PARTIO-OHJELMAN INFOVIHKO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PARTIO-OHJELMAN INFOVIHKO"

Transkriptio

1 PARTIO-OHJELMAN INFOVIHKO Hämeen partiopiiri ry

2 SANASTO A I J K L M akela aktiviteetti askel ilmansuunnat joukkue jälki Kimin hymy koju kompassiruusu koulutuskokonaisuus lauma liljaleijona luotsi majakka moduuli sudenpentulauman koulutettu johtaja, vähintään 18-vuotias ikäkauden ohjelman tehtävä (vrt. aiemmin suoritus); aktiviteetit voivat olla hyvin erilaisia: jonkun aktiviteetin voi suorittaa yhdessä illassa, toinen voi vaatia kuukausia sudenpentuohjelman tehtävä; 4 pakollisesta ja vähintään 2 vapaaehtoisesta askeleesta muodostuu jälki seikkailijaohjelma koostuu neljästä ilmansuunnasta, joista jokaista suoritetaan puolen vuoden ajan seikkailijoiden toimintaryhmä sudenpentuohjelman suorituskokonaisuus, koostuu askelista; vuodessa suoritetaan vähintään 4 jälkeä tarpojakauden päätösmerkki (nykyinen vartiolaisten toisen luokan suoritusmerkki) koulutusjärjestelmän uudistus seikkailijakauden päätösmerkki yleensä tiettyyn pestiin liittyvä, erilaisista moduuleista koostuva koulutus; koulutuskokonaisuuden voi suorittaa vanhaan tapaan kurssina tai esimerkiksi monimuotokoulutuksena sudenpentujen toimintaryhmä samoajien päätösmerkki (nykyinen vartiolaisten ensimmäisen luokan suoritusmerkki) ikäkauden aikuinen tukijohtaja, joka toimii ikäkausiryhmän johtajan tukena ja tarvittaessa osallistuu myös ryhmän toimintaan; vaeltajaikäisillä luotsi ohjaa suoraan vaeltajaa, ei vaeltajaryhmää; samoajilla luotsi vastaa johtajakoulutuksesta tarpojaohjelmassa puolen vuoden jakson päätöstapahtuma, jossa koetellaan jakson aikana opittuja taitoja koulutusjärjestelmä koostuu moduuleista eli tiettyyn aihepiiriin liittyvistä koulutusrupeamista 1

3 O P S T V ou paussi pennunkäpälä pesti päätösmerkki päätösseremonia samoaja sampo seikkailija sepeli sudenpentu tarpoja tarppo tasku vaelluskartta vaeltaja vartio vartionjohtaja ohjelmauudistus toiminnallinen harjoitus, jossa tarpoja pysäytetään elämään liittyvien asioiden äärelle ja hän saa eväitä kohti aikuisuutta sudenpentukauden päätösmerkki aikuisen partiolaisen määritelty ja tuettu tehtäväkokonaisuus, esim. akela, sampo tai lippukunnanjohtaja; myös vaeltaja voi ottaa vastaan pestin ikäkauden suorittamisesta saatava merkki vaeltajaikäkauden juhlallinen päätös, partiolaisen "valmistumisjuhla" vuotias partiolainen seikkailijajoukkueen koulutettu johtaja, vähintään 18-vuotias vuotias partiolainen (tai seikkailijapeli) on jokaisen seikkailijavuoden päättävä juonellinen maastoleikki, jonka tarkoituksena on testata vuoden aikana opittua hauskalla tavalla 7 9-vuotias partiolainen vuotias partiolainen tarpojaohjelman puolen vuoden jakso, joka päättyy majakkaan samoajaohjelman aktiviteetit on jaettu taskuihin, joista 5 on pakollisia ja lopuista 26 taskusta samoaja valitsee vielä 5 taskua vaeltajaikäisen henkilökohtainen kehityssuunnitelma, jossa määritellään aktiviteettien suorittamista itselle sopivimmalla tavalla vuotias partiolainen tarpojien, samoajien ja vaeltajien toimintaryhmä tarpojien, samoajien ja vaeltajien toimintaryhmän johtaja; tarpojien vartionjohtaja on samoajaikäinen, samoajilla ja vaeltajilla vartionjohtaja on samasta ikäryhmästä 2

4 1 PARTIOMENETELMÄ Partiomenetelmä kertoo, miten partiossa toimitaan. Partiomenetelmä jakaantuu kahdeksaan osaalueeseen: sitoutuminen partion arvoihin, symboliikka, nousujohteisuus, vartiojärjestelmä, tekemällä oppiminen, aikuinen tuki, päivän hyvä työ ja toiminta luonnossa. 1 Sitoutuminen partion arvoihin Partiolaisen lupaus, laki, ihanteet ja tunnus kuvaavat partion arvoja. Niiden kautta partiolainen sitoutuu partion arvoihin. Konkreettisesti partion arvoihin sitoudutaan jokaisen ikäkauden alussa, lupausta annettaessa. Lupauksen antoon valmistautuminen ja lupauksen sisällöstä keskusteleminen ovat keinoja, jolla lapsi ja nuori ymmärtää partion arvot. Jokaiselle ikäkaudelle on oma lupaus, jolla luvataan noudattaa ikäkauden ihanteita. Ihanteet on valittu niin, että ikäkauden aloittava partiolaisen voi ymmärtää ne ja sitoutua niihin. Jokainen aikuinen näyttää omalla esimerkillään, miten partion arvoihin sitoudutaan ja miten lupausta noudatetaan. Symboliikka Partiosymboliikkaan kuuluu toimintatapoja, sisältöjä ja esineitä, joilla on yhteisesti ymmärretty merkitys. Symboliikalla liitetään lapset ja nuoret omaan ryhmään, lippukuntaan sekä maailmanlaajuiseen partioliikkeeseen. Symboliikka on tärkeä osa partiolaisten yhteenkuuluvuutta. Partion symboleita ovat muun muassa partiotervehdys, partiohuivi ja partioasu merkkeineen. Samoin symboliikkaa on partiossa käytetty kieli, jo- 1 Partiomenetelmän tarkempi kuvaus löytyy Partiomenetelmä käytännössä ja aikuisen rooli -esitteestä osoitteesta 3

5 hon kuuluvat esimerkiksi nimitykset akela, sampo, vartio ja lippukunta. Myös lippukunnan liput, vartioiden viirit ja lippukuntahuudot ovat osa symboliikkaa. Symboliikka on omiaan luomaan yhteenkuuluvuuden tunnetta ja ryhmähenkeä. Aikuisen tehtävänä on kertoa symboliikasta ja toteuttaa sitä oikein sekä auttaa ryhmiä luomaan omaa symboliikkaansa. Nousujohteisuus Jokainen yksilö saa partiossa sopivan haasteellisia tehtäviä. Ikäkauteen sopiva ohjelma auttaa kasvamaan. Nousujohteisuus tarkoittaa sitä, että jokaiselle partiolaiselle löytyy hänelle sopivan haasteellisia tehtäviä. Partiossa jokaisen yksilölliset taidot voidaan ottaa huomioon ja siten tarjota juuri hänelle tarpeeksi haasteellisia tehtäviä. Itsenäinen kasvu tavoitteiden, tehtävien, sitoutuneisuuden ja itsenäistymisen kautta ovat osa nousujohteisuutta. Nousujohteisuutta ei ole vain yhä vaikeampien tehtävien suorittaminen vaan myös vanhan asian parempi, syvempi ymmärrys. Aikuisen tehtävänä on tukea lasta ja nuorta kasvussa esimerkiksi auttamalla ikäkauden aktiviteettien valinnassa. Vartiojärjestelmä Partiossa toimitaan vertaisryhmissä, joissa päätetään yhdessä asioista ja jaetaan vastuuta. Näissä pienryhmissä lapsi ja nuori kasvaa toimimaan ryhmän jäsenenä. Ryhmään kuuluminen on tärkeä osa lapsen ja nuoren kasvua, sillä ryhmä antaa mahdollisuuden samaistua ikätovereihin. Jokainen ryhmän jäsen tuo jotain omaa ryhmään ja oma ryhmä innostaa ja tukee omaa jäsentään. Ryhmässä partiolainen opettelee toisten huomioonottamista, tilan antamista ja oman tilan ottamista sekä harjoittelee yhdessä päättämistä ja vastuunjakamista. Omassa pienryhmässä opittuja demokraattisen vaikuttamisen ja edustamisen taitoja voidaan myöhemmin käyttää isommissa ryhmissä, kuten lippukunnassa ja sen kokouksissa. Aikuisen tehtävä on huolehtia vartiojärjestelmän toteutumisesta ikäkausissa (ei sudenpennuilla) ja tukea vartionjohtajaa pestissään. Tekemällä oppiminen Tekemällä oppiminen on lapsen ja nuoren luonnollinen tapa oppia. Partiossa opitaan kokemisen ja tekemisen kautta. Partiolainen kehittyy tekemällä oppimisen kautta. Kokemalla ja tekemällä asiat itse oppii paremmin kuin vierestä katsomalla. Tekemällä oppii monipuolisesti ja hauskasti. Tekemällä oppimiseen kuuluu myös virheiden tekeminen ja virheistä oppiminen. On tärkeää, että kaikki oppiminen ei tule virheiden kautta ja että virheet käännetään myönteisiksi kokemuksiksi. Kokemusten pohtiminen jälkikäteen on osa tekemällä oppimista ja auttaa saavuttamaan syvemmän ymmärryksen opitusta. Aikuisen tehtävä on valvoa oppimista ja tarvittaessa auttaa, mutta ei kuitenkaan tehdä pelkästään itse. Aikuinen tuki Partiossa lapset, nuoret ja aikuiset toimivat yhdessä. Aikuinen on tukemassa lapsen ja nuoren kasvua, osallistumista ja vaikuttamismahdollisuuksia. Partiossa aikuinen on läsnä, toimii esimerkkinä, on samaistumisen kohde, opettaa taitoja ja luo puitteita kasvamiselle ja uusien taitojen oppimiselle. Aikuisen pitää kuitenkin mahdollistaa lapselle ja nuorelle 4

6 mahdollisuus harjoitella johtamista ja mahdollisuus toimia itsenäisesti. Ikäkausien edetessä aikuinen jää yhä enemmän taka-alalle tukevaan ja auttavaan rooliin. Sudenpentu- ja seikkailijaikäkausissa aikuinen vetää viikkotoimintaa ja vastaa lauman tai joukkueen toiminnasta. Myöhemmissä ikäkausissa aikuinen ei välttämättä osallistu säännöllisesti viikkotoimintaan, mutta vastaa silti ikäkauden toiminnasta tukemalla ryhmän johtajaa. Tarpojaikäkaudessa aikuinen eli luotsi on se henkilö, joka pysyy ryhmän toiminnassa läpi ikäkauden, vaikka toimintaa vetävä samoaja vaihtuisikin. Aikuisen rooli eri ikäkausissa 2 : Sudenpennut: Aikuinen voi toimia akelana tai akelan tukena Seikkailijat: Aikuinen voi toimia sampona, sammon apulaisena tai vastaavana sampona. Aikuinen suunnittelee joukkueen toiminnan ja ohjaa vartionjohtajia. Tarpojat: Lähiaikuinen on tuki ja tuomari, tiennäyttäjä ja johtaja. Ei mukana viikkotoiminnassa, muulloin kuin tarpeen vaatiessa, mutta valmiina kuuntelemaan ja neuvomaan. Aikuinen järjestää koko ikäkauden tapaamiset, esimerkiksi retkiä ja leirejä. Samoajat: Aikuinen on "sopivasti läsnä", mahdollistaja, luotettava, tuttu, sitoutunut ja aloitteellinen. Hän ei ole mukana viikkotoiminnassa. Vaeltajat: Aikuinen on aktiivinen, mutta antaa tilaa. Hän on ystävä ja ohjaaja vaativissa projekteissa ja tilanteissa sekä kunkin vaeltajan henkilökohtaisen suunnitelman ohjaaja. Hän ei ole mukana viikkotoiminnassa. Päivän hyvä työ Partiossa lapsi ja nuori kasvaa ottamaan vastuuta itsestä ja muista. Toisten hyvinvointiin tähtäävä toiminta palvelee yhteisöllisyyttä ja yhteisöjä. Partion päämääränä on kasvattaa lapsista ja nuorista aktiivisia kansalaisia, jotka haluavat toimia epäitsekkäästi, toiset huomioon ottavasti paremman huomisen puolesta. Päivän hyvä työ on tapa ohjata lapsi ja nuori auttamaan ja ottamaan toiset ihmiset huomioon. Päivän hyvän työn tekemällä lapsi ja nuori näkee konkreettisesti, kuinka he pystyvät vaikuttaman ympäristöönsä ja siellä oleviin ihmisiin. Aikuisen tehtävä on omalla esimerkillään ohjata tekemään päivän hyviä töitä ja luoda tilanteita, joissa lapsi tai nuori voi tehdä hyviä tekoja. Toiminta luonnossa Partiossa lapsi ja nuori toimii luonnossa. Luonto on elämyksellinen toiminta- ja oppimisympäristö. Partiolainen toimii luonnossa aina luonnon ehdoilla. Luonnossa toimimisen ja siellä hankittujen myönteisten kokemusten kautta synnytetään halu toimia luonnossa sekä suojella ja varjella luontoa ja sen moninaisuutta. Toiminta luonnossa opettaa lapsen ja nuoren arvostamaan ja kunnioittamaan luontoa. Aikuisen tehtävä on viedä toimintaa luontoon, pois neljän seinän sisältä

7 2 KASVATUSTAVOITTEET Partio on kasvatusjärjestö, jonka päämääränä on kasvattaa lapsista ja nuorista persoonallisuudeltaan ja elämäntavoiltaan tasapainoinen, vastuuntuntoinen, aktiivinen sekä itsenäisesti ajatteleva paikallisen, kansallisen ja kansainvälisen yhteisön jäsen 3. Tämän päämäärän saavuttamiseksi on muodostettu kasvatustavoitteet, jotka on jaoteltu neljään kategoriaan: suhde itseen, suhde toisiin ihmisiin, suhde yhteiskuntaan ja suhde ympäristöön. 4 Suhde itseen Partiolainen kehittää itseään ihmisenä. Hän pitää huolta itsestään ja terveydestään (terveet elintavat). Partiolainen pyrkii monipuoliseen ja tasapainoiseen elämään. Partiossa saa aineksia oman identiteetin, elämänkatsomuksen ja jumalasuhteen rakentamiseen. Partiolaiselle muodostuu käsitys eettisesti oikeasta ja väärästä sekä kyky ja halu toimia oikeaksi pitämiensä asioiden puolesta. Partiolainen uskaltaa heittäytyä uusiin ja erilaisiin tilanteisiin, ja hän käyttää luovuuttaan. Hän leikkii, käyttää mielikuvitustaan ja löytää toimivia ratkaisuja erilaisiin pulmatilanteisiin. Partiolainen tarttuu toimeen. Partiolainen osaa antaa ja hyödyntää saamaansa palautetta. Hän suhtautuu tulevaisuuteensa toiveikkaasti ja tavoitteellisesti. Elämänhallinta Terveiden elintapojen edistäminen Luovuus ja kekseliäisyys Toimeen tarttuminen Käsitys oikeasta ja väärästä Oman maailmankatsomuksen muodostaminen Oman jumalasuhteen etsiminen Suhde toisiin ihmisiin Partiolainen auttaa ja pitää huolta toisista ihmisistä, vaikkei se olisi oman, välittömän edun mukaista. Hän ymmärtää, että yhdessä tekemällä saa aikaan suurempaa. Partiolainen arvostaa erilaisuutta ja ymmärtää, että on monenlaisia ihmisiä ja maailmankatsomuksia. Partiolainen osaa toimia erilaisten ihmisten kanssa. Hän osaa ilmaista tunteitaan ja mielipiteitään tilanteeseen sopivalla tavalla. Partiolainen on rehti ja rehellinen. Oikeudenmukaisuus ja sen edistäminen ovat partiolaiselle tärkeitä. Ihmisyyden näkeminen arvokkaana Erilaisuuden näkeminen rikkautena Kyky asettua toisen asemaan Yhteisvastuullisuus Reiluus ja suoraselkäisyys, oikeamielisyys Omien tunteiden ja mielipiteiden ilmaiseminen tilanteeseen sopivalla tavalla Kasvatustavoitteiden kuvaukset ovat suoralainaus Yleiset kasvatustavoitteet suomeksi -esitteestä, joka löytyy osoitteesta 6

8 Suhde yhteiskuntaan Partiolainen osaa toimia yhteiskunnassa, ottaa selvää arkielämän asioista ja vaikuttaa niihin. Hän osaa ottaa erilaisia rooleja johtajana ja johdettavana erilaisissa organisaatioissa ja yhteisöissä. Partiolainen ymmärtää virallisia ja epävirallisia päätöksentekojärjestelmiä (organisaatiolukutaito). Partio on monipuolista harrastustoimintaa, jonka tarkoituksena on tukea ihmisen kasvua ottaen huomioon ihmisen kehitysvaiheet ja yksilölliset ominaispiirteet. Partiokasvatuksen tavoitteena on, että yksilö toimii aktiivisesti ja vastuuntuntoisesti suhteessa omaan itseensä, toisiin ihmisiin, yhteiskuntaan ja ympäristöön. Partiossa oppii taitoja, tietoja, asenteita ja arvoja, jotka auttavat elämään kokonaista ja täysipainoista elämää. Partio kehittää johtamis- ja vaikuttamistaitoja, kuten aloitteellisuutta, vastuullisuutta, järjestelmällisyyttä, tavoitteenasettelua ja organisointikykyä. Partiolaista kiinnostaa yhteisten asioiden hoitaminen. Hän huomaa epäkohdat ja tarttuu niihin asioiden korjaamiseksi. Partiolainen haluaa sitoutua osaksi yhteisöjään ja yhteiskuntaa. Partiolainen tuntee ja viljelee omaa kulttuuriaan ja on kiinnostunut myös muista kulttuureista ja arvostaa niitä. Partiolainen mieltää olevansa osa ihmiskuntaa ja tuntee globaalia vastuuta. Kyky toimia ryhmässä ja ryhmää laajemmassa organisaatiossa Kyky ja halu osallistua yhteisten asioiden hoitamiseen Oman ja muiden kulttuurien arvostus Kyky ymmärtää itsensä osaksi paikallista, kansallista ja kansainvälistä yhteisöä Sitoutumisen ja vastuun merkityksen ymmärtäminen Suhde ympäristöön Partiolainen osaa liikkua ja toimia erilaisissa toimintaympäristöissä. Hän kunnioittaa ja tuntee luontoa. Partiolainen kokee olevansa osa luontoa ja viihtyy siellä. Partiolainen on kiinnostunut myös asuin- ja toimintaympäristönsä hyvinvoinnista, siisteydestä ja viihtyisyydestä. Hän huolehtii elinympäristön säilymisestä myös tuleville sukupolville (kestävän kehityksen periaate). Positiivinen, emotionaalinen ja suora luontosuhde Kyky liikkua ja toimia suomalaisessa luonnossa (metsässä, merellä, tuntureissa) Luonnonsuojelun tarpeen tiedostaminen ja omat mahdollisuudet sen edistämisessä Vastuu elinympäristöstä Luonnon kunnioittaminen 7

9 3 PARTIO-OHJELMA Uusien ikäkausien myötä partio-ohjelma ulottuu 7-vuotiaasta sudenpennusta aina 22-vuotiaaseen vaeltajaan asti. Alla olevasta kuvasta näkyvät ikäkaudet ja niiden suhteutuminen ikävuosiin ja koulujen vuosiluokkiin. Seikkailija- ja tarpojaikäkauteen on jo ohjelmaa suunniteltaessa jätetty liikkumavaraa. Molemmat ohjelmat on tehty kaksivuotisiksi, mutta niissä molemmissa on mahdollisuus laajentaa ohjelma kolmivuotiseksi. Lippukunta voi siis itse päättää, siirrytäänkö tarpojiin jo kuudennen luokan alkaessa vai vasta seitsemännelle luokalle siirryttäessä. Ikäkaudet voi jakaa myös kahdeksi 2,5 vuoden jaksoksi, jolloin siirtyminen tapahtuu kuudennen luokan jouluna. Lippukunnan päätökseen siirtymäajankohdasta vaikuttanevat esimerkiksi siirtyvien partiolaisten taitotaso ja lippukunnan henkilöresurssit. Sudenpennut Sudenpentu tekee retkiä pesästään ulkopuoliseen maailmaan, vielä kuitenkin lähellä kotipesää. Kasvatustavoite: Sudenpentu oppii monipuolisen tekemisen kautta, aikuisen johtamana, toimimaan ryhmässä ja sen eduksi. Sudenpennut ovat 7 9-vuotiaita partiolaisia ja toimivat 8-12 hengen seka- tai erillislaumoissa. Lauman johtajana toimii akela eli koulutettu aikuinen tai vaeltaja. Apunaan hänellä voi olla joko toinen akela tai johtajuutta harjoitteleva aikuinen, samoaja tai vaeltaja. Sudenpennut osallistuvat viikoittaisiin koloiltoihin, lauman ja lippukunnan retkille sekä sudenpentukisoihin ja -tapahtumiin. Ohjelma Sudenpennut suorittavat jälkiä, jotka koostuvat 8-12 askeleesta. Osa askeleista on pakollisia ja osa valinnaisia. Jäljen saadakseen on suoritettava kaikki pakolliset askeleet sekä vähintään 2 valinnaista askel- 8

10 ta. Sudenpentuohjelmassa on kaiken kaikkiaan 35 jälkeä, jotka on jaettu neljään ryhmään: suhde itseen, suhde toisiin ihmisiin, suhde yhteiskuntaan ja suhde ympäristöön. Lisäksi on ns. Oma jälki, jonka sisällön voi päättää lippukunta, piiri tai SP. Jälki voi olla esimerkiksi tapahtuma- tai leirijälki, jolloin tapahtumaan tai leirille osallistumalla saa tämän jäljen. Sudenpentuikäkauden jäljet Toimintavuoden aikana suoritetaan 4-10 jälkeä niin, että jokaisesta ryhmästä suoritetaan vähintään yksi jälki. Pakollisia jälkiä on kaksi: Tervetuloa- ja Siirtymä-jälki. Sudenpentuikäkausi aloitetaan Tervetuloa-jäljellä, jonka jälkeen sudenpentu antaa ikäkauden lupauksen. Tervetuloa-jäljen suoritettuaan sudenpentu saa ommella paitansa oikeaan hihaan sudenpäämerkin merkiksi tervetulovaiheen suorittamisesta. Ikäkausi päätetään Siirtymäjälkeen, jonka päätteeksi sudenpentu saa paitansa vasempaan Sudenpentuikäkauden aloitus- ja päätösmerkki rintataskuun ikäkauden metallisen päätösmerkin, jota kannetaan läpi ikäkausien. Seikkailijat Seikkailija seikkailee rohkeasti jo pidemmällekin, tutkimusmatkailijan lailla. Kasvatustavoitteet: Seikkailija oppii toimimaan ryhmän jäsenenä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Seikkailija omaksuu yhteistyön taidot ja pelisäännöt. Seikkailija testaa osaamistaan oman ryhmän toiminnassa ja saa onnistumisen kokemuksia. Seikkailijat ovat vuotiaita partiolaisia ja toimivat hengen seka- tai erillisjoukkueissa, jotka koostuvat 2-3 vartiosta. Seikkailijajoukkuetta johtaa sampo eli koulutettu aikuinen. Apunaan hänellä voi olla joko toinen sampo tai johtajuutta harjoitteleva aikuinen tai vaeltaja. Seikkailijajoukkueen sisällä olevilla vartioilla on vaihtuva vertaisjohtaja. Seikkailijat osallistuvat viikoittaisiin koloiltoihin, joukkueen ja lippukunnan retkille sekä seikkailijakisoihin. Ohjelma Ohjelma koostuu neljästä ilmansuunnasta, jotka kukin kestävät puoli vuotta. Jokainen ilmansuunta sisältää noin 20 aktiviteettia, jotka (lähes) kaikki pyritään tekemään tuon puolen vuoden aikana. Ikäkausi 9

11 voidaan laajentaa kolmivuotiseksi tekemällä väli-ilmansuunnat, joiden teemoina ovat vaellus, talvileiri, palvelu ja isojen kisat. Jokaisen puolen vuoden jakson aikana seikkailijan tulisi myös osallistua kahdelle retkelle sekä seikkailijakisaan tai muuhun kisatapahtumaan. Seikkailijaohjelmaan kuuluu myös 52 taitomerkkejä, joista tehdään vähintään yksi jokaisessa ilmansuunnassa. Seikkailijaikäkauden taitomerkit Ikäkausi aloitetaan Tervetuloa-vaiheella, jonka jälkeen seikkailija antaa ikäkauden lupauksen. Tervetuloa-vaiheen suoritettuaan seikkailija saa ommella paitaansa aloitusmerkin. Aloitusmerkki on pyöreä kankainen kompassiruusu, jonka ympärille ikäkauden aikana ommellaan jokaisen ilmansuunnan suoritusta kuvaava nuoli. Väli-ilmansuunnan suoritettuaan seikkailija saa ommella paitaansa väli-ilmansuunnan oman merkin, joka on taitomerkin kokoinen, oranssireunuksinen merkki. Ikäkauden päätteeksi seikkailija saa paitaansa ikäkauden metallisen päätösmerkin, kompassiruusun, jota kannetaan läpi ikäkausien. Seikkailijaikäkauden suoritusmerkit ja päätösmerkki Tarpojat Tarpoja kulkee aktiivisesti ja toiminnallisesti jo haastavassakin maastossa. Kasvatustavoitteet: Tarpoja laajentaa sosiaalista ympäristöään ja oppii soveltamaan käytännön taitoja. Tarpojan toiminta on perusteltua ja konkreettista. Tarpojan itseohjautuvuus kehittyy ja nuori uskaltaa kokeilla uutta. Tarpojat ovat vuotiaita partiolaisia ja toimivat 4-12 hengen tarpojavartioissa, tytöt ja pojat omissaan. Vartionjohtajana toimii samoaja ja hänen tukenaan tarpojatoiminnasta vastaa luotsi eli aikuinen johtaja. Kukin samoaja toimii vartionjohtajana vähintään puoli vuotta kerrallaan. Viikoittaisten koloiltojen lisäksi tarpojat retkeilevät sekä oman vartion että lippukunnan kanssa sekä osallistuvat tarpoja- 10

12 kisoihin ja tarpojien taitopäivään. Lisäksi tarpojat tapaavat säännöllisesti (1-2 kuukauden välein) lippukuntansa muita tarpojia KITT:ssä eli Koko Ikäkauden Tarpojien Tapaamisessa. Ohjelma Ikäkauden ohjelma koostuu tarpoista eli neljästä puolen vuoden jaksosta, joiden teemoina ovat leiri, selviytyminen, luovuus ja yhteiskunta. Jokainen teema sisältää pakollisia ja valinnaisia aktiviteettejä, joissa on yhdestä neljään haastavuustasoa. Ikäkausi on helppo laajentaa kolmivuotiseksi tekemällä osa tarpoista uudelleen haastavammalla tasolla. Tarppojen sisältämien aktiviteettien lisäksi ikäkauden aikana suoritetaan aktiviteettejä ensiapu- ja retkitaitoihin (majoittuminen, tulenteko, retkiruoka, varustehuolto ja suunnistus) liittyen. Jokainen tarppo alkaa suuntausvaiheessa, jossa valitaan jaksolle teema ja haastavuustaso. Valittu teema määrittää myös jakson päätöstapahtuman eli majakan. Leiriteeman majakka on leiri, selviytymisteeman vaellus, luovuusteeman produktio ja yhteiskuntateeman retki toiselle paikkakunnalle. Majakan haastavuus voidaan valita osallistujien taitojen mukaan. Esimerkiksi ensimmäisenä vuonna toteutettu vaellusmajakka voisi olla kestoltaan 2 vuorokautta ja maastoltaan helpohkoa, kun taas viimeisenä vuonna toteutettu vaellusmajakka voisi olla viikon mittainen haastavassa maastossa. Tarpojien ohjelmaan kuuluu myös pausseja eli toiminnallisia harjoituksia, joissa pysähdytään elämään liittyvien asioiden äärelle ja saadaan eväitä kohti aikuisuutta. Paussien teemoina ovat mm. hengellisyys, kiusaaminen, päihteet, seksi ja seurustelu, omat tunteet ja vuorovaikutustaidot. Ikäkausi aloitetaan Tervetuloa-vaiheella, jonka jälkeen tarpoja antaa ikäkauden lupauksen ja saa ommella paitaansa aloitusmerkin. Aloitusmerkki on pyöreä kankainen puolikas Kimin hymy, jonka ympärille ikäkauden aikana ommellaan jokaisen tarpon suoritusta kuvaava merkki. Jos tarppo suoritetaan uudestaan haastavammalla tasolla, saa tarpoja ommella tarppoa vastaavan merkin reunaan violetin nyörin. Ikäkauden päätteeksi tarpoja saa paitaansa ikäkauden metallisen päätösmerkin, Kimin hymyn, jota kannetaan läpi ikäkausien. Tarpojaikäkauden suoritusmerkit ja päätösmerkki Samoajat Samoaja liikkuu ympäristöstään kiinnostuneena, tunnustellen eri maisemia ja maastoja. Kasvatustavoitteet: Samoaja oppii ottamaan oma-aloitteisesti vastuun itsestään ja ryhmästään. Samoaja toimii aktiivisesti yhteisön ja elinympäristön hyväksi. Samoaja tunnistaa ja ymmärtää erilaisia toimintatapoja ja näkemyksiä. Samoajat ovat vuotiaita partiolaisia ja toimivat 4-12 hengen samoajavartiossa, tytöt ja pojat omissaan. Vartionjohtajana toimii samaan ikäkauteen kuuluva vertaisjohtaja ja samoajatoiminnasta vastaa luotsi eli aikuinen johtaja. Samoajat osallistuvat viikoittaisiin koloiltoihin, retkeilevät sekä oman tarpoja- että samoajavartion ja lippukunnan kanssa sekä osallistuvat samoajakisoihin ja -tapahtumiin. 11

13 Ohjelma Samoajaohjelma koostuu taskuista, jotka sisältävät erimittaisia aktiviteettejä. Taskuista viisi on pakollisia. Nämä pakolliset varusteet ovat tervetuloa samoajaksi, johtaminen, ryhmänohjaajakoulutus, partiotaitokilpailut ja samoajatapahtuma. Lisäksi ohjelmaan kuuluu 26 valinnaista taskua, joista jokaisesta pitää suorittaa vähintään yksi aktiviteetti joka vuosi. Ikäkausi aloitetaan Tervetuloa-vaiheella, jonka jälkeen samoaja antaa ikäkauden lupauksen ja saa ommella paitaansa aloitusmerkin. Ikäkauden päätteeksi samoaja saa paitaansa ikäkauden metallisen päätösmerkin, liljaleijonan, jota kannetaan läpi ikäkausien. Samoajaikäkauden aloitus- ja päätösmerkki Samoajaohjelmaan kuuluu, että kukin samoaja vastaa vuorollaan vähintään puolen vuoden ajan yhden tarpojavartion tai oman samoajavartionsa viikoittaisesta toiminnasta. Samoajaohjelman alussa samoaja saa ryhmänohjaajakoulutusta tarpojavartion johtamiseen ja samoajien vertaisjohtajuuteen. Tarpojaryhmän luotsi auttaa vartionjohtajaa tarpojavartion toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa. Samoajaryhmän luotsi vastaa ryhmänohjaajakoulutuksesta ja auttaa vertaisjohtajaa samoajavartion toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa. Vaeltajat Vaeltaja etenee suunnitellusti, pitkäjänteisesti ja avoimin mielin toivomaansa päämäärään. Kasvatustavoitteet: Vaeltajan elämäntapa on arvopohjan mukainen. Vaeltaja kantaa vastuun valinnoistaan. Vaeltajat ovat vuotiaita partiolaisia ja toimivat 3-5 hengen sekavartioissa. Vartiot voidaan muodostaa pelkästään oman lippukunnan vaeltajista tai ryhmiä voidaan sekoittaa esimerkiksi naapurilippukunnan kanssa. Myös erilaisten projektien ajaksi vaeltajaryhmä voidaan muodostaa uudelleen. Vartionjohtajana toimii samaan ikäkauteen kuuluva vertaisjohtaja ja ryhmän tukena toimii luotsi eli aikuinen johtaja. Vaeltajat kokoontuvat 1-2 kertaa kuussa ja retkeilevät oman ryhmän tai lippukunnan kanssa, tekevät projekteja sekä osallistuvat vaeltajakisoihin ja -tapahtumiin. Ohjelma Vaeltaja ohjelma sisältää 33 aihealuetta, joista jokaisesta suoritetaan vähintään yksi aktiviteetti vaeltaja-aikana. Kukin vaeltaja tekee henkilökohtaisen suunnitelman eli vaelluskartan, johon valitaan itselle sopivimmat aktiviteettien suoritusvaihtoehdot. Luotsi valvoo ja tukee suunnitelman toteutusta. Johtajakoulutus-aihealueen kautta vaeltaja voi sisällyttää suunnitelmaansa esimerkiksi partionjohtajan peruskurssin tai jonkun pestikohtaisen kurssin. Vaeltaja voi myös toimia erilaisissa johtajatehtävissä, kunhan ne tukevat hänen kehitystään ja kunhan hänen tukenaan pestissä on aikuinen. Ikäkausi aloitetaan Suomi-projektilla ja viimeisenä vaeltajavuotena tehdään Ulkomaat-projekti. Vaeltajaohjelma loppuu päätösseremoniaan Vaeltajaikäkauden aloitus- ja päätösmerkki 12

14 4 OHJELMATAPAHTUMAT Sudenpentutapahtuma Sudenpentutapahtuma järjestetään syksyllä ja tapahtuma kestää yhden päivän. Tavoitteena on, että sudenpentu uskaltaa lähteä kotipesästään tutustumaan muihin piirin sudenpentuihin. Luonnollisesti sudenpentu oppii päivän aikana myös uusia partiotaitoja. Sudenpentukisa Sudenpentukisa järjestetään kerran vuodessa, keväällä. Kisa toteutetaan leikkimielisenä tehtäväratana, jonka sudenpennut kulkevat pentueensa kanssa. Jokaisella pentueella on mukana myös aikuinen saattaja, joka ei kuitenkaan osallistu tehtävien tekemiseen. Pentueet järjestetään paremmuusjärjestykseen tehtävistä saatujen pisteiden mukaisesti. Kisassa sudenpennut pääsevät testaamaan vuoden aikana opittuja taitoja ja oppivat liikkumaan luonnossa. Seikkailijakisa Seikkailijoille tarkoitettu kisa kestää yhden päivän. Päivän aikana seikkailijat kiertävät helpohkon radan, jonka varrella on tehtäviä. Seikkailijavartiolla saa olla mukana aikuinen saattaja, joka ei kuitenkaan osallistu tehtävien tekoon. Vartiot järjestetään paremmuusjärjestykseen tehtävistä saatujen pisteiden mukaisesti. Tavoitteena on, että seikkailija oppii toimimaan ryhmässä ja oppii yhdessä tekemisen merkityksen. Tarpojakisa (OrVi) Tarpojakisat järjestetään kahdesti vuodessa, talvella ja keväällä. Tarpojakisassa tyttövartiot kisaavat oranssissa sarjassa ja poika- ja sekavartiot vihreässä sarjassa. Kisa kestää yhden päivän ja päivän aikana vartiot kiertävät perussuunnistustaitoa vaativan radan, jonka varrella on tehtäviä. Vartiot järjestetään paremmuusjärjestykseen tehtävistä saatujen pisteiden mukaisesti. Tavoitteena on, että tarpoja pääsee testaamaan oppimiaan taitoja ja harjoittelemaan yhdessä toimimista. Tarpojien taitopäivät Tarpojien taitopäivien tavoitteena on tarjota tarpojavartioille mahdollisuus suorittaa sellaisia aktiviteetteja, joiden toteuttaminen omassa lippukunnassa on haastavaa. Tapahtuman aikana voidaan suorittaa yhden tai useamman jakson aktiviteetteja. Taitopäivät kestävät yhden päivän tai viikonlopun ja ne voidaan järjestää tilanteesta riippuen kaupunkiolosuhteissa tai maastossa. Tapahtuman tavoitteena on opettaa tarpojille uusia asioita ja tutustuttaa heitä muihin, samanhenkisiin nuoriin. Piirimajakka Tarpojien kaikki puolenvuoden mittaiset ohjelmakokonaisuudet huipentuvat majakkaan. Pääasiallisesti lippukunnat itse järjestävät majakat, mutta myös piiri voi järjestää lippukunnan tueksi niin sanottuja piirimajakoita. Piirimajakka on joko leiri tai vaellus ja se järjestetään pääsääntöisesti kesäisin. Järjestettävän majakan teema ilmoitetaan vähintään puoli vuotta ennen majakkaa. Nämä majakat kestävät 3 7 vuorokautta ja ne on tarkoitettu ensisijaisesti niille tarpojille, joiden lippukunnalla ei ole resursseja 13

15 omaa majakkaa järjestää. Majakan pääasiallisena tavoitteena on, että tarpojat pääsevät testaamaan kauden aikana oppimiaan taitoja. Samoajakisa (SiPu) Samoajakisat järjestetään kahdesti vuodessa, talvella ja keväällä. Samoajakisassa tyttövartiot kisaavat sinisessä sarjassa ja poika- ja sekavartiot punaisessa sarjassa. Talvikisa kestää yhden päivän ja kevätkisa yön yli. Kisan aikana vartiot kiertävät suunnistustaitoa vaativan radan, jonka varrella on tehtäviä. Vartiot järjestetään paremmuusjärjestykseen tehtävistä saatujen pisteiden mukaisesti. Tavoitteena on, että samoaja pääsee testaamaan oppimiaan taitoja käytännössä ja oppii toimimaan erilaisten ihmisten kanssa erilaisissa tilanteissa. Piirin samoajatapahtuma Piirin samoajatapahtuma järjestetään vähintään kerran vuodessa. Tapahtuma on olennainen osa samoajaohjelmaa, sillä oman partioympäristön laajentuminen on tässä ikäkaudessa erityisen tärkeää. Samoajatapahtuman toteutus on hyvin vapaa, se voi kestää yhdestä päivästä viikonloppuun ja sisältää esimerkiksi kaupunkisuunnistusta tai palvelutempaukseen osallistumista. Tavoitteena on, että samoajat saavat tukea ja ideoita oman ryhmänsä toimintaan sekä tutustuvat muihin, samanikäisiin partiolaisiin. Vaeltajakisa (RuHa) Vaeltajakisat järjestetään kahdesti vuodessa, talvella ja keväällä. Vaeltajakisassa tyttövartiot kisaavat ruskeassa sarjassa ja poika- ja sekavartiot harmaassa sarjassa. Talvikisa kestää yhden päivän ja kevätkisa yön yli. Kisan aikana vartiot kiertävät suunnistustaitoa vaativan radan, jonka varrella on tehtäviä. Vartiot järjestetään paremmuusjärjestykseen tehtävistä saatujen pisteiden mukaisesti. Ruskean ja harmaan sarjan kisat ovat avoimia kaikille yli 18-vuotiaille partiolaisille, mutta sarjojen sisällä jaetaan erillinen vaeltajavartiomestaruus pelkästään vaeltajista koostuvien vartioiden kesken. Tavoitteena on, että vaeltaja pääsee testaamaan oppimiaan taitoja käytännössä ja oppii toimimaan erilaisten ihmisten kanssa erilaisissa tilanteissa. Piirin vaeltajatapahtuma Vaeltajille tarkoitettu päivä tai viikonloppu järjestetään vähintään kerran vuodessa. Tapahtumat voivat olla teemaltaan hyvin erilaisia, mutta tavoitteena on, että vaeltaja saa tukea ja ideoita omaan ja oman ryhmän toimintaan sekä tutustuu muihin, samanikäisiin partiolaisiin. Taitokurssit Tarpojaikäkaudesta eteenpäin partiolainen voi osallistua erilaisille taitokursseille. Erätaitoja voi harjoitella erätaitokursseilla. Erätaitojen peruskurssit eli sinikettu ja hopeakettu sisältävät tutustumista erilaisiin retkeilyvarusteisiin ja majoitteisiin, suunnistamisen ja ruuan valmistuksen harjoittelua sekä tulenteon ja ensiavun opettelua. Samoajille tarkoitettu erätaitojen jatkokurssi eli tulikettu antaa valmiudet luonnossa pärjäämiseen sekä turvallisen retken järjestämiseen. Samoajille järjestetään myös samoajien talviretkeilykurssi, jolla opetellaan erityisesti talviretkeilyyn tarvittavia taitoja. Aikuiset voivat kerrata ja opetella erätaitoja omalla vain aikuisille tarkoitetulla aikuisten erätaitokurssilla. Retki- 14

16 ruokakurssi antaa valmiudet suunnitella monipuolinen ja terveellinen ruokalista retkille ja vaelluksille ja opettaa kuivaamaan ruokaa. Ensiaputaitoja voi harjoitella Ensiapu 1 ja Ensiapu 2 -kursseilla, jotka vastaavat SPR:n kursseja ja joilta saa SPR:n myöntämän kurssitodistuksen. Partiotaitokisojen järjestämiskurssit Partiotaitokilpailujen järjestelytoimikuntakurssi antaa perusvalmiudet toimia piirin partiotaitokilpailujen järjestelyjen eri tehtävissä. Kurssin suorittanut saa III-luokan maastotuomarikortin. Kurssi on tarkoitettu vähintään 16-vuotiaille partiolaisille. Tulospalvelukurssi opettaa tulostoimiston toiminnan suunnittelua ja tuloslaskentaohjelmiston käyttöä. Rastipäällikkökurssi on tarkoitettu samoajille ja sitä vanhemmille partiolaisille ja kurssi antaa valmiudet toimia rastipäällikkönä partiotaitokisoissa. Valvojakurssi on tarkoitettu tuleville valvojille, joilla on partiotaitokilpailujen järjestely- ja kilpailukokemusta, ja kurssi antaa perusvalmiudet toimia partiotaitokilpailujen valvojana. Ikäkausien johtajille Aikuisten pestejä tukemaan järjestetään erilaisia vihjareita: akelavihjarit on tarkoitettu sudenpentulaumojen vetäjille ja sampovihjarit seikkailijajoukkueiden vetäjille. Myös samoajille, jotka vetävät tarpojavartiota järjestetään omat tarpojajohtajavihjarit. Vihjareiden pituus vaihtelee päivästä viikonloppuun ja vihjareiden tavoitteena on nimensä mukaisesti antaa vihjeitä toiminnan toteuttamiseen. Näiden lisäksi piirissä järjestetään koulutusta ja tapaamisia eri ikäkausien johtajille ja vastaaville. 15

17 5 MATERIAALIT Uusi ohjelma tuo mukanaan myös uudet materiaalit. Jokaiselle ikäkaudelle on oma materiaalinsa sekä ikäkauden partiolaiselle että hänen johtajalleen. Sudenpennut ovat saaneet oman kirjansa, Sudenpennun jäljet. Kirja sisältää jälkiin ja askeleisiin liittyviä tehtäviä ja ohjeita sekä paikat suoritusten kirjaamiseen. Kirjan alussa on myös sivut sudenpennun kotiväelle, jotka kertovat sudenpentuohjelmasta ja partiosta yleensä. Kirjan lopussa on paikka, johon kirjata retket, leirit, kisat ja tapahtumat, joihin sudenpentu on osallistunut. Seikkailijoiden ja tarpojien suorituskirjana toimivat aktiviteettikortit. Aktiviteettikortit ovat taiteltuna luottokortinkokoisia ja sisältävät paikat suoritusten kirjaamiseen. Seikkailijoille ja tarpojille on myös tulossa Seikkailijan ja tarpojan taitokirja - työnimellä kulkeva opus, jonka on tarkoitus olla perusopus eräja retkitaitoihin sekä muihin partiotaitoihin. Kirjaan on suunniteltu liitettävän myös seikkailija- ja tarpojaikäkausien aktiviteetit kuvauksineen. Samoajien ja vaeltajien käyttöön tarkoitettu muistikirja toimii samalla partiolaisen kalenterina, johon voi ostaa vuosittain uudet kalenterisivut. Lukuvuosikalenterin lisäksi muistikirjasta löytyy ikäkauden aktiviteetit ja ohjeita niiden suorittamiseen. Vaeltajilla tärkeä osa muistikirjaa on henkilökohtainen vaelluskartta, ja kirja tarjoaa myös ohjeet sen tekemiseen. Kansiorakenteen ansiosta muistikirjaan on myös helppo lisätä omia sivuja. Siirtyessään samoajasta vaeltajaksi partiolainen voi ostaa vain muistikirjan ikäkausikohtaiset sisäosat ja siten mahdollisesti oman näköiseksi koristellut kannet säilyvät. Sudenpennun jäljet Aktiviteettikortti seikkailijoille ja tarpojille Muistikirja samoajille ja vaeltajille Partionjohtajan käsikirja Johtajien pestin tueksi on uudistettu tuttu Partionjohtajan käsikirja, joka sisältää perustietoa partiomenetelmästä, -ohjelmasta ja kasvatuksesta. Lisäksi eri ikäkausien johtajapesteissä toimiville on pian saatavilla johtajakansio. Kansio sisältää yleisen osan, jossa opastetaan johtamaan toimintaryhmiä sekä suunnittelemaan retkiä ja muuta toimintaa. Yleisen osan lisäksi johtaja voi ostaa tarvitsemansa ikäkauden johtajan osion. Ikäkausikohtaiset osiot sisältävät ohjeet kyseisen ikäkauden johtamiseen ja tutustuttavat ikäkauden ohjelmaan tarkemmin. Kansiorakenteen ansiosta johtajankansioon on helppo lisätä omia ohjeita ja tärkeitä papereita, kuten ryhmän ja lippukunnan toimintasuunnitelman. On kaavailtu, että tulevaisuudessa paljon materiaalia tulee olemaan myös sähköisenä. Jo nyt koko ohjelma löytyy netistä osoitteesta 16

18 TUUNAA LIPPUKUNTASI -SIMULAATTORI ESIVALMISTELUT Simulointiin tarvitaan tieto kaikista lippukunnassa toimivista ja/tai lippukunnan kirjoilla olevista jäsenistä ja oma kortti jokaisesta näistä (korttiin nimi ja ikä tai syntymävuosi) fläppipaperi, johon piirretään simulaatioalusta klemmareita, värikyniä, post-it lappuja ynnä muita tykötarpeita Simulaatioalusta tieto ohjelmasta, ikäkausista ja suositelluista ryhmäkoista (esim. tämä vihko tai Johtajakansio) VAIHE 1: Ikäkausiin jakautuminen Sijoita kukin lippukunnan jäsen omaan ikäkauteensa. Ryhmittele porukka toimintaryhmiin kunkin ikäkauden kohdalla. Mahdollisia kysymyksiä: Joutuiko joku nykyisistä toimintaryhmistä hajotetuksi useampaan ikäkauteen? JOKERI Puuttuuko joku ikäkausi puuttuu kokonaan? JOKERI Onko lippukunta yhteislippukunta ja jossain ikäkaudessa on vain tyttöjä tai poikia? JOKERI Onko jossakin ikäkaudessa on tyttöjä tai poikia vähemmän kuin suositus edellyttäisi ryhmien muodostamiseen? JOKERI VAIHE 2: Ikäkausiryhmien johtaminen Etsi ikäkausiryhmille johtaja tai johtajat eli Akelat, Sammot ja Luotsit ja merkitse heidät pienellä post-it lapulla tms. (huom. Henkilökortteja ei siirretä, kortit pidetään henkilön iän mukaisessa ikäkaudessa). Mahdollisia pulmia: Lippukunnassa ei ole riittävästi 22+ ikäisiä johtajia eikä edes vaeltajaikäisiä johtajia? JOKERI Johtajia on teoriassa, mutta he eivät käytännössä pysty esim. sitoutumaan viikoittaiseen toimintaan JOKERI Yli 22+ ikäisiä on kyllä listoilla, mutta he ovat piirin tai järjestön hommissa tai he eivät ole olleet viime aikoina aktiivisesti mukana JOKERI VAIHE 3: Lippukunnan muu johtaminen Etsi sääntöjenne, hyväksi koettujen periaatteiden ja lippukunnan perinteiden mukaisesti henkilöt tarvittaviin vastuutehtäviin ja merkkaa nämä. Kaavaile lippukuntanne hallitus ja merkkaa hallituksen jäsenyys pyykkipojin. Mitä muita hallintoelimiä lippukunta tarvitsee? Merkitse muutkin lippukuntapestit. Mahdollisia pulmia: Lippukunnan sääntöjä ei pystytä noudattamaan JOKERI Joihinkin vastuutehtäviin ei löydy ihmistä JOKERI Aikuiset Sudenpennut Seikkailijat Tarpojat Samoajat Vaeltajat 17

19 VAIHE 4: Hetken hämmästely Tarkastele lippukuntaasi, miltä näyttää? Ota kuva aikaansaannoksestasi lippukuntaan vietäväksi! Mahdollisia kysymyksiä Jouduitko monessa kohdassa soveltamaan ohjeistusta? Jos vastaus on kyllä, pohdi seuraavia: Täyttyykö ohjelmauudistuksen henki sovelluksissanne? Jos täyttyy niin hyvä, ohjelmaa saa soveltaa. Jos ei, niin mikä on este? Voidaanko ja halutaanko tähän esteeseen pitkällä tähtäimellä vaikuttaa? Onko kyse ylimenokauden sovelluksista esim. nykyisten toimintaryhmien koossa pitämiseksi? Onko lippukuntanne perinne tai käytäntö jossain kohdin selkeässä ristiriidassa ohjelmauudistuksen periaatteiden kanssa? VAIHE 5: Tuumasta toimeen eli miten käytännössä siirrytään Siirryttekö kertarytinällä vai vähitellen? Mistä on helpointa aloittaa? Kaikki kerralla vai palasina tietyn jakson aikana? Onko jotain muuta isoa meneillään (lpk:n juhlavuosi, ulkomaanmatka, kämpän/veneen hankinta tms). Pitääkö limittää asioita vai antaa kaiken kerralla rytistä? Voivatko nykyiset toimintaryhmät jatkaa? Voiko uudesta ohjelmasta saada uutta puhtia vaikka ryhmä sinänsä on jo koossa? Kirjaa jonkinlainen suunnitelma aikajanoineen ylös, niin voit tarkentaa sitä ja palata siihen myöhemmin. JOKERI VAIHE 6: Millaista tietoa, tukea ja koulutusta tarvitsette muutosten tekemiseen ja mistä sitä saatte? Käykää läpi piirin tarjoamat koulutukset: jokaiselle ikäkauden johtajalle on oma kurssinsa, josta saa tietoa ikäkauden ohjelmasta ja ryhmän johtamisesta. Ilmoittautukaa ja osallistukaa kursseille. Mikäli on kysyttävää ikäkaudesta ja ohjelmasta, ottakaa yhteys piirissä toimivaan ikäkauden jaostoon tai piiritoimiston ohjelmasta vastaavaan työntekijään. JOKERIT Kun kysymyksen tai pulman perään on merkitty JOKERI, ottakaa jokerikorttien pinkasta kortti, kunnes olette saaneet uuden näkökulman ongelmaanne tai pulmaanne. Jokerikortit löydät osoitteesta: OU_2010/Materiaalipankki/Kayttoonottopeleja.iw3 18

20 SISÄLTÖ SANASTO 1 1 PARTIOMENETELMÄ 3 SITOUTUMINEN PARTION ARVOIHIN 3 SYMBOLIIKKA 3 NOUSUJOHTEISUUS 4 VARTIOJÄRJESTELMÄ 4 TEKEMÄLLÄ OPPIMINEN 4 AIKUINEN TUKI 4 PÄIVÄN HYVÄ TYÖ 5 TOIMINTA LUONNOSSA 5 2 KASVATUSTAVOITTEET 6 SUHDE ITSEEN 6 SUHDE TOISIIN IHMISIIN 6 SUHDE YHTEISKUNTAAN 7 SUHDE YMPÄRISTÖÖN 7 3 PARTIO-OHJELMA 8 SUDENPENNUT 8 SEIKKAILIJAT 9 TARPOJAT 10 SAMOAJAT 11 VAELTAJAT 12 4 OHJELMATAPAHTUMAT 13 SUDENPENTUTAPAHTUMA 13 SUDENPENTUKISA 13 SEIKKAILIJAKISA 13 TARPOJAKISA (ORVI) 13 TARPOJIEN TAITOPÄIVÄT 13 PIIRIMAJAKKA 13 SAMOAJAKISA (SIPU) 14 PIIRIN SAMOAJATAPAHTUMA 14 VAELTAJAKISA (RUHA) 14 PIIRIN VAELTAJATAPAHTUMA 14 TAITOKURSSIT 14 PARTIOTAITOKISOJEN JÄRJESTÄMISKURSSIT 15 IKÄKAUSIEN JOHTAJILLE 15 5 MATERIAALIT 16 TUUNAA LIPPUKUNTASI -SIMULAATTORI 17

Mitä partio on? 29.3.2012 2

Mitä partio on? 29.3.2012 2 PARTIO Mitä se on? Mitä partio on? Partio on monipuolinen harrastus lapsille, nuorille ja aikuisille Partio on käytännön toimintaa, jonka takana on kuitenkin arvoja ja ihanteita Viikoittaisissa kokouksissa

Lisätiedot

Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n peruskirja

Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n peruskirja jäsenkokouksessa 15.11.2008 1/6 Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n peruskirja jäsenkokouksessa 15.11.2008 2/6 peruskirja Johdanto...2 Partion päämäärä ja arvopohja...2 Arvopohja...2 Partioliikkeen

Lisätiedot

Koulutuksen sisältö. - koulutuskokonaisuus. Tätä on partio. Turvallisesti partiossa

Koulutuksen sisältö. - koulutuskokonaisuus. Tätä on partio. Turvallisesti partiossa Tervetuloa partioon! - koulutuskokonaisuus Koulutuksen sisältö Tätä on partio Partioliikkeen historia Termit, päämäärä, arvopohja ja perusperiaatteet Organisaatiot Kasvatustavoitteet Partiomenetelmä Materiaalit

Lisätiedot

-Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja

-Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja Ikäkaudet Perhepartio -Uusin lisäys partiotoimintaan -Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja -Perhepartio ei käytä vielä partio-ohjelmaa

Lisätiedot

ESITYKSEN KULKU. Ensiksi yleistä ikäkausista. Seuraavaksi ikäkaudet järjestyksessä. Todella nopea katsaus perhepartioon ja sisupartioon.

ESITYKSEN KULKU. Ensiksi yleistä ikäkausista. Seuraavaksi ikäkaudet järjestyksessä. Todella nopea katsaus perhepartioon ja sisupartioon. PARTION IKÄKAUDET ESITYKSEN KULKU Ensiksi yleistä ikäkausista. Seuraavaksi ikäkaudet järjestyksessä. Todella nopea katsaus perhepartioon ja sisupartioon. Esityksen päättäminen. YLEISTÄ IKÄKAUSISTA, PARTIOPOLUSTA

Lisätiedot

Tähän kysymykseen vastataan ei, jos lippukunta toteuttaa esim. omaa partio-ohjelmaansa tai jotain vanhempaa Suomen Partiolaisten ohjelmaa.

Tähän kysymykseen vastataan ei, jos lippukunta toteuttaa esim. omaa partio-ohjelmaansa tai jotain vanhempaa Suomen Partiolaisten ohjelmaa. VUOSISELOSTE 2015 TÄYTTÖOHJE Tässä täyttöohjeessa käydään läpi jokainen vuosiselosteen kysymys, ja annetaan ohjeita eri kohtien täyttämiseen. Ohjeet on kirjoitettu harmaalle pohjalle sisennettynä, kysymykset

Lisätiedot

TERVETULOA PARTIOON! KOULUTUSKOKONAISUUS

TERVETULOA PARTIOON! KOULUTUSKOKONAISUUS TERVETULOA PARTIOON! KOULUTUSKOKONAISUUS KOULUTUKSEN SISÄLTÖ TÄTÄ ON PARTIO Partioliikkeen historia Termit, päämäärä, arvopohjaja perusperiaatteet Organisaatiot Kasvatustavoitteet Partiomenetelmä Materiaalit

Lisätiedot

PARTIO- OHJELMAN SYVÄLLINEN TUNTEMUS Roadshow Kohtaus, 30.1.2015

PARTIO- OHJELMAN SYVÄLLINEN TUNTEMUS Roadshow Kohtaus, 30.1.2015 PARTIO- OHJELMAN SYVÄLLINEN TUNTEMUS Roadshow Kohtaus, 30.1.2015 Par6o on oheiskasva?aja Kaikilla eri kasva?ajilla on samantyyppinen haaste Lapset ja nuoret ovat laajassa mi?akaavassa samanlaisia ja kehitys

Lisätiedot

Sudenpentuluotsi (Yliakela) Sudenpentuluotsi johtaa sudenpentuosastoa ja vastaa sen toiminnasta.

Sudenpentuluotsi (Yliakela) Sudenpentuluotsi johtaa sudenpentuosastoa ja vastaa sen toiminnasta. Sudenpentuluotsi (Yliakela) Sudenpentuluotsi johtaa sudenpentuosastoa ja vastaa sen toiminnasta. Sudenpentuosaston johtaminen: - seuraa laumojen toimintaa ja huolehtii, että se on sudenpentuohjelman mukaista,

Lisätiedot

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry Toimintakilpailun säännöt Etelä-Karjalan Partiolaiset ry SISÄLLYSLUETTELO Partio-ohjelma Kilpailutoimintaan osallistuminen Koulutukset Kasvu Muut Säännöt astuvat voimaan 1.1.015 alkaen. 1 PARTIO-OHJELMA

Lisätiedot

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala Toimintasuunnitelman sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. TAPAHTUMAKALENTERI... 3 3. SUDENPENTUJEN

Lisätiedot

LAHDEN ALUEEN PARTIOLAISET RY

LAHDEN ALUEEN PARTIOLAISET RY LAHDEN ALUEEN PARTIOLAISET RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2017 Sisältö YLEISTÄ... 2 LAHTELAISTEN LIPPUKUNTIEN TOIMINTA... 2 TOIMINTAA KAIKILLE IKÄKAUSILLE... 3 Muistelemispäivä... 3 Ryhmänohjaajakoulutus...

Lisätiedot

KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS. www.käppäräpartio.fi

KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS. www.käppäräpartio.fi KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS www.käppäräpartio.fi 1 Sisällysluettelo o Partiopuku yhdistää............. 2 o Lippukunnan perinteet............. 2 o Helpotusta ahdingon sijaan............. 2 o Sudenpennun

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

VAHVAT, HYVINVOIVAT LIPPUKUNNAT

VAHVAT, HYVINVOIVAT LIPPUKUNNAT YHTEINEN TEHTÄVÄMME Partiokasvatuksen ansiosta yhä useammat lapset ja nuoret kasvavat tasapainoisiksi, vastuuntuntoisiksi, aktiivisiksi ja itsenäisiksi yhteisön jäseniksi SIKSI TAVOITTEENAMME ON: VAHVAT,

Lisätiedot

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään? Tervetuloa partioon Partio on vastavoima Miks mun pitäis ja Ei kuulu mulle -asenteille. Partiossa toimitaan ryhmissä, jotka noudattavat partio-ohjelmaa. Tärkeää on se, että saa tehdä itse. Pienimmätkin

Lisätiedot

TILASTOT Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset osuudet Ikäkausien suhteellisten osuuksien muutos

TILASTOT Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset osuudet Ikäkausien suhteellisten osuuksien muutos TILASTOT 2015 4 Yhteenveto 7 Jäsenistö Suomen Partiolaisten jäsenet Jäsenmäärän muutos edellisvuoteen verrattuna: Jäsenmaksun maksaneet jäsenet Rekisteriin kirjatut jäsenet Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset

Lisätiedot

Tausta- ja koulutusmateriaaleja: - kasvatustavoitekaavio - Johtajakansio - - toiminta.partio.fi - -

Tausta- ja koulutusmateriaaleja: - kasvatustavoitekaavio - Johtajakansio -  - toiminta.partio.fi -  - LUOTSIKOULUTUS Tarpoja-, samoaja-, vaeltajaluotsit Partiojohtajan peruskoulutus Tuntee 12-22-vuotiaiden nuorten maailmaa ja toimintatapaa Osaa ohjata, tukea ja motivoida 12-22-vuotiaita nuoria Tuntee 12-22-vuotiaiden

Lisätiedot

Partio. Nyt. Mitä tapahtuu. Missä. Miten. Miksi.

Partio. Nyt. Mitä tapahtuu. Missä. Miten. Miksi. Partio. Nyt. Mitä tapahtuu. Missä. Miten. Miksi. Tänään täällä Ensimmäinen osio Keitä olemme Rakenteet, nostot, nyt Kasvatustavoitteet Toinen osio Menetelmä Ikäkaudet Ohjelma Tulevat jutut 1.10.2014 Partio

Lisätiedot

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sivu 1/6 14.10.2009. Yleistä

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sivu 1/6 14.10.2009. Yleistä Sivu 1/6 14.10.2009 Yleistä Vuosi 2010 on Töölön Sinisten 77. toimintavuosi. Kokoontumispaikkamme tullee olemaan Töölönkadun kolo ja retkipaikkamme Långvikin uusi kämppä. Alkavan vuoden tavoitteena on

Lisätiedot

Akelat ja sammot sekä heidän apulaisensa

Akelat ja sammot sekä heidän apulaisensa AKELA/SAMPOKOULUTUS Akelat ja sammot sekä heidän apulaisensa Terkku / partiotausta Tuntee akelan/sammon pestin ja roolin Tuntee 7-12 vuotiaan kehityksen ja elämänpiirin Tuntee ikäkautensa ohjelman ja osaa

Lisätiedot

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää Sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

PÄIVITTYNYT TARPOJAOHJELMA Julkaistu

PÄIVITTYNYT TARPOJAOHJELMA Julkaistu PÄIVITTYNYT TARPOJAOHJELMA Julkaistu 10.4.2017 Miksi päivitys tehtiin? Tarpojaohjelma päivitettiin nykypäivään ja vastaamaan tämän hetken tarpeisiin Tarpojaohjelman oli todettu olevan rakenteeltaan sekava

Lisätiedot

LPKJ-BAROMETRI Jarno Hakulinen. Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry

LPKJ-BAROMETRI Jarno Hakulinen. Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry LPKJ-BAROMETRI 213 21.1.213 Jarno Hakulinen SISÄLLYSLUE TTE LO 1. Yleistä... 3 2. Taustaa... 3 2.1. Vastanneet piireittäin... 3 2.2. Lippukunnanjohtajan ikä... 4 2.3. Lippukunnanjohtajan toimikaudet lippukunnassa...

Lisätiedot

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014 Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014 Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala Toimintasuunnitelman sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. TAPAHTUMAKALENTERI... 3 Kesä

Lisätiedot

PARTIOJOHTAJA PERUSKOULUTUS

PARTIOJOHTAJA PERUSKOULUTUS PARTIOJOHTAJA PERUSKOULUTUS Osaa perustaidot ja tiedot tapahtuman ja ihmisten johtamisesta partiossa. Moduulit: Johtaminen partiossa 4h Minä partiojohtajana I 4h Tapahtuman johtaminen 4h (sisältää johtamisharjoituksen)

Lisätiedot

Ohjelmauudistus2010. Ohjelmauudistus Kasvatustavoitteet Ikäkaudet Partio-ohjelma

Ohjelmauudistus2010. Ohjelmauudistus Kasvatustavoitteet Ikäkaudet Partio-ohjelma Ohjelmauudistus2010 Kasvatustavoitteet Ikäkaudet Partio-ohjelma Ohjelmauudistus2010 Kohti yhä kiehtovampaa ja kasvattavampaa partiota 3 Kohti yhä kiehtovampaa ja kasvattavampaa partiota...3...muuttuvassa

Lisätiedot

Toiminta-ajatus 2011-

Toiminta-ajatus 2011- Toiminta-ajatus 2011- HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY SISÄLLYS KOLKAT... 3 JERMUT... 5 VARTIOKÄISET... 7 VAELTAJAT... 10 TOIMINTA-AJATUS Julkaisija: Helsingin Metsänkävijä ry 1. painos 2011 2 KOLKAT (8-9V)

Lisätiedot

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry.

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. 29.6.2012 Jarno Hakulinen Sisällys 1. Piirikohtaiset tilastot... 3 2. Vuosiselosteen palautuminen... 3 3. Tilastoissa käytettyjä termejä... 4 4. Jäsenistö...

Lisätiedot

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 15.8.2010 14.8.2011 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii toimintakaudella 15.8.2010-14.8.2011 partio-ohjelmaa toteuttaen. Toimintakauden päätapahtuma

Lisätiedot

KOUKUTA KESÄLEIRILLÄ KESÄLEIRI OSANA LIPPUKUNNAN KASVUA

KOUKUTA KESÄLEIRILLÄ KESÄLEIRI OSANA LIPPUKUNNAN KASVUA KOUKUTA KESÄLEIRILLÄ KESÄLEIRI OSANA LIPPUKUNNAN KASVUA KAIKKI IRTI KESÄLEIRISTÄ! Tulevana kesänä on suunta lippukunnan omalle kesäleirille. Nappaa tästä vinkit käyttöösi: Kesäleiri on monelle matalan

Lisätiedot

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen.

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen. Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 15.8.2012-14.8.2013 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii toimintakaudella 15.8.2011-14.8.2012 partio-ohjelmaa toteuttaen. Toimintakauden päätapahtuma

Lisätiedot

PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT

PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT Laadittu uuden ikäkausijaon perusteella ja partiopuku-uudistuksen mukaisesti Laadittu lokakuussa 2011/Liisa Tulosmaa huomioi hankintoja tehdessäsi mahdolliset hintamuutokset

Lisätiedot

PARTIOJOHTAJIEN PERUSKOULUTUS OHJAAJAN OHJE

PARTIOJOHTAJIEN PERUSKOULUTUS OHJAAJAN OHJE PARTIOJOHTAJIEN PERUSKOULUTUS OHJAAJAN OHJE Hämeen Partiopiiri ry 2014 YLEISTÄ PARTIOJOHTAJIEN PERUSKOULUTUKSESTA Partionjohtajan peruskoulutus tukee kaikkia vaeltajan ja aikuisen vastuulla olevia lippukunnan

Lisätiedot

Yleistä. Sudenpennut. Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Yleistä. Sudenpennut. Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 16.11.2014 Yleistä Vuosi 2015 on Kirkkonummen Metsänkävijöiden (KiMe) 39. toimintavuosi. Vuoden päätapahtumat ovat kaikille lippukunnan

Lisätiedot

VASTAUS KISAPONTEEN PN 2/2019 Kaisa Johto, Matsku Salminen

VASTAUS KISAPONTEEN PN 2/2019 Kaisa Johto, Matsku Salminen VASTAUS KISAPONTEEN PN 2/2019 Kaisa Johto, Matsku Salminen Ponsi PN 2/2018 Selvitetään partiotaitojen SMkisojen järjestämissykliä ja määrää niin, että se tukee nykyistä paremmin partion strategiaa ja vapauttaa

Lisätiedot

Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan?

Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan? Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan? Roolisi leirilippukunnanjohtajana (LLPKJ) tai leiriluotsina on äärimmäisen tärkeä Roihun onnistumisen kannalta. Näihin tärkeisiin rooleihin kohdistuu

Lisätiedot

Uskomatonta ja ennenkokematonta:

Uskomatonta ja ennenkokematonta: Uskomatonta ja ennenkokematonta: LEIRI KESKELLÄ KAUPUNKIA! Oululaiset partiolaiset kokoontuvat yhteiselle leirille Kuusisaareen ensi kesänä. Ohjelmaa merellä, rannalla, keskellä kaupunkia. Uusien ja vanhojen

Lisätiedot

Tavastien merkkiohjeet. Poikien paita on ruskea ja tyttöjen sininen. Paita hankitaan itse esim. Scandinavian Outdoor -liikkeestä.

Tavastien merkkiohjeet. Poikien paita on ruskea ja tyttöjen sininen. Paita hankitaan itse esim. Scandinavian Outdoor -liikkeestä. Tavastien merkkiohjeet Poikien paita on ruskea ja tyttöjen sininen. Paita hankitaan itse esim. Scandinavian Outdoor -liikkeestä. Paidan rinnus Oikean rintataskun yllä Vasemman rintataskun yllä Leiri-/tapahtumamerkki

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta ylläpitää Sodankyläläistä partiotoimintaa.

Lisätiedot

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

1.2. Toimintasuunnitelma ja sen

1.2. Toimintasuunnitelma ja sen Toiminta toimivan lippukunnan perusta 1. TOIMINNAN SUUNNIT TE LU ja R A p ortointi 1.1. Miksi suunnitellaan? Lippukunnan toiminnan kehittymisen ja tuloksellisuuden kannalta toiminnan suunnitelmallisuus

Lisätiedot

ESITÄYTETTY VUOSISELOSTE LINKKI SÄHKÖPOSTISSA!

ESITÄYTETTY VUOSISELOSTE LINKKI SÄHKÖPOSTISSA! ESITÄYTETTY VUOSISELOSTE LINKKI SÄHKÖPOSTISSA! Lippukunta saa sähköpostitse linkin esitäytettyyn vuosiselosteeseen joulukuun alussa. Linkki lähetetään lpkj:lle, sihteerille ja jäsenrekisterinhoitajalle.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 1. Yleistä Vuosi 2018 on Reippaitten Poikien 101. toimintavuosi. Lippukunnan jäsenmäärä on vuoden 2017 lopussa noin 120-130 jäsenen tasolla ja sitä pyritään kasvattamaan. Toiminnassa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 15.8.2011-14.8.2012 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii toimintakaudella 15.8.2011-14.8.2012 partio-ohjelmaa toteuttaen. Toimintakauden päätapahtuma

Lisätiedot

Lounais-Suomen Partiopiiri ry PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT kiinnitysohjeita mallipaitaan

Lounais-Suomen Partiopiiri ry PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT kiinnitysohjeita mallipaitaan Lounais-Suomen Partiopiiri ry PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT kiinnitysohjeita mallipaitaan Sudenpennun puvut ja merkit Sudenpentu kantaa lippukuntahuivia ja on pukeutunut sudenpentupaitaan, jossa on sudenpää-

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena

Lisätiedot

TARPOJALUOTSI WEBINAARI

TARPOJALUOTSI WEBINAARI TARPOJALUOTSI WEBINAARI 6.3.2019 OHJELMAN TUKEMINEN Leiriprojektin aikana lippukunnat saavat uusia ideoita toimintaansa à tätä varten koottu tarpojaohjelman mukaisia toiminta vinkkejä tehtäväksi jo ennen

Lisätiedot

Hyväksytty 31.1.2015 Pieksämäellä

Hyväksytty 31.1.2015 Pieksämäellä IKÄKAUSIVASTAAVA-KOULUTUSKOKONAISUUDEN KUVAUS JA MODUULIKUVAUKSET Yhdestä tai useammasta Ikäkaudesta vastaavat ikäkausivastaavat, jatkokoulutusta kaipaavat akelat, sammot ja luotsit Partiojohtaja-peruskoulutus

Lisätiedot

HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA. Toimintasuunnitelma vuodelle Vuosi 2014 on Hespartto ry:n 97. toimintavuosi.

HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA. Toimintasuunnitelma vuodelle Vuosi 2014 on Hespartto ry:n 97. toimintavuosi. HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Yleistä Vuosi 2014 on Hespartto ry:n 97. toimintavuosi. Vuonna 2014 Hespartossa painotetaan erityisesti lippukuntamme kehittämistä ja

Lisätiedot

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä -

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä - - Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä - 1 Tervetuloa vapaaehtoiseksi partioon! Vaikka partio onkin tarkoitettu lapsille ja nuorille, on partiossa aikuisilla vapaaehtoisilla eli vapareilla

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

Tampereen Partiolaiset ry

Tampereen Partiolaiset ry Tampereen Partiolaiset ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2015 Sisalto Yleistä Tamperelaisten lippukuntien toiminta Yhteistoiminta Aluetyö Hallinto, talous ja viestintä Tamperelaiset Hämeen Partiopiirin

Lisätiedot

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra 19.1.2012

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra 19.1.2012 NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA Lätzä ja Petra 19.1.2012 Missä mennään? Partiolaisten jäsenmäärä on laskenut rajusti muutamassa vuodessa Nyt SP:ssä jäseniä n. 55 000 Samanlaisella kehityksellä, 10 vuoden kuluttua

Lisätiedot

HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA. Toimintasuunnitelma vuodelle 2013

HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA. Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Yleistä Vuosi 2013 on Hespartto ry:n 96. toimintavuosi. Vuosi 2013 on Hespartto ry:n 96. toimintavuosi. Vuoden painopisteinä ovat johtajien

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Lippukunta

Lisätiedot

Partiolippukunta Sipoon Hukat ry 24.8.2010 Pestijärjestelmä

Partiolippukunta Sipoon Hukat ry 24.8.2010 Pestijärjestelmä Tästä versiosta Tämä Sipoon Hukkien pestijärjestelmän versio on päivitetty vastaamaan uuden partio-ohjelman pestejä. Vanha pestijärjestelmä on ollut voimakkaasti tämän version kehityksen pohjalla, kiitokset

Lisätiedot

Samoajaluotsin infowebinar. Riikka Antikainen ja Marika Mansikkamäki

Samoajaluotsin infowebinar. Riikka Antikainen ja Marika Mansikkamäki Samoajaluotsin infowebinar Riikka Antikainen ja Marika Mansikkamäki Samoajan Ilves19 Samoaja saa vaikuttaa jo aika paljon oman leirinsä sisältöön Leiri koostuu pestistä ja ohjelmasta Pestiä on kolmena

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 SISÄLLYSLUETTELO Toimintasuunnitelma 2009... 3 Yleistä... 3 Toiminta... 3 Toimintaryhmät... 3 Koulutus... 4 Muu toiminta... 4 Tiedotus ja viestintä... 4 Tapahtumat... 4 Tossu...

Lisätiedot

Niihaman Saukkojen toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Niihaman Saukkojen toimintasuunnitelma vuodelle 2014 33730 TMPERE Niihaman Saukkojen toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Yleistä Meripartiolippukunta ry on partiolippukunta itätampereella, joka tarjoaa kaiken ikäisille pojille partiotoimintaa. Toiminnan kehittäminen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2005

TOIMINTASUUNNITELMA 2005 Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 2005 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii vuonna 2005 Suomen Partiolaisten ohjelmaa toteuttaen. Vuoden päätapahtumana on lippukunnan kesäleiri,

Lisätiedot

Sisältö. Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2013 Esitys syyskokoukselle 22.11.2012. Tampereen Partiolaiset ry (TP) on aluejärjestö,

Sisältö. Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2013 Esitys syyskokoukselle 22.11.2012. Tampereen Partiolaiset ry (TP) on aluejärjestö, Tampereen Partiolaiset ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2013 Esitys syyskokoukselle 22.11.2012 Sisältö Yleistä 3 Tamperelaisten lippukuntien toiminta 4 Yhteistoiminta 7 Aluetyö 13 Hallinto, talous

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat NAKKILAN PARTIOLAISET RY Noora Heikintalo 13.11.2010 PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 1/3 LIPPUKUNNAN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika Lauantaina 13.11.2010 klo 16.00-17.20 Paikka Partiomaja, Savikontie

Lisätiedot

- KOULUTTAJAN OPAS -

- KOULUTTAJAN OPAS - - KOULUTTAJAN OPAS - Sisällysluettelo Tervetuloa partioon -koulutus 4 Koulutuspaketin sisältö...4 Koulutuksen sisältö...5 Koulutuksen tavoitteet...5 Kuka kouluttajaksi?...5 Koulutuksen rakenne...5 Aloituskeskustelu...5

Lisätiedot

Tampereen Partiolaiset ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2016

Tampereen Partiolaiset ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2016 Tampereen Partiolaiset ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2016 Esitys syyskokoukselle 24.11.2015 Sisältö Yleistä Tamperelaisten lippukuntien toiminta Yhteistoiminta Aluetyö Hallinto, talous ja viestintä

Lisätiedot

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Sivu 1/6. Yleistä

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Sivu 1/6. Yleistä Sivu 1/6 Yleistä Sudenpennut Vuosi 2017 on Töölön Sinisten 85. toimintavuosi. Kokoontumispaikkamme on Töölönkadun Kolo. Lippukunnan retkien pääsääntöisenä näyttämönä toimii Långvikin Kämppämme Kirkkonummella.

Lisätiedot

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA LEIRILIPPUKUNTAINFO 4 MARRASKUU 2018 TÄSSÄ INFOSSA LEIRILIPPUKUNTAILMOITTAUTUMINEN KUKSASSA ILMOITTAUTUMISOHJE OHJE IKÄKAUDEN VALINNASTA SAMOAJA- JA VAELTAJALUOTSIEN OPPAAT LISÄTIETOA PERHELEIRISTÄ ILVES19

Lisätiedot

Samoajaluotsin opas. 5.1 Johdanto. 5.2 Sanasto, termistö

Samoajaluotsin opas. 5.1 Johdanto. 5.2 Sanasto, termistö 5 Samoajaluotsin opas 1 5.1 Johdanto Olet päättänyt ryhtyä samoajavartion luotsiksi. Hieno valinta! Samoaja on 15 17-vuotias nuori, jonka ohjelma kestää kolme vuotta. Samoajaohjelma koostuu erimittaisista

Lisätiedot

Lippukunnanjohtajan. Tämän kortin omistaa:

Lippukunnanjohtajan. Tämän kortin omistaa: Lippukunnanjohtajan KOULUTTAUTUMISKORTTI Lippukunnanjohtajana olet vastuullisessa, mutta antoisassa pestissä. Tähän korttiin on koottu asioita, joiden osaaminen helpottaa työtäsi lippukunnanjohtajana.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii vuonna 2009 uutta partiohjelmaa toteuttaen. Vuoden päätapahtuma on Susiveikkojen oma 30-vuotisjuhlakesäleiri.

Lisätiedot

SUDENPENTUOSASTO. Syksy 2014. 2.10. Avoimet ovet vanhemmille partiotiloissa. 4. 5.10. Sudenpentujen retkiviikonloppu: laumat järjestävät omat retkensä

SUDENPENTUOSASTO. Syksy 2014. 2.10. Avoimet ovet vanhemmille partiotiloissa. 4. 5.10. Sudenpentujen retkiviikonloppu: laumat järjestävät omat retkensä SUDENPENTUOSASTO Vko 36 Laumojen ensimmäiset kokoukset 20.9. Syysexcu, sudenpentuosaston syysretki 4. 5.10. Sudenpentujen retkiviikonloppu: laumat järjestävät omat retkensä Vko 48 Kynttiläkokoukset (laumankokouksessa

Lisätiedot

Partiolippukunta Tornipääskyt ry

Partiolippukunta Tornipääskyt ry Partiolippukunta Tornipääskyt ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2010 SISÄLLYSLUETTELO 1 LIPPUKUNNAN TAVOITTEET VUODELLE 2009 3 2 VARSINAINEN TOIMINTA 3 2.1 Sudenpentutoiminta 3 2.2 Seikkailijatoiminta

Lisätiedot

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sivu 1/6. Yleistä

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sivu 1/6. Yleistä Sivu 1/6 Yleistä Sudenpennut Vuosi 2016 on Töölön Sinisten 84. toimintavuosi. Kokoontumispaikkamme ovat Töölönkadun Kolo ja Siltasaarenkadun Kallionkolo. Lippukunnan retkien pääsääntöisenä näyttämönä toimii

Lisätiedot

Skype-käytännöt Mannerheim-soljet

Skype-käytännöt Mannerheim-soljet Skype-käytännöt MARSKI- INFO Mannerheim-soljet Ikärajat Ansiomerkkiryhmä II luokan MS-solki 25.10.2017 Verkkokoulutus Mikko Jylhä / Perttu Willman I luokan MS-solki Hakeminen Historiaa C. G. Mannerheim

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Olarinmäen Samoojat ry Toimintasuunnitelma 2014 Hyväksytty syyskokouksessa 24.11.2013 SISÄLTÖ YLEISTÄ. 3 PARTIO-OHJELMA/TOIMINTA 4 SUDENPENNUT.. 5 SEIKKAILIJAT.. 6 TARPOJAT.. 7 KOULUTUSJOUKKUE.. 8 SAMOAJAT..

Lisätiedot

Versopartion visio- ja strategia

Versopartion visio- ja strategia Suomen Vapaakirkon Nuoret ry Ehdotus SVN:n johtokunnalle 13.1.15ksi 1(5) Versopartion visio- ja strategia Taustaa Suomen Vapaakirkon Nuoret ry:n partiotoimikunta (PTK) on 2013 2014 suunnitellut toimintansa

Lisätiedot

Vaeltajat (18-22v): Partiomedia

Vaeltajat (18-22v): Partiomedia Vaeltajat (18-22v): Partiomedia Tavoite: Vaeltaja tuntee partiossa käytetyt eri mediat ja miten ne soveltuvat eri viestintätarpeisiin. Hän on vastuussa sisällön tuottamisesta johonkin partiomediaan. Vaeltaja

Lisätiedot

Niihaman Saukkojen puku ja merkki ohjesääntö

Niihaman Saukkojen puku ja merkki ohjesääntö Niihaman Saukkojen puku ja merkki ohjesääntö Lippukunnallamme on muutamia tapahtumia vuodessa (esim. paraati, joulujuhla, lipunlasku ja nosto), joissa kaikkien tulisi olla pukeutuneita "virallisiin" eli

Lisätiedot

SUOMEN PARTIOLAISET FINLANDS SCOUTER RY:N PERUSKIRJA

SUOMEN PARTIOLAISET FINLANDS SCOUTER RY:N PERUSKIRJA 22.9.2019 SPH hyväksynyt (partioneuvoston keskustelun pohjalta) LUONNOS SUOMEN PARTIOLAISET FINLANDS SCOUTER RY:N PERUSKIRJA 1 Johdanto Tässä peruskirjassa linjataan periaatteet, jotka määrittelevät partioliikkeen

Lisätiedot

Partiolippukunta Lahden siniset ry

Partiolippukunta Lahden siniset ry Partiolippukunta Lahden siniset ry TOIMINTASUUNNITELMA, TAPAHTUMAKALENTERI JA TALOUSARVIO 2011 Sisällysluettelo 1. Kansi sivu 1 2. Toimintasuunnitelma sivu 3 3. Tapahtumakalenteri sivu 6 4. Talousarvio

Lisätiedot

SAMPO WEBINAARI. Seikkailijaohjelmapäälikkö Turkka Salo & Seikkailijaohjelmamestari Ilona Leiman 2019

SAMPO WEBINAARI. Seikkailijaohjelmapäälikkö Turkka Salo & Seikkailijaohjelmamestari Ilona Leiman 2019 SAMPO WEBINAARI Seikkailijaohjelmapäälikkö Turkka Salo & Seikkailijaohjelmamestari Ilona Leiman 2019 OHJELMAN TUKEMINEN Leiriprojektin aikana lippukunnat saavat uusia ideoita toimintaansa tätä varten koottu

Lisätiedot

Hyväksytty Pieksämäellä 31.1.2015

Hyväksytty Pieksämäellä 31.1.2015 LIPPUKUNNAN JOHTAMINEN - KOULUTUSKOKONAISUUDEN KUVAUS JA MODUULIKUVAUKSET Lippukunnan hallituksen jäsenet ja näihin pesteihin aikovat vaeltajat ja aikuiset Partiojohtaja-peruskoulutus Osaa johtaa lippukuntaa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2017 5.3.2017 YLEISTÄ Rajamäen Metsänkävijät Ry on nurmijärveläinen yhteislippukunta, joka on tarjonnut partiotoimintaa rajamäkeläisille sekä lähialueiden lapsille, nuorille ja aikuisille

Lisätiedot

PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry

PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry TOIMINTAKERTOMUS 2008 PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry TOIMINTAKERTOMUS 2008 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimi vuonna 2008 kevätkauden Suomen Partiolaiset - Finlands

Lisätiedot

Lippukunnan nro Täytä lippukunnan numero siinä muodossa kuin se on lippukuntalistassa:

Lippukunnan nro Täytä lippukunnan numero siinä muodossa kuin se on lippukuntalistassa: KOONTILOMAKE Voit koota tälle lomakkeelle tiedot ikäkausivastaavien ja luotsien täyttämistä ikäkausilomakkeista. Voit tulostaa ikäkausilomakkeet osoitteesta www.partio.fi/vuosiseloste. Samasta osoitteesta

Lisätiedot

Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista

Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista Kuva: Antti Kurkinen Ei-Vielä-Partiolaiset mukaan Roihuamaan! Lippukunnat saavat Sp:n lippukuntapostin mukana materiaalia Roihun ja partion markkinointitapahtuman

Lisätiedot

Loisto lippukuntien laatutyökalu Lippukunnan ohje

Loisto lippukuntien laatutyökalu Lippukunnan ohje Loisto lippukuntien laatutyökalu Lippukunnan ohje Hämeen Partiopiiri ry Maaliskuu 2013 Kysymykset & kommentit: loistolippukunta@hp.partio.fi Tässä ohjeessa kerrotaan, mitä Loisto-laatutyökalu lippukunnalle

Lisätiedot

Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin

Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin Aktiviteetti: Riskit ja turvallisuus Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin Tavoite: Tarpoja oppii ennakoimaan ja ymmärtämään, mitkä asiat voivat tehdä retkestä vaarallisen. Vartionjohtajan ohje: Vartio

Lisätiedot

VUODEN 2018 TOINEN ALUETAPAAMINEN

VUODEN 2018 TOINEN ALUETAPAAMINEN VUODEN 2018 TOINEN ALUETAPAAMINEN 1. TERVETULOA -max 5 min Aluetapaamisen avaus ja tervetulot, keitä paikalla? 2. LIPPUKUNTAKUULUMISET - max 30 min Käydään kierros mitä lippukunnille kuuluu? Tavoitteena

Lisätiedot

Lippukunnan nro Täytä lippukunnan numero siinä muodossa kuin se on lippukuntalistassa:

Lippukunnan nro Täytä lippukunnan numero siinä muodossa kuin se on lippukuntalistassa: VUOSISELOSTE 2016 TÄYTTÖOHJE Tässä täyttöohjeessa käydään läpi jokainen vuosiselosteen kysymys, ja annetaan ohjeita eri kohtien täyttämiseen. Ohjeet on kirjoitettu harmaalle pohjalle sisennettynä, kysymykset

Lisätiedot

Retkitoimintaa varten käytössämme oli Partiolippukunta Susiveikkojen Kannatusyhdistys ry:n omistama retkikämppä Mylly-Majalammella Vihdissä.

Retkitoimintaa varten käytössämme oli Partiolippukunta Susiveikkojen Kannatusyhdistys ry:n omistama retkikämppä Mylly-Majalammella Vihdissä. Sivu 2 (14) Toimintakertomus Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimi vuonna 2009 Suomen Partiolaiset - Finlands Scouter ry:n partio-ohjelmaa toteuttaen. Lippukunta järjesti kesällä oman noin 80 henkilön

Lisätiedot

Partiolippukunta Mynämäen Maahiset ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2018

Partiolippukunta Mynämäen Maahiset ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Partiolippukunta Mynämäen Maahiset ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Yleistä: Mynämäen Maahiset ry on sekalippukunta, joka toimii Mynämäen kunnan alueella. Lippukunta tarjoaa partiotoimintaa kaikenikäisille.

Lisätiedot

Aikuispartiolaisen sitouttamisen ratkaisuhypoteesit. Haastatteluihin käytettävät ratkaisuhypoteesit

Aikuispartiolaisen sitouttamisen ratkaisuhypoteesit. Haastatteluihin käytettävät ratkaisuhypoteesit Aikuispartiolaisen sitouttamisen ratkaisuhypoteesit Haastatteluihin käytettävät ratkaisuhypoteesit Aikuispartiolaisen polku Toimintaan mukaan Osaksi yhteisöä Yksilölle sopivat yhteisöt Perehdytyspassi

Lisätiedot

PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry

PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry TOIMINTAKERTOMUS 1.1.-14.8.2010 PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT RY TOIMINTAKERTOMUS 1.1.-14.8.2010 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimi toimintakauden 1.1.-14.8.2010 Suomen

Lisätiedot

TUULIKELLO - opas ulkoiseen viestintään -

TUULIKELLO - opas ulkoiseen viestintään - TUULIKELLO - opas ulkoiseen viestintään - PARTIOVIESTINNÄN TUULIKELLO Edessäsi on Tuulikello, Pohjanmaan P a r t i o l a i s t e n kokoama aineisto u l k o i s e s t a tiedottamisesta. Taustana aineiston

Lisätiedot

Koulutusjärjestelmä muutettiin vuonna 2008 tukemaan

Koulutusjärjestelmä muutettiin vuonna 2008 tukemaan Koulutus Henkilökohtaiseen kasvuun Partiokoulutus tukee partio-ohjelmaa ja on tärkeä osa partion kasvatustoimintaa. Koulutusjärjestelmän tehtävänä on tukea partiokasvatusta varmistamalla, että partiossa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2019

Toimintasuunnitelma 2019 Toimintasuunnitelma 2019 1. Yleistä Vuosi 2019 on Reippaitten Poikien 102. toimintavuosi. Lippukunnan jäsenmäärä on vuoden 2018 lopussa noin 130 jäsenen tasolla ja se pyritään pitämään vähintäänkin samalla

Lisätiedot

PJ-PERUSKURSSIN SUORITTAJAN OHJE

PJ-PERUSKURSSIN SUORITTAJAN OHJE LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRI R Y KOULUTUSRYHMÄ PJ-PERUSKURSSIN SUORITTAJAN OHJE SISÄLTÖ 1. PJ-peruskurssin sisältö... 3 2. PJ-peruskurssin johtamistehtävä... 4 3. Johtamistehtävän suunnitelma... 5 4. Kahdeksan

Lisätiedot

Vuonna 2014 on edelleen tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan ja pyrkiä kasvattamaan jäsenmäärää.

Vuonna 2014 on edelleen tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan ja pyrkiä kasvattamaan jäsenmäärää. TOIMINTASUUNNITELMA 1. YLEISTÄ Lippukunnan tarkoituksena on edistää partiolaisen myönteistä kokonaiskehitystä. Se pyrkii kasvattamaan terveitä, sosiaalisen vastuunsa tuntevia yksilöitä. Tähän sisältyy

Lisätiedot

VUOSISELOSTE 2016 ESITÄYTETTY VUOSISELOSTE LINKKI SÄHKÖPOSTISSA! KOONTILOMAKE

VUOSISELOSTE 2016 ESITÄYTETTY VUOSISELOSTE LINKKI SÄHKÖPOSTISSA! KOONTILOMAKE VUOSISELOSTE 2016 ESITÄYTETTY VUOSISELOSTE LINKKI SÄHKÖPOSTISSA! Lippukunta saa sähköpostitse linkin esitäytettyyn vuosiselosteeseen joulukuun alussa. Linkki lähetetään lpkj:lle, sihteerille ja jäsenrekisterinhoitajalle.

Lisätiedot