Me, media ja maailma. - kansalaisjärjestö globaalikasvattajana

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Me, media ja maailma. - kansalaisjärjestö globaalikasvattajana"

Transkriptio

1 Me, media ja maailma - kansalaisjärjestö globaalikasvattajana

2 Planin kansainvälisyyskasvatus kansainvälisyyskasvatus mahdollistaa ei vain perusymmärryksen lapsen oikeuksista ja kehitysyhteistyöstä vaan myös globaalien syy ja seuraus suhteiden ymmärtämisen edesauttaa henkilökohtaista osallistumista ja toimintaa lapsen oikeuksien toteutumiseksi tukee lasten osallistumista tukee vaikuttamistyötä ja aktivoi kansalaisia toimimaan myös vaikuttamistyön tarjoamia kanavia pitkin lapsiköyhyyden poistamiseksi

3 Kansainvälisyyskasvatuksen peruspilarit Lastenhallitus Lapsen oikeuksien lähettiläät Vapaaehtoiset Työ pohjautuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen ja YK:n vuosituhattavoitteisiin

4 YK:n lapsen oikeuksien sopimus Lapsella on oikeus ilmaista mielipiteensä, kunhan ne eivät loukkaa muiden oikeuksia. 13. Artikla Lapsella on oikeus ajatuksen-, omantunnon-, ja uskonnonvapauteen. 14. Artikla Lapsella on oikeus saada tietoa esim. television, radion ja lehtien välityksellä. Valtiolla on velvollisuus rohkaista tiedotusvälineitä tuottamaan lapsen hyvinvointia ja kehitystä tukevaa aineistoa. 17. Artikla

5 Mediakasvatus & Plan arvioi kriittisesti lapsen roolia mediassa ottaa huomioon lastensuojelun periaatteet antaa monipuolinen kuva kehitysmaiden lasten arjesta antaa lapsille/nuorille mahdollisuuden omaan mediatuotantoon Lapset & media hankkeet Suomessa ja maailmalla

6 Nuoret, media ja kehitysmaat Tutkimus yhteistyössä Jyväskylän yliopiston ja ulkoasiainministeriön kanssa Tavoitteena selvittää: 1) mistä suomalaisnuoret hankkivat tietonsa kehitysmaista 2) mikä merkitys medialla on nuorten kehitysmaakuvaan 3) miten nuorten innostusta kehityskysymyksiä kohtaan voitaisiin lisätä. Tutkimus: median sisällön tarkastelu, vuotiaiden Plan yksilöhaastattelut sekä ryhmäkeskustelut nuorille tehdyistä jutuista ja ohjelmista

7 Tulokset Nuorten tietotaso kehitysmaista kohtalaisen hyvää. Tietämys kehitysyhteistyöstä on heikompaa (vrt. katastrofi- ja hätäapu) Media tärkein tietolähde kehitysmaista, sitten koulu. Mediassa kehitysmaat tulevat esille vain journalismissa. Koulussa yksittäisen opettajan aktiivisuus ratkaisee. Kuva kehitysmaan ongelmista on oikeansuuntainen mutta kokonaiskuva kehitysmaista pelkästään negatiivinen. Median merkitys negatiivisen kuvan antajana (stereotypiat) korostuu.

8 Nuorille erojen tekeminen on helpompaa kuin yhteisten asioiden löytäminen ( me ne ) Uutisointi enemmän passivoi kuin aktivoi osallistumaan keskusteluun Nuoret kannattavat kehitysyhteistyötä Kehitysmaatkin on osattava myydä nuorille. Toiveet ovat pysyneet samoina jo yli 20 vuotta (mm. arjen kuvaaminen, yksilöiden tarinat) Keskusteluun osallistumisella ja toiminnalla tulee olla myös jokin vaikutus

9 Me, media ja maailma Tutkimuksen tulosten pohjalta alkoi Me, media ja maailma -mediakasvatushankkeen suunnittelu keväällä 2006 ja toteutus heti tutkimuksen julkistamisen jälkeen syksyllä 2006 Alkusysäys hankkeelle oli Plan Intian kokeilema mediamonitorointi

10 Tavoitteet tehdä tunnetuksi Lapsen oikeuksien sopimusta ja kehitysmaiden lasten arkea herättää keskustelua siitä, miten lapsia käsitellään uutisissa ja mikä on lapsen rooli jutuissa saada lasten ääni kuuluviin mediassa, saada eteenpäin lasten ja nuorten kehitysmaita koskevia viestejä sekä vertailla lasten äänen kuuluvuutta mediassa meillä ja maailmalla kannustaa mediakriittisyyteen

11 Yhteistyötahot Jyväskylän yliopisto Toimittajayhteistyö Demin kanssa Artikkeleita myös muihin lehtiin Oulun ammattikorkeakoulu Yhteistyö Kalevan kanssa Diakonia-ammattikorkeakoulu; Turun yksikkö Me, media ja maailma -tehtäväosio

12 Hankkeen jatko Kouluyhteistyö: Lapsen oikeuksien lähettiläät Kemi-Tornio, Oulu, Kuopio, Jyväskylä, Rauma, Tampere, Turku, Vaasa, PK-seutu, Imatra, Lahti, Joensuu Vanhempainyhdistysten vanhempainillat Materiaalien käytön seuranta sekä palautteen vaikutus lähettiläskoulutuksiin ja materiaalien jatkotyöstöön

13 Muut lapset & media -hankkeet Lasten todellisuutta sarjakuvanäyttely toteutettu yhteistyössä Afrikan lapsityöläisten liikkeen kanssa koostuu länsiafrikkalaisten lapsityöläisten sekä suomalaisten lasten ja nuorten valmistamista sarjakuvista Animoidut artiklat animaatioita ja tehtäviä lapsen oikeuksista Minä olen Minä Toteutettu yhteistyössä Mediakasvatuskeskus Metkan kanssa Turpa auki. Rap-lyriikkaa Kirja, cd, liikennevälineiden lyriikkakampanjat, näyttely

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 25.10.2016 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 19.10.2017 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

Lapsen oikeudet ja globaalikasvatus. Globaali näkökulma lapsen oikeuksiin

Lapsen oikeudet ja globaalikasvatus. Globaali näkökulma lapsen oikeuksiin Lapsen oikeudet ja globaalikasvatus Globaali näkökulma lapsen oikeuksiin mielipiderinki Mielipiderinki Seistään ringissä. Jokainen astuu yhden askeleen eteenpäin, menee kyykkyyn tms. ja kertoo oman nimensä

Lisätiedot

Lapsen oikeus. on aikuisen velvollisuus. Kato Mua on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa.

Lapsen oikeus. on aikuisen velvollisuus. Kato Mua on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa. Lapsen oikeus on aikuisen velvollisuus Lapsen oikeuksien sopimus sisältää kaikille alle 18-vuotiaille lapsille kuuluvat ihmisoikeudet. YK:n lapsen oikeuksien sopimus hyväksyttiin v. 1989 ja se tuli voimaan

Lisätiedot

MAAILMANKOULU. Globaalikasvatuksen verkostohanke ja tukipalvelu opettajille. Paula Hyväri 17.11.2011

MAAILMANKOULU. Globaalikasvatuksen verkostohanke ja tukipalvelu opettajille. Paula Hyväri 17.11.2011 MAAILMANKOULU Globaalikasvatuksen verkostohanke ja tukipalvelu opettajille Paula Hyväri 17.11.2011 MITÄ ON GLOBAALIKASVATUS? Kansainvälisyyskasvatus (KVK) = Globaalikasvatus = Kasvaminen maailmanlaajuiseen

Lisätiedot

LAVA Lapsivaikutusten arviointi seurakunnan päätöksenteossa

LAVA Lapsivaikutusten arviointi seurakunnan päätöksenteossa LAVA Lapsivaikutusten arviointi seurakunnan päätöksenteossa 3.10.2015 Pirjo Ojala Siilinjärven seurakunnan lapsiasiavaltuutettu Lasten- ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri YK:N LAPSEN OIKEUKSIEN SOPIMUS

Lisätiedot

Medialiitto. Valeuutistutkimus Tanja Herranen

Medialiitto. Valeuutistutkimus Tanja Herranen Medialiitto Valeuutistutkimus 2017 14.11. 2017 Tanja Herranen Johdanto Tutkimuksen tavoitteena on selvittää suomalaisten mielipiteitä uutisoinnin luotettavuudesta Suomessa. Tutkimuksen kohderyhmänä ovat

Lisätiedot

Mitä osallisuus voisi olla?

Mitä osallisuus voisi olla? Mitä osallisuus voisi olla? Laki ja osallisuus Lasten ja nuorten osallisuudella on hyvin vahva laillinen perusta. Se ei ole onneksi vain aikuisten hyväntahtoisuuden varassa. perustuslaki perusopetus- ja

Lisätiedot

Tässä on ehdotuksemme Metkan sivujen uudesta konseptista.

Tässä on ehdotuksemme Metkan sivujen uudesta konseptista. Hei Anu, Tässä on ehdotuksemme Metkan sivujen uudesta konseptista. Ehdotuksessamme olemme selkiyttäneet sivujen rakennetta, lisänneet interaktiivisuutta ja tuoneet lisää visuaalista sisältöä sivuille.

Lisätiedot

TYYN STRATEGIA PERUSTEHTÄVÄ

TYYN STRATEGIA PERUSTEHTÄVÄ TYYN STRATEGIA PERUSTEHTÄVÄ TYY tekee Turun yliopistosta parhaan mahdollisen paikan opiskella, opiskelijoista hyvinvoivia ja opiskeluajasta ikimuistoisen. VISIO Ihanteiden TYY on opiskelijoiden avoin ja

Lisätiedot

TEKSTIÄ YLEISÖLLE - tarina viestinnässä

TEKSTIÄ YLEISÖLLE - tarina viestinnässä TEKSTIÄ YLEISÖLLE - tarina viestinnässä Lionspiirin viestintäkoulutus Erkki Hujanen, Oulu 8.10.2015 WWW.KALEVA.FI KALEVA-KONSERNI Pohjois-Suomen suurin media-alan konserni, joka tarjoaa asiakkailleen tuoreita

Lisätiedot

Lapsuudentutkimuksen verkosto

Lapsuudentutkimuksen verkosto Lapsuudentutkimuksen verkosto Verkosto NYT Tapaaminen 11.-12.10.2007 12.10.2007 NR 11.10.2007 Organisaatio verkostossa Valtakunnallinen ohjausryhmä (11 hlöä) Lapset, nuoret ja kasvamisen ympäristöt - (LANKA)

Lisätiedot

Aktiivinen ja hyvinvoiva ikäihminen

Aktiivinen ja hyvinvoiva ikäihminen Aktiivinen ja hyvinvoiva ikäihminen 16.9.2013 31.3.2015 Projektipäällikkö Jari Latvalahti, EETU ry Sitran Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä -avainalue 6 suuren valtakunnallisen eläkeläisjärjestön

Lisätiedot

9.12.2011. www.kepa.fi

9.12.2011. www.kepa.fi 9.12.2011 www.kepa.fi Mikä Kepa? Vuonna 1985 perustettu Kepa on kehitysyhteistyön kattojärjestö. Kepaan kuuluu lähes 300 kehitysmaa- ja globaalikysymysten kanssa työskentelevää tai niitä seuraavaa järjestöä.

Lisätiedot

Järjestö Hanke Myöntö Interventiokoodi. Maailman kirjat -kulttuuritapahtuma - Latinalainen Amerikka ja ilmasto

Järjestö Hanke Myöntö Interventiokoodi. Maailman kirjat -kulttuuritapahtuma - Latinalainen Amerikka ja ilmasto VGK-tuki: myönnöt 2014 1-/2 -v. Järjestö Hanke Myöntö Interventiokoodi 1 Attac ry Suomalaisten eläkeyhtiöiden rooli globaalissa veroparatiisitaloudessa 51 680 89892325 1 CRASH - Tutkimusta ja toimintaa

Lisätiedot

1. TUTUSTUKAA YK:N UUSIIN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TAVOITTEISIIN. 2. VALITKAA KARTALTA YKSI SUOMEN KEHITYSYHTEISTYÖN PITKÄAIKAINEN KUMPPANIMAA.

1. TUTUSTUKAA YK:N UUSIIN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TAVOITTEISIIN. 2. VALITKAA KARTALTA YKSI SUOMEN KEHITYSYHTEISTYÖN PITKÄAIKAINEN KUMPPANIMAA. pari pari 1. TUTUSTUKAA YK:N UUSIIN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TAVOITTEISIIN. POHTIKAA...miten niiden toteutuminen vaikuttaa Naomin/Dain elämään....mitä tapahtuu, jos tavoitteet eivät toteudukaan....miten tavoitteiden

Lisätiedot

Alueellisten vanhempainfoorumeiden aloitustilaisuus. Nurmijärvi

Alueellisten vanhempainfoorumeiden aloitustilaisuus. Nurmijärvi Alueellisten vanhempainfoorumeiden aloitustilaisuus Nurmijärvi 26.9.2017 Viitekehys Suomen Vanhempainliitto 110 vuotta kasvatuskumppanuutta Vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö Ydintehtävät Vanhempaintoiminnan

Lisätiedot

Äänestä ehdokasta, joka

Äänestä ehdokasta, joka Yhtäkään lasta ei jätetä kuntavaaleissa 2017 Sinä voit kuntalaisena vaikuttaa lasten ja nuorten hyvinvointiin! Ovatko kuntapäättäjät aidosti lasten ja lapsiperheiden asialla? Varmista, että ehdokkaasi

Lisätiedot

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 02.02.2012 1( 21) Koko maa

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 02.02.2012 1( 21) Koko maa 12 / S 02.02.12 1( 21) Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola, Helsingfors Degree Programme in Nursing Degree Programme in Plastics Technology 32 2 5 79 7 98 1 1

Lisätiedot

KAUPUNKIVERKKOTUTKIMUS 2015 TILASTOT SISÄLLYSLUETTELO

KAUPUNKIVERKKOTUTKIMUS 2015 TILASTOT SISÄLLYSLUETTELO KAUPUNKIVERKKOTUTKIMUS TILASTOT SISÄLLYSLUETTELO 1. Väestö 2. Teollisen tuotannon arvonlisä ja majoitus- ja ravitsemustoiminnan tai kuljetuksen liikevaihdon osuus 3. Keskusmerkitys 4. Toiminnallinen erikoistuminen

Lisätiedot

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO ( 21) Koko maa

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO ( 21) Koko maa 12 / S 0.02.12 1( 21) Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola, Helsingfors Degree Programme in Nursing Degree Programme in Plastics Technology 2 61 9 104 9 1 6 3 99

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Vaasan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Vaasan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Vaasan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 13.01.2012 1( 21) Koko maa

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 13.01.2012 1( 21) Koko maa / S.. ( ) Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola, Helsingfors Degree Programme in Nursing Degree Programme in Plastics Technology. sijaiset hakijat Kaikki hakijat.

Lisätiedot

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 09.02.2012 1( 21) Koko maa

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 09.02.2012 1( 21) Koko maa 12 / S 09.02.12 1( 21) Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola, Helsingfors Degree Programme in Nursing Degree Programme in Plastics Technology 44 47 3 64 10 108 85

Lisätiedot

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 14.02.2012 1( 21) Koko maa

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 14.02.2012 1( 21) Koko maa 12 / S 14.02.12 1( 21) Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola, Helsingfors Degree Programme in Nursing Degree Programme in Plastics Technology 73 63 3 91 43 15 164

Lisätiedot

Kansan valta. Citizen Voice and Action. World Visionin kansalaisvaikuttamisen ja yhteiskuntavastuun lähestymistapa

Kansan valta. Citizen Voice and Action. World Visionin kansalaisvaikuttamisen ja yhteiskuntavastuun lähestymistapa Kansan valta Citizen Voice and Action World Visionin kansalaisvaikuttamisen ja yhteiskuntavastuun lähestymistapa Demokratiaa kaikille? Seminaari demokratian tukemisesta kehitysyhteistyössä 27.11.2014 Katri

Lisätiedot

Aina mun pitää. Muutama sananen viestimisestä

Aina mun pitää. Muutama sananen viestimisestä Aina mun pitää Muutama sananen viestimisestä Annmari Salmela Savon Sanomat, Helsingin Sanomat, Kotimaa, Blogi, Some Vapaaehtoistyo.fi, Kotimaanapu.fi KÄÄK! HÄSÄT #vapaaehtoistyo #vapaaehtoistyofi #vetfi

Lisätiedot

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO ( 8) Koko maa

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO ( 8) Koko maa 13 / S 14.02.13 1( 8) Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Degree Programme in Plastics Technology 75 75 4 167 17 368 244 67 398 428 4 84 766 446 381 7 0 282 245 1127 1046 663 5 14 12.23 12. 4. 10.21

Lisätiedot

11. Kertaus. Valtion on toteutettava Lapsen oikeuksien sopimuksen määräämät oikeudet. Artikla 4

11. Kertaus. Valtion on toteutettava Lapsen oikeuksien sopimuksen määräämät oikeudet. Artikla 4 123 11. Kertaus Valtion on toteutettava Lapsen oikeuksien sopimuksen määräämät oikeudet. Artikla 4 Valtion tulee huolehtia, että kaikki kansalaiset tuntevat lapsen oikeudet. Artikla 42 Ihmisoikeuksiin

Lisätiedot

OTTELUT KENTITTÄIN 17.12.2015. Impivaara 1. Impivaara 2. Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue. 13 27.1.2016 09:00 Tampere Espoo

OTTELUT KENTITTÄIN 17.12.2015. Impivaara 1. Impivaara 2. Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue. 13 27.1.2016 09:00 Tampere Espoo OTTELUT KENTITTÄIN 17.12.2015 Lohko Kenttä Pelattu Impivaara 1 13 27.1.2016 09:00 Tampere Espoo 14 27.1.2016 10:00 PieKok Pori 17 27.1.2016 11:00 Tampere Pori 18 27.1.2016 12:00 Espoo PieKok 16 27.1.2016

Lisätiedot

Kohtaamisia lastensuojelussa

Kohtaamisia lastensuojelussa Kohtaamisia lastensuojelussa Lastensuojelun alkuarviointi -hanke Ritva Salpakoski Jyväskylä 10.9.08 15.9.2008 Hankkeen taustaa Sosiaalialan kehittämishanke 2004-2007 Lastensuojelun kehittämisohjelma 2004-2007

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Turun seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Turun seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Turun seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies

Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies Sanomalehti onnistuu, jos sen levikkialueen urheilu- ja liikuntaväki pitää paikallista urheilujulkisuutta tärkeänä ja haluaa osallistua sen tuottamiseen ja ylläpitää

Lisätiedot

Osallisuus ja tarinat kehitysyhteistyön arvioinnissa. Laura Lager 5/6/2013

Osallisuus ja tarinat kehitysyhteistyön arvioinnissa. Laura Lager 5/6/2013 Osallisuus ja tarinat kehitysyhteistyön arvioinnissa Laura Lager 5/6/2013 Miksi arvioidaan? Tili- ja vastuuvelvollisuus oppiminen ja toiminnan kehittäminen Rahoittajaan kohdistuvan tili- ja vastuuvelvollisuuden

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen kevään yhteishaku 2014/Gemensam ansökan till yrkeshögskolor våren 2014 8.11.2013

Ammattikorkeakoulujen kevään yhteishaku 2014/Gemensam ansökan till yrkeshögskolor våren 2014 8.11.2013 Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Sairaanhoitajakoulutus Diakonia-ammattikorkeakoulu Pieksämäki 40 Hämeen ammattikorkeakoulu Lahdensivu 30 Karelia ammattikorkeakoulu Joensuu 30 Laurea ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 01.02.2012 1( 21) Koko maa

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 01.02.2012 1( 21) Koko maa VKYH jen vieraskielisten yhteishaku / S 01.0. 1( 1) Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola, Helsingfors Degree Programme in Nursing Degree Programme in Plastics Technology

Lisätiedot

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 30.01.2012 1( 21) Koko maa

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 30.01.2012 1( 21) Koko maa VKYH jen vieraskielisten yhteishaku 1 / S.01.1 1( 1) Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola, Helsingfors Degree Programme in Nursing Degree Programme in Plastics

Lisätiedot

LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ. Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä Turku

LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ. Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä Turku LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä 1.9.2017 Turku SOS- LAPSIKYLÄ VAHVISTAA LASTEN OSALLISUUTTA SOS- Lapsikylässä on vahvistettu lasten osallisuutta

Lisätiedot

Tulosten ohjeellinen tulkinta-asteikko on seuraava: alle 60 huono taso 60 75 välttävä / tyydyttävä 75 100 hyvä / erittäin hyvä.

Tulosten ohjeellinen tulkinta-asteikko on seuraava: alle 60 huono taso 60 75 välttävä / tyydyttävä 75 100 hyvä / erittäin hyvä. EPSI Rating tutkii vuosittain suomalaisten tyytyväisyyttä kunnallisiin palveluihin. Indeksi tuotetaan asteikolla 0 100, missä 75 on hyvä taso. Suomen kuntien keskimääräinen tyytyväisyys asuinkuntaan nousee

Lisätiedot

Lukutaidon uudet muodot äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan haasteena Asiantuntijanäkökulma mediakasvatukseen, osa 1

Lukutaidon uudet muodot äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan haasteena Asiantuntijanäkökulma mediakasvatukseen, osa 1 Lukutaidon uudet muodot äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan haasteena Asiantuntijanäkökulma mediakasvatukseen, osa 1 Annukka Uusitalo 28.2.2006 Mediakasvatuskeskus Soveltavan kasvatustieteen laitos

Lisätiedot

ADPROFIT 2015. Kansallismuseo

ADPROFIT 2015. Kansallismuseo ADPROFIT 2015 Kansallismuseo Brief Miten saadaan lisää nuoria aikuisia Kansallismuseoon? Tausta Mielikuva Kansallismuseosta on tällä hetkellä pölyttynyt ja anonyymi. Terminä museo viittaa liikaa vain menneisyyteen.

Lisätiedot

Toiveena alueellistaminen käytäntönä keskittyminen

Toiveena alueellistaminen käytäntönä keskittyminen Siirtolaisuusinstituutti Migrationsinstitutet Institute of Migration Toiveena alueellistaminen käytäntönä keskittyminen Muuttoliikesymposium 2010 Tutkija Heli Sjöblom-Immala TUTKIMUSHANKE MAAHANMUUTTAJIEN

Lisätiedot

Mihin ollaan menossa?

Mihin ollaan menossa? Mistä tullaan? Mihin ollaan menossa? Heikki Korpela, Tulevaisuuden Voima heikki.korpela@tulevaisuudenvoima.org Haasteena etäisyys Ilmastonmuutos on ajallisesti, maantieteellisesti ja psykologisesti kaukana.

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS TVT-KYSELY 2014. suoritettu nettikyselynä E-lomakkeella (vastauksia 50 kpl, kysely osoitettu 86 henkilölle, vastausprosentti 58,14 %)

VARHAISKASVATUS TVT-KYSELY 2014. suoritettu nettikyselynä E-lomakkeella (vastauksia 50 kpl, kysely osoitettu 86 henkilölle, vastausprosentti 58,14 %) VARHAISKASVATUS TVT-KYSELY 2014 suoritettu nettikyselynä E-lomakkeella (vastauksia 50 kpl, kysely osoitettu 86 henkilölle, vastausprosentti 58,14 %) 1 (19) SISÄLTÖ SIVU KUINKA KAUAN OLET TOIMINUT NYKYISESSÄ

Lisätiedot

KANSALAISMIELIPIDE Turvapaikkapolitiikka ja turvapaikanhakijat. Tiedotustilaisuus Alisa Puustinen, Harri Raisio, Esa Kokki & Joona Luhta

KANSALAISMIELIPIDE Turvapaikkapolitiikka ja turvapaikanhakijat. Tiedotustilaisuus Alisa Puustinen, Harri Raisio, Esa Kokki & Joona Luhta KANSALAISMIELIPIDE Turvapaikkapolitiikka ja turvapaikanhakijat Tiedotustilaisuus 21.3.2017 Alisa Puustinen, Harri Raisio, Esa Kokki & Joona Luhta TUTKIMUKSEN TAUSTA JA TAVOITE Kytkeytyy osaksi sisäisen

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Jyväskylän seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Jyväskylän seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Jyväskylän seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

ARKI SUJUVAKSI -TOIMINTA

ARKI SUJUVAKSI -TOIMINTA ARKI SUJUVAKSI -TOIMINTA Päivi Känsälä, koordinaattori Valtakunnalliset työpajapäivät Lappeenranta 27.4.2016 Jäsenet 46 600 Yhdistykset 1 151 Toimintaryhmät 68 Marttapiirit 15 Marttaliitto Paikallinen

Lisätiedot

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9 Espoo % -00-0 0 0 00 0 -, -,, 0,,,,0, -, -, -0, -, -, -,, - v. -, -0,,,, -, Espoo -00-0 -0-0 - 0 Miljoonaa euroa 0 -, -, -, -,0 -, -,0 -, -,, 0,, 0,,, 0, - v. -, -0,,, 0, -, Helsinki % -00-0 0 0 00 0,

Lisätiedot

Jokainen alle 18-vuotias on lapsi.

Jokainen alle 18-vuotias on lapsi. Jokainen alle 18-vuotias on lapsi. Lapsen oikeudet kuuluvat jokaiselle lapselle. Ketään lasta ei saa syrjiä hänen tai hänen vanhempiensa ominaisuuksien, mielipiteiden tai alkuperän vuoksi. Lapsia koskevia

Lisätiedot

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä 2013-2015 KAIKKI IKÄRYHMÄT Helsinki 329 300 404 1033 Nurmijärvi 107 93 55 255 Nurmijärvi 245 224 191 660 Tuusula 60 37 27 124 Riihimäki 217 182 184 583 Mäntsälä

Lisätiedot

MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI. Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa

MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI. Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa TUKEA, TIETOA JA TOIMINTAA MUISTI- SAIRAILLE JA LÄHEISILLE Tukea ohjausta ja neuvontaa muistiasioissa puhelimitse ja henkilökohtaisesti

Lisätiedot

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 LASTEN JA NUORTEN KUULEMISJÄRJESTELMÄ Syyslukukausi Arviointi ja kehittäminen Teemojen valinta Kuntayhteistyö Etenemissuunnitelma

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

Urheiluseurat 2020. @SipiKoo

Urheiluseurat 2020. @SipiKoo Urheiluseurat 2020 @SipiKoo Ennen oli paremmin? Ennen oli helpompaa? Ennen oli ennen. Nyt on nyt. Menestyvä? Hyvän seuran ulottuvuudet Resurssien hankintakyky Jatkuvuus, toimintaympäristön lukutaito Yleinen

Lisätiedot

TIEDOTUSASIOITA: * MIELIRUOKAPÄIVÄ 18.11.2014 kaksi hodaria per henkilö ja hedelmä?

TIEDOTUSASIOITA: * MIELIRUOKAPÄIVÄ 18.11.2014 kaksi hodaria per henkilö ja hedelmä? TIEDOTUSASIOITA: * MIELIRUOKAPÄIVÄ 18.11.2014 kaksi hodaria per henkilö ja hedelmä? * LAPSEN OIKEUKSIEN JUHLAPÄIVÄ 20.11. TORSTAINA, meille vierailija 19.11. YK:sta JANI LYDEN JOS OPELLE SOPII: OPPILAAT

Lisätiedot

Lapset kriisien kuvissa

Lapset kriisien kuvissa Lapset kriisien kuvissa Koulujen Aikakauslehtipäivä 2010 Millaisen kuvan media antaa kriiseissä elävien lasten elämästä? Hätkähdyttävätkö ja herättävätkö kuvat lapsista tunteita? Vai tuntuvatko ne missään?

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Kouvolan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Kouvolan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Kouvolan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta

Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Kommenttipuheenvuoro - Varhaiskasvatuksen tulevaisuus -seminaari 27.9.2017 Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta Lapsen oikeuksien sopimus lasten hyvinvoinnin

Lisätiedot

Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2013-2017. Julkaisuvapaa 3.7.2013 klo 9.00

Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2013-2017. Julkaisuvapaa 3.7.2013 klo 9.00 Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2013-2017 Julkaisuvapaa 3.7.2013 klo 9.00 Lähestymistapa Asuntosijoittamisen tuotto (%) = Bruttovuokratuotto (%) + Arvonnousu (%) Bruttovuokratuotto lasketaan

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Lappeenrannan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Lappeenrannan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Lappeenrannan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Järjestökenttä väestön terveys- ja hyvinvointitietojen hyödyntäjänä

Järjestökenttä väestön terveys- ja hyvinvointitietojen hyödyntäjänä Järjestökenttä väestön terveys- ja hyvinvointitietojen hyödyntäjänä Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen päivän esitys RAY-kiertueella Satakunnassa 25.2.2015 Janne Jalava, RAY, seurantapäällikkö, dosentti

Lisätiedot

Nuorten osallisuutta ja kuulemista koskeva lainsäädäntö

Nuorten osallisuutta ja kuulemista koskeva lainsäädäntö Nuorten osallisuutta ja kuulemista koskeva lainsäädäntö Yleistä Sääntelyä kansainvälisellä tasolla YK:n lasten oikeuksien sopimus EU:n valkoinen kirja Sääntelyä yleislaeissa Perustuslaki, kuntalaki Erityislait

Lisätiedot

Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret

Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret Finlands FN-Ungdom UN Youth of Finland Strategia 2016-2018 Suomen YK-nuoret ry on poliittisesti sitoutumaton valtakunnallinen nuorisojärjestö, jonka tehtävänä on tiedottaa

Lisätiedot

Kokemustoimintaverkosto 2016 Lauri Honkala, suunnittelija, Kokemustoimintaverkosto Kokemustoimintaverkostossa mukana 36 valtakunnallista sosiaali- ja terveysalan järjestöä 17 alueellista ohjausryhmää eri

Lisätiedot

Pelastakaa Lasten Läheltä tueksi hanke ja vanhempien oma ryhmä Café Social

Pelastakaa Lasten Läheltä tueksi hanke ja vanhempien oma ryhmä Café Social Pelastakaa Lasten Läheltä tueksi hanke ja vanhempien oma ryhmä Café Social 23.5.2017 Pelastakaa Lapset ry Vuonna 1922 perustettu kansalaisjärjestö, joka taistelee lapsen oikeuksien puolesta laadukkaan

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 2005

Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 2005 Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 25 Erika Sassi ja Piia Simpanen Tinataan-verkostohanke 26 Suomessa naisten osuus tekniikan alalla on ollut kasvussa

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriön viestintä- ja kehityskasvatustuki kansalaisjärjestöille v. 2010. Koulutustilaisuus 10.3.2010

Ulkoasiainministeriön viestintä- ja kehityskasvatustuki kansalaisjärjestöille v. 2010. Koulutustilaisuus 10.3.2010 Ulkoasiainministeriön viestintä- ja kehityskasvatustuki kansalaisjärjestöille v. 2010 Click to edit Master subtitle style Koulutustilaisuus 10.3.2010 Tuen tarkoitus tarkoitettu Suomessa tapahtuvaan viestintään

Lisätiedot

KOHTI YHTEISTÄ LAPSIKÄSITYSTÄ LAPSEN OIKEUKSIEN SOPIMUS LAPSIKÄSITYSTEN YHDISTÄJÄNÄ

KOHTI YHTEISTÄ LAPSIKÄSITYSTÄ LAPSEN OIKEUKSIEN SOPIMUS LAPSIKÄSITYSTEN YHDISTÄJÄNÄ Suvianna Hakalehto Lapsi- ja koulutusoikeuden apulaisprofessori KOHTI YHTEISTÄ LAPSIKÄSITYSTÄ LAPSEN OIKEUKSIEN SOPIMUS LAPSIKÄSITYSTEN YHDISTÄJÄNÄ LAPSEN OIKEUDELLISEN ASEMAN KEHITYS lapsi sosiaalisena

Lisätiedot

ERKKI HUJANEN MITEN MEDIA TOIMII? Popup Media/Technopolis Oulu 25.8.2015 Erkki Hujanen Kaleva

ERKKI HUJANEN MITEN MEDIA TOIMII? Popup Media/Technopolis Oulu 25.8.2015 Erkki Hujanen Kaleva MITEN MEDIA TOIMII? Popup Media/Technopolis Oulu 25.8.2015 Erkki Hujanen Kaleva KALEVA Suurin media-alan konserni Pohjois-Suomessa tarjoaa asiakkailleen tuoreita uutisia, kiinnostavia juttuja ja hyödyllisiä

Lisätiedot

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Eija Mämmelä, Oulun Ammattikorkeakoulu Fysioterapian tutkintovastaava, Potilassiirtojen ergonomiakorttikouluttaja Hyvät ergonomiset käytänteet vanhusten hoitotyön

Lisätiedot

OPETTAJA VERKOSSA: Mediakasvatus varhaiskasvatuksessa

OPETTAJA VERKOSSA: Mediakasvatus varhaiskasvatuksessa OPETTAJA VERKOSSA: Mediakasvatus varhaiskasvatuksessa 28.3.2017 Oskari Uotinen #opeverkossa OPETTAJA VERKOSSA: Mediakasvatus varhaiskasvatuksessa 28.3.2017 Oskari Uotinen #opeverkossa Tallenteet: Tinyurl.com/opeverkossa

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Oulun seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Oulun seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Oulun seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015

SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 Osavuosikatsaus II SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015 Hallinto- ja talouspalvelut PÄÄLINJAUS/ TOT. LINJAUS TOIMENPIDE SITOVA TAVOITE MITTARI/ MITTA- RIN TAVOITE

Lisätiedot

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013 ALUEELLINEN KOULUTUSKALENTERI (tilanne 24.6.2010) Teemapäivät on suunnattu toimiville hevosyrityksille; ravi-, ratsastus-, kasvatus-, siittola-, ym. yrittäjille. Aiheet soveltuvat hyvin myös toimintaa

Lisätiedot

CUMULUS Hotellit Kaupunki Hotelli Huoneluokka Normal Low High Normal Low High

CUMULUS Hotellit Kaupunki Hotelli Huoneluokka Normal Low High Normal Low High CUMULUS Hotellit Normal Helsinki Cumulus Kaisaniemi Standard 139 119 149 11.1.-31.5 1.-17.6. Superior 169 139 179 3.-31.12 Helsinki Cumulus Olympia Standard 109 109 119 11.1.-31.5 1.1.-10.1 1.-17.6. 18.6.-16.8

Lisätiedot

työtön nuori ei vaadi unelmatyötä tutkimustietoa tilastojen takaa

työtön nuori ei vaadi unelmatyötä tutkimustietoa tilastojen takaa työtön nuori ei vaadi unelmatyötä tutkimustietoa tilastojen takaa työttömien nuorten ääni Työttömien nuorten ääni -barometri* kurkistaa työttömyystilastojen taakse ja antaa työttömille nuorille äänen.

Lisätiedot

Hevosyrittäjäpäivät 13.-14.11. Potkua työterveyteen vuonna 2016

Hevosyrittäjäpäivät 13.-14.11. Potkua työterveyteen vuonna 2016 Hevosyrittäjäpäivät 13.-14.11 Potkua työterveyteen vuonna 2016 Työterveys pähkinänkuoressa Mehiläisen Työterveyden tavoitteena on ylläpitää ja edistää asiakasyritysten työntekijöiden toimintakykyä, työympäristön

Lisätiedot

AL KEMIAA. Olet saanut käsiisi laboratorio ja AL KEMIAA ON WINNOVAN PROSESSI JA KEMIANTEKNIIKAN OPISKELIJOIDEN LAHJOMATON ÄÄNITORVI

AL KEMIAA. Olet saanut käsiisi laboratorio ja AL KEMIAA ON WINNOVAN PROSESSI JA KEMIANTEKNIIKAN OPISKELIJOIDEN LAHJOMATON ÄÄNITORVI AL KEMIAA AL KEMIAA ON WINNOVAN PROSESSI JA KEMIANTEKNIIKAN OPISKELIJOIDEN LAHJOMATON ÄÄNITORVI Olet saanut käsiisi laboratorio ja prosessialan opiskelijoiden oman lehden, joka on järjestyksessään jo ensimmäinen

Lisätiedot

Nuoret ovat toivon sanansaattajia

Nuoret ovat toivon sanansaattajia Nuoret ovat toivon sanansaattajia Maria Kaisa Aula 23.3.2011 Minä selviydyn - foorumi aikuisille 1 YK:n lapsen oikeuksien sopimus (1991) Suojelu Protection Palvelut ja toimeentulo Riittävä osuus yhteisistä

Lisätiedot

KT 30.11.2015 Yleiskirjeen 15/2015 liite 2

KT 30.11.2015 Yleiskirjeen 15/2015 liite 2 Luottamusmieskoulutus Johdantokurssit 18.1. - 22.1. JHL-opisto, Helsinki Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan johdanto, 5 pv 30.5. - 3.6. JHL-opisto, Helsinki Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan johdanto, 5 pv

Lisätiedot

LAPE-työpaja 6.2.: Lapsiystävällinen kunta Suomen UNICEF, Johanna Laaja

LAPE-työpaja 6.2.: Lapsiystävällinen kunta Suomen UNICEF, Johanna Laaja LAPE-työpaja 6.2.: Lapsiystävällinen kunta Suomen UNICEF, Johanna Laaja Ajattele lapsia? LAPE-hankesuunnitelmassa kuvattu tavoite: Kunnat, maakunnat ja valtion viranomaiset ovat SAANEET VÄLINEET TIETOON

Lisätiedot

Oppilas tietää mihin uskontokuntaan hän ja hänen perheensä kuuluu. Oppilas tietää mihin uskontokuntaan hän, hänen perheensä ja lähisukunsa kuuluu.

Oppilas tietää mihin uskontokuntaan hän ja hänen perheensä kuuluu. Oppilas tietää mihin uskontokuntaan hän, hänen perheensä ja lähisukunsa kuuluu. T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa Oppilas tietää mihin uskontokuntaan hän ja hänen perheensä kuuluu.

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Huhtikuu 2017 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Pohjanmaan ELY-keskus Koko yritysliikevaihdon trendit Vuosi 2010=100 115,0 110,0 105,0 100,0 95,0 90,0 85,0 Q1

Lisätiedot

Lapsen osallisuus ja kuuleminen

Lapsen osallisuus ja kuuleminen Lapsen osallisuus ja kuuleminen Lapsilähtöisyys rikosseuraamusalalla -seminaari 20.11.2015 L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I I T T O A r m f e l t i n t i e 1, 0 0 1 5 0 H e l s i n k i P u h.

Lisätiedot

VOIKO KIRJASTON JA TIETOPALVELUN VAIKUTUS NÄKYÄ PAREMMIN ORGANISAATION ARJESSA?

VOIKO KIRJASTON JA TIETOPALVELUN VAIKUTUS NÄKYÄ PAREMMIN ORGANISAATION ARJESSA? VOIKO KIRJASTON JA TIETOPALVELUN VAIKUTUS NÄKYÄ PAREMMIN ORGANISAATION ARJESSA? YKN Viestinnänsuunnittelija, Kirjastot.fi Kuka? Viestinnänsuunnittelija Kirjastot.fi Kirjastojen välistä viestintää, kirjastoille

Lisätiedot

Tervetuloa liikuntatuutorointikoulutukseen! Helsinki

Tervetuloa liikuntatuutorointikoulutukseen! Helsinki Tervetuloa liikuntatuutorointikoulutukseen! Helsinki 26.11.2012 OHJELMA 10:00 Tervetuloa ja esittäytymiset 10:30 Missä mennään? Liikuntatuutoroinnin tila eri paikkakunnilla asiantuntija Hanna Laakso, Opiskelijoiden

Lisätiedot

Johdatus lapsivaikutusten arviointiin 30.11.2015

Johdatus lapsivaikutusten arviointiin 30.11.2015 Johdatus lapsivaikutusten arviointiin Akaa 24.11.2015 Lapsivaikutusten arviointi Virkamiesten ja päättäjien työkalu lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen sekä palveluiden

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Seinäjoen seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Seinäjoen seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Seinäjoen seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä

KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2016 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen

Lisätiedot

K u a pal a linen e ra r d a io o 25 2 5 vuot o t t a t imi m tu t s u j s oht h a t ja S te t f e a f n n Mö M ller

K u a pal a linen e ra r d a io o 25 2 5 vuot o t t a t imi m tu t s u j s oht h a t ja S te t f e a f n n Mö M ller Kaupallinen radio 25 vuotta toimitusjohtaja Stefan Möller 1 KILPAILU Montako kaupallista radioasemaa jotka aloittivat vuonna 1985 ovat edelleen toiminnassa? -omalla alkuperäisellä nimellä -ei katkoja toiminnassa

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsingin seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsingin seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Helsingin seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

1950 Kaarina Sillankorvantie 23a

1950 Kaarina Sillankorvantie 23a ANU TUOMI ANU VAISTO 1950 Kaarina Sillankorvantie 23a taidemaalari 21380 Aura www.anutuomi.fi 0449064950 Taidemaalariliiton jäsen Arte ry:n kunniajäsen Arten gallerioiden Joe s ja Titanik perustajajäsen

Lisätiedot

Osallisuussuunnitelma

Osallisuussuunnitelma Osallisuussuunnitelma Lastensuojelun järjestäminen ja kehittäminen Tukea suunnitelmatyöhön - työkokous Kolpeneen palvelukeskus Kerttu Vesterinen Osallisuus Osallisuus on kokemus mahdollisuudesta päättää

Lisätiedot

Talkshoppia ja workshowta

Talkshoppia ja workshowta Talkshoppia ja workshowta - projektin satoa Turusta ja muualta Se tarina muutti päiväni kirjasto kertoo ja kuuntelee Turun kaupunginkirjasto Ella Mustamo, Tarja Nikander, Leena Elenius 2 Keitä me olemme?

Lisätiedot

Kansalaiset: Ylen ja Suomen tietotoimiston uutisointi luotettavinta

Kansalaiset: Ylen ja Suomen tietotoimiston uutisointi luotettavinta JULKAISTAVISSA.. KLO. JÄLKEEN Kansalaiset: Ylen ja Suomen tietotoimiston uutisointi luotettavinta Median keskinäisessä mittelössä uutisoinnin luotettavuudessa kärkeen asettuvat Ylen TV uutiset ( % arvioi

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan linjaus

Vapaaehtoistoiminnan linjaus YHDESSÄ MUUTAMME MAAILMAA Vapaaehtoistoiminnan linjaus Suomen Punainen Risti 2008 Hyväksytty yleiskokouksessa Oulussa 7.-8.6.2008 SISÄLTÖ JOHDANTO...3 VAPAAEHTOISTOIMINNAN LINJAUKSEN TAUSTA JA TAVOITTEET

Lisätiedot

Yksissä tuumin nuorten asumista tukemaan. - Toimintamallien ja materiaalien esittelyä

Yksissä tuumin nuorten asumista tukemaan. - Toimintamallien ja materiaalien esittelyä Yksissä tuumin nuorten asumista tukemaan - Toimintamallien ja materiaalien esittelyä Materiaalille tilausta Asumisen asioiden käsittelyyn ei ole ollut välineitä, vaikka nuorten asumisen haasteet nousseet

Lisätiedot

TuKKK Turku. Kasv.tdk Rauma Lääk.tdk Mat-l.tdk Oik.tdk

TuKKK Turku. Kasv.tdk Rauma Lääk.tdk Mat-l.tdk Oik.tdk Turun yliiston iskelijoiden muissa yliistoissa suorittamat JOO-innot (laskutetut innot) Vuosina 1999-2005 innot on laskutettu intoviikkoina. Tilastossa tdk- tai yo-kohtaiset kokonaissummat on muutettu

Lisätiedot

TOIMILUVAT ANALOGISEN RADIOTOIMINNAN HARJOITTAMISEKSI Valtakunnallinen ja siihen rinnastettava toiminta

TOIMILUVAT ANALOGISEN RADIOTOIMINNAN HARJOITTAMISEKSI Valtakunnallinen ja siihen rinnastettava toiminta TOIMILUVAT ANALOGISEN RADIOTOIMINNAN HARJOITTAMISEKSI Valtakunnallinen ja siihen rinnastettava toiminta Kristillinen Media Oy Taajuuskokonaisuus 9 Metroradio Finland Oy Taajuuskokonaisuus 5 Metroradio

Lisätiedot