Aldata Solution Oyj Pörssitiedote 1 (9) kello 9.00

Save this PDF as:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aldata Solution Oyj Pörssitiedote 1 (9) 10.5.2001 kello 9.00"

Transkriptio

1 Aldata Solution Oyj Pörssitiedote 1 (9) kello 9.00 ALDATA SOLUTION OYJ:N VUODEN 2001 TAMMI-MAALISKUUN OSAVUOSIKATSAUS (Tilintarkastamaton) Liikevaihto kasvoi 102 % ja oli 17,7 milj. euroa Voitto ennen satunnaisia eriä kuusinkertaistui ja oli 1,8 milj. euroa Myyntikate yli kaksinkertaistui (kasvu 139 %) ja oli 12,8 milj. euroa Ranskan tytäryhtiön integrointi Aldata-konserniin on sujunut hyvin Barcode-liiketoiminnan myynnistä huolimatta yhtiö pitää liikevaihdon kasvutavoitteen %:ssa sekä uskoo edelleen tuloksen ennen satunnaisia eriä neli-viisinkertaistuvan vuonna 2001 Konsernin taloudellinen kehitys tammi-maaliskuussa 2001 Aldata Solution Oyj:n liikevaihto kasvoi vuoden 2001 ensimmäisellä vuosineljänneksellä 102 % ja oli 17,7 milj. euroa (8,8 milj. euroa). Liikevaihdosta ulkomailla muodostui 59 %, kun vuotta aiemmin luku oli 26 %. Pääosa liikevaihdon odotettua nopeammasta kasvusta tuli Ruotsista ja joulukuussa 2000 hankituista Ranskan ja Saksan tytäryhtiöistä. Ranskan ja Saksan toimintojen liikevaihto ei ollut mukana vuoden 2000 vertailuluvussa. Aldata-konsernin myyntikate kasvoi 139 % katsauskaudella ja oli 12,8 milj. euroa, kun se vuotta aiemmin samalla jaksolla oli 5,4 milj. euroa. liikearvopoistoja oli 2,0 milj. euroa (0,5 milj. euroa) ja liikevoitto 1,8 milj. euroa (0,3 milj. euroa). Voitto ennen satunnaisia eriä kuusinkertaistui ja oli 1,8 milj. euroa (0,3 milj. euroa). Tulos parani myynnin lisäyksen vuoksi. Pääasiallinen tulosparannus tuli Kaupan liiketoimintaryhmän toiminnasta. Osakekohtainen tulos vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä oli 0,016 euroa, kun se vuoden 2000 ensimmäisellä vuosineljänneksellä oli 0,002 euroa. Sijoitetun pääoman tuotto kohosi 32,1 %:iin (8,4 %) ja oman pääoman tuotto 21,8 %:iin (4,1 %). Konsernin rahoitustilanne säilyi hyvänä katsauskauden ajan. Kassavarat ja rahoitusarvopaperit olivat maaliskuun lopussa 7,5 milj. euroa, kun ne vuoden 2000 lopussa olivat 10,5 milj. euroa. Aldatakonsernin omavaraisuusaste oli maaliskuun 2001 lopussa 53,3 %, kun se vuotta aiemmin oli 55,7 %. Oma pääoma osaketta kohden nousi katsauskaudella 0,302 euroon (0,256 euroa). Konsernin bruttoinvestoinnit olivat katsauskaudella 0,8 milj. euroa, kun ne vuotta aiemmin olivat 2,3 milj. euroa. Investoinnit olivat laite- ja ohjelmistohankintoja. Maaliskuun viimeisen päivän 3,55 euron osakekurssin perusteella purettiin aikaisemmin tehtyä optioiden sosiaalikuluvarausta 0,27 milj. euron arvosta. Kaupan liiketoimintaryhmän kehitys tammi-maaliskuussa 2001 Kaupan liiketoimintaryhmän liikevaihto kohosi katsauskaudella 13,6 milj. euroon (5,1 milj. euroa). Kasvuprosentiksi muodostui 164. Vuoden 2000 vertailujakson liikevaihdossa ei ollut mukana joulukuussa 2000 hankittuja Ranskan ja Saksan tytäryhtiöitä, joiden osuus liiketoimintaryhmän liikevaihdosta oli merkittävä. Pääosa liikevaihdon kasvusta tulikin ryhmän ulkomaisista toiminnoista

2 Ruotsista, Ranskasta ja Saksasta. Myös kaupan Suomen toimintojen liikevaihto kasvoi katsauskaudella. Ulkomailla muodostuneen liikevaihdon osuus oli 77 %. Liiketoimintaryhmän myyntikate oli 10,0 milj. euroa (2,9 milj. euroa). liikearvopoistoja viisinkertaistui ja oli 2,47 milj. euroa (0,45 milj. euroa). Katsauskauden aikana solmittiin esisopimus ranskalaisen Groupe GrandVisionin kanssa G.O.L.D.- ja Megadisc-järjestelmien ensimmäisestä yhteistoimituksesta. Kaksi ja puoli vuotta kestävä projekti käsittää 14 maata Euroopassa ja 800 kauppaa. E-business-liiketoimintaryhmän kehitys tammi-maaliskuussa 2001 E-business-liiketoimintaryhmän liikevaihto kasvoi 37 % katsauskaudella ja oli 0,86 milj. euroa (0,62 milj. euroa). Liiketoimintaryhmän myyntikate oli 0,8 milj. euroa (0,7 milj. euroa). liikearvopoistoja katsauskaudella oli -0,7 milj. euroa (0,0 milj. euroa). MTS:n kaupallistaminen sujui suunnitelmien mukaisesti katsauskauden aikana. Tammi-maaliskuussa liiketoimintaryhmä sopi MTS-järjestelmän puitesopimuksen hollantilaisen palveluntuottaja Teleholding International b.v:n kanssa ja MTS-järjestelmää koskevan strategisen yhteistyösopimuksen hollantilais-belgialaisen Fortis Bank NV:n kanssa. Katsauskauden aikana perustettiin Yhdysvaltoihin Aldata Solution Inc. -niminen tytäryhtiö. Tiedonkeruun liiketoimintaryhmän kehitys tammi-maaliskuussa 2001 Tiedonkeruun liiketoimintaryhmän liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 3,3 milj. euroa (3,0 milj. euroa). Liikevaihto kasvoi katsauskaudella 8 %. Tiedonkeruun myyntikate oli 1,9 milj. euroa (1,8 milj. euroa). liikearvopoistoja oli katsauskaudella 0,29 milj. euroa, kun se vuoden 2000 tammimaaliskuussa oli 0,03 milj. euroa. Flexim-järjestelmän myynti elpyi vuoden 2000 lopulla, ja suotuisa kehitys jatkui myös vuoden 2001 alkupuolen, mistä osoituksena olivat mm. Radiolinjan ja Koneen kanssa solmitut toimitussopimukset. Katsauskauden jälkeiset tapahtumat Katsauskauden päättymisen jälkeen Aldata solmi MTS-järjestelmän toimitussopimuksen suomalaisen viestintäkonserni Janton Oyj:n kanssa. Janton ottaa MTS-järjestelmän käyttöön asteittain vuoden 2001 toisella ja kolmannella vuosineljänneksellä. Aldata sopi huhtikuussa libanonilaisen Actel Holding Sal:n kanssa MTS-järjestelmän toimituksesta Libanoniin, Egyptiin, Kuwaitiin, Dubaihin, Bahrainiin ja Saudi-Arabiaan. Toimitukset tapahtuvat vuoden 2001 aikana. Huhtikuun lopussa Aldatan Ruotsin tytäryhtiö solmi norjalaisen rakennustarvikealan yhdistyksen TBF:n kanssa Megadisc-ohjelmiston 0,25 milj. euron arvoisen kehityssopimuksen. Aldatalle avautuu kehitysprojektin avulla mahdollisuus toimittaa Megadisc-järjestelmä vähintään 150:een rakennusalan myymälään Norjassa seuraavan kolmen vuoden aikana. Aldata Industries Oy myi Barcode-liiketoiminnan Informa Oy:lle 3,7 milj. eurolla toukokuun alussa. Barcode-liiketoiminnan myötä Informalle siirtyi Aldatalta 29 työntekijää. Liiketoiminnan myynti oli osa Aldatan toimenpiteitä tiedonkeruun liiketoimintaryhmän kannattavuuden parantamiseksi.

3 Toukokuun alussa Aldata ilmoitti aloittavansa MTS-järjestelmään perustuvan yhteistyön Moneyfone Inc:n, VoiceStream Wireless Inc:n jakelukanavan Wireless-4-Less:n ja Digital Systems Inc:n kanssa Yhdysvalloissa. Palveluntarjoaja Moneyfone käynnistää mobiilin palvelun, joka mahdollistaa tuotteiden sekä palveluiden hankinnan ja maksamisen digitaalisella matkapuhelimella. Sopimukseen sisältyy yhteistyö Connecticutissa toimivan matkapuhelinmyymäläketju Wireless-4-Less:n kanssa, joka toimii mm. teleoperaattori VoiceStream:in matkapuhelinliittymien kanavana. Wireless-4-Less rekisteröi jokaiseen myymäänsä VoiceStream-liittymällä varustettuun matkapuhelimeen Moneyfonen WAP/WEB-aloitussivun, joka johtaa mobiiliportaalin tarjoamiin palveluihin. Henkilöstö Maaliskuun lopussa 2001 Aldata-konsernissa työskenteli 473 (240) henkilöä, joista 258 oli ulkomailla. Tuotekehitystehtävissä työskenteli 194 henkilöä. Konsernin palveluksessa oli keskimäärin 466 (234) työntekijää tammi-maaliskuussa Henkilöstömäärä kasvoi vuoden 2000 maaliskuun lopusta 97%. Osakkeen kurssikehitys ja ulkomaalaisomistus Aldata Solution Oyj:n osakkeen korkein kaupantekokurssi tammi-maaliskuussa 2001 oli 7,18 euroa, alhaisin 2,95 euroa, keskikurssi 4,49 euroa ja päätöskurssi 3,55 euroa. Osakkeen absoluuttinen vaihto Helsingin Pörssissä oli katsauskaudella 88,4 milj. euroa. Ulkomaalaisomistuksen osuus Aldata Solution Oyj:n osakkeista oli 56 % maaliskuun 2001 lopussa. Aldatan näkymät loppuvuodelle 2001 Aldata-konsernin loppuvuoden näkymät ovat edelleen hyvät. Yhtiö uskoo saavuttavansa aiemmin asettamansa liikevaihto- ja tulostavoitteet, vaikka Barcode-liiketoiminta myytiin toukokuussa Liikevaihdon uskotaan kasvavan noin % vuonna Tavoitteena on kaksinkertaistaa myyntikate ja neli-viisinkertaistaa tulos ennen satunnaisia eriä vuonna Vuonna 2001 Kaupan liiketoimintaryhmän liikevaihdon uskotaan kasvavan yli 60 %. E-businessliiketoimintaryhmän liikevaihdon uskotaan kasvavan yli 100 % tilikaudella ja MTS-liiketoiminnan saavuttavan kannattavuusrajan vuoden loppuun mennessä. Tiedonkeruun liiketoimintaryhmässä Flexim-liiketoiminnan odotetaan kasvavan markkinoiden kasvun mukaisesti eli noin 10 %. Vantaalla 9. toukokuuta 2001 Aldata Solution Oyj Hallitus Aldata järjestää tiedotustilaisuuden sijoitusanalyytikoille ja taloustoimittajille kello Finlandia-Talon kongressisiiven kokoushuoneessa numero 22. Tilaisuudessa käsitellään yhtiön vuoden 2001 ensimmäisen vuosineljänneksen tulosta ja yhtiön näkymiä loppuvuodelle Yhtiö järjestää myös kello englanninkielisen puhelinkonferenssin, johon voi osallistua soittamalla numeroon +44-(0) , tunnus Aldata. Puhelinkonferenssin voi kuunnella kolmen päivän ajan soittamalla numeroon +44-(0) , tunnus

4 Aldata Solution Oyj julkistaa vuoden 2001 tammi-kesäkuun osavuosikatsauksen kello Ulla Paajanen-Sainio johtaja, viestintä ja sijoittajasuhteet Lisätietoja: Aldata Solution Oyj, Jarmo Kalliola, toimitusjohtaja, (09) , Aldata Solution Oyj, Jari Sonninen, johtaja, talous ja lakiasiat, (09) , Aldata Solution Oyj on johtava eurooppalainen kaupan ohjelmistoihin erikoistunut tuotetalo ja edelläkävijä mobiilien järjestelmien kehittämisessä. Aldata suunnittelee ja markkinoi ohjelmistoja ostamiseen ja myymiseen. Ohjelmistovalikoima kattaa perinteisen kaupan tietojärjestelmät, elektronisen ja mobiilin kaupan ratkaisut, toimitusketjunhallintaohjelmiston ja tiedonkeruujärjestelmät työajanseurantaan. Aldatan strategia perustuu omaan ohjelmistokehitykseen, keskittymiseen valikoituihin markkinasegmentteihin, langallisen ja langattoman Internet-teknologian hyödyntämiseen, kansainvälistymiseen ja hallittuun kasvuun. Aldatalla on toimipisteet Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Ranskassa, Saksassa ja Yhdysvalloissa, ja sillä on ohjelmistoasennuksia 38 maassa. Aldatan vuoden 2000 liikevaihto oli 50,8 MEUR ja henkilöstömäärä on nyt noin 440. Aldatan osake noteerataan Helsingin Pörssissä ja sen kaupankäyntitunnus on ALD1V. Lisätietoja Aldatasta osoitteesta Jakelu: HEX Helsingin Pörssi Keskeiset tiedotusvälineet LIITTEET 1 Tuloslaskelmatiedot MEUR 2 Tasetiedot MEUR 3 Vastuut MEUR 4 Avainluvut MEUR 5 Tuloslaskelmatiedot MFIM 6 Tasetiedot MFIM 7 Vastuut MFIM 8 Avainluvut MFIM

5 LIITE 1 TULOSLASKELMATIEDOT MEUR MEUR MEUR Muutos 2000 *) tilintarkastamaton 1-3*) 1-3*) % 1-12 Liikevaihto 17,7 8,8 101,5 % 50,8 Liiketoiminnan muut tuotot 0,1 0,1 10,2 % 0,4 Liiketoiminnan kulut -15,4-8,2 87,4 % -46,9 Poistot käyttöom. ja pitkäv. menoista -0,3-0,2 106,3 % -0,9 liikearvopoistoa 2,0 0,5 319,2 % 3,5 Liikearvopoisto -0,3-0,2 18,1 % -1,0 Liikevoitto 1,8 0,3 600,0 % 2,5 Rahoituserät 0,0 0,0-69,6 % -0,2 Voitto ennen satunnaisia eriä 1,8 0,3 526,4 % 2,3 Satunnaiset erät 0,0 0,0-0,1 Tulos ennen veroja 1,8 0,3 528,3 % 2,2 Tuloverot -0,7-0,1 399,1 % -0,8 Vähemmistöosuus -0,1 0,0 634,9 % -0,1 Tilikauden voitto 1,0 0,1 666,7 % 1,3 LIITE 2 TASETIEDOT MEUR MEUR MEUR *) tilintarkastamaton 31.3.*) 31.3.*) VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet 5,9 5,9 5,9 Aineelliset hyödykkeet 2,4 1,5 2,3 Sijoitukset 0,3 0,2 0,3 Pysyvät vastaavat yhteensä 8,5 7,5 8,4 Vaihtuvat vastaavat Vaihto-omaisuus 2,8 2,1 2,6 Laskennallinen verosaaminen 0,2 0,0 0,3 Lyhytaikaiset saamiset 17,9 7,3 17,2 Rahoitusarvopaperit 2,5 3,4 1,2 Rahat ja pankkisaamiset 5,0 3,9 9,3 Vaihtuvat vastaavat yhteensä 28,4 16,7 30,5 Vastaavaa yhteensä 37,0 24,2 38,8 VASTATTAVAA Oma pääoma 19,4 13,5 17,2 Vähemmistöosuus 0,3 0,0 1,5

6 Pakolliset varaukset 0,6 0,0 0,8 Vieras pääoma 16,7 10,7 19,3 Vastattavaa yhteensä 37,0 24,2 38,8 LIITE 3 VASTUUT MEUR MEUR MEUR *) tilintarkastamaton 31.3.*) 31.3.*) Rahalaitoslainat 2,4 3,4 2,8 Yrityskiinnitykset edelliseen 5,4 5,4 5,4 Pantattu pankkitili (vuokratakuut) 0,0 0,0 0,1 Vuokravastuut 1,9 0,2 1,9 Leasingvastuut 1,9 1,0 2,0 Takaisinostovastuut 0,2 0,1 0,2 Takaukset, joiden vakuudeksi on annettu osakkeita 0,0 0,0 29,8 Pantattujen osakkeiden kirjanpitoarvo 0,0 0,0 2,8 Takaukset konserniyhtiön velasta 0,1 0,2 0,0 LIITE 4 AVAINLUVUT *) tilintarkastamaton 1-3*) 1-3*) 1-12 Toiminnan laajuus Liikevaihto, MEUR 17,7 8,8 50,8 Henkilöstö keskimäärin Kannattavuus liikearvopoistoa, MEUR 2,0 0,5 3,5 liikearvopoistoa, % lv 11,5 5,5 6,8 Liikevoitto, MEUR 1,8 0,3 2,5 Liikevoitto, % liikevaihdosta 9,9 2,9 4,9 Oman pääoman tuotto, % (ROE) 21,8 4,1 9,2 Sijoitetun pääoman tuotto, % (ROI) 32,1 8,4 13,1

7 Rahoitus ja taloudellinen asema Maksuvalmius (Quick ratio) 1,7 1,8 1,6 Maksuvalmius (Current ratio) 1,9 2,0 1,8 Omavaraisuusaste, % 53,3 55,7 48,2 Korolliset nettovelat, MEUR -5,1-3,9-5,9 Nettovelkaantumisaste (Gearing), % -25,7-28,9-31,7 Osakekohtaiset tunnusluvut Tulos/osake, EUR (EPS) 0,016 0,002 0,026 Tulos/osake, EUR (EPS) laimennusvaikutuksella oikaistu 0,015 0,002 0,025 Oma pääoma/osake, EUR 0,302 0,256 0,289 LIITE 5 TULOSLASKELMATIEDOT MMK MMK MMK Muutos 2000 *) tilintarkastamaton 1-3*) 1-3*) % 1-12 Liikevaihto 105,1 52,2 101,5 % 302,1 Liiketoiminnan muut tuotot 0,7 0,6 10,2 % 2,4 Liiketoiminnan kulut -91,8-49,0 87,4 % -278,7 Poistot käyttöom. ja pitkäv. menoista -2,0-1,0 106,3 % -5,2 liikearvopoistoa 12,1 2,9 319,2 % 20,6 Liikearvopoisto -1,6-1,4 18,1 % -5,8 Liikevoitto 10,4 1,5 600,0 % 14,9 Rahoituserät 0,1 0,2-69,6 % -1,2 Voitto ennen satunnaisia eriä 10,5 1,7 526,4 % 13,7 Satunnaiset erät 0,0 0,0-0,7 Tulos ennen veroja 10,5 1,7 528,3 % 13,1 Tuloverot -4,3-0,9 399,1 % -4,7 Vähemmistöosuus -0,5-0,1 634,9 % -0,6 Tilikauden voitto 5,8 0,8 666,7 % 7,7

8 LIITE 6 TASETIEDOT MMK MMK MMK *) tilintarkastamaton 31.3.*) 31.3.*) VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet 35,1 35,0 35,0 Aineelliset hyödykkeet 14,0 8,7 13,4 Sijoitukset 1,6 1,2 1,6 Pysyvät vastaavat yhteensä 50,7 44,8 49,9 Vaihtuvat vastaavat Vaihto-omaisuus 16,9 12,5 15,4 Laskennallinen verosaaminen 1,2 0,2 1,5 Lyhytaikaiset saamiset 106,5 43,1 102,1 Rahoitusarvopaperit 15,0 20,0 6,9 Rahat ja pankkisaamiset 29,5 23,4 55,1 Vaihtuvat vastaavat yhteensä 169,1 99,2 181,1 Vastaavaa yhteensä 219,8 144,1 231,0 VASTATTAVAA Oma pääoma 115,1 80,0 102,2 Vähemmistöosuus 1,8 0,1 8,9 Pakolliset varaukset 3,7 0,2 4,9 Vieras pääoma 99,4 63,8 115,0 Vastattavaa yhteensä 219,8 144,1 231,0 Yhtiöllä on koronvaihtosopimus, jonka kohde-etuuden arvo oli ,2 mmk (1.6 milj. euroa) ja jolla on vaihdettu pääosa samana ajankohtana lainapääomaltaan 13,8 mmk:n (2.3 milj. euroa) lainan vaihtuvasta korosta kiinteäksi koroksi. Koronvaihtosopimus erääntyy LIITE 7 VASTUUT MMK MMK MMK *) tilintarkastamaton 31.3.*) 31.3.*) Rahalaitoslainat 14,3 20,2 16,6 Yrityskiinnitykset edelliseen 32,3 32,3 32,3 Pantattu pankkitili (vuokratakuut) 0,1 0,1 0,6 Vuokravastuut 11,3 1,4 11,5 Leasingvastuut 11,6 6,2 12,0 Takaisinostovastuut 1,1 0,6 1,1

9 Takaukset, joiden vakuudeksi on annettu osakkeita 0,0 0,0 177,2 Pantattujen osakkeiden kirjanpitoarvo 0,0 0,0 16,8 Takaukset konserniyhtiön velasta 0,8 1,3 0,0 LIITE 8 AVAINLUVUT *) tilintarkastamaton 1-3*) 1-3*) 1-12 Toiminnan laajuus Liikevaihto, Mmk 105,1 52,2 302,1 Henkilöstö keskimäärin Kannattavuus liikearvopoistoa, Mmk 12,1 2,9 20,6 liikearvopoistoa, % lv 11,5 5,5 6,8 Liikevoitto, Mmk 10,4 1,5 14,9 Liikevoitto, % liikevaihdosta 9,9 2,9 4,9 Oman pääoman tuotto, % (ROE) 21,8 4,1 9,2 Sijoitetun pääoman tuotto, % (ROI) 32,1 8,4 13,1 Rahoitus ja taloudellinen asema Maksuvalmius (Quick ratio) 1,7 1,8 1,6 Maksuvalmius (Current ratio) 1,9 2,0 1,8 Omavaraisuusaste, % 53,3 55,7 48,2 Korolliset nettovelat, Mmk -30,1-23,2-35,2 Nettovelkaantumisaste (Gearing), % -25,7-28,9-31,7 Osakekohtaiset tunnusluvut Tulos/osake, mk (EPS) 0,09 0,01 0,15 Tulos/osake, mk (EPS) laimennusvaikutuksella oikaistu 0,09 0,01 0,15 Oma pääoma/osake, mk 1,80 1,52 1,72

ALDATA SOLUTION OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2003 (Tilintarkastamaton)

ALDATA SOLUTION OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2003 (Tilintarkastamaton) Aldata Solution Oyj Pörssitiedote 1 (10) 8.5.2003 kello 9.00 ALDATA SOLUTION OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2003 (Tilintarkastamaton) Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 16,6 milj. euroa (14,5), liikevoitto

Lisätiedot

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos

Lisätiedot

ALDATA SOLUTION OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2002 (Tilintarkastamaton)

ALDATA SOLUTION OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2002 (Tilintarkastamaton) Aldata Solution Oyj Pörssitiedote 1(9) 31.10.2002 kello 9.00 ALDATA SOLUTION OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2002 (Tilintarkastamaton) Yhtiö pitää vuoden 2002 kasvu- ja kannattavuusennusteen ennallaan.

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.8.2006 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.06.2006 Honkarakenne-konsernin kuluvan vuoden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 35,7 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna vastaavaan

Lisätiedot

Aldata Solution Oyj Pörssitiedote 1(14) 14.2.2002 kello 9.00. Kannattavuus säilyi hyvällä tasolla vuoden 2001 viimeisellä vuosineljänneksellä

Aldata Solution Oyj Pörssitiedote 1(14) 14.2.2002 kello 9.00. Kannattavuus säilyi hyvällä tasolla vuoden 2001 viimeisellä vuosineljänneksellä Aldata Solution Oyj Pörssitiedote 1(14) 14.2.2002 kello 9.00 ALDATA SOLUTION OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2001 (Tilintarkastamaton) Aldatan kannattavuus parani huomattavasti vuonna 2001 Neljännellä

Lisätiedot

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0 Lännen Tehtaat Osavuosikatsaus 1.1.-30.4.2000 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2000 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-huhtikuun liikevaihto oli 491,7 miljoonaa markkaa (1999: 382,0 Mmk). Liikevaihto kasvoi 29

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 749,6 miljoonaa markkaa (2000: 764,3 Mmk). Elintarvikeryhmän liikevaihto aleni 327,8 miljoonaan markkaan (339,0

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2004 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 16,0 % 99,90 (86,09) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,83 (7,65) milj.

Lisätiedot

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.08.2003 KLO 08.30 1(7)

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.08.2003 KLO 08.30 1(7) MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.08.2003 KLO 08.30 1(7) MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA 01.01.-30.06.2003 Toimistokalusteiden kysyntä on jatkunut heikkona. Liikevaihto laski 19,2 % ja oli 49,0 milj. euroa.

Lisätiedot

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla

Lisätiedot

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5)

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA 1.1.-31.12.2003 Konsernin liikevaihto oli 56,1 milj., jossa kasvua edelliseen vuoteen 7,1 milj. (14,4 %).

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2002 > Liikevaihto oli katsauskaudella 4,2 miljoonaa euroa, jossa laskua 13,7 %. > Liiketulos pysyi edellisen tilikauden vastaavan katsauskauden tasolla ja oli 0,2

Lisätiedot

FINNLINES OYJ 26.10.2005

FINNLINES OYJ 26.10.2005 FINNLINES OYJ 26.10.2005 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2005 Olennaiset tapahtumat katsauskaudella :n varsinainen yhtiökokous, joka pidettiin 17. maaliskuuta 2005, vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2004 ja myönsi

Lisätiedot

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 58,9 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla 61,3 milj. euroa). Liiketulos oli

Lisätiedot

ALDATA SOLUTION OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUULTA 2006 (tilintarkastamaton)

ALDATA SOLUTION OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUULTA 2006 (tilintarkastamaton) Aldata Solution Oyj PÖRSSITIEDOTE 1(4) 4.5.2006, klo 9.00 (EET) ALDATA SOLUTION OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUULTA 2006 (tilintarkastamaton) Aldatan vuoden 2006 ensimmäinen neljännes (verrattuna

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 16.5.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 14.674.840 euroa. Liikevaihto kasvoi 9,9 % edellisen

Lisätiedot

- Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003).

- Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003). Done Solutions Oyj Pörssitiedote 24.2.2005 klo 9.00 DONE SOLUTIONSIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2004 - Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003). - Liiketulos oli -0,9

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2003 (6 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,2 % 53,60 (54,27) milj. euroon ja liikevoitto oli 3,82 (3,92) milj.

Lisätiedot

Aldatan heinä syyskuu 2008 (verrattuna vuoden 2007 vastaavaan aikaan)

Aldatan heinä syyskuu 2008 (verrattuna vuoden 2007 vastaavaan aikaan) Aldata Solution Oyj PÖRSSITIEDOTE 6. marraskuu, 2008 klo 9.00 (EET) ALDATA SOLUTION OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMI SYYSKUULTA 2008 Aldatan heinä syyskuu 2008 (verrattuna vuoden 2007 vastaavaan aikaan) Liikevaihto

Lisätiedot

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007-30.11.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa

Lisätiedot

Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 11,0 (11,1) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 48,3 %.

Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 11,0 (11,1) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 48,3 %. TIEDOTE 10.8.2015 1 (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 22,8 (vuonna 2014 vastaavalla ajanjaksolla 30,2 milj. euroa) ja käyttökate

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta

Lisätiedot

- Liiketulos -0,2 meur (-1,0 meur), -1,8 % liikevaihdosta (-8,0 %). Liiketulokseen sisältyy 0,7 meur liiketoimintojen myyntivoittoja.

- Liiketulos -0,2 meur (-1,0 meur), -1,8 % liikevaihdosta (-8,0 %). Liiketulokseen sisältyy 0,7 meur liiketoimintojen myyntivoittoja. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2004 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2004 - Liikevaihto katsauskaudella 9,9 meur (12,3 meur 1-6/2003). - Liiketulos -0,2 meur (-1,0 meur), -1,8

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 1(5) 29.8.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 30.181.495 euroa. Liikevaihto kasvoi 10,5 %

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2001 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-maaliskuun liikevaihto oli 332,3 miljoonaa markkaa (2000: 328,3 Mmk). Liikevaihdon vähäinen kasvu oli ennakoitua. Elintarvikeryhmän liikevaihto

Lisätiedot

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.07.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2003

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.07.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2003 SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.07.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2003 Liikevaihto tammi-kesäkuussa oli 121,8 (121,2) milj. euroa, muutos edelliseen vuoteen + 0,5 %. Liikevoitto

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos

Lisätiedot

FINNLINES OYJ 7.8.2003

FINNLINES OYJ 7.8.2003 1(5) FINNLINES OYJ 7.8.2003 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2003 Toimintaympäristö Talven poikkeukselliset sääolosuhteet sekä alkuvuoden aikana eri puolilla Eurooppaa järjestetyt muutaman päivän satamalakot

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestian täydellinen osavuosikatsaus julkaistaan 9.8.2005 hallituksen kokouksen jälkeen.

Lisätiedot

29.10.2004, klo 09.10. ALDATA SOLUTION OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUULTA 2004

29.10.2004, klo 09.10. ALDATA SOLUTION OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUULTA 2004 Aldata Solution Oyj PÖRSSITIEDOTE 29.10.2004, klo 09.10. ALDATA SOLUTION OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUULTA 2004 Liikevaihto oli 48,0 (53,3) milj. euroa. Liiketulos ennen liikearvopoistoja (EBITA)

Lisätiedot

Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2003}

Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2003} Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2003} Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2003 Kokonaismarkkinoiden supistumisesta johtuen liikevaihto laski, mutta liiketulos säästötoimenpiteiden ansiosta 1 miljoonaa

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA

Lisätiedot

SYSOPEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.1999-30.6.1999

SYSOPEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.1999-30.6.1999 Sysopen Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.1999 1(5) SYSOPEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.1999-30.6.1999 Liikevaihto Tietotekniikan asiantuntijapalveluiden kysyntä jatkui voimakkaana katsausaikana. Sysopen Oyj

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 7.11.2002 klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2002 - Elektroniikka-alan taantuma jatkunut Suomessa - Liikevaihto 17,7 milj. euroa 1-9/02

Lisätiedot

Osakekohtainen tulos oli 0,25 (0,20) euroa. Veroina on otettu huomioon konserniyhtiöiden katsauskauden tulosta vastaavat verot.

Osakekohtainen tulos oli 0,25 (0,20) euroa. Veroina on otettu huomioon konserniyhtiöiden katsauskauden tulosta vastaavat verot. Julkaistu 21.10.2004 *Tulikivi-konsernin voitto ennen satunnaisia eriä parani katsauskaudella selvästi ja oli 3,2 Me (2,5 Me). *Konsernin liikevaihto oli 39,4 (38,3) Me. Tulisijaliiketoiminnan liikevaihto

Lisätiedot

Julkaistu Liikevaihto ja tulos

Julkaistu Liikevaihto ja tulos Julkaistu 26.07.2004 * Voitto ennen satunnaisia eriä ja veroja parani katsauskaudella selvästi ja oli 1,6 Me (0,9 Me tammi-kesäkuu 2003). * Konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 26,1 (24,5) Me. Tulisijaliiketoiminnan

Lisätiedot

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2004- Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2004- aikana neljä huutokauppaa. Huutokaupoissa ja katsauskauden aikana tapahtuneessa

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 TIEDOTE 1(5) 27.11.2006 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 Konserni Aina Group konsernin liikevaihto tammi-syyskuussa oli 69.865.140 euroa (vuonna 2005

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008 1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001 KEMIRAKONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV TULOSLASKELMA Milj.e 13/2002 13/2001 2001 Liikevaihto 656,3 651,4 2 454,4 Osuus osakkuusyritysten tuloksista 0,4 2,6 0,4 Liiketoiminnan

Lisätiedot

FINNLINES OYJ

FINNLINES OYJ 1(5) FINNLINES OYJ 29.10.2003 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2003 Olennaiset tapahtumat Finnlines osti helmikuussa ropax (roro-passenger) aluksen Stena Ferries Limitediltä. Alus on rakennettu Espanjassa vuonna

Lisätiedot

TIEDOTE AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU (5) Konserni

TIEDOTE AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU (5) Konserni 1 (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 40,0 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla 41,4 milj. euroa) ja käyttökate

Lisätiedot

INCAP-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUULTA 2005: LIIKEVAIHTO KASVOI JA LIIKEVOITTO KAKSINKERTAISTUI

INCAP-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUULTA 2005: LIIKEVAIHTO KASVOI JA LIIKEVOITTO KAKSINKERTAISTUI INCAP OYJ PÖRSSITIEDOTE 26.10.2005 klo 8.30 INCAP-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUULTA 2005: LIIKEVAIHTO KASVOI JA LIIKEVOITTO KAKSINKERTAISTUI liikevaihto kasvoi 7,4 % edellisvuoden vastaavasta

Lisätiedot

TIEDOTE 14.11.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihto ja kannattavuus pysyvät viime vuoden tasolla.

TIEDOTE 14.11.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihto ja kannattavuus pysyvät viime vuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2011 Konserni Operatiivinen tulos parantunut lähes 4 milj. euroa Hallituksen puheenjohtajaksi Panu Ala-Nikkola Konserniin

Lisätiedot

Kiteen kalustetehdas yhtiöitettiin kuluvan vuoden alusta ja yhtiö on ryhtynyt sopimusvalmistajaksi myös konsernin ulkopuolisille asiakkaille.

Kiteen kalustetehdas yhtiöitettiin kuluvan vuoden alusta ja yhtiö on ryhtynyt sopimusvalmistajaksi myös konsernin ulkopuolisille asiakkaille. MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 26 LOKAKUUTA 2004 MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA 01.01.2004 30.09.2004 Martela-konsernin tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja kolmannelta vuosineljännekseltä nousi voitolliseksi

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2007

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2007 TIEDOTE 1(5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2007 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto tammi-syyskuussa oli 76.888.019 euroa (vuonna 2006 vastaavalla

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / 3. elokuuta TAMMI KESÄKUU Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 67,1 milj. euroa (57,9), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 15,9 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO (8) MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO (8) MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 10.08.2004 KLO 08.30 1(8) MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA 01.01.-30.06.2004 Liikevaihto laski 4,4 % ja oli 46,8 milj. euroa (49,0). Tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja oli

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2007

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2007 TIEDOTE 1(5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2007 Konserni Aina Group konsernin liikevaihto tammi-maaliskuussa oli 24.715.671 euroa (vuonna 2006 vastaavalla

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.9.2014 29.10.2014 1

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.9.2014 29.10.2014 1 OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.9.2014 29.10.2014 1 Suomen johtava asuntovuokrausyritys Vuokra-asuntomäärä kasvoi ja Lumo laajensi asumisen palveluita Liikevaihto 1.1. 30.9.2014 miljoonaa euroa +7,5%

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / 26. lokakuuta TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 101,9 milj. euroa (91,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 11,1 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.07.2004 KLO 08.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2004

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.07.2004 KLO 08.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2004 SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.07.2004 KLO 08.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2004 Scanfil-konsernin kasvu jatkui ja kannattavuus säilyi hyvin tyydyttävällä tasolla. Liikevaihto tammi-kesäkuussa

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15 Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8

Lisätiedot

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Toimintaympäristön kehitys 1-9/2011 Suunnittelupalveluiden ja teknisen tuoteinformaation kysynnän kasvu jatkui koko katsauskauden ajan.

Lisätiedot

Listautuvien yhtiöiden, KONE Oyj:n ja Cargotec Oyj:n, pro forma -luvut tammi maaliskuulta 2004 sekä vuosilta 2004 ja 2003

Listautuvien yhtiöiden, KONE Oyj:n ja Cargotec Oyj:n, pro forma -luvut tammi maaliskuulta 2004 sekä vuosilta 2004 ja 2003 m êëëáíáéççíé= 20. huhtikuuta 2005 Listautuvien yhtiöiden, KONE Oyj:n ja Cargotec Oyj:n, pro forma -luvut tammi maaliskuulta 2004 sekä vuosilta 2004 ja 2003 Jakautumissuunnitelman mukaisesti KONE jakautuu

Lisätiedot

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2011 3.11.2011 KLO 10:00 -Liikevaihto 28,6 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa) -Liikevoitto 1,2 milj. kaksinkertaistui edellisestä vuodesta (0,6 milj. euroa) -Osakekohtainen voitto

Lisätiedot

Suomen Posti konsernin tunnusluvut

Suomen Posti konsernin tunnusluvut n tunnusluvut 1 3/2006 1 3/2005 Muutos 1 12/2005 % Liikevaihto, milj.euroa 384,9 312,4 23,2 1 348,2 Liikevoitto, milj.euroa 37,7 32,7 15,3 117,3 Liikevoittoprosentti 9,8 10,5 8,7 Oman pääoman tuotto, %

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45. Katsauskauden tulos kaksinkertaistui

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45. Katsauskauden tulos kaksinkertaistui YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2015 PÖRSSITIEDOTE 7.8.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kaksinkertaistui - Liikevaihto 20,3 miljoonaa euroa (20,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,1 miljoonaa

Lisätiedot

TIETO-X OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS AJALTA 1.1.-30.6.2003

TIETO-X OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS AJALTA 1.1.-30.6.2003 Tieto-X Oyj Pörssitiedote 12.8.2003 1 (6) TIETO-X OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS AJALTA 1.1.-30.6.2003 Tieto-X:n liikevaihto kasvoi 4,4 prosenttia ja liikevoitto ennen liikearvon poistoja 25,4 prosenttia edellisvuoteen

Lisätiedot

Aldatan huhti kesäkuu 2009 (verrattuna vuoden 2008 vastaavaan aikaan)

Aldatan huhti kesäkuu 2009 (verrattuna vuoden 2008 vastaavaan aikaan) Aldata Solution Oyj PÖRSSITIEDOTE 11. elokuu, 2009 klo 9.00 (EET) ALDATA SOLUTION OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMI KESÄKUULTA 2009 Markkinatilanne elpymässä hitaasti, varauksia tehty riskitason alentamiseksi

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2002

Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2002 Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2002 Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2002 Toisen neljänneksen toiminnallinen liiketulos palautui voitolliseksi toukokuussa kirjattu OMNEn luottotappio ( 1,9

Lisätiedot

Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 13.12.2006. Tilinpäätösjulkistus (1.11.2005 31.10.2006)

Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 13.12.2006. Tilinpäätösjulkistus (1.11.2005 31.10.2006) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 13.12.2006 Tilinpäätösjulkistus (1.11.2005 31.10.2006) Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Liiketoiminnan kehitys 4. neljänneksellä Tilinpäätös 1.11.2005 31.10.2006

Lisätiedot

Oletus. Kuluva vuosi - LIIKEVAIHTO Edellinen vuosi - LIIKEVAIHTO

Oletus. Kuluva vuosi - LIIKEVAIHTO Edellinen vuosi - LIIKEVAIHTO Oletus 1, 8, 6, 4, 2,, Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Kuluva vuosi - LIIKEVAIHTO Edellinen vuosi - LIIKEVAIHTO 913 KUM TOT. 912 KUM TOT. Ero ed. vuoteen 1212 KUM TOT. Ennuste ed. vuoden

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013 MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010. ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu TIEDOTE

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010. ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu TIEDOTE 1(5) Hallinto ja viestintä 222222222222222222 Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010 ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu

Lisätiedot

INCAP OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (5)

INCAP OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (5) INCAP OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.08.2000 klo 14.10 1 (5) INCAP-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2000 Incap-konsernin liikevaihdon kasvu jatkui voimakkaana ja oli 29 prosenttia. Elektroniikan sopimusvalmistuksen

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

Konsernin liikevaihdon ennakoidaan laskevan ja liiketuloksen paranevan.

Konsernin liikevaihdon ennakoidaan laskevan ja liiketuloksen paranevan. 11.11.2013 1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2013 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 48,4 milj. euroa (vuonna 2012 vastaavalla jaksolla 52,7 milj. euroa). Liiketulos

Lisätiedot

Venäjän vaikea taloudellinen tilanne vaikuttaa myyntiin edelleen. Ruplan kurssimuutokset aiheuttavat valuuttariskin.

Venäjän vaikea taloudellinen tilanne vaikuttaa myyntiin edelleen. Ruplan kurssimuutokset aiheuttavat valuuttariskin. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2015 PÖRSSITIEDOTE 6.11.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kasvoi 77%. - Liikevaihto 31,0 miljoonaa euroa (30,4 milj. euroa) - Liikevoitto 1,9 miljoonaa

Lisätiedot

Tilinpäätös Tammi joulukuu

Tilinpäätös Tammi joulukuu Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua

Lisätiedot

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS 2005 27. tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Strategia KONE tuo asiakkailleen kilpailuetua innovatiivisilla palveluillaan ja ratkaisuillaan. Samalla KONEen tuotteet

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj YHTIÖKOKOUS 24.3.2011 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 1 Raision strategiset jaksot Käänne 2007 Kannattavuus 2008-2009 Kasvu 2010-2011 Huhtikuu 2010: Glisten Helmikuu 2011: Big Bear Group 2 Raisio

Lisätiedot

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan Oyj Pörssitiedote 28.4.2014, klo 11:00 Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan on noudattanut 1.1.2014 alkaen uusia IFRS 10 (Konsernitilinpäätös) ja IFRS 11 (Yhteisjärjestelyt) - standardeja.

Lisätiedot

RAMIRENT OYJ PÖRSSITIEDOTE OSAVUOSIKATSAUS

RAMIRENT OYJ PÖRSSITIEDOTE OSAVUOSIKATSAUS RAMIRENT OYJ PÖRSSITIEDOTE 7.8.2003 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.2003 30.6.2003 Ramirent-konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 80,7 (34,1) ME, kasvua 137% verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon.

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Yrityksen perustiedot Malliyritys Oy Yritystie 5 00100 Helsinki Y-tunnus 011111111 Kaupparekisterinumero Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin 01.01.2000

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.8.2007 KLO 9:00

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.8.2007 KLO 9:00 HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.8.2007 KLO 9:00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.06.2007 Honkarakenteen puolen vuoden liikevaihto kasvoi 11,5 miljoonalla eurolla edelliseen vuoteen verrattuna ja oli 47,2 miljoonaa

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

RAPALA VMC OYJ Pörssitiedote 4.12.2002 1(9) RAPALA VMC -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.8.2002-31.10.2002

RAPALA VMC OYJ Pörssitiedote 4.12.2002 1(9) RAPALA VMC -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.8.2002-31.10.2002 RAPALA VMC OYJ Pörssitiedote 4.12.2002 1(9) RAPALA VMC -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.8.2002-31.10.2002 Tilikauden ensimmmäinen neljännes sujui odotusten mukaisesti. Konsernin kasvua ja kannattavuutta mittaavien

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS /

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS / MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS 01-03 / 2011 27.04.2011 TAMMI MAALISKUU 2011 Toimistokalustekysynnässä ei ole 2011 alussa tapahtunut merkittävää muutosta päämarkkinoillamme. Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto

Lisätiedot