SUOMEN PARKINSON-LIITTO RY SÄÄNNÖT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUOMEN PARKINSON-LIITTO RY SÄÄNNÖT"

Transkriptio

1 SUOMEN PARKINSON-LIITTO RY SÄÄNNÖT Syysliittokokous Patentti- ja rekisterihallitus

2 SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Parkinson-liitto ry, ruotsiksi Finlands Parkinson-förbund rf ja sen kielinä ovat suomi ja ruotsi. Rekisteröimis- ja pöytäkirjakieli on suomi. Yhdistyksen kotipaikka on Turku ja toimialueena koko maa. Näissä säännöissä yhdistystä nimitetään liitoksi. 2 Liiton tarkoituksena on olla rekisteröityjen Parkinson-, dystonia- ja Huntington-yhdistysten sekä muiden sellaisten rekisteröityjen yhdistysten keskusjärjestönä Suomessa, jotka edustavat vastaavia liikehäiriösairauksia sairastavia tai heidän hyvinvoinnistaan kiinnostuneita toimia edellä tarkoitettuja liikehäiriösairauksia sairastavien ja heidän hyvinvoinnistaan kiinnostuneiden valtakunnallisena yhdyssiteenä edistää liikehäiriösairauksia sairastavien hoitoa, kuntoutusta, huoltoa, tieteellistä tutkimusta ja lääketieteellistä toimintaa antaa liikehäiriösairauksia sairastaville ja heidän läheisilleen neuvoja ja ohjeita sekä tukea heitä etujensa valvonnassa valvoa liikehäiriösairauksia sairastavien yleisiä ja yhteisiä, ammatillisia, taloudellisia, sosiaalisia ja muita yhteiskunnallisia etuja edistää alueellista ja valtakunnallista erityisryhmien liikuntaa sekä kokeilla ja kehittää liikehäiriösairauksia sairastaville soveltuvia liikuntamuotoja. Tarkoituksensa toteuttamiseksi liitto järjestää ja ylläpitää aktiivista yhteistoimintaa liikehäiriösairauksia sairastavien välillä yhteistyössä jäsenyhdistystensä kanssa tekee esityksiä viranomaisille siten, että terveyden- ja vammaishuollon suunnittelussa ja toteuttamisessa otetaan huomioon liikehäiriösairauksia sairastavien ongelmat ja niiden ratkaisut järjestää lääkinnällistä, ammatillista ja sosiaalista kuntoutustoimintaa sekä lomaja virkistystoimintaa harjoittaa valistus- ja tiedotustoimintaa, järjestää kokouksia, esitelmä- ja keskustelutilaisuuksia, tekee esityksiä ja antaa lausuntoja sekä julkaisee alan kirjallisuutta ja toimittaa jäsenlehteä osallistuu yhteiskunnan yleisten palvelujen, liikehäiriösairauksia sairastavien hoito- ja kuntoutusmahdollisuuksien sekä apuväline- ja sosiaalipalvelujen kehittämiseen tekee edunvalvontatyötä vaikuttamalla sosiaali- ja terveydenhuoltoalan toimijoihin, lainsäädännön valmisteluun ja yleisiin asenteisiin vaikuttamiseksi, joko itsenäisesti tai yhteistyössä muiden kansanterveys- ja vammaistyötä tekevien tahojen kanssa luo ja ylläpitää yhteyksiä vastaavanlaista toimintaa harjoittaviin henkilöihin ja yhteisöihin ulkomailla Toimintansa tukemiseksi liitto voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, perustaa rahastoja, harjoittaa julkaisu- ja kustannustoimintaa sekä jäsentuotteiden myyntitoimintaa, omistaa toimintaansa varten tarpeellisia kiinteistöjä sekä toimeenpanna asianmukaisen luvan saatuaan arpajaisia, yleisiä varainkeräyksiä ja juhlia. Liitto voi anoa valtiovallalta ja kunnilta sekä muilta kansallisilta ja kansainvälisiltä tahoilta taloudellista tukea toiminnalleen. 3 Liiton varsinaisia jäseniä ovat jäsenyhdistykset. Lisäksi liitolla voi olla kannattajajäseniä sekä kunniajäseniä ja kunniapuheenjohtajia. Liiton jäsenyhdistykseksi voi liittyä liikehäiriösairauksia sairastavien, heidän omaistensa tai muuten heidän hyvinvoinnistaan kiinnostuneiden yhdyssiteeksi perustettu luonnollisten henkilöiden muodostama rekisteröity yhdistys. 1

3 Liiton kannattajajäseneksi voi liittyä muu rekisteröity yhdistys tai oikeuskelpoinen yhteisö Liiton jäsenet hyväksyy kirjallisesta hakemuksesta liittohallitus. Jäsenhakemukseen on liitettävä hakijayhteisön säännöt. Tämän pykälän 2. kappaleessa tarkoitetun yhdistyksen tulee liittää hakemukseen myös ilmoitus jäsenmäärästään eriteltynä varsinaisiin ja kannattajajäseniin. Liitto voi kutsua kunniapuheenjohtajaksi tai kunniajäseneksi sen tarkoitusperiä erityisesti edistäneitä henkilöitä. Kunniapuheenjohtajaksi tai kunniajäseneksi kutsumisesta tekee esityksen liittohallitus ja siitä päättää liittokokous. Liiton jäseneksi, kunniajäseneksi tai kunniapuheenjohtajaksi hyväksytyn nimi kirjoitetaan liiton jäsenluetteloon. 4 Liiton kunniapuheenjohtajalla ja kunniajäsenellä ei ole jäsenmaksuvelvoitetta. Jäsenyhdistykset suorittavat kalenterivuosittain jäsenmaksun, jonka suuruudesta kullekin vuodelle päättää syysliittokokous. Jäsenyhdistyksen jäsenmaksu muodostuu edellisen kalenterivuoden viimeisenä päivänä olevan jäsenmäärän mukaisesti. Kannattajajäseniltä perittävistä vuotuisista jäsenmaksuista päättää syysliittokokous noudattaen soveltuvin osin edellä jäsenyhdistysten jäsenmaksuista annettuja määräyksiä. 5 Jäsenyhdistyksen on annettava liitolle sen tarvitsemat tiedot vuotuisesta toiminnastaan, taloudestaan ja jäsenistöstään. 6 Liiton jäsen on oikeutettu eroamaan liitosta kolmen (3) kuukauden kuluttua siitä lukien, kun se on ilmoittanut siitä kirjallisesti liittohallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai suullisesti liittokokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi. Liittohallitus voi erottaa jäsenen, joka toimii vastoin liiton tarkoitusperiä tai laiminlyö jäsenmaksun suorittamisen. Jäsenellä on oikeus saattaa erottamista koskeva liittohallituksen päätös liittokokouksen tutkittavaksi ilmoittamalla siitä kirjallisesti liittohallitukselle kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa erottamispäätöksestä tiedon saatuaan. Liittohallituksen on kutsuttava liittokokous koolle kolmen (3) kuukauden kuluessa ilmoituksesta tiedon saatuaan. 7 Liiton päätäntävaltaa käyttää liittokokous. Liiton hallintoelimenä toimii liittohallitus. Jäsenyhdistyksen edustajaksi liittokokoukseen tai liittohallituksen jäseneksi ei tule valita henkilöä, joka saa pääasiallisen toimeentulonsa liiton palveluksessa. 8 Liittokokous kokoontuu sääntömääräiseen kokoukseen kaksi kertaa vuodessa. Kevätliittokokous pidetään huhti-toukokuun aikana ja syysliittokokous loka-marraskuun aikana liittohallituksen määräämänä aikana. Kevätliittokokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen a) puheenjohtajan tai puheenjohtajien valitseminen b) sihteerin valitseminen c) kahden pöytäkirjantarkastajan valitseminen d) kahden ääntenlaskijan ja tarvittavien avustajien valitseminen e) muiden kokouksessa tarvittavien toimihenkilöiden valitseminen 3. Todetaan kokouksen osanottajat ja laillisuus. 4. Hyväksytään kokouksen esityslista. 2

4 Päätösasiat 5. Esitellään liiton toimintakertomus ja tilinpäätös edelliseltä kalenterivuodelta sekä esitetään tilintarkastajien lausunto ja tilintarkastuskertomus. 6. Vahvistetaan tilinpäätös ja päätetään vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille. 7. Annetaan tiedoksi liittohallituksen tekemät tarkistukset kuluvan vuoden talousarvioon ja toimintasuunnitelmaan 8. Hyväksytään seuraavan vuoden alustavat suunnitelmat. 9. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat. 10. Muut mahdolliset asiat 11. Kokouksen päättäminen. Syysliittokokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen a) puheenjohtajan tai puheenjohtajien valitseminen b) sihteerin valitseminen c) kahden pöytäkirjantarkastajan valitseminen d) kahden ääntenlaskijan ja tarvittavien avustajien valitseminen e) muiden kokouksessa tarvittavien toimihenkilöiden valitseminen 3. Todetaan kokouksen osanottajat ja laillisuus. 4. Hyväksytään kokouksen esityslista. Päätösasiat 5. Valitaan vuorovuosin liittohallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja, kumpikin kaksivuotiskaudeksi, joka alkaa valintaa seuraavan kalenterivuoden alusta. Ensimmäisenä kautena erovuoroisuus ratkaistaan arvalla. 6. Valitaan liittohallituksen jäsenet kaksivuotiskaudeksi, joka alkaa valintaa seuraavan kalenterivuoden alusta. Vuosittain liittohallituksen jäsenistä puolet on erovuorossa. Ensimmäisenä kautena erovuoroon tulevat valitaan arvalla ja sen jälkeen vuoron mukaan 7. Valitaan liittohallituksen jäsenten henkilökohtaiset varajäsenet kaksivuotiskaudeksi, joka alkaa valintaa seuraavan kalenterivuoden alusta. Vuosittain liittohallituksen varajäsenistä puolet on erovuorossa varsinaisen jäsenen mukaan. 8. Päätetään seuraavan toimintavuoden jäsenmaksujen suuruudet. 9. Hyväksytään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma. 10. Hyväksytään seuraavan vuoden talousarvio. 11. Valitaan joka toinen vuosi kaksi (2) varsinaista tilintarkastajaa ja kaksi (2) varatilintarkastajaa tai tilintarkastusyhteisö seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi, joka alkaa valintaa seuraavan kalenterivuoden alusta. 12. Määrätään jäsenlehdestä suoritettavan maksun suuruus. 13. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat. 14. Muut mahdolliset asiat 15. Kokouksen päättäminen. 9 Liittokokoukseen on kukin jäsenyhdistys oikeutettu lähettämään kaksi (2) äänivaltaista edustajaa. Jäsenyhdistykset, joiden varsinaisten henkilöjäsenten lukumäärä ylittää 200, saavat lisäksi lähettää yhden (1) äänivaltaisen edustajan jokaista seuraavaa alkavaa varsinaisten henkilöjäsenten 200- lukua kohden, kuitenkin enintään neljä (4) lisäedustajaa, jäsenyhdistysten edellisen kalenterivuoden viimeisen päivän jäsenmäärän mukaan. Edustajien on oltava jäsenyhdistysten äänivaltaisia jäseniä. Jokaisella edustajalla on liittokokouksessa yksi ääni. Edustaja voi siirtää valtakirjaan tehdyllä siirtomerkinnällä yhdistykseltä saamansa liittokokousvaltuutuksen toiselle saman yhdistyksen valitsemalle kokousedustajalle, kuitenkin siten, että yksi edustaja voi kokouksessa äänestää enintään kahdella äänellä, omalla ja siirretyllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee muissa asioissa puheenjohtajan ääni, mutta vaaleissa ratkaisee arpa. Kannattajajäsenellä on oikeus lähettää liittokokoukseen yksi (1) edustaja, jolla on liittokokouksessa puhevalta mutta ei äänivaltaa. 3

5 Kunniajäsenellä ja kunniapuheenjohtajalla on liittokokouksessa myös äänioikeus. 10 Liittokokouksen kutsuu koolle liittohallitus. Kokouskutsu on toimitettava viimeistään kolme (3) viikkoa ennen kokousta lähettämällä kutsu kirjallisena kullekin jäsenelle sekä julkaisemalla kokouskutsu myös jäsenlehdessä. Liittohallituksen on lähetettävä kokouksen työjärjestys esityksineen, lausuntoineen ja liitteineen kaikille liiton jäsenille viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen kokousta. Liiton jäsenen, joka haluaa ilmoittamansa asian käsiteltäväksi varsinaisessa liittokokouksessa, on lähetettävä liittohallitukselle syysliittokokousta koskevat esitykset elokuun loppuun mennessä ja kevätliittokokousta koskevat esitykset helmikuun loppuun mennessä. 11 Ylimääräinen liittokokous pidetään, kun liittohallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kaksi kymmenesosaa (2/10) liiton äänioikeutetuista jäsenistä sitä liittohallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. 12 Liittohallitukseen kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, kahdeksan (8) muuta varsinaista jäsentä sekä kahdeksan (8) henkilökohtaista varajäsentä. Vähintään kuuden (6) liittohallituksen varsinaisen jäsenen ja vähintään kuuden (6) varajäsenen tulee olla jäsenyhdistysten varsinaisia jäseniä, joko liikehäiriösairautta sairastavia tai heidän läheisiään. Liittohallituksen varsinaisten jäsenten, mukaan lukien puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja, yhtämittainen toimikausi liittohallituksessa saa olla enintään neljän kaksivuotiskauden mittainen. Liittohallituksen puheenjohtaja on liiton puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja liiton varapuheenjohtaja. Varsinaisen jäsenen ollessa estynyt, hänen on ilmoitettava asiasta viivytyksettä varajäsenelleen ja toiminnanjohtajalle. Varajäsenellä on äänioikeus vain varsinaisen jäsenen ollessa estynyt. Liittohallitus on päätösvaltainen, kun vähintään viisi (5) sen jäsentä ja puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja on paikalla. Päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaistaan vaalit arvalla, mutta muissa asioissa tulee päätökseksi kokouksen puheenjohtajan mielipide. Koollekutsuja on liittohallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja. 13 Liittohallituksen tehtävänä on 1. edustaa liittoa ja panna täytäntöön liittokokouksen päätökset, 2. toimia liiton tarkoitusperien toteuttamiseksi, 3. ratkaista liiton jäsenyyttä koskevat kysymykset lukuun ottamatta kunniajäsenyyttä, 4. valvoa, että liiton sääntöjä sekä liittokokouksen päätöksiä noudatetaan, 5. valvoa liiton varojen ja omaisuuden hoitoa, 6. johtaa liiton yleistä toimintaa, 7. päättää liiton rahastojen käytöstä huomioonottaen liittokokouksen antamat ohjeet; 8. seurata liikehäiriösairauksia sairastavien sosiaaliturvaan liittyviä asioita alueelliset näkökohdat huomioon ottaen, 9. valita liiton työvaliokunta ja asiantuntijaneuvostot sekä muut tarvittavat toimikunnat, 10. esittää sääntöjen 8 mukaan liittokokoukselle toimintakertomus, tilinpäätös, toimintasuunnitelma sekä talousarvio, 11. kutsua liiton kokoukset koolle ja pitää jäsenistöstä luetteloa, 12. valita toiminnanjohtaja ja perustaa muut tarvittavat toimet sekä päättää niihin valittavien henkilöiden työsopimuksista 4

6 13. valita Suomen Parkinson-säätiön hallitukseen kaksi jäsentä. Jäsenet valitaan neljäksi (4) kalenterivuodeksi. 14 Liitolla on toiminnanjohtaja, jonka tehtävänä on liittohallituksen päätösten mukaisesti johtaa liiton toimintaa sekä vastata asioiden valmistelusta ja esittelystä sekä huolehtia päätösten toteuttamisesta. Toiminnanjohtaja toimii liiton toimihenkilöiden esimiehenä sekä päättää liittohallituksen erikseen antamin valtuuksin henkilöstön työsopimuksista. Toiminnanjohtajalla on oikeus edustaa liittoa kolmatta miestä vastaan ja viranomaisten edessä. 15 Liitolla on kaksi (2) varsinaista tilintarkastajaa, joista ainakin toisen tulee olla hyväksytty tilintarkastaja (KHT), ja vastaavanlaiset varatilintarkastajat. Edellisten sijaan voidaan valita tilintarkastajayhteisö. Tilintarkastajat valitaan kaksivuotiskaudeksi. 16 Liiton asiantuntijaneuvostot. Liitolla voi olla kaksi asiantuntijaneuvostoa, lääketieteellinen ja taloudellinen. Lääketieteellistä asiantuntemusta edustava asiantuntijaneuvosto on muodostettava liikehäiriösairauksiin erikoistuneista asiantuntijoista ja taloudellista asiantuntemusta edustava asiantuntijaneuvosto talouteen ja järjestötoimintaan erikoistuneista asiantuntijoista. Liittohallitus valitsee asiantuntijaneuvostot enintään kaksivuotiskaudeksi kerrallaan. Liittohallitus vahvistaa asiantuntijaneuvostojen jäsenten lukumäärän ja määrittelee niiden tehtävät. Asiantuntijaneuvosto valitsee itse puheenjohtajansa ja muut virkailijansa. Se kokoontuu puheenjohtajansa kutsusta tai milloin asiantuntijaneuvoston enemmistö sitä vaatii. 17 Liiton tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja toimintakertomus on annettava tilintarkastajille viimeistään maaliskuun 15. päivään mennessä. Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen liittohallitukselle osoitettu lausunto viimeistään kahta (2) viikkoa ennen liittokokousta. 18 Liiton nimen kirjoittavat liiton puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja toiminnanjohtaja, kukin yksinään. 19 Päätös liiton sääntöjen muuttamisesta ja liiton purkamisesta on tehtävä liittokokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai liiton purkamisesta. Liiton purkautuessa käytetään liiton varat liiton tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Liiton tullessa lakkautetuksi käytetään varat samaan tarkoitukseen. 20 Muilta osin noudatetaan liiton toiminnassa yhdistyslain säännöksiä. 5

7 6 Säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,

Lisätiedot

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Joensuun Nuorisoverstas ja kotipaikka Joensuu. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorten elämänhallinnan valmiuksia

Lisätiedot

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry

Lisätiedot

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille. Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys

Lisätiedot

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viikinkiajan Laiva ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki. Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. Rek.nro 149.234 Ensirek.pvm 13.6.1988 PIRKKA-HÄMEEN MEHILÄISHOITAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry, josta voidaan käyttää lyhennystä

Lisätiedot

Yhdistys voi harjoittaa kustannustoimintaa sekä muistoesineiden myyntiä ja järjestää maksullisia tilaisuuksia, arpajaisia ja rahankeräyksiä.

Yhdistys voi harjoittaa kustannustoimintaa sekä muistoesineiden myyntiä ja järjestää maksullisia tilaisuuksia, arpajaisia ja rahankeräyksiä. KAAKKOIS-SUOMEN EPILEPSIAYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Epilepsiayhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki ja sen toimialueena

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on, Finlands Coach Förening rf Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä Finnish Coach Federation kansainvälisissä yhteyksissä

Lisätiedot

Suomen luolaseuran säännöt

Suomen luolaseuran säännöt Suomen luolaseuran säännöt 14.6.2010 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen luolaseura ry., ruotsiksi Finlands grottförening rf. Kansainvälisissä yhteyksissä voidaan käyttää englanninkielistä

Lisätiedot

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien

Lisätiedot

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa HELSINGIN PSYKOTERAPIAYHDISTYS r.y. HELSINGFORS PSYKOTERAPIFÖRENING r.f. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Helsingin Psykoterapiayhdistys r.y., Helsingfors Psykoterapiförening

Lisätiedot

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Inarijärvi-yhdistys ry ja sen kotipaikka on Inarin kunta. Yhdistyksen toiminta-alue käsittää Inarin, Utsjoen ja Sodankylän

Lisätiedot

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella

Lisätiedot

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kapernaumin Kyläyhdistys Ry. Se on kaupunginosayhdistys, jonka kotipaikka on Seinäjoen kaupunki. 2. Tarkoitus ja

Lisätiedot

SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi

SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi 6.10.2006 Voimassa olevat säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Ravitsemustieteen Yhdistys Föreningen

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2017 yhteystiedot osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D 88600 Sotkamo kotipaikka Tampere rekisterinumero 186.788 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

KESKI-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 KESKI-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry, lyhennettynä KSSY. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki ja sen toiminta-alue

Lisätiedot

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti. SUOMEN ERIKOISKULJETUSTEN LIIKENTEENOHJAAJAT SEKLI RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 9/2013 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 3. Jäsenet Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää

Lisätiedot

Kuulovammaisten Lasten Vanhempien liiton säännöt

Kuulovammaisten Lasten Vanhempien liiton säännöt 1(6) 7.11.2014 Alla olevat päivitetyt säännöt ovat astuneet voimaan 13.4.2010 Kuulovammaisten Lasten Vanhempien liiton säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 1. Yhdistyksen nimi on Kuulovammaisten Lasten Vanhempien

Lisätiedot

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI sivu 1/5 VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Vantaan liike- ja virkanaiset ry. Yhdistyksen kotipaikka on Vantaa. Yhdistys on suomenkielinen.

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pro-tukipiste, ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen nimestä voidaan kansainvälisissä yhteyksissä käyttää epävirallista englanninkielistä

Lisätiedot

1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELI JA TOIMINTA-ALUE

1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELI JA TOIMINTA-ALUE OULUN SEUDUN MS-YHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT (Rek.nro 159.657) Uudistettu 19.03.2009 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELI JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Oulun Seudun MS-yhdistys ry. Yhdistyksen kielinä

Lisätiedot

Slovenia-seuran säännöt

Slovenia-seuran säännöt Slovenia-seuran säännöt YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS Yhdistyksen nimi on Slovenia-seura ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää slovenialaisen kulttuurin tuntemusta

Lisätiedot

Rekisteröity Yhdistyssäännöt, rekisterinumero Yhdistyssäännöt 1/6

Rekisteröity Yhdistyssäännöt, rekisterinumero Yhdistyssäännöt 1/6 Yhdistyssäännöt 1/6 SUOMEN MONIKKOPERHEET RY SÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Monikkoperheet ry. Yhdistyksestä voidaan kansainvälisissä yhteyksissä käyttää nimeä Finlands

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 1(3) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 2. Yhdistyksen tarkoituksen on toimia omaishoitajien

Lisätiedot

Keliakialiitto ry Säännöt

Keliakialiitto ry Säännöt Keliakialiitto ry Säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi, nimi on Keliakialiitto ry. Liiton kotipaikka on Tampere, kieli suomi ja toiminta-alue koko maa. Liiton

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Merkitty rekisteriin 26.03.1996 Jäljennös annettu 18.02.2015 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N kotipaikka Yhdistyksen on nimi Hämeenlinna. on Hämeenlinnan kristillisen koulun kannatusyhdistys ry ja sen 2 YHDISTYKSEN

Lisätiedot

PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013

PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013 PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013 PESÄPUU ry 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on PESÄPUU ry, kotipaikka on Jyväskylän kaupunki ja toimialueena koko maa. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt poistettavat/muutettavat kohdat yliviivattuina sinisellä punaisella lisätyt/korjatut kohdat SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus

Lisätiedot

Vaasan Läänin Lihastautiyhdistys ry:n säännöt NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE

Vaasan Läänin Lihastautiyhdistys ry:n säännöt NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Vaasan Läänin Lihastautiyhdistys ry:n säännöt NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen nimi on Vaasan Läänin Lihastautiyhdistys ry, ruotsiksi Vasa Läns Muskelhandikappförening rf. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja.

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja. 1 SÄÄNNÖT 11.8.2010 NAISTEN VALMIUSLIITTO RY Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Naisten Valmiusliitto ry, Kvinnornas Beredskapsförbund rf, josta jäljempänä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T Nimi: Kuopion Rakennusarkkitehtiopiskelijat ry Kotipaikka Kuopio Osoite Opistotie 2 70200 KUOPIO Rekisterinumero: 216.108 Perustamisajankohta: 20.10.2015 Rekisteröity 17.11.2015

Lisätiedot

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2. Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoitus on vastustaa

Lisätiedot

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki. AVITA - AUDIOVISUAALINEN TOIMIALA ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 15.12.2015 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka

Lisätiedot

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT. Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa

SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT. Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa 12.6.2012 Patentti- ja Rekisterihallituksen ennakkotarkastuspäätös 14.01.2013 SUOMEN DIABETESLIITTO

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kielet

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kielet YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on Sinebrychoffin taidemuseon ystävät r.y., ruotsiksi Konstmuseet Sinebrychoffs vänner r.f. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki.

Lisätiedot

Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt

Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jakkukylän kyläyhdistys ry ja sen toimipaikka on Iin kunta. 2 Tarkoitus ja toimintamuodot Yhdistyksen tarkoituksena on: o valvoa

Lisätiedot

Stansvikin kyläyhdistys ry:n

Stansvikin kyläyhdistys ry:n Stansvikin kyläyhdistys ry:n SÄÄNNÖT Patentti- ja rekisterihallitus hyväksynyt 14.12.2016, rekisterinumero 194.862 Yhdistyksen nimi ja kotikunta Stansvikin kyläyhdistys ry, kotikunta Helsinki Tarkoitus

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Helsingin Melojat ry on aatteellinen melontaseura, jonka tarkoituksena on melontaharrastuksen

Lisätiedot

Karkkilan vapaa-ajattelijat ry. Säännöt

Karkkilan vapaa-ajattelijat ry. Säännöt Karkkilan vapaa-ajattelijat ry Säännöt Rekisteröity ja hyväksytty PRH:ssa 08.11.2006 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Karkkilan vapaa-ajattelijat ry ja sen kotipaikka on Karkkila 2

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

2 Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota monimuotoista ja joustavaa tukea turvapaikanhakijana Suomeen tulleille.

2 Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota monimuotoista ja joustavaa tukea turvapaikanhakijana Suomeen tulleille. TURVAPAIKANHAKIJOIDEN TUKI ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Turvapaikanhakijoiden tuki ry Stöd för asylsökande r f Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi.

Lisätiedot

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005.

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. 1. Yhdistyksen nimi on Lappeenrannan Taideyhdistys r.y., sen

Lisätiedot

Lapin tutkimusseura ry:n säännöt

Lapin tutkimusseura ry:n säännöt Lapin tutkimusseura ry:n säännöt Hyväksytty Lapin tutkimusseuran kokouksessa 18.6.2007 ja 18.12.2007. Merkitty yhdistysrekisteriin 4.8.2008. Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Lapin tutkimusseura ja kotipaikka

Lisätiedot

JSA-Tekniset ry:n säännöt

JSA-Tekniset ry:n säännöt JSA-Tekniset ry:n säännöt Vuosikokouksen 23.03.2001 hyväksymät säännöt. Säännöt on merkitty yhdistysrekisteriin 06.09.2001 numerolla 138924. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on JSA-tekniset ry, josta

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 (5) Karateseura Honbu ry yhdistyksen kokoukseen 17.5.09 hyväksymät säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoitus on edistää

Lisätiedot

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY

ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY 1 ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY S Ä Ä N N Ö T 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Etelä-Pohjanmaan terveydenhuollon perinneyhdistys ry, ja sen kotipaikka on Seinäjoen

Lisätiedot

Lahela-Seuran säännöt

Lahela-Seuran säännöt Lahela-Seuran säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lahela-Seura ry ja sen kotipaikka on Tuusula 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Yhdistyksen

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

SÄÄNNÖT 1(6) 1 Yhdistyksen nimi on Puistolan Omakotiyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

SÄÄNNÖT 1(6) 1 Yhdistyksen nimi on Puistolan Omakotiyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. SÄÄNNÖT 1(6) NIMI JA KOTIPAIKKA PUISTOLAN OMAKOTIYHDISTYS RY 1 Yhdistyksen nimi on Puistolan Omakotiyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. TARKOITUS JA TOIMINTA 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi, nimi on Hyvinkään Keilailuliitto ry. Sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki. 2 Liiton tarkoituksena on johtaa

Lisätiedot

Autismi- ja Aspergerliitto ry:n säännöt NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE

Autismi- ja Aspergerliitto ry:n säännöt NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Autismi- ja Aspergerliitto ry:n säännöt NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen nimi on Autismi- ja Aspergerliitto ry, ruotsiksi Autism- och Aspergerforbundet rf, ja kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksestä

Lisätiedot

1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELI JA TOIMINTA-ALUE. 1. hoidon ja kuntoutuksen edistäminen, 2. sairaudesta tiedottaminen,

1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELI JA TOIMINTA-ALUE. 1. hoidon ja kuntoutuksen edistäminen, 2. sairaudesta tiedottaminen, KYMMENEN VIRRAN MS-YHDISTYS ry. 1(6) SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELI JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Kymmenen virran MS-yhdistys ry. Sen kotipaikka on Oulu ja pöytä- ja rekisteröimiskielenä

Lisätiedot

ENSI- JA TURVAKOTIEN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALA. 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toiminta-alue

ENSI- JA TURVAKOTIEN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALA. 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toiminta-alue ENSI- JA TURVAKOTIEN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALA 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toiminta-alue Yhdistyksen nimi on Ensi- ja turvakotien liitto ry., ruotsiksi Förbundet för mödra

Lisätiedot

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT Kotipaikka Helsinki Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on tukea Taideyliopiston Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki VANHA 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

Uudenmaan Parkinson-yhdistys ry:n säännöt

Uudenmaan Parkinson-yhdistys ry:n säännöt 1 Uudenmaan Parkinson-yhdistys ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Parkinson-yhdistys ry (lyhennettynä UPY), ruotsiksi Nylands Parkinson-förening rf. Yhdistyksen

Lisätiedot

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 23.10.2013 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on AISAPARI ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kauhava ja sen toimialueen muodostavat seuraavat kunnat: Alajärvi, Evijärvi,

Lisätiedot

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY Yhdistyksen säännöt Säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Maanmittauslaitoksen tekniset MATE ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

OULU MC RY:N SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Oulu MC ry ja sen kotipaikka on Oulu

OULU MC RY:N SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Oulu MC ry ja sen kotipaikka on Oulu OULU MC RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Oulu MC ry ja sen kotipaikka on Oulu 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja ohjata jäsentensä liikennekäyttäytymistä,

Lisätiedot

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta.

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 1(6) LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia teatterista kiinnostuneiden henkilöiden

Lisätiedot

SUOMEN RÖNTGENHOITAJALIITTO RY FINLANDS RÖNTGENSKÖTARFÖRBUND RF SÄÄNNÖT

SUOMEN RÖNTGENHOITAJALIITTO RY FINLANDS RÖNTGENSKÖTARFÖRBUND RF SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimenä on Suomen Röntgenhoitajaliitto ry, Finlands Röntgenskötarförbund rf. Kansainvälisissä yhteyksissä liitosta käytetään epävirallista nimeä The Society of Radiographers

Lisätiedot

Kotkan Seudun muistiyhdistys ry.

Kotkan Seudun muistiyhdistys ry. Kotkan Seudun muistiyhdistys ry. Säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue Yhdistyksen nimi on Kotkan Seudun muistiyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kotka ja toiminta-alueena Kotka lähiympäristöineen.

Lisätiedot

Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt

Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimenä on Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry, ja sen kotipaikkana on Vilppulan kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on autourheilun, auton

Lisätiedot

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on BMX Helsinki ry ja sen kotipaikka on Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää pyöräilyä ja levittää pyöräilyn harrastusta,

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana Omakotiyhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Saarenkylän Omakotiyhdistys ry. Sen kotipaikka on Rovaniemi ja toimialue on Saarenkylä. Näissä säännöissä käytetään nimitystä

Lisätiedot

SÄÄNNÖT SUOMEN LOTTAPERINNELIITTO - LOTTATRADITIONSFÖRBUNDET I FINLAND ry. Nimi, tarkoitus ja toiminta

SÄÄNNÖT SUOMEN LOTTAPERINNELIITTO - LOTTATRADITIONSFÖRBUNDET I FINLAND ry. Nimi, tarkoitus ja toiminta SUOMEN LOTTAPERINNELIITTO - LOTTATRADITIONSFÖRBUNDET I FINLAND ry Patentti- ja rekisterihallitus hyväksynyt 11.12.2010 SÄÄNNÖT Nimi, tarkoitus ja toiminta 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Lottaperinneliitto

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Suomen yleislääketieteen yhdistyksen julkaisuja n:o 9 Tampere 1997 Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Hyväksytty vuosikokouksessa 15.3.1991 Oikeusministeriön

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN MUNUAIS- JA MAKSAYHDISTYS RY. Y h d i s t y k s e n s ä ä n n ö t. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

ETELÄ-POHJANMAAN MUNUAIS- JA MAKSAYHDISTYS RY. Y h d i s t y k s e n s ä ä n n ö t. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka ETELÄ-POHJANMAAN MUNUAIS- JA MAKSAYHDISTYS RY. Y h d i s t y k s e n s ä ä n n ö t 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Etelä-Pohjanmaan Munuais- ja maksayhdistys ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Turun Urheiluautoilijat ry SÄÄNNÖT

Turun Urheiluautoilijat ry SÄÄNNÖT Turun Urheiluautoilijat ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Turun Urheiluautoilijat ry. Yhdistyksen kotikunta on Turku. 2 TARKOITUS Yhdistyksen tarkoituksena on autourheilun, kilpa- ja

Lisätiedot

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue.

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 1/5 SÄÄNNÖT 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 2. TARKOITUS Yhdistys on käyttäjävetoinen SAP Finland Oy:sta

Lisätiedot

SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT

SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT 1 SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Syöpäpotilaat Cancerpatienterna i Finland ry. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksestä

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan Autismi- ja Aspergeryhdistys ry, Autism- och Aspergerföreningen i Västra-Nyland rf SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE

Länsi-Uudenmaan Autismi- ja Aspergeryhdistys ry, Autism- och Aspergerföreningen i Västra-Nyland rf SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1 Länsi-Uudenmaan Autismi- ja Aspergeryhdistys ry, Autism- och Aspergerföreningen i Västra-Nyland rf SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen nimi on Länsi-Uudenmaan Autismi- ja Aspergeryhdistys

Lisätiedot

Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku.

Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku. Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jyväskylän alakaupungin asukasyhdistys ry ja sen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksen

Lisätiedot

Ahlaisten Kyläyhdistys ry:n säännöt

Ahlaisten Kyläyhdistys ry:n säännöt Ahlaisten Kyläyhdistys ry 1 Ahlaisten Kyläyhdistys ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Ahlaisten Kyläyhdistys ry ja kotipaikka on Pori. Yhdistyksen toimialue on Ahlaisten Alakylän ja

Lisätiedot

LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT

LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Leppälammi - Taipaleen Kotiseutuyhdistys

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen.

Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen. Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on toimia

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen nimi on Naisyrittäjyyskeskus ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys. Yhdistyksen englanninkielinen nimi on Women s Enterprise Agency.

Lisätiedot

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5)

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5) Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lyömätön Linja Espoossa ry ja sen kotipaikka on Espoo. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Tarkoitus:

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta.

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta. TVA- Pori ry:n Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on TVA Pori ja sen kotipaikka on Pori Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt

Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt 12.3.2012 1(5) Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry ja sen kotipaikka on Masku 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Pienoisvenekerho

Lisätiedot

Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt. Yhdistysrekisterinumero

Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt. Yhdistysrekisterinumero Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt Yhdistysrekisterinumero 138.725 Sääntömuutos rek. 17.5.2017 Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt 2(6) Nimi: Myllyhoitoyhdistys ry Kotipaikka: Helsinki Osoite: Oksasenkatu 10

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry. 3. Yhdistyksemme toiminta-alue, jonka Suomen Urheiluliitto vahvistaa, on: -----

1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry. 3. Yhdistyksemme toiminta-alue, jonka Suomen Urheiluliitto vahvistaa, on: ----- Suomen Urheiluliiton piirien mallisäännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on: Hyvinkää 3. Yhdistyksemme toiminta-alue,

Lisätiedot

TOURULAN-KEIHÄSKOSKEN KYLÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka

TOURULAN-KEIHÄSKOSKEN KYLÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka TOURULAN-KEIHÄSKOSKEN KYLÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tourulan-Keihäskosken kyläyhdistys ry ja sen kotipaikka on Pöytyän kunta. Yhdistyksen toiminta-alueena on Tourulan

Lisätiedot

Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT

Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT Vahvistettu 19.9.2006 Collegium Culinarium, CC - Kilta ry:n SÄÄNNÖT I NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on: Collegium Culinarium, CC - Kilta ry Kotipaikka

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT VARSINAIS-SUOMEN MUISTIYHDISTYS RY

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT VARSINAIS-SUOMEN MUISTIYHDISTYS RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT VARSINAIS-SUOMEN MUISTIYHDISTYS RY 1 SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen nimi on Varsinais-Suomen Muistiyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Turun kaupunki ja sen

Lisätiedot

EHDOTUS YHDISTYKSEN SÄÄNNÖIKSI

EHDOTUS YHDISTYKSEN SÄÄNNÖIKSI EHDOTUS YHDISTYKSEN SÄÄNNÖIKSI 1 Yhdistyksen nimi on nimi on Filosofisen praktiikan verkosto ry (virallinen lyhenne on FiPra ry), Nätverket för Filosofisk Praxis rf, Philosophical Practice Network. Yhdistyksen

Lisätiedot

Keski-Suomen munuais- ja maksayhdistys KEMUSI ry:n säännöt

Keski-Suomen munuais- ja maksayhdistys KEMUSI ry:n säännöt Keski-Suomen munuais- ja maksayhdistys KEMUSI ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Suomen munuais- ja maksayhdistys KEMUSI ry ja sen kotipaikka on Jyväskylä ja se toimii

Lisätiedot

SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT

SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT 1 (5) SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on South West Karting Fin ry ja sen kotipaikkana on Raision kaupunki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot