TOIMINTAKERTOMUS 2008
|
|
- Matti Jurkka
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TOIMINTAKERTOMUS 2008 Sosiaalityön tutkimuksen seuran tehtävänä on edistää tiedon ja kokemuksen vaihtoa käytännön sosiaalityöntekijöiden ja tutkijoiden kesken, parantaa sosiaalityön tutkimuksen asemaa ja kehittää alan kansainvälistä yhteistyötä. Vuosi 2008 oli seuran yhdestoista toimintavuosi. Tieteellisten seurain valtuuskunnan jäsenjärjestönä seura on ollut vuodesta Seuran jäsenmäärä on tasaisesti kasvanut, ja taloudellinen tilanne on vakaa. Vuoden 2008 Sosiaalityön tutkimuksen päivät järjestettiin helmikuussa Kuopion yliopistossa. Seuran jäsenlehtenä oli viidettä vuotta Janus Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti. Lisäksi julkaistiin jälleen uusi Sosiaalityön tutkimuksen vuosikirja sekä Tutkiva sosiaalityö liite yhteistyössä Talentian kanssa. Sosiaalityön tutkimuksen seura on jatkanut toimintavuoden etenemistä vuonna 2005 aloitetun strategiatyön ja asetettujen painopistealueiden suuntaisesti, vahvistamalla erityisesti kansainvälistä yhteistyötä ja vaikuttamistyötä. Jäsenistö seurassa oli kaikkiaan 478 jäsentä, joista vuoden 2008 jäsenmaksun oli maksanut 443 jäsentä. Eli 35 henkilöä ei ollut kehotuksista huolimatta maksanut vuoden loppuun mennessä jäsenmaksuaan. Kaikista jäsenistä opiskelija tai eläkeläisjäseniä oli yhteensä 77 ja kaksoisjäseniä (sekä Sosiaalityön tutkimuksen seuran että Sosiaalipoliittisen yhdistyksen jäseniä) oli 83. Varsinaisten jäsenten lisäksi jäsenhakemuksensa on seuralle jättänyt kaikkiaan 38 henkilöä. Näiden henkilöiden jäsenhakemukset on otettu vastaan ja heille on lähetetty infokirje sekä jäsenmaksulomake, mutta he eivät ole vielä maksaneet seuran jäsenmaksua. Näin ollen heitä ei ole vielä rekisteröity seuran jäseniksi. Lisäksi seuralla on kuusi kunniajäsentä, Marjatta Eskola, Helmi Mäki, Jorma Sipilä, Aulikki Kananoja, Simo Koskinen ja Synnöve Karvinen Niinikoski, joka kutsuttiin kunniajäseneksi helmikuussa 2008 Kuopiossa. Vuoden 2008 aikana seurasta erosi 23 jäsentä. Lisäksi seura erotti kokouksessaan 4.2. ne jäsenet (10), jotka eivät olleet maksaneet jäsenmaksua vuosina 2006 ja 2007 sekä kokouksessaan ne jäsenet (19), jotka eivät olleet maksaneet jäsenmaksuaan vuosina 2007 ja Yhteensä näitä vuoden 2008 aikana erotettuja jäseniä oli 29. Vuotta aikaisemmin jäsenmäärä oli 416, joista 43 oli opiskelija tai eläkeläisjäseniä. Vuoden 2008 aikana seuran jäsenmäärä on siten kasvanut huomattavasti noin sadalla henkilöllä. Erityisesti opiskelija ja eläkeläisjäseniä on tullut lisää, sillä heidän määränsä on lähes tuplaantunut. Jäsenmäärän on kasvanut siitäkin huolimatta, että seurasta on myös poistunut kaikkiaan 52 jäsentä. Vuonna 2008 seuran jäsenmaksu oli edellisten vuosien tapaan kolmiportainen, mutta jäsenmaksuja korotettiin vuosikokouksessa. Varsinainen jäsenmaksu nousi 35 eurosta 42 euroon, kaksoisjäsenten jäsenmaksu 25 eurosta 30 euroon sekä opiskelijoiden ja eläkeläisten jäsenmaksu 15 eurosta 18 euroon. 1
2 Toimintavuoden aikana on pyritty lisäämään seuran näkyvyyttä erityisesti alan opiskelijoiden keskuudessa. Syksyllä toteutettiin opiskelijakampanja ajalla , jolloin pyrittiin tehostamaan mainontaa seuran toiminnasta alan opiskelijoille esimerkiksi toimittamalla ja levittämällä seuran esitteitä ja julisteita sosiaalityön opetusta antaviin yksiköihin. Kampanjan myötä uusia jäseniä ilmaantuikin huomattava määrä. Hallitus ja toimihenkilöt Seuran vuosikokous pidettiin Sosiaalityön tutkimuksen päivien yhteydessä Kuopiossa Vuosikokous valitsi uuden hallituksen. Seuran puheenjohtajaksi valittiin Merja Laitinen Lapin yliopistosta. Hallituksen muut varsinaiset jäsenet toimikaudella 2008 olivat Kristiina Berg (Turun yliopisto), Susanna Hoikkala (Helsingin yliopisto), Johanna Moilanen (Jyväskylän yliopisto), Kirsi Nousiainen (Socca) Piia Puurunen (Kuopion yliopisto), Suvi Raitakari (Tampereen yliopisto), Marjaana Seppänen (Helsingin yliopisto/stakes) ja Mervi Tolonen (Talentia). Seuran hallituksen varajäseniksi valittiin Tuula Kostiainen (Tampereen yliopisto/täydennyskoulutuskeskus), Minna Loikkanen (Suomen aivotutkimus ja kuntoutuskeskus Neuron), Tero Meltti (Stakes), Helena Palojärvi (Naistenkartano ry.), Leena Santala (Turun yliopisto), Maritta Törrönen (Helsingin yliopisto) sekä Heli Valokivi (Tampereen yliopisto). Seuran varsinaisiksi tilintarkastajiksi valittiin Johanna Björkenheim ja Laura Yliruka sekä varatilintarkastajiksi Johanna Hurtig ja Aino Ritala Koskinen. Järjestäytymiskokouksessaan hallitus valitsi seuran varapuheenjohtajaksi Marjaana Seppäsen sekä sihteeriksi Heli Niemen, taloudenhoitajaksi Aira Jukan ja jäsensihteeriksi Elina Kemppaisen. Seuran hallitus kokoontui toimintavuoden aikana kaikkiaan viisi kertaa. vuosikokousta valmisteleva kokous pidettiin 4.2, järjestäytymiskokous sosiaalityön tutkimuksen päivien yhteydessä Kuopiossa sekä kesäkuussa, syyskuussa ja lokakuussa kokoukset Helsingissä. Lisäksi hallitus on työskennellyt erittäin paljon verkkopohjaisella Moodle alustalla. Käytäntö on helpottanut ja nopeuttanut asioiden valmistelua (esimerkiksi vuosikirjoihin ja päivien järjestämiseen liittyvät asiat) ja lisännyt hallituksen sisäistä vuoropuhelua sekä vähentänyt kokous ja matkustuskuluja. Moodle ympäristössä on valmisteltu hallitukseen kokouksiin tulleita asioita ja viety yhteisesti keskustellen seuran asioita eteenpäin. Keskustelut ovat vuoden 2008 aikana liittyneet seuraaviin aiheisiin: Vuosikirjojen kustannusyhteistyö, www sivujen päivitys ja sisältö, tutkiva sosiaalityö liite, säätiö kysymys, gradupalkintoehdokkuus, seuran näkyvyys juhlavuonna, sosiaalityön opetusta antavilla laitoksilla toteutettavat opiskelijakampanjat, julkaisutukihakemus TSV:lle, pohjoismainen julkaisuyhteistyö, kuukauden kolumnit sekä sosiaalityön tutkimuksen päivät Turussa. Lisäksi Moodle on mahdollistanut tiedottamisen ajankohtaisista asioista (esim. kutsukonferensseista, Tieteellisten seurain valtuuskunnan uutisista, rahoitushauista). Moodle ympäristöön on myös koottu keskeisin seuran materiaali: säännöt, hallituksen yhteystiedot, seuran esittelymateriaali, Tutkiva sosiaalityö julkaisut, toimintakertomukset, suunnitelmat ja talousarviot, kokouspöytäkirjat ja esityslistat, jäsenkirjeet, Kuukauden kolumnit sekä TSV:n jäsenpostit. 2
3 Julkaisutoiminta Edellisten vuosien tapaan seuran julkaisutoiminta on jatkunut vilkkaana. Sosiaalityön tutkimuksen päivien yhteydessä Kuopiossa, helmikuussa 2008, julkistettiin PSkustannuksen kustantama Sosiaalityön tutkimuksen kuudes vuosikirja Yhteisöt ja sosiaalityö (toim. Riikka Korkiamäki, Marianne Nylund, Suvi Raitakari & Irene Roivainen). Vuoden 2008 aikana on työstetty seuraavaa vuosikirjaa Sosiaalityö ja teoria (toim. Mikko Mäntysaari, Anneli Pohjola & Tarja Pösö). Vuosikirjan toimitustyö on saatu päätökseen, ja kirja julkistetaan Sosiaalityön tutkimuksen päivillä Turussa helmikuussa Koska vuosikirjojen tekemisen on havaittu olevan liian tiukalla aikataululla, toimintavuonna työstettiin myös jo seuraavan vuoden vuosikirjaa: valittiin edellisen vuoden lopussa tulleista ehdotuksista teema ja toimittajat sekä kirjoittajakutsuun vastanneista kirjoittajat. Kahdeksannen vuosikirjan teemaksi valittiin Sosiaalityö, tieto ja teknologia (toim. Sirpa Kuusisto Niemi, Aino Kääriäinen ja Anneli Pohjola). Teoksen kirjoittajakutsu julistettiin maaliskuun lopussa ja kirjaprosessi pääsi alkuun alkukesästä Kirja on tarkoitus julkaista vuoden 2010 Sosiaalityön tutkimuksen päivien yhteydessä. Yhteistyösopimus PS kustannuksen kanssa sosiaalityön tutkimuksen vuosikirjasarjan kustantamisesta on jatkunut edellisen vuoden tapaan. Varsinainen kustannussopimus tehdään kuitenkin edelleen erikseen kustakin kirjasta kustantajan ja toimittajien kesken. Entiseen tapaan myös jäsenet ovat voineet tilata sekä uutta että aiempia vuosikirjoja suoraan kustantajilta 30% alennuksella. Toimintavuonna haettiin lisäksi julkaisuavustusta Tieteellisten seurain valtuuskunnalta, josta tulee päätös keväällä Vuoden 2008 aikana seura on ollut esillä Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön aikakauslehti Januksessa. Seuran puheenjohtajan kirjoittaman pääkirjoituksen lisäksi lehdessä on julkaistu seuran jäsenten kirjoittamia artikkeleita, puheenvuoroja ja kirjaarvosteluja sekä mainostettu Sosiaalityön tutkimuksen päiviä. Yhdessä Talentia ry:n kanssa toimitettu Tutkiva sosiaalityö julkaistiin ensimmäistä kertaa ainoastaan sähköisessä muodossa sekä Talentian että seuran kotisivuilla elokuussa Julkaisun teema Sosiaalityön tiede ja teoriaperusta (toim. Piia Puurunen, Mari Suonio & Marja Väänänen Fomin) jatkoi sosiaalityön tutkimuksen päivillä esillä olleiden teemojen pohtimista. Vuonna 2007 aloitetun Kuukauden kolumnin julkaisemista jatkettiin vuoden 2008 aikana seuran www sivuilla. Kuukausittain vaihtuvaa Kuukauden kolumnia ovat kirjoittaneet vuorollaan seuran hallituksen jäsenet. Kesä ja heinäkuussa kolumnin kirjoittamisesta on pidetty taukoa. Tänä vuonna myös marras ja joulukuun kolumnit jäivät poikkeuksellisesti julkaisematta. Tilaisuudet Vuoden 2008 Sosiaalityön tutkimuksen päivät järjestettiin Kuopion yliopistossa. Päivät toimivat samalla seuran 10 vuotis juhlaseminaarina. Juhlateema näkyi erityisesti iltajuhlan ohjelmassa, jossa seuraa muistettiin rahalahjoituksin sekä huomionosoituksin, ja seuran entiset puheenjohtajat muistelivat menneitä vuosia. Osallistujia oli kaikkiaan 285, joista itse maksavia 57, perusopiskelijoita 83, Sosnetin jatko opiskelijoita 63 ja Sosiaalityön tutkimuksen seuran jäseniä 90. Päivien teemana oli Sosiaalityön tiede ja teoriaperusta. Pääalustajina olivat professori Peter Erath Saksasta, professori Leena Eskelinen Tanskasta sekä professorit Pauli Niemelä ja Mikko Mäntysaari. Lisäksi molempina päivinä kokoontui työryhmiä, joista toteutui kaikkiaan yksitoista. Pääluennoitsijoiden ja yhden englanninkielisen työryhmän myötä päivillä oli vahvasti esillä myös kansainvälinen näkökulma sosiaalityön teoriaperustaan. Päivien antia on esitelty Talentia lehden Tutkiva sosiaalityö liitteessä (toim. Piia Puurunen, 3
4 Mari Suonio & Marja Väänänen Fomin). Tutkimuksen päivillä kutsuttiin uudeksi kunniajäseneksi Synnöve Karvinen Niinikoski sekä jaettiin Sosiaalityön tutkimuksen seuran vuoden 2007 Pro gradu palkinto. Se myönnettiin Turun yliopiston Teemu Melanille tutkielmastaan Rikostaistelua, sosiaalityötä, palvelua vai 'Ihan niinku normaalil järjel ymmärrettävii asioita'? Diskurssianalyyttinen tarkastelu erään poliisilaitoksen ammattikulttuuriin. Juhlavuoden kunniaksi jaettiin ensimmäistä kertaa myös vuoden 2007 Lisensiaatintutkimus palkinto. Palkinto jaettiin ansioituneelle sosiaalityön erikoistumiskoulutuksessa tehdylle lisensiaatintutkimukselle. Palkinnon saaja valittiin sosiaalityön erikoistumiskoulutuksen kolmen erikoisalan (kuntouttava sosiaalityö, lapsi ja nuorisososiaalityö sekä marginalisaatiokysymysten sosiaalityö) lisensiaatintutkimusten joukosta. Palkinto myönnettiin Helsingin yliopiston Riitta Hyytiselle tutkimuksestaan Lapsi, huumeperhe ja toivo. Lapsen todellistuminen huumeperheen kuntoutusprosessissa. Jäsenlehti ja yhteistyö Sosiaalipoliittisen yhdistyksen kanssa Sosiaalityön tutkimuksen seuran ja Sosiaalipoliittisen yhdistyksen vuonna 2003 solmiman sopimuksen mukaisesti Janus lehti on molempien yhdistysten omistuksessa ja seurojen yhteinen jäsenlehti. Lehden taloudesta vastaa edelleen Sosiaalipoliittinen yhdistys, mutta taloutta ja lehden hallintoa koskevat päätökset tehdään yhteisesti. Lehden budjetti hyväksyttäneen seuran hallituksen kokouksessa Vuonna 2008 Januksen toimitus on sijainnut Jyväskylässä. Päätoimittajana on ollut Marjo Kuronen ja muita paikallistoimituksen jäseniä ovat olleet Marita Husso, Raija Julkunen, Anita Kangas ja Mikko Mäntysaari. Toimitusneuvoston kokoonpanon on sovittu noudattelevan yhdistysten jäsenmäärien suhdetta. Vuoden 2007 lopussa valittu toimitusneuvosto aloitti työskentelyn vuoden 2008 alussa. Toimitusneuvostoon kuuluivat: Helsingin yliopistosta Risto Eräsaari ja varalla Maritta Törrönen, Joensuun yliopistosta Eeva Jokinen ja varalla Silva Tedre, Kuopion yliopistosta Juhani Laurinkari ja varalla Pauli Niemelä, Lapin yliopistosta Merja Laitinen ja varalla Anneli Pohjola, Tampereen yliopistosta Anneli Anttonen ja varalla Hannele Forsberg, Turun yliopistosta Susan Kuivalainen ja varalla Katja Forssen, Åbo Akademista Mikael Nygård ja varalla Gunborg Jakobsson. Seuran jäsenistö on ollut edelleen tyytyväinen jäsenlehti Janukseen. Kotimainen jäsenlehti on osoittautunut tarkoituksenmukaiseksi ja yhteisen lehden myötä yhteistyö Sosiaalipoliittisen yhdistyksen kanssa on tiivistynyt. Kansainvälinen toiminta Toimintavuoden 2008 aikana yhteyksiä pohjoismaisiin sosiaalityön tutkimuksen seuroihin on ylläpidetty erityisesti pohjoismaisen, englanninkielisen sosiaalityön tieteellisen aikakausijulkaisun perustamisen puitteissa. Vuoden aikana oli kolme suunnittelukokousta. Ensimmäinen niistä oli Helsingissä (29.1.), toinen Århusissa, Tanskassa, Forsa konferenssin yhteydessä (20.8.) ja kolmas Kööpenhaminassa ( ). Seuran varapuheenjohtaja Marjaana Seppänen sekä Marjo Kuronen ovat olleet mukana kaikissa kokouksissa. Työskentely jatkuu vuonna 2009 ja seuraava suunnittelukokous pidetään Lundissa, Ruotsissa Kokouksessa on tavoitteena saada valmiiksi julkaisua koskeva suunnitelma kustantajan kanssa neuvottelua varten. Yhteistyö pohjoismaisten seurojen välillä on tiivistynyt merkittävästi. Yhteispohjoismaisen englanninkielisen lehden pääperiaatteet hyväksyttiin Århusissa, Tanskassa, Forsa konferenssin yhteydessä elokuussa. Lisäksi Suomen edustajia lehden toimituskuntaan sekä referee artikkeleiden lukijoiksi on kartoitettu kaikista kuudesta sosiaalityön antavasta yliopistosta. Hallitus myös ratifioi sopimuksen Puheenjohtajien 4
5 foorumin perustamiseksi pohjoismaisten sosiaalityön tutkimuksen seurojen välillä. Sopimuksen tarkoituksena on tiivistää entisestään yhteistyötä erityisesti pohjoismaiseen julkaisuun sekä FORSA konferensseihin liittyen. Pohjoismaisen yhteistyön tiimoilta on markkinoitu myös pohjoismaista NSA lehteä ja Socialvetenskaplig Tidskriftiä jäsenistölle. Jäsenet ovat edelleen voineet tilata seuran kautta Socialvetenskaplig Tidskriftin huomattavan edulliseen 17 euron tarjoushintaan. Marjaana Seppänen osallistui seuran edustajana Lissabonissa järjestettyyn alan kutsukonferenssiin Social Work Research: Current Experience and Tendencies, johon seuralta pyydettiin edustusta. Konferenssin järjestäjänä toimi Lissabonin katolinen yliopisto ja sitä edusti professori Fransesco Bracco. Konferenssiin osallistui puhujia mm. Kanadasta, Iso Britanniasta ja USA:sta. Sosiaalityön tutkimuksen edellytyksiin vaikuttaminen Sosiaalityön tutkimuksen seura oli jo vuonna 2007 mukana Professori Mikko Mäntysaaren kokoamassa Suomen Akatemialle laaditussa tutkimusohjelmaaloitteessa Sosiaalisen ydin. Tutkimusohjelma aloite ei päässyt tuolloin arvioinnissa jatkovalmisteluun, mutta Sosnet aloitti uuden tutkimusohjelma aloitteen työstämisen syksyllä 2007 ja on jatkanut sitä vuoden 2008 aikana. Seura on ollut mukana valmistelussa. Seurassa käynnistettiin Dosentti Riitta Haverisen ehdotuksesta keskustelu sosiaalityön tutkimuksen säätiön perustamisesta sosiaalityön tutkimusrahoituksen vahvistamiseksi. Toimintavuonna käynnistettiin säätiön mahdollisten tavoitteiden ja tarpeen määrittäminen sekä mahdollisten rahoittajatahojen kartoittaminen. Viestintä Jäsenkirjeitä lähetettiin vuoden aikana kaksi, yksi niistä yhteistyössä PSkustannuksen kanssa. Ensimmäisen jäsenkirjeen yhteydessä lähetettiin myös vuoden 2008 jäsenmaksulomake. Varsinaisten jäsenkirjeiden lisäksi lähetettiin maksumuistutus sekä huhtikuussa että syyskuussa niille jäsenille, jotka eivät olleet maksaneet jäsenmaksua määräpäivään mennessä. Seuran toiminnasta tiedottamista on pyritty edelleen vahvistamaan www sivujen ( kautta. Sivuja on edelleen kehitetty ja päivitetty säännöllisesti toimintavuoden aikana. Internet sivuilta löytyy tietoa yleisesti seuran toiminnasta (tutkimuksen päivistä, seminaareista, julkaisuista, kansainvälisestä yhteistyöstä, pro gradu palkinnosta, kunniajäsenistä). Sivuilta löytyy myös toimintasuunnitelmat ja kertomukset, ajankohtaiset asiat, yhteystiedot ja seuran historia. Myös jäseneksi hakeminen ja henkilötietojen muutokset tehdään sähköisesti seuran kotisivujen kautta. Kotisivujen päivityksestä on huolehtinut seuran sihteeri Heli Niemi. Tiedottamista seuran jäsenille sähköpostilistan kautta on pyritty vahvistamaan kokoamalla jäseniltä sähköpostiosoitteita. Osa jäsenistä on ilmoittanut osoitteensa, mutta huomattavalta osalta tieto vielä puuttuu. Sähköpostia on hyödynnetty jonkun verran jäsenkirjeiden ja jäsenmaksulaskujen lähettämisessä. Vuoden 2008 aikana otettiin käyttöön myös jäsenten sähköpostilista, jossa on mukana 241 jäsenen (noin 50 %) sähköpostiosoitteet. Listan kautta jäsenille on välitetty tietoa seuran ajankohtaisista kuulumista sekä alan konferensseista ja muista tapahtumista. 5
6 Talous Tilikausi oli ylijäämäinen 2.771,56 eurolla. Tilikauden alussa seuran tilillä oli varoja 1.174,63 ja tilikauden päättyessä 6.763,18 euroa. Ylijäämä koostuu ensinnäkin vuodelle 2008 kirjautuneesta, vuoden 2007 sosiaalityön tutkimuksen päiviä koskevasta Suomen Akatemian avustuksesta, joka oli 880 euroa. Toiseksi tilikaudelle kirjautui myös edellisen tilikauden Social Vetenskapliga tidskriftin tilausmaksut noin 470 euroa, yhteensä tilausmaksutuloja 918 euroa. Kolmanneksi PS kustannus maksoi tekijäpalkkioita seuralle 275,95 euroa. Neljäntenä selittävänä tekijänä on seuran 10 vuotis juhlavuosi ja siihen liittyvät rahalahjoitukset, joita seura sai sosiaalityön tutkimuksen tukemiseen Helmi Mäeltä 1000 euroa ja Talentialta 200 euroa. Näiden ylijäämää selittävien tulojen summa on yhteensä 2895,95 euroa. Näin ollen vuosikokouksen tekemä päätös jäsenmaksujen korottamisesta on toimintavuoden aikana osoittautunut tarpeelliseksi. Varsinaisten jäsenten jäsenmaksu on ollut 42 euroa, kaksoisjäsenten osalta 30 euroa ja opiskelija tai eläkeläisjäsenten kohdalla jäsenmaksu on ollut 18 euroa. Jäsenmaksutuloja toimintavuoden aikana on ollut yhteensä euroa, mikä on hieman enemmän kuin talousarviossa esitettiin. Tämä selittyy erittäin myönteisellä jäsenmäärän kehityksellä. Muita tilikauden tuloja ovat Sosiaalityön tutkimuksen päivien osallistumis ja illallismaksutulot 7262 euroa ja päivien järjestämiseen saatu TSV:n konferenssiavustus euroa. Suurimmat menoerät ovat edelleen yleiset toimintamenot yht ,78 euroa sisältäen jäsenetulehden, valtakunnallisten päivien menot, pro gradupalkinnon ja lisensiaattipalkinnon, kansainvälisen toiminnan sekä matkakustannukset. Edelliseen tilikauteen nähden toimintamenoissa on suuri lisäys. Se selittyy osaksi kasvaneella jäsenmäärällä, minkä vuoksi jäsenetulehden kustannukset ovat kasvaneet. Kansainvälisestä toiminnasta, Pohjoismaisen tieteellisen aikakauslehden suunnittelusta on aiheutunut edellistä vuotta enemmän kuluja, koska prosessi on edennyt aktiivista yhteydenpitoa ja keskustelua vaativaan vaiheeseen. Myös matkakustannuksia varattiin talousarvioon edellistä vuotta enemmän, koska yleisissä hinnoissa on tapahtunut korotuksia. Tilikaudella jaettiin myös ylimääräinen lisensiaattitutkimuspalkinto. Toimihenkilöiden palkat (taloudenhoitaja, sihteeri ja jäsensihteeri) olivat yhteensä euroa ja luennoitsijoiden palkat 600 euroa. Lisäksi seura maksoi edellisiin liittyen sotu ja vakuutusmaksuja 913,01 euroa. Edellisten tilikausien osalta toimistokulut ovat olleet jatkuvassa kasvussa ja niihin on pyritty kiinnittämään huomiota. Keskeinen vaikuttava tekijä on ollut siirtyminen sähköiseen tiedottamiseen kirjeiden lähettämisen sijaan ja yhteistyö PS kustannuksen kanssa jäsenkirjepostituksessa. Näillä toimenpiteillä kuluvalla tilikaudella postituksiin on mennyt ainoastaan 330 euroa (TA 600 euroa). Edelleen huomiota on kiinnitettävä sekalaisiin toimistokuluihin, joita oli 513 euroa sekä pankkikuluihin 471 euroa (vuonna 2007 toteuma 255 euroa ja vuoden 2008 talousarviossa laskettu 270 euroa). Tilikauden aikana pyydettiin tarjoukset Tapiola pankista, Osuuspankista sekä Handelsbankenista. Näistä ensin mainitusta seura sai huomattavasti nykyistä edullisemman tarjouksen, kahdesta jälkimmäisestä seura ei saanut tarjousta. 6
7 Seuran pankkikortti on ollut tilikauden aikana seuran sihteerin käytössä. Taloudenhoitajana toimi vuonna 2008 Aira Juka. Tilintarkastajina olivat Johanna Björkenheim ja Laura Yliruka ja varatilintarkastajina Johanna Hurtig ja Aino Ritala Koskinen. 7
TOIMINTAKERTOMUS 2009
TOIMINTAKERTOMUS 2009 Sosiaalityön tutkimuksen seuran tehtävänä on edistää tiedon ja kokemuksen vaihtoa käytännön sosiaalityöntekijöiden ja tutkijoiden kesken, parantaa sosiaalityön tutkimuksen asemaa
TOIMINTAKERTOMUS 2007
TOIMINTAKERTOMUS 2007 Sosiaalityön tutkimuksen seuran tehtävänä on edistää tiedon ja kokemuksen vaihtoa käytännön sosiaalityöntekijöiden ja tutkijoiden kesken, parantaa sosiaalityön tutkimuksen asemaa
TOIMINTAKERTOMUS 2010
TOIMINTAKERTOMUS 2010 Sosiaalityön tutkimuksen seuran tehtävänä on edistää tiedon ja kokemuksen vaihtoa käytännön sosiaalityöntekijöiden, tutkijoiden ja opiskelijoiden kesken, parantaa sosiaalityön tutkimuksen
TOIMINTAKERTOMUS 2012
TOIMINTAKERTOMUS 2012 Sosiaalityön tutkimuksen seuran tehtävänä on parantaa sosiaalityön tutkimuksen asemaa, edistää tiedon ja kokemuksen vaihtoa käytännön sosiaalityöntekijöiden, tutkijoiden ja opiskelijoiden
TOIMINTAKERTOMUS 2013
TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sosiaalityön tutkimuksen seuran tehtävänä on tarjota jäsenilleen opiskelijoille, käytännön työntekijöille, tutkijoille ja yhteisöille foorumi, jossa heillä on mahdollisuus keskustella
TOIMINTAKERTOMUS 2015
TOIMINTAKERTOMUS 2015 Sosiaalityön tutkimuksen seuran tehtävänä on tarjota jäsenilleen opiskelijoille, käytännön työntekijöille, tutkijoille ja yhteisöille foorumi, jossa voidaan keskustella sosiaalityön
TOIMINTAKERTOMUS 2016
TOIMINTAKERTOMUS 2016 Sosiaalityön tutkimuksen seuran tehtävänä on tarjota jäsenilleen opiskelijoille, käytännön työntekijöille, tutkijoille ja yhteisöille foorumi, jossa voidaan keskustella sosiaalityön
TOIMINTAKERTOMUS 2014
TOIMINTAKERTOMUS 2014 Sosiaalityön tutkimuksen seuran tehtävänä on tarjota jäsenilleen opiskelijoille, käytännön työntekijöille, tutkijoille ja yhteisöille foorumi, jossa voidaan keskustella sosiaalityön
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen
HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT
HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer
Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo.
JÄSENTIEDOTE 2006 Sisältö Seuran yhteystiedot 1 FCES 07 Kahdeksannet ympäristötieteen päivät Mikkelissä 2 Vuosikokouksen pöytäkirja 3 Toimintakertomus vuodelta 2005 5 Toimintasuunnitelma vuodelle 2006
2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 3. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta
SYYSKOKOUS 2014 Kokouskutsu ja asialista Hallinnon Tutkimuksen Seura ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään perjantaina 28.11.2014, Hallinnon Tutkimuksen Päivien päätteeksi klo 13:45 alkaen Vaasassa,
SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT
SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia
TOIMINTAKERTOMUS 2017
TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sosiaalityön tutkimuksen seuran tehtävänä on tarjota jäsenilleen opiskelijoille, käytännön työntekijöille, tutkijoille ja yhteisöille foorumi, jossa voidaan keskustella sosiaalityön
Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta
Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Edunvalvonta Talentia Pohjois-Savo ry:n hallitus kokoontuu vuonna 2010 vähintään viisi kertaa. Hallitus pyritään muodostamaan
Suvi Pietarinen Tutkija, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Åbo Akademi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo.
JÄSENTIEDOTE 2004 Sisältö Seuran yhteystiedot 1 FCES 05 Seitsemännet ympäristötieteen päivät Jyväskylässä 2 Vuosikokouksen pöytäkirja 3 Toimintakertomus vuodelta 2003 5 Toimintasuunnitelma vuodelle 2004
Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13
Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA
1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.
Lakeuden Noutajakoirayhdistys ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Etelä Pohjanmaan
EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI
EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI Sääntömuutosehdotukset voidaan jakaa neljään kategoriaan: Rotujärjestöstatuksen vaatimat muutokset sääntöihin (merkitty punaisella) Oikeinkirjoitusasun korjaukset ja sääntöjen
Sosiaalityön tutkimuksen edellytyksiin vaikuttaminen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuminen
TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Sosiaalityön tutkimuksen seuran tehtävänä on tarjota jäsenilleen opiskelijoille, käytännön työntekijöille, tutkijoille ja yhteisöille foorumi, jossa heillä on mahdollisuus keskustella
VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS
VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS Aika: Maanantai klo 9:00 11:00 Paikka: Puhelinkokous: soittonro 0800 136 716, pin 011124# Jäsenet ja varajäsenet: Timo Harrikari HY Varsinainen
KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella
Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt
Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2
MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt
MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY Yhdistyksen säännöt Säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Maanmittauslaitoksen tekniset MATE ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI
Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),
Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT
Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT Vahvistettu 19.9.2006 Collegium Culinarium, CC - Kilta ry:n SÄÄNNÖT I NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on: Collegium Culinarium, CC - Kilta ry Kotipaikka
SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka
SÄÄNNÖT Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry ja sitä kutsutaan näissä säännöissä yhdistykseksi.
Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto
Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2011 Aika: Keskiviikkona 10.10.2011 kello 18.00 Paikka: Opinkiven sauna, Keskussairaalantie
YTYn tarkoituksena on valvoa ja edistää jäsentensä yhteisiä etuja työelämässä ja yhteiskunnassa.
Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Yksityisalojen Esimiehet ja Asiantuntijat YTY ry, ruotsiksi Privatsektorns Chefer och Specialister, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä
- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä
Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena
Suomalainen Klubi 26.1.2015. Jukka Heikkilä
Suomalainen Klubi 26.1.2015 Jukka Heikkilä 1 Perustettu 18.1.1944 nimellä Sotamuistoyhdistys ry. V. 1949 Sotamuseoseura ry. V. 1957 Sotahistoriallinen Seura ry. > sotahistoriallinen yleisseura Vuonna 2004
Kokouksen esityslista
Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.
Toimintakertomus 2012
Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti
Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962
1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006
Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous
Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous 19.4.2013 Paikka: Muhoksen Päiväkeskus Läsnä: Heikki Klemetti, Sanna Karhula, Heikki Risto, Pertti Nieminen, Milla Hedén, Johanna Pulliainen, Anne Pohjola, Pasi Pohjola,
Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry
Johtosääntö Suomen Akvaarioliitto ry Päivitetty: 18.2.2008 Edellinen päivitys: 9.2.2008 Suomen Akvaarioliitto ry 2(6) Johdanto Suomen Akvaarioliitto ry:n (SAL) johtosääntö on suunniteltu helpottamaan liiton
MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY
MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme
Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo
Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja
SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y.
SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 3 Yhdistyksen tarkoitus
I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA
TYJ säännöt S. 1 (6) I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja tarkoitus II LUKU Yhdistyksen nimi on Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö ry, ruotsiksi Arbetslöshetskassornas
Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki.
1 (5) Karateseura Honbu ry yhdistyksen kokoukseen 17.5.09 hyväksymät säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoitus on edistää
Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society
1 ILMANSUOJELUYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2/2015 Aika: 26.11.2015 klo 15.00 Paikka: THL, Mannerheimintie 168 B ESITYSLISTA: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin sekä kahden pöytäkirjantarkastajan
TOIVALAN URHEILIJAT RY 1
TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta
Maaseudun uusi aika -yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2012
Maaseudun uusi aika -yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2012 (Sääntömääräiselle syyskokoukselle 17.11.2011) Toiminnan tarkoitus Maaseudun uusi aika -yhdistyksen sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena
1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ
1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin
Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004
1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi
PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa
PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen
TOIMINTAKERTOMUS 2018
TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sosiaalityön tutkimuksen seuran tehtävänä on tarjota jäsenilleen opiskelijoille, käytännön työntekijöille, tutkijoille ja yhteisöille foorumi, jossa voidaan keskustella sosiaalityön
1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa
SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan
Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)
1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle
HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ
TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria
Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt
Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry, ruotsiksi Miljöstuderande MYY rf ja englanniksi The Association
Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena
Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena Varsinais-Suomi. Yhdistys
EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY
1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja
Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti.
1 SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toimialue 2 Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti. Yhdistyksen
SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY
Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla
Ammatillisen koulutuksen tutkimusseura Hyväksytty hallituksen kokouksessa
Ammatillisen koulutuksen tutkimusseura 29.3.2017 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 10.10.2017 TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 1. Hallituksen toiminta ja kokoukset Hallitus uudisti hallituksen
NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 3.2.2005
1(6) Aika 3.2.2005 Paikka Läsnä Poissa Ravintola Teatteri, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Suvi Hirvonen, hallituksen jäsen
Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.
Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun
Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on
KIIHTELYSVAARAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN säännöt (hyväksytty 10.1.2006) 1 Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka
VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS
VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 16:00 18:00 Paikka: Helsingin yliopisto, Unioninkatu 40, Istuntosali Jäsenet ja varajäsenet: Maritta Törrönen HY
Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle
11.2.2017 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri
Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen,
Jäsentiedote 1/2007 7.3.2007 Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Suomen Fyysikkoseuran varsinainen kokous on vuosikokous, joka pidetään tänäkin vuonna Fysiikan päivien yhteydessä. Ohessa kokouskutsu ja esityslista
Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki
Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden
VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014
VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014 Yhdistys on saavuttanut tunnustetun aseman Ylläksen alueen vaikuttajana. Yhdistyksen jäsenmäärä on noussut tasaisesti ja on nyt 226. 1. Jäsentapaamiset
OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry
PÖYTÄKIRJA OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 25.4.2017 klo 18.00 19.18 Paikka: Kotimäen koulun ruokasali, Littoistentie 500, Kaarina Läsnä: Kokouksessa
Esitys: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Esitys: Kirjataan kokouksen läsnäolijat. Myönnetään puhe- ja läsnäolo-oikeus ei-jäsenille.
ESITYSLISTA Ratamestarinkatu 11 00520 HELSINKI taso@talentia.fi YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika: Lauantai 19.11.2016, klo 17. Paikka: Turun Konservatorio, Crichton-sali. Linnankatu 60, 20100 Turku 1 Kokouksen
Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus
Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2013-31.7.2014 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 4 4. Toiminta... 5 5. Talous...
Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli
Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä
1. Kokouksen avaus Turo Virtanen avasi kokouksen 12.05 ja toivotti läsnäolijat tervetulleeksi.
HALLINNON TUTKIMUKSEN SEURA RY Johtokunnan kokous 2/2008 PÖYTÄKIRJA Aika: 19.5.2008 klo 12.00 Paikka: Helsingin yliopisto, yleisen valtio opin laitos Läsnä: Turo Virtanen Pertti Ahonen Jaana Haatainen
Toimintasuunnitelma vuodelle 2017
Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuoden 2017 aikana Yhdistys jatkaa anestesiasairaanhoitajien osaamisen ja koulutuksen
Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf
Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2013 1 Kokoustiedot Aika Torstai 2.5.2013 klo 13.30 14.41 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja
Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen
Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien
Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.
1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Helsingin
KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY
KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuopion steinerpedagogiikan kannatusyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopion kaupunki.
Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio
Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala
TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1
TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 1. YLEISTÄ Keski Suomen Ekonomit ry. on v.1937 perustettu yhdistys, jonka tehtävänä on toimia korkeamman taloustieteellisen koulutuksen hankkineiden yhdyssiteenä toiminta alueellaan,
VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS
VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS Aika: Perjantai klo 9:00 11:00 Paikka: Puhelinkokous: Soittonumero 0800 136 716, PIN 011124# Jäsenet ja varajäsenet: Maritta Törrönen
Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa:
Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu Rakentajanaukio 4 A, PL 12100, 00076 Aalto http://rmseura.tkk.fi Y-tunnus: 1108237-1 Jäsentiedote 03.04.2012 JÄSENTIEDOTE 1/2012 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan
Tehtävä Hallituksen jäsen Hallituksen varajäsen
SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2017 Yleistä Toimintavuosi 2017 oli Yhdistyksen 51. toimintavuosi. Yhdistyksen hallitus kokoontui seitsemän kertaa toimintavuoden aikana ja sääntöjen
Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen
Jäsentiedote 07.04.2009 JÄSENTIEDOTE 1/2009 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen
Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa.
Suomen työnohjaajat ry SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa. 2. Toiminnan tarkoitus ja toiminnan laatu Suomen
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kielet
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on Sinebrychoffin taidemuseon ystävät r.y., ruotsiksi Konstmuseet Sinebrychoffs vänner r.f. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki.
Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...
TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-
Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.
ELÄKELIITON HÄMEEN YHDISTYS ry Yhdistyksen säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena
Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.
1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden
SUOMEN TMT-MUSIIKKITERAPEUTIT RY.
SUOMEN TMT-MUSIIKKITERAPEUTIT RY. SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen TMT-musiikkiterapeutit ry. ja sen kotipaikka on Pietarsaari. Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi.
Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki.
1 PÄIJÄT-HÄMEEN TUTKIMUSSEURA R.Y:N SÄÄNNÖT Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki. Tarkoitus 2 Seuran tarkoituksena on toimia Päijät-Hämeeseen kohdistuvan
HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT
1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N kotipaikka Yhdistyksen on nimi Hämeenlinna. on Hämeenlinnan kristillisen koulun kannatusyhdistys ry ja sen 2 YHDISTYKSEN
Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.
KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan
Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin
ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN
Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.
Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.
Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista.
Julkisivuyhdistys Martti Karimies TOIMINTAKERTOMUS 09.04.1996 JULKISIVUYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1995 Yhdistyksen perust aminen Perustava kokous. Yhdistyksen toiminnan voidaan katsoa alkaneen virallisesti
SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO
SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO TOIMINTAKERTOMUS VUODESTA 1991 1. YLEISTÄ Kuluneella kaudella ovat osaston perinteelliset toimintamuodot kallio-, jää- ja vuoristokiipeily eri muodoissaan sekä länsisuomalaisten
4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.
Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää
OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen
OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii
1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.
KOKOUSPÖYTÄKIRJA Marika Englund 15.2.2011 BARBET FINLAND RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika ja paikka: 5.2.2011, Taiteentekijäntie 7, Helsinki Läsnä: Paula Horne (pj), Marika Englund (siht), Petra Jormalainen,
Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B
ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio
Sosiaalityön tutkimuksen edellytyksiin vaikuttaminen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuminen
TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sosiaalityön tutkimuksen seuran tehtävänä on tarjota jäsenilleen opiskelijoille, käytännön työntekijöille, tutkijoille ja yhteisöille foorumi, jossa heillä on mahdollisuus keskustella