HISTORIAN JA YHTEISKUNTAOPIN OPETTAJIEN LIITTO HYOL ry:n TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HISTORIAN JA YHTEISKUNTAOPIN OPETTAJIEN LIITTO HYOL ry:n TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014"

Transkriptio

1 HISTORIAN JA YHTEISKUNTAOPIN OPETTAJIEN LIITTO HYOL ry:n TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Kulunut toimintavuosi oli liiton 67. toimintavuosi. Toimintavuoden aikana HYOL keskittyi peruskoulun opetussuunnitelmaan ja lukiouudistukseen vaikuttamiseen. Vuoden 2014 aikana pidettiin kevätpäivät Tampereella ja syyspäivät Helsingissä. Lisäksi tarjottiin jäsenistölle runsaasti erilaisia koulutusmahdollisuuksia yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa. 1. LIITON SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET Liiton kevätliittokokous pidettiin Tampereella. Kokouksen puheenjohtajana toimi Lauri Piilola ja sihteerinä Kirsi Ruhanen. Kokoukseen osallistui 15 liiton jäsentä. Syysliittokokous pidettiin Helsingissä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Ulla Koiranen ja sihteerinä Kirsi Ruhanen. Kokoukseen osallistui 18 liiton jäsentä. 2. LIITON HALLITUS, TOIMIHENKILÖT JA TYÖRYHMÄT Toimintavuonna hallitukseen kuuluivat puheenjohtajana Jari Aalto, varapuheenjohtajina Riitta Mikkola ja Jari Pönni sekä varsinaisina jäseninä Markus Ahlfors (henkilökohtainen varajäsen Markku Vasander), Kati Hynönen (Merja Kukkola), Ari Höyssä (Marja Asikainen), Eero Kitunen (Tiina Kärkkäinen), Petri Kähkönen (Antti Laitinen), Jouko Peltonen (Danja Ojala), Jorma Tattari (Sari Halavaara), Hanna Toikkanen (Liisa Mikkola) ja Petter Wallenius (Sture Lindholm). Hallitus kokoontui kahdeksan kertaa. Hallituksen jäsenet osallistuivat hallituksen kokouksiin seuraavasti: Aalto 7, Mikkola 7, Pönni 8, Ahlfors 6, Hynönen 7, Höyssä 8, Kitunen 7, Kähkönen 8, Peltonen 0, Tattari 7, Toikkanen 5 ja Wallenius 7. Lisäksi hallitus järjesti yhteistyössä työryhmien kanssa suunnitteluseminaarin Petäyksessä Liiton toiminnanjohtajana työskenteli Kirsi Ruhanen. Toiminnanjohtaja toimi hallituksen sihteerinä, vastasi liiton taloudesta, toimistosta ja kilpailuista sekä koordinoi ja johti liiton käytännön toimintaa sekä taittoi Kleio-lehteä. Hanna Ylönen toimi liiton projektivastaavana saakka. Projektivastaavan vastuulla oli Eustory-kilpailun järjestäminen. Liiton tilintarkastajan toimi Risto Ekholm ja toiminnantarkastajana Vesa Vihervä. Hallitus jakaantui valiokuntiin ja työryhmiin seuraavasti: Työvaliokunta Jari Aalto (pj.), Riitta Mikkola, Jari Pönni ja Kirsi Ruhanen. Työvaliokunta kokoontui toimintavuoden aikana kahdeksan kertaa. Työvaliokunta valmisteli hallituksen kokousten työjärjestykset. Peruskouluryhmä Jari Pönni (pj), Marja Asikainen, Tarja Honkanen, Marketta Hulkko-Lassila, Kati Hynönen, Marko Johansson, Taru Järvenpää, Ilmari Korhonen, Anna-Mari Numminen ja Petter Wallenius 1

2 Ryhmä kokoontui kaksi kertaa vuonna Suunnitteluseminaarissa ja Helsingissä. Kokoontumisten lisäksi asioita vietiin eteenpäin sähköpostitse. Kuluneena vuonna peruskoulutyöryhmän päätehtävä oli seurata Opetushallituksen asettaman uuden OPS:n oppiainekohtaisten työryhmien valmistelutyötä ja vaikuttaa siihen. Peruskoulutyöryhmän jäsen Marketta Hulkko-Lassila ja HYOL:n varapuheenjohtaja Riitta Mikkola osallistuivat jäseninä vuonna 2014 OPH:n historian työryhmän toimintaan. Myös peruskoulutyöryhmän jäsen Marja Asikainen pääsi OAJ:n kautta vaikuttamaan uuden OPS valmistelutyössä. Historian ja yhteiskuntaopin OPS:n sisältöihin peruskoulutyöryhmä otti kantaa kahdesti ja , kun työryhmä valmisteli kannanoton OPH:n historian ja yhteiskuntaopin ainekohtaiselle työryhmälle. Ryhmä on pyrkinyt välittämään jäsenten ajatuksia ja toiveita HYOL:n hallituksen tietoon. Lisäksi ryhmän antoi lausuntoja ja kannanottoja eri puolilta Suomea tuleville historian ja yhteiskuntaopin opettajien OPStiedusteluihin. Ryhmä kirjoitti peruskoulua koskevaa materiaalia jokaiseen Kleion numeroon vuonna Kleiossa jatkui palsta: Peruskoulun opettajan hatusta ja repusta. Ryhmän jäsenet toimivat aktiivisesti paikalliskerhoissa sekä osallistuivat HYOL:n Taloustietokilpailun ja EU-tietokilpailun suunnitteluun. Työryhmän jäseniä oli valmistelemassa ja toteuttamassa HYOL syyspäiviä Helsingissä Lukioryhmä Eero Kitunen (pj.), Jari Aalto, Markus Ahlfors, Ari Anteroinen, Vuokko Aromaa, Ari Höyssä, Ulla Koiranen, Petri Kähkönen, Sture Lindholm, Hannele Palo, Jouko Peltonen, Jorma Tattari, Hanna Toikkanen. Lukioryhmä kokoontunui vuosittaisen suunnitteluseminaarin lisäksi kuusi kertaa (22.1., 5.3., 7.4., 7.5, ja 25.11). Suunnitteluseminaarissa lukioryhmä käsitteli opetusministerin asettaman lukion tuntijakotyöryhmän ehdotuksia ja laati suunnitelman niitä koskevista toimenpiteistä. Kevään kokousten pääaihe oli lukion tuntijako ja siihen vaikuttaminen. Syksyn kokouksissa käsiteltiin erityisesti valtioneuvoston päätöstä lukion uudesta tuntijaosta ja valmisteltiin lukioryhmän ehdotusta historian ja yhteiskuntaopin opetussuunnitelmaksi. Valtioneuvosto päätti marraskuussa 2014 asetuksesta lukiolaissa tarkoitetun koulutuksen yleisistä valtakunnallisista tavoitteista ja tuntijaosta. Asetuksessa historian ja yhteiskuntaopin kurssimäärät säilyivät ennallaan, mutta pakollisten ja syventävien kurssien määrä muuttui. Uudessa opetussuunnitelmassa historiassa tulee olemaan kolme pakollista ja kolme syventävää kurssia. Näin historian pakollisten kurssien määrä väheni yhdellä ja syventävien kurssien määrä kasvoi yhdellä. Yhteiskuntaopissa tulee olemaan kolme pakollista ja yksi syventävä kurssi. Näin yhteiskuntaopissa pakollisten kurssien määrä kasvoi yhdellä ja syventävien kurssien määrä väheni yhdellä. HYOL:n kannalta oleellista on, että valtioneuvoston asetus ei ainakaan suoraan heikennä historian ja yhteiskuntaopin opettajien työllisyyttä. Lukioryhmä on tyytyväinen valtioneuvoston asetukseen. Lukioryhmä pyrki järjestämään tapaamisen valtioneuvoston sivistyspoliittisen ministerityöryhmän jäsenien tai heidän erityisavustajiensa kanssa ja vaikuttaa näin valtioneuvoston päätökseen lukion uudesta tuntijaosta. Lukioryhmä keskusteli aiheesta eri ministeriöissä seuraavasti: Eero Kitunen ja Hanna Toikkanen tapasivat liikenne- ja viestintäministeri Paula Risikon 28.2., Jari Aalto ja Eero Kitunen tapasivat sisäasiainministeri Päivi Räsäsen erityisavustaja Sonja Falkin ja valtiosihteeri Andrei Nahkalan 4.3., Jari Aalto ja Eero Kitunen tapasivat puolustusministeri Carl Haglundin erityisavustaja Patrik Gayerin 18.3., Eero Kitunen ja HYOL:n toiminnanjohtaja Kirsi Ruhanen tapasivat kunta- ja hallintoministeri Henna Virkkusen erityisavustaja Sini Korpisen

3 Vuoden aikana lukioryhmä antoi seuraavat lausunnot ja kannanotot lausunto opetusministerin asettaman työryhmän lukion tuntijakoa koskevasta esityksestä Opetusja kulttuuriministeriölle, kannanotot historian ja yhteiskuntaopin kursseista sekä niiden tavoitteista ja sisällöistä ministereille ja muille vaikuttaville tahoille, lausunto valtioneuvoston asetuksesta lukiolaissa tarkoitetun koulutuksen yleisistä valtakunnallisista tavoitteista ja tuntijaosta. Lukioryhmän muuta toimintaa Eero Kitunen Pro Lukio -seuran järjestämässä lukion tuntijakoa koskevassa seminaarissa Munkkiniemen lukiossa tammikuussa. Eero Kitunen ja Hanna Toikkanen Talousguru-kilpailun loppukilpailuun päässeiden valintaraadissa tammikuussa. Lukioryhmän jäsenet osallistuivat HYOL:n järjestämiin ylioppilastutkinnon historian ja yhteiskuntaopin ainereaalikokeiden pistekokouksiin maalis- ja syyskuussa. Jorma Tattari osallistui HYOL:n syyspäivien järjestämiseen Helsingissä lokakuussa. Lukioryhmä käynnisti työn yhteiskuntaopin Reki-kirjan päivittämiseksi. Tiedotusryhmä Riitta Mikkola (pj.), Ossi Kokkonen, Tiina Kärkkäinen, Liisa Mikkola, Riitta Mikkola, Kirsi Ruhanen, Pirjo West ja Hanna Ylönen. Tiedotusryhmä toimi Kleion toimitusneuvostona. 3. PAIKALLISKERHOT JA YHDISTYKSET 3.1. Paikalliskerhot ja yhdistykset Liiton piirissä toimi kertomusvuonna 25 paikalliskerhoa tai -yhdistystä sekä Finlands Svenska Historielärare - yhdistys, jonka toiminta-alueena oli koko maa. Toimintavuonna kerhoille myönnettiin projektirahaa 7300 euroa. Projektirahoja käytettiin mm. koulutus- ja luentotilaisuuksien, kotiseuturetkien, matkojen ja vierailujen järjestämiseen. Kerhojen puheenjohtajille lähetettiin neljä sähköistä kirjettä, joissa tiedotettiin ajankohtaisista asioista. Kerhojen edustajien ja hallituksen tapaaminen järjestettiin Espoossa. Tilaisuudessa keskityttiin opetussuunnitelmauudistukseen liittyviin asioihin. Lisäksi tapaamisessa keskusteltiin erilaisista kerhoja koskevista kysymyksistä. Seminaariin osallistui 14 paikalliskerhojen ja hallituksen edustajaa Mikaelin kilta Liiton eläkeläisten kerho Mikaelin Kilta kokoontui toimintavuonna viisi kertaa järjestäen keskustelu- ja esitelmätilaisuuksia killan jäsenille. Killan postitukset ja tiedotteet hoidettiin liiton toimistosta. Mikaelin killan jäsenille lähetettiin jäsenlehti Kleiot. 4. JÄSENISTÖ Jäsenmäärä tarkistettiin , jolloin liiton jäsenmäärä oli 1442 henkilöä. Vuoden 2014 alussa jäsenmäärä oli 1495 henkilöä. Täyttä jäsenmaksua (60 ) maksavia jäseniä oli 1129 (1165). Alennettua jäsenmaksua (30 ) maksavia jäseniä oli 313 (330). Näistä eläkeläisiä oli 118, opiskelijoita 61, kahteen pedagogiseen opettajajärjestöön kuuluvia

4 5. TIEDOTUS- JA JULKAISUTOIMINTA Sähköisiä uutiskirjeitä, joissa kerrottiin mm. liiton ajankohtaisista koulutustapahtumista ja opintomatkoista, lähetettiin vuoden aikana neljä kappaletta. Jäsenlehti Kleio julkaistiin toimintavuonna vanhaan tapaan neljä kertaa. Kleion teemat vuonna 2014 olivat: Kleio 1/2014: Sähköinen opetus Kleio 2/2014: Ensimmäinen maailmansota Kleio 3/2014: EU Kleio 4/2014: Musta historia synkkä nykypäivä Reaalikokeen piste-ehdotukset keväällä ja syksyllä julkaistiin liiton kotisivulla, josta liiton jäsenet salasanan avulla voivat ladata piste-ehdotukset itselleen. Korjausehdotukset julkaistiin nettisivuilla myös ruotsiksi. Historian ja yhteiskuntaopin opetusharjoittelijoille järjestettiin liiton toimistossa HYOL - tiedotustilaisuus. Riitta Mikkola, Kirsi Ruhanen ja Hanna Ylönen esittelivät liiton toimintaa. Tilaisuuteen osallistui 17 opiskelijaa. 6. TÄYDENNYSKOULUTUSTOIMINTA Vuonna 2014 järjestettiin historian ja yhteiskuntaopin opettajille useita valtakunnallisia täydennyskoulutustilaisuuksia. Monipuolisten luentojen lisäksi tilaisuuksissa käsiteltiin sekä peruskoulun että lukion pedagogisia kysymyksiä. EDUCA-messuilla HYOL osallistui pedagogisten opettajajärjestöjen Opettajan olohuoneen organisoimiseen, ja paikalla liittoa edustivat Kirsi Ruhanen ja Hanna Ylönen. Kevätpäivät järjestettiin Tampereella. Kevätpäivien teema oli Rahat ei riitä - Suomalaisen hyvinvointivalion loppu? Vuoden historian ja yhteiskuntaopin opettajaksi nimitettiin Kimmo Päivärinta Helsingistä. Kevätpäiville osallistui 92 liiton jäsentä. Talous tutuksi koulutustilaisuuksia järjestettiin kolmella paikkakunnalla syyskuussa Oulun tilaisuuteen osallistui 28 henkilöä, Tampereen tilaisuuteen 40 henkilöä ja Helsingin tilaisuuteen 73 henkilöä. Helsingin tilaisuus näytettiin suorana webcastina Joensuussa, jossa lähetystä seurasi 22 opettajaa. SAK:n kurssi järjestettiin Siikarannan opistossa Espoossa yhteistyössä Suomen opinto-ohjaajien liitto SOPO:n kanssa. Syyspäivät pidettiin Helsingissä Syyspäivät järjestettiin teemalla Synkät syyspäivät. Syyspäiville osallistui 44 liiton jäsentä. EU-koulutustilaisuuksia järjestettiin yhteistyössä Ulkoasianministeriön Eurooppatiedotuksen ja Ulkopoliittisen instituutin kanssa syyskuussa Lappeenrannassa ja lokakuussa Helsingissä. Näihin tilaisuuksiin osallistui yhteensä 83 opettajaa. Kesäkuun alkuun Helsinkiin ja elokuun alkuun Espoossa suunnitellut koulutukset jouduttiin peruuttamaan vähäisen osanottajamäärän vuoksi. 4

5 7. KILPAILUT 7.1. Taloustietokilpailu peruskoulun 9. luokan oppilaille Taloustietokilpailu järjestettiin 49. kerran yhdessä Nordea Pankin kanssa. Liitto vastasi kilpailun pedagogisesta puolesta ja lähes kaikista käytännön järjestelyistä Nordean toimiessa rahoittajana. Lukuvuoden kilpailutoimikunnassa ovat työskennelleet Juha-Pekka Lehtonen puheenjohtajana ja jäseninä Sari Halavaara, Liisa Hämäläinen, Antti Löfberg, Kirsi Ruhanen, Markku Vasander ja Petter Wallenius. Alkukilpailu järjestettiin ja siihen osallistui reilut peruskoulun 9. luokan oppilasta 485 koulusta. Valtakunnallinen loppukilpailu pidettiin Helsingissä. Taloustietokilpailun 2014 voitti Kimmo Niinimäki Laihian keskuskoulusta. Toiseksi sijoittui Samuel Heczho Puistolan peruskoulusta Helsingistä ja kolmanneksi Sara Hyvärinen Pitkäkankaan koulusta Oulusta Talousguru Talousgurun valtakunnallinen alkukilpailu järjestettiin Kilpailuun osallistui noin 900 oppilasta 120 lukiosta järjestetyn loppukilpailun voitti Heidi Häyrynen Etelä-Tapiolan lukiosta Espoosta. Toiseksi sijoittui Niilo Laiho Ressun lukiosta Helsingistä ja kolmanneksi Olli-Markus Savolainen Kerttulin lukiosta Turusta. Helsingin yliopisto, Aalto-yliopisto ja Svenska Handelshögskolan tarjosivat kaikille loppukilpailuun päässeelle kansantaloustieteen opiskelupaikkaa. Jyväskylän yliopisto tarjosi opiskelupaikkaa kolmelle parhaalle. Koulujen parhaille annettiin kirjapalkinnot. Liisa Hämäläinen, Eero Kitunen, Hanna Kokkonen ja Markku Liuskari valitsivat loppukilpailun osanottajat. Jari Aalto oli mukana loppukilpailun tuomaristossa. Jari Aalto ja Riitta Mikkola osallistuivat kilpailukysymysten laadintaan. Kilpailussa HYOL:n yhteistyökumppaneina toimivat Suomen Pankki ja Finanssialan keskusliitto. Kilpailua tukivat myös Taloustoimittajat ry ja Suomen Lukiolaisten Liitto EUSTORY historiakilpailu Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto järjesti lukuvuonna Suomen kuudennen EUSTORY - historiakilpailun osana kansainvälistä EUSTORY-verkostoa. Kilpailun teemana oli Kaksi tarinaa. Kilpailutöissä suosittuja aiheita olivat muun muassa nuorisokulttuurin kehitys, sotavuodet ja siirtolaisuus. Kilpailussa oli omat sarjansa peruskoululaisille sekä lukiolaisille. Palkintojenjako järjestettiin Helsingissä. Lukiosarjan voitti Olivia Fokeerah Ressun lukiosta Helsingistä. Toiseksi sijoittui Annina Claesson Mattlidens gymnasiumista Espoosta. Kolmantena palkittiin Olga Tammi Salon lukiosta. Peruskoulusarjan voitti Helene Nyländen Olarin koulusta Espoosta. Toiseksi sijoittui Emma Halla-aho Raumankarin koulusta Kalajoelta. Kolmanneksi sijoittui Emilia Pihlaja Länsipuiston koulusta Kokkolasta. Lisäksi kunniamaininnoin huomioitiin Pinja Salo Raunistulan koulun Kastun yksiköstä Turusta sekä Katri Haapalinna Olarin koulusta Espoosta. Vuoden 2014 EUSTORY History Camps seminaarit eri maiden palkituille nuorille järjestettiin Virossa ja Norjassa. Lukiosarjan voittaja Olivia Fokeerah osallistui Virossa pidettyyn seminaariin. EUSTORY-kilpailun toimikunnassa työskentelivät Ilkka Kuivalainen, Riitta Mikkola, Kirsi Ruhanen, Petter Wallenius ja Hanna Ylönen. 5

6 Kilpailua rahoittivat Suomen kulttuurirahasto ja Svenska kulturfonden vuosina EUSTORYkilpailua ei järjestetä lukuvuonna EU-tietokilpailu Ulkoasiainministeriön Eurooppatiedotus ja HYOL ry järjestivät neljättä kertaa EU-tietokilpailun peruskoulun yhdeksäsluokkalaisille. Kilpailuun osallistui hieman yli oppilasta yli sadasta koulusta ympäri Suomen. EU-tietokilpailun voitti Liisa Rissanen Hakkarin koulusta Lempäälästä. Toiseksi kilpailussa tuli Emiliä Leppälä Soinin yhteiskoulusta ja kolmanneksi Elle Ahola Pirkkalan yläasteelta. EU-kilpailun työryhmässä olivat Marko Johansson, Hanna Toikkanen, Jari Pönni, Kirsi Ruhanen ja Hanna Ylönen Suomalainen kirjoituskilpailu HYOL oli mukana Helsingin Suomalaisen Klubin, Äidinkielenopettajain liiton ja Suomen Kuvalehden järjestämässä Suomalaisessa kirjoituskilpailussa, jonka tarkoituksena on haastaa lukiolaiset pohtimaan Suomea ja suomalaisuutta. Kilpailutoimikunnassa ja loppuraadissa oli mukana Jari Aalto. Kirjoituskilpailun palkintojenjako oli helmikuussa VAIKUTTAMINEN HISTORIAN ja YHTEISKUNTAOPIN OPETTAJIEN ASEMAAN 8.1. Toiminta opettajajärjestöjen kautta Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Puheenjohtaja osallistui OAJ:n puheenjohtajatapaamiseen Aineopettajaliitto ry HYOL oli Aineopettajaliiton jäsen. HYOL:n AOL-edustajina olivat Hanna Toikkanen ja Petter Wallenius (varaedustajina Jari Aalto ja Markus Ahlfors). Eero Kitunen oli AOL:n hallituksen jäsen. Jari Aalto ja Kirsi Ruhanen osallistuivat AOL:n sääntömääräiseen kevätliittokokoukseen AOL:n sääntömääräiseen syyskokoukseen Tampereella osallistuivat Jari Aalto ja Petter Wallenius Pedagogisten opettajajärjestöjen edustajisto POE Liiton POE-edustajat kuluneen vuoden aikana olivat Jari Pönni (varalla Kati Hynönen) ja Jorma Tattari (Ari Höyssä). Marja Asikainen oli jäsenenä POE-toimikunnassa kaudella Jari Pönni ja Jorma Tattari POE:n kevätseminaariin Jari Pönni ja Jorma Tattari osallistuivat POE:n syysseminaariin Yhteydet opetushallitukseen Puheenjohtajisto oli säännöllisesti yhteydessä johtaja Jorma Kauppiseen ja historian ylitarkastaja Kristina Kaihariin Opetushallituksesta Muu vaikuttaminen Vuoden historian ja yhteiskuntaopin opettajiksi nimitettiin Tampereen kevätpäivillä Kimmo Päivärinta Helsingistä. 9. LIITON TALOUS HYOL ry:n tilinpäätös vuodelta 2014 oli ,53 euroa alijäämäinen. Tilintarkastuksen tilikaudelta 2014 suorittivat tilintarkastustoimisto BDO:n Risto Ekholm sekä toiminnantarkastaja Vesa Vihervä. Kirjanpitäjänä tilikaudella 2014 toimi Niina Lindgren Tilitoimisto Lindgrenistä. 6

7 10. LIITON NEUVOTTELUYHTEYDET JA HISTORIANOPETTAJIEN EDUSTUS ERI YHTEISÖISSÄ Toimintakauden aikana pidettiin yllä neuvotteluyhteyksiä sekä kehittämään ja ylläpitämään uusia yhteistyömuotoja poliittisten päättäjien ja eri tahoilla yhteiskuntaa toimivien järjestöjen kanssa. Tällaisia järjestöjä ja yhteisöjä olivat mm. Allianssi ry, Eduskunta, Finanssialan Keskusliitto, FINEn Vakuutus- ja rahoitusneuvonta, Hanasaaren kulttuurikeskus, Historian Ystäväin Liitto, Institutum Romanum Finlandiae Säätiö, Kadettikunta ry, Kansallisarkisto, Kilpailu- ja kuluttajavirasto, Kuntaliitto, Lotta Svärd- säätiö, Nordea Pankki Suomi Oyj, Nuori Yrittäjyys, oikeusministeriö, Opinkirjo, puolustusvoimat, Pörssisäätiö, Sanomalehtien Liitto, Suomalainen klubi, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö, Suomen Ateenaninstituutti, Suomen Historiallinen Seura, Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura ry, Suomen kulttuurirahasto, Suomen Lukiolaisten Liitto, Suomen Lähi-idän instituutti, Suomen Pankki, Svenska kulturfonden, Svenska litteratursällskapet, Taloudellinen Tiedotustoimisto, Taloustoimittajat ry, Tilastokeskus, Työeläkevakuuttajat Tela, Ulkoasiainministeriön Eurooppatiedotus, verohallinto, Villa Lanten Ystävät ry, Väinö Tannerin säätiö, YES-keskukset, Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut, Ylioppilastutkintolautakunta. Lisäksi oltiin yhteydessä useisiin poliittisiin nuorisojärjestöihin sekä eri yliopistojen ja korkeakoulujen historian laitoksiin, yhteiskuntatieteellisiin tiedekuntiin ja opettajankoulutuslaitoksiin. HYOL ry oli Suomen YK-liiton, Kesälukioseuran ja Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran jäsen. Riitta Mikkola oli Historian Ystäväin liiton hallituksessa. Markku Liuskari oli edustajana Historian Ystäväin liiton Vuoden historiateos -palkintoraadissa. Markus Ahlfors oli Kesälukioseuran hallituksen jäsen. 11. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA HYOL oli aktiivisesti mukana eurooppalaisten historianopettajayhdistyksien kattojärjestön Euroclion (The European History Teachers Association) toiminnassa. Euroclio-yhdyshenkilönä toimi Riitta Mikkola. Euroclion vuosikokous pidettiin Makedoniassa Liittoa kokouksessa edustivat Riitta Mikkola ja Hanna Toikkanen. Puheenjohtaja Jari Aalto osallistui Roomassa järjestettyihin Villa Lanten 60-vuotisjuhliin huhtikuussa Hanna Ylönen osallistui Eustory-verkoston vuosikokoukseen Berliinissä Kymmenen HYOL:n jäsentä osallistui Israelissa ja Palestiinassa järjestetylle Lähi-idän jatkokoulutuskurssille, joka toteutettiin yhteistyössä Suomen Lähi-idän instituutin kanssa. HYOL järjesti jäsenilleen kuusipäiväisen opintomatkan Skotlantiin kesäkuun alussa. Matkalle osallistui 16 henkilöä. Toiminnanjohtaja Kirsi Ruhanen osallistui Viron historian opettajien yhdistyksen kesäkurssille Tartossa elokuussa

HISTORIAN JA YHTEISKUNTAOPIN OPETTAJIEN LIITTO HYOL ry:n TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

HISTORIAN JA YHTEISKUNTAOPIN OPETTAJIEN LIITTO HYOL ry:n TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 HISTORIAN JA YHTEISKUNTAOPIN OPETTAJIEN LIITTO HYOL ry:n TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Kulunut vuosi oli liiton 68. toimintavuosi. Toimintavuoden aikana HYOL keskittyi erityisesti ajankohtaiseen pedagogiseen

Lisätiedot

HISTORIAN JA YHTEISKUNTAOPIN OPETTAJIEN LIITTO HYOL ry:n TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

HISTORIAN JA YHTEISKUNTAOPIN OPETTAJIEN LIITTO HYOL ry:n TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 HISTORIAN JA YHTEISKUNTAOPIN OPETTAJIEN LIITTO HYOL ry:n TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 Kulunut vuosi oli liiton 69. toimintavuosi. Toimintavuoden aikana HYOL keskittyi tarjoamaan jatkokoulutusta uusien

Lisätiedot

HISTORIAN JA YHTEISKUNTAOPIN OPETTAJIEN LIITTO HYOL ry TOIMINTAKERTOMUS 2013

HISTORIAN JA YHTEISKUNTAOPIN OPETTAJIEN LIITTO HYOL ry TOIMINTAKERTOMUS 2013 HISTORIAN JA YHTEISKUNTAOPIN OPETTAJIEN LIITTO HYOL ry TOIMINTAKERTOMUS 2013 Kulunut vuosi oli HYOL ry:n 66. toimintavuosi. Toimintavuoden aikana HYOL keskittyi peruskoulun opetussuunnitelmaan ja lukiouudistukseen

Lisätiedot

HISTORIAN JA YHTEISKUNTAOPIN OPETTAJIEN LIITTO HYOL ry:n TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018

HISTORIAN JA YHTEISKUNTAOPIN OPETTAJIEN LIITTO HYOL ry:n TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018 HISTORIAN JA YHTEISKUNTAOPIN OPETTAJIEN LIITTO HYOL ry:n TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018 Kulunut vuosi oli liiton 71. toimintavuosi. Toimintavuoden aikana HYOL keskittyi lukion uusien opetussuunnitelmien

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

TALOUSGURU-KILPAILU. Kilpailulla on pitkät perinteet. Keväällä 2016 kilpailu järjestetään jo 19. kerran.

TALOUSGURU-KILPAILU. Kilpailulla on pitkät perinteet. Keväällä 2016 kilpailu järjestetään jo 19. kerran. TALOUSGURU-KILPAILU Finanssialan Keskusliitto järjestää yhteistyössä Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry:n ja FINEn Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan (FINE) kanssa Talousguru-kilpailua.

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä presidentinvaalit tammikuussa 2018 toteutuivat, mutta

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

LUKION UUDET OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET. Johtaja Jorma Kauppinen Savonlinnan seudullinen koulutuspäivä Savonlinna

LUKION UUDET OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET. Johtaja Jorma Kauppinen Savonlinnan seudullinen koulutuspäivä Savonlinna LUKION UUDET OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Johtaja Jorma Kauppinen Savonlinnan seudullinen koulutuspäivä Savonlinna 3.10.2015 VN asetuksen 942/2014 valtakunnalliset tavoitteet 2 Kasvu sivistyneeksi yhteiskunnan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2015 Yleistä Vuosi 2015 oli pelastusliiton 86. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2016 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenestoinen toimintavuosi. Säätiön

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

Työsuojeluvalvojat ry:n jäsentiedote 2/

Työsuojeluvalvojat ry:n jäsentiedote 2/ 1 Kutsu Työsuojeluvalvojat ry:n vuosikokoukseen 2014 Kevät etenee varmoin askelin, ja Työsuojeluvalvojat ry:n hallitus kutsuu yhdistyksen jäseniä vuosikokoukseen. Vuosikokous pidetään Tampereella lauantaina

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi perustekstitaidot kuntoon

Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi perustekstitaidot kuntoon Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi perustekstitaidot kuntoon Minna Harmanen, minna.harmanen@hyl.fi Äidinkielen opettajain liitto ry. Helsingin yhteislyseo 2. 3.8.2011, Helsinki, Paasitorni

Lisätiedot

Lausuntopyyntö 20.12.2013. Lukiokoulutuksen yleisiä valtakunnallisia tavoitteita ja tuntijakoa valmisteleva työryhmä

Lausuntopyyntö 20.12.2013. Lukiokoulutuksen yleisiä valtakunnallisia tavoitteita ja tuntijakoa valmisteleva työryhmä Lausuntopyyntö OKM/85/040/2012 20.12.2013 Jakelussa mainituille Viite Asia OKM064:00/2012 Lukiokoulutuksen yleisiä valtakunnallisia tavoitteita ja tuntijakoa valmisteleva työryhmä Lausuntopyyntö lukiokoulutuksen

Lisätiedot

työskentelee matemaattis-luonnontieteellisen suomalaisessa yhteiskunnassa.

työskentelee matemaattis-luonnontieteellisen suomalaisessa yhteiskunnassa. TOIMINTA-AJATUS AJATUS MAOL ry on pedagoginen ainejärjestö, joka työskentelee matemaattis-luonnontieteellisen kulttuurin ja osaamisen puolesta suomalaisessa yhteiskunnassa. 18 LIITTOKOKOUS kerhojen edustajat

Lisätiedot

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011 Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry Vuosikertomus 2010 Yleistä Toiminnan tarkoitus Tukea yhdessä Lihastautiliiton kanssa neuromuskulaarisia tauteja sairastavien ja

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

Automaatioseura - Voimalaitosjaos FSA Energy

Automaatioseura - Voimalaitosjaos FSA Energy TOIMINTAKERTOMUS KAUDELLE 2010 2011 1. Johtokunnan toiminta ja kokoonpano Johtokunta kaudella 2010 2011 Pasi Airikka Metso Automation Oy Puheenjohtaja läsnä 5 kokouksessa Jaakko Karkila Metso Endress+Hauser

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2014 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009-10. Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä. 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano. 3. Kokoukset. 4. Työryhmät. 5.

TOIMINTAKERTOMUS 2009-10. Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä. 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano. 3. Kokoukset. 4. Työryhmät. 5. TOIMINTAKERTOMUS 2009-10 Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano 3. Kokoukset 4. Työryhmät 5. Lausunnot 6. Viestintä ja markkinointi 7. Retket, koulutukset ja virkistäytyminen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,

Lisätiedot

Tavoite Keskeiset toimenpiteet Mittarit/Arviointi Vastuu

Tavoite Keskeiset toimenpiteet Mittarit/Arviointi Vastuu LIIKUNNAN JA TERVEYSTIEDON OPETTAJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1. Liiton uuden strategian mukaiset valinnat 2. Vuoden 2016 toiminnan tärkeimmät tavoitteet Tavoite Keskeiset toimenpiteet Mittarit/Arviointi

Lisätiedot

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 6.10.2011

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 6.10.2011 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 6.10.2011 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2010 31.7.2011...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2011 2012...5 Tilinpäätös 31.7.2011...6 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2011

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. 2 (7) Yleistä Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. Lisäksi hallituksen tavoitteena oli kehittää yhdistystoimintaa

Lisätiedot

tehdä itsensä tunnetuksi aktiivisena, jäsenistään huolehtivana ja vastuunsa kantavana järjestönä.

tehdä itsensä tunnetuksi aktiivisena, jäsenistään huolehtivana ja vastuunsa kantavana järjestönä. MAOL TIEDOTTAA Liiton tavoitteena on sisäisen ja ulkoisen tiedotuksen avulla tehdä itsensä tunnetuksi aktiivisena, jäsenistään huolehtivana ja vastuunsa kantavana järjestönä. Liiton eri tiedotuskanavat

Lisätiedot

Vuosikokouspöytäkirja

Vuosikokouspöytäkirja Vuosikokouspöytäkirja RKL Naisten klubin vuosikokous 2012 Paikka: Aika: Läsnä: Hanasaaren kurssikeskus kokoustila Stig (2 krs.) lauantaina 17. marraskuuta 2012 klo 16.00 alkaen, Helena Railama, Marja Aaltonen,

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013 Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013 KAJAANIN HIIHTÄJÄT ry JOHTOKUNTA 2013 Puheenjohtaja Kauko Berg Mesiheinäntie 28 C8 87500 Kajaani puh. 0500670625 Varapuheenjohtaja Jouni Vimpari Saviniementie

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2016 Toimintakertomus 2016 Naivistien Ystävät ry Puh. 050 3132207 (pj.) c/o Naivistit Iittalassa Hollajantie 2 14500 Iittala www.naivistienystavat.fi naivistienystavat@gmail.com rek 14.5.2012. No: 207.968.

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2014 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenes toimintavuosi. Säätiön ja

Lisätiedot

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 1. Yleistä Yhdistyksen tarkoituksena on lisätä suomenpienhevosten arvostusta ja sen käyttömuotoja, sekä turvata maahamme kehittyneen alkuperäisrodun sukujen

Lisätiedot

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 KUOPION SELKÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 2 Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 Jäsenistö Vuoden 2016 lopussa jäsenmäärä oli 386 henkilöä. Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä 30 henkilöä ja

Lisätiedot

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004 1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2017 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2017 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2017 TOIMINTAKERTOMUS 2016 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmien toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden

Lisätiedot

OPETUSALAN AMMATTIJÄRJESTÖN PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS

OPETUSALAN AMMATTIJÄRJESTÖN PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS 1 OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS Aika: Tiistai 29.3.2011 kello 18.00 Paikka: Osallistujat: Tilausravintola Piha, Tampere OAJ:n Pirkkalan paikallisyhdistys ry:n jäsenet. Paikalla oli

Lisätiedot

Muistio 1a/2014 Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunnan (JANE) kokous

Muistio 1a/2014 Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunnan (JANE) kokous Muistio 1a/2014 Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunnan (JANE) kokous Aika Torstai 16.1.2014 klo 16 17.25 Paikka Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, maakuntasali Jakelu: Katja Asikainen pj (x) Tommi

Lisätiedot

Sirpa Paatero /sd Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Tuula Kulovesi valiokuntaneuvos. 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 12 jäsentä.

Sirpa Paatero /sd Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Tuula Kulovesi valiokuntaneuvos. 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 12 jäsentä. TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 109/2010 vp Perjantai 10.12.2010 kello 11.00-12.35 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Mauri Salo /kesk (1 3, 4 osittain) jäs. Hannu Hoskonen /kesk (1 11, 12 osittain, 13 ) Harri

Lisätiedot

Suomalainen Klubi 26.1.2015. Jukka Heikkilä

Suomalainen Klubi 26.1.2015. Jukka Heikkilä Suomalainen Klubi 26.1.2015 Jukka Heikkilä 1 Perustettu 18.1.1944 nimellä Sotamuistoyhdistys ry. V. 1949 Sotamuseoseura ry. V. 1957 Sotahistoriallinen Seura ry. > sotahistoriallinen yleisseura Vuonna 2004

Lisätiedot

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous 11.2.2019 klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 13.10.2017 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 19.11.2017 kello 9.00. Paikka Palmgren-konservatorio Rautatienpuistokatu 7, 28130 Pori I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ 1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

Ammatillisten perustutkintojen perusteiden tarkistamistyöhön osallistuvat

Ammatillisten perustutkintojen perusteiden tarkistamistyöhön osallistuvat Ammatillisten perustutkintojen perusteiden uudistaminen ja työn toteutus eri osapuolten kesken Koulutuksen järjestäjien tilaisuus 15.9.2008 Opetusneuvos Aira Rajamäki Opetushallitus aira.rajamaki@oph.fi

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 1 Toimintasuunnitelma 2014 TOIMINNAN PÄÄTAVOITE: Lastentarhanopettajien merkityksen esiin nostaminen yhteiskunnassa YHDISTYS: 1. Vaikuttaa jäsenistönsä asemaa koskevaan päätöksentekoon, työolosuhteisiin

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY HALLITUS Rauno Veijanen jatkoi yhdistyksen puheenjohtajana ja Pasi Juuti sihteerinä. Varapuheenjohtajana toimi Hannele Rintavaara

Lisätiedot

Koululaisten oma yhteiskunta

Koululaisten oma yhteiskunta Koululaisten oma yhteiskunta Taloudellinen tiedotustoimisto TAT ry Nuorelle tietoa ja positiivisia kokemuksia työelämästä Nuorille työelämä-, yrittäjyys- ja talousvalmiuksia Työelämäyhteistyö osaksi suomalaista

Lisätiedot

Peruskoulun ja lukion OPS Maailman osaavin kansa 2020. Johtaja Jorma Kauppinen Opsian KuntaKesu-tilaisuus Joensuu 15.1.2015

Peruskoulun ja lukion OPS Maailman osaavin kansa 2020. Johtaja Jorma Kauppinen Opsian KuntaKesu-tilaisuus Joensuu 15.1.2015 Peruskoulun ja lukion OPS Maailman osaavin kansa 2020 Johtaja Jorma Kauppinen Opsian KuntaKesu-tilaisuus Joensuu 15.1.2015 Maailman osaavin kansakunta 2020 1/2 - Poliittinen tavoite mitä tarkoittaa? Millä

Lisätiedot

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2013 Vuosi 2013 Vuosi 2013 oli yhdistyksen 76. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2013-31.7.2014 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 4 4. Toiminta... 5 5. Talous...

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2015 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 22.5.2017 klo 12.00 (mahdollisuus oppilaitoslounaaseen klo 11.15 11.50) Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 32, Tampere

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ Vuosi 2012 oli Palotutkimusraati ry:n kahdeskymmenesensimmäinen toimintavuosi rekisteröitynä yhdistyksenä. Yhdistys jatkaa vuonna 1982 perustetun Palotutkimuksen

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 1(6) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2011 Versio 1.0H Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 2(6) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT... 3 1.1

Lisätiedot

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET I O L U K I OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET Jarmo Koskimaa 29.09.2011 OLARIN KOULU JA KOTI -YHDITY R I N K U J A 2 Olarin koulu ja koti yhdistyksen 21. toimintavuosi käynnistyy Tervetuloa vuosikokoukseen!

Lisätiedot

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Suomen hydrologian yhdistys (SHY) VUOSIKOKOUS 15.5.2014 klo. 17.30-18:43 Suomen ympäristökeskus, Mechelininkatu 34a, Helsinki Läsnäolijat: Johanna Korhonen, Hannu Marttila, Harri Koivusalo, Ari Jolma,

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo.

Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo. JÄSENTIEDOTE 2006 Sisältö Seuran yhteystiedot 1 FCES 07 Kahdeksannet ympäristötieteen päivät Mikkelissä 2 Vuosikokouksen pöytäkirja 3 Toimintakertomus vuodelta 2005 5 Toimintasuunnitelma vuodelle 2006

Lisätiedot

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry Toimintakertomus 2015 Sisällys 1. Yhdistyksen tarkoitus 1 2. Hallitus 1 3. Yhdistyksen kokoukset 1 4. Toiminta 2 5. Tiedottaminen 2 6. Talous 3 1 1. YHDISTYKSEN

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070

Lisätiedot

Toimintakertomus

Toimintakertomus TOIMINTAKERTOMUS Suomen Jet Sport Liitto ry Pajukuja 4, 29100 Luvia www.sjsl.fi Toimintakertomus 1.10.2017 30.09.2018 YLEISTÄ Suomen Jet Sport Liitto ry:n virallinen rekisteröintipäivämäärä on 07.10.1987.

Lisätiedot

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta

Lisätiedot

AVOIMEN AMK: N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2019 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AVOIMEN AMK: N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2019 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 1 AVOIMEN AMK: N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2019 TOIMINTAKERTOMUS 2018 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Tavoitteiden ja teemojen mukainen toiminnan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot