PSK-tiedote 3/ (6)
|
|
- Maija-Liisa Saaristo
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PSK-tiedote 3/ (6) Sisällys 1 PSK Standardisoinnin hallitus 1.1 Budjetointiperusteet vuodelle Ehdotus PSK:n hallituksen puheenjohtajaksi Standardisointi 2.1 Uudet standardisointikohteet 2.2 Lausunnolla olevat standardit 2.3 Putkiston kannakoinnin uusi käsikirja valmisteilla 3 Uudet jäsenet esittelyssä 3.1 Nokianvirran Energia Oy 3.2 PrePipe Group 3.3 Viafin-konserni 4 PSK:n syyskokous PSK:n kevätseminaari PSK:n toiminnanjohtaja jää eläkkeelle keväällä PSK STANDARDISOINNIN HALLITUS Hallitus on pitänyt kokouksensa Oy SKF Ab:lla. 1.1 Budjetointiperusteet vuodelle 2016 Budjetti noudattelee vuoden 2015 budjetointiperusteita. Jäsenmaksut pysyvät suunnilleen samoina, ellei liikevaihtoon ole tullut muutoksia. Jäsenmaksun perusosa on 1700 euroa, ylärajaleikkuri pidetään edelleen 9500 eurossa ja jäsenmaksun alaraja on 500 euroa. Oppilaitosten jäsenmaksu pysyy 500 eurossa. 1.2 Ehdotus PSK:n hallituksen puheenjohtajaksi 2016 PSK:n hallitus ehdottaa syyskokoukselle, että hallituksen puheenjohtajana jatkaa henkilöstöjohtaja Veikko Niemi Caverion Industria Oy:stä.
2 PSK-tiedote 3/ (6) 2 STANDARDISOINTI 2.1 Uudet standardisointikohteet Mikäli haluat osallistua alla oleviin perustettaviin työryhmiin, ota yhteyttä PSK:n toimistoon psk@psk-standardisointi.fi. PSK 89 Tiedonsiirtoprosessin kokonaisuuden hallinta Tarkoitus on havainnollistaa tiedonsiirtoprosessia käyttäen viitteenä olemassa olevia standardeja ja valita maailmalla olevista standardeista ne, jotka mahdollistavat projektin tehokkaan etenemisen. Laadittava standardi esittää tiedonsiirrossa käytettävissä olevat standardit teknisten alojen mukaan jaoteltuna projektin eri vaiheissa. Standardin tarkoituksena on olla yhteisestä menettelytavasta sopiminen projektin alussa. PSK 90 Laitekortit Laitetietokorttien sisällön laajuuden ja käsitteiden määrittely pohjautuen tietoelementteihin. Standardissa laitteiden vähimmäistiedon esitetään tietoelementteinä, jotka eri suunnittelu- ja kunnossapitojärjestelmät tunnistavat attribuuteissaan. PSK 91 Käyttövarmuuden laskentaan liittyvän vähimmäistiedon määrittely Tätä tietoa antavat laitetoimittajat ja sitä syntyy kunnossapidossa ja käytössä. Laskettua tietoa tarvitsevat omaisuuden hallinnasta vastaavat, kunnossapidon palvelujen tuottajat ja investointihankkeiden toteuttajat. Standardisoinnin ensimmäisessä vaiheessa tarkastellaan laskennassa tarvittavaa tietoa ja toisessa vaiheessa voisi ottaa käsittelyyn käyttövarmuuden hallinnan. Laadittava standardi esittää koko laitoksen elinkaaren hallinnassa tarvittavan vähimmäistiedon, jota käytetään käyttövarmuuden, riskienhallinnan, kunnossapidon sekä perusparannusten suunnittelussa ja optimoinnissa. Lisäksi standardi käsittelee käyttövarmuuden kustannusten laskentaan tarvittavia tietoja. 2.2 Lausunnolla olevat standardit PSK:n kotisivuilta löytyy linkki lausunnolla oleviin standardeihin, joita ovat: PSK p-e1 Putkiston kannatus. Putkisanka C1 ja C2. DN Lausuntoaika umpeutuu PSK p-e3 Putkiston kannatus. Liukukannatin. Erikoiskorkea. DN Lausuntoaika umpeutuu PSK p-e3 Putkiston kannatus. Liukukannatin. Erikoiskorkea. DN Lausuntoaika umpeutuu
3 PSK-tiedote 3/ (6) PSK 4210-e8 Putkiluokka E63C1B painelaitekäyttöön. Kuumaluja seostamaton PSK 4211-e6 Putkiluokka E100C1B painelaitekäyttöön. Kuumaluja seostamaton PSK 4212-e4 Putkiluokka E160C1B painelaitekäyttöön. Kuumaluja seostamaton PSK 4213-e4 Putkiluokka E250C1B painelaitekäyttöön. Kuumaluja seostamaton PSK 4214-e5 Putkiluokka E63C2B painelaitekäyttöön. Kuumaluja Moseosteinen PSK 2930-e7 Teollisuusputkiston käyttöönotto 2.3 Putkiston kannakoinnin uusi käsikirja valmisteilla Vuosi sitten kesällä julkaistiin uudet PSKkannakkeet 48 erillisenä standardina, jotka korvasivat samaan aikaan kumotut SFS-standardit. Jäsenille ne on jaettu Internetin välityksellä sekä erillisinä tiedostoina että koottuna yhteen tiedostoon, koska koko nippu printattuna helpottaa valintoja tehtäessä. Silloin jo kaivattiin kannakekäsikirjaa, eikä digitalisaatio ole tarvetta vähentänyt. Emme kuitenkaan alkaneet valmistelemaan käsikirjaa heti standardien julkaisun jälkeen, koska koko standardisarja suorastaan runnottiin valmiiksi vuoden aikana ja tiedossa oli vielä jatkokehityksen tarvetta. Julkaistavan käsikirjan kaikkiin standardeihin on tullut vuoden käyttökokemuksen jälkeen joitain korjauksia. Useimmat niistä ovat hyvin pieniä, eivätkä ne vaikuta teknisiin ratkaisuihin, mutta esimerkiksi lausunnolla olevat standardiehdotukset kannattaa käydä tarkemmin läpi, sillä niihin on tehty merkittäviä muutoksia. Käsikirja julkaistaan marraskuun aikana ja ilmaiset jäsenkappaleet postitetaan heti niiden saavuttua painosta. Ennakkotilauksiakin otetaan jo vastaan ja muistattehan, että jäsenet saavat lisäkappaleista 70 % alennusta.
4 PSK-tiedote 3/ (6) 3 UUDET JÄSENET ESITTELYSSÄ 3.1 Nokianvirran Energia Oy Nokianvirta yhdistää uuden energiayhtiön omistajat Leppäkosken Sähkön, Nokian Renkaat sekä Nokian pehmopaperitehtaan omistavan SCA:n. Uuden yhtiön nimeksi tuli Nokianvirran Energia Oy. Perustettu yhtiö rakentaa Nokialle lämpöteholtaan 68 megawatin biohöyrykattilan nykyisen voimalaitoksen yhteyteen. Valmistuttuaan laitos parantaisi osakkaiden liiketoimintojen kilpailukykyä varmistaen vakaamman energian hinnan pitkälle tulevaisuuteen. Investoinnin arvo on noin 45 miljoonaa euroa. Biokattilan polttoaineeksi on suunniteltu kotimaisten polttoaineiden lisäksi SCA:n pehmopaperin valmistuksessa syntyvää biolietettä ja kuitusavea. Tavoitteena on, että uuden laitoksen energiantuotanto käynnistyy vuoden 2016 aikana. Valmistuttuaan se korvaisi maakaasuun perustuvaa energiantuotantoa ja lisää kotimaisten energianlähteiden käyttöä. Lähde: Nokian Uutiset PrePipe Group Vuonna 2006 perustettu PrePipe on teollisuusputkistoihin, säiliöihin, laiteasennuksiin ja kunnossapitotöihin erikoistunut yritys. Sen markkina-alueena on koko Suomi ja tärkeimpiä asiakaskohteita ovat prosessi-, metsä- ja kemianteollisuus sekä voimalaitokset. Päätoimipaikka sijaitsee Lappeenrannassa ja se työllistää noin 50 henkilöä ja lukuisia alihankkijoita. Palveluihin kuuluu myös suunnittelu ja yhteistyökumppanien kautta lujuuslaskenta. 3.3 Viafin-konserni Viafin on erikoistunut massatorneihin, painesäiliöihin ja putkistoihin. Suunnittelu- ja tuotantoprosessien lisäksi sen kokonaistoimituksiin kuuluvat kuljetus-, asennus- ja huoltotoiminnot. Toiminta-ajatuksena on tuottaa oikeaan aikaan ja olosuhteista riippumatta asiakkaan toiveiden mukaisia tuotteita ja palveluja optimoiden laadun, toimivuuden ja tehokkuuden. Sen yksiköiden yhteisvoima tarjoaa asiakkaille todellisia synergiahyötyjä ja entistä kattavampia kokonaistoimituksia. Viafin-konsernin perustana ovat kotimaiset perheyhtiöt, joilla on yli 40 vuoden kokemus vaativien metallituotteiden valmistuksesta. Tavoitteena on voimakas kasvu, johon päästään hyödyntäen sekä operatiivisia synergiaetuja että yritysostoin, jotka laajentavat tarjontaa ja läsnäoloa valituilla markkinasektoreilla. Tärkeä osa kasvustrategiaa on toimintojen keskittäminen entistä selkeämmin yhden ja yhteisen Viafinbrändin alle.
5 PSK-tiedote 3/ (6) 4 PSK:N SYYSKOKOUS PSK:n syyskokous pidetään torstaina alkaen klo Bottan juhlasalissa, Töölönkatu 3 (= Museokatu 10), Helsinki. Ohjelma: Tervetuloa, kahvi ja suolainen alkupala Syyskokous Kuohuviiniä ja Ostrobotnian historiaa Illallinen Kabaree Berlinin tahdissa Hauskaa yhdessäoloa Tilaisuus päättyy PSK:n jäsenyritysten henkilökunta, työryhmien jäsenet ja muut PSK:n yhteistyökumppanit ovat tervetulleita viettämään rattoisaa syysiltaa Kabaree Berlinin hengessä. Toivomme ilmoittautumisia mennessä osoitteeseen psk@pskstandardisointi.fi. Virallinen kokouskutsu lähetetään lähiaikoina PSK:n yhteyshenkilöille, mutta ilmoittautua voi jo nyt. 5 PSK:N KEVÄTSEMINAARI 2016 PSK:n perinteinen kevätseminaari pidetään torstaina Pörssitalossa. Aiheena on Investointiprojektin onnistunut päättäminen ja sen ohjelma julkaistaan PSK:n tulevassa syyskokouksessa. PSK:n jäsenyritysten henkilökunnalle, työryhmien jäsenille ja yhteistyökumppaneillemme tilaisuus on ilmainen. Seminaariin ovat tervetulleita kaikki asiasta kiinnostuneet. Mikäli paikat loppuvat kesken, niin seminaariin otetaan osallistujat ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautua voi jo nyt sähköpostitse osoitteeseen psk@psk-standardisointi.fi.
6 PSK-tiedote 3/ (6) 6 PSK:N TOIMINNANJOHTAJA JÄÄ ELÄKKEELLE KEVÄÄLLÄ 2016 PSK:n nykyinen toiminnanjohtaja Jari Viertävä jää maaliskuun lopussa vuosilomalle ja siirtyy eläkkeelle toukokuun alusta Hänelle haetaan seuraajaa. Kertokaa siitä kaverille, niin Jarikin löysi PSK:n. Jari aloitti PSK:n luotsaamisen joulukuussa 1997 ja takana on 18 vuotta kestänyt rupeama. Siihen aikaan mahtuu paljon myönteisiä kokemuksia ja tapahtumia sekä valtava asiantuntijaverkosto, jonka vertaista saa hakea. Nyt on aika siirtää tehtävä eteenpäin ja antaa tilaa uusille ja tuoreille ideoille. Jari on viihtynyt PSK:lla erinomaisesti ja on tyytyväinen yhdistyksen kehitykseen vuosien aikana. Jäsenmäärä on kasvanut koko ajan, talous on vakaalla pohjalla ja PSK tunnustetaan merkittäväksi kehitysyhteisöksi teollisuuden piirissä. Työryhmätoiminta, tiedottaminen ja standardien jakelu jäsenistölle on helpottunut huimasti tietotekniikan kehittymisen myötä. Ilman Internetiä 160 jäsenyrityksen ja PSK:n valtavan virtuaalisen organisaation palvelu olisi mahdotonta. Tällä tiedotteella haluamme kannustaa tehtävästä kiinnostuneita lähettämään hakemuksensa Jarin työn jatkajaksi ja viemään PSK:n seuraavalle portaalle. Linkki hakuilmoitukseen: Värikästä syksyä! PSK Standardisointiyhdistys ry Jari Viertävä toiminnanjohtaja Pia Koponen sihteeri JAKELU Jäsenyritykset, työryhmien jäsenet, hallitus, SFS, METSTA, SESKO, KPY
PSK-tiedote 3/ (5)
PSK-tiedote 3/2016 1 (5) Sisällys 1 PSK Standardisoinnin hallitus 1.1 Budjetointiperusteet vuodelle 2017 1.2 Ehdotus hallitusvalinnoiksi 2017 2 Standardisointi 2.1 Uudet standardisointikohteet 2.2 Lausunnolla
PSK-tiedote 3/2012 15. lokakuuta 2012 1 (6)
PSK-tiedote 3/2012 1 (6) Sisällysluettelo 1 PSK:n hallitus 1.1 Budjetointiperusteet vuodelle 2013 1.2 Ehdotus hallitusvalinnoiksi 2013 2 PSK:n syyskokous 2012 ja Spagettiooppera 3 Standardisointi 3.1 Lausunnolla
PSK-tiedote 3/ (5)
PSK-tiedote 3/2017 1 (5) Sisällys 1 PSK Standardisoinnin hallitus 1.1 Budjetointiperusteet vuodelle 2018 1.2 Ehdotus hallitusvalinnoiksi 2018 2 Standardisointi 2.1 Vahvistetut standardit 3 Uudet jäsenet
PSK tiedote 2/2010 14. kesäkuuta 2010 1 (6)
PSK tiedote 2/2010 1 (6) Sisällysluettelo 1 Yhdistyksen kevätkokous 2010 2 Palaute PSK:n kevätseminaarista 3 PSK:n syyskokous 18.11.2010 4 Standardisointi 4.1 Vahvistetut standardit 4.2 Lausunnolla olevat
PSK-tiedote 2/2015 11.6.2015 1 (6)
PSK-tiedote 2/2015 1 (6) Sisällysluettelo 1 Hallituksen kokous 2 PSK Standardisoinnin kevätkokous 2015 3 PSK:n kevätseminaari 2015 4 Uudet jäsenet esittelyssä 5 Standardisointi 5.1 Vahvistetut standardit
PSK-tiedote 3/ (5)
PSK-tiedote 3/2014 1 (5) Sisällys 1 PSK:n hallitus 1.1 Ehdotus hallitusvalinnoiksi 2015 1.2 Budjetointiperusteet vuodelle 2015 2 Standardisointi 2.1 Uudet työryhmät 2.2 Kannakestandardit 3 Uudet jäsenet
PSK tiedote 1/2007. 16. helmikuuta 2007 1 (5)
PSK tiedote 1/2007 1 (5) Sisällys 1 PSK:n hallitus 2 Yhdistyksen kevätkokous 3 Standardisointi 3.1 Vahvistetut standardit 3.2 Lausunnolla olevat standardit 3.3 Uusia standardisointikohteita 3.4 Uudet painokset
PSK-tiedote 1/2011 23. maaliskuuta 2011 1 (5)
PSK-tiedote 1/2011 1 (5) Sisällysluettelo 1 PSK:n hallituksen kokous 2 Yhdistyksen kevätkokous 3 Standardisointi 3.1 Vahvistetut standardit 3.2 Kumotut standardit 3.3 Uusia standardisointikohteita 3.4
PSK-tiedote 3/2008 24. syyskuuta 2008 1(5)
PSK-tiedote 3/2008 1(5) Sisällysluettelo 1 PSK:n hallitus 1.1 Budjetointiperusteet vuodelle 2009 1.2 Ehdotus hallitusvalinnoiksi 2009 2 Syyskokous 3 Standardisointi 3.1 Vahvistetut standardit 3.2 Kumotut
PSK-tiedote 2/ (6)
PSK-tiedote 2/2016 1 (6) Sisällysluettelo 1 Hallituksen kokous 2 PSK Standardisoinnin kevätkokous 2016 3 PSK:n kevätseminaari 2016 4 Standardisointi 4.1 Vahvistetut standardit 4.2 Uusi työryhmä 5 PSK Standardisoinnin
PSK-tiedote 1/2015 5.3.2015 1 (6)
PSK-tiedote 1/2015 1 (6) Sisällysluettelo 1 PSK:n hallitus 2 PSK:n kevätseminaari Finlandia-talossa 16.4.2015 3 Yhdistyksen kevätkokous Finlandia-talossa 16.4.2015 4 Uudet jäsenet esittelyssä 5 Standardisointi
PSK-tiedote 3/2013 11. lokakuuta 2013 1 (6)
PSK-tiedote 3/2013 11. lokakuuta 2013 1 (6) Sisällysluettelo 1 PSK:n hallitus 1.1 Ehdotus hallitusvalinnoiksi 2014 1.2 Budjetointiperusteet vuodelle 2014 2 Standardisointi 2.1 Vahvistetut standardit 2.2
PSK-tiedote 2/2014 12.6.2014 1 (8)
PSK-tiedote 2/2014 1 (8) Sisällysluettelo 1 PSK Standardisoinnin kevätkokous 2014 2 PSK:n kevätseminaari 2014 3 Hallituksen kokous 4 Uudet jäsenet esittelyssä 5 Standardisointi 5.1 Vahvistetut standardit
PSK-tiedote 2/2008. 12. kesäkuuta 2008 1 (8)
PSK-tiedote 2/2008 1 (8) Sisällys 1 Palaute kevään PSK-seminaarista 2 Yhdistyksen kevätkokous 2008 3 Standardisointi 3.1 Vahvistetut standardit 3.2 Kumotut standardit 4 Uusia standardisointikohteita 4.1
PSK tiedote 4/2011 21. joulukuuta 2011 1 (5)
PSK tiedote 4/2011 1 (5) Sisällysluettelo 1 PSK:n syyskokous 2011 1.1 Kokous 1.2 Hallituksen henkilövalinnat 1.3 Toiminnantarkastajien valinta 1.4 Kokouksen jatkot 2 Standardisointi 2.1 Vahvistetut standardit
PSK-tiedote 4/2015 21.12.2015 1 (9)
PSK-tiedote 4/2015 1 (9) Sisällys 1 PSK:n hallitus 2 PSK:n syyskokous 2015 2.1 Kokouksen kulku 2.2 Uusia jäseniä 2.3 Hallituksen henkilövalinnat 2.4 Toiminnantarkastajien valinta 2.5 Kokouksen kulttuuriosuus
PSK-tiedote 4/ (8)
PSK-tiedote 4/2016 1 (8) Sisällys 1 PSK:n hallitus 2 PSK:n syyskokous 2016 2.1 Kokouksen kulku 2.2 Uusia jäseniä 2.3 Hallituksen henkilövalinnat 2.4 Toiminnantarkastajien valinta 2.5 Juhlailtamat 3 Uudet
PSK-tiedote 1/2012 12. maaliskuuta 2012 1 (6)
PSK-tiedote 1/2012 1 (6) Sisällysluettelo 1 PSK:n hallituksen kokous 2 Yhdistyksen kevätkokous Musiikkitalossa 3 Standardisointi 3.1 Vahvistetut standardit 3.2 Lausunnolla olevat standardit 3.3 Uusia standardisointikohteita
PSK-tiedote 2/2011 14. kesäkuuta 2011 1 (6)
PSK-tiedote 2/2011 1 (6) Sisällysluettelo 1 Yhdistyksen kevätkokous 2011 2 Palaute PSK:n kevätseminaarista 3 PSK:n syyskokous 17.11.2011 Kämpissä 4 Uusien jäsenten esittely 4.1 Balance Engineering Oy 4.2
THTH ry syysseminaari 2013
THTH ry syysseminaari 2013 Keskiviikko 30.10.2013, VTT, Tekniikantie 2, Espoo 1 Syysseminaarin aihealue Aiheena järjestelmien välinen tiedonsiirto ja standardit Case putkiston tiedonsiirto. PSK 5968-standardin
PSK STANDARDISOINTIYHDISTYS RY SÄÄNNÖT
(Rek.n:o 114349) Vahvistettu 2007-10-11 PSK STANDARDISOINTIYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on PSK Standardisointiyhdistys ry, ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistys
Täyskäännös kotimaiseen
Täyskäännös kotimaiseen Kestäviä energiaratkaisuja muuttuviin tarpeisiin Paikallisena ja palvelevana energiayhtiönä olemme läsnä asiakkaidemme arjessa ja tarjoamme kestäviä ja monipuolisia energiaratkaisuja.
PSK-tiedote 1/ (8)
PSK-tiedote 1/2017 1 (8) Sisällysluettelo 1 PSK:n hallitus 2 PSK:n kevätseminaari Pörssitalossa torstaina 27.4.2017 3 Yhdistyksen kevätkokous Pörssitalossa 27.4.2017 4 Uusi putkiluokkakäsikirja valmisteilla
Miten ja missä standardeja laaditaan. Asiantuntija Ville Saloranta METSTA, Metalliteollisuuden Standardisointiyhdistys ry
Miten ja missä standardeja laaditaan Asiantuntija Ville Saloranta METSTA, Metalliteollisuuden Standardisointiyhdistys ry Esityksen sisältö Suomen kansallinen järjestelmä ja METSTA Kuka standardit laatii?
Suomen Standardisoimisliitto ja oppilaitosyhteistyö. INSINÖÖRIKOULUTUKSEN FOORUM 4.10.2012, Tampere
Suomen Standardisoimisliitto ja oppilaitosyhteistyö INSINÖÖRIKOULUTUKSEN FOORUM 4.10.2012, Tampere Mitä on standardisointi? > Standardisointi on yhteisten ohjeiden ja toimintatapojen laatimista helpottamaan
PSK-tiedote 2/ (10)
PSK-tiedote 2/2017 1 (10) Sisällysluettelo 1 Hallituksen kokous 2 PSK Standardisoinnin kevätkokous 2017 3 PSK:n kevätseminaari 2017 4 Uudet jäsenet esittelyssä 4.1 Collaprime Oy 4.2 Eisto Oy 4.3 FCG Suunnittelu
NÄKÖKULMIA TULEVAISUUDEN STANDARDEIHIN FORUM 2014 4.11. 2014
NÄKÖKULMIA TULEVAISUUDEN STANDARDEIHIN FORUM 2014 4.11. 2014 1 FORUM tapahtumat: Pitkä perinne, monipuolisia ja ajankohtaisia teemoja 2006 Standardeilla menestystä liiketoimintaan 2007 Hyödy standardeista
22.06.2011. Merkistöstandardi päivitetty. Uutiskirjeen sisältö. Merkistöstandardi päivitetty. Anturiverkkokokous Helsingissä elokuussa
22.06.2011 Uutiskirjeen sisältö Merkistöstandardista ISO/IEC 10646 on ilmestynyt uusi versio. Siinä on yhdistetty yhteen dokumenttiin aiemmin liitteinä olleet täydennykset ja korjaukset. Standardissa on
PSK tiedote 4/2008 5. joulukuuta 2008 1(7)
PSK tiedote 4/2008 1(7) Sisällysluettelo 1 PSK:n hallituksen kokous 2 PSK:n syyskokous 2008 2.1 Kokous 2.2 Henkilövalinnat vuodeksi 2009 2.3 Kokouksen jatkot 3 Standardisointi 3.1 Vahvistetut standardit
Parempaa tuotantotehokkuutta käyttövarmuuden systemaattisella johtamisella ja käyttövarmuusdatan hyödyntämisellä
Parempaa tuotantotehokkuutta käyttövarmuuden systemaattisella johtamisella ja käyttövarmuusdatan hyödyntämisellä Rikasta Pohjoista seminaari 19.4.2018 Mikko Suutama Käyttövarmuuspäällikkö Oy Botnia Mill
Seminaari IT-hallinnan parhaista käytännöistä 21.3.2012
08.03.2012 Uutiskirjeen sisältö Seminaari IT-hallinnan parhaista käytännöistä 21.3.2012 Tervetuloa kuulemaan asiantuntijoiden näkemyksiä IT-hallinnan parhaista käytännöistä ja niiden hyödyistä keskiviikkona
IT-standardisoinnin henkilöstö keväällä
27.01.2012 Uutiskirjeen sisältö Antti Saari on aloittanut työnsä IT-standardisoinnin asiantuntijana. Hän toimii Juha Vartiaisen vanhempainvapaan sijaisena toukokuulle saakka.»lue artikkeli kokonaisuudessaan
Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)
1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle
PSK-tiedote 1/ (6)
PSK-tiedote 1/2016 1 (6) Sisällysluettelo 1 PSK:n hallitus 2 PSK:n kevätseminaari Pörssitalossa torstaina 21.4.2016 3 Yhdistyksen kevätkokous Pörssitalossa 21.4.2016 4 PSK:n toiminnanjohtajan läksiäiset
Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.
Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun
Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella!
Kehitysvammaisten tukiliitto ry:n liittokokous 2013, Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella! Toimitamme tällä kirjeellä teille liittokokouskutsun, tarvittavat asiakirjat ja tiedot
Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011
Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA
Hyvät Castrén-suvun jäsenet!
Huhtikuu 2000 Hyvät Castrén-suvun jäsenet! Viimekertaisessa sukukokouksessamme esitettiin toivomus, että sukukokouksia alettaisiin järjestää useammin. Sukuneuvosto on nyt ottanut toivomuksesta vaarin ja
Delegaattivalmennus. Organisointi raamit ja valtuutukset Menettelyt ja säännöt miten. 3 oikeaa esimerkkiä
Delegaattivalmennus Organisointi raamit ja valtuutukset Menettelyt ja säännöt miten 3 oikeaa esimerkkiä 1 Ohjelma 13.00 Avaus - Antti Karppinen, SFS 13.15 Standardisointijärjestelmä CEN, ISO, SFS ja toimialayhteisöt,
KNX Finland Syyskokous 2018
KNX Finland Syyskokous 2018 Puheenjohtajan ja toiminnanjohtajan katsaus Markkinointi Kalasataman Award palkinnot (globaali ja kansallinen) http://knx.fi/uutiset.php?aid=224620&k=-1 http://knx.fi/uutiset.php?aid=224626&k=-1
Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919. Tapamme toimia. Leppäkosken Sähkö Oy. Arvomme. Tarjoamme kestäviä energiaratkaisuja asiakkaidemme
Energiantuotanto Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919 Sähkö -konserni on monipuolinen energiapalveluyritys, joka tuottaa asiakkailleen sähkö-, lämpö- ja maakaasupalveluja. Energia Oy Sähkö
Matkalle PUHTAAMPAAN. maailmaan UPM BIOPOLTTOAINEET
Matkalle PUHTAAMPAAN maailmaan UPM BIOPOLTTOAINEET NYT TEHDÄÄN TEOLLISTA HISTORIAA Olet todistamassa ainutlaatuista tapahtumaa teollisuushistoriassa. Maailman ensimmäinen kaupallinen biojalostamo valmistaa
Delegaattivalmennus. Organisointi raamit ja valtuutukset Menettelyt ja säännöt miten. 3 oikeaa esimerkkiä
Delegaattivalmennus Organisointi raamit ja valtuutukset Menettelyt ja säännöt miten 3 oikeaa esimerkkiä 1 Standardisointijärjestelmä CEN, ISO, SFS ja toimialayhteisöt Delegaattivalmennus 3.6.2019 Susanna
Standardien hankinta. Tiedottaja Jyrki Alanko, SFS 9.9.2014
Standardien hankinta Tiedottaja Jyrki Alanko, SFS 9.9.2014 SFS:n tuotteet - 1 SFS vahvistaa vuosittain runsaat 1 500 SFSstandardia Uudet SFS-standardit ovat valtaosin eurooppalaisia EN-standardeja, joista
PSK-tiedote 2/2012 15. kesäkuuta 2012 1 (8)
PSK-tiedote 2/2012 1 (8) Sisällysluettelo 1 PSK:n kevätkokous 2012 2 PSK:n kevätseminaarin palaute 3 PSK:n syyskokous 15.11.2012 Ritarihuoneella 4 Uusien jäsenten esittely 4.1 Aquaflow Oy 4.2 Eka Synthomer
SÄÄNNÖT Merkitty yhdistysrekisteriin 17.11.2006 Muutokset merkitty rekisteriin 02.07.2010 Rekisterinumero 195.200 1 Nimi, kotipaikka ja tarkoitus
Metalliteollisuuden Standardisointiyhdistys ry 1(6) SÄÄNNÖT Merkitty yhdistysrekisteriin 17.11.2006 Muutokset merkitty rekisteriin 02.07.2010 Rekisterinumero 195.200 1 Nimi, kotipaikka ja tarkoitus Yhdistyksen
VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017
VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017 Turun Cheerleadingseura Smash ry SISÄLLYS 1 VIESTINNÄN TAVOITTEET JA KOHDERYHMÄT... 3 2 VIESTINNÄN VÄLINEET JA TYÖKALUT... 4 2.1 Sähköposti... 4 2.2 Seuran Facebook-ryhmä... 4
PSK-tiedote 1/2009 2. maaliskuuta 2009 1 (6)
PSK-tiedote 1/2009 1 (6) Sisällys 1 PSK:n hallituksen kokous 2 Hallituksen uusi puheenjohtaja esittäytyy 3 Yhdistyksen kevätkokous 4 Standardisointi 4.1 Vahvistetut standardit 4.2 Lausunnolla olevat standardit
8/2018. Tärkeää. Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään:
8/2018 Tärkeää Liittopäivien teemana oli viestintä ja vaikuttaminen Avoimet ovet Aivovammaliiton toimistolla 12.12.2018 Nuori, anna äänesi kuulua! Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Uutiset... 2 Liittopäivien
PSK tiedote 4/2009 22. joulukuuta 2009 1 (8)
PSK tiedote 4/2009 1 (8) Sisällysluettelo 1 PSK:n hallituksen ja yhdistyksen kokoukset 2010 2 PSK:n syyskokous 2009 2.1 Kokous 2.2 Henkilövalinnat vuodeksi 2010 2.3 Kokouksen jatkot 3 Standardisointi 3.1
Toimintasuunnitelma 2018
Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna
1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet
TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna
Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n
Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry toimintasuunnitelma 2019 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n toimintasuunnitelma toimintavuodelle 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka
Tervetuloa KiertotalousAkatemiaan!
Tervetuloa KiertotalousAkatemiaan! 5.9.2017 #kiertotalousakatemia Nina Aarras Varsinais-Suomen ympäristöosaamisen yhdistys 12.00 Kahvia ja verkostoitumista. 12.30 Tilaisuus alkaa. Puheenjohtaja Nina Aarras
Canorama 2008 projekti
Canorama 2008 projekti Kajaanin ammattikorkeakoulun kaikkiin pääaineisiin liittyy projektiopintoja, jotka tehdään yhteistyössä toimeksiantajien kanssa. Tässä yksi esimerkki. Canorama Oy on erikoistunut
Nuorten Palvelu ry SYYSPÄIVÄ 2017 KUOPIO. Kylpylähotelli Rauhalahti. Katiskaniementie 8, Kuopio
Nuorten Palvelu ry SYYSPÄIVÄ 2017 KUOPIO Kylpylähotelli Rauhalahti Katiskaniementie 8, Kuopio 25.11.2017 1 OHJELMA lauantaina, 25.11.2017 NUORTEN PALVELU RY:n SYYSKOKOUS 2017 (yksipäiväinen tapahtuma)
PSK-tiedote 1/2008. 28. helmikuuta 2008 1 (8)
PSK-tiedote 1/2008 1 (8) Sisällys 1 PSK:n hallitus 1.1 Hallituksen jäsenet 2008 1.2 Tilikausi 2007 1.3 Hallituksen uusi puheenjohtaja esittäytyy 2 Yhdistyksen kevätkokous 3 Standardisointi 3.1 Vahvistetut
Millä Tampere lämpiää?
Millä Tampere lämpiää? Puuenergiaa päästöillä vai ilman UKK-instituutti 4.3.2013 Toimitusjohtaja Antti-Jussi Halminen Tampereen Energiantuotanto Oy Vahva alueellinen toimija Tampereen Sähkölaitos on vahvasti
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 AIKA 22.11.2017, klo 18:00 PAIKKA Jakun koulu Paikalla 12 osallistujaa. Aluksi oli kahvitarjoilu. 1 KOKOUKSEN AVAUS Jakkukylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja
PALVELUJEN STANDARDISOINTI UUSI TIE MENESTYKSEEN FORUM 2015 3.11. 2015
PALVELUJEN STANDARDISOINTI UUSI TIE MENESTYKSEEN FORUM 2015 3.11. 2015 1 SFS:n rooli ja tehtävät SFS on standardisoinnin keskusjärjestö Suomessa SFS on elinkeinoelämälle ja julkishallinnolle palveluja
METSTA Kansallisten standardisointikomiteoiden toimintasäännöt
Hyväksytty 8.11.2012 Päivitetty 01.04.2014 METSTA Kansallisten standardisointikomiteoiden toimintasäännöt 1. Kansallinen standardisointikomitea [2.2.2(4); 1.6.2(1); 1.4.2(1, 3, 4); 2.3.2(1)] Kansallisen
PSK BIM ammattilaisseminaari 08.05.2015
PSK STANDARDISOINTI PSK BIM ammattilaisseminaari 08.05.2015 Fox CenterJärvenpää Tilaajien uudet haasteet investointiprojekteissa ja ylläpidossa Profox Companies Ltd Autodesk Partner & Virtuaalisen suunnittelun
PSK-tiedote 4/2013 20. joulukuuta 2013 1 (10)
PSK-tiedote 4/2013 1 (10) Sisällysluettelo 1 PSK:n syyskokous 2013 1.1 Kokouksen kulku 1.2 Uudet hyväksytyt jäsenet 1.3 Hallituksen henkilövalinnat 1.4 Toiminnantarkastajien valinta 2 PSK:n 40-vuotisjuhlat
Piiska vai porkkana? Kiwa Inspecta. Toimittaja-arvioinnit käytännössä. Toivo Pulkkinen, yksikön päällikkö,
[presentation title] via >Insert >Header & Footer Piiska vai porkkana? Toimittaja-arvioinnit käytännössä Kiwa Inspecta Toivo Pulkkinen, yksikön päällikkö, 6.9.2017 Tietoa Helen Oy:stä Maailman parasta
Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere
Jäsentiedote 2/2018 Sääntömääräinen syyskokous 27.11.2018 TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs 33520 Tampere Lähde: http://perheklinikka.fi/ota-yhteytta/ 17.10.2018 Sääntömääräisen syyskokouksen
Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere
Jäsentiedote 2/2017 Sääntömääräinen syyskokous 29.11.2017 Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, 33310 Tampere Lähde: http://www.tampere.fi/tilakeskus/rakennuttaminen/kaynnissaolevatrakennushankkeet/tesomanjaahalli.html
POWEST OY. Omistusosuus 1000 keskimäärin Emoyhtiö
POWEST vuosikatsaus 2004 Powest omistaa sellaisia yhtiöitä, joiden liiketoiminnat tukevat sen osakkaiden voimantuotantoa ja energian hankintaa. Lisäksi Powest panostaa kehitystoimintaan, joka on teknisesti
PSK-tiedote 4/2012 17. joulukuuta 2012 1 (7)
PSK-tiedote 4/2012 1 (7) Sisällysluettelo 1 PSK:n syyskokous 2012 1.1 Kokous 1.2 Uusia jäseniä 1.3 Hallituksen henkilövalinnat 1.4 Toiminnantarkastajien valinta 1.5 Kokouksen viihdepuoli 2 Standardisointi
Yhtiöt eivät julkista kauppahintaa, mutta se maksetaan kokonaisuudessaan käteisellä.
Rakennuslehti 18.12.2012 EMC Talotekniikka myydään Hollantiin EMC Talotekniikka Oy myydään hollantilaiselle teknisten palveluiden toimittaja Royal Imtech N.V.:lle. EMC Talotekniikan nykyiset omistajat
Standardit tutuksi Standardit osana tekniikan osaajan ammattitaitoa. Kokemäkijokilaakson ammattiopisto 17.09.2007 Sinikka Hieta-Wilkman
Standardit tutuksi Standardit osana tekniikan osaajan ammattitaitoa Kokemäkijokilaakson ammattiopisto 17.09.2007 Sinikka Hieta-Wilkman Standardit - mistä kaikki sai alkunsa? Napoleonin taistelu Waterloossa
Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)
Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden
Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen
Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien
Maatila biokaasun tuottajana Biokaasurakentamisen ensiaskeleet
Maatila biokaasun tuottajana Biokaasurakentamisen ensiaskeleet Envitecpolis Oy Henri Karjalainen 15.3.2016 LUOTTAMUKSELLINEN Esitelmän rakenne 1) Envitecpolis 2) Biokaasuntuotanto maatilalla 3) Voiko biokaasuntuotanto
FICIX ry kommentteja Hallituksen esityksiin sotilas- ja siviiilitiedustelua koskevista laista
FICIX ry kommentteja Hallituksen esityksiin sotilas- ja siviiilitiedustelua koskevista laista Panu Rissanen FICIX ry Hallituksen jäsen Liikenne- ja viestintävaliokunta 21.3.2018 Finnish Internet Communication
Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT
Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT PRH hyväksynyt 20.11.2006 1 Suomen Kylmäyhdistys ry:n säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Suomen Kylmäyhdistys ry, ruotsiksi Kylföreningen i Finland
Tampereen alueen palvelurakennukset energiatehokkaiksi TAPRE
Tampereen kaupunkiseudun teknisten palveluiden seutuseminaari 23.3.2011 Tampereen alueen palvelurakennukset energiatehokkaiksi TAPRE Teuvo Aro, AX-Suunnittelu AX-SUUNNITTELU Perustettu 1993 LVI TUTKIMUKSET
Hallintarekisteröityjen osakkaiden äänestäminen (yht. 6 osakasta, 1 990 584 ääntä)
LIITE 1 Hallintarekisteröityjen osakkaiden äänestäminen (yht. 6 osakasta, 1 990 584 ääntä) Numero Asiakohta Puolesta äänet 1 Hallituksen ehdotus pääoman palautuksesta Tyhjät äänet Vastaan äänet 1 990 584
Canorama 2008 projekti
Canorama 2008 projekti Canorama Oy on erikoistunut toimistojen työnkulun, tiedonhallinnan, tiedon säilyttämisen ja jakelun ratkaisuihin. Canorama tuottaa ja ylläpitää sekä kehittää ratkaisuja, jotka parantavat
Kaukolämmön tuotanto Suomessa ja Saarijärvellä
Kaukolämmön tuotanto Suomessa ja Saarijärvellä 1 Lämmityksen markkinaosuudet Asuin- ja palvelurakennukset Lämpöpumppu: sisältää myös lämpöpumppujen käyttämän sähkön Sähkö: sisältää myös sähkökiukaat ja
Ilmoittaudu nyt! Biometriikkaseminaari 5.5.2011
27.04.2011 Uutiskirjeen sisältö Kuopion kokoukseen tervydenhuollon IT-osaajia ympäri maailmaa Aamukahvitilaisuus projektinhallinnan kv. standardeista Torstaina 5.5.2011 järjestettävässä seminaarissa biometrisen
Tuottajavastuu. Sähkö ja elektroniikkalaitteet
Tuottajavastuu Sähkö ja elektroniikkalaitteet 1 Tuotteen elinkaari Valmistuksen raaka-aineet Suunnittelu RoHs: Ympäristölle vaarallisten aineiden käytön rajoitukset EuP: Tuotesuunnittelu ja valmistus Uudelleenkäyttö,
OTM:n hankkeen yhteistyö muiden hankkeiden kanssa
OTM:n hankkeen yhteistyö muiden hankkeiden kanssa Opintohallinnon tietojärjestelmän käyttö- ja kehityspalveluita tuottavan inhouse yrityksen perustaminen Kati Kettunen, palvelujohtaja Opetus- ja opintopalvelut
ARVOPAPERIMARKKINAYHDISTYS RY 1 (3)
ARVOPAPERIMARKKINAYHDISTYS RY 1 (3) HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n (jäljempänä AMY tai yhdistys ) hallitus (jäljempänä hallitus ) noudattaa toiminnassaan tätä työjärjestystä sen
Yhdistystiedote 6/2013
1 Yhdistystiedote 6/2013 Hei yhdistystoimija! Tässäpä teille taas tuore yhdistystiedote, jossa on tärkeitä tietoja liitosta teille ja jäsenillenne. Muistattehan siis välittää näitä tietoja eteenpäin. Kiitos!
Paperi-insinöörit ry:n uudet säännöt Sääntöjen alla on lista sääntöihin tehdyistä muutoksista
Paperi-insinöörit ry:n uudet säännöt Sääntöjen alla on lista sääntöihin tehdyistä muutoksista Uudet säännöt hyväksytetään jäsenillä Vuosikokouksessa 15.4.2016 ja syyskokouksessa 2016 Uudet Säännöt 2016
Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen
Esityslista 19.3.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien
Transferring know-how. ALMA Consulting Oy
Transferring know-how ALMA Consulting Oy ALMA Consulting Oy - Olemme tehneet ohjelmistoratkaisuja ja palveluita elinkaarenhallintaan ja sen osaalueisiin vuodesta 1986 lähtien. - Ratkaisumme perustuvat
YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017
Ylimääräinen jäsenkokous 2017 Esityslista 13.8.2017 YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017 AIKA Lauantai 28.10.2017 klo 10.00-12.00 PAIKKA LÄSNÄ Hotelli Korpilampi, Auditorio Korpilammentie 5, 02970 Espoo Valtuutetut
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4
Eurokoodien jatkokehitystyö - tilannekatsaus
Eurokoodien jatkokehitystyö - tilannekatsaus Eurokoodiseminaari 2011 Lyhenteitä CEN eurooppalainen standardisoinnin keskusjärjestö TC250 CENin tekninen komitea, joka vastaa eurokoodistandardien valmistelusta
Bioenergia ry Bioenergian puolesta
Bioenergia ry Bioenergian puolesta Bioenergia ry Bioenergian puolesta! Bioenergia-ala on yksi maailman nopeimmin kasvavista ja kehittyvistä teollisuuden aloista. Suomi on edelläkävijä. Polttoaineen ja
2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
26.1.2007 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 21.1.2007 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Kari Meriläinen, Sari Söderman, Jari Kaivolahti.
Tervetuloa vuosikokoukseen!
SK POHJANMAA - POHJANMAAN LASTUSALAN LIITTO ry Tervetuloa vuosikokoukseen! Pohjanmaan Pelastusalan liitto ry:n vuosikokous pidetään la 21.5.2016 Nurmon Paloasemalla, Paanatie 1, 60550 Nurmo Tilaisuuteen
puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet
Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla
Digitalisaatiota koskevien investointien ohjausmallin kehittäminen Marjut Siintola
Digitalisaatiota koskevien investointien ohjausmallin kehittäminen 5.6.2018 Marjut Siintola 1 Tausta Hallitus päätti puolivälin tarkistuksessa hyväksytyn hallituksen toimintasuunnitelman vuosille 2017-2019
6. Vuoden 2010 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
1 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Interavanti Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 8.3.2011 kello 10.00 alkaen yhtiön toimistossa osoitteessa Mannerheimintie
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (6) Ympäristölautakunta Ysp/7 25.08.2015
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (6) Asia tulisi käsitellä 25.8.2015 283 Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös Helen Oy:n Patolan huippulämpökeskuksen ympäristölupa-asiassa HEL 2015-001987 T