MASTER GOLFIN KÄSIKIRJA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MASTER GOLFIN KÄSIKIRJA"

Transkriptio

1 MASTER GOLFIN KÄSIKIRJA Käsikirja on tarkoitettu seuran johtokunnan ja toimikuntien jäsenille luomaan yhteiselle toiminnalle suuntaviivat ja toimintamallit. Tämän hetken, vuoteen 2013 ulottuvan strategian, tunnuslauseeksi on valittu Master Golf, parempaa golfia. SEURAN TOIMINTA Seuran toimintaa säätelee Master Golf Club ry:n säännöt. Seuran asioita hoitaa johtokunta, johon kuuluu yhdistyksen syyskokouksen valitsemat puheenjohtaja ja kapteeni vuodeksi kerrallaan ja neljästä kahdeksaan (4-8) jäsentä, joiden toimikausi on kaksi (2) vuotta. Johtokunnassa on erovuorossa vuosittain kahdesta neljään (2-4) jäsentä. Johtokunta kokoontuu keskimäärin 5-6 kertaa vuodessa. Johtokunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä keskuudestaan tai ulkopuolelta sihteerin. Puheenjohtajan tehtävät Puheenjohtaja johtaa ja koordinoi johtokunnan työskentelyä tehdyn työjärjestyksen sekä seuran sääntöjen mukaisesti. Hän valmistelee yhdessä toiminnanjohtajan kanssa johtokunnan kokouksien esityslistat sekä allekirjoittaa kokousten pöytäkirjat. Puheenjohtaja vastaa seuran pt-suunnittelusta sekä luo seuran vuosibudjetin yhdessä toiminnanjohtajan kanssa johtokunnan hyväksyttäväksi. Puheenjohtaja seuraa seuran talouden kehitystä sekä tuo tarvittaessa mahdolliset uudet suuntaviivat johtokunnan kokoukseen hyväksyttäviksi. Puheenjohtaja kehittää uusia projekteja seuran toiminnan edistämiseksi kehittää ja tehostaa seuran organisaatiorakennetta seuraa toimikuntien työskentelytapoja Puheenjohtaja informoi seuran jäsenistöä suunnitelluista ja hyväksytyistä uudistuksista. Puheenjohtaja vastaa osaltaan MGC:lle tärkeistä sidosryhmistä sekä edustaa seuraa virallisissa tilaisuuksissa. Hän osallistuu aktiivisesti Suomen Golfliiton järjestämiin tilaisuuksiin ja pitää sekä seuran johtokuntaa että jäsenistöä tietoisina tilaisuuksissa tehdyistä päätöksistä. Varapuheenjohtajan tehtävät Varapuheenjohtaja edustaa puheenjohtajaa tämän ollessa estynyt hoitamaan tehtäviään.

2 TOIMIKUNNAT Toimikunnat keskittyvät omaan toiminta-alueeseensa johtokunnan antamin valtuuksin ja sovitun talousarvion puitteissa. toimittavat kokouksistaan pöytäkirjat puheenjohtajalle, toiminnanjohtajalle sekä hallintotoimistolle. valmistelevat toimintakertomuksen ja tulevan toimintasuunnitelman sekä laativat talousarvioehdotuksensa yhdistyksen vuosikokoukselle. tekevät ehdotuksensa omista puheenjohtajistaan ja varapuheenjohtajistaan. Toimikuntien puheenjohtajat valitsevat omiin toimikuntiinsa riittävän määrän jäseniä. raportoivat toiminnastaan johtokunnalle. pitävät yhteyttä SGL:n vastaaviin toimikuntiin sekä tutustuvat sieltä tulevaan informaatioon. kuittaavat ravintolan tarjoilulaskut tilaisuuksiensa päätyttyä ja toimittavat osallistujaluettelon toimistoon. Kilpailutoimikunta Kilpailutoimikunta vastaa seuran kilpailutoiminnasta. Toimikunta suunnittelee ja toteuttaa kilpailut yhdessä golftoimiston kanssa. Toimikunta päättää kilpailumääräyksistä, jotka eivät voi poiketa golfin säännöistä. Kilpailutoimikunnan tehtävät Laatii yhdessä golftoimiston ja muiden toimikuntien kanssa seuran vuotuisen kilpailukalenterin, jonka seuran johtokunta käsittelee ja hyväksyy. Laatii seuran kilpailujen säännöt ja määräykset. Nimeää kilpailujen johtajat ja organisaatiot. Laatii ohjeita palkinnoista, jotka noudattavat SGL:n ilmoittamia amatöörisääntöjä. Laatii ohjeet tehtävänjaosta kilpailunjohtajan/golftoimiston välillä yhdessä golftoimiston kanssa. Sääntö- ja tasoitustoimikunta Sääntö- ja tasoitustoimikunnan puheenjohtajana toimii seuran kapteeni. Golfin sääntöjen noudattaminen on kapteenin vastuulla. Kapteenilla on velvollisuus puuttua kaikkiin sääntö- ja etikettirikkeisiin omalla kentällään ja oman seuran jäsenten rikkeisiin muiden seurojen kentillä. Kapteeni voi rikkeen tapahduttua annetun toimivallan puitteissa: neuvoa ja opastaa pelaajaa antaa huomautuksen ehdottaa johtokunnalle määräaikaisen peli-, oleskelu- tai kilpailukiellon antamista ehdottaa johtokunnalle jäsenen erottamista seuran jäsenyydestä. Sääntö- ja tasoitustoimikunta vastaa yhdessä kenttätoimikunnan kanssa kentän rajoista ja muista merkinnöistä sekä kentän Course Rating- ja Slope-määräyksistä. Sääntö- ja tasoitustoimikunta ylläpitää kenttien paikallissääntöjä yhteistyössä muiden toimikuntien kanssa.

3 Paikallissäännöt Kapteeni laatii ja soveltaa paikallissääntöjä. Kilpailuissa noudatettavista kilpailumääräyksistä ja paikallissäännöistä vastaa kilpailutoimikunta. Kapteenin tulee pitää paikallissäännöt ajan tasalla ja poistaa niistä, yhdessä kenttämestarin ja kilpailutoimikunnan puheenjohtajan kanssa, viipymättä kohdat, jotka on laadittu poikkeuksellisia olosuhteita varten, ja kun nämä olosuhteet ovat lakanneet vaikuttamasta, esim. siirtosääntö maahan pudonneen pallon puhdistaminen pallon puhdistaminen kunnostettava alue kentän vauriot työkoneiden jäljet sadeveden valumisesta aiheutuneet vauriot. Tasoitustoimikunta määrittää pelaajan tarkan tasoituksen. Tasoitustoimikunnan tekemät harkinnanvaraiset tasoitusten muutokset merkitään tasoitusluetteloon. Toimikunta ilmoittaa pelaajalle tekemästään muutoksesta. Kapteenin tehtävät ja velvollisuudet Kapteeni edesauttaa toiminnallaan ja esimerkillään seurahenkeä, yhteenkuuluvuutta ja viihtyvyyttä. Kapteenin vastuulla on golfin sääntöjen ja hyvän golfkäytöksen etiketin noudattaminen. Kapteeni voi kauden aikana palkita hyvistä suorituksista. Seurahenki Hyvällä seurahengellä saadaan pelaajat pysymään ja viihtymään seurassa. Hyvä seurahenki on ehtymätön voimavara aktivoida seuran toimintaa ja vaikuttaa vapaaehtoistyöllä seuran kustannuksia alentavasti. Kapteenin keskeinen tehtävä on vaalia ja luoda seuran me-henkeä. Kauden avaukseen kapteenin avauslyönnillä liittyy luontevasti kapteenin puheenvuoro seuran ajankohtaisista asioista. Kapteeni järjestää tarpeen mukaan tilaisuuksia pelaamiseen liittyvistä kysymyksistä niin vasta-alkajille kuin muillekin seuran jäsenille. Kapteenin tehtäviin kuuluu luoda yhteyksiä naapuriseuroihin kilpailullisen tai muun yhteistoiminnan käynnistämiseksi ja ylläpitämiseksi. Viihtyvyys Kapteeni huolehtii siitä, että kaikki pelaajat noudattavat turvallista, toiset pelaajat huomioon ottavaa ja kenttää säästävää pelitapaa. Pukeutumisohjeiden noudattaminen ja pelin nopeus ovat myöskin kapteenin vastuulla. Kapteeni ehdottaa seuraajakseen uutta kapteenia. Ehdotuksen käsittelevät ennen johtokunnalle esittämistä kapteeni yhdessä seuran puheenjohtajan ja toiminnanjohtajan kanssa.

4 Naisten kapteeni ja naistoimikunta Naisten kapteenin toiminta-alue ja vastuut ovat käytännössä samat kuin seuran kapteenilla. Kapteenit sopivat seuran toimintaan luontevasti liittyvästä työnjaosta. Naisten kapteeni toimii naistoimikunnan puheenjohtajana. Toiminnan painopiste on naisten toiminnan aktivoinnissa. Naisten kapteeni Valmistelee ja järjestelee naisten pelitapahtumat Osallistuu naiskapteenien tilaisuuksiin Vastaa naisten avoimien kilpailujen järjestämisestä Huolehtii teemallisten tapahtumien järjestämisestä Organisoi Eclectic-kisan Huolehtii tiedottamisesta naisjäsenille Osallistuu klubi-iltoihin Edustaa naistoimikuntaa johtokunnassa. Naistoimikunta ehdottaa uutta naisten kapteenia. Ehdotuksen käsittelevät ennen johtokunnalle esittämistä naisten kapteeni yhdessä seuran puheenjohtajan ja toiminnanjohtajan kanssa. Klubitoimikunta Klubitoimikunta on sulautettu naistoimikuntaan. Sen tehtävänä on aktivoida jäsenistöä ja vahvistaa seurahenkeä. Edesauttavia tekijöitä voisivat olla esim. yhteiset tapahtumat, talkoot, illanvietot, te lat, yhteiset matkat ja erilaiset kilpailut. Senioritoimikunta Senioritoimikunnan toiminnan painopiste on seniori-ikäisten jäsenten toiminnan aktivoinnissa. Senioritoimikunnan tehtävät Pitää yhteyttä piirin senioritoimikuntiin Järjestää kilpailuja senioreille Valita seuran edustajat seniorikilpailuihin Informoida seniorijäsenistöä tapahtumista Junioritoimikunta Junioritoimikunta vastaa toimintansa kehittämisestä ja asettamistaan tavoitteista johtokunnan hyväksymän toimintasuunnitelman sekä budjetin mukaisesti. Toiminnalla on sekä kilpailullisia että kasvatuksellisia tavoitteita. Master Golfissa toimitaan Nuori Suomi ja Reilu Peli sääntöjen sekä Lupa välittää lupa puuttua -oppaan ohjeiden mukaan. Junioritoimikunta järjestää junioreille ohjattua valmennusta, leirejä, kilpailuja sekä muita tapahtumia ympäri vuoden.

5 Edustuspelaajat Edustuspelaajat valitaan Masterin Edustuspelaajat ohjeistuksen kriteereiden mukaan. Caddiemaster Caddiemaster on kentän käyntikortti vieraille. Caddiemasterit työskentelevät Palvelupäällikön/Head Caddiemasterin alaisuudessa ja hän valvoo caddiemastereiden toimintaa. Caddiemasterin tehtävät 1. Hoitaa ja vastata kenttien ajanvarauksista. 2. Tarkistaa pelaajan ilmoittautuessa a. lähtöajan noudattamisen; ilmoittautuminen 15 min ennen starttia b. pelioikeuden (osakas, vuokrapelioikeus tai greenfee) c. jäsenyyden voimassa olevasta tasoituskortista d. tasoitukset, että ne ovat määräysten mukaiset e. että kaikki ryhmästä ilmoittautuvat henkilökohtaisesti f. golfetiketin mukaisen pukeutumisen 3. Myy greenfeet ja poletit sekä pro shopin tuotteet. 4. Opastaa pelaajia, etenkin vieraspelaajia niin, että he tietävät kentän erityissäännöt ja piirteet. 5. Antaa valvojalle voimassa olevan starttilistan ja ilmoittaa valvojalle, jos kentällä tapahtuu häiriöitä. 6. Huolehtii liputuksesta virallisina liputuspäivinä sekä seuran juhlapäivinä. 7. Huolehtii kilpailuista a. Tarkistaa kilpailun perustiedot b. Muistuttaa pelaajia kilpailuista ja houkuttelee heitä osallistumaan niihin c. Kirjaa ilmoittautumiset d. Arpoo kilpailujen lähtöajat e. Tekee tuloskortit f. Perii kilpailumaksun, tarkistaa pelaajan tasoituksen ja antaa tuloskortin kilpailijalle g. Laskee tulokset sekä tarkistaa lopputulokset kilpailunjohtajan kanssa h. Julkaisee viralliset lähtölistat ja tulokset internetissä i. Huolehtii tasoituspäivityksistä j. Lisää tulokset seuran kilpailutuloskansioon. k. Ilmoittaa mahdolliset no show:t toimistoon 8. Ylläpitää pelaajien (kotiseura MGC) tasoitusta. 9. Hoitaa ajanvaraukset proille (vain Stenna Westerlund) sekä tarvittaessa rahastaa ko. opetuksen. Kenttävalvoja Kenttävalvoja toimii MGC Oy:n valtuuttamana. Valvoja liikkuu autolla, joka on merkitty VALVOJA -KYLTILLÄ. Valvojalla on oikeus tarkastaa pelaajan henkilöllisyys. Kenttävalvojan tehtävänä on saada pelaajat viihtymään kentillämme. Tätä varten on olemassa golfetiketti ja MGC:n asettamia säännöksiä. Kenttävalvoja ei ole tuomari, kilpailunjohtaja eikä mikään rankaisija. Kenttävalvojalta odotetaan hyvää sääntö- ja kilpailutuntemusta ja täydellistä ajankohtaisten paikallissääntöjen tietämystä ja lisäksi ihmisten käsittelytaitoa.

6 Yritystapahtumissa valvojat huolehtivat Pisin drive (PD) ja Lähimmäksi lippua (LL) kilpailujen tarvikkeiden viennistä ko. väylille sekä niiden poishakemisesta. Valvojan tehtäviin kuuluu myös molempien kenttien taukopaikkojen juomavesisäiliön täyttö päivittäin. Tärkein viihtyvyyttä ylläpitävä asia on joutuisa peli. Tulee muistaa myös hymyilevä ja tehokas palvelu. Golfetiketti Joutuisa peli Tärkein asia, mihin kenttävalvojalla on mahdollisuus vaikuttaa viihtyvyyden ylläpitämisessä, on joutuisa peli. Tätä varten MGC on päättänyt reikä- ja kierroskohtaisista tavoiteajoista ja määritellyt pelaaja- ja ryhmäkohtaiset korkeimmat sallitut tasoitukset. Kenttävalvojan tehtävänä on ennaltaehkäistä ruuhkien syntyä. Jos ruuhkia siitä huolimatta on syntynyt, kenttävalvojan pitää mahdollisimman tehokkaasti saada kenttä uudelleen liikkumaan. Tätä varten kenttävalvoja voi hoputtaa huomauttaa jakaa ryhmän kahtia siirtää syrjään ohitustilanteessa siirtää seuraavalle reiälle pelaamatta edellistä reikää valmiiksi poistaa kentältä. Kun 18 reiällä voi olla yhtä aikaa 25 neljän pelaajan ryhmää eli 100 pelaajaa, periaatteemme on varmistaa, että enin osa on tyytyväinen. Jos kentällä on yksi tai kaksi hidasta ryhmää minkä takia muut, ehkä 90 pelaajaa kärsivät, ei saa epäröidä hetkeäkään sopiviin toimenpiteisiin ryhtymisessä asian korjaamiseksi. Ruuhkaa aiheuttavia tilanteita ja paikkoja Golfkentällä syntyy ruuhkia eri syistä; ryhmän jäsenten yleinen hitaus lyönneissään, rutiineissaan ja kävelyissään. Tähän puuttuvat myös golfsäännöt tarpeettoman hidastelun rangaistuksella. Valvojien pitäisi tuntea yleensä hitaita pelaajia ja seurata erikoisesti ryhmiä missä he pelaavat. Yksi yleinen syy on myös liiallinen puttauslinjojen tarkistelu ja mittaus harjoittelukierroksella sekä mailojen valinta vasta lyöntivuoron alkaessa. Yleinen syy on myös jonkun väylän paikka, missä pallon löytyminen on vaikeaa. Valvoja voisi päivystää myös näillä paikoilla. Ryhmän jäsenten korkea tasoitus hidastaa yleensä myös peliä ja siihen puuttuu MGC:n sisäinen päätös korkeimmasta yhteenlasketusta tasoituksesta. Valvojien pitäisi kentälle mennessä tarkistaa caddiemasterilta kentällä olevien ryhmien yhteenlasketut tasoitukset ja pitää heitä sen jälkeen silmällä. Ryhmän pienimmän tasoituksen omaavan pelaajan tulisi huolehtia ryhmän pelinopeudesta siten, että ryhmä pysyy edellä pelaavan ryhmän vauhdissa.

7 Kentän vaaliminen Irtilyötyjen turpeiden takaisinasettaminen ja pallon alastulojälkien korjaaminen ovat itsestään selvyyksiä. Golfkärryn vetäminen tiiauspaikan ja viheriön yli on kielletty. Roskaaminen, tupakantumpit, tyhjät pullot ja muut roskat kuuluvat niille kuuluviin paikkoihin. Kenttävalvojan kuuluu seurata näitä rikkomuksia ja puuttua asiaan tarvittaessa. Turvallisuus ja huomaavaisuus Toisten nilkoille lyöminen, FORE-huudon puuttuminen, toisten lyöntisuunnille käveleminen tms. ovat puuttumisen arvoisia asioita. Epäkohtelias käyttäytyminen, äänekäs mekastaminen jne. ovat myös puuttumisen arvoisia. KILPAILUT Johdanto Käsikirja perustuu Suomen Golfliiton Kilpailu- ja pelikäsikirjaan ja sen tarkoitus on yhdenmukaistaa käytäntöjä kentillämme. Se toimii myös tarkistuslistana tietyin sovellutuksin. Kilpailun johtajana ja tuomarina ollessaan henkilö toimii MGC ry:n nimissä ja valvojatehtäviä suorittaessa MGC Oy:n nimissä ja valtuuttamana. Korvaukset suoritetuista tehtävistä ovat lähinnä symbolisia, eli ruoka mahdollisine välipaloineen. Sen lisäksi järjestetään erillinen toimikuntien välinen kilpailu ilman osanottomaksua, jolloin MGC tarjoaa kaikille aterian ja kustantaa hyvät palkinnot. Suomen Golfliiton Kilpailu- ja pelikäsikirjan ja golfsääntöjen mukaan kilpailutoimikunnalla on sääntöjen määrittelemiä tehtäviä sekä yleisiä seuran kilpailutoimintaan ja valmennukseen liittyviä tehtäviä. Joissain tapauksissa kilpailun toimikunta voi olla kokoonpanoltaan erilainen kuin seuran kilpailutoimikunta, mikäli kilpailun suuruus tms. sitä vaatii. Muuten toimikunnalla tarkoitetaan seuran kilpailutoimikuntaa. Kilpailutoimikunta voi nimetä vastuullisen kilpailunjohtajan, joka nimeämisen jälkeen toimii toimikunnan valtuuksin. Kilpailutoimikunta voi nimetä tuomarin. Mikäli tuomaria ei ole nimitetty, pitää pelaajien kääntyä toimikunnan tai kilpailunjohtajan puoleen, jonka päätös on lopullinen. Kilpailunjohtaja Vaikka vastuullinen kilpailunjohtaja on nimetty, niin käytännössä MGC:n toiminnanjohtaja apunaan kenttämestari, kilpailutoimikunnan puheenjohtaja ja caddiemasterin toimisto hoitaa kilpailun järjestämiseen liittyvät rutiinitehtävät kuten: 1. Kilpailumääräykset 2. Paikallissäännöt 3. Kilpailukutsujen laadinta ja lähettäminen 4. Pelijärjestyksen arvonta ja tuloskorttien teko 5. Lähtölistojen julkaiseminen ja siirtäminen kotisivuille 6. Palkintojen hankkiminen ja esillepano 7. Tuloskorttien vastaanotto, tulosten laskeminen ja tulospalvelu

8 8. Lehdistöpalvelu Vastuullinen kilpailunjohtaja valvoo, että nämä tehtävät tulevat asiallisesti suoritetuiksi. Kilpailunjohtajan tehtävät: 1. Tarkistaa kentän merkinnät ja tarvittaessa täydentää ne kepeillä tai spraymaalilla yhdessä valvojan kanssa. 2. Erikoiskilpailuista (lähimmäs lippua, pisin drive tms.) huolehtiminen, ilmoitustaulujen kirjoitus ja paikoilleen vienti (tai delegoi tehtävän). 3. Ratkaisee tasatulostilanteet kilpailumääräysten mukaisesti. 4. Julistaa tulokset ja jakaa palkinnot. 5. Hankkii ja opastaa kilpailun toimitsijoita ja huolehtii, että kaikilla kilpailijoilla on samanlaiset palvelut. 6. Varmistaa kilpailun häiriöttömän kulun. 7. Toimii erimielisyyksien tai sääntöepäselvyyksien ratkaisijana ellei tuomaria ole nimetty. 8. Päättää kilpailun alkamisajankohdan siirtämisen, keskeyttämisen ja uudelleenjatkamisen, silloin kun sääolosuhteet sitä vaativat. 9. Järjestää, että pelaajilla on sopiva paikka tuloskorttien tarkistukseen ja allekirjoittamiseen sekä selvä ohje minne kortit jätetään. Tuomari Tuomarin päätös on lopullinen. Tuomarin tehtävä on soveltaa golfin sääntöjä kilpailussa. Hänen tehtävänsä on puuttua kaikkiin hänen tietoonsa tulleisiin rikkeisiin. Tuomari ei ole pelkästään passiivinen tarkkailija, joka antaa pyynnöstä sääntöjen mukaisia ratkaisuja, vaan hänen tulee aktiivisesti seurata kilpailua ja tulkita oikein sääntöjä. Tuomarin tulee selvittää pelaajille pelitilanteiden sääntöjen mukainen menettely silloin, kun tuomari havaitsee pelaajan aikovat menetellä sääntöjen vastaisesti. Tuomari ei kuitenkaan voi estää kilpailijaa tahallaan rikkomasta sääntöjä, mutta hän voi toimia ennaltaehkäisevästi kuten: 1. Pyytää pelaajia tarkistamaan mailojensa määrän ensimmäisellä lyöntipaikalla 2. Pyytää pelaajia tunnistamaan pallonsa merkinnät a. tuotemerkki b. numero c. omat merkinnät 3. Varapalloa pelatessa pyytää pelaajaa varmistamaan molempien pallojen tunnistamisen. 4. Huomauttaa pelaajalle, mikäli hän on pelaamassa tiimerkkien ulkopuolelta. 5. Varoittaa siitä, että irrallisten haittatekijöiden poistaminen esteissä on kielletty, mikäli pelaajan pallo on esteessä. 6. Ilmoitettava sääntöjen mukainen pudotusmenettely, mikäli pelaaja on menettelemässä vastoin sääntöjä. 7. Pelaajan laittaessa peliin toista palloa, on tuomarin tehtävä kysyä, onko pallo varapallo ennen pallon lyömistä. 8. Pelaajan joutuessaan pelaamaan pensaikosta, tulee tuomarin opastaa häntä ottamaan sääntöjen mukainen lyöntiasento.

9 Tuomarin tulee puuttua myös pelaajien vähäiseen varomattomuuteen sääntöjen noudattamisessa. Tuomarin tehtävä on näissä tilanteissa varmistua pelaajan tiedoista kyseisen säännön suhteen. Sääntöjen tulkitsemistilanteet syntyvät yleensä nopeasti. Joskus sääntötilanteissa ovat tunteet voimakkaasti mukana. Tuomarin tulee olla päättäväinen ja pelaajiin myönteisesti suhtautuva. Tulkitsemistilanteeseen kannattaa käyttää aikaa. Tuomarin on itselleen ja pelaajalle selvitettävä sääntökirjasta tilanteeseen sovellettavan säännön sisältö. Tarpeen tullen pelaaja voi pyytää pelaamaan kaksi palloa, mikäli tulkinta vie enemmän aikaa ja antaa päätös myöhemmin. Usein vaikeimmat tilanteet tulevat tilapäisen veden tulkinnasta. Sääntöjen mukaan tilapäisen veden tulee näkyä ennen kuin pelaaja ottaa lyöntiasennon tai kun pelaaja ottaa normaalin lyöntiasennon. Kiinteän haitan tulee haitata pelaajan lyöntiasennon ottamista tai mailan heilahdusta. Säännöt eivät salli vapautusta, jos haitta on lyöntilinjalla. Tuomarin varusteet Voimassa olevat säännöt, paikallissäännöt ja kilpailumääräykset Decisions on the Rules of Golf Tuloskortti Kynä Lähtölista Mittanauha/lanka mittatilanteita varten Kello Kiikari LA puhelin Sumusireeni kilpailun keskeyttämistä varten Tuomarin tehtävät 1. Ennen kilpailua a. tarkistaa, että em. varusteet ovat mukana b. lukea mitä golfin säännöt 2 ja 34 sanovat tuomarin tehtävistä c. tutustua paikallissääntöihin ja kilpailumääräyksiin 2. Ensimmäisellä lyöntipaikalla a. pyytää pelaajia laskemaan mailansa b. pyytää pelaajia tunnistamaan pallonsa merkinnät 3. Muilla lyöntipaikoilla a. sijoittautua niin, että kykenee näkemään pallon tiiaamisen sääntöjen mukaisesti 4. Pelin aikana a. tuomari on koko kilpailun ajan pelaajien käytettävissä ja pelaajien lähellä b. tuomari tarkkailee pelaajien lyöntiasennon ottamista ja pallon pelaamista c. tuomari estää sääntörikkomuksia d. tuomari ei huolla lippua tai merkitse palloa e. viheriöllä tuomarin on varmistuttava siitä, että pelaajat asettavat nostamansa pallon takaisin oikeaan paikkaan f. tuomari tarkkailee hitaita ryhmiä ja paikantaa hitaat pelaajat sekä puuttuu näiden toimintaan huomauttamalla, varoittamalla, rankaisemalla

10 Startteri Startterin tehtävät ja menettelytavat Ennen ensimmäistä lähtöä, aseta oma kello virallisen kellon aikaan. Ainoastaan MGC:n kelloaika on virallinen aika kilpailussa. Mukaanotettavat tarpeet Tuloskortteja Lippujen sijantikartat, mikäli ne ovat kilpailua varten tehdyt Hyväksyttyjen pallojen luettelo Lähtölista Kilpailumääräykset Paikallissäännöt Sääntökirja Jokaisella pelaajalla pitää olla mukanaan Tuloskortti Paikallissäännöt Kilpailumääräykset Sääntökirja (liiton virallisissa kilpailuissa) Greenihaarukka Startterin menettelytavat Pyydä seuraavaa ryhmää esille 3-4 minuuttia ennen lähtöaikaa Kokoa kilpailijat ja toivota heitä tervetulleiksi Ilmoita lähtöjärjestys Kirjaa kunkin pelaajan käyttämä pallotyyppi, valmistaja, kovuus ja kuori, mikäli ko. kilpailussa on käytössä ns. yhden pallon sääntö Kehota kilpailijoita tarkistamaan mukana olevien mailojen määrää Ilmoita millä väylillä on forecaddiet Mikään ryhmä ei saa lyödä ulos ennen aikaansa Jos pelaaja myöhästyy Kerro pelaajalle käsityksesi mukaan tarkka aika, jolloin pelaaja oli valmiina lyömään ulos (valmiina lyöntipaikalla maila, pallo ja käsine, jos käyttää) Ilmoita kilpailunjohtajalle asia Mikäli pelaaja myöhästyy enemmän kuin kilpailumääräyksissä on sallittua, hän ei saa lyödä ulos Siirretty lähtöaika Mitään lähtöaikaa ei ole siirretty, ellei kilpailunjohtaja ole asiasta virallisesti ilmoittanut. Mikäli pelaaja kysyy asiasta, vastaa, että lähdöt ovat x min myöhässä, mutta ei virallisesti siirretty. Huomioi, että startteri ei saa tulkita paikallissääntöä, vaan viittaa kirjoitettuun paikallissääntöön, mikäli joku kysyy.

11 Forecaddie Forecaddien tehtävät ja menettelytavat 1. Forecaddie ei ole vastuussa siitä, että pelaajan pallo löytyy 2. Hänen pitää käyttäytyä tasapuolisesti yrittäessään katsoa minne pelaajien pallot menevät 3. Jos forecaddie on ns. sokealla lyöntipaikalla, hän pitää punaista lippua ylhäällä, ellei pelaaja vielä voi lyödä. Kun pelaaja saa lyödä, forecaddie liputtaa valkoisella lipulla 4. Jos forecaddie on varma, että pallo löytyy, hän liputtaa valkoisella lipulla 5. Jos forecaddie on epävarma pallon löytymisestä, hän liputtaa punaisella lipulla 6. Mikäli palloa joudutaan etsimään, forecaddie osallistuu etsimiseen TIEDOTUS Seuran tiedotus tapahtuu pääosin kotisivujen kautta. Score-lehti ilmestyy 2 kertaa vuodessa: huhtikuussa ja marraskuussa. Sähköinen uutiskirje lähetetään noin kerran kuukaudessa.

Käsikirja. Ari Vepsä ERG ry 05.03.2012

Käsikirja. Ari Vepsä ERG ry 05.03.2012 2012 Käsikirja Ari Vepsä ERG ry 05.03.2012 1 HALLITUS... 3 1.1 Kokoonpano... 3 1.2 Puheenjohtaja... 3 1.3 Varapuheenjohtaja... 4 2 KAPTEENI... 4 2.1 Kapteenin tehtävät ja velvollisuudet... 4 2.2 Seurahenki...

Lisätiedot

AURINKO GOLF RY

AURINKO GOLF RY AURINKO GOLF RY 21.2.2017 JOHTOKUNNAN KÄSIKIRJA Käsikirja on tarkoitettu seuran johtokunnan ja toimikuntien jäsenille luomaan yhteiselle toiminnalle suuntaviivat ja toimintamallit. Johtokunnan toiminta

Lisätiedot

Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Talousarvio 2015 Tulot Kpl Yks.hinta sis. alv10% Yhteensä alv0% Jäsenmaksut aikuiset 320 75 21818 Jäsenmaksut nuoret 5 45 205 Jäsenmaksut

Lisätiedot

Sotilasurheiluliiton mestaruuskilpailuissa kilpaillaan seuraavissa sarjoissa.

Sotilasurheiluliiton mestaruuskilpailuissa kilpaillaan seuraavissa sarjoissa. 1(5) GOLF 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton golfmestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Golfliiton (SGL) sääntöjä näissä säännöissä mainituin poikkeuksin ja lisäyksin. Sääntökirjoja saa golfkentiltä ja niitä

Lisätiedot

H55 SM 2014 Ohjeet. AIKATAULU Perjantai 4.7. ja Lauantai 5.7. Aamupäivä Lähdöt 8.00-10.00 tiiltä B1 ja C1

H55 SM 2014 Ohjeet. AIKATAULU Perjantai 4.7. ja Lauantai 5.7. Aamupäivä Lähdöt 8.00-10.00 tiiltä B1 ja C1 AIKATAULU Perjantai 4.7. ja Lauantai 5.7. Aamupäivä Lähdöt 8.00-10.00 tiiltä B1 ja C1 Toimitsijat paikalla viimeistään Startterit ja aputuomarit klo 7.30 Forecaddie kuljettaja klo 7.30 Forecaddiet: B1

Lisätiedot

JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2019 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Suur-Helsingin Golf (Luukki)

JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2019 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Suur-Helsingin Golf (Luukki) JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2019 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Suur-Helsingin Golf (Luukki) 23.-25.7.2019 1. Säännöt Kilpailu pelataan R&A:n julkaiseman Rules of Golf (voimassa tammikuu

Lisätiedot

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE YLEISTÄ Club Finlandia Golf ei ole mihinkään kansalliseen liittoon kuuluva virallinen golfseura, vaan epävirallinen yhdistys, joten järjestämämme

Lisätiedot

KILPAILUMÄÄRÄYKSET KAUDELLE 2016

KILPAILUMÄÄRÄYKSET KAUDELLE 2016 Messilän Golf ry Kilpailutoimikunta Messilä 28.01.2016 KILPAILUMÄÄRÄYKSET KAUDELLE 2016 Nämä kilpailumääräykset ovat voimassa kaudella 2016 kaikissa Messilä Golfin järjestämissä kilpailuissa. Mikäli Messilä

Lisätiedot

N= N=367

N= N=367 Master Golf Jäsentyytyväisyystutkimus vertailu 2010 vs 2011 14.10.2011 2010 N=517 2011 N=367 (vastaamisen aloittaneet) 1 Taustatiedot 2010: 2011: Vastaajan sukupuoli Ikäjakautuma Olen Masterin Tasoitus

Lisätiedot

JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2018 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Lahden Golf

JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2018 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Lahden Golf JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2018 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Lahden Golf 25.-27.7.2018 1. Säännöt Kilpailussa noudatetaan Suomen Golfliiton julkaisemia Golfin sääntöjä (voimassa 1. tammikuuta

Lisätiedot

Päivitetty 23.7.2012. Yleiset kilpailumääräykset

Päivitetty 23.7.2012. Yleiset kilpailumääräykset Yleiset kilpailumääräykset 1 Sisällys Ilmoittautuminen 3 Tapa 3 Maksut 3 Jälki-ilmoittautuminen 3 Yli-ilmoittautuminen 3 Sarjan peruuttaminen 3 Toimenpiteet kilpailun keskeyttämiseksi 4 Kilpailua ei voida

Lisätiedot

YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET

YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET Tuusulan Golfklubi 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. ILMOITTAUTUMINEN Virhe. Kirjanmerkkiä ei ole määritetty. Tapa 3 Maksut 3 Jälki-ilmoittautuminen 3 Yli-ilmoittautuminen 3 Sarjan peruuttaminen

Lisätiedot

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang 1 Uusien jäsenten perehdyttäminen Seuran kapteeni Hanno Strang 5.7.2011 Espoo Ringside Golf Oy Espoo Ringside Golf Ry Golfyhteisö 2 Muut toimijat Ringside Golf Klubiravintola Merja ja Harry Wegelius Pro-shop

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista b) Olen oman pelini tuomari c)huomioin toiset pelaajat GOLFIN ETIKETTI 2 Mitä seuraavista asioista teet

Lisätiedot

SÄÄNTÖOSIO. Kirjallinen sääntö- ja etikettikoe VASTAUKSET. Golfpelissä sääntöjen noudattamisesta on vastuussa

SÄÄNTÖOSIO. Kirjallinen sääntö- ja etikettikoe VASTAUKSET. Golfpelissä sääntöjen noudattamisesta on vastuussa GREEN CARD Kirjallinen sääntö- ja etikettikoe Nimi: VASTAUKSET Kysymykset ovat monivalintakysymyksiä, joihin voi olla yksi tai useampi oikea vastaus. Oikea vastaus on tummennettu. Vastaukset kannattaa

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan. b) Olen liikkumatta ja puhumatta

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan. b) Olen liikkumatta ja puhumatta GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan b) Olen liikkumatta ja puhumatta c) Katson mihin hänen pallonsa menee Oikea vastaus B ja

Lisätiedot

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE YLEISTÄ Club Finlandia Golf ei ole mihinkään kansalliseen liittoon kuuluva virallinen golfseura, vaan epävirallinen yhdistys, joten järjestämämme

Lisätiedot

HELSINGIN GOLFKLUBIN YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET YLEISTÄ

HELSINGIN GOLFKLUBIN YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET YLEISTÄ HELSINGIN GOLFKLUBIN YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET YLEISTÄ Helsingin Golfklubin kilpailuissa noudatetaan Suomen Golfliiton kilpailukäsikirjaa, tasoitusmääräyksiä, paikallissääntöjä ja soveltuvin osin ohjetta

Lisätiedot

Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(6)

Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(6) Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(6) Johdanto... 2 1. Tavoitteet... 2 a. Ote Lahden Golf ry:n strategiasta:... 2 b. Toimenpiteet määrätään vuosittain normaalin vuosisuunnittelun yhteydessä, esimerkkejä

Lisätiedot

YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET

YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET Tuusulan Golfklubi 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. ILMOITTAUTUMINEN Virhe. Kirjanmerkkiä ei ole määritetty. Tapa 3 Maksut 3 Jälki-ilmoittautuminen 3 Yli-ilmoittautuminen 3 Sarjan peruuttaminen

Lisätiedot

KANKAISTEN GOLF ry Masku 10.01.2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

KANKAISTEN GOLF ry Masku 10.01.2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 KANKAISTEN GOLF ry Masku 10.01.2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Seuran toiminta tapahtuu toimikuntien toiminnan kautta. Toimikuntien vetäjät ovat hallituksen jäseniä. Toimikunnille annetaan omat

Lisätiedot

SUOMEN SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT JA NIIDEN LAJIKOHTAISET KILPAILUSÄÄNNÖT

SUOMEN SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT JA NIIDEN LAJIKOHTAISET KILPAILUSÄÄNNÖT SUOMEN SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT JA NIIDEN LAJIKOHTAISET KILPAILUSÄÄNNÖT GOLF YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton golfmestaruuskilpailuissa noudatetaan R&A Rules Limited ja The United States Golf

Lisätiedot

5 Valitaan johtokunnan puheenjohtaja ja klubin kapteeni sekä naisten kapteeni. 8 Vahvistetaan vuoden 2018 talousarvio ja toimintasuunnitelma

5 Valitaan johtokunnan puheenjohtaja ja klubin kapteeni sekä naisten kapteeni. 8 Vahvistetaan vuoden 2018 talousarvio ja toimintasuunnitelma TUUSULAN GOLFKLUBI RY Kutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen Esityslista Aika 27.11.2017 klo 18.00 Paikka Tuusulan Golfklubi Rantatie 2, 04310 Tuusula 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan

Lisätiedot

TIETOISKU SÄÄNNÖISTÄ SENIORITREFFIT HARRI HONKATUKIA,

TIETOISKU SÄÄNNÖISTÄ SENIORITREFFIT HARRI HONKATUKIA, TIETOISKU SÄÄNNÖISTÄ SENIORITREFFIT 2.3.2017 HARRI HONKATUKIA, harri.honkatukia@kolumbus.fi SISÄLTÖ Uusi paikallissääntö Kentän merkinnät, ulkorajat, vesiesteet Vesiesteiden sillat Pickalassa Pelinopeus

Lisätiedot

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU VUOSIKOKOUS 2018 Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU Kankaisten Golf ry:n sääntömääräinen varsinainen vuosikokous pidetään tiistaina 27. helmikuuta 2018 klo 18:00 Kiisan-Pirtissä, Kiisankuja 2, Masku.

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

YLEISET KILPAILU- JA TASOITUSSÄÄNNÖT 2019

YLEISET KILPAILU- JA TASOITUSSÄÄNNÖT 2019 Kankaisten Golf Masku 1.5.2019 YLEISET KILPAILU- JA TASOITUSSÄÄNNÖT 2019 1. Säännöt, ohjeet ja määräykset 2. Paikallissäännöt 3. Tasoitukset ja oikeus kilpailla 4. Tasoituskortin jättäminen 5. Muu ohjeistus

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 1 2 TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 11.12.2012 3 4 5 6 7 I LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala Sen lisäksi,

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

KILPAILUKÄSIKIRJA. Kilpailutoimikunta

KILPAILUKÄSIKIRJA. Kilpailutoimikunta KILPAILUKÄSIKIRJA Sisällysluettelo 1 Kilpailusäännöt... 3 2 Paikallissäännöt... 4 3 Kilpailut... 5 3.1 Mestaruuskilpailut... 5 3.1.1 Seuran lyöntipelimestaruus... 5 3.1.2 Seuran reikäpelimestaruus... 6

Lisätiedot

Kytäjä Golf ry. 1 Nimi, kotipaikka ja kieli. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu. Toimintasäännöt

Kytäjä Golf ry. 1 Nimi, kotipaikka ja kieli. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu. Toimintasäännöt Kytäjä Golf ry Toimintasäännöt 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Kytäjä Golf ry ja sen kotipaikka on Hyvinkää. Yhdistyksen kieli on suomi. Yhdistys on Suomen Golfliitto ry:n jäsen. 2 Tarkoitus

Lisätiedot

TIETOISKU SÄÄNNÖISTÄ SENIORITREFFIT HARRI HONKATUKIA.

TIETOISKU SÄÄNNÖISTÄ SENIORITREFFIT HARRI HONKATUKIA. TIETOISKU SÄÄNNÖISTÄ SENIORITREFFIT 6.3.2018 HARRI HONKATUKIA harri.honkatukia@kolumbus.fi Tiiauspaikka PALLO PELATTAVA PAIKALTAAN SÄÄNTÖ 13. PALLO PELATTAVA PAIKALTAAN Pelaaja ei saa parantaa eikä sallia

Lisätiedot

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE YLEISTÄ Club Finlandia Golf ei ole mihinkään kansalliseen liittoon kuuluva virallinen golfseura, vaan epävirallinen yhdistys, joten järjestämämme

Lisätiedot

Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(7)

Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(7) Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(7) Johdanto... 2 1. Tavoitteet... 2 a. Ote Lahden Golf ry:n strategiasta:... 2 b. Toimenpiteet määrätään vuosittain normaalin vuosisuunnittelun yhteydessä, esimerkkejä

Lisätiedot

TKL:n Organisaatiokaavio 2009

TKL:n Organisaatiokaavio 2009 TKL:N ORGANISAATIOKAAVIO 2009 LIITE 1/1(10) TKL:n Organisaatiokaavio 2009 Vuosikokous Hallitus Toiminnanjohtaja Työvaliokunta Muu henkilökunta Taloustoimikunta Kilpailutoimikunta Veteraanikeilaajat Jäsenseurat

Lisätiedot

GOLFLIIGA 2019 KILPAILUSÄÄNNÖT

GOLFLIIGA 2019 KILPAILUSÄÄNNÖT GOLFLIIGA 2019 KILPAILUSÄÄNNÖT OSALLISTUMISOIKEUS GOLF LIIGA 2019 (WAGC) on kaiken tasoisille mies- ja nais klubipelaajille suunnattu avoin golfkiertue. Kiertue koostuu ympäri Suomen eri LIIGA paikkakunnilla

Lisätiedot

JÄRJESTYSSÄÄNTÖ - MENETTELYTAPAOHJE. RESERVILÄISLIITTO Menettelytapavaliokunta

JÄRJESTYSSÄÄNTÖ - MENETTELYTAPAOHJE. RESERVILÄISLIITTO Menettelytapavaliokunta SOVELTAMISALA JÄRJESTYSSÄÄNTÖ - MENETTELYTAPAOHJE RESERVILÄISLIITTO Menettelytapavaliokunta Reserviläisliitto r.y:n varsinaisissa kokouksissa noudatetaan tätä menettelytapaohjetta ja vakiintunutta kokouskäytäntöä

Lisätiedot

Seniorikirje 2/2019 REIKÄPELI TUTUKSI. Reikäpeli on erilaista kuin lyöntipeli! Eero Aro Seniorivastaava

Seniorikirje 2/2019 REIKÄPELI TUTUKSI. Reikäpeli on erilaista kuin lyöntipeli! Eero Aro Seniorivastaava 1 Seniorikirje 2/2019 REIKÄPELI TUTUKSI Eero Aro Seniorivastaava Reikäpeli on golfin perinteisin pelimuoto. Reikäpelissä pelaaja ja vastustaja kilpailevat toisiaan vastaan voittaen, häviten tai tasaten

Lisätiedot

Kotojärvi Golf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2013

Kotojärvi Golf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Kotojärvi Golf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Talousarvio 2013 Tulot Kpl Yks.hinta Yhteensä Jäsenmaksut aikuiset 630 60 37800 Jäsenmaksut nuoret 25 36 900 Jäsenmaksut juniorit 60 24 1440 Liittymismaksut

Lisätiedot

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 JOHTOSÄÄNTÖ sivu 1(6) KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 I JOHTOSÄÄNNÖN SOVELTAMISALA 1 Johtosäännössä määrätään siitä luottamusjohdon toiminnasta, joka ei sisälly sääntöihin,

Lisätiedot

Peliohje 20.4.2011 1(6)

Peliohje 20.4.2011 1(6) 1. Rakentaja Cup, reikäpeli 2 1.1. Yleistä reikäpelistä 2 1.2. Arvonta ja pelaajien sijoittaminen ottelukaavioon 2 1.3. Tasoitukset ja tiit 3 1.4. Pelikentät ja kustannukset 3 1.5. Tuomaritoiminta 4 1.6.

Lisätiedot

Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011

Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011 Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011 Näitä sääntöjä sovelletaan kaikissa Suomen Curlingliiton järjestämissä kilpailuissa, joilla on SM-status. Tällaisia kilpailuja

Lisätiedot

Messilä golfin paikallissäännöt

Messilä golfin paikallissäännöt Messilä golfin paikallissäännöt Pelialueen rajat ja merkinnät Valkoinen paalu Punainen paalu/punainen mittalaatta Keltamusta paalu/keltainen mittalaatta Keltainen paalu/harjakset maassa tai viiva Punainen

Lisätiedot

1 Seuratoiminta. 2 Talous

1 Seuratoiminta. 2 Talous Katinkulta Golf ry Toimintasuunnitelma 2019 2 1 Seuratoiminta Seurassamme oli jäseniä 1 198 (edellisenä vuonna 1 192) edellisenä SGL:n jäsenmäärän ilmoituspäivänä 31.8.2018. Uusia jäseniä on liittynyt

Lisätiedot

Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 JOHTOKUNTA Peter Mattson (pj.), Eeppo Haukka, Matti Haukka, Peter Immonen, Petri Kansi, Jari Mieskonen, Jan- Erik Sarparanta ja Mikko Heinonen. Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

KANKAISTEN GOLF ry Masku

KANKAISTEN GOLF ry Masku KANKAISTEN GOLF ry Masku 27.01.2015 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Seuran toiminta tapahtuu toimikuntien toiminnan kautta. Toimikuntien vetäjät ovat hallituksen jäseniä. Toimikunnille annetaan omat

Lisätiedot

Vuosaari Golf Helsinki paikallissäännöt 2019

Vuosaari Golf Helsinki paikallissäännöt 2019 Vuosaari Golf Helsinki paikallissäännöt 2019 10.6.2019 A. Ulkona ja kentän ulkorajat B. Estealueet Kentän ulkoraja on valkoisten tolppien tai raja-aidan pylväiden kentän puoleisten reunojen välinen maan

Lisätiedot

REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0

REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0 REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0 en versiot: Versio Pvm Muuttaja / Muutos 1.0 1.5.2004 RRu / luotu 4.5.2004 RRu / Muutokset 2.0 18.5.2015 RRu / JymyGolf versio Sisälysluettelo 1 JYMYGOLF REIKÄPELI... 2

Lisätiedot

Master Golf Club ry:n tarkoituksena on edistää golfin ja liikunnan harrastamista.

Master Golf Club ry:n tarkoituksena on edistää golfin ja liikunnan harrastamista. 1 MASTER GOLF CLUB RY TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1. Toiminta-ajatus Master Golf Club ry:n tarkoituksena on edistää golfin ja liikunnan harrastamista. Yhdistyksen tehtävänä on jalkauttaa Master Golf Club

Lisätiedot

YLEISET KILPAILU- JA TASOITUSSÄÄNNÖT 2014

YLEISET KILPAILU- JA TASOITUSSÄÄNNÖT 2014 Kankaisten Golf Masku 18.10.2013 YLEISET KILPAILU- JA TASOITUSSÄÄNNÖT 2014 1. Säännöt, ohjeet ja määräykset 2. Paikallissäännöt 3. Tasoitukset ja oikeus kilpailla 4. Tasoituskortin jättäminen Säännöt,

Lisätiedot

MUURAME GOLF Päivitetty KILPAILUMÄÄRÄYKSET 2018 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET. Poikkeukset määräyksiin mainitaan kilpailukutsuissa.

MUURAME GOLF Päivitetty KILPAILUMÄÄRÄYKSET 2018 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET. Poikkeukset määräyksiin mainitaan kilpailukutsuissa. MUURAME GOLF Päivitetty 10.5.2018 KILPAILUMÄÄRÄYKSET 2018 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET Poikkeukset määräyksiin mainitaan kilpailukutsuissa. Osallistumisoikeus Ellei kilpailukutsussa ole toisin mainittu,

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan. b) Olen liikkumatta ja puhumatta

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan. b) Olen liikkumatta ja puhumatta GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan b) Olen liikkumatta ja puhumatta c) Katson mihin hänen pallonsa menee GOLFIN ETIKETTI 2 Miksi

Lisätiedot

ESPOON GOLFSEURA ry: n säännöt

ESPOON GOLFSEURA ry: n säännöt ESPOON GOLFSEURA ry: n säännöt NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Espoon Golfseura ry ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki. Yhdistyksen nimi ruotsin kielellä on Esbo Golfsällskap rf. Yhdistyksestä

Lisätiedot

LEVI GOLF JUNIORITOIMINTA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 1. ORGANISOINTI

LEVI GOLF JUNIORITOIMINTA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 1. ORGANISOINTI LEVI GOLF JUNIORITOIMINTA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 1. ORGANISOINTI Toiminnasta vastaa juniori- ja valmennustoimikunta jonka edustaja toimii hallituksessa. 1.2. JUNIORI- JA VALMENNUSTOIMIKUNTA Toimikuntaan

Lisätiedot

Tämän muistion tarkoituksena on selventää jäsenistölle Liiton sääntömuutosta.

Tämän muistion tarkoituksena on selventää jäsenistölle Liiton sääntömuutosta. SÄÄNTÖMUUTOSMUISTIO 23.09.2009 Tämän muistion tarkoituksena on selventää jäsenistölle Liiton sääntömuutosta. Muistiossa on kirjattuna ensin nykyinen sääntökohta ja sen perään esitetty muutos perusteluineen.

Lisätiedot

TORNA GOLF REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0

TORNA GOLF REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0 TORNA GOLF REIKÄPELIN PELIOHJEET en versiot: Versio Pvm Muuttaja / Muutos 1.0 1.5.2004 RRu / luotu 1.1 4.5.2004 RRu / Tuomaritoimikunnan tarkastama versio 1.2 27.4.2005 RRu / Muutettu mm. tasoitustenlaskentaa

Lisätiedot

Hartolan Golfklubi ry TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE YLEISTÄ

Hartolan Golfklubi ry TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE YLEISTÄ Hartolan Golfklubi ry TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2019 1. YLEISTÄ Hartolan Golfklubi toimii yhteistyössä Hartola Golf Oy:n kanssa ja tarjoaa golfpalveluita kaikille lähialueen asukkaille sekä mökkiläisille

Lisätiedot

Helsingin Jyryn johtokunnan ja jaostojen tehtävät ja niihin liittyvät hyvät käytännöt

Helsingin Jyryn johtokunnan ja jaostojen tehtävät ja niihin liittyvät hyvät käytännöt Helsingin Jyryn johtokunnan ja jaostojen tehtävät ja niihin liittyvät hyvät käytännöt Hyväksytty Helsingin Jyryn johtokunnan kokouksessa 22.10.2014 Asiakirjan tarkoitus Tämä asiakirja kuvaa Helsingin Jyryn

Lisätiedot

YLEISET KILPAILU- JA TASOITUSSÄÄNNÖT 2016

YLEISET KILPAILU- JA TASOITUSSÄÄNNÖT 2016 Kankaisten Golf Masku 4.5.2016 YLEISET KILPAILU- JA TASOITUSSÄÄNNÖT 2016 1. Säännöt, ohjeet ja määräykset 2. Paikallissäännöt 3. Tasoitukset ja oikeus kilpailla 4. Tasoituskortin jättäminen Säännöt, ohjeet

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 10.4.2015 Sihteerin

Lisätiedot

KILPAILUN JÄRJESTÄMINEN

KILPAILUN JÄRJESTÄMINEN KILPAILUN JÄRJESTÄMINEN MIKSI KILPAILUJA JÄRJESTETÄÄN? varainhankinta kentän markkinointi jäsenhankinta osa muuta tapahtumaa jäsenistön aktivointi muistotapahtuma jäsenistön toive KENELLE KILPAILUJA JÄRJESTETÄÄN?

Lisätiedot

Vierumäki Golf Oy OSAKASKIRJE Nro 1/2014 Vierumäki Golf Club Oy

Vierumäki Golf Oy OSAKASKIRJE Nro 1/2014 Vierumäki Golf Club Oy 1 Vierumäki Golf Oy OSAKASKIRJE Nro 1/2014 Vierumäki Golf Club Oy Caddiemasterin toimisto ja ajanvaraus Nettivaraus Tasoitusrajat Valvonta Caddiemasterit työskentelevät aiempaan tapaan Classic-, Coach-

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Helsingin

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi, nimi on Hyvinkään Keilailuliitto ry. Sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki. 2 Liiton tarkoituksena on johtaa

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista b) Olen oman pelini tuomari c)huomioin toiset pelaajat Oikea vastaus B ja C GOLFIN ETIKETTI 2 Mitä seuraavista

Lisätiedot

Tarinagolf ry. V A R S I N A I N E N S Y Y S K O K O U S Hotelli Puijonsarvi, Kuopio 26.11.2015, klo 18.00

Tarinagolf ry. V A R S I N A I N E N S Y Y S K O K O U S Hotelli Puijonsarvi, Kuopio 26.11.2015, klo 18.00 Tarinagolf ry. V A R S I N A I N E N S Y Y S K O K O U S Hotelli Puijonsarvi, Kuopio 26.11.2015, klo 18.00 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU FINNISH MOS OPEN 2017

KILPAILUKUTSU FINNISH MOS OPEN 2017 KILPAILUKUTSU FINNISH MOS OPEN 2017 Suomen Ratagolfliitto järjestää yhteistyössä Lampila Golfin kanssa The Pirate Adventuregolf -kentällä Minigolf Open Standard -kilpailun su 07.05.2017 http://www.pirateadventuregolf.fi

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2019

Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2019 Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2019 Loviisan nuorisovaltuusto 1 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite 2. Toimintasäännön soveltaminen 3. Nuorisovaltuuston valitseminen 4. Järjestäytyminen, tehtävät

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. Lakeuden Noutajakoirayhdistys ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Etelä Pohjanmaan

Lisätiedot

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuopion steinerpedagogiikan kannatusyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopion kaupunki.

Lisätiedot

Tasatulosten ratkaisu Kytäjän kilpailuissa

Tasatulosten ratkaisu Kytäjän kilpailuissa Tasatulosten ratkaisu Kytäjän kilpailuissa Kytäjä Golf kilpailutoimikunta Yleiskatsaus Lyöntipelikilpailussa kahdella tai useammalla pelaajalla saattaa olla sama lopputulos. Tällöin tarvitaan säännöt tasatilanteen

Lisätiedot

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kankaisten Golf ry ja sen kotipaikka on Masku.

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kankaisten Golf ry ja sen kotipaikka on Masku. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kankaisten Golf ry ja sen kotipaikka on Masku. 2 Tarkoitus ja sen toteuttaminen Yhdistyksen tarkoituksena on edistää toiminta-alueellaan golfurheilun harrastus-

Lisätiedot

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1 MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry, jota näissä

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Vantaa, 23.1.2016 ESITYS RESERVILÄISLIITON SÄÄNTÖJEN MUUTOKSESTA NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE 1 Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Lisätiedot

Helsingin Golfklubi - Jäsentyytyväisyyskysely 2014 RTF Report - luotu 06.11.2014 06:36 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet

Helsingin Golfklubi - Jäsentyytyväisyyskysely 2014 RTF Report - luotu 06.11.2014 06:36 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Helsingin Golfklubi - Jäsentyytyväisyyskysely 2014 RTF Report - luotu 06.11.2014 06:36 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Aktiivijäsenet 867 163 143 Määräaikaispassiivit 74 3 2 Passiivit 154 15 11 Tietokoneettomat

Lisätiedot

XIV ILMAVOIMIEN PETEN PYTTY GOLFKILPAILUT 7-8.8.2015 (VIERUMÄKI)

XIV ILMAVOIMIEN PETEN PYTTY GOLFKILPAILUT 7-8.8.2015 (VIERUMÄKI) Satakunnan Lennosto Ohjeistus 1 (5) Ilmavoimien Golf pelaajat XIV ILMAVOIMIEN PETEN PYTTY GOLFKILPAILUT 7-8.8.2015 (VIERUMÄKI) 1 YLEISTÄ Satakunnan Lennoston urheiluseura Saturnus järjestää PETEN PYTTY

Lisätiedot

TEAMGOLF-KUTSU. Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006.

TEAMGOLF-KUTSU. Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006. TEAMGOLF-KUTSU Ajankohta Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006. Lähtöaika Ensimmäinen lähtö klo 10.00. Pelitapa Kierrokset Parikilpailu

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2019

TOIMINTASUUNNITELMA 2019 TOIMINTASUUNNITELMA 2019 2 TOIMINTASUUNNITELMA 2019 1 YLEISTÄ 3 SEURAN VUODEN 2019 TAVOITTEET 3 TOIMIKUNTIEN TOIMINTASUUNNITELMAT 3 JUNIORI- JA KOULUTUSTOIMIKUNTA 3 KENTTÄ-, KILPAILU- JA TASOITUSTOIMIKUNTA

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1 KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 2 Klubin sihteeri,

Lisätiedot

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt EMO Espoon musiikkiopisto Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt 2 ESPOON MUSIIKKIOPISTON KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys Esbo

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry S ä ä n n ö t Merkitty yhdistysrekisteriin 9.12.2005 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT

TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Tikkakosken Reserviläiset ry ja sen kotipaikka on Jyväskylän maalaiskunta. Yhdistyksen toiminta-alueena on

Lisätiedot

Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat

Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat Koulutus Toukokuun alkupuoliskolla koululaisten tutustuminen golfiin 13 Sipoon koulua (kaikki koulut mukana) 3-4 luokkalaiset 551

Lisätiedot

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design. Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry Hallituksen työjärjestys I luku Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala. Sen lisäksi, mitä Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry (TOKYO ry) säännöissä

Lisätiedot

MLL Tapaninkylän syyskokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry.

MLL Tapaninkylän syyskokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. MLL Tapaninkylän syyskokous Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avaa kokouksen. Hän pitää usein myös lyhyen tervetulopuheenvuoron: Hyvät osanottajat, toivotan

Lisätiedot

Hallitus huolehtii valmentajien valinnasta ja palkkaamisesta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan johdolla.

Hallitus huolehtii valmentajien valinnasta ja palkkaamisesta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan johdolla. hallitus 9.12.2014 EsJt:n muodostelmaluistelun pelisäännöt Muodostelmaluistelun tavoitteet EsJt:n muodostelmaluistelun tavoitteena on tarjota luistelijoita kehittävää, laadukasta, pitkäjänteistä, määrätietoista

Lisätiedot

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004 1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

2. Toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä dopingaineiden käytön vastustaminen.

2. Toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä dopingaineiden käytön vastustaminen. SUOMEN PALLOLIITON KAAKKOIS-SUOMEN PIIRI RY:n SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi 1. Yhdistyksen nimi on Suomen Palloliiton Kaakkois-Suomen piiri ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta 2. Näissä säännöissä yhdistystä

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Suomi on mukana Euroopan Golfliiton ns. EGA-tasoitusjärjestelmässä. Sen perustana ovat:

Suomi on mukana Euroopan Golfliiton ns. EGA-tasoitusjärjestelmässä. Sen perustana ovat: TIIVISTELMÄ TASOITUSMÄÄRÄYKSISTÄ v. 2007-2010 (Linkki: Tasoitusmääräykset kokonaisuudessaan) Yleistä Suomi on mukana Euroopan Golfliiton ns. EGA-tasoitusjärjestelmässä. Sen perustana ovat: 1. GONGU-järjestelmän

Lisätiedot

TIETOISKU SÄÄNNÖISTÄ LADYKAPTEENIT TIMO HUVINEN,

TIETOISKU SÄÄNNÖISTÄ LADYKAPTEENIT TIMO HUVINEN, TIETOISKU SÄÄNNÖISTÄ LADYKAPTEENIT 21.1.2017 TIMO HUVINEN, timo.huvinen@ramboll.fi Tiiauspaikka PALLOA ON LYÖTÄVÄ KUNNOLLA SÄÄNNÖT KITEYTETTYNÄ Pallo pelattava paikaltaan SÄÄNTÖ 13. PALLO PELATTAVA PAIKALTAAN

Lisätiedot

TOIMINTAOHJEET Hallituksen hyväksymä 21.1.2015

TOIMINTAOHJEET Hallituksen hyväksymä 21.1.2015 TOIMINTAOHJEET Hallituksen hyväksymä 21.1.2015 1 KUORON TOIMIKUNNAT 1.1. Musiikkilautakunta Musiikkilautakunnan muodostavat laulunjohtaja, puheenjohtaja, isäntä, sihteeri, nuotistonhoitaja ja syyskokouksen

Lisätiedot

HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS

HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS 17.2.2016 HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS :n (jäljempänä Yhtiö ) hallitus on hyväksynyt tämän työjärjestyksen osana konsernin hallinto- ja ohjausjärjestelmää. Työjärjestys ohjaa hallituksen työskentelyä ja täydentää

Lisätiedot

KIINTEISTÖJOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

KIINTEISTÖJOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Sääntökokoelma A 11 Hyväksytty YKV 12.12.2018 Mitätöi lehden YKV 10.12.2014 KIINTEISTÖJOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1. Kokoonpano 1 Yhteinen kirkkovaltuusto valitsee toimikaudekseen kiinteistöjohtokuntaan kerrallaan

Lisätiedot

Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa

Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa Simulaattorin perusasetukset alkusarjaan marraskuu 2013 - huhtikuu 2014 Valitaan jompikumpi pelattava kenttä - Linna Golf ja etu9 -

Lisätiedot

1 PÖYDÄT JA PALLOT 1. Kilpailuissa tulee käyttää Suomen Biljardiliiton hyväksymiä pöytiä ja palloja.

1 PÖYDÄT JA PALLOT 1. Kilpailuissa tulee käyttää Suomen Biljardiliiton hyväksymiä pöytiä ja palloja. KARAMBOLEN SÄÄNNÖT Kolmen vallin kara Yhden vallin kara Suora kara - Cadre YHTEISET SÄÄNNÖT KAIKILLE PELIMUODOILLE 1 PÖYDÄT JA PALLOT 1. Kilpailuissa tulee käyttää Suomen Biljardiliiton hyväksymiä pöytiä

Lisätiedot

Jyväs-Golf ry Kilpailumääräykset

Jyväs-Golf ry Kilpailumääräykset Jyväs-Golf ry Kilpailumääräykset Jyväskylässä 29.7.2015. Päivitetty 10.7.2018. Kilpailuissa noudatettavat säännöt Kaikissa Jyväs-Golfin järjestämissä kilpailuissa noudatetaan voimassa olevia golfin virallisia

Lisätiedot

MIESTEN KOLMONEN SARJAMANUAALI 2015 Tampere-Satakunta

MIESTEN KOLMONEN SARJAMANUAALI 2015 Tampere-Satakunta MIESTEN KOLMONEN SARJAMANUAALI 2015 Tampere-Satakunta PELIASUT Kaikilla joukkueen kenttäpelaajilla tulee olla samanlainen pelipaita. Pelihousut ja sukat on oltava kaikilla joukkueen pelaajilla samanväriset.

Lisätiedot

Kentän laajentamisen rakennustyöt 27-väyläiseksi aloitettiin kauden 2015 alussa.

Kentän laajentamisen rakennustyöt 27-väyläiseksi aloitettiin kauden 2015 alussa. Kankaisten Golfpuisto Oy:n osakkaille OSAKASTIEDOTE 24.11.2015 Ohessa on yhtiökokouskutsu. Sen mukaisesti viralliset yhtiökokousasiakirjat löytyvät yhtiön www-sivuilta. Seuraavassa tiivistettyjä poimintoja

Lisätiedot