YRITYSVERKOSTOITUMISEN EDELLYTYKSET KAPEENKOSKELLA

Transkriptio

1 YRITYSVERKOSTOITUMISEN EDELLYTYKSET KAPEENKOSKELLA Lappi Johanna Terva-aho Hannele Opinnäytetyö Joulukuu 2005 Matkailu-, ravitsemis- ja talousala

2 JYVÄSKYLÄN KUVAILULEHTI AMMATTIKORKEAKOULU Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Tekijä(t) LAPPI, Johanna TERVA-AHO, Hannele Työn nimi Julkaisun laji Opinnäytetyö Sivumäärä 111 Luottamuksellisuus Julkaisun kieli suomi Salainen saakka YRITYSVERKOSTOITUMISEN EDELLYTYKSET KAPEENKOSKELLA Koulutusohjelma Matkailualan koulutusohjelma Työn ohjaaja KUHA, Maisa Toimeksiantaja(t) Matkailualan Osaamiskeskus, Jyväskylän solmukohta Tiivistelmä Työn tavoitteena oli selvittää Äänekoskella sijaitsevan matkailuyritys Kapeenkoski Oy:n yritysverkostoa. Tarkoituksena oli kartoittaa verkoston rakenne ja suhteet sekä toimintaedellytykset painottaen sosiaalisia elementtejä verkostoyhteistyössä, koska niiden merkitys korostuu palvelutuotteissa. Toimeksiantajana oli Matkailualan Osaamiskeskuksen Jyväskylän solmukohta ja siihen kuuluva syksyllä 2005 käynnistynyt Verkonkutoja-hanke. Tutkimus on kvalitatiivinen tapaustutkimus ja toteutettiin kaksiosaisena haastatteluna, jossa oli strukturoitu ja teemahaastatteluosio. Tulokset osoittivat Kapeenkoski Oy:n yritysverkoston olevan toiminnassaan alkuvaiheessa ja sen yhteisten toimintatapojen hakevan vielä muotoaan. Verkoston toiminnalla on edellytyksiä kehittyä, mutta se vaatii kuitenkin tulevaisuudessa toimijoiden yhteistä tavoitteiden asettelua ja toimenpiteitä. Tiedon kulun rooli nousi esiin voimakkaasti verkoston kehittämisessä. Tämä opinnäytetyö on ajankohtainen, koska yritysverkostoituminen on viime aikoina nopeasti kehittynyt ja yleistynyt liiketoimintailmiönä. Tämä tutkimus tarjoaa yritysverkostolle työvälineen toiminnan kehittämiseen ja auttaa selkeyttämään rooleja verkostossa. Lisäksi kyseinen tutkimus antaa pohjatietoa Verkonkutoja-hankkeen jatkotoimille. Avainsanat (asiasanat) Verkostoituminen, verkostot, sosiaaliset suhteet, Kapeenkoski Oy, teemahaastattelu Muut tiedot

3 JYVÄSKYLÄ POLYTECHNIC DESCRIPTION School of Tourism and Services Management Author(s) LAPPI, Johanna TERVA-AHO, Hannele Title Type of Publication Bachelor s thesis Pages 111 Confidential Until Language Finnish THE PREREQUISITES FOR NETWORKING IN KAPEENKOSKI Degree Programme Degree Programme in Tourism Tutor KUHA, Maisa Assigned by The Centre of Expertise for Tourism, Jyväskylä focal point Abstract The starting point for this research was to study the networks of the tourism company Kapeenkoski Ltd. in Äänekoski. The purpose was to define the structure of the networks and the relationships in it. The aim was also to study the prerequisites for functioning networks and emphasize the social elements in network co-operation because their meaning is of great importance in service industry. The thesis was assigned by the Jyväskylä focal point in the Centre of Expertise for Tourism and the Verkonkutoja project which started in the autumn of This research is a qualitative case study and it was conducted as a two-phase interview with a structured and theme part. The results showed that the networks of Kapeenkoski Ltd. are at their early stage of development and that their ways of action are still unestablished. The network has prerequisites for developing which will demand shared targets and measures by all actors in the future. The demand for developing the role of sharing information was also expressed. The topic of this thesis is current because networking among companies is a phenomenon lately fast developed and rapidly become general in business. This research offers Kapeenkoski Ltd. business networks a tool to develop their operations and helps to clarify the roles of the companies in the network. The study also gives basic information for later research actions. Keywords Networking, network, social relationships, Kapeenkoski Ltd., theme interview

4 1 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO VERKOSTOITUMINEN YRITYSTOIMINNAN ILMIÖNÄ Ilmiön käsitteistö Verkostoituminen terminä Verkostoitumisen erottelu lähikäsitteistä Verkostoitumisen kehitysaskeleita Verkostoyhteistyön muotoja Verkostorakenteita Verkostoyhteistyön toteutustapoja Yritystoiminnan murros Uusi talous toimintaympäristönä Verkostoituminen vastauksena uuden talouden haasteisiin Verkoston luomis- ja kehittämisprosessi Ongelmat ja riskit TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Tutkimustapa ja metodi Tutkimustehtävä Kvalitatiivinen tutkimus Metodina haastattelu Verkostoanalyysi Tutkimuksen vaiheet Reliabiliteetti ja validiteetti KAPEENKOSKI OY:N VERKOSTON YRITYKSET JA TOIMIALA Matkailun osa-alueet verkostossa Luontomatkailu ja luontoyrittäjyys Ohjelmapalvelut Kalastus ohjelmapalveluna Yritysten esittely Kapeenkoski Oy Tmi Reekun Retki ja Remontti...51

5 Tmi Tassunjälki Tmi Ville Irtamo K-S Himatec Ky KAPEENKOSKI OY:N YRITYSVERKOSTO Toiminnan taustoja Verkostoyritysten yhteistyö Kokonaisverkosto VERKOSTOITUMISEN EDELLYTYKSET KAPEENKOSKI OY:N YRITYSVERKOSTOSSA Verkostoitumisen perusedellytykset ja haasteet Toiminta-alueet ja palvelut Asiakkaat Kannattavuus Henkilöstö Kapasiteetti Verkostoitumisen sosiaaliset edellytykset Yhteistyökyky Sitoutuminen Luottamus Osaaminen Arvot POHDINTA...93 LÄHTEET...98 LIITTEET LIITE 1: Tutkimuksen eteneminen prosessina LIITE 2: Haastattelun perustietolomake LIITE 3: Ohjeistus oman yritysverkoston kuvaamiseen LIITE 4: Teemahaastattelurunko LIITE 5: Verkostokaavioiden symbolien selitykset...111

6 3 KUVIOT KUVIO 1. Horisontaalinen ja vertikaalinen verkostoyhteistyö...13 KUVIO 2. Kolme verkostotyyppiä...17 KUVIO 3. Kapeenkoski Oy:n yritysverkosto...55 KUVIO 4. K-S Himatec Ky:n yritysverkosto...59 KUVIO 5. Tmi Ville Irtamon yritysverkosto...60 KUVIO 6. Tmi Reekun Retken ja Remontin yritysverkosto...61 KUVIO 7. Tmi Tassunjäljen yritysverkosto...62 KUVIO 8. Kokonaisverkoston rakenne...64 KUVIO 9. Kokonaisverkoston yksinkertaistettu malli...67

7 4 1 JOHDANTO Verkostoituminen on tämän hetken ja erityisesti tulevaisuuden ilmiö yritystoiminnassa. Se tarjoaa yrityksille mahdollisuuden keskittyä omaan ydinosaamiseensa käyttämällä hyväksi kumppaniyritysten tietoja ja taitoja. Verkostoituminen tarjoaa palvelualoille ja sitä kautta myös matkailulle mahdollisuuden menestymiseen uusien palvelutuoteinnovaatioiden sekä laajemman ja laadukkaamman arvoketjun avulla. Tämän työn tavoitteena on kartoittaa äänekoskelaisen matkailuyritys Kapeenkoski Oy:n ympärille rakentuvaa pienyritysverkostoa. Tarkoituksena on selvittää verkoston toiminnan perusedellytyksiä ja verkoston rakennetta. Työssä painotetaan erityisesti sosiaalisia ominaisuuksia verkostoyhteistyössä, koska niiden merkitys matkailualalla korostuu asiakkaiden kanssa toimittaessa. Työn toimeksiantajana on Matkailun Osaamiskeskuksen Jyväskylän solmukohdassa syksyllä 2005 käynnistynyt Verkonkutoja-hanke, joka kestää kokonaisuudessaan kesäkuuhun 2007 saakka. Hankkeen tavoitteena on kehittää alueella toimivien yritysten verkostoja ja selkeyttää niiden rakennetta parantaen yritysten toimintavalmiuksia asiakkaan näkökulmasta. Hankkeen aikana yrityksille toteutettavien projektien lisäksi yrittäjillä on mahdollisuus osallistua järjestettyihin koulutuksiin, joissa keskitytään parantamaan mm. markkinointiin liittyvää osaamista. Tavoitteena on antaa pohjatietoa myöhempiä toimenpiteitä varten tässä työssä tutkitusta yritysverkostosta, mikä näkyy mm. teoriaosuuden laajuutena. Vaikka verkostoituminen ei ole ilmiönä uusi, on se kehittynyt ja muotoutunut viime aikoina voimakkaasti, ja siksi tässä työssä on pyritty käyttämään mahdollisimman uutta lähdemateriaalia. Vanhin varsinaisessa verkostoitumisteoriaosuudessa käytetty lähde on vuodelta 1998, mutta suurin osa tietolähteistä on kuitenkin 2000-luvulta. Työssä edetään tietoperustan kautta verkostoanalyysin tekoon, jossa ensimmäisessä vaiheessa selvitetään Kapeenkoski Oy:n yhteistyökumppanit. Seuraavaksi siirrytään edelleen selvittämään ilmi tulleiden yritysten näkemyksiä

8 toiminnasta. Selvitysten pohjalta pohditaan verkoston toiminnan edellytyksiä ja haasteita. 5 Tiedonkeruu yrityksiltä toteutettiin jo aiemmin käytetyllä, mutta työn tarpeita paremmin vastaavaksi muokatulla verkoston kehittämiskaavakkeella sekä itse laatimallamme teemahaastatteluosiolla. Tiedonkeruu tapahtui haastattelutilanteessa, jossa yrittäjä myös havainnollisti piirtäen omia yhteistyösuhteitaan. Tässä työssä arvoketjulla tarkoitetaan palveluista koostuvaa jatkumoa, joka alkaa asiakkaan ja yritysverkoston toimijan ensimmäisestä kontaktista ja päättyy itse palvelun tuottamisen ja kuluttamisen jälkeen jälkimarkkinointiin. Työssä käsitellyt yritykset liittyvät kaikki ohjelmapalvelutoimintaan. Ohjelmapalvelukäsitteellä tarkoitetaankin tässä tutkimuksessa myös kalastukseen liittyviä palveluita. Tutkimuksen kohteena olevasta verkostosta käytetään nimitystä Kapeenkoski Oy:n yritysverkosto, joka käsittää ydinyrityksen lisäksi viisi yritystä. 2 VERKOSTOITUMINEN YRITYSTOIMINNAN ILMIÖNÄ 2.1 Ilmiön käsitteistö Verkostoituminen terminä Verkostoituminen on terminä vielä vakiintumaton, koska se on liiketoiminnallisena yhteistyömuotona vielä kehitysvaiheessa. Jokainen verkostoitumisasiantuntija määrittelee termin oman näkemyksensä pohjalta, joten määritelmien sisällöissä on jonkin verran eroja. Niemelän (2000, 26) mukaan verkostokäsitteitä ei aina ymmärretä oikein, sillä jotkut käsittävät verkostoksi pelkän sähköpostiosoitelistan tai satunnaiset kokoukset ja koulutukset. Pirneksen (2002) määritelmän mukaan verkostoitumisella tarkoitetaan yritysten ja organisaatioiden erilaisia yhteistyömalleja, joihin voivat samanaikaisesti osallistua useat eri tahot. Yhteistyötahot voivat olla joko muita yrityksiä tai or-

9 6 ganisaatioita tai muita toimijoita, ja yhteistyön intensiteetti voi vaihdella vapaaehtoisuudesta melko tiukasti määriteltyihin ja noudatettuihin yhteistyösääntöihin. (Emt. 7.) Tieken artikkelista löytyvässä määritelmässä voidaan havaita Pirneksen näkemystä täydentäviä elementtejä. Määritelmässä nousee esiin verkostoitumisen rooli yritysstrategiana, jossa yhteistyöllä voidaan saavuttaa molempia osapuolia hyödyntäviä synergiaetuja, joita tilanteessa, jossa kumpikin osapuoli toimii erikseen, ei saavuteta (Yritysten välinen verkostoituminen ja tiedonsiirto 2005). Paija (1998a, 32) täsmentää edelleen huomauttamalla, ettei lisäarvoa tuottamaton osto-myyntisuhde ole verkostosuhde. Ford, Gadde, Håkansson ja Snehota (2003) nostavat esiin uudenlaisia tekijöitä verkostoitumismääritelmien joukkoon. Pääasiassa verkostoituminen nähdään toimintaa avartavana ja tietynlaisia vapauksia tuovana, mutta määritelmässä on nähtävissä myös rajoitteita. Ford ja muut (2003) kokoavat verkostoitumisen seuraavasti: se on interaktiivista, kaikkien yritysten samanaikaista verkostoitumista. Verkostossa yrityksillä on rajoitettu vapaus toimia, koska on otettava huomioon toisten toiminta. Verkostoituminen voi olla kahden- tai monenkeskistä, ja se perustuu yrityksen käsitykseen sen omasta ja muiden asemasta sekä käsityksiin toisten todennäköisistä reaktioista. (Emt ) Verkosto on kalaverkkomainen ja hierarkialtaan matala kokonaisuus (Mäkinen & Uusikylä 2005). Smedlund, Pöyhönen ja Ståhle (2003) kertovat saman asian toisin sanoin: verkosto on joukko keskenään kytkeytyneitä noodeja. Noodi tarkoittaa risteyskohtaa tai toimijaa, joka muodostaa verkoston solmukohdan ja joka välittää erilaisia virtoja muille toimijoille. (Emt. 13.) Verkkomaisen yhteistyön päämääränä on yhteisen tavoitteen toteuttaminen yhteistyön avulla, jota leimaa suhteiden monisuuntaisuus ja aktiivisuus. Yhteydenpito on jatkuvaa ja kaikkiin suuntiin tapahtuvaa. Verkostoitumisella tarkoitetaan monitahoiseen yhteistoimintaan suuntautumista ja tällaisen verkoston synnyttämistä. (Mäkinen & Uusikylä 2005.) Fordin ja muiden (2003) mukaan verkostolla ei ole keskusta, joten mikään yksittäinen toimija ei muodosta sen ydintä, vaikka moni luuleekin olevansa verkoston keskus. Tämän vuoksi minkä tahansa verkoston yrityksen toiminnan

10 7 tuloksia ei voida liittää vain tiettyyn yritykseen, vaan monet tuloksista vaikuttavat moniin muihin verkostossa. Itse asiassa jokaisella verkoston jäsenellä on oma käsitys verkostosta, ja tämä kuva on perusta heidän käsityksilleen siitä, mitä heidän ympärillään tapahtuu ja heidän toiminnastaan ja vaikutuksestaan verkostossa. (Emt ) Viimeisimpiin laadittuihin verkostomääritelmiin kuuluu Mustosen versio. Mustonen (2004a) näkee verkoston ympäristöstään erottuvana kokonaisuutena, jossa on samanaikaisesti useita osallistujia, jotka ovat yhteydessä toisiinsa ja ylläpitävät, kehittävät sekä muuttavat verkostoa. Osallistujien suhteet ovat tasaveroiset huolimatta jokaisen itsenäisestä roolista verkostossa. Verkostoituminen on nykyaikainen ja joustava yhteistyömuoto, jossa vähintään kolme yritystä tekee keskinäistä, yhteisiin tavoitteisiin pyrkivää yhteistyötä. Verkoston synnyttää se, että yritykset erikoistuvat tekemään erilaisia asioita. (Emt. 27.) Useat määritelmät nostavat esille lisäksi erikoistumisen ja ydinosaamisen roolin verkostoitumisessa. Esimerkiksi Niemelän (2000, 26 27) teoksessa esitelty Sitran määritelmä korostaa luottamusta ja yhteistyön antamaa mahdollisuutta keskittyä ydinosaamiseen ja sitä kautta hankkia muut palvelut kumppaneilta maailmalaajuisesti. Ford ja muut esittävät vastapainoksi kritiikkiä verkostoitumis-käsitteille. He toteavat, että periaatteessa verkosto koostuu yrityksistä ja niiden välisistä suhteista, mutta verkosto käsitteenä on hyvin tulkinnanvarainen. Verkosto ei rajoitu niihin yrityksiin, joiden kanssa yksittäinen yritys toimii tai edes verkostoituneiden yritysten omiin verkostoihin. (Ford ym. 2003, ) Käsitys yhden yrityksen ympärille keskittyneestä verkostosta on väistämättä rajoittunut tai puolueellinen eikä anna kokonaiskuvaa maailmasta yrityksen ympärillä ja sen todellisista tai mahdollisista vaikutuksista. Yrityskeskeinen verkostonäkemys on rajoittunut niihin yrityksiin, joiden kanssa yritys toimii. Sellaisenaan se on riittämätön pohja laajemman verkostomaailman ymmärtämiseksi. Se estää yrityksen pyrkimyksiä ymmärtää muutospaineita ja mahdollisuuksia, joita ilmenee tai saattaa ilmetä tulevaisuudessa. (Ford ym. 2003, )

11 Verkostoitumisen erottelu lähikäsitteistä Verkostoituminen sekoitetaan vielä usein muihin käsitteisiin. Verkostoitumistermeille on luonteenomaista, että eri termeillä voidaan viitata samaan asiaan, mutta myös samasta asiasta voidaan puhua eri käsitteillä. Pirneksen (2002) mukaan yritysyhteistyö ja yritysverkostoituminen käsitetään usein synonyymeiksi, vaikka niiden välillä on pieni ero. Yritysyhteistyötä voi olla esimerkiksi kahden yrityksen välillä ilman varsinaista laajempaa verkostoa. Verkostoitumiseen liittyy kuitenkin aina kiinteästi yritysyhteistyö. (Emt. 33.) Niemelä (2002) taas erottelee kaksi usein väärinymmärrettyä käsitettä: verkostoituminen ja verkottuminen. Verkottumisen hän näkee tietotekniikan ja tietoverkkojen sekä verkkoliiketoiminnan käyttönä. (Emt ) Tieken artikkelin verkottumismääritelmä on hyvin pitkälti samansuuntainen: verkottumisella tarkoitetaan yleensä yritysten välistä teknistä verkostoitumista. Verkottuminen on verkostoitumisen alatermi ja on terminä suppeampi kohdistuen lähinnä tekniseen toteutukseen, kuten tietoliikennearkkitehtuureihin. (Yritysten välinen verkostoituminen ja tiedonsiirto 2005.) Verkostoitumisen Niemelä (2002, 13 14) puolestaan määrittelee monenkeskiseksi yhteistyöksi, josta esimerkkinä on yritysten muodostama tuotanto- ja yritysverkosto. Möller, Rajala ja Svahn (2004, 10) nostavat esiin lisäksi verkoston ominaisuuden toimialat ylittävänä, periaatteessa rajattomana yrityssuhteiden kudoksena. Verkosto ja verkko eivät siis ole toisistaan erillisiä termejä. Jotta saadaan luotua toimiva verkosto, vaatimuksena on tiedon kulku, jossa verkolla on tärkeä rooli. Verkko on ns. tekninen ja verkosto sosiaalinen puoli ilmiössä. (Niemelä 2002, ) Möllerin ja muiden (2004) mukaan verkko onkin tietyn yritysjoukon muodostama verkko-organisaatio, joka rakennetaan tietoisesti ja tavoitehakuisesti. Verkolla on päämäärä, joka ohjaa sen kehittämistä ja toimintaa. Kullakin jäsenellä on myös omat tavoitteensa. Verkon jäsenillä on sovitut roolit, joihin liittyvät vastuut sovituista toiminnoista. (Emt. 10.)

12 Verkostoitumisen kehitysaskeleita Perinteisen alihankinnan rinnalle on kehittynyt syvempi ja kokonaisvaltaisempi yhteistyömuoto, josta käytetään termiä verkostoituminen. Alihankinnassa toimintoja ulkoistetaan ja hintakilpailun pohjalta valitaan toimijat, joita käytetään tavaran tai palvelun hankkimiseen (Niemelä 2002, 12). Ranta (1998) selvittää perinteisen alihankinnan ja nykyaikaisen verkostoitumisen eroja tuomalla esiin huomion, että toistuvan yritysten kilpailuttamisen sijaan verkostoitumisessa vaaditaan pyrkimystä pitkäjänteiseen yhteistyöhön. Verkostoituminen on ikään kuin pitkälle kehitettyä valistunutta ulkoistamista. (Emt. 7.) Niemelä (2002, 12) puhuukin todellisesta kumppanuudesta. Yhteistyötasoja on neljä: alihankkijoiden kilpailuttaminen, alihankintayhteistyö, partneriyhteistyö ja strateginen verkostoyhteistyö (Smedlund ym. 2003, 16 17). Perinteisessä alihankkijoiden kilpailuttamisessa valintakriteerinä on hinta, ja päämies vastaa laadusta (Kuitunen, Räsänen, Mikkola ja Kuivanen 1999, 18). Kommunikointi rajoittuu lähinnä hintaneuvotteluihin ja ongelmien selvittelyyn (Paija 1998a, 33 34). Seuraavana tasona on yritysten yhteistyö, jolloin tuotetta suunnitellaan yhteistyössä ja yhteistyösopimukset voivat olla pitkiäkin (Kuitunen ym. 1999, 18). Kommunikointi rajoittuu vain välttämättömään operatiivisen tason tiedon vaihtoon, ja suhde on muodollisen etäinen (Paija 1998a, 33 34). Vielä syvempää yhteistyötä on ns. partneritoiminta, jolloin laatuvaatimuksia ja tuotekehitystä tehdään yhteistyössä ja yrityksillä on yhteisiä järjestelmiä (Kuitunen ym. 1999, 18). Alihankkijoille tiedotetaan tärkeimmistä strategisista suunnitelmista, mutta muuten kommunikointi rajoittuu edelleen operatiiviselle tasolle (Paija 1998a, 34). Kolmessa ensin mainitussa tasossa yhteistyö on kahden toimijan välistä, mutta verkostoyhteistyö on yritysten monenvälistä yhteistyötä (Smedlund ym. 2003, 16 17). Neljännellä tasolla yhteistyötä tekevät yritysverkostot, jolloin koko toiminnan laatua ja liiketoimintaprosesseja kehitetään yhteistyössä ja yrityksillä on yhteinen tietojärjestelmä helpottamassa tuotteiden toimitusta. Yrityksillä on yhteinen visio, ja toimittaja sitoutuu tuotekehitys- ja suunnittelu-

13 10 prosesseihin. (Kuitunen ym. 1999, 18.) Vuorovaikutus on hyvin avointa ja intensiivistä (Paija 1998a, 34). Toimittajan valintakriteerinä on kehityspotentiaali eli innovaatiokyky, yhteiset arvot ja joustavuus (Kuitunen ym. 1999, 18). Paija (1998a, 34) kutsuukin neljännen vaiheen yhteistyötä strategiseksi kumppanuudeksi. Luonteenomaista verkostoitumiselle on siis toimintojen kehittäminen yhdessä toimijoiden kesken, informaation jako läpinäkyvästi ja hintatehokkuuden arvioiminen pidemmällä aikavälillä (Niemelä 2002, 12). Yritysverkostoista voi kasvaa edelleen klustereita, jotka ovat verkostojen muodostamia verkostoja (Paija 1998a, 10 11). Klusteri on ryhmä tuottajia, jotka tuottavat samaa tai samanlaisia tuotteita lähellä toisiaan (Smedlund ym. 2003, 28). Näin ollen verkostot voidaan nähdä kehityksensä alussa olevina mikroklustereina. Klusterilla on yleensä jokin keskeinen toimija, jonka ympärille klusteri syntyy. Klusterin äärilaidoilla sijaitsevilla yrityksillä ei välttämättä ole mitään tekemistä toistensa kanssa. (Paija 1998a, ) 2.2 Verkostoyhteistyön muotoja Verkostoitumisen avulla pienyrityksellä on mahdollisuus saavuttaa osa suuryrityksen eduista (Niemelä 2000, 31). Verkoston ydintarkoitus on tuottaa asiakaslähtöisiä ja asiakkaan tarpeisiin sopeutettuja tavaroita ja palveluja (Niemelä 2000, 51). Verkostoitumismuodon valinta perustuu aina yritysten ja sitä kautta verkoston toimintaan. Verkosto voi olla pienten samankokoisten yritysten tasapainoinen verkosto tai verkosto, jossa on yksi veturiyritys ja muita pienempiä toimijoita (Niemelä 2002, 18 21). Verkostoveturin huolehtimiksi ydintoiminnoiksi valikoituvat usein asiakastuntemukseen, tuotekehitykseen ja siihen liittyvään tutkimukseen sekä markkinointiin liittyvät toiminnot (Niemelä 2000, 53), koska verkoston toiminnan ytimenä on asiakas (Niemelä 2002, 44). Veturiyritys on siis ydinyritys, jonka ympärille verkoston toiminta rakentuu. Verkostoveturiksi valikoituu toiminnan kannalta keskeisin yritys.

14 11 Jäsenyys verkostossa voi olla vaihtuva, määräaikainen tai pysyvä. Verkostot tarvitsevat lisäksi muita erikoistuneita tukitoimijoita, kuten esimerkiksi tilitoimiston. Useamman toimijan välinen yhteistyö luo usein innovaatioita, ideoita jne. (Niemelä 2002, ) Verkostosuhteet puolestaan voivat olla joko eksploitatiivisia tai symbioottisia. Eksploitatiivisessa suhteessa toimijat pyrkivät hyötymään suhteesta mahdollisimman paljon, jopa toisen kustannuksella, antaen itse mahdollisimman vähän suhteeseen. Symbioottisessa suhteessa toimijat tähtäävät kaikkien saaman hyödyn kasvattamiseen yhteisen kehityksen nimissä. (Smedlund ym. 2003, 9.) Pirneksen (2002) mukaan verkoston kehittymistä ja yhteistyömalleja voidaan tarkastella kahden pääpiirteen avulla, jotka ovat liiketoiminnan intensiivisyys ja ryhmän sisäinen työnjako eli suhteet. Intensiivisyys ilmaisee, miten tiiviisti yritykset toimivat yhteistyössä ja ovat nivoutuneet toisiinsa. Sisäisellä työnjaolla tarkoitetaan yritysten erilaisuuden ja osaamisen hyödyntämistä koko arvoketjussa. (Emt ) Arvoketju on verkostoon osallistuvien yritysten tuottamien lisäarvojen summa. Arvoketjun alkupäässä ovat raaka-aineet ja loppupäässä asiakkaan saataville tuotetut valmiit tuotteet. (Emt ) Verkostorakenteita Maantieteellisesti ajateltuna verkosto voi olla paikallinen, alueellinen, kansallinen, kansainvälinen tai globaali (Niemelä 2002, 18 21). Paija (1998b, 44 45) määrittelee maantieteellisen verkoston tietylle alueelle syntyneeksi, toisiinsa liittyvillä toimialoilla toimivien yritysten osaamiskeskittymäksi. Maantieteellisen verkostoitumisen lisäksi toisena vaihtoehtona Niemelä (2002) näkee tiettyyn osaamiseen perustuvan verkostoitumisen, joka ei tunne maantieteellisiä rajoja. Hän muistuttaakin, ettei verkostoa saa pakottaa maantieteelliseen muottiin, vaan sen on annettava tarvittaessa laajentua myös maantieteellisten rajojen ulkopuolelle. (Emt ) Ford ja muut (2003, 175) muistuttavat kuitenkin, ettei ole olemassa yhtä, objektiivisesti määriteltyä verkostoa eikä yhtä oikeaa tai täydellistä verkoston

15 12 kuvausta. Valmiit verkostomallit eivät myöskään aina toimi käytännössä hyvin (Pirnes 2002, 13). Myöskään kerran valittu verkostoitumismalli ei välttämättä ole lopullinen ratkaisu, vaan toiminnan kehittymisen ja kokemusten myötä voidaan muuttaa verkoston toiminnan suuntaa. Verkosto voi toimintaansa perustuen muokata jo käytössä olevien mallien pohjalta omaa toimintaansa parhaiten tukevan toimintamuodon. Vertikaalinen ja horisontaalinen verkosto Verkostot jaetaan usein vertikaalisiin ja horisontaalisiin verkostoihin sekä näiden kahden eriasteisiin kombinaatioihin. Vertikaalisessa verkostossa tuotantoprosessin eri vaiheisiin erikoistuneet yritykset verkostoituvat keskenään (Paija 1998b, 44 45). Niemelä (2002) vetääkin yhteen näiden kahden verkostorakenteen perusajatuksen. Vertikaalisessa verkostossa yhdistyvät saman arvoketjun eri vaiheissa työskentelevät organisaatiot, kun taas horisontaalisessa yhdistyvät erilaiset ja rinnakkaiset toimijat, palvelut tai tuotteet. Esimerkkinä Niemelä (2002) käyttää vertikaalisesta toimintatavasta tuolin valmistusta, jolloin eri toimijat valmistavat tuolin eri osat, kun taas horisontaalisessa tuolin tekee yksi yritys, mutta pöydän samaan sarjaan valmistaa toinen toimija (kuvio 1). (Emt. 12, )

16 13 KUVIO 1. Horisontaalinen ja vertikaalinen verkostoyhteistyö (Niemelä 2002, 19.) Tuottajaverkostossa eli vertikaalisessa verkostossa toimijoiden välillä virtaa pääasiassa vain rahaa ja tuotteita (Smedlund ym. 2003, 46 47). Kyseessä on jalostusketjun peräkkäisissä vaiheissa toimivien yritysten yhteistyö (Hakanen 1998, 5). Verkostossa on yksi dominoiva toimija, jonka ympärille toiminta rakentuu, eivätkä muut toimijat välttämättä edes tiedä toisistaan (Smedlund ym. 2003, 46 47). Jokainen ketjun jäsen on itsenäinen toimija, joka tavoittelee parasta mahdollista tulosta itselleen. Kilpailijoita ketjun yksittäiselle yritykselle ovat samanlaista osaa ketjuun nähden tuottavat yritykset. (Pirnes 2002, ) Ydinyritys pyrkii verkostoitumisen avulla siirtämään painetta ja riskiä yrityksestä riippumattomille alihankkijoille. Kehitystyö lähtee yleensä keskusyrityksestä ja siirtyy siitä sitten muihin verkoston jäseniin. (Smedlund ym. 2003, ) Vertikaalisessa yhteistyössä toiminnot etenevät tietyssä loogisessa järjestyksessä edeten esimerkiksi asiakkaan tilauksesta palvelun kuluttamiseen (Pirnes 2002, 35 36).

17 14 Vertikaalisessa arvoketjussa kustannus on yksittäisten yritysten kustannusten summa. Vertikaalisessa verkostossa joudutaan laskemaan katetta katteelle, koska edellisen toimijan kaikki kustannukset ja voitto-osuudet sisältävä myyntihinta on seuraavan toimijan ostohinta. (Pirnes 2002, 41.) Horisontaalisella verkostolla puolestaan tarkoitetaan jalostus- tai arvoketjun samassa vaiheessa ja samalla toimialalla toimivien yritysten yhteistyötä (Hakanen 1998, 5). Horisontaalinen verkosto on ikään kuin tietyn isomman yksikön ympärille koottu rypäs, minkä ansiosta katetta katteelle - laskentaperiaatteesta päästään eroon. Näin ollen arvoketjun kustannuksia saadaan alennettua huomattavasti horisontaalisen toteutuksen avulla vertikaaliseen verrattuna. (Pirnes 2002, 42.) Tavoitteena on myös rinnasteisten resurssien yhdistäminen suuremman volyymin saavuttamiseksi (Paija 1998b, 44 45). Horisontaalisessa toiminnassa tavoitellaan vaativampia tuotekokonaisuuksia kuin vertikaalisessa. Toimijoiden valinnan pohjalla on osaaminen, nopeus ja joustavuus. (Pirnes 2002, 42.) Horisontaalista verkostoa kutsutaan myös kehittäjäverkostoksi, joka yhdistää esimerkiksi usean yrityksen tietyn toiminnon. Toimijat voivat olla jopa kilpailijoita keskenään. Tavoitteena verkostossa on kehittää prosesseja, joista on kaikille hyötyä. Verkostossa voidaan kehittää esimerkiksi uutta teknologiaa, josta on kaikille jäsenille apua. (Smedlund ym. 2003, ) Horisontaalisessa arvoketjussa vertikaalisen ketjun peräkkäiset toiminnot ja vaiheet pyritään saamaan rinnakkaisiksi. Esimerkiksi suunnittelu voi olla mukana jo tilausvaiheessa. Horisontaalisessa verkostossa tiedon ja sitä kautta myös tietoteknisen osaamisen rooli korostuu. (Pirnes 2002, 42.) Matkailualalla niin vertikaalinen kuin horisontaalinenkin yhteistyö on mahdollista. Vertikaalista yhteistyötä voi olla esimerkiksi ravitsemispalveluiden raakaainehankintojen kohdalla, jolloin yritys hankkii leipomotuotteet, vihannekset yms. eri toimittajilta kooten niistä itse ruokakokonaisuuksia. Horisontaalista yhteistyö voi olla esimerkiksi palvelupaketin tuottamisessa, jolloin yksi yritys hoitaa koskenlaskun, toinen ruoanlaiton ja kolmas musiikillisen osion jne.

18 15 Vertikaalisia ja horisontaalisia verkostoitumisrakenteita täydentäviä yhteistyömuotoja Smedlundin ja muiden (2003) mukaan verkostoiden jako horisontaalisiin ja vertikaalisiin ei kuitenkaan kata kaikkia verkostoyhteistyön muotoja, joten lisäksi on kolmas muoto eli ns. teollisuusalue. Teollisuusalueille on keskittynyt pääasiassa paljon pieniä yrityksiä, jotka sijaitsevat aivan toistensa läheisyydessä. Yritysten kanssa, jotka toimivat samalla alueella, tehdään yhteistyötä. Yritysten välillä työvoima ja tieto virtaavat vapaasti. Klassisena esimerkkinä teollisuusalueesta on Piilaakso Kaliforniassa. (Emt ) Matkailualalla vastaavanlaisena tapauksena voidaan pitää matkailuyritysten keskittymää jollakin tietyllä alueella, esimerkkinä ovat Pohjois-Suomen lomakeskukset, kuten Levi. Hakanen (1998) kokee myös riittämättömäksi jaon vertikaalisiin ja horisontaalisiin yhteistyömuotoihin. Kolmantena muotona hän mainitsee diversifikoituneen verkoston, jolla tarkoitetaan toimialarajat ylittävää yhteistyötä. Yhteistyön moninaisuutta korostaa myös se, että yhteistyö on dynaamista eli jatkuvasti kehittyvä prosessi. (Emt. 5.) Pirneksen (2002) mukaan vertikaalisten ja horisontaalisten verkostojen kehittynein malli on vertikaalis-horisontaalinen takaisinkytkentäarvoketju, jossa pyritään yhdistämään molempien mallien toimijat samaan verkostoon, jotta saavutetaan nopeutta, joustavuutta ja kitkattomuutta. Mallissa painottuu asiakaslähtöisyys. Parhaimmillaan arvoketju toimii siten, että asiakas viestittää mielihaluistaan, minkä jälkeen verkoston toimijat pyrkivät parhaalla mahdollisella tavalla ja mahdollisimman nopeasti palvelemaan asiakasta. Toimijoiden on keskityttävä vain toimimaan impulssien varassa, yrittämättä tuoda omaa näkemystään toimintaan. (Emt. 43.) Koska matkailualalla keskitytään asiakkaaseen ja hänen tarpeidensa tyydyttämiseen, nousee esiin vertikaalishorisontaalisen takaisinkytkentäarvoketjumallin sopivuus yhteistyön malliksi. Asiakkaan tarpeiden tyydyttämisessä korostuu nimenomaan asiakkaiden mielihalujen tarkkailu ja valppaana olo.

19 16 Vertikaalis-horisontaalisessa toiminnassa kustannusrakenne on paras. Koska tällä toiminnan mallilla saadaan minimoitua tuotteita koskevat virhepäätökset, myyntikatteet toteutuvat korkeampina. Virheelliset tuotepäätökset johtavat hinnanalennuksiin ja vaikuttavat siten olennaisesti katteisiin, missä suurin ero onkin vertikaaliseen arvoketjuun nähden. Nopeuden ansiosta pääoman sitoutumisella saadaan myös aikaan säästöjä. (Pirnes 2002, 43.) Palvelutuotteen kohdalla virheelliset palvelutuotepäätökset johtavat konkreettisia tuotteita kohtalokkaampiin seurauksiin. Koska palvelu tuotetaan samalla hetkellä, kun asiakas sen kuluttaa, saatetaan palvelutuotteen virheellisyys huomata vasta tilanteessa, jossa asiakas on läsnä. Näin ollen asiakas joutuu kärsimään palvelun huonosta laadusta ja kokemaan pettymyksen, jota on vaikea korvata. Hintaa voidaan laskea, mutta asiakkaalle jää mielikuva huonosta laadusta. Palvelutuotetta ei myöskään pysty myymään alennuksella, kakkoslaadun tuotteena, kuten konkreettisia tavaroita. Innovaatioverkosto on tuottajaverkoston ja kehittäjäverkoston kehittyneempi muoto. Innovaatioverkosto on uuden tuotteen tai prosessin kehittämiseen osallistuvien institutionaalisten toimijoiden verkosto. Toiminnassa pääpaino on siis uusien innovaatioiden luomisella ja sen toimijat ovat eri tuotantoketjuista ja toimialoilta. Innovaatioverkostoa on kuvattu myös kilpailuetua tavoittelevien verkostojen väliseksi verkostoksi. Verkoston tavoitteena on luoda uutta tietämystä ja levittää sitä. (Smedlund ym. 2003, ) Alueellinen yrityskeskittymä sisältääkin tuottaja-, kehittäjä- ja innovaatioverkoston, joissa yksittäinen toimija voi olla jäsenenä yhtä aikaa. Kaikki alueen toimijat muodostavat yhdessä ns. arvosysteemin, joka sisältää erityyppisiä verkostoja. Onkin muistettava, ettei käytännön elämässä verkostotyyppien erottelu toisistaan ole helppoa. (Smedlund ym. 2003, 55.)