LAUANTAINA klo Paikalliset yritykset ja yhdistykset esittelevät palveluitaan ja toimintaansa Martintalolla (Metsäniityntie 9) ja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAUANTAINA klo Paikalliset yritykset ja yhdistykset esittelevät palveluitaan ja toimintaansa Martintalolla (Metsäniityntie 9) ja"

Transkriptio

1 LAUANTAINA klo Paikalliset yritykset ja yhdistykset esittelevät palveluitaan ja toimintaansa Martintalolla (Metsäniityntie 9) ja omissa toimipisteissään.

2 Tervetuloa viihtymään Marttilaan! Kunnassamme on vapaana tilavia ja yksilöllisiä omakotitontteja Tervaskannonmäen, Metsä-Marttilan, Lammion ja Kumpulan viihtyisillä alueilla. Tontit ovat luonnonläheisiä ja maastoltaan vaihtelevia. Ympäristö on rauhallinen, vaikka alueet sijaitsevat aivan keskustaajaman läheisyydessä. Uusimman omakotialueen, Tervaskannonmäen, tontit sijaitsevat koulun, päiväkodin ja liikuntakeskuksen välittömässä läheisyydessä. Keskustan palvelutkin ovat lyhyen kävelymatkan päässä. Alue sijaitsee luonnonkauniilla mäellä ja tonteista kaavoitettiin toimivia ja mukavan kokoisia. Alueen kunnallistekniikka on rakennettu siten, että johdot ja kaapelit ovat valmiina rakennuspaikkojen rajalla. Tule tutustumaan! Hyvien palveluiden ja leppoisan maalaiselämän Marttila sijaitsee kaiken keskellä. Matka meiltä Turkuun ja Saloon kestää autolla puolisen tuntia, Loimaalle ja Forssaan vähän enemmän. Kunnassa tarjolla olevista palveluista ja harrastusmahdollisuuksista saat tietoa kotisivuilta osoitteesta tai kunnan kokoamasta palveluesitteestä, jota on saatavissa kunnantoimistosta ja pääkirjastosta. Tiedustelut ja tonttivaraukset: Kunnanjohtaja Carita Maisila puh saakka aluearkkitehti Seppo Pärnä puh

3 Ei vielä myynnissä Ei vielä myynnissä Myyty m 2 Myyty Tervaskannonmäen alue Myyty Myyty m m m m 2 Myyty 1571 m m m m m 2 Myyty

4 Tapahtuma Paikka Kuvaus Rakentamisen ja Asumisen päivän Tapahtumakalenteri klo Kirjasto on auki! Avoimet ovet koulussa Avoimet ovet päiväkodeissa Tutustu Huvilaan Suvirannan palvelukeskus Kirjasto, Härkätie 723 Marttilan koulu, Metsäniityntie 11 Kisarinteen päiväkoti, Kisatie 7 Touhula Myllypellontie 1 Härkätie 723 Myllypellontie 6 Kirjastossa Päivätuvan taiteilijoiden Onnellisia asioita -näyttely Tervetuloa tutustumaan kouluun! Tervetuloa tutustumaan päiväkotien tiloihin ja toimintaan. Toimintatalo Huvilassa avoimet ovet Mahdollisuus vierailla palvelukeskuksen ja päivätoiminnan tiloissa Messutapahtuma Martintalolla (Metsäniityntie 9) klo Paikalliset yritykset ja yhdistykset esittelevät toimintaansa ja palveluitaan. Lisäksi lapsille piha-alueella lavapallomeri sekä Kylämäen hevostilan järjestämää hevosajelua. Myös yritysten omia toimipisteitä avoinna, esim. Auranmaan Auto- ja konehuolto (Marttilantie 69), Marttilan pyörä- ja koneliike (Teollisuustie 1) ja Donna Taponero (Heikolantie 1). Grilli-kahvio Pikkulämmin (Salontie 20) on avoinna messupäivänä.

5 Salo 1 Martintalo Koulu Kisarinteen Kirjasto Päiväkoti Palvelu- Tervaskannonmäen päiväkoti Huvila Touhula keskus asuntoalue

6

7 aaltorakennus.fi

8 HEIKOLANTIE 1, MARTTILA MA-PE KLO AVOINNA KLO Donna Taponero Luonnonkosmetiikan tehtaanmyymälä UUTUUS! Inkivääri-MSM -kipuöljy 50ml (norm. 19,90 ) Jatkuvasti useita tuotteita vaihtuvin tarjoushinnoin! p UNIIKIT, ITSETEHDYT KORUT ARKEEN JA JUHLAAN SINIDESIGN.NET Härkätie 556, Marttila sini.sinidesign@gmail.com TARJOUS! KORVAKORUT OTA 3 MAKSA 2 Edullisin korvakorupari veloituksetta. Tarjous voimassa lauantaina Koti Marttilaan -tapahtumassa Martintalolla. Tarjousta ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Koskee vain normaalihintaisia tuotteita. TARJOUS KAAPELI- TELEVISIOASIAKKAILLE Uusille asiakkaille 149 euron arvoinen Watson-digiboxi ilmaiseksi! WATSONILLA KATSOT JA TALLENNAT TV-KANAVIA, TILAAT MAKSUKANAVIA JA VUOKRAAT MAKUUNIN UUTUUSLEFFOJA. (Tarjous voimassa saakka uusille Watson asiakkaille. Edellytyksenä Watson, Härkätien Puhelimen kaapelitelevisioliittymä ja vähintään 30M/15M laajakaista 24kk:n määräaikaissopimuksella.) Härkätien Puhelin Oy Härkätie 733, Marttila

9 Valmiudet Digiloikkaan hanke Tule ja näe käytännössä miten 3D tulostin toimii! Tutustu myös hankkeen koulutustarjontaan osoitteessa Leppämäentie 346. KaLLiomursKeet marttilasta toimitettuna tai noudettuna Pasi Kullanmäki Kirkkotie 2, Marttila. Puh

10 Marttilan kahvilat ja ravintolat Grillikahvio Pikkulämmin ma-pe 6-21, la 8-18, su Kuokantalo ma pe klo (muulloin tilauksesta) Pitopalvelu ja juhlatilavuokraus p Härkätien kahvila ma to klo , pe klo

11 Skandinavia Kodit Oy Sari Kullanmäki p ja

12 Tietoja Marttilan kunnasta Perustettu vuonna 1409 Asukasluku 1989 Tuloveroprosentti ,75 % Laadukkaat palvelut ja turvallinen elinympäristö Harrastusmahdollisuuksia koko perheelle Turkuun ja Saloon puolisen tuntia T O T T A S E O N. MARTTILAN KUNTA HÄRKÄTIE 773, MARTTILA P w w w. m a r t ti l a. f i P LA KLO 11-14

kevätpäivät 27.2. 3.3.2013 olo

kevätpäivät 27.2. 3.3.2013 olo kevätpäivät 27.2. 3.3.2013 HAnki ihana olo uutta valoa uutta iloa Unohda kevätväsymys ja nakkaa talviturkki ullakolle, nyt on aika herätä kevääseen. Tule kanssamme viettämään Hyvän Olon teemapäiviä 27.2.

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA MYLLYRANNAN ALUEEN ASEMAKAAVA MYLLYRANNAN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MARTTILAN KUNTA MYLLYRANNAN ALUEEN ASEMAKAAVA MYLLYRANNAN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIITE 1 MARTTILAN KUNTA MYLLYRANNAN ALUEEN ASEMAKAAVA MYLLYRANNAN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.10.2018 Marttilan Myllyrannan alueen asemakaava / Myllyrannan alue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014!

Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014! Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014! Humppilan lasitehtaan piha muuttuu toiminnalliseksi kädentaitojen ja kulttuurin tyyssijaksi 12.7., joka on Humppilan Uniikkiviikon avajaispäivä ja samalla vuoden 2014

Lisätiedot

Tekevien ihmisten Sonkajärvi

Tekevien ihmisten Sonkajärvi Tekevien ihmisten Sonkajärvi Viihtyisyyttä arkeen ja vapaa-aikaan Sonkajärvellä Sonkajärvi on viihtyisä ja luonnonkaunis kunta Ylä-Savon seudulla. Kunnassa on kaksi taajamaa, Sonkajärven ja Sukevan kirkonkylät,

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA MYLLYVAINION ALUEEN ASEMAKAAVA MYLLYVAINION ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MARTTILAN KUNTA MYLLYVAINION ALUEEN ASEMAKAAVA MYLLYVAINION ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MARTTILAN KUNTA Kh 18.9.2017 Liite 1 ( 201) LIITE 1 MYLLYVAINION ALUEEN ASEMAKAAVA MYLLYVAINION ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.8.2017 Marttilan Myllyvainion alueen asemakaava / Myllyvainion

Lisätiedot

MERIKARTANO PUISTOKARTANO. Oma koti palveluiden äärellä.

MERIKARTANO PUISTOKARTANO. Oma koti palveluiden äärellä. MERIKARTANO PUISTOKARTANO Oma koti palveluiden äärellä. ITSENÄISTÄ ELÄMÄÄ Merikartanossa ja Puistokartanossa oma kotisi on palveluiden äärellä. Katso esittelyvideot asumisesta ja palveluistamme Ritva,

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella

As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella Miksei elämästä voisi nauttia joka päivä? Ihanteellinen sijainti, ekologiset ratkaisut ja luksuksen tuntu. Kaikki nämä toteutuvat As. Oy

Lisätiedot

Täydellinen loma Lapissa

Täydellinen loma Lapissa Täydellinen loma Lapissa Ainutlaatuinen palvelukonsepti kokoaa saman katon alle kaksi viihtyisää ja tasokasta hotellia sekä Kokousja kongressi keskus Levi Summitin palveluineen ja näyttelyineen. Suomen

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Tervetuloa vastaanottamaan joulua lauantaina 1.12. Myllypuron Ostarille! Muitta mutkitta

Tervetuloa vastaanottamaan joulua lauantaina 1.12. Myllypuron Ostarille! Muitta mutkitta Joulu on taas, joulu on taas MYLLYPURON OstarilLa! Tervetuloa vastaanottamaan joulua lauantaina 1.12. Myllypuron Ostarille! Muitta mutkitta VILINÄÄ, VILSKETTÄ, RÄTINÄÄ, RÄISKETTÄ Joulu alkaa Ostarilta!

Lisätiedot

TAPAHTUMAT UUDELLAMAALLA

TAPAHTUMAT UUDELLAMAALLA UUSI TAITO ETELÄ-SUOMI TARJOAA ILOA JA ELÄMYKSIÄ Taito Etelä-Suomi ja Taito Uusimaa yhdistävät taitonsa ja toimintansa 1.1.2019 alkaen. Yhdessä suunnitelluissa tapahtumissa on tekemisen iloa ja tunnelmaa.

Lisätiedot

MYYNTIESITE. Ulosmitattu omakotitalo Marttilan kunnan Ollilan kylässä

MYYNTIESITE. Ulosmitattu omakotitalo Marttilan kunnan Ollilan kylässä MYYNTIESITE 1 VARSINAIS-SUOMEN MYYNTIESITE ULOSOTTOVIRASTO PL 363, Sairashuoneenkatu 2-4 20100 TURKU 13.11.2017 Puhelin Vaihde 029 56 26400, Telekopio 029 56 26488 Sähköposti varsinais-suomi.uo@oikeus.fi

Lisätiedot

MARTTILAN YRITYSLUETTELO

MARTTILAN YRITYSLUETTELO MARTTILAN YRITYSLUETTELO Marttilan kunta/palveluesite KAUPPA JA YKSITYISET PALVELUT AUTO- JA KONEKORJAAMOT, -TARVIKKEET AUTOKORJAAMO V. AHOKAS Salontie 53 a Veikko Ahokas Autokorjaamo 21480 PRUNKILA Automaalaamo

Lisätiedot

Tykslab näytteenotto. ajanvaraus

Tykslab näytteenotto.  ajanvaraus Tykslab näytteenotto Huomioithan, että joihinkin näytteenottopisteisiin tulee pääsääntöisesti varata aika (tiedot sisäsivuilla). Ajanvaraus: www.tykslab.fi» ajanvaraus tai puhelimitse numerosta 02 313

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun

Lisätiedot

VARSIN MERKILLINEN SYKSY SOKOKSELLA

VARSIN MERKILLINEN SYKSY SOKOKSELLA VARSIN MERKILLINEN SYKSY SOKOKSELLA Trendit tulevat ja menevät, mutta tyyli on ikuinen. Tavaratalo täyttyy syksyn aikana upeista ja uusista merkeistä. Tarkkaile tilannetta ja tule paikalle. Katso kaikki

Lisätiedot

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille. Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä

Lisätiedot

Vehreää viihtyvyyttä

Vehreää viihtyvyyttä VTS PIIKAHAKA VOIONMAANKATU 32, 33300 TAMPERE Vehreää viihtyvyyttä VTS PIIKAHAKA VOIONMAANKATU 32, 33300 TAMPERE Tarjolla on tilavia yksiöitä, joiden jokainen neliötila on suunniteltu tarkasti asukasta

Lisätiedot

Vehreää viihtyvyyttä

Vehreää viihtyvyyttä VTS PIIKAHAKA VOIONMAANKATU 32, 33300 TAMPERE Vehreää viihtyvyyttä VTS PIIKAHAKA VOIONMAANKATU 32, 33300 TAMPERE Tarjolla on tilavia yksiöitä, joiden jokainen neliötila on suunniteltu tarkasti asukasta

Lisätiedot

UNELMIESI KOTI PICKALAAN

UNELMIESI KOTI PICKALAAN UNELMIESI KOTI PICKALAAN Parasta aikaa kotona ja vapaalla Pickalan asuntoalue sijaitsee luonnon keskellä meren rannassa, pääkaupunkiseudun tuntumassa vain reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.

Lisätiedot

Myydään ulosmitattu kiinteistö Marttilassa; kiinteistötunnus internetsivustolla ajalla

Myydään ulosmitattu kiinteistö Marttilassa; kiinteistötunnus internetsivustolla ajalla MYYNTIESITE 1 VARSINAIS-SUOMEN MYYNTIESITE ULOSOTTOVIRASTO PL 363, Sairashuoneenkatu 2-4 20100 TURKU 16.08.2017 Puhelin Vaihde 029 56 26400, Telekopio 029 56 26488 Sähköposti varsinais-suomi.uo@oikeus.fi

Lisätiedot

Jalasjärvelle. komiasti. Koti. www.jalasjarvi.fi. Lue tästä esitteestä lisää Jalasjärven kunnan monista tonttivaihtoehdoista sekä Mökkipörssistä!

Jalasjärvelle. komiasti. Koti. www.jalasjarvi.fi. Lue tästä esitteestä lisää Jalasjärven kunnan monista tonttivaihtoehdoista sekä Mökkipörssistä! www.jalasjarvi.fi Vuoden 2010 tilanne! Koti komiasti Jalasjärvelle Lue tästä esitteestä lisää Jalasjärven kunnan monista tonttivaihtoehdoista sekä Mökkipörssistä! www.karttatiimi.fi/jalasjarvi Jalasjärvi

Lisätiedot

-50% KAIKKI KEHYKSET VÄHINTÄÄN. 10 000 kpl erä MERKKIKEHYKSIÄ /kehys. silmälasien ostajalle MYÖS UUTUUDET!

-50% KAIKKI KEHYKSET VÄHINTÄÄN. 10 000 kpl erä MERKKIKEHYKSIÄ /kehys. silmälasien ostajalle MYÖS UUTUUDET! VERENLUOVUTUS TAIVALKOSKELLA pe 17.7. klo 12 16 Seurakuntatalo, Kirkkotie 7 OJENNA KÄTESI. Maksuton luovuttajainfo 0800 0 5801. Ota virallinen henkilötodistus mukaan. AL KAIKKI KEHYKSET silmälasien ostajalle

Lisätiedot

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä!

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! TALOMUSEO GLIMS Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! Kuva: Olli Hakamies Glimsintie 1, Espoo (Jorvin sairaalan vieressä) www.espoonkaupunginmuseo.fi TALOMUSEO GLIMS Glimsintie 1, 02740 Espoo (Jorvin

Lisätiedot

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu

Lisätiedot

TIKKURIN PE LA 28. 2. :n lahjakort ja voita 100

TIKKURIN PE LA 28. 2. :n lahjakort ja voita 100 TIKKURIN S Y Y S S U T E L U U T 9.9. PE LA 28. 2 näyteikkuna ämään paras ti! Tule äänest :n lahjakort ja voita 100 74940_Tikkuri_Syystuuletus_suora_9_12_155x155_UUSI.indd 1 17.9.2012 11.57 NYT ON SYYS-

Lisätiedot

Te r vetuloa. Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo

Te r vetuloa. Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo Te r vetuloa Palometsän päiväkotiin! Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo T u l e m u k a a n Tervetuloa Palometsän päiväkotiin niin tutut kuin uudetkin perheet! Palometsän päiväkodissa on viisi

Lisätiedot

Kouvolan seudun ABC-asemat

Kouvolan seudun ABC-asemat Nykyään ABC on S-ryhmän ketju, joka on sekä matkailijan viihtyisä taukopaikka että lähiseudun asukkaan päivittäisiä palveluja tarjoava palvelukeskus. ABC-ketjuun kuuluu ABC-palveluasemia, ABC-automaattiasemia

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA KOKOUSKUTSU 02/

MARTTILAN KUNTA KOKOUSKUTSU 02/ MARTTILAN KUNTA KOKOUSKUTSU 02/2017 14 Tekninen lautakunta 10 05.2017 Kokousaika Keskiviikko 10.05.2017 klo 18.00-19.00 Kokouspaikka Marttilan kunnantalo/ Kahvio Pykälä: 11 12 13 14 15 16 17 18 19 Käsiteltävät

Lisätiedot

TALVI- PÄIVÄT TALVI LÖYTÖJÄ. Muitta mutkitta

TALVI- PÄIVÄT TALVI LÖYTÖJÄ. Muitta mutkitta TALVI- PÄIVÄT Martinlaakson Ostarilla 27.2. 3.3. TALVI ON OIKEA AIKA TEHDÄ LÖYTÖJÄ Muitta mutkitta Tervetuloa talviostoksille Martinlaakson ostarille! Kyllä nykytalvistakin selviää, kun pistää nenän ulos

Lisätiedot

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan!

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Saapuminen Kotkaan ja majoittuminen Majoitumme Kotkan Original Sokos Hotel Seurahuoneella (Keskuskatu 21, 48100 Kotka, puh: +358 10 7821 000, kotka.seurahuone@sokoshotels.fi)

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS MUSEOKAAREN ALUE

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS MUSEOKAAREN ALUE KOSKI TL KUNTA LIITE 1 KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS MUSEOKAAREN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.6.2018 TÄYDENNETTY 16.10.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Museokaaren alue

Lisätiedot

Ukonniemen tontit nyt myynnissä!

Ukonniemen tontit nyt myynnissä! Asetu asumaan Ukonniemen tontit nyt myynnissä! Vireä kunta vetten äärellä Leppävirta on lähes 10 000 asukkaan kunta Pohjois-Savossa, Viitostien varrella. Leppävirran alueella sijaitsevat suuret järvet

Lisätiedot

M A R T T I L A N K U N T A

M A R T T I L A N K U N T A M A R T T I L A N K U N T A PERUSTIETOA KUNNASTA Perustamisvuosi 1409 Asukasluku 31.12.2014 2070 Pinta-ala 195,6 m² Tuloveroprosentti v. 2015 20,25 % Kiinteistövero v. 2015 - yleinen 0,95 % - vakituiset

Lisätiedot

M A R T T I L A N K U N T A

M A R T T I L A N K U N T A M A R T T I L A N K U N T A 26.4.2016 PERUSTIETOA KUNNASTA Perustamisvuosi 1409 Asukasluku 31.12.2015 2028 Pinta-ala 195,6 km² Tuloveroprosentti v. 2016 20,25 % Kiinteistövero v. 2016 - yleinen 0,95 %

Lisätiedot

Turun asukasluku

Turun asukasluku Nyt tuli tarjolle hyvätuottoinen viiden kerrostalokaksion kokonaisuus Turusta! Kyseessä on suuri 92 asunnon 1970-luvulla rakennettu taloyhtiö, joka sijaitsee n. 6,0km päässä Turun keskustasta Lausteen

Lisätiedot

NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE?

NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE? NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE? Kyllä on! Lahjat, koristeet ja kattaukset, mitä ikinä jouluusi tarvitset! Tervetuloa jouluostoksille Espoontorille! EI ITKEÄ SAA, EI STRESSATA SAA, JOULU ON TULLUT

Lisätiedot

TALVI- PÄIVÄT TALVI ON OIKEA AIKA TEHDÄ LÖYTÖJÄ ESPOONTORILLA 27.2. 3.3.

TALVI- PÄIVÄT TALVI ON OIKEA AIKA TEHDÄ LÖYTÖJÄ ESPOONTORILLA 27.2. 3.3. TALVI- PÄIVÄT ESPOONTORILLA 27.2. 3.3. TALVI ON OIKEA AIKA TEHDÄ LÖYTÖJÄ Tervetuloa talviostoksille Espoontorille! Kyllä nykytalvistakin selviää, kun pistää nenän ulos auringonpaisteella, mutta viihtyy

Lisätiedot

PERUSTIETOJA KUNNASTA

PERUSTIETOJA KUNNASTA PERUSTIETOJA KUNNASTA Nimi Maaninka on saamenkieltä ja tarkoittaa siikaa. Suomenkielinen asutus on omaksunut nimen, vaikkakin alkuperäinen merkitys on unohtunut. Ensimmäistä kertaa nimi esiintyy jo 1500-luvun

Lisätiedot

TILAA ELÄÄ JA ASUA LUONNOLLISESTI LOIMAA. kotiloimaalta.fi

TILAA ELÄÄ JA ASUA LUONNOLLISESTI LOIMAA. kotiloimaalta.fi TILAA ELÄÄ JA ASUA LUONNOLLISESTI LOIMAA 1969 2019 Tontit 2019 kotiloimaalta.fi KESKUSTAN ASUINALUEET NAHINLAHTI Uusi asuinalue keskustan tuntumassa, Loimijoen rannan, peltojen ja metsän ympäröimänä. Maaseutumaista

Lisätiedot

nuottaniemen portti, ESPOO

nuottaniemen portti, ESPOO AUNTO OY nuottaniemen portti, EOO Etuniementie 3, 02230 EOO 10.9.2013 ENNAKKOMARKKINOINTI KUVAA IARYTIÖ NUOTTANIEMEN UITO. TAITEILIJAN NÄKEMY. arasta mahdollista arkea loistavien yhteyksien, palveluiden

Lisätiedot

Tykslab näytteenotto. ajanvaraus

Tykslab näytteenotto.  ajanvaraus Tykslab näytteenotto Huomioithan, että joihinkin näytteenottopisteisiin tulee pääsääntöisesti varata aika (tiedot sisäsivuilla). Ajanvaraus: www.tykslab.fi» ajanvaraus tai puhelimitse numerosta 02 313

Lisätiedot

KOSKI TL KUNTA VINARIN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS "VINARINTIE 15

KOSKI TL KUNTA VINARIN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS VINARINTIE 15 KOSKI TL KUNTA VINARIN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS "VINARINTIE 15 LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kosken Tl Vinarin alueen asemakaavan muutoksen Vinarintie 15 osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI

TOIMINTA- KALENTERI TOIMINTA- KALENTERI 01.05. 30.09.2018 Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun Palvelukeskuksessa os. Huvilakatu 32 ovat tiistaisin klo 19.30-20.30 ja torstaisin klo 14.00-15.00, nimi kansioon Omaishoitajien

Lisätiedot

Muutokset Keravan kaupungin toimipisteiden aukioloajoissa kesällä

Muutokset Keravan kaupungin toimipisteiden aukioloajoissa kesällä Muutokset Keravan kaupungin toimipisteiden aukioloajoissa kesällä Osa Keravan kaupungin palveluista toimii poikkeavilla aukioloajoilla kesällä 2019. Periaatteena on, että asiakaspalvelu hoidetaan päivystysjärjestelmin

Lisätiedot

Valtakunnallista kehitysvammaisten teemaviikkoa vietetään

Valtakunnallista kehitysvammaisten teemaviikkoa vietetään Kaikille ihmisoikeudet täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti. Valtakunnallista kehitysvammaisten teemaviikkoa vietetään 1. - 7.12.2016. www.kvtl.fi/fi/kehitysvammaisten-viikko/ Luovuus ja herkkyys -taidenäyttely

Lisätiedot

104,0 m², 3h, k,

104,0 m², 3h, k, Kohteen ilmoittaja Nimi: Teppo Tuijula Puh: 0500 530 942 Solid House Oy LKV, Turku Eerikinkatu 13, 3 krs. 20100 Turku Puh: 044 282 0038 MAASEUDUN RAUHAA JA VÄLJÄÄ ASUMISTA Tässä paikassa voit yhdistää

Lisätiedot

TILAA ELÄÄ JA ASUA LUONNOLLISESTI LOIMAA. kotiloimaalta.fi

TILAA ELÄÄ JA ASUA LUONNOLLISESTI LOIMAA. kotiloimaalta.fi TILAA ELÄÄ JA ASUA LUONNOLLISESTI LOIMAA kotiloimaalta.fi Tontit 2018 KESKUSTAN ASUINALUEET NAHINLAHTI Uusi asuinalue keskustan tuntumassa, Loimijoen rannan, peltojen ja metsän ympäröimänä. Maaseutumaista

Lisätiedot

Asetu mukavasti. Kuortaneelle. Asumaan

Asetu mukavasti. Kuortaneelle. Asumaan Asetu mukavasti Kuortaneelle Asumaan Nauttimaan Elämään 1. MÄYRY Uusi, kaavoitettu asuntoalue Mäyryn taajamassa, golfkentän vieressä järvinäkymällä. Hyvät yhteydet Seinäjoelle, Alavudelle, Lehtimäelle

Lisätiedot

M A R T T I L A N K U N T A

M A R T T I L A N K U N T A M A R T T I L A N K U N T A 22.8.2016 PERUSTIETOA KUNNASTA Perustamisvuosi 1409 Asukasluku 31.12.2015 2028 Pinta-ala 195,6 km² Tuloveroprosentti v. 2016 20,25 % Kiinteistövero v. 2016 - yleinen 0,95 %

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

Mitä asioita huomioida, kun valitsee hoitokotia

Mitä asioita huomioida, kun valitsee hoitokotia Pirkanmaa Mitä asioita huomioida, kun valitsee hoitokotia Pienet asiat merkitsevät paljon Aila Suoanttila 2015 2 1 JOHDANTO Tämän vertailulistan tarkoitus on auttaa vanhusta ja hänen omaisia valitsemaan

Lisätiedot

Kulttuurihuvilan ainutlaatuisessa ympäristössä viihdytään optimaalisimmillaan hengen ryhmissä erilaisissa tilaisuuksissa.

Kulttuurihuvilan ainutlaatuisessa ympäristössä viihdytään optimaalisimmillaan hengen ryhmissä erilaisissa tilaisuuksissa. Villa Concerto Villa Concerto kokous-, konsertti- ja juhlahuvila tarjoaa viihtyisät puitteet kokouksille, koulutuksille, konserteille, virkistyspäiville ja juhlille. Huvilaa voi vuokrata myös sauna- ja

Lisätiedot

Myydään leipomokahvilasekatavarakauppa

Myydään leipomokahvilasekatavarakauppa Myydään leipomokahvilasekatavarakauppa Juankosken keskustassa huippupaikalla Yrityksen nimi: Sepon Valinta Oy Yrityksen osoite: Juankoskentie 17, 73500 Juankoski Perustamisvuosi: 1986 Toimiala: Kauppa

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.10.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

turun museokeskuksen vuokrattavat tilat

turun museokeskuksen vuokrattavat tilat turun museokeskuksen vuokrattavat tilat Turun museokeskuksesta löytyvät vuokrattavat tilat ovat ihanteellisia paikkoja juhlien, tapahtumien ja kokouksien järjestämiselle. Kun haluat tarkemmin tutustua

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19 KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.11.2016 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Korttelit 18 ja 19 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Asunto Oy. Kuopion Majakanvalo

Asunto Oy. Kuopion Majakanvalo Kuopion Majakanvalo majakanvalo.indd 1 29.6.2017 8.11.55 valmistuu upealle paikalle, uuden Keilarinteen aukion viereen! Hyvät kulkuyhteydet bussilla keskustaan ja loistavat pyörätiet yliopistolle sekä

Lisätiedot

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Ikäihmisten palveluiden tulevaisuuden visio Osallistava ja turvallinen Osallistava ja turvallinen kunta, joka tarjoaa ikäihmisille

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Helsingin hauskin kaupunginosa on

Helsingin hauskin kaupunginosa on Helsingin hauskin kaupunginosa on TAAS auki! Tänä kesänä lapsiperheet huvittelevat 11 laitteessa maksutta. Pohjoismaiden laajin laitevalikoima saa uuden kummituselämyksen. Uskallatko astua sisään Suomen

Lisätiedot

t i e d o t t a a! MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 KIRJASTO TIEDOTTAA KUNNANVIRASTO SULJETTUNA LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Porissa 20.4.

t i e d o t t a a! MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 KIRJASTO TIEDOTTAA KUNNANVIRASTO SULJETTUNA LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Porissa 20.4. MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 t i e d o t t a a! Palstamillimetrin hinta 1.1.2013 alkaen 0,99 (sis.alv 24%) LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Laitakarin alue tullaan kaavoittamaan. Tämä tarkoittaa sitä

Lisätiedot

PETÄJÄSSUONKATU 4A TAMPERE. Auvoisaa asumista Atalassa!

PETÄJÄSSUONKATU 4A TAMPERE. Auvoisaa asumista Atalassa! PETÄJÄSSUONKATU 4A 33580 TAMPERE Auvoisaa asumista Atalassa! AUTOTON PIHA on rauhallinen ja turvallinen Kaikissa asunnoissa PARVEKE TAI TERASSI Lapsille PUUHAA JA TILAA VEHREÄN ATALAN upeat ulkoilumaastot

Lisätiedot

Jymylentiksen HIPPO-TURNAUS

Jymylentiksen HIPPO-TURNAUS Turvallista, viihtyisää ja huoletonta asumista Kaupungin monipuolisin tapahtumapaikka Puh. (06) 4299 130 Fax 4299 120 ETSITKÖ www.seinajokiareena.fi ASUNTOA? Asuntokohteissamme AREENASSA on vuokrattavana

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu 25 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Attendon Tapalankallion esittely 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu 25 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Attendon Tapalankallion esittely 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Vanhusneuvosto 14.11.2017 Aika 14.11.2017 klo 12:00-13:30 Paikka Tapalankallio Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 25 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 26 Attendon

Lisätiedot

Marttilan kunta toivottaa

Marttilan kunta toivottaa MARTTILA-TIEDOTE 4/2015 Marttilan kunta toivottaa Rauhaisaa Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2016! MARTTILAN KUNTA PUH. 484 490 VIIKKO 48 HÄRKÄTIE 773 FAX. 4844 9100 21490 MARTTILA www.marttila.fi Fb

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA 16.5.2013

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA 16.5.2013 Kokousaika Torstai 16. toukokuuta 2013 kello 16.00 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo Leino j. x Elina Rauhala

Lisätiedot

9 MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Vapaa-aikalautakunta merk. Jarmo Kujanpää puheenjohtaja

9 MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Vapaa-aikalautakunta merk. Jarmo Kujanpää puheenjohtaja 9 Kokousaika Maanantai 30.5.2016 klo 18.30 Kokouspaikka Marttilan kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone 7 8 9 10 11 12 Käsiteltävät asiat: 1. Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 1.10. maanantai klo 10 Paprus korttitarvikemyyntiä askartelutilassa klo 12 Maestro -karaoke 2.10. tiistai klo 10 Seniorikerho klo 10 Ikääntymismuutokset

Lisätiedot

ASUNTO OY ESPOON SAUNAMAJURI Reelinkikatu 4, Espoo

ASUNTO OY ESPOON SAUNAMAJURI Reelinkikatu 4, Espoo Taiteilijan näkemys ASUNTO OY ESPOON SAUNAMAJURI Reelinkikatu 4, 02330 Espoo ASUNTO OY ESPOON SAUNAMAJURI Reelinkikatu 4, 02330 Espoo Saunalahden merelliselle asuinalueelle valmistuvaan Espoon Saunamajuriin

Lisätiedot

Elinkeinopoliittinen ohjelma

Elinkeinopoliittinen ohjelma Elinkeinopoliittinen ohjelma Kunnan visio vuodelle 2025 Marttila on elinvoimainen ja yhteisöllinen, maltillisesti kasvava kunta, joka järjestää asukkailleen laadukkaat ja edulliset palvelut sekä turvaa

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 4 / 2014

JÄSENTIEDOTE 4 / 2014 JÄSENTIEDOTE 4 / 2014 Kuva Jaana Boström: Alastaro 3.10.2014 Tuttujen tuvan edustalta Kuva Jaana Boström: Toimiston kaktus keräsi voimaa taloyhtiön pihalla aidan vieressä ja 23.10.2014 kukinta oli todella

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 22.8.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

Asunto Oy Kuunariranta

Asunto Oy Kuunariranta Asunto Oy Kuunariranta Asunto Oy Kuunariranta Parainen Kirkkosalmenkatu 9 11 1600 Parainen Uusi Kirkkosalmenranta Meren rannalla keskellä kaupunkia Paraisille rakennetaan uniikki pientalokokonaisuus, jossa

Lisätiedot

PETSAMO 2 Hoitajat: Kanslia:

PETSAMO 2 Hoitajat: Kanslia: PETSAMO 2 Hoitajat: 050 436 2222 Kanslia: 044 775 8017 Tervetuloa kuntoutumaan Petsamo 2:lle Tammenlehväkeskuksen osasto Petsamo 2 on neurologinen kuntoutusosasto, jonka tarkoituksena on antaa kokonaisvaltaista

Lisätiedot

Tervetuloa Expokeskukseen. Virtuaalitapahtumat netissä 24/7 - aina avoinna

Tervetuloa Expokeskukseen. Virtuaalitapahtumat netissä 24/7 - aina avoinna Tervetuloa Expokeskukseen Virtuaalitapahtumat netissä 24/7 - aina avoinna WWW.NETEXPO.CENTER aukeaa lokakuussa 2015 Netexpo näkyy ja kuuluu 15.10 alkaen Virtuaalisen Expokeskuksen maailma kutsuu vierailijaa

Lisätiedot

PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET

PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET AIKATAULU PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET KESÄAIKATAULU Voimassa koulujen kesäloman aikana NAANTALIN KAUPUNKI TLO TERVETULOA TURVALLISEN JA MUKAVAN PALVELULIIKENTEEN KYYTIIN! Naantalissa

Lisätiedot

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä Keskustan ja luonnon läheisyydessä Jyväskylän Aholaitaan, vain kivenheiton päähän keskustasta ja lenkkipoluilta, nousee omaleimainen kerrostalojen korttelikokonaisuus As. Oy Aholankulma, jonka viehättävänä

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS LÄMPÖKESKUS

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS LÄMPÖKESKUS KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS LÄMPÖKESKUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.1.2016 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutoksen / Lämpökeskus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2017 VILLA ARTTU SYKSY 2017 OHJELMA VILLA ARTUN NÄYTTELYT Yhdessä Together 4.10.2017 19.1.2018 Villa Artun galleria ja käytävägalleria A Game. Petr Tichshenko

Lisätiedot

TILHENKATU 23, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

TILHENKATU 23, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. TILHENKATU 23, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 3h+k+erill.wc+kph+eteinen+las.parv., 75 m, 115 000 Vastaava välittäjä Karoliina Siikarla KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, KiAT, PARTNER 040 571 4250 karoliina@bolkv.fi

Lisätiedot

LOMA-ASUNNOT, OLLUKKA, ISO-SYÖTE

LOMA-ASUNNOT, OLLUKKA, ISO-SYÖTE LOMA-ASUNNOT, OLLUKKA, ISO-SYÖTE Tupasluikantie 10 Uusia loma-asuntoja valmistuu Iso-Syötteen tunturin juurelle. Loma- asunnossa on korkea varustelutaso ja laadukkaat sisustusmateriaalit. Energiatehokas

Lisätiedot

Tontti ja talomarkkinointi

Tontti ja talomarkkinointi Asukas-, kotiseutu- ja kyläyhdistysten ja kaupungin johdon tapaaminen 15.1.2015 Tontti ja talomarkkinointi Kommenttipuheenvuoro Marja Tast Särkisalo Kaupungin alue Koko kaupunki Asukasluku : 54 260 Pinta-ala:

Lisätiedot

HUHMARI -KESÄRETKI LA 9.6 SU 10.6.2012 1

HUHMARI -KESÄRETKI LA 9.6 SU 10.6.2012 1 HUHMARI -KESÄRETKI LA 9.6 SU 10.6.2012 1 Tänä vuonna autismikirjon aikuisten kesäretki suuntautuu luonnonläheiseen Lomakeskus Huhmariin (Huhmarisentie 43, 83700 Polvijärvi). Lomakeskus Huhmari sijaitsee

Lisätiedot

TERVETULOA VIIHTYMÄÄN DNA TV:N JA SISÄLTÖJEN PARIIN

TERVETULOA VIIHTYMÄÄN DNA TV:N JA SISÄLTÖJEN PARIIN Nyt hyvät valikoimat kysyttyjä Adidas-collegehousuja, Lenne-kintaita, sukkahousuja, paljon eri kuoseja, uudet erät vauva-asuja, kiristämättömät sukat, kumpparit myös aikuisille, miesten henkselit, liimapaikat,

Lisätiedot

Pyydämme huomioimaan, että osassa näytteenottopisteistämme näytteitä otetaan pääsääntöisesti vain ajanvarauksella (tiedot sisäsivuilla).

Pyydämme huomioimaan, että osassa näytteenottopisteistämme näytteitä otetaan pääsääntöisesti vain ajanvarauksella (tiedot sisäsivuilla). Tykslab näytteenotto Pyydämme huomioimaan, että osassa näytteenottopisteistämme näytteitä otetaan pääsääntöisesti vain ajanvarauksella (tiedot sisäsivuilla). Ajanvaraus: www.tykslab.fi > ajanvaraus tai

Lisätiedot

0 99 kg reseptit: Yhteishyvä.fi

0 99 kg reseptit: Yhteishyvä.fi Rainbow Banaanit Costa-Rica Liikkeemme on suljettu Isänpäivänä 8.11. 0 99 kg reseptit: Yhteishyvä.fi Hyvää Isänpäivää! 9 95 9 95 Omistajan käyntikortti 95 kg Apetit Savukirjolohi 800 1600 g 95 kg Norjan

Lisätiedot

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy.

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. 1 1874 perustettu Hangon kaupunki on pikkukaupunki sanan kaikkein parhaimmassa merkityksessä. Rennosti ylellinen Suomen Etelä tarjoaa kiehtovan historian,

Lisätiedot

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU Vanhan Musiikin Viikolle 27.7.-2.8.09 Tiedusteluihin vastaavat diplomiurkuri Anne-Marie Grundstén, puh. 050 520 4798. Kulttuurisihteeri Hilpi Toikka-Haldin, puh. (02) 677 4698;

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelma

Juhlaviikon ohjelma Päivitetty 18.9.2018 Juhlaviikon ohjelma 24. 30.9.2018 Ma 24.9.2018 - Vesirieha 3 4-vuotiaille uimahallilla tasatunnein klo 16.00 18.00. Vapaa pääsy! Ei ennakkoilmoittautumista. - Elokuvailta Nuorisovintillä

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat elokuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat elokuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat elokuussa 2015 Viikko 32 (3.8.-9.8.) Ma 3.8. - Klo 9-13 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 03/ Tekninen lautakunta Kokousaika Torstai klo Marttilan kunnantalo, hallituksen huone

MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 03/ Tekninen lautakunta Kokousaika Torstai klo Marttilan kunnantalo, hallituksen huone MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 03/2019 1 Kokousaika Torstai 6.6.2019 klo 18.00 Kokouspaikka Marttilan kunnantalo, hallituksen huone Pykälä: Liitteet: Käsiteltävät asiat: 27 1-3 28 4 29 5 30 6 31 7 32 33 34

Lisätiedot

Tontti Mäntsälästä. Osta tai vuokraa tontti! www.mantsala.fi

Tontti Mäntsälästä. Osta tai vuokraa tontti! www.mantsala.fi Tontti Mäntsälästä Osta tai vuokraa tontti! www.mantsala.fi Mäntsälän kunnan pientalotonttialueet Osta tai vuokraa tontti! Ruusutarhat Männikkö II Kaunismäki Rivitaloalue Mäntsälän kunnan omakoti- ja rivitalotontit

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot