Taivaskanavan uutisia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Taivaskanavan uutisia 3-4 2014"

Transkriptio

1 1 Taivaskanavan uutisia Vierailulla Pohjois-Kyproksella

2 2 Sinen on silmät sä sen... Verta, Hikeä ja Kyyneleitä! Enemmän töitä tarkoittaa nähtävästi vähemmän aikaa kirjoittaa rukouskirjeitä! Viimeiset kaksi kuukautta ovat olleet kauniisti ilmaistuna hallittua kaaosta. Rene on reissannut työn puolesta Turkissa ja Libanonissa, itse olen normaalin ihmiskaupan vastaisen työn lisäksi pitänyt kotikoulua, suunnitellut kohta avattavaa Day Care Centeriä, yrittänyt saattaa kunnialla loppuun puolivälin taloon liittyvät viime hetken valmistelut, samoin kuin uudet ihmiskauppa työhön liittyvät nettisivumme, jotka löytyvät osoitteesta Lisäksi olen vapaa-ajallani luotsannut poni klubia paikallisella ratsastustallilla. Elossa olemme kuitenkin edelleen, ja viime viikolla saimme vieraiksemme Kansanlähetysopiston kautta matkaan lähteneen Kyproksen opintomatkaryhmän. Tapaamisemme alkoi sunnuntaina kun kokoonnuimme yhdessä kotiseurakuntamme, Nicosia International Churchin Jumalanpalvelukseen. Jumalanpalveluksen jälkeen saimme jakaa tuoreita kuulumisia niin SAT-7:n kuin ihmiskaupan vastaisen työn tiimoilta. Sokerina pohjalla odottivat lisäksi ruisleivät ja fazerin siniset suklaalevyt, joita vierailijat toivat mukanaan. Iso kiitos!! Kotikoulun myötä arkemme on kuitenkin kiireellisyydestään huolimatta myös rauhoittunut, sillä Regia ja Repe ovat nyt huomattavasti iloisemmalla mielellä, ja kotikoulu sujuu heidän osaltaan loistavasti ja hyvin arvosanoin. Rebecca ja Rafaela puolestaan viihtyvät edelleen hyvin American Academyssä, joten koulubaletti on tällä hetkellä hyvin kasassa. Kesän jälkeen asiaan on tulossa tosin muutos, toivottavasti positiivinen sellainen, kun saamme Suomesta pätevän opettaja pariskunnan luotsaamaan kotikoulua. Viimeiset kuukaudet ovat nimittäin tehokkaasti näyttäneet sen, että omat voimamme eivät riitä kaiken tämän, kotikoulun ja oman työn yhtäaikaiseen pyörittämiseen. Lapsetkin tuntuvat ottavan muutoksen positiivisesti vastaan. Itselläni taitaa ottaa enemmän koville opetuksen luovuttaminen muille, sillä tämä periodi on raskaudestaan huolimatta ollut myös varsin antoisa ja tuonut paljon lisää aikaa olla Regian ja Repen kanssa.

3 3 Rukousaiheita: Day Care Centerin, eli Noah s Ark avautuminen Rahallisen avun kasvaminen ihmiskaupan vastaisen työn tarpeisiin SAT-7 Turk uusi sateliittilupa Arjen pyorittäminen Lasten jaksaminen Tuliaisia suomesta! Harvoin ruisleipä tekee lapset näin iloiseksi! Ihmiskaupan vastainen työ Puolivälin talomme on nyt virallisesti avattu! Ihan uskomaton tunne että huoneisto on nyt olemassa, sisustettu, ja kaikin tavoin valmisteltu uhrien käyttöön. Erityisen kiitollisia olemme kaikille niille ihmisille, jotka lahjoittivat huonekaluja, mattoja, verhoja, polkupyöriä ja paljon muuta talomme käyttöön. Suuri kiitosaihe on myös se, että viimeisten kahden kuukauden aikana olemme löytäneet kolme uutta vapaaehtoista työskentelemään talossa, joten nyt kaikki on valmista uuden luvun aloittamiseen tässä tarinassa. Viime sunnuntaina kokoonnuimme rukoilemaan talolle, ja siunasimme sen virallisesti käyttöön. Nyt vain jäämme odottelemaan ensimmäisiä sisään muuttavia naisia. Uhrin, jota olen hakenut ulos valtion turvatalosta viimeisen viiden kuukauden ajan oli tarkoitus olla ensimmäinen asukkaamme, mutta juuri viime viikolla poliisi totesi, että kyseisen naisen on liian vaarallista jäädä Kyprokselle hänen perässään olevan mafian vuoksi. Joudumme siis pian sanomaan hänelle hyvästit, ja alamme luomaan kontakteja valtion turvataloon äskettäin tuotuihin naisiin. Muutenkin tuntuu että kevät on hyvästien aikaa, sillä myös eräs toinen uhri, jonka suloista pientä tyttöä olen hoitanut,

4 4 muuttaa pois Kyprokselta ja aloittaa alusta uudessa maassa. Tuntuu todella haikealta sanoa hänelle ja hänen tyttärelleen hyvästit, vaikka samaan aikaan olemme onnellisia siitä, että he voivat aloittaa elämänsä nyt puhtaalta pöydältä. Myös Day Care Center hanke etenee. Viralliseksi nimeksi olemme ottaneet Noah s Ark, ja olemme myös valmistelemassa paikalle omia nettisivuja. Remontoimaan pääsemme heti, kun Filippiino kirkko muuttaa alta pois uusiin tiloihin. Monet uhrit jotka ovat kuulleet hankkeesta, ovatkin jo kyseet milloin avaamme paikan. Erityisen innokas kyselijä on ollut eräs nainen, jolle olen luvannut siivoustöitä hankkeen tiimoilta. Ajatuksemme onkin osallistaa kävijöitä antamalla heille mahdollisuuksien mukaan töitä, kuten siivousta, maalausta ja välipalojen valmistusta. Viimeiset kuukaudet ovatkin menneet niin tiiviisti näiden kahden projektin suunnittelussa, valmistelussa ja toteutuksessa, että nyt on aika tyhjiin puristettu olo. Onneksi uhrienkin kanssa voi kuitenkin välillä tehdä jotain rentouttavaa. Viime viikolla päätin viedä erään naisen uimaan hotelli Hiltonin uima-altaille. Myös lapset lähtivät mukaan, koska Rebeccalla ja Rafaelalla oli juuri pääsiäisloma. Koska tämä nainen ei omistanut bikineitä, yritimmme etsiä niitä hänelle, mutta tuloksetta. Lopulta päätimme vain lähteä altaille, koska lapset alkoivat hermostua kauppoja kierrellessä. Allasalue tuntui edustavan valtavaa luksusta tälle naiselle, ja hän ryntäsi heti kahlaamaan lasten altaaseen jonne myös Rebecca ja Rafaela saapuivat. Aikansa lasten uintia katseltuaan nainen kysyi minulta voisiko uida alusvaatteilla. Puistin päätäni, koska ajattelin että pinkit stringit eivät täyttäisi altaiden säädyllisyys vaatimuksia.. Lopulta hän ei enää kuitenkaan kestänyt houkutusta, vaan hyppäsi altaaseen vaatteet päällään. Emme voineet muuta kuin nauraa! Tämän naisen riemu oli jotain niin suurta, että omat lapsenikin nauroivat lopulta mahat kippurassa. Mikä mahtava tapa rentoutua keskellä työviikkoa! Vierailulla Limasolin studiolla, mukana Mika Tuovinen

5 5 SAT-7 SAT-7:n vuotuinen networking pidettiin Turkin Izmirissä maaliskuun lopulla. SAT-7 Networking tapahtuma on aina todella laadukkaasti suunniteltu ja tapahtuman ohjelman valmisteluun käytetään runsaasti aikaa. Paikalla on oli n. 250 henkiloä, jotka joko itsenäisesti tai oman organisaationsa kautta tukevat SAT-7 työtä. Nämä ihmiset jakautuvat yli kahteenkymmeneen kristinuskon suuntaukseen. Olikin erityisen hienoa nähdä, miten näin kirjava joukko ihmisiä voi yhteistyössä viedä eteenpäin sanomaa Jeesuksesta ja Hänen sovitustyöstään. Tämä on mielestäni erityisen tärkeää, sillä SAT-7 saattaa olla monelle ihmiselle ensimmäinen ja ainoa kanava Kristinuskon kohtaamiseen Lähi-idän alueella. Tällöin se että kristityt esiintyvät yhtenä ryhmänä ilman kiistelyä opinkappaleista on erityisen tärkeää. Tällä hetkellä akuutti rukouspyyntö SAT-7:aa koskien liittyy uuteen satellitti lupahakemukseen. SAT-7 on yrittänyt jo pitkän aikaa päästä mukaan viralliseen Turk SAT satelliitti pakettiin. Pääsy tälle satelliitille mahdollistaisi sen, että SAT-7 voisi paremmin tavoittaa ihmiset Turkissa. Nyt lopullinen päätös asiasta on enää muutamien viikkojen tai kuukausien päässä. Kiitosaiheita: Puolivälin talon avautuminen Vapaaehtoisten löytyminen Rahalliset lahjoitukset ihmiskaupan vastaiselle työlle Kotikoulun mallikas sujuminen Onnistunut SAT-7 networking

6 6 Pääsiäiskirkkoon ei mahtunut sisälle Kesän suunnitelmia Tulevana kesänä olemme tulossa Suomeen aikavälillä Olemme mukana kansanlähetyspäivillä kertomassa ihmiskaupan vastaisesta työstä, samoin kuin SAT-7:sta. Samalla tulemme myymään ihmiskaupan uhrien tekemiä nukkeja, joiden tuotto menee suoraan uhrien auttamiseen. Tervetuloa nukkeostoksille! Kesän aikana olemme myös luennoimassa avioliittoleirillä Hartolassa, ja kiertelemme myös nimikko seurakunnissamme, näillä näkymin ainakin Turussa ja Sipoossa. Näkymisiin kesällä! Matkalla vuorilla sijaitsevaan linnaan tapasimme vuohi lauman...

7 7 Ihmiskaupanvastaisen työn tukeminen Ilmaisen uutiskirjeen jossa päivitän vain ihmiskauppatyön uutisia, voi tilata laittamalla sähköpostia osoitteeseen tai täyttämällä tilauskaavakkeen suoraan linkistä: Pankkiyhteystiedot, Riihimäen Osuuspankki: FI SWIFT/BIC: OKOY FIHH viitenumero (Muistathan käyttää kyseistä viitettä!) Poliisihallinnon myöntämä keräyslupa 2020/2012/3864 Seuraa uusimmat kuulumiset osoitteesta tai tykkää meistä Facebookissa Perhe Rendic Rene, Pia ja lapset Regia, Repedeus, Rebecca ja Rafaela 20 Aristonikou, 2045 Strovolos, Nicosia Cyprus

Keväinen tervehdys Kyprokselta!

Keväinen tervehdys Kyprokselta! 1 Matkalla Afrikkalaisiin häihin... Keväinen tervehdys Kyprokselta! Viime kirjeestä onkin hurahtanut jo yli kaksi kuukautta. Helmikuu lähenee loppuaan, ja me saamme nauttia täällä jo t-paita keleistä.

Lisätiedot

Taivaskanavan uutisia 5-6 2014

Taivaskanavan uutisia 5-6 2014 1 Taivaskanavan uutisia 5-6 2014 Rentoutumassa Limassolissa Kesä tullut myös Kyprokselle... 2 Lomapostia! Pari viikkoa sitten alkoi hikoilu Ilma alkoi salakavalasti muuttua kuumemmaksi ja kuumemmaksi,

Lisätiedot

Taivaskanavan uutisia 2/2013 AIKA ALOITTAA TYÖT!

Taivaskanavan uutisia 2/2013 AIKA ALOITTAA TYÖT! Rene työt SAT-7 toimistolla ovat alkaneet ja myös Pia on löytänyt mielenkiintoisia uusia työmahdollisuuksia! Lapset hiljalleen pääsevät sisään englanninkieliseen arkeen ja ovat myös löytäneet mielenkiintoisia

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Vapauta Uhri. Ihmiskauppa, prostituutio ja porno

Vapauta Uhri. Ihmiskauppa, prostituutio ja porno Vapauta Uhri Ihmiskauppa, prostituutio ja porno Ihmiskauppa: Sandran tarina Uhrin tyypillinen tarina -Useimmat uhrit saapuvat Kyprokselle samalla tavalla: he ovat vastanneet lehti-ilmoitukseen tai työnvälitysfirman

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

MISSÄ JA MILTÄ MINUN TUNTEENI TUNTUVAT?

MISSÄ JA MILTÄ MINUN TUNTEENI TUNTUVAT? MISSÄ JA MILTÄ MINUN TUNTEENI TUNTUVAT? MATERIAALISSA KÄSITELLÄÄN PERUSTUNTEET: suru, pelko, viha, ILO Tunnemateriaalissa mukana myös positiivisina tunteina: rauhallisuus ja odotus (Miltä tuntuu odottaa

Lisätiedot

Perhe On Paras -liikuntakurssien palveluprosessi

Perhe On Paras -liikuntakurssien palveluprosessi Perhe On Paras -liikuntakurssien palveluprosessi Tässä raportissani visualisoin koko Perhekurssiprosessin kulun kurssin suunnittelusta jälkimarkkinointiin Kurssin suunnittelu ja kalenterointi Perhe On

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

FACEBOOK case pkssk. Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi

FACEBOOK case pkssk. Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi FACEBOOK case pkssk Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi FACEBOOK case pkssk PKSSK:n rekrytointi siirtyi sosiaaliseen mediaan alkutalvella 2010. Olimme ensimmäinen sairaala Suomessa,

Lisätiedot

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka alkoi torstai iltana ja menimme yöpymään rekkuaktiivin luokse Vantaalle, jossa rapsuttelimme useita kotia etsiviä kissoja.

Lisätiedot

Kokemuksia viestinnästä - ProMartat ry. Taina Raiski

Kokemuksia viestinnästä - ProMartat ry. Taina Raiski Kokemuksia viestinnästä - ProMartat ry Taina Raiski Mistä kaikki alkoi? Helsingin Ekonomien vierailu Marttaliittoon syksyllä 2010 ProMartat perustettiin 13.12.2010 Perustamiskokouksessa 7 jäsentä Hallituksella

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi. Kaija Grundell Kaohsiung, Taiwan 29.04.2016 Terveiset kesäisen kuumasta Kaohsiungista! Päivälämpötila jo yli +30! Kielenopiskeluni päättyi helmikuun lopussa. Alla kuvassa opettajiani ja takarivissä opiskelutovereita,

Lisätiedot

VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA!

VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA! VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA! 1 Ulkona on kaunis ilma. Noah herää. Häntä eivät herätä auringonsäteet vaan herätyskello, joka vilkuttaa valoa ja tärisee. Noah on kuuro ja siksi hänen herätyskellonsa

Lisätiedot

SARAN JA TUOMAKSEN TARINA

SARAN JA TUOMAKSEN TARINA SARAN JA TUOMAKSEN TARINA Opettajalle Sara on 15-vuotias ja Tuomas 17. He ovat seurustelleet parisen kuukautta. He olivat olleet yhdynnässä ensimmäistä kertaa eräissä bileissä, joissa he olivat myös juoneet

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Taivaskanavan uutisia 1/2013

Taivaskanavan uutisia 1/2013 Ensimmäinen tervehdys uudesta kodistamme ja miten elämä on lähtenyt käyntiin Kyproksella. Rene pääsee aloittamaan työt SAT7 kanavalla jo lähipäivinä! Taivaskanavan uutisia 1/2013 Facebook Twitter Blogi

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille

Lisätiedot

westpro4u Yhdessä rakennamme parempaa

westpro4u Yhdessä rakennamme parempaa westpro4u 12/2014 westpro4u Yhdessä rakennamme parempaa Westpro4U ry on hyväntekeväisyysyhdistys, joka tekee lahjoituksia erilaisiin lasten ja nuorten hyvinvointia edistäviin toimintoihin. Yhdistyksen

Lisätiedot

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Case: Hyvän Olon viikonloppu kurssilaisen palvelupolku Vierumäellä VIERUMÄKI KOTISIVUT www.vierumaki.fi - Paljon informaatiota

Lisätiedot

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen! 祝 福 : 结 婚 Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Lämpimät

Lisätiedot

Pepén tie uuteen päiväkotiin

Pepén tie uuteen päiväkotiin Pepén tie uuteen päiväkotiin Tämä on tarina kunnan päiväkodin rakentamisesta. Päättävistä aikuisista, kunnan sedistä ja tädeistä, päiväkotia odottavista lapsista sekä päiväkotien rakentajasta. MEIDÄN

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Toimintatehtävä: Mene puhelimellasi osoitteeseen

Toimintatehtävä: Mene puhelimellasi osoitteeseen Missio Rasti 1. Kirkon uusi lähetyksen peruslinjaus on nimeltään Yhteinen todistus. Kuinka monta lähetysjärjestöä kirkossamme toimii? A. Kaksi B. seitsemän C. yhdeksän Mene puhelimellasi osoitteeseen www.sakasti.evl.fi/yhteinentodistus

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset

Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset - Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn parin onnittelu Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Vastavihityn parin onnittelu Onnittelut!

Lisätiedot

MENNÄÄN BUSSILLA. Aja ilmaiseksi paikallisliikenteessä

MENNÄÄN BUSSILLA. Aja ilmaiseksi paikallisliikenteessä MENNÄÄN BUSSILLA Aja ilmaiseksi paikallisliikenteessä Tapahtuman logo Kansainvälinen autoton päivä Tapahtuma on ajoitettu kansainväliseen autottomaan päivään. Kansainvälistä autotonta päivää vietetään

Lisätiedot

Valmistelut avajaisia varten

Valmistelut avajaisia varten POISTARIPAJA -hanke 10.6.2014 Oona Salo Texvex Forssan avajaiset 3.6.2014 juhlistettiin Forssan Texvexin virallisia avajaisia iloisissa tunnelmissa. Päivään sopi niin lasten askartelua, tekstiilin lajittelua

Lisätiedot

Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset

Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset - Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn parin onnittelu Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Vastavihityn parin onnittelu Lämpimät

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011 Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja llä 11 Vanhempien palautteet Marja Leena Nurmela Tukeva/Rovaseutu Tietoa lasten eroryhmästä Lasten eroryhmät kokoontuivat 7

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Seinäjoen raportissa käsitellään sekä Tamperelaisten että Seinäjokelaisten nuorten vastauksia.

Lisätiedot

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN 15.1-12.2.2017 TYÖNI Työskentelin Sokos Hotel Olympia Gardenissa respassayhden kuukauden Työkuvaani kuului: Asiakkaiden palveleminen Asiakkaiden laskutus Passien kopioiminen ja

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt

Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt IDEAKAHVILA: Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt Rekrytointi Henkilökohtainen kontakti/kutsu Pakottaminen/suostuttelu Järjestöjen välinen yhteistyö

Lisätiedot

Mitä on tapahtunut? -Emme ymmärrä mitään. -Tunne-elämä on jäissä. -Pikkuinen on edessä, mutta niin kaukana. -Hoitajat hoitavat Jaakkoa ja vanhempia

Mitä on tapahtunut? -Emme ymmärrä mitään. -Tunne-elämä on jäissä. -Pikkuinen on edessä, mutta niin kaukana. -Hoitajat hoitavat Jaakkoa ja vanhempia Jaakon elämä Emme uskoneet, että selviät, Emme uskoneet, että saisimme pitää sinut, Sinua hoivattiin, puolestasi rukoiltiin, välillä rukousta ei voinut lopettaa, se jatkui herkeämättä, hiljaa mielessä.

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching

Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. (ODL säätiö) perustettiin vuonna 1896 lähimmäisenrakkauden hengessä kouluttamaan

Lisätiedot

Teemapäivän tavoitteena on lisääntynyt tietämys, miten

Teemapäivän tavoitteena on lisääntynyt tietämys, miten Teemapäivän tavoitteena on lisääntynyt tietämys, miten kohdata vammainen ihminen käytännön toimin helpottaa hänen osallisuuttaan seurakunnassa aloittaa vammaistyö seurakunnassa Tiesitkö? Miljardi (1 000

Lisätiedot

Moninaisuus avain ikääntyneiden hoidon laadun kehittämiseen

Moninaisuus avain ikääntyneiden hoidon laadun kehittämiseen Moninaisuus avain ikääntyneiden hoidon laadun kehittämiseen ARVOKAS VANHUUS:MONINAISUUS NÄKYVÄKSI SEMINAARI 5.11.201, HELSINKI KÄÄNNÖS PUHEEVUOROSTA FRÉDÉRIC LAUSCHER, DIRECTOR OF THE BOARD ASSOCIATION

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Toivoa tulevaan -kirjakampanja

Toivoa tulevaan -kirjakampanja Ennakkokartoitus seurakuntien päättäjille. Vastaukset 28.2.2014 mennessä! Syrjäytymisen ehkäisemiseksi Toivoa tulevaan -kirjakampanja NUORILLE AUTTAJILLE PÄÄTTÄJILLE KASVATTAJILLE HAASTE Hyvä Sanoma ry

Lisätiedot

Vauva mielessä- Raskausajan päiväkirja

Vauva mielessä- Raskausajan päiväkirja Vauva mielessä- Raskausajan päiväkirja Lyhyesti projektista: Folkhälsans Förbund on yhteistyössä TYKS:in ja Turun yliopiston tutkijoiden ja kliinikoiden kanssa kehittänyt raskausajan päiväkirjan jota on

Lisätiedot

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan Paremman avioliiton jatkoseminaari Hartolassa 26.-27.11.2011 Ilmoittaudu www.parempiavioliitto.fi www.hnmky.fi Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan Linna-hotelliin ja Hartolaan 26.-27.11.2011. Nyt on

Lisätiedot

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE Tieto isäksi tulemisesta Isän ja vauvan välinen suhde saa alkunsa jo silloin kun pariskunta suunnittelee vauvaa ja viimeistään silloin kun isä saa tiedon

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Mitä jos kukaan ei halua tehdä lounasta? Viime käden vastuu Klubitalon toiminnasta. Mark Glickman : Why If Nobody Wants to Make Lunch?

Mitä jos kukaan ei halua tehdä lounasta? Viime käden vastuu Klubitalon toiminnasta. Mark Glickman : Why If Nobody Wants to Make Lunch? Mark Glickman on työskennellyt Fountain Housen koulutuskoordinaattorina ja sen jälkeen San Diegossa Kaliforniassa. Aion käsitellä erästä myyttiä siitä, kuinka toimimme Klubitalona ja kuinka meidän pitäisi

Lisätiedot

Porin Uimaseura kutsuu seurasi ensimmäisiin PISC -kisoihin. Pori International Swimming Classic

Porin Uimaseura kutsuu seurasi ensimmäisiin PISC -kisoihin. Pori International Swimming Classic Porin Uimaseura kutsuu seurasi ensimmäisiin PISC -kisoihin Pori International Swimming Classic 25.-26.5.2019 Porin uimaseura kutsuu liittosi tai seurasi ensimmäiseen Pori International Swimming Classic

Lisätiedot

Doodle helppoa aikatauluttamista

Doodle helppoa aikatauluttamista Doodle helppoa aikatauluttamista Kuinka käytän Doodlea? -vaiheittainen opas käyttöön ja aikataulukyselyn luomiseen http://www.doodle.com/ Doodle on ohjelma joka auttaa sinua aikatauluttamaan kokouksia

Lisätiedot

SRK-INFO 3/2016. Arvoisat työtoverit

SRK-INFO 3/2016. Arvoisat työtoverit 28.11.2016 SRK-INFO 3/2016 Arvoisat työtoverit Kiitos yhteistyöstä teille ja koko seurakunnalle Olemme voineet yhdessä tukea seurakuntien ja koko herätysliikkeen evankeliointia ja diakoniaa. Hyvä Sanoma

Lisätiedot

Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa

Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa Tieto isäksi tulemisesta voi olla iloinen, hämmentävä, odotettu tai pelottava. Ajatus itsestä isänä konkretisoituu miehelle hitaasti mutta varmasti, kun

Lisätiedot

OSAA! Oppimisen seuranta ja arviointi alkuopetuksessa. KELPO koulutus. Mälkönen 2013

OSAA! Oppimisen seuranta ja arviointi alkuopetuksessa. KELPO koulutus. Mälkönen 2013 OSAA! Oppimisen seuranta ja arviointi alkuopetuksessa KELPO koulutus Ihan sama miten kuljet, kunhan pääset perille! Mikä ihmeen OSAA!? OSAA! on lyhenne sanoista oppimisen seuranta ja arviointi alkuopetuksessa.

Lisätiedot

Osallisuuden kehittämistä VKK-Metron tutkimuspäiväkodeissa

Osallisuuden kehittämistä VKK-Metron tutkimuspäiväkodeissa Osallisuuden kehittämistä VKK-Metron tutkimuspäiväkodeissa Lapsen kuuleminen Minun ihannepäiväkodissani lasten ajatuksia kuullaan seuraavalla tavalla: Lapsi saisi kertoa omat toiveet, ne otettaisiin huomioon.

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-kiina

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-kiina Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. 祝 贺, 愿 你 们 幸 福 快 乐 Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne 致 以 我 对 你 们 婚 姻

Lisätiedot

Esityksemme sisältö ja tarkoitus:

Esityksemme sisältö ja tarkoitus: Esityksemme sisältö ja tarkoitus: Lyhyt esittely Vantaan Nuorten turvatalon sekä Vantaan kaupungin Viertolan vastaanottokodin toiminnasta. Osoittaa, että ennakoivaan, ennaltaehkäisevään lastensuojelutyöhön

Lisätiedot

Arusha Hei uutiskirjeen tilaaja,

Arusha Hei uutiskirjeen tilaaja, Arusha 20.2.2019 Hei uutiskirjeen tilaaja, Uusi vuosi 2019 on vierähtänyt jo helmikuuhun ja monia asioita on tapahtunut. Iloinen asia ja kiitosaihe on, että uusia yhteistyökumppaneita on ilmaantunut yllättäen

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

Vapaaehtoinen tukihenkilötoiminta sijaishuollosta itsenäistyvien nuorten tukena

Vapaaehtoinen tukihenkilötoiminta sijaishuollosta itsenäistyvien nuorten tukena Vapaaehtoinen tukihenkilötoiminta sijaishuollosta itsenäistyvien nuorten tukena Valtakunnalliset sijaishuollonpäivät 29.9.2015 Vilhelmiina Kemppainen Tukea itsenäistymiseen -projekti (2012-2015) EHJÄ ry:n

Lisätiedot

Joutseneen tarttukaa.

Joutseneen tarttukaa. Joutseneen tarttukaa. Olipa kerran kolme veljestä. Nuorimman nimi oli Jussi. Toiset aina tekivät hänelle kiusaa, hän kun oli heikompi heitä. Kun hän kerran oli metsässä puita pilkkomassa ja valitteli vaivojansa,

Lisätiedot

Raportti Eläimet puutarhassa tapahtumasta klo

Raportti Eläimet puutarhassa tapahtumasta klo Raportti Eläimet puutarhassa tapahtumasta 5.8.2017 klo. 12-15. Saimme keväällä avustuksen Eläimet puutarhassa tapahtumaan Alli Paasikiven säätiöltä. Aloimme heti suunnitella tapahtuman toteuttamista. Päätimme

Lisätiedot

8-99- vuotiaille taikuri + yleisö

8-99- vuotiaille taikuri + yleisö 8-99- vuotiaille taikuri + yleisö Pelin tavoite: Tulla taikuriksi FI Sisältö: 61 korttia (48 kortin pakka + 6 tuplatausta korttia + 1 lyhyt kortti + 6 temppukorttia 4 perhettä (punainen, sininen, vihreä,

Lisätiedot

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA 2014 Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA Kun koulu loppuu -tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yläkoululaisten ja lukiolaisten tulevaisuuden suunnitelmia,

Lisätiedot

Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela

Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela Olipa kerran köyhä maanviljelijä Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela 1 1 Johdanto Tässä raportissa esittelemme ratkaisukeinon ongelmalle, joka on suunnattu 7 12-vuotiaille oppilaille

Lisätiedot

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille Kysely Europassin käyttäjille Kyselyn tuloksia Kyselyllä haluttiin tietoa Europass-fi nettisivustolla kävijöistä: siitä, miten vastaajat käyttävät Europassia, mitä mieltä he ovat Europassista ja Europassin

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009 Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009 Hyvät sukuseuran jäsenet ja muut sukuun kuuluvat! Lähestymme TEITÄ näin ensimmäisellä sukuseuratiedotteella. Tiedotteessa

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-kreikka

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-kreikka Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Συγχαρητήρια. Σας ευχόμαστε όλη την ευτυχία του κόσμου. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille

Lisätiedot

SOSIAALINEN MEDIA TYÖSSÄOPPIMISEN TUKENA HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINTOKOULUTUKSESSA

SOSIAALINEN MEDIA TYÖSSÄOPPIMISEN TUKENA HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINTOKOULUTUKSESSA SOSIAALINEN MEDIA TYÖSSÄOPPIMISEN TUKENA HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINTOKOULUTUKSESSA Tervetuloa vastaamaan kyselyyni, jossa selvitän hevostalousoppilaitosten opetushenkilöstön kiinnostusta sosiaalisen median

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

nykyisyydestä ja kenties tulevastakin.

nykyisyydestä ja kenties tulevastakin. Tervepä teille! Kesä, syksy ja kohta jo talvikin on takana. Eli onko nyt tallikausi? Kaipa niin sitten. Pitänee yrittää sitäkin, mutta mutta Lienee tässä hieman muutakin asiaa kuin noista saamattomuuksistani

Lisätiedot

Jari Vesterinen & työryhmä Hamk, Muotoilun ko, lasi- ja keramiikka

Jari Vesterinen & työryhmä Hamk, Muotoilun ko, lasi- ja keramiikka 1 (13) Jari Vesterinen & työryhmä Hamk, Muotoilun ko, lasi- ja keramiikka Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen säätiö Visamäentie 35 A, 1. krs 13100 HÄMEENLINNA Raportti apurahan käytöstä

Lisätiedot

Ohje huoltajille Helmen käytöstä

Ohje huoltajille Helmen käytöstä Ohje huoltajille Helmen käytöstä Tervetuloa Seinäjoen Helmen käyttäjäksi! Helmi on oppilaiden, opettajien ja huoltajien väliseen viestintään tarkoitettu ohjelma. Sieltä näet helposti mm. oppilaan arvosanat

Lisätiedot

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S PAIKALLA OLI ASIANTUNTIJOINA TOIMENSA PUOLESTA PAIKALLA OLIVAT HELI MANTILA A- KLINIKKA, TERO RÖNKKÖ

Lisätiedot

Uudistuva kylä kaupungissa

Uudistuva kylä kaupungissa Uudistuva kylä kaupungissa Uudistuva kylä kaupungissa hankkeessa etsitään uusia tapoja lasten ja nuorten palveluiden kehittämiseen käyttäjälähtöisesti ja perinteisiä sektorirajoja rohkeasti ylittäen. Pilottialueina

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

Yliopistonkatu 8 96300 Rovaniemi. Aika: Maanantai 9.3.2015 klo 12:00. Paikka: Lapin yliopisto, akvaario. Läsnä:

Yliopistonkatu 8 96300 Rovaniemi. Aika: Maanantai 9.3.2015 klo 12:00. Paikka: Lapin yliopisto, akvaario. Läsnä: Remburssi ry PÖYTÄKIRJA Yliopistonkatu 8 96300 Rovaniemi REMBURSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.3.2015 klo 12:00. Paikka: Lapin yliopisto, akvaario. Läsnä: Varsinaiset jäsenet: Matias Kassala,

Lisätiedot

Kokemusten, arjen ja hyvien vinkkien jakamista

Kokemusten, arjen ja hyvien vinkkien jakamista Kokemusten, arjen ja hyvien vinkkien jakamista Huomasin, että muillakin vanhemmilla on samoja huolia ja ajatuksia koulun aloittamisesta kuin itselläni. Äh, en muista vielä Hyviä sinun käytännön nimeä.

Lisätiedot

Suvi Junes/Pauliina Munter Tietohallinto/Opetusteknologiapalvelut 2014

Suvi Junes/Pauliina Munter Tietohallinto/Opetusteknologiapalvelut 2014 Työpaja Työpaja on vertaisarviointiin soveltuva työkalu. Työpaja mahdollistaa töiden palautuksen ja niiden jakelun opiskelijoiden arvioitavaksi sekä arvioinnin antamisen. Laita Muokkaustila päälle ja lisää

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Unkarin uutiset. Hei rakas uutiskirjeemme lukija!

Unkarin uutiset. Hei rakas uutiskirjeemme lukija! No: 18 Unkarin uutiset SYYS - LOKAKUU Hei rakas uutiskirjeemme lukija! Kiitos kun olet muistanut perhettämme ja työtämme rukouksin! Tämä työ on sellaista, että haasteita riittää jokaiselle päivälle ja

Lisätiedot

Ratkaisukeskeisyyden historiaa Lappeenrannassa

Ratkaisukeskeisyyden historiaa Lappeenrannassa Ratkaisukeskeisyyden historiaa Lappeenrannassa Kirsi Saukkola Psykiatrinen sairaanhoitaja Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja Työnohjaaja ETELÄ-SUOMEN OPPIMISEN JA KASVUN TUEN PÄIVÄT 21.3.2018

Lisätiedot

Ryhmänvetäjäkoulutus. 19.9.2015 Julia Kurki

Ryhmänvetäjäkoulutus. 19.9.2015 Julia Kurki Ryhmänvetäjäkoulutus 19.9.2015 Julia Kurki Tervetuloa! Kouluttajat: Julia Kurki, vapaaehtoistoiminnan koordinaattori (045 1869 300) ja nuorisotyönkehittäjä Taneli Aunio (045 882 7080) Sähköpostit muotoa

Lisätiedot

KANAANILAISEN NAISEN USKO JA RUKOUS

KANAANILAISEN NAISEN USKO JA RUKOUS Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KANAANILAISEN NAISEN USKO JA RUKOUS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jeesus siirtyi Galileasta Tyron ja Siidonin alueelle, joka

Lisätiedot

Vankilatyö. Helluntaiseurakuntien. Paremman tulevaisuuden puolesta. Vankilatyö

Vankilatyö. Helluntaiseurakuntien. Paremman tulevaisuuden puolesta. Vankilatyö Paremman tulevaisuuden puolesta Helluntaiseurakuntien Vankilatyö Vankilatyö on evankeliumin viemistä vankiloihin, vankien ja heidän läheistensä kohtaamista sekä kokonaisvaltaista tukemista vankeudessa

Lisätiedot