Huoltajia kuullaan kirjallisesti ennen esityksen tekemistä. Päätöksen valmistelija huolehtii kuulemisen suorittamisesta.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Huoltajia kuullaan kirjallisesti ennen esityksen tekemistä. Päätöksen valmistelija huolehtii kuulemisen suorittamisesta."

Transkriptio

1 5.1 Esiopetuksen opetusjärjestelyihin liittyvä tuki Erityisopetus Erityinen tuki muodostuu erityisopetuksesta ja muusta lapsen tarvitsemasta, perusopetuslain mukaan annettavasta tuesta 27. Erityisopetus on erityisen tuen keskeinen pedagoginen osaalue ja sen tehtävänä on tukea lapsen oppimista. Sellaisen lapsen, jolle on tehty erityisen tuen päätös, esiopetus ja muu tuki annetaan hänelle laaditun henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskevan suunnitelman mukaisesti. HOJKS on erityisen tuen päätöksen suunnitelmallista toimeenpanoa ohjaava pedagoginen asiakirja. Siinä ratkaistaan erityisopetuksen järjestämiseen liittyvät seikat ja opetukset keskeiset tavoitteet, sisällöt sekä oppimisympäristöön ja opetusmenetelmiin liittyvät tekijät siten kuin HOJKSin laatimisen yhteydessä luvussa on ohjeistettu. Erityisopetus järjestetään lapsen etu ja opetuksen järjestämisedellytykset huomioon ottaen muun esiopetuksen yhteydessä tai osittain tai kokonaan erityisryhmässä tai muussa soveltuvassa paikassa 28. Opetusryhmiä muodostettaessa tulee ottaa huomioon, että kaikki oppilaat voivat saavuttaa opetussuunnitelmassa asetetut tavoitteet 29. Opetusryhmien muodostamisesta säädetään tarkemmin perusopetusasetuksessa 30. Esiopetuksen opettaja tarvitsee taitoa käyttää lasten erilaisia tarpeita tukevia pedagogisia menetelmiä ja työskentelytapoja. Erityisopettajalla ja erityislastentarhanopettajalla on lisäksi asiantuntijuutta, jota tarvitaan erityisopetuksen aikana. Paikallisen opetussuunnitelman laadinta Erityisopetuksesta päätetään erityistä tukea koskevan päätöksen yhteydessä, joka on kuvattu luvussa 4.3. Opetussuunnitelmassa määritellään, miten erityisopetus esiopetuksessa järjestetään, yhteistyö, vastuut ja työnjako eri toimijoiden kesken sekä yhteistyö huoltajan ja lapsen kanssa. 1 Perusopetuslaki 17 1 mom. (642/2010) 2 Perusopetuslaki 17 1 ja 2 mom. (642/2010) 3 Perusopetuslaki 30 2 mom. 4 Perusopetusasetus 2 (893/2010) Erityisen tuen päätökseen perustuva esiopetus Erityistä tukea annetaan lapsille, joiden esiopetusta ei kasvun ja oppimisen vaikeuksien vuoksi voida muuten järjestää. Erityinen tuki järjestetään joko yleisen tai pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä, siten kuin erityisen tuen päätöksessä on määrätty. Erityisen tuen päätös voidaan tehdä ennen esi- tai perusopetuksen alkamista tai esi- ja perusopetuksen aikana ilman sitä edeltävää pedagogista selvitystä ja tehostetun tuen antamista, jos psykologisen tai lääketieteellisen arvioin perusteella ilmenee, että lapsen opetusta ei vamman, sairauden, kehityksessä viivästymisen tai tunne-elämän häiriön taikka muun vastaavan erityisen tuen syyn vuoksi voida antaa muuten. Silloin päiväkodin johtaja tarvittavin tutkivan tahon liittein ja varhaiskasvatuksen erityisopettajaa konsultoiden tekee suoraan esityksen erityisen tuen antamisesta ja esiopetuksen järjestämisestä lapsen väestörekisteritietojen mukaisen osoitteen varhaiskasvatuksen palvelualueen esimiehelle. Huoltajia kuullaan kirjallisesti ennen esityksen tekemistä. Päätöksen valmistelija huolehtii kuulemisen suorittamisesta. Esiopetuksessa tehtävän erityisen tuen päätöksen valmistelu Jos lapsi on varhaiskasvatuksessa tai esiopetuksessa saanut tehostettua tukea, ja tehostettu tuki arvioidaan moniammatillisessa oppilashuoltotyössä liian vähäiseksi, päiväkodin johtaja tekee päätöksen pedagogisen selvityksen laadinnasta konsultoiden varhaiskasvatuksen erityisopettajaa. Lastentarhanopettaja (-t), varhaiskasvatuksen erityisopettaja ja esiopetuksessa oppilashuollon palveluiden järjestämisestä vastaavat asiantuntijat laativat pedagogisen selvityksen. Myös lapsen huoltajan kanssa keskustellaan selvityksestä.

2 Pedagogisen selvityksen pohjalta esiopetuksen oppilashuoltotyöryhmässä käydään keskustelu lapsen tarvitsemasta pedagogisesta ja oppilashuollollisesta tuesta. Asian käsittelyyn osallistuvat lapsen opettaja (-t), varhaiskasvatuksen erityisopettaja ja esiopetuksen oppilashuoltopalveluiden järjestämisestä vastaavat asiantuntijat. Myös lapsen huoltajalle varataan mahdollisuus osallistua esiopetuksen oppilashuoltotyöryhmän kokoukseen asiaa käsiteltäessä. Päiväkodin johtaja laatii oppilashuoltotyöryhmää kuultuaan opetuksen järjestäjän arvion lapsen tarvitsemasta pedagogisesta ja oppilashuollon tuesta sekä valmistelee esityksen erityisen tuen aloittamisesta väestörekisteritietojen mukaisen osoitteen varhaiskasvatuksen palvelualueen esimiehelle. Erityisen tuen päätöksen tekeminen Mikäli esiopetuksen järjestäjän arvio tukee erityisen tuen aloittamisen tarpeellisuutta, tekee väestörekisteritietojen mukaisen osoitteen varhaiskasvatuksen palvelualueen esimies asiasta päätöksen. Mahdollista päätöksen tarkistamista varten on tehtävä uusi pedagoginen selvitys. Mikäli arvioidaan, että lapsi ei tarvitse erityistä tukea, tehdään päätös tehostetun tuen jatkamisesta. Päätöksen tekee päiväkodin johtaja, ja se kirjataan esiopetuksen oppilashuoltotyöryhmän pöytäkirjaan. Mikäli lapsi osoittaa selviänsä esiopetuksen tavoitteista ilman erityistä tukea, tehdään tuen lopettamisesta päätös, ja lapsi saa jatkossa tehostettua tukea. Päätöksen erityisen tuen lopettamisesta tekee väestörekisteritietojen mukaisen osoitteen varhaiskasvatuksen palvelualueen esimies. Huoltajia kuullaan aina kirjallisesti ennen esityksen tekemistä. Päätöksen valmistelija huolehtii kuulemisen suorittamisesta. Erityisen tuen piirissä olevien lasten esiopetuksen järjestäminen Lappeenrannassa erityistä tukea saavien lasten kasvun ja oppimisen tuki pyritään lain hengen mukaisesti järjestämään lähipäiväkodissa siten, että lapsi toimii ryhmän jäsenenä muiden lasten kanssa ja hänen sosiaalisia kontaktejaan ryhmässä tuetaan. 1) Erityisen tuen piirissä olevan lapsen sijoittuminen lähipäiväkodin esiopetusryhmään Erityisen tuen piirissä olevan lapsen sijoittuminen lähipäiväkodin esiopetusryhmään edellyttää esiopetusryhmän rakenteen ja toimintaedellytysten arviointia. Toimintaedellytyksillä tarkoitetaan mm. lapsen ikätason ja toimintaedellytysten mukaista lapsiryhmää, toiminnan eriyttämistä pienryhmiin ja siihen soveltuvia tiloja, varhaiskasvatuksen erityisopettajan tukea ja mahdollisia avustajapalveluita. On tarpeen myös arvioita lapsen kuntoutuksen, hoidon ja apuvälineiden tarve sekä mahdollisuudet huolehtia niistä esiopetuksessa. Toimintaedellytyksiä arvioitaessa ja toimintaa suunniteltaessa tulee huolehtia siitä, että kaikilla lapsilla on kasvua ja oppimisista edistävä turvallinen ja toimiva esiopetusympäristö. Esiopettaja vastaa opetusjärjestelyiden koordinoinnista ja niiden toimivuuden seurannasta yhdessä päiväkodin johtajan ja varhaiskasvatuksen erityisopettajan kanssa. Erityistä tukea saavan lapsen kasvun ja oppimisen seuranta edellyttää sitä, että kaikki lapsen kanssa toimivat aikuiset ovat tietoisia lapsen vahvuuksista ja erityisen tuen tarpeista ja huomioivat ne lapsen kanssa toimiessaan. Integraation onnistuminen edellyttää, että esiopetusryhmän henkilökunta saa konsultaatiota ja tukea konsultoivalta varhaiskasvatuksen erityisopettajalta, erityisopetuksen palvelu- ja kehittämiskeskuksista ja oppilashuollon henkilöstöltä. 2) Erityisen tuen piirissä olevan lapsen sijoittuminen keskitettyyn esiopetuksen erityisen tuen pienryhmään Peltolan päiväkodin esiopetuksen erityisen tuen pienryhmä toimii Myllymäen koulun yhteydessä. Ryhmään sijoitetut lapset ovat tulevia Myllymäen koulun oppilaita. Lasten erityisen tuen tarve painottuu kielen- ja kommunikaation alueelle (kieli) tai tasaisesti usealle kehityksen osa alueelle (lieke). Erityisopetuksen palvelu- ja kehittämiskeskuksen palvelut esi- ja perusopetuksen henkilöstölle Lappeenrannassa erityisopetuksen palvelu- ja kehittämiskeskukset tukevat lähikouluihin ja harkinnan mukaan esiopetusryhmiin integroitujen erityistä tukea saavien lasten opiskelua konsultoimalla lähikoulujen opetus- ja avustajahenkilöstöä opetukseen ja kuntoutukseen liittyvissä asioissa. Palvelu- ja

3 kehittämiskeskukset osallistuvat kaupungin opetushenkilöstön täydennyskoulutuksen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Mikäli erityisen tuen piirissä olevan lapsen arvioidaan tarvitsevan erityisluokkapaikkaa kaupungin keskitetyiltä erityisluokilta, pyydetään kyseisen koulun konsultoiva erityisopettaja seuraamaan lapsen toimintaa esiopetukseen. Lönnrotin koulu: * tunne - elämän häiriö tai sosiaalinen sopeutumattomuus (1-6lk) (lisäksi Peltolan toimipiste) Myllymäen koulu * kielen kehityksen erityisvaikeudet (1-9lk) * eriasteinen aivotoiminnan häiriö, liikuntavamma tai vastaava (lieke) (1-9lk) * kuulovamma (1-9lk) Voisalmen koulu * vaikea kehitysviivästymä (1-9lk) * autismiin liittyvät oppimisvaikeudet (1-9lk) Erityistä tukea saavan lapsen siirtyminen alkuopetukseen Lapsen väestörekisteritietojen mukaisen osoitteen perusopetuksen palvelualueen esimies päättää erityisen tuen piirissä olevan oppilaan opetusjärjestelyistä 1. vuosiluokasta alkaen. Perusopetuksen palvelualueen esimies tekee yhteistyötä varhaiskasvatuksen palvelualueen esimiehen sekä oppilashuollon asiantuntijoiden kanssa päätöstä tehtäessä. Päiväkotien ja koulujen henkilökunta valmistelee yhdessä huoltajien ja tarvittaessa oppilashuollon asiantuntijoiden kanssa esiopetuksessa olevan lapsen siirtymistä kouluun. Jos lapsi on saanut tehostettua tai erityistä tukea oppimiseen esiopetuksessa, on tärkeää, että tuki jatkuu keskeytyksettä koulun alkaessa. Varhaiskasvatuksen palvelualueen esimies tekee esityksen erityisen tuen piirissä olevan lapsen opetusjärjestelyistä 1. vuosiluokasta alkaen. Esiopetuksesta kouluun siirtyvien lasten tarve tehostettuun tai erityiseen tukeen kartoitetaan muun muassa siten, että - koulun laaja-alainen erityisopettaja tutustuu esiopetuksessa oleviin lapsiin esiopetusvuoden aikana - varhaiskasvatuksen erityisopettaja ja muu henkilökunta kuvaa lapsen tehostetun ja erityisen tuen tarvetta koulun erityisopettajalle ja rehtorille esiopetusvuoden aikana pidettävässä palaverissa - huoltaja merkitsee lapsen tehostetun tai erityisen tuen tarpeen kouluun ilmoittautumislomakkeeseen - alueellisen erityisluokan opettaja tutustuu tarvittaessa esiopetuksessa olevaan lapseen - keskitettyjen erityisluokkien konsultoiva erityisopettaja tutustuu tarvittaessa esiopetuksessa olevaan lapseen Esiopetuksen henkilökunta on yhteydessä tehostettua ja erityistä tukea tarvitsevien lasten huoltajiin ennen lapsen esiopetusvuoden tammi-helmikuussa pidettävää alueellista palaveria, jossa kartoitetaan alueen tehostettua ja erityistä tukea tarvitsevat koulutulokkaat. Palaverin jälkeen henkilökunta kertoo huoltajille, miten kunkin lapsen koulunkäynnin tuen suunnittelua jatketaan yhteistyössä huoltajien sekä esiopetuksen ja perusopetuksen sekä tarvittaessa oppilashuollon asiantuntijoiden kanssa. Hyvissä ajoin esiopetusvuoden keväällä järjestetään lisäksi siirtokeskustelu, jossa käydään läpi lapsen sen hetkistä kasvun ja oppimisen tilannetta, kasvu- ja oppimistavoitteiden toteutumista ja tukitoimien tarvetta jatkossa. Siirtokeskusteluun osallistuvat lapsen huoltajat, esiopetuksen opettaja sekä tulevasta koulusta tuleva erityisopettaja tai muu koulun nimeämä edustaja. Siirtokeskustelu voidaan yhdistää lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelman seurantapalaveriin, jos se aikataulullisesti on järkevää. Siirtokeskustelun kokoonkutsujana toimii esiopetusryhmän opettaja. Lapsella tulee saada tutustua tulevaan kouluunsa ennen lukuvuoden alkua.

4 Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma tai varhaiskasvatuksen HOJKS toimivat tärkeinä dokumentteina tiedonsiirrossa. Niiden kopiot siirretään tulevaan kouluun tiedottaen asiasta huoltajia. Alkuperäinen oppimissuunnitelma ja varhaiskasvatuksen HOJKS arkistoidaan siihen päiväkotiin, jossa se on laadittu.

5 5.1.2 Pidennetty oppivelvollisuus Jos perusopetukselle säädettyjä tavoitteita ei lapsen vammaisuuden tai sairauden vuoksi ilmeisesti ole mahdollista saavuttaa yhdeksässä vuodessa, alkaa oppivelvollisuus vuotta perusopetuslaissa säädettyä aikaisemmin ja kestää 11 vuotta 31. Esiopetus voi pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä oleville oppilaille annettavassa erityisopetuksessa kestää yhden tai kaksi vuotta 32. Tarkoitus on vahvistaa lapsen valmiuksia niin, että hän selviytyisi opiskelustaan perusopetuksessa mahdollisimman hyvin. Pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin kuuluvat vaikeasti vammaiset lapset. Heitä ovat muun muassa näkö- ja kuulovammaiset sekä muutoin ruumiillisesti tai henkisesti vaikeasti vammaiset tai kehityksessään viivästyneet lapset. Myös vaikea sairaus voi olla syynä pidennettyyn oppivelvollisuuteen 33. Päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta tehdään pääsääntöisesti ennen oppivelvollisuuden alkamista. Lapselle tehdään tällöin myös päätös erityisestä tuesta. Lapsella on oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna oikeus saada esiopetusta 34. Pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevalla lapsella tämä oikeus alkaa sen vuoden syyslukukauden alussa, jolloin lapsi täyttää viisi vuotta. Päätös oppivelvollisuuden pidentämisestä tarvitaan ennen esiopetuksen alkua, jotta oikeus siihen voi toteutua. Lapsen ohjautuminen riittävän varhain tuen piiriin edellyttää yhteistyötä eri hallintokuntien välillä. Lapsen huoltajalle tulee antaa riittävän ajoissa tietoa pidennetyn oppivelvollisuuden eri vaihtoehdoista ja valinnan vaikutuksista. Huoltaja päättää, osallistuuko lapsi oppivelvollisuutta edeltävään esiopetukseen. Esiopetuksen kesto ja perusopetuksen aloittaminen tulee suunnitella lapsen edistymisen, tuen tarpeen ja kokonaistilanteen perusteella. Pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevien lasten opetus voidaan järjestää vaihtoehtoisesti seuraavilla tavoilla: Lapsi aloittaa oppivelvollisuutta edeltävässä esiopetuksessa sinä vuonna, kun hän täyttää viisi vuotta, jatkaa toisen vuoden oppivelvollisuuden suorittamiseen kuuluvassa esiopetuksessa ja aloittaa tämän jälkeen perusopetuksen. Lapsi aloittaa pidennettyyn oppivelvollisuuteen kuuluvan esiopetuksen sinä vuonna, kun hän täyttää kuusi vuotta ja opiskelee esiopetuksessa yhden vuoden, minkä jälkeen hän aloittaa perusopetuksen. Lapsi aloittaa pidennettyyn oppivelvollisuuteen kuuluvan esiopetuksen sinä vuonna, kun hän täyttää kuusi vuotta ja opiskelee esiopetuksessa kaksi vuotta. Tällöin lapsi aloittaa perusopetuksen vuotta säädettyä myöhemmin 35 eli sinä vuonna, kun hän täyttää 8 vuotta. Perusopetuksen myöhemmästä aloittamisesta on tehtävä erillinen hallintopäätös. Pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevalle, erityistä tukea saavalle lapselle laaditaan aina henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma esiopetuksen alkaessa. HOJKSin laatimisessa hyödynnetään huoltajan luvalla lapselle mahdollisesti laadittua varhaiskasvatussuunnitelmaa ja kuntoutussuunnitelmaa. Jos lapsi ei enää kuulu pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin, tule tehdä päätös pidennetyn oppivelvollisuuden päättämisestä, jolloin lapsi siirtyy yleisen oppivelvollisuuden piiriin. Paikallisen opetussuunnitelman laadinta Opetussuunnitelmassa määritellään pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevien lasten esiopetuksen järjestäminen, toimintatavat, yhteistyö muun varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen kanssa, muu yhteistyö sekä eri toimijoiden vastuut ja työnjako, yhteistyö huoltajan ja lapsen kanssa sekä huoltajan ja lapsen kuulemiseen liittyvä menettely. 1 Perusopetuslaki 25 2 mom. 2 Perusopetuslaki 9 2 mom. 3 Hallituksen esitys Eduskunnalle koulutusta koskevaksi lainsäädännöksi (HE 86/1997) 4 Perusopetuslaki 17 4 mom. (642/2010) ja 26 a 1 mom. (1288/1999) 5 Perusopetuslaki 27

6 Lapsen väestörekisteritietojen mukaisen osoitteen varhaiskasvatuksen palvelualueen esimies päättää erityisen tuen päätöksen yhteydessä lapsen ottamisesta pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin. Erityisen tuen päätös voidaan tehdä ennen esi- tai perusopetuksen alkamista taikka esi- ja perusopetuksen aikana ilman sitä edeltävää pedagogista selvitystä ja tehostetun tuen antamista, jos psykologisen tai lääketieteellisen arvion perusteella ilmenee, että lapsen opetusta ei vamman, sairauden, kehityksessä viivästymisen tai tunne-elämän häiriön taikka muun vastaavan erityisen tuen syyn vuoksi voida antaa muuten. Päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta tehdään pääsääntöisesti ennen oppivelvollisuuden alkamista. Lapsen ohjautuminen riittävän varhain tuen piiriin edellyttää hyvää yhteistyötä Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) alaisten tutkivien tahojen sekä vammaispalvelun kanssa. Lapsen huoltajille tulee antaa tietoa pidennetyn oppivelvollisuuden vaihtoehdoista ja valinnan vaikutuksista. Esiopetuksen kesto ja perusopetuksen aloittaminen suunnitellaan moniammatillisesti lapsen edistymisen, tuen tarpeen ja kokonaistilanteen perusteella. Lappeenrannassa pyrkimyksenä on, että lapsi aloittaa oppivelvollisuutta edeltävässä esiopetuksessa sinä vuonna, kun hän täyttää viisi vuotta, jatkaa toisen vuoden oppivelvollisuuden suorittamiseen kuuluvassa esiopetuksessa ja aloittaa tämän jälkeen perusopetuksen. Mahdollisesta perusopetuksen myöhemmästä aloittamisesta on tehtävä erillinen hallintopäätös. Silloin päiväkodin johtaja tekee esityksen lapsen väestörekisteritietojen mukaisen osoitteen perusopetuksen palvelualueen esimiehelle siitä, että lapsi aloittaa perusopetuksen vuotta säädettyä myöhemmin. Lapsen lastentarhanopettaja yhdessä varhaiskasvatuksen erityisopettajan kanssa vastaavat varhaiskasvatuksen osalta riittävästä ja oikea-aikaisesta tiedonjaosta huoltajille sekä yhteistyöstä Eksoten toimijoiden kanssa oppivelvollisuuden vaihtoehtoja mietittäessä. Jos lapsi on kaupungin järjestämän tai yksityisen päivähoidon piirissä, kyseessä olevan varhaiskasvatuksen palvelualueen esimies tekee esityksen pidennettyyn oppivelvollisuuteen ottamisesta. Lapsen pidennettyyn oppivelvollisuuteen ottamisen valmistelu aloitetaan lapsen omassa päiväkodissa varhaiskasvatuksen erityisopettajan, lastentarhanopettajan ja vanhempien sekä tarvittavien muiden asiantuntijan yhteistyönä. Tarvittaessa lapsi tulee ohjata riittävän ajoissa lisätutkimuksiin. Kun tarvittavat tutkimukset on tehty, tutkiva taho toimittaa asiantuntijalausunnon huoltajille. Huoltaja toimittaa lausunnon lapsen omaan päiväkotiin. Toivottavaa olisi, että ennen päätöksen tekoa lapsen asioita on käsitelty yhteispalaverissa, johon osallistuvat huoltajat, ryhmän lastentarhanopettaja, varhaiskasvatuksen erityisopettaja sekä tutkimuksen tehnyt henkilö ja/tai hänen edustajansa. Valmistelun yhteydessä tulee kuulla myös päiväkodin esitys lapsen opetusjärjestelyiksi. Jos lapsi on aloittanut oppivelvollisuutta edeltävässä esiopetuksessa viisivuotiaana, lapsen oppivelvollisuuteen kuuluvan esiopetusvuoden opetusjärjestelyiden valmisteluun osallistuvat huoltajat, ryhmän lastentarhanopettaja, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, tarvittaessa tutkimuksen tehnyt henkilö ja/tai hänen edustajansa sekä tarvittaessa niiden esiopetusta antavien yksikköjen edustajat, jotka ovat vaihtoehtoja esiopetuksen järjestämispaikaksi. Esioppilaasta tehdään pedagoginen selvitys seurantaan ja siihen perustuen päiväkodin johtaja laatii opetuksen järjestäjän arvion tarvittavasta pedagogisesta ja oppilashuollon tuesta sekä valmistelee esityksen lapsen oppivelvollisuuteen kuuluvan esiopetusvuoden opetusjärjestelyistä, tarvittavista tukitoimista sekä koulukuljetuksista lapsen väestörekisteritietojen mukaisen osoitteen varhaiskasvatuksen palvelualueen esimiehelle. Kun päätöstä esiopetusopetusjärjestelyistä valmistellaan, tulee valmistelijan olla yhteydessä lapsen väestörekisteritietojen mukaisen osoitteen perusopetuksen palvelualueen esimieheen sekä Voisalmen ja Myllymäen koulujen rehtoreihin tai perusopetuksen konsultoiviin erityisopettajiin, mikäli opetus on tarkoitus järjestää koulussa. Perusopetuksen konsultoivat erityisopettajat arvioivat yhdessä perusopetuksen palvelualueen esimiehen kanssa, missä lapsen opetus on heidän mielestään tarkoituksenmukaisinta järjestää. Konsultoivat erityisopettajat voivat tarpeen mukaan käydä tutustumassa lapseen päiväkodissa arviota tehdessään. Huoltajia kuullaan kirjallisesti ennen esityksen tekemistä. Päätöksen valmistelija huolehtii kuulemisen suorittamisesta. Lapsella on oikeus saada esiopetusta oppivelvollisuutta edeltävänä vuonna. Huoltaja päättää osallistuuko lapsi oppivelvollisuutta edeltävään esiopetukseen

7 Pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevien lasten esiopetuksen järjestäminen Lappeenrannassa erityistä tukea saavien lasten kasvun ja oppimisen tuki pyritään lain hengen mukaisesti järjestämään lähipäiväkodissa siten, että lapsi toimii ryhmän jäsenenä muiden lasten kanssa ja hänen sosiaalisia kontaktejaan ryhmässä tuetaan. 1) Pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevan lapsen sijoittuminen lähipäiväkodin esiopetusryhmään Pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin kuuluvan lapsen sijoittuminen lähipäiväkodin tarkoituksen mukaiseen lapsiryhmään edellyttää ryhmän rakenteen ja toimintaedellytysten arviointia. Toimintaedellytyksillä tarkoitetaan mm. lapsen ikätason ja toimintaedellytysten mukaista lapsiryhmää, toiminnan eriyttämistä pienryhmiin ja siihen soveltuvia tiloja, erityisopettajan tukea ja mahdollisia avustajapalveluita. On tarpeen myös arvioita lapsen kuntoutuksen, hoidon ja apuvälineiden tarve sekä mahdollisuudet huolehtia niistä esiopetuksessa. Toimintaedellytyksiä arvioitaessa ja toimintaa suunniteltaessa tulee huolehtia siitä, että kaikilla lapsilla on kasvua ja oppimisista edistävä turvallinen ja toimiva esiopetusympäristö. Esiopettaja vastaa opetusjärjestelyiden koordinoinnista ja niiden toimivuuden seurannasta yhdessä päiväkodin johtajan ja varhaiskasvatuksen erityisopettajan kanssa. Erityistä tukea saavan lapsen kasvun ja oppimisen seuranta edellyttää sitä, että kaikki lapsen kanssa toimivat aikuiset ovat tietoisia lapsen vahvuuksista ja erityisen tuen tarpeista ja huomioivat ne lapsen kanssa toimiessaan. Integraation onnistuminen edellyttää, että esiopetusryhmän henkilökunta saa konsultaatiota ja tukea varhaiskasvatuksen erityisopettajalta, erityisopetuksen palvelu- ja kehittämiskeskuksista ja oppilashuollon henkilöstöltä. 2) Pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevan lapsen sijoittuminen esiopetusryhmään varhaiskasvatuksen keskitettyyn erityisopetukseen Peltolan päiväkodin esiopetuksen erityisen tuen pienryhmä toimii Myllymäen koulun yhteydessä. Ryhmään sijoitetut lapset ovat tulevia Myllymäen koulun oppilaita. Lasten erityisen tuen tarve painottuu kielen- ja kommunikaation alueelle (kieli) tai tasaisesti usealle kehityksen osa alueelle (lieke). Ryhmän varhaiskasvatuksen erityisopettaja vastaa opetusjärjestelyiden koordinoinnista ja niiden toimivuuden seurannasta yhdessä päiväkodin johtajan kanssa. 2) Pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevan lapsen sijoittuminen perusopetuksen keskitettyyn erityisopetukseen Jossain tarkkaan harkituissa yksittäistapauksissa voi olla perusteltua suorittaa esiopetusvuosi perusopetuksen keskitetyssä erityisopetuksessa. Pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevien lasten kanssa toimitaan Lappeenrannan esiopetuksen opetussuunnitelman tavoitteiden suuntaisesti. Esiopetuksen alkaessa kaikille pidennettyyn oppivelvollisuuteen kuuluville lapsille laaditaan henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS). Sen laadinnassa hyödynnetään huoltajan luvalla lapselle varhaiskasvatuksessa tehtyjä henkilökohtaisia suunnitelmia. Pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin kuuluvan lapsen siirtyminen alkuopetukseen Lapsen väestörekisteritietojen mukaisen osoitteen perusopetuksen palvelualueen esimies tekee yhteistyötä varhaiskasvatuksen palvelualueen esimiehen sekä oppilashuollon asiantuntijoiden kanssa 1. luokan opetusjärjestelyistä sovittaessa. Tarvittaessa lapsen väestörekisteritietojen mukaisen osoitteen varhaiskasvatuksen palvelualueen esimies tekee esityksen lapsen opetusjärjestelyistä 1. vuosiluokasta alkaen. Päiväkotien ja koulujen henkilökunta valmistelee yhdessä huoltajien ja tarvittaessa oppilashuollon asiantuntijoiden kanssa esiopetuksessa olevan lapsen siirtymisen kouluun. Pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevien lapsen koulunkäyntiin ja opetusjärjestelyihin liittyvää tuen tarvetta kartoitetaan muun muassa siten, että - koulun laaja-alainen erityisopettaja tutustuu esiopetuksessa oleviin lapsiin esiopetusvuoden aikana - varhaiskasvatuksen erityisopettaja ja muu henkilökunta kuvaa lapsen erityisen tuen tarvetta koulun erityisopettajalle ja rehtorille esiopetusvuoden aikana pidettävissä palavereissa

8 - alueellisen erityisluokan opettaja tutustuu tarvittaessa esiopetuksessa olevaan lapseen - keskitettyjen erityisluokkien konsultoiva erityisopettaja tutustuu esiopetuksessa olevaan lapseen - Voisalmen kouluun siirtyvien kehityksessään viivästyneiden lastan osalta on koulun ja varhaiskasvatuksen yhteistyössä laadittu yhteistyökäytänteet, joiden mukaan toimitaan esiopetuksen aikana Esiopetuksen henkilökunta on yhteydessä pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin otettujen lasten huoltajiin ennen lapsen esiopetusvuoden tammi-helmikuussa pidettävää alueellista palaveria, jossa kartoitetaan alueen tehostettua ja erityistä tukea saavat koulutulokkaat. Palaverin jälkeen henkilökunta kertoo huoltajille, miten kunkin lapsen koulunkäynnin tuen suunnittelua jatketaan yhteistyössä vanhempien sekä esiopetuksen ja perusopetuksen sekä tarvittaessa oppilashuollon asiantuntijoiden kanssa. Hyvissä ajoin esiopetusvuoden keväällä järjestetään lisäksi siirtokeskustelu, jossa käydään läpi lapsen sen hetkistä kasvun ja oppimisen tilannetta, kasvu- ja oppimistavoitteiden toteutumista ja tukitoimien tarvetta jatkossa. Siirtokeskusteluun osallistuvat lapsen huoltajat, esiopetuksen opettaja sekä tulevasta koulusta erityisopettaja tai muu koulun nimeämä edustaja. Siirtokeskustelu voidaan yhdistää lapsen esiopetuksen HOJKSin seurantapalaveriin, jos se aikataulullisesti on järkevää. Siirtokeskustelun kokoonkutsujana toimii esiopetusryhmän opettaja. Lapsella tulee saada tutustua tulevaan kouluunsa ennen lukuvuoden alkua. Lapsen esiopetuksen HOJKS toimii tärkeänä dokumenttina tiedonsiirrossa. Sen kopio siirretään tulevaan kouluun tiedottaen asiasta huoltajia. Alkuperäinen HOJKS arkistoidaan siihen päiväkotiin, jossa se on laadittu.

9 5.2.1 Yhteistyö kodin kanssa Opetuksessa tulee olla yhteistyössä kotien kanssa 36. Opetus ja kasvatus tulee järjestää yhteistyössä kotien ja huoltajien kanssa siten, että jokainen oppilas saa oman kehitystasonsa ja tarpeidensa mukaista opetusta, ohjausta ja tukea 37. Lapsi elää samanaikaisesti kodin, esiopetuksen ja muun mahdollisen varhaiskasvatuksen vaikutuspiirissä. Tämä edellyttää näiden kasvatusyhteisöjen vuorovaikutusta ja yhteistyötä lapsen kokonaisvaltaisen hyvän kasvun, kehityksen ja oppimisen tukemisessa. Vuorovaikutus kodin kanssa lisää opettajan lapsen tuntemusta ja auttaa esiopetuksen suunnittelussa ja toteuttamisessa 38. Huoltajalla on ensisijainen vastuu lapsensa kasvatuksesta ja oman lapsensa tuntemus 39. Esiopetuksen henkilöstö tukee kotien kasvatustehtävää ja vastaa osaltaan lapsen kasvatuksesta esiopetuksen aikana 40. Kasvatukseen liittyvän kumppanuuden tavoitteena on edistää lasten kasvua, kehitystä ja oppimista sekä lisätä turvallisuutta ja hyvinvointia esiopetuksessa. Lapsen viihtyvyyden, kasvamisen ja oppimisen kannalta on tärkeää luoda luottamuksellinen yhteys esiopetuksen henkilöstön ja huoltajien kanssa. On tärkeää, että huoltajilla on mahdollisuus osallistua esiopetuksen kasvatustyön tavoitteiden asettamiseen, suunnitteluun ja arviointiin yhdessä opettajien ja lasten kanssa. Esiopetuksen henkilöstön on oltava yhteistyössä huoltajan kanssa niin, että hän voi osaltaan tukea lapsensa kasvua ja oppimista esiopetuksessa. Kodin kanssa tehtävää yhteistyötä toteutetaan sekä yhteisö- että yksilötasolla. Vastuu kodin kanssa tehtävän yhteistyön kehittämisestä on esiopetuksen järjestäjällä. Yhteistyö edellyttää esiopetuksen henkilöstön aktiivisuutta ja aloitteellisuutta sekä keskustelua ja tiedottamista huoltajan, opettajan ja lapsen oikeuksista sekä velvollisuuksista. Yhteistyön lähtökohtana on eri osapuolien keskinäinen kunnioitus. Kodin kanssa tehtävässä yhteistyössä otetaan huomioon perheiden erilaisuus, yksilölliset tarpeet sekä perheen kieli- ja kulttuuritausta. Huoltajille annetaan tietoa esiopetuksen opetussuunnitelmasta, esiopetuksen järjestämisestä, lapsen tuen tarpeista ja tuen saannin mahdollisuuksista ja huoltajan mahdollisuudesta osallistua kodin ja esiopetuksen väliseen yhteistyöhön sekä esiopetusyhteisön hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistämiseen. Huoltajille tulee antaa tietoa myös esiopetuksen oppilashuollon toiminnasta 41 sekä esiopetusyksikön toimintamalleista ja tiedottamiskäytänteistä erilaisissa ongelma-, onnettomuus- ja kriisitilanteissa. Käsiteltäessä yksittäisen lapsen tukea koskevaa asiaa, huoltajalle tulee antaa tietoa lasta koskevien tietojen käsittelyyn, tietojensaantiin ja niiden luovuttamiseen sekä salassapitoon liittyvistä kysymyksistä. Huoltajan kanssa tulee käydä läpi esimerkiksi huoltajan yksilöidyn kirjallisen suostumuksen merkitys lasta koskevan asian käsittelyssä sekä yhteistyön merkitys lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen tukemisessa 42. Esiopetuksen loppuvaiheessa huoltajalle tulee antaa tietoa ja mahdollisuus keskustella lapsen koulunkäynnin aloittamiseen liittyvistä kysymyksistä ja mahdollisista erityistarpeista lapsen opettajien ja oppilashuollon asiantuntijoiden kanssa 43. Esiopetuksen aikana jatketaan muussa varhaiskasvatuksessa toteutettavaa yhteistyötä huoltajan kanssa ja luodaan pohjaa myös huoltajien keskinäiselle vuorovaikutukselle sekä myöhemmälle kodin ja koulun yhteistyölle. Erilaisia kodin ja esiopetuksen vuoropuhelua tukevia yhteistyömuotoja kehitetään koko esiopetuksen ajan ja erityisesti siirryttäessä päivähoidosta esiopetukseen tai esiopetuksesta alkuopetukseen. Tieto- ja viestintätekniikkaa voidaan käyttää parantamaan ja monipuolistamaan tiedon kulkua ja yhteydenpitoa kodin ja esiopetuksen välillä. Yhteistyö järjestetään siten, että oppilashuollon ja moniammatillisen yhteistyöverkoston avulla lapsen kasvua, oppimista ja hyvinvointia voidaan tukea. Paikallisen opetussuunnitelman laadinta

10 Opetussuunnitelma laaditaan yhteistyössä kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon toimeenpanoon kuuluvia tehtäviä hoitavien viranomaisten kanssa 44. Tällöin otetaan huomioon myös muiden kasvatuksen kannalta keskeisten toimijoiden kuten muun varhaiskasvatuksen henkilöstön osallistuminen yhteistyöhön sekä tiedonkulun sujuvuus. Kodin kanssa tehtävän yhteistyön tavoitteet, toimintatavat, vastuut ja työnjako eri toimijoiden kesken määritellään paikallisessa opetussuunnitelmassa. Toimintatapoja määriteltäessä otetaan huomioon kodin kanssa tehtävä yhteistyö koko yhteisön tasolla, esiopetusryhmien tasolla sekä yksittäistä lasta koskien. Opetussuunnitelmassa kuvataan myös huoltajien osallisuuteen sekä huoltajille tiedottamiseen liittyvät periaatteet. Suunnitelman tulee sisältää myös yhteistyön toteutumisen seurantaan ja arviointiin liittyvät menettelytavat sekä kuvaus menettelytavoista yhteistyöhön liittyvissä ongelmatilanteissa. 1 Perusopetuslaki 3 3 mom. 2 Perusopetuslaki 3 2 mom., Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta (Tuntijakoasetus) (1435/2001) 4 1 mom. ja 5 1 mom. 3 Perusopetuslaki 3 2 mom., Tuntijakoasetus 2, 3 ja 4 4 Lastensuojelulaki (417/2007) 2 1 mom. 5 Lastensuojelulaki (417/2008) 2 2 mom. 6 Perusopetuslaki 21 a 3 mom. (642/2010), 3 3 mom., Neuvolatoimintaa, koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoa säätelevä valtioneuvoston asetus 4 2 mom., 9 1 mom. 3 kohta, 13 ja 14, 15 3 mom. ja Lastensuojelulaki 9 ja 12 7 Perusopetuslaki 31 a 3 ja 4 mom. (642/2010), 40, 41 4 mom. (642/2010) ja 41 1, 2 ja 3 mom. 8 Perusopetuslaki 3 2 ja 3 mom., Neuvolatoimintaa, koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoa säätelevä valtioneuvoston asetus 4 2 mom., 9 1 mom. 3 kohta. 13 ja 14, 15 3 mom. 9 Perusopetuslaki 15 2 mom. (477/2003) Lappeenrannassa käytämme kotien ja huoltajien kanssa yhteistyöstä käsitettä kasvatuskumppanuus. Kasvatuskumppanuudella tarkoitetaan henkilöstön ja huoltajien tietoista sitoutumista ja toimimista lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen tukemiseksi. Kasvatuskumppanit pyrkivät toimimaan keskinäisen kuulemisen, kunnioituksen, tasavertaisuuden, luottamuksen ja dialogisuuden periaatteilla. Kasvatuskumppanuuteen kuuluu lapsen esiopetussuunnitelman tekeminen, toteuttaminen ja arviointi yhdessä lapsen, huoltajien ja henkilöstön kanssa. Esiopetuksen henkilökunnan tehtävänä on olla aloitteellinen yhteistyössä. Huoltajien kanssa käydään läpi, mitä tietoja lapsesta siirretään kouluun. Opetuksen järjestämisen kannalta välttämättömät tiedot siirretään aina. Esiopetuksen henkilökunnan ja huoltajien välisiä yhteistyömuotoja tulee suunnitella perhekohtaisesti yhdessä huoltajien kanssa. Jokaisen perheen tulisi voida osallistua yhteistyöhön perhetilanteeseen ja omiin tarpeisiin parhaiten sopivalla tavalla. Huoltajien kohtaamisen paikkoja ovat esim. päivittäiset keskustelut, kasvatuskeskustelut, vanhempainillat, vanhempainneuvosto ja muut erilaiset tapaamiset. Huoltajat ovat tervetulleita vapaasti tutustumaan, seuraamaan ja keskustelemaan esiopetuksesta. Päiväkodit voivat käyttää viestinnässä ja vuorovaikutuksessa muun ohella Wilma- tietojärjestelmää Wilma tietojärjestelmää käytetään pääsääntöisesti niiden huoltajien kanssa, joiden lapsille täytetään tuen kolmiportaisuuteen (yleinen, tehostettu ja erityinen tuki) tai oppilashuoltoon liittyviä lomakkeita/ asiakirjoja. Huoltajille tarjotaan kuitenkin mahdollisuus olla käyttämättä Wilma- järjestelmää, koska kaikilla huoltajilla ei ole mahdollisuutta käyttää internettiä ja sähköpostia päivittäin tai lainkaan. Lappeenrannan kaupungin kasvatus- ja opetustoimi tekee yhteistyötä siten, että lasten huoltajia - ja opetustoimen strategian valmistelun yhteydessä sekä erilaisten päätösten valmistelun yhteydessä. Valmisteltaessa erilaisia menettelytapaohjeita eri tilanteita varten huomioidaan huoltajien osallisuus lastaan koskevien päätösten tekemisessä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi huoltajan kuulemista ja mukaanottoa erilaisiin palavereihin. Tiedottaminen on keskeinen osa kodin ja esiopetuksen yhteistyötä. Huoltajille tiedotetaan esiopetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista kaupungin kotisivuilla sekä erilaisten tiedotteiden ja kirjeiden muodossa.

11 Lisäksi vanhempia pyritään tukemaan vanhemmuudessa osallistumalla aktiivisesti yhdessä muiden toimijoiden kanssa erilaisten tapahtumisen toteuttamiseen. Kodin ja varhaiskasvatuksen toimivuutta arvioidaan huoltajille tehtävillä asiakastyytyväisyyskyselyillä. Päiväkoti Päiväkoti/esiopetusta antava yksikkö laatii kuvauksen lapsen, esiopetusryhmän ja päiväkodin tasolla tapahtuvan kodin ja esiopetuksen yhteistyöstä. Kuvaus sisältyy yksikön vuosisuunnitelmaan.

Huoltajia kuullaan kirjallisesti ennen esityksen tekemistä. Päätöksen valmistelija huolehtii kuulemisen suorittamisesta.

Huoltajia kuullaan kirjallisesti ennen esityksen tekemistä. Päätöksen valmistelija huolehtii kuulemisen suorittamisesta. 5.1 Esiopetuksen opetusjärjestelyihin liittyvä tuki 5.1.1 Erityisopetus Erityinen tuki muodostuu erityisopetuksesta ja muusta lapsen tarvitsemasta, perusopetuslain mukaan annettavasta tuesta 27. Erityisopetus

Lisätiedot

Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen

Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki 29.4.2011 Opetusneuvos Hely Parkkinen 1 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 5 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKIMUODOT

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

5.5 Erityinen tuki. Erityinen tuki Oulun esiopetuksessa

5.5 Erityinen tuki. Erityinen tuki Oulun esiopetuksessa 5.5 Erityinen tuki Erityistä tukea annetaan niille lapsille, joiden kasvun, kehityksen tai oppimisen tavoitteiden saavuttaminen ei toteudu riittävästi muuten. Lapsen edellytykset ovat voineet heikentyä

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos

Perusopetuslain muutos Perusopetuslain muutos 16 Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada

Lisätiedot

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa 12.10.2011 Pyhäntä 18.10.2011 Kestilä 3.11.2011 Rantsila Erityisluokanopettaja Pia Kvist Ohjaava opettaja Raisa Sieppi

Lisätiedot

5.2.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ

5.2.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ 5.2.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ Opetuksessa tulee olla yhteistyössä kotien kanssa 48. Opetus ja kasvatus tulee järjestää yhteistyössä kotien ja huoltajien kanssa siten, että jokainen oppilas saa

Lisätiedot

Perustietoa perusopetuksen kolmiportaisesta tuesta. Aija Rinkinen opetusneuvos Esi- ja perusopetus Opetushallitus

Perustietoa perusopetuksen kolmiportaisesta tuesta. Aija Rinkinen opetusneuvos Esi- ja perusopetus Opetushallitus Perustietoa perusopetuksen kolmiportaisesta tuesta Aija Rinkinen opetusneuvos Esi- ja perusopetus Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta ja oppilaalle annettavaa muuta

Lisätiedot

Suomenkielinen koulutusjaosto. Porvoon kaupungin esiopetussuunnitelma / päivitetty

Suomenkielinen koulutusjaosto. Porvoon kaupungin esiopetussuunnitelma / päivitetty Suomenkielinen koulutusjaosto Porvoon kaupungin esiopetussuunnitelma 1.8.2016 / päivitetty 1.8.2017 Paikalliseen esiopetussuunnitelmaan tehdyt muutokset Koko suunnitelmassa muutettu Laadukkaan varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on

Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on Yleisellä tuella tarkoitetaan jokaiselle suunnattua Yleinen tukea tuki muoto. erityisen Tehostamalla yleisen tuen tukimuotoja pyritään ennalta ja se on ehkäisemään ensisijainen tuen tehostetun järjestämisen

Lisätiedot

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 16.4.2009 Opiskelun ja hyvinvoinnin tuen järjestämistä koskeva perusopetuslain sekä esi- ja perusopetuksen

Lisätiedot

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA 4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI Erityinen tuki ja pidennetty oppivelvollisuus esi- ja perusopetuksessa

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI Erityinen tuki ja pidennetty oppivelvollisuus esi- ja perusopetuksessa SAARIJÄRVEN KAUPUNKI Erityinen tuki ja pidennetty oppivelvollisuus esi- ja perusopetuksessa Pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin kuuluvat vaikeasti vammaiset lapset: mm. näkö- ja kuulovammaiset eivät

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki Marjatta Takala

Kolmiportainen tuki Marjatta Takala Kolmiportainen tuki Marjatta Takala 14.9.2011 1 Integraatio ja inkluusio Meillä on erityiskouluja ja -luokkia Integroitujen määrä lisääntyy koko ajan Inkluusio tavoitteena Erityinen tuki Tehostettu tuki

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala 1 Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2009 Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus 1 Tavoitteena - jokainen oppilas oppii mahdollisimman hyvin oman potentiaalinsa mukaan - oppilaan saama tuki

Lisätiedot

YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI

YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI Laadukas opetus sekä mahdollisuus saada ohjausta ja tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin kaikkina työpäivinä on jokaisen oppilaan oikeus. Koulutyössä otetaan huomioon

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA PERUSOPETUSLAKI Perusopetuslain muutos voimaan 1.1.2011 Lain lähtökohtana on oppilaan oikeus saada oppimiseen ja koulunkäyntiin tarvitsemansa tuki oikea-aikaisesti

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laiksi perusopetuslain muuttamisesta (HE

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Hallitusneuvos Outi Luoma-aho Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö 29.9. 2010 Perusopetuslain muutossäädös 642/2010 laki

Lisätiedot

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki 8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tuen tarpeiden arviointi ja tarvittavan tuen tarjoaminen kuuluvat opettajan työhön ja kaikkiin opetustilanteisiin. Tuki rakennetaan opettajien sekä tarvittaessa muiden

Lisätiedot

ILMAJOEN ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Oppimisen tuki YLEISTÄ

ILMAJOEN ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Oppimisen tuki YLEISTÄ ILMAJOEN ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Oppimisen tuki YLEISTÄ Ilmajoen kunnassa opetuksen järjestämistä ohjaa inkluusioajattelu. Inklusiivisella opetuksella pyritään takaamaan jokaiselle lapselle riittävä

Lisätiedot

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA YLEINEN TUKI (jokaiselle oppilaalle tilapäisesti annettava tuki) Oppilas on jäänyt jälkeen opetuksesta tai on muuten tilapäisesti tuen tarpeessa TAI

Lisätiedot

LukiMat Tietopalvelu PERUSOPETUSLAKI 21.8.1998/628

LukiMat Tietopalvelu PERUSOPETUSLAKI 21.8.1998/628 Keskeisiä kohtia perusopetuslaista sekä asetuksista, joilla on vaikutusta opetuksen eri tukitoimien toteuttamiseen. Tekstit ovat suoria lainauksia, joista luettavuuden takia on jätetty lainausmerkit pois.

Lisätiedot

KANGASALA Sivistyskeskus/Varhaiskasvatus ja esiopetus LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA TEHOSTETTUA TAI ERITYISTÄ TUKEA VARTEN

KANGASALA Sivistyskeskus/Varhaiskasvatus ja esiopetus LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA TEHOSTETTUA TAI ERITYISTÄ TUKEA VARTEN 1 KANGASALA Sivistyskeskus/Varhaiskasvatus ja esiopetus LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA TEHOSTETTUA TAI ERITYISTÄ TUKEA VARTEN pvm / 20 SALASSAPIDETTÄVÄ Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta Tehostetun

Lisätiedot

Oppimisen ja koulukäynnin tukea koskeva lainsäädäntö käytännössä. Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus

Oppimisen ja koulukäynnin tukea koskeva lainsäädäntö käytännössä. Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus Oppimisen ja koulukäynnin tukea koskeva lainsäädäntö käytännössä Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus 1 Taustaa Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden oppimisen ja koulunkäynnin tuen osuudet

Lisätiedot

YHTEISTYÖ OPPILAAN JA HUOLTAJIEN KANSSA. Kodin tuki, koulunkäynnissä auttaminen (esim. yhteiset toimintatavat, läksyt, kokeet, riittävä lepo jne.

YHTEISTYÖ OPPILAAN JA HUOLTAJIEN KANSSA. Kodin tuki, koulunkäynnissä auttaminen (esim. yhteiset toimintatavat, läksyt, kokeet, riittävä lepo jne. YLEINEN TUKI Aloitetaan HETI tuen tarpeen ilmetessä. Ei vaadi testausta tai päätöstä. On yksittäinen pedagoginen ratkaisu sekä ohjaus- ja tukitoimi, jota toteutetaan joustavasti. Tuki järjestetään opettajien

Lisätiedot

Oppilas opiskelee toiminta-alueittain

Oppilas opiskelee toiminta-alueittain Opetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Oppilas opiskelee toiminta-alueittain Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Oppilaan

Lisätiedot

Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT

Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Esiopetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Lapsen nimi Syntymäaika Esiopetusyksikkö Huoltaja/huoltajat/laillinen

Lisätiedot

JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä

JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä 4.9.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Opetusneuvos OPH KE/OH www.edu.fi Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki. Tea Kiviluoma

Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki. Tea Kiviluoma Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki Tea Kiviluoma 7.2.2018 Kolmiportainen tuki lakiin 2010. Tuki on määritelty asteittain muuttuvaksi, mitä kuvataan yleisen, tehostetun (POL 16a ) ja erityisen

Lisätiedot

Kehityksen ja oppimisen tuki varhaiskasvatuksessa

Kehityksen ja oppimisen tuki varhaiskasvatuksessa Kehityksen ja oppimisen tuki varhaiskasvatuksessa Varhaiskasvatuspäivät 15.3.2017 Opetusneuvos Pirjo Koivula Erityisasiantuntija Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Rinnakkaisseminaarin sisältö Kysymyksiä

Lisätiedot

Opetuksen järjestäjä PEDAGOGINEN SELVITYS ERITYISTÄ TUKEA VARTEN. Oppilaan nimi Syntymäaika Vuosiluokka

Opetuksen järjestäjä PEDAGOGINEN SELVITYS ERITYISTÄ TUKEA VARTEN. Oppilaan nimi Syntymäaika Vuosiluokka Opetuksen järjestäjä PEDAGOGINEN SELVITYS ERITYISTÄ TUKEA VARTEN Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Oppilaan nimi Syntymäaika Vuosiluokka Koulu Huoltaja/huoltajat/laillinen

Lisätiedot

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin

Lisätiedot

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA korostaa ennalta ehkäisevän ja varhaisen tuen merkitystä tehostettu tuki (yleisten tukitoimenpiteiden tehostaminen määrällisesti ja laadullisesti sekä opetuksen järjestäminen

Lisätiedot

Oppilaan tukeen liittyvät juridiset kysymykset Hallintojohtaja Matti Lahtinen

Oppilaan tukeen liittyvät juridiset kysymykset Hallintojohtaja Matti Lahtinen Oppilaan tukeen liittyvät juridiset kysymykset 29.4.2011 Hallintojohtaja Matti Lahtinen 1 Oppilaan tukea koskeva lainsäädäntö Perustuslaki Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa Pirjo Koivula Opetushallitus 17.3.2015 HYVÄ KOULUPÄIVÄ Laadukas perusopetus, ennaltaehkäisevät toimintatavat, yhteisöllisyys, välittävä ja kannustava ilmapiiri,

Lisätiedot

Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä

Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä Opetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24

Lisätiedot

ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio)

ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio) Kaustisen kunta Perusopetus Vuosi 201 LOMAKE B LUOTTAMUKSELLINEN kirjaa tiedot laatikoiden alle, älä laatikkoon ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio) Tämä selvitys

Lisätiedot

Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea

Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Tavoitteena - vahvistaa esi- ja perusopetuksessa oppilaan oikeutta saada tukea riittävän varhain ja joustavasti

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Perusopetuslaki ja opetussuunnitelman perusteet uudistuivat Koulun toimintakulttuurin muutos Uudistuksessa keskeistä

Lisätiedot

Liite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika

Liite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika Liite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika esiopetusyksikkö ja ryhmä lastentarhanopettaja erityisopettaja 1. Lapsen kasvun ja oppimisen tilanne Lapsen vahvuudet

Lisätiedot

4. OPPIMINEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI. 4.1. Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet

4. OPPIMINEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI. 4.1. Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet 4. OPPIMINEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI 4.1. Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet Opetuksen ja tuen järjestämisen lähtökohtana ovat sekä opetusryhmän että kunkin oppilaan vahvuudet ja oppimis- ja kehitystarpeet.

Lisätiedot

Kolmiportaisen tuen suunnitelma

Kolmiportaisen tuen suunnitelma Kolmiportaisen tuen suunnitelma Utsjoen kunta esi- ja perusopetus Kolmiportaisen tuen suunnitelma Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki 4 Tukimuodot 8 Pedagoginen arvio tehostettua tukea varten 9 Oppimissuunnitelma

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset yleisen, tehostetun ja erityisen tuen osalta. Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset yleisen, tehostetun ja erityisen tuen osalta. Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset yleisen, tehostetun ja erityisen tuen osalta Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus 1 Tavoitteena jokainen oppilas oppii mahdollisimman hyvin

Lisätiedot

Kuopion esiopetuksen opetussuunnitelmaa (2011) koskevat muutokset 1.8.2014 alkaen

Kuopion esiopetuksen opetussuunnitelmaa (2011) koskevat muutokset 1.8.2014 alkaen Kuopion esiopetuksen opetussuunnitelmaa (2011) koskevat muutokset 1.8.2014 alkaen Uusi oppilas ja opiskelijahuoltolaki, opetushallituksen määräys 5/011/2014 koskien esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa

Lisätiedot

Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetuksen info-ilta

Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetuksen info-ilta Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetuksen info-ilta 30.1.2019 Mikä on parasta eskarissa? Keinuminen 2 Esiopetus Järvenpäässä toimintakaudella 2019-2020 Järvenpäässä annetaan maksutonta esiopetusta kunnallisissa

Lisätiedot

Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki oppilaan koulupolulla. Eija Häyrynen KM, erityisopettaja Tervaväylän koulu, Oulu 040 7404585

Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki oppilaan koulupolulla. Eija Häyrynen KM, erityisopettaja Tervaväylän koulu, Oulu 040 7404585 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki oppilaan koulupolulla Eija Häyrynen KM, erityisopettaja Tervaväylän koulu, Oulu 040 7404585 Perusopetusta ohjaava kokonaisuus Perusopetuslaki1998/628 ja 2010/642 Perusopetusasetus

Lisätiedot

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI Opettajatyöpäivä Lauantai 29.10.2016 Raija-Liisa Hakala ja Taina Huhtala YLEINEN TUKI: Eriyttäminen Joustavat ryhmittelyt Tiimiopettajuus Samanaikaisopetus Tukiopetus Ohjaus-

Lisätiedot

Liite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika

Liite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika Liite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika esiopetusyksikkö ja ryhmä lastentarhanopettaja erityisopettaja/ kelto 1. Lapsen kasvun ja oppimisen tilanne Lapsen

Lisätiedot

Opetushallitus Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat)

Opetushallitus Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat) Opetushallitus 2009 Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat) 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Ajankohtaista perusopetuksessa

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Oppimisen ja koulunkäynnin tuki LAPE kutsuseminaari 19.9.2018 19.9.2018 1 Tuen tarpeen jatkuva arviointi Tuen tarpeen arviointi aina tuen tarpeen muuttuessa ja perusopetuslain mukaan toisen vuosiluokan

Lisätiedot

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Ops-koordinaattori Tuija Vänni 16.3.2016 Vänni 2016 1 4.3: Eriyttäminen opetussuunnitelman perusteissa ohjaa työtapojen valintaa perustuu

Lisätiedot

5. Lapsen kasvun ja oppimisen tuki

5. Lapsen kasvun ja oppimisen tuki 5. Lapsen kasvun ja oppimisen tuki Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään perusopetuslain mukaisesta oppimisen ja koulunkäynnin tuesta esiopetukseen paremmin sopivaa nimitystä kasvun ja

Lisätiedot

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin

Lisätiedot

Lapsen kehityksen tukeminen esiopetuksessa Toimintaa ohjaavat asiakirjat

Lapsen kehityksen tukeminen esiopetuksessa Toimintaa ohjaavat asiakirjat Lapsen kehityksen tukeminen esiopetuksessa Toimintaa ohjaavat asiakirjat Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2010 Jyväskylän kaupungin esiopetussuunnitelma 2010 Oppilashuollon strategia Lapsen esiopetuksen

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelma alkuopetuksen näkökulmasta

Perusopetuksen opetussuunnitelma alkuopetuksen näkökulmasta Perusopetuksen opetussuunnitelma alkuopetuksen näkökulmasta Outi Rinne/ 5.4.2016 Jatkumo Perusopetus jäsentyy vuosiluokkien 1 2, 3 6 sekä 7-9 muodostamiin jaksoihin. Vuosiluokat muodostavat. opetuksellisesti

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Erityiset opetusjärjestelyt

Erityiset opetusjärjestelyt Erityiset opetusjärjestelyt koulunkäynnin tukena Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri, apulaisrehtori Tänään perehdymme: Pidennetty oppivelvollisuus Opetuksesta vapauttaminen Vuosiluokkiin sitomaton opetus

Lisätiedot

4 Kasvun ja oppimisen tuki esiopetuksessa

4 Kasvun ja oppimisen tuki esiopetuksessa 4 Kasvun ja oppimisen tuki esiopetuksessa Tässä luvussa kuvataan kasvun ja oppimisen tuen keskeiset tavoitteet ja järjestäminen sekä tuen rakenne. Kasvun ja oppimisen tuen tasot, yleinen tehostettu ja

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Esiopetuksen. valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma

Esiopetuksen. valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma Esiopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Nurmijärven kunta Varhaiskasvatuspalvelut Sivistyslautakunta x.1.2016 x www.nurmijarvi.fi Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat

Lisätiedot

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAISTEN LASTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT- TYÖPAJA

KEHITYSVAMMAISTEN LASTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT- TYÖPAJA KEHAS OHJELMA KEHITYSVAMMAISTEN LASTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT- TYÖPAJA 18.3.2015 STM 1 2 Kehitysvammaisia on massamme opetettu yli 100 vuotta Vaikeimmin kehitysvammaiset on vapautettu

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Tuen kolmiportaisuus

Tuen kolmiportaisuus Tuen kolmiportaisuus Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho & Katja Räisänen 13.4.2017 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, 61 lähtökohtana sekä opetusryhmän että kunkin oppilaan vahvuudet ja oppimis-

Lisätiedot

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto 25.08.2016 Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto Päiväkodissamme noudatetaan Siilinjärven kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelmaa. Yhteisöllisen oppilashuollon tarkoituksena on luoda

Lisätiedot

Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista

Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen Pirjo Koivula Opetusneuvos 1 Perusopetuslain

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Joustavan perusopetuksen toiminta Perusopetuslain mukaan kunta voi järjestää päättämässään laajuudessa perusopetuksen 7-9 vuosiluokkien yhteydessä

Lisätiedot

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki eriyttäminen opetuksessa huomioidaan oppilaan opetusta voidaan

Lisätiedot

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Lapinlahden kunta Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.8.2012 Peruspalvelulautakunta xx.xx.2012 Tämä opetussuunnitelma perustuu opetushallituksen määräykseen DNO

Lisätiedot

3.3 Yhteistyö esiopetuksen aikana ja siirtymävaiheissa

3.3 Yhteistyö esiopetuksen aikana ja siirtymävaiheissa 3.3 Yhteistyö esiopetuksen aikana ja siirtymävaiheissa Yhteistyön tavoitteina on, että esiopetus, muu varhaiskasvatus ja perusopetus muodostavat johdonmukaisen, lapsen kasvua ja oppimista tukevan jatkumon.

Lisätiedot

Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto alkaen. Tarja Orellana

Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto alkaen. Tarja Orellana Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto 1.1.2011 alkaen Tarja Orellana Joustavan perusopetuksen toimintaa määrittävät normiasiakirjat Perusopetuslaki 642/2010 (voimaan 1.1.2011, velvoittaen

Lisätiedot

NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE)

NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE) NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE) Tuki jaetaan kolmeen portaaseen: 1. Yleinen tuki Tuki on tilapäistä ja ennaltaehkäisevää. 2. Tehostettu tuki Oppilaalla oppimissuunnitelma, tuki on jatkuvaa/säännöllistä.

Lisätiedot

Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016

Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Nimi Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Kunta Utajärvi Koulu Utajärven yhtenäinen peruskoulu Hyväksymispäivämäärä SISÄLTÖ 1. Opetussuunnitelman

Lisätiedot

KIRJE OHJAAVALLE OPETTAJALLE LISÄMATERIAALIA:

KIRJE OHJAAVALLE OPETTAJALLE LISÄMATERIAALIA: KIRJE OHJAAVALLE OPETTAJALLE LISÄMATERIAALIA: E-erikan numero 1/2017, Liisa Korven artikkeli: Matka erityisopettajaksi. http://blogs.helsinki.fi/cea-arviointi/files/2017/05/e-erika_1_2017_fin.pdf Laiho

Lisätiedot

7.1 Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet

7.1 Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet 7.1 Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet Oppimisen ja koulunkäynnin tuen kolme tasoa ovat yleinen, tehostettu ja erityinen tuki. Näistä oppilas voi saada kerrallaan vain yhden tasoista tukea. Perusopetuslaissa

Lisätiedot

ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa

ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa OPStuki 2016 TYÖPAJA 3 Rauma 23.9.2015 Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet: luku 4.2. Arviointi opetuksen ja oppimisen tukena Opetushallituksen esiopetuksen

Lisätiedot

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka 3.11.2016 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opetusta koskevat

Lisätiedot

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 1 3 Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa Sivistystoimi Sisällysluettelo Oppilashuolto lapsen koulunkäyntiä tukemassa... 3 Koulukuraattoreiden ja koulupsykologien tarjoama tuki... 4 Koulukuraattori...

Lisätiedot

JOUSTAVA PERUSOPETUS

JOUSTAVA PERUSOPETUS JOUSTAVA PERUSOPETUS Sisältö 1 JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN TOTEUTTAMINEN... 2 1.1 Muu opetus ja toiminta... 2 1.2 Joustavan perusopetuksen toiminnan tavoitteet ja sisältö... 2 1.3 Oppilaan ottaminen joustavan

Lisätiedot

Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta. Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta?

Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta. Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta? Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta? - 1 - Mä en osaa! Jos lapsella on oppimisvaikeuksia ja koulunkäynti

Lisätiedot

Oppilaan oppimisen etenemisestä selvityksen tehneet opettajat

Oppilaan oppimisen etenemisestä selvityksen tehneet opettajat SUOMUSSALMEN KUNTA Perusopetus Arkistointiohje: SALASSA PIDETTÄVÄ Liite 2 PEDAGOGINEN SELVITYS Perustiedot Oppilas Nimi Osoite syntymäaika puh. Kansalaisuus äidinkieli Vanhemmat / huoltajat Huoltajan nimi

Lisätiedot

Lapsen ja nuoren tukeminen

Lapsen ja nuoren tukeminen OPAS Lapsen ja nuoren tukeminen esi- ja perusopetuksessa LASTEN JA NUORTEN TUKEMINEN PERUSOPETUKSESSA -OPAS 1 Sisällys 3 Johdanto 4 Kolmiportainen tuki 5 Pedagogiset arviot 5 Oppimissuunnitelma 5 Tehostetun

Lisätiedot

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja

Lisätiedot

5. OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKIMUODOT

5. OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKIMUODOT 5. OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKIMUODOT Luvussa 5 kuvataan oppimisen ja koulunkäynnin eri tukimuodot ja niiden käyttö tuen eri tasoilla. Lisäksi luku sisältää joustavan perusopetuksen toimintaa koskevan

Lisätiedot

Nivelvaiheet. Johanna Wahlman Pontuksen päiväkotikoulu, Lappeenranta

Nivelvaiheet. Johanna Wahlman Pontuksen päiväkotikoulu, Lappeenranta Nivelvaiheet Johanna Wahlman Pontuksen päiväkotikoulu, Lappeenranta Pontuksen päiväkotikoulu pähkinänkuoressa 2017 toimintansa aloittanut solumallin koulu - pian kaksivuotias! Eri-ikäiset lapset soluissa

Lisätiedot

Esiopetuksesta perusopetukseen. Anja Huurinainen-Kosunen 15.1.2014

Esiopetuksesta perusopetukseen. Anja Huurinainen-Kosunen 15.1.2014 Esiopetuksesta perusopetukseen 15.1.2014 Lapsen kasvun ja kehityksen polku varhaiskasvatus 0-6 v (=päivähoito ja esiopetus) -> esiopetus 6 v. -> perusopetus alkaa sinä vuonna, kun lapsi täyttää 7 vuotta

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 2 Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

Paltamon kunta. Paltamon lukio. [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto

Paltamon kunta. Paltamon lukio. [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto 2014 Paltamon kunta Paltamon lukio [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto PALTAMON KUNNAN NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS

Lisätiedot