Kalasatama nousee s. 3

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kalasatama nousee s. 3"

Transkriptio

1 Ramirentin asiakaslehti Nro Kalasatama nousee s Anna Hyvönen aloittaa Ramirent Finlandin toimitusjohtajana 04 Turvapuisto jakaa työturvallisuuden parhaita käytäntöjä

2 2 Ramirentin asiakaslehti pääkirjoitus Koneiden vuokraajasta palveluorganisaatioksi Aloittaessani Ramirentin palveluksessa 16 vuotta sitten olivat sekä yhtiö että sen toimiala vasta alkutaipaleella. Kuluneiden vuosien aikana molemmat ovat muuttuneet huikeasti. Etenkin viimeisten kymmenen vuoden aikana on alan kehitys ollut todella nopeaa. Konevuokrausalan voimakkaan kehittymisen taustalta löytyy useita syitä. Vuokrattujen koneiden ja laitteiden käyttäminen rakennus- ja kunnostustöissä on lisääntynyt huomattavasti. Tästä hyvä esimerkki on talonrakennus luvun alkupuolella vuokrattujen koneiden osuus käytetyistä koneista oli runsaat 10 prosenttia, kun se nykyään on lähes 40 prosenttia. Lisäksi ala on teknistynyt merkittävästi, mikä asettaa omat haasteensa kone- ja laitekannan ja sen vaatiman erikoisosaamisen ylläpitämiselle ja kehittämiselle. Omien koneiden ja laitteiden ylläpito vaatii myös jatkuvasti merkittäviä investointeja. Tämän vuoksi yhä useammat organisaatiot ovat valinneet vaihtoehdoksi sekä kaluston että osaamisen vuokraamisen. Näin ne ovat voineet vapauttaa taloudellista pääomaansa ja keskittää henkilöstöresurssejaan omaan ydintoimintaansa. Konevuokrausala kehittyy edelleen nopeasti siitä huolimatta, että teollisen tuotannon väheneminen ja rakennusalan syklisyys luovat alalle joitakin uhkakuvia. Jo nyt ja etenkin tulevaisuudessa koneja laitevuokraukseen liittyvät palvelut lisääntyvät, mikä helpottaa entisestään asiakkaiden toimintaa. Yhä useammin kaluston vuokraamisen lisäksi asiakas saa käyttöönsä esimerkiksi suunnittelu-, asennus-, ylläpito- ja mittaamispalveluja, jotka asiantunteva henkilöstö toteuttaa. Koneiden vuokraamisen sijasta asiakas ostaa asianmukaisia ja turvallisia työskentelyolosuhteita. Asiakkaat hyötyvät siitä, että he saavat käyttöönsä tarpeen mukaan joko moniosaajia tai jonkin tietyn erikoisosaamisen hallitsevaa henkilöstöä. Ramirent on pysynyt erinomaisesti voimakkaan kehityksen tahdissa. Yhtiön vahvuutena on aina ollut sen kyky muuttua ja reagoida ajoissa alan muutoksiin. Se on aina halunnut kuunnella herkällä korvalla alan signaaleja ja asiakkaita osatakseen kehittää palvelujaan oikeaan suuntaan. Nykyään yhtiöllä on alan laajin tuote- ja palveluvalikoima, ja sen myynti- ja vuokrausverkosto on aidosti lähellä asiakasta. Myös tulevaisuudessa Ramirent haluaa olla luotettava ja aktiivisesti toimintaansa kehittävä yhtiö, jonka toiminnan kehittämisen keskiössä ovat yhtiön asiakkaat ja yhteistyökumppanit tarpeineen ja toiveineen. Omasta puolestani haluan lämpimästi kiittää kaikkia asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme siitä yhteistyöstä, jota me olemme menestyksekkäästi tehneet Ramirent-vuosieni aikana. Toivotan teille kaikille ja seuraajalleni onnea ja menestystä myös jatkossa! Kari Aulasmaa Ramirent Finland Oy:n toimitusjohtaja asti Kasvu kumpuaa arvosta asiakkaalle Anna Hyvönen näkee Ramirentin helposti lähestyttävänä palveluntarjoajana. Laadukkaat ja tehokkaat palvelut täyttävät asiakkaan toiveet ja mahdollistavat kasvun, sanoo Ramirent Finland Oy:n uusi toimitusjohtaja Anna Hyvönen. Menestys perustuu siihen, että palveluntarjoaja hallitsee asiakkaalle tuotetun lisäarvon. Teksti Mikko Taivainen / Kuva Pekka Kiirala Anna Hyvösen innostuneisuus on tarttuvaa, kun hän puhuu uudesta tehtävästään. Hän aloittaa Ramirent Finlandin toimitusjohtajana kesäkuun alussa. Konevuokrausala on puhdasta palveluliiketoimintaa. Uskon pääseväni soveltamaan urani aikana kertynyttä kokemusta ja osaamista. Ramirent Finlandin tulevaisuus näyttää Hyvösen silmissä hyvältä, sillä lähtökohdat ovat erinomaiset. Yhtiö on tullut vahvana läpi taloudellisen suhdanteen ja on hyvässä iskussa. Voimme löytää yhdessä asiakkaiden kanssa alueita, joissa voimme kehittyä entistä paremmaksi. Palveluiden pitää olla laadukkaita, tehokkaita ja asiakaslähtöisiä. Hyvönen haluaa kasvattaa tyytyväisistä asiakkaista lojaaleja asiakkaita, jotka käyttävät säännöllisesti luotettavan kumppanin palveluita. Suomessa on merkittävää potentiaalia konevuokrauksen kasvulle. Vuokrauspenetraatio on kehittynyt Suomessa vuosikymmenessä selvästi, mutta olemme edelleen lähes 50 prosenttia jäljessä Keski-Euroopan korkeimmasta tasosta. Menestys perustuu ihmisiin Hyvönen korostaa, että tarjontaa on hallittava asiakaslähtöisesti, jotta asiakas saa tarvitsemaansa lisäarvoa. Toimintaa kehitetään yhdessä asiakkaiden kanssa, ja siinä ihmiset ovat avainasemassa. Palveluliiketoiminta perustuu aina ihmisiin, se on paikallista ja ihmisläheistä. Meillä on yrityksessämme lähes 600 työntekijää huolehtimassa asiakkaista. Olemme yhtiönä niin hyviä kuin ihmiset, jotka tuottavat palveluita. Koko henkilökunnan pitää olla sitoutunut palveluiden tuottamaan lisäarvoon. Arvostan hyvää ryhmähenkeä, joka hyväksyy myös erilaisuuden. Hyvönen luottaa avoimuuteen ja rehellisyyteen johtamisen ja liiketoiminnan perustana. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että hyvistä ja parannuksia vaativista asioista puhutaan avoimesti niin asiakkaiden kuin oman henkilökunnan kanssa. Laatua ja turvallisuutta Hyvönen on uransa aikana oppinut, ettei palveluiden laatua saa vesittää tuottavuuden kustannuksella. Hänen mielestään laatu ja turvallisuus kulkevat luontevasti käsi kädessä niin konevuokrauksessa kuin telinetöissäkin. Luonnollisesti jokaisen yrityksen on huolehdittava kilpailukyvystään. Se onnistuu Hyvösen mukaan asiakasuskollisuutta ja palvelutarjontaa kehittämällä sekä sitoutumalla lisäarvon tuottamiseen. Tämä on palveluliiketoimintaa puhtaimmillaan. Se on juuri sitä, mitä minä haluan tehdä. Ihmisten kanssa on hienoa tehdä töitä. Hyvösellä on pitkä kokemus kansainvälisen palveluliiketoiminnan johtamisesta ja kehittämisestä. Vaikka hän tuntee palvelulogiikan hyvin, uusi toimiala tarjoaa aina mahdollisuuksia oppia uutta. Myös Ramirentin hyvä brändi ja työntekijöiden sitoutuminen tekivät vaikutuksen. Palveluhenkisyys ratkaisee Hyvönen pitää tärkeänä, että asiakas ymmärtää hankkimiensa palveluiden sisällön. Palveluiden selkeä määrittely ja tuotteistaminen luovat pohjan yhteistyölle ja ehkäisevät mahdollisia näkemyseroja. Nyt on hyvä ajankohta päästä mukaan kehittämään vuokrausratkaisuja ja tuomaan niitä asiakkaille. Jokainen tietää omasta kokemuksestaan, että mukavien ihmisten kanssa asioidaan mielellään. Palveluhenkisyyden merkitys on suuri, ja juuri se tekee palvelun tarjoajasta helposti lähestyttävän. Sain vanhemmiltani kipinän elinikäiseen oppimiseen. Arvostan osaavia ihmisiä, joilla on sisään rakennettuna halu oppia uutta. Tuusulassa asuva Hyvönen harrastaa vapaa-ajallaan ulkoilua. Loma-ajat kuluvat mökillä Kuhmossa, joka on hänen entinen kotipaikkansa. Sain kotoa mukaani repullisen maalaisjärkeä, ja se on toiminut joka puolella maailmaa. Tekemisen meininki on minulle tärkeää. l

3 Ramirentin asiakaslehti Mika Ollila tuli 30 vuotta sitten Askolasta kesätöihin Helsinkiin ja jäi tielleen. Kalasatama on pitkän vuokrausammattilaisuran mittavimpia ellei mittavin hanke. Kalasatama nousee vauhdilla Helsingin Kalasataman kaupunginosan rakentaminen on suurhanke, joka valmistuu 2030-luvulla. Tällä hetkellä tehdään lähinnä maanrakennustöitä, mutta Ramirentin vuokrauspiste palvelee jo työmaan tarpeita. Teksti Vesa Tompuri / Kuvat Matti Matikainen Ramirentin tutut työmaatilat uhmaavat huhtikuista takatalvea Helsingin Kalasataman rannassa. Pöydällä päivystävästä kännykästä kajahtaa Tango merellä, asiakkuuspäällikkö Mika Ollila vastaa heti. Toimitetaan, päättyy puolen minuutin puhelu, jonka aikana asiakas on täsmentänyt, tarvitseeko hän sata- vai kaksisataakiloisen, pyöreän vai neliskanttisen täryjyrän. Haastattelu jatkuu vuokraustyörytmin ehdoilla. Ramirentin Suutarilan kalustokeskus saa viiveettömiä viestejä tilauksista, joita Ollilan mukaan kertyy parikymmentä päivittäin jo tässä vaiheessa vuoteen 2014 jatkuvaa suurtyömaata. Nyt on painopiste maanrakennustöissä. Esimerkiksi uppopumppuja tarvitaan jatkuvasti ja pikatoimitusajalla. Meren läheisyys ja heikot maapohjat ovat yhdistelmä, joka tietää suuria pumppaustehon tarpeita, Ollila kertoo. Sadalla miljoonalla Kalasatamassa urakoivan Destian työmaalla kääritään jo hihoja loppukevään ja kesän isoon ponnistukseen. Uuden metrosillan valut alkavat huhtikuussa, ja heinäkuussa koko itäinen metroliikenne on keskeytyksissä yhdeksän radansiirtoon tarvittavan päivän ajan. Työnjohtaja Joonas Kilpisen huhtikuu sisältää esimerkiksi tunnelin louhintaa. Myös sen yhteydessä tarvitaan tehokkaita pumppuja. Miljardin euron työmaa Vuosaaren sataman siirron seurauksena startannut Kalasataman kaupunginosan rakentaminen on todellinen jättihanke. Rakentaminen päättyy vasta 2030-luvulla, ja silloin uudessa kaupunginosassa asuu noin ihmistä. Myös ihmisen työpaikan osoite löytyy tuolloin Kalasatamasta. Täysin uuden kaupunginosan rakentaminen aivan kantakaupungin kylkeen on niin harvinaista herkkua, että sen kehittämisestä, suunnittelusta ja rakentamisesta haluavat osallistua jokseenkin kaikki suurhankkeisiin rahkeita hankkineet ammattilaiset. Ja ai- ka moni saakin osallistua. Rakentajista alueella toimivat Destian lisäksi jo SRV, Haahtela-Rakennuttaminen, Sierak ja Uudenmaan Mestarirakentajat kaikki Ramirentin asiakkaita Kalasatamassa. On tärkeää olla läsnä ja mahdollisimman näkyvällä paikalla. Se on ensi askel hyvään ja täsmälliseen asiakaspalveluun. Kesään mennessä aloitamme jatkuvan päivystyksen alueella, ja vuokrattavia tuotteita tuodaan paikalle vielä enemmän kuin niitä tällä hetkellä on, Mika Ollila kuvailee. Nopeaa on palvelu jo nyt, kiitos pitkälle fiilatun sisäisen logistiikan ja kehittyneen tietotekniikan. Kaukana takana ovat ajat, jolloin myyntimies pahimmillaan joutui soittelemaan kaikki kollegat eri vuokrauspisteissä läpi kysyäkseen löytyykö sulta. Kalasatamankin tarpeita ajatellen Ramirentilta löytyvät kaikki tarvittavat tuotteet ja palvelut pumpuista ja nostimista muottitarvikkeisiin sähköistyksiin ja muihin työmaapalveluihin. Juuri nyt on poikkeuksellista kysyntää esimerkiksi tela-alustaisille henkilönostimille, joita alan miehet kutsuvat myös kuukulkijoiksi. Kuukulkija on oiva peli heikosti kantavassa maastossa, jossa työntekijän on ulotettava korkealle siltarakenteisiin tai louhittuun kallioseinämään. Kalasatamassa tällaisia tarpeita on pitkään, sillä parikymmentä metriä syvä monttu ammottaa työmaa-alueella aina vuoteen On tärkeää olla läsnä ja mahdollisimman näkyvällä paikalla. Sama tahti kesät talvet Kalasatamassa rakennetaan jo myös taloja. Aikanaan alueen keskus tulee koostumaan kahdeksasta kerroksisesta tornista, jotka sijoittuvat Itäväylän molemmin puolin. Uuteen kaupunginosaan on suunnitteilla myös kelluvia asuntoja ja Sörnäistenniemestä Korkeasaareen ja Mustikkamaalle johtava Isoisänsilta. Metroliikenne Kalasatamaan toimii jo nyt, ja raitiovaunut alkavat liikennöidä sinne 2020-luvulla. Sitä ennen talojen ja katujen rakentamisen kuhina jatkuu Joonas Kilpinen (oik.) on tottunut luottamaan, että Ramirentiltä löytyy. keskeytyksettömänä, monilla työmailla vähintään kahdessa vuorossa. Ramirentin Trailerinkujan vuokrauspiste tai Mika Ollilan sanoin satelliittipiste elää ja tulee elämään työmaiden muuttuvassa tahdissa. Muottitarvikkeita, nostimia ja nostolavoja tarvitaan runsaasti varmaan myöhemminkin. Kaikkiaan erilaisia tuotteita kysytään ja toimitetaan tämän kokoiselle työmaalle satoja, hän sanoo. Vuorokausirytmi on tasaisen hektinen. Puhelin alkaa piristä seitsemältä ja lakkaa puoli viideltä, harvoin enää myöhemmin, sillä ammattimiehet osaavat ennakoida palvelutarpeensa. Kiireisimpään työaikaan on silti toisinaan venyttävä jopa puolen tunnin toimitusaikoihin. Tällaisia tilanteita syntyi etenkin Kalasataman maanrakennustöiden alkuvaiheessa, kun meriveden pumppaustarve yllätti massiivisuudessaan niin työmaan kuin vuokrausalankin ammattilaiset. Kesään mennessä lisääntyy nostinten tarve huomattavasti. Silloin nopea toimitusaika saattaa vaatia enemmän järjestelyjä kuin nostinten kysynnän kannalta hiljaiseen talviaikaan. Sesonkivaihtelu on kuitenkin kokonaisuutta tarkasteltaessa pientä, sillä talven koittaessa alkaa luonnollisesti esimerkiksi työmaalämmittimen kysyntä käydä kuuma. Ennen sitä on edessä vielä monta aurinkoista rakennustyömaapäivää. Kesäkuun neljäntenä Mika Ollila kokoaa itsensä tavoin Metallica-yhtyeen musiikista innostuneita rakentajia vuokrauspisteelle kohotakseen henkilönostimilla korkeuksiin. Yli 40 metristä kelpaa katsella ja kuunnella Länsirannikon miesten meininkiä ja nauttia kesästä. l

4 4 Ramirentin asiakaslehti Turvapuisto edistää työturvallisuutta Rudus Oy:n Turvapuistossa käydään läpi rakentamiseen liittyviä vaaranpaikkoja ja jaetaan työturvallisuuden parhaita käytäntöjä. Tavoitteena on parantaa rakennusalan työturvallisuutta. Teksti: Mikko Taivainen / Kuvat: Pekka Kiirala Sami Metson (vas.) ja Kari Lohvan mielestä Turvapuisto on erinomainen keino edistää rakennusalan työturvallisuutta. Takatalven jäljiltä Turvapuisto on vielä lumen peitossa, mutta kohta myös ulkotiloissa sijaitsevilla rasteilla käy kuhina. Paikka on Espoon Ämmässuo. Kahden hehtaarin tontilla on yhteensä 60 rastia, joilta saa tietoa rakennusalan todellisista vahinkotapahtumista. Oppilaille kerrotaan eri onnettomuustilanteista ja siitä, miten ne olisivat vältettävissä. Turvapuisto on löytänyt hyvin kohderyhmänsä. Puiston toiminnasta vastaava Toni Luhtapuro arvioi, että viime vuonna kävijöitä oli noin viisi tuhatta. Vierailu alkaa koulutustiloissa minuutin alustuksella, ja sen jälkeen kierretään rasteilla 2 2,5 tuntia riippuen ryhmän keskusteluinnosta. Joskus huomaa asenteesta, että joku osallistuu turvatreeneihin käskystä. Usein tällaiset kaverit ovat parhaita keskustelijoita: he innostuvat kierroksella kertomaan omista kokemuksistaan. Rudus-konsernin työturvallisuuspäällikkö Kari Lohva muistelee omilta opiskeluajoiltaan, että ekskursioiden käytännölliset opetukset jäivät parhaiten mieleen. Juuri havainnollisuus lienee tärkeää syy siihen, miksi Turvapuisto kerää kävijöiltään positiivista palautetta. Ainoa laatuaan Euroopassa Lohva kertoo, että Ruduksessa on vuodesta 2006 lähtien satsattu systemaattisesti työturvallisuuden kehittämiseen. Tuolloin tapaturmataajuus oli 30 kappaletta miljoonaa työtuntia kohden. Viime vuonna luku oli 4,5 kappaletta, ja tänä vuonna määrä on tarkoitus pudottaa kolmeen. Koko rakennusalalla vastaava luku on 68 kappaletta. Meillä on vakaa käsitys, että tämä on Euroopan ainoa turvapuisto. Ideana on järjestää turvatreenejä omille ja yhteistyökumppanien työntekijöille. Rasteille on lavastettu erilaisia vaaran paikkoja, jotka jättävät syvemmän muistijäljen kuin kalvosulkeiset. Alun perin Turvapuisto suunniteltiin Ruduksen omien työntekijöiden koulutus- ja harjoittelupaikaksi. Kun avajaiset järjestettiin vuonna 2009, paikalle oli kutsuttu myös yhteistyökumppaneita. Ne innostuivat ideasta niin paljon, että halusivat mukaan. Yhteistyökumppanit ovat tervetulleita, sillä viime kädessä työturvallisuus on koko rakennusalan yhteinen asia. Turvapuistossa kaikki edistävät yhdessä työturvallisuutta, vaikka markkinoilla yritykset kilpailevat keskenään, korostaa Lohva. Kävijämäärät ovat koko ajan kasvamaan päin, mutta kiinnostuneita ei ole vielä tarvinnut käännyttää pois. Tyypillisesti aamupäivisin kiertää yksi ryhmä ja iltapäivällä toinen. Ryhmän optimikoko opetuksen näkökulmasta on noin 20 henkeä. Pääasiassa koulutettavat tulevat Turvapuiston piiriin kuuluvista yrityksistä tai alan oppilaitoksista. Lohva kertoo, että Turvapuistolla ei ole tarkoitus ansaita, vaan Ruduksen tavoitteena on parantaa koko rakennusalan turvallisuutta. Puistokonsepti tuo positiivista näkyvyyttä, mutta se ei ole päällimmäinen motiivi. Rakennuspöly hallintaan Ramirent Finlandin tuotepäällikkö Sami Metso kertoo, että yhtiö toimii yleiskonevuokraamona rakentamisen kaikilla osa-alueilla. Tällöin on luontevaa olla näkyvästi mukana myös Euroopan ensimmäisessä Turvapuistossa. Yhtiömme strategiassa on linjattu, että haluamme olla mukana edesauttamassa turvallista rakentamista. Turvapuisto on erinomainen mahdollisuus juuri tämän kaltaisen tavoitteen toteuttamiseen. NCC:n ja Ramirentin yhteistyössä suunnittelema koulutus- ja näyttelytila on toteutettu Ramirentin tilaratkaisuilla. Näyttelytilassa on kattavasti esillä pölyttömään rakentamiseen ja ergonomiaan liittyviä laitteita ja ratkaisuja. Aihe on ajankohtainen, sillä ergonomia ja käytettävyys ovat yhä tärkeämpiä tuottavuustekijöitä työympäristön ja -prosessien sekä töiden suunnittelussa. Pyrkimyksenä on ihmisen hyvinvoinnin edistäminen ja järjestelmän suorituskyvyn optimointi, Metso painottaa. Teknologian kehittyminen on muuttanut konevuokraajan roolia. Aikaisemmin asiakas haki vain laitteita mutta nykyisin hän etsii usein ratkaisua ongelmaansa. Esimerkiksi vastaavalla mestarilla ei ole aikaa paneutua kaikkeen mahdolliseen, joten konevuokraamon on osattava neuvoa ja opastaa laitemitoituksesta aina oikean työmenetelmän ja kaluston valintaan. Tietoisuus pölyn torjunnan merkityksestä on myös kasvanut. Rakennuttajat liittävät jo tarjousasiakirjoihin siihen liittyviä vaateita. Vaarallisten pölyhiukkaspartikkelien riskit on tiedostettu. Esimerkiksi kiven leikkaamisessa syntyvä kvartsipöly on nykyisin yksi mittavimmista rakennustyöläisiin kohdistuvista terveyshaitoista. Metso korostaa, että Ramirentin tahtotila on pienentää rakennusalan terveysriskejä. Tätä päämäärää Turvapuiston rasti palvelee erinomaisesti, sillä turvapuiston kävijät ovat rakennusalan nykyisiä tai tulevia ammattilaisia. He näkevät rastilla käytännössä, miten viimeisintä teknologiaa ja järjestelmiä hyödynnetään pölyn torjunnassa ergonomiaa unohtamatta. l

5 Verkkokoulutus varmistaa työturvallisuusosaamisen Telinerami on järjestänyt työturvallisuuskoulutusta verkossa vuoden alusta lähtien. Noin puolen tunnin mittaiseen työturvallisuuskurssiin sisältyy koulutusosio ja testi, jonka avulla varmistetaan, että yrityksen nimissä työkohteisiin menevillä asentajilla on tehtävien edellyttämä osaaminen. Teksti Jenni Kotilainen Verkkoympäristön etuja ovat muun muassa helppokäyttöisyys, nopeus ja tehokkuus. Telineramin toimitusjohtaja Mika Eskola kertoo että verkkokoulutus sopii erityisen hyvin yritykselle, jolla on työntekijöitä useissa eri kohteissa ympäri Suomea. Heitä kaikkia on kovin vaikea saada yhtä aikaa samaan paikkaan. Verkkokurssin voi suorittaa missä tahansa ja milloin tahansa. Tarvitaan vain toimiva Internet-yhteys, kertoo Eskola. Tietotekniikkaosaamista ei vaadita, sillä koulutus on tehty käyttöliittymältään mahdollisimman helpoksi. Myös ulkomaalaistaustaiset työntekijät on huomioitu, sillä kurssin voi suomen lisäksi suorittaa esimerkiksi englannin, viron, latvian tai puolan kielellä. Työturvallisuuteen suhtaudutaan Telineramissa vakavasti, eikä ilman kurssimerkintää työmaalle ole asiaa. Koulutuksen onkin käynyt yhteensä jo noin 400 Telineramin työntekijää ja alihankkijaa. Meillä on työtapaturmien suhteen nollatoleranssi. Tarvittavia taitoja ja tietoja ylläpitämällä pyrimme ehkäisemään ja vähentämään tapaturmia, sanoo Eskola. Kaikki hyötyvät Sähköisen palautelomakkeen ansiosta työntekijät voivat raportoida esimerkiksi erilaisista läheltä piti -tilanteista työmailla, jolloin niiden aiheuttajaan voidaan toivon mukaan puuttua jo ennalta käsin. Koulutus toimii myös laadun takeena ja automaattiseurannalla saatujen tilastojen avulla on helppo osoittaa asiakkaille, että työntekijät ovat käyneet kurssin. Vaikka verkkokoulutus on todettu toimivaksi opetustavaksi, ei perinteistä lähiopetusta ole unohdettu. Työturvallisuudesta huolehditaan edelleen järjestämällä erilaisia kursseja, asentajapäiviä ja muita tapahtumia. Verkkokurssin avulla opittua voidaan ylläpitää ja koulutus on helppo uusia muutaman vuoden välein. Hyvin hoidettu työturvallisuus maksaa itsensä takaisin. Se parantaa kilpailukykyä sekä työn laatua. Ja mikä tärkeintä, ihmiset voivat hyvin työmaalla, toteaa Eskola. Työturvallisuuteen panostaminen tuntuu kantavan hedelmää, sillä Telineramin työntekijöille ei ole tänä vuonna sattunut vielä yhtään työtapaturmaa. l Ekotalo nousee Lempäälään Lempäälään valmistuu ensimmäinen merikonteista ja kierrätyslasista rakennettu ekotalo, joka on jo rakennusvaiheessa herättänyt suurta mielenkiintoa. Ramirent on ollut hankkeessa mukana alkumetreistä lähtien. Teksti Marko Enberg Suomen Lasijalostus Oy:n projektipäällikkö Antti Niemi kertoo, että Ramirent on yksi yhtiön pitkäaikaisimmista yhteistyökumppaneista. On erittäin ekologista vuokrata koneet siksi ajaksi, kun niitä tarvitsee. Ramirentin toiminta sopii siis hyvin ideologiaamme, hän sanoo. Ekotalo on noin 200 neliömetrin kokoinen rakennus, jonka runkona käytetään 12 vanhaa merikonttia. Myös 50 neliön saunarakennus valmistuu merikontista kuten pihalle valmistuva uima-allaskin. Koko komeuden kruunaa 900 neliömetrin kokoinen ja 9 metriä korkea kierrätyslasista rakennettu kehä. Ekotalo on ikään kuin kasvihuoneen tai vedettömän akvaarion sisällä. Lasikehän ulkoseinä on 10 millin nestelaminoitua lasia. Sitten tulee 110 sentin ilmatila ja uusi lasikehä. Seinän kokonaisvahvuus on siis 1,12 metriä. Ilma on erinomainen eriste. Lasikehän sisällä on 7-10 asteen lämpötila vuoden kylmimpinäkin aikoina. Seinän eristävyys vastaa laskennallisesti EU:n eristävyysnormeja, Niemi sanoo. Kehikon sisälle valmistuu siis asuintalo. Sen runko on rakennettu kierrätetyistä merikonteista, jotka eristetään ulospäin. Lempäälän pilottikohde toimii valmistuttuaan esittelykohteena. Kuva: Ramirent Vain kierrätettäviä materiaaleja Niemen mukaan olohuoneeseen liittyvät suunnitelmat muuttuivat hieman matkalla. Alun perin olohuone piti tehdä kolmesta merikontista, mutta niistä olisi saatu hyödynnettyä vain pieni osa. Se olisi ollut haaskaamista, joten etsimme muita kierrätysmateriaaleja olohuoneeseen. Käytännössä kaikki talossa käytettävät materiaalit voidaan kierrättää. Ekotalossa käytetään säästeliäästi energiaa, ja sitä halutaan hukata mahdollisimman vähän. Alun perin talo oli tarkoitus lämmittää puukaasulla, mutta siihen ei löytynyt oikean kokoista konetta. Niinpä käytössä on dieselaggregaatti, josta rakennus saa kaiken sähkönsä. Aggregaatin jäähdytyksestä ja pakokaasusta otetaan vielä lämmöt talteen ja nämä hukkalämmötkin hyödynnetään. Ekotaloon jätetään myös varaus esimerkiksi maalämpöä varten. Lattiaan tulee vesikierto ja siitäkin otetaan kaikki hyöty irti. Talon vedet tulevat porakaivosta. Myöskään vettä ei haaskata. Esimerkiksi suihkuvedet otetaan talteen ja käytetään wc-pöntön huuhteluun. Lasikehikon katolta puolestaan kerätään sadevedet muun muassa kasvimaan kastelua varten. Tilauskirja täyttyy Lasirakentaminen on herättänyt kiinnostusta ja tilauskirjaan on kertynyt mukavasti merkintöjä. Niemi näkee lasissa valtavasti potentiaalia, sillä se muuntautuu moneen käyttöön. Vaikkapa vanhoissa peltihalleissa nestelaminoitu lasi voidaan värjätä yrityksen väreillä. Hallin yläosa voidaan jättää kirkkaaksi, jolloin luonnonvalo pääsee sisälle. Niemen mielestä tällainen ratkaisu sopisi loistavasti vaikkapa katsastuskonttoreihini, kauppatiloihin tai teollisuushalleihin. Kierrätetty tasolasi on turvallista. Jos siihen ajaa trukin piikillä, niin lasi menee toki särölle, mutta piikki ei mene läpi. Lasi on ainakin yhtä pitkäikäistä kuin pelti. Niemen mukaan lasi kestää vertailun myös hintansa puolesta. Hän korostaa myös lasirakentamisen ekologisuutta. Meillä on jo muutamia muitakin uutuustuotteita tulossa, joten kehitystyö jatkuu. l Ramirentin asiakaslehti Kaikki terveinä kotiin Ramirent kehittää Suomessa johdonmukaisesti työturvallisuutta entistä paremmaksi. Niin henkilökunta ja työnantaja kuin asiakkaat hyötyvät, kun työntekijät lähtevät päivän päätteeksi terveinä työmaalta kotiin. Teksti Mikko Taivainen Ramirent Finland Oy turvallisuuspäällikkö Jari Kujala toimii Suomen työsuojelupäällikkönä, ja tehtävä kattaa myös tytäryhtiöiden eli Telineramin ja Ramicranesin henkilöstön. Hän koordinoi, että turvallisuusasioita käsitellään ja viedään eteenpäin keskitetysti koko talossa. Työtapaturmia pyritään vähentämään ennalta ehkäisyn avulla, ja työturvallisuudesta on tarkoitus rakentaa kilpailuvaltti. Seuraavan kahden vuoden aikana tavoitteena on puolittaa Suomi-segmentin tapaturmataajuus. Kaikki yli kolmen vuorokauden sairauslomiin johtaneet tapaturmat tutkitaan. Asianomainen itse, lähiesimies, tuotepäällikkö ja turvallisuuspäällikkö käyvät tapauksen läpi ja pyrkivät löytämään välittömän korjaustoimenpiteen. Lisäksi tapaukset käsitellään työsuojeluvaltuutettujen kanssa yhdessä työsuojelutoimikunnassa, joka laatii kattavammat ehdotukset johtoryhmän käsittelyä varten. Kujalan kertoo, että esimerkiksi liukastumistapaturmia esiintyy vuosittain. Yhteen toimipisteeseen onkin tilattu turvakenkiä, joissa on nastamekanismi valmiina. Tällä pilottihankkeella kerätään kokemuksia, joita voidaan hyödyntää ensi syksynä ja talvena. Työmaatilojen asennuksia ja myös muihinkin asennustöihin on tarkoitus löytää omat työkaluliivinsä, joka helpottaa työkalujen kuljettamista mukana. Vapaat kädet ovat merkittävä turvallisuustekijä asennustöissä. Ramirent Finlandin johto on asettanut tavoitteeksi, että kaikki työntekijät ovat suorittaneet työturvallisuuskortin kahden vuoden kuluessa. Tällä hetkellä kortit löytyvät lähes 70 prosentilta henkilöstöstä. Koulutusta pidetään yhtenä tärkeänä osana turvallisuuden kehittymiselle. Ramirentilla on ainoana suomalaisena konevuokraamona sertifioidut laatu-, ympäristö- sekä työterveys- ja turvallisuusjärjestelmät. Turvallisesti telineillä Telineramin laatu- ja työturvallisuusasioista vastaava HSEQ-päällikkö Peter Hildén sanoo, että kaikilla yhtiön telineasentajilla on suoritettuna työturvallisuuskortti. Telineasentajien on hallittava työturvallisuusasiat hyvin, sillä putoamisen lisäksi työhön liittyy riskejä aina alustan kantavuudesta aukkojen suojauksiin. Ennen telinetöiden aloittamista tehdään lain edellyttämä riskiarviointi, jossa selvitetään työmaakohtaiset vaaratekijät. Kun riskit on näin tiedostettu, on työskentelyolosuhteet turvalliset niin asentajille kuin käyttäjille. Olemme jalkauttaneet turvallisuustietoa kentälle ja lisänneet koulutusta. Vaikka työmailla monesti on kireät aikataulut, on työnteon lähtökohtana oltava työturvallisuus ja siihen liittyvät ajatteluja toimintatavat, Hildén korostaa. Työturvallisuuden parantaminen on jatkuva prosessi. Vaikka työturvallisuus on hyvällä tasolla, aina voi parantaa. Silloin olemme onnistuneet, kun jokainen joka tulee aamulla töihin, lähtee terveenä kotiin, Hildén sanoo. l

6 6 Ramirentin asiakaslehti Tuotantolautan runko muodostuu rengaslohkoista, jotka rakennetaan sisähallissa ja kokoonpano tehdään ulkona. Tuotantolautta työllistää Mäntyluodon telakkaa Porin Mäntyluodossa sijaitsevalla Technip Offshore Finlandin telakalla on hyvä vire päällä. Työn alla on keväällä 2013 valmistuva Luciustuotantolautta, ja tilauskirjakin on täynnä pariksi vuodeksi eteenpäin. Ramirentin telineet, työkoneet, nostimet, hissit ja työmaatilat varmistavat omalta osaltaan, että työnteko sujuu telakalla suunnitelmien mukaan. Teksti Mikko Taivainen / Kuvat Risto Toivonen Offshore-teollisuus ui tyypillisesti vastavirtaan. Kun muilla toimialoilla on hiljaisempaa, kaasu- ja öljyteollisuus tilaa etsintä- ja tuotantokalustoa. Porin Mäntyluodon telakalla työskentelevä Technip Offshore Finlandin Lucius-projektin valmistuspäällikkö Olli Suominen sanoo, että pari seuraavaa vuotta näyttävät todella hyviltä. Tämä on puhdasta ulkomaankauppaa, joka tuo Suomeen rahaa, hän korostaa. Tällä hetkellä työn alla on Lucius-niminen öljyn ja kaasun tuotantolautta, jonka ansiosta tuotanto pyörii täydellä kapasiteetilla, ja telakka työllistää alihankkijoitakin. Yhtiö on mukana myös Olkiluodon ydinvoimalatyömaalla. Valmistus vaaka-asennossa Tuotantolautan runko koostuu kolmesta osasta: ylimpänä on noin 90-metrinen sylinterimäinen lieriö eli hard tank, keskiosa koostuu putkiristikosta (truss) ja alhaalla on niin sanottu soft tank. Koko ko- Olli Suomisen mukaan Ramirentin kokonaispalvelukonsepti on vastannut hyvin Technip Offshore Finlandin tarpeita. meuden pituudeksi tulee 184 metriä, ja sen halkaisija on 33,5 metriä ja paino 20 tuhatta tonnia. Näin massiiviset komponentit valmistetaan horisontaaliasennossa. Rakentaminen kestää noin 17 kuukautta. Mäntyluodon telakalla työt aloitettiin viime marraskuussa ja valmista tulee ensi vuoden huhtikuussa. Elo-syyskuussa työvoiman tarve on suurin. Tällöin tarvitaan yhteensä noin tuhannen hengen työpanosta, josta noin 800 on meidän omia ja loput alihankkijoita, laskee Suominen. Kun tuotantolautta valmistuu, sen lastaaminen kuljetusalukseen kestää noin kaksi viikkoa. Matka lopulliseen kohteeseen Meksikonlahdelle kestää kolmisen viikkoa. Siellä tuotantolautta otetaan pois kuljetusaluksen päältä, ja tehdään tarvittavat lopputyöt, kuten strake-paneelien loppuasennukset. Sitten lautta hinataan asennuskohteeseen ja pystytetään, ja sen päälle asennetaan varsinaiset kaasuja öljylauttatoiminnot. Sitten alkaa tuotanto. Telineet nousevat tarpeen mukaan Tuotantolautan runko (hard tank) muodostuu kahdeksasta rengaslohkosta, jotka rakennetaan kahtena puolikkaana sisällä hallissa. Lohkot kuljetetaan ulos tuotantoradalle, jossa ylä- ja alaosien vaakasaumat hitsataan toisiinsa kiinni. Sitten rengaslohkot liitetään hitsaamalla toisiinsa kiinni. Kaikkia näitä levy- ja hitsaustöitä varten tarvitaan telineitä lohkojen sisäpuolella. Kaikkia osia ei voida asentaa hallissa. Osa lisäosista asennetaan ulkona, jolloin tarvitaan telineitä. Kun tarvetta ilmenee, niin sitten telineet laitetaan suunnitellusti pystyyn, Suominen kertoo. Kiireisin työvaihe telineasentajilla on ensi vuoden helmi maaliskuussa, kun yläosan hard tank maalataan. Tällöin telineet rakennetaan myös lohkon ulkopuolelle, ja telineet huputetaan kuin kerrostalo. Merenrannassa työskentelyolosuhteet ovat vaativat, mikä korostaa sääsuojauksen merkitystä. Huputuksen ansiosta maalaustyöt voidaan toteuttaa pakkasesta, sateista ja tuulesta huolimatta. Telineet rakennetaan ja puretaan nopeasti, sillä kyseessä on viimeinen työvaihe ennen poiskuljetusta. Tässä vaiheessa työmaalla tarvitaan noin telineasentajaa, jotka painavat hommia kahdessa vuorossa. Telineramilla on alueella noin neliömetrin telinekalusto ja varastoalue säilytystä varten. Lisäksi työmaalla käytetään Havatorin nostimia ja Ramirentin työkoneita. Ramirentin kokonaispalvelukonsepti on vastannut hyvin Technip Offshore Finlandin tarpeita, ja yhteistyö on sujunut hyvin, toteaa Suominen. l

7 Ramirentin asiakaslehti Telineet taipuivat kokkaustasoiksi Ohjaamo työmaatilassa, lämmittimet työmaaruokalassa ja paljon muuta. Ramirentin ja Telineramin tuotteet olivat suuressa roolissa MasterChef Suomi -kokkausohjelmassa. Teksti Katja Alaja / Kuvat Eeva Anundi Grilleissä tirisee mutta MasterChef Suomi -kokkausohjelman kokit eivät juuri hikoile. He valmistavat lounasta raksamiehille mitä epätavallisimmassa paikassa rakenteilla olevan talon alakerrassa! Tämä on eräs niistä kokkausohjelman kiehtovista tarinoista, joissa Ramirent ja Telinerami ovat mukana. Kunnianhimoisten ja intohimoisten amatöörikokkien kisailu näytettiin Nelosella keväällä Yhteistyömme osoittaa, että pystymme auttamaan myös muiden alojen kuin rakentamisen asiakkaita. Juuri siksi lähdimme mukaan MasterChef Suomeen, kun Pauliina soitti silloiselle toimitusjohtajallemme Kari Aulasmaalle, myyntipäällikkö Kyösti Sandell Ramirentista muistelee ja viittaa kokkausohjelman tuottaneeseen Pauliina Ojalaan. Esimerkiksi näihin kuvauksiin toimitimme telineitä kokkaustasoiksi. Lisäksi toimitimme lämmittimiä, sillä ohjelman jakso kuvattiin kylmällä syyssäällä. Tuottaja Pauliina Ojala Metronome Film & Televisionista kiittelee Sandellia. Näitäkin kuvauksia suunnitellessa Kyösti osasi ennakoida projektimme tarpeita, kuten tuon lämmitysasian. Kaikki muutkin ramirentilaiset ovat olleet todella auttavaisia ja ystävällisiä aina, kun minulla on ollut kysyttävää. Saksilava pikatoimituksena Ramirentilla ja Telineramilla oli sormensa vahvasti pelissä myös varsinaisella pääkallonpaikalla, missä MasterChef Suomi kuvattiin. TV-studio sijaitsi valtavassa punatiilisessä hallissa Helsingissä. Sain kunnian vierailla siellä kokkausohjelman finaalissa marraskuussa Ohjelmat tehdään valmiiksi hyvissä ajoin. Tyylikkäässä salissa on puista seinää, parvea, valaisimia, MasterChef-tunnusta. Rakensimme tämän kaiken kolmessa viikossa Telineramin telineiden ja saksilavan avulla. Tikkaat eivät noihin korkeuksiin yllä, Pauliina Ojala sanoo ja osoittelee kattoa. Meille tuli äkillinen tarve saada saksilava, kun toisaalta hankkimamme kone ei pystynytkään liikkumaan rakentamattomalla lattialla. Ramirent reagoi avunpyyntöömme nopeasti ja pysyimme kuvausaikataulussamme. Se on tärkeää, sillä 30 hengen kuvaustiimiä ei kerta kaikkiaan voi seisottaa. Kyösti Sandell korostaa, että toimivan yhteistyön taustalta löytyy Ojalan ja Ramirentin väen ammattitaitoinen tapa toimia. Projektissa kuin projektissa ollaan suunnitelmallisia ja valmiita ratkomaan asiakkaan pulmia rivakasti. Asiaa helpotti, että Ramirentilla on toimipiste Vallilassa, TV-studion kyljessä. Pauliina kävi tutustumassa koneisiin, telineisiin ja muihin asioihin etukäteen. Samalla puhuimme tarpeet, kuvauspäivät ja muut pelisäännöt selviksi, Sandell sanoo. Näkeekö Sandell tämän tyyppisissä projekteissa eroa työmaakeikkoihin verrattuna? Ainoastaan sen, että aikataulu on yleensä kiireisempi. Työmaatilasta on moneen Lukuisilla monitoreilla vilahtelevat MasterChef Suomen finalistit, tuomarit ja kuvaustiimi. Tunnelma on tiheä, sillä viimeiset kolme ruokahaastetta ratkaisevat kumpi kisaajista, Mika Tuomonen vai Markus Halmeenmäki korjaa potin. Kuva on vielä vähän keltainen, ohjaaja Susa Salminen antaa ohjeita salissa olevalle kameramiehelle. Hänen vieressään ruutuja tapittavat kuvaussihteeri Vilma Vaarna ja Pauliina Ojala. Olemme Ramirentin halliin toimittamassa työmaatilassa. Se on todella mukava paikka tehdä töitä. Ohjelmaa tehdään tuntikaupalla, joten tilan pitää olla lämmin, hyvin valaistu ja atk-johdotettu sekä siisti. Tämä on, Ojala toteaa. Sandell kertoo, että Ramirentin hyvin varustellut ja laminaattilattiaiset työmaatilat ovat loistavia mihin ta- hansa väliaikaisiin tilatarpeisiin. MasterChef Suomella oli käytössään kolme muutakin työmaatilaa, joissa maskeerattiin ja kuvattiin haastatteluja non-stoppina. Olen ollut vähän yllättynyt siitä, miten tehokasta ja luonnikasta palvelua olen saanut Ramirentilta, Ojala sanoo lopuksi. Mutta yllättyikö Ojala, että juuri Mika Tuomonen voitti kisan? En, sillä minusta kummallakin oli mahdollisuus voittaa. Molemmat finalistit olivat todella voitontahtoisia ja osaavia. Onnistuminen finaalissa ratkaisi. l Vaativa suunnittelu yhden katon alta Ramirentin Design Center aloitti toimintansa Tuusulan Louhostiellä tammikuun alussa. Asiakasta palvellaan kerralla, kun kaikki vaativat suunnitelmat tulevat samasta paikasta, kiteyttää toiminta-ajatuksen suunnittelupäällikkö Jani Bolotin. Hän toimii Ramirentin Design Centerin vetäjänä. Miten vaativaa erityissuunnittelua tarvitseva asiakas saa yhteyden Design Centeriin? Bolotin kehottaa esimerkiksi telineistä, sääsuojista, suojakaiteista kiinnostuneita asiakkaita toimimaan kuten ennenkin eli Ramirentin osaavien myyjien kautta. Kun tarvetta vaativalle suunnittelulle on, myyjät lähettävät tarvittavat lähtötiedot viipymättä Design Centeriin. Siellä asiakkaita palvelee tiimi, joka koostuu suunnittelupäälliköstä, teknisestä päälliköstä ja useista suunnittelijoista. Design Center tuottaa asiakkaille suunnitelmia telineistä, muoteista, putoamissuojauksesta, sääsuojista ja työmaatiloista niin tarjouslaskentaa kuin työn toteutusta varten. Vaativiin kohteisiin voidaan lähettää suunnittelija paikan päälle. Bolotin muistuttaa suunnittelun onnistuvan sitä paremmin, mitä aiemmin asiakas ottaa yhteyttä. Tällöin moniin asioihin, esimerkiksi muottikiertoon, ehditään paneutua paremmin. Asiakas hyötyy suunnittelun aikaisesta aloittamisesta taloudellisesti ja laadullisesti. Tekninen Design Center Mitä: Sikke Sumari tuomaroi Master Chef -kilpailussa. Ramirent on yhdistänyt vaativat suunnittelutoiminnot saman katon alle. Aiemmin esimerkiksi teline-, muotti- ja tilasuunnitelmat tehtiin eri paikoissa, mutta nyt Ramirent Design Center tarjoaa kaiken yhdestä paikasta. Teksti Jarkko Nissinen Aikainen yhteydenotto parantaa myös työturvallisuuden huomioimista. Tällöin voidaan huomioida alan uusimmat innovaatiot asiakkaan hyödyksi mahdollisimman hyvin. l Kaikki vaativa suunnittelu yhdestä paikasta Turvallisuussuunnitelmat Telinesuunnitelmat Muotti- ja tuentasuunnitelmat Sääsuojasuunnitelmat Tilasuunnitelmat Sekä kaikki näiden yhteissuunnitelmat Miten: Henkilöstönä suunnittelupäällikkö, tekninen päällikkö ja suunnittelijoita Missä: Toimipiste Tuusulassa, Louhostie 1

8 8 Ramirentin asiakaslehti Kuva: Ramirent Trukit täydentävät Ramirentin palvelukokonaisuutta Teksti Mikko Taivainen Raminrent lisää trukit vuokrausvalikoimiinsa Suomessa. Palveluvalikoiman laajentaminen perustuu siihen, että Ramirent ja ja Toyota Material Handling Finland Oy (TMHFi) ovat tehneet maamme kattavan sopimuksen trukkien vuokrauksesta. Molemmat yhtiöt luottavat lyhytaikaisen trukkivuokrauksen kasvuun. Ramirent-konsernin kaluston hallinnasta vastaava johtaja Mikael Kämpe kertoo, että Ramirent on vuokrannut trukkeja aikaisemminkin mutta satunnaisesti. Sopimuksen ansiosta trukit voidaan lisätä aktiiviseen vuokrauskalustoon ja markkinoida olemassa oleville ja uusille asiakkaille. Kyseessä on konsernitasoinen sopimus. Jos yhteistyömalli lähtee Suomessa hyvin käyntiin, trukkien vuokrauspalvelu on tarkoitus laajentaa muihin Pohjoismaihin loppuvuodesta 2012 ja vuonna 2013 muihin Ramirent-maihin. TMHFi kuuluu Toyota Material Handling Group-konserniin joka on maailman suurin trukkivalmistaja. Yhtiö hoitaa itse trukkien pitkäaikaisen vuokrauksen, jolloin tyypillinen asiakas on suuri huolitsija tai logistiikka- Vuokrausratkaisut säästävät aikaa ja vaivaa Ramirent tarjoaa asiakkailleen entistäkin enemmän räätälöityjä vuokrausratkaisuja ja hoitaa työmaalla osaprojekteja avaimet käteen -periaatteella. Tällöin asiakas voi keskittyä omaan ydinosaamiseensa. Teksti Marko Enberg keskus. Rakennusliikkeiden, erilaisten tapahtuminen ja pienteollisuuden kaluston tarve on kuitenkin lyhytkestoisempi. Tähän tarpeeseen Ramirentin trukkivuokrauspalvelu on oiva ratkaisu. Sopimus kattaa pääasiassa vastapainotrukkeja mutta myös varastotrukkeja, ja tällä kalustolla on mahdollista työskennellä vaativissa olosuhteissa. TMHFi kouluttaa Ramirentin henkilökuntaa ja vastaa koneiden huolloista. Trukit kuuluvat Ramirentin Suuret rakennuskoneet -tuoteryhmään. Ramirent Finlandin tuotelinjapäällikkö Mika Halonen näkee yhteistyösopimuksen merkityksen suurena. Yhteistyö lähtee käyntiin toukokuun aikana, kun Ramirent saa valikoimaansa huomattavan määrän trukkeja ja henkilökunnan koulutus alkaa. Laadukkaat trukit täydentävät meidän kokonaisvaltaista palvelutarjontaamme. Lyhytaikaiselle trukin vuokraukselle on kysyntää. Asiakkailla on tarvetta nostaa ja siirtää materiaaleja tai tavaroita, mutta heillä ei ole välttämättä siihen soveltuvaa kalustoa. l Kun vastaava mestari ulkoistaa Ramirentille esimerkiksi lämmityksen tai kosteuden hallinnan, jää hänelle vähemmän liikkuvia osia pyöritettäväksi. Näin konkretisoi Ramirentin projektipäällikkö Isto Nuorkivi vuokrausratkaisujen hyödyt. Vuokrausratkaisu rakennetaan aina asiakkaan tarpeiden mukaan. Se voidaan koota muun muassa putoamissuojauksesta, high class -tiloista, työmaatiloista, lämmityksestä ja kosteuden hallinnasta tai älykkäästä sähköistyksestä. Nuorkiven mukaan tällaisille kokonaisuuksille on kysyntää, ja niiden suosio on kasvanut tasaisesti. Asiakkaalle vuokrausratkaisun käyttäminen on hyvä ja luotettava vaihtoehto. Muun muassa kouluissa ja päiväkodeissa voidaan tarvita väliaikaisia tiloja. Tilaajalla ei välttämättä ole eikä edes tarvitse olla alan osaamista. Me suunnittelemme tilat ja huolehdimme kuljetukset, asennukset, perushuollot ja aikanaan purut. Tilaaja saa avaimet käteen ja toimivat tilat, Nuorkivi korostaa. Yleisötapahtuman järjestäjä saa Ramirentiltä esimerkiksi väliaikaisen kokonaisratkaisun sähköistys- ja valaistustarpeisiinsa. Näin järjestäjä voi keskittyä tapahtuman muihin järjestelyihin. Sama konsepti toimii myös rakennustyömailla tai teollisuudessa. Ja kaikkiin kysymyksiin löytyy apu yhdestä ja samasta puhelinnumerosta. Rajat ylittäviä ratkaisuja Nuorkivi muistuttaa, että suunnittelu-, asennus- ja muut palvelut ovat aina kuuluneet Ramirentin valikoimiin. Nyt eri tuotelinjojen ammattitaidoista rakennetaan ratkaisuja, joista asiakas saa parhaan mahdollisen hyödyn. Myyjämme pitää entistä paremmin perehtyä asiakkaan toimintaan ja löytää mahdollisimman hyvin juuri kyseistä asiakasta palvelevat ratkaisut. Näin asiakas saa entistäkin monipuolisemmin eri tuoteryhmien osaamisen ja tuotteet käyttöönsä. Myös tuotelinjat ylittävä ratkaisuja voidaan rakentaa. Esimerkiksi putoamissuojauksessa voidaan käyttää apuna kaiteiden lisäksi telineitä tai vaikkapa nostimia. l NIMITYSUUTISET Ramirent Finland Oy Anna Hyvönen, Senior Vice president, Ramirent Finland Oy:n toimitusjohtaja, Ramirent-konsernin johtoryhmän jäsen Merja Laitinen, Henkilöstöpäällikkö Juhani Mannila, Kuopion palvelukeskuksen päällikkö Tomi Holmberg, Fleet Gategory Manager Tommi Gustafsson, Koskelon toimipisteen esimies Miia Konttinen, Sourcing Manager Ismo Mikkonen, Kokkolan toimipisteen esimies Anna Hanström, Markkinointi- ja viestintäkoordinaattori Joni Ontto, Kalustonhallinnan assistentti Tero Leino, Hyvinkään kalustokeskuksen työnjohtaja Petri Vapaavuori, Turun Centerin työmaapalvelujen työnjohtaja Teline-rami Oy Kari-Pekka Liimatainen, Keski-Suomen alueen työpäällikkö Petri Aitta, Pohjois-Suomen alueen työpäällikkö Urheilu-uutisia: HC Rami voitti jääkiekkomestaruuden HC Rami on voittanut Suomen työpaikkojen jääkiekkomestaruuden. Jääkiekkoliiton huhtikuuta Hämeenlinnassa järjestämässä turnauksessa pelattiin Suomen mestaruudesta B- ja C-sarjoissa. Ramirent osallistui C-sarjaan joukkueella, johon kuului pelaajia kaikista tytäryhtiöistä ja konsernista. On mahtavaa huomata, kuinka hienosti joukkue on hitsaantunut yhteen vuoden aikana. Tuskin kukaan meistä pystyi syksyllä ensimmäisen yhteisen ottelun jälkeen kuvittelemaan, että pelaisimme SM-kullasta keväällä, kommentoi kapteeni Mikko Heljälä Teline-Ramista mestaruuden jälkeen. HC Rami ja SOLin joukkue tekivät loppuottelusta varsinainen kiekkotrillerin. HC Rami oli vielä viisi minuuttia ennen peliajan loppumista 3 4-tappiotilanteessa, mutta onnistui ensin tasoittamaan ja sitten tekemään voittomaalin pari minuuttia ennen loppusummeria. Jussi Tuomaiselle kaksi kultaa ja ME-tulos Ramirentin Pirkkalan palvelukeskuksessa työskentelevä Jussi Tuomainen menestyi loistavasti viime marraskuussa Renossa Yhdysvalloissa pidetyissä penkkipunnerruksen ja maastavedon maailmanmestaruuskilpailuissa. Tuomainen voitti peräti kaksi kultaista mitalia, joista toinen tuli ME-tuloksella. Hän saavutti myös koko kilpailun parhaat pisteet maastavedosta. Mitaleiden pokkaaminen on Tuomaiselle tuttua, sillä hänen palkintokaapistaan löytyy entuudestaan kolme MM-kultaa. Sarjassa -117,5 kg Tuomaisen tulokset olivat: penkkipunnerrus 315 kg ja maastaveto 350,5 kg, joka on uusi maailmanennätys. l 002 Päätoimittaja: Kimmo Saaristo Ramirent Finland Oy PL 31, Helsinki Puh Toimitus, lehden osoitteenmuutokset ja tilaukset: Anna Hanström Puh Puhelujen hinnat soitettaessa alkuisiin numeroihin: kiinteästä verkosta: 8,28 snt/puh + 7,00 snt/min (alv 23%) matkapuhelimesta: 8,28 snt/puh + 17,00 snt/min (alv 23%) ulkomailta: tavallinen ulkomaanpuheluhinta Toimituspäällikkö: Mikko Taivainen/Edita Publishing Oy Ulkoasu: Marjut Vikkula/Edita Publishing Oy Kansikuva: Matti Matikainen Painopaikka: Edita Prima Oy, Helsinki, 2012 Painosmäärä: Pääkirjoitus: ent. toimitusjohtaja Kari Aulasmaa

Luotettava ratkaisutoimittaja

Luotettava ratkaisutoimittaja Luotettava ratkaisutoimittaja 40 vuoden kokemuksella 1 Asiakaslähtöistä ongelmanratkaisua jo 40 vuotta Vuonna 1976 perustettu Sermatech Group on kasvanut 40 vuodessa mekaniikan suunnittelu- ja valmistusyhtiöstä

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto RATUKE-seminaari 11.11.2010, Kansallismuseo Tarmo Pipatti Työturvallisuuskannanotto 2010-2015 :n hallitus asetti vuoden 2010 alussa tavoitteen, jonka mukaan

Lisätiedot

Luotettava Laatutyömaa

Luotettava Laatutyömaa Luotettava Laatutyömaa Rakentamisen Laatu RALA ry Suomen Tilaajavastuu Oy Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry Rakennusteollisuus RT ry Rakennusliitto Lähtökohtana harmaan talouden ja rakentamisen

Lisätiedot

Talonrakennus TOT 21/01. Rakennusmies putosi hitsausta suorittaessaan lämpöeristenipun päältä 2,3 m maahan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT.

Talonrakennus TOT 21/01. Rakennusmies putosi hitsausta suorittaessaan lämpöeristenipun päältä 2,3 m maahan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. TOT-RAPORTTI 21/01 Rakennusmies putosi hitsausta suorittaessaan lämpöeristenipun päältä 2,3 m maahan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Rakennusmies putosi hitsausta suorittaessaan lämpöeristenipun

Lisätiedot

Masor Works Masor Works

Masor Works Masor Works Luotettava kumppanisi teollisuuden asennus- ja kunnossapitotöihin Masor Works Masor Works Palvelemme niin suuria kunnallisia konserneja kuin pieniä yksityisiä yrityksiä aina samalla tehokkuudella ja palveluasenteella.

Lisätiedot

1 12/2016 Antti Leino - Skanska

1 12/2016 Antti Leino - Skanska 1 2 3 4 Skanskasta Kansainvälinen yritys 5 11/11 ALe Skanska Oy Mikä toimintapa sinun organisaatiossa on tänään hyväksyttyä, mutta huomenna mahdollisesti ei? 6 7 11/12 ALe Skanska Oy 8 11/11 ALe Skanska

Lisätiedot

1 (5) Ohjeet pientalojen rakentajille Rovaniemen Verkko Oy:n jakelualueella. Rakentajalle palvelut toteuttaa Rovaniemen Energia konserni.

1 (5) Ohjeet pientalojen rakentajille Rovaniemen Verkko Oy:n jakelualueella. Rakentajalle palvelut toteuttaa Rovaniemen Energia konserni. www.ren.fi Rakentajan opas 2013 1 (5) Ohjeet pientalojen rakentajille Rovaniemen Verkko Oy:n jakelualueella. Rakentajalle palvelut toteuttaa Rovaniemen Energia konserni. 1. Tontilla olevat kaapelit Ennen

Lisätiedot

ENERGIAYHTIÖN NÄKÖKULMIA AURINKOENERGIASTA. AURINKOSÄHKÖN STANDARDOINTI, SESKO Atte Kallio,

ENERGIAYHTIÖN NÄKÖKULMIA AURINKOENERGIASTA. AURINKOSÄHKÖN STANDARDOINTI, SESKO Atte Kallio, ENERGIAYHTIÖN NÄKÖKULMIA AURINKOENERGIASTA AURINKOSÄHKÖN STANDARDOINTI, SESKO Atte Kallio, 20.9.2016 ESITYKSEN SISÄLTÖ Helen lyhyesti Suvilahden ja Kivikon aurinkovoimalat PPA-uutuus Muuta aurinkoenergiaan

Lisätiedot

Petri J. Kokko / N-Clean

Petri J. Kokko / N-Clean 9.12.2011 Petri J. Kokko / N-Clean 1 Yhteistyöesitys Pieksämäen kaupunginhallitukselle 23.11.2011 N-Clean Oy Rauno Nurmi hallituksen puheenjohtaja 1. Keitä me olemme? N-Clean Oy on vuonna 2004 perustettu

Lisätiedot

Nostetta kuormankäsittelyyn

Nostetta kuormankäsittelyyn Kuormausnosturit Vaihtolavalaitteet Ajoneuvotrukit Takalaitanostimet Puutavara- ja kierrätysnosturit Nostetta kuormankäsittelyyn www.hiab.com Hiab tuntee kuormankäsittelyn toimialat ja niiden erityispiirteet.

Lisätiedot

Työhyvinvointi yrityksesi elinvoima

Työhyvinvointi yrityksesi elinvoima Työhyvinvointi yrityksesi elinvoima Hyvinvoivat työntekijät tekevät työnsä hyvin Kun yrityksesi työntekijät kokevat työnsä mielekkääksi ja palkitsevaksi, he panostavat sen tekemiseen. Näet tuloksen osaamisena

Lisätiedot

HAXLOG RÄÄTÄLÖITYÄ VARASTOTILAA JA PIENTEOLLISUUDEN TUOTANTOTILAA PÄÄVÄYLIEN VARRELLA KOIVUKYLÄNVÄYLÄ 1, VANTAA MAHDOLLISUUKSIA MONELLE TOIMIALALLE

HAXLOG RÄÄTÄLÖITYÄ VARASTOTILAA JA PIENTEOLLISUUDEN TUOTANTOTILAA PÄÄVÄYLIEN VARRELLA KOIVUKYLÄNVÄYLÄ 1, VANTAA MAHDOLLISUUKSIA MONELLE TOIMIALALLE MAHDOLLISUUKSIA MONELLE TOIMIALALLE RÄÄTÄLÖITYÄ VARASTOTILAA JA PIENTEOLLISUUDEN TUOTANTOTILAA PÄÄVÄYLIEN VARRELLA KOIVUKYLÄNVÄYLÄ 1, VANTAA OPTIMAALINEN SIJAINTI PÄÄKAUPUNKI- ALUEELLA Tampereen Kehä lll

Lisätiedot

High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut kouluille ja päiväkodeille

High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut kouluille ja päiväkodeille High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut kouluille ja päiväkodeille www.ramirent.fi Korkeat standardit Monipuolisiin High Class-tiloihin sovelletaan standardeja, jotka ovat lähes yhtä tiukat kuin

Lisätiedot

ASUKKAAT - kehityksen jarru vai voimavara?

ASUKKAAT - kehityksen jarru vai voimavara? ASUKKAAT - kehityksen jarru vai voimavara? KIRA-foorumi 27.1.2010 Toimitusjohtaja Anja Mäkeläinen ASUNTOSÄÄTIÖ ASUKKAAT KESKIÖSSÄ ASUINALUEITA KEHITETTÄESSÄ Hyvä elinympäristö ei synny sattumalta eikä

Lisätiedot

YM-ORV-KH-projekti Kuivaketju10 - Tilaaminen. Oulu Markku Hienonen

YM-ORV-KH-projekti Kuivaketju10 - Tilaaminen. Oulu Markku Hienonen YM-ORV-KH-projekti Kuivaketju10 - Tilaaminen Oulu 30.09.2015 Markku Hienonen Tilaamisen roolin vaikuttavuus Tilaajan rooli on aivan avainasemassa! Jos lähtö epäonnistuu sitä ei voida enää ainakaan täysin

Lisätiedot

NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO

NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO JAMAR TERASSIT - ASIAKKAAN EHDOILLA Terassin hankkiminen Jamarilta on ennenkuulumattoman helppoa ja turvallista. Toimitamme avo- ja lasiterassit

Lisätiedot

KIINTEISTÖN TIEDONSIIRTO. Asiantuntijat tukenasi, kun tiedon pitää liikkua

KIINTEISTÖN TIEDONSIIRTO. Asiantuntijat tukenasi, kun tiedon pitää liikkua KIINTEISTÖN TIEDONSIIRTO Asiantuntijat tukenasi, kun tiedon pitää liikkua Kartoitus Suunnittelu Asennus Käyttöönotto, mittaukset ja hyväksynnät KAIKKI KERRALLA OIKEIN Apunasi projektin jokaisessa vaiheessa

Lisätiedot

Turvallisuusasiat ovat tärkeitä meille ja automaattitrukit sisältävät paljon erilaisia turvalaitteita.

Turvallisuusasiat ovat tärkeitä meille ja automaattitrukit sisältävät paljon erilaisia turvalaitteita. Showajat: 11:30, 13:00 ja 14:30 ENSIMMÄINEN ESITELTÄVÄ Automaattitrukki Tervetuloa tänne Roclan osastolle hyvä yleisö! Minun nimeni on Markku Sivonen ja toimin tämän trukkiesittelyn assistenttina ja jututan

Lisätiedot

Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka

Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma 2012 2018 Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. Intoa ja osaamista Loistava

Lisätiedot

Uusi Myllypuron Ostari

Uusi Myllypuron Ostari Citycon on aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Ostari Citycon on kauppakeskusten aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä. Luomme puitteet menestyvälle

Lisätiedot

konevuokraus kasvaa tuomalla tehokkuutta työmaille

konevuokraus kasvaa tuomalla tehokkuutta työmaille Sijoitusmessut 2016 konevuokraus kasvaa tuomalla tehokkuutta työmaille Tapio Kolunsarka, toimitusjohtaja, Ramirent oyj Ramirent on johtava konevuokrausratkaisujen tarjoaja Markkinajohtaja kahdeksassa maassa

Lisätiedot

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa TRIO-ohjelman jatko Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän T&K-investoinneista Alan yritykset työllistävät suoraan 258 000 ihmistä,

Lisätiedot

Promoting Blue Growth. Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä

Promoting Blue Growth. Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä Promoting Blue Growth Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä Merellisessä liiketoiminnassa on valtava potentiaali uusille innovaatioille ja kasvulle. Blue Growth

Lisätiedot

JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU

JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU KEKSINTÖSÄÄTIÖ JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU 18.1.2011 / Avainklubi Pekka Rantala, Kusti Alasalmi Riitta Ahola, Timo Kilpinen, Antti Niemi, Pauliina Sievänen Maailma tarvitsee keksintöäsi Keksijätutkintoa sjä

Lisätiedot

MAAILMAN PARASTA KAUPUNKIENERGIAA. Nuorten konsulttien verkostoitumistapahtuma Atte Kallio,

MAAILMAN PARASTA KAUPUNKIENERGIAA. Nuorten konsulttien verkostoitumistapahtuma Atte Kallio, MAAILMAN PARASTA KAUPUNKIENERGIAA Nuorten konsulttien verkostoitumistapahtuma Atte Kallio, 12.5.2016 ESITYKSEN SISÄLTÖ Helen lyhyesti Kalasataman älykkäät energiajärjestelmät Suvilahden aurinkovoimala

Lisätiedot

Mitä on jokaisen vastuu?

Mitä on jokaisen vastuu? Mitä on jokaisen vastuu? - mitä me olemme tehneet 1 Rakentamisen turvallisuuden kehittäminen (RaTuKe) Tampere-talo 20.9.2007 Juha Hetemäki Skanska Oy Skanska Latin America Öljyteollisuuden turvallisuusvaatimukset

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

Raaseporin perusturvan palvelutuotanto ja hyvinvointipalvelut Eva Storgårds 1

Raaseporin perusturvan palvelutuotanto ja hyvinvointipalvelut Eva Storgårds 1 Raaseporin perusturvan palvelutuotanto ja hyvinvointipalvelut 7.4.2011 Eva Storgårds 1 Visio Perustehtävä Kaupungin missio eli perustehtävä on palvelujen järjestäminen kansalaisille suomen ja ruotsin kielellä

Lisätiedot

MYY PALVELUA. Onnistunut myynti palveluliiketoiminnassa Työpajatyöskentelyn tuloksia

MYY PALVELUA. Onnistunut myynti palveluliiketoiminnassa Työpajatyöskentelyn tuloksia MYY PALVELUA Onnistunut myynti palveluliiketoiminnassa Työpajatyöskentelyn tuloksia Ryhmätyöskentely - tavoitteena ideoida, KUINKA MYYNNIN MUUTTUNEESEEN ROOLIIN VOIDAAN VASTATA? - tarkastellaan kysymystä

Lisätiedot

Bravidan David Ednerin haastattelu

Bravidan David Ednerin haastattelu Bravidan David Ednerin haastattelu Bravida on pohjoismaiden johtava kiinteistöjen teknisten asennusten sekä huolto- ja ylläpitopalvelujen kokonaistoimittaja, jolla on noin 9 000 Keväällä 2016 Symbrio haastatteli

Lisätiedot

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Kurssitusten tarve kipuaa

Kurssitusten tarve kipuaa Kurssitusten tarve kipuaa 9.11.2000 08:02 Muinoin tietotekniikkakurssilla opeteltiin ohjelmat läpikotaisin. Nyt niistä opetellaan vain työssä tarvittavat toiminnot. Niissäkin on työntekijälle tekemistä,

Lisätiedot

Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari

Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari 01 ostari on osa sujuvaa arkea riittävä, nopea ja helppo. 02 sijaitsee lähellä ihmisiä, harrastuksia ja kulkureittejä. 03 vahva ja vakiintunut kauppapaikka

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

KUINKA ONNISTUN TYÖHAASTATTELUSSA? URAVALMENTAJA RIKU RIMMI TEKNIIKAN AKATEEMISET TEK

KUINKA ONNISTUN TYÖHAASTATTELUSSA? URAVALMENTAJA RIKU RIMMI TEKNIIKAN AKATEEMISET TEK KUINKA ONNISTUN TYÖHAASTATTELUSSA? URAVALMENTAJA RIKU RIMMI TEKNIIKAN AKATEEMISET TEK Riku Rimmi @TEK_akateemiset 2 99,0%, jos hakijoita on 100 99,5%, jos hakijoita on 200 99,7%, jos hakijoita on 300 1.

Lisätiedot

Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi. Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liitto SKOL ry

Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi. Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liitto SKOL ry Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liitto SKOL ry Hyvä suunnittelu kannattaa aina. Siitä syntyy rakennuksesi käytettävyys, turvallisuus ja arvo, olipa kohde minkä kokoinen

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

KTO etaitava. 1. Viikko. KTO alkuperehdyttämisen kysymykset Työssäoppimispaikkasi, lapsiryhmäsi, työpaikkaohjaajasi ja (ryhmäsi)yhteystiedot?

KTO etaitava. 1. Viikko. KTO alkuperehdyttämisen kysymykset Työssäoppimispaikkasi, lapsiryhmäsi, työpaikkaohjaajasi ja (ryhmäsi)yhteystiedot? KTO etaitava 1. Viikko KTO alkuperehdyttämisen kysymykset Työssäoppimispaikkasi, lapsiryhmäsi, työpaikkaohjaajasi ja (ryhmäsi)yhteystiedot? Kerro alkutunnelmia työssäoppimisestasi KTO perehdyttämisen kysymykset

Lisätiedot

HAXLOG RÄÄTÄLÖITYÄ VARASTOTILAA JA PIENTEOLLISUUDEN TUOTANTOTILAA PÄÄVÄYLIEN VARRELLA KOIVUKYLÄNVÄYLÄ 1, VANTAA MAHDOLLISUUKSIA MONELLE TOIMIALALLE

HAXLOG RÄÄTÄLÖITYÄ VARASTOTILAA JA PIENTEOLLISUUDEN TUOTANTOTILAA PÄÄVÄYLIEN VARRELLA KOIVUKYLÄNVÄYLÄ 1, VANTAA MAHDOLLISUUKSIA MONELLE TOIMIALALLE MAHDOLLISUUKSIA MONELLE TOIMIALALLE RÄÄTÄLÖITYÄ VARASTOTILAA JA PIENTEOLLISUUDEN TUOTANTOTILAA PÄÄVÄYLIEN VARRELLA KOIVUKYLÄNVÄYLÄ 1, VANTAA OPTIMAALINEN SIJAINTI PÄÄKAUPUNKI- ALUEELLA Tampereen Kehä lll

Lisätiedot

Työturvallisuus. Vuonna Ajatuksia, mietteitä ja parannusehdotuksia joilla voimme parantaa työturvallisuutta rakennusalan yhteisillä työmaillamme

Työturvallisuus. Vuonna Ajatuksia, mietteitä ja parannusehdotuksia joilla voimme parantaa työturvallisuutta rakennusalan yhteisillä työmaillamme Työturvallisuus Vuonna 2020 Ajatuksia, mietteitä ja parannusehdotuksia joilla voimme parantaa työturvallisuutta rakennusalan yhteisillä työmaillamme Kuolemaan johtaneet työtapaturmat vuonna 2014 Työpaikkakuolemat

Lisätiedot

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden

Lisätiedot

Rauhala. on maakunnan paras maatila! Kannattavin Tehokkain Haluttu ja mukava työpaikka. Hyvää elämää ihmisille ja eläimille

Rauhala. on maakunnan paras maatila! Kannattavin Tehokkain Haluttu ja mukava työpaikka. Hyvää elämää ihmisille ja eläimille Rauhala on maakunnan paras maatila! Kannattavin Tehokkain Haluttu ja mukava työpaikka Hyvää elämää ihmisille ja eläimille Yrityksen perustiedot Omistajat: Ismo ja Miika Takkunen Ismo vastaa tilanjohtaminen

Lisätiedot

Varastokalusteet. Lisätietoja ulokehyllyistä. Toyota Storage Solutions. www.toyota-forklifts.fi

Varastokalusteet. Lisätietoja ulokehyllyistä. Toyota Storage Solutions. www.toyota-forklifts.fi Lisätietoja ulokehyllyistä Toyota Storage Solutions Varastokalusteet Ulokehyllyt Pylväskorkeus (mm) Ulokepituudet (mm) Kevyt 2000, 2600, 3000 400, 500, 600, 700 ja 800 Keskiraskas 3000, 3600, 4000 400,

Lisätiedot

Laadunvarmistuksen merkitys toimitusketjussa. Fingrid: Omaisuuden hallinnan teemapäivä. Kaj von Weissenberg

Laadunvarmistuksen merkitys toimitusketjussa. Fingrid: Omaisuuden hallinnan teemapäivä. Kaj von Weissenberg Laadunvarmistuksen merkitys toimitusketjussa Fingrid: Omaisuuden hallinnan teemapäivä Kaj von Weissenberg 19.5.2016 1 Lisää Inspectasta Luomme turvallisuutta, luotettavuutta ja kestävää kehitystä Pohjois-Euroopassa

Lisätiedot

Luotettava Laatutyömaa

Luotettava Laatutyömaa Luotettava Laatutyömaa Rakentamisen Laatu RALA ry Suomen Tilaajavastuu Oy Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry Rakennusteollisuus RT ry Rakennusliitto Luotettava Laatutyömaa Alan järjestäytyneet

Lisätiedot

TRIO-ohjelman jatko. Ohjelman päätösseminaari Helsinki Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö

TRIO-ohjelman jatko. Ohjelman päätösseminaari Helsinki Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö TRIO-ohjelman jatko Ohjelman päätösseminaari Helsinki 2.12.2009 Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö TRIO-toiminta jatkuu vaikka ohjelma päättyy Kansallisesti tarkasteltuna kehittymisen ja sen tukemisen tarve

Lisätiedot

Teknisen Kaupan koulutuskokonaisuus myynnin ja huollon henkilöstölle: Menesty ratkaisumyynnillä.

Teknisen Kaupan koulutuskokonaisuus myynnin ja huollon henkilöstölle: Menesty ratkaisumyynnillä. Teknisen Kaupan koulutuskokonaisuus myynnin ja huollon henkilöstölle: Menesty ratkaisumyynnillä. Edunvalvonta Toimintaympäristön seuranta Osaamisen ja kilpailukyvyn kehittäminen Ratkaisumyynti: mahdollisuuksia

Lisätiedot

Toimivuutta ja turvaa katolle. Katse kattoon. REM-Taloyhtiötapahtuma 2016 Helsinki Jari Suuronen

Toimivuutta ja turvaa katolle. Katse kattoon. REM-Taloyhtiötapahtuma 2016 Helsinki Jari Suuronen Toimivuutta ja turvaa katolle Katse kattoon REM-Taloyhtiötapahtuma 2016 Helsinki 6.4.2016 Jari Suuronen Nordic Waterproofing Group Liikevaihto n. 200 M Henkilöstöä n. 650 Valmistusta Suomessa, Ruotsissa

Lisätiedot

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Eija Mämmelä, Oulun Ammattikorkeakoulu Fysioterapian tutkintovastaava, Potilassiirtojen ergonomiakorttikouluttaja Hyvät ergonomiset käytänteet vanhusten hoitotyön

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatuskonferenssi

Yrittäjyyskasvatuskonferenssi Yrittäjyyskasvatuskonferenssi 27.-28.1.2011 Ihmisiä, jotka paahtavat täysillä ja joilla on sisäinen hehku päällä, on paljon. Harmi, että he ovat valtaosin alle 7-vuotiaita. Esa Saarinen Yrittämällä eteenpäin

Lisätiedot

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely.

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely. Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Tutkinnon osa ei sisällä ammattiosaamisen näyttöä. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Täyden palvelun turvallisuusalan erikoisliike

Täyden palvelun turvallisuusalan erikoisliike Täyden palvelun turvallisuusalan erikoisliike Enemmän kuin lukkoliike. Arvolukko on oviympäristön mekaanisten ja sähköisten lukitusjärjestelmien myyntiin ja asennuksiin erikoistunut Abloy-valtuutettu lukkoliike.

Lisätiedot

Nivelvaihe peruskoulun päättäville nuorille HENKILÖKUNNAN OPAS

Nivelvaihe peruskoulun päättäville nuorille HENKILÖKUNNAN OPAS Nivelvaihe peruskoulun päättäville nuorille HENKILÖKUNNAN OPAS Vantaan nivelvaihe peruskoulun päättäville nuorille Peruskoulun päättyminen on tärkeä askel nuoren elämässä. Siirtyminen jatko-opintoihin

Lisätiedot

OPAS- TUSTA Työpaikoille. Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi

OPAS- TUSTA Työpaikoille. Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi OPAS- TUSTA Työpaikoille Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi MITÄ OVAT AMMATTI- OSAAMISEN NÄYTÖT koulutuksen järjestäjän ja työelämän yhdessä suunnittelemia, toteuttamia ja arvioimia työtehtäviä työssäoppimispaikassa

Lisätiedot

Asunto Oy Raahen Keskustan Portti

Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Unelmakoti historiallisella paikalla Tulevaisuus rakennetaan tänään Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Keskustan Portin tarina Keskustan Portin tarina ulottuu 1800-luvulle

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Osaaminen arvioidaan työn tekemisestä pientalo - oppimisympäristössä. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä

Lisätiedot

Työturvallisuuskilpailu 20 vuotta. Uudellamaalla. Juhla-seminaari

Työturvallisuuskilpailu 20 vuotta. Uudellamaalla. Juhla-seminaari Työturvallisuuskilpailu 20 vuotta Uudellamaalla Juhla-seminaari Eteran auditorio 1.3.2017 Hannu J. Mäkinen Talonrakennusteollisuuden Uudenmaan piiri ry Työturvallisuuden kehittäminen jatkuu Työturvallisuusasioihin

Lisätiedot

Opintokokonaisuuden toteuttaminen opettajatiiminä

Opintokokonaisuuden toteuttaminen opettajatiiminä Opintokokonaisuuden toteuttaminen opettajatiiminä Juho Tiili, Markus Aho, Jarkko Peltonen ja Päivi Viitaharju n koulutusyksikössä opetusta toteutetaan siten, että saman opintokokonaisuuden opintojaksot

Lisätiedot

Soidinpuiston ykk, U-6553 Turvallisuusasiakirja

Soidinpuiston ykk, U-6553 Turvallisuusasiakirja Turvallisuusasiakirja Pornaisissa 28.12.2014 Suunnitellut: Ins. (amk) Heikki Väisänen A-lk:n betonisiltojen korjaussuunnittelija Tarkastanut: Ins. Jyrki Hämäläinen A-lk:n betonisiltojen korjaussuunnittelija

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää

Lisätiedot

Suoramyyntipalvelu, joka tuo lähiruoan myyjät ja ostajat yhteen osoitteeseen. Eero Kananen, Toimitusjohtaja, LähiPro Oy,

Suoramyyntipalvelu, joka tuo lähiruoan myyjät ja ostajat yhteen osoitteeseen. Eero Kananen, Toimitusjohtaja, LähiPro Oy, Suoramyyntipalvelu, joka tuo lähiruoan myyjät ja ostajat yhteen osoitteeseen Eero Kananen, Toimitusjohtaja, LähiPro Oy, 6.10.2016 Palvelun tausta Palvelu sai alkunsa vuonna 2013 havainnosta, että tuottajien

Lisätiedot

Tulevaisuuden sisällöt ja joustava printtikonsepti

Tulevaisuuden sisällöt ja joustava printtikonsepti 2 4. 1 1. 2 0 1 6 Tulevaisuuden sisällöt ja joustava printtikonsepti Hanna Repo, Asiakkuusjohtaja Risto Laine, Myyntijohtaja Otavamedia OMA Autamme asiakkaitamme luomaan merkityksellistä vuorovaikutusta

Lisätiedot

Kaikki ohjaavat tulevaisuutta - työelämän tulevaisuuskuvia ja valmiuksia

Kaikki ohjaavat tulevaisuutta - työelämän tulevaisuuskuvia ja valmiuksia Kaikki ohjaavat tulevaisuutta - työelämän tulevaisuuskuvia ja valmiuksia Keski-Suomen tulevaisuusfoorumi 25.10.2013 Leena Jokinen Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto Osaamisen kehittämisen menetelmiä

Lisätiedot

Onko harvaan asuttu maaseutu turvassa?

Onko harvaan asuttu maaseutu turvassa? 8.9.2015 Onko harvaan asuttu maaseutu turvassa? Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston puheenjohtaja Seminaarin teema Mikä on turvallisuuden nykytila ja haasteet harvaan asutulla

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan 1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Palvelujen käyttöönotto ja tuki Tutkinnon osaan kuuluvat opinnot: Työasemaympäristön suunnittelu ja toteuttaminen Kouluttaminen ja asiakastuki

Lisätiedot

RAKSAKYMPPI käytännöksi

RAKSAKYMPPI käytännöksi RAKSAKYMPPI käytännöksi Perusteet Käyttö Hyödyt Kokemuksia Tarja Mäkelä VTT RATUKE-seminaari 20.9.2007 RAKSAKYMPPI -uutta ajattelua työturvallisuuteen Lisätietoja: Tarja Mäkelä VTT Puh. 020 722 3308, tarja.makela@vtt.fi

Lisätiedot

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana Helka Pirinen Esimies muutoksen johtajana Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Helka Pirinen Kansi: Ea Söderberg, Hapate Design Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto

Lisätiedot

Yhteistyöllä riskit hallintaan

Yhteistyöllä riskit hallintaan Työterveys ja -turvallisuus on yhteinen asia. Hyväksi sinulle. Hyväksi tuottavuudelle. Terveellinen työ Yhteistyöllä riskit hallintaan www.healthy-workplaces.eu Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto

Lisätiedot

A13-03 Kaksisuuntainen akkujen tasauskortti. Projektisuunnitelma. Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt AS-0.

A13-03 Kaksisuuntainen akkujen tasauskortti. Projektisuunnitelma. Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt AS-0. A13-03 Kaksisuuntainen akkujen tasauskortti Projektisuunnitelma Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt AS-0.3200 Syksy 2013 Arto Mikola Aku Kyyhkynen 25.9.2013 Sisällysluettelo Sisällysluettelo...

Lisätiedot

Hymyn hinta. tutkimus palvelukulttuurin kehittämisestä Suomessa

Hymyn hinta. tutkimus palvelukulttuurin kehittämisestä Suomessa Hymyn hinta tutkimus palvelukulttuurin kehittämisestä Suomessa Kuinka voimme kehittää suomalaista palvelukulttuuria? Panostamalla henkilökohtaiseen palveluun Erinomainen palvelukokemus on mieleenpainuva

Lisätiedot

Onnella vai osaamisella? Työturvallisuus on kaikkien yhteinen asia.

Onnella vai osaamisella? Työturvallisuus on kaikkien yhteinen asia. Onnella vai osaamisella? Työturvallisuus on kaikkien yhteinen asia. Mitä voin yrittäjänä hyötyä? Turvallisuus ei ole stabiili asia, joka voidaan käyttöönottaa tai saavuttaa. Se on luotava ja ansaittava

Lisätiedot

REDIn työmaan kuulumisia 2/2016

REDIn työmaan kuulumisia 2/2016 21.6.2016, sivu 1 / 6 REDIn työmaan kuulumisia 2/2016 SRV rakentaa Kalasatamaan tornitaloalue REDIn, joka muodostuu kahdeksasta tornitalosta, kauppakeskuksesta sekä 2 000 auton pysäköintilaitoksesta. Torneissa

Lisätiedot

YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 2003 SAADUSTA PALAUTTEESTA

YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 2003 SAADUSTA PALAUTTEESTA 1 Itä-Suomen virtuaaliyliopisto YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 23 SAADUSTA PALAUTTEESTA Henkilöstökoulutushankkeessa järjestettiin Verkko-opetuksen perusteet (VOP)

Lisätiedot

Pälkäneen Valokuitu Oy

Pälkäneen Valokuitu Oy INFO 15.09.2016 INFO 16.09.2016 Tervetuloa Pälkäneen Valokuitu Oy:n järjestämään infotilaisuuteen valokuituverkon rakentamisesta ja verkossa tarjottavista palveluista Pälkäneen kunnan alueelle Pälkäneen

Lisätiedot

1. YMPÄRISTÖASIOIDEN SUUNNITTELU, ORGANISOINTI, ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN

1. YMPÄRISTÖASIOIDEN SUUNNITTELU, ORGANISOINTI, ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN 1. YMPÄRISTÖASIOIDEN SUUNNITTELU, ORGANISOINTI, ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN Oppilaitos: Yhteyshenkilö: Päivämäärä: 1.1 YMPÄRISTÖASIOIDEN HOIDON TILA KRITEERI 1: Oppilaitoksella on käsitys omaan toimintaansa

Lisätiedot

RST-kalusteet perustarpeista vaativiin erikoiskohteisiin. "Asiakaskeskeiset ratkaisut - Palvelemme paremmin!"

RST-kalusteet perustarpeista vaativiin erikoiskohteisiin. Asiakaskeskeiset ratkaisut - Palvelemme paremmin! RST-kalusteet perustarpeista vaativiin erikoiskohteisiin "Asiakaskeskeiset ratkaisut - Palvelemme paremmin!" Miksi VisioMediltä? Ammatilaisosaamista Me VisioMedillä olemme perehtyneet erilaisiin vaativiin

Lisätiedot

Tarjoamme senioreille itsenäistä asumista, yhteisökoteja, palvelua ja terveyslomaa

Tarjoamme senioreille itsenäistä asumista, yhteisökoteja, palvelua ja terveyslomaa Tarjoamme senioreille itsenäistä asumista, yhteisökoteja, palvelua ja terveyslomaa Ainutlaatuista asumista Jyllin Kodit tarjoaa mahdollisuudet elinikäiseen asumiseen ja rentouttavaan terveyslomailuun Ikaalisten

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(8) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Asiakaspalvelu 30 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa toimia käytännön asiakaspalvelutehtävissä ja osoittaa ammattitaitonsa palvelutilanteessa,

Lisätiedot

Maatalous YTOT 3/00. YTOT-sarjassa raportoidaan muille kuin työsuhteisille sattuneita työkuolemia

Maatalous YTOT 3/00. YTOT-sarjassa raportoidaan muille kuin työsuhteisille sattuneita työkuolemia TOT-RAPORTTI YTOT-sarjassa raportoidaan muille kuin työsuhteisille sattuneita työkuolemia YTOT 3/00 Maanviljelijä jäi renkaanvaihdossa tuelta pudonneen leikkuupuimurin alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus

Lisätiedot

sosiaalialan menestystekijä

sosiaalialan menestystekijä sosiaalialan menestystekijä Osaaminen, vuorovaikutus, tahto. {Osaaminen on tietoa, taitoa ja oikeaa asennetta.} Ammattijärjestö Talentia edistää jäsentensä urakehitystä vaikuttamalla sosiaalialan lainsäädäntöön,

Lisätiedot

ANTTOLAN RYHMÄKOTI HANKE 2015 Toimintamalliluonnos

ANTTOLAN RYHMÄKOTI HANKE 2015 Toimintamalliluonnos ANTTOLAN RYHMÄKOTI HANKE 2015 Toimintamalliluonnos SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. OMAAN TOIMINTAAN TILAT... 3 3. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 4 4. OMAVALVONTAVELVOITE... 5 5. TURVALLISUUS JA TAPATURMIEN

Lisätiedot

Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet

Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet VTT Älykkään liikenteen ja logistiikan seminaari Espoo 2.11.2010 Vuorineuvos, taloustiet. tri Kari Neilimo Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet Muuttuva elinkeinojen rakenne; kasvava ja monimuotoistuva

Lisätiedot

Teline- ja eristystöiden ammattilainen

Teline- ja eristystöiden ammattilainen Teline- ja eristystöiden ammattilainen PEPT on vuonna 1992 perustettu perheyritys, jonka merkittävintä osaamista ovat teollisuuden eristys- ja telinetyöt sekä LVI-eristäminen. PEPT tarjoaa teollisuudelle

Lisätiedot

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013 Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.15.2.2013 1. Olen Opiskelija Opettaja tai muuta henkilökuntaa 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 2. Sukupuoli Nainen 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13

Lisätiedot

RAKENNUSTYÖMAIDEN JÄTEHUOLTO JA ROBOTIIKAN HYÖDYNTÄMISEN TARJOAMAT MAHDOLLISUUDET

RAKENNUSTYÖMAIDEN JÄTEHUOLTO JA ROBOTIIKAN HYÖDYNTÄMISEN TARJOAMAT MAHDOLLISUUDET RAKENNUSTYÖMAIDEN JÄTEHUOLTO JA ROBOTIIKAN HYÖDYNTÄMISEN TARJOAMAT MAHDOLLISUUDET SUEZ ENVIRONNEMENT Euroopan suurin ja maailman kolmanneksi suurin ympäristöhuoltoyhtiö SITA Suomi Oy kuuluu kansainväliseen

Lisätiedot

Aluksi kysymme perustietoja vastaajasta. Varsinaiset vapaa-ajanasumiseen ja kunnan kehittämiseen liittyvät kysymykset löytyvät myöhemmistä osiosta

Aluksi kysymme perustietoja vastaajasta. Varsinaiset vapaa-ajanasumiseen ja kunnan kehittämiseen liittyvät kysymykset löytyvät myöhemmistä osiosta Kysely Vaalan vapaa-ajanasukkaille Hyvä Vaalan vapaa-ajanasukas! Tervetuloa vastaamaan Vaalan kunnan vapaa-ajanasukkaille suunnattuun kyselyyn. Vaala haluaa saada vapaa-ajanasukkaansa viihtymään paikkakunnalla

Lisätiedot

HydroHeater. HW HydroHeater. UUTUUS! Pyörillä kulkeva lämmin vesi. Tuotantokyky: 0-100 0 C. Jopa 6000 litraa lämmintä vettä tunnissa

HydroHeater. HW HydroHeater. UUTUUS! Pyörillä kulkeva lämmin vesi. Tuotantokyky: 0-100 0 C. Jopa 6000 litraa lämmintä vettä tunnissa HydroHeater HW HydroHeater UUTUUS! Pyörillä kulkeva lämmin vesi Tuotantokyky: 103 kw 0-100 0 C Jopa 6000 litraa lämmintä vettä tunnissa HW HydroHeater Liikkuva yksikkö lämpimän veden nopeaan toimitukseen

Lisätiedot

Uusi suunta turvallisuustyöryhmällä

Uusi suunta turvallisuustyöryhmällä Reijo Valta Uusi suunta turvallisuustyöryhmällä turvallisia sanoja porrastettuna Osuuskunta Jyväs-Ainola ISBN 978-952-5353-38-9 Kopijyvä Jyväskylä I Tulevat vaalit Oulussa ovat erittäin ratkaisevat tehdään

Lisätiedot

Ota yhteyttä, autamme mielellämme! Intrum Justitia Oy PL 47, Helsinki p PUHTIA BISNEKSEEN

Ota yhteyttä, autamme mielellämme! Intrum Justitia Oy PL 47, Helsinki p PUHTIA BISNEKSEEN Ota yhteyttä, autamme mielellämme! Intrum Justitia Oy PL 47, 00811 Helsinki p. 09 2291 1600 www.intrum.fi 10.2016 LUOTTOTIETO- JA PERINTÄPALVELUT TEHOSTA YRITYKSESI RAHANKIERTOA JA MINIMOI LUOTTOTAPPIORISKIT.

Lisätiedot

Simo Hillo

Simo Hillo Simo Hillo 0400 594 385 simo.hillo@pedart.fi www.pedart.fi Pedart Oy tarjoaa opetuksen tukea erityistä tukea tarvitseville oppilaille Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen alueilla. Opetus tapahtuu

Lisätiedot

E-OPPIMINEN/ VIRTUAALISUUS LIIKETOIMINTA- STRATEGIASSA

E-OPPIMINEN/ VIRTUAALISUUS LIIKETOIMINTA- STRATEGIASSA E-OPPIMINEN/ VIRTUAALISUUS LIIKETOIMINTA- STRATEGIASSA Oppiminen ja oppimisympäristöt 8.3.2004 Merja Eskola, Senior Executive Consultant, 16.3.2004 1 Talent Partners Oy Sisältö Liiketoimintastrategia Kilpailukyky

Lisätiedot

NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA

NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA Vie yrityksesi pidemmälle Olitpa yrityksesi nykyisestä suorituskyvystä mitä mieltä tahansa, jokainen yritysorganisaatio pystyy parantamaan tuottavuuttaan

Lisätiedot

Puhe Jyväskylän yliopiston avajaisissa 7.9.2011

Puhe Jyväskylän yliopiston avajaisissa 7.9.2011 Puhe Jyväskylän yliopiston avajaisissa 7.9.2011 Antti Yli-Tainio Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Tervetuliaissanat Arvoisa rehtori, hyvät opiskelijatoverit ja henkilökunnan edustajat, Haluan toivottaa

Lisätiedot

MARKO KESTI. Strateginen henkilöstötuottavuuden johtaminen

MARKO KESTI. Strateginen henkilöstötuottavuuden johtaminen MARKO KESTI Strateginen henkilöstötuottavuuden johtaminen TALENTUM Helsinki 2010 Copyright 2010 Talentum Media Oy ja tekijä Kansi: Ea Söderberg Taitto: NotePad ISBN: 978-952-14-1508-1 Kariston Kirjapaino

Lisätiedot

75 % YRITTÄJISTÄ KOKEE DIGITALISAATIOSSA ONNISTUMISEN TÄRKEÄKSI YRITYKSENSÄ TULEVAISUUDELLE SONERA YRITTÄJÄTUTKIMUS TUTKIMUSRAPORTTI

75 % YRITTÄJISTÄ KOKEE DIGITALISAATIOSSA ONNISTUMISEN TÄRKEÄKSI YRITYKSENSÄ TULEVAISUUDELLE SONERA YRITTÄJÄTUTKIMUS TUTKIMUSRAPORTTI % YRITTÄJISTÄ KOKEE DIGITALISAATIOSSA ONNISTUMISEN TÄRKEÄKSI YRITYKSENSÄ TULEVAISUUDELLE SONERA YRITTÄJÄTUTKIMUS TUTKIMUSRAPORTTI 1 TUTKIMUKSEN PÄÄHAVAINNOT 2 Onko yrityksesi kasvamassa vai hiipumassa?

Lisätiedot