Mistä luotettavin lääketieteellinen tieto suurelle yleisölle entä ammattilaisille?
|
|
- Helinä Keskinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Mistä luotettavin lääketieteellinen tieto suurelle yleisölle entä ammattilaisille? Steven Woloshin ja Lisa Schwartz: lääketieteen kuluttajaneuvojat Teksti: Jani Kaaro, Paulon Säätiön XXIX kansainvälinen lääketieteellinen symposium Too Much Medicine
2 Lääkemarkkinointi lupaa viisi hyvää ja kymmenen kaunista. Tieteelliset julkaisusarjat kärsivät julkaisuharhasta. Lääkeviranomaiset ovat myöntäneet lupia lääkkeille, joiden hyödyt ovat kyseenalaisia. Miten luovia ristiriitaisen lääketieteellisen tiedon viidakossa? Professorit Steven Woloshin ja Lisa Schwartz keksivät muropaketin kyljestä, miten auttaa. Viime vuonna Yhdysvalloissa ihmeteltiin näytelmää, jossa yhdistyivät lääketeollisuuden ja alkuperäiskansojen intressit. Siinä irlantilainen lääkeyhtiö Allergan luovutti Restasis-silmätippojensa patentit pohjoisamerikkalaiselle Mohawk-heimolle. Samalla sovittiin, että Allergan säilyttää lisenssin patentteihin, joten suurin osa myyntituloista palautuisi edelleen lääkeyhtiölle, mutta tuloa kertyisi myös heimolle. Syynä tähän ainutlaatuiseen liikkeeseen oli Yhdysvaltain mutkikas lainsäädäntö. Restasisin patentit olivat vanhenemassa, ja kilpailijat saattaisivat pian haastaa ne niin kutsutulla inter partes review -menettelyllä, joka käsiteltäisiin patenttiviranomaisen toimistossa. Alkuperäiskansalla oli kuitenkin suoja tätä menettelyä kohtaan. Niinpä Allerganin kilpailijat joutuisivat haastamaan patentit oikeusistuimessa, mikä olisi merkittävästi hitaampaa. Koska Restasisia myytiin Yhdysvalloissa 1,4 miljardilla dollarilla vuodessa, jokainen patenttisuojattu kuukausi tuottaisi Allerganille voittoa yli 100 miljoonaa dollaria. Allerganin pyrkimys suojella patenttejaan näin erikoisella tavalla herätti Yhdysvalloissa valtavasti huomiota. Sen alle unohtui kuitenkin toinen, paljon tärkeämpi kysymys, kirjoittivat Dartmouth Institutessa Yhdysvalloissa työskentelevät professorit Steven Woloshin ja Lisa M. Schwartz Journal of American Medical Association (JAMA) -julkaisusarjassa. Kysymys oli: toimiiko Restasis? Onko silmätipoista hyötyä? Restasis-silmätippojen vaikuttava aine on siklosporiini, jonka uskotaan lisäävän kyynelnesteen tuotantoa vaimentamalla tulehdusta kyynelrauhasissa. Lääke oli tarkoitettu kuivasilmäisyyden hoitoon, mutta oliko hoito vaikuttavaa? Auttoiko se kuivista silmistä kärsiviä potilaita enemmän kuin tavanomaiset silmänkostutustipat? Jos lääke on saanut myyntiluvan jonkin sairauden hoitoon, oletus on, että lääke on osoittanut tehonsa kliinisissä tutkimuksissa. Woloshin ja Schwartz ovat kuitenkin osoittaneet, ettei asia aina ole näin yksinkertainen. Jos haluamme tietää, tehoaako jokin lääke tiettyyn sairauteen, voimme Woloshinin ja Schwartzin mukaan etsiä tietoa kolmenlaisista lähteistä: a) lääkeyhtiön omista mainoksista, b) tieteellisissä sarjoissa julkaistuista kliinisten tutkimusten tuloksista ja c) viranomaisille toimitetusta aineistosta, niiltä osin kuin se on julkista. Woloshinin ja Schwartzin mukaan näistä kolmesta ehdottomasti luotettavin on aineisto, jolla lääkkeelle on haettu myyntilupaa viranomaisilta. Sen sisältämä tieto voi kuitenkin olla kovin erilaista verrattuna muihin lähteisiin. Mitä Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirastolle (Food and Drug Administration, FDA) toimitettu aineisto sitten kertoo Restasisin tehosta kuivasilmäisyyteen? Allergan haki Yhdysvalloissa myyntilupaa Restasisille ensimmäisen kerran vuonna FDA hylkäsi hakemuksen, koska tutkimuksissa silmätipoilla ei ollut havaittu merkittävää vaikutusta oireisiin tai silmän pinnan vaurioihin. Tämän jälkeen Allergan muokkasi hakemustaan neljä kertaa ja haki myyntilupaa yhtä monta kertaa uudestaan, kunnes lopulta onnistui vuonna Tällä kerralla myyntilupa heltisi paljon vaatimattomalla tehonäytöllä: lääkettä saaneiden havaittiin tuottavan hieman enemmän kyynelnestettä kuin verrokit niin sanotussa Schirmerin testissä, jossa tutkitaan kyynelnesteen tuotantoa asettamalla silkkipaperi alaluomen alle. Ero Restasis-ryhmän ja verrokkien välillä oli 2
3 kuitenkin vähäinen. Schirmerin testin tulos parani Restasis-ryhmässä 15 prosentilla, kun verrokkiryhmässä tulos parani vain viidellä. Schirmerin testin tulos oli niin sanottu korvikemuuttuja eli Muuttuja, jolla vaikutusta mitataan epäsuorasti silloin, kun varsinaista terveysvaikutusta ei voida (tai haluta) suoraan mitata käytännön rajoitteiden vuoksi. Korvikemuuttujan arvon muutoksen odotetaan näyttöön perustuen ennustavan hyötyä tai haittaa. Yleisesti käytettyjä korvikemuuttujia ovat esimerkiksi verenpaine tai seerumin kolesterolipitoisuus. Restasisin voidaan siis ajatella vaikuttavan, mutta tähän korvikemuuttujaan perustuva tulos ei tosin kerro, onko vaikutuksesta mitään käytännön merkitystä potilaalle. Entä miten Restasisia on kohdeltu muissa maissa? Uusi-Seelanti on hylännyt sen tehottomana, ja Australia tyrmäsi myyntiluvan tismalleen saman aineiston perusteella, koska viranomaiset näkivät aineistossa merkkejä siitä, että tietoja oli manipuloitu. Mielenkiintoista kyllä, Kanada puolestaan myönsi lääkkeelle myyntiluvan vuonna 2010, mutta sielläkin se on jäänyt lääkekorvausjärjestelmien ulkopuolelle. Suomessa ja EU:n alueella Restasis ei ole saanut myyntilupaa, mutta samaa vaikuttavaa ainetta siklosporiinia sisältävät Ikervis-nimiset silmätipat ovat. Koska lääkkeen määrääminen on rajoitettu vain silmälääkäreille, niiden käyttö on jäänyt vähäiseksi. Ranskalaisen lääkearviointeja julkaisevan sarjan Prescriren mukaan Ikervisin hyödyt ovat haittoja vähäisemmät. Epäonnisesta masennuslääkkeestä naisten Viagraksi Restasis ei ole ainoa lääke, jonka heikkoa tehonäyttöä Woloshin ja Schwartz ovat penkoneet FDA:n asiapapereista lähtien. Toinen kiintoisa esimerkki koskee paljon huomiota saanutta tapausta, flibanseriinia. Sen tarina alkaa vuodesta 2009, jolloin mediassa alettiin kohista uudesta pilleristä, joka sai nopeasti lempinimen naisten Viagra. Flibanseriini oli Boehringer-Ingelheimin epäonnistunut masennuslääke. Tutkimuksissa oli kuitenkin tullut ilmi, että lääke saattoi auttaa naisten seksuaaliseen haluttomuuteen, ja yhtiö haki flibanseriinille myyntilupaa Yhdysvalloissa. FDA hylkäsi ensimmäisen hakemuksen ja toisenkin. Kolmannella yrittämällä kuitenkin tärppäsi. Flibanseriini hyväksyttiin Yhdysvaltain markkinoille naisten seksuaalisen haluttomuuden hoitoon vuonna Tällä välin lääkkeen oikeudet olivat siirtyneet Boehringer- Ingelheimilta yhdysvaltalaiselle Sprout Pharmaceuticalsille. Woloshin ja Schwartz käsittelivät flibanseriinia JAMA Internal Medicine -lehdessä vuonna 2016, ja heidän artikkelinsa herättää kysymyksen: miten lääke koskaan saattoi saada myyntiluvan Yhdysvalloissa? Ensinnäkin systemaattinen katsaus flibanseriinin tehosta osoitti, että lääkkeen vaikutus naisten seksuaaliseen halukkuuteen oli täysin marginaalinen. Lumelääkkeeseen verrattuna flibanseriini lisäsi tyydyttävien seksuaalisten kanssakäymisten lukumäärää kuukauden aikana keskimäärin 0,5:llä ja paransi seksuaalista halukkuutta keskimäärin 0,3 pistettä viisipisteisellä asteikolla. Sen sijaan lääkkeellä oli paljon sivuvaikutuksia, kuten väsymys ja uneliaisuus. Erityisen huolestuttava oli yhteisvaikutus alkoholin kanssa. Vain muutaman alkoholiannoksen nauttiminen lääkityksen aikana saattoi aiheuttaa äkillisen ja sairaalahoitoa vaativan verenpaineen laskun. Kun lääkkeen valmistajaa pyydettiin toimittamaan lisätietoa lääkkeen ja alkoholin yhteisvaikutuksista, yhtiö testasi asiaa miehillä vaikka lääke oli tarkoitettu yksinomaan naisille. Koska flibanseriinin teho oli niin heikko ja sillä oli niin vakavia sivuvaikutuksia, FDA:n lääketieteelliset asiantuntijat olivat sitä mieltä, ettei lääkkeelle pidä myöntää myyntilupaa. Myyntilupa tuli silti. Siitä päättivät FDA:n johtavat viranomaiset. Kaksi vuorokautta myyntiluvan myöntämisen jälkeen Valeant Pharmaceuticals -yhtiö osti Sproutin ja sen ainoan lääkemolekyylin flibanseriinin miljardilla dollarilla. Sproutin osakkeenomistajat flibanseriini oli onnistunut tyydyttämään täydellisesti. Lääke tuli myyntiin nimellä Addyi. Miten tehdä harkittuja päätöksiä lääkkeistä? Restasis ja Addyi ovat konkreettisia osoituksia siitä, että viranomaiset myöntävät joskus myyntilupia lääkkeille, jotka ovat teholtaan vain marginaalisia tai joiden hyötysuhde on huolestuttava. 3
4 Kun tilanne on tämä, miten kuluttaja saa selville, mikä on hänelle sopiva lääke? Mistä lääkäri voi tietää, että hän määrää potilaalle tehokasta ja turvallista lääkettä, jos tieto pitää kaivaa lääkeviranomaisten paksuista paperikansioista? Varoitusmerkit eivät aina ole näkyvissä. Mielestämme kuluttajalle paras käytäntö on aina kysyä: Miten tämä lääke auttaa minua? Miten tämä lääke vahingoittaa minua? Ja tarvitsenko minä ylipäänsä lääkettä onko sille vaihtoehtoja? Schwartz ja Woloshin vastaavat. Nämä kysymykset ovat Woloshinin ja Schwartzin tutkimuksen ytimessä. He työskentelevät Yhdysvalloissa Dartmouth-instituutin lääketiede ja media -tutkimuskeskuksessa. Merkittävä osa heidän työstään koskee sitä, miten lääketieteellistä tietoa kannattaisi jakaa suurelle yleisölle siten, että ihmiset ymmärtäisivät sitä mahdollisimman hyvin. He ovat julkaisseet yhdessä kirjan Know Your Chances, jossa ihmisiä opetetaan kansantajuisella tavalla lukemaan lääketieteellistä kieltä ja tilastoja. Mitä tarkoittaa riski? Mitä tarkoittaa, että riskisi on X prosenttia? Miten lasketaan, että kuolleisuus johonkin sairauteen on X prosenttia ajanjaksolla Y? Toinen puoli lääketieteellisen tiedon jakamista on kertoa, miten lääkkeiden vaikutusta mitataan, miten niitä voidaan vertailla ja miten ihmiset voivat tehdä lääkkeitä koskevia harkittuja päätöksiä. Lääkkeiden vaikuttavuudesta puhuttaessa Woloshin ja Schwartz ovat korostaneet edellä mainittua tiedottamisen hierarkiaa: lääkeyhtiöiden mainontaa, tieteellisten sarjojen julkaisuja ja viranomaisille toimitettuja asiapapereita. Seuraavassa tutustutaan niihin tarkemmin. Lääkemainonta tiedonlähteenä Lääkeyhtiöiden oma mainonta on Woloshinin ja Schwartzin mukaan ongelmallista. Yhdysvalloissa reseptilääkkeiden mainostaminen suoraan kuluttajille on sallittua. Suomessa reseptilääkkeitä saa sen sijaan mainostaa vain lääkäreille. Yhdessä tutkimuksessa Woloshin ja Schwartz kävivät läpi 67 lääkemainosta ja analysoivat, miten hyvin ne kertoivat lääkkeiden vaikuttavuudesta. Tulosten mukaan kuluttajien on hyvin vaikea tehdä harkittua ja järkevää päätöstä mainosten perusteella. Mainoksissa ei pääsääntöisesti kerrota lääkkeiden hyödyistä määrällisessä muodossa esimerkiksi kuinka suuri osa potilaista hyötyy vaan kieli on hyvin yleisluontoista tai henkilövetoista. Silloin kun mainokset kertovat lääkkeen hyödyistä lukumäärin, ne tekevät sen usein harhaanjohtavasti. Esimerkiksi kolesterolia alentavan Lipitorin mainoksessa kerrotaan, että lääke laskee aivohalvauksen riskiä lähes puolella mutta ei kerrota puolella mistä! Tulos, johon mainoksen teksti viittaa, on ero Lipitor-ryhmän ja kontrolliryhmän välillä aivohalvauksissa, 1,3 prosenttia. Lasku 2,8 prosentista 1,5 prosenttiin todellakin on lähes puolet, mutta vasta luvut auttaisivat kuluttajaa ymmärtämään, millainen ero todellisuudessa on. Toinen ongelma mainonnassa koskee sivuvaikutuksia. Ne ilmoitetaan mainoksissa usein listana, mutta ei kerrota, kuinka yleisiä ne ovat. Onko mainonta tehokasta, jos se ei kerro ymmärrettävästi lääkkeen tehosta tai riskeistä? Woloshin ja Schwartz kysyvät toisinpäin: Miten on mahdollista, että Restasisilla, jolla ei ole kliinistä vaikutusta kuivasilmäisyyteen, on Yhdysvalloissa kahden miljardin dollarin vuotuiset markkinat? Voisiko se johtua siitä, että Allergan sijoitti 645 miljoonaa dollaria televisio-, lehti- ja internet-mainontaan vuosina ? Woloshinin ja Schwartzin mukaan lääkeyhtiöiden mainonta ei ole aina vain lääkkeen mainostamista, vaan monesti lääkkeen mukana kaupataan myös sairautta. Tämä tapahtuu sairauden tunnetuksi tekemiseen tähtäävillä kampanjoilla, joita englanniksi kutsutaan termillä disease awareness campaigns. Esimerkiksi yksi tärkeä kanava Restasisin markkinointiin on ollut Allerganin perustama mydryeyes.com-internetsivusto, jossa on tietoa kuivasilmäisyydestä. Siellä korostetaan, että silmien kirvely, punoitus tai kutina eivät välttämättä johdu ympäristötekijöistä kuten usein luullaan vaan todennäköinen syy on silmän liian vähäinen kyynelnesteen tuotanto. Sairaus on parantumaton ja hoitamattomana paheneva, mutta siihen on tehokas 4
5 lääke Restasis. Sivustolla voi tehdä yksinkertaisen testin arvioidakseen, johtuvatko oireet kuivasilmäisyydestä. Lisäksi sivusto auttaa löytämään sopivan lääkärin. Toinen tunnettu tapaus, jossa lääkeyhtiön oli myytävä sairaus ennen kuin se saattoi tarjota siihen hoitoa, on alhainen testosteronitaso, joka tunnetaan Yhdysvalloissa lyhenteellä Low-T. Alhaisen T:n tarina alkoi vuonna 2007, kun Abbott Laboratories -yhtiö aloitti tiedotuskampanjan ikääntyvien miesten alhaisista testosteronitasoista. Tähänkin kampanjaan kuului internetsivusto, jolla kerrottiin, että alhaisiin testosteronitasoihin voi liittyä kehon muutoksia kuten lihasten heikkenemistä ja rasvakudoksen lisääntymistä, energisyyden laskua, ärtyneisyyttä ja alakuloa sekä seksuaalista haluttomuutta ja erektion heikkenemistä. Sivustoilla kerrottiin avunkin olevan lähellä testosteronikorvaushoito parantaisi ikääntyvien miesten elämää. Testosteronin luvattiin tekevän heistä hoikempia, lihaksikkaampia, energisempiä ja seksuaalisesti halukkaita sekä vähemmän ärtyneitä. Ongelmana oli, että oireet olivat hyvin yleisluontoisia, ja niitä kokevat monet miehet. Raja sairauden ja terveyden välillä on häilyvä, eivätkä oireet välttämättä johdu alhaisista testosteronitasoista. Tämä ei kuitenkaan vähentänyt kampanjan menestystä. Testosteronikorvaushoitoa määrättiin seitsemässä vuodessa 25 miljoonaa reseptiä, ja se tuotti yhtiölle lähes kymmenen miljardin dollarin tuoton. Yhdysvaltain lääkeviranomainen FDA ei omien sääntöjensä mukaan voinut puuttua harhaanjohtaviin väitteisiin, koska kampanjassa ei mainittu mitään lääkettä nimeltä. Testosteroni on luonnollinen hormoni eikä lääketeollisuuden tuote, vaikka sitä tarjottiinkin sivustolla pillereinä ja injektioina. Lopulta vuonna 2015 FDA linjasi, ettei testosteronia tule määrätä ikääntymisestä johtuvaan testosteronitason laskuun se kun on luonnollista ja että lääkärien on kerrottava potilailleen testosteronilisään liittyvästä sydänkohtaus- ja aivohalvausriskin lisääntymisestä. Kampanjoiden kohdalla suosittelemme toimittajille tervettä skeptisyyttä", Woloshin ja Schwartz sanovat. "Kannattaa kysyä, liittyykö kampanja uuteen lääkkeeseen vai onko sen takana lääkeyhtiö. Kuka on määritellyt sairauden riippumattomat tutkijat vai lääkeyhtiön konsultit? Ovatko väitteet sairauden yleisyydestä uskottavia? Mihin arvio perustuu? Kenties eräs erikoisimmista tiedotuskampanjoista käytiin flibanseriinin kohdalla. Ennen viimeistä onnekasta myyntilupahakemustaan Sprout perusti kampanjan nimeltä Puntit Tasan (engl. Even the Score ). Siinä flibanseriinista tehtiin tasa-arvokysymys. Kampanjan viesti oli: miesten seksuaalisiin ongelmiin oli hyväksytty monia lääkkeitä, naisille ei yhtään. Nyt oli aika laittaa puntit tasan. Kampanjan nimissä otettiin yhteyttä poliitikkoihin, journalisteihin ja naisten asioita ajaviin eturyhmiin. FDA sai lukuisia kirjeitä monenlaisilta eturyhmiltä, joissa lääkeviranomaisten toivottiin kiinnittävän huomiota tähän epäsuhtaan. Joissakin yhteydenotoissa FDA:ta syytettiin suoraan seksismistä. Kun neuvoa-antava komitea kokoontui keskustelemaan lääkkeestä, monet kampanjan aktivisteista osallistuivat kokoukseen ja puhuivat lääkkeen tarpeellisuuden puolesta. Woloshinin ja Schwartzin mukaan on useita seikkoja, jotka puhuvat sen puolesta, että myyntilupa heltisi juuri kampanjan ansiosta: FDA korosti päätöksessään erityisesti sitä, että lääkkeelle oli tarve, eikä muita vaihtoehtoja ollut. Tieteellisten julkaisusarjojen ongelmat Jos lääkeyhtiöiden mainoskampanjat ovat epäluotettavia, millaisia tietolähteitä ovat lääketieteelliset julkaisusarjat? Kliinisten lääkekokeiden tulokset julkaistaan niissä. Maallikolle ne ovat toki haastava tietolähde. Kliinisten tutkimusten menetelmät ja kieli eivät aukea helposti asiaa tuntemattomalle. Mutta entä lääkärit? Kuinka luotettavaa tietoa he saavat lääketieteellisistä julkaisusarjoista? Woloshinin ja Schwartzin mukaan lääketieteelliset sarjatkaan eivät ole ongelmaton tietolähde. Ongelma on itse asiassa parhaillaan keskeinen keskustelunaihe tiedeyhteisössä. Tutkimukset ovat osoittaneet, että kaupallisten toimijoiden rahoittamissa tutkimuksissa saadaan usein lääkkeille myönteisempiä tuloksia kuin 5
6 riippumattomien osapuolten rahoittamissa tutkimuksissa. Kaupallisilla toimijoilla on lisäksi taipumus julkaista omien tuotteidensa kannalta myönteiset tulokset useammin kuin kielteiset, jolloin lääkkeen tehosta syntyy julkaisuharhan vuoksi epärealistisen myönteinen kuva. Lisäksi tutkimusten tulokset voidaan saada näyttämään myönteisiltä jopa silloin kun tulokset ovat itse asiassa olleet kielteiset. Tutkimukset osoittavat, että lääkäreilläkin on suuria vaikeuksia ymmärtää tutkimusten teknisiä ja tilastollisia osia, Woloshin ja Schwartz sanovat. Vuonna 2006 julkaisusarja JAMA julkaisi laajan katsauksen, jossa vertailtiin sydän- ja verisuonitautien hoitomenetelmiä. Tutkimuksessa kysyttiin, missä määrin rahoituslähde vaikuttaa tutkimusten tuloksiin. Tulokset osoittivat, että toimijoiden välillä oli eroa. Riippumattomasti rahoitetuista tutkimuksista 49 prosenttia suositteli uutta hoitoa. Jos tutkimuksen rahoitus tuli sekä riippumattomasta että kaupalliselta toimijalta, 57 prosenttia tutkimuksista päätyi suosittelemaan uutta hoitoa. Jos taas rahoitus oli kokonaan peräisin kaupalliselta toimijalta, hoitoa suositeltiin 67 prosentissa tutkimuksista. Arvostetussa New England Journal of Medicine -sarjassa vuonna 2008 julkaistu tutkimus taas tarkasteli kahtatoista mielialalääkettä koskevia kliinisiä tutkimuksia ja niihin liittyvää julkaisuharhaa. Tulokset osoittivat, että 74:stä FDA:n rekisteröimästä kliinisestä tutkimuksesta 31 prosenttia oli jätetty julkaisematta, ja että julkaisematta jättäminen liittyi nimenomaisesti niiden tuloksiin. FDA:lle luovutetuista tutkimuksista, joiden tulokset olivat lääkkeen kannalta edulliset, 97 prosenttia oli julkaistu. Sen sijaan tutkimuksista, joiden tulokset olivat lääkkeen kannalta negatiiviset, vain 33 prosenttia oli julkaistu. Näistäkin 21 prosentissa kielteinen tulos julkaistiin tavalla, joka sai sen näyttämään lääkkeen kannalta edulliselta. Kokonaisuudessaan 94 prosenttia kaikista tieteellisissä sarjoissa julkaistuista tutkimuksista oli mielialalääkkeiden kannalta edullisia. FDA:n oma analyysi kuitenkin osoitti, että kaikista tehdyistä tutkimuksista vain 51 prosentissa oli todellisuudessa saatu lääkkeiden kannalta edullisia tuloksia. Näin ollen jos lääkärit luottivat vain lääketieteellisissä sarjoissa julkaistujen tutkimusten tuloksiin, he saivat mielialalääkkeiden vaikuttavuudesta epärealistisen kuvan. Lääketieteellisissä sarjoissa ongelma on tunnustettu. Monia aloitteita on tehty ongelman poistamiseksi tai lieventämiseksi. Valitettavasti ongelmaa ei ole ratkaistu. Monesti tutkimuksen ongelmien havaitsemiseksi tarvitaan paljon työtä, eivätkä ne aina paljastu, elleivät tutkijat onnistu saamaan kaikkea aineistoa käsiinsä. Apu muropakkauksen kyljestä Kuten edellä todettiin, Woloshinin ja Schwartzin mukaan luotettavin lähde arvioida lääkkeiden vaikuttavuutta ovat asiapaperit, joilla lääkkeelle on haettu myyntilupaa lääkeviranomaisilta. Viranomaisilla on kattavimmat tiedot lääkettä koskevista potilastutkimuksista myös tiedot epäedullisista tutkimustuloksista. Tiedon, jota heillä ei ole, he saavat tarvittaessa käsiinsä. Ongelma vain on, että aineistoa voi olla tuhansia sivuja. Miten tuo tieto olisi mahdollista viestiä lääkäreille, tavallisista kansalaisista puhumattakaan? Tämä kysymys on aiheuttanut melkoista päänvaivaa Woloshinille ja Schwarzille. Eräänä aamuna he mielestään kuitenkin keksivät ratkaisun. Woloshin ja Schwartz ovat naimisissa ja syövät yhdessä aamiaista. Ratkaisu oli muropakkauksen kyljessä: ravintoainetaulukko, jossa kerrotaan, paljonko tuotteessa on hiilihydraatteja, rasvaa, proteiinia, vitamiineja ja hivenaineita painoyksikköä kohden, ja kuinka paljon se kattaa kunkin ravintoaineen päivittäisestä tarpeesta. Entä jos FDA:n asiapapereiden tiedot olisi mahdollista tiivistää samanlaiseksi pakkausselosteeksi? Woloshin ja Schwartz kehittivät idean pohjalta lääketietolaatikon, jossa a) lääkkeen hyödyt ja haitat ilmoitetaan lukumäärin ja pitkäkestoisimpien III vaiheen tutkimusten perusteella, b) tulokset ilmoitetaan absoluuttisina riskin alenemina, mutta c) sijaismuuttujia ei ilmoiteta, vaan ainoastaan potilaiden kokema todellinen hyöty. Kaikki nämä tiedot esitetään sivun tiivistelmässä. 6
7 Woloshin ja Schwartz ovat tehneet näitä tiivistelmiä useista eri lääkkeistä ja esitelleet ajatusta FDA:lle. He ovat lääkeviranomaisten toivomuksesta tutkineet, miten hyvin ihmiset ymmärtävät lääketietolaatikon sisällön, ja tekisivätkö ihmiset sen perusteella parempia päätöksiä verrattuna esimerkiksi mainoksiin. Tulokset ovat osoittaneet, että ihmiset osaavat tulkita lääketietolaatikkoa sikäli hyvin, että sen avulla he osaavat valita useista eri vaihtoehdoista sen, joka on tutkitusti tehokkain. Potilaat eivät voi itse valita mitä lääkettä heille määrätään, mutta ymmärrettävä tietolaatikko lääkkeen hyödyistä ja haitoista auttaa heitä kysymään lääkäriltä vaihtoehdoista. Ja jos lääke ei ole välttämätön, he voivat myös tehdä harkitun päätöksen jättää lääke ottamatta. FDA on vahvistanut tuloksemme, mutta ei aio tehdä asialle mitään. Euroopan lääkevirasto sen sijaan on siitä kiinnostunut, Woloshin ja Schwarz kertovat. 7
Miesten seksuaalihäiriöt ja niiden vaikutus parisuhteeseen.
Miesten seksuaalihäiriöt ja niiden vaikutus parisuhteeseen. Sh (AMK), seksuaaliterapeutti Veli-Matti Piippo KSSHP Seksuaalisuus Seksuaalisuus on elämän laatutekijä, jolla on fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen
Lääkkeiden korvattavuus
Sosiaaliturvan abc toimittajille 26.5.2011 Lääkkeiden korvattavuus Suomessa Päivi Kaikkonen yliproviisori Kela Terveysosasto 1 Lääkehuollon ja lääkekorvausjärjestelmän tavoitteita Mahdollistaa tehokas,
Liite I. Luettelo lääkevalmisteen nimistä, lääkemuodosta, vahvuuksista, antoreitistä, myyntiluvan haltijoista jäsenvaltioissa
Liite I Luettelo lääkevalmisteen nimistä, lääkemuodosta, vahvuuksista, antoreitistä, myyntiluvan haltijoista jäsenvaltioissa 1 Jäsenvaltio EU/ETA Myyntiluvan haltija Nimi Vahvuus Lääkemuoto Antoreitti
Liite II. Tieteelliset päätelmät
Liite II Tieteelliset päätelmät 31 Tieteelliset päätelmät Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto (FDA) teki 29. syyskuuta 2015 ja 9. lokakuuta 2015 välisenä aikana hyvään kliiniseen tutkimustapaan (GCP)
Nollatuntisopimusten kieltäminen. Heikki Pursiainen, VTT, toiminnanjohtaja
Nollatuntisopimusten kieltäminen Heikki Pursiainen, VTT, toiminnanjohtaja 1 / 12 Johtopäätökset Nollatuntisopimusten kieltämisen vaikutukset ovat epäselviä talousteorian perusteella. Empiiristä tutkimusta
Liite I. Tieteelliset päätelmät ja perusteet myyntiluvan (-lupien) ehtojen muuttamiselle
Liite I Tieteelliset päätelmät ja perusteet myyntiluvan (-lupien) ehtojen muuttamiselle 1 Tieteelliset päätelmät Ottaen huomioon arviointiraportin, jonka lääketurvallisuuden riskinarviointikomitea (PRAC)
Hyvinvointia työstä. 21.4.2011 Jani Ruotsalainen. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Cochrane Suomessa suomalaisille COSH-ryhmän avajaiset, Helsinki 15.4.2011 Jani Ruotsalainen Miten hyödynnän cochrane-katsauksia? Miten pääsen tekemään cochrane katsauksia? Mitä hyötyä
Ultraäänellä uusi ilme kulmille, leualle, kaulalle ja dekolteelle
Ultraäänellä uusi ilme kulmille, leualle, kaulalle ja dekolteelle Mistä Ultherapy -hoidossa on kysymys? Ultherapy kohdistaa fokusoitua ultraäänienergiaa siihen ihokerrokseen, jota tyypillisesti käsitellään
Liite I. Tieteelliset päätelmät ja perusteet myyntiluvan (-lupien) ehtojen muuttamiselle
Liite I Tieteelliset päätelmät ja perusteet myyntiluvan (-lupien) ehtojen muuttamiselle 1 Tieteelliset päätelmät Ottaen huomioon arviointiraportin, jonka lääketurvatoiminnan riskinarviointikomitea (PRAC)
TÄYTEAINE KASVOJEN PIIRTEIDEN MUOTOILUUN
RADIESSE Lifting Filler Täyteaine kohotukseen ja piirteiden silottamiseen TÄYTEAINE KASVOJEN PIIRTEIDEN MUOTOILUUN NUOREKKUUTTA. KOLLAGEENIA. RAIKKAUTTA. Terveen, nuoren ihon täyteläisyys, elastiisuus
Kliininen arviointi ja kliininen tieto mikä riittää?
Kliininen arviointi ja kliininen tieto mikä riittää? Riittävä tutkimuksen otoskoko ja tulos Timo Partonen LT, psykiatrian dosentti, Helsingin yliopisto Ylilääkäri, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Tutkimuksen
LIITE I LÄÄKEVALMISTEEN NIMI, LÄÄKEMUOTO, VAHVUUS, ELÄINLAJI, ANTOREITIT JA MYYNTILUVAN HALTIJA 1/7
LIITE I LÄÄKEVALMISTEEN NIMI, LÄÄKEMUOTO, VAHVUUS, ELÄINLAJI, ANTOREITIT JA MYYNTILUVAN HALTIJA 1/7 Myyntiluvan hakija/haltija Tuotteen kauppanimi Lääkemuoto Vahvuus Eläinlaji Antotiheys ja -reitti Annossuositus
Mitä eri tutkimusmetodeilla tuotetusta tiedosta voidaan päätellä? Juha Pekkanen, prof Hjelt Instituutti, HY Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos
Mitä eri tutkimusmetodeilla tuotetusta tiedosta voidaan päätellä? Juha Pekkanen, prof Hjelt Instituutti, HY Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos Päätöksentekoa tukevien tutkimusten tavoitteita kullakin oma
OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN KÄÄNNÄ SIVUA
OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN OSTOT TUKEVAT KASVUA Kasvuyrittäjänä tiedät, että kasvu on ennen muuta tekemistä. Millaisia tekoja tarvitaan tuloksekkaaseen ostamiseen? Tässä Esan seitsemän steppiä, joilla
RADIESSE Lifting Filler Täyteaine kohotukseen ja piirteiden silottamiseen
RADIESSE Lifting Filler Täyteaine kohotukseen ja piirteiden silottamiseen TÄYTELÄISYYTTÄ. KOLLAGEENIA. RAIKKAUTTA. Terveen, nuoren ihon täyteläisyys, kimmoisuus ja vahvuus on kollageenin ansiota. Mitä
Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt
Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt 2018 WWW.PITKOSPUU.FI Sosiaalisen median mahdollisuudet Sosiaalinen media eli some, on tuonut tulleessaan muutoksen markkinointiin niin suunnittelussa kuin toteutuksessa.
suunnattua joukkoviestintää. Tunnistettavan lähettäjän tarkoituksena on yleisön suostuttelu tai yleisöön vaikuttaminen.
MAINONTA MED1 MITÄ MAINONTA ON?! Perinteisiä määritelmiä:! Mainonta on maksettua useille vastaanottajille suunnattua joukkoviestintää. Tunnistettavan lähettäjän tarkoituksena on yleisön suostuttelu tai
AMGEVITA (adalimumabi)
AMGEVITA (adalimumabi) Potilaskortti - Lapset Tässä kortissa on tärkeitä turvallisuustietoja Amgevitavalmisteesta. Huom: Näytä tämä kortti aina, kun asioit lapsesi lääkärin tai muun terveydenhuoltohenkilöstön
Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin
Liite III Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin Huomautus: Seuraavat muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen tiettyihin kohtiin tehdään sovittelumenettelyn
Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta 2008/0255(COD) 3.2.2010 TARKISTUKSET 4-9 Lausuntoluonnos Jorgo Chatzimarkakis (PE430.863v01-00) ihmisille ja eläimille tarkoitettuja
Propecia (finasteridi 0,2 ja 1 mg) tabletti , versio 4.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO
Propecia (finasteridi 0,2 ja 1 mg) tabletti 25.4.2017, versio 4.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Miestyyppinen hiustenlähtö
MITÄ ULKOMAINONTA MAKSAA? Ja mitä sillä rahalla oikeasti saa?
MITÄ ULKOMAINONTA MAKSAA? Ja mitä sillä rahalla oikeasti saa? Alkusanat Moni luulee, että ulkomainonta on todella kallis media ja kampanjat maksavat maltaita. Ulkomainonnan muotoja on toki monia erilaisia
Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten. Mikael Alatalo, palvelutuotantojohtaja, Fonecta
Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten Mikael Alatalo, palvelutuotantojohtaja, Fonecta Asunnonvälitys Autokauppa Matka-ala Vaatekauppa Mitä verkossa ympärillämme Logistiset palvelut Pankki- ja vakuuttaminen
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Usein kysytyt kysymykset
4. marraskuuta 2011 EMA/527628/2011 Johtoryhmä Tässä asiakirjassa annetaan vastauksia Euroopan lääkevirastolta usein kysyttyihin kysymyksiin. Jos et löydä tästä vastausta kysymykseesi, voit lähettää meille
Arvokkaiden yhdisteiden tuottaminen kasveissa ja kasvisoluviljelmissä
Arvokkaiden yhdisteiden tuottaminen kasveissa ja kasvisoluviljelmissä Siirtogeenisiä organismeja käytetään jo nyt monien yleisten biologisten lääkeaineiden valmistuksessa. Esimerkiksi sellaisia yksinkertaisia
Etelä-Suomen kuljetuskäytävän kilpailukyvyn kehittäminen
Etelä-Suomen kuljetuskäytävän kilpailukyvyn kehittäminen Access via Finland reittimarkkinointikampanjan tuloksia Teija Suoknuuti/NELI ELLO loppuseminaari 15.3.2012 Kotka 7.4.2010 Tausta ja tavoitteet Logistiikkasektori
Liite I. Tieteelliset päätelmät ja perusteet myyntiluvan (-lupien) ehtojen muuttamiselle
Liite I Tieteelliset päätelmät ja perusteet myyntiluvan (-lupien) ehtojen muuttamiselle 1 Tieteelliset päätelmät Ottaen huomioon arviointiraportin, jonka lääketurvallisuuden riskinarviointikomitea (PRAC)
Matemaatikot ja tilastotieteilijät
Matemaatikot ja tilastotieteilijät Matematiikka/tilastotiede ammattina Tilastotiede on matematiikan osa-alue, lähinnä todennäköisyyslaskentaa, mutta se on myös itsenäinen tieteenala. Tilastotieteen tutkijat
Mustalla kärkikolmiolla merkittyjen lääkkeiden haittoja seurataan erityisen tarkasti - S...
Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 3/2016 LÄÄKKEIDEN HAITTAVAIKUTUKSET Mustalla kärkikolmiolla merkittyjen lääkkeiden haittoja seurataan erityisen tarkasti Kirsti Villikka, Annikka Kalliokoski / Kirjoitettu
MSD - Kliininen lääketutkimus. IROResearch Lokakuu 2015
MSD - Kliininen lääketutkimus IROResearch Lokakuu 05 CORP-6897-000 /05 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lääkärien suhtautumista kliiniseen lääketutkimukseen. Tutkimuksen
Myyntiluvan haltija Valmisteen nimi Vaikuttava aine + vahvuus Lääkemuoto
ETA:n jäsenvaltio Myyntiluvan haltija Valmisteen nimi Vaikuttava aine + vahvuus Lääkemuoto Chiesi Limited Formodual beklometasonidipropionaatti 100 µg/annos, formoterolifumaraattidihydraatti 6 µg/annos
Perusseikkoja julkista yhteenvetoa varten
Perusseikkoja julkista yhteenvetoa varten Yleiskatsaus taudin epidemiologiaan Elinajanodotteen kasvamisen ja väestön ikääntymisen oletetaan tekevän nivelrikosta neljänneksi suurimman työkyvyttömyyden syyn
Lataa Näyttöön perustuvaa masennuksen lumehoitoa - Maarit Nermes. Lataa
Lataa Näyttöön perustuvaa masennuksen lumehoitoa - Maarit Nermes Lataa Kirjailija: Maarit Nermes ISBN: 9789527018026 Sivumäärä: 257 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 33.87 Mb Masennusta on pidetty kansansairautena,
Usein kysytyt kysymykset
13. helmikuuta 2017 EMA/527628/2011, tarkistus 1 Johtoryhmä Tässä asiakirjassa annetaan vastauksia Euroopan lääkevirastolta (EMA) usein kysyttyihin kysymyksiin. Jos et löydä tästä vastausta kysymykseesi,
Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla!
Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus on osa hyvää hoitoa kattaa tutkimuksen, hoidon ja laitteiden turvallisuuden tarkoittaa myös sitä, ettei hoidosta aiheutuisi potilaalle haittaa
1.000.000.000.000 euron ongelma yksi ratkaisu Suomesta? Sijoitus Invest 2015, Helsinki 11.11.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj
1.000.000.000.000 euron ongelma yksi ratkaisu Suomesta? Sijoitus Invest 2015, Helsinki 11.11.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj 1 Tärkeää tietoa Herantis Pharma Oy ( Yhtiö ) on laatinut
Rinnakkaislääketutkimus 2009
Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketeollisuus ry Helmikuu 2009 TNS Gallup Oy Pyry Airaksinen Projektinumero 76303 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä
INPULSIS -ON: Nintedanibin pitkäaikainen turvallisuus idiopaattista keuhkofibroosia (IPF) sairastavilla potilailla
INPULSIS -ON: Nintedanibin pitkäaikainen turvallisuus idiopaattista keuhkofibroosia (IPF) sairastavilla potilailla Tämä on yhteenveto kliinisestä tutkimuksesta IPF:ää sairastavilla potilailla. Se on kirjoitettu
Tupakointi, liiallinen alkoholinkäyttö, huumeet.
Yleinen luulo on, että syy erektiohäiriöön löytyisi korvien välistä. Tosiasiassa suurin osa erektiohäiriöistä liittyy sairauksiin tai lääkitykseen. Jatkuessaan erektiohäiriö voi toki vaikuttaa mielialaankin.
Liite I. Tieteelliset päätelmät ja perusteet myyntiluvan (-lupien) ehtojen muuttamiselle
Liite I Tieteelliset päätelmät ja perusteet myyntiluvan (-lupien) ehtojen muuttamiselle 1 Tieteelliset päätelmät Ottaen huomioon arviointiraportin, jonka lääketurvallisuuden riskinarviointikomitea (PRAC)
Suomalaista bioteknologiaa kansainväliseen lääkehoitoon. FIT Biotech Oy toimitusjohtaja Kalevi Reijonen Osakesäästäjien Keskusliitto 28.10.
Suomalaista bioteknologiaa kansainväliseen lääkehoitoon. FIT Biotech Oy toimitusjohtaja Kalevi Reijonen Osakesäästäjien Keskusliitto 28.10.2015 Tärkeää tietoa Tämä esitys saattaa sisältää tulevaisuutta
mykofenolaattimefotiili Opas potilaalle Tietoa syntymättömään lapseen kohdistuvista riskeistä
mykofenolaattimefotiili Opas potilaalle Tietoa syntymättömään lapseen kohdistuvista riskeistä Laatimispäivä: Huhtikuu 2016 Sisällysluettelo Johdanto... 3 Mitkä hoidon riskit ovat?... 3 Ketä riski koskee?...
Tietoa sairauden epidemiologiasta (Enintään 150 sanaa per indikaatio)
28 VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden epidemiologiasta (Enintään 150 sanaa per indikaatio) Parenteraalinen ravitsemus voi olla indikoitu suurelle määrälle sairauksia, kuten syöpä ja
Erityis- ja poikkeuslupamenettelyt on tarkoitettu mahdollistamaan lääkkeen saatavuus poikkeustilanteissa
Page 1 of 6 JULKAISTU NUMEROSSA 3/2018 FIMEAN TOIMINTA Erityis- ja poikkeuslupamenettelyt on tarkoitettu mahdollistamaan lääkkeen saatavuus poikkeustilanteissa Suvi Loikkanen, Piia Salo / Kirjoitettu 26.10.2018
Esimerkki palveluvalikoiman määrittelyn periaatteiden soveltamisesta: Biosimilaarit ja kokonaistaloudellisuus
Esimerkki palveluvalikoiman määrittelyn periaatteiden soveltamisesta: Biosimilaarit ja kokonaistaloudellisuus Jaana Leipälä Terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvoston sidosryhmätilaisuus 29.9.2016 Lääkkeet
Oppilaan ohjeet ja blogit
Oppilaan ohjeet ja blogit Oppilaan ohje ja blogi 5 Pärjääkö ruoka-aineallergikko ilman vitamiinilisiä? Sannin tapaus istock.com/daisy-daisy Työskentelyn lähtökohdat Tutustukaa Sanniin lukemalla hänen blogikirjoituksensa
Huumeiden käytön haitat muille ihmisille internetkyselyn haasteita ja tuloksia. Marke Jääskeläinen Alkoholitutkimussäätiö
Huumeiden käytön haitat muille ihmisille internetkyselyn haasteita ja tuloksia Marke Jääskeläinen Alkoholitutkimussäätiö 1 Johdanto Esitys perustuu artikkeleihin Hakkarainen, P & Jääskeläinen, M (2013).
Ajankohtaista päihdepolitiikasta. Kristiina Hannula 24.3.2012
Ajankohtaista päihdepolitiikasta Kristiina Hannula 24.3.2012 2 Kansanterveysjärjestöjen ja alkoholielinkeinon suhde Terveyden edistämisen keskuksen Päihde-ja mielenterveysfoorumin nimeämä työryhmä pohti
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kosmetiikkakiertue Rovaniemi Kosmetiikan markkinointiväittämät. Ylitarkastaja Anna Vuori
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 28.5.2018 Kosmetiikkakiertue Rovaniemi Kosmetiikan markkinointiväittämät Ylitarkastaja Anna Vuori 1 Taustaa EU:n kosmetiikka-asetuksen 20 artikla kosmeettisten
Mistä kannattaa aloittaa?
Olet saanut yritysidean ja päättänyt perustaa yrityksen. Yhtä aikaa muiden perustamistoimenpiteiden kanssa täytyy alkaa miettimään yrityksen markkinointia. Ilman markkinointia yrityksellä ei ole yhtään
Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö
Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö Tapani Keränen Itä-Suomen yliopisto; Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, tutkimusyksikkö ja eettinen toimikunta 21.3.2012 1 Alueelliset eettiset
EU:n eläinlääkeasetusehdotus ja eläinlääkäri
EU:n eläinlääkeasetusehdotus ja eläinlääkäri Leena Räsänen, Evira 7.5.2015 EU:n eläinlääkeasetusehdotus Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi eläinlääkkeistä annettu 10.9.2014 yhdessä lääkerehuasetusehdotuksen
LAKIALOITE Alkoholilain 33 :n muuttamisesta Eduskunnalle
LAKIALOITE Alkoholilain 33 :n muuttamisesta Eduskunnalle Alkoholijuomat poikkeavat useimmista muista kulutushyödykkeistä, sillä ne aiheuttavat suuria terveydellisiä, sosiaalisia ja yhteiskunnallisia haittoja.
Lataa Kohti terveempää ikääntymistä - Ilkka Vuori. Lataa
Lataa Kohti terveempää ikääntymistä - Ilkka Vuori Lataa Kirjailija: Ilkka Vuori ISBN: 9789522912794 Sivumäärä: 351 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 37.15 Mb Ikä tuo ja vie edellytyksiä laadukkaaseen elämään.
Eettisen toimikunnan ja TUKIJA:n vuorovaikutuksesta. Tapani Keränen Kuopion yliopisto
Eettisen toimikunnan ja TUKIJA:n vuorovaikutuksesta Tapani Keränen Kuopion yliopisto Helsingin julistus Ennen kuin ihmiseen kohdistuvaan lääketieteelliseen tutkimustyöhön ryhdytään, on huolellisesti arvioitava
Keksinnöstä liiketoiminnaksi ansaintamallin rakentaminen. 11.2.2010 Veijo Lesonen
Keksinnöstä liiketoiminnaksi ansaintamallin rakentaminen 11.2.2010 Veijo Lesonen Mediracer Oy EMG Laboratoriot Oy (1987- ) Vahva substanssi kliinisen neurofysiologian (knf) erikoisalalta Potilailla pitkät
Evidence based medicine näyttöön perustuva lääketiede ja sen periaatteet. Eeva Ketola, LT, Kh-päätoimittaja Suomalainen Lääkäriseura Duodecim
Evidence based medicine näyttöön perustuva lääketiede ja sen periaatteet Eeva Ketola, LT, Kh-päätoimittaja Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Tiedon tulva, esimerkkinä pneumonia Googlesta keuhkokuume-sanalla
Lataa Miesvoimaa! Opas testosteronitason parantamiseen - Jyri Mäkinen. Lataa
Lataa Miesvoimaa! Opas testosteronitason parantamiseen - Jyri Mäkinen Lataa Kirjailija: Jyri Mäkinen ISBN: 9789529362691 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 34.82 Mb Miesten keskimääräinen testosteronitaso
Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento , Oulu
Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento 12.11.2016, Oulu TUKI- JA LIIKUNTAELIMISTÖN SAIRAUDET (TULES) Professori Jaro Karppinen TUKI- JA LIIKUNTAELIMISTÖ Tuki- ja liikuntaelimistöön kuuluvat
OHJEISTUS EMEA PHARMANEX BIOPHOTONIC SKANNERIN MARKKINOINTIIN
OHJEISTUS EMEA PHARMANEX BIOPHOTONIC SKANNERIN MARKKINOINTIIN Skanneri on erinomainen työkalu, joka oikein käytettynä tukee Pharmanex -liiketoimintaasi. Pharmanex BioPhotonic Skannerin tarkoitus on osoittaa
Lumetta vai lääkettä? Tapani Keränen Kanta-Hämeen keskussairaala
Lumetta vai lääkettä? Tapani Keränen Kanta-Hämeen keskussairaala Ovatko lumelääketutkimukset välttämättömiä lumelääke mittaa tutkimuksen kykyä osoittaa eroja eri hoitoryhmien välillä tautiin/oireeseen
AKTIIVINEN VANHENEMINEN. Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK)
AKTIIVINEN VANHENEMINEN Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK) Luennon sisältö: Suomalaisten ikääntyminen Vanheneminen ja yhteiskunta Aktiivinen vanheneminen
Liite I. Tieteelliset päätelmät ja perusteet myyntiluvan (-lupien) ehtojen muuttamiselle
Liite I Tieteelliset päätelmät ja perusteet myyntiluvan (-lupien) ehtojen muuttamiselle 1 Tieteelliset päätelmät Ottaen huomioon arviointiraportin, jonka lääketurvallisuuden riskinarviointikomitea (PRAC)
LIITE II EUROOPAN LÄÄKEVIRASTON TIETEELLISET JOHTOPÄÄTÖKSET JA PERUSTEET VALMISTEYHTEENVETOJEN JA PAKKAUSSELOSTEIDEN MUUTTAMISELLE
LIITE II EUROOPAN LÄÄKEVIRASTON TIETEELLISET JOHTOPÄÄTÖKSET JA PERUSTEET VALMISTEYHTEENVETOJEN JA PAKKAUSSELOSTEIDEN MUUTTAMISELLE 105 TIETEELLISET JOHTOPÄÄTÖKSET YHTEENVETO VALPROIINIHAPPOA/VALPROAATTIA
Mies uhrina kyselytutkimuksen valossa missä ovat väkivallan ehkäisemisen todelliset haasteet
Mies uhrina kyselytutkimuksen valossa missä ovat väkivallan ehkäisemisen todelliset haasteet eli Tuhansien iskujen maa Miesten kokema väkivalta Suomessa Markku Heiskanen Yhdistyneiden Kansakuntien yhteydessä
A7-0290/84
17.11.2010 A7-0290/84 84 KOM(2008)0663 C6-0516/2008 2008/0256(COD) 100 b artikla Myyntiluvan haltija saa levittää yleisölle tai yksittäisille henkilöille seuraavanlaisia tietoja luvan saaneista reseptilääkkeistä:
Mikko Syvänne. Dosentti, ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry. Valtimotautien riskitekijät ja riskiyksilöiden tunnistaminen MS 13.10.
Mikko Syvänne Dosentti, ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry Valtimotautien riskitekijät ja riskiyksilöiden tunnistaminen MS 13.10.2010 1 Klassiset valtimotaudin riskitekijät Kohonnut veren kolesteroli Kohonnut
Proscar. 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO
Proscar 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 JULKISEN YHTEENVEDON OSIOT VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Eturauhanen on ainoastaan miehillä oleva rauhanen. Eturauhanen
Tietosuoja KERÄÄTKÖ TALLENNATKO KÄYTÄTKÖ HENKILÖTIETOJA? Mitä henkilötiedot ovat? Paremmat säännöt pienten yritysten kannalta.
0100101000011010100010001010110101101111000101000 00101000011010100010001010110101101111000101 Paremmat säännöt pienten yritysten kannalta Tietosuoja 01001001010000110101000100010101101011011110001 Tietosuojaa
Lääkkeiden hintalautakunta
Lääkkeiden hintalautakunta kehittämispäällikkö Lauri Vuorenkoski, THL 21.4.2010 ylijohtaja Marina Erhola 1 Lääkkeiden priorisointi avohoidossa Suomessa lääkkeitä priorisoidaan avohoidossa lääkekorvausjärjestelmän
Nimi: Syntymäaika: Kotikunta: Sähköpostiosoite: Toisen vaiheen tehtävien maksimipisteet (älä tee merkintöjä taulukkoon)
Täytä selkeällä käsialalla: Nimi: Syntymäaika: Kotikunta: Sähköpostiosoite: @ Tarkista, että sinulla on neljä erikseen nidottua tehtävää (tehtävät 1 4, 9 sivua), kaksi liitettä sekä konseptipaperi. Mikäli
OHJEET SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTOSSA (TAVARAMERKIT JA MALLIT) SUORITETTAVAAN YHTEISÖN TAVARAMERKKIEN TUTKINTAAN OSA A YLEISET SÄÄNNÖT
OHJEET SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTOSSA (TAVARAMERKIT JA MALLIT) SUORITETTAVAAN YHTEISÖN TAVARAMERKKIEN TUTKINTAAN OSA A YLEISET SÄÄNNÖT JAKSO 4 MENETTELYJEN KIELI Ohjeet virastossa suoritettavaan
Tehtävänä lappilaisen elämän tiedon välitys suomen kieltä puhumattomille
MEDIA- KORTTI Tehtävänä lappilaisen elämän tiedon välitys suomen kieltä puhumattomille Lähde mukaan viemään oma viestisi heille, jotka sitä etsivät ja tarvitsevat. Kauttamme tavoitat alueesta kiinnostuneet
Syöpäkeskuksen tutkimusmahdollisuudet Heikki Minn
Syöpäkeskuksen tutkimusmahdollisuudet Heikki Minn Sidonnaisuudet Konsulttina ja/tai kliinisenä tutkijana seuraavissa lääketieteellistä toimintaa harjoittavissa yrityksissä viimeisen 3-v aikana: Amgen,
HYPOGLYKEMIAPÄIVÄKIRJANI
Hypoglykemia tarkoittaa tilaa, jossa verensokerin taso on alle 3,9 mmol/l tai 70 mg/dl 1, tosin tarkka lukema voi vaihdella yksilöllisesti. Hypoglykemia voi johtua useista syistä, ja sen yleisin aiheuttaja
Eräs tyypillinen virhe monitavoitteisessa portfoliopäätösanalyysissa + esimerkkitapaus
Eräs tyypillinen virhe monitavoitteisessa portfoliopäätösanalyysissa + esimerkkitapaus Mat-2.4142 Optimointiopin seminaari 2.3.2011 Lähteet: Clemen, R. T., & Smith, J. E. (2009). On the Choice of Baselines
KOKEILE KOUTSAUSTA! Ratkaisukeskeinen coaching-ohje
KOKEILE KOUTSAUSTA! Ratkaisukeskeinen coaching-ohje Miniopas Mitä koutsaus on? Coaching - tai suomalaisittain koutsaus - on tehokas työkalu. Se on tulostavoitteista ja konkreettiseen toimintaan tähtäävää.
Mainonnan kenttä Venäjällä
Mainonnan kenttä Venäjällä Mainonnan historia nykyvenäjällä 15 vuotta siitä kun se alkoi Viimeisen 10 vuoden aikana isoimmat ketjut ovat rantautunet Venäjälle Koulutus, osaaminen, ja yleinen tietotaito
PORVOOLAISTEN NUORTEN ÄÄNESTYSAKTIIVISUUSKYSELY
PORVOON KAUPUNKI JA PORVOON NUORISOVALTUUSTO Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PORVOOLAISTEN NUORTEN ÄÄNESTYSAKTIIVISUUSKYSELY KYSELY Internet-kysely toteutettiin lokakuussa 2010 yhteistyössä koulujen
Tieteelliset johtopäätökset ja perusteet
Liite IV Tieteelliset johtopäätökset ja perusteet myyntilupien ehtojen muuttamiselle sekä yksityiskohtainen selvitys lääketurvallisuuden riskinarviointikomitean suositukseen liittyvistä eroista Tieteelliset
Patenttitietokannoista ja patentista
Patenttitietokannoista ja patentista Erikoiskirjastojen neuvoston syyskokous 21.10.2009 Kristiina Grönlund Patenttikirjasto ja neuvontapalvelut Patentti- ja rekisterihallitus Maksuttomia patenttitietokantoja
Oppilaan ohjeet ja blogit Oppilaan ohje ja blogi 1
Oppilaan ohjeet ja blogit Oppilaan ohje ja blogi 1 Mikä minua vaivaa? Annen tapaus istock.com/evgeny Sergeev Työskentelyn lähtökohdat Tutustukaa Anneen lukemalla Annen blogikirjoitus Mikä minua vaivaa?
VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO
YHTEENVETO 5.9.2013 VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 17 vastaanottokeskuksessa loppukeväällä 2013. Vastaajia
Kuka tietää lääkityksesi?
Kuka tietää lääkityksesi? Tunne lääkkeesi valtakunnallinen Lääkehoidon päivä 16.3.2017 Diasarjassa kuvataan Mikä on lääkityslista Miksi ajantasainen lääkityslista on tärkeä Miten ajantasaista lääkitystietoa
PROGRES LUONNOLLISTA TOIMIVAA VOIMAA
LUONNOLLISESTI PROGRES LUONNOLLISTA TOIMIVAA VOIMAA Progres on patentoitu rehuinnovaatio; maailman ensimmäinen ja ainoa havupuiden resiinihappoja sisältävä rehuaine. Se tukee ruoansulatuskanavan kuntoa
INTERNET-VIDEO HIV-HOIDON ALOITUKSEN TUKENA. Jussi Sutinen, Pia Lottonen, Pia Kivelä
INTERNET-VIDEO HIV-HOIDON ALOITUKSEN TUKENA Jussi Sutinen, Pia Lottonen, Pia Kivelä 02.02.2017 Taustaa: HIV-lääkityksen aloituskäynti PALJON informaatiota yhdellä kerralla Vastaanottotilanne ei aina otollisin
Monikanavaisen verkkokaupan perustaminen, rakentaminen ja markkinointi sekä kansainvälinen kauppa
Monikanavaisen verkkokaupan perustaminen, rakentaminen ja markkinointi sekä kansainvälinen kauppa 3.11.2016 1 Kokenut ja osaava toimittaja & Toimituksia vuodesta 1991 liikevaihto 5,3 M 2015, tulos 1 MEUR
Tieteellisen neuvottelukunnan vierailu YLEssä 26.3.2010. Olli Pekka Heinonen YLE Asia ja Kulttuuri
Tieteellisen neuvottelukunnan vierailu YLEssä 26.3.2010 Olli Pekka Heinonen YLE Asia ja Kulttuuri YLEn tekemät säästöt 2000 luvulla Tappio sisään: suurimmillaan n. 100 Me Kaupallisten maksamat toimilupamaksut
Lataa Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus - Peter C. Götzsche. Lataa
Lataa Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus - Peter C. Götzsche Lataa Kirjailija: Peter C. Götzsche ISBN: 9789525701401 Sivumäärä: 422 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 28.48 Mb Miksi reseptilääkkeet
Lääketurvatoiminta kehittyy
Page 1 of 7 JULKAISTU NUMEROSSA 3/2012 TEEMAT Lääketurvatoiminta kehittyy Suvi Loikkanen, Annikka Kalliokoski, Kirsti Villikka, Marja-Leena Nurminen / Kirjoitettu 16.7.2012 / Julkaistu 7.9.2012 Lääketurvalakiuudistus
Kliinisiä lääketutkimuksia koskeva tiedotemalli
Tiedote tutkimuksesta 1(5) Kliinisiä lääketutkimuksia koskeva tiedotemalli Yleistä Mahdollista tutkittavaa puhutellaan yleensä teitittelemällä. Menettely kuitenkin vaihtelee kohderyhmän mukaan. Tiedote
FIT Biotech Oy - Innovatiivisia lääkehoitoja. Tieteellinen johtaja Santeri Kiviluoto, Fil. tri, KTK
FIT Biotech Oy - Innovatiivisia lääkehoitoja Tieteellinen johtaja Santeri Kiviluoto, Fil. tri, KTK Tärkeää tietoa Tämä esitys saattaa sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, arvioita ja laskelmia Yhtiöstä
Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa?
Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa? Ravitsemusterapeutti Nea Kurvinen Ravitsemusterapia Balans nea.kurvinen@ravitsemusbalans.fi Ravitsemuksen merkitys reuman hoidossa Monipuolinen
1. Yleiset periaatteet ja julkaisutiedot 2
Työsuojelurahasto Ohje 1 Työsuojelurahaston rahoittamien hankkeiden PAINETUT JA VERKOSSA JULKAISTAVAT LOPPURAPORTIT Sisältö sivu 1. Yleiset periaatteet ja julkaisutiedot 2 1.1. Yleiset periaatteet. 2 1.2.
Miten arvioidaan hoidon vaikuttavuutta?
Miten arvioidaan hoidon vaikuttavuutta? Minna Kaila, professori Terveydenhuollon hallinto Lastentautien ja terveydenhuollon erikoislääkäri Helsingin yliopisto, lääketieteellinen tdk minna.kaila(at)helsinki.fi
KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN
KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN Marko Pyhäjärvi PUHEENVUORON TAVOITE On olemassa miljoonia eri keinoja vauhdittaa matkailuyrityksen myyntiä, ja Facebookmarkkinointi on
IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄN TILANNEKATSAUS AJALTA 1.1.2015-30.6.2015
IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄN TILANNEKATSAUS AJALTA 1.1.2015-30.6.2015 ALUKSI Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä julkaisee suppean tilannekatsauksen ajalta 1.1.2015-30.6.2015. Katsauksessa
Tutkimuksesta vastaavan henkilön eettinen arvio tutkimussuunnitelmasta. Tapani Keränen TAYS
eettinen arvio tutkimussuunnitelmasta Tapani Keränen TAYS eettinen arvio tutkimussuunnitelmasta: perusteet Tutkimuksesta vastaavan henkilön (TVH) tulee havaita ja arvioida tutkimukseen liittyvät eettiset
Euroopan lääkeviraston rooli rokotteen turvallisuuden arvioinnissa - tapaus Pandemrix. Sosiaali- ja Terveysministeriö
Euroopan lääkeviraston rooli rokotteen turvallisuuden arvioinnissa - tapaus Pandemrix Sosiaali- ja Terveysministeriö 13.12. 2010 Pekka Kurki Rokote tarvitsee myyntiluvan Kansalliset myyntiluvat Fimea arvioi