Työn tilaaja on Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työn tilaaja on Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto."

Transkriptio

1 Kaupunkisuunnitteluvirasto Työohjelma asemakaavaosasto Itäinen toimisto TKa/Sna HERTTONIEMEN METROASEMAN JA KAUPPAKESKUKSEN IDEAKILPAILUN JATKOTYÖ Viitesuunnitelma ja rakennetekninen esisuunnitelma TILAAJA TYÖN TARKOITUS Työn tilaaja on Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto. Tarkoitus on laatia viitesuunnitelma asemakaavan muutoksen pohjaksi. Suunnittelua jatketaan metroaseman ja Hertan alueista käydyn arkkitehtikutsukilpailun voittaneen ehdotuksen Synapsi 1 pohjalta. Tavoitteena on suunnitella kaupunkirakennetta eheyttävä, yhtenäinen ja toimiva kokonaisuus, joka nostaa alueen merkitystä Herttoniemen keskuksena. Alueelle suunnitellaan uusi metroasema, bussien liityntäterminaali, liiketilaa, toimistoja ja asuntoja. Työn tavoitteena on myös suunnitelman mahdollisimman havainnollinen ja runsas visualisointi vuorovaikutusta ja päätöksentekoa varten. Asemakaavan pohjaksi tarvitaan myös kokonaisuuden huomioiva rakennetekninen esisuunnitelma alueen toteuttamisen edellytyksistä, kustannustasosta sekä palo- ja pelastusturvallisuuden reunaehdoista sekä vaiheittain toteuttamisesta. Rakenneteknistä esisuunnitelmaa hyödynnetään osa-alueiden asemakaavoituksessa sekä kaupungin investointipäätösten valmistelussa. Asemakaavoitustyön pohjaksi selvitetään erityisesti tilavarauksiin vaikuttavia seikkoja mm. ehdotettujen talojen sijaintia rakenneteknisten vaatimusten kannalta. Korkotasot tulee sovittaa yhteen. TEHTÄVÄ Tehtävänä on tarkentaa kilpailuehdotuksen toiminnallisia ja kaupunkikuvallisia ratkaisuja. Alueesta laaditaan viitesuunnitelma, jossa esitetään maanpinnan jäsentely pintamateriaaleineen, rakennusten pohjapiirrokset kaavioina, tarvittavat leikkaukset ja julkisivukaaviot rakennuksista sekä 3D-mallinnuskuvia. Suunnitelmien perusteella tulee voida määritellä rakennusten sijainti, kerrosalat, korkeudet ja julkisivumateriaalit sekä laskea autopaikkamäärät. Viitesuunnitelmasta laaditaan alustava rakennetekninen yleissuunnitelma, selvitetään aluetekninen toteutettavuus, tehdään palo- ja turvallisuustekninen tarkastelu, laaditaan kustannusarvio ja arvioidaan vaiheittain toteuttamisen edellytykset ja reunaehdot. Metroasema ja bussiterminaalin alue Nykyinen metroasema puretaan. Metroaseman itäpäähän rakennetaan uusi metrovalvomorakennus. Metroasemalle tulee maantasoon uusi 1

2 K-Hertan kortteli lippuhalli ja liiketiloja. Ylempiin kerroksiin suunnitellaan toimistoja tai asumista. Metron liityntäpysäköinnille rakennetaan lisää autopaikkoja. Metroaseman rakennusten suunnittelua tarkennetaan niin, että rakennuksille voidaan erottaa tontit ja rakennusalat nykyisestä katualueesta. Metroaseman ja bussiterminaalin tilat suunnitellaan kokonaisuutena, jossa tilojen liittyminen katualueisiin tutkitaan. Tärkeää on suunnitella rakennusten sisäänkäynnit ja tilat ihmisten liikkumisen kannalta. Rakennusten huolto tulee esittää. Suunnittelussa on otettava huomioon mahdollinen jalankulkusilta Itäväylän yli Megahertsin kauppakeskukseen. Metroaseman yläpuolisista tiloista tutkitaan kaksi vaihtoehtoa. Toisessa vaihtoehdossa on toimitiloja ja toisessa asuntoja, joista osa sopii opiskelija-asunnoiksi. Tavoitteena on löytää ratkaisu, jossa metron ja bussiterminaalin tilat voidaan rakentaa riippumatta niiden yläpuolelle tulevista rakennuksista, jotka voivat toteutua myöhemmin. K-Hertan kortteliin suunnitellaan kaupan laajennusta, asuntoja ja toimitilaa. Korttelin rakennusten suunnittelua ja liittymistä katualueisiin tarkennetaan niin, että rakennuksille voidaan määritellä rakennusalueiden rajat. Kortteliin laaditaan kaksi vaihtoehtoa, joissa toisessa on asuinrakennuksia Hiihtäjäntien ja Hiihtäjänkujan varressa ja toisessa tilalla on pysäköintiä. K-Hertalle suunnitellaan laajennus ja ideoidaan liiketilaa toiseen kerrokseen Itäväylän varteen. Rakennusten huolto tulee esittää. Tornista suunnitellaan hotelli- ja toimitilavaihtoehdot. Torni tulee voida rakentaa omalle tontilleen. Katualueet, liikenne ja pysäköinti Katutiloista suunnitellaan mittakaavaltaan inhimillisiä ja kiinnostavia kaupunkitiloja. Alueelle on suunniteltava torimaista julkista jalankulkuympäristöä. Maan pinnan jäsentelyn ja materiaalien on oltava korkeatasoisia. Kilpailuehdotuksessa oli luotu Hiihtomäentielle ja Hiihtäjäntielle vaihtelevaa ja julkisivuiltaan miellyttävää katutilaa aukioineen, minkä tulee olla lähtökohta jatkosuunnittelulle. Alueesta laaditaan liikennesuunnitelma, jossa mitoitetaan ajoratojen leveydet ja kevyen liikenteen väylät. Lisäksi suunnitellaan tonttiliittymät, huoltoajoyhteydet ja taksiasema. Liikennesuunnitelma on oltava toteutettavissa kaupunginvaltuuston hyväksymään Itäväylän ja Linnanrakentajantien liittymän yleissuunnitelman vaihtoehtoon C (piir.nro ja ). Pysäköintipaikkojen mitoitusperiaatteena käytetään kilpailuvaiheen mitoitusta. Suunnitelmassa tutkitaan myös vaihtoehto, jossa liityntäpysäköinnin lisäpaikat eivät tule suunnittelualueelle vaan Megahertsiin. 2

3 Rakenne- ja turvallisuustekninen suunnittelu sekä kustannusarvio VIITESUUNNITELMAN TULOSTUS Esitetään rakenneratkaisut viitesuunnitelman mukaisten rakennusten rakentamisesta sekä liikennekuormien vaikutuksista toteuttamiseen metroradan kansirakenteiden päälle ja vastaavasti bussiterminaali sekä pysäköintilaitos ottaen huomioon myös mahdollinen jalankulkusilta Itäväylän yli. Tarkasteluun liittyy myös Itäväylän tason laskeminen ja sähkölinjan sijoitus tulevassa tilanteessa. Alueen perustamisolosuhteet ja perustamistavat selvitetään. Laaditaan alustavat suunnitelmat metroradan, bussiterminaalin, pysäköintilaitoksen päälle rakentamisesta. Tarkastellaan ja suunnitellaan yleistasaukset suhteessa liikenneväylien, -siltojen ja ramppien tasauksiin. Tasaussuunnitelmassa huomioidaan myös pinta- ja tulvavesien johtaminen. Pelastusturvallisuuteen liittyvät vaatimukset esitetään. Suunnitelmassa on esitettävä vaatimukset aluerakenteellinen kokonaisuus huomioiden ja arvioitava järjestelyistä aiheutuvat kustannukset. Laaditaan kustannusarvio kansirakenteista, bussiterminaalista ja pysäköintilaitoksesta. Arvioidaan perustamisen kustannukset osa-alueittain. Kustannusarvion tulee sisältää kaikki tonteille, kaduille ja yleisille alueille kannen rakentamisesta aiheutuvat rakentamiskustannukset. Esitetään vaiheittain rakentaminen. Vaiheittain toteuttaminen tarkastellaan tekniseltä, toiminnalliselta ja taloudelliselta kannalta. 1 Selostus työn sisällöstä ja pinta-alatiedot 2 Havainnekuva suunnitelman liittymisestä laajempaan kaupunkirakenteeseen. Havainnekuvassa tulee esittää suunnitelman liittyminen Megahertsiin Itäväylän yli. 3 Suunnittelualueen maantasopiirros, jossa näkyy rakennusten ensimmäisen kerroksen pohjapiirros, maantason toiminnallinen jäsentely ja pintamateriaalikäsittely 4 Rakennusten muiden kerrosten pohjapiirrokset kaavioina 5 Julkisivupiirustukset kaavioina 6 Suunnitelmaa havainnollistavia leikkauksia 7 Liikennesuunnitelma 8 Suunnitelman kaupunkikuvallista ilmettä havainnollistavia 3D-mallinnuskuvia vähintään 6 kpl. Ainakin yksi kuva on tehtävä viistoilmakuvaan sovitettuna. 3

4 Piirustukset esitetään lukukelpoisissa mittakaavoissa 1:500 1:1000. Liittyminen kaupunkirakenteeseen esitetään laajemmin esim. 1:2000 mittakaavassa. Materiaali toimitetaan paperille tulostettuna vaakasuuntaisena A3 kokoisena vihkona ja sähköisenä jpeg-, pdf- ja dwgmuodoissa cd:lle tallennettuna. RAKENNETEKNISEN ESISUUNNITELMAN TULOSTUS TYÖN AIKATAULU JA OHJAUS Työstä laaditaan esisuunnittelutasoinen raportti, joka sisältää selostuksen ja piirustukset karttoineen, rakennusteknisine periaatepiirustuksineen ja liitteineen. Raportti toimitetaan paperille tulostettuna ja sähköisenä cd:lle tallennettuna. Suunnitelmassa esitetään pohjapiirustus, leikkauspiirustukset, pilareiden sijainti ja perustamistavat. Laaditaan palo- ja pelastustekninen suunnitelma. Laaditaan kustannusarviot kannen, pysäköinnin ja liikenneväylien rakentamisesta. Esitetään kaaviomainen rakennusvaihesuunnitelma vaiheittain toteutuksesta. Ohjaavaan työryhmään kuuluvat tilaajan puolelta toimistopäällikkö Kari Piimies, toimistopäällikkö Katariina Baarman, toimistopäällikkö Eija Kivilaakso, arkkitehti Siv Nordström, arkkitehti Timo Karhu ja insinööri Seija Narvi sekä HKL:sta kiinteistöpäällikkö Timo Juolevi. Työryhmä kokoontuu työn kuluessa kaksi kolme kertaa. Viitesuunnitelman tulee olla valmis Rakenneteknisen esisuunnitelman ja viitesuunnitelman 3D-mallinnusten tulee olla valmiina LÄHTÖTIEDOT Lähdeaineistona tilaaja toimittaa tarvittavat kartat ja muun materiaalin sähköisessä muodossa. LIITE Suunnittelualueen rajaus 4

5 H I I H T O METROASEMA JA BUSSITERMINAALI H I I H T K-HERTTA LINNANRAKENTAJANTIE I T Suunnittelualueen rajaus HERTTONIEMI / METROASEMA SUUNNITTELUALUEEN RAJAUS 1: m Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto A s e m a k a a v a o s a s t o / i t i n e n Timo Karhu / Erkki Evinsalo

HERTTONIEMEN METROASEMAN JA KAUPPAKESKUKSEN IDEAKILPAILU

HERTTONIEMEN METROASEMAN JA KAUPPAKESKUKSEN IDEAKILPAILU HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO ASEMAKAAVAOSASTO HERTTONIEMEN METROASEMAN JA KAUPPAKESKUKSEN IDEAKILPAILU 30.5.2008 22.9.2008 ARKKITEHTUURIKILPAILUN OHJELMA PÄIVITETTY VERSIO 29.4.2008 H I I H T O

Lisätiedot

HERTTONIEMEN METROASEMAN KORTTELEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

HERTTONIEMEN METROASEMAN KORTTELEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1375-00/18 1 (6) Hankenro 1083_6 HEL 2018-000604 20.8.2018 HERTTONIEMEN METROASEMAN KORTTELEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen Matinkylästä keskustakorttelin suunnittelua varten, kortteli 23311

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen Matinkylästä keskustakorttelin suunnittelua varten, kortteli 23311 28.11.2016 Sivu 1 / 1 3081/2015 10.00.02 112 16.11.2015 115 Alueen varauksen jatkaminen Matinkylästä keskustakorttelin suunnittelua varten, kortteli 23311 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh.

Lisätiedot

STANSVIKINNUMMEN ALUSTAVAT SUUNNITTELUPERIAATTEET Nähtävillä Kaupunkisuunnitteluvirasto

STANSVIKINNUMMEN ALUSTAVAT SUUNNITTELUPERIAATTEET Nähtävillä Kaupunkisuunnitteluvirasto STANSVIKINNUMMEN ALUSTAVAT SUUNNITTELUPERIAATTEET Nähtävillä 18.5. - 5.6.2015 Kaupunkisuunnitteluvirasto 18.5.2015 Stansvikinnummen alustavat suunnitteluperiaatteet Nähtävillä 18.5. - 5.6.2015 Kaupunkisuunnitteluvirasto

Lisätiedot

Nahkurintorin alueen kehittämisen kumppanuushaku

Nahkurintorin alueen kehittämisen kumppanuushaku Nahkurintorin alueen kehittämisen kumppanuushaku Kumppanuushaun kaavalliset lähtökohdat ja alueen käytön tavoitteet Nahkurintorin alue sijaitsee Lohjan kaupunkikeskustan kaupallisella ydinalueella. Kehittämisalue

Lisätiedot

METRO JA RAITIOLIIKENNE - Metron sisäänkäynnit sijaitsevat korttelin 307 tontin 7 ja korttelin 306 tontin 8 rakennuksissa.

METRO JA RAITIOLIIKENNE - Metron sisäänkäynnit sijaitsevat korttelin 307 tontin 7 ja korttelin 306 tontin 8 rakennuksissa. HELSINGIN KAUPUNKI Kaupunkisuunnitteluvirasto Teknistaloudellinen toimisto 1 (2) 24.4.2017 SILTASAAREN PORTTI Suunnittelun reunaehdot METRO JA RAITIOLIIKENNE - Metron sisäänkäynnit sijaitsevat korttelin

Lisätiedot

Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.

Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6. Kirkkokatu 9 Asemakaavan muutos, 689 Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.2015 Tontin sijainti Heinolan keskustassa Lähtökohdat Korttelin 20 tontille

Lisätiedot

3. ASUNTOKORTTELI Helin & CO Arkkitehdit 3.0

3. ASUNTOKORTTELI Helin & CO Arkkitehdit 3.0 3. ASUNTOKORTTELI Helin & CO Arkkitehdit 3.0 3.1 AKSONOMETRIA LÄNNESTÄ 3.2 KÄYNTI AUTOHALLIIN KÄYNTI AUTOHALLIIN TONTTI 14 TONTTI 15 1900 kem2 TONTTI 1900 kem2 AUTOHALLI 270 AP TONTTI 1 1900 kem2 TONTTI

Lisätiedot

MATINKYLÄN METROASEMAN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU ARKKITEHDIT TOMMILA OY ESPOON KAUPUNKISUUNNITTELUKESKUS 29.1.2008

MATINKYLÄN METROASEMAN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU ARKKITEHDIT TOMMILA OY ESPOON KAUPUNKISUUNNITTELUKESKUS 29.1.2008 MATINKYLÄN METROASEMAN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU ARKKITEHDIT TOMMILA OY ESPOON KAUPUNKISUUNNITTELUKESKUS 29.1.2008 YLEISTÄ Suunnittelutehtävän tavoitteena oli määritellä kauppakeskus Ison Omenan eteläpuolella

Lisätiedot

Vaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen 2.-27.5.2012. Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi

Vaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen 2.-27.5.2012. Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi Vaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen 2.-27.5.2012 Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi 2.5.2012 Keskustastrategian rakennemallivaihtoehdot 3 kpl maankäytön

Lisätiedot

2.9.2015 ESPOON KIVENLAHDEN METROKESKUKSEN KEHITTÄMINEN

2.9.2015 ESPOON KIVENLAHDEN METROKESKUKSEN KEHITTÄMINEN 2.9.2015 ESPOON KIVENLAHDEN METROKESKUKSEN KEHITTÄMINEN SUUNNITTELUVARAUKSEN HAKUMENETTELY KIVENLAHDEN METROKESKUS SUUNNITTELUVARAUKSEN HAKUMENETTELY SISÄLTÖ 1. Taustaa 2. Suunnittelutehtävä 3. Kaupungin

Lisätiedot

TOIMITILARAKENTAMINEN PALVELUTALO LIIKENNE JA PYSÄKÖINTI

TOIMITILARAKENTAMINEN PALVELUTALO LIIKENNE JA PYSÄKÖINTI JOUSENPUISTON ASEMAKAAVALLINEN ESISELVITYS 2 TAUSTAA Tehtävänä oli selvittää Jousenpuiston korttelin asemakaavallinen perusratkaisu Jousenpuiston metroaseman sijoittuessa alueen pohjoisreunaan. Alueesta

Lisätiedot

RATAPIHAKORTTELIT. Keski-Pasila Ratapihakorttelit. OAS- vaihe toukokuu 2012 Asukastilaisuus Pasilan kirjastossa

RATAPIHAKORTTELIT. Keski-Pasila Ratapihakorttelit. OAS- vaihe toukokuu 2012 Asukastilaisuus Pasilan kirjastossa Keski-Pasila Ratapihakorttelit RATAPIHAKORTTELIT OAS- vaihe toukokuu 2012 Asukastilaisuus Pasilan kirjastossa 30.5.2012 Asukastilaisuus Laiturilla 3.9.2013 Suunnitteluperiaatteet Kslk lokakuu 2013 Keski-Pasilan

Lisätiedot

lohja Nahkurinraitti vaihtoehtojen vertailu

lohja Nahkurinraitti vaihtoehtojen vertailu A B C D E Työssä on tutkittu vaihtoehtoisia tapoja sijoittaa asuinrakentamista Lohjan keskustassa sijaitsevan korttelin 222 tonteille 5 ja 7. Suunnittelualueena olevat tontit ovat Laurinkadun ja Nahkurinkadun

Lisätiedot

NOSTE SISÄÄNTULO JYVÄSKYLÄÄN HÄMEENKADUN ALUEEN KUTSUKILPAILU SISÄÄNTULONÄKYMÄ ETELÄSTÄ

NOSTE SISÄÄNTULO JYVÄSKYLÄÄN HÄMEENKADUN ALUEEN KUTSUKILPAILU SISÄÄNTULONÄKYMÄ ETELÄSTÄ SISÄÄNTULONÄKYMÄ ETELÄSTÄ MAANALAINEN PYSÄKÖINTI (ALUE B) 1:1000 N HAVAINNEKUVA 1:1000 Suunnitelma muodostaa Jyväskylän ruutukaavakaupungin lounaiskulmaan selkeän päätteen ja uuden vetovoimaisen saapumisnäkymän

Lisätiedot

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / 27.9.2016 ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY SIJAINTI kartta.hel.fi Fonecta NYKYTILANNE Rastilan liikekeskus sijaitsee Rastilan metroaseman

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJEET

RAKENTAMISTAPAOHJEET RAKENTAMISTAPAOHJEET 9. kaupunginosa kortteli 9024 tontti, Teollisuustie ROVANIEMI 27.2.2018 Bernadett Lits Zoltàn Fodor 1 Yleistä Suunnittelualue sijaitsee näkyvällä paikalla Eteläkeskuksen liike- ja

Lisätiedot

Liikenne. Asukastilaisuus Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö

Liikenne. Asukastilaisuus Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö Liikenne Asukastilaisuus 3.5.2017 Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö Liittyminen liikenneverkkoon Alueen pää- ja kokoojakatuverkko täydentyy: Finnoonsilta-kadun

Lisätiedot

YLEISSUUNNITELMA 1:2000 " apila"

YLEISSUUNNITELMA 1:2000  apila KANSIPIHA TORI LPA II KL XII I MELUAITA HOTELLI LIIKE- JA PELUKESKUS ASUNTOJA LIIKE- JA LÄHIPELUTILOJA YLEISSUUNNITELMA 1:2000 OSA-UE 2 / ASUNTOKORTTELI aukio OSA-UE 3 / ASUNTOKORTTELI 88,5 89.0 LIIKE-

Lisätiedot

HELSINKI HIGH-RISE SUUNNITTELUOHJELMA. Arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailu. (Beta) www.helsinkihighrise.fi

HELSINKI HIGH-RISE SUUNNITTELUOHJELMA. Arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailu. (Beta) www.helsinkihighrise.fi 1 HELSINKI HIGH-RISE Arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailu www.helsinkihighrise.fi (Beta) SUUNNITTELUOHJELMA 2 SUUNNITTELUOHJELMA Luonnos 1.12.2014 Suunnitteluvaatimukset ja -ohjeet Suunnitelmalle on alla

Lisätiedot

Lohja. Jouni Ikäheimo 10 / 2013

Lohja. Jouni Ikäheimo 10 / 2013 Hiidensalmi Lohja Liikenneselvitys Jouni Ikäheimo Nora Kumpulainen 10 / 2013 HIIDENSALMEN HAVAINNEKUVA, LOHJAN KAUPUNKI SELVITYKSEN LÄHTÖKOHDAT Hiidensalmen alue sijaitsee kilometrin etäisyydellä Lohjan

Lisätiedot

V I I T E S U U N N I T E L M A 3 0.10. 2 0 0 9

V I I T E S U U N N I T E L M A 3 0.10. 2 0 0 9 Herttoniemen metroasema ja kauppakeskus V I I T E S U U N N I T E L M A 3 0.10. 2 0 0 9 Herttoniemen metroasema ja kauppakeskus 30.10.2009 0 SU UN NIT TE LIJ 50 100 AN KA TU V I bussit E TI II N ÄE M TO

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO NAANTALIN KYLPYLÄN ASEMAKAAVOITUKSEEN LIITTYVÄ PYSÄKÖINTISELVITYS

NAANTALIN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO NAANTALIN KYLPYLÄN ASEMAKAAVOITUKSEEN LIITTYVÄ PYSÄKÖINTISELVITYS NAANTALIN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO NAANTALIN KYLPYLÄN ASEMAKAAVOITUKSEEN LIITTYVÄ PYSÄKÖINTISELVITYS Toukokuu 2008 NAANTALIN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO 1 (5) NAANTALIN KYLPYLÄN ASEMAKAAVOITUKSEEN LIITTYVÄ

Lisätiedot

Kouvolan keskustan ydinalueen ideakilpailu

Kouvolan keskustan ydinalueen ideakilpailu Kilpailuohjelman tiivistelmä 29.3.2012 Kouvolan keskustan ydinalueen ideakilpailu Kouvolan kaupunki tekee parhaillaan keskustavisiota, jolla luodaan keskustan kehittämisen suuntaviivat seuraaville vuosikymmenille.

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (4) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO RAPORTTI

HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (4) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO RAPORTTI HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (4) KAASUKELLONPUISTON KORTTELIT, ASEMAKAAVA- JA ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOS Hankenro 0946_3 HEL 2011-002441 SISÄLLYS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä asemakaava-

Lisätiedot

KUOPION ASEMANSEUDUN KONSEPTISUUNNITELMA KUOPION PORTTI

KUOPION ASEMANSEUDUN KONSEPTISUUNNITELMA KUOPION PORTTI KUOPION ASEMANSEUDUN KUOPION PORTTI 19.5.2016 KUOPION ASEMANSEUDUN KUOPION PORTTI Monipuolinen kokonaisuus Lähtökohtana koko hankealueella moderni hybridirakentaminen, jossa asumisen osuus noin 1/3 Liikenteen

Lisätiedot

RASTILAN KESKUS ALUSTAVA VIITESUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Ettala Palomeras Oy

RASTILAN KESKUS ALUSTAVA VIITESUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Ettala Palomeras Oy ALUSTAVA VIITESUUNNITELMA 11.11.2016 Arkkitehtitoimisto Ettala Palomeras Oy FONECTA KARTTA.HEL.FI JOHDANTO Rastilan keskuksesta valmistellaan viitesuunnitelmaa asemakaavamuutoksen pohjaksi. Rastilan Liikekeskus

Lisätiedot

NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET

NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET ITÄ-TAMMISTO RAKENNUSTAPAOHJEET KORTTELIT 24-27 NAANTALI 18.08.2010 NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET A R K K I T E H T I T O I M I S T O T A R M O M U S T O N E N O Y LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 73. 73 Kerrostalotontin määräosan myynti Tapiolasta VVO Kodit Oy:lle, korttelin 12220 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 73. 73 Kerrostalotontin määräosan myynti Tapiolasta VVO Kodit Oy:lle, korttelin 12220 tontti 1 31.08.2015 Sivu 1 / 1 2478/02.07.00/2015 73 Kerrostalotontin määräosan myynti Tapiolasta VVO Kodit Oy:lle, korttelin 12220 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh. 040 536 1739 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kempeleen keskustan kaavarunko. Yleisötilaisuus,

Kempeleen keskustan kaavarunko. Yleisötilaisuus, Kempeleen keskustan kaavarunko Yleisötilaisuus, 19.05.2017 SUUNNITTELUN NÄHTÖKOHDAT Kempeleen kunta järjesti Kempeleen kuntakeskuksen kaavoitus- ja tontinluovutuskilpailun keväällä 2016 Ollakan alueelle.

Lisätiedot

AL 18350< (5950) 18350< (5950)

AL 18350< (5950) 18350< (5950) Lauttasaaren ostoskeskuksen asemakaavan muutosehdotus nro 12079 23.10.2012 muutokset kaupunkisuunnittelulautakunnan 29.5.2012 hyväksymään asemakaavaehdotukseen Liite 2 HEL 2013-009062 AL Merkinnät: AK

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 2.00 Yleisten rakennusten korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 2.00 Yleisten rakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Liike- ja toimistotilaa saa olla 10

Lisätiedot

Ääniympäristön laadun huomioiminen Helsingin yleiskaavassa

Ääniympäristön laadun huomioiminen Helsingin yleiskaavassa Ääniympäristön laadun huomioiminen Helsingin yleiskaavassa Teema: Meluntorjunta kaupunkirakenteen tiivistyessä ja täydennysrakentamisessa Valtakunnalliset meluntorjuntapäivät 22.-23.3.2017 Jyväskylä Helsingin

Lisätiedot

SUUNNITELMASELOSTUS. 45568/10 Ryynimyllynkatu 4 00920 Helsinki. Tontin koko on 4905 m 2.

SUUNNITELMASELOSTUS. 45568/10 Ryynimyllynkatu 4 00920 Helsinki. Tontin koko on 4905 m 2. HANKESELOSTUS 1 (10) SUUNNITELMASELOSTUS Sijainti 45568/10 Ryynimyllynkatu 4 00920 Helsinki Tontti Tontin koko on 4905 m 2. Tontti on rakennuspaikkana haasteellinen tiiviille kaupunkirakenteelle. Tiukat

Lisätiedot

Liikenneviraston lausunnon johdosta:

Liikenneviraston lausunnon johdosta: Kaavakartta nro 12425_ 1 (5) TEHDYT MUUTOKSET JULKISEN NÄHTÄVILLÄOLON JÄLKEEN Kaavakartan merkintöihin tai määräyksiin tehdyt muutokset: Liikenneviraston lausunnon johdosta: kaavakarttaan on merkitty Pisararadan

Lisätiedot

III LPA. jk-6. py-5 4800 +102.8 III III III. 35 dba III. jk-6 III III III III

III LPA. jk-6. py-5 4800 +102.8 III III III. 35 dba III. jk-6 III III III III 0 0 V V V V V V V V V V V V 9 kt kt 9 0 9 0 00 0 0 0 0 0 0 lt V 00 +0. dba jk- jk- py- 900 00 9900 00 LPA ASEMAKAAVAMERKNNÄT JA -MÄÄRÄYKSET LPA 00000 Autopaikkojen korttelialue. 00000 m kaava-alueen rajan

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma

ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma ASEMAKAAVAN MUUTOS 3.KAUPUNGINOSA KORTTELI 126 TONTTIT 1 JA 2, KOSKIKATU 40 JA 42 Suunnittelualue sijaitsee 3. kaupunginosan korttelin 126 tontilla

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 23/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Esityslista 23/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Esityslista 3/04 (5) Suunnitteluvarauksen jatkaminen Kesko Oyj:lle Itäkeskuksesta koskien tontteja 4573/3 ja 4576/6 8 sekä Itäväylän yläpuolisia alueita (Vartiokylä, Itäkeskus) HEL 0-03

Lisätiedot

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / 20.5.2016 ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY kartta.hel.fi Fonecta Johdanto Rastilan keskuksesta valmistellaan viitesuunnitelmaa asemakaavamuutoksen

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 KAUPPI KORTTELIT 880 4 JA 881 26, 27 JA 28, TEISKONTIE 33 JA KUNTOKATU 4 (TAMK JA PIRAMK, LISÄRAKENTAMINEN) SEKÄ KATU-, PUISTOJA PYSÄKÖINTIALUETTA.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18 03.02.2014 Sivu 1 / 1 179/10.03.01/2011 55 3.6.2013 18 Alueiden varauksien jatkaminen Espoon keskuksesta Citycon Finland Oy:lle, Kiinteistöosakeyhtiö Espoon Entresselle ja Helsingin Osuuskauppa Elannolle

Lisätiedot

Herttoniemen yritysalueen suunnitteluperiaatteet

Herttoniemen yritysalueen suunnitteluperiaatteet Herttoniemen yritysalueen suunnitteluperiaatteet 20.10.2015 Osa 2: Suunnitteluperiaatteet Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto Johdant0 Herttoniemen yritysalueen suunnitteluperiaatteiden pääasiallisena

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) Kaupunkisuunnitteluvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) Kaupunkisuunnitteluvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) 11 Poikkeamishakemus (Sörnäinen, Kapteeni Sundmanin katu 5 7) HEL 2016-011282 T 10 04 01 Rakvv 10-2502-16-S, Ksv:n hankenumero 5046_27 Päätös päätti hyväksyä Asunto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 60

Espoon kaupunki Pöytäkirja 60 01.06.2015 Sivu 1 / 1 2479/10.03.01/2015 60 Alueen varauksen uudistaminen Espoon keskuksesta Koy Espoon Entresselle ja Helsingin Osuuskauppa Elannolle kauppakeskus Entressen laajentamista varten Valmistelijat

Lisätiedot

III IV I III III III. Torikatu. Rantakatu III. Yläsatamakatu III III III SAIRAALAKATU. lpa-ajo TORIKATU ik-1.

III IV I III III III. Torikatu. Rantakatu III. Yläsatamakatu III III III SAIRAALAKATU. lpa-ajo TORIKATU ik-1. 9 7 2 10 7 Yläsatamakatu Torikatu Rantakatu I Konservatorio 79 81 0 202 13 21 23 21 1 2 24 7 3 1 1 1 1 39 1 4 4 19 21 23 24 2 2 17 8 2 24 10 20 18 8 19 9 9 10 1 13 1 13 18 2 2 SAIRAALAKATU YLÄSATAMAKATU

Lisätiedot

KAUPPATIE II KAUPPATIE II LIITE B1

KAUPPATIE II KAUPPATIE II LIITE B1 LIITE B1 LUONNOSVAIHEEN VAIHTOEHTOJEN VERTAILU Lähtökohdat Asemakaavan muutosalue sijaitsee Hyrylän keskustassa Kauppatien varrella. Korttelin uudistaminen liittyy tiiviisti kunnan tavoitteeseen kehittää

Lisätiedot

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen korttelialue, jolle saa sijoittaa liike- ja toimistotiloja enintään 10 prosenttia kerrosalasta. Asuin-, liike- hotelli- ja toimistorakennusten

Lisätiedot

TAIKURIN HATTU NAANTALIN KESKUSTAKORTTELIEN SUUNNITTELUKILPAILU. Rakeisuus 1:2000. Näkymä Aurinkotien suunnasta kohti Kuparivuorta.

TAIKURIN HATTU NAANTALIN KESKUSTAKORTTELIEN SUUNNITTELUKILPAILU. Rakeisuus 1:2000. Näkymä Aurinkotien suunnasta kohti Kuparivuorta. Rakeisuus 1:2000 Naantalin keskustakorttelien suunnittelukilpailu Taikurin hattu Suunnitteluyön tavoitteena on ydinkeskustan keskeisten korttelien ja katualueiden rakentaminen korkeatasoiseksi ja viihtyisäksi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26 07.03.2016 Sivu 1 / 1 292/2016 02.07.00 26 Alueen varaaminen Tapiolasta Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiölle opiskelijaasuntohankkeen suunnittelua varten (Maarinsolmu) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Valkeakosken Kanavanranta

Valkeakosken Kanavanranta Eteläinen Hesperiankatu 8 00100 Helsinki, Finland T +358-40-521-3078 E info@lunden.co W www.lunden.co Valkeakosken Työpaja Lähtötilanne Suunnittelualue Valtakatu uimahalli kaupungintalo linja-autoasema

Lisätiedot

ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ!

ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ! ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ! Katunäkymä Näkymä asunnosta Järvinäkymä Kuva: Kaisa Paavilainen LINJA-AUTOASEMAN ALUE ENGELINRANTA 2016 HÄMEENLINNA FINLAND 27.05.2016 ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ! Hämeenlinnan

Lisätiedot

PIENNARPUISTO 22:181 TKL TKL. I/e=0,4 II-III/e=0,5 II-III/e=0,5. I/e=0,4 TKL TKL. I/e=0,4 I/e=0,4. II-III/e=0,5 TRUKKITIE TKL. I/e=0,4.

PIENNARPUISTO 22:181 TKL TKL. I/e=0,4 II-III/e=0,5 II-III/e=0,5. I/e=0,4 TKL TKL. I/e=0,4 I/e=0,4. II-III/e=0,5 TRUKKITIE TKL. I/e=0,4. 6:6 : :0 : 6:6 : : : : : :0 : : 6: : : 6: 6: :0 : 6:0 : : : : :6 : : : 6: : : : 6: : 6: :6 : : m....... 6 6 rp rp60 rp 6 60 6 6 6 0 6 6 p 0 0 0 6 0 0 6 6 0 6 6 6 0 60 6 0 6 0 6 6 6 6 0 6 66 0 6 p p p p6

Lisätiedot

KUNNALLISEN ASEMAKAAVAN MUUTOS NO KAUPUNGINOSAN KATU-

KUNNALLISEN ASEMAKAAVAN MUUTOS NO KAUPUNGINOSAN KATU- KUNNALLISEN ASEMAKAAVAN MUUTOS NO 7579. 111-KAUPUNGINOSAN KATU- JA TORIALUETTA, KAUPUNGINOSAN RAJAA (ALEKSIS KIVEN KATU VÄLILLÄ HALLITUSKATU - HÄMEENKATU, KIRKKOKATU VÄLILLÄ HALLITUSKATU - KESKUSTORI JA

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 141. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 141. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh Valtuusto 17.10.2016 Sivu 1 / 1 3534/2016 10.03.02 Kaupunginhallitus 267 5.9.2016 141 Matinkylän metroaseman läntisen sisäänkäynnin toteuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh. 043 824 6506

Lisätiedot

www.gigahertsi.fi UUSI Avataan KAUPPA- KESKUS HELSINKIIN

www.gigahertsi.fi UUSI Avataan KAUPPA- KESKUS HELSINKIIN www.gigahertsi.fi Avataan UUSI 2015 KAUPPA- KESKUS HELSINKIIN Avataan 2015 GIGAHERTSI TUO KAUPPAA HERTTONIEMEEN 20 000 m² uutta liiketilaa sinne, missä pääkaupunki kasvaa. Helsinki kasvaa, ja Herttoniemi

Lisätiedot

1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN

1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN ntie Kettuvaa Tiluskaari Pihaportintie Lypsytarha Lohkotie Palstatie Ahorannantie Aholaidantie Pikkutilantie Saviahonkatu Peltotilkuntie AKR AKR W 7 8 9 0 as s as as as as as as as as e=0. e=0. TONTTIJAKOLASKELMA

Lisätiedot

HERTTONIEMEN KESKUS METROASEMAN JA HERTAN KAUPPAKESKUKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS

HERTTONIEMEN KESKUS METROASEMAN JA HERTAN KAUPPAKESKUKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO ASEMAKAAVAOSASTO 2011:12068 HERTTONIEMEN KESKUS METROASEMAN JA HERTAN KAUPPAKESKUKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS ASEMAKAAVAN MUUTOSKARTTA

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO AO-24 AL VP VL VK ET E-3 Asuinpientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Kullekin tontille saa rakentaa enintään

Lisätiedot

RAKUUNAMÄKI OSAYLEISKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

RAKUUNAMÄKI OSAYLEISKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOS RAKUUNAMÄKI OSAYLEISKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Asukastilaisuus 5.4.2018 Taustaa - Rakuunamäen ydinalue poistumassa Puolustusvoimien käytöstä toimintojen siirtyessä Leirikentän alueelle > Asema- ja yleiskaavan

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Vp/4 1 a KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 19.5.2011

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Vp/4 1 a KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 19.5.2011 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Vp/4 1 a 4 OP-POHJOLAN VALLILA-KORTTELIN LAAJENNUKSEN SUUNNITTELUKILPAILUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Kslk 2011-175 Hankenumero 2981_1, karttaruutu H4 Teollisuuskatu 1a-1b,

Lisätiedot

Asemakaavan muutos koskee: Helsingin kaupungin 10. kaupunginosan (Sörnäinen) korttelin 250 tonttia 2

Asemakaavan muutos koskee: Helsingin kaupungin 10. kaupunginosan (Sörnäinen) korttelin 250 tonttia 2 LUONNOS ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS ASEMAKAAVAN MUUTOSKARTTA NRO xxxxxx PÄIVÄTTY xx.xx.2015 Asemakaavan muutos koskee: Helsingin kaupungin 10. kaupunginosan (Sörnäinen) korttelin 250 tonttia 2 Kaavan

Lisätiedot

2.080 Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

2.080 Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 2.08 Hevosurheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 2.080 Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 3.00

Lisätiedot

SELOSTUS Tanssijantien_muutos 1 LIETO ILMARINEN TANSSIJANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

SELOSTUS Tanssijantien_muutos 1 LIETO ILMARINEN TANSSIJANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Tanssijantien_muutos L:\KAAVA\TEXT\KAAVASEL\0\ Tanssijantien_m.docx\PS N ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVAN LAATIJA: LIEDON KUNTA / KAAVOITUS JATEKNISET PALVELUT: Kaavoitusinsinööri Juha Mäki p. 00 09

Lisätiedot

Esitetyt kysymykset vastauksineen Inkoon sataman ja rannan suunnittelun sekä asemakaavoituksen kilpailutukseen:

Esitetyt kysymykset vastauksineen Inkoon sataman ja rannan suunnittelun sekä asemakaavoituksen kilpailutukseen: Inkoon sataman ja rannan suunnittelu sekä asemakaavoitus Esitetyt kysymykset vastauksineen Inkoon sataman ja rannan suunnittelun sekä asemakaavoituksen kilpailutukseen: 1. Ote tarjouspyynnöstä: Pyydämme

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO P KL VL VL-5 VK VV LT ET EV /sy-2 W 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0090000 Palvelurakennusten korttelialue. 0230000

Lisätiedot

sisältö on neuvoteltu hakijan kanssa.

sisältö on neuvoteltu hakijan kanssa. Helsingin kaupunki Esityslista 11/2017 1 (5) 8 Skatanniemi 10a ja b, tonttien 54327/2 ja 3 asemakaavan muuttaminen (nro 12453) (b-asia) HEL 2016-003957 T 10 03 03 Ksv 5544_1, karttaruutu 675509-10 Päätösehdotus

Lisätiedot

LAHDESJÄRVI KORTTELI NRO 6125 ASEMAKAAVA NRO 8395 IKEA JA IKANO

LAHDESJÄRVI KORTTELI NRO 6125 ASEMAKAAVA NRO 8395 IKEA JA IKANO RAKENTAMISTAPAOHJE rol-8395 LAHDESJÄRVI KORTTELI NRO 6125 ASEMAKAAVA NRO 8395 IKEA JA IKANO 10.4.2012 Laatijat: Anna Hyyppä, Tampereen kaupunki, Maankäytön suunnittelu Matti Saksanen, Arkkitehti- ja suunnittelutoimisto

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2015 1 (5) 177 Lausunnon antaminen kaupunkisuunnitteluvirastolle Käpylän Osmonkulman asemakaavan muutosehdotuksesta nro 12335 Päätös päätti, että lausunnon asiasta antoi

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.01 Puisto. 5.02 Lähivirkistysalue. 7.09

Lisätiedot

http://nurxcity/webmap/content/result.htm

http://nurxcity/webmap/content/result.htm Sivu 1/6 KIRKONKYLÄ, Krannila Määräysnumero Ulkoasu 2.000 2.001 3.000 5.001 8.000 10.000 selitys Asuinkerrostalojen korttelialue. Rakennusten ensimmäiseen kerrokseen saa sijoittaa liiketiloja ja julkisia

Lisätiedot

arkkitehtuurikilpailu LIVING IN THE CITY, VAASA HAITARI

arkkitehtuurikilpailu LIVING IN THE CITY, VAASA HAITARI HAVAINNEKUVA HIETASAARENKADULTA ÖSTERBOTTENSHUS HAITARI Lähtökohtana ehdotuksessa on ollut tiivistää kaupunkirakennetta ja luoda suojaisia pihoja asuinkortteleille. Uudet rakennukset on sovitettu mittakaavaltaan,

Lisätiedot

Mellunkylä 47298/1. Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) 21.03.

Mellunkylä 47298/1. Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) 21.03. HANKESELOSTUS 1 (11) Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu 21.03.2014 Mellunkylä 47298/1 Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu Sijainti Tontti 47298 / 1 Vuokkiniemenkatu, Mellunkylä 00920 Helsinki Tontti on Kontulantien,

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI TERVEYSTALON ALUEEN KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI TERVEYSTALON ALUEEN KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS VAIHTOEHTO A VAIHTOEHTO B JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI TERVEYSTALON ALUEEN KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS VAIHTOEHTO C 25.5.2009 JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI TERVEYSTALON ALUEEN KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS 2 KOHDEALUE Selvityksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2019 1 (7) 149 Siltasaarenportin (Toinen linja 7 ja Siltasaarenkatu 13) asemakaavan muutosehdotus (nro 12543) ja sen asettaminen nähtäville HEL 2017-003471 T 10 03 03 Hankenumero

Lisätiedot

Sisältö KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO ASEMAKAAVAOSASTO ROIHUVUORI LASITUSLIIKKEEN TONTIN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Sisältö KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO ASEMAKAAVAOSASTO ROIHUVUORI LASITUSLIIKKEEN TONTIN ASEMAKAAVAN MUUTOS Sisältö Sijainti Asemakaavamuutoksen tärkeimmät tavoitteet ja suunnittelun taustaa Suunnittelualueen rajaus Valokuvia nykytilanteesta Maisemarakenne Luontotiedot, rakennettu ympäristö, ympäristöhäiriöt

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2017 1 (5) 4 Herttoniemen keskustan liikennesuunnitteluperiaatteet (a-asia) Pöydälle 25.04.2017 HEL 2017-003841 T 08 00 00 Hankenumero 0924_17 Päätösehdotus Tiivistelmä

Lisätiedot

Myllypuro 2, asemakaava 8189 RAKENTAMISTAPAOHJE

Myllypuro 2, asemakaava 8189 RAKENTAMISTAPAOHJE Myllypuro 2, asemakaava 8189 RAKENTAMISTAAOJE 2.9.2016 ALUEEN SIJAINTI TYÖN TILAAJA Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Maankäytön suunnittelu TYÖN TEKIJÄ WS Finland Oy RAKENTAMISTAAOJE

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 10. 22.6.2010 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 1. kaupunginosan kortteli 10. Oheiselle kartalle on osoitettu

Lisätiedot

Mellunkylä 47295/1. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto 21.03.

Mellunkylä 47295/1. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto 21.03. HANKESELOSTUS 1 (11) Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto 21.03.2014 Mellunkylä 47295/1 Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto Sijainti Tontti 47295 / 1 Vienankatu, Mellunkylä 00920 Helsinki Tontti

Lisätiedot

LIDLIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4:45 KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS

LIDLIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4:45 KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS Vastaanottaja Lidl Asiakirjatyyppi Asemakaavan taustaselvitys Päivämäärä 16.4.2019 Viite 1510038898 LIDLIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4:45 KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS 1 1. ALUEEN SIJAINTI JA NYKYTILA Lidlin asemakaavan

Lisätiedot

Oas /18 1 (5) Hankenro 0592_13 HEL

Oas /18 1 (5) Hankenro 0592_13 HEL Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1349-00/18 1 (5) Hankenro 0592_13 HEL 2017-010023 4.4.2018 VUOSAARI, MERIKORTTIKUJA 6, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun

Lisätiedot

Alue sijaitsee kaupungin keskustassa. Osojte: Sorsapuisto 1. Liite 1. 11.5 Tonttijako ja -rekisteri Tontille 1 on hyväksytty t.onttijako 18.4.1977.

Alue sijaitsee kaupungin keskustassa. Osojte: Sorsapuisto 1. Liite 1. 11.5 Tonttijako ja -rekisteri Tontille 1 on hyväksytty t.onttijako 18.4.1977. X V I I KAUPUNGINOSAN KORTTELIN N:O 315 TONTIN N:O 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS- EHDOTUS. KARTTA N:O 6572, JOTA EI TARVITSE ALISTAA YMPÄRISTÖMINISTE- RIÖN VAHVISTETTAVAKSI. (SORSAPUISTO 1) Asemakaavan muutoksen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOSLUONNOKSEN SELOSTUS (NRO 12276) PÄIVÄTTY 14.8.2014. Asemakaavan muutosluonnos koskee:

ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOSLUONNOKSEN SELOSTUS (NRO 12276) PÄIVÄTTY 14.8.2014. Asemakaavan muutosluonnos koskee: 1 ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOSLUONNOKSEN SELOSTUS (NRO 12276) PÄIVÄTTY 14.8.2014 Asemakaavan muutosluonnos koskee: Helsingin kaupungin 31. kaupunginosan (Lauttasaari) korttelin 31119 tontteja 1 ja 12 Hankenumero:

Lisätiedot

PIKKU HUOPALAHDEN POHJOISOSA

PIKKU HUOPALAHDEN POHJOISOSA ILMANLAADUN HAASTEET - Sijainti kahden vilkkaasti liikennöidyn kadun varressa - paljon busseja (myös seutu-), ei raskaan liikenteen rajoituksia LIIKENNEMÄÄRÄT 2012 ja 2035 MANNERHEIMINTIE Oikeuslääketieteellinen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2013 1 (6) 229 Töölöntorin tilapäiset pysäköintijärjestelyt HEL 2013-006803 T 08 01 03 Päätös Käsittely päätti hyväksyä liikennesuunnitteluosaston piirustuksen 6209-3 mukaiset

Lisätiedot

http://sr512201/webmap/content/result.htm

http://sr512201/webmap/content/result.htm Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.02 ASUINPIENTALOJEN KORTTELIALUE 1.04 ERILLISPIENTALOJEN KORTTELIALUE. 3.01 LIIKERAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLE SAADAAN RAKENTAA KASVIHUONERAKENNUKSIA SEKÄ TÄHÄN TARKOITUKSEEN

Lisätiedot

TÄYDENNYSRAKENTAMISEHDOTUKSIA JOENSUUN KODIT OY:N TONTEILLE LATOLANKATU - RANTAKYLÄ

TÄYDENNYSRAKENTAMISEHDOTUKSIA JOENSUUN KODIT OY:N TONTEILLE LATOLANKATU - RANTAKYLÄ Alkuperäinen tontin raja Ehdotettu raja Etäisyys Pysäköintialue Uudisrakennus TÄYDENNYSRAKENTAMISEHDOTUKSIA JOENSUUN KODIT OY:N TONTEILLE LATOLANKATU - RANTAKYLÄ LATOLANKATU 23 RANTAKYLÄ TÄYDENNYSRAKENTAMISEHDOTUKSIA

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59 04.06.2012 Sivu 1 / 1 2582/10.00.00/2012 59 Espoonlahden metroaseman ympäristön kaupalliset ja muut kehittämisperiaatteet sekä suunnitteluvaraus Citycon Oyj:lle kauppakeskuksen laajentamista varten Valmistelijat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Lausunto

Helsingin kaupunki Lausunto Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) palvelun tarkistettu esitys kaupunginhallitukselle Sokos Asema-aukion (Asema-aukio 2) asemakaavan muuttamiseksi (nro 12425) HEL 2015-000735 T 10 03 03 Hankenumero 0888_19

Lisätiedot

Herttoniemen Työnjohtajankadun korttelit // asemakaavan muutoksen luonnos

Herttoniemen Työnjohtajankadun korttelit // asemakaavan muutoksen luonnos Herttoniemen Työnjohtajankadun korttelit // asemakaavan muutoksen luonnos Havainnemateriaalia // Kslk 13.12.2016 Playa Arkkitehdit Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto Ilmakuva nykytilanteesta (2015/6/29)

Lisätiedot

Länsikatu. rp23. Sepänkatu. rp24. rp26 LOUHELANKATU. rp25 LÄNSIKATU. Louhelankatu III le p. rp28. rp27 68 IV SEPÄNKATU III.

Länsikatu. rp23. Sepänkatu. rp24. rp26 LOUHELANKATU. rp25 LÄNSIKATU. Louhelankatu III le p. rp28. rp27 68 IV SEPÄNKATU III. 1 4 2 1 1 Louhelankatu Länsikatu I I 4 Sepänkatu 20 1 1 1 1 20 0 20 21 2 2 24 22 3 2 1 1 rp2 rp2 rp24 rp23 rp rp2 0 30 40 0 20 0 a le p I 0 SEPÄNKATU LOUHELANKATU LÄNSIKATU 43300 400 43400 400 IV AK ASEMAKAAVAMERKINNÄT

Lisätiedot

Ylöjärven kaupunki. Kolmenkulman alueen tasaussuunnittelu. Raportti

Ylöjärven kaupunki. Kolmenkulman alueen tasaussuunnittelu. Raportti Ylöjärven kaupunki Kolmenkulman alueen tasaussuunnittelu Raportti 21.12.2015 21.12.2015 1 (5) Sisältö 1 JOHDANTO... 2 1.1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 TASAUSSUUNNITTELU... 2 2.1 Asemakaavaluonnosalueen

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Prosenttiluku ilmaisee kuinka suuren osan rakennusoikeudesta saa rakentaa

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro 12228, korttelin tontti 16

Asemakaavan muutos nro 12228, korttelin tontti 16 Asemakaavan muutos nro 12228, korttelin 49076 tontti 16 KAAVAKARTAN MÄÄRÄYKSIÄ Tontti on asuinkerrostalojen korttelialuetta. Kerrosluku V 8600 kerros-m 2. 32 dba us-linjoja Reiherintien ja Gunillantien

Lisätiedot

Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat

Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 6441-6443 ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat Kuhilaspellon alue sijaitsee Voivalan kaupunginosassa, pääasiassa Koronniityntien länsipuolella.

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Asellinkatu / Pajunen & Sere asemakaavan muutoksen selostus

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Asellinkatu / Pajunen & Sere asemakaavan muutoksen selostus Ak 5157 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Asellinkatu / Pajunen & Sere asemakaavan muutoksen selostus 1. kaupunginosa (Keskus) korttelin 53 osa ja kortteli 50 sekä katualueet YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO 14.12.2010

Lisätiedot

Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja 13.10.2014

Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja 13.10.2014 Cederqvist & Jäntti 1 2 3 Alueen yleiskuvaus, 01.1 Sijainti ja kaupunkirakenne 4 Asemapiirros Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja 13.10.2014 Alueen yleiskuvaus, 01.1 Sijainti

Lisätiedot

Passerie. TONTINLUOVUTUSKILPAILU PÄÄSKYVUORENRINNE, TURKU Passerie

Passerie. TONTINLUOVUTUSKILPAILU PÄÄSKYVUORENRINNE, TURKU Passerie Passerie Alueen yleiskuvaus Pääskyvuoren alueen ilmettä leimaa jylhä rinne ja sen vanha upea puusto. Suunnitelma perustuu kaavaluonnoksen mukaisten tonttien sarjaan. Ehdotuksessa samankokoisista tonteista

Lisätiedot

Kivistön yhteisöllisen korttelin suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailu. yhteistuumin

Kivistön yhteisöllisen korttelin suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailu. yhteistuumin TALO A VAPAARAHOITTEISET VUOKRA- JA OMISTUSASUNNOT kortteli 23151, tontti 3 RAKENNUSOIKEUS 3120 k-m2 ASUNTOKERROSALA 3169 k-m2 Ylitys 41 k-m2 = 1,3% KOKONAISALA 4050 m2 HUONEISTOJAKAUMA A htm2 lkm yht

Lisätiedot