtymäohjeistus tuotantotalouden kandidaattivaiheen opiskelijoille 2005 tutkintorakenteesta 2013 Teknistieteellisen kandidaattiohjelman tuotantotalouden pääaineeseen Tärkeää huomioitavaa: Pääsääntöisesti
JOITAKIN KOMMENTTEJA JA LISÄEHDOTUKSIA TIETEEN METODIIKKA MODUULIN YHTEISEEN KURSSILISTAAN Esitys 25.4.2007 KK
JOITAKIN KOMMENTTEJA JA LISÄEHDOTUKSIA TIETEEN METODIIKKA MODUULIN YHTEISEEN KURSSILISTAAN Esitys 25.4.2007 KK 1 Osastojen kommentteja (1. ja 2.) ja tarkennus (3.) : 1. Tu-osasto (suunn. Tarja Timonen,
Opintojen mallipolut
Opintojen mallipolut 1.0 20.12.2016 Opintojen mallipolut TOPSI-projekti Tietotekniikan laitos Jyväskylän yliopisto Jyväskylä Tekijät: Marianne Laapio Hannes Laukkanen Jaana Oinonen Jutta Tolvanen Tiivistelmä:
Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op
Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op Tavoite Kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon tavoitteena käsityönopettajan koulutuksessa on antaa opiskelijalle perustiedot käsityön kentästä, materiaaleista
Kohti matematiikan opettajuutta - aineenopettajaopiskelijoille suunnatut matematiikan opintojaksot
Kohti matematiikan opettajuutta - aineenopettajaopiskelijoille suunnatut matematiikan opintojaksot 15.8.2018 Simo Ali-Löytty, Terhi Kaarakka ja Elina Viro Sisältö TTY:n aineenopettajakoulutuksen tutkintorakenne
O P I N T O S U O R I T U S O T E
Jyväskylän yliopisto 19.02.2013 O P I N T O S U O R I T U S O T E Sukunimi : Soranto Etunimet : Annemari Kristiina Syntymäaika : 01.05.1977 Opinto-oikeus : Varsinainen Tutkintotavoite : Kauppatieteiden
Opintopisteitä yht. 180op n. 60op n. 60op n. 60op
KANDIDAATIN TUTKINNON OPINTOJEN ETENEMISJÄRJESTYS 1. lukuvuosi 2. lukuvuosi 3.lukuvuosi Teologian kandidaatin tutkinto (180 op) A1-linja sl kl sl kl sl kl Yleis- ja kieliopinnot 25op YK10 Filosofia ja
694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2
1 TIETOJA AIEMPIEN VUOSIEN OPINTOJAKSOISTA Informaatiotutkimuksen opintojaksot 2016-2017 Opintosuunnitelman uudistuksen myötä erityisesti perus- ja aineopinnot ovat muuttuneet (opintojaksojen nimet ja
TIETOTEKNIIKAN OPS
TIETOTEKNIIKAN OPS 2017-2020 Infotilaisuus nykyisille opiskelijoille Raino Mäkinen, Sanna Mönkölä & Ilona Lapinkylä OPS-infon sisältö OPS 2017-2020 mikä, miksi? Miten uusi eroaa nykyisistä ja vanhoista?
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta
694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2
1 TIETOJA AIEMPIEN VUOSIEN OPINTOJAKSOISTA Informaatiotutkimuksen opintojaksot 2015-2016 Opintosuunnitelman uudistuksen myötä erityisesti perus- ja aineopinnot ovat muuttuneet (opintojaksojen nimet ja
VERO-OIKEUS Tax Law. Ammatillisten ja tieteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi opinnoissa tulevat esille erityisesti seuraavat asiat:
VERO-OIKEUS Tax Law Hallintotieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintojen tavoitteet Vero-oikeus pääaineena suoritettavan hallintotieteiden kandidaatin tutkinnon (120 ov) ja maisterin tutkinnon (160 ov)
SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ
1 (9) JOHTAMISKORKEAKOULU Huom.! Päivitetty 19.12.2013 SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ talousjohtamisen opintosuunta (oppiaineet finanssihallinto ja julkisyhteisöjen laskentatoimi
Kukin kurssi voi sisältyä vain yhteen alemman tai ylemmän perustutkinnon moduuliin.
1.1 Teknillisen fysiikan ja matematiikan tutkinto ohjelman tarjoamat, vain sivuaineena suoritettavat moduulit kaikille tutkinto ohjelmille Sivuaineen muodostaminen Sivuaine sisältää jonkin pääaineen perusmoduulin
Oulun yliopisto. Luonnontieteellinen koulutusala. Fysiikan tutkinto-ohjelma. Fysiikka, luonnontieteiden kandidaatti, 180 op. 1 of
1 of 20 15.12.2015 17:36 Oulun yliopisto Luonnontieteellinen koulutusala Fysiikan tutkinto-ohjelma Fysiikka, luonnontieteiden kandidaatti, 180 op 2 of 20 15.12.2015 17:36 Pääaine (FM-opinnoissa): Fysiikka
Luento 1: Optimointimallin muodostaminen; optimointitehtävien luokittelu
Luento 1: Optimointimallin muodostaminen; optimointitehtävien luokittelu Merkintöjä := vasen puoli määritellään oikean puolen lausekkeella s.e. ehdolla; siten että (engl. subject to, s.t.) vasemman puolen
Perusopetus, käytännön opetus ja korvaavuudet/ UEF/ Sosiaalityö
Perusopetus, käytännön opetus ja korvaavuudet/ UEF/ Sosiaalityö Sosiaalityön koulutusyksiköiden kevätseminaari 16.-17.5.2016 Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden laitos, Sosiaalityö Kuvallinen aloitussivu,
Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien sekä välillä
Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien 2012 2015 sekä 2015 2018 välillä PERUS- JA AINEOPINNOT Perus- ja aineopintojen suurin muutos on se, että jaksot Suomen kielen ja sen tutkimuksen historia
Luonnontieteiden kandidaatti, Ekologia ja evoluutiobiologia, 180op
Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos Luonnontieteiden kandidaatti, Ekologia ja evoluutiobiologia, 180op Tässä oppaassa annetaan käytännön neuvoja opiskelijan suunnitellessa opintojaan
Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.
Asetus teologisista tutkinnoista 7.4.1995/517 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Koulutusvastuu Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. 2 Tutkinnot
OPINTOJAKSOJA KOSKEVAT MUUTOKSET/MATEMATIIKAn JA FYSIIKAN LAITOS LUKUVUOSI
OPINTOJAKSOJA KOSKEVAT MUUTOKSET/MATEMATIIKAn JA FYSIIKAN LAITOS LUKUVUOSI 007-008 POISTUVAT OPINTOJAKSOT: Ti41010 Matematiikka EnA1 op Ti41010 Matematiikka KeA1 op Ti410170 Matematiikka SäA1 op Ti410140
MATEMATIIKKA JA TILASTOTIEDE
MATEMATIIKKA JA TILASTOTIEDE Matematiikan ja tilastotieteen laitos PL 68 (Gustaf Hällströmin katu 2b) 00014 Helsingin yliopisto Kotisivu: www.mathstat.helsinki.fi Johtaja: prof. Mats Gyllenberg, huone
Kandidaatin tutkinnon rakenne
Kandidaatin tutkinnon rakenne ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS 2016 2020 KANDIDAATIN TUTKINNON RAKENNE 180 op op Kieli-, viestintä ja orientoivat opinnot 20 Kvo Orientoituminen opintoihin (HOPS) ja opiskelutaitojen
KASVATUSTIETEELLINEN KOULUTUSALA
1(7) KASVATUSTIETEELLINEN KOULUTUSALA ERITYISPEDAGOGIIKKA Erityispedagogiikan perusopinnot Soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä erityispedagogiikasta vähintään syventävät opinnot. Opintojen järjestäminen
Syksyllä 2010 opintonsa aloittavat uudet opiskelijat hyväksytään suoraan uuteen oppiaineeseen (tiedekuntaneuvoston päätös ).
INFORMAATIOTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tampereen yliopisto 6.5.2010 Hyväksytty tiedekuntaneuvostossa 12.5.2010. Liite B3/1 Informaatiotutkimuksen oppiainenimen muutoksesta ja uusista informaatiotutkimuksen ja
Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien tutkintovaatimukset
Helsingin yliopisto / Käyttäytymistieteiden laitos Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien 2012-2013 - 2014-2015 tutkintovaatimukset
Alkuorientaation tavoitteet
Informaatiotieteiden yksikkö School of Information Sciences SIS Alkuorientaatio Orientoivat opinnot 1 2014 Alkuorientaation tavoitteet tutustuttaa yliopisto-opiskeluun tutustuttaa opiskelijoita Tampereen
Moderni biolääketieteellinen optiikka X - Optinen mittaaminen sekä valmistusmenetelmät X X X
Tohtoriohjelman tarjoamat opinnot tieteenaloittain: Fotoniikka Tieteen ja tutkimusalan opintoihin hyväksyttävät opintojaksot ovat: Opintojakso Koodi (op) 2018- Moderni biolääketieteellinen optiikka 3313005
Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS
Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö 21.10.2013 YKYY0 Orientoivat opinnot ja HOPS 2 op 1. Orientoivat I: Tutkinto- ja opintoasiat Ma 2.9
Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello Opintokoordinaattori Heli Tontti
Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello 11-12 Opintokoordinaattori Heli Tontti KTM, tutkinnon rakenne laajuus 120 op tutkinnon suorittamisaika tavoiteaika
YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, YHTEISKUNTAPOLITIIKAN OPINTOSUUNTA. 60 op. 15 op
1 VASTAAVUUSTAULUKOT YHTEISKUNTAPOLITIIKKA AINEOPINNOT UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, YHTEISKUNTAPOLITIIKAN OPINTOSUUNTA OPS 2017-2020 OPS 2014-2017
Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset
Filosofinen tiedekunta / Hallintotieteet Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Tutkintojen järjestämistä ja suorittamista koskevat määräykset tarkentavat opetusta ja tutkintoja sääteleviä lakeja,
Opintojakson nimi ja laajuus. Suositeltu suoritusajankohta. 1. vuosi 2. vuosi 3. vuosi. 1. syksy 1. kevät 2. syksy 2. kevät 3. syksy 3.
Oulun yliopisto Opintojen rakennekaavio 2018 2019 Tutkinto-ohjelman nimi, Kemian tutkinto-ohjelma Tutkinnon nimi, Luonnontieteiden kandidaatti (3 vuotta, 180 op)/ Kemisti Koodi Opintojakson nimi ja laajuus
Miksi kompromissi on parempi kuin optimi? Uusia monitavoiteoptimoinnin menetelmiä päätöksentekoon
Miksi kompromissi on parempi kuin optimi? Uusia monitavoiteoptimoinnin menetelmiä päätöksentekoon Kaisa Miettinen Johdantoa optimointiin Optimointi tarkoittaa systemaattisia tapoja taata parhaan mahdollisen
Maisteriopiskelijan infopaketti. Internet- ja pelitutkimuksen opintosuunta
Maisteriopiskelijan infopaketti Internet- ja pelitutkimuksen opintosuunta 28.8.2012 Maisterintutkinnon eri opintosuunnat 1. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta 2. Asiakirjahallinnan
Erilliset opintokokonaisuudet teologisissa oppiaineissa
Erilliset opintokokonaisuudet teologisissa oppiaineissa Oppiainekohtainen erillinen opintokokonaisuus 25 op Oppiainekohtainen erillinen opintokokonaisuus koostuu oppiaineen perusopinnoista (12 op), oppiaineen
Kukin kurssi voi sisältyä vain yhteen alemman tai ylemmän perustutkinnon moduuliin.
Teknillisen fysiikan ja matematiikan tutkinto-ohjelma Johanna Bovellán/6.3.2009 LPM-listojen (tfm:n lista kn 24.2., tdk 10.3.) perusteella tehdyt muutokset moduuleihin on merkitty viivaamalla yli vanhat
TIES592 Monitavoiteoptimointi ja teollisten prosessien hallinta. Yliassistentti Jussi Hakanen syksy 2010
TIES592 Monitavoiteoptimointi ja teollisten prosessien hallinta Yliassistentti Jussi Hakanen jussi.hakanen@jyu.fi syksy 2010 Optimaalisuus: objektiavaruus f 2 min Z = f(s) Parhaat arvot alhaalla ja vasemmalla
OIKEUSTIETEEN MAISTERIN TUTKINTO
OIKEUSTIETEEN MAISTERIN TUTKINTO Osaamistavoitteet Oikeustieteen maisterin tutkinnon (120 op) suorittanut henkilö: - on syventänyt ja laajentanut oikeusnotaarin tutkinnossa hankkimaansa oikeudellista osaamista
Ohjeet tutkinnonuudistuksesta ennen aloittaneille opiskelijoille
Ohjeet tutkinnonuudistuksesta ennen 1.8.2005 aloittaneille opiskelijoille Kaikki ennen 1.8.2005 aloittaneet opiskelijat on siirretty uuden tutkintosäännön piiriin. Uuteen tutkintosääntöön siirtyvien opiskelijoiden
PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA
PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA LV 2013 2014 1 Sisällysluettelo OPISKELU KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA... 3 KOULUTUSOHJELMAN
SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN ja VÄLILLÄ
1 / 8 JOHTAMISKORKEAKOULU päivitetty 21.8.2013 SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ Siirtymäsäännökset on pääasiassa tarkoitettu vuonna 2008 2011 aloittaneille opiskelijoille.
TERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET
TERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET 1. Terveystieteiden tutkinto-ohjelman yleisrakenne ja vaadittavat opintosuoritukset Terveystieteiden tutkinto-ohjelmassa kandidaatin tutkinto
Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op
Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2015 tai keväällä 2016 aloittaville. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot
B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa Vuonna 2009 kiintiö oli 35, hakijoita oli 122 Maisteriksi valmistu
Aineenopettajan koulutukseen hakevien infotilaisuus 10.2.2010 Opintoasiainsuunnittelija Sanna Lumikko Teologinen tiedekunta B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa
Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen. 1. Kaikkien opintojen hyväksilukemista koskevat yleiset periaatteet
1(7) 2016 Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen Mikäli sinut on hyväksytty suorittamaan kandidaatin ja maisterin tutkintoa ja sinulla on aikaisempia korkeakouluopintoja,
FM-opiskelijan opintopolku, perinnöllisyystiede, geneettisen bioinformatiikan erikoistumislinja (vastuuopettaja Päivi Onkamo)
FMopiskelijan opintopolku, perinnöllisyystiede, geneettisen bioinformatiikan erikoistumislinja (vastuuopettaja Päivi Onkamo) 1. PERINNÖLLISYYSTIETEEN SYVENTÄVÄT OPINNOT (527050), 94 op 1.1. Pakolliset
Muutoksia yleisissä tenteissä. Muutoksia opetussuunnitelmissa. Yhteiskuntatieteet, kandidaatti
1 Tarkista opetussuunnitelmien sisällöt sekä opintojaksokuvaukset WebOodista. Muutoksia yleisissä tenteissä Yhteiskuntatieteiden laitoksen ja historia- ja maantieteiden laitoksen yleiset tentit yhdistyvät
Harjoitus 4: Matlab - Optimization Toolbox
Harjoitus 4: Matlab - Optimization Toolbox Mat-2.2107 Sovelletun matematiikan tietokonetyöt Syksy 2006 Mat-2.2107 Sovelletun matematiikan tietokonetyöt 1 Harjoituksen aiheita Optimointimallin muodostaminen
Yhteiskuntapolitiikan vastaavuustaulukko ( ) asti)
Yhteiskuntapolitiikan vastaavuustaulukko 1.8.2014 (14..2014) 2011-2014 (voimassa op 2014-2017 (voimassa op Huom. 31.7.2014 asti) 1.8.2014 alkaen) Perusopinnot (73018) 2 Perusopinnot 2 Mikäli kokonaisuuden
KANSANTERVEYSTIETEEN KOULUTUS
KANSANTERVEYSTIETEEN KOULUTUS KANSANTERVEYSTIETEEN TUTKINTOJEN TAVOITTEET Koulutus tähtää terveystieteiden kandidaatin (TtK, alempi korkeakoulututkinto) ja terveystieteiden maisterin (TtM, ylempi korkeakoulututkinto)
OPINTO-OPAS 2008 2009
OPINTO-OPAS 2008 2009 Hoitotieteen tieteenalaohjelma Terveystieteiden opettajan koulutusohjelma Terveyshallintotieteen tieteenalaohjelma Radiografian tieteenalaohjelma Kliinisen laboratoriotieteen tieteenalaohjelma
Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista
Infoa 1.8.2015 voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Kasvatustieteiden yksikkö 10.9.2015 Arja Tahvola PÄÄAINEPOHJAISTEN KOULUTUSTEN
Laskennallisen tekniikan tekniikan kandidaatti (muok )
Laskennallisen tekniikan tekniikan kandidaatti 2016-2017 (muok. 1.7.2016) Yleisopinnot (vähintään 83 op), MaKYleis SUORITUSVUOSI PERIODI Pakolliset opinnot 89 op. BM20A5840 Usean muuttujan funktiot ja
HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI
HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI Nimi: Opiskelijanumero: Sähköpostiosoite: Pääaine: Puh: Yo-tutkinnon suoritusvuosi: Sivuaine(et): Ylioppilastutkinnon jälkeen / ennen saksan
Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset
3 TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT Kielipalvelut-yksikkö Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset Valtioneuvoston asetuksessa yliopistojen tutkinnoista (794/2004) 6 määrätään kielitaidosta, että opiskelijan
PL 4600, Oulun yliopisto p HOPS
PL 4600, 90014 Oulun yliopisto p. 029 448 2920 http://www.oulu.fi/kauppakorkeakoulu/ HOPS henkilökohtainen opintosuunnitelma Pelkkää KTM-tutkintoa suorittamaan siirtyvät opiskelijat Nimi: Opiskelijanumero:
KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP
1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2007-2009) KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT OPINNOT (20 op) KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun
UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, SOSIOLOGIAN OPINTOSUUNTA. 60 op. 15 op
1 VASTAAVUUSTAULUKOT SOSIOLOGIA AINEOPINNOT UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, SOSIOLOGIAN OPINTOSUUNTA OPS 217-22 OPS 214-217 Yhteiskuntatieteiden
Maisteriopiskelijan infopaketti. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta
Maisteriopiskelijan infopaketti Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta 27.8.2013 Maisterintutkinnon eri opintosuunnat 1. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta
Tervetuloa opiskelemaan!
Tervetuloa opiskelemaan! Kandidaatin- ja maisterintutkinnon opiskelijan infopaketti Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkintoohjelma 28.8.2012 Sisältö Opinto-oikeus Onko sinulla aiempi
TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen
7.3.2014 LL TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen SISÄLTÖ 1. KTK Giga - kandidaatintutkinnon suorittaminen
SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2015 2018 VÄLILLÄ VAKUUTUKSEN JA RISKIENHALLINNAN OPINTOSUUNTA
SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 2015 2018 VÄLILLÄ VAKUUTUKSEN JA RISKIENHALLINNAN OPINTOSUUNTA Siirtymäsäännökset on pääasiassa tarkoitettu vuonna 2012 2014 aloittaneille opiskelijoille. Tätä
OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla.
1 VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla
Alkuorientaatio Orientoivat opinnot Yliopisto, yksikkö, tutkinnot SIS-uuden opiskelijan opas (s. 8-18)
Alkuorientaatio Orientoivat opinnot 1 24.8.2015 Yliopisto, yksikkö, tutkinnot SIS-uuden opiskelijan opas 2015-2016 (s. 8-18) Informaatiotieteiden yksikkö School of Information Sciences - SIS Opintopäällikkö
AHOT Hyväksilukemisen uudet periaatteet
AHOT Hyväksilukemisen uudet periaatteet 16.5.2012 16.5. Humanistinen tiedekunta.2012 1 Taustaa Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen =hyväksiluku Rehtorin päätös Tdk-neuvosto Astuivat
Historian kandidaattiohjelma (180op) ( 2023) Yleinen linja (luonnos)
Historian kandidaattiohjelma (180op) 2019 2020 ( 2023) Yleinen linja (luonnos) Perusopinnot 25 op HISP05 Teemaseminaari 5 op Aineopinnot 55 op HISA03 Historiantutkimuksen ajankohtaisia keskusteluja, 20
Kauppatieteiden maisteri KTM. 31.8.2015 Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta. Kaisu Säilä
Kauppatieteiden maisteri KTM Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta Kaisu Säilä Luennon sisältö Kauppatieteiden maisterin (KTM) tutkinto tutkinnon rakenne Tutkinto-ohjelman osaamistavoitteet Täydentävät
Visualisointi informaatioverkostojen 2011-2012. Opintoneuvoja Pekka Siika-aho 24.11.2011 (päivitys mm. Janne Käen visualisoinnin pohjalta)
Visualisointi informaatioverkostojen opinto-oppaasta 2011-2012 Opintoneuvoja Pekka Siika-aho 24.11.2011 (päivitys mm. Janne Käen visualisoinnin pohjalta) Diplomi-insinöörin tutkinto (DI, 120 op) Diplomityö
TERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET
TERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET 1. Terveystieteiden tutkinto-ohjelman yleisrakenne ja vaadittavat opintosuoritukset Terveystieteiden tutkinto-ohjelmassa kandidaatin tutkinto
60 op. STOA2001 Sosiaaliset ongelmat ja eriarvoisuus 5 STOA094 Sosiaalisten ongelmien teoreettisia jäsennyksiä
1 VASTAAVUUSTAULUKOT SOSIAALITYÖN AINEOPINNOT UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE SOSIAALITYÖN AINEOPINNOT OPS 2017-2020 OPS 2014-2017 Sosiaalityön aineopinnot 60 op Sosiaalityön toimintaympäristö
Henkilökohtainen opintosuunnitelma HOPS /TaM
MEDIAN LAITOS 1 (5) Valokuvataide 27.6.2013 Henkilökohtainen opintosuunnitelma HOPS /TaM Valokuvataiteen koulutusohjelman (TaM 120 op) tutkinnon rakenne 2013 2014 ja opintojen suositeltu suorittamisjärjestys
Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset
3 TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT Kielipalvelut-yksikkö Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset Valtioneuvoston asetuksessa yliopistojen tutkinnoista (794/2004) 6 määrätään kielitaidosta, että opiskelijan