Toimintakertomus 2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus 2011"

Transkriptio

1 Toimintakertomus 2011

2 1 YLEISTÄ Vuosi 2011 oli Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan kolmas toimintavuosi. Opiskelijakunta toimi Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta nimellä vuodesta 2006 vuoden 2009 loppuun saakka. Ennen vuotta 2006 opiskelijakunta toimi yhdistysmuotoisena. Vuosi 2011 oli opiskelijakunnan historiassa yksi kiireisimmistä ja sisälsi paljon muutoksia sekä uusia tuulia. Uuden Skinnarilan kampuksen myötä opiskelijakunta sai uudet toimitilat Lappeenrannassa sekä huomattavasti entistä isomman ja vilkkaamman toimintaympäristön. Vuoden aikana myös käynnistettiin YTHS-pilotointi Lappeenrannassa ja opiskelijakunnalla on iso rooli pilotoinnin toteutuksessa. Tunnettuus Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto - SAMOK ry:n toiminnassa sekä koko valtakunnan opiskelijakuntakentällä kasvoi, ja opiskelijakuntamme toiminta oli pienestä koosta huolimatta erittäin vaikuttavaa. Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toiminnasta vastasivat hallitus, edustajisto ja opiskelijakunnan palkkaamat työntekijät. Tässä toimintakertomuksessa Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunnasta käytetään nimikettä opiskelijakunta. Edustajisto hyväksyy vuosittain hallituksen esityksen opiskelijakunnan toimintasuunnitelmaksi ja talousarvioksi. Nämä dokumentit ohjaavat opiskelijakunnan toimintaa ja määrittävät suuntia sekä tavoitteita, joita kohti pyritään. Hallitus tekee toimikautensa alussa operatiivisen toimintasuunnitelma, joka määrittää tarkemmin toimikauden aikana tehtävät asiat. Opiskelijakunnalla on myös käytössään toimintaa ja mielipiteitä ohjaavat strategia sekä poliittinen ohjelma. Poliittinen ohjelma tehtiin ensimmäistä kertaa vuonna Molemmat dokumentit ovat edustajiston hyväksymiä. 2 HALLINTO Opiskelijakunnan edustajisto kokoontui toimikautensa aikana kolme kertaa järjestäytymiskokous mukaan luettuna. Edustajistoon kuului lähes koko vuoden ajan puheenjohtaja ja 17 jäsentä. Edustajisto jäi vajaaksi kolmen jäsenen tullessa valituksi hallitukseen. Edustajisto päätti olla järjestämättä täydennysvaaleja. Edustajiston syyskokouksessa edustajiston koko tippui 13 jäseneen, koska viisi edustajaa ei täyttänyt edustajistossa toimimiseen opiskelijakunnan säännöissä määrättyjä kriteereitä. Loppuvuoden edustajistoon kuului puheenjohtaja ja 12 jäsentä. Opiskelijakunnan hallitus kokoontui toimikautensa aikana 27 kertaa järjestäytymiskokous mukaan luettuna. Hallituksen kokoonpano vaihtui osittain edustajiston kevätkokouksessa. Kaksi hallituksen jäsentä erosi kesken toimikauden henkilökohtaisista syistä ja edustajisto valitsi heidän tilalleen kaksi uutta. Hallitukseen kuului koko vuoden puheenjohtaja ja kuusi hallituksen jäsentä, joista yksi toimi varapuheenjohtajana. Hallituksen kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus oli hallituksen lisäksi pääsihteerillä sekä edustajiston puheenjohtajistolla. Hallituksen jäsenet ja työntekijät osallistuivat aktiivisesti SAMOKin yhteisiin koulutuksiin ja tapaamisiin sekä erilaisiin sektorikohtaisiin tapaamisiin. Opiskelijakunta toimi lokakuuhun asti Kimpisen kampuksella sijaitsevalta keskustoimistolta, Saikolosta, käsin. Syksyllä ammattikorkeakoulun uuden kampusrakennuksen valmistuessa opiskelijakunta muutti väliaikaistilojen kautta uusiin tiloihin uudelle kampukselle. Imatralla

3 Linnalan kampuksella sijaitsevaa opiskelijakunnan toista toimistoa pidettiin säännöllisesti vähintään kahtena päivänä viikossa auki hallituksen sekä työntekijöiden voimin. 2.1 Edustajiston kokoonpano Bogati Tom DhaniRaj Forsback Anu Ivanoff Suvi Koskivirta Titta Kossila Jussi Liuska Johannes Musakka Atte Nikkanen Rilla puheenjohtaja Ojasti Emmi Pellinen Lotta Pietilä Matilda Ranta Heidi Ruoho Mari Räsänen Joona Sandholm Aino-Liisa varapuheenjohtaja Sarén Johanna Talvitie Maija Valtonen Minna Edustajiston vaalit Opiskelijakunnan edustajisto valittiin vaaleilla, joiden järjestelyistä oli vastuussa keskusvaalilautakunta. Ehdolleasettumisajan loputtua vaalikelpoisia ehdokkaita oli 26 kappaletta yhteensä viideltä ehdokaslistalta, ja vaalit järjestettiin 9. päivänä marraskuuta. Äänestyspaikkoja oli kaikilla Saimaan ammattikorkeakoulun kampuksilla ja vaalit sujuivat hyvin. Edustajistoon tuli valituksi 21 suhteellisen vaalitavan mukaan eniten ääniä saanutta ehdokasta. Keskusvaalilautakunnan kokoonpano: Valtonen Mikko puheenjohtaja Kuukka Elisa Mallat Mari Riiheläinen Vili Ripatti Teemu Valtonen Minna Kauppinen Susanna sihteeri (ilman äänivaltaa)

4 2.2 Hallituksen kokoonpano ja kokouksiin osallistuminen Hannonen Maiju pr ja edunvalvonta läsnä 14/15 Holopainen Tiina kulttuuri- ja liikunta läsnä 25/27 Kurronen Laura tutorointi läsnä 11/15 Lempiäinen Mika kansainvälisyys läsnä 25/27 Oksman Mika tutorointi läsnä 10/12 Piirainen Maria varapuheenjohtaja läsnä 12/12 Riiheläinen Vili tiedotus läsnä 22/27 Valtonen Mikko puheenjohtaja läsnä 26/27 Vigren Ilona opintoasiat ja hyvinvointi läsnä 22/ Työntekijät Opiskelijakunnan palveluksessa toimi koko vuoden puolipäiväinen pääsihteeri Susanna Kauppinen. Kansainvälistä työtä teki täysillä työtunneilla kansainvälinen sihteeri David Hauser. Opiskelijakunnassa toimi keväällä myös määräaikaisesti Työ- ja elinkeinotoimiston työelämävalmennusohjelman kautta kaksi toimistoharjoittelijaa, Markus Kemppi ja Jonna Kuukka. Työntekijät: Susanna Kauppinen pääsihteeri David Hauser kansainvälinen sihteeri Markus Kemppi toimistoharjoittelija Jonna Kuukka toimistoharjoittelija TÄRKEIMMÄT EDUSTUSPAIKAT Alla lueteltujen toimielimien lisäksi opiskelijakunnalla oli edustus kaikkien koulutusalojen neuvottelukunnissa, tekniikan toimialalla lisäksi koulutusohjelmien neuvottelukunnissa, Imatran kaupungin ja opiskelijoiden yhteistyöryhmässä, ammattikorkeakoulun hyvinvointityöryhmässä sekä Skinnarilan kampushanketta, korkeakoululiikuntahanketta ja YTHS-pilotointia valmistelevissa ja toteuttavissa työryhmissä. 3.1 Saimaan ammattikorkeakoulun hallitus Mikko Valtonen Maria Piirainen varajäsen Rilla Nikkanen varajäsen Mika Lempiäinen 3.2 Saimaan ammattikorkeakoulun tutkintolautakunta Ilona Vigrén varajäsen Minna Valtonen

5 3.3 Saimaan ammattikorkeakoulun opintotukilautakunta saakka Jussi Kossila Timo Tuovinen Matilda Pietilä Alina Ananieva 1.8. alkaen Tea Sissonen Ilona Vigrén Mikko Valtonen Mari Mallat varajäsen Jonne Härkänen varajäsen Iina Salo varajäsen Emmi Ojasti varajäsen Emma Latvala varajäsen Katariina Muhli varajäsen Maiju Hannonen varajäsen Teemu Ripatti varajäsen Anniina Blomster 3.4 Lappeenrannan tiedekirjaston neuvottelukunta Maiju Hannonen varajäsen Susanna Kauppinen 3.5 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön valtuuskunta Mikko Valtonen 3.6 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön Lappeenrannan terveyspalveluyksikön johtokunta Ilona Vigrén 3.7 Lappeenrannan seudun opiskelija-asuntosäätiön valtuuskunta Jussi Kossila Mikko Ruokonen Timo Tuovinen Atte Musakka Maria Piirainen Anu Forsback Inka Lampinen varajäsen Eeva Roilas varajäsen Pekko Poduschkin varajäsen Rilla Nikkanen varajäsen Johanna Sarén varajäsen Mikko Valtonen varajäsen Viivi Surakka varajäsen Heidi Ranta 3.8 Lappeenrannan seudun opiskelija-asuntosäätiön hallitus Susanna Kauppinen

6 4 TALOUS Monivuosijäsenyydet olivat toista vuotta käytössä toimintavuonna Niitä myytiin kohtalaisen hyvin, joten tulevienkin vuosien jäsenmaksutuottoja on jo turvattu. Myös jäsenprosentin kasvu näkyy taloudellisen tilanteen vakaudessa. Jäsenyyksien hinnat pidettiin edellisen vuoden tasolla ja lisäksi käyttöön otettiin kaksi uutta jäsenmaksutuotetta, kahden ja kolmen vuoden jäsenyydet, ajatellen aikuis- ja siirto-opiskelijoita. Työntekijöiden palkkakulut katettiin ammattikorkeakoululta saadulla toiminta-avustuksella. Muita tulonlähteitä olivat markkinointi- ja muut sopimuksien mukaiset tuotot opiskelijakunnan yhteistyökumppaneilta. 5 JÄSENET Opiskelijakunta teki jäsenmääräennätyksensä vuonna Opiskelijakunnan jäsenmäärä nousi reilusti edellisvuoden tasosta ja oli 996 jäsentä ensimmäisenä päivänä joulukuuta. Jäsenmäärän kasvattamiseksi suunnitellut toimenpiteet onnistuivat hyvin ja jäsenmäärän kehityksen odotetaan pysyvän samansuuntaisena myös vuonna Suurimmat yksittäiset tekijät jäsenmäärän kasvuun ovat oletettavasti opiskelijakorttien yhteistilaus opiskelijakuntainfojen yhteydessä sekä monivuosijäsenyys. Vanhat, monivuosijäsenyyden piirissä olemattomat opiskelijat ovat opiskelijakunnan jäsenyyden kannalta haastavin kohderyhmä. 6 JÄRJESTÖPOLIITTINEN TOIMINTA 6.1 Yleistä Vuoden 2011 suurimpia haasteita ja ponnistuksia oli ammattikorkeakoulun Lappeenrannan toimintojen muutto Lappeenrannan teknillisen yliopiston kanssa yhteiselle Skinnarilan kampukselle sekä YTHS-pilotoinnin aloittaminen Lappeenrannassa. Alkuvuosi jatkettiin vaikuttamista kampushankkeeseen sekä oltiin mukana suunnittelussa. Opiskelijakunnalla oli edustus lähes kaikissa kampushankkeeseen liittyvissä työryhmissä, jonka lisäksi tavattiin säännöllisesti kampushankkeen koordinaattoria Antti Lehmusvaaraa. Uuteen kampukseen liittyvistä asioista opiskelijakunnassa vastasi hallituksen puheenjohtaja ja pääsihteeri. Opiskelijakunnasta osallistui aktiivisesti luottamustoimijoita ja työntekijöitä Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto - SAMOK ry:n tapahtumiin ja koulutuksiin. Tapahtumia joihin osallistuttiin, olivat Lähtölaukaus vuoden alussa, Kesäseminaari elokuussa, Liittokokousta valmisteleva seminaari Palapeli syyskuussa ja Liittokokous marraskuussa sekä sektorikohtaiset tapaamiset maaliskuussa. SAMOKin liittokokouksessa marraskuussa opiskelijakunta oli erittäin aktiivisena. Itä-Suomen opiskelijakuntien kanssa tehtiin tiivistä yhteistyötä ja valmistauduttiin huolella ennen liittokokousta. Omalta osaltaan opiskelijakunta vaikutti erittäin aktiivisesti siihen, mitä SAMOK tulee tekemään ja mihin asioihin tullaan vaikuttamaan vuonna 2012.

7 Opiskelijakuntakiertue Cirque du SAIKO järjestettiin kaksi kertaa lukuvuoden aikana, helmikuussa ja syyskuussa. Kiertueella opiskelijakunnan toimijat kävivät jokaisella Saimaan ammattikorkeakoulun kampuksella. Pääasiallisena tehtävänä oli näkyä opiskelijoiden joukossa, neuvoa opiskelijoita heitä askarruttavissa asioissa, kannustaa ja auttaa liittymään opiskelijakuntaan sekä myydä haalarimerkkejä ja lippuja ajankohtaisiin tapahtumiin. Opiskelijakunnasta osallistui edustajia vuoden aikana useille eri organisaatioiden vuosijuhlille. Lappeenrannan teknillisen yliopiston kanssa samalle kampukselle muuttamisen myötä myös kutsuja vuosijuhliin saapui opiskelijakunnalle enemmän kuin koskaan aiemmin. Vuoden 2011 syksyllä opiskelijakunnalle valmisteltiin jatkuvuuden ja yhtenäisten mielipiteiden varmistamiseksi poliittinen ohjelma. Poliittinen ohjelma määrittelee opiskelijakunnan kannan opiskelijoille tärkeisiin asioihin. Hallitus valmisteli poliittisen ohjelman ja edustajisto hyväksyi sen syyskokouksessaan. 6.2 Sidosryhmäyhteistyö Opiskelijakunta jatkoi kovaa panostamista sidosryhmäyhteistyöhön vuonna 2011 huomattavasti aiempia vuosia enemmän. Erittäin hyvät ja keskustelevat suhteet pidettiin yllä ammattikorkeakoulun johdon kanssa. Uuden kampuksen myötä Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilaskunnasta tuli yksi tärkeimmistä sidosryhmistä opiskelijakunnalle. Ylioppilaskuntaan pidettiin viikoittain yhteyttä. Muun opiskelijakuntakentän kanssa oltiin tiiviissä kanssakäymisessä sähköpostitse sekä SAMOKin järjestämien tapaamisten ja tapahtumien avulla. Muista opiskelijakunnista sidosryhmäyhteistyö painottui Itä-Suomen alueen opiskelijakuntiin. Ammattikorkeakoulussa toimivien opiskelijayhdistysten kanssa yhteistyö saatiin todella hyvälle tasolle. Yhdessä järjestettiin useita tapahtumia ja keskusteluyhteys oli koko vuoden todella hyvä. Uudella Skinnarilan kampuksella yhdistykset muuttivat opiskelijakunnan kanssa samalla toimistolle. Imatran korkeakouluopiskelijat ry:n kanssa tehtiin erittäin tiivistä yhteistyötä Imatralla. Tarkoituksena oli aktivoida Imatran opiskelijoita ja luoda palveluita sekä tapahtumia heille. Alueella toimiviin yrityksiin oltiin kohtalaisen paljon yhteydessä. Tarkoituksena oli hankkia opiskelijoita hyödyttäviä yhteistyökumppaneita opiskelijakunnalle sekä taloudellista tukea opiskelijakunnan toimintaan. Opiskelijaedut pysyivät suunnilleen samalla tasolla ja samassa määrässä vuoden Opiskelijakunta on Opiskelijan Lappeenranta ry:n perustajajäsen, ja opiskelijaetujen hallinnointi ja kerääminen tulee tulevaisuudessa olemaan tämän LTKY:n ja Lappeenrannan kaupunkikeskusta LAKES ry:n kanssa yhteisen yhdistyksen tehtävä. Poliittinen vaikuttaminen nousi huomattavasti isompaan rooliin vuonna Paikallisia päättäjiä tavattiin aina, kun oli mahdollista ja lisää kontakteja pyrittiin hankkimaan. Yhteistyötä Lappeenrannan ja Imatran kaupunkien kanssa tiivistettiin ja molempia kaupunginjohtajia tavattiin säännöllisesti. Paikallisille medioille tiedotettiin aina, jos opiskelijakunnassa tapahtui jotain, mikä kiinnostaa suurta yleisöä tai voisi tuoda opiskelijakunnalle positiivista näkyvyyttä sekä lisätä tunnettuutta. Opiskelijakunta näkyikin paikallisissa medioissa useamman kerran nostaen esille opiskelijoille tärkeitä asioita ja antaen ammattimaisia lausuntoja.

8 6.3 Puheenjohtajatapaamiset Opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtajisto tapasi säännöllisesti Saimaan ammattikorkeakoulussa toimivien opiskelijayhdistysten puheenjohtajistoja. Tapaamisissa luotiin yhteisiä linjoja asioihin, jotka vaikuttivat opiskelijoihin sekä mietittiin opiskelijakunnan ja yhdistysten yhteistyökuvioita sekä tulevaisuutta. Koko vuoden ajan tavattiin säännöllisesti ja luotiin erittäin hyvä keskusteluyhteys eri organisaatioiden välille. Puheenjohtajistojen tapaamisia pidettiin kahdeksan kertaa vuoden aikana. 7 KOULUTUSPOLIITTINEN TOIMINTA Opiskelijakunta haki ja pääsi mukaan SAMOK ry:n OLAVI-hankkeeseen vuonna Hankkeen tarkoituksena oli luoda opiskelijakunnalle toimiva laadunvarmistusjärjestelmä. Laadunvarmistusjärjestelmä toteutettiin osittain opinnäytetyönä ja se saatiin valmiiksi loppuvuodesta. Samalla tehtiin suunnitelma laadunvarmistusjärjestelmän päivittämisestä vuonna Lisäksi koulutuspolitiikasta vastaava hallituksen jäsen osallistui yhteen SAMOKin koulutuspoliittiseen tapaamiseen. Sama hallituksen jäsen vastasi vuonna 2011 sekä koulutuspolitiikasta että sosiaalipolitiikasta. 7.1 Opintoasiat Koulutuspoliittinen sektori piti vuoden aikana jonkin verran yhteyttä koulun johtoon. Yhteydenpito keskittyi suurelta osin säännöllisiin hallituksen ja rehtorin tapaamisiin. Koulutuspoliittinen sektori kannusti opiskelijoita antamaan opintojaksopalautetta. Vuoden 2011 lopussa järjestettiin laaja viikon kestänyt opintojaksopalautekampanja kaikilla kampuksilla. Kampanjan ansiosta opintojaksopalautteelle saatiin laajempaa näkyvyyttä ja palautteenantomäärissä oli havaittavissa selkeä piikki kampanjan aikana. Viikon aikana kampuksilla oli palautteenantopisteitä, jaettiin haalarimerkkejä sekä näyttiin opettajille painatetuissa paidoissa, kampuksille levitetyissä julisteissa sekä sosiaalisessa mediassa. Opiskelijakunnassa toimi edunvalvontajaosto, johon kuului opiskelijoita kaikilta kampuksilta sekä koulutuspolitiikasta vastaava hallituksen jäsen. Tätä kautta saatiin paljon arvokasta palautetta ja pyrittiin vaikuttamaan toimintaan koulussa. Edunvalvontajaoston kokoontuminen oli epäsäännöllistä ja toiminnan kehittämisestä luotiin suunnitelma seuraavalle vuodelle. Koulutuspoliittinen vastaava järjesti ensimmäistä kertaa ryhmänvanhimmille koulutuksen. Koulutuksessa käsiteltiin ryhmänvanhimpien roolia koulussa, niin opiskelijakunnan kuin koulunkin kannalta. Kevään koulutuksessa vahvistettiin myös yleistä tietämystä Skinnarilan kampukselle muutosta kun taas syksyn koulutus käsitteli muuton jälkeisiä ajatuksia. Ryhmänvanhimpien koulutus koettiin hyödylliseksi ja siitä päätettiin tehdä vakituinen osa ryhmänvanhimpien toimintaa. Moodle-pohjaisen tenttiarkiston käyttöönottoa jatkettiin siinä kuitenkaan edelleenkään onnistumatta. Päätettiin kuitenkin jatkaa tenttiarkiston käyttöönottoa vuonna 2012 ja miettiä uusia lähestymistapoja sen markkinointiin sekä selvittää kuinka tenttiarkisto toimii yliopiston puolella.

9 7.2 Tutorointi Opiskelijakunta järjestää koko Saimaan ammattikorkeakoulun tutortoiminnan. Tammikuussa järjestettiin tutorhaku, jonka haastatteluvaiheessa kokeiltiin ensimmäistä kertaa ryhmähaastattelua. Uusiksi tutoreiksi valittiin noin 50 opiskelijaa, joista kolmasosa kansainvälisiksi tutoreiksi. Tutorkoulutus järjestettiin vuonna 2011 Lemin Kotalahdessa kahden päivän pituisena. Koulutusta muutettiin uudenlaiseksi perustuen vuoden 2010 koulutuksen palautteeseen. Koulutus järjestettiin kokonaan rastimuotoisesti korostaen ryhmätyöskentelyä. Keväällä tutorit tutustuivat LUT:n tutoreihin Skinnarilan kampuksella yhteiskoulutuksen merkeissä. Elokuussa ennen opiskeluiden aloitusta kartoitettiin kaikki toiminnassa mukana olevat ja aloitettiin syksyn valmistelu. Syksyllä varmistettiin, että jokaisella toimivalla tutorilla on voimassaoleva tutorsopimus. Liiketalouden ja tekniikan tutoreiden kanssa käytiin koulutusilta koulutusalakohtaisesti ennen uusien opiskelijoiden tuloa. Imatran kaikkien tutoreiden kanssa pidettiin koulutusilta heidän ensimmäisellä kouluviikollaan ja sosiaali- ja terveysalan tutoreiden kanssa koulutus pidettiin Kahilanniemen kampuksella päätutorin johdolla. Loppuvuodesta järjestettiin Skinnarilassa tutustumisillat fukseille yhdessä yliopiston kiltojen kanssa. Vuodelle 2012 päätettiin tutortoiminta koulutuksesta alkaen uudistaa vielä enemmän opiskelijoita ohjaavaan ja tukevaan malliin. Tutorit avustivat erilaisissa opiskelijakunnan toiminnoissa kuten Fuksiaisten ja tutustumispäivien järjestämisessä. Tutorvastaavalla oli apunaan tutorjaosto. Tutorjaosto koostui jokaisen koulutusalan päätutoreista. Päätutorit hoitivat tutorvastaavan antamat tehtävät oman alansa tutoreiden kanssa ja koordinoivat heidän toimintaansa ohjeiden mukaan. 8 SOSIAALIPOLIITTINEN TOIMINTA 8.1 Hyvinvointi Sosiaalipoliittisen sektorin suurimpana haasteena oli Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön palveluiden pilotointi korkeakoulumme Lappeenrannassa opiskelevilla opiskelijoilla. Sosiaalipolitiikasta vastaava hallituksen jäsen oli mukana pilotointia suunnittelevassa työryhmässä, käytännön järjestelyissä ja infotilaisuuksien pidossa. YTHS:n näkyvyyttä lisättiin juliste- ja sähköpostikampanjalla. Sosiaalipolitiikasta vastaava hallituksen jäsen osallistui myös paikallisen YTHS:n johtokunnan kokouksiin. YTHS-pilotoinnin laajentamista koskemaan myös Imatran opiskelijoita selvitettiin ja sen eteen tehtiin töitä. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kanssa yhdessä järjestetty hyvinvointitoimikunta lopetti toimintansa keväällä. Sosiaalipolitiikasta vastaava hallituksen jäsen kutsuttiin osallistumaan yliopiston hyvinvointitoimikuntaan. Tämän jälkeen Lappeenrannassa toimi yksi hyvinvointitoimikunta, jossa oli edustajia YTHS:lta, SAIKOlta, Saimiasta, LUTista, LTKY:sta sekä oppilaitospastori. Työryhmä järjesti syksyllä hyvinvointiviikon Skinnarilan kampuksella, teemana oli liikunta. Imatralla järjestettiin hyvinvointipäivät. Opiskelijoille oli tarjolla rentoutumista ja liikuntaryhmiä, sekä ilmainen sisäänpääsy urheilutalolle opiskelijakortilla. Lisäksi järjestettiin tutustumiskäynti Holiday Club Saimaalle ja hyvinvointiglögit opiskelijakunnan toimistolla. Osallistuminen oli kuitenkin heikkoa, mutta esille nousi toive liikuntamahdollisuuksien parantamisesta Imatralla. Liikuntatoiminnan suunnittelu ja järjestäminen siirtyi kuitenkin vuodelle 2012.

10 Sosiaalipolitiikasta vastaava hallituksen jäsen osallistui erilaisiin opiskelijoiden hyvinvointia edistäviin työryhmiin. 8.2 Kulttuuri ja liikunta Vuonna 2011 opiskelijakunnan kulttuuri- ja liikuntajaosto oli mukana järjestämässä ja suunnittelemassa erilaisia tapahtumia ympäri vuoden. Jaosto toimi melko aktiivisesti ja kokoontui kerran kahdessa kuukaudessa, lähinnä tarpeen mukaan. Erityisesti jaosto toimi aktiivisena Fuksiaisten järjestelyissä. Keväällä Opiskelijoiden liikuntaliitto järjesti liikuntasektoritapaamisen, johon opiskelijakunnasta osallistui yksi hallituksen jäsen. Samaisessa tilaisuudessa julkistettiin myös korkeakoululiikunnan suositukset tuleville vuosille. Vuosi 2011 aloitettiin järjestämällä Hankifutisturnaus Lappeenrannan linnoituksen takavalleilla. Tapahtumassa olivat mukana opiskelijakunnan lisäksi kaikki ammattikorkeakoulussa toimivat yhdistykset ja tapahtuma järjestettiin alusta loppuun yhteistyössä. Maaliskuun baaribileet kantoivat nimeä Pikkujussit. Lisäksi oltiin mukana järjestämässä Imatralla Kiirastulitorstai-bileitä. Vappuna järjestimme yhteistyössä kaikkien ammattikorkeakoulussa toimivien yhdistysten sekä Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilaskunnan kanssa vapunaaton bileet Linnoituksen pusupuistossa ja jatkot Skinnarilassa ylioppilastalolla. Kaikkien aloittavien opiskelijoiden yhteiset rastikisat Fuksiaiset pidettiin syksyllä keskiviikkona Rastikisat pidettiin Lappeenrannan keskustassa ja jatkot ravintola Giggling Marlinissa. Fukseja osallistui yli 400 sekä kaikki yhteistyökumppaneiden edustajat. Vuoden 2011 Fuksiaiset olivat historian suurimmat ja onnistuivat erittäin hyvin. Syksyllä järjestettiin jo perinteeksi muodostunut SAIKOoma-risteily. SAIKOoma pidettiin M/S Camillalla Teemana oli välimeri ja osallistujia oli noin 170. Risteilyn jatkot pidettiin Viihdemaailma Ilonassa. Tänäkään vuonna ei laivaa saatu täyteen kovista odotuksista huolimatta. Opiskelijakunnan Vuosijuhlat järjestettiin täysin uudella konseptilla. Juhlat koostuivat cocktail-tilaisuudesta kutsuvieraille, varsinaisesta pöytäillallisesta sekä jatkoista. Cocktail-tilaisuus järjestettiin opiskelijakunnan toimistolla ja se toimi samalla uuden toimiston tupaantuliaisina. Varsinaiset pöytäjuhlat pidettiin uuden Skinnarilan kampuksen aulatilassa. Ohjelmassa oli esityksiä, puheita, akateemisia pöytälauluja, ruokaa, juomaa sekä tanssiaiset. Vuosijuhlien jatkot pidettiin Ylioppilastalon kellarissa. Osallistujia juhlassa oli noin ihmistä, suurin osa heistä kutsuvieraita. SAIKOn pikkujoulut 2011 pitivät sisällään etkot Lappeenrannan uimahallin keilahallilla sekä jatkot ravintola Giggling Marlinissa. Opiskelijoille tarjottiin mahdollisuus lähteä keilaamaan veloituksetta. Osallistujia tapahtumassa oli noin 250 etkot ja jatkot yhteenlaskettuna. Opiskelijakunta oli aktiivisesti mukana Lappeenrannan korkeakoululiikuntakonseptin aloittamisessa ja kehittämisessä. Myös konseptin ohjaamiseen opiskelijakunta on osallistunut aktiivisesti alusta alkaen. Konsepti aloitti toimintansa syksyllä 2011, mutta varsinaiset konseptin

11 mukaiset liikuntapalvelut aloitettiin vuoden 2012 alussa. Yhteisen korkeakoululiikunnan nimeksi valittiin SaLUT Saimaan korkeakoululiikunta. Ennen Skinnarilan kampukselle muuttoa opiskelijakunta pyöritti ammattikorkeakoulun kanssa kolmena iltana viikossa liikuntavuoroja Kahilanniemen kampuksen liikunta- ja kuntosaleissa. Imatralla opiskelevat saivat koko vuoden alennuksia urheilu- ja uimahallista. 9 KANSAINVÄLINEN TOIMINTA Kansainväliseen toimintaan panostamista jatkettiin vuonna Opiskelijakunnassa oli koko vuoden töissä kansainvälinen sihteeri avustamassa hallitusta kansainvälisissä asioissa. Tämän lisäksi yhdellä hallituksen jäsenellä oli vastuullaan kansainvälisyys. Kaikki tiedottaminen ja iso osa opiskelijakunnan materiaalista pyrittiin kääntämään englanniksi. Kansainvälisyydestä vastaava hallituksen jäsen auttoi tutoroinnista vastaavaa hallituksen jäsentä kansainvälisten tutoreiden rekrytoinnissa sekä kouluttamisessa. Kansainvälinen sektori teki myös paljon yhteistyötä ammattikorkeakoulun kansainvälisen toimiston kanssa. Kansainvälisellä sektorilla toimi oma jaosto, joka auttoi hallituksen jäsentä ja kansainvälistä sihteeriä sektorin asioiden hoidossa ja erilaisten tapahtumien ideoinnissa sekä toteuttamisessa. Kansainvälinen sektori järjesti useita tapahtumia ulkomaalaisille opiskelijoille. Tarkoituksena oli luoda hyvää ryhmähenkeä ja tutustuttaa heitä Suomeen ja Suomen kulttuuriin. Tapahtumia oli erilaisista peli-illoista aina saunailtoihin ja laskettelumatkoihin. Vaihto-opiskelijoille järjestettiin sekä tervetuliais- että läksiäisbileet. Näiden lisäksi luotiin mahdollisuus osallistua sekä ESN:n että kirkon järjestämiin tapahtumiin. 10 TIEDOTUS Opiskelijakunnan tiedotusta toteutettiin edellisenä vuonna kartoitettujen parannusehdotusten mukaisesti. Tapahtumista tiedotettiin montaa eri kanavaa käyttäen pääasiassa Internet-sivuilla, Facebookissa sekä julisteissa. Tiedotuksessa toimi apuna tiedotusjaosto, jossa oli jäsen jokaiselta kampukselta. Käyttöön otettiin myös kuukausitiedote, jonka toimintamallissa on kuitenkin vielä korjattavaa. Kuukausitiedotetta levitettiin sekä sähköisenä että paperiversioina. Tiedotteen kehittäminen aloitettiin ja vuoden 2012 alussa oli tarkoitus ottaa käyttöön uudenmallinen uutiskirje. Kaikille aloittaville opiskelijoille tuotettiin Fuksiopas, joka sisälsi tarpeellista tietoa opiskelunsa aloittaville. Se tuotettiin kahdella kielellä, suomeksi ja englanniksi. Fuksioppaan kustannukset katettiin mainostuloin. Tiedotus onnistui pääsääntöisesti hyvin vuoden aikana ja se oli tarkoituksenmukaista, mutta tiedotuksen ajankohdan tarkentamiselle sekä sisällön laadun tarkkailulle olisi tarvetta. Tähän mietittiin ratkaisuksi tiedotuksen siirtämistä osittain työntekijöiden vastuulle vuonna Opiskelijakunta julkaisi myös joitain kannanottoja ja uutisoi omien kanaviensa kautta opiskelijoita kiinnostavista asioista.

Toimintasuunnitelma 2011

Toimintasuunnitelma 2011 Toimintasuunnitelma 2011 YLEISTÄ Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toiminnasta vastaavat hallitus, edustajisto ja opiskelijakunnan palkkaamat työntekijät. Opiskelijakunnan aatteellinen toiminta

Lisätiedot

19.8.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 16.18. Myönnettiin David Hauserille läsnäolo- ja puheoikeus.

19.8.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 16.18. Myönnettiin David Hauserille läsnäolo- ja puheoikeus. PÖYTÄKIRJA 12 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA 12/2010 Aika: 17.8.2010 kello 16.00 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Kutsutut: Räsänen Joona puheenjohtaja läsnä Oksanen Riku varapuheenjohtaja läsnä

Lisätiedot

Sandholm Aino-Liisa edustajiston varapuheenjohtaja (-20.47) Kauppinen Susanna pääsihteeri

Sandholm Aino-Liisa edustajiston varapuheenjohtaja (-20.47) Kauppinen Susanna pääsihteeri PÖYTÄKIRJA 24 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA Aika: 14.11.2011 kello 18.00 Paikka: Opiskelijakunnan neuvotteluhuone Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Lempiäinen Mika varapuheenjohtaja Hannonen Maiju jäsen

Lisätiedot

Poissa: Oksman Mika jäsen Nikkanen Rilla edustajiston puheenjohtaja Sandholm Aino-Liisa edustajiston varapuheenjohtaja

Poissa: Oksman Mika jäsen Nikkanen Rilla edustajiston puheenjohtaja Sandholm Aino-Liisa edustajiston varapuheenjohtaja PÖYTÄKIRJA 2 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA Aika: 20.12.2010 kello 16.30 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Piirainen Maria varapuheenjohtaja Holopainen Tiina

Lisätiedot

15.12.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 15.52. Todettiin läsnäolijat.

15.12.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 15.52. Todettiin läsnäolijat. PÖYTÄKIRJA 1 (1/5) HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 2011 Aika: 13.12.2010 kello 16.00 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Holopainen Tiina jäsen Lempiäinen

Lisätiedot

SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA. Hyväksytty 22.03.2010

SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA. Hyväksytty 22.03.2010 SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA Toimintakertomus 00 Hyväksytty.0.0 1 1 1 1 1 1 1 1 0 1 0 1 0 1 0 1. YLEISTÄ Vuosi 00 oli Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan ensimmäinen toimintavuosi.

Lisätiedot

8.12.2011. Esitys: Valitaan kokouksen ääntenlaskijoiksi Vigrén ja Lempiäinen. Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

8.12.2011. Esitys: Valitaan kokouksen ääntenlaskijoiksi Vigrén ja Lempiäinen. Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi PÖYTÄKIRJA 26 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA Aika: 2.12.2011 kello 14 Paikka: Opiskelijakunnan neuvotteluhuone Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Lempiäinen Mika varapuheenjohtaja Kurronen Laura jäsen (saapui

Lisätiedot

16.9.2011. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 17.14. Todettiin läsnäolijat.

16.9.2011. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 17.14. Todettiin läsnäolijat. PÖYTÄKIRJA 17 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA Aika: 29.8.2011 kello 17.00 Paikka: Saikolo, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Lempiäinen Mika varapuheenjohtaja Hannonen Maiju jäsen Holopainen Tiina

Lisätiedot

Nikkanen Rilla edustajiston pj poissa Paakki Mika edustajiston vpj poissa Kauppinen Susanna pääsihteeri läsnä

Nikkanen Rilla edustajiston pj poissa Paakki Mika edustajiston vpj poissa Kauppinen Susanna pääsihteeri läsnä PÖYTÄKIRJA 16 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA 16/2010 Aika: 2.11.2010 kello 12.00 Paikka: Neuvotteluhuone Saimia, Kimpisen kampus, Lappeenranta Kutsutut: Räsänen Joona puheenjohtaja läsnä Oksanen Riku varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Poissa: Sandholm Aino-Liisa edustajiston varapuheenjohtaja. Puheenjohtaja avaa kokouksen kello 16.35. Todettiin läsnäolijat.

Poissa: Sandholm Aino-Liisa edustajiston varapuheenjohtaja. Puheenjohtaja avaa kokouksen kello 16.35. Todettiin läsnäolijat. PÖYTÄKIRJA 3 (1/6) HALLITUS PÖYTÄKIRJA Aika: 18.1.2011 kello 16.00 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Piirainen Maria varapuheenjohtaja Holopainen Tiina

Lisätiedot

Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 17.50. Todettiin läsnäolijat.

Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 17.50. Todettiin läsnäolijat. PÖYTÄKIRJA 4 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA Aika: 1.2.2011 kello 17.00 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Piirainen Maria varapuheenjohtaja Holopainen Tiina jäsen

Lisätiedot

7.6.2011. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 13.27. Todettiin läsnäolijat. Myönnettiin Maria Piiraiselle puhe- ja läsnäolo-oikeus.

7.6.2011. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 13.27. Todettiin läsnäolijat. Myönnettiin Maria Piiraiselle puhe- ja läsnäolo-oikeus. PÖYTÄKIRJA 14 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA Aika: 28.5.2011 kello 12.00 Paikka: Villa Vigrén, Kouvola Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Lempiäinen Mika varapuheenjohtaja Hannonen Maiju jäsen Holopainen Tiina

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2010

Toimintasuunnitelma 2010 Toimintasuunnitelma 2010 YLEISTÄ Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toiminnasta vastaavat hallitus, edustajisto ja opiskelijakunnan palkkaamat työntekijät. Opiskelijakunnan aatteellinen toiminta

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Pöytäkirja 11 1 (6) HALLITUKSEN KOKOUS 11/2012 Aika: 19.6.2012 kello 17.00 Paikka: Neuvotteluhuone Kummeli, Skinnarilan kampus Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Borgström Toni jäsen Kurronen Laura jäsen,

Lisätiedot

16.9.2011. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 17.08. Todetaan läsnäolijat.

16.9.2011. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 17.08. Todetaan läsnäolijat. PÖYTÄKIRJA 16 (1/5) HALLITUS ESITYSLISTA Aika: 10.8.2011 kello 17.00 Paikka: Saikolo, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Lempiäinen Mika varapuheenjohtaja Hannonen Maiju jäsen Holopainen

Lisätiedot

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 5.11.2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2011 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Pöytäkirja 1 (6) HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 2012 Aika: 14.12.2011 kello 17.00 Paikka: Opiskelijakunnan neuvotteluhuone, Skinnarila, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Borgström Toni

Lisätiedot

YLEISTÄ. Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Toimintasuunnitelma 2009

YLEISTÄ. Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Toimintasuunnitelma 2009 Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Toimintasuunnitelma 2009 YLEISTÄ Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toiminnasta vastaavat hallitus, edustajisto ja opiskelijakunnan palkkaamat työntekijät.

Lisätiedot

1 YLEISTÄ 2 ORGANISAATIO. Jäsenet

1 YLEISTÄ 2 ORGANISAATIO. Jäsenet 1 YLEISTÄ Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (myöhemmin O Diako) on Diakonia-ammattikorkeakoulun (myöhemmin Diak) sitoutumaton opiskelijoiden etujärjestö, opiskelijakunta. O Diakon tarkoitus

Lisätiedot

Sandholm Aino-Liisa edustajiston puheenjohtaja Lempiäinen Mika edustajiston varapuheenjohtaja

Sandholm Aino-Liisa edustajiston puheenjohtaja Lempiäinen Mika edustajiston varapuheenjohtaja Pöytäkirja 20 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 20/2012 Aika: 13.11.2012 kello 8.30 Paikka: Opiskelijakunnan toimisto, Skinnarilan kampus Kutsutut: Valtonen Mikko puheenjohtaja Pölönen Henna varapuheenjohtaja poistui

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Pöytäkirja 2 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 2/2012 Aika: Paikka: 9.1.2012 kello 16.00 alkavan perehdytyksen jälkeen Opiskelijakunnan neuvotteluhuone, Skinnarila, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA

ETELÄ-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA ETELÄ-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2008 SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ...3 2. HALLINTO...3 2.1 Hallitus...3 2.2 Edustajisto...4 2.3 Vaalit...4 2.4 Henkilöstö...5 3. EDUSTUSPAIKAT...5

Lisätiedot

Hannonen Maiju, edustajiston puheenjohtaja Pölönen Henna, edustajiston varapuheenjohtaja

Hannonen Maiju, edustajiston puheenjohtaja Pölönen Henna, edustajiston varapuheenjohtaja Pöytäkirja 8 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 8/2013 Aika: kello 13.00 Paikka: Läsnä: Neuvotteluhuone Kummeli, Skinnarila, Lappeenranta Eskelinen Patrik, puheenjohtaja Borgström Toni, varapuheenjohtaja Huhtiranta

Lisätiedot

Saimaan ammattikorkeakoulun PÖYTÄKIRJA 1 1(5) opiskelijakunta

Saimaan ammattikorkeakoulun PÖYTÄKIRJA 1 1(5) opiskelijakunta Saimaan ammattikorkeakoulun PÖYTÄKIRJA 1 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 1/2009 Aika Keskiviikko 14.1.2009 kello 17.00 Paikka Opiskelijakunnan toimisto Kutsutut Joona Räsänen, puheenjohtaja Riku Oksanen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

TEEKKAREIDEN URHEILU- JA VOIMAILUKERHO RY

TEEKKAREIDEN URHEILU- JA VOIMAILUKERHO RY Sisällys TEEKKAREIDEN URHEILU- JA VOIMAILUKERHO RY... 1... 1 1. UUSI TOIMINTA 19.11.2018-2019... 3 1.1. Aiemmin käynnistyneet projektit... 3 1.2. Uudet projektit... 3 2. VAKIINTUNUT TOIMINTA VUONNA 2019...

Lisätiedot

STRATEGIA 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta

STRATEGIA 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta 1( 9) 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Hyväksytty edustajiston kokouksessa 05/2012 2( 9) Yleistä Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (HAMKO) on lakisääteinen, julkisoikeudellinen

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Borgström Toni, edustajiston varapuheenjohtaja

Borgström Toni, edustajiston varapuheenjohtaja Pöytäkirja 15 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 15/2014 Aika: 24.9.2014 kello 16.00 Paikka: Kutsutut: Neuvottelutila Kummeli, Lappeenranta Paakki Pauliina, hallituksen puheenjohtaja Huhtiranta Sonja Hämäläinen

Lisätiedot

13.5.2015 PÄÄTÖSLUETTELO 1(6) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 8/2015. Aika: Keskiviikko 13.5.2015 Kello 16:59-18:15.

13.5.2015 PÄÄTÖSLUETTELO 1(6) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 8/2015. Aika: Keskiviikko 13.5.2015 Kello 16:59-18:15. 1(6) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 8/2015 Aika: Keskiviikko 13.5.2015 Kello 16:59-18:15. Paikka: Läsnä: K-rakennus, Visamäki Emma Heinänen, puheenjohtaja Lauri Säilä, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Edustajiston koulutus 14.1.2014. Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö

Edustajiston koulutus 14.1.2014. Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö Edustajiston koulutus 14.1.2014 Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö 46 Ylioppilaskunta Yliopiston opiskelijoiden keskuudessa on ylioppilaskunta, jolla on itsehallinto. Ylioppilaskunnan tarkoituksena

Lisätiedot

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen AVUSTUSOHJESÄÄNNÖT 1 (6) YLEISAVUSTUS 1 Avustuksen hakeminen Yleisavustusta voidaan myöntää Jyväskylän ammattikorkeakoulussa koulutusalajärjestöinä tai vastaavassa asemassa toimiville rekisteröidyille

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat. Järjestökoulutus 11.2.2014

ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat. Järjestökoulutus 11.2.2014 ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat Järjestökoulutus 11.2.2014 Keskustelun teemoja Kansainvälisyys yliopistossa ja ylioppilaskunnassa Miten kansainvälisyys tällä hetkellä näkyy ainejärjestöissä?

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014-2015

TOIMINTAKERTOMUS 2014-2015 TOIMINTAKERTOMUS 2014-2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 2. KOKOUKSET... 3 3. TAPAHTUMAT... 4 5. VAIKUTTAMINEN... 5 6. SOSIAALINEN MEDIA... 6 TOIMINTAKERTOMUS 2014-2015 3(6) 1. YLEISTÄ Tehyn opiskelijayhdistyksen

Lisätiedot

JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012

JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012 JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012 19.3.2012 SISÄLLYS: 1. Viestinnän tavoitteet ja periaatteet 2. JKY:n hallituksen viestinnälliset vastuualueet 3. JKY:n viestintäkanavat 4. Viestintäsuunnitelman

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 10.11.2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2012 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Edustajiston sääntömääräinen syyskokous Esityslista Aika: 21.11.2017 klo 17.00 Paikka: Kutsu:, Helsinki. P317 Edustajiston jäsenet Hallitus KOKOUSTEKNISET ASIAT 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

SYL:n liittokokous Espoon Korpilammella

SYL:n liittokokous Espoon Korpilammella Sivu 1/5 EDUSTAJISTON MARRASKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 27.11.2013 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Ylioppilastalo A Esityslista 270 Kokouksen avaus 271 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus SÄÄNNÖT: Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus 1 nimi: Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan killaksi, nimi on Kemiantekniikan Kilta ry. 2 Kotipaikka Killan kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki.

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016

HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016 HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016 1. Johdanto Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto - SAMOK ry edustaa lähes 140 000 ammattikorkeakouluopiskelijaa. Vuonna 2013 SAMOKilla

Lisätiedot

EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS. Esityslista. Aika: klo Turku-Sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Turku. 134 Kokouksen avaaminen

EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS. Esityslista. Aika: klo Turku-Sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Turku. 134 Kokouksen avaaminen Page 1/5 EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS Aika: 7.12.2016 klo 18.15 Paikka: Turku-Sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, 20500 Turku Esityslista 134 Kokouksen avaaminen 135 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 136 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Pöytäkirja 1 1 (5) HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 2013 Aika: noin kello 16.30 Paikka: Läsnä: Neuvotteluhuone Kummeli, Skinnarila, Lappeenranta Eskelinen Patrik, puheenjohtaja Borgström Toni Huhtiranta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1. YLEISTÄ Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (myöhemmin Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulussa (myöhemmin TAMK) toimiva lakisääteinen opiskelijakunta. Ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

LAMKO. Tutorvastaavan opas LAMKO

LAMKO. Tutorvastaavan opas LAMKO LAMKO Tutorvastaavanopas LAMKO SISÄLTÖ Tutorvastaavantehtävät...2 Tapaamiset...2 Vastaavientapaamiset...2 Alojentutortapaamiset...2 Tutorkansio...5 Kirjevalituille...5 Google-kalenteri...6 Tutorpassit...7

Lisätiedot

Pietarsaaren lukion oppilaskunnan säännöt. Sisällysluettelo. Sivu 1

Pietarsaaren lukion oppilaskunnan säännöt. Sisällysluettelo. Sivu 1 Sisällysluettelo 1. Nimi, kotipaikka ja kieli... 2 2. Tarkoitus... 2 3. Toiminnan laatu... 2 4. Jäsenet... 2 5. Oppilaskunnan johto... 2 6. Oppilaskunnan yleiskokouksen aika, koollekutsuminen sekä laillisuus

Lisätiedot

KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE. Järjestökoulutus 12.2.2014

KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE. Järjestökoulutus 12.2.2014 KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE Järjestökoulutus 12.2.2014 Koulutuksen sisältö Kansainvälisyys yliopistossa ja ylioppilaskunnassa Miten kansainvälisyys tällä hetkellä näkyy ainejärjestöissä? Kvvastaavana

Lisätiedot

Viestintä ja vaikuttaminen

Viestintä ja vaikuttaminen Viestintä ja vaikuttaminen Joachim Kratochvil, Anne Soinsaari ja Virve Valtonen 3.4.2013 Viestintä opiskelija-aktiivien kesken Vaihtakaa ryhmissä kokemuksia siitä, kuinka yksikkönne opiskelija-aktiivit

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry.

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. 1. Johdanto Prosessiteekkarit (myöh. yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun opiskelijoita,

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä presidentinvaalit tammikuussa 2018 toteutuivat, mutta

Lisätiedot

3 Osakunnan kanta-alueita ovat Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat.

3 Osakunnan kanta-alueita ovat Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat. OULUN ETELÄ- JA KESKIPOHJALAINEN OSAKUNTA RY:n SÄÄNNÖT I LUKU YHDISTYKSEN KOTIPAIKKA, TARKOITUS JA ALUE 1 Yhdistyksen, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä osakunta, nimi on Oulun Etelä- ja Keskipohjalainen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2009. Yleistä

TOIMINTASUUNNITELMA 2009. Yleistä 1(5) TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Yleistä (Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) opiskelijoiden edunvalvonta- ja palvelujärjestö. Opiskelijoita TAMKissa edustaa opiskelijakunta. HALLINTO Opiskelijakunnan

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2016

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2016 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2016 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

Pöytäkirja 1 /

Pöytäkirja 1 / 19.10.2016 Sivu 1(6) Pöytäkirja 1 / 2016 2.1.2016 LTKY:N HALLITUKSEN KOKOUS 1/2016 AIKA: 4.1.2015, klo 10.00 PAIKKA: Ylioppilaskunnan toimisto LÄSNÄ: Ville-Matti Rissanen puheenjohtaja Hanna Tynys Clarisse

Lisätiedot

Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toimintasuunnitelma 2012

Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toimintasuunnitelma 2012 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toimintasuunnitelma 2012 Numerot otsikoiden edessä tarkoitaa prioriteettiä 1 = tärkeä, 2 = melko tärkeä Edunvalvonta 1 Luodaan METKAlle poliittinen ohjelma

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

LOPPURAPORTTI, Päihteetön kulttuuriappro, HANKERAHA n:o 1182

LOPPURAPORTTI, Päihteetön kulttuuriappro, HANKERAHA n:o 1182 SAVONLINNAN HYVINVOINTITYÖRYHMÄ 18.11.2013 Paula Vilpponen Kuninkaankartanonkatu 7 57100 SAVONLINNA LOPPURAPORTTI, Päihteetön kulttuuriappro, HANKERAHA n:o 1182 railakkaasti raitis HANKKEEN TARKOITUS Hankkeen

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO VUONNA SYL-kummi Mikko Koskinen ÅASn vieraana

SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO VUONNA SYL-kummi Mikko Koskinen ÅASn vieraana SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO VUONNA 2006 SYL-kummi Mikko Koskinen ÅASn vieraana 14.2.2006 KUKA MIKKO? SYLH 2006 Koulutuspolitiikka, ympäristö, tasa-arvo pehmeä kopo TYYn kasvatti hallitus 2005, tylkkärin

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN TRADENOMIOPISKELIJAT RY -KONKURSSI- TOIMINTASUUNNITELMA 2013 LIITE 1

JYVÄSKYLÄN TRADENOMIOPISKELIJAT RY -KONKURSSI- TOIMINTASUUNNITELMA 2013 LIITE 1 JYVÄSKYLÄN TRADENOMIOPISKELIJAT RY -KONKURSSI- TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Toimintasuunnitelma 20132 YLEISTÄ Jyväskylän tradenomiopiskelijat ry on Jyväskylän ammattikorkeakoulun tradenomiopiskelijoiden koulutusalajärjestö.

Lisätiedot

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 1. Yleistä Yhdistyksen tarkoituksena on lisätä suomenpienhevosten arvostusta ja sen käyttömuotoja, sekä turvata maahamme kehittyneen alkuperäisrodun sukujen

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Yhteistyösopimus. eli yhteisymmärrys ylioppilaskunnan ja yhdistyksen työnjaosta

Yhteistyösopimus. eli yhteisymmärrys ylioppilaskunnan ja yhdistyksen työnjaosta Yhteistyösopimus eli yhteisymmärrys ylioppilaskunnan ja yhdistyksen työnjaosta Tähän asiakirjaan kirjataan Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) ja sen piirissä toimivan erityisaseman yhdistyksen Inkubio

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Perusta Toimintasuunnitelman perustana ovat yhdistyksen säännöt ja Suomen Reumaliiton vuoden toimintateema: Liikkeestä

Lisätiedot

HUMAKOn opiskelijakuntatiedote 8/2013 17.4.2013

HUMAKOn opiskelijakuntatiedote 8/2013 17.4.2013 HUMAKOn opiskelijakuntatiedote 8/2013 17.4.2013 Tiedotteet: http://humako.net/57 1. Hallitusta täydennettiin edustajiston kevätkokouksessa 2. Uusi keskusvaalilautakunta on valittu 3. Tutorvastaavien koulutus

Lisätiedot

Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan TOIMINTAKERTOMUS 2008

Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan TOIMINTAKERTOMUS 2008 Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan TOIMINTAKERTOMUS 2008 JOHDANTO Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (OSAKO) on Oulun seudun ammattikorkeakoulun (Oamk) opiskelijoiden etu-

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Aika: Keskiviikko klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. 143 Kokouksen avaus. 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Aika: Keskiviikko klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. 143 Kokouksen avaus. 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 10.12.2014 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista 143 Kokouksen avaus 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 145 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta ja sen palvelut

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta ja sen palvelut Aalto-yliopiston ylioppilaskunta ja sen palvelut Osa kolmikantaa Opiskelijat Professorit Yliopistoyhteisö Henkilökunta Opiskelijatoiminnan yhteisöt Ylioppilaskunta Korkeakoulujärjestö Kilta Ainejärjestö

Lisätiedot

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu 1/5 8.11.2016 Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen Yhdistyksen nimi on Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry, jota kutsutaan

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmän toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden mukainen

Lisätiedot

9.11. Edustajiston juhlakokous ja TYYn vuosijuhlat (juhlallisuudet alkavat klo 11.00 kulkueella H. G. Porthanin patsaalle)

9.11. Edustajiston juhlakokous ja TYYn vuosijuhlat (juhlallisuudet alkavat klo 11.00 kulkueella H. G. Porthanin patsaalle) Sivu 1/6 EDUSTAJISTON LOKAKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 30.10.2013 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Ylioppilastalo A Esityslista 242 Kokouksen avaus 243 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri 2019

Tapahtumakalenteri 2019 Tapahtumakalenteri 2019 Kutsut tapahtumiin toimitamme kutsuttaville sähköpostitse, minkä lisäksi tiedotamme tapahtumista liiton verkkosivuilla Ajankohtaista-osiossa. Tervetuloa mukaan! TAMMIKUU Lähtölaukaus

Lisätiedot

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com 1/3 Willimiehen Disc Golf ry:n sääntömääräinen syyskokous 2013 Aika:!! klo 17.00 Paikka:! Skinnarilankatu 34, huone 7531, Lappeenranta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 1. YLEISTÄ Keski Suomen Ekonomit ry. on v.1937 perustettu yhdistys, jonka tehtävänä on toimia korkeamman taloustieteellisen koulutuksen hankkineiden yhdyssiteenä toiminta alueellaan,

Lisätiedot

Tamy-info. Tietoa ylioppilaskunnastasi. Sosiaalipoliittinen sihteeri Olga Haapa-aho TAMPEREEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA

Tamy-info. Tietoa ylioppilaskunnastasi. Sosiaalipoliittinen sihteeri Olga Haapa-aho TAMPEREEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA Tamy-info Tietoa ylioppilaskunnastasi Sosiaalipoliittinen sihteeri Olga Haapa-aho Mikä on ylioppilaskunta? Ylioppilaskunnan tarkoituksena on olla jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia,

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta

Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta Haastattelukysely 12.9.2011 Lanun aukiolla SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUS VERSO 11. marraskuuta 2011 Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaat ry:n hallituksen järjestäytymiskokous 1/2017

Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaat ry:n hallituksen järjestäytymiskokous 1/2017 Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaat ry:n hallituksen järjestäytymiskokous 1/2017 Aika: Perjantai 16.12.2016 klo 12.10 12.27 Paikka: KY-talo, Pieni puoli Läsnä: Jyri Heimo Hallituksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Koulutusala: Liiketalous/Matkailu, Tekniikka, Sosiaali-Hoitoala, Tietojenkäsittely. Kuinka moneen tapahtumaan osallistuit viikon aikana?

Koulutusala: Liiketalous/Matkailu, Tekniikka, Sosiaali-Hoitoala, Tietojenkäsittely. Kuinka moneen tapahtumaan osallistuit viikon aikana? LIITE 1 1(8) FIRST WEEK FESTIVAL PALAUTEKYSELY VAMOK järjesti lukuvuoden alussa First Week Festivalin, joka piti sisällään 5 erilaista tapahtumaa. Tämän kyselyn tarkoituksena on kartoittaa opiskelijoiden

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 1 Toimintasuunnitelma 2014 TOIMINNAN PÄÄTAVOITE: Lastentarhanopettajien merkityksen esiin nostaminen yhteiskunnassa YHDISTYS: 1. Vaikuttaa jäsenistönsä asemaa koskevaan päätöksentekoon, työolosuhteisiin

Lisätiedot

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt EMO Espoon musiikkiopisto Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt 2 ESPOON MUSIIKKIOPISTON KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys Esbo

Lisätiedot

Edustajisto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksikymmentä (20) jäsentä ja puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja on läsnä.

Edustajisto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksikymmentä (20) jäsentä ja puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja on läsnä. EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: Keskiviikko 3.12.2013 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Ylioppilastalo A Esityslista 1 Kokouksen avaus 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kutsu

Lisätiedot

Äänestäjien liitto ry

Äänestäjien liitto ry Äänestäjien liitto ry Tilinpäätös ja toimintakertomus 2009 Äänestäjien liitto ry perustettiin vuonna 2009. Halusimme innostaa ihmisiä mukaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen luomalla heille työkaluja

Lisätiedot

VETURI V. Ryhmätöiden tuotokset

VETURI V. Ryhmätöiden tuotokset VETURI V Ryhmätöiden tuotokset Tuotettu Kurussa 7.-8.4.2006 Teema 1: Callidus-tuutorointi Vetäjät: tutorsihteeri Heidi Kerbs, HAMOK ja tutorvastaava Jari Nurmi, RANKA 1.1 AMK:N ROOLI (rahoitus? yhteistyökumppanit?

Lisätiedot

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla:

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla: Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden ainejärjestö Legio Ostiensis ry Esityslista Hallituksen järjestäytymiskokous Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu Paikalla: Buket Yüksel Tuulia

Lisätiedot

TYYn avustukset alayhdistyksille 11.03.2015

TYYn avustukset alayhdistyksille 11.03.2015 TYYn avustukset alayhdistyksille 11.03.2015 Universitas Turku TYY & TY yhteistyössä Opetusta tukevan tai muuten akateemisen toiminnan järjestämiseen Esimerkiksi kurssien tai seminaarien järjestämiseen

Lisätiedot

Mikäli sinulla on kysyttävää hallinnon opiskelijaedustajan työstä, voit olla yhteydessä ylioppilaskunnan edunvalvontasihteeriin tai pääsihteeriin.

Mikäli sinulla on kysyttävää hallinnon opiskelijaedustajan työstä, voit olla yhteydessä ylioppilaskunnan edunvalvontasihteeriin tai pääsihteeriin. -A B C Halloped Kenelle Tämä opas on tarkoitettu hallinnon opiskelijaedustajien työn tueksi. Oppaassa kuvataan Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan hallinnon opiskelijaedustajapaikat, kerrotaan edustajana

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 (Hyväksytty valtuustossa 28.11.2011)

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 (Hyväksytty valtuustossa 28.11.2011) TOIMINTASUUNNITELMA 2012 (Hyväksytty valtuustossa 28.11.2011) 1. Yleistä (myöhemmin Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulussa (myöhemmin TAMK) toimiva lakisääteinen ja sitoutumaton opiskelijakunta. Julkisoikeudellinen

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2011

Toimintakertomus vuodelta 2011 Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ry Toimintakertomus vuodelta 2011 YLEISTÄ PANA ry:n tarkoitus on saattaa yhteen nörttikulttuurista kiinnostuneita ja sitä harrastavia ihmisiä ja järjestää

Lisätiedot

JYY Liikuntavastaavien koulutus 2.2.2013. Hallitusvastaava Hanna Huumonen hanna.huumonen@hallitus.jyy.fi Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

JYY Liikuntavastaavien koulutus 2.2.2013. Hallitusvastaava Hanna Huumonen hanna.huumonen@hallitus.jyy.fi Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYY Liikuntavastaavien koulutus 2.2.2013 Hallitusvastaava Hanna Huumonen hanna.huumonen@hallitus.jyy.fi Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Sisältö Liikuntatoiminta JYYssä Liikuntavastaavan tehtävät

Lisätiedot

Fokus ry:n toimintakertomus kaudelta 2011

Fokus ry:n toimintakertomus kaudelta 2011 Fokus ry:n toimintakertomus kaudelta 2011 Hallituksen toimikausi oli sääntömuutoksesta aiheutuvien muutosten vuoksi poikkeuksellisen lyhyt, alkaen 17.1. pidetystä vuosikokouksesta ja päättyen 31.12. Vuosikokous

Lisätiedot

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot