taito keski-pohjanmaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "taito keski-pohjanmaa"

Transkriptio

1 TAITO KESKI-POHJANMAA RY / KESKI-POHJANMAAN KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSYHDISTYS Kokkola, Kannus, Kalajoki, Sievi taito tarttuu tekemällä

2 TERVETULOA KÄSITYÖSYKSYYN! KANKURI, KOKKOLA tiistai klo KANNUKSEN KÄSITYÖKESKUS perjantai klo KALAJOEN KÄSITYÖKESKUS perjantai klo SIEVIN KÄSITYÖKESKUS torstai klo Syksyn taitokurssien ja -pajojen esittelyä, tarvikkeita, materiaaleja ja kahvitarjoilua sekä tietenkin matonkuteita, uusia värejä ja laatuja. Kaikenmaailman mattoja, kudottuja, neulottuja, virkattuja - rantua, raitaa, ruutua, nukkaa, kolmellakudottua, kuviolle poljettua, koukuttua, pitsistä, vankkaa tai reikäistä, aina kotiin sopivaa - kestävää, pestävää, kierrätettävää ja muistoissa säilyvää. Tänä talvena koko valtakunnassa tehdään mattoja. Mm. Keski-Pohjanmaan yhdistyksen kutomoissa on lukemattomia erilevyisiä valmiiksi rakennettuja kangaspuita, joissa voi kutoa vaikka kuinka komiat omaan kotiin sopivat matot. Tervetuloa tekemisen taloon! KÄSITYÖKOULULAISTEN RAITARYTMEJÄ 2011 ILOA JA HYÖTYÄ KÄSITYÖSTÄ Käsityö kiehtoo, koukuttaa ja vie mennessään. Tekemisestä nauttii, prosessi on kuin pitkä, hyvää tuottava matka itseensä. Samalla vaivalla saa aina huvin ja hyödyn. Tartu rohkeasti tekemiseen, taito tarttuu tekemällä! Käsityötä kannattaakin käyttää oman hyvänolon lähteenä, myös työhyvinvoinnin ja yhdessäviihtymisen keinona. Taiteen perusopetuksen käsityökoulua on pidetty Keski-Pohjanmaalla 20-vuotta.Yli 200 innokasta lasta, nuorta ja aikuista on tänäkin syksynä aloittanut opintonsa. Käsityö onkin erinomainen, pitkäjänteinen harrastus. Käsityökoulua juhlitaan LOISTAVAA- STRÅLANDE lasten kulttuuriviikolla Kokkolassa työnmerkeissä. Kankurissa järjestetään Lasten Taloa ja pajat ovat auki niin perusopetukselle, kuin kaikille kaupunkilaisille, lapsille vanhempineen. Tehdään yhdessä mm. käsityögraffitipaloja Mannerheininaukion koristukseksi! Käsityötä ja tekemisen ideoita työssään tarvitseville järjestetään ammatillista lisäkoulutusta yhdessä OK-opintokeskuksen kanssa Kokkolassa, Kannuksessa ja Sievissä. Syksyn ohjelmassa on lukemattomia erilaisia käsityötekniikoita ja materiaaleja. On kodinsisustamiseen, pukeutumiseen ja tekemisen taitojen syventämiseen. Yhdistyksen Taitokortti on edullinen tapa harrastaa, puolen vuoden kortti maksaa 50 euroa, se pitää sisällään kaikki kurssimaksut, kursseilla maksetaan ainoastaan materiaalit. Tervetuloa tekemisen taloon! Irene Välimäki toiminnanjohtaja

3 SISUSTUKSEEN RENTOA KÄSITYÖTÄ, VÄRIÄ JA MATERIAALINTUNTUA. TÄNÄ TALVENA KAIKISSA SUOMEN KÄSITYÖKESKUKSISSA NEULOTAAN KANKURISSA SUUNNITELTUJA SISUSTUSNEULEITA, TORKKUPEITTOJA, TYYNYJÄ JA VAIKKA MITÄ, UPEISTA SUOMALAISISTA PIRKKALANGOISTA, 100% VILLAA JA PALJON, PALJON IHANIA SÄVYJÄ!

4 KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSKESKUS KANKURI, KOKKOLA KANKURI Mannerheiminaukio 3, Kokkola puh , fax avoinna ma-ke, pe 9-17, ti 9-19, la ELÄKÖÖN MATTO! KÄSITYÖKAUDEN AVAUS KLO Syksyn taitokurssien ja -pajojen esittelyä, matonkudetempaus, materiaaleja, malleja. Kahvitarjoilu, tervetuloa! SISUSTUSPAJA Valmistetaan ihania sisustustuotteita. Pajassa tutustutaan myös Asuntomessuilta tutuksi tulleisiin paperiverhoihin, koreihin ja paperiryijyihin sekä aivan uusiin tuotteisiin, kuten neulottuun pyöreään Sohvi-tyynyyn ja Syreeni-sisustuspeittoon. Sisustuspajaan voi osallistua myös kesken kautta tai vain esimerkiksi itselle sopivaan teemaan. Pajamaksu 50,- kaikki osiot tai 16,-/kerta, lisäksi materiaalimaksu. Taitokortilla osallistut ilman pajamaksua. Paperilankaverhot ke 7. ja klo Asuntomessuilta tutut ilmavan kevyet paperiverhot ja jättipuikot Virkatut matot ja korit ke klo Isoäidinruudut, pyöreät matot, pitsi- ja palamatot, sisustuskorit Sisustustyynyt ke 5. ja klo Villaa, puuvillaa, pellavaa valmiille pohjalle kirjoen tai neuloen Kranssit ke klo Neulekranssi, Loiste, Neilikka, sisustuskransseja paperilangasta Sisustus- ja torkkupeitot ke ja klo Syreeni, Omena ja muut sävykkäät palapeitot sekä muhkeat jättineuleet ja ihanat materiaalit KUDONNAN PAJA Kankaankudontaa sisustajille klo Kudo kangaspuilla sisustukseen sopivia tekstiilejä. Kurssilla mahdollisuus opetella kankaanrakentamista. Kutoa saat valmiisiin loimiin omaan tahtiin myös muina iltoina, päiväsaikaan ja lauantaisin. Materiaalimaksu käytön mukaan. Ilmoittaudu KSO. Kutomo avoinna päivittäin klo 9-17 Valmiit loimet, hyvät mallit ja ohjaus. Peroonallisia sisustustekstiileja, uniikkeja asuja. Hehkuvanvärisiä huopia, sisustuksellisia torkkupeittoja, seinävaatteita, rustiikkisia pellavaliinoja ja monenlaisia mattoja. Varaa kudonta-aika, ohjaaja paikalla päivittäin klo 9-17, muina aikoina mahdollisuus omatoimiseen tekemiseen. ASUSTEPAJA Huivivärjäys klo 17-2 Puuvillaisia sävyhuiveja värjäämällä, kurssimaksu 12,-, materiaalit käytön mukaan Rulla ja Kierre huivit ja tuubit klo Möbius- ja muut suositut mielenkiintoiset tekniikat ja asustehuivit, km. 12,-, mat. käytön muk. Ryppyrannekkeet klo Merinovillasta, villalevystä hauskasti huovuttamalla, kurssim. 12,-, mat. käytön mukaan PAINOPAJA Printtejä pe, la klo 17-20, 9-15 Vanhoista valokuvista kankaalle. Tuo kaksi valokuvaa joko paperiversiona tai muistitikulla ennen kurssia, käsittelemme kuvat puolestasi. Kurssilla painamme sisustustauluja valokuvaprinteistä. Kurssimaksu 30,-, materiaalit käytön mukaan. Hohtoprintit la klo Pitsikuvioinen pellavakeskiliina foliopainotekniikalla. Kurssim. 20,-, mat. käytön mukaan. HUOPAPAJA Huopapitsi klo Sisustuksellinen pitsiseinävaate valmiille pohjalle huovuttaen. Kurssim. 24,- (16,-/krt) tai Taitokortti, materiaalimaksu Huopamatto klo Matto kuin koru, valmiille huopapohjalle huovuttaen. Km. 24,-(16,-/krt) tai Taitokortti, materiaalimaksu KIERRÄTYSPAJA - ROMUA, RISTALLIA, EKOKRÄFTIÄ Tehdään persoonallisia tuotteita kierrättäen. Aiheena metalli, lasi ja paperi, teema jatkuu kevätkaudella. Mainio aihe myös käsityön ammattilaisille ja omaan hyvinvointiin ja työssäjaksamiseen. Pajassa valmiina materiaalit ja mallineet. Pajamaksu 20,-, materiaalit erikseen. la la la klo klo klo 9-15 Sisustuksellisia isoja kulhoja, valaisimia kierrätyspaperista. Juhlakranssi, näyttävä kranssi kevytmetallista. Lasiroikuli, kierrätyslasista ja metallista tuulikelloja ja roikuleita ILMOITTAUDU KURSSILLE ETUKÄTEEN!

5 KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSKESKUS KANKURI, KOKKOLA KORUKURSSIT Käsityönä itse tehden persoonalliset korut. Korukurssit sopivat sekä aloittaville että pitempään harrastaneille. Kursseilla hyvä valikoima korukiviä, makeanveden-, hopea- ja metallihelmiä, korunosia ja työvälineitä. Korukursseja myös tilauksesta - kerää porukka, pyydä tarjous. Helmikoru to 15. ja klo Helmikorut, kaula- ja rannekoruja makeanvedenhelmistä eri tekniikoin. Koruja hopeasavesta pe, la 7. ja 8.10, pe klo 17-20, la klo 9-15 Riipuksia, korunosia, sormuksia Emalikorut to klo Riipuksia mielenkiintoisella emalitekniikalla Rintanappeja to klo Suunnittele, piirrä tai paina itse oma rintanappisi. Kurssilla malliaihioita. Ketjut ja kettingit to klo Kaula- ja rannekoruja rengasketjumenetelmillä Helmikorut ma klo Kaula- ja rannekoruja makeanvedenhelmistä eri tekniikoin Huopahelmet to klo Pitkät näyttävät huopahelmet merinovillasta ja -huopalevystä eri tekniikoita käyttäen. Helmikorut la klo 9-15 Kaula- ja rannekoruja makeanvedenhelmistä eri tekniikoin. JOULUSISUSTUS Tehdään joulua, joulukotiin tai lahjaksi ihania sisustustuotteita. Kurssimaksu 16,-/krt., 24,-/2 krt., materiaalit käytön mukaan. Taitokortilla osallistut ilman kurssimaksua. Neilikka-kranssi klo Näyttävä paperikranssi jouluvaloille. Roosa väri vain Taito-järjestön käytössä. Origamireliefit la 9-15 Sirkka Huttunen ohjastaa origamiosista koostuvan reliefin valmistuksessa. Origamikukkavalo klo Valkoinen, sisustuksellinen kukkapallo jouluvaloilla. Valopaja klo Loiste, Valoryijy, Haitula, Neulekranssi, Tuubi, Roseelamppu, Verkkovalo, Valokranssi ja muut valaisinideat. Jouluroikulit klo Sydämet, kuuset, tähdet metallilangasta, puuhelmistä Neilikka-kranssi klo Näyttävä paperikranssi jouluvaloille. Roosa väri vain Taito-järjestön käytössä. Monenlaiset himmelit klo Moderni punainen tai kitti paperihimmeli tai perinteisempi rytikaislahimmeli Valopaja la 9-15 Loiste, Valoryijy, Haitula, Neulekranssi, Tuubi, Roseelamppu, Verkkovalo, Valokranssi ja muut valoideat. KÄSITYÖN IDEAPAJAT KOKKOLA Ammatillista lisäkoulutusta ohjaustyöhön ma , , klo Taito Keski-Pohjanmaa järjestää Kokkolassa, Kannuksessa ja Sievissä syksyllä 2011 käsityön ammatillista lisäkoulutusta yhteistyössä OK-Opintokeskuksen kanssa. Kädentaitopajat on suunnattu kaikille käsityötä ammatissaan käyttäville opetuksen välineeksi, omaksi iloksi ja virkistykseksi. Ideapajojen aiheet on suunnattu työssään käsityötä käytäville oman työn tueksi. Ideapaja on sinua varten, kun työskentelet pienten tai kouluikäisten lasten, nuorten, vammaisten, mielenterveyskuntoutujien tai senioreiden kanssa ja tarvitset työssäsi ideoita lyhytkestoisiin kädentaitopajoihin. Pajassa saat valmiita malliaihioita, mutta pääset kehittämään ryhmässä myös omaa luovuuttasi. Ideapajaan kokoonnutaan kolmena eri iltapäivänä. Osallistumismaksu on 20 euroa kerta tai 50 euroa 3 kertaa sekä käytettävät materiaalit. Taitokortilla osallistut pajaan ilman osallistumismaksua ja maksat vain materiaalimaksun. Lisätietoa Kankuri KANKURIN KÄSITYÖILTA Tiistaisin klo Teemat vaihtuvat viikottain. Tekemisen ideoita, ohjeita, malleja, materiaaliesittelyjä, tarjouksia, Kankurin tekemispakettien aloituksia. Vapaa pääsy, tervetuloa! Isoäidinruutu-trikoomatot Räsytossut Paperiverhot Neulottu kranssi Tuubit ja kaulurit Rannekkeet ja säärystimet Heijastimet Pipot Sukat Käsityögraffiti Kirjokintaat Huivit Virkattu matto Kuusenpallot SYYSLOMAVIIKON PISTÄYTYMISPAJAT ma-pe 10-17, ti 10-19, la Pistäytymispajassa voi olla tunnin tai koko päivän. Pajat sopivat nuorille ja aikuisille, lapset voivat osallistua yhdessä vanhempien kanssa. Materiaalimaksu maanantai tiistai keskiviikko torstai perjantai lauantai klo paperiruusuja, maljakkoon, ruusukranssiin klo heijastimet, heijastavat korut eri tekniikoin klo virkatut pikkukorit, sisustuskoreja isolla koukulla virkaten klo rintanapit, nappikoneella omat rintanapit itse kuvioiden klo räsyvirkkaus, mummoruudut, pitsipalat, muut pikkumatot klo räsyvirkkaus, mummoruudut, pitsipalat, muut pikkumatot

6 KALAJOEN KÄSITYÖKESKUS KALAJOEN KÄSITYÖKESKUS Vanha Raahentie 1, Kalajoki puh/fax avoinna ma-to 9-17, pe 9-15 KÄSITYÖPÄIVÄ Uusia malleja, materiaaleja, tekemisen ideoita, tarjouksia, vapaa pääsy, tervetuloa! klo Matot, korit, tossut - KÄSITYÖKAUDEN AVAUS klo Asuntomessuilta tutut paperilankaverhot ja -kranssit klo Tuubipipot ja -huivit klo Jouluiset tekemispaketit - JOULUNAVAUS TAITOKURSSIT Loistekranssi ja Valoryijy ti ja klo Sisustustekstiilejä valotuikkeineen. Pyöreä Loistepaperikranssi ja Valoryijy. Materiaalit käytön mukaan. Ilmoittaudu Kalajoen kansalaisopistoon. Kierre ja Pyörre huivit ke klo Tyylikkäitä huiveja hauskalla tekniikalla neuloen. Kurssimaksu 12,- ja materiaalit käytön mukaan. Wanhanajan Joulukoristeet ti klo Lapsille ja vanhemmille yhteistä joulupuuhaa: Palloja, tonttuja ja origamisydämiä. Pajamaksu 20,-/perhe. KANNUKSEN KÄSITYÖKESKUS KANNUKSEN KÄSITYÖKESKUS Lopotinkatu 1, Kannus puh/fax kannus@taitokeskipohjanmaa.fi avoinna ma-to 9-17, pe 9-15 KÄSITYÖPÄIVÄ Uusia malleja, materiaaleja, tekemisen ideoita, tarjouksia, vapaa pääsy, tervetuloa! klo Matot, korit, tossut - KÄSITYÖKAUDEN AVAUS klo Asuntomessuilta tutut paperilankaverhot ja -kranssit klo Tuubipipot ja -huivit klo Jouluiset tekemispaketit - JOULUAVAUS SYYSLOMAVIIKON PAJAT ti klo Rintanappeja, piirrä itse rintanappisi tai kuvio kangasta. Pajamaksu 10,-. ke klo Paperiruusuja ja roseekukkia. Pajamaksu 10,-. to klo Räsyvirkkaus, pikkukorit, matot ja pussukat. Pajamaksu 10,-. SIEVIN KÄSITYÖKESKUS SIEVIN KÄSITYÖKESKUS Kantolantie 8, Sievi puh/fax sievi@taitokeskipohjanmaa.fi avoinna ma-to 9-17, pe 9-15 KÄSITYÖPÄIVÄ Uusia malleja, materiaaleja, tekemisen ideoita, tarjouksia, vapaa pääsy, tervetuloa! klo Matot, korit, tossut - KÄSITYÖKAUDEN AVAUS klo Asuntomessuilta tutut paperilankaverhot ja -kranssit klo Tuubipipot ja -huivit klo Torkkupeitot - JOULUNAVAUS SYYSLOMAVIIKONPAJA ke klo Paperiruusut ja kranssit, materiaalimaksu TAITOKURSSIT Tilkkutyökurssi pe, la ja pe , la Valmistetaan pikkupeite, liina tai vaikkapa kassikangas tilkkutyötekniikalla. Ilmoittaudu Ylivieskan kansalaisopistoon. Pussukoita huovuttamalla pe klo Huovuta värikäs villakangas ja tee nappikukkaro, penaali tai meikkipussi. Mat. käytön muk. Ilm. Ylivieskan k.opistoon. Lintuhäkki Ylivieska ma klo Kukille tai koristevaloille metallilangasta punoen. Materiaalit käytön mukaan. Ilmoittaudu Ylivieskan kansalaisopistoon. SYYSLOMAVIIKONPAJAT Aikuisille ja teini-ikäisille syyslomalaislle Kranssipaja ti klo Kransseja paperilangasta jouluvaloilla, Neulekranssi ja Neilikkakranssi. Materiaalimaksu. Valopaja ke klo Verkkovalo, valokranssi, pallovalaisin. Materiaalimaksu. Pitsipallo ja Pallovalo to klo Valaisimia paperilangasta ja pitsikankaasta. Materiaalimaksu. SYYSLOMAVIIKON LASTENPAJAT tiistai klo Pikkukorit trikoosta isolla koukuilla virkaten. Pajamaksu 10,- keskiviikko klo Lyhtyjä metallipurkeista ja rautalangasta. Pajamaksu 10,-. torstai klo Huopahelmet. Pajamaksu 10,-. KORUKURSSIT Koruja makeanvedenhelmistä Kalajoki la klo Pahkala la klo Kaula- ja rannekoruja aidoista helmistä koruvaijeriin. Materiaalit käytön mukaan. Ilm. Kalajoen kansalaisopistoon. Hopeasavi Kalajoki pe, la pe , la Pahkala pe, la pe , la Valmistetaan sormus tai riipus hopeasavesta sekä pieniä korunosia ketjuihin. Mat. käytön mukaan. Ilm. kansalaisopistoon. TAITOKURSSIT Lintuhäkki jouluvaloille ke klo Sisustukseen kukille tai jouluvaloille metallilangasta punoen. Materiaalit käytön mukaan. Ilmoittaudu Kannuksen kansalaisopistoon. Valoryijy- ja Valokranssit ma 3. ja klo Valoryijy- paperiryijy ja pyöreä Loiste- paperikranssi tai neulekranssi valotuikkeineen. Materiaalit käytön mukaan. Ilmoittaudu Kannuksen kansalaisopistoon. Kierre- ja Pyörrehuivit ke klo Tyylikkäitä huiveja hauskalla tekniikalla neuloen. Kurssimaksu 12,- ja materiaalit käytön mukaan. Verkkovalaisin ke klo Valkoinen pöytävalaisin pellava-paperimassasta. Materiaalit käytön mukaan. Ilmoittaudu Kannuksen kansalaisopistoon. Koruja makeanvedenhelmistä ke klo Kaula- ja rannekoruja aidoista helmistä koruvaijeriin. Materiaalit käytön mukaan. Ilmoittaudu Kannuksen kansalaisopistoon. Valopaja ke klo Verkkovalo, valokranssi, pallovalaisin. Kurssimaksu 16,- ja materiaalit käytön mukaan. Pompula villahelmet ti klo Pitkät Huopahelmet merinovillasta- ja levystä eri tekniikoita käyttäen. Kurssimaksu 12,- ja materiaalit käytön mukaan. Juhlakranssi pe klo Näyttävä kranssi kevytmetallista. Kurssimaksu 12,- ja materiaalit käytön mukaan. Wanhanajan Joulukoristeet Alavieska ma klo Sievi ti klo Lankatontut, räsypallot, sydänkoristeet, kuusenkarkit, kynttilänpidikkeet. Kurssi sopii vanhemmille ja kouluikäisille lapsille. Mat. 20,-/perhe. Ilm.Ylivieskan kansalaisopistoon. Huopapitsi to klo Sisustuksellinen pitsiseinävaate valmiille pohjalle huovuttaen VALAISINKURSSIT Origamivalaisin Alavieska ma klo Sievi ti klo Sisustuksellinen kukkapallo jouluvaloilla. Materiaalit käytön mukaan. Ilmoittaudu Ylivieskan kansalaisopistoon. Verkkovalaisin Ylivieska la klo Alavieska la klo Materiaalit käytön mukaan. Ilm. Ylivieskan kansalaisopistoon. Valaisimia paperilangasta Alavieska ma klo Ylivieska ti klo Sievi ti klo Paperilangasta neulomalla, virkkaamalla ja solmimalla. Mat. käytön muk. Ilm. Ylivieskan kansalaisopistoon. SISUSTUSPAJA Valmistetaan ihania sisustustuotteita. Pajamaksu 40,- tai 12,-/kerta, lisäksi materiaalimaksu. Taitokortilla osallistut ilman pajamaksua. Neilikka-kranssi ke klo valkoinen tai roosa paperikranssi jouluvaloille. Kukkavalo ke klo Origamikukkapallo, sisustuksellinen valaisin jouluvaloilla. Neulekranssi ke klo Kranssi paperilangasta neuloen jouluvaloille. Valopaja ke klo Verkkovalo, Valokranssi, Pallovalo MATKA SEINÄJOEN KÄSITYÖMESSUILLE la Kalajoki, Käsityökeskus (Jokisuun koulu) 7.25 Alavieska, Alavieskantien ja Kalajoentien risteys 7.40 Sievintien ABC 8.00 Sievi, Käsityökeskus (Kantolantie 8) - Kauhavan Kangas-Aitta n. klo Käsityömessut klo Kotimatkalla kahvipysähdys Kaustisella Matkan hinta 40,- sisältää kyydit ja pääsyliput Ilmoittautumiset: Kalajoki , Sievi SISUSTUSPAJA Valmistetaan ihania sisustustuotteita. Pajamaksu 50,- tai 12,-/kerta, lisäksi materiaalimaksu. Taitokortilla osallistut ilman pajamaksua. Paperilankaverhot ma klo Asuntomessuilta tutut paperiverhot ja jättipuikot Neilikka-kranssi ma klo Neilikka-kranssi ja muut paperikranssi jouluvaloille Huopapitsi ma klo Huopapitsi, sisustuksellinen pitsiseinävaate valmiille pohjalle huovuttaen. Juhlakranssi ma klo Näyttävä kranssi kevytmetallista Kukkavalo ma klo Origamikukkapallo, sisustuksellinen valaisin jouluvaloilla. KÄSITYÖN IDEAPAJAT KANNUS perjantai 23.9., 30.9., ja klo Ammatillista lisäkoulutusta ohjaustyöhön. Yhteistyössä OK-Opintokeskuksen kanssa. Lisätietoa, ilmoittautumiset KORUKURSSIT Koruja makeanvedenhelmistä Alavieska ma klo Ylivieska ti klo Kaula- ja rannekoruja aidoista helmistä koruvaijeriin. Materiaalit käytön mukaan. Ilm. Ylivieskan kansalaisopistoon. Koruja hopeasavesta pe, la pe 17-20, la 9-15 Valmistetaan riipus hopeasavesta. Riipus voidaan kuvioida pursotettavalla hopeasavella. Kurssi sopii kaikille kiinnostuneille. Kurssim. 30,- ja materiaalit käytön mukaan. SISUSTUSPAJA to klo Valmistetaan ihania sisustustuotteita. Pajamaksu 30,- tai 12,-/kerta, lisäksi materiaalimaksu. Taitokortilla osallistut ilman pajamaksua. Kirjotut ja neulotut sisutustyynyt to klo Sohvi-pyöreätyyny, Iiris-kirjoneuletyyny, Iloksi- ja Muistijälkiä -tyynymallistot Neilikka-kranssi to klo Paperikranssi jouluvaloilla Painetut sisustustyynyt to klo Kankaanpainoa valmiiden laattojen ja kaavioiden avulla KÄSITYÖN IDEAPAJAT SIEVI maanantai , , klo Ammatillista lisäkoulutusta ohjaustyöhön. Yhteistyössä OK-Opintokeskuksen kanssa. Lisätietoa, ilmoittautumiset ILMOITTAUDU KURSSILLE ETUKÄTEEN!

7 20 VUOTTA KÄSITYÖKOULUA Kokkolan käsityökoulu täyttää tänä syksynä 20 vuotta. Päivi Tyhtilä, käsityökoulun vastaava opettaja, on kehittänyt pitäjänteisesti käsityökoulutoimintaa Kokkolassa ja koko maakunnan alueella koko käsityökoulun olemassa olon ajan. Tällä hetkellä on Kokkolan lisäksi käsityökoulut Kalajoella, Kannuksessa ja Sievissä. Käsityökoulu alkoi pienimuotoisesti Tehtaankadulla muun toiminnan keskellä. Toimiminen muutaman vuoden Chydeniuksen nuorisotalolla mahdollisti uusien ryhmien aloittamisen. Näiden vuosien aikana syntyi luontevaa kanssakäymistä nuorisotoimen kanssa. Käsityökoulutoiminta otti harppauksen eteenpäin, kun Kankuri muutti 1990-luvun loppupuolella Anttilan taloon. Työvälineitä ja materiaaleja ei enää tarvinnut kuljettaa mukana ja teoriakin sujui paremmin, kun samassa tilassa ei ollut enää bändiharjoituksia. Aikuisten käsityökoulun aloittaminen mahdollistui seuraavien uusien tilojen myötä. Hyvät, toimivat tilat vaikuttavat oleellisesti oppilasviihtyvyyteen ja täällä Mannerheiminaukiolla Kankurin tiloissa puitteet ovat entisestään paremmat, kertoo Päivi Tyhtilä käsityökoulun vaiheista. Kokkolan käsityökoulun toiminnan lisäksi Päivi Tyhtilän vastuualueeseen on kuulunut vastuu maakunnassa toimivista käsityökouluista. Alkuaikoina se tarkoitti viikoittaista junamatkaa Kannukseen opettamaan käsityökouluryhmää. Tänä päivänä vastaavan työ on enemmänkin vuositeemojen, käsityökoulutehtävien ja hallintoasioiden pohjustamista sekä yhdistyksen käsityökoulutiimin vetämistä. Alusta alkaen tavoitteemme on ollut innostaa lapsia käsityön aktiiviseen harrastamiseen ja mahdollistaa harrastuksen jatkuminen lapsesta nuoreksi ja edelleen aikuisena. Siinä olemme kyllä onnistuneetkin. Mistä löydät kaikki ideat, joita käsityökoulussa toteutetaan? Aika usein sitä kysytään, sanoo Päivi. Suunnittelu ja ideoiminen vaatii paljon työtä. Toki kokemus auttaa jonkin verran. On oltava tekevä, utelias, tutkiva ja liikuttava tuntosarvet pystyssä. Opetussuunnitelma ja opetusohjelma, jota tehdään tiimityönä auttaa suunnittelussa. Vuositeema antaa selkärankaa kokonaisuuden hahmottamiseen. Työ käsityökoulussa on hyvin vuorovaikutteista. Opettaja on innostava vierellä kulkija. Opettajalla on aikamoinen suunnittelutyö takanaan siinä vaiheessa, kun hän alkaa esitellä oppilaille ideoita, opettaa tekniikoita tai tutustuttaa heitä materiaaleihin. Parhaat oivallukset syntyvät oppilaiden työskennellessä yksin keskittyneesti ja myös ryhmätilanteissa. Se on sitä käsityön vetovoimaa, opimme toisiltamme ja nautimme toistemme onnistumisesta. Toisen oivallus antaa potkua myös omalle työlle. Työ käsityökulussa on antoisaa, parasta siinä ovat oppilaat, sanoo Päivi Pitkäänkin alalla toimiva tarvitsee jatkokoulutusta ja myös yhteisten tapahtumien järjestäminen tuo uusia asioita arkityöhön. Yhdistys järjestää sisäisiä koulutuspäiviä ja Taito-järjestö kerää käsityökoulujen opettajia vuositapaamisiin. Ohjelmassa on aina asiaa, keskustelua ja uusien taitojen opiskelua. Kollegoiden tapaaminen on hyvää vaihtelua. Käsityökoulu osallistuu myös erilaisiin tapahtumiin. Pari vuotta sitten järjestettiin Taito yhdistyksissä ympäri Suomea Valo Virtaa -tapahtumia ja Keski- Pohjanmaalla Kokkolassa, Kalajoella, Kannuksessa ja Sievissä järjestimme valokulkueen järven tai joen rantaan ja laskimme lyhtyjä veteen. Saimme paljon julkisuutta käsityökouluasialle. Oppilaat antavat palautetta Pienemmät oppilaat antavat spontaanisti palautetta. Kerrotaan heti, jos tekeminen kiinnostaa tai on onnistuttu hyvin. Oppilaat eivät aina sano ääneen, jos joku asia ei kiinnosta, sen huomaa muista merkeistä. Joskus kyse on uuden asian oppimisen haasteesta ja joskus epämieluisasta materiaalista. Joskus keskittymistä vaativat tehtävät ovat hankalia, joskus joku tekniikka ei kiinnosta. Tässä työssä on voinut katsoa näköalapaikalta entisiä ja nykyisiä oppilaita. Käsityö ja sen tekeminen kiinnostaa. Paras palkinto on, kun samat oppilaat tulevat kouluun vuodesta toiseen. Entisiä oppilaita on ollut Kankurissa työharjoittelussa ja muutama on jatkanut alan koulutukseen. Miten juhlistetaan käsityökoulun juhlavuotta? Työnmerkeissä kuinkas muuten! Kutsumme kaikkia meille kylään, Kankuri muuttuu Lasten Taloksi marraskuun ensimmäisellä viikolla, jolloin vietetään lasten kulttuuriviikkoa Kokkolassa. Teemme myös hienoa kierrätyskranssia, Juhlakranssia, kaikissa keskuksissamme. MIKÄ PARASTA KÄSSÄKOULUSSA? Kysymykseen vastasivat kolmattavuotta käsityökoulussa opiskelevat Julius, Jaakko ja Jukka yhdestä suusta, että puukässä ja yleensäkin, että saa tehdä vähän kaikkea. Henni Mustosen mielestä kaikki tekeminen on tosi kivaa. Äiti Minna Mustonen on myös käsityökoululainen, kolmatta vuotta aikulainen. Minna sanoo, että erilaisten tekniikoiden oppiminen ja uusien materiaalien käsitteleminen ja tietenkin tekeminen on hienoa ja niinniinniin nautittavaa. KÄSITYÖKOULUSSA REPPU TÄYTTYY KUTOMALLA, PUNOMALLA, VALAMALLA, VUOLEMALLA, VÄRJÄÄMÄLLÄ Keski-Pohjanmaan TAITO-käsityökoulut ovat aloittaneet juhlavuoden työn merkeissä. Käsityökoulu on kasvanut 20 vuodessa alun kokeilevasta toiminnasta toimivaksi taiteen perusopetuksen yksiköksi. Lasten- ja nuorten käsityökoulut käynnistyivät Kokkolassa ja Kalajoella vuonna 1991 ja muutama vuosi myöhemmin myös Kannuksessa ja Sievissä. Aikuisten käsityökoulu aloitti toimintansa Kokkolassa vuonna Käsityökouluopetus perustuu lakiin ja asetuksiin taiteen perusopetuksesta sekä voimassa oleviin opetussuunnitelman perusteisiin. Opetus on taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän mukaista. Kokkolassa lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus opiskella laajan oppimäärän mukaisesti. Juhlalukuvuoden aloitti elokuussa innokkaasti reilut 200 oppilasta, 21 eri ryhmässä. Opiskelijoista on viitisenkymmentä aikuisia. Oppilaiden ikähaitari on 7-vuotiaista aikuisiin. Opetus pohjaa teematyöskentelyyn, joka tuo opiskeluun tutkivan otteen ja kasvattaa opiskelijaa pitkäjänteisyyteen. Opetus on tavoitteellista ja vuosittain etenevää. Lasten ja nuorten ryhmät kokoontuvat kerran viikossa. Aikuisten ryhmät kokoontuvat lähiopetukseen joka toinen viikko. Käsityökoulussa tekemisen prosessi on monivaiheinen. Työn suunnittelusta edetään mutkikas, yllätyksellinen polku valmiiseen lopputulokseen. Jokainen työprosessi on pieni seikkailu, jolle lähdetään innokkaasti reppu tyhjänä. Matkan varrella reppu vähitellen täyttyy tiedosta, taidosta, kokemuksista ja elämyksistä. Perustaitojen oppimisen jälkeen oman ilmaisun kehittäminen saa yhä vahvemman roolin. Iloisen tekemisen kautta kasvavat taito, materiaalituntemus, muototaju ja varmuus omaan oppimiseen ja tekemiseen. Parhaimmillaan oppilas on silloin, kun hän voi olla vapaasti luova. LOISTAVAA-STRÅLANDE KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIVIIKKO LASTEN TALO KANKURI TEHDÄÄN YHDESSÄ PAJAT JOKA PÄIVÄ AVOIMET KAIKILLE KAUPUNKILAISILLE Pajassa tehdään erilaisista kierrätysmateriaaleista Palagraffitia Mannerheiminaukiolle. Aamupäiväpajat 1-3. luokkalaisille, klo 8-12, aiheena räsyä ja rautalankaa. Perhepajat klo hauskaa tekemistä lapsille ja vanhemmille (pajamaksu 10,-, käsityökoululaiset vanhempineen ilman pajamaksua) Juhlakranssipaja klo Tervetuloa!

8 KÄSITYÖTÄ KESKELLÄ KAUPUNKIA KANKURI KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSKESKUS MANNERHEIMINAUKIO 3, KOKKOLA PUH , FAX TAITOKURSSEJA SISUSTUS- JA TEKEMISPAJOJA KUTOMO KÄSITYÖKOULU KAHVILA IHANIA MATERIAALEJA TULIAIS- JA SISUSTUSTUOTEMYYMÄLÄ SYYSKAUDEN NÄYTTELYSSÄ ITSETEKEMISEN IDEOITA ELÄKÖÖN MATTO! PAPERILANKATEKSTIILEJÄ SISUSTUKSESSA MAAILMAN KÄSITYÖTÄ TIKAU, KOTOA KOTIIN BY KANNUSTALO TEKEMISEN ILOA 2011 SISUSTUSNEULEMALLISTO KYMMENEN PIENTÄ VESSANMATTOA KANKURIN JOULU KANKURIN JOULUMYYJÄISET LAUANTAINA KLO 9-18 KÄSITYÖLÄISTEN JA SUUNNITTELIJOIDEN TUOTTEIDEN MYYNTIÄ, KÄSITYÖTÄ, DESIGNIA, TAIDETTA, UNIIKKIA JA SARJAA, LEIVONNAISIA, TEKEMISEN PAJOJA. VALMIIT MYYNTIPÖYDÄT, VARAA PAIKKA 10,-, MUISTA MYÖS KANKURIN MYYNTIPALVELU, TUOTTEET VOI TUODA PAIKANPÄÄLLE PERJANTAINA KLO TAI LAUANTAINA KLO 7.30 ALKAEN. LISÄTIETOA KANKURI MAAILMAN KÄSITYÖTÄ SUOMALAISTA DESIGNIA JA OSAAMISTA HYVÄÄ TEKEVÄÄ KAUPPAA TIKAU JA KOTOA KOTIIN BY KANNUSTALO NÄYTTELY KANKURISSA NÄYTTELYN AVAJAISET KESKIVIIKKONA KLO TIKAUN PERUSTAJA TAINA SNELLMAN JA KANNUSTALON TOIMITUSJOHTAJA MIKA UUSIMÄKI ESITTELEVÄT NÄYTTELYN TERVETULOA! BY KANNUSTALO TAITO KESKI-POHJANMAA RY MANNERHEIMINAUKIO 3, KOKKOLA PUH , FAX ,

T A I T O K U R S S I T J A - P A J A T K Ä S I T Y Ö K E S K U K S I S S A S Y K S Y L L Ä 2 0 1 3

T A I T O K U R S S I T J A - P A J A T K Ä S I T Y Ö K E S K U K S I S S A S Y K S Y L L Ä 2 0 1 3 T A I T O K U R S S I T J A - P A J A T K Ä S I T Y Ö K E S K U K S I S S A S Y K S Y L L Ä 2 0 1 3 H A K U N I L A N K Ä S I T Y Ö K E S K U S Hohtoruusu ja valoryijy 5.9. klo 18-19.30 ja 5.10. klo 11-12.30,

Lisätiedot

TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT syksy 2015

TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT syksy 2015 TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT syksy 2015 Näin toimimme kursseillamme: Kurssimaksu ei sisällä tarvikekuluja, mikäli ei toisin mainita. Alle 7 kurssilaista / kurssi; kurssia ei voida toteuttaa. Ilmoittautuminen

Lisätiedot

TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT kevät 2016

TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT kevät 2016 TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT kevät 2016 Näin toimimme kursseillamme: Kurssimaksu ei sisällä tarvikekuluja, mikäli ei toisin mainita. Alle 7 kurssilaista/kurssi; kurssia ei voida toteuttaa. Ilmoittautuminen

Lisätiedot

TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018

TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018 TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018 20.1. Esittelemme käsityökeskuksissa mallitöitä kevään Taitokurssien ja -pajojen sekä KUTOMO:n tarjonnasta. Valmistamme kirjottuja nappeja koruiksi. Materiaalimaksu 5. Kirjonta

Lisätiedot

TAITOKURSSIT ja -PAJAT, syksyllä 2017

TAITOKURSSIT ja -PAJAT, syksyllä 2017 TAITOKURSSIT ja -PAJAT, syksyllä 2017 TAITOKURSSIT, kurssimaksun lisäksi veloitamme materiaalit käytön mukaan. klo 15-19, startit klo 15 ja 17, Taito-kortilla tai 14 + materiaalit ellei toisin mainita.

Lisätiedot

TAPAHTUMAT UUDELLAMAALLA

TAPAHTUMAT UUDELLAMAALLA UUSI TAITO ETELÄ-SUOMI TARJOAA ILOA JA ELÄMYKSIÄ Taito Etelä-Suomi ja Taito Uusimaa yhdistävät taitonsa ja toimintansa 1.1.2019 alkaen. Yhdessä suunnitelluissa tapahtumissa on tekemisen iloa ja tunnelmaa.

Lisätiedot

TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT kevät 2017

TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT kevät 2017 TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT kevät 2017 Näin toimimme kursseillamme: Kurssimaksu ei sisällä tarvikekuluja, mikäli ei toisin mainita. Alle 7 kurssilaista/kurssi; kurssia ei voida toteuttaa. Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Syksy 2010 UUTUUSTUOTTEET. www.taitouusimaa.fi. Upeaa Uudeltamaalta!

Syksy 2010 UUTUUSTUOTTEET. www.taitouusimaa.fi. Upeaa Uudeltamaalta! UUTUUSTUOTTEET Upeaa Uudeltamaalta! Uusi, SINUN TÄHTESI -syysmallistomme odottaa jo Sinua. Sen herkulliset kudonnaiset ja kurssit tarjoavat tekemistä moneen makuun ja luovat hyvää oloa ja onnistumisen

Lisätiedot

TAITOTAPAHTUMAT, syksyllä 2018

TAITOTAPAHTUMAT, syksyllä 2018 TAITOTAPAHTUMAT, syksyllä 2018 KÄSITYÖLAUANTAI Esittelemme taitokeskuksissa mallitöitä syksyn Taitokurssien ja -pajojen sekä KUTOMOn tarjonnasta. Valmistamme aina tarpeellisia heijastavia tuotteita, materiaalimaksu.

Lisätiedot

TARJONTA UUDELLAMAALLA

TARJONTA UUDELLAMAALLA UUSI TAITO ETELÄ-SUOMI TARJOAA ILOA JA ELÄMYKSIÄ Taito Etelä-Suomi ja Taito Uusimaa yhdistävät taitonsa ja toimintansa 1.1.2019 alkaen. Yhdessä suunnitelluilla kursseilla ja pajoissa on tekemisen iloa

Lisätiedot

TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT syksy 2016

TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT syksy 2016 TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT syksy 2016 Näin toimimme kursseillamme: Kurssimaksu ei sisällä tarvikekuluja, mikäli ei toisin mainita. Alle 7 kurssilaista/kurssi; kurssia ei voida toteuttaa. Ilmoittautuminen

Lisätiedot

TAITOKURSSIT ja -PAJAT keväällä 2018

TAITOKURSSIT ja -PAJAT keväällä 2018 TAITOKURSSIT ja -PAJAT keväällä 2018 TAITOKURSSIT, kurssimaksun lisäksi veloitamme materiaalit käytön mukaan. Muista ilmoittautua mukaan niin varmistat oman paikkasi ja kurssin toteutumisen. Ilmoittaudu

Lisätiedot

LAITILAN KÄSITYÖKESKUS Sairaalantie 6, Laitila puh

LAITILAN KÄSITYÖKESKUS Sairaalantie 6, Laitila puh Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry Vanha Suurtori 3 20500 Turku toimisto@taitovarsinaissuomi.fi toimisto puh. 040 849 9641 www.taitovarsinaissuomi.fi Tykkää meistä Facebookissa! Käsityökeskuksissa

Lisätiedot

Laitilan käsityökeskus Sairaalantie 6, 23800 Laitila puh. 040 849 9643, laitila@taitovarsinaissuomi.fi

Laitilan käsityökeskus Sairaalantie 6, 23800 Laitila puh. 040 849 9643, laitila@taitovarsinaissuomi.fi Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry Uudenmaankatu 1, 20500 Turku p. 040 849 9641 www.taitovarsinaissuomi.fi Tykkää meistä Facebookissa! Sitovat ilmoittautumiset suoraan kurssin järjestävään käsityökeskukseen

Lisätiedot

UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT

UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT Upeaa Uudeltamaalta Olemme luoneet Sinua varten taas uuden, herkullisen ja moni-ilmeisen kevätmalliston. Sen tuotteet tarjoavat tekemistä tä moneen makuun. Tule viihtymään kanssamme

Lisätiedot

KOKO YHDISTYKSEN KEVÄÄN 2018 KURSSIT, TAPAHTUMAT JA NÄYTTELYT

KOKO YHDISTYKSEN KEVÄÄN 2018 KURSSIT, TAPAHTUMAT JA NÄYTTELYT Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry Vanha Suurtori 3 20500 Turku toimisto@taitovarsinaissuomi.fi toimisto puh. 040 849 9641 www.taitovarsinaissuomi.fi Tykkää meistä Facebookissa! Käsityökeskuksissa

Lisätiedot

OSALLISTU VALTAKUNNALLINEN GREEN CRAFT -NEULEKERÄYSKAMPANJAAN 1.-14.2.2016

OSALLISTU VALTAKUNNALLINEN GREEN CRAFT -NEULEKERÄYSKAMPANJAAN 1.-14.2.2016 1 Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry Uudenmaankatu 1, 20500 Turku p. 040 849 9641 www.taitovarsinaissuomi.fi Tykkää meistä Facebookissa! Sitovat ilmoittautumiset suoraan kurssin järjestävään

Lisätiedot

TAITOKURSSIT ja -PAJAT syksyllä 2018

TAITOKURSSIT ja -PAJAT syksyllä 2018 TAITOKURSSIT ja -PAJAT syksyllä 2018 TAITOKURSSIT, kurssimaksun lisäksi veloitamme materiaalit käytön mukaan. Muista ilmoittautua mukaan niin varmistat oman paikkasi ja kurssin toteutumisen. Ilmoittaudu

Lisätiedot

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi T a TI e P n o e er us u S ep t TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi Hän ei tiennyt ettei sitä pysty kukaan tekemään. Niinpä hän meni ja teki sen. Hei koululaisen kotiväki!

Lisätiedot

Joulun parhaat liikelahjat! Syksy 2015

Joulun parhaat liikelahjat! Syksy 2015 Joulun parhaat liikelahjat! Syksy 2015 1 Monta hyvää syytä valita Aarikka-lahja Tervetuloa tekemään onnistuneita lahjavalintoja! Liikelahjan avulla viestitään yrityksen arvoista. Aarikka tuotteilla osoitatte

Lisätiedot

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE Hiiden Opisto 2006 Perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta 633/1998, 5 sekä sitä täydentävään asetukseen 813/1998,

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t)

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t) TAITEEN PERUSOPETUS 42 Taiteen perusopetus alkaa kansalaisopistossa viikolla 36. Katso ilmoittautumisohjeet oppaan takakannesta. Taiteen perusopetuksessa opiskelevilla sisaruksilla on oikeus sisaralennukseen.

Lisätiedot

KOKO YHDISTYKSEN SYKSYN 2018 KURSSIT, TAPAHTUMAT JA NÄYTTELYT

KOKO YHDISTYKSEN SYKSYN 2018 KURSSIT, TAPAHTUMAT JA NÄYTTELYT Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry Vanha Suurtori 3 20500 Turku toimisto@taitovarsinaissuomi.fi toimisto puh. 040 849 9641 www.taitovarsinaissuomi.fi Tykkää meistä Facebookissa! Instagram @taitovarsinaissuomi

Lisätiedot

LIIKELAHJAT Kevät 2015

LIIKELAHJAT Kevät 2015 LIIKELAHJAT Kevät 2015 1 Monta hyvää syytä valita Aarikka-lahja Tervetuloa tekemään onnistuneita lahjavalintoja! Ota yhteyttä ja pyydä tarjous! Sirpa Grev sirpa.grev@aarikka.com p. 040 544 4212 Paula Heinikangas

Lisätiedot

Verkkopitsi SUURI KURSSINUMERO. Syksyn 2012 kurssitarjonta laajempi kuin koskaan

Verkkopitsi SUURI KURSSINUMERO. Syksyn 2012 kurssitarjonta laajempi kuin koskaan Verkkopitsi 3/2012 Taito Kymenlaakso -lehtinen SUURI KURSSINUMERO Syksyn 2012 kurssitarjonta laajempi kuin koskaan koruja tallukoita huiveja kransseja kierrätystä paperipitsiä origamia kirjontaa Hyvää

Lisätiedot

KAUPUNKITIEDOTE 11/2015

KAUPUNKITIEDOTE 11/2015 KAUPUNKITIEDOTE 11/2015 Itsenäisyyspäivän su 6.12. juhlatilaisuudet klo 10.00 klo 11.00- Messu kirkossa Kunnianosoitus ja seppeleenlasku sankarihaudalla Juhlakahvit seurakuntatalolla klo 12.00 Itsenäisyyspäivän

Lisätiedot

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi. Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus KEVÄT 2018 Jyväskylän Kansalaisopisto Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus Monikulttuurikeskus Gloria Huhtasuon asukasyhdistys Jyvälän Setlementti ry SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ

Lisätiedot

Kuvallinen viikkotiedote. Mitä se tarkoittaa?

Kuvallinen viikkotiedote. Mitä se tarkoittaa? Kuvallinen viikkotiedote Mitä se tarkoittaa? Taustaa Työskentelen Ammattiopisto Luovin Liperin yksikössä. Olen tehnyt työtä erityisopettajana ja kotitalousopettajana kehitysvammaisten nuorten ja aikuisten

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus 1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Musiikkiopistossa

Lisätiedot

6 7- VUOTIAAT, VIRE (2008-2007 SYNT.)

6 7- VUOTIAAT, VIRE (2008-2007 SYNT.) Varhaisiän käsityön opinnoissa saadaan omakohtaisia kokemuksia käsillä työskentelystä ja käsityön erilaisista materiaaleista heti ensimmäisestä vuodesta alkaen. Alkuopetuksessa oppilas tutustuu erilaisiin

Lisätiedot

SYKSY 2013. Kansalaistoiminnan keskus Puisto. Yhteystiedot:

SYKSY 2013. Kansalaistoiminnan keskus Puisto. Yhteystiedot: Yhteystiedot: Koordinaattori Suvi Nousiainen p. 050 323 7588 suvi.nousiainen@ muotiala.fi Koordinaattori Risto Lahtinen p. 050 380 3456 risto.lahtinen@muotiala.fi Koordinaattori Kati Hankkila p. 050 358

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Aleksanterin koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6.

ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6. ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6. Artun kesässä sukelletaan animaation maailmaan kun Hyvinkäällä käynnistyy kesäkuussa 2012 uusi lasten ja nuorten festivaali Artun kesä. Villa Artun

Lisätiedot

KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS

KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS (Loppi n.70km Helsingistä) TO-SU 26.6.-29.6.2014 LAADUKKAASTA OHJELMASTA LÖYDÄT eli muutama hyvä syy

Lisätiedot

Antaudu. Osa työpajoistamme sopii pidettäväksi myös teidän omissa tiloissanne.

Antaudu. Osa työpajoistamme sopii pidettäväksi myös teidän omissa tiloissanne. Ota hetki vapaata päästä kiireestä irti Antaudu tee tilaa ajatuksille Luovuus saa meistä kaikista enemmän irti. Luova käsillä tekeminen piristää pitkän kokouspäivän tai tuo pikkujouluihin mukavaa yhdessä

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

POM2STN/TS, Savelainen Sannimaari & Sällinen Suvi Käsityön jaksosuunnitelma

POM2STN/TS, Savelainen Sannimaari & Sällinen Suvi Käsityön jaksosuunnitelma POM2STN/TS, Savelainen Sannimaari & Sällinen Suvi Käsityön jaksosuunnitelma Jakson päämääränä on kranssin suunnitteleminen ja valmistaminen pehmeitä ja kovia materiaaleja yhdistäen. Jakso on suunnattu

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Luetaan yhdessä verkoston seminaari 17.11.2012, hankevastaava Kotoutumiskoulutuksen kolme polkua 1. Työmarkkinoille suuntaavat ja

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys

HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys Kaikki liikkeelle yhdessä Miksi HYKKI HERÄÄ? Liikunta ja fyysinen aktiivisuus parantaa / kehittää / lisää muisti, tarkkaavaisuus, tiedonkäsittely- ja ongelmanratkaisutaidot

Lisätiedot

KESÄRETRIITTI 2012 JOOGA & CHI KUNG TIETOISUUS, SYDÄN JA VAHVAT JUURET ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS. (Loppi n.

KESÄRETRIITTI 2012 JOOGA & CHI KUNG TIETOISUUS, SYDÄN JA VAHVAT JUURET ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS. (Loppi n. KESÄRETRIITTI 2012 JOOGA & CHI KUNG TIETOISUUS, SYDÄN JA VAHVAT JUURET ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS (Loppi n.70km Helsingistä) TO-SU 28.6.-1.7.2012 RETRIITIN TEEMAT JA HARJOITUKSET TORSTAI on

Lisätiedot

Pyyheliinat, jotka haluaa ensikosketuksesta omakseen

Pyyheliinat, jotka haluaa ensikosketuksesta omakseen Pyyheliinat, jotka haluaa ensikosketuksesta omakseen Mistä on parhaat kylpytekstiilit tehty? Ihanista väreistä ja yksityiskohdista. Hyvästä imukyvystä. 100% puuvillasta Helposta pesuhuollosta. Kaikissa

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

1) 2) a) b) 3) a) b)

1) 2) a) b) 3) a) b) 1) 2) a) b) 3) a) b) T-valinnaisuus (kotitalous, kuvataide, käsityö, liikunta ja musiikki) Taide- ja taitoaineiden valinnaiset opinnot syventävät perusopintojen pakollisten oppimäärien tavoitteita ja sisältöjä.

Lisätiedot

ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016

ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016 ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016 6.6. maanantai 7.6. tiistai 8.6. keskiviikko 9.6. torstai 10.6. perjantai Seurakunnan Kesäkerhot arkisin ma-pe 6.6.-17.6. Pappilassa Pienten Isojen

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 6.LK

VALINNAISKURSSIT 6.LK VALINNAISKURSSIT 6.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja neljä. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita

Lisätiedot

KÄSITYÖKOULU TAITIS OPPILAAN JA VANHEMPIEN OPAS

KÄSITYÖKOULU TAITIS OPPILAAN JA VANHEMPIEN OPAS KÄSITYÖKOULU TAITIS OPPILAAN JA VANHEMPIEN OPAS Yhteystiedot Suunnittelijaopettaja Sari Halonen Puh. 044 701 5488 Sähköposti: sari.halonen@pori.fi Tuntiopettajat Anne Siltanen, puh. 040 588 1824 Emma Koskinen,

Lisätiedot

TALVEN RETRIITTI 2013 JOOGA & CHI KUNG LÄSNÄOLO, SYDÄN JA ELINVOIMA

TALVEN RETRIITTI 2013 JOOGA & CHI KUNG LÄSNÄOLO, SYDÄN JA ELINVOIMA TALVEN RETRIITTI 2013 JOOGA & CHI KUNG LÄSNÄOLO, SYDÄN JA ELINVOIMA ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS (Loppi n.70km Helsingistä) PE-SU 13.12.-15.12.2013 LAADUKKAASTA OHJELMASTA LÖYDÄT eli muutama

Lisätiedot

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Perustiedot a) Ikä 12 vuotta 67 % 6 13 vuotta 33 % 3 b) Kuinka monetta vuotta olet oppilaana kuvataidekoulussa? 1. vuotta 22 % 2 3. vuotta 11 % 1 4. vuotta

Lisätiedot

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat) Haminan koulu 4.-6.-luokkien VALINNAISAINEOPAS lv. 2017-2018 LUKUVUOSI 2017-2018 Uudessa opetussuunnitelmassa 1.8.2016 alkaen valinnaisaineita opetetaan neljännellä vuosiluokalla yksi 45 min. viikkotunti.

Lisätiedot

KÄSITYÖKOULU TAITIS OPPILAAN JA VANHEMPIEN OPAS. Yhteystiedot. Suunnittelijaopettaja Sari Halonen Puh Sähköposti:

KÄSITYÖKOULU TAITIS OPPILAAN JA VANHEMPIEN OPAS. Yhteystiedot. Suunnittelijaopettaja Sari Halonen Puh Sähköposti: Yhteystiedot KÄSITYÖKOULU TAITIS Suunnittelijaopettaja Sari Halonen Puh. 044 701 5488 Sähköposti: sari.halonen@pori.fi Tuntiopettajat Anne Siltanen, puh. 040 588 1824 Emma Koskinen, puh. 044 371 3662 Porin

Lisätiedot

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus)

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus) VALINNAISAINEEN OPETUSSUUNNITELMA: MUSIIKKI (Make music) Musiikin monipuolinen tekeminen ryhmässä. HYPE painotus Musiikin tekeminen ryhmässä kehittää sosiaalisia taitoja. Oma tekeminen täytyy sovittaa

Lisätiedot

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA AIKUISILLE

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA AIKUISILLE KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA AIKUISILLE Hiiden Opisto 2006 Perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta 633/1998, 5 sekä sitä täydentävään asetukseen 813/1998, 1 sekä

Lisätiedot

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä TYÖPAJAT 2015-2016 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE KERAMIIKKA

Lisätiedot

Sisustusalan ammattiosaajaksi

Sisustusalan ammattiosaajaksi Sisustusalan ammattiosaajaksi Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto Artesaani, sisustusala kpedu.fi Näyttötutkintoperusteisesti KESKI-POHJANMAAN MAASEUTUOPISTO Toholammin ARTESAANIOPISTO - Ullavantie

Lisätiedot

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2014

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2014 HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2014 Kristiinankaupungin Sivistys- ja vapaa-aikakeskus on koonnut hiihtolomaviikon ohjelmalehtisen, tarjolla on paljon erilaista toimintaa. Kristiinankaupungin

Lisätiedot

Lintulammen koulun valinnaiset aineet

Lintulammen koulun valinnaiset aineet Lintulammen koulun valinnaiset aineet 24.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2018 VILLA SYKSY 2018 OHJELMA TERVETULOA VILLA UN! TYÖPAJAT Syksyn aloittaa Red Carpet -perhepäivä 2.9. sekä Hyvinkään ensimmäinen Värkkäilyfestari 7.-8.9.

Lisätiedot

Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti

Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti Syksy 2013 Lämmöllä suomalaisille naisille! Taito Pirkanmaa osallistuu valtakunnalliseen Roosa nauha -kampanjaan Kampanjassa ovat mukana Taito Groupin alueyhdistykset

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,

Lisätiedot

Kädentaitaja keramiikka-alalla

Kädentaitaja keramiikka-alalla Kädentaitaja keramiikka-alalla Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto Artesaani, keramiikka-ala Näyttöperusteisesti aikuiskoulutuksena kpedu.fi KESKI-POHJANMAAN MAASEUTUOPISTO TOHOLAMMIN YKSIKKÖ ARTESAANIOPISTO,

Lisätiedot

Antaudu. Nauretaan ja puuhataan, yhdessä ystävien kesken. Tehdään omat teokset siinä virkistymisen aakkoset.

Antaudu. Nauretaan ja puuhataan, yhdessä ystävien kesken. Tehdään omat teokset siinä virkistymisen aakkoset. Nauretaan ja puuhataan, yhdessä ystävien kesken. Tehdään omat teokset siinä virkistymisen aakkoset. Luovuus saa meistä kaikista enemmän irti. Mikä sopisi paremmin ystäväporukan illanviettoon, polttareihin

Lisätiedot

Digitarinat. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamat Nopso-hankkeet 2014 2015 Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa: Oppiminen on yhteispeliä

Digitarinat. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamat Nopso-hankkeet 2014 2015 Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa: Oppiminen on yhteispeliä Digitarinat Oppiminen on yhteispeliä Qr-koodi Youtube soittolistaan: Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamat Nopso-hankkeet 2014 2015 Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa: TYÖPAIKKAOHJAAJIEN KOULUTUS

Lisätiedot

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä TYÖPAJAT 2014-2015 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE KERAMIIKKA

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Power Park 14.4.2010 Valtakunnallinen vapaan sivistystyön kehittämisohjelma 2008 2012 Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen

Lisätiedot

ASKOLAN KUVATAIDEKOULU

ASKOLAN KUVATAIDEKOULU Vanhemmille ASKOLAN KUVATAIDEKOULU Askolan kuvataidekoulu on perustettu vuonna 1992. Koulun ylläpitäjänä toimii Askolan kuvataidekoulun kannatusyhdistys ry. Koulu on antanut taiteen perusopetusta syksystä

Lisätiedot

SISUSTUSSUUNNITTELUKOULUTUS HELSINKI KEVÄT 2018

SISUSTUSSUUNNITTELUKOULUTUS HELSINKI KEVÄT 2018 SISUSTUSSUUNNITTELUKOULUTUS HELSINKI KEVÄT 2018 Sisustussuunnittelukoulutus SISAK HKI 18A 27. helmikuuta 2018-22. marraskuuta 2018 Lähiopetus ma-to pe-la (tai erikseen mainittuna ajankohtana) Koulutusvastaava

Lisätiedot

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys Koulun kysytyin kysymys "Miksi koulua käydään?". Otimme tehtäväksemme ottaa siitä selvää. Wanted Taiteen taito Tölön taidetta Kohti hyvää elämää Hyvään elämään on monta tietä ja neuvoa. Tässä muutama.

Lisätiedot

& KESÄN 2015 PARHAAT LIIKELAHJAIDEAT

& KESÄN 2015 PARHAAT LIIKELAHJAIDEAT kevään uutuuksia & KESÄN 2015 PARHAAT LIIKELAHJAIDEAT Yrityksesi visuaalinen ilme ja arvot saavat näkyä myös liikelahjoissa. Meidän kauttamme se onnistuu. Voit tilata tuotteet haluamallasi kuvalla kudottuna

Lisätiedot

Tanssitunnit syksy 2011

Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitalo juulia antaa uusia tuulia Itämaista ja discoriental-tanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille naisille. Pojille omat tunnit.

Lisätiedot

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa

Lisätiedot

MEILTÄ LÖYDÄT PARHAAT LAHJAT JOULUKUVASTO 2015

MEILTÄ LÖYDÄT PARHAAT LAHJAT JOULUKUVASTO 2015 MEILTÄ LÖYDÄT PARHAAT LAHJAT JOULUKUVASTO 2015 Laadunvalvonta: Dantelli-tuotemerkin alla olevat kaikki tuotteet valmistetaan tehtailla, jotka täyttävät laadunvalvonnan ja sosiaalisen vastuun valvonnan

Lisätiedot

Lahden nuorisopalveluiden Tyttöjen tila esittäytyy. Emmi Salo & Mervi Laaksonen

Lahden nuorisopalveluiden Tyttöjen tila esittäytyy. Emmi Salo & Mervi Laaksonen Lahden nuorisopalveluiden Tyttöjen tila esittäytyy Emmi Salo & Mervi Laaksonen Historiaa Tyttöjen tila sai alkunsa Tyttöprojekti Helmestä vuonna 2003, jossa koottiin tyttötyötä tekeviä tahoja yhteen ja

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON Hakuaika Perusopetukseen Ilmoittautuminen testeihin 9.4. 13.5.2011 Testipäivät Keskustassa ma ke 30.5. 1.6.2011 Veikkolassa to 26.5.2011 Hakuaika Avoimelle osastolle 9.4.

Lisätiedot

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat: Maailma muuttuu - miten koulun pitäisi muuttua? Minkälaista osaamista lapset/ nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa? Valtioneuvosto on päättänyt perusopetuksen valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijaon. Niiden

Lisätiedot

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 Raahen teatteri esittää Komppakujan Cityjänis ja Lehmä-Ammuu Ohjaus: Toni Kettukangas ke 28.10. kello 13.00 Pyhäjoen kirjastossa Esitys on suunnattu päiväkoti- ja

Lisätiedot

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016

NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 Nuori Yrittäjyys Yrittäjyyttä, työelämätaitoja, taloudenhallintaa 7-25- vuotiaille nuorille tekemällä oppien 55 000 oppijaa 2013-14 YES verkosto (17:lla alueella)

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2017 VILLA ARTTU SYKSY 2017 OHJELMA VILLA ARTUN NÄYTTELYT Yhdessä Together 4.10.2017 19.1.2018 Villa Artun galleria ja käytävägalleria A Game. Petr Tichshenko

Lisätiedot

Marttojen vertaismarttatoiminta. Ritva Ikonen, Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori

Marttojen vertaismarttatoiminta. Ritva Ikonen, Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Marttojen vertaismarttatoiminta Ritva Ikonen, Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Vertaismarttatoiminta Marttojen vertaismarttatoiminta Vertaismartta on yhdistysmartta Hän toimii viestinviejänä ja yhteyshenkilönä

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu 1. LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖ JA LOMA-AJAT Syyslukukausi 12.8.2013 (ma) - 21.12.2013 (lauantai) Syysloma 14.10.-20.10.2013

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

Koululaisten oma yhteiskunta

Koululaisten oma yhteiskunta Koululaisten oma yhteiskunta Yrityskylä on peruskoulun kuudensille luokille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden opintokokonaisuus. Yrityskylä-opintokokonaisuus sisältää opettajien koulutuksen,

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2012-2013 Sinulla on edessäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Vastuuta ja valikoimaa

Vastuuta ja valikoimaa interventio Vastuuta ja valikoimaa Keinoja nuorten ruokailuympäristön kehittämiseen ETM Sini Garam Leipätiedotus ry 2.12.2008 Lapsista terveitä aikuisia ravitsemusta parantamalla julkisen ja yksityisen

Lisätiedot

TA I TO P I R K A N M A A OY. kankaankudonta taitokurssit teematapahtumat käsityöpajat IISI-klubi lasten synttärit neuleklubi

TA I TO P I R K A N M A A OY. kankaankudonta taitokurssit teematapahtumat käsityöpajat IISI-klubi lasten synttärit neuleklubi N Ä Y T T E LY T I L A TA I TO K E S K U S TA I TO P I R K A N M A A OY LANKAMYYMÄLÄ 2 kankaankudonta taitokurssit teematapahtumat käsityöpajat IISI-klubi lasten synttärit neuleklubi LANKA-OUTLET 3 Alan

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

KEVÄT 2016 TOIMINTAESITE

KEVÄT 2016 TOIMINTAESITE Käsillä tekemisen ja onnistumisen iloa KEVÄT 2016 TOIMINTAESITE Isoäidin pitsit uusiokäytössä pitsitauluna, Tule sellaisena kuin olet ryhmien ohjelmassa huhtikuussa Vantaan kaupunki ja Raha-automaattiyhdistys

Lisätiedot

Matot halutulla designilla.

Matot halutulla designilla. Matot halutulla designilla. Aulamaton tummat ja usein harmaat sävyt ovat luonnollisesti hyviä syksyllä ja talvella, kun matto on kovalla koetuksella. Ulkona on likaista ja jaloissa kantautuu sisälle lunta,

Lisätiedot

VAPAA-AIKA, KOTI JA HARRASTUKSET / RUOANVALMISTUS SYKSY

VAPAA-AIKA, KOTI JA HARRASTUKSET / RUOANVALMISTUS SYKSY 130351 KURKISTUS VÄLIMEREN KEITTIÖN ANTIMIIN Halikko 8.9.2015-15.9.2015, 8 oppituntia Lyhytkurssi.Tästä kurssista ei myönnetä alennuksia.tule tutustumaan, valmistamaan ja nauttimaan Välimeren keittiöiden

Lisätiedot