Korkeakoulujen erikoistumiskoulutus ja sen kehittäminen ylitarkastaja Sanna Hirsivaara

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Korkeakoulujen erikoistumiskoulutus ja sen kehittäminen. 9.6.2015 ylitarkastaja Sanna Hirsivaara"

Transkriptio

1 Korkeakoulujen erikoistumiskoulutus ja sen kehittäminen ylitarkastaja Sanna Hirsivaara

2 Erikoistumiskoulutus Erikoistumiskoulutukset ovat osa koulutusjärjestelmää ja yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tehtävää. Yliopistolaki (7 a ), Ammattikorkeakoululaki (11 a ) Yliopistojen/ammattikorkeakoulujen erikoistumiskoulutukset ovat korkeakoulututkinnon jälkeen suoritettaviksi tarkoitettuja, jo työelämässä toimineille suunnattuja ammatillista kehittymistä ja erikoistumista edistäviä koulutuksia, joiden tavoitteena on tuottaa osaamista sellaisilla asiantuntijuuden aloilla, joilla ei ole markkinaehtoisesti toteutettua koulutustarjontaa. Vähimmäislaajuudesta (30 op) ja yhteisistä tavoitteista on säädetty valtioneuvoston asetuksella. Erikoistumiskoulutuksena voidaan järjestää koulutus, jonka perusteista on sovittu ammattikorkeakoulujen/yliopistojen keskinäisessä yhteistyössä.

3 Erikoistumiskoulutus - keskeiset piirteet Uudistuksen tavoitteena on parantaa työelämässä toimivien asiantuntijoiden ja asiantuntijoiksi tähtäävien osaamista korkeakoulujen tutkimus- ja kehittämisosaamiselle ja painoaloille perustuvalla koulutuksella. Opiskelijat erikoistumiskoulutukseen ottaa korkeakoulu. Opiskelijan asema rinnastu pääsääntöisesti erikoistumiskoulutuksissa tutkintoon johtavassa koulutuksessa olevan opiskelijan asemaan. Rahoitus perustuu korkeakoulujen perusrahoitukseen (2017 kaudelta alkaen) ja opiskelijamaksuihin. VN:n asetus, enimmäismäärä 120 euroa/opintopiste. Lisäksi hallinnonalat voivat kohdentaa rahoitusta erikoistumiskoulutusten toteuttamiseksi omalla hallinnonalalla havaittuihin erikoistumiskoulutuksen tarpeisiin. Siirtymävaihe erityisavustuksin.

4 Erikoistumiskoulutus perustuu olennaisesti sopimuksiin Erikoistumiskoulutuksen järjestäminen edellyttää, että on mukana sitä koskevassa sopimuksessa. Sopimuksen sopijaosapuolet muodostavat niiden ammattikorkeakoulujen/yliopistojen enemmistön, joilla on koulutusvastuu sillä koulutusalalla, jolla erikoistumiskoulutus järjestetään. Yliopistot: koulutusvastuu koulutusalasta, esim. lääketiede- ja farmasia (VNA tutkinnoista ja erikoistumiskoulutuksesta) Ammattikorkeakoulut tutkintonimike tai ammatillinen opettajakoulutus (toimilupa) Työelämää edustavat tahot sekä tapa, jolla työelämän edustajat ovat osallistuneet sopimusmenettelyyn, on kirjattava sopimukseen. (.)

5 (.) Erikoistumiskoulutusta koskevassa sopimuksessa on sovittava ainakin järjestettävän erikoistumiskoulutuksen nimestä, laajuudesta, tavoitteista, (osaamistavoitteista) kohderyhmästä sekä opiskelijan asiantuntemuksen osoittamisesta.

6 Sopimusta edeltävä valmistelu Sopimusmenettelyn aikana on tehtävä aitoa yhteistyötä työ- ja elinkeinoelämän edustajien kanssa. Työelämän näkökulman huomioon ottaminen tarkoittaa, että sopimusmenettelyn aikana tulee hankkia tarvittavan laaja ja monipuolinen näkemys toimialan asiantuntijuuden kehittämiseen liittyvistä koulutustarpeista. tarkoituksena on, että erikoistumiskoulutusta vastaa työelämän ja korkeakoulujen yhdessä määrittämiin osaamistarpeisiin työelämän edustajat ymmärrettävä monipuolisesti (ei esim. vain yksittäinen järjestö tai yritys) työelämän osallistuminen dokumentoidaan sopimukseen siten, että sopimuksesta käyvät ilmi työelämää sopimusmenettelyssä edustaneet tahot ja tapa jolla on osallistuttu sopimusmenettelyn aikaiseen yhteistyöhön

7 Sopimusta edeltävää valmistelua Erikoistumiskoulutuksen alan kehittymisen seuraaminen ja ennakointi - erikoistumiskoulutuksen määrä on tarkoituksenmukainen Miten erikoistumiskoulutus asemoituu suhteessa tutkintoihin, avoimeen korkeakouluopetukseen, liiketaloudellisena toimintana järjestettyyn täydennyskoulutukseen ja tutkimukseen Rajanvedossa valiokunta korostaa erityisesti korkeakouluissa tehtävän tutkimuksen sisällöllistä merkitystä korkeakoulujen erikoistumiskoulutukselle (SiVM 13/2014 vp) Erikoistumiskoulutuksen osaamistarpeen tulee täyttää seuraavat ehdot: yhteiskunnallinen tarve JA voidaan vastata koulutuksella, joka perustuu korkeakouluissa tehtävään tutkimukseen eli työkokemusta ja koulutusta yhdistetään korkeakoulujen tutkimustietoon tai taiteellisen toiminnan menetelmiin JA osaamistarvetta ei täytetä jo liiketaloudellisena toimintana järjestetyllä täydennyskoulutuksella/koulutusmarkkinoilla ei ole valmiiksi vastaavaa osaamista tuottavia koulutuskokonaisuuksia

8 Lain tavoitteet ja työelämäyhteistyö Koulutuksen vaikuttavuuden kannalta on olennaista, että sopimusosapuolilla ja työ- ja elinkeinoelämän yhteistyötahoilla on yhteinen näkemys erikoistumiskoulutuksen tavoitteista ja siitä, miten asiantuntijuus osoitetaan. Työelämää edustavat tahot määräytyvät kunkin sopimuksen tarkoituksen ja tavoitteiden perusteella. - työelämäyhteistyön vaiheistus ja erilaiset roolit sopimusmenettelyn eri vaiheissa- Työelämäyhteistyössä voidaan selvittää myös sitä, vastataanko tunnistettuun osaamistarpeeseen jo markkinaehtoisena koulutuksena ja olisiko suunniteltu erikoistumiskoulutus korkeakoulujen ja muiden organisaatioiden palvelutarjontaa vastaava ja tämän tarjonnan kanssa kilpailevaa täydennyskoulutusta.

9 Lain tavoitteet ja työelämäyhteistyö Sopimusmenettelyn tarkoituksena on taata se, että enemmistö alan koulutusvastuullisista yliopistoista/ammattikorkeakouluista yhdessä työ- ja elinkeinoelämän kanssa on pohtinut sen työelämän rajatun osa-alueen osaamisvaatimukset, jotka perustuvat tieteelliseen tutkimustietoon tai taiteellisen toiminnan menetelmiin. Erikoistumiskoulutuksen tavoitteet tulisi kuvata koulutuksen suorittaneen osaamisen näkökulmasta (osaamistavoitteina). Sopimusten perusteella tulee pysyä erottamaan erilaiset koulutukset, erilaisille asiantuntijuuden aloille suuntaava koulutus. Miten sopimukseen kuvatut osaamistavoitteet vastaavat säädettyjä yleisiä tavoitteita?

10 Ammattikorkeakoulujen erikoistumiskoulutuksen tavoitteet 6 a Erikoistumiskoulutuksen tavoitteet ja osaamisen osoittaminen (VNA 1438/2014) Ammattikorkeakoulujen erikoistumiskoulutuksen tavoitteena on, että opiskelija koulutustaustansa ja työkokemuksensa pohjalta: 1) kykenee toimimaan vaativissa asiantuntijatehtävissä ammattikorkeakoululain 19 a :n 2 momentin mukaisessa sopimusmenettelyssä määritellyllä työelämän osaalueella. 2) saavuttaa asiantuntijuuden edellyttämän syvällisen erityisosaamisen tai monialaisen kokonaisuuden hallinnan 3) osaa arvioida ja kehittää erityisalansa ammatillisia käytäntöjä perustuen tutkimukseen tai taiteellisen toiminnan menetelmiin 4) kykenee toimimaan yhteisöissä ja -verkostoissa oman erityisalansa asiantuntijana Asiantuntemus osoitetaan tavalla, joka määritellään ammattikorkeakoululain 19 a :n 2 momentissa säädetyssä sopimusmenettelyssä.

11 Erikoistumiskoulutuksen tavoitteet yliopistoissa 20 a Erikoistumiskoulutuksen tavoitteet ja osaamisen osoittaminen Yliopistojen erikoistumiskoulutuksen tavoitteena on, että opiskelija koulutustaustansa ja työkokemuksensa pohjalta: 1) kykenee toimimaan vaativissa asiantuntijatehtävissä yliopistolain 7 a :n 3 momentin mukaisessa sopimusmenettelyssä määritellyllä työelämän osaalueella; 2) hallitsee asiantuntijaroolin edellyttämän tieteellisammatillisen erikoisosaamisen ja sen yhteydet toimintaympäristöön; 3) pystyy tieteellistä tutkimustietoa tai taiteellisen toiminnan menetelmiä hyödyntäen analysoimaan, arvioimaan ja kehittämään erikoistumisalansa ammatillisia käytäntöjä; 4) kykenee toimimaan yhteisöissä ja -verkostoissa oman erikoistumisalansa asiantuntijana. Asiantuntemus osoitetaan tavalla, joka määritellään yliopistolain 7 a :n 3 momentissa säädetyssä sopimusmenettelyssä.

12 Valmistelua vuonna 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö järjesti käynnistysseminaarin korkeakouluille ja keskeisille sidosryhmille Kansallismuseossa Osana erikoistumiskoulutuksen uudistusta ja sopimuksia edeltävän valmistelun tukemista opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Unifille ja Arenelle kaksivuotisen rahoituksen hankkeeseen, jonka tarkoituksena on seurata ja tukea erikoistumiskoulutuksen uudistusta ja korkeakoulujen yhteistyötä. seminaarit, sopimusmallit, yhteistyön koordinointi Ennen erikoistumiskoulutuksen huomioimista korkeakoulujen rahoitusmallissa OKM:n tuki toteuttamiselle myönnetään avustuksina. OKM suuntaa kertaluontoisen avustushaun erikoistumiskoulutuksen kehittämiseen korkeakouluille.

13 Kehittämisrahoitus päättynyt haku: pääosa esityksistä tähtäsi yksittäisen erikoistumiskoulutuksen kehittämiseen 62 esitystä Kokonaisuus pirstaleinen osa esityksistä myös täydennyskoulutuksenomaisia. Yksittäisten joukossa oli hyvin valmisteltuja esityksiä tarkoituksena kuitenkin edetä hallitusti ja siten, että kehittämistä edeltää toimialan kokonaistarkastelu ja aito sitoutuminen. Kehittämisrahoituksen toinen hakuaika päättyy klo Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää korkeakouluja esittämään ainoastaan yhteistyössä toteutettavia, laajoja ja strategisia kehittämishankkeita. Tavoitteena sopimusyhteistyötä ja sopimusvalmistelua tukevaa koko toimialan tai koulutusalan kattavaa tai muutoin laajasti hyödynnettävää kehittämishanketta.

14 Kehittämisrahoitus Hakemuksessa on osoitettava selvästi alan koulutusvastuullisten korkeakoulujen enemmistön sitoutuminen kehittämishankkeeseen ja sen tavoitteena olevaan sopimusvalmisteluun liittämällä hakemukseen esimerkiksi sitoutumista osoittavat kirjeet tai päätöksen osoittava kokouspöytäkirja. Kehittämishankkeilta vaaditaan vähintään 20 % omarahoitusosuutta. Korkeakoulujen tulisi yhdessä ja yhteistyössä työelämän kanssa tunnistaa (muutamat) toimialojen keskeisimmät osaamistarpeet. Korkeakoulut suuntaisivat hankkeiden puitteissa resurssit niiden erikoistumiskoulutusten kehittämiseen, jotka laajassa yhteistyössä on arvioitu olevantärkeimpiä toimialan osaamistarpeiden kannalta. Erityisesti pienemmillä toimialoilla tarpeita tulisi tarkastella myös korkeakoulusektorien yhteistyönä.

Erikoistumiskoulutusta koskeva lainsäädäntö ja sopimukset. Kansallismuseo, 27.2.2015 Hallitusneuvos Virpi Korhonen

Erikoistumiskoulutusta koskeva lainsäädäntö ja sopimukset. Kansallismuseo, 27.2.2015 Hallitusneuvos Virpi Korhonen Erikoistumiskoulutusta koskeva lainsäädäntö ja sopimukset Kansallismuseo, 27.2.2015 Hallitusneuvos Virpi Korhonen Erikoistumiskoulutus tarkoitettu korkeakoulututkinnon jälkeen suoritettaviksi suunnataan

Lisätiedot

Yhteiskunnan osaamistarpeet ja koulutuksen työelämäperusteisuus. Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö

Yhteiskunnan osaamistarpeet ja koulutuksen työelämäperusteisuus. Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö Yhteiskunnan osaamistarpeet ja koulutuksen työelämäperusteisuus Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö Mitä lähdettiin tavoittelemaan? Tavoitteena luoda uusi rakenne korkeakoulutettujen asiantuntijuuden kehittämiselle

Lisätiedot

Hygieniahoitajan osaaminen ja Suomen koulutusjärjestelmä Suomen hygieniahoitajat ry:n jäsenilta

Hygieniahoitajan osaaminen ja Suomen koulutusjärjestelmä Suomen hygieniahoitajat ry:n jäsenilta Hygieniahoitajan osaaminen ja Suomen koulutusjärjestelmä Suomen hygieniahoitajat ry:n jäsenilta 25.1.2019 6.2.2019 Juha Kurtti, tutkimuspäällikkö, Tehy ry 1 6.2.2019 Juha Kurtti, tutkimuspäällikkö, Tehy

Lisätiedot

LAPSI-, NUORISO- JA PERHESOSIAALITYÖN ERIKOISALAN KOULUTUS

LAPSI-, NUORISO- JA PERHESOSIAALITYÖN ERIKOISALAN KOULUTUS LAPSI-, NUORISO- JA PERHESOSIAALITYÖN ERIKOISALAN KOULUTUS JA LASTENSUOJELUPALVELUIDEN KEHITTÄMINEN Lastensuojelun kehittämisverkosto 17.8.2016 Merja Anis UUDET SOSIAALITYÖN ERIKOISTUMISKOULUTUKSET ALKAMASSA

Lisätiedot

Anneli Pohjola Poske 8.5.15

Anneli Pohjola Poske 8.5.15 Sosiaalityön erikoistumiskoulutus Anneli Pohjola Poske 8.5.15 Nykyinen sosiaalityön erikoistumiskoulutus Yhteiskunta- tai valtiotieteen lisensiaatintutkintoon johtava, ns. ammatillinen lisensiaatintutkintoi

Lisätiedot

Uusimuotoinen erikoistumiskoulutus

Uusimuotoinen erikoistumiskoulutus Uusimuotoinen erikoistumiskoulutus Tuula Kostiainen 27.8.2015 Selvityshenkilö Sosnet (esityksessä hyödynnetty prof. Marketta Rajavaaran, ylitarkastaja Sanna Hirsivaaran, OKM ja Unifin www-aineistoja) Nykyinen

Lisätiedot

Erikoistumiskoulutusta koskevat sopimukset. Erikoistumiskoulutusten sopimusvalmistelu -seminaari Jarmo Kallunki, UNIFI

Erikoistumiskoulutusta koskevat sopimukset. Erikoistumiskoulutusten sopimusvalmistelu -seminaari Jarmo Kallunki, UNIFI Erikoistumiskoulutusta koskevat sopimukset Erikoistumiskoulutusten sopimusvalmistelu -seminaari Jarmo Kallunki, UNIFI Tässä alustuksessa 1. Lainsäädäntö 2. UNIFI:n ja Arenen sopimusmallit 3. Sopimuksen

Lisätiedot

Erikoistumiskoulutuksen uudet visiot. Sosiaalityön kevätseminaari Jarmo Kallunki, UNIFI

Erikoistumiskoulutuksen uudet visiot. Sosiaalityön kevätseminaari Jarmo Kallunki, UNIFI Erikoistumiskoulutuksen uudet visiot Sosiaalityön kevätseminaari 12.5.2015 Jarmo Kallunki, UNIFI Osaamistavoitteet & sisältö Osaamistavoitteet: tämän esityksen kuunneltuaan ja harjoitukseen osallistuttuaan

Lisätiedot

Futurex 24.10.2013 Helsinki

Futurex 24.10.2013 Helsinki Futurex 24.10.2013 Helsinki Asiantuntijuus edellä korkeakoulujen uusi erikoistumiskoulutus Työryhmän esitykset kokonaisuudessaan Erikoistumiskoulutuksen kehittäminen Erikoistumiskoulutuksen kehittäminen

Lisätiedot

Haku neuropsykologian erikoispsykologin koulutukseen 2016 2019 erikoistumiskoulutus 70 op, Helsingin yliopisto

Haku neuropsykologian erikoispsykologin koulutukseen 2016 2019 erikoistumiskoulutus 70 op, Helsingin yliopisto Haku neuropsykologian erikoispsykologin koulutukseen 2016 2019 erikoistumiskoulutus 70 op, Helsingin yliopisto Yliopistojen erikoistumiskoulutukset ovat korkeakoulututkinnon jälkeen suoritettaviksi tarkoitettuja,

Lisätiedot

Erikoistumiskoulutuksen kehittäminen

Erikoistumiskoulutuksen kehittäminen Erikoistumiskoulutuksen kehittäminen Erikoistumiskoulutuksen sopimusvalmistelu seminaari 16.2.2016, Helsinki Asiantuntija, KT Hannele Seppälä, Arene ry Seminaarin tarkoitus Erikoistumiskoulutuksen kehittäminen

Lisätiedot

SOSIAALITYÖN ERIKOISOSAAMINEN SOTESSA?

SOSIAALITYÖN ERIKOISOSAAMINEN SOTESSA? SOSIAALITYÖN ERIKOISOSAAMINEN SOTESSA? Tervetuloa! Johdatus päivän teemaan Merja Anis 31.1.2018 Sosiaalityön erikoistumiskoulutusten taustaa Sosnet-yliopistoverkoston yhteistyö kuuden sosiaalityön koulutusta

Lisätiedot

Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampereella. Johtaja Hannu Sirén

Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampereella. Johtaja Hannu Sirén Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampereella Johtaja Hannu Sirén 12.10.2011 Hallitusohjelma Elinikäisen oppimisen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut ovat tarjolla kaikille yhden luukun periaatteen

Lisätiedot

Lausuntopyyntö 20.11.2014. Avoimesta yliopisto-opetuksesta perittävä enimmäismaksu

Lausuntopyyntö 20.11.2014. Avoimesta yliopisto-opetuksesta perittävä enimmäismaksu Lausuntopyyntö OKM/75/010/2014 20.11.2014 Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO Viite Asia Avoimesta yliopisto-opetuksesta perittävä enimmäismaksu Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää

Lisätiedot

Kaksoistutkintotyöpaja Hannu Sirén

Kaksoistutkintotyöpaja Hannu Sirén Kaksoistutkintotyöpaja 14.8.2014 Hannu Sirén Koulutusalakohtainen dialogi 2014- OKM käynnistänyt korkeakoulujen kanssa eri aloilla dialogeja 2014. Ammattikorkeakoulu-uudistukseen kytkeytyvän toimilupakierroksen

Lisätiedot

Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara. LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen

Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara. LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen 12.3.2018 Osaamisella soteen, hankkeen tausta Sote-uudistuksen onnistuminen edellyttää myös

Lisätiedot

ERIKOISSOSIAALITYÖNTEKIJÄN KOULUTUS

ERIKOISSOSIAALITYÖNTEKIJÄN KOULUTUS Valtakunnallinen sosiaalityön yliopistoverkosto HAKUOPAS 2016 ERIKOISSOSIAALITYÖNTEKIJÄN KOULUTUS Lapsi-, nuoriso- ja perhesosiaalityön ja Rakenteellisen sosiaalityön erikoisalat Uusimuotoiset erikoistumiskoulutukset

Lisätiedot

HYVÄT KÄYTÄNNÖT OSAAMISKOKONAISUUKSISSA - KOKEMUKSIA JA UUSIA, TYÖELÄMÄLÄHTÖISIÄ MALLEJA ETSIMÄSSÄ 27.3.2012 Helsinki Sanna Hirsivaara, Petri Haltia

HYVÄT KÄYTÄNNÖT OSAAMISKOKONAISUUKSISSA - KOKEMUKSIA JA UUSIA, TYÖELÄMÄLÄHTÖISIÄ MALLEJA ETSIMÄSSÄ 27.3.2012 Helsinki Sanna Hirsivaara, Petri Haltia HYVÄT KÄYTÄNNÖT OSAAMISKOKONAISUUKSISSA - KOKEMUKSIA JA UUSIA, TYÖELÄMÄLÄHTÖISIÄ MALLEJA ETSIMÄSSÄ 27.3.2012 Helsinki Sanna Hirsivaara, Petri Haltia Ajankohtaista korkeakoulujen aikuisten hyödyntäminen

Lisätiedot

Jyväskylän ammattikorkeakoulu Rehtori Jussi Halttunen. Opetus- ja kulttuuriministeriö

Jyväskylän ammattikorkeakoulu Rehtori Jussi Halttunen. Opetus- ja kulttuuriministeriö 1(5) Jyväskylän ammattikorkeakoulu Rehtori Jussi Halttunen Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi Viite: Opetusministeriön lausuntopyyntö OKM/40/010/2014 LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ EDUSKUNNALLE

Lisätiedot

Tätä lakia sovelletaan yliopistoihin, jotka kuuluvat opetus- ja kulttuuriministeriön toimialaan, siten kuin jäljempänä säädetään.

Tätä lakia sovelletaan yliopistoihin, jotka kuuluvat opetus- ja kulttuuriministeriön toimialaan, siten kuin jäljempänä säädetään. Lakiehdotukset 1. Laki yliopistolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan yliopistolain (558/2009) 1, 7 a ja 7 b, sellaisina kuin ne ovat, 1 osaksi laeissa 954/2011, 414/2012 ja 497/2015

Lisätiedot

Lausuntopyyntö 19.11.2014. Erikoistumiskoulutukseen liittyvät asetusmuutokset

Lausuntopyyntö 19.11.2014. Erikoistumiskoulutukseen liittyvät asetusmuutokset Lausuntopyyntö OKM/75/010/2014 19.11.2014 Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO Viite Asia Erikoistumiskoulutukseen liittyvät asetusmuutokset Erikoistumiskoulutusta koskeva hallituksen

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINTI. Petri Haltia

OSAAMISEN ARVIOINTI. Petri Haltia OSAAMISEN ARVIOINTI Petri Haltia 28.3.2017 Miksi osaamista arvioidaan? Oppimisen ohjaamiseksi Opiskelijan (päättö)arviointi tulevaa toimintaa ajatellen Koulutusjärjestelmän/opetuksen arvioimiseksi ja kehittämiseksi

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINNIN KYSYMYKSIÄ. Petri Haltia Osataan!-seminaari

OSAAMISEN ARVIOINNIN KYSYMYKSIÄ. Petri Haltia Osataan!-seminaari OSAAMISEN ARVIOINNIN KYSYMYKSIÄ Petri Haltia Osataan!-seminaari 27.9.2012 KESU 2011-2016: KORKEAKOULUJEN AIKUISKOULUTUKSELLA LAAJENNETAAN JA PÄIVITETÄÄN OSAAMISTA Lähtökohtia Lähes kolmasosalla korkeakouluihin

Lisätiedot

Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen

Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari 18.8.2016 Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen 1 Opetushallituksen ennakoinnista Osaamistarpeiden valtakunnallinen ennakointi Työvoima- ja koulutustarpeiden

Lisätiedot

Johanna Moisio Korkeakoulu- ja tiedeyksikkö

Johanna Moisio Korkeakoulu- ja tiedeyksikkö 12. Millaista päihde- ja mielenterveystyön osaamista koulutus tuottaa? Mielenterveys- ja päihdetyön osaamiselle on kysyntää - mitä haasteita se asettaa korkeaasteen koulutukselle? Johanna Moisio Korkeakoulu-

Lisätiedot

Kliininen urakehitys ja palkka

Kliininen urakehitys ja palkka Kliininen urakehitys ja palkka Kunta-alan palkkausjärjestelmä Tehtäväkohtainen palkka Henkilökohtainen lisä (harkinnanvarainen) Työkokemuslisä (5 vuotta 3 % / 10 vuotta 8 %) Tulospalkkio (ei pakollinen)

Lisätiedot

Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op

Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op 0 Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op TAMK EDU Ammattikorkeakoulujen erikoistumiskoulutus 1 Erikoistumiskoulutus on uusi koulutusmuoto tutkintoon johtavan

Lisätiedot

Tilastokeskuksen opiskelija- ja tutkintotiedonkeruut. Anna Loukkola Korkeakoulujen KOTA seminaari 2.9.2015

Tilastokeskuksen opiskelija- ja tutkintotiedonkeruut. Anna Loukkola Korkeakoulujen KOTA seminaari 2.9.2015 Tilastokeskuksen opiskelija- ja tutkintotiedonkeruut Anna Loukkola Korkeakoulujen KOTA seminaari 2.9.2015 Koulutustilastojen tarvitsemat tiedot korkeakouluilta Syksy 2015 Yliopisto-opiskelijat (tiedot

Lisätiedot

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén Tutkintorakenteen uudistaminen Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Koulutustarjonta mitoitetaan kansakunnan sivistystarpeiden ja työmarkkinoiden

Lisätiedot

Koulutustoimikunnista osaamisen ennakointifoorumiksi

Koulutustoimikunnista osaamisen ennakointifoorumiksi Koulutustoimikunnista osaamisen ennakointifoorumiksi Ennakointiryhmien aloitusseminaari 1.6.2017 Ylijohtaja Mika Tammilehto 1 Osaamisen ennakointifoorumi Toimii opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen

Lisätiedot

Merikusterin erikoisosaajien työelämälähtöiset koulutusmallit Meri-Erko

Merikusterin erikoisosaajien työelämälähtöiset koulutusmallit Meri-Erko Merikusterin erikoisosaajien työelämälähtöiset koulutusmallit Meri-Erko NaviGate Tiedekahvila 18.05.2016 Meriklusterin erikoisosaajien työelämälähtöiset koulutusmallit (Meri-Erko) 1.3.2016-30.09.2018 Hankkeessa

Lisätiedot

Ammattikorkeakoululaitoksen uudistaminen Hallituksen iltakoulu 16.11.2011. Johtaja Anita Lehikoinen 21.11.2011

Ammattikorkeakoululaitoksen uudistaminen Hallituksen iltakoulu 16.11.2011. Johtaja Anita Lehikoinen 21.11.2011 Ammattikorkeakoululaitoksen uudistaminen Hallituksen iltakoulu 16.11.2011 Johtaja Anita Lehikoinen 21.11.2011 AMMATTIKORKEAKOULUT OSAKEYHTIÖIKSI Ammattikorkeakoulut ovat jatkossa osakeyhtiöitä ja siten

Lisätiedot

Erikoistumiskoulutukset nyt ja tulevaisuudessa seminaari , Helsinki. Hannele Seppälä, Arene ry Jarmo Kallunki, UNIFI ry

Erikoistumiskoulutukset nyt ja tulevaisuudessa seminaari , Helsinki. Hannele Seppälä, Arene ry Jarmo Kallunki, UNIFI ry Erikoistumiskoulutukset nyt ja tulevaisuudessa seminaari 1.12.2016, Helsinki Hannele Seppälä, Arene ry Jarmo Kallunki, UNIFI ry Sisällys Osa 1: Erikoistumiskoulutuksen lähtökohdat Osa 2: Erikoistumiskoulutuksen

Lisätiedot

LAUSUNTO ERIKOISTUMISKOULUTUKSEEN LIITTYVISTÄ ASETUSMUUTOKSISTA. Opetus- ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö (OKM/75/010/2014)

LAUSUNTO ERIKOISTUMISKOULUTUKSEEN LIITTYVISTÄ ASETUSMUUTOKSISTA. Opetus- ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö (OKM/75/010/2014) 1/5 Valtakunnallinen sosiaalityön yliopistoverkosto Sosnet PL 122 96101 ROVANIEMI 4.12.2014 Opetus- ja kulttuuriministeriölle ASIA: Viite: LAUSUNTO ERIKOISTUMISKOULUTUKSEEN LIITTYVISTÄ ASETUSMUUTOKSISTA

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 SUOMALAINEN KORKEAKOULULAITOS 2020 Suomalainen korkeakoululaitos on vuonna 2020 laadukkaampi, vaikuttavampi,

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulutuksen ja Arenen ajankohtaiset kuulumiset; ammattikorkeakoulu uudistus. Riitta Rissanen Toiminnanjohtaja 9/2014

Ammattikorkeakoulutuksen ja Arenen ajankohtaiset kuulumiset; ammattikorkeakoulu uudistus. Riitta Rissanen Toiminnanjohtaja 9/2014 Ammattikorkeakoulutuksen ja Arenen ajankohtaiset kuulumiset; ammattikorkeakoulu uudistus Riitta Rissanen Toiminnanjohtaja 9/2014 Arene ry:n kannanotto (5.3.2014) Yhteiskunnan ja talouselämän muutosten

Lisätiedot

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Turun Ammattikorkeakoulu Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Ajankohta 05.09.2019-25.09.2020 Päivämäärät ovat alustavia Missä Joukahaisenkatu 3, Turku. Hinta 1500 (alv 0%),

Lisätiedot

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Turun Ammattikorkeakoulu Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Ajankohta 05.09.2019-25.09.2020 Päivämäärät ovat alustavia Missä Joukahaisenkatu 3, Turku. Hinta 1500 (alv 0%),

Lisätiedot

Leonardo da Vinci ohjelma Mahdollisuudet alakohtaisen osaamisen kehittämiseen

Leonardo da Vinci ohjelma Mahdollisuudet alakohtaisen osaamisen kehittämiseen Leonardo da Vinci ohjelma Mahdollisuudet alakohtaisen osaamisen kehittämiseen Hannele Nevalampi etunimi.sukunimi@cimo.fi Ammatillinen koulutus, CIMO Innovaation siirto hankkeet (Transfer of Innovation)

Lisätiedot

Haku neuropsykologian erikoispsykologikoulutukseen erikoistumiskoulutus 70 op, Helsingin yliopisto

Haku neuropsykologian erikoispsykologikoulutukseen erikoistumiskoulutus 70 op, Helsingin yliopisto Haku neuropsykologian erikoispsykologikoulutukseen 2019 2022 erikoistumiskoulutus 70 op, Helsingin yliopisto Yliopistojen erikoistumiskoulutukset ovat korkeakoulututkinnon jälkeen suoritettaviksi tarkoitettuja,

Lisätiedot

ERIKOISTUMISKOULUTUKSEN MUUTOSSUUNNAT. Sosiaalityön kevätseminaari Työelämäyhteistyö ja erikoistumiskoulutus Merja Anis

ERIKOISTUMISKOULUTUKSEN MUUTOSSUUNNAT. Sosiaalityön kevätseminaari Työelämäyhteistyö ja erikoistumiskoulutus Merja Anis ERIKOISTUMISKOULUTUKSEN MUUTOSSUUNNAT Sosiaalityön kevätseminaari 11.5.2015 Työelämäyhteistyö ja erikoistumiskoulutus Merja Anis Nykyinen sosiaalityön erikoistumiskoulutus Yhteiskunta- tai valtiotieteen

Lisätiedot

Ajankohtaista aikuiskoulutuksen kehittämisessä. - korkeakoulujen näkökulma. ylitarkastaja Sanna Hirsivaara Aikuiskoulutuspolitiikan yksikkö

Ajankohtaista aikuiskoulutuksen kehittämisessä. - korkeakoulujen näkökulma. ylitarkastaja Sanna Hirsivaara Aikuiskoulutuspolitiikan yksikkö Ajankohtaista aikuiskoulutuksen kehittämisessä - korkeakoulujen näkökulma ylitarkastaja Sanna Hirsivaara Aikuiskoulutuspolitiikan yksikkö Vaasa 31.5.2012 Aikuiskoulutuspolitiikan yksikön toimiala Aikuiskoulutuspolitiikka

Lisätiedot

Korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisen täydennyskoulutuksen suunnittelu ja toteutus (2 pv), 9.-10.10.2012

Korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisen täydennyskoulutuksen suunnittelu ja toteutus (2 pv), 9.-10.10.2012 Korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisen täydennyskoulutuksen suunnittelu ja toteutus (2 pv), 9.-10.10.2012 FUTUREX Korkea-asteen oppisopimustyyppinen koulutus 9.-10.10.2012 Tarita Tuomola, Metropolia

Lisätiedot

Opetuksen järjestäminen yhteistyössä ja hankkiminen toiselta korkeakoululta

Opetuksen järjestäminen yhteistyössä ja hankkiminen toiselta korkeakoululta KORKEAKOULUJEN OPETUSYHTEISTYÖ Immo Aakkula 8.2.2017 Laki yliopistolain muuttamisesta 7 a Opetuksen järjestäminen yhteistyössä ja hankkiminen toiselta korkeakoululta Yliopisto voi järjestää kielten ja

Lisätiedot

Korkeakoulujen erikoistumiskoulutukset. Käsikirja koulutusten kehittäjille

Korkeakoulujen erikoistumiskoulutukset. Käsikirja koulutusten kehittäjille Korkeakoulujen erikoistumiskoulutukset Käsikirja koulutusten kehittäjille Joulukuu 2016 Tekijät: Jarmo Kallunki & Hannele Seppälä Taitto: Heidi Pöysä Saatavissa: www.unifi.fi ja www.arene.fi Korkeakoulujen

Lisätiedot

ESR-FUTUREX Osaamisen arviointi yritysten näkökulmasta 6.6.2012 koulutusasioiden päällikkö Veli-Matti Lamppu

ESR-FUTUREX Osaamisen arviointi yritysten näkökulmasta 6.6.2012 koulutusasioiden päällikkö Veli-Matti Lamppu ESR-FUTUREX Osaamisen arviointi yritysten näkökulmasta 6.6.2012 koulutusasioiden päällikkö Veli-Matti Lamppu 14.6.2012 1 Yrittäjät ja työvoima Suomessa Työlliset 2 474 000 Työttömät 209 000 Työvoima 2

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/141/531/2017, ja Pop & Jazz Konservatorion Säätiö sr:n vastine 11.8.

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/141/531/2017, ja Pop & Jazz Konservatorion Säätiö sr:n vastine 11.8. Päätös OKM/141/531/2017 6.10.2017 Pop & Jazz Konservatorion Säätiö sr Arabiankatu 2 00560 HELSINKI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/141/531/2017, ja Pop & Jazz Konservatorion

Lisätiedot

1 h ^1.0,,/Olbf...^

1 h ^1.0,,/Olbf...^ Opetu"- ja Mttuuriministenö 1 h 12-2017 ^1.0,,/Olbf...^ Eduskunnan vastaus EV 172/2017 vp - HE 73/2017 vp /c ^ ^^ ^,->-? c^ -^ Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen mukaisesti säädetään yliopistolain 49 :n 6 momentin nojalla: 1 Koulutuksen

Lisätiedot

Aikuiskoulutuspolitiikan näkymiä ja tavoitteita. Avoimen yliopiston neuvottelupäivät 29.10.201414 Petri Haltia

Aikuiskoulutuspolitiikan näkymiä ja tavoitteita. Avoimen yliopiston neuvottelupäivät 29.10.201414 Petri Haltia Aikuiskoulutuspolitiikan näkymiä ja tavoitteita Avoimen yliopiston neuvottelupäivät 29.10.201414 Petri Haltia Ajankohtaista: toisen asteen ja vapaan sivistystyön rakenteiden uudistus Tavoitteena on uudistaa

Lisätiedot

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS 13.2.2015 Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja Ammattikorkeakoulut ovat uudistuneet Toimiluvat ja rahoitusmalli

Lisätiedot

Esimerkki sopimusvalmistelusta: Sosiaalityön erikoistumiskoulutukset. 16.2.2016 Tuula Kostiainen, selvityshenkilö kesä-lokakuu 2015

Esimerkki sopimusvalmistelusta: Sosiaalityön erikoistumiskoulutukset. 16.2.2016 Tuula Kostiainen, selvityshenkilö kesä-lokakuu 2015 Esimerkki sopimusvalmistelusta: Sosiaalityön erikoistumiskoulutukset 16.2.2016 Tuula Kostiainen, selvityshenkilö kesä-lokakuu 2015 Sosiaalityön erikoistumiskoulutus, korkeakoulu- ja työelämäyhteydet Plussat

Lisätiedot

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Turun Ammattikorkeakoulu Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Ajankohta 05.09.2019-25.09.2020 Päivämäärät ovat alustavia Missä Joukahaisenkatu 3, Turku. Hinta 1500 (alv 0%),

Lisätiedot

Ohje koulutuksen hankintaan ja yhteistyöhön muiden toimijoiden kanssa

Ohje koulutuksen hankintaan ja yhteistyöhön muiden toimijoiden kanssa Ohje koulutuksen hankintaan ja yhteistyöhön muiden toimijoiden kanssa Ohjeet ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan 1.1.2018 alkaen saaneille koulutuksen järjestäjille Koulutuksen hankinta

Lisätiedot

Hankkeen aikataulu. Laaja asiantuntijaverkosto ja OKM-STM virkamiesryhmä valmistelun tukena.

Hankkeen aikataulu. Laaja asiantuntijaverkosto ja OKM-STM virkamiesryhmä valmistelun tukena. Osaamisella soteen! Hankkeen aikataulu Hanke käynnistyi 1.8.2017. Hanke on asetettu eduskunnan vaalikauden loppuun asti. Hanke toteutetaan OKM ja STM yhteistyönä. Väliraportti täydennyskoulutustarpeista

Lisätiedot

HE 203/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sosiaalihuoltolain muuttamisesta

HE 203/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sosiaalihuoltolain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sosiaalihuoltolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi sosiaalihuoltolakiin kaksi uutta pykälää. Sosiaalityön erikoistumiskoulutusta

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Koulutuksen ja osaamisen kärkihankkeet 1. Uudet oppimisympäristöt

Lisätiedot

Koulutusvienti ja ammatillisen koulutuksen reformi

Koulutusvienti ja ammatillisen koulutuksen reformi Koulutusvienti ja ammatillisen koulutuksen reformi 10.1.2018 Ammatillisen koulutuksen reformi mahdollistaa koulutusviennin Ammatillisesta peruskoulutuksesta annettu laki tai ammatillisesta aikuiskoulutuksesta

Lisätiedot

Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista. Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo

Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista. Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo 18.9.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta,

Lisätiedot

Päätös OKM/176/531/2017. Turun Konservatorion kannatusyhdistys - Garantiföreningen för Åbo Konservatorium. r.y. LINNANKATU ÅBO

Päätös OKM/176/531/2017. Turun Konservatorion kannatusyhdistys - Garantiföreningen för Åbo Konservatorium. r.y. LINNANKATU ÅBO Päätös OKM/176/531/2017 6.10.2017 Turun Konservatorion kannatusyhdistys - Garantiföreningen för Åbo Konservatorium r.y. LINNANKATU 60 20100 ÅBO Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/176/531/2017,

Lisätiedot

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa Osaamisperusteisuutta vahvistamassa 18.12.2015 opetusneuvos Hanna Autere ja yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus Tutkintojärjestelmän kehittämisen tahtotila (TUTKE 2) osaamisperusteisuus työelämälähtöisyys

Lisätiedot

Henkilökohtaistamisen prosessi

Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Henkilökohtaistaminen ennen reformia

Lisätiedot

OKM:n lausuntopyyntö koskien Asiantuntijuus edellä, Korkeakoulujen uusi erikoistumiskoulutus työryhmämuistiota

OKM:n lausuntopyyntö koskien Asiantuntijuus edellä, Korkeakoulujen uusi erikoistumiskoulutus työryhmämuistiota Lausunto 1 (5) Opetus- ja kulttuuriministeriö OKM:n lausuntopyyntö koskien Asiantuntijuus edellä, Korkeakoulujen uusi erikoistumiskoulutus työryhmämuistiota Viite Dnro OKM/ Opetusalan Ammattijärjestö OAJ

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta /2014 Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta /2014 Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta 2014 788/2014 Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 3 päivänä lokakuuta 2014 Eduskunnan

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Ammattikorkeakoulujen rahoitus Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Korkeakoulutuksen laatua, tehokkuutta, vaikuttavuutta ja kansainvälistymistä

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös , OKM/180/531/2017

Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös , OKM/180/531/2017 Päätös 11.10.2018 Valmet Automotive Oy PL 4 23501 UUSIKAUPUNKI Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 6.10.2017, Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen

Lisätiedot

Lakimieskoulutus EU:ssa

Lakimieskoulutus EU:ssa Lakimieskoulutus EU:ssa Skotlanti Tietolähde: The Law Society of Scotland huhtikuu 2014 KUVAUS Skotlannin KANSALLISESTA LAKIMIESKOULUTUSJÄRJESTELMÄSTÄ 1. Ammattiin pääsy Korkea-asteen koulutus / yliopistotason

Lisätiedot

Opintojen yksilöllistäminen ja henkilökohtaistaminen. Verkostoista voimaa -seminaari , Amiedu

Opintojen yksilöllistäminen ja henkilökohtaistaminen. Verkostoista voimaa -seminaari , Amiedu Opintojen yksilöllistäminen ja henkilökohtaistaminen Verkostoista voimaa -seminaari 9.10.2017, Amiedu Sisältö Ammatillisen koulutuksen reformin mukainen henkilökohtaistaminen (Laki 531/2017) Pohdinta ryhmissä

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO AVOIMEN AMMATTIKORKEAKOULUN STRATEGIA

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO AVOIMEN AMMATTIKORKEAKOULUN STRATEGIA AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 15.5.2018 AVOIMEN AMMATTIKORKEAKOULUN STRATEGIA 2018 2021 1. Johdanto 2. Toimintakentän muutokset 3. Strategiset lähtökohdat 4. Avoimen AMK:n arvot, toiminta-ajatus

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/160/531/2017, ja Rakennusteollisuus RT ry:n vastine 9.8.

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/160/531/2017, ja Rakennusteollisuus RT ry:n vastine 9.8. Päätös OKM/160/531/2017 6.10.2017 Rakennusteollisuus RT ry UNIONINKATU 14 00130 HELSINKI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/160/531/2017, ja Rakennusteollisuus RT ry:n vastine

Lisätiedot

Sosiaalityön koulutus osana yliopistolaitosta ja yhteiskuntatieteellistä koulutusalaa. Johanna Moisio, korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto

Sosiaalityön koulutus osana yliopistolaitosta ja yhteiskuntatieteellistä koulutusalaa. Johanna Moisio, korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto Sosiaalityön koulutus osana yliopistolaitosta ja yhteiskuntatieteellistä koulutusalaa Johanna Moisio, korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto Esityksen sisältö talousraamit yliopistojen rahoitusmallin jatkotyö

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/63/531/2017, ja Aitoon Emäntäkoulu Oy:n vastine

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/63/531/2017, ja Aitoon Emäntäkoulu Oy:n vastine Päätös OKM/63/531/2017 6.10.2017 Aitoon Emäntäkoulu Oy TULIKALLIONTIE 54 36720 AITOO Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/63/531/2017, ja Aitoon Emäntäkoulu Oy:n vastine 1.8.2017

Lisätiedot

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Turun Ammattikorkeakoulu Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Ajankohta 16.01.2018-09.01.2019 Päivämäärät ovat alustavia Missä Ruiskatu 8, Turku. Hinta 1000 (alv 0%), Opetus-

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ LVI-koulutus 2018 -seminaari MS Viking Mariella to 28.9.2017 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Työelämäyhteistyön monet muodot Ammatillisten

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus

Oma Häme. Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu www.omahäme.fi 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään)

Lisätiedot

LAUSUNTO 20.1.2016 VIITE; LAUSUNTOPYYNTÖ OKM 077:00/2014 11.12.2015

LAUSUNTO 20.1.2016 VIITE; LAUSUNTOPYYNTÖ OKM 077:00/2014 11.12.2015 LAUSUNTO Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry Pohjoinen Makasiinikatu 7 A 2 00130 HELSINKI www.arene.fi 20.1.2016 VIITE; LAUSUNTOPYYNTÖ OKM 077:00/2014 11.12.2015 ASIA: LAUSUNTOPYYNTÖ OPETUS-

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu-uudistuksen tilannekatsaus. Alustus AMK-päivillä Lahdessa 13.5.2014 Johtaja Hannu Sirén

Ammattikorkeakoulu-uudistuksen tilannekatsaus. Alustus AMK-päivillä Lahdessa 13.5.2014 Johtaja Hannu Sirén Ammattikorkeakoulu-uudistuksen tilannekatsaus Alustus AMK-päivillä Lahdessa 13.5.2014 Johtaja Hannu Sirén AMMATTIKORKEAKOULU-UUDISTUKSEN II VAIHE Hallituksen esitys uudeksi ammattikorkeakoululaiksi eduskunnalle

Lisätiedot

Metropolia Ammattikorkeakoulu lyhyesti

Metropolia Ammattikorkeakoulu lyhyesti Rakennusalan koulutuksen uudet toimintamallit ja painopisteet Jukka Nivala Metropolia Ammattikorkeakoulu lyhyesti Muutosta ilmassa! Ammattikorkeakoulusektori on suurten samanaikaisesti tapahtuvien muutosten

Lisätiedot

Osuvampaa osaamista työelämäyhteistyöllä. Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017

Osuvampaa osaamista työelämäyhteistyöllä. Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017 Osuvampaa osaamista työelämäyhteistyöllä Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017 Työelämäyhteistyön näkökulmat Työpaikalla järjestettävä koulutus Oppisopimuskoulutus

Lisätiedot

Korkeakoulutuksen visio, tutkintoon johtavan ja tutkinnon jälkeisen koulutuksen kehittäminen ja osaamisella soteen -hanke

Korkeakoulutuksen visio, tutkintoon johtavan ja tutkinnon jälkeisen koulutuksen kehittäminen ja osaamisella soteen -hanke VALOPE 2018 Helsinki Korkeakoulutuksen visio, tutkintoon johtavan ja tutkinnon jälkeisen koulutuksen kehittäminen ja osaamisella soteen -hanke Opetusneuvos Sanna Hirsivaara Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration

Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration Koulutusohjelman tuottama tutkinto Tradenomi (Ylempi AMK) on ylempi korkeakoulututkinto, joka tuottaa saman pätevyyden julkisen sektorin virkaan

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos Immo Aakkula

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos Immo Aakkula OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 9.9.2016 Immo Aakkula VALTIONEUVOSTON ASETUS AMMATTIKORKEAKOULUISTA ANNETUN VAL- TIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Esityksen tausta Ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

Miksi oikeustulkeille tarvitaan erikoistumiskoulutusta?

Miksi oikeustulkeille tarvitaan erikoistumiskoulutusta? Miksi oikeustulkeille tarvitaan erikoistumiskoulutusta? Liisa Tiittula 18.8.2017 Oikeustulkkauksen erikoistumiskoulutuksen infotilaisuus Näkökulmia Yhteiskunnallinen tilanne tulkkauksen kasvanut tarve

Lisätiedot

Laatu ratkaisee Tukimateriaalia. Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017

Laatu ratkaisee Tukimateriaalia. Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017 Laatu ratkaisee Tukimateriaalia Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017 Työpajan Laatu ratkaisee tukimateriaalia Osaamisperusteiset tutkinnon perusteet ja koulutukset

Lisätiedot

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen (työpaja 4) Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Oulu 27.9.2017 Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta, jossa tunnistetaan ja

Lisätiedot

Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy. Amiskiertue 2017

Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy. Amiskiertue 2017 Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy Amiskiertue 2017 Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy Asiakaslähtöinen ammatillinen koulutus joustava hakeutuminen ja koulutukseen pääsy Hakeutuminen ja

Lisätiedot

Päätös OKM/112/531/2017. Eurajoen kristillisen opiston kannatusyhdistys r.y. KOULUTIE EURAJOKI

Päätös OKM/112/531/2017. Eurajoen kristillisen opiston kannatusyhdistys r.y. KOULUTIE EURAJOKI Päätös OKM/112/531/2017 6.10.2017 Eurajoen kristillisen opiston kannatusyhdistys r.y. KOULUTIE 4 27100 EURAJOKI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/112/531/2017, ja Eurajoen kristillisen

Lisätiedot

AMCH-seminaari 16.10.2014 Ylilääkäri Teppo Heikkilä, STM

AMCH-seminaari 16.10.2014 Ylilääkäri Teppo Heikkilä, STM Erikoistumiskoulutus siirtyy STM:n vastuulle mikä muuttuu? AMCH-seminaari 16.10.2014 Ylilääkäri Teppo Heikkilä, STM Esityksen sisältö Erikoislääkärikoulutuksen ohjaukseen liittyvä lainsäädäntö Erikoistumiskoulutuksesta

Lisätiedot

Koulutuksen ja tutkimuksen profilointihankkeiden tulosten julkistamistilaisuus 25.3.2015. Tapio Kosunen

Koulutuksen ja tutkimuksen profilointihankkeiden tulosten julkistamistilaisuus 25.3.2015. Tapio Kosunen Koulutuksen ja tutkimuksen profilointihankkeiden tulosten julkistamistilaisuus 25.3.2015 Tapio Kosunen Korkeakoulu- ja tutkimusjärjestelmän uudistamisen tuoretta tietopohjaa Kansainvälisten korkeakoulutuksen

Lisätiedot

TUTKIMUS JA YRITYSYHTEISTYÖ AMMATTIKORKEAKOULUJEN NÄKÖKULMA. ETIIKAN PÄIVÄ 2017 Tieteiden talo Mervi Friman HAMK

TUTKIMUS JA YRITYSYHTEISTYÖ AMMATTIKORKEAKOULUJEN NÄKÖKULMA. ETIIKAN PÄIVÄ 2017 Tieteiden talo Mervi Friman HAMK TUTKIMUS JA YRITYSYHTEISTYÖ AMMATTIKORKEAKOULUJEN NÄKÖKULMA ETIIKAN PÄIVÄ 2017 Tieteiden talo 15.3.2017 Mervi Friman HAMK AMMATTIKORKEAKOULUJEN TEHTÄVÄ Ammattikorkeakoululain (932/2014) mukaan ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Arene ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Riitta Rissanen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta

Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 160/2005 vp Hallituksen esitys laeiksi ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut

Lisätiedot

PERUSUUTISOINTI HYVÄÄ JÄRJESTELMÄARVIOINNEISSA TOIVOMISEN VARAA. Arenen mediatapaaminen Helsinki Varapuheenjohtaja Jorma Niemelä

PERUSUUTISOINTI HYVÄÄ JÄRJESTELMÄARVIOINNEISSA TOIVOMISEN VARAA. Arenen mediatapaaminen Helsinki Varapuheenjohtaja Jorma Niemelä PERUSUUTISOINTI HYVÄÄ JÄRJESTELMÄARVIOINNEISSA TOIVOMISEN VARAA Arenen mediatapaaminen 28.09.2009 - Helsinki Varapuheenjohtaja Jorma Niemelä Ammattikorkeakoulututkinnot eivät vedä työmarkkinoilla (professori

Lisätiedot

Kirje Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen ja nuorten aikuisten osaamisohjelma 2016

Kirje Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen ja nuorten aikuisten osaamisohjelma 2016 Kirje OKM/62/592/2015 16.09.2015 Jakelussa mainituille Viite Asia Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen ja nuorten aikuisten osaamisohjelma 2016 1. Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen, valtionavustusten

Lisätiedot

Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa

Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa 8.4.2016 Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos, Opetushallitus Säädökset Tutkinnon perusteet Valmentavan koulutuksen perusteet Koulutuksen

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/100/531/2017

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/100/531/2017 Päätös OKM/100/531/2017 6.10.2017 Kuopion Konservatorion kannatusyhdistys r.y. KUOPIONLAHDENKATU 23 C 70100 KUOPIO Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/100/531/2017 Asia Ammatillisten

Lisätiedot

Tehyn koulutuspoliittiset linjaukset ensihoidon näkökulma Ensihoitopalvelualan opintopäivä

Tehyn koulutuspoliittiset linjaukset ensihoidon näkökulma Ensihoitopalvelualan opintopäivä Tehyn koulutuspoliittiset linjaukset ensihoidon näkökulma Ensihoitopalvelualan opintopäivä 26.3.2018 26.3.2018 Juha Kurtti / Yhteiskuntasuhteet ja kehittäminen 1 Miksi koulutuspolitiikka on Tehylle tärkeää?

Lisätiedot

Muutokset 1.8.2015 alkaen

Muutokset 1.8.2015 alkaen Muutokset 1.8.2015 alkaen Laki ammatillisesta peruskoulutuksesta (L630/1998, muutos L787/2014) tuli voimaan 1.8.2015 Koulutuksen järjestäjä: laatii ja hyväksyy opetussuunnitelman (14 ), joka antaa opiskelijalle

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS

AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS Ylijohtaja Tapio Kosunen 20.11.2014, Helsinki Seminaari ammattikorkeakoulujen rahoitusmallista vuodesta 2017 alkaen 11.00 Lounas 11.50 Seminaarin

Lisätiedot