AIKUISTEN JA LASTEN YHDESSÄOLOA AVOIMESSA PÄIVÄKODISSA

Transkriptio

1 AIKUISTEN JA LASTEN YHDESSÄOLOA AVOIMESSA PÄIVÄKODISSA Kuopion kaupungin Tuuliviirin avoin päiväkoti vanhemmuuden tukijana Kepanen Kaisa ja Puurunen Milla Opinnäytetyö, syksy 2002 Diakonia-ammattikorkeakoulu Pieksämäen yksikkö Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma Sosionomi (AMK)

2 Nasu tuli takaa Puhin vierelle. Puh!, kuiskasi hän. No mitä? Ei mitään, sanoi Nasu ja otti Puhin käpälästä kiinni. Tarkistin vain että olet siinä. A. A. Milne Kiitos yhteistyöstä avoimen päiväkodin työntekijöille Eva Berglund-Kostamolle ja Tarja Karhuselle. Teiltä saimme opinnäytetyöhömme tarvitsemaamme tietoa avoimesta päiväkodista. Kiitos myös kyselyymme vastanneille vanhemmille, jotka mahdollistivat opinnäytetyömme toteutumisen. Kiitos meitä opinnäytetyössämme auttaneille opettajille Kirsti Kauppiselle ja Leena Ockenströmille sekä opponentillemme Maria Pohjolalla. Teiltä saimme hyviä neuvoja ja tukea opinnäytetyötä tehdessämme.

3 TIIVISTELMÄ DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU PIEKSÄMÄEN YKSIKKÖ Kepanen, Kaisa ja Puurunen, Milla Pieksämäki 2002 AIKUISTEN JA LASTEN YHDESSÄOLOA AVOIMESSA PÄIVÄKODISSA Kuopion kaupungin Tuuliviirin avoin päiväkoti vanhemmuuden tukijana 57 sivua 4 liitettä Opinnäytetyön tarkoitus oli selvittää, tukeeko avoin päiväkoti vanhemmuutta. Tutkimuksella selvitettiin, millaista tukea vanhemmat kokivat saavansa avoimesta päiväkodista ja millaista tukea he toivoivat saavansa. Lisäksi selvitettiin, vastasiko avoimen päiväkodin toiminta vanhempien odotuksia ja olivatko he siihen tyytyväisiä. Teoriaosuus käsitteli perhettä, vanhemmuutta ja sen tukemista sekä avointa päiväkotia. Teoriatietoa kerättiin alan kirjallisuudesta, tutkimuksista, artikkeleista, internetistä ja tekemällä haastatteluja. Tutkimus oli kvantitatiivinen ja sen aineisto kerättiin kyselylomakkeella. Kysely tehtiin Kuopion kaupungin Tuuliviirin avoimessa päiväkodissa käyville vanhemmille keväällä Kyselyyn vastasi 74 vanhempaa eli vastausprosentti oli 89. Vanhemmuuden tukemisen vuoksi avoimessa päiväkodissa kävi 10 % vanhemmista. Kuitenkin lähes kaikilla vanhemmilla oli ehdotuksia siitä miten avoin päiväkoti voisi tukea heidän vanhemmuuttaan. Vanhemmat olivat tyytyväisiä avoimen päiväkodin toimintaan, ja se vastasi heidän odotuksiaan hyvin. Avoin päiväkoti tuki vanhemmuutta tekemällä perustehtäväänsä eli järjestämällä vanhemmille ja lapsille yhteistä toimintaa sekä tarjoamalla vanhemmille mahdollisuuden vertaistukeen. Avoimen päiväkodin toiminnasta löytyi myös kehitettävää. Vanhemmat toivoivat mm. ryhmäjakoa, asiantuntijaluentoja sekä uusia kokoontumistiloja. Asiasanat: perhe; vanhemmuus; päivähoito; leikkitoiminta; tutkimus; kvantitatiivinen tutkimus Säilytyspaikka: DIAK/Pieksämäen yksikön kirjasto

4 ABSTRACT DIACONIA POLYTECHNIC PIEKSÄMÄKI TRAINING UNIT Kepanen, Kaisa and Puurunen, Milla Pieksämäki 2002 PARENTS AND CHILDREN TOGETHER IN THE OPEN DAY CARE 57 pages 4 appendices The aim of the study was to find out if open day care is supporting parenthood, what kind of support parents got there and what kind of support they wished for. The purpose of the study was also to find out how satisfied parents were and how open day care met their expectations. The theory of the survey handled family, parenthood, how to support parenthood and open day care. Information was collected from literature, researches, articles, internet and interview. The survey was quantitative and data were collected using a questionnaire. In the spring 2002 the inquiry was carried out in the open day care of Tuuliviiri in Kuopio. In all, 74 parents answered the inquiry. The response rate was 89 %. Only a small part of the parents (10%) answered that they went to open day care because it was supporting parenthood. Still almost every parent had some ideas how to support their parenthood. The parents were satisfied with the operation of open day care and it met their expectations. According to the results, open day care supported parenthood by uniting parents and children. It also organized them something to do together. There was also something to improve in the operation of open day care. The parents hoped to get some changes in grouping, lectures of specialists and new accommodations to open day care. Keywords: family; parenthood; day care; play activity; research; quantitative research Deposited: at DIAK/Pieksämäki training unit, library

5 SISÄLLYS TIIVISTELMÄ... 3 ABSTRACT... 4 SISÄLLYS JOHDANTO PERHE JA VANHEMMUUS Perhe Vanhemmuus Äidin ja isän roolit Äitiys Isyys Vanhemmuuden roolit Kasvatustyylit VANHEMMUUDEN TUKEMINEN Sisäiset voimavarat Ulkoiset voimavarat Yhteiskunta vanhemmuuden tukijana AVOIN PÄIVÄKOTI Avoimen päiväkodin historia Avoimen päiväkodin toiminta ja sen sisältö Avoin päiväkoti Kuopiossa Tuuliviirin avoin päiväkoti TUTKIMUSONGELMAT TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Tutkimusmenetelmä Tutkimuksen eteneminen... 30

6 7 TUTKIMUKSEN TULOKSET Taustatiedot Vanhempien tyytyväisyys avoimeen päiväkotiin Avoimesta päiväkodista saatu tuki vanhemmuuteen Tutkimuksen luotettavuus POHDINTA LÄHTEET LIITTEET Liite 1 Vanhemmuuden roolikartta * Liite 2 Tutkimuslupa * Liite 3 Haastattelukysymykset Liite 4 Kysymyslomake (1-4) * HUOM! Puuttuvat PDF-versiosta

7 1 JOHDANTO Opinnäytetyömme aiheena on vanhemmuuden tukeminen avoimessa päiväkodissa. Avoimen päiväkodin työntekijän kanssa keskustellessa heräsi ajatus tutkia avoimen päiväkodin toimintaa, sillä avoimia päiväkoteja ei ole juurikaan tutkittu. Emme itsekkään tienneet avoimesta päiväkodista etukäteen mitään, joten aihe tuntui mielenkiintoiselta. Yhteiskunnan muuttuneet tilanteet ovat vaikuttaneet perheiden elämään. Työ- ja perheelämän yhteen sovittaminen, perherakenteen muuttuminen ja sosiaalisten verkostojen vähentyminen ovat nousseet entistä enemmän esille. Lisäksi vanhemmuus ja puhe sen puuttumisesta nostavat vanhemmuuden tukemisen ajankohtaiseksi aiheeksi. Opinnäytetyömme teoriaosuus käsittelee perhettä, vanhemmuutta ja sen tukemista sekä avointa päiväkotia. Teoriaosuudessa on pyritty huomioimaan yhteiskunnan muutokset sekä niiden vaikutukset käsiteltäviin aiheisiin. Perhettä käsitellään lapsiperheiden näkökulmasta. Vanhemmuus osiossa esitellään vanhemmuutta äidin ja isän roolien sekä vanhempien yksilöllisten roolien kautta. Vanhemmuutta tarkastellaan myös erilaisten kasvatustyylien avulla. Vanhemmuuden tukemisessa huomioidaan vanhempien sisäiset ja ulkoiset voimavarat sekä vanhempien tukeminen niiden pohjalta. Lisäksi opinnäytetyössämme kerrotaan avoimen päiväkodin historiasta, toiminnan sisällöstä sekä tutkimuksemme kohteena olevasta Kuopion kaupungin Tuuliviirin avoimesta päiväkodista. Teimme kyselyn avoimessa päiväkodissa käyville vanhemmille. Kyselyn pohjalta selvitetään tukeeko avoin päiväkoti vanhemmuutta ja millaista tukea vanhemmat toivovat sekä kokevat saavansa avoimelta päiväkodilta. Lisäksi selvitetään ovatko vanhemmat tyytyväisiä avoimen päiväkodin toimintaan ja vastaako se heidän odotuksiaan. Tutkimuksestamme on hyötyä avoimen päiväkodin henkilökunnalle, avoimessa päiväkodissa käyville sekä kaikille aiheesta kiinnostuneille. Toiveenamme oli, että opinnäytetyötä tehdessämme pystyisimme kehittämään myös omaa ammatillista tietämystämme, jota voisimme hyödyntää siirtyessämme työelämään. Vaikka emme tulevaisuudessa

8 8 tulisikaan työskentelemään päivähoitokentällä, vanhemmuuden tukeminen on aina osa työskentelyä lasten ja nuorten parissa.

9 9 2 PERHE JA VANHEMMUUS Yhteiskunnan muutokset viime vuosikymmenen aikana ovat aiheuttaneet muutoksia lapsiperheiden elämässä sekä heidän tarpeissaan. Niiden myötä myös vanhempana toimimiselle on noussut yhä kovenevia vaatimuksia ja haasteita, jotka ovat heijastuneet perhe-elämään, vanhemmuuteen ja jopa lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen. Yhdeksi yhteiskunnan suureksi haasteeksi on noussut työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen. Työn koetaan vievän tilaa perhe-elämältä, ja ajan puute on muodostunut ongelmaksi monessa perheessä. Näyttää siltä, että työ häiritsee pikemminkin perhe-elämää kuin perhe-elämä työtä. Työ- ja perhe-elämän ristiriidat lisääntyvät lasten lukumäärän tai työn vaatimusten ja tehtyjen työtuntien kasvaessa. Toisaalta yhteiskunnassa vallitsevat arvot ja ihmisten omat urasuuntaukset vaikuttavat siihen, että työhön panostetaan ja halutaan kuulua mukaan työelämään. Perhebarometri tutkimuksessa ilmeni, että tutkimukseen osallistuneet vanhemmat eivät koe suuria ristiriitoja työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisessa. (Seppälä 2000, 48, 66-67; Rönkä & Kinnunen 2002, 4-5,103.) Kuitenkin vanhemmilla oli ehdotuksia työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisen parantamiseksi, mikä osoittaa selkeästi vanhempien tyytymättömyyden vallitsevaan tilanteeseen. Toisena haasteena on perherakenteen muuttuminen. Yleisin lapsiperheiden muoto Suomessa on edelleen ydinperhe. Yleisen käsityksen mukaan se on yhä ainoa oikea perhe, vaikka se edustaa vain 44 prosenttia kaikista suomalaisista perheistä. Avioerot, yksinhuoltajuus ja uusperheet ovat kuitenkin käyneet yhä tavanomaisemmiksi. Joka viidennessä suomalaisessa lapsiperheessä on vain yksi aikuinen. Yksinhuoltajista suurin osa (80 %) on naisia. Suurin syy yksinhuoltajuuteen on avioero. Nykyään solmituista avioliitoista lähes puolet päätyykin eroon. Perhetyyppien muuttuminen vaikuttaa yhä useamman lapsen elämään. Riskit vanhempien jaksamiselle ja sitä kautta lasten hyvinvoinnille eivät koske vain perinteisesti ongelmalliseksi ymmärrettyjä tilanteita vaan myös niin sanottuja tavallisia perheitä. (Taipale 1998, 108; Lammi-Taskula & Varsa 2001; Louhivuori 2002.)

10 10 Myös sosiaalisten verkostojen mureneminen vaikeuttaa vanhemmuutta. Pitkät välimatkat sukulaisiin ja ystäviin, yhteisvastuullisuuden puute sekä suomalainen ylpeys vaikeuttavat avun pyytämistä. Myös tukea ja neuvoja arjen pulmiin on vaikea saada. (Rönkä & Kinnunen 2002, 5; Heinonen 2002.) Erityisesti nuoret vanhemmat usein tarvitsevat tukea kasvatustehtävässään, koska kasvatustietoisuus ei siirry enää luontevasti sukupolvelta toiselle, vaan se on vähentynyt ja käynyt riittämättömäksi (Hämäläinen, Pölkki & Vornanen 2001, 48). 2.1 Perhe Moniin eurooppalaisiin kieliin perhettä merkitsevä sana tulee latinalaisesta perhekuntaa merkitsevästä sanasta familia. Perhe on ryhmä yksilöitä, jotka jakavat yhteisen elintilan, viettävät aikaansa yhdessä ja joilla on läheinen suhde toisiinsa. Aatteellisesti perhe saa voimansa jatkuvasta sitoutumisesta ja yhteisestä vastuuntunnosta perhettä kohtaan. (Davy & Voors 1999, 108.) Perheitä Suomessa vuonna 2000 oli , joista lapsiperheitä oli Kaikkiaan alle 18-vuotiaita lapsia perheissä oli Yleisin lapsimäärä perheissä oli kaksi lasta (41%). (Tilastokeskus 2000, Suomi lukuina -Väestö.) Perhettä pidetään yhteiskunnan perusyksikkönä. Perhe on kaikille tärkeä ja läheinen sosiaalinen ryhmä sekä yhteiskunnan keskeinen instituutio. Se edustaa sellaista yhdessä asumisen ja elämisen muotoa, joka on tavallisesti lasten kasvuympäristö ja jossa valtaenemmistö yhteiskunnan lapsista asuu. Lapsuus on aina sidoksissa perheeseen, jolloin vanhempia ja perhettä koskevat elämäntapahtumat vaikuttavat aina myös lapseen. (Taipale 1998, 90; Aaltonen, Ojanen, Sivén, Vihunen & Vilén 2000, 43.) Jokainen perhe on yksilöllinen ja muuttuva. Jäsentensä mukaan lapsiperheet, eli perheet joihin kuuluu vähintään yksi alle 18-vuotias lapsi, voidaan kuitenkin luokitella kolmeen ryhmään: ydinperheisiin, uusperheisiin ja yksinhuoltajaperheisiin. Ydinperheessä asuu kaksi vanhempaa sekä heidän lapsensa. Uusperheessä on vähintään yksi vain toisen puolison lapsi. Yksinhuoltajaperheellä tarkoitetaan perhettä, jossa on vain yksi huoltaja ja hänen lapsensa. (Tilastokeskus 2000, Naiset ja miehet numeroina -Perheet; Aaltonen,

11 11 ym 2000, ) Nykyään paljon keskustelua on herättänyt myös samaa sukupuolta olevien liitot ja niissä olevat lapset. Lisäksi samaa sukupuolta olevien oikeus adoptoida lapsia on saanut paljon huomiota. 2.2 Vanhemmuus Perhettä ylläpitävänä voimana toimii yleensä aina ainakin yksi vanhempi. Vanhemmuus sanana viittaa vanhaan. Vanhempana oleminen tarkoittaa siis vanhana olemista vastakohtana nuorena olemiselle. Vanhemmat ovat eläneet kauemmin kuin lapsensa, ja kun on elänyt kauemmin on ainakin teoriassa suurempi kokemus elämästä. (Hellsten 1999, 25.) Jari Sinkkosen mukaan vanhempana oleminen on heittäytymistä alati kehittyvään ihmissuhteeseen, jonka aikana molemmat osapuolet muuttuvat ja hiovat toisiaan (Sinkkonen J. 2001, 20). Vanhemmuus syntyykin suhteessa lapseen. Vanhemmuuden sisältö on ainutlaatuinen ja kunkin lapsi-vanhempi-suhteen näköinen. Vanhemmuus on monitasoinen ja laaja tehtävä, jonka sisällöstä on monenlaisia mielikuvia, käsityksiä ja näkemyksiä. Se voi näyttää monimutkaiselta ja jäsentymättömältä. Eväät siihen nousevat kuitenkin omasta lapsuudesta ja kasvuympäristöstä. Perimmiltään vanhemmuus on arkista osaamista, johon jokainen vanhempi voi kasvaa. (Helminen & Iso-Heiniemi 1999, 5, 23; Rautiainen 2001, 3.) Äidin ja isän roolit Äidin ja isän roolit ovat perinteisesti poikenneet paljon toisistaan. Lasten ja kodin hoitaminen on ollut naisten työtä. Miehen tehtävänä on ollut elannon hankkiminen perheelle. Myös kurinpito ja suojelu on kuulunut miesten tehtäviin. (Einon 2001, 138.) Isän osallistumiseen kodin- ja lastenhoitoon ovat vaikuttaneet syntyvyyden säännöstely, teknologian kehitys sekä valinnanvapauden, vapaa-ajan ja naisten työssäkäynnin lisääntyminen. Lisäksi naisliike on vaatinut miesten osallistumista kodin- ja lasten hoitoon. Kuitenkin väitetään naisten haluavan, että muutoksen tulisi tapahtua heidän ehdoillaan. (Kaila-Behm 1997, 20.)

12 12 Nykyisin on yleinen käsitys, että molemmat vanhemmat osallistuvat kotitöihin ja lasten hoitoon. Käytännössä tämä ei aina kuitenkaan toteudu. Einon mukaan tähän osaltaan vaikuttaa se, että äiti saa sairaalassa ollessaan ja imettämällä etumatkaa lapsen hoitoon. Lisäksi äiti yleensä ottaa äitiyslomansa aikana suurimman osan kotitöistä tehtäväkseen, eivätkä ne enää äidin töihin paluun jälkeen jakaudu tasaisesti. (Einon 2001, ) Koti- ja työelämän yhdistäminen on naiselle pakon sanelemana selkeämpää, mutta miehelle usein vaikeampaa. Katvalan tutkimuksen Missä äiti on mukaan äidit haluavat isän osallistuvan enemmän kodin- ja lastenhoitoon, mutta he kuitenkin painottavat omaa osuuttaan. Äidin tulisikin viisaasti ja epäitsekkäästi antaa tilaa isälle kodin- ja lastenhoidossa, koska isän tila ja läsnäolo on edelleenkin äidin vallan alla. (Katvala 2001, 84.) Äitiys Äitiys on hyvin monitahoinen ilmiö ja sitä on tutkittu monelta eri taholta. Hellsten kuvaa kirjassaan Vanhemmuus vastuullista vallankäyttöä äidin ja lapsen suhdetta ainutlaatuisena. Äidin ja vastasyntyneen suhde on symbioottinen eli molempia osapuolia hyödyttävä riippuvuussuhde (Nurmi, Rekiaro & Rekiaro 1998, 237). Äiti välittää lapselle äidinrakkauden kautta ihmiseksi kasvamisen perusedellytyksen eli tietoisuuden siitä, että hän on rakastettava olento. (Hellsten 1999, ) Mirja Sinkkosen mukaan äidinrakkaus on aina syvimmiltään ehdotonta. Se kestää lapsen epäonnistumiset ja virheet ja jää tukemaan lasta. Äidin ei tarvitse hyväksyä lapsen tekoa, mutta silti hän ei hylkää lastaan eikä aseta rakkaudelleen ehtoja. (Sinkkonen M. 2001, ) Tutkimuksessaan Katvala (2001, 9, ) puolestaan tarkastelee äitiyttä äidin poissaolon ja läsnäolon näkökulmasta. Tutkimuksen mukaan äidistä rakentuva kuva koostuu monista arkipäiväisistä asioista, kuten äidin töistä, kiireistä, syyllisyyden tunnoista, huolenpidosta, ongelmista ja ratkaisuista. Niin aikuisen kuin lapsen näkökulmastakin katsottuna, äidin läsnäolon ja poissaolon hetket eivät ole yhdentekeviä vaan hyvinkin tunteita herättäviä. Äidin läsnäolo ei tarkoita pelkästään fyysistä paikallaoloa. Huolenpidon, hoivan ja asioiden järjestelyn kautta äiti poissa ollessaankin tekee itsestään läsnäolevamman. Poissaoleva äiti ei tarkoita pelkästään sitä, että äiti on konkreettisesti poissa. Poissaolo voi ilmetä myös välinpitämättömyytenä, vaikka äiti olisikin fyysisesti läsnä.

13 13 Juntusen ja Kratsin katsauksessa Perhe tutkimuksen puristuksessa tarkastellaan äitiyttä nykynaiselle enimmäkseen tietoisena, henkilökohtaisena valintana. Hyvä äitiyskin vaihtelee ajassa ja paikassa. Ajan puute vaikeuttaa työn ja perheen yhteensovittamista eikä vanhempien kahdenkeskiselle parisuhteelle jää riittävästi aikaa. Äidit väsyvät helposti pyrkiessään toteuttamaan monia eri roolejaan. Väsymisen takana on usein yksinäisyyden tunne ja väsymisen konkreettisena tilana koti. Nykyään äitiyttä pidetään vain yhtenä vaiheena naisen elämässä, ja äideiltä edellytetään jopa äitiydestä irrallista omaa elämää. (Juntunen & Krats 1997, 19-21; Nätkin 1997, ) Isyys Isänä olemisen malleja on monia ja ne ilmenevät hyvin yksilöllisesti eri miesten välillä. Hellstenin mukaan isän perustehtävä lapsen ollessa pieni on vapauttaa naisensa olemaan lapsensa äiti eli käytännössä huolehtia perheen ulkoisista puitteista. Isän merkitys vahvistuu lapsen kasvaessa ja isän tehtävä käy yhä vaativammaksi. (Hellsten 1999, 263, 272.) Irene Pakkasen (2002) artikkelissa Essumies on naisen todellinen rakastaja kerrotaan toisenlaisesta isähahmosta. Artikkelin mukaan väitettä kodin ja lasten hoidon kuulumisesta naiselle ei voi perustella järkisyillä vaan siitä pitäisi perheissä keskustella. Usein lapsuuden kodista saatu malli toimii esimerkkinä työnjaosta kotitöitä ja lasten hoitoa jaettaessa. Koulutetut nuoret perheet ja vuorotyöläiset ovat artikkelin mukaan edelläkävijöitä perheen ja lasten hoidon tasaisemmalle jaolle. Kuitenkin uusvanhoillisuus ja rahakkaiden töiden kuuluminen miehille hidastavat uuden tasa-arvoisemman isähahmon muodostumista. Jari Sinkkonen esittää, että isyys on kolmen viimeisen vuosikymmenen aikana pirstaloitunut biologiseen ja sosiaaliseen isyyteen. Biologisen isän rinnalle uusperheiden ja perhemuutosten myötä on noussut sosiaalinen isyys. Sosiaalinen isä yrittää täyttää häneltä vaaditut odotukset, vaikka painiskeleekin epätietoisuudessa siitä, mitkä ovat hänen ja mitkä biologisen isän oikeudet ja velvollisuudet. Isyys sosiaalisena roolina on hämärtynyt eikä sosiaalinen isyys välttämättä yhdisty kehenkään tiettyyn mieheen. Isyys on ennemminkin tapa olla suhteessa lapseen. (Sinkkonen J. 1998, )

14 14 Tutkimuksessaan Miehestä esikoisen isäksi Kaila-Behm erottaa neljä erilaista isänä olemisen tapaa: sivustaseuraaja, tukihenkilö, kumppani ja perheenpää. Sivustaseuraaja isää luonnehtii äidin toimintatapojen tarkkailu sekä vastuun jättäminen äidille ja ammattihenkilöille. Vaikka hän olisi kiinnostunut kodin- ja lastenhoidosta, hänellä on vaikeuksia toimia erilaisissa tilanteissa ja oma etu menee helposti kodin ja lasten edelle. Tukihenkilö isä asettaa lapsen ja puolison etusijalle. Hän tukee puolison henkistä jaksamista ja avustaa äitiä konkreettisesti tarvittaessa, mutta jättää päätöksen teon äidille. Kumppani isä jakaa vastuun, päätöksenteon sekä kodin- ja lastenhoidon puolisonsa kanssa. Hän sijoittaa perheen etusijalle ja toimii täysipainoisena vanhempana molempien vanhempien henkilökohtaiset vahvuudet huomioiden. Perheenpää isä pitää perheen elättämistä ja sitä kautta omaa työtään etusijalla. Päätöksenteko, varsinkin isoissa asioissa, on perheenpää isän vastuulla. Puolison tehtävänä on kodin- ja lastenhoito, johon perheenpää isä vähäisesti osallistuu. Tutkimuksen mukaan isät itse valitsevat jonkun näistä tavoista isänä olemiselleen. Valintaan kuitenkin vaikuttavat myös ympäristön asettamat odotukset. (Kaila-Behm 1997, 67-72, 124.) Vanhemmuuden roolit Vanhemmuuden roolikartan mukaan (liite 1) vanhemmuus jaetaan pää- ja alarooleihin eli toiminnan ja teon tasoihin. Pääroolien mukaan vanhempi on elämän opettaja, rakkauden antaja, huoltaja, rajojen asettaja ja ihmissuhdeosaaja. (Helminen & Iso-Heiniemi 1999, 5, 23.) Heinosen (2002) mukaan lapselle turvallisten olosuhteiden luomiseksi, tulisi roolikartan roolien kehittyä vanhemmalle riittävän hyvin. Näiden roolien tulisi olla riittävän hyvät koko vanhemmuuden ajan. Lapsen iän mukaan määräytyy vanhemman sen hetkinen rooli. Arkielämän ja säännöllisen perhe-elämän ylläpitämisessä sekä rutiinien muodostumisessa on huoltajan rooli, varsinkin pienen lapsen kohdalla, erityisen tärkeän. Huoltaja huolehtii lapsen perustarpeista, joita edellytetään hengissä selviytymiseksi. Perustarpeisiin kuuluvat ruuasta, puhtaudesta, terveydestä, levosta, vaatetuksesta ja ulkoilusta huolehtiminen. Lisäksi huoltaja tarjoaa lapselle virikkeitä ja ohjaa lasta ympäristön huomioimisessa sekä turvaa lapsen kasvun taloudellisesti. (Helminen & Iso-Heiniemi 1999, )

15 15 Rakkauden antajana vanhemman on yhtä tärkeä osoittaa rakkauttaan niin lastaan kuin itseään kohtaan, sillä rakkauden antaminen edellyttää kykyä rakastaa myös itseään. Samalla vanhempi toimii naisellisen/miehisen itsetunnon ja itseluottamuksen pohjan rakentajana lapselle. Rakkauden antaja hyväksyy ja kunnioittaa lasta sellaisena kuin hän on sekä erottaa teon ja tekijän. Hän toimii hellyyden antajana ja lohduttajana sekä puolustaa ja suojelee lasta. (Helminen & Iso-Heiniemi 1999, 25-26). Sosiaalisten tapojen ja taitojen opettaminen kuuluu elämän opettajan rooliin. Lapsuudessa ja nuoruudessa muodostuneet asenteet, arvot ja moraali ovat melko pysyviä. Lapsen koko elämään vaikuttaa se, minkälaisia suhteita lapsi oppii luomaan toisiin ihmisiin. Elämän opettaja on omalla käytöksellään mallina lapselle. Hän neuvoo lapselle arkielämän taitoja sekä oikean ja väärän erottamista. Elämän opettaja opettaa lapselle perheensä perinteitä sekä yhteiskunnallisesti hyväksyttyjä käyttäytymissääntöjä. Kauneuden arvostajana hän tukee lapsen luovuutta ja henkistä elämää sekä mahdollistaa aistinautintoja. (Helminen & Iso-Heiniemi 1999, ) Ihmissuhdeosaajana vanhempi auttaa lastaan oppimaan omien tunteiden ja tarpeiden tunnistamista sekä niiden ilmaisemista. Vanhempi antaa lapselle kokemuksia kuulluksi ja ymmärretyksi tulemisesta. Myönteisten asioiden kuuleminen itsestään on lapsen positiivisen minäkäsityksen edellytyksenä. Ihmissuhdeosaajana vanhempi kannustaa lastaan ja tukee lapsen itsenäistymistä. Hän auttaa lasta ristiriidoissa ja neuvoo anteeksi pyytämisen merkityksen. Hän vaalii lapsen ja perheen ihmissuhteita ja toteuttaa tasapuolista oikeuden mukaisuutta perheessä. (Helminen & Iso-Heiniemi 1999, ) Rajojen asettajana vanhempi takaa lapselle turvallisen lapsuuden, takaa fyysisen koskemattomuuden ja huolehtii lapsen vuorokausirytmistä. Rajojen asettaja toimii johdonmukaisesti, valvoo sääntöjen ja sopimusten noudattamista sekä uskaltaa kieltää lastaan tarvittaessa. Rajojen asettajana vanhempi tunnistaa myös omat voimavaransa ja jaksamisensa sekä hallitsee omaa käyttäytymistään. Rajaton lapsi ilmaisee turvattomuuttaan esim. aggressiivisella käyttäytymisellä. (Helminen & Iso-Heiniemi 1999, ) Kaikki roolikartan roolit ovat tärkeitä vanhemmuuden toteutumisessa. Eri roolit vain korostuvat lapsen kehityksen kuluessa. Varhaislapsuudessa (0-2v.) korostuvat huoltajan, rakkauden antajan ja ihmissuhdeosaajan roolit. Vanhemman tehtävänä on huolehtia ko-

16 16 konaisvaltaisesti lapsen psyykkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista. Varhaislapsuudessa lapsi tarvitsee aikuisen apua oppiakseen yhdistämään tarpeitaan ja niiden ilmaisemista. Riittävät kokemukset tarpeiden tyydyttymisestä ovat edellytyksenä vauvan perusluottamuksen syntymiselle. Lapsi saa jo varhaisessa vaiheessa mallia ihmisten välisistä suhteista ja kokemuksia erilaisista tunneilmastoista. Vauvan identiteetin perusta on kosketuksessa ja vastavuoroisessa kommunikoinnissa. (Helminen & Iso-Heiniemi 1999, 22.) Leikki-iässä (2-6v.) rajojen asettajan rooli nousee erityisen tärkeäksi, sillä lapsi tarvitsee rajoja monilla eri tasoilla. Johdonmukainen rajojen asettaminen lapsen uhmaiässä luo turvallisuutta ja opettaa kestämään pettymyksiä. Hyväksytyksi ja arvostetuksi itsensä kokeminen on kuitenkin lapselle tärkeää. Leikki-iässä lapsen maailma laajenee, mielikuvitus ja puhe kehittyvät sekä liikkuvuus lisääntyy. Leikin avulla lapsi opettelee eri rooleja ja itsensä ilmaisemista. Tässä vaiheessa lapsi oppii myös perheensä ja kasvuympäristönsä asenteet sekä toimintatavat. Kouluun siirtymisen yhteydessä nousee elämän opettajan rooli vanhemmuudessa keskeiseksi. Tällöin lapsi oppii erityisesti sosiaalisia taitoja. (Helminen & Iso-Heiniemi 1999, ) Yhteiskunnan muutosten myötä vanhemmuuteen liittyy yhä yleisemmin myös uudenlaisia rooleja. Esimerkiksi eron myötä vanhemmat saavat itselleen uudet määritelmät, heistä tulee lähivanhempia, etävanhempia, tapaajavanhempia ja elatusvelvollisia. (Louhivuori 2002.) Belskyn mallin mukaan biologisella vanhemmuudella ei kuitenkaan ole merkitystä, vaan pääpaino on psykologisessa vanhemmuudessa (Janhunen 1998). Hänen mukaansa vanhempana toimimista määräävät suoraan vanhemman oma persoonallisuus, lapsen yksilölliset ominaisuudet, suhde puolisoon, sosiaaliset verkostot ja vanhempien kokemukset työstään. Epäsuorasti lapsen kehitykseen vaikuttaa vanhempien persoonallisuuden ja psyykkisen hyvinvoinnin välityksellä myös vanhempien kehitysvaiheet, suhde puolisoon, sosiaaliset verkostot sekä työ. (Pulkkinen 1997, 83.) Kasvatustyylit Olennaisena osana vanhemmuuteen kuuluu lapsen kasvatus. Vanhempana toimimisesta ja kasvatuksesta on olemassa monenlaisia käsityksiä. Yleisin niistä on käsitys rakkau-

17 17 den ja rajojen tarpeellisuudesta lapsen tasapainoiselle kehitykselle. Erilaiset kasvatustyylit ovat kärjistettyjä esimerkkejä siitä, miten eri tavalla lasta voidaan kasvattaa. Autoritaarisessa kasvatuksessa aikuinen kokee, että hänellä on ikänsä, elämän kokemuksensa ja asemansa mukaan oikeus päättää siitä, mikä on lapselle hyväksi. Kasvatus on yksisuuntaista ja vallankäyttöön perustuvaa. Lapsen virheisiin kiinnitetään huomiota ja ne pyritään kitkemään pois. Autoritaariseen kasvatukseen kuuluvat esim. lapsen kielteinen arvostelu, rankaiseminen, syyttäminen, nolaaminen ja vahtiminen. Lapsen odotetaan tottelevan, sopeutuvan, olemaan kuuliainen ja täyttävän velvollisuutensa. Autoritäärisen kasvatuksen saaneen lapsen käyttäytyminen perustuu rangaistuksen uhkaan ja pelkoon enemmän kuin hänen omaan haluunsa. Tällainen lapsi on hyvin herkkä kaikenlaiselle arvioinnille, eikä hän luota itseensä. Usein hän on sulkeutuneempi ja epäluuloisempi kuin muut lapset. Toisaalta autoritaarinen kasvatus voi näkyä lapsessa aggressiivisena käyttäytymisenä ja kapinointina. (Rönkä & Rönkä 1994, 241; Aaltonen, ym. 2000, 24-25, Einon 2001, 144.) Vapaassa kasvatuksessa vanhemmat tietoisesti vetäytyvät kasvatusvastuustaan ja jättävät lapsen satunnaisten tekijöiden ohjattaviksi. Vanhemmat välttävät johdon ottoa ongelmatilanteissa tai moittivat lasta häntä kuuntelematta. Kasvatus on epäjohdonmukaista ja tilanne voi muuttua lapsen kannalta entistä vaikeammaksi, jos vanhemmat eivät pidä keskenään yhtä, vaan antavat lapselle ristiriitaisia tietoja. Vapaasti kasvatettu lapsi ei välttämättä opi hallitsemaan itseään tai tunteitaan. Hän ahdistuu, temppuilee tai käy aggressiiviseksi saadakseen huomiota. Tällainen lapsi on usein turvaton ja kokee vanhempien toiminnan välinpitämättömyydeksi. Erityisesti lapsen pätevyydentunto kärsii. (Rönkä & Rönkä 1994, ; Aaltonen, ym. 2000, 25.) Ohjaavassa kasvatuksessa aikuinen luottaa itseensä kasvattajana, mutta luottaa samalla myös lapseen. Hän on kiinnostunut lapsen asioista ja antaa lapselle aikaa. Hän kuuntelee ja antaa lapselle mahdollisuuden ratkaista itse asioita. Toisaalta ohjaava vanhempi neuvoo lasta tarvittaessa ja on omalla toiminnallaan esimerkkinä. Aikuinen on malli inhimillisestä ihmisestä vikoineen, puutteineen ja erehdyksineen. Hän hyväksyy lapsen, vaikkei hyväksyisikään kaikkea lapsen toimintaa. Lapsella on perustellut selkeät rajat, mutta myös vastuuta taitojensa ja voimiensa mukaisesti. Yhteiselämällä on selkeät säännöt, joita sekä lapsi että vanhempi noudattavat. Lapsi tuntee itsensä yksilöllisellä

18 18 tavallaan päteväksi ja osaavaksi. Tällaisen kasvatuksen saaneet lapset ovat yleensä itsenäisiä, yhteistyökykyisiä, toiset huomioonottavia ja arvostelukykyisiä. (Rönkä & Rönkä 1994, 235; Aaltonen, ym. 2000, 26,27.) Ylihuolehtivassa kasvatuksessa lapsen puolustusmahdollisuudet ovat vähäiset ja vastavuoroisuus lapsen ja aikuisen välisestä suhteesta puuttuu. Vaikka vanhemmat voivat pyrkiä tekemään kaikkensa lapsen puolesta, ylihuolehtivaisuus aiheuttaa sen, että lapsi kasvaa aikuisesta riippuvaiseksi. Vanhemman tunteenpurkaukset lapselle aiheuttavat syyllisyyttä, ja sen myötä selittelyä sekä anteeksipyyntöjä. Lapsi patoaa tunteita sisäänsä, eikä pysty ilmaisemaan niitä aidosti vaan korvaa ne toisilla tunteilla. (Rönkä & Rönkä 1994, 240.) Tietoa ja asiantuntijoiden kommentteja hyvästä vanhemmuudesta ja kasvatuksesta on saatavana runsaasti. Kuitenkin valintaa eri näkemysten välillä, jotka ovat usein ristiriidassa keskenään, on vaikea tehdä. Lisäksi paineita asettaa yhteiskunnan ja ympäröivien ihmisten ristikkäiset odotukset. (Rönkä & Kinnunen 2002, 4.) Vaikka huomattava osa kasvatusvastuusta on modernissa yhteiskunnassa siirtynyt kodin ulkopuolelle, ei vanhempien kasvatusvastuu ole helpottunut (Hämäläinen 1999, 12). Pikemminkin yhteiskunnan muutokset ovat nostaneet esille uudenlaisia haasteita.

19 19 3 VANHEMMUUDEN TUKEMINEN Vanhemmuutta voidaan tukea monella eri tavalla. Pelkosen mukaan vanhemmuutta voidaan tukea vanhempien voimavaroja vahvistamalla. Hän on tutkimuksessaan Lapsiperheiden voimavarat ja niiden vahvistaminen hoitotyön keinoin määritellyt vanhemmuuden voimavarat voimaa, kykyä ja toimintamahdollisuuksia antaviksi tekijöiksi, joita vanhemmat tarvitsevat selvitäkseen arkielämän vaatimuksista. Vanhemmilla on jotakin, mistä he saavat voimaa. Heillä on keinoja sekä toimintamahdollisuuksia ja he kokevat voivansa vaikuttaa asioiden kulkuun. Voimavarat ovat siis tekijöitä, joista vanhemmat saavat voimaa perhe-elämäänsä ja lastensa kasvatukseen. Voimaa antavista tekijöistä osa on ihmisille yhteisiä ja osa yksilöllisiä. Pelkonen nimeää viisi keskeistä voimavaraa, joilla on merkitystä vanhempana toimimiselle ja joissa vanhemmat itse ovat ilmaisseet tarvitsevansa tukea. Nämä ovat itsetunto vanhempana, perheiden sosiaaliset tukiverkostot, voimien riittävyyden säännöstely perheessä, tietäminen perheiden voimavarana ja perheiden käsitys tulevaisuudesta. (Pelkonen 1994, ) Heinonen (2002) kertoo lehtiartikkelissa Mistä valmiuksia vanhemmuuteen, vanhemman ja lapsen vuorovaikutussuhteen tärkeydestä. Hänen mukaansa paras tuki vanhemmuudelle on tukea vanhemman ja lapsen vuorovaikutussuhteen syntymistä, joka tapahtuu kanssakäymisen kautta. Tällöin paras tuki vanhemmuudelle olisi sellaisten taloudellisten edellytysten luominen, jotka mahdollistaisivat vanhemmalle kotiin jäämisen ainakin siihen asti, että lapsi on kolmevuotias. Vuorovaikutussuhteen lisäksi vanhemmuutta voisi tukea lisäämällä matalankynnyksen pisteitä. Näitä ovat neuvola, päiväkoti ja kotipalvelu. 3.1 Sisäiset voimavarat Pelkonen on jakanut vanhempien voimavarat sisäisiin ja ulkoisiin voimavaroihin. Olennaista voimavarojen vahvistamisessa on tunnistaa ihmisellä olevat sisäiset ja ulkoiset voimavarat, saada ne käyttöön, säännöstellä niitä ja kehittää uusia. Asiat, joihin ihminen pystyy itse omalla toiminnallaan vaikuttamaan, käsitetään hänen sisäisiksi voimavaroikseen. (Pelkonen 1994, )

20 20 Itsetunto sisäisenä voimavarana vaikuttaa siihen, miten merkitykselliseksi ja arvokkaaksi ihminen kokee itsensä. Ihmiset, joilla on hyvä itsetunto, uskovat voivansa vaikuttaa omaan elämäänsä. Hyvä itsetunto lisää myös vanhemman mahdollisuuksia suoriutua hyvin erilaisissa rooleissa, esim. uudessa vanhemman roolissa. Heikko itsetunto saattaa näkyä epävarmuutena vanhemmuudessa. (Pelkonen 1994, ) Toisena sisäisenä voimavarana Pelkonen mainitsee tiedon. Tietona voidaan pitää tietämistä, tuntemista ja osaamista. Vanhempien tulisi saada riittävän ajoissa vanhemmuuden voimavarana toimivaa tietoa. Ajoissa saatu tieto auttaa vanhempia ennakoimaan tulevaa ja säilyttämään hallinnan tunteen. Lapsiperheet saavat tietoa mm. neuvolasta, mediasta, sukulaisilta ja tuttavilta. Ulkopuolelta saatavan tiedon lisäksi on tärkeää, että vanhemmat saavat tietoa myös oman toiminnan ja kokemuksen kautta. Tällöin vanhemmat toimivat aktiivisina toimijoina ja saavat tietoa, joka voidaan ottaa rakentavaan käyttöön. (Pelkonen 1994, ) Sisäisiin voimavaroihin kuuluvat myös voimien riittävyyden säännöstely perheissä ja perheiden käsitys tulevaisuudesta. Voimia saadakseen ihmisen tulee huolehtia riittävästä ravinnon, levon ja motivaation saamisesta. Tärkeät asiat, joita ihminen tavoittelee, antavat ihmiselle voimaa ja lisäävät luottamusta tulevaisuuteen. Vanhemman usko muutoksiin ja mahdollisuuteen kehittyä sekä kyky vaikuttaa itse tulevaisuuteensa jättävät avoimeksi mahdollisuuden parempaan tulevaisuuteen. Riittävä aineellinen turvallisuus, hyvät ihmissuhteet sekä hyvä itsetunto antavat monille myönteisen käsityksen tulevaisuudesta. (Pelkonen 1994, 43-45, ) Pelkosen käsittelemät voimavarat ovat selvästi liitoksissa toisiinsa. Jokainen voimavara tukee jollakin tavalla muita voimavaroja ja on osittain riippuvainen niiden toteutumisesta. Vanhemmuudesta voidaan erottaa myös sisäiset ja ulkoiset edellytykset. Vanhemmuuden sisäiset edellytykset ovat luonteeltaan lähinnä henkisiä, ulkoiset aineellisia. Sisäisiin edellytyksiin kuuluvat riittävä ymmärrys ja sitoutuminen, laajasti ymmärrettynä vanhemman kasvatustietoisuus. Vanhempien kohtaamisen, keskustelujen, kuuntelun, neuvonnan, kannustamisen, terapian ja tiedon jakamisen avulla pyritään vahvistamaan vanhempana toimimisen sisäisiä edellytyksiä. Myös vanhempien keskinäisten sosiaalisten verkostojen vahvistaminen ja vanhempia käsittelevän kirjallisuuden tuottaminen, neuvontapalvelujen organisointi sekä vanhempien kasvatus- ja arvotietoisuutta syventävä

21 21 toiminta voivat toimia sisäisiä edellytyksiä vahvistavina. (Hämäläinen 1999, 13, 17; Hämäläinen, ym. 2001, 46.) Vanhempana olemisen näkökulmasta katsottuna lapsen kehitystä ja terveyttä uhkaavat puutokset kotikasvatuksessa syntyvät siitä, että vanhemmat eivät osaa, vanhemmat eivät jaksa tai vanhemmat eivät tahdo. Vanhempien tukemisessa on tärkeää tunnistaa, onko kyseessä riittävän osaamisen, jaksamisen vai tahtomisen puute. Usein puutokset liittyvät toisiinsa: en oikein jaksa, koska koen etten osaa, enkä sitten oikein enää tahdokaan. (Hämäläinen, ym. 2001, 46.) Kartuttamalla vanhempien tietoja ja taitoja antamalla heille kirjallisuutta, järjestämällä luento- ja keskustelutilaisuuksia sekä harjoittamalla erilaisia taitoja voidaan tukea osaamisessa esiintyviä ongelmia. Vanhempien emotionaalisella tukemisella ja elämän olosuhteisiin vaikuttamalla pyritään tukemaan vanhempien jaksamista. Vaikeinta on tukea vanhempien tahdon puutetta. Jaksamisen ja tahdon puutteen ongelmia tarkasteltaessa onkin pyrittävä ymmärtämään ongelmia vanhempien elämänhistoriasta ja elämäntilanteesta käsin paneutumalla yksilöllisesti kunkin perheen elämäntilanteeseen. (Hämäläinen, ym. 2001, 46.) 3.2 Ulkoiset voimavarat Ulkoiset voimavarat ovat lähtöisin ihmistä ympäröivästä maailmasta. Ihmisen ulkoisia voimavaroja on sanottu sosiaalisiksi voimavaroiksi, perheen ja yhteisön voimavaroiksi sekä aineellisiksi voimavaroiksi. Pelkosen mukaan yleisin ulkoinen voimavara on perheen muilta ihmisiltä saama sosiaalinen tuki eli sosiaalinen tukiverkosto. Sillä tarkoitetaan perheen elämänpiiriin jollakin tavalla kuuluvia ihmisiä, joihin perhe on yhteydessä. Ihmisen luontaisia tukiverkostoja voidaan kutsua epäviralliseksi tukiverkostoksi ja ammattiauttajia viralliseksi tukiverkostoksi. Vaikka viralliseen tukiverkostoon suhtautuminen on nykyisin melko myönteistä, turvaudutaan epäviralliseen tukiverkostoon kuitenkin ensisijaisesti. (Pelkonen 1994, ) Vanhempien ulkoisiin edellytyksiin kuuluvat mm. asianmukainen asuminen, riittävä taloudellinen toimeentulo ja vanhemmuuteen sovitettavat työolot. Lapsiperheiden riittä-

22 22 vät aineelliset edellytykset kohdata kehittyvän lapsen tarpeet pyritään turvaamaan sosiaalivakuutus- ja sosiaaliturvajärjestelmän avulla. Ulkoisten edellytysten turvaaminen tapahtuu myös ottamalla poliittisessa päätöksenteossa huomioon lapsiperheiden tarpeita. Vanhempien kokonaisvaltainen tukeminen edellyttääkin tiedollisen ja emotionaalisen tukemisen lisäksi perhekeskeistä yhteiskuntapolitiikkaa. (Hämäläinen 1999,13,17; Hämäläinen, ym. 2001, 46.) 3.3 Yhteiskunta vanhemmuuden tukijana Hämäläinen painottaa, että vanhemmuutta voidaan parhaiten tukea perhekeskeisellä yhteiskuntapolitiikalla. Lasten arvotajua, emotionaalista herkkyyttä ja moraalista arviointikykyä kehittävä kotikasvatus on tehokkain vastavoima yhteiskunnan epäterveitä virtauksia vastaan. Yhteiskunnan edun mukaista on tämän vuoksi luoda lapsiperheille sellaiset elinolot, joissa vanhemmat voivat rauhassa keskittyä kasvatustehtäväänsä. Vanhempien työolojen ja riittävän toimeentulon turvaamisen lisäksi on tärkeää antaa vanhemmille mahdollisuus selkiyttää omaa arvomaailmaansa ja itsetuntemustaan kasvattajana. (Hämäläinen 1999, 17-18; Heinonen 2001, 2). Perheiden tuen tarve vaihtelee elämäntilanteesta ja vanhempien voimavaroista riippuen. Perheiden tuen tarpeet ja odotukset ovat erilaisia eikä siksi voida osoittaa yhtä oikeaa toimintamallia vanhemmuuden tukemiseen vaan palvelut on suunniteltava kullekin perheelle yksilöllisesti. Vanhemmuutta tukevatkin monet eri tahot yhteiskunnassa. Ammattikasvattajien tuki vanhemmille on useimmiten emotionaalista tukea. Se ilmenee vanhempien rohkaisuna, jotta he luottaisivat itseensä vastuullisina ja tärkeinä kasvattajina. (Seppälä 2000, 37.) Jokaisen vanhemman on hyvä jakaa kokemuksia ja tuntemuksia äitinä/isänä olemisesta, koska vanhemmuuteen kuuluvat luonnollisena osana myös ristiriidat ja kasvutilanteet. (Juvakka 2000, 13.) Työntekijöiltä vaaditaan uusia valmiuksia kohdata perheiden muuttuvia tilanteita ja ongelmia, jotta he voisivat tukea perheitä tilanteen vaatimalla tavalla. Ajan hermolla pysyminen on ensiarvoisen tärkeää.

23 23 Päivähoidon ensisijaisena tehtävänä on tukea lasten kasvua ja kehitystä. Tämä tehtävä ei onnistu vanhempien ohi eikä heistä riippumatta. Se toteutuu parhaiten toimimalla yhdessä vanhempien kanssa ja heidän kauttaan. Kasvatustehtävissä tukeminen on tärkeä osa vanhempien kanssa tehtävää yhteistyötä. Päivähoito pyrkii vahvistamaan vanhempien kasvatustietoisuutta tukemalla heitä ylläpitämään lasten hyvinvointia ja huolehtimaan, että lapsen tarpeet tulevat kotioloissa riittävän tyydytetyiksi. Vanhempien kasvatustietoisuuteen kuuluvat vanhempien käsitykset kasvatustoimintansa perustana olevista arvoista, vanhemman tehtävistä sekä lasten kasvatuksen tavoitteista ja menettelytavoista. Siihen sisältyy myös kykyä oman toiminnan pohdiskeluun ja kehittämiseen. (Hämäläinen, ym. 2001, ) Avoimessa päiväkodissa voidaan parhaiten tukea vanhempien sisäisiä voimavaroja kuuntelun ja keskustelun avulla. Lisäksi leikkitoimintaa järjestämällä tuetaan lapsen ja vanhemman vuorovaikutussuhdetta ja annetaan vinkkejä erilaisista virikkeistä ja toimintamalleista. Ulkoisista voimavaroista avoimessa päiväkodissa toteutuu parhaiten Pelkosen mainitsema sosiaalinen tuki. Tätä on vanhempien toisiltaan ja työntekijöiltä saama sosiaalinen tuki. Yleisemmin ulkoiset voimavarat ovat kuitenkin avoimessa päiväkodissa vaikeammin toteutettavissa. Aineellisten voimavarojen tukeminen ei edes kuulu avoimelle päiväkodille.

24 24 4 AVOIN PÄIVÄKOTI Lasten päivähoitoon kuuluvat päiväkoti, perhepäivähoito ja leikkitoiminta sekä muu päivähoitotoiminta. Leikkitoimintaan kuuluvat leikkikerhot ja koulut, leikkipuistot, leikki- ja toimintavälinelainaamot sekä avoimet päiväkodit. Leikkitoiminnan tarkoituksena on täydentää muita päivähoitomuotoja tarjoamalla virikkeitä lapsiperheille. (Aaltonen, ym. 2000, 44, 51.) Koska avoin päiväkoti on osa lasten päivähoitoa eikä sen tavoitteita ole määritelty erikseen sen tavoitteet ovat samat kuin päivähoidon tavoitteet. Päivähoidon tavoitteet on säädetty lasten päivähoitolaissa (Laki lasten päivähoidosta 36/73, 2 a ) seuraavasti: Päivähoidon tavoitteena on tukea päivähoidossa olevien lasten koteja näiden kasvatustehtävässä ja yhdessä kotien kanssa edistää lapsen persoonallisuuden tasapainoista kehitystä. Päivähoidon tulee omalta osaltaan tarjota lapselle jatkuvat, turvalliset ja jatkuvat ihmissuhteet, lapsen kehitystä monipuolisesti tukevaa toimintaa sekä lapsen lähtökohdat huomioon ottaen suotuisa kasvuympäristö. Lapsen iän ja yksilöllisten tarpeiden mukaisesti päivähoidon tulee yleinen kulttuuriperinne huomioon ottaen edistää lapsen fyysistä, sosiaalista ja tunne-elämän kehitystä sekä tukea lapsen esteettistä, älyllistä, eettistä ja uskonnollista kasvatusta. Uskonnollisen kasvatuksen tukemisessa on kunnioitettava lapsen vanhempien tai holhoojan vakaumusta. Edistäessään lapsen kehitystä päivähoidon tulee tukea lapsen kasvua yhteisvastuuseen ja rauhaan sekä elinympäristön vaalimiseen. (Laki lasten päivähoidosta 36/1973, 2 a.) Jokaisella avoimella päiväkodilla tulisi olla päivähoitolain pohjalta laaditut omat tavoitteet. Avoimessa päiväkodissa tuetaan parhaiten vanhempia kasvatustehtävässään, järjestämällä lapsille virikkeellistä toimintaa sekä edistämällä lapsen sosiaalista kehittymistä.

25 Avoimen päiväkodin historia Avoimenpäiväkodin toimintamalli on tullut Suomeen Ruotsista, jossa perustettiin ensimmäinen Öppen Förskola vuonna 1972 (Silvonen-Tolvanen 1991, 4). Suomessa toiminta alkoi sosiaalihallituksen koordinoimana kokeilutoimintana. Kokeilu toteutettiin 11 eri paikkakunnalla vuosina , näin saatiin kokemuksia erilaisista toimintamalleista. Avoimen päiväkodin toiminnan nähtiin parhaiten soveltuvan leikkitoiminnan muodoksi. Vuonna 1984 avoimen päiväkodin toiminnasta tuli osa lasten päivähoitoa. (Sosiaalihallitus 1989, 32). Avoimien päiväkotien kasvubuumi oli 1980-luvun lopulla, jolloin kunnilla ei ollut taloudellisia paineita. Palvelujen parantamisen jälkeen avoin päiväkotitoiminta on saanut paljon hyvää palautetta luvun alussa tilanne muuttui laman myötä. Kunnat rupesivat tarkkailemaan, mitkä ovat heidän varsinaisia velvoitteitaan mm. koululaisten iltapäivähoito lopetettiin ja avoimia päiväkoteja vähennettiin. (Kaisamatti 2000, 64.) 4.2 Avoimen päiväkodin toiminta ja sen sisältö Avoin päiväkoti on paikka, johon kuka tahansa aikuinen, lapsen äiti, isä, isovanhempi tai esim. yksityinen perhepäivähoitaja, voi tulla yhdessä alle kouluikäisen lapsen kanssa. Lasta ei kuitenkaan voi jättää henkilökunnalle hoitoon. (Vuolle 2000.) Avoimen päiväkodin ajatus on, että lapsilla on mahdollisuus osallistua ohjattuun toimintaan ja leikkiä muiden lasten kanssa. Toisaalta aikuisilla on mahdollisuus tavata myös toisia aikuisia ja keskustella mm. lasten kasvatukseen liittyvistä kysymyksistä. (Sosiaalihallitus 1989, 33; Kaisamatti 2000, 62.) Avoimen päiväkodin toimintaan voi osallistua jos lapsi ei ole kunnallisen päivähoidon piirissä. Yleensä avoimen päiväkodin ryhmien kokoja ei ole rajattu, eikä ennakkoilmoittautumista tarvita. Toiminta on maksutonta eikä kävijöiden tarvitse sitoutua mihinkään (Sosiaalihallitus 1989, 33; Vuolle 2000.) Avoimen päiväkodin toimintaa voi ylläpitää kunta tai järjestö, esim. Mannerheimin Lastensuojeluliitto. Se voi toimia joko omana yksikkönään tai osana päiväkotia. Useimmat

26 26 ryhmät toimivat kuitenkin päiväkotien alaisuudessa ja niissä työskentelee päiväkodin henkilöstöä. Avoimessa päiväkodissa tulisi työskennellä kaksi hoito- tai kasvatushenkilöstöön kuuluvaa työntekijää. Kuitenkin henkilöstöresursseja arvioitaessa tulisi huomioida avoimen päiväkodin palvelujen käyttäjämäärä. Ammattinimikkeenä henkilökunnalla voidaan käyttää joko leikki- tai päiväkotitoiminnan nimikkeitä. (Sosiaalihallitus 1989, 33). Avoimet päiväkodit eroavat paljon toisistaan riippuen paikkakunnasta ja avoimen päiväkodin ylläpitäjistä. Toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa pyritään ottamaan huomioon kävijöiden toiveet. Avoimissa päiväkodeissa järjestetään yhteistä toimintaa sekä vapaata toimintaa. Joissakin avoimissa päiväkodeissa järjestetään lisäksi lapsille ja aikuisille erillistä toimintaa. Yhteistä avoimille päiväkodeille on vanhempi-lapsisuhteen ja vanhemmuuden tukeminen, lasten hyvinvoinnin edistäminen ja virikkeiden tarjoaminen. (Silvonen-Tolvanen 1991, 6-8; Aaltonen, ym. 2000, 53.) Vanhempi-lapsi-suhdetta pyritään tukemaan järjestämällä lapsille ja vanhemmille yhteistä viriketoimintaa (leikki-, musiikki-, liikunta- ja askartelutuokioita), jossa vanhempi voi toimia esim. lapsen ohjaajana. Viriketoiminnan tarkoituksena on tarjota myös helppokäyttöisiä ideoita lapsen kanssa toimimiseen kotona. Lisäksi voidaan järjestää myös suurta lapsiryhmää vaativia pelejä ja leikkejä, joilla painotetaan lapsen sosiaalista kehitystä. (Silvonen-Tolvanen 1991, 6-8.) Lasten hyvinvointia pyritään edistämään suoraan lapsiin kohdistuvan kasvatuksen ja ohjauksen lisäksi vaikuttamalla myös aikuisten kasvatusasenteisiin. Aikuisille järjestettävä toiminta pyrkii vanhemmuuden tukemiseen ryhmäkeskustelun ja vertaistuen kautta. Vertaistuen merkitys vanhemmuuden tukijana onkin tärkeä. (Silvonen-Tolvanen 1991, 6-8.) 4.3 Avoin päiväkoti Kuopiossa Kuopiossa 1978 alkanut avoimen päiväkodin kokeilutoiminta oli Suomessa ensimmäinen. Toiminta oli tarkoitettu yli kolmevuotiaille lapsille ja heidän vanhemmille tai hoitajille. Ohjattuihin lasten toimintatuokioihin täytyi suuren suosion vuoksi varata aika.

27 27 Samaan aikaan aikuisille oli omaa ohjelmaa esim. keskusteluja ja asiantuntijoiden luentoja. Käyttäjien toivomuksesta toimintaa laajennettiin myös alle kolmevuotiaisiin lapsiin, joka aiheutti lasten ja aikuisten erillisten toimintojen vähenemisen. (Silvonen- Tolvanen 1991, 9; 2002, henkilökohtainen tiedonanto.) Alussa avoin päiväkoti toimi Kasarmin päiväkodilla keskustassa, mutta vuosien myötä toimipisteitä lisättiin ja toiminta laajeni ympäri kaupunkia, jotta se tavoittaisi mahdollisimman monet lapsiperheet (Silvonen-Tolvanen 2002, henkilökohtainen tiedonanto). Nykyisin Kuopiossa toimii kaupungin ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton ylläpitämät avoimet päiväkodit. 4.4 Tuuliviirin avoin päiväkoti Tuuliviirin avoin päiväkoti on Kuopion kaupungin ylläpitämä. Se eroaa muista avoimista päiväkodeista siten että se kiertää eri päivinä kaupungin eri osissa. Ryhmät kokoontuvat maanantaisin Keskustan, tiistaisin Petosen, keskiviikkoisin Jynkän, torstaisin Neulamäen ja perjantaisin Julkulan nuorisotaloilla. Avoin päiväkoti on avoinna klo (Ippa 2001; Berglund-Kostamo 2001, henkilökohtainen tiedonanto.) Avoimessa päiväkodissa työskentelee lastentarhanopettaja ja lastenhoitaja. Tiistaisin Petosen ryhmässä työskentelee suuren kävijämäärän vuoksi myös kolmiperhepäivähoitaja. Työryhmän taustatukena on päiväkoti, jossa tehdään yhteistyötä pääasiassa johtajan kanssa. Tarvittaessa on mahdollista käyttää myös erityislastentarhanopettajan apua. (Berglund-Kostamo & Karhunen 2002.) Tuuliviirin avoimen päiväkodin toiminta alkaa askarteluhetkellä, jota seuraa lauluhetki. Sen jälkeen lapsille ja vanhemmille on vapaata leikki- ja pelitoimintaa, sekä kahvila. Satunnaisesti järjestetään erityistoimintaa, esim. jumppaa, nukketeatteria, valokuvausta, leluesittelyä sekä retkiä. Syyskausi päätetään joulujuhlaan ja keväällä järjestetään esim. Kallavesiristeily. Toimintaa järjestettäessä pyritään huomioimaan vanhempien toiveet. Toimintaan vaikuttavat myös kokoontumistilat, jotka ovat hyvin erilaisia. Osassa toimipisteistä esim. ei ole salia, joten siellä ei voi myöskään jumpata. Lasten ikärakenne

28 28 vaihtelee myös toimipisteiden välillä, ja tämä näkyy myös toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa. (Berglund-Kostamo & Karhunen 2002.) Avoimessa päiväkodissa kannustetaan vanhempia osallistumaan sekä järjestettyyn että vapaaseen toimintaan yhdessä lastensa kanssa. Toiminnalla pyritään edesauttamaan vanhemman ja lapsen toimimista yhdessä. Tämän lisäksi sosiaalisten suhteiden luominen on tärkeää. Avoimesta päiväkodista uusia tuttuja ja ystäviä saavat erityisesti paikkakunnan tai asuinalueen uudet vanhemmat ja lapset. Sosiaalisten suhteiden luomisen ohella vanhemmille tarjotaan mahdollisuus vertaistukeen. Vapaalla toiminnalla aktivoidaan lapsia ja vanhempia sekä herätellään heitä uusiin toimintatapoihin ja mahdollisuuksiin. Yhdessä vanhempien kanssa keskustellaan erilaisista asioista ja ongelmista. Vanhemmilla on myös tarvittaessa mahdollisuus keskustella kahden kesken työntekijän kanssa. Tuuliviirin avoimen päiväkodin toiminta-ajatuksena on: Rohkaista vanhempia toimimaan yhdessä lastensa kanssa kaikissa arkielämän tilanteista Tarjota kotona oleville vanhemmille ja lapsille paikka, jossa voi tavata toisia vanhempia ja lapsia. Sitä kautta solmia sosiaalisia suhteita. Tarjota lapsille vapaamuotoista toimintaa yhdessä vanhempien kanssa. Tukea vanhemmuutta kuuntelemalla ja keskustelemalla. (Berglund-Kostamo & Karhunen 2002.) Työntekijöiden mielestä avoimessa päiväkodissa käymiselle löytyy monia syitä. Vanhemmat etsivät juttuseuraa, kahviseuraa, katkaisua arkeen, lapselle kaveriseuraa tai rohkaisua ihmissuhteisiin. Avoin päiväkoti tarjoaa myös mahdollisuuden tutustua ryhmässä toimimiseen ennen päiväkotiin menoa. (Berglund-Kostamo & Karhunen 2002.)

29 29 5 TUTKIMUSONGELMAT Tutkimme, millaista tukea Kuopion kaupungin Tuuliviirin avoimessa päiväkodissa käyvät vanhemmat kokevat avoimen päiväkodin heille tarjoavan ja vastaako sen toiminta heidän odotuksiaan. Lisäksi tutkimme myös vanhempien yleistä tyytyväisyyttä avoimeen päiväkotiin. Avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu kaikille alle kouluikäisille lapsille, joten tarkastelemme, minkä ikäisiin lapsiin toiminta todellisuudessa kohdistuu. Vertailemme myös mahdollisia eroja eri toimipisteiden välillä. Pääongelma: Tukeeko avoin päiväkoti vanhemmuutta? Alaongelmat: Millaista tukea vanhemmat toivovat avoimelta päiväkodilta? Millaista tukea vanhemmat kokevat saavansa avoimelta päiväkodilta? Ovatko vanhemmat tyytyväisiä avoimen päiväkodin toimintaan, ja vastaako se heidän odotuksiaan?