Kampanja kauppaa vastaan

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kampanja kauppaa vastaan"

Transkriptio

1 Kampanja kauppaa vastaan Vähemmistövaltuutetun ja IOM:n ihmiskaupan vastainen kampanja 1. Lähtötilanne ja haasteet Ihmiskauppa on kansainvälinen ongelma ja rikos ihmisoikeuksia vastaan. Vastoin yleistä käsitystä, ihmiskauppaa esiintyy myös Suomessa. Sekä kansalaisilla, medialla että viranomaisilla on vaikeuksia ymmärtää mistä ihmiskaupassa on kyse ja että sitä tapahtuu omalla maalla. Viranomaiset passiivisia. Ihmiskaupan tunnusmerkit sivutetaan valitettavan usein poliisitutkimuksissa, mikä näkyy ihmiskauppatuomioiden vähyytenä (vuodesta 2004 lähtien yhteensä 5 kappaletta). Media ja suuri yleisö tietämättömiä. Painetta tilanteen muuttumiselle ei tule myöskään medialta tai kansalaisilta, jotka eivät tunne ihmiskauppaa. Suomessa vähäiset resurssit toimia. IOM tai Vähemmistövaltuutetun toimisto eivät ole Suomessa tunnettuja toimijoita. Ja vaikka EU:n ihmiskaupan vastaista päivää on vietetty jo vuosia, eivät ihmiskaupan vastaiset kampanjat ole saaneet Suomessa näkyvyyttä. Kampanjoilla on vähäiset resurssit, joten mediakumppanuudet olivat kriittisiä vuoden 2011 kampanjan onnistumisen kannalta. Siihen oli alustavasti lupautunut yksi media koko sivun printtimainoksella. 2. Kampanjan tavoitteet a. Saada vahvalla mainosidealla ja -toteutuksella lisää medioita julkaisemaan kampanja pro bono -periaatteella EU:n ihmiskaupan vastaisen päivän aikaan (mittareina medioiden ja kontaktien lukumäärä). b. Saada ihmiskauppa ja sen tunnusmerkit esiin suomalaisessa mediassa ja keskustelussa (mittareina mediaosumat ja mainonnan huomioarvo), sekä lisätä kiinnostusta IOM:ää ja Vähemmistövaltuutetun toimistoa kohtaan (mittareina haastettelupyynnöt ja verkkosivukävijät). c. Vaikuttaa konkreettisesti ihmiskaupan tunnistettavuuteen Suomessa niin median kuin viranomaistenkin toimesta (mittareina kampanjan jälkeinen mediahuomio ja viranomaisten toiminta). 3. Kohderyhmät a. Suuri yleisö b. Median edustajat c. Viranomaiset: poliisi ja työsuojeluviranomaiset

2 4. Strategia Luova strategia Työtä, jota kukaan ei haluaisi tehdä. 5. Toimenpiteet Ihmiset näkivät työpaikkailmoituksia sanomalehdissä, verkossa ja ulkomainonnassa sekä myös radiossa. Mainosten ulkoasu jäljitteli tarkasti oikeiden työpaikkailmoitusten tyyliä vain työnimike oli omituinen. Ilmoituksiin liitettiin jopa aito puhelinnumero ja sähköpostiosoite, johon työpaikan hakija sai soittaa. Hakija sai välittömästi tietää, ettei kyse onneksi ollut aidosta työpaikkailmoituksesta vaan ihmiskaupan vastaisesta kampanjasta. Hämärät työpaikkailmoitukset hämmensivät Suomalaisia. Kuten tosielämässäkin, ihmiskauppaa saattaa tapahtua nenämme edessä, emmekä huomaa sitä. Halusimme osoittaa kansalle yllättävällä tavalla ihmiskaupan tunnuspiirteitä tilanteita ja olosuhteita, joissa uhrit usein ovat. Mainoskampanjassa ihmiskauppa esitetään työpaikkailmoitusten muodossa, jotka on ammennettu Suomessa tapahtuneiden, oikeiden tapausten pohjalta. Työpaikkailmoitusten karmaisevista yksityiskohdista ymmärtää, ettei kukaan tekisi vastaavaa työtä, ellei heitä siihen jollain tapaa pakotettaisi. Yllättävän tyylin ja kontekstin tavoitteena oli shokeerata lukijoita ja rikkoa uutiskynnys. Eduskunnan vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet lehdistötilaisuudessa Huomiota herättävän mainonnan lisäksi kampanjassa panostettiin PR:ään. Samana päivänä kun mainoskampanja alkoi, median edustajat kutsuttiin lehdistötilaisuuteen ja medialle lähetettiin tiedote, jossa asiaa taustoitettiin ja tarjottiin IOM:n ja Vähemmistövaltuutetun toimiston edustajia haastatteluihin. Mediastrategia Päivä ennen EU:n ihmiskaupan vastaista päivää järjestettiin lehdistötilaisuus, medialle lähetettiin tiedote, ja mainonnan käynnistettiin ulkomainonnassa, radiossa, sanomalehdissä ja verkossa. Vähemmistövaltuutetun toimiston edustaja Nelosen tvuutisissa

3 6. Budjetti Kampanjan kulut olivat yhteensä euroa, josta euroa kului mediaostoon ja 4000 euroa tuotantoon, ja 0 euroa suunnitteluun. Tulos: Huomiota herättävä mainonta yhdessä PR:n kanssa nostivat ihmiskaupan ja EU:n ihmiskaupan vastaisen päivän hetkeksi valtakunnan ykkösuutiseksi ja puheenaiheeksi. 7. Tulokset lähtökohtatilanteeseen verrattuna a. Tavoite: Saada vahvalla mainosidealla ja -toteutuksella lisää medioita julkaisemaan kampanja pro bono -periaatteella EU:n ihmiskaupan vastaisen päivän aikaan (mittareina medioiden ja kontaktien lukumäärä). Tulos: Lopulta yli 25 eri mediaa innostui lähtemään mukaan kampanjaan ja antamaan valetyöpaikkailmoituksille näkyvyyttä yli 14,8 miljoonan kontaktin verran. Hyvällä idealla onnistuttiin yli 23-kertaistamaan kampanjan tavoittavuus lähtötilanteesta. Kampanjan ulkomainos kummastuttaa Helsingissä Katso video (linkki liitteissä). Mainokset pysäyttivät kansaa kaduilla, työpaikalla, matkalla ja tauolla. Osa medioista jopa heräsi aiheeseen kuultuaan tai nähdessään mainoksen. Samaan aikaan PR-toiminta nosti Vähemmistövaltuutetun toimiston Venla Rothin halutuksi haastateltavaksi kaikkiin medioihin, ja myös tiedote läpäisi valtakunnan mediat erinomaisesti kontaktia (1 media) Yli 14,8 milj. kontaktia (25 mediaa) Lopulta kaikki Suomen päämediat uutisoivat kampanjan TV:ssä mm. YLE:n aamu-tv ja Nelosen uutiset; sanomalehdissä mm. Helsingin Sanomat, Ilta- Sanomat, Iltalehti ja Huvustadtsbladet, ja radiossa mm. Radio Nova, Radio Helsinki ja Radio Helsinki. b. Tavoite: Saada ihmiskauppa ja sen tunnusmerkit esiin suomalaisessa mediassa ja keskustelussa (mittareina mediaosumat ja mainonnan huomioarvo), sekä lisätä kiinnostusta IOM:ää ja Vähemmistövaltuutetun toimistoa kohtaan (mittareina haastettelupyynnöt ja verkkosivukävijät). Artikkeli valetyöpaikkailmoituksista Markkinointi & Mainonta -lehdessä

4 Artikkelit: Yli 25 juttua Radio: Yli 10 juttua TV: 5 juttua Yli 40 median reagoinnin lisäksi kampanja aiheutti runsaasti keskustelua eri keskustelufoorumeilla. Kampanjan myötä kiinnostus lisääntyi myös IOM:ää ja Vähemmistövaltuutetun toimistoa kohtaan, ja heidän verkkosivujen kävijämäärä nousi alle kymmenestä kävijästä yli 900 kävijään per päivä kampanjan aikana ja järjestöt saivat sivuston kautta runsaasti palautetta ja kyselyjä. Kampanja herätti kiinnostusta jopa siinä määrin, että yhteen valetyöpaikkailmoitukseen vastasi kolme työnhakijaa. Heidän onnekseen kyse ei ollut oikeasta työpaikkailmoituksesta. Vähemmistövaltuuten toimiston edustaja Radio Novan haastattelussa Automaattinen vastausmaili ihmisille, jotka hakivat valetyöpaikkailmoituksen tehtäviä. Verkkosivun kävijämäärät ihmiskauppa.fi Kampanjan aikana parhaimmillaan yli 900 kävijää päivässä. Normaalisti noin 30 tai 40 kävijää päivässä. KÄVIJÄT Kampanja alkoi Syyskuu Lokakuu AIKA

5 c. Tavoite: Vaikuttaa konkreettisesti ihmiskaupan tunnistettavuuteen Suomessa niin median kuin viranomaistenkin toimesta (mittareina kampanjan jälkeinen mediahuomio ja viranomaisten toiminta). Tulos: Vaikuttamistyö median ja viranomaisten parissa on hidasta, joten konkreettisten tulosten näkymisen oletettiin kestävän pitkään. Mutta heti kampanjan jälkeisenä kuukautena marraskuussa poliisi nelinkertaisti ihmiskauppatutkintojensa määrän ja vahvisti, ettei kyseessä ollut rikosten lisääntyminen vaan poliisin oma aktivoituminen. Rikostutkinnat, ihmiskauppa Helsingin Sanomien artikkeli lisääntyneistä ihmiskauppatutkinnoista joulukuussa Noin kuukausi kampanjan jälkeen annettiin Suomen ankarin ihmiskauppatuomio tapauksesta, joka oli yhden kampanjan työpaikkailmoituksen taustalla Keskiarvo kuukaudessa, tammi lokakuu 2011 Kampanjan jälkeinen kuukausi, marraskuu 2011 Välillä tammi-lokakuu kirjattiin 17 ihmiskaupparikosta. Pelkästään kampanjan jälkeisessä marraskuussa aloitettiin 8 ihmiskauppatutkintaa. Myös media aktivoitui. Eduskunnan Vähemmistövaltuutetun mukaan tapaukset, jotka aiemmin olisi uutisoitu parituksen tai työsuojelurikoksen näkökulmasta, uutisoitiin ja tutkittiin nyt ihmiskauppana (ks. kampanjan jälkeiset mediosumat liitteistä). -Poliisihallitus ja Työsuojeluviranomaiset valmistelevat parhaillaan valtakunnallista ohjeistoa ihmiskaupan tunnistamiseksi Suomessa (Lähde: Vähemmistövaltuutetun toimisto) Lisäksi muutama kampanjan jälkeinen tapahtuma on merkille pantava:

6 8. Kampanjan esimerkillisyys Kampanja onnistui väkevällä luovalla idealla ja taitavalla PR:llä saavuttamaan erittäin vaikeat tavoitteet: se vaikutti suuren median, viranomaisten ja suuren yleisön toimintaan sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Huomionarvoista kampanjassa on myös se, että mainonta pohjautui oikeisiin, Suomessa esiintyneisiin ihmiskauppatapauksiin.

7 MAINONTA Printti

8 MAINONTA Verkko

9 MAINONTA Ulkomainonta Katso video:

10 MAINONTA Radiomainos liitteenä sekä linkkinä: MUUTAMIA ESIMERKKEJÄ MEDIAOSUMISTA: ESIMERKKEJÄ KESKUSTELUFOORUMEILTA:

11 MUUTAMIA ESIMERKKEJÄ KAMPANJAN JÄLKEISISTÄ MEDIAOSUMISTA:

12 MUUTAMIA ESIMERKKEJÄ KAMPANJAN JÄLKEISISTÄ MEDIAOSUMISTA:

Mittaa, kohdenna ja optimoi näkyvyytesi verkossa. Janne Stude Tuotepäällikkö, Omakaupunki.fi Oma Yritys-tapahtuma 27.3.

Mittaa, kohdenna ja optimoi näkyvyytesi verkossa. Janne Stude Tuotepäällikkö, Omakaupunki.fi Oma Yritys-tapahtuma 27.3. Mittaa, kohdenna ja optimoi näkyvyytesi verkossa Janne Stude Tuotepäällikkö, Omakaupunki.fi Oma Yritys-tapahtuma 27.3.2012, Wanha Satama Ennen kuin aloitat mieti seuraavia: Kohderyhmä Tavoitteet Mitä on

Lisätiedot

Vinkkejä hankeviestintään

Vinkkejä hankeviestintään Vinkkejä hankeviestintään Viestintä vs. tiedottaminen Tiedon siirto ja vaihdanta kokonaisuutena Kanavina esim. nettisivut, intrat, uutiskirjeet, esitteet ja logot, kokoukset ja tilaisuudet, sosiaalinen

Lisätiedot

Vuoden 2013 pääkampanjat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Vuoden 2013 pääkampanjat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Vuoden 2013 pääkampanjat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Kevätloma autoilusta 8.4. 12.5.2013 Kampanjakuvaus HSL kampanjoi autoilijakohderyhmälle printissä, verkossa ja radiossa teemalla Ota kevätloma

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN AIKAKAUSMEDIA Mainonnasta meillä ja maailmalla

KANSAINVÄLINEN AIKAKAUSMEDIA Mainonnasta meillä ja maailmalla KANSAINVÄLINEN AIKAKAUSMEDIA Mainonnasta meillä ja maailmalla RESEARCH & ANALYSIS OF MEDIA (RAM) Yli 1 000 asiakasta TV, radio, online ja printtimediat Uniikki 70 miljoonaa haastattelua Puoli miljoonaa

Lisätiedot

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Miksi tiedottaa (median kautta)? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Vuorovaikutteisuutta videomainontaan. Teemu Suominen Nelonen Media

Vuorovaikutteisuutta videomainontaan. Teemu Suominen Nelonen Media Vuorovaikutteisuutta videomainontaan Teemu Suominen Nelonen Media Aiheet Tv-sisältöjen kulutus tänä päivänä Miksi interaktiivista videomainontaa Esimerkkejä toteutuksista Kokemuksia ja oppeja TV Päälähetys

Lisätiedot

Kuinka mittaan mediatiedotteen vaikuttavuuden? 24.9.2015 Sanelma Helkearo M-Brain

Kuinka mittaan mediatiedotteen vaikuttavuuden? 24.9.2015 Sanelma Helkearo M-Brain Kuinka mittaan mediatiedotteen vaikuttavuuden? 24.9.2015 Sanelma Helkearo M-Brain M-Brain on globaalisti toimiva tietopalvelu-, teknologia- ja konsultointiyritys Palvelumme ja ratkaisumme on räätälöity

Lisätiedot

Trendikäs rekrytointi-ilmoittelu Rekrytoija 2010 Oulu. Tiina Laisi-Puheloinen

Trendikäs rekrytointi-ilmoittelu Rekrytoija 2010 Oulu. Tiina Laisi-Puheloinen Trendikäs rekrytointi-ilmoittelu Rekrytoija 2010 Oulu Tiina Laisi-Puheloinen Muutama sana Oikotiestä Oikotie.fi:n tavoitteena on olla suomalaisten tärkein asunto-, auto- ja työelämän palvelu. Tavoitamme

Lisätiedot

Tiedotuspalvelu.fi on Provisual Oy:n omistama viestintään, markkinointiin ja sosiaaliseen mediaan keskittyvä palvelu.

Tiedotuspalvelu.fi on Provisual Oy:n omistama viestintään, markkinointiin ja sosiaaliseen mediaan keskittyvä palvelu. Tiedotuspalvelu.fi on Provisual Oy:n omistama viestintään, markkinointiin ja sosiaaliseen mediaan keskittyvä palvelu. Tiedotuspalvelu.fi on toiminut yli viisi vuotta saavuttaen maineen luotettavana tiedonlähteenä.

Lisätiedot

Verorekkakiertue ja Pop up 2015 - veroilmoitus kuntoon helposti - Verohallinto

Verorekkakiertue ja Pop up 2015 - veroilmoitus kuntoon helposti - Verohallinto Verorekkakiertue ja Pop up 2015 - veroilmoitus kuntoon helposti - Verohallinto Tavoite: veroilmoitus vaivattomasti Lisätä sähköistä ilmoittamista ennakoivalla ohjauksella Poistaa asiakkailta käytön esteitä

Lisätiedot

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Kenelle, mitä, missä? Kenelle? Kenelle suuntaatte viestinne? Mitä? Määritelkää kolme tärkeintä asiaa, jotka haluatte

Lisätiedot

Miksi tiedottaa (median kautta)?

Miksi tiedottaa (median kautta)? Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Miksi tiedottaa (median kautta)? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Seurakuntavaalit Jälkimittaus - Äänestyskampanja

Seurakuntavaalit Jälkimittaus - Äänestyskampanja Seurakuntavaalit Jälkimittaus - Äänestyskampanja Virta Helsinki Peter.ohman@virtamedia.com virtamedia.com virtamediacommunity.blogspot.com twitter.com/virtamediacom Tutkimuksen perustiedot Tutkimuksen

Lisätiedot

Joonas Pihlajamaa Johtaja, Oikotie Työpaikat

Joonas Pihlajamaa Johtaja, Oikotie Työpaikat Rekrytointi muutoksessa Parhaat osaajat löytyvät yhdistämällä oikeat kanavat, houkutteleva tarina ja sujuva rekrytointiprosessi. Rekrytointi ja työnantajakuvan rakennus lähestyvät digitaalista markkinointia.

Lisätiedot

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Joulukuu 2008

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Joulukuu 2008 Julkisuusraportti Suomen Kiinteistöliitto Joulukuu 2008 Oy Cision Finland Ab Pursimiehenkatu 29-31 A 00150 Helsinki tel: +358 (0)20 786 0400 fax: +358 (0)20 786 0333 email: info.fi@cision.com www.cision.com

Lisätiedot

Kuinka mittaan lehdistötiedotteen vaikuttavuuden?

Kuinka mittaan lehdistötiedotteen vaikuttavuuden? Kuinka mittaan lehdistötiedotteen vaikuttavuuden? 11.2.2015 Sanelma Helkearo M-Brain 1 M-Brain Mitä me teemme? M-Brain on globaalisti toimiva tietopalveluyritys, jolla on toimistot seitsemässä maassa.

Lisätiedot

Mainosvuosi 2013. Mainosvuosi 2013

Mainosvuosi 2013. Mainosvuosi 2013 Mainonnan kokonaiskehitys Mediamainonnan määrä ja kehitys 2002-2013 Milj. Euroa Muutos-% 1600 1400 1200 1000 2,5 6,5 3,3 3,7 6,4 1,7 4,8 3,7-2,9 10 5 0 800 600 400 200 0-15,8 1079 1150 1189 1236 1315 1500

Lisätiedot

Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO

Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki 15.9.2016 Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Miksi tiedottaa? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Harri-Pekka Kaukonen Toimitusjohtaja, Sanoma 8.4.2015

Harri-Pekka Kaukonen Toimitusjohtaja, Sanoma 8.4.2015 Harri-Pekka Kaukonen Toimitusjohtaja, Sanoma 8.4.2015 Markkinaympäristö Kuluttajan käyttäytyminen 3 Mainosmarkkina 2014 Hollanti +4 % Suomi -2 % 4 Sanoman kehitys 2014 EUR Liikevaihto Liikevoitto ilman

Lisätiedot

Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies

Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies Sanomalehti onnistuu, jos sen levikkialueen urheilu- ja liikuntaväki pitää paikallista urheilujulkisuutta tärkeänä ja haluaa osallistua sen tuottamiseen ja ylläpitää

Lisätiedot

KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia.

KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia. KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia. OSALLISTUJATIEDOT Kilpailutyön nimi* Mainostoimisto* Mainostava yritys / yhteisö* Mediatoimisto* Muut KILPAILULUOKKA* Vuoden paras lanseeraus

Lisätiedot

Tarja Nordman 2013. HUS Savuton sairaala -viestintäsuunnitelma

Tarja Nordman 2013. HUS Savuton sairaala -viestintäsuunnitelma HUS Savuton sairaala -viestintäsuunnitelma. Viestintä Ohjausryhmän tiedottaja Tarja Nordman toimii viestinnän suunnittelun koordinaattorina toimii Savuton sairaala viestintätiimin puheenjohtajana tuottaa

Lisätiedot

HÄME KUIN SADUISSA IKÄÄN. Viiden tähden kampanja Mediakortti 2012

HÄME KUIN SADUISSA IKÄÄN. Viiden tähden kampanja Mediakortti 2012 HÄME KUIN SADUISSA IKÄÄN Viiden tähden kampanja Mediakortti 2012 YHDESSÄ OLEMME HÄME Häme on alueellisen yhteismarkkinoinnin edelläkävijä. Yli kymmenvuotiaan historiamme aikana olemme yhdessä useiden eri

Lisätiedot

Mainosvuosi 2015. Mainosvuosi 2015 TNS

Mainosvuosi 2015. Mainosvuosi 2015 TNS Mainosvuosi 2015 Ad spend trends Kantar Media #Mainosvuosi Kantar Media international ad spend trends Mediamainonnan kehitys on ollut vaatimatonta myös kansainvälisesti viime vuonna. Etelä- ja Itä Euroopassa

Lisätiedot

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Tammikuu 2009

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Tammikuu 2009 Julkisuusraportti Suomen Kiinteistöliitto Tammikuu 2009 Oy Cision Finland Ab Pursimiehenkatu 29-31 A 00150 Helsinki tel: +358 (0)20 786 0400 fax: +358 (0)20 786 0333 email: info.fi@cision.com www.cision.com

Lisätiedot

Inspiraatiota hankeviestintään! Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO

Inspiraatiota hankeviestintään! Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Inspiraatiota hankeviestintään! Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Sopimukselliset velvoitteet velvoite tiedottaa hankkeesta ja sen saamasta rahoituksesta tarkoituksenmukaisesti, avoimesti ja

Lisätiedot

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille Koulumaailman tehtäväpaketti alakoululaisille TEHTÄVÄ 1 Miltä sanomalehti tuntuu? Tuleeko kotiisi sanomalehti? Mihin se laitetaan lukemisen jälkeen? 1 Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2 Miltä

Lisätiedot

MAINOSTAJIEN LIITTO KAMPANJAKUVAUS

MAINOSTAJIEN LIITTO KAMPANJAKUVAUS 1/9 KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) TÄRKEÄÄ 1. Tallenna lomake ensin omalle koneellesi. 2. Täytä tallentamasi lomake. 3. Tallenna ja palauta. Täytä kampanjakuvaus huolella! Kampanjakuvaus on tuomareiden tärkein

Lisätiedot

Mainosvuosi 2014. Mainosvuosi 2014 TNS

Mainosvuosi 2014. Mainosvuosi 2014 TNS Mainosvuosi 2014 Mainonnan kokonaiskehitys Mediamainonnan määrä ja kehitys Milj. 1600 1400 1200 1000 800 600 400 200 0 Muutos-% 6,5 6,4 10 3,3 3,7 4,8 3,7 1,7 5-2,9-2,6 0-8,1-5 -10-15,8-15 1150 1189 1236

Lisätiedot

Sosiaalinen media rekrytoinneissa näkemyksiä maailmalta. Johanna Uusitalo

Sosiaalinen media rekrytoinneissa näkemyksiä maailmalta. Johanna Uusitalo Sosiaalinen media rekrytoinneissa näkemyksiä maailmalta Johanna Uusitalo xkcd.com Työnhaku Yhdysvalloissa Valtava markkina TOP 3 rekrytointikanavat (syyskuu 2010): careerbuilder.com (14 M uniikkia kävijää

Lisätiedot

Hyvinvointi-kampanja 2015 Väliraportti 2.3. 17.5.2015. Outi Karppanen Iida Marjosalmi

Hyvinvointi-kampanja 2015 Väliraportti 2.3. 17.5.2015. Outi Karppanen Iida Marjosalmi Hyvinvointi-kampanja 2015 Väliraportti 2.3. 17.5.2015 Outi Karppanen Iida Marjosalmi 1 Kampanjakooste Ajankohta 2.3.- 17.5.2015 Budjetti 70 000 EUR Kampanja-alue Moskova + Pietari Kohderyhmä 20-50 good

Lisätiedot

Lisää asiakkaita. - Näin ohjaat kävijävirtoja -

Lisää asiakkaita. - Näin ohjaat kävijävirtoja - Lisää asiakkaita - Näin ohjaat kävijävirtoja - Theodor Arhio Sisältöjohtaja, TBWA\Helsinki Pari sanaa dinosauruksista MUUTOS. (on hyväksi jos sen hyödyntää) Tietokoneet Sisällön organisointi Uutiset

Lisätiedot

Vinkkejä hankeviestintään. Sykettä-hanke Jenni Tiainen

Vinkkejä hankeviestintään. Sykettä-hanke Jenni Tiainen Vinkkejä hankeviestintään Sykettä-hanke Jenni Tiainen Sivu 1 8.3.2016 Tiedottaminen Hankerahoituksen pelisääntöihin kuuluu, että hankkeista tiedotetaan avoimesti. Hankkeet ovat julkisia sen jälkeen, kun

Lisätiedot

Monikanavainen markkinointi ja kuluttajien kanavapreferenssit 2014

Monikanavainen markkinointi ja kuluttajien kanavapreferenssit 2014 Monikanavainen markkinointi ja kuluttajien kanavapreferenssit 2014 Kaupan liiton verkkokauppakoulutus Leena Poutanen 4.11.2014 Public Viestinnän sähköistyminen jatkuu 2 8.10.2013 Internal Itella Markkinointipalvelut/

Lisätiedot

Ad Impact Survey Aurinkomatkat hs.fi & is.fi

Ad Impact Survey Aurinkomatkat hs.fi & is.fi Ad Impact Survey Aurinkomatkat hs.fi & is.fi 13.11.-10.12.2017 Tutkimuksen toteutus Tutkimuksessa selvitettiin mainonnan tehoa sekä vaikutusta mainostettavaan tuotteeseen, palveluun tai brändiin. Tutkimus

Lisätiedot

Vaalit. Ehdokkaan kokonaisvaltainen kumppani.

Vaalit. Ehdokkaan kokonaisvaltainen kumppani. Vaalit Ehdokkaan kokonaisvaltainen kumppani. Kattavat palvelut ja mediakanavat yhdeltä luukulta LEHTI JA -JA DIGIMEDIAT Printtimediat Verkkopalvelut DIGIRATKAISUT Facebook-mainonta Google-mainonta Kohdentaminen

Lisätiedot

Tutkimuksen toteutus. - Haastattelut maaliskuun puolivälissä Tutkimuksen toteutti Sanomalehtien Liiton toimeksiannosta TNS Gallup Oy Media.

Tutkimuksen toteutus. - Haastattelut maaliskuun puolivälissä Tutkimuksen toteutti Sanomalehtien Liiton toimeksiannosta TNS Gallup Oy Media. Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoite - Kuluttajien mielikuvat eri mediaryhmistä - Mukana 5 mediaryhmää - Kuluttajat arvioivat mediaryhmiä 44 ominaisuuden avulla Kohderyhmä ja tutkimusmenetelmä - Kohderyhmänä

Lisätiedot

SMTL Markkinatutkimuspäivä Muuttuva markkinatutkimus

SMTL Markkinatutkimuspäivä Muuttuva markkinatutkimus SMTL Markkinatutkimuspäivä Muuttuva markkinatutkimus Keinovalikoima lisääntyy - miten rakentaa mahdollisimman optimaalinen kokonaisuus yrityksen consumer insight tarpeisiin 23.4.2015 Hanna Hiekkamies Sisältö

Lisätiedot

Taidepyöriä lainattiin työpaikoille 1.5. 31.10.2012. Työpyöräile!

Taidepyöriä lainattiin työpaikoille 1.5. 31.10.2012. Työpyöräile! Taidepyöriä lainattiin työpaikoille 1.5. 31.10.2012 Työpyöräile! Kuinka työasiamatkapyöräily voi sosiaalisen median avulla voi nousta aivan uudelle tasolle. Työpyöräile!-kampanja Varsinaissuomalaisille

Lisätiedot

Helsingin Sanomat. Työpaikkamedia, jota luetaan ja arvostetaan

Helsingin Sanomat. Työpaikkamedia, jota luetaan ja arvostetaan Helsingin Sanomat Työpaikkamedia, jota luetaan ja arvostetaan Pohjoismaiden suurin painettu sanomalehti tavoittaa päivittäin 742 000 ja viikoittain yli miljoona lukijaa. Laatujournalismin edelläkävijä,

Lisätiedot

suunnattua joukkoviestintää. Tunnistettavan lähettäjän tarkoituksena on yleisön suostuttelu tai yleisöön vaikuttaminen.

suunnattua joukkoviestintää. Tunnistettavan lähettäjän tarkoituksena on yleisön suostuttelu tai yleisöön vaikuttaminen. MAINONTA MED1 MITÄ MAINONTA ON?! Perinteisiä määritelmiä:! Mainonta on maksettua useille vastaanottajille suunnattua joukkoviestintää. Tunnistettavan lähettäjän tarkoituksena on yleisön suostuttelu tai

Lisätiedot

MITÄ ULKOMAINONTA MAKSAA? Ja mitä sillä rahalla oikeasti saa?

MITÄ ULKOMAINONTA MAKSAA? Ja mitä sillä rahalla oikeasti saa? MITÄ ULKOMAINONTA MAKSAA? Ja mitä sillä rahalla oikeasti saa? Alkusanat Moni luulee, että ulkomainonta on todella kallis media ja kampanjat maksavat maltaita. Ulkomainonnan muotoja on toki monia erilaisia

Lisätiedot

Kyselyn yhteenveto Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja 20.3.2012

Kyselyn yhteenveto Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja 20.3.2012 Kyselyn yhteenveto Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja 20.3.2012 Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja Tammikuussa 2012 toteutettiin valtakunnallinen Yritys- Suomi lanseerauskampanja. Mikkelin

Lisätiedot

ERKKI HUJANEN MITEN MEDIA TOIMII? Popup Media/Technopolis Oulu 25.8.2015 Erkki Hujanen Kaleva

ERKKI HUJANEN MITEN MEDIA TOIMII? Popup Media/Technopolis Oulu 25.8.2015 Erkki Hujanen Kaleva MITEN MEDIA TOIMII? Popup Media/Technopolis Oulu 25.8.2015 Erkki Hujanen Kaleva KALEVA Suurin media-alan konserni Pohjois-Suomessa tarjoaa asiakkailleen tuoreita uutisia, kiinnostavia juttuja ja hyödyllisiä

Lisätiedot

Pohjoismaat digitaalisessa uutismaisemassa

Pohjoismaat digitaalisessa uutismaisemassa Pohjoismaat digitaalisessa uutismaisemassa UUTISMEDIA VERKOSSA 2016 REUTERS INSTITUTE DIGITAL NEWS REPORT 2016 Esa Reunanen 1.9.2016 SISÄLTÖ Tausta ja metodologia Uutislähteet, laitteet ja luottamus uutisiin

Lisätiedot

Uusien kanavien haasteet ja mahdollisuudet mediaviestinnässä. Kasper Stenbäck Johtaja, verkko ja teknologiat Cocomms Oy 30.5.2012

Uusien kanavien haasteet ja mahdollisuudet mediaviestinnässä. Kasper Stenbäck Johtaja, verkko ja teknologiat Cocomms Oy 30.5.2012 Uusien kanavien haasteet ja mahdollisuudet mediaviestinnässä Kasper Stenbäck Johtaja, verkko ja teknologiat Cocomms Oy 30.5.2012 Cocomms lyhyesti Vahvuuksiamme ovat yritys-, talous-, terveys- ja lääke-

Lisätiedot

Löydä oikeat osaajat. ja vahvista työnantajamielikuvaa

Löydä oikeat osaajat. ja vahvista työnantajamielikuvaa Löydä oikeat osaajat ja vahvista työnantajamielikuvaa Täytämme tyhjän paikan. in kautta tavoitat työnhakijat kattavasti ympäri Suomea, nopeasti ja kustannustehokkaasti. Työpaikkailmoitukset Perushaku....

Lisätiedot

Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Pohjanmaan TE-toimiston nuorisotakuu-projekti. Projektipäällikkö Matti Koivisto

Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Pohjanmaan TE-toimiston nuorisotakuu-projekti. Projektipäällikkö Matti Koivisto Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Pohjanmaan TE-toimiston nuorisotakuu-projekti Projektipäällikkö Matti Koivisto Taustaa Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Pohjanmaan TE-toimiston yhteisprojekti Toiminta alue sama

Lisätiedot

HELSINKI HOOKUP PROFESSIONAL SKATEBOARD CONTEST

HELSINKI HOOKUP PROFESSIONAL SKATEBOARD CONTEST HELSINKI X FINLAND MEDIAKIT 2013 9.8. 11.8.2013 HELSINKI HOOKUP PROFESSIONAL SKATEBOARD CONTEST PROSKATE X SKATE-SM MEDIAKIT 2013 HELSINKI HOOKUP 9. 11. ELOKUUTA 2013 Skeittaus on elämäntyyli joka vaatii

Lisätiedot

akonttinen.fi

akonttinen.fi Tämä suunnitelma auttaa sinua kulkemaan kohti omaa blogiunelmaasi. Pidä tätä suunnitelmaa työpöydällä ja täydennä matkan varrella. Muista raivata aikaa ja tilaa blogille ja unelmille. Luovu vanhasta saadaksesi

Lisätiedot

Tuettujen hankkeiden koulutus 7.7.2015 Ilmari Nokkonen

Tuettujen hankkeiden koulutus 7.7.2015 Ilmari Nokkonen Hei me tiedotetaan! Vinkkejä hankeviestintään Tuettujen hankkeiden koulutus 7.7.2015 Ilmari Nokkonen Sisältö Miksi viestintä on tärkeää? Viestintäsuunnitelma Mediatiedote Sosiaalisen median hyödyntäminen

Lisätiedot

MYYDÄÄN Sisustamisesta Rakentamisesta ja remontoinnista Pihasta ja puutarhanhoidosta KIINNOSTUNEITA. Asumisen mediat 2014

MYYDÄÄN Sisustamisesta Rakentamisesta ja remontoinnista Pihasta ja puutarhanhoidosta KIINNOSTUNEITA. Asumisen mediat 2014 MYYDÄÄN Sisustamisesta Rakentamisesta ja remontoinnista Pihasta ja puutarhanhoidosta KIINNOSTUNEITA Asumisen mediat 2014 MONIA MAHDOLLISUUKSIA YHDEN KATON ALTA Otavamedian avulla tavoitat sisustamisesta,

Lisätiedot

Sanoma Reach CPM Fact Sheets

Sanoma Reach CPM Fact Sheets Sanoma Reach CPM Fact Sheets Sanoma Reach CPM Jatkuva näkyvyys Sanoman verkostossa mainoshuutokaupassa Kustannustehokas ratkaisu jatkuvaan brändin rakentamiseen Mainonta näkyy Sanoman laatumedioista koostuvassa

Lisätiedot

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Heinäkuu 2009

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Heinäkuu 2009 Julkisuusraportti Suomen Kiinteistöliitto Heinäkuu 2009 Oy Cision Finland Ab Pursimiehenkatu 29-31 A 00150 Helsinki tel: +358 (0)20 786 0400 fax: +358 (0)20 786 0333 email: info.fi@cision.com www.cision.com

Lisätiedot

Alma Media Oyj:n yhtiökokous. Kai Telanne, toimitusjohtaja

Alma Media Oyj:n yhtiökokous. Kai Telanne, toimitusjohtaja Alma Media Oyj:n yhtiökokous Kai Telanne, toimitusjohtaja 1 Esityksen sisältö Uutisvuosi 2009 Toimintaympäristö 2009 Alma Media vaikeassa markkinatilanteessa Tulos 2009 Alma Media tänään Strategia tulevaan

Lisätiedot

Seuratoiminnan viestintäkampanja Lajiliitot, Tähtiseurat 3-4/ 2019

Seuratoiminnan viestintäkampanja Lajiliitot, Tähtiseurat 3-4/ 2019 Seuratoiminnan viestintäkampanja 2019- Lajiliitot, Tähtiseurat 3-4/ 2019 Seuratoiminnan viestintäkampanja Olympiakomitea, lajiliitot, aluejärjestöt ja urheiluseurat haluavat yhdessä liputtaa urheiluseuratoimintaa!

Lisätiedot

1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto. Sisällys

1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto. Sisällys 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto Sisällys 1 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto Yleistä tutkimuksesta 2 YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuksen tavoitteena

Lisätiedot

KUINKA SAAT ASIAKKAITA VERKKOPALVELUUN? Robert From, Industry Manager, Google Suomi

KUINKA SAAT ASIAKKAITA VERKKOPALVELUUN? Robert From, Industry Manager, Google Suomi KUINKA SAAT ASIAKKAITA VERKKOPALVELUUN? Robert From, Industry Manager, Google Suomi 2 3 MILLAISTA ON MARKKINOINTI- VIESTINTÄ DIGIMEDIOISSA? DIGIMEDIAN OMINAISUUKSIA KOHDENNETTAVUUS MITATTAVUUS LINKITETTÄVYYS

Lisätiedot

Tiedote: Herkkuammattikampanjalla huomiota ikäihmisten ravitsemukseen Maalis Maalis

Tiedote: Herkkuammattikampanjalla huomiota ikäihmisten ravitsemukseen Maalis Maalis Kuukausi Media Nimi Numero Aihe Otsikko Tammi Lehti Lautaselle, Heinon Tukun Nro 1-2 Artikkeli Imago kuntoon! asiakaslehti Lehti AmmattikeittiöOsaaja 1/2011 Kilpailutiedote Ideoi ikäihmiselle maistuva

Lisätiedot

Median tulevaisuus alan murroksessa. Metsäakatemia, Mikael Pentikäinen, 7.5.2013.

Median tulevaisuus alan murroksessa. Metsäakatemia, Mikael Pentikäinen, 7.5.2013. Median tulevaisuus alan murroksessa Metsäakatemia, Mikael Pentikäinen, 7.5.2013. Media on historiallisessa murroksessa Murros on teknologialähtöinen. Sen ilmentymä on internet ja uusi mobiiliteknologia.

Lisätiedot

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Lokakuu 2007

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Lokakuu 2007 Julkisuusraportti Suomen Kiinteistöliitto Lokakuu 2007 Oy Cision Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 email: info.fi@cision.com www.cision.com Sivu

Lisätiedot

Etelä-Suomen kuljetuskäytävän kilpailukyvyn kehittäminen

Etelä-Suomen kuljetuskäytävän kilpailukyvyn kehittäminen Etelä-Suomen kuljetuskäytävän kilpailukyvyn kehittäminen Access via Finland reittimarkkinointikampanjan tuloksia Teija Suoknuuti/NELI ELLO loppuseminaari 15.3.2012 Kotka 7.4.2010 Tausta ja tavoitteet Logistiikkasektori

Lisätiedot

Tehtävänä lappilaisen elämän tiedon välitys suomen kieltä puhumattomille

Tehtävänä lappilaisen elämän tiedon välitys suomen kieltä puhumattomille MEDIA- KORTTI Tehtävänä lappilaisen elämän tiedon välitys suomen kieltä puhumattomille Lähde mukaan viemään oma viestisi heille, jotka sitä etsivät ja tarvitsevat. Kauttamme tavoitat alueesta kiinnostuneet

Lisätiedot

Sanoma News Kesäedut 10.6.-11.8.2013

Sanoma News Kesäedut 10.6.-11.8.2013 Sanoma News Kesäedut 10.6.-11.8.2013 Ilta-Sanomat, Taloussanomat & ITviikko ILTA-SANOMIEN KESÄEDUT 10.6. -11.8.2013 4+1 Osta neljä, saat viidennen ilmoituksen veloituksetta. IS Sunnuntai, TV-lehti, Teemalehdet,

Lisätiedot

Toimiva verkkosivusto lehdelle. Riikka Räisänen Projektipäällikkö, Digitaalinen markkinointi riikka.raisanen@verkkoasema.fi Puhelin: +35840 194 8650

Toimiva verkkosivusto lehdelle. Riikka Räisänen Projektipäällikkö, Digitaalinen markkinointi riikka.raisanen@verkkoasema.fi Puhelin: +35840 194 8650 Toimiva verkkosivusto lehdelle Riikka Räisänen Projektipäällikkö, Digitaalinen markkinointi riikka.raisanen@verkkoasema.fi Puhelin: +35840 194 8650 Miksi? Tavoitteet Mitä myyt? Mitä ja miten haluat asiakkaillesi

Lisätiedot

MAA- JA KOTITALOUSNAISET Juuret maalla

MAA- JA KOTITALOUSNAISET Juuret maalla MAA- JA KOTITALOUSNAISET Juuret maalla Muutama sana markkinnoinnista Markkinoinnissa tärkeimmät tehtävät: Määritä tavoiteltava myynti jokaiselle tuotteelle/ palvelulle kohderyhmittäin. Määritä mitä markkinoinnilta

Lisätiedot

OmniCom Media Group Finland Miten ohjelmallinen ostaminen muuttaa median ja mainonnan liiketoimintaa (Mainonnan ostajan näkökulmasta).

OmniCom Media Group Finland Miten ohjelmallinen ostaminen muuttaa median ja mainonnan liiketoimintaa (Mainonnan ostajan näkökulmasta). OmniCom Media Group Finland Miten ohjelmallinen ostaminen muuttaa median ja mainonnan liiketoimintaa (Mainonnan ostajan näkökulmasta). CEO, Teemu Neiglick. Keitä me olemme? 34 92 40 KESKI-IKÄ ~15 000 palaveria

Lisätiedot

Sosiaalinen media muuttaa maailman. Nyt! Heti! Nopeasti!

Sosiaalinen media muuttaa maailman. Nyt! Heti! Nopeasti! Sosiaalinen media muuttaa maailman Nyt! Heti! Nopeasti! Sara-Maria Forsberg Syyskuu 2014: 2 elokuvaa ja kansainvälinen levytys-sopimus Maaliskuu 2014: Kassaneiti Sosiaalinen Media YouTube Tuotetaan sisältöä

Lisätiedot

Verkkomainonnan mahdollisuudet. Kaupan liiton verkkokauppakoulutus 16.11.2011

Verkkomainonnan mahdollisuudet. Kaupan liiton verkkokauppakoulutus 16.11.2011 Verkkomainonnan mahdollisuudet Kaupan liiton verkkokauppakoulutus 16.11.2011 Elina Teräsvirta KTM, 31v. Tuotepäällikkö Sanoma Digital Finlandissa 2010- Displaymainonnan kehittäminen Oikotie Asunnot Oikotie

Lisätiedot

Vaalit. Ehdokkaan kokonaisvaltainen kumppani.

Vaalit. Ehdokkaan kokonaisvaltainen kumppani. Vaalit Ehdokkaan kokonaisvaltainen kumppani. Kattavat palvelut ja mediakanavat yhdeltä luukulta LEHTI JA -JA DIGIMEDIAT Printtimediat Verkkopalvelut DIGIRATKAISUT Facebook-mainonta Google-mainonta Kohdentaminen

Lisätiedot

Kansainvälisten myyntiliidien määrä nousuun LinkedIn-markkinoinnilla CASE AAC Global

Kansainvälisten myyntiliidien määrä nousuun LinkedIn-markkinoinnilla CASE AAC Global Kansainvälisten myyntiliidien määrä nousuun LinkedIn-markkinoinnilla CASE AAC Global Toimiala: Kansainvälinen viestintä, sen koulutus ja konsultointi Yritys: AAC Global Lähdimme testaamaan LinkedIn-markkinoinnin

Lisätiedot

ESLUn viestinnän seuraseminaari 21.9.2013 Viking Grace. Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies

ESLUn viestinnän seuraseminaari 21.9.2013 Viking Grace. Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies ESLUn viestinnän seuraseminaari 21.9.2013 Viking Grace Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies Sanomalehti onnistuu, jos sen levikkialueen urheilu- ja liikuntaväki pitää paikallista urheilujulkisuutta

Lisätiedot

Tiedekirjojen markkinointi sosiaalisessa mediassa. Ajankohtaista julkaisemisessa 6.3.2015 Mandi Vermilä

Tiedekirjojen markkinointi sosiaalisessa mediassa. Ajankohtaista julkaisemisessa 6.3.2015 Mandi Vermilä Tiedekirjojen markkinointi sosiaalisessa mediassa Ajankohtaista julkaisemisessa 6.3.2015 Mitä sosiaaliset mediat ovat? Miksi sosiaalisia medioita käytetään markkinointikanavina? Koska sosiaalisen median

Lisätiedot

Podcast, podcast. Tutkimus podcastien kuuntelusta

Podcast, podcast. Tutkimus podcastien kuuntelusta Podcast, podcast Tutkimus podcastien kuuntelusta Podcast, podcast RadioMedia selvitti syksyllä 2018 podcastien kuuntelua. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka paljon podcasteja kuunnellaan, ketkä

Lisätiedot

MEDIAKORTTI Kesän. Juhlat. Palvelut & Ratkaisut Natiivimainonta

MEDIAKORTTI Kesän. Juhlat. Palvelut & Ratkaisut Natiivimainonta MEDIAKORTTI 2017 Kesän Juhlat Palvelut & Ratkaisut Natiivimainonta Tavoita omakoti- ja pientaloasukkaat pääkaupunkiseudulla Kesän Juhlat -julkaisu jaetaan pääkaupunkiseudulla omakoti- ja pientaloasuijille

Lisätiedot

YLIOPISTO-LEHDEN IDEA

YLIOPISTO-LEHDEN IDEA YLIOPISTO-LEHDEN IDEA Tiedeviestinnän instituutiot ja käytännöt luentosarja Päätoimittaja Marja Pemberton 18.2.2014 Viestintä ja yhteiskuntasuhteet Kommunikation och samhällsrelationer University University

Lisätiedot

Sosiaalinen media markkinointivälineenä

Sosiaalinen media markkinointivälineenä Sosiaalinen media markkinointivälineenä Sosiaalinen media on hyvä apuväline brändin kannatuksen kasvattamiseksi ja tietoisuuden levittämiseksi. B2B-yrityksessä, jossa sosiaalista mediaa edelleen vain ihmetellään

Lisätiedot

TUO ORGANISAATIOSI KAIKKI TOIMINNOT VIDEOAIKAKAUDELLE

TUO ORGANISAATIOSI KAIKKI TOIMINNOT VIDEOAIKAKAUDELLE LAAJAT KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET 1 KOULUTUS Sisäiseen ja ulkoiseen TUO ORGANISAATIOSI KAIKKI TOIMINNOT VIDEOAIKAKAUDELLE 2 3 4 5 MARKKINOINTI Markkinointi ja brändi tunnettavuuteen TAPAHTUMAT Julkistuksen ja

Lisätiedot

AIMO käyttötapauksia

AIMO käyttötapauksia AIMO käyttötapauksia Dialog - mforum Asiakaskontaktit ja asiointipalvelut Case: Ilkka - Ystävänpäivätilaus ILKAN YSTÄVÄNPÄIVÄKAMPANJA Sanomalehti Ilkka toteutti AIMOn Dialog-palvelun avulla näkyvästi ystävänpäivän

Lisätiedot

Edulliset vaalipaketit

Edulliset vaalipaketit Edulliset vaalipaketit Hyödyntämällä kampanjassasi Kalevan kaikkia medioita tavoitat äänestäjät kattavammin ja kampanjasi jää paremmin mieleen. Valitse valmiista esimerkkipaketeista tarpeisiisi ja budjettiisi

Lisätiedot

Mediamainonnan muutosmittari Marraskuu Mainonnan muutosmittari

Mediamainonnan muutosmittari Marraskuu Mainonnan muutosmittari Mediamainonnan muutosmittari Marraskuu 2015 Ajankohtaista Marraskuussa mainonnan määrä väheni 2,6 % vuoden 2014 marraskuuhun verrattuna. Radioille kuukausi oli erinomainen, kasvua peräti reilut 30 %. Kumulatiivisesti

Lisätiedot

Kaupan liitto 26.10.2011

Kaupan liitto 26.10.2011 Kaupan liitto 26.10.2011 MIKKO KNUUTTILA TOIMINUT DIGITAALISEN MARKKINOINNIN JA SÄHKÖISEN KAUPANKÄYNNIN KEHITYS- JA JOHTOTEHTÄVISSÄ YLI 10 VUOTTA VIIMEISIMPÄNÄ VASTANNUT DNA:N DIGIMARKKINOINNISTA JA 1.

Lisätiedot

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Joulukuu 2007

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Joulukuu 2007 Julkisuusraportti Suomen Kiinteistöliitto Joulukuu 2007 Oy Cision Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 email: info.fi@cision.com www.cision.com

Lisätiedot

Mediamainonnan muutosmittari Joulukuu Mainonnan muutosmittari

Mediamainonnan muutosmittari Joulukuu Mainonnan muutosmittari Mediamainonnan muutosmittari Joulukuu 2015 Ajankohtaista Joulukuussa mainonnan määrä kasvoi 0,6 % vuoden 2014 joulukuuhun verrattuna. Joulukuun positiivinen valonpilkahdus mediamainonnan totaalimäärässä

Lisätiedot

Urheiluseuran viestintä 18.2.2015

Urheiluseuran viestintä 18.2.2015 Urheiluseuran viestintä 18.2.2015 Sisältö Seuraviestintä (sisäinen viestintä) Mediaviestintä Kriisiviestintä Seuraviestintä sisäinen viestintä Seuraviestintä (sisäinen viestintä) Hyvä sisäinen viestintä

Lisätiedot

Maksullisen sisällöt tulevat katoavatko silmäparit, paraneeko laatu? Maksullisen sisällön vaikutus median yleisöön. Johanna Suhonen 26.2.

Maksullisen sisällöt tulevat katoavatko silmäparit, paraneeko laatu? Maksullisen sisällön vaikutus median yleisöön. Johanna Suhonen 26.2. Maksullisen sisällöt tulevat katoavatko silmäparit, paraneeko laatu? Maksullisen sisällön vaikutus median yleisöön Johanna Suhonen 26.2.2013 Sisältöasiakkuudet palaavat Printtilevikkien lasku on saanut

Lisätiedot

Mainonnan eettinen neuvosto. Antaa lausuntoja mainosten hyvän tavan mukaisuudesta.

Mainonnan eettinen neuvosto. Antaa lausuntoja mainosten hyvän tavan mukaisuudesta. Mainonnan eettinen neuvosto Antaa lausuntoja mainosten hyvän tavan mukaisuudesta. Mainontaan voi vaikuttaa Yritykset mainostavat lisätäkseen tuotteidensa ja palveluidensa menekkiä. Ne pyrkivät noudattamaan

Lisätiedot

Klikit Myynniksi. Raahe Jaakko Suojanen

Klikit Myynniksi. Raahe Jaakko Suojanen Klikit Myynniksi Raahe 31.10.2016 Jaakko Suojanen Sisältö Verkossa myyminen Tehokas verkkosivu Liikennemäärän kehittäminen Hakukoneoptimointi Google Adwords Facebook Konversion kehittäminen Jaakko Suojanen

Lisätiedot

PANKKIEN YHTEINEN VIESTINTÄ SUORAVELOITUS- MIGRAATIOSSA. Kristiina Siikala 19.9.2012

PANKKIEN YHTEINEN VIESTINTÄ SUORAVELOITUS- MIGRAATIOSSA. Kristiina Siikala 19.9.2012 PANKKIEN YHTEINEN VIESTINTÄ SUORAVELOITUS- MIGRAATIOSSA Kristiina Siikala 19.9.2012 1 VIESTINNÄN VAIHEET VUONNA 2012 Faktat Viestinnän strategiset linjaukset: mitä, kenelle, miten ja milloin? Fkl.fi verkkopalvelun

Lisätiedot

Mediamainonnan muutosmittari Syyskuu 2013

Mediamainonnan muutosmittari Syyskuu 2013 Mediamainonnan muutosmittari Syyskuu 2013 Ajankohtaista Syyskuussa mainonnan määrä laski 4,8 % viime vuoteen verrattuna ja kumulatiivinen muutos oli 9,2 %. Sähköisissä mediossa kehitys oli syyskuussa positiivista

Lisätiedot

Sosiaalinen media ja siellä markkinointi. Valtteri Lindholm / Varusteleka

Sosiaalinen media ja siellä markkinointi. Valtteri Lindholm / Varusteleka Sosiaalinen media ja siellä markkinointi Valtteri Lindholm / Varusteleka Yritys voi somettaa ja mainostaa somessa. Ne eivät ole sama asia. Kuva: https://www.linkedin.com/pulse/suosituimmat-sosiaalisen-median-kanavat-suomessa-2017-ari-pekka-ojala

Lisätiedot

Työntekijöiden kestävästä liikkumisesta imagotekijä. Virpi Salmi

Työntekijöiden kestävästä liikkumisesta imagotekijä. Virpi Salmi Työntekijöiden kestävästä liikkumisesta imagotekijä Virpi Salmi 11.5.2017 AHJO COMMUNICATIONS Itsenäinen, 20 hengen viestintätoimisto omistaja Sari-Liia Tonttila Weber Shandwickin kumppani vuodesta 1992

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Agenda Kampanjan eteneminen ja tulokset kesän toimista Paikallisen markkinoinnin ja vies7nnän ak7voin7 Kampanja aikajana Tavoitteet, strateginen viesti, visuaalisuus, mediasuunnitelma

Lisätiedot

Natiivimainonta uutismedioissa: Suomen parhaat työkalut tuloksekkaan natiivimainonnan tekemiseen. Santtu Kottila & Sanna Valkeejärvi 3.6.

Natiivimainonta uutismedioissa: Suomen parhaat työkalut tuloksekkaan natiivimainonnan tekemiseen. Santtu Kottila & Sanna Valkeejärvi 3.6. Natiivimainonta uutismedioissa: Suomen parhaat työkalut tuloksekkaan natiivimainonnan tekemiseen Santtu Kottila & Sanna Valkeejärvi 3.6.2015 1 4 June 2015 Kaupallinen sisältöyhteistyö Natiivimainonta?

Lisätiedot

YLE Uutisarvostukset 2010. Erja Ruohomaa YLE Strateginen suunnittelu

YLE Uutisarvostukset 2010. Erja Ruohomaa YLE Strateginen suunnittelu Erja Ruohomaa YLE Tutkimuksen tavoitteet ja menetelmä Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia Ylen asemaa suomalaisena uutistoimijana: mikä on suomalaisten ykkösuutistoimija mediasta riippumatta ja mistä lähteistä

Lisätiedot

Oy Observer Finland Ab tel: fax: email:

Oy Observer Finland Ab tel: fax: email: Julkisuusraportti Oy Observer Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 email: info@observer.fi www.observer.fi Sivu 2(8) Suomen Kiinteistöliitto Marjukka

Lisätiedot

TIEDOTE 13.06.2013 MARKKINOINTIVIESTINNÄN MÄÄRÄ LASKI VIIME VUONNA 0,6 %

TIEDOTE 13.06.2013 MARKKINOINTIVIESTINNÄN MÄÄRÄ LASKI VIIME VUONNA 0,6 % TIEDOTE 13.06.2013 MARKKINOINTIVIESTINNÄN MÄÄRÄ LASKI VIIME VUONNA 0,6 % Markkinointiviestinnän määrä Suomessa vuonna 2012 oli 3 380 miljoonaa euroa. Investoinnit laskivat 0,6 prosenttia edelliseen vuoteen

Lisätiedot

AIKAKAUSLEHDET. KAUPPAA KAHDEN KESKEN.

AIKAKAUSLEHDET. KAUPPAA KAHDEN KESKEN. AIKAKAUSLEHDET. KAUPPAA KAHDEN KESKEN. Liitteet herättävät huomiota ja ostohimoa - tutkitusti. Sisällysluettelo 4 Case KoKo, Arabia 8 Case Nivea 10 Case Havator Group 14 Case Tikkurila Paints 20 Case Valio

Lisätiedot

KESÄ-KARUSELLI. Kesäkulkija kuluttaa KESÄ-KARUSELLILLA SAAT PIENELLÄ RAHALLA PALJON KONTAKTEJA: Kaikki tämä 800

KESÄ-KARUSELLI. Kesäkulkija kuluttaa KESÄ-KARUSELLILLA SAAT PIENELLÄ RAHALLA PALJON KONTAKTEJA: Kaikki tämä 800 KESÄ-KARUSELLI alueilla. Medioillamme saat pienellä rahalla paljon kontakteja! KESÄ-KARUSELLILLA SAAT PIENELLÄ RAHALLA PALJON KONTAKTEJA: 1/25 sivu (92 x 50 mm) molempiin lehtiin ESS.fi, itahame.fi karuselli

Lisätiedot