Jäsenkirje

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jäsenkirje 1 2015 16.2.2015"

Transkriptio

1 Jäsenkirje Perustoiminta- ja kehittämisavustusten haku vuodelle 2015 on alkanut Avoin haku Järjestö- ja ansiomerkkityöryhmään Taloudellista tukea yhdistyksille OK opintokeskuksen kautta EU:n ruoka-apu vähävaraisille 2015 Pieni ele keräys Kulttuuri- ja yleisurheilupäivät Kajaanissa RAY:n ahkeruusrahapäätös Revanssi lehteen jäsenyhdistysasioita Liitto edunvalvojana, asiantuntijana ja vaikuttajana LIITTEET Avustusten hakuohjeet, hakulomake ja sopimus RAY:n avustuksen siirrosta Liite 1 Hakulomake Järjestö- ja ansiomerkkityöryhmän jäseneksi Liite 2 Hakulomake taloudellista tukea yhdistyksille OK opintokeskuksen kautta Liite 3

2 Hyvä yhdistysväki Vuosi on vaihtunut ja alkanut vuosi on pyörähtänyt jo helmikuun puolelle. Toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka on ottanut vuoden 2015 Jäsenviestinnän kehittämisen vuodeksi. Tulemme kysymään palautetta kesän jälkeen jäsenkyselyssä kehittääksemme toimintaamme. Olemme uudistaneet mtkl.fi sivuston etusivua niin, että yhdistysnettisivuille pääsee oman painikkeen kautta. Sivut ovat nyt helpommin löydettävissä liiton mtkl.fi etusivulla olevan Perustoiminta- ja kehittämisavustusten haku vuodelle 2015 on alkanut -painikkeen kautta. Avustuksia voi hakea yhdistys joka ei saa suoraa avustusta Raha-automaattiyhdistykseltä. Lisäksi avustusten saamisen ehtoina ovat, että vuoden 2014 mahdolliset avustukset on selvitetty ja jäsenmaksu liitolle maksettu. Viestinnällä on tärkeä rooli yhdistyksen toiminnan tukemisessa ja tunnetuksi tekemisessä ja se tapahtuu yhä enemmän sähköisessä muodossa, internetin, sähköpostin, puhelimen ja muiden uudempien välineiden kautta. Yhdistykset, joilla on vanhentuneet atk-laitteet tai ei ole sellaisia ollenkaan, voisivat harkita uusien hankkimista. Kannustamme hakemaan avustusta myös liiton tapahtumiin. Avustusta voi hakea vaikka elokuussa Kajaanissa järjestettäville Kulttuuri- ja yleisurheilupäille tai Mielenterveysmessuille osallistumiseen. Hakulomakkeet ja ohjeet lähetetään kaikille yhdistyksille sähköpostitse ja samat paperit ovat myös jäsenkirjeen liitteenä 1. Sopimus Raha-automaattiavustuksen siirrosta ja käytöstä on palautettava allekirjoitettuna kolmena kappaleena. Tämä sopimus koskee niitä avustuksia, joita olette nyt Mielenterveyden keskusliitolta hakemassa. Hakemukset on palautettava mennessä. Palautusosoite: Mielenterveyden keskusliitto ry Maie Puusaar Malmin kauppatie 26, 4. krs Helsinki Avoin haku Järjestö- ja ansiomerkkityöryhmään Haluatko olla vaikuttamassa Mielenterveyden keskusliiton järjestötoiminnan ytimessä? Hae Järjestö- ja ansiomerkkitoimikuntaan. Lisää tietoa ja hakulomakkeen löydät jäsenkirjeen liitteestä 2.

3 Taloudellista tukea yhdistyksille OK opintokeskuksen kautta Mielenterveyden keskusliitto on jäsenenä OK-opintokeskuksessa, jonka tarkoituksena on tukea järjestöissä tapahtuvaa aikuiskoulutusta. Nyt liiton jäsenyhdistyksillä on mahdollisuus hakea tukea omaan koulutustoimintaansa (mm. luentotilaisuudet, seminaarit, kurssit) vuodelle Lue lisää liitteestä 3. EU:n ruoka-apu vähävaraisille 2015 Mielenterveyden keskusliitto hakee kumppaniorganisaatio-haulla EU:n ruoka-apujakelun piiriin. Maaseutuvirasto päättää valinnasta kevään kuluessa. Ilmoita pikaisesti sähköpostiosoitteeseen jos haluat vastaanottaa syksyn 2015 ruokajakelun (vain jos et ole aikaisemmin ilmoittanut). Pieni Ele keräys Noin 50 Mielenterveyden keskusliiton jäsenyhdistystä on ilmoittautunut kevään Pieni ele keräykseen. Nyt kannattaa hankkia lipasvahteja äänestyspaikoille, jotta yhdistykset saisivat mahdollisimman hyvän keräystuoton. Yhdistykset voivat paikkakunnillaan hakea lipasvahteja, esimerkiksi seuraavalla ilmoitustekstillä: Ilmoittautumalla kevään 2015 eduskuntavaalien lipaskerääjäksi (lisää paikkakunnan nimi) äänestyspaikoille, tuet (lisää paikkakunnan nimi ja yhdistyksen nimi) vapaaehtoista mielenterveystyötä. Ota yhteys (lisää yhdistyksen yhteystiedot ja kenelle ilmoittautuu). Lipaskeräys kestää n. 2 tuntia/henkilö tai sopimuksen mukaan. Kuka tahansa voi olla lipasvahtina, eikä se siis vaadi jäsenyyttä. Alla Merja Saksasen kirjoitus jäsenten innostamisesta Pieni ele keräykseen. Yhdistykset voivat hyödyntää tekstiä hankkiessaan lipaskerääjiä. Olen todella kiitollinen siitä, että mielenterveysyhdistykset ovat vihdoin päässeet mukaan Pieni Ele-keräykseen muiden terveys- ja vammaisjärjestöjen rinnalle, jakamaan äänestäjien lahjoittamia varoja. Motivoin ihmisiä sillä, että nyt on ainutlaatuinen mahdollisuus kerätä yhdistykselle rahaa yhdessä. Lupasin että varat käytetään jäsentoimintaan, eli niiden avulla esim. saadaan toteutettua enemmän retkiä tai hankittua yhdistykselle liikuntavälineitä. Yhdistyksissä tarvitaan omaa varainhankintaa, jonka avulla toimintaa monipuolistetaan. Yhdistyksellämme on näissä vaaleissa 6 ennakkoäänestyspaikkaa päivän ajan ja 4 paikkaa varsinaisena vaalipäivänä. Vuorot jaetaan 2-4 tunnin mittaisiksi ja monet keräävät pareittain, jotta pääsee välillä liikkumaan eikä aika käy pitkäksi. Lisäksi jokainen keräykseen osallistuja saa kiitokseksi ruokalipun, jolla saa syödä kerran yhdistyksessä ilmaiseksi. Jokainen yhdistys voi tietenkin itse kehitellä näitä motivointikeinoja. Minun kokemukseni mukaan ihmisten mukaan saaminen ei ollut vaikeata. Jäänkin innolla odottamaan, mitä tämänkertainen keräys meille tuottaa. Viime vaaleissa saimme noista samoista paikoista n yhdistykselle ja saman verran keskusliitolle. Lähdetään innolla mukaan keräykseen! Merja Saksanen, puheenjohtaja, Vantaan Hyvät Tuulet ry

4 Kulttuuri- ja yleisurheilupäivät Kajaanissa Tapahtumapaikkoina ovat Hotelli Scandic Kajanus ja Kaukametsän kongressi- ja kulttuurikeskus. Urheilukisat järjestetään Vimpelilaakson urheilukeskuksen kansainväliset vaatimukset täyttävällä yleisurheilukentällä. Perjantaipäivä aloitetaan avajaisilla juhlavassa Kaukmetsän salissa. Työpajat ja Tanssiva Mieli -iltamat ovat hotellin tiloissa. Lauantaina järjestetään Mielenterveyden keskusliiton 20 v. -yleisurheilukisat ja myös iltamat vietetään juhlatunnelmissa. Sunnuntaina tutustutaan Kajaanin kulttuuriin. Tarkempaa tietoa ja ohjelma seuraavassa Revanssi lehdessä 2/2015. RAY:n ahkeruusrahapäätös RAY tiedotti , että ahkeruusrahojen maksaminen raha-automaattiavustuksilla päättyy vuonna Mielenterveyden keskusliitto haluaa muistuttaa jäsenyhdistyksilleen RAY:n päätöksen pohjalta, että ahkeruusrahaa aiemmin maksaneille järjestöille, joille myönnetään jatkoavustusta vuodelle 2015, annetaan ahkeruusrahan maksamiselle siirtymäaikaa vuoden 2015 loppuun. Vuoden 2015 jälkeen RAY ei myönnä ahkeruusraha-avustuksia. RAY:n tiedote on luettavissa osoitteessa: Lähetä Revanssi lehteen juttuja jäsenyhdistysten toiminnasta Jäsenyhdistykset voivat toimittaa Revanssi lehteen valmiita artikkeleita, kuvia sekä juttuideoita omaan toimintaansa liittyen. Aineiston toimitus sähköpostilla Liitto edunvalvojana, asiantuntijana ja vaikuttajana: Itsemurhien ehkäisyohjelma Mielenterveyden keskusliitto perää Suomeen kansallista itsemurhien ehkäisyohjelmaa. Suomi oli ensimmäinen maa, jossa tällainen otettiin käyttöön. Ohjelmaa ei kuitenkaan ole päivitetty ja se on kauan sitten unohtunut. Muissa Pohjoismaissa itsemurhien ehkäisy on kansanterveystavoite. Lue lisää aiheesta MTKL mukana hallitusohjelman suunnittelussa Mielenterveyden keskusliitto on ollut mukana Mielenterveyspoliittisessa neuvottelukunnassa, joka on esittänyt ehdotuksensa seuraavaan hallitusohjelmaan. Ehdotus sisältää kolme kokonaisuutta: psyykkisen hyvinvoinnin ohjelman, mielenterveyslainsäädännön kokonaisuudistuksen sekä itsemurhien ehkäisyohjelman.

5 Hallitusohjelmatavoitteiden sekä mielenterveyspalvelujen muutosten herättäessä julkista keskustelua Mielenterveyden keskusliitto haluaa muistuttaa, että valtakunnallisessa mittakaavassa painopisteen tulee olla oikeaan aikaan, riittävän matalalla kynnyksellä saatava apu. Tämän tuottamisessa järjestöt ovat tärkeässä roolissa. Riittävän ajoissa päivittäisessä elämässä saatu apu ennaltaehkäisee mielenterveysongelmien syntymistä ja myös laitoshoidon tarvetta. Lue lisää Liisa Hokkasen tutkimusraportti mielenterveysyhdistyksien vaikuttavuudesta Jäsenkirjeen mukana on Lapin yliopiston lehtorin YTT Liisa Hokkasen julkaisu Mielenterveyden keskusliiton jäsenyhdistyksien aktiivitoimijoille tehdystä kyselystä. Tutkimuksen mukaan mielenterveysyhdistysten toimintaan osallistumisen tärkeimpiä vaikutuksia olivat mielekkään toiminnan lisääntyminen sekä osallisuuden ja kuulluksi tulemisen tunne. Kuntoutuksen ja hoidon jälkeen yhdistystoiminta voi osaltaan tukea kuntoutumista arjessa vertaistuen keinoin, sillä kuntoutuminen on muutosprosessi, jossa muiden ihmisten tuki on ensiarvoisen tärkeää. Muistathan tykätä Mielenterveyden keskusliittoa Facebook ryhmässä, ja seuraa

Jäsenkirje 2 2015 10.4.2015

Jäsenkirje 2 2015 10.4.2015 Jäsenkirje 2 2015 10.4.2015 Henkisen hyvinvoinnin viikko 17 voita Nuori Mieli oppaita jaettavaksi Tapahtumat yhdistyksissä - ilmoita Kulttuuri- ja yleisurheilupäivät Kajaanissa Järjestö- ja ansiomerkkitoimikunta

Lisätiedot

Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015

Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015 Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015 Aloitteet liittovaltuuston syyskokoukselle Kulttuuri- ja yleisurheilupäivät Kajaanissa Mielenterveysmessut 17.-18.11.2015 Toimiston kesän poikkeusaukioloajat Järjestö- ja ansiomerkkitoimikunta

Lisätiedot

Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013

Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013 1 Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013 Hyvä yhdistysväki Tässä kirjeessä kerrotaan seuraavista asioista: Liiton organisaatiouudistus Revanssin toimituksen uudet yhteystiedot Yhdistysten juhlista ja tapahtumista

Lisätiedot

Jäsenkirje 4 2015 29.9.2015 SISÄLTÖ. MTKL parantaa jäsenpalvelua. Yhdistyksen jäsenmaksujen laskutusaikataulu muuttuu. Liiton koulutukset

Jäsenkirje 4 2015 29.9.2015 SISÄLTÖ. MTKL parantaa jäsenpalvelua. Yhdistyksen jäsenmaksujen laskutusaikataulu muuttuu. Liiton koulutukset Jäsenkirje 4 2015 29.9.2015 SISÄLTÖ LIITTEET MTKL parantaa jäsenpalvelua Yhdistyksen jäsenmaksujen laskutusaikataulu muuttuu Liiton koulutukset EU ruoka-apu vähävaraisille Mielenterveysviikko 47 Mielenterveysmessut

Lisätiedot

Selvitys avustusten käytöstä vuodelta 2015

Selvitys avustusten käytöstä vuodelta 2015 Selvitys avustusten käytöstä vuodelta 2015 Pyydämme arvioimaan yhdistyksenne perustoiminta-avustuksen, sen lisäosan ja mahdollisen kehittämisavustuksen käyttöä, tuloksellisuutta ja vaikutuksia vuodelta

Lisätiedot

Eloisa ikä. RAY:n avustusohjelma ikäihmisten hyvän arjen puolesta 2012 2017

Eloisa ikä. RAY:n avustusohjelma ikäihmisten hyvän arjen puolesta 2012 2017 Eloisa ikä RAY:n avustusohjelma ikäihmisten hyvän arjen puolesta 2012 2017 1 Eloisa ikä ikäihmisten avustusohjelma RAY:n avustusohjelmassa tuetaan yli 60-vuotiaita ikäihmisiä eri elämänvaiheissa ja elämän

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Ohjatut vertaistukiryhmät. ja nuorille aikuisille 2013

Ohjatut vertaistukiryhmät. ja nuorille aikuisille 2013 Ohjatut vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2013 Sisällysluettelo Voimauttavaa vertaistukea ryhmistä... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus Löydä oma tarinasi -ryhmät... 5 Lasinen lapsuus

Lisätiedot

Yhdistystiedote 3/2015

Yhdistystiedote 3/2015 Yhdistystiedote 3/2015 Tervehdys yhdistysaktiivi, Kevät etenee hyvää vauhtia. Useimpien kanssa tapasimmekin jo liittokokouksessa. Tässä yhdistystiedotteessa on koottu tärkeimpiä liiton kuulumisia teille

Lisätiedot

RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä

RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä Muutos 26! Projektien rahoituskanavat ja välityömarkkinat 2014 28.1.2014 Pori 27.1.2014 1 Esityksen rakenne RAY kansalaisjärjestötoiminnan mahdollistajana

Lisätiedot

Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto

Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto Sulasolin palvelut jäsenille yhteistyökumppaneiden kautta jäsenet voivat toteuttaa edullisesti omat verkkosivut. Kustannustoiminta ja nuottipalvelu Nuottimateriaalin

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Aluefoorumi Tornio 3.10.2015 EHYT ry:n strategiasta 2014-2020 Yhdistämme vapaaehtoistoiminnan voiman ja asiantuntijoidemme osaamisen Vapaaehtoistoiminta

Lisätiedot

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSIA SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N YHTEYSTIEDOT Suomen Monikkoperheet ry, Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

Yhdistystiedote 8/2015

Yhdistystiedote 8/2015 Yhdistystiedote 8/2015 Tärkeimmät: - Jäsenjärjestöavustuksen päivämäärät s. 2 - Kuinka näytte aivovammaviikolla? s. 5 Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Uutiset... 2 TÄRKEÄ: Jäsenjärjestöavustuksen

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA

JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA Olen Vantaan yrittäjänaisten uusi puheenjohtaja Anne Nurminen. Olen paljasjalkainen vantaalainen ja työskentelen oppimisen, arvioinnin ja monikielisyyden kentällä.

Lisätiedot

Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen. 4.2.2015 Avustustiimi 2

Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen. 4.2.2015 Avustustiimi 2 Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen 4.2.2015 Avustustiimi 2 Ohjelma Kahvitarjoilu Esittäytyminen Järjestöavustusten haku 2015 Hakuohjeet ja periaatteet Vuosiavustukset, lomake Kohdeavustukset,

Lisätiedot

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry Johtosääntö Suomen Akvaarioliitto ry Päivitetty: 18.2.2008 Edellinen päivitys: 9.2.2008 Suomen Akvaarioliitto ry 2(6) Johdanto Suomen Akvaarioliitto ry:n (SAL) johtosääntö on suunniteltu helpottamaan liiton

Lisätiedot

Suomen Vuokranantajien jäsenkysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=845, Julkaistu: 12.12.2012. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Suomen Vuokranantajien jäsenkysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=845, Julkaistu: 12.12.2012. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Suomen Vuokranantajien jäsenkysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=845, Julkaistu: 12.12.2012 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat 1. Sukupuoli 1. Nainen 415 49,11% 2. Mies 430 50,89% 2. Ikä 1. alle 30 19 2,25%

Lisätiedot

Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen

Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen Leija-hanke 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen YVPL Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry Olemme lastensuojelujärjestö Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry on lastensuojelujärjestö,

Lisätiedot

Tiina ja Antti Herlinin säätiö myöntää sekä vapaamääräisiä että kokovuotiseen tieteelliseen työhön tarkoitettuja tutkimusavustuksia.!

Tiina ja Antti Herlinin säätiö myöntää sekä vapaamääräisiä että kokovuotiseen tieteelliseen työhön tarkoitettuja tutkimusavustuksia.! HAKUOHJEET 2014 Tiina ja Antti Herlinin säätiön ensimmäinen hakuaika järjestetään 1.-30.11.2014. Säätiö vastaanottaa avustushakemuksia sekä yhteisöiltä että yksityishenkilöiltä. Avustuksia myönnetään säätiön

Lisätiedot

Järjestötiedote 7/2014

Järjestötiedote 7/2014 30.12.2014 Järjestötiedote 7/2014 Jakelu: Omakotiliiton jäsenjärjestöjen (piirit, yhdistykset) hallitusten jäsenet, noin 1070 vastaanottajaa. Järjestötiedote lähetetään sähköpostitse käytettäväksi sisäisessä

Lisätiedot

RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet

RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet Museoista hyvinvointia ja terveyttä -ajankohtaisseminaari 28.3.2011 Sari Miettunen, tiimivastaava, RAY Lainsäädäntö Avustusten myöntämisestä on säädetty

Lisätiedot

JOSE TOIMINTA 2013 1/7 Joensuun seudun erilaiset oppijat ry 1.10.2013 Puosuntie 1 80170 Joensuu

JOSE TOIMINTA 2013 1/7 Joensuun seudun erilaiset oppijat ry 1.10.2013 Puosuntie 1 80170 Joensuu JOSE TOIMINTA 2013 1/7 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Josen jäseninä on erilaisia oppijoita, heidän läheisiään ja työnsä vuoksi oppimisvaikeuksista kiinnostuneita. Josen tarkoituksena on koota edellä mainitut

Lisätiedot

Eloisa ikä avustusohjelma Rifin vuosikokous 18.4.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola reija.heinola@vtkl.fi

Eloisa ikä avustusohjelma Rifin vuosikokous 18.4.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola reija.heinola@vtkl.fi Eloisa ikä avustusohjelma Rifin vuosikokous 18.4.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola reija.heinola@vtkl.fi Eloisa Ikä - Livfullt Liv - Active Age Raha-automaattiyhdistyksen avustusohjelma 2012-2017, joka

Lisätiedot

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2015

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2015 Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2015 Sisällysluettelo Voimauttavaa vertaistukea ryhmissä... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus Löydä oma tarinasi - ryhmät... 5 Lasinen lapsuus -

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry JÄSENTIEDOTE 2/2015 Tässä tiedotteessa Yhdistyskuulumiset... 2 Hallituksen kokoukset... 2 Toimiston kesäloma... 2 Lahden Seudun me itse... 2 Vapaa-ajan toiminta...

Lisätiedot

Vuoden 2016 kurssit. Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit

Vuoden 2016 kurssit. Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit Vuoden 2016 kurssit Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit Vuoden 2016 kurssit Neuroliiton Avokuntoutus Aksoni tarjoaa valtakunnallisesti ryhmämuotoisia sopeutumisvalmennuskursseja

Lisätiedot

YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN?

YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN? Kehittämistehtävä (AMK) Hoitotyö Terveydenhoitotyö 3.12.2012 Elina Kapilo ja Raija Savolainen YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN? -Artikkeli julkaistavaksi Sytyn Sanomissa keväällä

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

1.ASKEL HYVINVOINTIJAKSOT OTA TALTEEN! OTA 1.ASKEL HYVINVOINTIISI. HYVINVOINTIJAKSOT AIKUISILLE HYVINVOINTIJAKSOT PERHEILLE. Hyvinvointijaksot 2014 1

1.ASKEL HYVINVOINTIJAKSOT OTA TALTEEN! OTA 1.ASKEL HYVINVOINTIISI. HYVINVOINTIJAKSOT AIKUISILLE HYVINVOINTIJAKSOT PERHEILLE. Hyvinvointijaksot 2014 1 OTA OTA TALTEEN! HYVINVOINTIISI. TUTUSTU JA HAE WWW.PHT.FI AIKUISILLE PERHEILLE Hyvinvointijaksot 1 VUODEN -HYVINVOINTIJAKSOJEN HAKU HAKU ALKAA 15.10.2013 TUTUSTU UUSIIN JAKSOIHIN JA TARJONTAAMME VERKKOSIVUILLAMME

Lisätiedot

Oivaltava päivät. 3.6.2015 Hotelli Arthur, Helsinki. Avustus/Anne Kukkonen, 2.6.2015 1

Oivaltava päivät. 3.6.2015 Hotelli Arthur, Helsinki. Avustus/Anne Kukkonen, 2.6.2015 1 Oivaltava päivät 3.6.2015 Hotelli Arthur, Helsinki Avustus/Anne Kukkonen, 2.6.2015 1 Esityksen sisältö Avustukset vuodelle 2015 Omaishoidon avustaminen Tavoitealueet ja teemarahoitus Yksinäisyys- teema

Lisätiedot

Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit

Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit Liikuntaseurojen toiminta-avustus 1 (5) Yhdistyksen perustiedot Yhdistyksen nimi Yhdistyksen osoite Pankkitili (IBAN) Rekisteröimisvuosi Y-tunnus Keskusjärjestö/-liitto Www-osoite Www-osoitteen saa julkaista

Lisätiedot

Sateenkaariyhdistys Malkus ry

Sateenkaariyhdistys Malkus ry Toimintasuunnitelma 2015 1 1. Johdanto Sateenkaariyhdistys Malkuksen tarkoituksena on edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkistä ja hengellistä hyvinvointia ja tukea tätä tarkoitusta

Lisätiedot

Järjestökumppanuus ja RAY:n rahoitus Kaste-ohjelmaa tukemassa

Järjestökumppanuus ja RAY:n rahoitus Kaste-ohjelmaa tukemassa Järjestökumppanuus ja RAY:n rahoitus Kaste-ohjelmaa tukemassa Lasten, nuorten ja perheiden palveluja uudistetaan Työseminaari Mikkeli, MAMK-kampus 20.3.2013 Avustusosasto, Anne-Mari Tuominiemi, 20.3.2013

Lisätiedot

Järjestötiedote 3/2015

Järjestötiedote 3/2015 10.3.2015 Järjestötiedote 3/2015 Jakelu: Omakotiliiton jäsenjärjestöjen (piirit, yhdistykset) hallitusten jäsenet, noin 1120 vastaanottajaa. Järjestötiedote lähetetään sähköpostitse käytettäväksi sisäisessä

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 10/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 12.10.2006

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 10/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 12.10.2006 1(5) Aika 12.10.2006 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy:n toimitilat, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Olli

Lisätiedot

OPASTAVA hanke Omaishoitajat palveluiden asiantuntijoina, suunnittelijoina ja tasavertaisina vaikuttajina 2012 2016

OPASTAVA hanke Omaishoitajat palveluiden asiantuntijoina, suunnittelijoina ja tasavertaisina vaikuttajina 2012 2016 Närståendevårdare och Vänner Förbundet rf OPASTAVA hanke Omaishoitajat palveluiden asiantuntijoina, suunnittelijoina ja tasavertaisina vaikuttajina 2012 2016 Merja Kaivolainen, koulutus- ja kehittämispäällikkö

Lisätiedot

Työtä - Sosiaalisuutta - Terveyttä. Jäsenistön suurennuslasin alla Turun Seudun TST ry Harri Laaksonen

Työtä - Sosiaalisuutta - Terveyttä. Jäsenistön suurennuslasin alla Turun Seudun TST ry Harri Laaksonen Työtä - Sosiaalisuutta - Terveyttä Jäsenistön suurennuslasin alla Turun Seudun TST ry Harri Laaksonen Tietoja TST ry:stä: Yhdistyksen nimi on Turun Seudun TST ry. Kotipaikka on Turku sekä toiminta-alueena

Lisätiedot

MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET

MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET Merja Karinen lakimies 06052015 OIKEUS SOSIAALITURVAAN JA TERVEYSPALVELUIHIN Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus

Lisätiedot

Eduskuntavaalit 18.3.2007

Eduskuntavaalit 18.3.2007 Eduskuntavaalit 18.3.2007 Ennakkoäänestys 7. 13.3.2007 Eduskuntavaalit Suomen ensimmäiset eduskuntavaalit järjestettiin 100 vuotta sitten. Ne olivat myös ensimmäiset vaalit, joissa kaikilla Suomen kansalaisilla

Lisätiedot

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus

Lisätiedot

JÄRJESTÖTIEDON LÄHTEITÄ -

JÄRJESTÖTIEDON LÄHTEITÄ - JÄRJESTÖTIEDON LÄHTEITÄ - Järjestöbarometri ja sen keskeiset tilasto- ja rekisteriaineistot Kansalaisyhteiskunnan tutkimus- ja kehittämispäivät Mikkeli 14.-15.2.2013 Juha Peltosalmi Esityksen sisältö Järjestöbarometri

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN Hyväksytty kulttuuri- ja vapaaaikalautakunnassa 13.12.2012 86 SISÄLLYSLUETTELO LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ

Lisätiedot

JÄSENYHDISTYSTEN TOIMIHENKILÖKORTTI

JÄSENYHDISTYSTEN TOIMIHENKILÖKORTTI 1 JÄSENYHDISTYSTEN TOIMIHENKILÖKORTTI Yhdistyksen nimi: Yhdistyksen osoite: Sähköpostiosoite: www.sivut Yhdistyksen jäsenmäärä 31.12.vuosi Maksaneet jäsenet: hlöä Maksamattomat jäsenet: hlöä Jäsenten lapset:

Lisätiedot

Yhdistystoiminta Strategia

Yhdistystoiminta Strategia Yhdistystoiminta Strategia Yhdessä enemmän 15.9.2014 Henri Rinkinen Sisällysluettelo Taustaa SWOT Yhdistystoiminta Missio Toimintatapa Arvot Visio Päämäärä ja tavoitteet Painopisteet Jäsenyhdistyksien

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY HALLITUS Rauno Veijanen jatkoi yhdistyksen puheenjohtajana ja Pasi Juuti sihteerinä. Varapuheenjohtajana toimi Hannele Rintavaara

Lisätiedot

OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA. Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku.

OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA. Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku. 1 OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku.fi/nuoriso 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä avustuksista 2. Mihin tarkoituksiin

Lisätiedot

SEURAPOSTI 1 / 2013. Seurapostissa tällä kertaa

SEURAPOSTI 1 / 2013. Seurapostissa tällä kertaa SEURAPOSTI 1 / 2013 Seurapostissa tällä kertaa Ansiomerkit 2013 haku viimeistään 28.2.2013 Ringeten Tukirahaston avustukset vuodelle 2013 Hae seuratoiminnan kehittämistukea 15.3. mennessä Lähde ringetteleirille!

Lisätiedot

Suomen Iktyoosiyhdistys ry TIEDOTE 2/2014 1 (2)

Suomen Iktyoosiyhdistys ry TIEDOTE 2/2014 1 (2) Suomen Iktyoosiyhdistys ry TIEDOTE 2/2014 1 (2) Vertaistukitapaaminen 4.10. Helsingissä Pidämme jälleen vapaamuotoisen vertaistukitapaamisen lauantaina 4.10. klo 12-15 Helsingin Ihopisteellä, osoite Messeniuksenkatu

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2015. Vantaan Mielenterveysyhdistys Hyvät Tuulet ry. lauhatuuli@hyvattuulet.fi. myohatuuli@hyvattuulet.fi

JÄSENTIEDOTE 2015. Vantaan Mielenterveysyhdistys Hyvät Tuulet ry. lauhatuuli@hyvattuulet.fi. myohatuuli@hyvattuulet.fi JÄSENTIEDOTE 2015 2/2015 Vantaan Mielenterveysyhdistys Hyvät Tuulet ry Lauhatuuli Hiekkaharjuntie 13 A, 01300 VANTAA Myöhätuuli Lammaslammentie 17 A, 01710Vantaa puh. 09-873 4386, lauhatuuli@hyvattuulet.fi

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 3 / 2015

JÄSENTIEDOTE 3 / 2015 JÄSENTIEDOTE 3 / 2015 JYTYN TASKUKALENTERI 2016 - TILAUSOHJEET Vuoden 2016 kalenterissa tulee olemaan laadukas, kuten on ollut aikaisemminkin. AIKATAULUT ja MUUTA HUOMIOITAVAA Aikataulut ovat tänä vuonna

Lisätiedot

Yhteistyösuunnitelma Tandem-projektin ja Jämsän kaupungin

Yhteistyösuunnitelma Tandem-projektin ja Jämsän kaupungin Yhteistyösuunnitelma n ja Jämsän kaupungin välillä Aspa -säätiö (ent. Asumispalvelusäätiö ASPA) on vuonna 1995 perustettu säätiö, jonka tehtävä yleishyödyllisenä toimijana on edistää vammaisten ihmisten

Lisätiedot

Tutkimus- ja kehittämistoiminta

Tutkimus- ja kehittämistoiminta Tutkimus- ja kehittämistoiminta 29.8.2013 1 Tutkimus- ja kehittämistoiminta Järjestöille RAY-rahoitus Pienimuotoista - n. 6 tutkija-kehittäjää Esim. järjestöllä ja llä oma resurssiosuus Erillisrahoitus

Lisätiedot

Moodle opiskelijan opas. Verkko oppimisympäristön käyttö

Moodle opiskelijan opas. Verkko oppimisympäristön käyttö Moodle opiskelijan opas Verkko oppimisympäristön käyttö Marko Jarva 21.1.2009 Sisällysluettelo 1 Aloitusnäkymä... 3 1.1 Kirjautuminen... 3 2 Kurssin sivu... 4 2.1 Aiheet ja näkymä... 4 3 Omat tiedot...

Lisätiedot

Avustustoiminta RAY-AVUSTEINEN KOULUTUSTOIMINTA

Avustustoiminta RAY-AVUSTEINEN KOULUTUSTOIMINTA Avustustoiminta RAY-AVUSTEINEN KOULUTUSTOIMINTA SISÄLLYSLUETTELO Taustaa... 3 Koulutustoiminnan avustamisen periaatteet... 3 Tunnusmerkkejä koulutustoiminnasta, jota ei rahoiteta RAY-avustuksella... 4

Lisätiedot

Ohjatut vertaistukiryhmät. menetyksen kokeneille 2013

Ohjatut vertaistukiryhmät. menetyksen kokeneille 2013 Ohjatut vertaistukiryhmät traumaattisen menetyksen kokeneille 2013 Sisällysluettelo Ohjatut vertaistukiryhmät traumaattisen menetyksen kokeneille... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus Valtakunnalliset

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TUKIYHDISTYS KARVINEN RY. KARVINEN - Virkistystä, ystäviä ja yhteistä tekemistä 1(9)

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TUKIYHDISTYS KARVINEN RY. KARVINEN - Virkistystä, ystäviä ja yhteistä tekemistä 1(9) KARVINEN - Virkistystä, ystäviä ja yhteistä tekemistä 1(9) TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TUKIYHDISTYS KARVINEN RY KARVINEN - Virkistystä, ystäviä ja yhteistä tekemistä 2(9) SISÄLTÖ 1. JOHDANTO... 3 2. HALLITUS...

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

Monenlaisia viestikapuloita

Monenlaisia viestikapuloita Monenlaisia viestikapuloita Teemat Sosiaalinen media Viestinnän välineet vaikuttamisessa Yhteinen Järviset-lehti Alatunnistetiedot tähän 1.1.2010 2 Sosiaalinen media MLL:n Järvi-Suomen piirin Mikkelin

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Perusta Toimintasuunnitelman perustana ovat yhdistyksen säännöt ja Suomen Reumaliiton vuoden toimintateema: Liikkeestä

Lisätiedot

XXXXXXXXXXXXSEMINAARI XX. XX.5.20XX

XXXXXXXXXXXXSEMINAARI XX. XX.5.20XX XXXXXXXXXXXXSEMINAARI XX. XX.5.20XX Xxxxxxxxxxxx ry. on saanut järjestettäväkseen Etelä-Hämeen Kennelpiirin huippulaadukkaan tottelevaisuusseminaarin, joka on tarkoitettu kaikille tottelevaisuudesta kiinnostuneille

Lisätiedot

Lounais-Suomen syömishäiriöperheet ry. Takana 20 vuotta toimintaa

Lounais-Suomen syömishäiriöperheet ry. Takana 20 vuotta toimintaa + Lounais-Suomen syömishäiriöperheet ry Takana 20 vuotta toimintaa + Miten kaikki alkoi? 1993 Syömishäiriöisten lasten vanhempien tukiyhdistys perustettiin Turussa 31.3.1993. Valtakunnallinen yhdistys,

Lisätiedot

SUOMEN BELGIANPAIMENKOIRAYHDISTYS ry

SUOMEN BELGIANPAIMENKOIRAYHDISTYS ry 1/3 SUOMEN BELGIANPAIMENKOIRAYHDISTYS ry EDUSTUSJOUKKUESOPIMUS Koiranohjaaja ja koira Ohjaajan nimi: Ohjaajan osoite: Ohjaajan puhelinnumero: Ohjaajan sähköpostiosoite: Koiran nimi: Koiran rekisterinumero:

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4

Lisätiedot

Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset

Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset 21.10.-11.11.2014 208 vastausta 66% vastaajista 41-65 v. Vastaajista 69 % kuntalaisia (sis. luottamushenkilöt) Muut: Oulunkaaren työntekijä 3. Kuinka usein käytät seuraavia

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle

Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015 Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Malliyhdistys Ry Puh. 040 123 4567 Y-tunnus 12345-6 Tiekatu 23 A 15 00120 PAIKKAKUNTA www.malliyhdistys.fi

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma 2015

Viestintäsuunnitelma 2015 Viestintäsuunnitelma 2015 OAJ Varsinais-Suomen viestintää toteutetaan vuosittaisen viestintäsuunnitelman mukaisesti. Se noudattaa aina voimassa olevaa OAJ V-S:n viestintästrategian linjauksia. Viestintäsuunnitelma

Lisätiedot

Pohjois-Suomen Järjestöpäivät

Pohjois-Suomen Järjestöpäivät Pohjois-Suomen Järjestöpäivät Sosiaalisesti kestävä kehitys Oulussa 15.3.2012 klo 9-16.00 Rovaniemellä 16.3.2012 klo 9-16.00 Ajankohtaiset ja vuorovaikutteiset päivät tarjoavat pohdintaa, käytännön tietoa

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

westpro4u Yhdessä rakennamme parempaa

westpro4u Yhdessä rakennamme parempaa westpro4u 12/2014 westpro4u Yhdessä rakennamme parempaa Westpro4U ry on hyväntekeväisyysyhdistys, joka tekee lahjoituksia erilaisiin lasten ja nuorten hyvinvointia edistäviin toimintoihin. Yhdistyksen

Lisätiedot

Järjestökenttä väestön terveys- ja hyvinvointitietojen hyödyntäjänä

Järjestökenttä väestön terveys- ja hyvinvointitietojen hyödyntäjänä Järjestökenttä väestön terveys- ja hyvinvointitietojen hyödyntäjänä Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen päivän esitys RAY-kiertueella Satakunnassa 25.2.2015 Janne Jalava, RAY, seurantapäällikkö, dosentti

Lisätiedot

I-piirin KOULUTUS. D 107-I 15.12.2014 Hannu Anttonen

I-piirin KOULUTUS. D 107-I 15.12.2014 Hannu Anttonen I-piirin KOULUTUS D 107-I 15.12.2014 Hannu Anttonen Koulutuksen toteutuminen Syksyllä osallistuneita n 300 henkilöä Elokuu LPJ 23.8 Oulu Syyskuu Lohko-/ aluekokous 24.9, aiheena mm brandiasiat uusien koulutus

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2015 KESÄKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 5 Toukokuun RIA-ilta 6 RIA-viesti 6/2015 7 Syysmatka Amsterdamiin info ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

IT-standardisoinnin henkilöstö keväällä

IT-standardisoinnin henkilöstö keväällä 27.01.2012 Uutiskirjeen sisältö Antti Saari on aloittanut työnsä IT-standardisoinnin asiantuntijana. Hän toimii Juha Vartiaisen vanhempainvapaan sijaisena toukokuulle saakka.»lue artikkeli kokonaisuudessaan

Lisätiedot

Mielenterveysomaishoitajat palveluiden asiantuntijoina, suunnittelijoina ja tasavertaisina vaikuttajina

Mielenterveysomaishoitajat palveluiden asiantuntijoina, suunnittelijoina ja tasavertaisina vaikuttajina Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Närståendevårdare och Vänner Förbundet rf Mielenterveysomaishoitajat palveluiden asiantuntijoina, suunnittelijoina ja tasavertaisina vaikuttajina OPASTAVA HANKE 2012-2016

Lisätiedot

ETTÄ KILLAN TOIMIHENKILÖIDEN YHTEYSTIEDOT OVAT AJANTASALLA!!

ETTÄ KILLAN TOIMIHENKILÖIDEN YHTEYSTIEDOT OVAT AJANTASALLA!! Maanpuolustuskiltojen liitto ry tiedottaa KILTATIEDOTE 02-2016 Tiedote ilmestyy sähköisenä eikä sitä postiteta kirjepostina. Kiltapiirien ja kiltojen puheenjohtajia, sihteereitä ja taloudenhoitajia tiedotetaan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sivu 1/5 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Yleistä MLL Meilahden yhdistys ry () on keskoslasten ja heidän vanhempiensa ja muiden läheistensä sekä keskosten kanssa työskentelevien oma yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena

Lisätiedot

Jäsenlaskutus Kuksassa

Jäsenlaskutus Kuksassa Jäsenlaskutus Kuksassa SISÄLLYSLUETTELO 1. Jäsenlaskutusaikataulu... 2 Uudet jäsenet... 2 Kevätkaudella (tammikuu-heinäkuu) liittyvät jäsenet... 2 Syyskaudella (elokuu-joulukuu) liittyvät jäsenet... 2

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset Ry Yhdistyksen hallitus OMA Hoivapalvelu Oy:n hallitus Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Päihde- ja mielenterveysasiakkaiden avokuntoutuksen kehittäminen. Projektipäällikkö Anne Salo Sininauhaliitto PÄMI-HANKE

Päihde- ja mielenterveysasiakkaiden avokuntoutuksen kehittäminen. Projektipäällikkö Anne Salo Sininauhaliitto PÄMI-HANKE Päihde- ja mielenterveysasiakkaiden avokuntoutuksen kehittäminen Projektipäällikkö Anne Salo Sininauhaliitto PÄMI-HANKE PÄMI-hanke kehittämisen lähtökohtana PÄMI Päihde- ja mielenterveys avokuntoutuksen

Lisätiedot

HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus

HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus Outi Ståhlberg outi.stahlberg@mtkl.fi 050 3759 199 Laura Barck laura.barck@mtkl.fi 050 4007 605 Mielenterveyden keskusliitto, kuntoutus ja sopeutumisvalmennus

Lisätiedot

KirjautuminenPro+ PIKA OPAS PRO+ KÄYTTÖÖN

KirjautuminenPro+ PIKA OPAS PRO+ KÄYTTÖÖN KirjautuminenPro+ 1) Ammattiliitto Pro:n sivuilla, sivun oikeassa reunassa on Pro+ jäsenille. 1) Klikkaamalla logoa, pääset kirjautumaan Pro+ sivuille. Oman profiilin julkaisu Pro+ 2) 2) Kun olet kirjautunut

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 18.11.2014 146 Kaupunginhallitus 24.11.2014 404 AVUSTUSMUODOT 1. Toiminta-avustus 2. Koulutusavustus 3. Tilavuokra-avustus

Lisätiedot

Porvoon liikuntapalveluiden SEURAINFO

Porvoon liikuntapalveluiden SEURAINFO Porvoon liikuntapalveluiden SEURAINFO 14.03.2014 Vuosi 2014 tuo sekä liikuntapalveluiden että urheiluseurojen osalta jonkin verran muutoksia tullessaan. Sivistyslautakunta hyväksyi 12.3. uuden liikuntahinnaston,

Lisätiedot

Toiminnantilastointi 13.12.2013

Toiminnantilastointi 13.12.2013 Toiminnantilastointi 13.12.2013 Toiminnan tilastointi 2014 Katja Kolehmainen Pohjois-Karjalan Martat ry yhdistyskoulutukset, tammikuu 2014 Toiminnan tilastointi Vuoden 2014 alusta käytössä sähköinen tilastointi.

Lisätiedot

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Omaishoitajat ja läheiset liitto ry:n neuvottelupäivät Vantaa 29.8.2013 Janne Juvakka Janne Juvakka 1 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Valtakunnallinen sosiaali-

Lisätiedot

Jokainen meistä. Mielenterveyden keskusliiton strategia 18.5.2014

Jokainen meistä. Mielenterveyden keskusliiton strategia 18.5.2014 Jokainen meistä Mielenterveyden keskusliiton strategia 18.5.2014 Suomen hyvinvoinnin tila murroksessa Tarve julkisten palveluiden tuottavuuden parantamiseen Kunta- ja SoTe -palvelurakenteet keskellä murrosta

Lisätiedot

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 Auran PÖYTÄKIRJA vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 AIKA: Sunnuntai 07.11.2010 klo 18.00-20.20 PAIKKA: Auran yhtenäiskoulun neuvotteluhuone LÄSNÄ: Tero Sahla Satu Rautias-Barnett

Lisätiedot

EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta 2011. Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010

EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta 2011. Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010 JÄRJESTÖSEKTORIN EXTRA Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Ratavartijankatu 2 00520 Helsinki www.ytn.fi > Järjestösektori Iloisin mielin kohti tulevaa vuotta 2011 Joulukuu 2010 Näin joulun alla on hyvä pysähtyä

Lisätiedot

Aurinkoista kevättä!

Aurinkoista kevättä! Jyty Varkaus Ry Huhtikuu 2016 Jäsentiedote 1 Hallituksen päätöksiä 2 Edunvalvontakatsaus 3 Vuoden 2017 kalenterien tilausmuutos 4 Kevätkokous 5 Kuntokorttien palautus 6 Haluatko luottamusmieheksi 7 Sampea

Lisätiedot

Asiakkaat ja ammattilaiset omaishoitoa kehittämässä

Asiakkaat ja ammattilaiset omaishoitoa kehittämässä Asiakkaat ja ammattilaiset omaishoitoa kehittämässä Perusasiat pähkinänkuoressa Hanketta toteuttavat yhteistyössä Omaishoitajat ja Läheiset -liitto ja Omaiset mielenterveystyön tukena keskusliitto Hankkeen

Lisätiedot

1. Yleistä ohjeistusta

1. Yleistä ohjeistusta Suomen Lions-liitto Kokoukseen ilmoittautuminen OHJE Sisällysluettelo 1. Yleistä ohjeistusta...1 2. Kirjautuminen...2 3. Osallistujatyypin valinta...3 4. Osallistujan tiedot...4 5. Ilmoittautumisen vahvistaminen/peruminen...5

Lisätiedot

VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013

VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013 VAHVASTI VERTAISTUKEA koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013 Jyväskylä, Kansalaistoiminnan keskus Matara www.matara.fi Virtaako voimaa vertaistoiminnasta? Voiko potilas itse olla terveydenhuollon kumppani?

Lisätiedot

OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry. CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT

OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry. CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT ------- Nämä säännöt on hyväksytty Opintotoiminnan Keskusliitto OK ry:n sääntömääräisessä kevätkokouksessa 21.5.2003 ja

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 18.12.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

TIETOISKU: SEURAN SÄHKÖINEN JÄSENREKISTERI. Pentti Paalu 21.2.2014. www.pamaus.fi

TIETOISKU: SEURAN SÄHKÖINEN JÄSENREKISTERI. Pentti Paalu 21.2.2014. www.pamaus.fi TIETOISKU: SEURAN SÄHKÖINEN JÄSENREKISTERI www.pamaus.fi Pentti Paalu 21.2.2014 PamIT, Pamauksen IT toimikunta Johtokunta Pentti Tomi Antti Verkkosivustomme kehitystä 2010 luvulla 1. Verkkosivujemme www.pamaus.fi

Lisätiedot

Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt.

Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt. Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt. 1. Yhdistyksen nimi on Hämeenlinnan Kameraseura ry, ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki. Seura toimii Hämeenlinnassa. 2. Seuran tarkoituksena on edistää ja kohottaa

Lisätiedot