GE5 TUTKIELMA, KAUPUNGIT JA MAISEMA ILMIÖTUOTOS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "GE5 TUTKIELMA, KAUPUNGIT JA MAISEMA ILMIÖTUOTOS"

Transkriptio

1 GE5 TUTKIELMA, KAUPUNGIT JA MAISEMA ILMIÖTUOTOS Maantieteen kurssi 5 käsittelee globaaleja kehityskysymyksiä. Siihen liittyy tehtävänannossa pienimuotoisen tutkielman tekeminen vapaavalintaisesta aiheesta. Kaupungit ja maisema ilmiötuotoksessa yhdistyy kehityskysymyksiä ja kaupunki-teemaa esiteltäessä UNICEF:ia ja toimintaa sen vuoden 2012 Suomen kumppanuuskaupungissa, Hämeenlinnassa, järjestön tunnettavuuden lisäämiseksi ja sen toiminnalle välttämättömien varojen keräämiseksi.

2 AIHEESEEN LIITTYVIÄ TUNNUKSIA

3 Mikä on UNICEF? UNICEF = United Nations Children`s Fund on YK:n = Yhdistyneiden kansakuntien lastenavun rahasto. Toimintavuosia sillä on tullut täyteen jo 60 ja sen toimintaympäristönä on koko maailma. Ellei jo nyt, niin aivan lähiaikoina 200 maata on sen toiminnan piirissä. UNICEF ei toiminnassaan leimaudu tai pidättäydy minkään poliittisen, uskonnollisen tai kansallisen ryhmittymän taakse. UNICEF:in ensimmäinen toimintakohde perustettaessa v.1946 oli toisen maailmansodan jälkeisen kaaoksen keskellä olevat eurooppalaiset lapset. Siitä toiminta on vähitellen muotoutunut nykyiseen laajuuteensa ja kasvaa edelleen. UNICEF:in apua saavat niin äkillisesti kriiseihin joutuneet kuin he, joille apua on suunnitelmallisesti kohdennettu. Toiminnan ohjeistuksena on v laadittu ja ratifioitu Lapsen oikeuksien sopimus. Sen keskeisimpinä periaatteina ovat terveys, koulutus, tasa-arvo ja turva. Nobelin rauhanpalkinnon UNICEF sai vuonna 1965.

4 LAPSEN TERVEYS, KOULUTUS, TASA-ARVO JA TURVA Riittämättömät juomavesivarat, puutteellinen sanitaatio, tartuntataudit ja luonnonkatastrofit aiheuttavat erityisesti lasten terveelle kehitykselle loputtomat haasteet. Vanhempien sairastuminen tai kuolema johtaa kouluikäisten lasten vastuunottamiseen perheen selviytymisestä. He hoitavat nuoremmat sisaruksensa, kodin ja ansiotyössä käymisen. Huolimatta siitä voivatko vanhemmat hoitaa huoltajuutensa, UNICEF seuraa maailmalla lasten selviytymistä ja jakaa siihen varoja ja materiaaleja. UNICEF:in :sta työntekijästä n työskentelee nimenomaan avustuskohteissa. UNICEF.in tarvitsemat avustusvarat kerätään vapaaehtoisilta lahjoittajilta, säätiöiltä ja jäsenmaiden hallituksilta sekä tuotemyynneillä. Yhdistyneet Kansakunnat ei varoja sen toimintaan kohdenna.

5 VAIKUTTAVUUKSISTA UNICEF:in hankinnat keskitetään mahdollisimman suuren vaikuttavuuden saavuttamiseksi. Tämänhetkisillä euro-hinnoilla on mahdollista hankkia mm: Kouluun 30 lapselle vihkot ja kynät / 11 euroa - 10 koulun lukukirjaa / 28 euroa - koko luokalle ja opettajalle kattava koulutarvikesarja / 176 euroa Tartuntatauteja vastaan - 10 lapsen poliorokote / 1,35 euroa - 50 tuhkarokko-rokotetta+ kylmäkuljetuslaatikko 10 euroa - esim. 350 lapselle tai odottavalle äidille jäykkäkouristusrokote / 16 EUROA

6 jatkoa vaikuttavuuksiin: Vedenpuhdistukseen: vedenpuhdistustablettia, joista jokaisella saadaan 4-5 litraa juomakelpoista vettä / 2 euroa Malarian torjuntaan: - kolme hyttysverkkoa suojaamaan tautia tartuttavilta hyönteisiltä / 9 euroa Katastrofiavuksi: - 20 pakettia energiapitoisia keksejä aliravituille lapsille / alle 20 euroa - kymmenelle perheelle vesisäiliöt, ämpärit, saippuat ja vedenpuhdistustabletit / n. 100 euroa - tilapäiseksi kouluksi tai terveysasemaksi soveltuva 42 neliömetrin teltan kustannukset / n euroa

7 HÄMEENLINNA, UNICEF:IN SUOMEN OSASTON VUODEN 2012 KUMPPANUUSKAUPUNKI Toiminnan esittelyä pitkin vuotta: - eri toimipisteissä - eri tapahtumissa - eri ikäryhmille Kampanjoita ja tempauksia varainkeruun merkeissä. - Tavoitteeksi on asetettu 1 euro / asukas; hämeenlinnalaisia on viimeisine liitosalueineen noin Omana nimikkokaupunkina kenialainen Nakuru, jonne varoja erityisesti kohdennetaan - Äitienpäivän edellä toteutettiin haastekonsertti UNICEF:in hyväksi Radio Hämeen kanavalla Unicefin vapaaehtoisten syyspäivät Raatihuoneella, mukana 150 osallistujaa - Isänpäivän edellä on valtakunnallinen Ylen Hyvä säätiön Nenäpäivä-keräys joka toteutetaan myös paikallisradioissa. Tuotosta UNICEF saa 1/10.

8 UNICEFIN HÄMEENLINNAN PAIKALLISOSASTON PUHEENJOHTAJA ANJA LEINO HAASTATTELUSSANI Osia haastattelusta: - Mitä kumppanuuskaupunki tarkoittaa? Kaupunkilaisten tiedon lisäämistä maailman lasten tilanteesta, oikeuksista ja mahdollisuuksista vaikuttaa heitä koskeviin asioihin. Kumppanuusvuoden aikana toimitaan aktiivisesti yleisestikin niin Unicefin kuin oman nimikkokaupungin hyväksi. Tavoitellaan saamaan ainakin muutama lasten hyväksi toimija esimerkiksi kummitoimintaan tai kuukausilahjoittajaksi. - Vuoden aikana kampanjat vaihtelevat. On mm. Kaivo-, Jano- ja Nenäpäivä. Mistä pyyntö esimerkiksi kaivojen rakentamisen varojenkeruuseen saadaan? UNICEF:in päättävissä elimissä tehdään suunnitelmat ja kartoitetaan tarpeet. Suomi voi myös osallistua suunnitteluun. Kuivuus aktivoi kaivohankkeisiin. Yksi tavallinen kaivo maksaa 300 euroa, porakaivo enemmän. - Ovatko kohteet pysyviä vai vaihtuvia? Kohteet vaihtuvat, kaikessa tavoitteena auttajan tarpeettomaksi tuleminen.

9 HAASTATTELIN RADIO HÄMEEN TUOTTAJA MAARIT PIRI-LAHTEA: - Millaista satsausta, suunnitteluja ja järjestelyjä toimintapäivä edellyttää henkilökunnalta? Mistä saatte paikalliset julkkikset suoraan lähetykseen? Porukat tykkää tästä päivästä, on erilaista tekemistä ja hieno fiilis. Keräysajan on kaksi juontajaa, joiden täytyy itse olla innostunut asiasta, muuten se ei onnistu. Unicef-lähettiläät ovat hyvin mukana, samoin julkkikset. - Radio Suomi maakuntaradioineen on suosituimpia radiokanavia, onko se keräyskampanjoinnin peruste? Unicef-keräys lähti aikoinaan paikalliselta tasolta. Nenäpäivästä tiedusteltiin onko parempi satsata tapahtuman järjestämiseen vai radiokeräykseen. Olivat keräyksen kannalla tuottoisampana. - Jos voin olla avuksi, voisin tulla talkoolaiseksi! Tervetuloa! Kello 9 aloitetaan. Väkeä puhelimiin vastaamaan tarvitaan.

10 JA MIKÄ SITTEN ON NENÄPÄIVÄ? Ylen Hyvä Säätiö järjestää kuudetta kertaa marraskuussa hyväntekeväisyys-, varainkeruu- ja tiedotuskampanjan, johon osallistuvat SPR, Kirkon Ulkomaanapu, Suomen Unicef, Plan Suomi, Suomen Lähetysseura, Fida International, Kansainvälinen Solidaarisuussäätiö, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus (SASK) yhdessä Suomen Lions-liiton kanssa. Yleisradio edesauttaa tapahtumia ohjelma-aikaa antamalla ja esiintyviä taiteilijoita rekrytoimalla. Osana tutkielmaa ja ilmiötuotosta olen saanut mahdollisuuden osallistua keräyskampanjaan tarkkailijana ja lahjoituspuhelimeen vastaajana.

11 LINKKI GOOGLE DOCS-SIVUSTOLLE, jossa haastattelut, lehtireferaatit yms.

12 POHDINTA UNICEF:in keräystuotosta n. 80 % ohjautuu siihen ilmoitettuun kohteeseen; loput 20% menevät keräyksen toteuttamisen viranomais- palkkio- yms. kuluina. On varainkeräysprojekteja, joiden tuotosta kohde saa vain noin puolet. Siihen verrattuna UNICEF:in varainkeräystä pidetään luotettavana ja kustannustehokkaana. Lipaskeräys on tuottoisaa suurilla paikkakunnilla, varsinkin jos niihin on rekrytoitu muusta yhteydestä tunnettuja kerääjiä. Hämeenlinnan kaltaisella paikkakunnalla radiokampanja on todettu kannattavammaksi. Sitä tukee myös pienempien paikkakuntien mahdollisuus saada todennäköisemmin vapaaehtoisia toimijoita keräystalkoisiin mukaan. UNICEF on laajasti tunnettu, vuosikymmeniä toiminut ja apua tarvitsevia valikoimaton auttamisjärjestö. Sen toiminnan suunnittelu ja toteutus on avointa ja yhtäläistä. On myös uskottavaa että sen eräs tavoite, itsensä tarpeettomaksi tekeminen, on edelleen totta. Apua tarvitsevien joukko ei vähene, mutta sensijaan vaihtuu.

13 Radio Hämeen päällikkö ja Lions- klubin jäseniä

14 Lions-klubin talkoopromoottori Esko Nyyssönen keräyspuhelimeen vastaamassa

15 Toinen paikallisista kummeista näyttelijä Leena Nurminen radiopomon kanssa päivään teeman mukaisissa tunnelmissa

16 Amatööri asialla erityisen kiinnostavassa tapahtumassa ja paikassa

17 LÄHTEET: Sanomalehti Hämeen Sanomat keskiviikkona Unicef-vuoden loppukiri alkaa / Tuula Heinänen Suomen Unicefin Hämeenlinnan paikallisryhmän puheenjohtaja Anja Leino Tuottaja Maarit Piri-Lahti, Yle Radio Häme

Miten järjestö brändätään vapaaehtoisille kiinnostavaksi?

Miten järjestö brändätään vapaaehtoisille kiinnostavaksi? Miten järjestö brändätään vapaaehtoisille kiinnostavaksi? Veera Hämäläinen 7.11.213 2 Tunnettuudesta brändiin Jotta voi rakentaa brändiä, järjestö pitää tuntea. Paranna siis järjestösi tunnettuutta. Rakenna

Lisätiedot

Suomen Lions-liitto piirien ja klubien tukena

Suomen Lions-liitto piirien ja klubien tukena Lions Clubs International MD 107 Finland 1 Suomen Lions-liitto piirien ja klubien tukena Thorleif Johansson Suomen Lions-liitto ry Viestintäjohtaja Julkisuuskuvatutkimus Tiedotuksen uudet työkalut Liiton

Lisätiedot

NENÄPÄIVÄÄ JÄRJESTÄÄ YLEN HYVÄ SÄÄTIÖ

NENÄPÄIVÄÄ JÄRJESTÄÄ YLEN HYVÄ SÄÄTIÖ NENÄPÄIVÄÄ JÄRJESTÄÄ YLEN HYVÄ SÄÄTIÖ 2002 2005 2007 2011 Ylen Hyvä -kampanja käynnistettiin. Yhteistyön aloittivat SPR, Suomen UNICEF, Kirkon Ulkomaanapu ja Yleisradio. Syntyi Ylen Hyvä Säätiö. Kampanjaan

Lisätiedot

Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret

Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret Finlands FN-Ungdom UN Youth of Finland Strategia 2016-2018 Suomen YK-nuoret ry on poliittisesti sitoutumaton valtakunnallinen nuorisojärjestö, jonka tehtävänä on tiedottaa

Lisätiedot

Leijonat ja Nenäpäivä Hei kampanjapäällikkö/yhteyshenkilö!

Leijonat ja Nenäpäivä Hei kampanjapäällikkö/yhteyshenkilö! Leijonat ja Nenäpäivä 2017 Hei kampanjapäällikkö/yhteyshenkilö! Kiitos, että olette mukana mahdollistamassa Nenäpäivän lipaskeräyksen ja keräämässä varoja maailman lasten hyväksi. Roolinne Nenäpäivä-kampanjassa

Lisätiedot

Lions-toiminnan julkisuuskuvatutkimus

Lions-toiminnan julkisuuskuvatutkimus Lions Clubs International MD 107 Finland Lions-toiminnan julkisuuskuvatutkimus Yhteenveto Thorleif Johansson Suomen Lions-liitto ry Viestintäjohtaja Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää miten hyvin suomalaiset

Lisätiedot

Nepalissa kastittomat ovat edelleen yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. Kastittomat lapset syntyvät ja kuolevat luullen, etteivät ole likaista rottaa

Nepalissa kastittomat ovat edelleen yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. Kastittomat lapset syntyvät ja kuolevat luullen, etteivät ole likaista rottaa 1 Nepalissa kastittomat ovat edelleen yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. Kastittomat lapset syntyvät ja kuolevat luullen, etteivät ole likaista rottaa arvokkaampia. Fidan kristilliset kumppanijärjestöt osoittavat

Lisätiedot

Näin Nenäpäivä tukee järjestöjen työtä

Näin Nenäpäivä tukee järjestöjen työtä Näin Nenäpäivä tukee järjestöjen työtä Nenäpäivässä on mukana yhdeksän luotettavaa järjestöä ja niiden hankkeita. Nenäpäivänä kerätyillä varoilla tuetaan pitkäkestoista kehitysyhteistyötä Afrikassa, Aasiassa

Lisätiedot

NENÄPÄIVÄ OSANA OPINTOJAKSOA

NENÄPÄIVÄ OSANA OPINTOJAKSOA NENÄPÄIVÄ OSANA OPINTOJAKSOA Tapahtuman toteuttaminen 1-3 OP/kurssi. Vaihtoehtoja toteutukseen: - ota osaa paikalliseen Ylen ja Nenäpäivä-säätiön järjestöjen tekemään Nenäpäivä-tapahtumaan - luo kokonaan

Lisätiedot

Leijonat ja Nenäpäivä Tervetuloa mukaan!

Leijonat ja Nenäpäivä Tervetuloa mukaan! Leijonat ja Nenäpäivä 27.10.-13.11.2016 Tervetuloa mukaan! Hei kampanjapäällikkö! Kiitos, että olette mukana mahdollistamassa Nenäpäivän Nenäpäivän lipaskeräystä ja keräämässä varoja maailman lasten hyväksi.

Lisätiedot

Koulut ja koulutus Dolo Odon pakolaisleirillä 2011

Koulut ja koulutus Dolo Odon pakolaisleirillä 2011 Koulut ja koulutus Dolo Odon pakolaisleirillä 2011 2 Itä-Afrikan kuivuus - Etiopia Itä-Afrikkaa on kohdannut pahin kuivuus 60 vuoteen; kuivuudesta kärsii Afrikan sarven alueella yli 12,4 milj. ihmistä.

Lisätiedot

Palvelu- ja varainhankintatoimiala 2015 2016

Palvelu- ja varainhankintatoimiala 2015 2016 Palvelu- ja varainhankintatoimiala 2015 2016 Varainkeruuaktiviteeteilla taataan Lions-nuorisotyön tukemiseen tarvittavat varat. Punainen Sulka keräyksen 2016 2017 tavoitteet ovat klubeissa hyväksytyt ja

Lisätiedot

Me, media ja maailma. - kansalaisjärjestö globaalikasvattajana

Me, media ja maailma. - kansalaisjärjestö globaalikasvattajana Me, media ja maailma - kansalaisjärjestö globaalikasvattajana 14.5.2008 Planin kansainvälisyyskasvatus kansainvälisyyskasvatus mahdollistaa ei vain perusymmärryksen lapsen oikeuksista ja kehitysyhteistyöstä

Lisätiedot

Näin Nenäpäivä tukee järjestöjen työtä

Näin Nenäpäivä tukee järjestöjen työtä Näin Nenäpäivä tukee järjestöjen työtä Nenäpäivässä on mukana yhdeksän luotettavaa järjestöä ja niiden hankkeita. Nenäpäivänä kerätyillä varoilla tuetaan pitkäkestoista kehitysyhteistyötä Afrikassa, Aasiassa

Lisätiedot

SUOMEN PUNAISEN RISTIN TOIMINNAN RAHOITUS

SUOMEN PUNAISEN RISTIN TOIMINNAN RAHOITUS PUNAINEN RISTI TOIMII Suomen Punaisen Ristin toiminnan rahoitus Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus 2012 Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus 2012 Sivu 1 SUOMEN PUNAISEN RISTIN TOIMINNAN RAHOITUS

Lisätiedot

YK 70-VUOTTA ja Imatran perinteikäs YK-päivän RAUHANILTA 30-vuotta 5.- 30.10.2015 Imatran Pääkirjastossa

YK 70-VUOTTA ja Imatran perinteikäs YK-päivän RAUHANILTA 30-vuotta 5.- 30.10.2015 Imatran Pääkirjastossa YK 70-VUOTTA ja Imatran perinteikäs YK-päivän RAUHANILTA 30-vuotta 5.- 30.10.2015 Imatran Pääkirjastossa Yhdistyneet kansakunnat, YK, perustettiin 24.10.1945. YK:n syntymäpäivää vietetään YK-päivänä ja

Lisätiedot

Reilu maailma työn alla. Laura Ventä

Reilu maailma työn alla. Laura Ventä Reilu maailma työn alla Laura Ventä 29.5.2018 SASK Suomen ainoa työntekijöiden oikeuksiin keskittyvä kehitysyhteistyöjärjestö Perustettu vuonna 1986 (SAK) Jäsenenä 34 suomalaista ammattiliittoa kaikista

Lisätiedot

Lähdetkö mukaan tekemään hyvää kanssamme?

Lähdetkö mukaan tekemään hyvää kanssamme? Lähdetkö mukaan tekemään hyvää kanssamme? Lions-kampanjat kaudella 2016-1. Punainen Sulka 2017 Lions-liiton rekisteröity tuotemerkki Lionit ovat vuodesta 1972 keränneet Punainen Sulka kampanjoissa noin

Lisätiedot

Y H D I S T Y S T E N J A Y R I T Y S T E N Y H T E I S T Y Ö

Y H D I S T Y S T E N J A Y R I T Y S T E N Y H T E I S T Y Ö Y H D I S T Y S T E N J A Y R I T Y S T E N Y H T E I S T Y Ö V A L I K K O V E R K O S T O N S Y Y S S E M I N A A R I 2. 1 1. 2 0 1 7 M I I A M A T I K A I N E N ESITYKSEN RUNKO Esittely Mitä on yritysyhteistyö?

Lisätiedot

SOPIMUS HYVÄNTEKEVÄISYYSLEVYN VAROJEN OHJAAMISESTA YKSINÄISILLE ROMANIVANHUKSILLE IMATRALLA

SOPIMUS HYVÄNTEKEVÄISYYSLEVYN VAROJEN OHJAAMISESTA YKSINÄISILLE ROMANIVANHUKSILLE IMATRALLA IMATRAN KRISTILLINEN ROMANIYHDISTYS (IKRY) SAA VÄHINTÄÄN 5 000 EURON LAHJOITUKSEN LEVY-YHTIÖ / OHJELMATOIMISTO KING & ROSE PRODUCTION OY:ltä VANHUSTYÖHÖN Sopimuksen allekirjoitus 23.05.2008 (vas. Imatran

Lisätiedot

Auttaja lähellä sinua.

Auttaja lähellä sinua. Auttaja lähellä sinua. Punaisen Ristin viikko to 3. ke 9.5.2018 Punaisen Ristin viikko 3. - 9.5.2018 #punaisenristinviikko #auttajakurssi Miksi? Tehdään arjesta turvallinen Suomessa, korostetaan auttamistaitojen

Lisätiedot

Järjestöt kotoutumista tukemassa 1.3.2016. Mina Zandkarimi Monikulttuurisuuden asiantuntija mina.zandkarimi@vaestoliitto.

Järjestöt kotoutumista tukemassa 1.3.2016. Mina Zandkarimi Monikulttuurisuuden asiantuntija mina.zandkarimi@vaestoliitto. Järjestöt kotoutumista tukemassa 1.3.2016 Mina Zandkarimi Monikulttuurisuuden asiantuntija mina.zandkarimi@vaestoliitto.fi Puh:0503256450 4.3.2016 Maahanmuutto on siirtymä Valtava sosiokulttuurinen muutos,

Lisätiedot

Materiaalikirje yhteyshenkilölle toukokuu 2016

Materiaalikirje yhteyshenkilölle toukokuu 2016 Materiaalikirje yhteyshenkilölle toukokuu 2016 Tämä materiaalikirje tulee seurakuntaan vain nimetyille Kirkon Ulkomaanavun yhteyshenkilöille. Ota uudet materiaalit käyttöösi ja kartoita lisätarvetta eri

Lisätiedot

Nenäpäivä oppilaitoksissa. Hauska auttaa Tempaudu Nenän vietäväksi!

Nenäpäivä oppilaitoksissa. Hauska auttaa Tempaudu Nenän vietäväksi! Nenäpäivä oppilaitoksissa Hauska auttaa Tempaudu Nenän vietäväksi! Mikä ihmeen Nenäpäivä? Suomen hauskin Nenäpäivä on Suomen hauskin hyväntekeväisyyskampanja, joka järjesteteään vuosittain loka-marraskuussa.

Lisätiedot

Punainen Sulka

Punainen Sulka Punainen Sulka 2017 19.3.2016 30.6.2017 Tommi Virtanen Punainen Sulka piirikoordinaattori Lions-piiri 107A tommi.virtanen@lions.fi www.lions-piiri107a.fi Lions Clubs International MD 107 Finland Tunnetuin

Lisätiedot

Punaisen Ristin viikko AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA

Punaisen Ristin viikko AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA Punaisen Ristin viikko 6.-12.5.2019 Valokuvat: Joonas Brandt / SPR Punaisen Ristin viikko 6.-12.5.2019 #punaisenristinviikko #auttajakurssi Mitä? Parannamme lapsiperheiden arjen turvallisuutta kotona.

Lisätiedot

LEIJONAVIESTISTÄ TULEE JUHLANUMERO

LEIJONAVIESTISTÄ TULEE JUHLANUMERO LEIJONAVIESTISTÄ TULEE JUHLANUMERO Hyvän Päivä 8.10. Valtakunnallisen leijonien Hyvän Päivän merkeissä klubit järjestävät runsaasti erilaisia tapahtumia. Toivon, että otatte klubinne Hyvän Päivän tapahtumasta

Lisätiedot

Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja

Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja Maija Saraste Suomalais-venäläisen kulttuurifoorumin kirjastotapaaminen Saransk 7.10.2011 1 Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Hämeenlinna

Lisätiedot

Nälkäpäivä Välitä. Osallistu. Autat. Marjaana Malkamäki

Nälkäpäivä Välitä. Osallistu. Autat. Marjaana Malkamäki Nälkäpäivä 26. 28.9. Välitä. Osallistu. Autat. Marjaana Malkamäki Nälkäpäivä tehdään yhteisvoimin Nälkäpäivä on valtakunnallinen keräys, joka toteutetaan vapaaehtoisten voimin. Lipaskerääjillä on olennaisen

Lisätiedot

Evaluaatio Kumppanuusjärjestöt. Kansalaisjärjestöseminaari

Evaluaatio Kumppanuusjärjestöt. Kansalaisjärjestöseminaari Evaluaatio Kumppanuusjärjestöt Kansalaisjärjestöseminaari 5.3.2008 Kumppanuusjärjestöt Fida International Frikyrklig Samverkan Kansainvälinen solidaarisuussäätiö Kirkon Ulkomaanapu Pelastakaa Lapset Plan

Lisätiedot

JÄRJESTÄJÄN OPAS. MURTUNUT MIELI Ideoita Tasaus-kampanjointiin

JÄRJESTÄJÄN OPAS. MURTUNUT MIELI Ideoita Tasaus-kampanjointiin JÄRJESTÄJÄN OPAS MURTUNUT MIELI Ideoita Tasaus-kampanjointiin TASAUS 2018 MURTUNUT MIELI Luonnonkatastrofi, konflikti tai sota voivat jättää syviä jälkiä ihmismieleen. Tasauksella tuetaan henkistä selviytymistä

Lisätiedot

TAPAHTUMAKARTOITUS 2013

TAPAHTUMAKARTOITUS 2013 TAPAHTUMAKARTOITUS 2013 Tapahtumia Pohjois-Karjalaan hanke 2010-2013 Anna Jetsu Projektikoordinaattori 25.1.2013 1 Tapahtumakartoitus Tapahtumakartoitus toteutettiin 18.12.2012-8.1.2013 Survey Monkey kyselyn

Lisätiedot

SENIORIT VAPAAEHTOISINA SUURET IKÄLUOKAT MAHDOLLISUUTENA LIONS-TOIMINNASSA

SENIORIT VAPAAEHTOISINA SUURET IKÄLUOKAT MAHDOLLISUUTENA LIONS-TOIMINNASSA SENIORIT VAPAAEHTOISINA SUURET IKÄLUOKAT MAHDOLLISUUTENA LIONS-TOIMINNASSA TAUSTATIETOA Järjestö on perustettu 1917 Chicagossa The International Association of Lions Clubs Palvelujärjestö WE SERVE Suomeen

Lisätiedot

rotary tätä on rotary

rotary tätä on rotary rotary tätä on rotary Yhteystietoja RI:n keskushallinto One Rotary Center 1560 Sherman Avenue Evanston, IL 60201-3698 USA Puhelin +1 847 866 3000 Faksi +1 847 328 8554 tai +1 847 328 8281 www.rotary.org

Lisätiedot

Turun Kaupunkilähetys -projekti a.k.a. The Best Project In The World!

Turun Kaupunkilähetys -projekti a.k.a. The Best Project In The World! Turun Kaupunkilähetys -projekti a.k.a. The Best Project In The World! SENIORIPYSÄKKI Senioripysäkki -toiminta on tarkoitettu eläkeikäisille (60+), jotka ovat kokeneet elämässään muutoksia ja luopumisia

Lisätiedot

ZA4814. Flash Eurobarometer 235 (The Rights of the Child) Country Specific Questionnaire Finland

ZA4814. Flash Eurobarometer 235 (The Rights of the Child) Country Specific Questionnaire Finland ZA4814 Flash Eurobarometer 235 (The Rights of the Child) Country Specific Questionnaire Finland Flash 235 - Template Flash Eurobarometer The youth and their rights D1. Sukupuoli [ÄLÄ KYSY - MERKITSE SOPIVIN]

Lisätiedot

ROMANIT - vanha vähemmistö Romanit ovat lähteneet Intiasta 800-luvulla ja asettuneet Eurooppaan 1300-luvulta alkaen.

ROMANIT - vanha vähemmistö Romanit ovat lähteneet Intiasta 800-luvulla ja asettuneet Eurooppaan 1300-luvulta alkaen. Koulutusaineiston pohdintatehtäviä ROMANIT EUROOPASSA Ihmisoikeudet, liikkuvuus ja lapset 1. OSA: ROMANIT - Vähemmistönä Euroopassa ROMANIT - vanha vähemmistö Romanit ovat lähteneet Intiasta 800-luvulla

Lisätiedot

Tutkimusraportti VAATELAHJOITTAJATUTKIMUS 2017

Tutkimusraportti VAATELAHJOITTAJATUTKIMUS 2017 Tutkimusraportti VAATELAHJOITTAJATUTKIMUS 201 UFF, SPR ja Fida Katja Mikkonen Tutkimuksen toteutus! Taloustutkimus on toteuttanut tämän tutkimuksen UFF:n, SPR:n ja Fidan toimeksiannosta.! Tutkimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Nälkäpäiväkampanja. Sinä voit auttaa! Kuva: Joonas Brandt

Nälkäpäiväkampanja. Sinä voit auttaa! Kuva: Joonas Brandt Nälkäpäiväkampanja Sinä voit auttaa! Kuva: Joonas Brandt Nälkäpäivä pähkinänkuoressa Nälkäpäivänä kerätään varoja katastrofirahastoon. Rahaston turvin Punainen Risti auttaa Suomessa ja ulkomailla. Katastrofirahaston

Lisätiedot

HANKITAAN ENSI VUONNA YHDESSÄ JÄSENIÄ JA PALJON. Jäsenhankintakampanja alkaa tammikuussa

HANKITAAN ENSI VUONNA YHDESSÄ JÄSENIÄ JA PALJON. Jäsenhankintakampanja alkaa tammikuussa HANKITAAN ENSI VUONNA YHDESSÄ JÄSENIÄ JA PALJON Jäsenhankintakampanja alkaa tammikuussa Vapaaehtoisten seminaariristeily 16.-18.10.2015 Jäsenhankintakampanja Valtakunnallinen kampanja sosiaalisessa mediassa

Lisätiedot

P. Tervonen 11/ 2018

P. Tervonen 11/ 2018 P. Tervonen 11/ 2018 Olen 50 vuotias puhdistuspalvelualan kouluttaja Minun tyttäreni on sairastunut psyykkisesti, hänen ikänsä on 14 v Minulla on mies ja kaksi muuta lasta, toinen heistä on muualla opiskelemassa

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2015-31.7.2016 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 3 4. Toiminta... 4 5. Talous...

Lisätiedot

Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä?

Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä? Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä? Ei lainkaan tärkeää En osaa sanoa Ei kovin tärkeää 6% 1% 5% 38% Erittäin tärkeää Useampi kuin joka kolmas kokee erittäin tärkeäksi, että

Lisätiedot

Yhteisöllisen opiskeluhuollon toimintamalli. Hanna Ranta vastaava kuraattori, Milka Grekula opiskelijapalveluvastaava

Yhteisöllisen opiskeluhuollon toimintamalli. Hanna Ranta vastaava kuraattori, Milka Grekula opiskelijapalveluvastaava Yhteisöllisen opiskeluhuollon toimintamalli Hanna Ranta vastaava kuraattori, Milka Grekula opiskelijapalveluvastaava Oppilas- ja opiskeluhuolto Yhteisöllinen ENSISIJAINEN Toimet, jotka edistävät osallisuutta,

Lisätiedot

Ohjeistus kouluttajille

Ohjeistus kouluttajille Ohjeistus kouluttajille Käytyäsi Tajua mut! -toimintamallin kouluttajakoulutuksen olet valmis perehdyttämään kollegoitasi ja oman työyhteisösi jäseniä Tajua mut! -toimintamallin käyttöön. Jos toimipaikkasi

Lisätiedot

Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea.

Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea. . Annetaan yhdessä nuorille rohkeus auttaa Tausta ja tarve Nuorille suunnatun ensiapukoulutuksen kehittäminen yläkoulujen ensiapuohjelmana käynnistyi kesällä 2015 Punaisen Ristin teettämän taustaselvityksen

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Pahkasika Joukkorahoitus 2015

Pahkasika Joukkorahoitus 2015 Pahkasika Joukkorahoitus 2015 Kemin sarjakuvapäivät 17.10.2015 Hankiworks oy. Www.hankiworks.com Joukkorahoitus tuotannontekijänä Tässä esityksessä: suomen suosituimman joukkorahoituksen esittely - ideasta

Lisätiedot

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! Nuortenillan toiminta-ajatus ja tavoite Kahden eri seurakunnan nuoret kohtaavat toisiaan ja tutustuvat seurakuntien nuorisotoimintaan, jakavat kokemuksia, ideoita,

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille. Lions -palvelutoimintaa Kotimaisia ja kansainvälisiä aktiviteetteja

Lions tietoa uusille jäsenille. Lions -palvelutoimintaa Kotimaisia ja kansainvälisiä aktiviteetteja Lions tietoa uusille jäsenille Lions -palvelutoimintaa Kotimaisia ja kansainvälisiä aktiviteetteja Nuorisotyö Nuorisovaihto Nuorisovaihto on 17-21 -vuotiaiden nuorten, kesäaikana tapahtuvaa 3-6 viikon

Lisätiedot

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri tuo esille lapset ja nuoret taiteen tekijöinä Ohjelmaidea, tarkoitus ja kohderyhmät

Lisätiedot

Yhdessä Kotikulmilla -hankkeen esittely Kotka. Jukka Murto suunnittelija-koordinaattori Ikäinstituutti

Yhdessä Kotikulmilla -hankkeen esittely Kotka. Jukka Murto suunnittelija-koordinaattori Ikäinstituutti Yhdessä Kotikulmilla -hankkeen esittely 9.2.2018 Kotka Jukka Murto suunnittelija-koordinaattori Ikäinstituutti Al Yhdessä kotikulmilla -hanke (2017-2019) Tuo toimintaa ja iloa taloyhtiön arkeen, lisää

Lisätiedot

T U K E M A A N M A A I L M A N RUOKAOHJELMAA

T U K E M A A N M A A I L M A N RUOKAOHJELMAA T U K E M A A N M A A I L M A N RUOKAOHJELMAA Haluamme kertoa La La La (Brazil 2014) -videolla Maailman ruokaohjelmasta ja sen tärkeästä taistelusta nälkää vastaan. Shakira ja Activia tukevat yhdessä Maailman

Lisätiedot

Palvelen - Sanoja ja tekoja. Worksop Rauman kevätseminaari

Palvelen - Sanoja ja tekoja. Worksop Rauman kevätseminaari Palvelen - Sanoja ja tekoja Worksop Rauman kevätseminaari 16.4.2016 2 Mitä on Zonta-toiminta? Empowering Women Through Service and Advocacy Zonta International on johtava, eri alojen ammattilaisten muodostama

Lisätiedot

Valoa pakolaisleirien asukkaille

Valoa pakolaisleirien asukkaille UUTISKIRJE Valoa pakolaisleirien asukkaille Brighter Lives for Refugees -kampanjan myötä IKEA Foundation lahjoittaa jokaisesta 3.2. 29.3.2014 myydystä led-lampusta yhden euron pakolaisleirien valaisemiseen.

Lisätiedot

OHJE 1: Uudet oppilaat

OHJE 1: Uudet oppilaat 1 OHJE 1: Uudet oppilaat HUOM! Jos Sinulla on jo Peda.net-tunnukset suomalaisen koulusi kautta, Sinun ei tarvitse rekisteröityä uudelleen. Kirjaudu sisään Omaan tilaasi ja aloita ohjeiden luku sivulta

Lisätiedot

Lionsraveja alettiin järjestää luvulla. Käpylässä Raviradan. toimitusjohtaja Pertti Järvelä klubinsa Hki/Kannelmäki avustamana

Lionsraveja alettiin järjestää luvulla. Käpylässä Raviradan. toimitusjohtaja Pertti Järvelä klubinsa Hki/Kannelmäki avustamana esitelmä 23.09.2018/hk LIONS VERMOTOIMIKUNTA HISTORIAA Lionsraveja alettiin järjestää 1970- luvulla. Käpylässä Raviradan toimitusjohtaja Pertti Järvelä klubinsa Hki/Kannelmäki avustamana järjesti tiettävästi

Lisätiedot

NENÄPÄIVÄ 2013. Suomen Lions-liitto ry 22.8.2013

NENÄPÄIVÄ 2013. Suomen Lions-liitto ry 22.8.2013 NENÄPÄIVÄ 2013 Suomen Lions-liitto ry 22.8.2013 PÄIVÄN OHJELMA 10.15 Esittäytyminen 10.30 Tervetuloa Anu Rapeli, toiminnanjohtaja, Ylen Hyvä Säätiö Maarit Kuikka, pääsihteeri, Lions-liitto Nenäpäivä 2013:

Lisätiedot

Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan

Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan Rahapuhetta Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan Herättämässä keskustelua siitä, mistä ei keskustella Rahapuhetta on OP:n yhteistyössä Marttaliiton ja Takuusäätiön kanssa toteuttama

Lisätiedot

KELLOKOSKEN PERHEKESKUS IKIOMA. Taustalla Tuulas-hanke Toiminta alkanut elokuussa 2007 Kellokosken sosiaali- ja terveysaseman uusissa tiloissa

KELLOKOSKEN PERHEKESKUS IKIOMA. Taustalla Tuulas-hanke Toiminta alkanut elokuussa 2007 Kellokosken sosiaali- ja terveysaseman uusissa tiloissa KELLOKOSKEN PERHEKESKUS IKIOMA Taustalla Tuulas-hanke Toiminta alkanut elokuussa 2007 Kellokosken sosiaali- ja terveysaseman uusissa tiloissa TYÖNTEKIJÄT Hankerahoituksella palkatut työntekijät: IKIOMASSA

Lisätiedot

JOKAISTA TARVITAAN. Visio. Missio keräystavoite 2,9 miljoonaa euroa.

JOKAISTA TARVITAAN. Visio. Missio keräystavoite 2,9 miljoonaa euroa. HAUKUTELLAAN HYVÄÄ Nenäpäivä-kampanja 9.10.-9.11.2014 Nenäpäivä 7.11.2014 RSO:n Nenäpäivä-konsertti 24.10. klo 19.00 Yle TV1 Nenäpäivä-show 7.11. klo 19.00 Yle TV2 JOKAISTA TARVITAAN Visio Nenäpäivän visiona

Lisätiedot

Lapsen oikeudet ja globaalikasvatus. Globaali näkökulma lapsen oikeuksiin

Lapsen oikeudet ja globaalikasvatus. Globaali näkökulma lapsen oikeuksiin Lapsen oikeudet ja globaalikasvatus Globaali näkökulma lapsen oikeuksiin mielipiderinki Mielipiderinki Seistään ringissä. Jokainen astuu yhden askeleen eteenpäin, menee kyykkyyn tms. ja kertoo oman nimensä

Lisätiedot

8/2018. Tärkeää. Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään:

8/2018. Tärkeää. Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: 8/2018 Tärkeää Liittopäivien teemana oli viestintä ja vaikuttaminen Avoimet ovet Aivovammaliiton toimistolla 12.12.2018 Nuori, anna äänesi kuulua! Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Uutiset... 2 Liittopäivien

Lisätiedot

Jäsenhankintatutkimus Lappeenrannan Rotaryklubi

Jäsenhankintatutkimus Lappeenrannan Rotaryklubi Jäsenhankintatutkimus Lappeenrannan Rotaryklubi Jäsenhankintatutkimus Tämä jäsenhankintatutkimus tehtiin Rotaryn piirille numero 1430. Tutkimuksen tarkoituksena oli saada selville potentiaalisten jäsenten

Lisätiedot

1 TERVEELLISEN ELÄMÄN TOIMINTAMALLI -HANKKEEN TAVOITTEET JA ARVI- OINTIKRITEERIT

1 TERVEELLISEN ELÄMÄN TOIMINTAMALLI -HANKKEEN TAVOITTEET JA ARVI- OINTIKRITEERIT Terve Elämä! -kampanjan toimintasuunnitelma 2009-2010 Projektikoordinaattori Tanja Ali-Yrkkö 1.6.2009 1 TERVEELLISEN ELÄMÄN TOIMINTAMALLI -HANKKEEN TAVOITTEET JA ARVI- OINTIKRITEERIT Sivistystoimen johtaman

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

Taiteen ja hyvinvoinnin uutisia

Taiteen ja hyvinvoinnin uutisia Taiteen ja hyvinvoinnin uutisia Ministerien suositus taiteen ja kulttuurin saatavuuden ja saavutettavuuden parantamiseksi sosiaali- ja terveydenhuollossa Suosituksella perhe- ja peruspalveluministeri Annika

Lisätiedot

NENÄPÄIVÄ 2013. Suomen Lions-liitto ry 22.8.2013

NENÄPÄIVÄ 2013. Suomen Lions-liitto ry 22.8.2013 NENÄPÄIVÄ 2013 Suomen Lions-liitto ry 22.8.2013 TERVETULOA! DANIEL 7V JEROME 8KK MEDIATRICE 15 V LAXMAN 11V Nepal Bangladesh Etiopia Somalimaa Burundi Kenia Sierra Leone Malawi Angola Mosambik NENÄPÄIVÄ

Lisätiedot

Suomen Pelastusarmeija JOULUPATAKERÄYS

Suomen Pelastusarmeija JOULUPATAKERÄYS Suomen Pelastusarmeija JOULUPATAKERÄYS JOULUPATAYHTEISTYÖ Joulupatakeräyksellä on pitkät perinteet Suomessa vuodesta 1906 Joulupata auttaa lähimmäisen rakkaudesta ketään syrjimättä tai erottelematta! Netissä

Lisätiedot

YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA

YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA HANKEIDEA Hyväntekeväisyysilta, joka järjestetään jonkin paikallisen järjestön (esim. Lions clubin) kanssa Illan tuotto lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen Illan aikana

Lisätiedot

PUHELINREKRYTOINNIN YHTEYDESSÄ KYSYTTÄVÄT TAUSTAKYSYMYKSET:

PUHELINREKRYTOINNIN YHTEYDESSÄ KYSYTTÄVÄT TAUSTAKYSYMYKSET: PUHELINREKRYTOINNIN YHTEYDESSÄ KYSYTTÄVÄT TAUSTAKYSYMYKSET: A. Asuinpaia (ei kysytä, data saatavilla otoksesta): Postinumero (= asuinpaiakunta, asuinalue) B. Sukupuoli: 1 Nainen 2 Mies C. Kuinka vanha

Lisätiedot

Vastuu on meidän! Ansvaret är vårt!

Vastuu on meidän! Ansvaret är vårt! Lions Clubs International MD 107 Finland Vastuu on meidän! Ansvaret är vårt! Aktiviteetti lionsklubeille Netin turvallinen käyttö perheissä 1 Leijonien oma palveluaktiviteetti! Netin turvallinen käyttö

Lisätiedot

Miksi rekrytoimme nyt?

Miksi rekrytoimme nyt? Miksi rekrytoimme nyt? Kouluttaja- ja PROMO-päivät 31.1.-1.2.2015 Oulu Rekrytoimme lisää vapaaehtoisia, koska Uuden toimintalinjauksen keskeisin ja kriittisin kehityskohde on vapaaehtoisten määrän kasvattaminen

Lisätiedot

TARINAT VIESTINNÄN YTIMENÄ. Thorleif Johansson Suomen Lions-liitto ry Viestintäjohtaja

TARINAT VIESTINNÄN YTIMENÄ. Thorleif Johansson Suomen Lions-liitto ry Viestintäjohtaja TARINAT VIESTINNÄN YTIMENÄ Thorleif Johansson Suomen Lions-liitto ry Viestintäjohtaja Wanha tarina Kolme vaihtoehtoa Jos me emme tee mitään Jäsenkuntamme ikääntyy Meidän järjestömme näivettyy Me menetämme

Lisätiedot

Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@flug.fi 15.12.2004

Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@flug.fi 15.12.2004 Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 SYYSKOKOUS Aika 11.12.2004 kello 16:30 Paikka Sokos Hotel Pasila, Helsinki Läsnä Arto Teräs puheenjohtaja Ilpo Nyyssönen sihteeri Wolf Bergenheim

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

TASAUS RIPARILLA VINKKEJÄ MAAILMAN EPÄTASA-ARVOISUUDEN KÄSITTELEMISEEN RIPPIKOULUSSA

TASAUS RIPARILLA VINKKEJÄ MAAILMAN EPÄTASA-ARVOISUUDEN KÄSITTELEMISEEN RIPPIKOULUSSA TASAUS RIPARILLA VINKKEJÄ MAAILMAN EPÄTASA-ARVOISUUDEN KÄSITTELEMISEEN RIPPIKOULUSSA Tasaus on Suomen Lähetysseuran varainhankintaja tiedotuskampanja, jolla tasoitetaan tietä yhteiskunnan heikoimmille.

Lisätiedot

Kylliäinen Kylli. Mertanen Terttu. Suomalainen Mikko jäsen. Muut osallistujat Pasma Marko johtoryhmän puheenjohtaja

Kylliäinen Kylli. Mertanen Terttu. Suomalainen Mikko jäsen. Muut osallistujat Pasma Marko johtoryhmän puheenjohtaja Pöytäkirja HÄMEENLINNA-VANAJAN 13.10.2015 SEURAKUNTA Nro 5/2015 DIAKONIATYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1/5 Kokousaika Tiistai 13.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Keskusseurakuntatalo, kokoushuone 3. krs, Rauhankatu

Lisätiedot

Kestävä kehitys. on päiväkodin yhteinen asia

Kestävä kehitys. on päiväkodin yhteinen asia Kestävä kehitys on päiväkodin yhteinen asia Kestävän kehityksen eli keken päämääränä on taata terveelliset, turvalliset ja oikeudenmukaiset elämisen mahdollisuudet nykyisille ja tuleville sukupolville

Lisätiedot

Elinikäisten oppijoiden & osaajien sekä palveluntarjoajien tavoitteellinen kohtaamispaikka. Kuudes Kerros

Elinikäisten oppijoiden & osaajien sekä palveluntarjoajien tavoitteellinen kohtaamispaikka. Kuudes Kerros Elinikäisten oppijoiden & osaajien sekä palveluntarjoajien tavoitteellinen kohtaamispaikka. Ilmiö & ongelma Suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle parempikuntoisina kuin koskaan aiemmin. Myös muut aktiivisen

Lisätiedot

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Alueellinen maanpuolustuskurssi, 2.2.2017 Sirkka-Liisa Oinaala, toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti, osa maailmanlaajuista liikettä Suomen Punainen Risti kuuluu Punaisen

Lisätiedot

Marjut Martin, Varainhankinnan koordinaattori

Marjut Martin, Varainhankinnan koordinaattori Marjut Martin, Varainhankinnan koordinaattori 2 Agenda - Mikä Kirkon Ulkomaanapu? - Mikä Toisenlainen Lahja? - Toimintamalli - Joulukampanja - Sosiaalisen median käyttö - Mitä opimme & analyysi 3 Kirkon

Lisätiedot

YK: vuosituhattavoitteet

YK: vuosituhattavoitteet YK: vuosituhattavoitteet Tavoite 1. Poistetaan äärimmäinen nälkä ja köyhyys -Aliravittujen määrä on lähes puolittunut 23,3%:sta 12,9%:iin. -Äärimmäisen köyhyysrajan alapuolella elävien määrä on puolittunut

Lisätiedot

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Perheiden hyvinvoinnin merkitys lapselle MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Marita Viertonen toiminnanjohtaja marita.viertonen@mll.fi p. 044 299 0541 MLL on kaikille avoin poliittisesti

Lisätiedot

Isä-lapsi-toimintaa Namikan tapaan. www.isa-lapsi.fi. Isä-lapsi taustaa 2015. Turun NMKY - Sirkkalankatu 27, 20700 Turku - www.tunmky.

Isä-lapsi-toimintaa Namikan tapaan. www.isa-lapsi.fi. Isä-lapsi taustaa 2015. Turun NMKY - Sirkkalankatu 27, 20700 Turku - www.tunmky. www.isa-lapsi.fi Isä-lapsi-toimintaa Namikan tapaan Isä-lapsi taustaa 2015 Isä-lapsi-toimintaa Turun namikalla Pitkät perinteet vapaaehtoisten isien järjestämässä toiminnassa 2011-2013 valtakunnallinen

Lisätiedot

Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen - SOS-Lapsikylä ry:n kehittämishanke

Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen - SOS-Lapsikylä ry:n kehittämishanke Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen - SOS-Lapsikylä ry:n kehittämishanke SOS-LAPSIKYLÄ RY Vuonna 1962 perustettu SOS-Lapsikylä ry on osa maailmanlaajuista SOS Children

Lisätiedot

Hyvä viestintä innostaa jäsenyyteen ja toimintaan. Siru Aura

Hyvä viestintä innostaa jäsenyyteen ja toimintaan. Siru Aura Hyvä viestintä innostaa jäsenyyteen ja toimintaan Siru Aura Viestintä innostaa ja sitouttaa esimerkit ja toiminta houkuttelevat mukaan 1. Miten hyödyntää jo olemassa olevia kanavia omassa viestinnässä?

Lisätiedot

Derby Forum -kysely TAUSTAMUUTTUJAT. Ikäsi. 20-24 -vuotias. 25-29 -vuotias. 30-34 -vuotias. 35-39 -vuotias. 40-44 -vuotias.

Derby Forum -kysely TAUSTAMUUTTUJAT. Ikäsi. 20-24 -vuotias. 25-29 -vuotias. 30-34 -vuotias. 35-39 -vuotias. 40-44 -vuotias. Derby Forum -kysely Onnittelut meille, sillä juuri Sinut on valittu kehittämään Lions toimintaa piirissämme. Etenemme kahdessa vaiheessa. Aluksi toivomme Sinun vastaavan tähän kyselyyn. Täyttämällä tämän

Lisätiedot

Kirkon diakoniarahasto

Kirkon diakoniarahasto Kirkon vapaaehtoiset taloudellisissa vaikeuksissa olevien tukena Kirkon diakoniarahasto Soile Niemi Diakonian talousneuvontaprojekti Itä-Helsingin seurakunnat soile.niemi@evl.fi p. 09 2340 4841, 050 523

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

KRIISIKESKUSTOIMINNOT

KRIISIKESKUSTOIMINNOT Yhteenvetoa vuodesta 2015 KRIISIKESKUSTOIMINNOT Kriisikeskustoiminnot sisältävät SOS-kriisikeskuksen, Rikosuhripäivystyksen Etelä-Suomen aluetoimiston, kriisiauttamisen valtakunnallisen koordinoinnin ja

Lisätiedot

Festivaalien taloudellisia avainlukuja - Finland Festivalsin jäsenfestivaalien taloustietoja vuodelta 2010

Festivaalien taloudellisia avainlukuja - Finland Festivalsin jäsenfestivaalien taloustietoja vuodelta 2010 Festivaalien taloudellisia avainlukuja - Finland Festivalsin jäsenfestivaalien taloustietoja vuodelta 2010 Festivaalien taloudelliset avainluvut 2010 2 Taustaa Finland Festivals tutki kolmatta kertaa festivaalien

Lisätiedot

President: HRH The Duchess of Cornwall. www.shelterbox.org

President: HRH The Duchess of Cornwall. www.shelterbox.org ShelterBox is a charity independent of Rotary International and the Rotary Foundation. ShelterBox is a registered Charity no. 1096479. Company no. 4612652. President: HRH The Duchess of Cornwall www.shelterbox.org

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 25.10.2016 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

Tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys

Tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys Tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys (Verkkoasioinnissa asiointi.ray.fi täytettävän selvityksen täyttöohje) Tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys on osa vuosiselvitystä. Selvitys tehdään tällä lomakkeella,

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan tilannekatsaus VOK + kotoutuminen TURVAA JA SUOJAA

Vapaaehtoistoiminnan tilannekatsaus VOK + kotoutuminen TURVAA JA SUOJAA Vapaaehtoistoiminnan tilannekatsaus VOK + kotoutuminen Punainen Risti turvapaikka- ja kotoutumistyössä Vastaanottoyksiköitä 79, yli 14 000 asukasta 1200 työntekijää, 10 000 vapaaehtoista Neuvotteluissa

Lisätiedot

Keitä olemme? ZONTA INTERNATIONAL ZONTA INTERNATIONAL FOUNDATION ZONTA INTERNATIONAL PIIRI 20

Keitä olemme? ZONTA INTERNATIONAL ZONTA INTERNATIONAL FOUNDATION ZONTA INTERNATIONAL PIIRI 20 Keitä olemme? ZONTA INTERNATIONAL Zonta International on 1919 perustettu maailmanlaajuinen palvelujärjestö. Sen 30 000 jäsentä kuuluvat 1200 kerhoon 63 maassa. Jäsenet antavat vapaaehtoisesti aikaansa,

Lisätiedot

THL Papillooma (HPV) -rokotekampanja

THL Papillooma (HPV) -rokotekampanja LÄHTÖKOHTA Kampanjaelementit Konseptit HPV-rokote mukaan kansalliseen rokoteohjelmaan Kaikki 11 15-vuotiaat rokotetaan Kampanjoidaan rokotteen ottamisen puolesta Tieto tärkeässä roolissa -> Valittiinpa

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 19.10.2017 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland

Lions Clubs International MD 107 Finland Lions Clubs International MD 107 Finland Keinot Palvelu- ja varainhankintatoimiala Tavoitteet Varainkeruuaktiviteeteilla taataan Lions-nuorisotyön tukemiseen tarvittavat varat. Palvelu- ja varainhankintasihteerin

Lisätiedot