OHJELMA, AJO-OHJEET:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OHJELMA, AJO-OHJEET: www.phkylat.fi"

Transkriptio

1 OHJELMA, AJO-OHJEET: 1. KELLOSALMI, Padasjoki * Enni Idin taidekahvila, Kellosalmentie 579 Avajaiset klo Artenomi Sirkku Manninen kertoo Ennin maailmaan liittyvästä lopputyöstään Taide kurkistaa korteista klo 13:30. Yleisöllä on mahdollisuus osallistua tähän Sirkun kehittämään Enni Id - aiheiseen peliin klo Iltapäivällä noin klo 16 bussillinen Padasjoen kiertäjiä saapuu paikalle. Kellosalmen kyläyhdistyksen puheenjohtaja Jouko Skinnari puhuu taiteen ja kylän yhteisten hankkeiden merkityksestä asukkaiden hyvinvoinnille. Kellosalmi-Seitniemi-Virmailan kyläyhdistys Pirjo Rinne, puh Vuoden 2014 kylä: PADASJOEN KIRKONKYLÄ * Saksalan kartano Lähtö Saksalan kartanon läheisyydestä Arwidssonin patsaalta klo Opastettu kävely Saksalan kartanolle ja edelleen Makasiinimuseolle, esittelijänä kartanon kreivi Christian Creutz. Bussi lähtee museolta Ars Auttoisille, josta jatketaan Kasiniemeen Ansion kartanoon, kahvit Kellosalmen Kelossissa ja saapuminen Enni Idin taidemökille n. klo Matkan hintaan, 35, sisältyy lounas, kahvit, museoiden sekä taidenäyttelyn pääsyliput ja bussimatka. Ilmoittautumiset Kaija Koivukoskelle, puh Padasjoen kirkonkylän kyläyhdistys ry Tiina Aarto, puh AUTTOINEN, Padasjoki * Keinuhongan tila, Keinuhongantie 54 Navettamarketissa tilan omien lihatuotteiden lisäksi lähialueen tuottajien lähiruokatuotteita sekä luomutuotteita. Kyläshoppailua: Suvimarja lifestylepuoti, Grillikioski Stoppoint, Ars Auttoinen, Kievari Aijakka, lahjatavaraliike Toivo&Vallu sekä kylätalo Maatalo avoimina klo Auttoisten-Neroskulman kyläyhdistys ry Sirpa Laine-Heistola, puh MAAKESKI, Padasjoki * B&B Punainen Tupa, Häntämäentie 3 Klo 9-16: käsityönäyttely, mm. puutöitä, tilkkutöitä, pitsejä ja virkattuja käsitöitä sekä limonaditölkkinäyttely.

2 Kesäkahvilassa on tarjolla korvapuusteja ja kahvia vanhoista Arabian kahvikupeista. * Liikosen perheen kotieläinpiha, Sallantie 2 Kotieläinpihalla klo 9-16 Emmy- aasi, Jussi- kukko haaremeineen, vuohia ja Koksu- koira. Popup- putiikissa käsin tehtyä paikallista luonnonkosmetiikkaa. Maakesken kyläyhdistys ry Elina Luukka, puh ÄINÄÄNSEUTU, Asikkala * Iso- Ainiön luontokeskus, Karsillantie 97 Luontovisa klo 10-14, lintuja voi bongata tornista uudessa kyläläisten kunnostamassa virkistyskohteessa. Laavutulet. * Tupalan kotimuseo, Myllykseläntie 224 Päärakennuksen, vuodelta 1841, pihapiirissä hevoskierto, savusauna, mallassauna ja paljon vanhaa esineistöä. Museo on avoinna klo Sisäänpääsy 2. Äinään seudun kyläyhdistys ry Päivi Salojärvi, puh KURHILA- HILLILÄ, Asikkala * Kylänraitti ja Vanha Kevar, Kurhilantie 270 Avoimet pihat ja aittojen aarteet: kylänkokoinen pihakirppis klo Myyntiä pihoissa ja Vanhalla Kevarilla, jossa myös lettuja ja lohikeittoa. Tulossa uusi tonttialue. Kurhila-Hillilän kyläyhdistys ry Pj. Elina Leppänen, puh PUTULA, Hämeenkoski * Kyläkirjasto, Kevarintie 77 Kirjasto, kirjanmyyntiparvi ja kirjakahvio ovat avoinna. * Tupalan tilan biisonit, Asikkalantie 1001 Tilalle pääsee katsomaan biisoneita, pääsymaksu aikuiset 2, lapset 1. * Tuloiselan marjatila, Lammintie 120 Lähiruokaa, käsitöitä ja kesäkahvila. Putulan kirjasto- ja kotiseutuyhdistys ry Anne Vallinen, puh Vuoden 2013 kylä TÖNNÖ, Orimattila * Tönnön mylly, Tönnönkoskentie 8 Tule ostoksille: jauhot ja ryynit suoraan myllyltä. Mylläri kertoo myllyn tarinaa. Tönnön koskessa on ollut myllytoimintaa 400 vuotta. * Klo Pihakirppis koulun pihalla klo 10-14, Tönnönkoskentie 12 Tönnön kyläjohtokunta Jukka Kuosa, puh * Tönnön kioski Sarinnurkka avoinna klo 10-20: virkistävät kahvit ja jäätelöt terassilla. * Aarteenetsintää perheen pienimmille. Aarteet on kätketty noin 500m alueelle Heikkiläntien ja Tönnönkoskentien väliselle puistoalueelle. Aarrekartta helpottaa etsinnässä, kartta aarrepolulle 3 e Tönnön kioskilta. Niemenkylän Tönnön Nuorisoseura ry Erika Eronen, puh

3 9. VILLÄHDE, Nastola K- Market Solina, Lähdetie 2 Kaupan pihalla on soppatykki, josta tarjotaan lohisoppaa vieraille klo 13-15: soppaa riittää 150 ensimmäiselle. Samalla voi tutustua aktiivisen kylän ja sen eri yhdistysten toimintaan. K- kauppa Solinan pihalla saa myydä kirpputoritavaraa veloituksetta tapahtuman ajan. Villähteen kyläyhdistys ry Raili Lemettinen, puh IMMILÄ, Nastola * Immilän Mylly, Arrajoentie Myllyn tarinaan voi tutustua opastuksin ja myllykahvilan herkkujen äärellä klo 10 alkaen. Kesänäyttely: Arrajoen kartano. Opastukset klo * Oijalan luomutila, Niementie 45 Luomutilalla voi tutustua viljelyn ajankohtaisiin asioihin klo 13 alkaen. Immilä-Metsäkylän kyläyhdistys ry Matti Oijala, puh METSÄKYLÄ, Nastola * Atelje Riitta, Halkokorventie 27 Persoonallinen atelje avoinna 10-18: öljyväri-, akvarelli- ja posliinimaalauksia. Huoneen kokoinen nukkekoti. Musiikki- ja lauluesityksiä. Lähdevettä ja kahvia. Immilä-Metsäkylän kyläyhdistys ry Riitta Stucki-Koskinen, puh URAJÄRVI, Asikkala * Navettagalleria, Nahilankulmantie 204 Klo Navettagallerian ohjelmalliset avajaiset. Koirapatsaita, keppihevoslaumoja, virkattuja hiiriä Jussi Saarijärven eläinaiheiset teokset, Rose Savovaaran persoonalliset, iloiset työt sekä Eeni Kokon työt ilahduttavat galleriavieraan. * Eläintäyttämö Museo PREPARATORIO, Häggintie 28 Avajaispäivä klo Esillä aikalaisaineistoa luvun alusta lähtien, sekä Häggin Eläintäyttämön töitä ja Preparaattoreiden ammattiin liittyviä esineitä ja kirjallista aineistoa. Urajärven kyläyhdistys ry. Kaisa Vuorivirta, puh MUSTJÄRVI, Asikkala * Riuttala, Kivilaaksontie 4 Huutokauppa alkaa klo 10, seurantalon pihamaalla buffetti, makkaraa ja kevytmielisimmille salaattia. Mustjärven seudun kyläyhdistys ry Päivi Riikonen, puh KALKKINEN, Asikkala * Viini- ja puutarhatila Pihamaa, Siltatie 12, palvelee klo Kahvit, pikkusuolaiset, viinit ym. tilan kahviosta ja maalaispuodista alkukesän tuoretuotteet, viinit ja lähituottajien herkut. * Maankuulu Mani- Baari, Nuoramoistentie 2, palvelee klo 10-02: pitsat, voileivät, oluet, viinit, kahvit ym. Karaoke klo alkaen. * Kyläkauppa K- extra Lampinen palvelee klo 9-18

4 Pistäytykää oikeassa ja tosihyvässä kyläkaupassa. * Kylän kirkossa, Haikealantie 5, jousikvartetti Felisin kesäkonsertti klo Ohjelmassa kesäisiä säveliä loistavan kvartetin esittämänä, käsiohjelma 10 euroa. Kalkkisten seudun kyläyhdistys ry Hannu Lepistö, puh KALHO, Hartola * Honkapirtti, Kalhonkyläntie 282 Avoimet ovet Honkapirtillä klo Buffetti ja kylätoiminnan esittelyä. * Peltosen Torppa, Peltosentie 1 Hämäläisen ruokaperinteen kunniaksi! Lähiruokalounas klo Varaukset puh * Avoinna myös Sahtikrouvi - panimoravintola, Kalhontie 459. Kalhon Kyläseura ry. Pirkko Lintuluoto, puh HARTOLAN KIRKONKYLÄ * Kirkonkylän tori ja raitti KesäRaitti- tapahtuma klo Ohjelmaa torilla ja raitilla: avaus klo kunnanjohtaja Merja Olenius. Esityksiä, liikuntaa, torimyyntiä, peräkonttikirppis, popup- ravintoloita, lasten ohjelmaa Yhteen Hiileen -hanke Sari-Anna Vilander, puh VUORENKYLÄ, Hartola * Harjun perinnemaisematila, Vuorenkyläntie 2249 Opastetut kasviretket Vuoden 2013 perinnemaisemaksi Suomessa valitulla tilalla klo 10, 12 ja 14. (kesto n. 60 min, aikuiset 3, lapset 1.) Maksuton bussikuljetus Hartolasta Jari- Pekalta klo Ilmoittautumiset bussikyytiin mennessä sari- anna.vilander@sysma.fi tai Vuorenkylä-seura ry Tapio Mattlar, puh HOLLOLAN KIRKONKYLÄ * Hollolan Talomuseo, Rälssinkatu 6 Hollolan Sahtimestaruuskisat klo 10. Näytteet, viisi litraa valmiiksi käynyttä sahtia tuotava Hollolan Talomuseolle klo 9.30 mennessä. Palkintojenjako klo 10.30, jonka jälkeen yleisö pääsee maistelemaan kilpailusahteja. * Hollolan Esinemuseo, Parinpellontie 9 Käsveska- näyttely klo Pääsymaksu 5 (alle 18- v ilmaiseksi), sisältää opastetun kierroksen myös Hollolan Talomuseoalueella. Hollolan Kotiseutuyhdistys ry Kirsti-Liisa Virta, puh ARTJÄRVI, Orimattila * Hiisitalo, Myrskyläntie 630 Artjärven luonnonkauniissa Hiitelässä asuu n. 120 asukasta kesällä puolet enemmän. Kylän kokoontumispaikka on Hiisitalo, joka on vastikään remontoitu.

5 Tervetuloa tutustumaan Hiitelä- seuran toiminnan ja Hiisitaloon klo Pop up - kahvila ja kirpputori. Artjärven torialueella klo älybussi Linkku esittelee palveluita. Hiitelä-seura ry Arto Haapaniemi, puh KANTA- HÄMEEN OHJELMA:

OHJELMA, AJO-OHJEET: www.phkylat.fi

OHJELMA, AJO-OHJEET: www.phkylat.fi OHJELMA, AJO-OHJEET: www.phkylat.fi 1. KELLOSALMI, Padasjoki * Enni Idin taidekahvila, Kellosalmentie 579 Avajaiset klo 12-18. Ite- taiteilijan kunnostettu taidemökki kahviloineen tarjoaa naivistisia kokemuksia.

Lisätiedot

Tervetuloa kylään! Avoimet kylät 14.6. - tervetuloa kyläilemään! Kyläsuunnittelu kaiken takana. Kesäteattereiden aika. Vuoden 2014 kylä esittäytyy

Tervetuloa kylään! Avoimet kylät 14.6. - tervetuloa kyläilemään! Kyläsuunnittelu kaiken takana. Kesäteattereiden aika. Vuoden 2014 kylä esittäytyy Päijäthämäläisten kylien kesälehti Julkaisija Päijät-Hämeen Kylät ry. www.phkylat.fi Tervetuloa kylään! Avoimet kylät 14.6. - tervetuloa kyläilemään! Vuoden 2014 kylä esittäytyy Kesäteattereiden aika 1

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN KYLISSÄ TAPAHTUU KESÄLLÄ 2007

PÄIJÄT-HÄMEEN KYLISSÄ TAPAHTUU KESÄLLÄ 2007 PÄIJÄT-HÄMEEN KYLISSÄ TAPAHTUU KESÄLLÄ 2007 TOUKOKUU ke 9.5. Nastola, Villähde: Avoimet ovet Erstan puukoululla eli kylätoimistolla la 12.5. Lahti: 10. Päijät-Hämeen kylämarkkinat Lahden matkustajasatamassa

Lisätiedot

Kyläkulttuuria paikallisuus vahvistuu 12.3.2009 Sysmä

Kyläkulttuuria paikallisuus vahvistuu 12.3.2009 Sysmä Kyläkulttuuria paikallisuus vahvistuu 12.3.2009 Sysmä Vapaan sivistystyön laki: Tarkoituksena on elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta tukea yksilöiden persoonallisuuden monipuolista kehittymistä

Lisätiedot

KOTISEUTURETKET SASTAMALASSA 2019

KOTISEUTURETKET SASTAMALASSA 2019 KOTISEUTURETKET SASTAMALASSA 2019 Kannen kuvat: Herkkujuustola - After Sunset photography Kulttuuritalo Jaatsi Linnainmaan Lammastila Ritajärvi - Katariina Pylsy Äetsän voimalaitos Tervetuloa tutustumaan

Lisätiedot

Kylähankkeen ajankohtaiskatsaus Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo - hanke

Kylähankkeen ajankohtaiskatsaus Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo - hanke Kylähankkeen ajankohtaiskatsaus 20.4.2017 Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo - hanke 2016-2018 1.Avoimet kylät Ennätysmäärä kyliä mukana 2017: 21 kpl (2016: 12, 2015:

Lisätiedot

KESÄ. Päijät-Hämeen kylissä. Odotettavissa koko maassa: Avoimet kylät kesälauantaina 6.6. Heinolan kylät voimissaan s. 14

KESÄ. Päijät-Hämeen kylissä. Odotettavissa koko maassa: Avoimet kylät kesälauantaina 6.6. Heinolan kylät voimissaan s. 14 KESÄ 2015 Päijät-Hämeen kylissä Päijäthämäläisten kylien kesälehti Julkaisija Päijät-Hämeen Kylät ry. Odotettavissa koko maassa: Avoimet kylät kesälauantaina 6.6. Heinolan kylät voimissaan s. 14 Vuoden

Lisätiedot

17 Päijät-Häme. 17.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

17 Päijät-Häme. 17.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 17 Päijät-Häme 17.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 17.1. PÄIJÄT-HÄME Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 3 kpl Maaseutumaiset: 5 kpl Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Hämeenkoski kutsuu asumaan ja onnistumaan!

Hämeenkoski kutsuu asumaan ja onnistumaan! Hämeenkoski kutsuu asumaan ja onnistumaan! Kangasala 12 Padasjoki 24 Heinola Hyvien yhteyksien varrella 53 Asikkala 10 54 Hämeenlinna Janakkala Riihimäki Hyvinkää 3 Lammi HÄMEENKOSKI Kärkölä 4 Hausjärvi

Lisätiedot

Kyläbongausretki Hartolan Vuorenkylään 17.8.2013

Kyläbongausretki Hartolan Vuorenkylään 17.8.2013 matkaraportti 2013 Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin Kyläbongausretki Hartolan Vuorenkylään 17.8.2013 RIITTA kinnari Retkipäivä alkoi Padasjoelta Kellosalmen Kelossilta Niemisten Linjat liikenteen 30 -paikkaisella

Lisätiedot

Meitin enerkia esimerkkihintoja kesä 2017

Meitin enerkia esimerkkihintoja kesä 2017 Meitin enerkia esimerkkihintoja kesä 2017 Aikuinen, Lapsi, Ale -30 % km Esimerkkivälejä 1 mtk 4 mtk 1 mtk 4 mtk 1 mtk 6 Heinola Heinola kk 2,80 10,00 1,40 5,00 2,80 Jenkkapirtti Kopsuo Lahti PHKS Lammi

Lisätiedot

Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin. Putula, Hämeenkoski. Kyläkävely 27.6.2012. Auli hirvonen

Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin. Putula, Hämeenkoski. Kyläkävely 27.6.2012. Auli hirvonen KYLÄKÄVELYRAPORTTI 2012 Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin Putula, Hämeenkoski Kyläkävely 27.6.2012 Auli hirvonen RIITTA kinnari Putulan kyläkävely tehtiin 27.6.2012. Mukana kävelyllä oli 21 henkilöä. Pieni

Lisätiedot

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen.

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen. TIEDOTE 1/2008 KEVÄTKOKOUSKUTSU Laaksolahden huvilayhdistys ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään maanantaina 31.3.2008 klo 18.30 Laaksolahden monitoimitalossa (Lähdepurontie 2). Kokouksessa käsitellään

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen. JÄSENKIRJE 1/2018 Muista jäsenmaksu Hyvä Me haapavetiset ry:n jäsen Alkanut vuosi 2018 on yhdistyksen 38. toimintavuosi. Vuosikokous pidettiin 13.3.2018 Sirkka ja Seppo Larun kotona Espoon Vallikalliossa.

Lisätiedot

Opintomatka Lokaaliin 2016

Opintomatka Lokaaliin 2016 Opintomatka Lokaaliin 2016 Valtakunnalliset kyläpäivät Heinolassa 9-11.9.2016 KYLILLÄ KELPAA-, PALVELEVAT KYLÄT- JA PALVELUPORTAAT-HANKKEET Opintomatka Lokaaliin 2016 Valtakunnalliset kyläpäivät Heinolassa

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 1.10. maanantai klo 10 Paprus korttitarvikemyyntiä askartelutilassa klo 12 Maestro -karaoke 2.10. tiistai klo 10 Seniorikerho klo 10 Ikääntymismuutokset

Lisätiedot

Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin. Seminaariristeily Päijänteellä m/s Elbatar laivalla 30.6.2012

Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin. Seminaariristeily Päijänteellä m/s Elbatar laivalla 30.6.2012 matkaraportti 2012 Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin Seminaariristeily Päijänteellä m/s Elbatar laivalla 30.6.2012 RIITTA kinnari KUVAT PÄIVI MERONEN Seminaariohjelma Seminaariristeilylle osallistui 59

Lisätiedot

RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2013 KUHMOISISSA

RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2013 KUHMOISISSA RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2013 KUHMOISISSA Kuhmoisten rakennusperintöpäivät lauantaina 7.9. ja sunnuntaina 8.9.2013 kuuluu Euroopan rakennusperintöpäiviin. Koko Euroopan Unionin alueella järjestetään aina

Lisätiedot

Pohjola & Raunistula 20.5. - 26.5.2013

Pohjola & Raunistula 20.5. - 26.5.2013 Pohjola & Raunistula 20.5. - 26.5.2013 Koko viikon Päiväkodin lasten taidenäyttely Pienten kätösten taidetta esillä. Järj. Auralan Setlementti ry ma-pe klo 9-16 la klo 12-16 Auralan kansalaisopiston aula,

Lisätiedot

Paltaniemi-päivät ja Eino Leino talon kirjapäivät 12.-14.7.2013

Paltaniemi-päivät ja Eino Leino talon kirjapäivät 12.-14.7.2013 Paltaniemi-päivät ja n kirjapäivät 12.-14.7.2013 Tarkista ja päivitä ohjelma: www.kainuuneinoleinoseura.fi Ohjelma : Torstai 11.7.2013 18.00 Musiikkia Runokahvilassa, Marika Mustajärvi & kumppanit Lystinurmi,

Lisätiedot

Varissuo 3.9. - 9.9.2012

Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Naapurilähiö - digitaalista tarinankerrontaa Työpajoissa tehdään kollaasitekniikalla digitaalinen esitys siitä, miltä Varissuo näyttää asukkaan silmin. Toiminta on kaikille avointa!

Lisätiedot

Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta

Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n KYLÄTIEDOTE nro 2/2014 Puheenjohtajan palsta Jo joutui armas aika ja suvi suloinen... Kevätkauden juhlat on pidetty: lakkiaiset ja ammattiin valmistuneet huomioitu

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät VILLA ARTTU KEVÄT VILLA ARTUN NÄYTTELYT UNIKUDELMIA TYÖPAJAT UNIKUDELMIA 29.1.-22.3. Päiväkoti- ja kouluryhmille OHJELMA Tarinamatka yli 3-vuotiaiden

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Ohjausryhmä 4/2010 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 12.00 13.05 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

Vierailulla Urho Kekkosen museossa

Vierailulla Urho Kekkosen museossa Vierailulla Urho Kekkosen museossa Teksti, kuvat ja Sari Salovaara 10.5.2012 sivu 2 / 9 Sisällys Johdanto... 3 Tamminiemen uudistukset parantavat saavutettavuutta... 4 Elämyksiä eri aistein... 5 Muita

Lisätiedot

LAPINLAHDEN ASEMAN TAPAHTUMAT VUONNA 2019

LAPINLAHDEN ASEMAN TAPAHTUMAT VUONNA 2019 LAPINLAHDEN ASEMAN TAPAHTUMAT VUONNA 2019 TAMMIKUU Höyrybaari, asema, 12.1., la klo 20-01, U.S.S.R. Tiny housen tammiale, putiikissa, kierrätyskeskuksessa ja kahviossa ALE-tuotteita, tilaa uudelle vuodelle

Lisätiedot

Leffaluonto on aina aurinkoista s. 3

Leffaluonto on aina aurinkoista s. 3 Aurinkoa ja sadepilviä. Heinäseipäitä ja valokuituja. Demokratiaa ja kesäjuhlia. Ihan tavallista kyläarkea. Leffaluonto on aina aurinkoista s. 3 PERINNEMAISEMA S. 16 KYLÄÄ BONGAAMAAN S. 12 KYLÄTAPAHTUMAT

Lisätiedot

Kuvia vaalikiertueelta v. 2007

Kuvia vaalikiertueelta v. 2007 Ihmisten parissa Katso Tv-mainokset. Kesto 15s/video ja formaattina wmv. Video 1 Video 2 Video 3 Video 4 1 Mikäli videot eivät suoraan avaudu linkeistä, paina hiiren oikeata nappia linkin päällä ja valitse

Lisätiedot

Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin. Kalhonkylä, Hartola. Kyläajelu 13.6.2013. Auli hirvonen

Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin. Kalhonkylä, Hartola. Kyläajelu 13.6.2013. Auli hirvonen KYLÄKÄVELYRAPORTTI 2013 Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin Kalhonkylä, Hartola Kyläajelu 13.6.2013 Auli hirvonen Kalhon kyläajelu toteutettiin 13.6.2013. Ajelulle oli ennakkoilmoittautuminen. Mukaan mahtui

Lisätiedot

Kohti viihtyisiä ja elinvoimaisia kyliä? Päijät-Hämeen kyläohjelman 2004 2009 sosiaalinen tilinpäätös

Kohti viihtyisiä ja elinvoimaisia kyliä? Päijät-Hämeen kyläohjelman 2004 2009 sosiaalinen tilinpäätös Kohti viihtyisiä ja elinvoimaisia kyliä? Päijät-Hämeen kyläohjelman 2009 sosiaalinen tilinpäätös Kylätoiminta yhteiskunnallisesti vaikuttavaa? Päijät-Hämeen kyläohjelma 2009 laadittiin yhteiseksi tahdonilmaisuksi

Lisätiedot

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä POLVIJÄRVI-PÄIVÄT ke - su 17.-21.7.2013 keskiviikko 17.7. klo 18.30 Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä Leikkimielisessä kisassa valitaan

Lisätiedot

PÄÄSY. kevät 2011. työpajoja tapahtumia

PÄÄSY. kevät 2011. työpajoja tapahtumia AINA VAPAA PÄÄSY kevät 2011 työpajoja tapahtumia höyrykonemuseo Metallin hohto Kierros Werstaan Höyrykonemuseossa, jossa 110-vuotias Sulzer-höyrykone edelleen lepää alkuperäisellä paikallaan. Kierroksen

Lisätiedot

Tuote-esittely kylätuvalla. Leipuri-kondiittori Virva Heikka esittelee

Tuote-esittely kylätuvalla. Leipuri-kondiittori Virva Heikka esittelee Uudenvuodenpäivä Suomalaiset juhlapyhät Loppiainen Suomalaiset juhlapyhät Tuote-esittely kylätuvalla. Leipuri-kondiittori Virva Heikka esittelee leivonta,-kakku -ja keittiötarvikkeita. Tuotevalikoima on

Lisätiedot

MAAILMANPERINTÖPÄIVÄT 12.-15.8.2010

MAAILMANPERINTÖPÄIVÄT 12.-15.8.2010 MAAILMANPERINTÖPÄIVÄT 12.-15.8.2010 Tule mukaan juhlimaan Merenkurkun saaristoa, yhteistä maailmanperintöämme! Kaikki maailmanperintöpäivien tapahtumat ovat yleisölle avoimia. TERVETULOA! OHJELMA Torstai

Lisätiedot

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä!

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! TALOMUSEO GLIMS Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! Kuva: Olli Hakamies Glimsintie 1, Espoo (Jorvin sairaalan vieressä) www.espoonkaupunginmuseo.fi TALOMUSEO GLIMS Glimsintie 1, 02740 Espoo (Jorvin

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 10.2.2014 1/2014

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 10.2.2014 1/2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. KOKOUKSEN AVAUS 4 2. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 3. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 4. NTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 5. LUOVIEN ALOJEN YRITYSTOIMINNAN KASVUN JA KANSAINVÄLISTYMISEN

Lisätiedot

Pyhämaan Matkailuyhdistys toivottaa aurinkoista kesää!

Pyhämaan Matkailuyhdistys toivottaa aurinkoista kesää! Pyhämaan Matkailuyhdistys toivottaa aurinkoista kesää! Tässä esitteessä Luodolla tuulee 2015 tapahtuman ohjelma! Vuosittainen tapahtumamme järjestetään jo 16. kerran. Ohjelmassa niin uutta kuin vanhaakin.

Lisätiedot

Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014!

Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014! Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014! Humppilan lasitehtaan piha muuttuu toiminnalliseksi kädentaitojen ja kulttuurin tyyssijaksi 12.7., joka on Humppilan Uniikkiviikon avajaispäivä ja samalla vuoden 2014

Lisätiedot

Yhteenveto Hyte-verkoston tapaamisesta

Yhteenveto Hyte-verkoston tapaamisesta Yhteenveto Hyte-verkoston tapaamisesta 13.6.2018 Perhekeskus, Tommola-talo Heinola 18.6.2018 Heli Lehtovaara Hyte verkosto tapaamisen ohjelma klo 8.30 8.40 klo 8.40 9.10 klo 9.10 9.40 klo 9.40 10.10 klo

Lisätiedot

Messututkimus. RAKSA 2011, Lahden Messukeskuksessa 11.-13.3.2011. Suorakanava Oy

Messututkimus. RAKSA 2011, Lahden Messukeskuksessa 11.-13.3.2011. Suorakanava Oy Messututkimus RAKSA 2011, Lahden Messukeskuksessa 11.-13.3.2011 Suorakanava Oy Yhteenveto RAKSA 2011, Lahden Messukeskuksessa 11.-13.3.2011 Messututkimus sisältö Kokonaiskävijämäärä 25 000 1 Kansi Kävijäperheen

Lisätiedot

Plassi Kalajoen vanha kaupunki on vierailun arvoinen

Plassi Kalajoen vanha kaupunki on vierailun arvoinen Plassi Kalajoen vanha kaupunki on vierailun arvoinen kohde kylämiljöineen ja museoineen. Plassilla vierailija voi sukeltaa vanhan Kalajoen keskukseen markkinatoreineen, jokirantoineen ja puutaloidylleineen.

Lisätiedot

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI 1. Helsingin kaupunginorkesterin konsertti ke 21.8. Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa kuullaan Sergei Prokofjevin teos Pekka ja susi, joka kertoo

Lisätiedot

Päijät-Hämeen liitto. Maakuntakaavan kaupanryhmä

Päijät-Hämeen liitto. Maakuntakaavan kaupanryhmä Päijät-Hämeen liitto Maakuntakaavan kaupanryhmä 29.1.2014 TARKISTETTU LIIKETILANTARVE TARKISTUKSET: MITOITUSVÄKI, VAPAA-AJAN ASUMINEN JA VENÄLÄISET MATKAILIJAT VÄHITTÄISKAU 2012 2010 2010 2025 2025 2035

Lisätiedot

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy.

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. 1 1874 perustettu Hangon kaupunki on pikkukaupunki sanan kaikkein parhaimmassa merkityksessä. Rennosti ylellinen Suomen Etelä tarjoaa kiehtovan historian,

Lisätiedot

Auroran päivän tapahtuma lauantaina 10.3.2012 klo 12-14

Auroran päivän tapahtuma lauantaina 10.3.2012 klo 12-14 Auroran päivän tapahtuma lauantaina 10.3.2012 klo 12-14 Käsiohjelma 1 2 Maksettu ilmoitus Auroran päivän tempauksen osanottajille Koivupirtin palvelukodin yhteisö on paljon asukkaitaan ja henkilökuntaansa

Lisätiedot

Historiallinen museo. Säästöpankkimuseo

Historiallinen museo. Säästöpankkimuseo HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN 1912 2012 Historiallinen museo Säästöpankkimuseo Vankilamuseo Palanderin talo Sibeliuksen syntymäkoti HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN 1912 2012 Vuonna 2012 on tullut

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Ohjausryhmä 1/2011 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 12.00 13.30 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

Luodolla tuulee - perinteikkään tapahtuman resepti. Kari Aalto Pj, Pyhämaan Matkailuyhdistys ry

Luodolla tuulee - perinteikkään tapahtuman resepti. Kari Aalto Pj, Pyhämaan Matkailuyhdistys ry Luodolla tuulee - perinteikkään tapahtuman resepti Kari Aalto Pj, Pyhämaan Matkailuyhdistys ry Luodolla tuulee Järjestettiin 1. kerran vuonna 2000 Vuosittainen 3-päiväinen tapahtuma 2 viikkoa juhannuksen

Lisätiedot

Jäsenillat. Seniorikerho

Jäsenillat. Seniorikerho JÄSENTIEDOTE 3/14 5.5.2014 Toimistomme osoite Matarankatu 4, 3 krs huone 339 (Tourulassa JKL) Toimisto on lomalla kesä-heinäkuun ajan. Toimisto avoinna 4.8 alkaen maanantaisin klo 11.00 13.00, puh. 045-318

Lisätiedot

Koko viikon ohjelma on ilmainen, ellei muuta mainita!

Koko viikon ohjelma on ilmainen, ellei muuta mainita! MAANANTAI: 23.6 13-15 Aistien polku, Pedersheim. Ajelu hevosella ja kärryllä, hevosen kengityksen esittely, eläinaiheinen tietovisa. Kaikenikäisille! HUOM Ohjelma on siirretty: tapahtuma järjestään maanantaina

Lisätiedot

Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla. Merja Kaija kyläasiamies

Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla. Merja Kaija kyläasiamies Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla Merja Kaija kyläasiamies Maaseutuparlamentti Maaseutupolitiikan neuvosto (MANE), Suomen Kylätoiminta ry, Pohjois- Savon Kylät ry ja Maaseutuverkostopalvelut ovat

Lisätiedot

Aika: Perjantai klo Paikka: Lahden kaupungintalo, valtuuston esittelyhuone, 3.krs. Harjukatu 31, Lahti

Aika: Perjantai klo Paikka: Lahden kaupungintalo, valtuuston esittelyhuone, 3.krs. Harjukatu 31, Lahti UusiKunta Päijät-Hämeen kuntajakoselvitys Sivistyspalveluiden toimikunta Muistio2/2010 UusiKunta Sivistyspalveluiden toimikunnan kokous 2/2010 Aika: Perjantai 19.3.2010 klo 9.15-11.50 Paikka: Lahden kaupungintalo,

Lisätiedot

EI PAINETA TÄTÄ SIVUA!!! Sivut 2-3 ovat sisäaukeama Sivut 4-5 ovat kansi ja takakansi

EI PAINETA TÄTÄ SIVUA!!! Sivut 2-3 ovat sisäaukeama Sivut 4-5 ovat kansi ja takakansi EI PAINETA TÄTÄ SIVUA!!! Sivut 2-3 ovat sisäaukeama Sivut 4-5 ovat kansi ja takakansi 1 1. Lintukoto, Peltueentie 98 B, Tuusmäki. Rakkaudella hoidettu ja yllätyksellinen puutarha maaseudun katveessa. Puutarhassa

Lisätiedot

Aarto Tiina Kunnanhallituksen jäsen Kirkonkylän kyläyhdistyksen pj. Konserni- sekä sisäisen valvonnan ja

Aarto Tiina Kunnanhallituksen jäsen Kirkonkylän kyläyhdistyksen pj. Konserni- sekä sisäisen valvonnan ja PADASJOEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN SIDONNAISUUSILMOITUKSET 26.10.2017 Khall. 06.11.2017 161 liite nro 1. Kvalt. 13.11.2017 45 liite nro 2. Ilmoittajan Luottamustehtävä tai virkatehtävä

Lisätiedot

Osoite: Kallentie Järvelä TAIDEOPINNOT:

Osoite: Kallentie Järvelä TAIDEOPINNOT: 1 SATU LOUKKOLA s. 1957 Joensuussa Osoite: Kallentie 2 16600 Järvelä TAIDEOPINNOT: Kuvataiteen erikoistumisopinnot 2010-2011 Kuvanveiston erikoistumisopinnot 2006-2007 Lahden taideinstituutti 1979-83,

Lisätiedot

Kiskon Kihakka kyläyhdistys ry. Kirkonkylä Haapaniemi Kajala

Kiskon Kihakka kyläyhdistys ry. Kirkonkylä Haapaniemi Kajala Kirkonkylä Haapaniemi Kajala Toiminta. on vuodesta 1982 toiminut yhdistys, jonka tavoitteena on edistää kylän asukkaiden yhteistyötä, omatoimisuutta, kylän elinkelpoisuutta ja toimia sen edunvalvojana.

Lisätiedot

Vesivyöjuoksu ja vesijumppa. Vesitreeni tällä viikolla klo (sis. juoksua, jumppaa ja lihaskuntoharjoittelua).

Vesivyöjuoksu ja vesijumppa. Vesitreeni tällä viikolla klo (sis. juoksua, jumppaa ja lihaskuntoharjoittelua). TAPAHTUMAKALENTERI HEINÄKUU 2012 VIIKKO 26 MA 25.6 TI 26.6 KE 27.6 TO 28.6 PE 29.6 LA 30.6 SU 1.7 25.6. zumba/ zumbatoning 2.7.ja 9.7. combatic+core Seniorijumppa klo 9.30-10.00 puisto. Jumppa on maksuton.

Lisätiedot

Pauli Mero LAPSIPERHEIDEN MÄÄRÄ VÄHENEE SUOMESSA SYNTYNEIDEN MÄÄRÄN HIIPUESSA

Pauli Mero LAPSIPERHEIDEN MÄÄRÄ VÄHENEE SUOMESSA SYNTYNEIDEN MÄÄRÄN HIIPUESSA Pauli Mero 07.12. 2017 LAPSIPERHEIDEN MÄÄRÄ VÄHENEE SUOMESSA SYNTYNEIDEN MÄÄRÄN HIIPUESSA (Perherakenteen käsitteet ja määritelmät sekä taulukot: Tilastokeskus) Lapsiperheitä (perhe, jossa vähintään 1

Lisätiedot

Luustohoitajien ja fysioterapeuttien koulutus

Luustohoitajien ja fysioterapeuttien koulutus Yhteenveto: Luustohoitajien ja fysioterapeuttien koulutus Tiistai 9.10.2018 Klo: 9.00-13.00 Kokoustila Raimo Iiris ja Sari Koulutuksen tavoitteet Luustohoitajien ja fysioterapeuttien yhteistyön ja osaamisen

Lisätiedot

Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013

Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Lähtöpaikat: Lapinlahti Siilinjärvi Kuopio Hinta: 32 / henkilö (edellyttää 30 lähtijää) Sitovat ilmoittautumiset 9.2 mennessä: Jaana Neuvonen p.044-5640

Lisätiedot

LAUANTAINA klo Paikalliset yritykset ja yhdistykset esittelevät palveluitaan ja toimintaansa Martintalolla (Metsäniityntie 9) ja

LAUANTAINA klo Paikalliset yritykset ja yhdistykset esittelevät palveluitaan ja toimintaansa Martintalolla (Metsäniityntie 9) ja LAUANTAINA 24.3.2018 klo 11-14 Paikalliset yritykset ja yhdistykset esittelevät palveluitaan ja toimintaansa Martintalolla (Metsäniityntie 9) ja omissa toimipisteissään. Tervetuloa viihtymään Marttilaan!

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASO

PÄIJÄT-HÄMEEN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASO PÄIJÄT-HÄMEEN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASO 8.11.2011 Seuraavassa kartassa 1 ja taulukoissa 1-6 on esitetty Lahden seudullisen joukkoliikenneviranomaisen toimialueella tavoiteltava joukkoliikenteen palvelutaso

Lisätiedot

Kesä Päijät- Hämeen kylissä

Kesä Päijät- Hämeen kylissä Kesä Päijät- Hämeen kylissä Kesä kylissä esittelee kylätoimintaa ja maaseudun monipuolista osaamista kesällä 2007 Käy kesätalolla- liite 10- vuotta kylämarkkinoita Tapahtumakalenteri 2 3 Kohti kesää Tämä

Lisätiedot

Immilä-Metsäkylän KYLÄSUUNNITELMA 2015-2017

Immilä-Metsäkylän KYLÄSUUNNITELMA 2015-2017 Immilä-Metsäkylän KYLÄSUUNNITELMA 2015-2017 Immilä-Metsäkylän kyläyhdistys ry teki talven 2013 ja kevään 2014 aikana kylälle tulevaisuuden suunnitelman. Suunnitelmaa varten järjestettiin kyläiltoja ja

Lisätiedot

HAUHON REITIN TAPAHTUMAKALENTERI 2014

HAUHON REITIN TAPAHTUMAKALENTERI 2014 HAUHON REITIN TAPAHTUMAKALENTERI 2014 TOUKOKUU 1.5. 12 18 Kahvilan avajaiset, Vappuohjelmaa 13.30 15.00 Vihavuosi 040 8476649 / Mona 7.5. 13 17 Päivätanssit Lautsian lomakeskus 8 8.5. 12 16 Kädet saveen,

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Ohjausryhmä 3/2010 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 14.35 15.30 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko

Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko Työpaja 16.4.2015 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden aktivointi ja neuvonta Tiedotus:

Lisätiedot

Lapsiperheiden, elävänä syntyneiden ja alle 18-vuotiaiden lasten määrä Suomessa Lapsiperheet syntyneet alle 18 vuotiaat

Lapsiperheiden, elävänä syntyneiden ja alle 18-vuotiaiden lasten määrä Suomessa Lapsiperheet syntyneet alle 18 vuotiaat 45 47 49 51 53 55 57 59 61 63 65 67 69 73 75 77 79 81 83 85 87 89 91 93 95 97 99 01 03 05 07 09 11 Tekninen ja ympäristötoimiala Pauli Mero.. LAPSIPERHEIDEN RAKENNE SUOMESSA, SUURIMMISSA KAUPUNGEISSA JA

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä kesäkuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä kesäkuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä kesäkuussa 2015 Päivitetty 21.07.2015/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2010 2015

Lisätiedot

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Lokakuu su 3.10. klo 18.00 Mikkelinpäivän kauneimmat runot ja laulut Viinijärven kirkossa. Mukana, Sirpa ja Vilma Naumanen sekä Jutta, Minttu ja Pinja Kurki,

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Ohjausryhmä 12/2009 PÖYTÄKRIJA Aika: Keskiviikko klo 12.55 14.15 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

Salpalinja-museo Bunkkerimuseo Salpapolku

Salpalinja-museo Bunkkerimuseo Salpapolku Salpalinja-museo Bunkkerimuseo Salpalinja Salpalinja rakennettiin uuden itärajan turvaksi talvisotaa seuranneen välirauhan aikana v. 1940-41. Keskeneräisen puolustusaseman linnoittamista jatkettiin kesällä

Lisätiedot

Elävänä syntyneet Suomessa 1943-2013

Elävänä syntyneet Suomessa 1943-2013 1943 1945 1947 1949 1951 1953 1955 1957 1959 1961 1963 1965 1967 1969 1971 1973 1975 1977 1979 1981 1983 1985 1987 1989 1991 Tekninen ja ympäristötoimiala Pauli Mero 15.12.2014 LAPSIPERHEIDEN RAKENNE SUOMESSA,

Lisätiedot

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Hammashoidon yhteystiedot Phhyky:n alueella

Hammashoidon yhteystiedot Phhyky:n alueella Hammashoidon yhteystiedot Phhyky:n alueella Suun terveydenhoito Asikkalassa Asikkalan terveysasema hammashoitola Terveystie 1 17200 Vääksy 03 880 2842 Kiireellinen hoito Suun terveydenhoito Hartolassa

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ Kesäohjelma 2016 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340 2538

Lisätiedot

Nuori maalla Maajussille morsmaikku

Nuori maalla Maajussille morsmaikku kesä kylissä Kesä kylissä esittelee kylätoimintaa ja maaseudun monipuolista osaamista kesällä 2006 Kylämarkkinat Nuori maalla Maajussille morsmaikku Orimattilan kynttiläkeisarinna Kyläkouluista monipalvelukeskuksia

Lisätiedot

Lounais-Hämeen Retki ry:n kevätretki

Lounais-Hämeen Retki ry:n kevätretki Lounais-Hämeen Retki ry:n kevätretki 25.5 28.5.2017 Jänedan Kartano Vierastalo/majoitus Torstai 25.5.2017 5:15 Kultela 5:30 Someron tori 6:00 Forssan retkipysäkki Laivalippujen jako menomatkalla/ haetaan

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa 2015 Päivitetty 27.01.2016/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2010 2015

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä lokakuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä lokakuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä lokakuussa 2015 Päivitetty 24.11.2015/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2010 2015

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Hyvinvointikuntayhtymä Työvaliokunta 2017/7. Aika Keskiviikko klo Paikka Kaupungintalo, Lahti. Kokoukseen kutsutut

PÖYTÄKIRJA. Hyvinvointikuntayhtymä Työvaliokunta 2017/7. Aika Keskiviikko klo Paikka Kaupungintalo, Lahti. Kokoukseen kutsutut PÖYTÄKIRJA Hyvinvointikuntayhtymä Työvaliokunta 2017/7 Aika Keskiviikko 16.8.2017 klo 13.30 15.17 Paikka Kaupungintalo, Lahti Kokoukseen kutsutut Työvaliokunta Asiantuntijat Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta,

Lisätiedot

Päivitys

Päivitys I N F O PA K E T T I Päivitys 20.3.2019 w w w. k u u r o j e n l i i t t o. f i / s e n i o r i e n - k u l t t u u r i t a p a h t u m a KUTSU Kutsu kuurojen seniorien 18. kulttuuritapahtumaan Kuurojen

Lisätiedot

ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303

ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303 ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN Turnaustoimisto: Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303 Puhelinnumeroita: Turnauspäällikkö: Ruokapäällikkö: Kenttäpäällikkö:

Lisätiedot

Torstai Perjantai

Torstai Perjantai Torstai 11.7.2013 18.00 Musiikkia Runokahvilassa Marika Mustajärvi & kumpp. Lystinurmi, Runokahvila 10 sisältäen iltakahvin, ohjelma ovelta Perjantai 12.7.2013 Avajaiset 10.00 Paltaniemi -päivien ja Eino

Lisätiedot

VIERAILULLE KURALAN KYLÄMÄKEEN SOSIAALINEN KUVATARINA

VIERAILULLE KURALAN KYLÄMÄKEEN SOSIAALINEN KUVATARINA VIERAILULLE KURALAN KYLÄMÄKEEN SOSIAALINEN KUVATARINA Tervetuloa! Kuralan Kylämäkeen voi saapua montaa reittiä. Voit kulkea Jaanintien yli ylös hiekkatietä 1 tai oikealta Kokeiluverstaan takaa. Voit saapua

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä heinäkuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä heinäkuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä heinäkuussa 2015 Päivitetty 25.08.2015/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2010 2015

Lisätiedot

12.00 Hannulan talo Perinneruoka pepu, hinta 5, lapsille ilmainen

12.00 Hannulan talo Perinneruoka pepu, hinta 5, lapsille ilmainen M A A N A N T A I 1 5. 7. 12.00 Hannulan talo Perinneruoka pepu, hinta 5, lapsille ilmainen 14.00 Hannulan talo Kesäpäivän karaoke, vetäjänä Jouko Herranen. Lasten karaoke klo 14-15 ja aikuisten karaoke

Lisätiedot

Messututkimus. RAKSA 2014, Lahden Messukeskus 7.-9.3.2014

Messututkimus. RAKSA 2014, Lahden Messukeskus 7.-9.3.2014 Messututkimus RAKSA, Lahden Messukeskus 7.-9.3. RAKSA, Lahden Messukeskus 7.-9.3. Yhteenveto RAKSA, Lahden Messukeskus 7.-9.3. Messututkimus sisältö Kokonaiskävijämäärä 21 000 1 Kansi Kävijäperheen koko

Lisätiedot

Toiminta-alue on Päijät-Häme. Sivu 1 / 6

Toiminta-alue on Päijät-Häme. Sivu 1 / 6 Yhteistyösopimus työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun järjestämisestä Päijät-Hämeessä 1 Sopimuksen tarkoitus ja sisältö Tällä sopimuksella sovitaan niistä edellytyksistä, ehdoista ja toimintatavoista,

Lisätiedot

Päijät Hämeen kuntajakoselvitys ajankohtaiskatsaus

Päijät Hämeen kuntajakoselvitys ajankohtaiskatsaus Päijät Hämeen kuntajakoselvitys ajankohtaiskatsaus 2.12.2009 Henkilöstöryhmä Jaana Simola UusiKunta sihteeristö Kuhmoinen Hartola Sysmä Padasjoki Asikkala Heinola Hämeenkoski Hollola Lahti Nastola Kärkölä

Lisätiedot

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 1. päivä 4.5.16 Saapuminen Sloveniaan ja Bledin retki Saapuminen Ljubljaanan lentokentälle. Suomea puhuva RIL-matkalaisille tuttu oppaamme Marketa Sindelova ja

Lisätiedot

SENIORILAUTTA. Keskiviikkoisin klo Lauttasaaren seurakunnan tiloissa, os. Myllykallionrinne 1 Seurakuntasali

SENIORILAUTTA. Keskiviikkoisin klo Lauttasaaren seurakunnan tiloissa, os. Myllykallionrinne 1 Seurakuntasali SENIORILAUTTA Keskiviikkoisin klo 10.30 12.00 Lauttasaaren seurakunnan tiloissa, os. Myllykallionrinne 1 Seurakuntasali Senioritoiminnan järjestämä kerhoryhmä on kaikille iäkkäille ihmisille maksuton.

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 5 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 5 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 5 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 05. maaliskuuta 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 39 Enni Idin elämästä ja taiteesta julkaistava kirja / lyhytaikaisen lainan

Lisätiedot

KULTTUURI EDISTÄMÄSSÄ LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTIA

KULTTUURI EDISTÄMÄSSÄ LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTIA KULTTUURI EDISTÄMÄSSÄ LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTIA - Esimerkkinä Activity morning for mothers and children Mikä ihmeen perhekeskus? 13.9.2018 Kuopion kaupungin museot, Museolehtori Sanna Reinikainen

Lisätiedot

Messututkimus. RAKSA 2013, Lahden Messukeskus 15.-17.3.2013

Messututkimus. RAKSA 2013, Lahden Messukeskus 15.-17.3.2013 Messututkimus RAKSA, Lahden Messukeskus 15.-17.3. RAKSA, Lahden Messukeskus 15.-17.3. Yhteenveto RAKSA, Lahden Messukeskus 15.-17.3. Messututkimus sisältö Kokonaiskävijämäärä 20 000 1 Kansi Kävijäperheen

Lisätiedot

SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU

SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU SALPALINJA Salpalinja rakennettiin uuden itärajan turvaksi talvisotaa seuranneen välirauhan aikana v. 1940-41. Keskeneräisen puolustusaseman linnoittamista jatkettiin

Lisätiedot