TYÖHYVINVOINTIKOORDINAATTORI 1 KEHITTÄMISPROJEKTIN LOPPURAPORTTI
|
|
- Aimo Laine
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KEHITTÄMISPROJEKTIN LOPPURAPORTTI Kehittämisprojektin aihe Ylä-Savon SOTE ky, Turvallisuusriskien hallintamallin kehittäminen Projektin ajallinen kesto Projektiorganisaatio ja resurssit - Projektin asettaja ja omistaja: Ylä-Savon SOTE ky - Projektitiimi/vastuuhenkilöt: Projektipäällikkö: Tiina Valta Mentor: Anne Mikkonen - Ohjausryhmä: Kuntayhtymän johtoryhmä - Muu henkilöstö ja resurssi: Työryhmiä - Yhteistyökumppanit: Peruskunnat - Sidosryhmät: pelastus- ja poliisiviranomainen, työsuojeluviranomainen, ostopalvelutuottajat, henkilöstön edustajat, tilintarkastaja Perustelut projektille Organisaatiolta puuttui vastuutettu ja aikataulutettu turvallisuusjohtamista edesauttava turvallisuusriskien hallintaprosessi. Kuntayhtymässä käyttöön otettu prosessijohtaminen on muuttanut entisiä johtosuhteita etenkin terveyden huollon vastuualueella. Terveyskeskuksissa ja sairaalassa ei ole enää entisen kaltaisia, kokonaisvastuuta kantavia johtajia, jotka voisivat hallita ja vastata kunkin laitoksen asioista paikallisesti. Toiminta on sektoroitunut useaan eri organisaatiolinjaan, jotka eivät keskustele keskenään poikkihallinnollisesti. Asioiden kokonaishallinta on kohdannut vasta vastuualuejohtoryhmässä, mistä johtuen toimintaprosessien hallinta ja mm. tiedon kulku organisaatiossa on vaikeutunut oleellisesti. Samalla myös kiinteistön omistajien ja vuokralaisena toimivan kuntayhtymän välisen keskusteluyhteyden ylläpito on käynyt haasteelliseksi, koska kuntayhtymällä ei ole ollut selkeästi nimettyjä vastuuhenkilöä toimimaan riittävästi vastuutettuna kuntayhtymän edustajana. Perustelut: STM (julkaisu 2011:15) on ohjeistanut kuntia laatimaan sosiaali- ja terveydenhuollon toimialueelle riskienkartoitukseen perustuvan turvallisuussuunnitelman. Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä kokonaiskartoitusta ja siihen perustuvaa suunnitelmaa ei ole vielä tehty.
2 Projektin päämäärä ja kehittämistavoitteet Päämääränä oli luoda organisaatioon hallittu turvallisuuskulttuuria ohjaava toimintamalli, jossa jokainen työntekijä tietää tehtävänsä ja vastuunsa sekä osaa viestiä turvallisuuteen liittyvistä asioista oikeaan suuntaan ja paikkaan. Työn tarkoituksena oli terävöittää kuntayhtymän riskienhallinnan sekä turvallisuuden suunnittelua, toteuttamista ja seurantaa laatimalla selkeästi prosessoitu ja vastuutettu riskien hallinnan prosessi, joka tukee organisaatiossa jo olevaa sisäistä valvontaa. Työssä käsiteltiin toiminnallisia riskejä, toimitiloihin kohdistuvia kiinteistöturvallisuus-, palo- ja rikosturvallisuus- sekä työturvallisuus- ja ympäristöriskejä. Jo laaditut potilas- sekä tietoturvallisuussuunnitelmat liitetään oleellisena osana riskienhallinnan kokonaissuunnitelmaan. Projektin tulokset ja toiminnalliset tavoitteet Asiakirja: Turvallisuusriskien hallinta ja suunnittelu: Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Toimintamallin avulla varaudutaan strategisiin ja operatiivisiin riskeihin. Riskien arvioinnin tuloksena saadut varautumissuunnitelmat huomioidaan myös kiinteistöjen pelastussuunnitelmissa. Asiakirja on kokonaisturvallisuutta käsittelevä suunnitelma, jossa kuvataan kuntayhtymän 1. riskienhallintapolitiikka, 2. esitetään menetelmä, jolla haetaan keskeiset turvallisuusriskit ja 3. Esitetään toimintamalli, jonka avulla toimipaikat voivat varautua havaittuihin riskeihin ja laatia ohjeet toiminnan, henkilöiden, omaisuuden, toimitilojen ja ympäristön suojaamiseksi sekä toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi. Toiminnallisena tavoitteena oli, että organisaatio tarkastelee toiminnassaan esiintyviä riskejä vuosittain ja varautuu näin muuttuvaan toimintaympäristöönsä jo etukäteen. Projektin kohderyhmä Projektin kohderyhmänä oli koko organisaatio sekä laitokset. Hyödynsaajana olivat linjaorganisaatio ja hallinnon toimielimet, koska kuntayhtymä sai toimintamallin, jonka avulla ylläpidetään turvallisuuskulttuuria. Toimintamallin avulla kuntayhtymän johto saa koottua ja analysoitua tietoa organisaation riskeistä turvallisuusjohtamistaan varten. Hyödyn saajana on myös henkilöstö ja viimekädessä asiakkaat henkilöstön turvallisuuskulttuurin ja turvallisuustietoisuuden parantumisena. Projektin eteneminen Riskienhallintapolitiikka Riskienhallintapolitiikkaa työstettiin yhdessä johtoryhmän, tietoturva- sekä potilasturvallisuustyöryhmien kanssa. Tarkoituksena oli keskittää kokonaisvaltainen riskienhallinta yhden toimielimen käsiteltäväksi kuitenkin siten, että neljän riskityypin operatiivinen hallinta valmistellaan kunkin substanssin asiantuntijatyöryhmissä. Työn tuloksena syntyi riskienhallinnan vastuutettu ja aikataulutettu työprosessi.
3 Strategisten riskien hallintaprosessi TYÖHYVINVOINTIKOORDINAATTORI 1 Johtoryhmälle luotiin strategisten riskien arviointityökalu, jonka avulla voidaan ennakoida toimintaan liittyviä strategisia riskejä. Operatiivisten riskien hallintaprosessi ja aikataulu Tehtäväaluepäälliköistä muodostuvat työryhmät valmistelivat toimintaprosessin, jonka avulla toimintaprosesseista ja hoitoketjuista haetaan riskialttiita toimintoja, joiden hallitsemiseen tulee varautua suunnitelmallisesti. Toimintatapa Projektipäällikkö valmisteli riskienhallintapolitiikan yhdessä potilasturvallisuutta ja tietoturvallisuutta koordinoivien viranhaltijoiden kanssa sekä kuulemalla laajennettua johtoryhmää sekä turvallisuushenkilöstöä. Strategisten riskien ja operatiivisten riskien hallintamenetelmät työstettiin työryhmissä, jotka koostuivat strategiariskien osalta johtoryhmästä ja operatiivisten riskien osalta tehtäväaluepäälliköistä ja toimitilojen osalta turvallisuushenkilöstöstä. Projektin tehtävien vaiheistus ja vastuuhenkilöt Päätös projektista: Johtoryhmä, Riskienarviointipolitiikan valmistelu: Johtoryhmä: Riskienhallintapolitiikan ja strategisten riskien hallintataulukon valmistelua Operatiivisten riskien hallintaprosessin valmistelu 1.Terveydenhuollon tehtäväaluepäälliköt: , operatiivisten riskien hallintaprosessin työstämistä 2.Tietoturvatyöryhmä: , , eri asiantuntijatyöryhmien liittäminen kokonaisprosessiin 3. Laajennettu johtoryhmä: prosessinkaavion läpikäyntiä 4. Turvallisuusvastaavien palaveri: turvallisuushenkilöstön liittäminen prosessiin Yhteistyöryhmä työsuojeluhenkilöstön liittäminen riskien hallintaprosessiin riskienarvioinnin vuosikellon avulla Riskienhallintapolitiikan väliarviointi : Johtoryhmä, Käytiin läpi riskienhallinnan toimintaperiaatteet ja valmisteltu riskienhallintapolitiikka ja hyväksyttiin se. Operatiivisen toiminnan riskien hallintamenetelmän testaus alkoi : - Turvallisuusvastaavien palaveri sähkökatkojen aiheuttamien riskien arviointi ja varautumisen suunnittelu). Lopputulokset liitettiin kiinteistöjen pelastussuunnitelmiin
4 Turvallisuusasiantuntijatyöryhmän palaveri työryhmäkokoonpanojen lopullinen valmistelu Loppuarviointi Projektin tavoitteena oli luoda toimintaprosessi, jolla kuntayhtymä voi varautua etukäteen keskeisiin toiminnan turvallisuuteen liittyviin riskeihin. Projektin määrälliset ja laadulliset tavoitteet saavutettiin suurelta osin, koska tuloksena syntyi yksinkertainen, aikataulutettu ja vastuutettu toimintamalli, joka voi toimia, mikäli jokainen taho toimii, kuten mallissa on sovittu. Toimintamallin testaus Luotua toimintamalli testattiin käytännössä valitsemalla yksi todennäköinen riski sähkökatko : Havaittiin, että tämän tyyppisissä riskeissä paras tapa tutkia riskin vaikutukset on hyödyntää organisaatioon luotua turvallisuustyöryhmää. Varautumiseen tarvittavat muutokset tai investoinnit huomioidaan budjetissa johdon päättämällä tavalla. Projektin riskit Projektin riskinä alun perin mainittu tilanne, jossa kaikkia työryhmiä ei saadaan koolle määräajassa toteutui. Suunniteltu palaveri sosiaalihuollon johtohenkilöiden kanssa peruuntui. Asiaa kuitenkin käsiteltiin päälliköistä koostuvassa johtoryhmässä, joten sosiaalihuollonkin asianosaiset ovat voineet kommentoida toimintamallia. Projektista tiedottaminen Projektista on tiedotettu tehtäväaluepäällikkötasolle. Kuntayhtymän hyväksymä toimintamalli käydään läpi yhteistyöryhmässä, johtoryhmässä sekä turvallisuusvastaavien palaverissa. Tulokset raportoidaan myös esimiespäivänä marraskuussa. Lopullinen työ laitetaan intranettiin Tiina Valta
5 Lähteet : Lähteet on mainittu lopputyössä. Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän työsuojelun toimintasuunnitelma Riskien hallinta ja suunnittelu: STM 2011:15 Potilasturvallisuussuunnitelma: Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Liitteet (lopputuotokset) HUOM! Loppuraportti syntyy projektisuunnitelmapohjaan: otsikointi ja sanamuodot muutetaan, palaverit ja arvioinnit dokumentoidaan, kirjataan poikkeamat suunnitelmaan sekä projektin väli- ja loppuarviointi.
Turvallisuusriskien hallinta ja suunnittelu
Turvallisuusriskien hallinta ja suunnittelu Yhtymähallitus Sisällysluettelo 1 Riskien hallintapolitiikka...3 2 Johdanto......3 3 Riskienhallintatyö... 3 4 Määritelmät.. 3 5 Toimintatavat riskien tunnistamiseksi
Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet
Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet 9.5.2018 Sisällys 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus... 2 3. Sisäisen valvonnan
Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet
1 Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Valtuusto 23.3.2015 16 2 Vieremän kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain
Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet
Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...
Turvallisuus- ja valmiussuunnittelu
Turvallisuus- ja valmiussuunnittelu YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA (valtioneuvosto) SISÄISEN TURVALLISUUDEN OHJELMA (sisäministeriö) Aluehallintoviraston kokonaisturvallisuusstrategia (L-S AVI) Keski-Suomen
SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET
P A I M I O N K A U P U N K I SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.2.2015 11 Voimaan 1.3.2015 alkaen 1 Sisällysluettelo Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 3 Sisäisen valvonnan
SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014
1 Parikkalan kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan
SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA
POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Johtoryhmä 7.4.2015 Yhtymähallitus 27.4.2015 SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA Sisällys 1. Lainsäädäntö 3 2. Soveltamisala
Case-esimerkki: Miten Valtori hallitsee riskejä? Tommi Simula Riskienhallintapäällikkö
Case-esimerkki: Miten Valtori hallitsee riskejä? Tommi Simula Riskienhallintapäällikkö Valtorin riskienhallintamalli Perustuu VAHTI 22/2017 riskienhallintaohjeeseen ja ISO31000-standardiin Mallin kuvauksina
EDISTÄMME POTILASTURVALLISUUTTA YHDESSÄ. Suomalainen potilasturvallisuusstrategia 2009 2013
EDISTÄMME POTILASTURVALLISUUTTA YHDESSÄ Suomalainen potilasturvallisuusstrategia 2009 2013 Suomalainen potilasturvallisuusstrategia 2009 2013 STM asetti Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmän vuosille
SISÄLTÖ. 1 RISKIENHALLINTA... 3 1.1 Yleistä... 3 1.2 Riskienhallinta... 3 1.3 Riskienhallinnan tehtävät ja vastuut... 4 1.4 Riskienarviointi...
RHK Ohje riskienhallinnasta 2 SISÄLTÖ 1 RISKIENHALLINTA... 3 1.1 Yleistä... 3 1.2 Riskienhallinta... 3 1.3 Riskienhallinnan tehtävät ja vastuut... 4 1.4 Riskienarviointi... 5 RH Ohje riskienhallinnasta
Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
0 Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Valtuusto / /2017 1 Sisällysluettelo 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus;
Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet
Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Sisäinen valvonta ja riskienhallinta käsitteinä Kuntalain säännökset kuntayhtymän sisäisestä
Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta
Öo Liite/Kvalt 13.10.2014, 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Isonkyrön kunta Isonkyrön kunnan ja kuntakonsernin 1 (5) Sisällys 1 Lainsäädäntöperusta
Satakunnan maakuntauudistuksen esiselvitysvaihe SatLi/TV, JM Taulukko 1/5 Työryhmä:
21.9.2016 SatLi/TV, JM Taulukko 1/5 Esiselvitystä valmisteleva tr A. Järjestäytyminen ja valmisteluprosessi sekä toimintaympäristö Varmistaa ryhmän toiminnan käynnistyminen, riittävä vuorovaikutus ja viestintä
TIETOSUOJAPOLITIIKKA LAPPIA KONSERNI. Hyväksytty: Yhteistyötoimikunta , asiakohta 28 Yhtymähallitus , asiakohta 103
TIETOSUOJAPOLITIIKKA LAPPIA KONSERNI Hyväksytty:, asiakohta 28, asiakohta 103 Sisällysluettelo 1. Periaatteet... 3 1.1 Henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuus... 3 2. Tietosuojan vastuut ja organisointi...
Kooste riskienhallinnan valmistelusta
Kooste riskienhallinnan valmistelusta 14.11.2017 Varautuminen ja riskienhallintaalajaosto Jukka Koponen Maakunnan riskienhallinnan valmistelusta Riskienhallinta-asioiden valmistelutyöstä huolehtii maakunnan
Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi
1 Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi Pirjo Berg, Anna Maksimainen & Olli Tolkki 16.11.2010 Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi Taustaa STM velvoittaa sairaanhoitopiirit laatimaan
SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Hall. 01.04.2014 Valt. 29.04.2014 1 Voimaantulo 01.07.2014 1 Lainsäädännöllinen perusta ja soveltamisala Kuntalain 13
Pelastustoimen kehittäminen. Pelastusylitarkastaja Taito Vainio
Pelastustoimen kehittäminen Pelastusylitarkastaja Taito Vainio 2.12.2015 2 Hallitusohjelman kirjaukset pelastustoimesta Pelastustoiminnan ja varautumisen valtakunnallista johtamista, suunnittelua, ohjausta,
Kulttuurituotanto projektina. Johdatus kulttuurituotannon suunnitteluun 2009 Petri Katajarinne
Kulttuurituotanto projektina Johdatus kulttuurituotannon suunnitteluun 2009 Petri Katajarinne Tuotannon vaiheet (IDEA) tavoitteiden määrittely määrälliset, laadulliset, taloudelliset suunnittelu toteutus
Turvallisuusjohtaminen osana esimiestyötä. Merja Ahonen Osastonhoitaja Keski-Suomen seututerveyskeskus Keuruun sairaala
Turvallisuusjohtaminen osana esimiestyötä Merja Ahonen Osastonhoitaja Keski-Suomen seututerveyskeskus Keuruun sairaala Esityksen päästepit Turvallisuusjohtaminen Työturvallisuuslaki Turvallisuustyöryhmä
Riskienhallintapolitiikka
Riskienhallintapolitiikka Valtuusto 16.4.2018 Hallitus 26.3.2018 Johtoryhmä 19.3.2018 Toimialajohtaja Jouni Peltomaa 8.3.2018 1 Riskienhallinnan tarkoitus ja tavoitteet Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän
Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi. Päiväys
Pelastussuunnitelma Kiinteistön nimi Päiväys Lomake on Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tuottama mallilomake, jota voidaan käyttää asuinrakennuksen pelastussuunnitelman pohjana. Lomake noudattaa sisäasiainministeriön
Kankaanpään kaupunki SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
Kankaanpään kaupunki SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 2 Sisällys SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET... 3 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus... 3 Vastuut
Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2016
1 (6) Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2016 1. Toimintasuunnitelman tausta Kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan tavoitteena on varmistaa strategisten tavoitteiden
Riskienhallinta- ja turvallisuuspolitiikka
Riskienhallinta- ja turvallisuuspolitiikka Tavoite Riskienhallinta ja turvallisuustyö toiminnan jatkuvuuden, tehokkuuden ja häiriöttömyyden varmistajana. Riskienhallinta ja turvallisuustyö strategian mahdollistajana.
Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet
Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet Kh 12.8.2019 1 Sisällys 1. LAINSÄÄDÄNTÖ... 2 2. SOVELTAMISALA... 2 3. KÄSITEMÄÄRITTELYÄ... 3 4. SISÄISEN VALVONNAN TAVOITTEET...
Sovelto Oyj JULKINEN
1 (5) 21.3.2018 JULKINEN :n Vastuu :n toiminnasta on sen ylimmällä johdolla. Yrityksen toiminta ja palvelut ovat suuresti riippuvaisia tietotekniikkapalveluiden saatavuudesta ja niiden turvallisesta toiminnasta.
RISKIENHALLINTA KUNTOON
KÄYTÄNNÖSSÄ PARAS. RISKIENHALLINTA KUNTOON Miten Vamia teki sen vaiheittain? Kehittämispäällikkö Hillevi Kivelä Vaasa Turvallisuus ja riskienhallinnan toimintasuunnitelman 2017 laadinta > työ käynnistyi
Kunnallisen toiminnan periaatteet, määritelty ja toimitaanko niiden mukaisesti? 3 strategialähtöiset
Laukaan kunta/ tekninen osasto e Ei sovellettavissa 2016 1 Välttävästi 2 Tyydyttävästi 3 Hyvin Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointimalli 4 Erinomaisesti Johtamistapa ja valvontakulttuuri Arvio
SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
KOKKOLAN KAUPUNKI Syyskuu 2014 Keskushallinto SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN TAVOITE JA TARKOITUS; KÄSITTEET 3. SISÄISEN
Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet
Sipoon kunta Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Voimaantulo xx.xx.2017 Kunnanvaltuusto xx.x.2017 Sisällysluettelo 1 Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 2 2 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan
Avoimesti ja yhdessä. Oma Hämeen viestintäsuunnitelma päivitetty, hyväksytty / VATE
Avoimesti ja yhdessä Oma Hämeen viestintäsuunnitelma 2016 2019 päivitetty, hyväksytty 24.11.2017 / VATE Sisältö 1. Viestintä maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelun tukena... 2 2. Viestinnän tavoitteet
Sähköinen järjestelmä omavalvonnan tukena
Sähköinen järjestelmä omavalvonnan tukena Sosiaali- ja terveydenhuollon ATK-päivät 22.-23.5.2018 Elina Välikangas, kehittämis- ja laatupäällikkö Oulun kaupunki Sote-projektipäällikkö, Pohjois-Pohjanmaan
VAKAVA Valtakunnallinen kokonaisarkkitehtuurin suunnittelun ja kuvaamisen tukiprojekti
VAKAVA Valtakunnallinen kokonaisarkkitehtuurin suunnittelun ja kuvaamisen tukiprojekti Karri Vainio, erityisasiantuntija, Kuntaliitto JUHTA 11.6.2014 sosiaali- ja terveydenhuollossa toiminnalliset tarpeet
Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 81 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain
Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx
Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin
Riskienhallinta. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela
Riskienhallinta Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela Twitter: @MinnaLehmuskero Mihin riskienhallintaa tarvitaan? Riskienhallinta on osa sisäistä valvontaa. Riskienhallinnan tavoitteena on eläkkeensaajien
Lakiluonnos sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä
Lakiluonnos sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä - erityisvastuualue - sote-kehittäminen Pohjois-Suomen Kaste - aluejohtoryhmän puoliväliriihi 28.2.2014 Apulaisosastopäällikkö Olli Kerola, STM
Keskiyön Savotta Vaattunkiköngäs. Ylijohtaja Timo E. Korva. Lapin aluehallintovirasto, ylijohtaja Timo E. Korva
Keskiyön Savotta 20.-21.6.2011 Vaattunkiköngäs Ylijohtaja Timo E. Korva Lapin aluehallintovirasto, ylijohtaja Timo E. Korva 20.6.2011 1 Alueellisen sisäisen turvallisuuden yhteistyön toimintamallin tavoitteet
Tietoturvapolitiikka
Valtiokonttori Ohje 1 (6) Tietoturvapolitiikka Valtion IT -palvelukeskus Valtiokonttori Ohje 2 (6) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Tietoturvallisuuden kattavuus ja rajaus Valtion IT-palvelukeskuksessa...
Mitä riskienhallinta on Espookonsernissa?
Mitä riskienhallinta on Espookonsernissa? Tietoisku Espoon kaupunginvaltuutetuille ja varavaltuutetuille 23.10.2013 Johanna Kattelus, riskipäällikkö p. 816 84218 Julkisyhteisöillä entistä haasteellisempi
Kaupunginvaltuutettujen koulutus ke Kehittämispäällikkö Marja Kariniemi Konsernihallinto - omistajaohjaus
Kokonaisvaltainen riskienhallinta Kaupunginvaltuutettujen koulutus ke 14.6.2017 Kehittämispäällikkö Marja Kariniemi Konsernihallinto - omistajaohjaus Esityksen sisältö Mitä tarkoitetaan kokonaisvaltaisella
Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 65 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain
Varautuminen ja riskienhallinta - alajaosto. Tilannekatsaus Jukka Koponen
Varautuminen ja enhallinta - alajaosto Tilannekatsaus 15.2.2018 Jukka Koponen Varautuminen ja enhallinta-alajaoston tehtäväkokonaisuuksia Valmistelu- ja käynnistysvaiheen enhallinta Riskienhallintapolitiikan
Varautuminen sotelainsäädännössä
Varautuminen sotelainsäädännössä STM:n valmiusseminaari 24.5.2018, Tuusula 1 23.5.2018 Anne Koskela Valmiuslaki Varautumisvelvollisuus Valtioneuvoston, valtion hallintoviranomaisten, valtion itsenäisten
Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 65 13.3.2013 Asianro 302/00.04.02/2013 155 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä
VÄLI- JA LOPPURAPORTOINTI
Tuija Nikkari 2012 VÄLI- JA LOPPURAPORTOINTI Raportointikoulutus 23.8.12 Raportoinnin tarkoitus Raportoinnin tehtävänä on tuottaa tietoa projektin etenemisestä ja tuloksista rahoittajalle, yhteistyökumppaneille
Marko Vatanen
Marko Vatanen 22.11.2011 Potilasturvallisuus Terveydenhuollon ammattihenkilöiden, toimintayksiköiden ja organisaatioiden periaatteet ja toimintakäytännöt, joilla varmistetaan potilaiden terveyden- ja sairaanhoidon
SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN RISKIENHALLINTAPOLITIIKKA
1 (6) SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN RISKIENHALLINTAPOLITIIKKA Hyväksytty sairaanhoitopiirin yhtymähallituksessa 28.1.2013 2 (6) 1 Johdanto Satakunnan sairaanhoitopiiri tuntee vastuunsa turvallisuusasioissa
Potilasturvallisuus organisaatiomuutoksissa Ermo Haavisto Johtajaylilääkäri Satakunnan sairaanhoitopiiri
Potilasturvallisuus organisaatiomuutoksissa Ermo Haavisto Johtajaylilääkäri Satakunnan sairaanhoitopiiri 13.01.2017 EHaavisto 1 Sidonnaisuudet - päätoimi: johtajaylilääkäri, Satakunnan shp - Suomen Potilasturvallisuusyhdistys
Sisäisen valvonnan ohje
Sisäisen valvonnan ohje Kuntayhtymähallitus 15.6.2009 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHTAMIS- JA HALLINTOJÄRJESTELMÄ SEKÄ KUNTAYHTYMÄN VALVONNAN RAKENNE 3 1.2 Johtamis- ja hallintojärjestelmä 3 1.2 Kuntayhtymän valvonnan
OULUNKAAREN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
OULUNKAAREN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Sisällys SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET... 3 RISKIENHALLINNAN PERUSTEET... 4 1. Johdanto... 4 2. Riskienhallinnan määritelmä ja toteuttamisen
SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VAL- VONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
1 SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VAL- VONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Sisällys Johdanto... 2 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan lainsäädännöllinen perusta ja soveltamisala...
Avaimet käytännön työlle
Asianhallinnan viitearkkitehtuuri Avaimet käytännön työlle 9.3.2016 Eira Isoniemi asianhallintapäällikkö Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Asianhallinta Asianhallinta tarkoittaa organisaation toimintaprosesseihin
Käytäntöjä koulujen turvallisuuden suunnittelussa ja toteuttamisessa Palo- ja pelastusalan toimittajien ajankohtaispäivät 1.10.
Käytäntöjä koulujen turvallisuuden suunnittelussa ja toteuttamisessa Palo- ja pelastusalan toimittajien ajankohtaispäivät 1.10.2009 Kirta Nieminen Pt. tuntiopettaja, ruokapalvelut kirta.nieminen@seamk.fi
OPERATIIVISET RISKIT JA NIIDEN ENNAKOIMINEN
OPERATIIVISET RISKIT JA NIIDEN ENNAKOIMINEN Erkki Seppälä Lääketieteellinen johtaja 22.01.2013 KÄSITTEITÄ Riski on asia tai tapahtuma, joka uhkaa laboratorion toiminnan jatkuvuutta tai tavoitteiden saavuttamista
Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi. Päiväys
Pelastussuunnitelma Kiinteistön nimi Päiväys Lomake on Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tuottama mallilomake, jota voidaan käyttää asuinrakennuksen pelastussuunnitelman pohjana. Lomake noudattaa sisäasiainministeriön
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 1/2015 1 (8)
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 1/2015 1 (8) Tarkastuslautakunta Aika 15.01.2015 klo 14:00-15:56 Paikka Iisalmen sairaala, kokoustila Salmi, 2-kerros Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus
Vanhusten ja toimintakyvyltään alentuneiden henkilöiden asumisen turvallisuus Kokkolassa
Vanhusten ja toimintakyvyltään alentuneiden henkilöiden asumisen turvallisuus Kokkolassa Turvallisen asumisen koti-seminaari 3.8.2011 Palvelupäällikkö laitos- ja palveluasuminen Pasi Paasila Esityksen
KOKKOLAN KAUPUNGIN TIETOTURVAPOLITIIKKA
KOKKOLAN KAUPUNGIN TIETOTURVAPOLITIIKKA 1 S i v u Kokkolan kaupungin tietoturvapolitiikka 1. JOHDANTO Tietojenkäsittely tukee Kokkolan kaupungin palvelujen tuottamista ja palveluiden tehokkuus riippuu
Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 1.12.2014
Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 1.12.2014 Hallitus xx.xx.2014 Valtuusto xx.xx.2014 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 1.12.2014 lukien Johdanto Savon koulutuskuntayhtymän
KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n
Tilannekuvien luominen arjen ja konkretian välimaastossa. Pekka Koskinen 17.9.2015
Tilannekuvien luominen arjen ja konkretian välimaastossa Pekka Koskinen 17.9.2015 ARKI JA KONKRETIA KOHTAAVAT KOHTAAVATKO TILANNEKUVAT? - MYYRMANNIN SUURONNETTOMUUS 2002 - KONGINKANKAAN LIIKENNETURMA 2004
Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium
Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Kuntakonsernien riskienhallinnan arviointi Vs. tarkastusjohtaja Markus Kiviaho JHTT, CGAP, CRMA Kuntakonsernien riskienhallinnan arvioinnin lähtökohtia ja kriteerejä
SASKY KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN RISKIENHALLINTAPOLITIIKKA
SASKY KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN RISKIENHALLINTAPOLITIIKKA 2 Sisällys 1. RISKIENHALLINNAN PÄÄMÄÄRÄ JA TAVOITTEET... 3 2. RISKIENHALLINTAPOLITIIKAN SOVELTAMISALA JA SISÄLTÖ... 3 3. RISKIENHALLINNAN KESKEISET
Tietoturva- ja tietosuojariskien hallinta tietojärjestelmäkilpailutuksessa
Tietoturva- ja tietosuojariskien hallinta tietojärjestelmäkilpailutuksessa 13.05.2015 Terveydenhuollon ATK-päivät Tampere-talo Yleistä Riskienhallintaan löytyy viitekehyksiä/standardeja kuten ISO 31000
HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE)
HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) 20.5.2010 1 / 5 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Finlands Universitetsfastigheter Ab:n (jäljempänä yhtiö ) päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan osakeyhtiölakia
Sote alan turvakortti ja muuta tukea turvallisuuden kehittämiseen
Sote alan turvakortti ja muuta tukea turvallisuuden kehittämiseen Veera Heinonen koulutuspäällikkö Suomen Palopäällystöliitto VEERA HEINONEN Miksi? Turun sairaalapalossa evakuoitiin 180 henkeä, kolme hoitajaa
Sisäisen valvonnan arviointikehikko
Sisäisen valvonnan arviointikehikko 9.2.2015 Sisäinen valvonta Miksi ja mitä on tehty? Kuntalain sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan säännökset uudistuivat 1.1.2014 alkaen. Kuntalain uudistuneet säännökset
1. Johtaminen ja riskienhallinta 2. Toiminnan jatkuvuuden hallinta 3. Turvallisuus kehittämisessä 4. Turvallisuuden ylläpito 5. Seuranta ja arviointi
Nimeämispyyntö 1 (2) VM/2155/00.01.00.01/2016 Liite 1 Liite 2 25.01.2017 Julkinen JulkICT Kimmo Rousku Nimeämispyyntö Julkisen hallinnon digitaalisen turvallisuuden johtoryhmän sihteeristöön (VAHTIsihteeristö)
6.10.2015. Esimiestyö on pääsääntöisesti vaativampaa kuin esimiehen johtaman tiimin/ryhmän toimihenkilöiden tekemä työ.
Henkilöstöosasto 6.10.2015 ESIMIESTYÖN VAATIVUUSLUOKITUS Yleistä Esimiestyön vaativuuden arviointi perustuu vahvistettuun toimenkuvaukseen. Esimies toimii usein myös itse asiantuntijana, jolloin toimenkuvaukseen
TuKu Turvallisuuskulttuurin kehittäminen yrityksissä
TuKu Turvallisuuskulttuurin kehittäminen yrityksissä Helsingin Pelastuskoulu / Evak ry / Crnet Oy Tuula Pohjola 04.03.2013 3.3.2013 Copyright Crnet Oy 1 TuKu-valmennus 1.5.13-31.10.13 Valmennuspäivät 25
HALLITUSOHJELMA-HENKILÖSTÖN NÄKÖKULMA. Grand Marina Congress Center, Helsinki Kim Nikula Järjestön johtaja
HALLITUSOHJELMA-HENKILÖSTÖN NÄKÖKULMA Grand Marina Congress Center, Helsinki Kim Nikula Järjestön johtaja 26.3.2019 GROUND ZERO (palattu ns. lähtöruutuun) MAKU-SOTE KAATUI MITÄ SEURAA- VAKSI? EDUSKUNTA-
HYVE -JOHTAMISEN KARTTA -HANKE 1.3.2012-31.10.2014 Kainuun osahankkeen riskienarviointi Pvm:30.7.2013 Laatijat: PirjoJokelainen Niina Komulainen Riskin vaikutus Vähäinen (1) Vakava (2) Erittäin vakava
SASTAMALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN RISKIENHALLINTAPOLITIIKKA
SASTAMALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN RISKIENHALLINTAPOLITIIKKA 1. RISKIENHALLINNAN PÄÄMÄÄRÄ JA TAVOITTEET... 2 2. RISKIENHALLINTAPOLITIIKAN SOVELTAMISALA JA SISÄLTÖ... 2 3. RISKIENHALLINNAN KESKEISET KÄSITTEET...
Paloturvallisuuden varmistaminen sosiaali- ja terveysalalla ja tuetussa asumisessa Tapaturmien ehkäisyn yksikkö
1 Paloturvallisuuden varmistaminen sosiaali- ja terveysalalla ja tuetussa asumisessa Tapaturmien ehkäisyn yksikkö 22.6.2015 STEP-hanke 2012-2016 1 Koulutusaineiston sisältö 1. Johdanto, tausta, tavoitteet
Vastuualueen ja tulosyksikön sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointi ja järjestäminen (pohjaehdotus)
Vastuualueen ja tulosyksikön sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointi ja järjestäminen 2012 2014 (pohjaehdotus) Arviointilomakkeiden tarkoitus Kunkin vastuualueen ja tulosyksikön sisäisen valvonnan
Tilannekatsaus 1 (6) Teema 6: Jatkuva oppiminen, innovointi ja parantaminen. LAMPPU2015-hanke
Tilannekatsaus 1 (6) Teema 6: Jatkuva oppiminen, innovointi ja parantaminen Koulutuksen järjestäjä arvioi omaa nykyistä laatu- ja toimintajärjestelmänsä mm. pilotoimalla OKM:n valmisteilla olevia laatujärjestelmäkriteereitä.
Huippuyksiköiden taloudelliset vastuut ja velvollisuudet
Huippuyksiköiden taloudelliset vastuut ja velvollisuudet Huippuyksikköseminaari 14.12.2011 Sisäinen tarkastaja Seija Henttinen Sisäinen valvonta tarkoittaa TOIMINTAPROSESSEIHIN SISÄÄN VIETYJÄ RAKENTEITA,
OHJ-3010 Ohjelmistotuotannon perusteet. Ohjelmistoprojektin hallinta
OHJ-3010 Ohjelmistotuotannon perusteet Ohjelmistoprojektin hallinta 1 Sisältö Projektiorganisaatio ja sidosryhmät Ohjelmistoprojektin kulku Projektin suunnittelu Ositus Osallistujat Työmäärän arviointi
Maakuntauudistuksen esivalmistelu Satakunnassa Ohjausryhmä Satakunnan maakuntauudistus 1
Maakuntauudistuksen esivalmistelu Satakunnassa Ohjausryhmä 20.6.2017 Satakunnan maakuntauudistus www.satakunta2019.fi 1 Valmisteluryhmän tehtävä ja keskeiset tavoitteet - Yhteiskunnan turvallisuusympäristö
Seinäjoen ammattikorkeakoulun työsuojelu- ja turvallisuusorganisaatio. SeAMKin johtoryhmän hyväksymä
Seinäjoen ammattikorkeakoulun työsuojelu- ja turvallisuusorganisaatio SeAMKin johtoryhmän 21.6.2017 hyväksymä Työsuojelu- ja turvallisuusorganisaatio SeAMK turvallisuuden johtoryhmä Rehtori (vararehtori)
Palveluiden häiriöttömyys ja toimitusvarmuus. Varautuminen?
Palveluiden häiriöttömyys ja toimitusvarmuus Jaakko Pekki 20.11.2015 Varautuminen? Varautuminen on toimintaa, jolla varmistetaan tehtävien mahdollisimman häiriötön hoitaminen ja mahdollisesti tarvittavat
Esimerkki sitoviin tavoitteisiin kohdistuvasta riskienarvioinnista ja niitä koskevista toimenpiteistä
Esimerkki sitoviin tavoitteisiin kohdistuvasta riskienarvioinnista ja niitä koskevista toimenpiteistä Riskit /tavoitteet: - mitkä ovat tavoitteet, joiden ainakin pitää toteutua? (näkökulma kunnan asukkaiden
mihin (priorisoituihin) asiakokonaisuuksiin liittyviä riskejä (ml. toimintatapojen heikkoudet) ja mahdollisuuksia arvioidaan
Hankasalmen kunnan riskien hallinnan arviointiohjelma 2012 2014 (pohjaehdotus) Arviointiohjelmaan kunnan johtoryhmä määrittelee mihin (priorisoituihin) asiakokonaisuuksiin liittyviä riskejä (ml. toimintatapojen
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Itä-Savon Sairaanhoitopiirin ky / Ympäristöterveydenhuoltojaosto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Sampsa Kinnunen 3. Vastauksen
Johtokunnan kokous Kokouskutsu ja esityslista
Johtokunnan kokous 4.6.2019 Kokouskutsu ja esityslista KOKOUSKUTSU 2 (5) JOHTOKUNNAN KOKOUS Aika 4.6.2019 klo 10.00 Paikka Lisätietoja ISLABin hallinnon kokoushuone, c/o KYS, Puijonlaaksontie 2, Kuopio
Ohjausryhmän six-pack
Ohjausryhmän six-pack Ohjausryhmän rooli ja vastuu projektien seurannassa? Mitä ohjausryhmän tulisi tehdä ja mitä sen ei tulisi tehdä? Ohjausryhmän merkitys projektin onnistumiseen? Projektipäivät 2016
Päivi Leikkola vastuuvalmistelija, SOTE-tuotanto. Liikelaitos, alihankinnat ja asiakassetelipalvelut
Päivi Leikkola vastuuvalmistelija, SOTE-tuotanto Liikelaitos, alihankinnat ja asiakassetelipalvelut Sote-liikelaitos Liikelaitoksen toimipisteessä arvioidaan asiakkaan palvelutarve ja asiakkaalle tehdään
Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt
LIITE 6. VIRTA OULUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Virta Oulu alahankkeessa noudatetaan Oulun kaupungin viestintäohjetta: http://www.ouka.fi/viestinta/pdf/viestintaohje.pdf Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Karim Peltonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot
VALTAKUNNALLINEN TAPATURMAPÄIVÄ 13/08/2010 Arja Puska KUUDEN KOON MALLI PÄIVÄ HOIDOLLE JA KOULUILLE
VALTAKUNNALLINEN TAPATURMAPÄIVÄ 13/08/2010 Arja Puska KUUDEN KOON MALLI PÄIVÄ HOIDOLLE JA KOULUILLE Kuuden koon malli Tapaturmien ehkäisyn toimintamalli päiväkotiin ja kouluun LAPSEN TURVAKSI HANKE 2007
Nurmeksen kaupungin tietoturva- ja tietosuojapolitiikka
1 (5) Nurmeksen kaupungin tietoturva- ja tietosuojapolitiikka Sisällys Johdanto... 2 Käsitteet... 2 Tavoitteet... 3 Toteutus... 3 Organisointi ja vastuut... 4 Riskienhallinta... 4 Seuranta ja valvonta...
Kaarinan kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteet. Luonnos 0 (6) 12.3.2014
Luonnos 0 (6) 12.3.2014 Kaarinan kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteet Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 8.12.2014 123. Voimaantulo 8.12.2014. 1 (6) Sisällys 1 Lainsäädäntöperusta
Alueellinen ja paikallinen hyvinvointi- ja
Alueellinen ja paikallinen hyvinvointi- ja turvallisuustyö Lapin maaseutufoorumi 21.2.2012 Ylijohtaja Timo E. Korva Lapin aluehallintovirasto 22.2.2012 1 Ensimmäisestä ohjelmasta kolmanteen Arjen turvaa
Hallitus hyväksyy loppuraportin. Päätös Esitys hyväksyttiin. Tarkastelu uusitaan vuosien 2017 ja 2018 osalta.
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 64 391/10.03/2015 B11-projektin loppuraportti Kuntayhtymän hallitus 24.4.2017 64 B11-projekti perustettiin toteuttamaan Kaarisairaalan ja ensimmäisen
Suomen Pelastusneuvonta Oy. konsultointia Suomessa, kotipaikkana Espoo
Suomen Pelastusneuvonta Oy Turvallisuusalan koulutusta ja konsultointia Suomessa, kotipaikkana Espoo Palvelut Pelastussuunnitelmat Poistumisturvallisuusselvitykset Turvallisuuskoulutukset Konsultointi
Muutoshistoria Versio Laatija Päiväys Muutokset Hyväksynyt 0.9 Juuso Mikkonen
1 (6) 25.11.2015 Lappeenrannan kaupungin tietoturvapolitiikka 2016 Muutoshistoria Versio Laatija Päiväys Muutokset Hyväksynyt 0.9 Juuso Mikkonen 25.11.2015 Valmis Tietohallintotyöryhmän käsittelyyn. 1.0