Solmuja. retkille. 1 Ulkosorkka. 2 Polvikytky. Telttanaruja jouduin sitomaan läpi vuoden varsin usein ja siihen käytin ulkosorkkaa.
|
|
- Oskari Ahonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1
2 Telttanaruja jouduin sitomaan läpi vuoden varsin usein ja siihen käytin ulkosorkkaa. 1 Ulkosorkka Ulkosorkalla sidoin peräkärryn kuormaköydet ja kiinnittelin pysyvät köydet veneeseen, kanoottiin ja koskenlaskuveneeseen. 2 Polvikytky Solmuja retkille Polvikytkyä käytin, kun piti saada aikaiseksi pitävä mutta nykäisemällä aukeava solmu. 68 ERÄ Vaeltaja 4/2004
3 Jokainen vaeltaja on iltanuotiolla törmännyt solmurastia pitävään rikkiviisaaseen niksiviikariin, joka osaa ulkomuistista maailmanhistorian sata tärkeintä solmua eri versioineen. Me yritimme tutkia millä solmuilla selviää retkellä, kalassa, metsällä, vesillä ja kallioilla. T EKSTI JA KUVAT P ANU P OHJOLA P IIRROKSET J UKKA N UUTILA Pistin vuoden ajan muistiin tilanteet, joissa itse tarvitsin solmua ja mitä solmua käytin. Sen jälkeen purin tämän epätieteellisen aineiston ja katselin solmukirjoista hyviä vaihtoehtoja omille ratkaisuilleni. Samalla tuli tarkistettua solmujen nimet. Päätarkoitus oli kuitenkin keventää turhat pois myös tietopuolen reissurepusta. Kiinnitys lenkkiin Telttanaruja jouduin sitomaan läpi vuoden varsin usein ja siihen käytin ulkosorkkaa. Samalla solmulla sidoin peräkärryn kuormaköydet ja kiinnittelin pysyvät köydet veneeseen, kanoottiin ja koskenlaskuveneeseen. Ulkosorkkaa käytin myös näiden kulkuneuvojen sitomiseen pidemmäksi aikaa paikoilleen esim. laituriin. Ulkosorkan voi tehdä yhdellä kädellä ja se kestää aukeamatta kovankin vedon ns. aktiivisesta päästään. Ulkosorkkia on paras tehdä ainakin kaksi peräkkäin ja kolmas kerta toden sanoo. Tämä solmu on myös helppo aukaista ja varmistaa. Polvikytkyä, jota ennen kutsuin liekasolmuksi, pidin ulkosorkan sukulaisena kunnes solmukirja oikaisi luuloni. Tätä näppärää solmua käytin vetokoiravaljakon kiinnittämiseen parkkitolppaan sekä hevosen sitomiseen liekaan. Myös repun naru meni lähes automaattisesti kiinni samalla solmulla. Polvikytky on helppo tekaista ja vetäistä auki, joten sitä käytin eniten lähes joka paikkaan. Sen voi vielä varmistaa joko pujottamalla köyden pään lenkistä läpi tai tuplaamalla solmun. Tuplatun polvikytkyn saa yhdellä kädellä auki vapaasta päästä vetämällä, mutta se ei aukea kovastakaan vedosta kiinnityskohteeseen menevän Ulkosorkalla tein myös pysyvämmät sidokset moniin eri paikkoihin. Ulkosorkka kestää kovankin vedon ns. aktiivisesta päästään, mutta se on helppo aukaista. Ulkosorkkia on paras tehdä ainakin kaksi peräkkäin ja kolmas kerta toden sanoo. pään suuntaan. Näin se soveltuu moneen tilapäistä kiinnittämistä vaativaan paikkaan. Kiinnitys tolppaan Siansorkkaa käytin kelkkalavetin ja kaverien kulkuneuvojen kiskomiseen irti lumesta, hajonneen moottorikelkan vetämiseen ja asiakkaiden hinaukseen kajakilla tai kanootilla. Polvikytky on helppo tehdä ja vetäistä auki, joten sitä käytin eniten lähes joka paikkaan. Solmun voi vielä varmistaa joko pujottamalla köyden pään lenkistä läpi tai tuplaamalla solmun. 3 Siansorkka Siansorkan saa helposti auki vedon jälkeen varsinkin silloin, kun on kietaissut köyden kerran pari vetokoukun ympäri ennen solmun tekemistä. Toimi myös kuormaliinassa, jota usein joutui käyttämään hinausköytenä. Meloessa käytin pussitettua 10 m heittoliinaa myös hinausköytenä. Toinen pää kiinni hinattavan kulkupeliin polvikytkyllä ja toinen pää omien melontaliivien hätälaukaistavan hinausvyön sulkurenkaaseen siansorkalla ja hyvin toimi. Solmun kohtaa köydessä voi säätää avaamatta solmua. Löysäät vain solmun lenkkejä ja pujotat köyttä tarvittavaan suuntaan. Kun köyteen tulee veto, kiristyy solmu takaisin pitäväksi. Tämä on hyvä ominaisuus myös silloin, kun joutuu varmistamaan itsensä tiettyyn paikkaan tai mitoittamaan köyden määrämittaiseksi. Siansorkka on pitävä, tuli veto kumpaan suuntaan hyvänsä. Perinteisesti siansorkalla on kiinnitetty laivoja ja veneitä laituriin, mutta sen voi sitaista vaikka leivonpään sijaan riiputettavan eläimen jalkaan tai porttiin lukoksi. ERÄ Vaeltaja 4/
4 Solmuja retkille 4 Puolisiansorkka Perinteisesti siansorkalla on kiinnitetty laivoja ja veneitä laituriin, mutta sen voi sitaista vaikka leivonpään sijaan riiputettavan eläimen jalkaan tai porttiin lukoksi. Varmistus Siansorkan kevennettyä mallia puolisiansorkkaa eli HMS-solmua käytin jarrusolmuna. Se toimii molempiin suuntiin, joten sillä voi varmistaa ylöspäin sekä laskea taakkoja. Seuraavaksi esiteltävää prusikia jalkalenkkinä käyttäen puolisiansorkalla voi myös nostaa kevyitä painoja. Tätä solmua on ennen käytetty kaverin varmistamiseen ylöspäin kiivetessä. Sen avulla on valjaiden tultua myös laskeuduttu sulkurenkaan ja köyden avulla. Näin solmittu köysi kiertyy sulkurenkaassa tai tolpassa itsensä ympäri, joten siitä syntyy jarrukitkaa. Puolisiansorkka aiheuttaa köyteen kierrettä, mutta sen parhaana puolena pidän sitä, 5 Prusik Puolisiansorkalla solmittu köysi kiertyy sulkurenkaassa tai tolpassa itsensä ympäri, joten siitä syntyy jarrukitkaa. että varmistamiseen ei tarvita mitään erikoisvälineitä. Sileä kiinnityslenkki ja köysi riittävät. Esim. veneen laskun jarruttelu ja jopa pysäytys käy tällä solmulla. Prusik kulkee ja kiinnittyy. Kattoremontti toi tarpeen varmistaa itseään korkeuksissa, joten lainasin tähän käyttöön kitkasolmua köysitoimintahommista. Varmista kuitenkin kiinnityspisteen kestävyys ja käytä umpinaista lenkkiä tai tolppaa, jotta köysi ei luiskahda pois. Prusik kulkee ja kiinnittyy Kattoremontti toi tarpeen varmistaa itseään korkeuksissa, joten lainasin tähän käyttöön kitkasolmua köysitoimintahommista. Kitkasolmu tehdään paksumman köyden ympärille lenkiksi solmitusta narusta. Narun tulee kestää raavaan miehen luiskahdus, joten parasta on käyttää 5 7 mm paksua kiipeilykäyttöön suunniteltua ns. apunarua. Kiipeilytarvikeliikkeet tuntevat myös termin prusiknaru. Itse käytän sellaista apunarua, jonka kestävyydeksi valmistaja lupaa vähintään 400 kg. Lenkki solmitaan perinteisesti tuplakalastajansolmulla, mutta en ole ainakaan vielä keksinyt syytä, miksei myös läpi pujotettua kahdeksikkoa voisi käyttää. Sopiva lenkki tulee noin 140 cm pitkästä narusta. Kitkasolmujakin on monenlaisia, mutta helpoin tehdä vaikka yhdellä kädellä on prusik. Lenkki asetetaan köyden päälle poikittain ja pyöritetään sen ympäri kolmesti, jolloin pyöritettävä pää menee joka kierroksella lenkin sisäpuolelta läpi. Solmu muotoillaan niin, että kierrokset ovat siististi vierekkäin. Lopuksi solmu kiristetään. Lenkin päähän voi nyt ripustautua. Solmu pureutuu painon alla köyteen ja lukkiutuu siihen. Jos ei lukkiudu, niin lisätään kierroksia. Kun paino hellittää, voi solmua liikuttaa. Kahdella tällaisella voi nousta ja laskeutua köyttä pitkin siirrellen painoa toiselta toiselle ja aina vapaata pätkää kerrallaan liikuttamalla. Taljasysteemissä solmua voi käyttää lukkona. Yksinkertaisin käyttö on varmistusköydessä edestakaisin liikkuminen. Muista kuitenkin, että työmailla tulee asetusten mukaan käyttää erikseen tähän käyttöön suunniteltuja ja katsastettuja suojaimia. Jatkokset ynnä muut Yleensä jokaisella tulee eteen tarve liittää erilaisia hihnoja, köysiä ja naruja toisiinsa. Tähän käytin neljää solmua, mutta kyllä yhdelläkin pärjää. Saman paksuiset köydet kiinnitin satunnaisesti merimiessolmulla ainakin silloin, kun liitoksen kohtaa piti pystyä säätämään. Solmuoppaissa kehotetaan liittämään narut ja köydet toisiinsa tuplakalastajansolmulla, olivatpa liitettävät sitten yhtä paksuja tai eri paksuisia. Helppo ja hyvä solmu se onkin, mutta lopputulos on paksu ja kömpelö. Solmu voi myös löystyä, mikäli veto on nykivää. Toisaalta taas vedon alla se kiristää itse itseään. Hihnoja, mm. sähköaitanauhaa ja monta kertaa narujakin, jatkoin liinasolmulla, joka tunnetaan myös naulasolmuna. Tässä solmitaan toiseen hihnaan tavallinen solmu ja toinen pujotetaan samaa reittiä, mutta vastasuunnasta. Vähän helpompi tehdä kuin läpi pujotettu kasi ja kuluttaa vähemmän pituutta solmittavista, mutta ei ole yhtä idioottivarma. Kaikki edellä luetellut voi korvata kahdeksikolla, jolla on kaikki muiden hyvät ominaisuudet, mutta lisäksi se on sulavalinjainen ja löystymätön. Toiseen jatkettavaan tehdä normaali kahdeksikko, joka jätetään kiristämättä. Toinen pujotetaan vastaan samaa reittiä. Solmu muotoillaan ja kiristetään, jonka jälkeen se on valmis. Köysityöhommissa lähinnä asiakkaiden temppuiluja var- 70 ERÄ Vaeltaja 4/2004
5 Hyvän köyden rakenteessa on sisällä useista ohuista säikeistä koostuva ydin ja päällä suojaava kuori eli mantteli. Tällainen köysi ei hevin kerralla katkea. Oikeastaan vain silloin, kun kovassa vedossa olevaa köyttä hieraisee jokin terävä, voi tapahtua nopea katkos. Tylsäkin puukko painuu pingotettuun köyteen kuin voihin. Kunnon köyden vetokestävyydestä voin kertoa seuraavan epätieteellisen rasituskokeen tulokset. Linkosin viime talvena ratsastuskenttää ja päätin aukaista kentän toiseenkin päähän tien. Pukkasin pikkutraktorini kentältä alas niin että lumi pölisi. Hyvin pompattiin jopa pienen ojan yli alamäkeen. Mutta takaisin tullessa renkaat upposivat ojaan ja linko jäi hangelle kannattamaan traktoria. Korjausliike oli perisuomalainen eli talla pohjaan. Tuloksena oli lumen pöllyäminen lingon alle ja traktorin vajoaminen entistä pahemmin. Puolen tunnin lapiointi rysäytti koneen vain syvemmälle. Kaivelin esiin käytöstä poistetun 20- metrisen joustamattoman kiipeilyköyden. Valmistajan lupaama vetolujuus oli kymmenen vuotta ja muutamaa öljy- ja hiekkakylpyä sitten kilon paremmalla puolen. Toisen pään solmin kahdeksikolla traktorin etuakselissa olevaan, 10-millisestä plootusta tehtyyn korvakkeeseen, jonka reunat olivat pyöristämättömät. Toinen pää sitaistiin siansorkalla vanhan maasturini nokassa olevaan hinauskoukkuun. Ensimmäinen veto vain huojautti traktoria. Siitä suivaantuneena ajoin kulkupelien nokat vastakkain, kieputin köyden traktorin nokan alle kerälle ja hyppäsin maasturin rattiin. Neliveto hitaalle, pakki päälle ja talla pohjaan. Köyden kiristyttyä tuntui kauhea tärähdys ja kuului rysähdys, auto pysähtyi hetkeksi, mutta sitten havaitsin lingon ja reilut kaksi tonnia painavan traktorin liitelevän hangen pinnalla kuin pääskysen. Noin viiden metrin matkalla yhdistelmä ei näyttänyt osuvan maahan lainkaan. Kun rytinä loppui totesin maasturin päässeen eroon noin kilosta ruostetta, mutta traktorille ei ollut käynyt kuinkaan. Köysi oli täysin kunnossa. Solmuja ei kyllä olisi aukaissut Aleksanteri Suurikaan. Hyvän köyden rakenteessa on sisällä useista ohuista säikeistä koostuva ydin ja päällä suojaava kuori eli mantteli. Kuvan pätkä on säästetty muistoksi jännistä hetkistä Korouoman Mammuttiputoukselta. Löin hakun läpi köydestä n. 12 metrin korkeudessa. Köysissä on eroja Laatuköysissä voi tämän perusteella päätellä olevan vähintäänkin vakuuttavat marginaalit kestävyyssuosituksissa. Auton vauhti oli tuolloin lähellä 20 km tunnissa ja paritonninen traktori melkein metrisessä montussa. Mitä lie riuhtaisu kiloina, mutta omista hampaista meinasivat paikat irrota. Köyden hankinta Kiipeilytarvikeliikkeistä saa kunnon nailonköysiä, joiden paksuus on nykyisin 10 mm luokkaa. Painoa metriä kohden on noin 70 grammaa. Vaelluksillakin voi tarvita köyttä vesistöistä ja maastosta riippuen. Alle 20-metristä ei kannata mukanaan kantaa edes Suomessa ja meitä mäkisemmässä maastossa tarvitaan vähintään 30 m köysi. Satunnaista, tosin juuri silloin huutavaa pulaa varten ei 1,5 2 kg köyttä viit- Kuvassa lila köysi on 10,5 mm dynaaminen eli joustava köysi. Valkoinen on yhtä paksu staattinen eli joustamaton köysi ja ohut punainen on prusik -apunaru. si kanniskella. Apuköyden tai vuoristovaellusköyden nimellä myydään 8-millistä köyttä, jonka paino putoaa 20 m pätkällä kilon tienoille. Sain hankittua omille keikoilleni karmean kalliin dyneemaköyden. Se on varsin ohut, noin 6 mm, ja erittäin kevyt, n. 20 m pätkä painaa muutaman sata grammaa, vaikka vetolujuus on kg. Veneliikkeistä saa saman hintaluokan kevlarköysiä, jotka voivat olla vieläkin lujempia. Tämän dyneemaköyden lisäksi mukanani on muutama metri 4 mm (vetolujuus 400 kg) apunarua esim. prusikeihin ym. sidontaan, jotta ei tarvitse kallista köyttä lyhennellä. Dyneema on hintavuutensa lisäksi herkkää tuhoutumaan lämmöstä. Saattaa siis olla järkevintä ostaa 20 m noin 7 mm apunarua ja hyväksyä se, että moinen naru kestää vain noin 800 kg. Tämä piisaa kyllä vaelluskäytössä Suomessa lähes joka paikassa. Muista, että vaikka rautakaupan köydet ovat kevyitä ja halpoja, ovat ne myös kestävyydeltään korkeintaan 3 mm kiipeilykäyttöön tarkoitetun apunarun luokkaa. Köyden käsittely Köysi säilytetään ilmavasti vyyhdettynä valolta ja liuottimilta suojatussa lämpimässä tilassa. Köyden päälle ei saa koskaan tallata, koska näin voidaan painaa hiekanjyviä tai muuta epäpuhtautta kuoren läpi ytimeen. Pieni kvartsihiekkakide pyörähtelee ilosta kiljuen mikroskooppisten nailonsäikeiden sisällä syöden itselleen mukavan pesän ja samalla ehkä köyden poikki. Likaisen köyden voi pestä lämpimässä vedessä huljuttelemalla. Käyttöikä määräytyy käytön kovuuden mukaan. Kuvaamani traktorin kiskaisun jälkeen tuliterän köydenkin takuu on ohi, pienempikin rysäys riittää. Suurin osa köysistä kestää 6 10 ihmisen putoamista. Aikaisemmin kolmea vuotta vanhempaa köyttä ei saanut käyttää turvaköytenä, vaikka se olisi ollut käyttämätön. Nyt on valmistajien suosituksia hiissattu vähän ylöspäin. Köyden virheettömyys tulee kuitenkin aina tarkistaa lappamalla se läpi ennen käyttöä. ERÄ Vaeltaja 4/
6 Solmuja retkille 6 Kahdeksikko Kahdeksikko on kiipeilyssä perussolmu, koska se ei aukea itsestään. Köysityöhommissa lähinnä asiakkaiden temppuiluja varmistaessani käytin eniten juuri kahdeksikkoa. kenenkään henki ollut solmun varassa. Mitä opin Kahdeksikko nousi omassa käytössäni monipuolisimmaksi solmuksi, joka mielestäni kannattaa opetella ehdottomasti. Tämän lisäksi on hyvä osata varmistussolmut eli puolisiansorkka ja prusik esim. vesistön ylityksiä varten. Siansorkka, polvikytky ja liinasolmu helpottavat muuten hommia. Leivonpää syntyy joskus itsestään esim. kasia käytettäessä, mutta ei sitä tarvitse erikseen opetella. Ulkosorkka on hyvä solmu, mutta miltei aina sen voi korvata joko kasilla tai polvikytkyllä varsinkin tuplattuna ja varmistettuna. Käyttämistäni solmuista tuplakalastajasolmu, merimiessolmu ja alppiperhonen ovat korvattavissa muilla solmuilla. Kolmella solmulla pärjää siis pitkään, kuudella lähes aina ja yhtätoista enempää en käyttänyt koko vuonna. Tai tusinaa oikeastaan, pitihän niitä kengännauhojakin solmia yhtenään. mistaessani käytin eniten juuri kahdeksikkoa. Tuplakahdeksikolla tein silmukan hihnaan tai köyteen ja naruun, jopa siimaan vieheen kiinnitystä varten. Tässä solmussa piilee paljon käyttömahdollisuuksia, joten se siirtyi hiljalleen yleissolmuksi moneen muuhunkin hommaan. Kahdeksikko on kiipeilyssä perussolmu, koska se ei aukea itsestään. Se ei myöskään heikennä köyden tai siiman kestävyyttä kuin parikymmentä prosenttia, eikä luista liukkaassakaan köydessä, kun vain vapaata päätä on jätetty noin kymmenen kertaa köyden paksuuden verran. Kahdeksikon saa myös auki, mikäli sitä ei ole kiskottu esim. henkilöautolla kireäksi. Huonona puolena on tekemisen hitaus ja vaatimus huolellisesta muotoilemisesta ja kiristämisestä. Kun oikein tiukille vedetään, niin kahdeksikolla voi tehdä myös liitokset köysiin ja hihnoihin. Yleensä sillä tehdään kiinnityslenkit köydenpäähän. Sillä voi myös sitoa köyden lenkkiin tai tolppaan. Eläintä sillä ei pidä kiinnittää, koska hätääntyneen eläimen irrottaminen tästä solmusta onnistuu nopeasti vain teräaseella. Kahdeksikon lenkin voi pujottaa vyötärölle varmistukseksi ja kasilenkkejä hyväksi käyttäen voi tehdä vaikka narutikkaat. Sillä kiinnitetty telttanaru pysyy varmasti. Kasisolmu ei kuitenkaan kestä kovaa vetoa kolmeen suuntaan. Eli jos sillä sitaisee lenkin keskelle köyttä ja veto on molemmista päistä köyttä ja lenkistä, se alkaa mennä mykkyrälle. Alppiperhosta, joka kestää vetoa kolmeen suuntaan, käytin pari kertaa lossausköydessä. Siinä kumivene oli kiinni keskellä köyttä ja toisesta päästä jarrutettiin ja toisesta ohjailtiin ja kiskottiin venettä ohi kivien. Tästäkin olisi kyllä kasilla selvitty, koska siinä tilanteessa ei Tuplakahdeksikolla tein silmukan hihnaan tai köyteen ja naruun, jopa siimaan vieheen kiinnitystä varten. Muotoilemalla pyritään välttämään solmussa sellaista tilannetta, että solmittavat ylittävät toisensa kohdassa, josta solmu kiristyy. Näin vältetään epätasainen kiristyminen ja solmittavien mahdollinen katkeaminen toisiaan vasten hankautuessaan. Valmis kahdeksikkosolmu. Solmun teko 1. Solmiminen. Solmittava pujotellaan opitun/ohjeen mukaisesti oikeata reittiä. 2. Muotoileminen. Pyritään muotoilemalla välttämään solmussa sellaista tilannetta, jossa solmittavat ylittävät toisensa kohdassa, josta solmu kiristyy. Näin vältetään epätasainen kiristyminen, jota on vaikea avata, ja solmittavien mahdollinen katkeaminen toisiaan vasten hankautuessaan. 3. Kiristäminen. Solmu kiristetään niin lujaksi kuin käsin saadaan, näin muoto ei pääse muuttumaan solmun kiristyessä käytössä vielä itsekseen. 4. Tarkistaminen. Ennen käyttöä solmu ja sen muotoilu on aina tarkistettava. Muista jättää myös varmistuspää (10 x solmittavan paksuus). 5. Aukaiseminen. Tiukan solmun saa auki, kun sitä leipoo lujasti kämmenten välissä. Paksumpia solmittavia voi hieroa myös puhtaalla kengänpohjalla vaikkapa kiveä vasten. 72 ERÄ Vaeltaja 4/2004
Melojan pieni solmuopas. Johdanto. Köysimateriaali. Solmun sitominen. Timo Kiravuo kiravuo@iki.fi
Melojan pieni solmuopas Timo Kiravuo kiravuo@iki.fi Johdanto Meloa voi solmuja osaamatta, mutta osaamalla muutaman perussolmun hän pärjää paremmin. Teltan saa kireäksi, pyykkinaru ei romahda, unohtunut
Kiinnittäytyminen, solmut. Käytännön veneilykurssi 12.3.2015
Kiinnittäytyminen, solmut Käytännön veneilykurssi 12.3.2015 KIINNITYSVÄLINEET Köysimateriaalit Kiinnitysköyden tulee olla joustava. Se voi olla joko kelluva (polypropeeni) tai uppoava (kumipunoksella varustettu
Parolan Rottinki Oy www.parolanrottinki.fi myynti@parolanrottinki.fi HITSAAJANTIE 3, 13720 PAROLA, PUH. (03) 637 2199
Riippukeinun ohje / Rottinkituotteiden yleiset kunnossapito-ohjeet: Yleistä: Rottinki on ekologinen valinta. Rottinkipalmut suojelevat metsiä joissa ne kasvavat, sillä palmujen keruu tarjoaa vaihtoehdon
5. Tuo siima viimeisen lenkin sivussa olevan helmen läpi ja pujota 3 helmeä. Muodosta lenkki kuvan mukaan. Tutustu. Innostu. Luo!
1 Ystävään tarvitset: 90 kpl pyöreitä, heijastavia helmiä yhtä kokoa (mallissa 8 mm) 3 kpl isompia, pyöreitä heijastavia helmiä (mallissa 10 mm) 5 m siimaa 0,3-0,4 mm 60-80 cm 1 mm puuvillanyöriä pyöriväkantainen
Double-Links -lenkit ovat innovaatio 1900-luvun lopulta. Lisätiedot Tmi Workenter, workenter @ netti.fi. Double-Links. Yksi tuote satoja käyttötapoja!
Double-Links Yksi tuote satoja käyttötapoja! Double-Links -lenkkien ideana on, että tuplakierros ranteen ympärillä pitää lenkit kätevästi mukana ja helposti käyttöön otettavina. Alun perin keksijä Jarmo
Spinnupurjehduksen perusteet. Teekkaripurjehtijat Ville Valtonen ville.valtonen@tkk.fi 0407240098
Spinnupurjehduksen perusteet Teekkaripurjehtijat Ville Valtonen ville.valtonen@tkk.fi 0407240098 Mikä ihmeen spinnu? Symmetrinen vapaasti lentävä myötätuulipurje Yleensä paljon kokoa Paljon voimaa Paljon
Asennusohje. Fast Trac jääketjut
Asennusohje Fast Trac jääketjut Arvoisa lukija Tämä kirja sisältää ohjeet TRYGG Fast Trac jääketjujen asentamiseksi. Noudata aina näitä ohjeita, kun asennat jääketjut ensimmäisen kerran traktorin pyöriin.
Kuljeta ja siirrä kaapelikelat oikein
Kuljeta ja siirrä kaapelikelat oikein Kaapeli on arvokas tuote. Kaapelin kuljetuspakkaus on yleensä kela. Paksut laipat voivat vaikuttaa särkymättömiltä, mutta yli neljä tonnia painava kela on suhteellisen
Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla
Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla (voit käyttää peiliä apunasi harjoitellessasi sidontaa) 1.
Turvallisuus. Asennuksessa tarvittavat työkalut. Kuomun asentamisessa tarvitaan kaksi (2) henkilöä.
Kuomun asennusohje Turvallisuus Kuomun asentamisessa tarvitaan kaksi (2) henkilöä.! kuomun nostaminen, siirtäminen ja kääntäminen kevennysjousien asentaminen tuulihaan asentaminen varmistettava peräkärryn
verhopalvelu.fi Integroidun säätimen asennus hyvin tilaa (MSE) väliasennus verhopalvelu.fi
Integroidun säätimen asennus hyvin tilaa (MSE) väliasennus Integroidun säätimen asennuksen itsekorjausopas: Step1 Tarvitseeko valkoista säädintä säilyttää? Vastaus: Mikäli muuttaa kaihtimen tulevaisuudessa
Onnittelut purjeavusteisen Aquajak Windseeker -kajakin hankinnasta!
Onnittelut purjeavusteisen Aquajak Windseeker -kajakin hankinnasta! www.aquajak.fi info@aquajak.fi Aquajak Windseeker on tarkoitettu matkamelontaa harrastaville retkeilijöille ja tavallisille melojille,
906 Ohjeita käyttäjälle
1 Paino: n. 3 kg Tilavuus: n. 85 l Materiaali: PUR-polyesteri Runko: DUR -alumiinia Väri: oliivinvihreä Savotta 906 sopii leveytensä ja rakenteensa puolesta kaikille ruumiinrakenteille. Rinkassa on portaaton
ELKA STAGE 5 MTB ISKUNVAIMENNIN SÄÄTÖOHJE
ELKA STAGE 5 MTB ISKUNVAIMENNIN SÄÄTÖOHJE 1. PAINUMA 2. ULOSVAIMENNUS 3. HIDAS SISÄÄNVAIMENNUS 4. NOPEA SISÄÄNVAIMENNUS 5. MITÄ ISKUNVAIMENNIN ON 6. HIDAS vs NOPEA SISÄÄNVAIMENNUS 1. PAINUMAN ASETTAMINEN
2. Pujota alkuun 2 siemenhelmeä ja kiinnityshelmi niiden väliin kuvan mukaan.
1 Säihkyvän kaulakorun teet näistä: Putkihelmiä 20-30 mm (mallikorussa 25 mm pituisia putkia 24 kpl mustia ja 24 kpl kullanvärisiä) alle 5 g 8/0 siemenhelmiä (mallikorussa 48 kpl opaakkeja mustia) 0,35
FOCUS 650 KÄYTTÖOHJE
FOCUS 650 KÄYTTÖOHJE Oikeus teknisiin muutoksiin pidätetään Z oom työtelineet ovat paljon enemmän kuin pelkkä työteline. Telineen kiinniytspaloja voidaan liikuttaa portaattomasti pöytäurissa ja pöydän
Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2014 VilliHelmi Oy
1 Säihkyvän kaulakorun teet näistä: Lajitelma erilaisia helmiä makusi mukaan 5 g 8/0 tai 6/0 siemenhelmiä lasihelmien väriin sopien 0,45 mm koruvaijeria haluttu pituus + 15 cm korupiikkejä kolmionmuotoisia,
Kun vesillelasku alkaa lähestyä
Kun vesillelasku alkaa lähestyä Nosturin tilaus Tilaa tai sovi vesillelasku kerhon ohjeiden mukaisella tavalla. Muista, että kerhossa on monta jäsentä ja venettä joten toimi yhteisesti sovitulla tavalla.
Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2013 VilliHelmi Oy
1 Yhteen kaulakoruun tarvitset: 40 cm makeanvedenhelminauha TAI vastaava/haluttu määrä irtohelmiä 2 m valmiiksi neuloitettu helmisilkki 0,6 0,65 mm TAI paksuutta, joka mahtuu kerran helmien läpi helmilukko,
TEHTÄVÄKÄSKY Perheretki ERÄTAIDOT. Rasti 1. Tehtävä Erätulilla. Aika ja taitotehtävä
ERÄTAIDOT Rasti 1 Erätulilla Aika ja taitotehtävä Aika alkoi tehtäväkäskyn saatuanne ja katkeaa narun katketessa. Rastimies keskeyttää suorituksen viimeistään 30 minuutin kuluttua. Vartion tehtävänä on
Metsäteiden talvikunnossapito
Metsäteiden talvikunnossapito Kalvosarja pohjautuu Tuomas Villmanin Mikkelin ammattikorkeakoulussa keväällä 2007 tekemään opinnäytetyöhön. Yhteyshenkilö: Antti Korpilahti Valokuvat: Tuomas Villman Piirrokset:
Rihtausohje. J.Puhakka
Rihtausohje Pyörän vanteen pinnoitus (rihtaus) on aikaa vievä toimenpide, joka vaatii kärsivällisyyttä tekijältään. Tässä on ohje, joka toivottavasti helpottaa osaltaan työn onnistumista. J.Puhakka 1 Pinnat
Haarukkanyörin perusohje
Haarukkanyörin perusohje Mari Voipio 2008-2011 mari.voipio@lucet.fi Mari Voipio 2008-2011 Ei-kaupallinen käyttö sallittu (Creative Commons BY-ND-NC-lisenssi) 1/5 Nyörin aloittaminen Kerältä tuleva lanka
KÄYTTÖOPAS. ver. 1.2
KÄYTTÖOPAS ver. 1.2 VAROITUS Tätä tuotetta ei ole tarkoitettu alle kolme (3) vuotiaille lapsille. VAROITUS Emme kanna mitään vastuuta mahdollisista onnettomuuksista tai vahingoista, jotka johtuvat laiminlyönnistä
Tutustu. Innostu. Luo! VilliHelmi Oy
1 Alku syntyy vaikkapa näistä: Lajitelma erilaisia helmiä makusi mukaan joustolankaa ranteen pituus + 10 cm jousiklipsi riipushelmi ja maskotti/riipus tai korupiikki tarvittaessa 1 kpl avattava välirengas
Trafficars - Ruuhkaara
760104 Trafficars - Ruuhkaara 2 5 pelaajaa Ikäsuositus 5+, 8+ Peliaika 10 15 minuuttia Pelipaketin sisältö 50 autokorttia 12 erikoiskorttia ohjevihko Pelissä: Opitaan liikkumaan lukualueella 0 50. Harjoitellaan
KÄYTTÖ- JA TURVALLISUUSOHJE XRover REHA -maastopyörätuoli
matkalle, liikkeelle, keskelle elämää KÄYTTÖ- JA TURVALLISUUSOHJE XRover REHA -maastopyörätuoli XRover REHA -maastopyörätuolilla liikkuminen onnistuu monenlaisissa olosuhteissa. Työntämisen lisäksi maastopyörätuolia
Majavan metsästyksestä jousella. 2009 Suomen Jousimetsästäjäin Liitto ry
Majavan metsästyksestä jousella Mitä metsästysasetus säätää? Majavanmetsästyksestä on säädetty seuraavaa Jousen vetojäykkyys oltava vähintään 180 N eli noin 40,5 paunaa. Metsästyskärjen leikkuuhalkaisijan
PYSTYTYSOHJEET Turvaohjeet
POMPPULINNA Tässä ovat ohjeet pomppulinnan pystytykseen ja pakkaamiseen sekä säännöt pomppulinnan käyttöön. Lue ohjeet huolella läpi ennen kuin alat pystyttämään pomppulinnaa. Muista noudattaa sääntöjä,
Pieni (590) 12...20 630 20 130 70 30 50 Iso (850) 20...32 825 30 210 90 45 90
LENTON KIERREMUHVIJATKOSTEN JA ANKKUREIDEN ASENNUS Toimitustila Ellei toisin ole sovittu, jatkokset tai ankkurit toimitetaan liitoskappale valmiiksi asennettuna toiseen liitettävään tankoon ja muhvin vapaa
Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2013 VilliHelmi Oy
1 Yhteen (avain)kaulakoruun tarvitset: 1-2 m 0,6 tai 0,8 mm metallilankaa (valitse paksuus helmien reikäkoon mukaan) erilaisia ja kokoisia helmiä, riipuksia, korunosia, renkaita kalotteja, mikäli käytät
Perävaunun käyttöohje
Perävaunun käyttöohje Ennen ajoa tarkistakaa: vetolaitteen ja sen kiinnitysosien kunto perävaunun ja auton kiinnityksen varmuus, perävaunun turvavaijerin tulee olla kiinnitetty autoon valojen kunto pyörien
LAAVU portfolio 21.4.-25.4.2008. Tekijä: Henna Kangas TEVA 0710 Opettaja: Merja Heikkinen. Saamelaisalueen koulutuskeskus
LAAVU portfolio 21.4.-25.4.2008 Tekijä: Henna Kangas TEVA 0710 Opettaja: Merja Heikkinen Saamelaisalueen koulutuskeskus Aluksi Halusin alkaa tekemään laavua, koska sen tekemään oppiminen on hyödyllistä
MASADOOR. autotallinovet. Asennusohje
MASADOOR autotallinovet Asennusohje Tämä asennusohje on tehty ammattitaitoisen asentajan käyttöön. Ohjeessa on piirroksia, joissa on komponentteja, joita ei aina oveen asenneta. Ennen asennuksen aloittamista
SOLAR handy - sälekaihtimien asennusohje. Tästä pääset takuuehtoihin:
SOLAR handy - sälekaihtimien asennusohje Tästä pääset takuuehtoihin: 29.04.2015 SISÄLLYSLUETTELO HANDY-VARIAATIOT 1-5 Varoitus 2 Handy-variaatiot 1-5 3 Asennus Handy 1 5 Käyttöohje 15 Puhdistaminen 16
F2000 Karavaanimarkiisi
Asennus ja käyttöohjeet F2000 Karavaanimarkiisi Lue käyttöohjeet huolellisesti ennen käyttöä! Pakkauksen sisältö NIMIKE KUVAUS 1 Kankaan lukitustanko 2 putki 3 Vasen varsi 4 Oikea varsi 5 Seinäkiinnike
Kevyt telakka, asennusohjeet
Kevyt telakka, asennusohjeet Alutrack kevyt telakka 10 17,5 m TELAKKAPAKETIN SISÄLTÖ 9,4 m 11,75 m 14,1 m 16,45 m 2,35 m kiskoja 8 10 12 14 Kiinnitysputkia 4 5 6 7 Liitoslevyjä 12 16 20 24 Liitoskappaleita
DOG HELPPOA LIIKKUMISTA
DOG 2014 HELPPOA LIIKKUMISTA Croozer korkealaatuinen, älykäs kuljetusratkaisu ulkoilua ja pyöräilyä harrastaville, jotka haluavat elää elämänsä spontaanisti ja yksinkertaisesti. Croozer-kärryillä voit
Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden
Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun
Kpl 2: Vuorovaikutus ja voima
Kpl 2: Vuorovaikutus ja voima Jos kaksi eri kappaletta vaikuttavat toisiinsa jollain tavalla, niiden välillä on vuorovaikutus Kahden kappaleen välinen vuorovaikutus saa aikaan kaksi vastakkaista voimaa,
Tutustu. Innostu. Luo! VilliHelmi Oy
1 Yhteen rannekoruun tarvitset: 50 70 kpl n. 4-10 mm erilaisia tsekkiläisiä lasihelmiä, metallihelmiä ja lamppuhelmiä. 5g 10/0 tsekkiläisiä siemenhelmiä n. 100 kpl 4 mm tsekkiläisiä kristallibiconeja kuparinväristä
Puiset taljani. Miksei puusta?
Puiset taljani On vaikeaa päättää, onko työ omavaraistaloudessa kevyttä vai raskasta. Mielestäni työn kuormitustapa muistuttaa enemmän pitkänmatkanjuoksua kuin painonnostoa. Olen itse kevytrakenteinen
20. PAKKAUSTARVIKKEET
20. PAKKAUSTARVIKKEET ECOSTRAP / ECOLASH WG-NAUHAT MUOVI- / TERÄSVANTEET MUOVIVANNETYÖKALUT TERÄSVANNETYÖKALUT KELAVAUNUT LUKOT VANTEILLE KIRISTEKALVOT, TEIPIT YM. VAA AT 20 ECOSTRAP JA ECOLASH KERTASIDONTAJÄRJESTELMÄ
Baletin. kärkitossujen. nauhoitusohjeet.
Baletin kärkitossujen nauhoitusohjeet www.tanssiina.fi Johdanto Monet, erityisesti äitipuoleiset henkilöt, ovat tulleet kysymään kärkitossuja tyttärilleen hankkiessaan, kuinka tossujen nauhat ommellaan.
Stopperi-/tukipalkki kestopuuta 50x100 mm 2 kpl 2490 mm (mitta aina sama)
Sivu 1 / 5 KÄYTTÖ JA ASENNUS Kiitos, että valitsit laadukkaan suomalaisen Basketbuoy poijukorin. Poijukori sopii enintään 2,2 m leveiden ja moottorin kanssa enintään 800 kg painavien veneiden kiinnitykseen.
MÖKKILAITURIT. Pikku-Näpsä. Näpsä. Iso-Näpsä. Iso-T. Pituus: 4,1m Ponttonikantavuus: 340kg Elementtejä: 2 Hinta: 695 euroa
LAITURIMALLISTO MÖKKILAITURIT Pikku-Näpsä Pituus: 4,1m Ponttonikantavuus: 340kg Hinta: 695 euroa 220 160 80 250 Näpsä Pituus: 6,4m Ponttonikantavuus: 880kg Hinta: 999 euroa 150 Iso-Näpsä Pituus: 6,4m Ponttonikantavuus:
Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus
Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos
Tietoa Dynice- köysistä
1/3 DynIce-köysien hoito ja kunnossapito-ohjeet Jos sinulla on Dynice-köysiin liittyvä kysymys tai haluat tehdä tilauksen, ota reilusti yhteyttä: 0400 340 346 tai Tietoa Dynice- köysistä Dyneema on maailman
Majavan metsästyksestä jousella Suomen Jousimetsästäjäin Liitto ry
Majavan metsästyksestä jousella Mitä metsästysasetus säätää? Majavanmetsästyksestä on säädetty seuraavaa Jousen vetojäykkyys oltava vähintään 180 N eli noin 40,5 paunaa. Metsästyskärjen leikkuuhalkaisijan
ja lukitse lanka sormien väliin, näin lanka ei pääse löystymään työn sisällä ja työstä tulee napakka.
1 Yhteen korvakorupariin tarvitset: 24 kpl PRECIOSA Twin helmiä tai PRECIOSA Twin siemenhelmiä 5 g 10/0 siemenhelmiä 2 väriä 2 kpl 6 mm pyöreä helmi 24 kpl 4 mm pyöreä helmi tasselit / tikarihelmiä / pisarahelmiä
KUVASARJA AVOSINKKAUKSEN VALMISTAMISESTA KÄSITYÖVÄLINEILLÄ Kari Koski 1 LITRAN MITTA (KAPPALEEN MITAT 10X100X120mm (paksuus*leveys*pituus).
KUVASARJA AVOSINKKAUKSEN VALMISTAMISESTA KÄSITYÖVÄLINEILLÄ Kari Koski 1 LITRAN MITTA (KAPPALEEN MITAT 10X100X120mm (paksuus*leveys*pituus). 3. Tappikappale jaetaan merkistä lovikappaleen tappien lukumäärällä
Nestekaasuputkistot LPG. Asennusohje. LPG-liitin teräsvahvistenauhojen 8.04.01 kiinnityksellä 04.08
SISÄLTÖ 1.0 Johdanto 1.1 Yleisohjeita 1.2 Putkityypit 1.3 Liittimet 2.0 Putken pään valmistelu 2.1 Putken pään oikaisu 2.2 PE-vaipan poistaminen 2.3 Terässidosnauhan lyhentäminen 2.4 Kiristyslaipan asettaminen
PALAX KLAPIKONEMALLISTO
COMBI M II - 3 KS 35-6 POWER 70S - 10 POWER 100S - 14 PALAX KLAPIKONEMALLISTO Yhteiset ominaisuudet Poistokuljetin Yhteinen ominaisuus kaikille koneille on nyt uudistettu 4,3 m pitkä ja 0,2 m leveä taittuva
Caravantalli ASENNUSOHJE Koko: 4 x 8 x 4,2 m (LxPxK) Käännös alkuperäisestä ohjeesta
Caravantalli ASENNUSOHJE Koko: 4 x 8 x 4, m (LxPxK) Käännös alkuperäisestä ohjeesta TIEDOT Leveys: 4 m Pituus: 8 m Korkeus: 4, m TÄRKEÄÄ LUE OHJE ENNEN KOKOAMISTA Epäasianmukainen asennuspaikan valmistelu,
Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta
Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta Kaikki ykköset 3, 5, 7 ja 10km radoilla oli lyhyemmät ykköset (56 ja 53). 9, 12 ja 15km radoilla pidemmät (62 ja 67). Lyhyillä ykkösillä oli
Kevyt telakka asennusohjeet
Kevyt telakka asennusohjeet Telakkapaketin sisältö Telakan pituus!!!!!!! 10 m 12,5 m 15 m 17,5 m 2,5 m!kiskoja!!!!! 8 10 12 14 Kiinnitysputkia!!!!! 4 5 6 7 Liitoslevyjä!!!!!! 12 16 20 24 Liitoskappaleita!!!!!
OHJEITA RATSASTAJILLE
OHJEITA RATSASTAJILLE TALLILLE SAAPUMINEN Saavuthan tallille viimeistään 30 minuuttia ennen tunnin alkua. Maneesin vieressä on parkkipaikka, minne jätetään autot. Pihaan ei ajeta autoilla! Polkupyörän
Venetrailerit ja peräkärry käyttö ja turvallisuus ohjeet
Venetrailerit ja peräkärry käyttö ja turvallisuus ohjeet TURVALLISUUSOHJEET (tarkistettava aina ennen liikkeelle lähtemistä) Aseta kuulakytkin auton vetokoukkuun ja tarkista, että kuulakytkin on varmasti
PELTOJYRÄ JH 450, JH 620
KÄYTTÖ JA HUOLTO-OHJE PELTOJYRÄ JH 450, JH 620 Alkuperäiset ohjeet 01 / 2015 Sisällysluettelo 1. ESIPUHE... 1 1.1. Koneen käyttötarkoitus... 1 1.2. Tekniset tiedot... 1 1.3. Tyyppikilpi... 2 2. TURVALLISUUSOHJEET...
Eye Pal Solo. Käyttöohje
Eye Pal Solo Käyttöohje 1 Eye Pal Solon käyttöönotto Eye Pal Solon pakkauksessa tulee kolme osaa: 1. Peruslaite, joka toimii varsinaisena lukijana ja jonka etureunassa on laitteen ohjainpainikkeet. 2.
Telojen Asentaminen. Telojen asennuksen saa suorittaa vain asianmukaisesti koulutettu henkilö.
28 Telojen Asentaminen Telojen asennuksen saa suorittaa vain asianmukaisesti koulutettu henkilö. Ensin on suoritettava riskien arviointi oman ja muiden turvallisuuden varmistamiseksi. Telat toimitetaan
Jousella kalastus. SJML koulutusmateriaali http://materiaali.jousimetsastys.fi. versio 1.0. 2010 Suomen Jousimetsästäjäin Liitto ry
Jousella kalastus SJML koulutusmateriaali http://materiaali.jousimetsastys.fi versio 1.0 Mitä kalastusasetus säätää? Jousikalastus rinnastetaan atraimella ja harppuunalla kalastamiseen. Kalastusasetus
Installation instructions, accessories. Kattokiskot. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Ohje nro Versio Osa nro
Ohje nro Versio Osa nro 8685942 1.0 Kattokiskot J8401014 Sivu 1 / 10 Varuste A0000162 A0000161 J8401006 Sivu 2 / 10 JOHDANTO Lue läpi koko ohje ennen asennuksen aloittamista. Huomautukset ja varoitustekstit
Kankaan vaihto, Apollo terassimarkiisi (Topline)
Kankaan vaihto, Apollo terassimarkiisi (Topline) Kyseinen asennusohje koskee Apollo Kaihdin ja Markiisi Oy:n valmistamia terassimarkiiseja. Eri mallityypeillä voi olla pieniä eroja. Ohje on viitteellinen,
JÄRJESTÖJUHTA MESSUOSASTON KOKOAMISOHJEET
1 JÄRJESTÖJUHTA MESSUOSASTON KOKOAMISOHJEET PERÄKÄRRY ON MTK KESKI-SUOMEN YHDISTYSTEN VARATTAVISSA MAKSUTTA. PERÄKÄRRYN SISÄLLÖSTÄ ON LUETTELO SEURAAVALLA SIVULLA. MYÖS OHJEET PERÄKÄRRYN ERI KOMPONENTTIEN
e t BLÄUER - NURMI 2003 versio 1.05
e t BLÄUER - NURMI 2003 versio 1.05 WWW.KASITYO.COM ONNISTUNUT JAKKARA 1. Listat ovat tasaisin välein ja naulat suorassa rivissä. Naulojen päät ovat puun sisässä, eikä yhtään naulaa vinossa. Naulauksessa
GRP 0. Huom! Älä koskaan asenna vauvakaukaloa (Airbag) turvatyynyllä varustetulle istumapaikalle! 0 9 kk 0 10 kg. U10714 rev 01
GRP 0 0 9 kk 0 10 kg Huom! Älä koskaan asenna vauvakaukaloa (Airbag) turvatyynyllä varustetulle istumapaikalle! U10714 rev 01 VAROITUKSIA 1. Lue ohjeet huolellisesti ennen kuin kiinnität istuimen autoon.
leijona- Julkisten tilojen kuningas vaativaan ammattikäyttöön www.plast-turf.fi
leijona- Julkisten tilojen kuningas vaativaan ammattikäyttöön www.plast-turf.fi & Leijona Economic TUULIKAAPPIMATTO VÄRIVAIHTOEHDOT Seitsemällä eri värivaihtoehdolla Orginal avaa mahdollisuuden tuulikaapin
Suojatuote PROxA Sääsuojan asennusohje. Suojatuote Pro Oy Rastaansiipi 15 D 10 90650 Oulu Suomi
Suojatuote PROxA Sääsuojan asennusohje Suojatuote Pro Oy Rastaansiipi 15 D 10 90650 Oulu Suomi Yleisesti Sääsuoja on tilapäiseen suojaukseen tehty rakenne, jota ei ole mitoitettu täysille tuuli ja lumikuormille.
PUTOAMISSUOJAUKSEN SUUNNITTELU
PUTOAMISSUOJAUKSEN SUUNNITTELU LAINSÄÄDÄNTÖ - Putoamissuojausta koskeva lainsäädäntö edellyttää työnantajalta toimenpiteitä putoamistapaturmien estämiseksi, jos työntekijä työskentelee yli 2 metrin korkeudella
Kirami SUB Merialumiininen uppokamiina. Käyttöohjeet
Kirami SUB Merialumiininen uppokamiina Käyttöohjeet Tiedot & Asennus Tekniset tiedot: Uppokamiina 3mm merialumiinia (AlMg3) Kolme kiinnityskorvaa Ilmanottoa säätelevä kansi Teräksinen ilmanohjauspelti
Suomen Vinttikoiraliitto ry Vinttikoirakokeiden toimihenkilökoulutus
Suomen Vinttikoiraliitto ry Vinttikoirakokeiden toimihenkilökoulutus Tiina Sarjanen 16.2.2014 Kilpailuvarustus Kilpaillessaan koiran on käytettävä hyväksyttyä kilpailuvarustusta. Rata: Koiran on oltava
POIKIEN TELINEVOIMISTELUN OMINAISUUSTESTIT 10-17 -VUOTIAAT
POIKIEN TELINEVOIMISTELUN OMINAISUUSTESTIT 10-17 -VUOTIAAT HUOM: Suorituksissa kaksi yritystä, joista voimistelijan kannalta parempi yritys hyväksytään! 10-11 -vuotiaat NOPEUS 20 m juoksu Vauhditon pituushyppy
Vanhan Porin Matin kunnostus www.porinmatti.fi
Vanhan Porin Matin kunnostus www.porinmatti.fi Aikoinaan joka kodissa oli Porin Matti - uuni, joka lämmitti huoneen kuin huoneen kovallakin pakkasella. 1980- ja 90-luvuilla moderniuden huumassa Matteja
Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti
Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen
LIITE 2 KUNNOSSAPITO-OHJE JA LATUJEN LAATUKRITEERISTÖ. Hakkarin alueen reitit
LIITE 2 KUNNOSSAPITO-OHJE JA LATUJEN LAATUKRITEERISTÖ Hakkarin alueen reitit Tasaisen pohjan leveys 4,0 5 m. Urheilukentän reunoilla ylläpidetään hiihtohalstereita (2 kpl) Pohjan epätasaisuus 5 cm Radat
PUOLIPYÖREÄN SADEVESIJÄRJESTELMÄN ASENNUSOHJE
PUOIPYÖREÄN SDEVESIJÄRJESTEMÄN SENNUSOHJE 1 6 5 8 7 10 3 11 14 9 2 4 12 13 11 14 17 Tuotelista Nro Tuote 1 Pisko kouru 2 Pisko ulkokulma 90 3 Pisko sisäkulma 90 4 Pisko tukkopää, oikea ja vasen 5 Pisko
RENGASKONE. Käsikäyttöinen rengaskone. Käyttöopas
RENGASKONE Käsikäyttöinen rengaskone Käyttöopas PIDÄ KÄYTTÖOPAS TURVALLISESSA PAIKASSA. Käyttöopas antaa tietoja tuotteen kokoamisesta, käytöstä, turvallisuudesta ja osista. KOKOAMISOHJEET 1. Etsi ja
KUNERT. Professional. KUNERT lastenvaunut Käyttöohjeet
KUNERT Professional KUNERT lastenvaunut Käyttöohjeet Suojakaari Istuin on varustettu suojakaarella. Kiinnitä kaari liittämällä se käsinojen kummaltakin puolelta löytyviin kiinnikkeisiin (kuva 21.) Poistaaksesi
VIRKATTU MUSTEKALA. Tämä työ virkataan ylösalaisin eli aloitetaan mustekalan päästä.
VIRKATTU MUSTEKALA Tämä työ virkataan ylösalaisin eli aloitetaan mustekalan päästä. PÄÄ: Virkkaa 5 ketjusilmukkaa (kjs). Jatka kiinteillä silmukoilla (ks), kunnes pään korkeus on n. 3 cm. Tee lonkerot.
ILMAILUTIEDOTUS. Normi poistettu ilmailumääräysjärjestelmästä 1.1.2003
I L M A I L U L A I T O S CIVIL AVIATION ADMINISTR ATION LENTOTURVALLISUUSHALLINTO F LI GH T SA T A U T O I T FI F E Y N L AN H R Y D ILMAILUTIEDOTUS ADVISORY CIRCULAR PL 50, 01531 VANTAA, FINLAND, Tel.
Sähköpaimen Aitaustarvikkeet ja työkalut
jo vuodesta 1938 Sähköpaimen Aitaustarvikkeet ja työkalut aitausopas aita on yhtä hyvä kuin sen heikoin lenkki Alan johtavaa teknologiaa kaikkien eläinten tehokkaaseen ja luotettavaan aitaamiseen kaikissa
Marjan makuisia koruja rautalangasta ja helmistä -Portfolio
Marjan makuisia koruja rautalangasta ja helmistä -Portfolio Saara Lohi 2007 Suunnittelu ja tavoitteet Suunnittelun lähtökohtana oli kuva pihlajanmarjoista pajumatolla. Tavoitteena on suunnitella ja toteuttaa
Passiivista toistinantennia voidaan käyttää myös esimerkiksi WLAN-verkon laajentamiseen toiseen kerrokseen tai kantaman kasvattamiseen ulkona.
1 (7) Passiivinen toistinantenni Passiivista toistinantennia tarvitaan, jos signaali ei kykene läpäisemään rakennuksen seiniä, ikkunoissa on heijastava metallipinnoite, tukiasema on viereisen rakennuksen
Tuote-esite 2016. Snowblower 120 ATV. SISÄLTÖ: Ominaisuudet Tekniset tiedot Lumilingon asennus mönkijään Toimituksen sisältö Huolto Myynti
Snowblower 120 ATV Tuote-esite 2016 SISÄLTÖ: Ominaisuudet Tekniset tiedot Lumilingon asennus mönkijään Toimituksen sisältö Huolto Myynti Ominaisuudet Penkat matalaksi! Rammy Snowblower 120 ATV on ketterä
KÄSITTELYOHJE /AV/01. FYOVD2PMU-kaapelit
FYOVD2PMU-kaapelit Yleiset asennusohjeet Ohjeet kaapelikelan käsittelyyn löytyvät yleisohjeesta 20130515/AV/01 Kelan käsittely. FYOVD2PMU-kaapelit on suunniteltu kestämään aurausasennus suoraan maahan.
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
PUHDISTUS JA PYYHINTÄ
Oikeat pyyhetarvikkeet mahdollistavat työn sujuvuuden ja kustannussäästöt PUHDISTUS JA PYYHINTÄ Tarkastele käyttettyjä konepyyhkeitänne. Huomaatko että niistä valtaosa on vain osittain likaisia? Koska
LEIJONA- JULKISTEN TILOJEN KUNINGAS VAATIVAAN AMMATTIKÄYTTÖÖN. www.plast-turf.fi
LEIJONA- JULKISTEN TILOJEN KUNINGAS VAATIVAAN AMMATTIKÄYTTÖÖN www.plast-turf.fi Leijona Original & Leijona Economic TUULIKAAPPIMATTO VÄRIVAIHTOEHDOT Seitsemällä eri värivaihtoehdolla Orginal avaa mahdollisuuden
Hankkeessa toteutettu luonnontieteen opetus-kokonaisuus: Tasapainorata
Hankkeessa toteutettu luonnontieteen opetus-kokonaisuus: Tasapainorata AIHE: TASAPAINO JA LIIKKEENHALLINTAKYKY Alaköysiratatehtävä. IKÄLUOKKA: 5.-6. luokat. Sovellettavissa kaikille ikäluokille. TAVOITTEET:
Verkko ja kala (ts+tn)
Verkko ja kala (ts+tn) Verkon kutominen on ikivanha taito. Aluksi verkkoja kudottiin kalaverkoiksi, kasseiksi ja riippumatoiksi. Myöhemmin keskiajalla Euroopassa ruvettiin kutomaan ohuemmalla langalla
Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2012/2013 VilliHelmi Oy
1 Yhteen isoon varsiruusuun tarvitset: 20 g tsekkiläisiä tai japanilaisia siemenhelmiä 10/0 HS punainen 20 g tsekkiläisiä tai japanilaisia siemenhelmiä 11/0 HS tumma oliivi/vihreä 0,16 0,30 mm taipuisaa
Tutustu. Innostu. Luo!
1 Yhteen rannekoruun tarvitset: 15-40 kpl n. 4 10 mm erilaisia tsekkiläisiä pyöreitä, särmikkäitä ja kuviolasihelmiä 5-10 kpl kristalleja, pyöreitä/biconeja yms. hopeavärisiä rondellihelmiä tai metallirondelleja
Lue tämä käyttöohje turvallisuusohjeineen huolellisesti ja tarkista, että ramppi on moitteeton ennen quick2go rampin käyttöönottoa.
Lue tämä käyttöohje turvallisuusohjeineen huolellisesti ja tarkista, että ramppi on moitteeton ennen quick2go rampin käyttöönottoa. KÄYTTÖTARKOITUS quick2go alumiiniramppi mahdollistaa esteettömän kulun
Silmukat, luominen, tasona ja suljettuna neulominen, päättäminen
Silmukat, luominen, tasona ja suljettuna neulominen, päättäminen Silmukan osat on syytä tuntea, koska näitä nimityksiä käytetään neulomisesta puhuttaessa ja neulemerkkien selityksissä. Silmukan oikea reuna
OMNIA OPINNÄYTETYÖ AMMATTIOPISTO. ATK-kaapelointi. Nro 2011-EASP08SAG-003 OMNIAN AMMATTIOPISTO
OMNIA AMMATTIOPISTO OPINNÄYTETYÖ ATK-kaapelointi Nro 2011-EASP08SAG-003 OMNIAN AMMATTIOPISTO KOULUTUSALA Sähkö, elektroniikka- ja tietoliikennetekniikka OPISKELIJA Samu Anttalainen OHJAAJA Erkki Viiala
HePon ryhmäajokoulutus Ajomuodostelmat
HePon ryhmäajokoulutus 9.4.2011 Ajomuodostelmat Peesaus Edellä ajavaan etäisyys 30 cm Kovissa nopeuksissa parikin metriä jo auttaa Älä aja renkaat limittäin Pidä veto koko ajan päällä Älä kiihdytä ja rullaa
Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys
Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Rengasliinan käyttö edessä vastasyntyneestä ja lonkalla noin 3-4kk ikäisestä eteenpäin (voit käyttää
Taimikonhoito. Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sykettä Keski Suomen metsiin
Taimikonhoito Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Raivaussahan terän teroittaminen Yksi tärkeimpiä kulmakiviä raivaussahatyöskentelyssä
Frivolité-pitsiä neulalla
BusySheep / www.laukkaavalammas.fi /Aikuisten kässäkoulu Frivolité-pitsiä neulalla * kaksoissolmun, renkaan, kaaren ja nirkon tekeminen. Kaksoissolmu /solmu Ykkönen: Kuva 1. Pujota lanka neulansilmään.