Viisi kertaa viisi listaa ihmisperheen alkuajoilta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Viisi kertaa viisi listaa ihmisperheen alkuajoilta"

Transkriptio

1 Viisi kertaa viisi listaa ihmisperheen alkuajoilta Harjoituksessa on viisi humoristisen totista listapoimintaa imetyksestä. Ryhmän ja viitoset voi jakaa viideksi osaksi, jolloin kukin ryhmä tarkastelee yhtä viitossarjaa. Vetäjä pyytää valitsemaan listasta yhden tai kaksi kiinnostavaa kohtaa. Kun kukin ryhmä kertoo valintansa ja niistä on keskusteltu, kaikki voivat saada ojenteena koko viitossarjan (sivut 7 8). Viitossarjaa voi käyttää myös kotiinvietävänä ojenteena muun imetysvalmennuksen tukena.

2 Viisi yleistä kömmähdystä ja kuinka selvitä niistä: 1) Unohdat, kumpi rinta olikaan viimeksi imetysvuorossa. Rintojen punnitseminen on äideille tuttu liike. Jos käsi ei kerro, tarkista imetyksen jälkeen, jäikö jompikumpi punnitsematta. Eikä se yleensä niin kovin tarkkaa olekaan, kummasta imettää. 2) Odottelet, että rinta täyttyy, ennen kuin imetät Silloin rinta luulee, että vauva on yhtäkkiä kasvanut niin isoksi, että hän tarvitsee maitoa vähemmän ja harvemmin. 3) Kärvistelet kivun kanssa ja odottelet rintojen karaistumista Imetys voi kirpaista imetyksen alussa ensimmäisen viikon ajan sen verran, että lasket kymmeneen, ja aika nopeastikin saat laskea. Kaikkea muuta kipua kannattaa hoitaa ja selvitellä, mikä on sen syy. Imetys on mukavaa, silloin kun se sujuu. Sinulla on oikeus mukavaan imetykseen ja hyvään imetyksen ohjaukseen. 4) Sovittelet jokaista neuvoa omaan vauva-arkeesi. Jos naapurin lapsi on temperamentiltaan rauhallinen ja teillä on suuritarpeinen vauva, puhutte aivan eri kieltä vauvoista. Saman perheenkin vauvat voivat olla hyvin erilaisia. 5) Luet vauvanhoitokirjoja liikaa, etkä enää tiedä, mitä uskoa. Sama kuin edellä. Katso vauvaasi: hänestä ei ole kirjoitettu vielä yhtään kirjaa.

3 (Noin) viisi tavaraa, joita tyrkytetään imettäjän avuksi Kello. Jos tavoitteesi olisi kaksinkertaistaa oma painosi muutamassa kuukaudessa, söisitkö neljän tunnin välein? Unohda kello, katso lasta. Rintakumi. Rintakumi on hyvä apuväline, jos se auttaa imetyksessä. Rintakumiin liittyy suuria tunteita, koska siinä missä yksi ylistää, toinen pelottelee. Rintakumin suurin riski on, että kirjaimellisesti sen alle jää hoitamatta jokin imetyspulma, kuten esimerkiksi pinnallinen imuote, maidon ylituotanto tai rintaan eksynyt sammas. Ota selvää syystä, mutta älä turhia tunteile. Rintapumppu. Pumppua tarvitaan vain poikkeustapauksissa, sillä jos vauva hoitaa osansa hyvin, maitoa tulee muutenkin. Rintapumpulla ei voi testata, tuleeko maitoa, koska vauva saa rinnat herumaan herkemmin kuin pumppu. Tutti. Ensimmäisten viikkojen aikana tutti voi olla riski imetykselle, koska tutti ei tilaa maitoa. Jos imetys alkaa sattua, tutti voi olla osasyy, ja sen voi nostaa hyllylle joksinkin aikaa. Toinen tutin käytön riski on vanhempien tuttijumppa: vaikka tutteja olisi 20, jokainen menee yöllä hukkaan. Imetystyyny, imetysliivit, maidonkerääjä, imetyspaita... Äidit ovat erilaisia: toisen turhake on toisen pelastus. Tärkein imetyksen apuväline realistinen käsitys siitä missä mennään ja mitä on huomenna tulossa.

4 Viisi konstia kokeiltavaksi, ennen kuin heität imetysliivit naulaan Turvamajakat. Mistä sen tietää, saako vauva ruokaa, peloteltiin entistä äitiä. Vaikka rinnassa ei ole maidon määrän mittaria, vauvassa on useita. Kun vauva kasvaa (neuvola seuraa), kakkaa (kolme läiskää päivässä alle kuusiviikkoisena) ja pissaa (viidesti päivässä reilusti märkä vaippa), maito riittää. Älä usko pelottelijoita, jotka eivät tiedä luulevansa. Vaiheajattelu Vauvat hepuloivat joskus rinnalla. Kuusiviikkoinen ärisee ja nyrkkeilee rinnalla, kolmikuinen ei malta keskittyä imetykseen, kun samalla pitäisi nähdä koko maailma. Vaiheet menevät ohi. Ihokontakti. Vauvan pitäminen lähellä ja iholla herättelee vauvan vaistoja. Ota rennosti, ota aikaa ja loikoile vauva paidan alla vaippasillaan. Jos vauva nukkuu, lepää sinäkin. Jos hän on virkeä, hamuilu ja iholla mönkiminen auttavat vauvaa muistamaan, miten imetys sujuu. Soita imetystukipuhelimeen. Harva imetykseen liittyvä asia on vastaajille vierasta. Jos kysymys on uusi, siitä otetaan selvää. Tuki on äitilähtöistä ja vastaajat ovat koulutettuja. Teratologinen tietopalvelu Jos sinulle ehdotetaan imetystaukoa jonkin lääkityksen vuoksi, pyydä lääkäriä kysymään toinen mielipide asiaan erikoistuneilta lääketieteen ammattilaisilta. Myös vanhemmat itse voivat soittaa tietopalveluun. Imetystauko on tarpeen vain hyvin harvojen lääkkeiden kanssa.

5 Viisi fiksua valintaa Hienotunteisuus. Monille imetys on arka ja henkilökohtainen asia. Kysy, miten vauvan kanssa sujuu, älä kysy suoraan, riittääkö maito. Jos vauva kasvaa, maito riittää. On äidin ja vauvan oma asia, mitä maitoa maito on. Sinun konstisi eivät toimi kaikilla. Vertaistuen etsiminen. Äidit ovat erilaisia siinä missä vauvatkin eikä äitiys sinänsä tunnu kaikista samanlaiselta. Imetystukiryhmä on hyvä paikka tavata yhteisen asian kautta erilaisia äitejä. Toisten mielestä it-ryhmään mennään silloin, jos imetys on hankalaa. Toisten mielestä siellä voi käydä silloin, kun imetys sujuu. Niinpä ryhmässä on monenlaisia tarinoita ja jokaiselle tilaa. Oman vauvan kuunteleminen. Valitse kaikista imetys- ja vauvanhoito-ohjeista kuin noutopöydältä, mikä juuri sinun vauvasi kanssa toimii. Lepo. Kun on lapsivuodeaika, on lapsi, vuode ja aikaa. Perheen ensimmäinen tehtävä on ruokkia vauva. Toinen, kolmas ja neljäs ovat ruokkia äitiä levolla, ruoalla ja juomalla. Äidinmaidon luovuttaminen. Kaikkein pienimmät tarvitsevat joskus luovutettua äidinmaitoa. Kun maitoa tulee hyvin, moni kerää pakkaseen varamaitoja. Moni myös heittää ne pois, kun ei niitä tarvittukaan.

6 Viisi seikkaa, jotka kannattaa pitää mielessä Maidon säätely. Maidon määrä muuttuu ja rakentuu koko ajan ensimmäisten viikkojen ja kuukauden ajan. Peliaikaa on. Maitoa tulee tilauksen mukaisesti. Läheisten tuki. Kerro myös puolisolle imetyksestä. Jos pulmia tulee, valjasta mies tiedonetsintään. Isäkin voi soittaa imetystukipuhelimeen. Luovuus. Kun konstit loppuu, niin keinot alkaa. Eräs vauva oli ehkä säikähtänyt jotain ääntä rinnalla ollessaan, minkä vuoksi häntä alkoi kauhistuttaa äidin näkeminenkin. Isä kantoi vauvaa äidin luokse ja piti tätä kuin ilmassa syömässä rintaa, kun se nyt ihan puolivahingossa sattui kulkutielle. Vauva muisti, että ai niin, tämähän on hyvää. Vauvan lakkoilu meni ohi ja imetys jatkui taas tavalliseen tapaan. Iltahulinat ja tiheän imun kaudet Vauvan aivan tavalliseen päivärytmiin kuuluu, että illalla hän on rinnalla pidempään kuin päivällä. Rinnat saattavat tuntua jo ihan tyhjiltä, mutta maitoa muodostuu koko ajan, ja kevyet rinnat valmistavat rasvaisinta maitoa. Ihokontakti. Vauvan pitäminen lähellä ja iholla herättelee vauvan vaistoja ja rauhoittaa äitiäkin rennommaksi. Ota aikaa ja loikoile vauva paidan alla vaippasillaan. Jos vauva nukkuu, lepää sinäkin. Jos hän on virkeä, hamuilu ja iholla mönkiminen auttavat vauvaa muistamaan, miten imetys sujuu.

7 Viisi yleistä kömmähdystä ja kuinka selvitä niistä: Unohdat, kumpi rinta olikaan viimeksi imetysvuorossa. Rintojen punnitseminen on äideille tuttu liike. Jos käsi ei kerro, tarkista imetyksen jälkeen, arvasitko oikein. Ei se niin tarkkaa ole. Odottelet, että rinta täyttyy, ennen kuin imetät Silloin rinta luulee, että vauva on yhtäkkiä kasvanut niin isoksi, että hän tarvitsee maitoa vähemmän ja harvemmin. Kärvistelet kivun kanssa ja odottelet rintojen karaistumista. Imetys voi kirpaista imetyksen alussa ensimmäisen viikon ajan sen verran, että lasket kymmeneen, ja aika nopeastikin saat laskea. Sovittelet jokaista neuvoa omaan vauva-arkeesi. Jos naapurin lapsi on temperamentiltaan rauhallinen ja teillä on suuritarpeinen vauva, puhutte aivan eri kieltä vauvoista. Imetys on mukavaa, silloin kun se sujuu. Jokaisella äidillä on oikeus mukavaan imetykseen ja hyvään imetyksen ohjaukseen. (Noin) viisi tavaraa, joita tyrkytetään imettäjän avuksi: Kello. Jos tavoitteesi olisi kaksinkertaistaa oma painosi muutamassa kuukaudessa, söisitkö neljän tunnin välein? Unohda kello, katso lasta. Rintakumi. Rintakumi on hyvä apuväline, jos se auttaa imetyksessä. Rintakumiin liittyy suuria tunteita, koska siinä missä yksi ylistää, toinen pelottelee. Rintakumin suurin riski on, että kirjaimellisesti sen alle jää hoitamatta jokin imetyspulma, kuten pinnallinen imuote, ylituotanto tai rintaan eksynyt sammas. Rintapumppu. Pumppua tarvitaan vain poikkeustapauksis sa, sillä jos vauva hoitaa osansa hyvin, maitoa tulee muutenkin. Rintapumpulla ei voi testata, tuleeko maitoa, koska vauva saa rinnat herumaan herkemmin kuin pumppu. Tutti. Ensimmäisten viikkojen aikana tutti voi olla riski imetykselle, koska tutti ei tilaa maitoa. Tutti voi olla imetyskivunkin osasyy, jos sitä käytetään ennen kuin imetys sujuu. Toinen tutin käytön riski on vanhempien tuttijumppa: vaikka tutteja olisi 20, jokainen menee yöllä hukkaan. Luet vauvanhoitokirjoja liikaa, etkä enää tiedä, mitä uskoa. Sama kuin vieressä. Katso vauvaasi: hänestä ei ole kirjoitettu vielä yhtään kirjaa. Imetystyyny, imetysliivit, maidonkerääjä, imetyspaita... Äidit ovat erilaisia: toisen turhake on toisen pelastus. Tärkein imetyksen apuväline realistinen käsitys siitä, missä mennään tänään ja mitä on huomenna tulossa. Viisi konstia kokeiltavaksi, ennen kuin heität imetysliivit naulaan Turvamajakat. Mistä sen tietää, saako vauva ruokaa, peloteltiin entistä äitiä. Monesta asiasta. Vaikka rinnassa ei ole maidon määrän mittaria, vauvassa on useita. Vaiheajattelu Vauvat hepuloivat joskus rinnalla. Kuusiviikkoinen ärisee ja nyrkkeilee rinnalla, kolmikuinen ei malta keskittyä imetykseen, kun samalla pitäisi nähdä koko maailma. Vaiheet menevät ohi. Ihokontakti. Vauvan pitäminen lähellä ja iholla auttaamoneen asiaan. Ota rennosti, ota aikaa ja loikoile vauva paidan alla vaippasillaan. Vauva oppii iholta imetyksen, ja äitiä iho rentouttaa ja rauhoittaa. Imetystukipuhelin. Harva imetykseen liittyvä asia on vastaajille vierasta. Jos kysymys on uusi, siitä otetaan selvää. Tuki on äitilähtöistä ja vastaajat ovat koulutettuja tukiäitejä. Teratologinen tietopalvelu Jos imetystaukoa tarvitaan jonkin lääkityksen vuoksi, hanki vielä teratologiaan erikoistuneiden asiantuntijoiden mielipide. Voit soittaa itse tai pyytää lääkäriä soittamaan.

8 Tarkistuslista: Kun vauva kasvaa (neuvola seuraa), kakkaa (kolme läiskää päivässä alle kuusiviikkoisena) ja pissaa (viidesti päivässä reilusti märkä vaippa), maito riittää. Imetystauko on tarpeen vain hyvin harvojen lääkkeiden kanssa. Älä usko pelottelijoita, jotka eivät tiedä luulevansa. Viisi fiksua valintaa Hienotunteisuus. Monille imetys on arka ja henkilökohtainen asia. Kysy, miten vauvan kanssa sujuu, älä kysy suoraan, riittääkö maito. Jos vauva kasvaa, maito riittää. On äidin ja vauvan oma asia, mitä maitoa maito on. Sinun konstisi eivät toimi kaikilla. Vertaistuen etsiminen. Äidit ovat erilaisia siinä missä vauvatkin eikä äitiys sinänsä tunnu kaikista samanlaiselta. Imetystukiryhmä on hyvä paikka tavata yhteisen asian kautta erilaisia äitejä. Oman vauvan kuunteleminen. Valitse kuin kaikista vauvanhoitovinkeistä ja imetysohjeista kuin noutopöydältä, mikä juuri sinun vauvasi ja perheesi kanssa toimii. Lepo. Kun on lapsivuodeaika, on lapsi, vuode ja aikaa. Perheen ensimmäinen tehtävä on ruokkia vauva. Toinen, kolmas ja neljäs ovat ruokkia äitiä levolla, ruoalla ja juomalla. Toisten äitien mielestä imetystukiryhmään mennään silloin, jos imetys on hankalaa. Toisten mielestä siellä voi käydä silloin, kun imetys sujuu. Niinpä ryhmässä on monenlaisia tarinoita ja jokaiselle tilaa. Äidinmaidon luovuttaminen. Kaikkein pienimmät tarvitsevat joskus luovutettua äidinmaitoa. Kun maitoa tulee hyvin, moni kerää pakkaseen varamaitoja. Moni myös heittää ne pois, kun ei niitä tarvittukaan. Viisi seikkaa, jotka kannattaa pitää mielessä Maidon säätely: Maidon määrä muuttuu ja rakentuu koko ajan ensimmäisten kahden kuukauden ajan. Peliaikaa on. Maitoa tulee tilauksen mukaisesti. Läheisten tuki.: Kerro myös puolisolle imetyksestä. Jos pulmia tulee, valjasta mies tiedonetsintään. Isäkin voi soittaa imetystukipuhelim een. Luovuus. Kun konstit loppuu, niin keinot alkaa. Pieni tarina konsteista ja keinoista: Eräs vauva ryhtyi yhtäkkiä imemislakkoon. Ehkä hän oli säikähtänyt jotain ääntä rinnalla ollessaan ja yhdisti äänen äitiin, minkä vuoksi häntä alkoi kauhistuttaa äidin näkeminenkin. Isä kantoi vauvaa äidin luokse ja piti tätä kuin ilmassa syömässä rintaa, kun se nyt ihan puolivahingossa sattui kulkutielle. Vauva muisti, että ai niin, tämähän on hyvää. Vauvan lakkoilu meni ohi ja imetys jatkui taas tavalliseen tapaan. Iltahulinat ja tiheän imun kaudet Vauvan aivan tavalliseen päivärytmiin kuuluu, että illalla hän on rinnalla pidempään kuin päivällä. Rinnat saattavat tuntua jo ihan tyhjiltä, mutta maitoa muodostuu koko ajan, ja kevyet rinnat valmistavat sitä rasvaisinta maitoa. Ihokontakti. Vauvan pitäminen lähellä ja iholla herättelee vauvan vaistoja ja rauhoittaa äitiäkin rennommaksi. Ota aikaa ja loikoile vauva paidan alla vaippasillaan. Jos vauva nukkuu, lepää sinäkin. Jos hän on virkeä, hamuilu ja iholla mönkiminen auttavat vauvaa muistamaan, miten imetys sujuu.

TARVITAANKO LISÄMAITOA SYNNYTYSSAIRAALASSA

TARVITAANKO LISÄMAITOA SYNNYTYSSAIRAALASSA TARVITAANKO LISÄMAITOA SYNNYTYSSAIRAALASSA MAITOMÄÄRÄT HETI SYNNYTYKSEN JÄLKEEN Maitomäärä vaihtelee suuresti eri äideille Terve, täysiaikainen lapsi pärjää hienosti, kunhan saa imeä tiheästi, ja äidin

Lisätiedot

IMETYS Luonnollinen ravinto vauvallesi

IMETYS Luonnollinen ravinto vauvallesi IMETYS Luonnollinen ravinto vauvallesi IMETYKSEN EDUT Vahvistaa itseluottamusta, herkistää vauvan viesteille, tärkeä merkitys äidin ja vauvan väliselle vuorovaikutukselle Nopeuttaa äidin toipumista synnytyksestä,

Lisätiedot

MAIDON TUOTANNON TULKINTA

MAIDON TUOTANNON TULKINTA MAIDON TUOTANNON TULKINTA Keskusteleva ryhmäharjoitus Vetäjän vinkit ja muistiinpanot Harjoituksen osat ovat: Alkudia Kolme tärkeintä tietoa, jonka voi näyttää diana tai suurentaa julisteen tyyppisenä

Lisätiedot

Anni sydäntutkimuksissa

Anni sydäntutkimuksissa Anni sydäntutkimuksissa Tietopaketti vanhemmalle Lapsenne on saanut kutsun lasten sydäntautien poliklinikalle. Käynnille tullessanne lapsella olisi hyvä olla yllään helposti riisuttavat vaatteet niin,

Lisätiedot

Kohti onnistunutta imetystä

Kohti onnistunutta imetystä Kohti onnistunutta imetystä Imetyksen alkupäivistä vauvaa odottavalle perheelle Syntyessään vauva siirtyy kohdun lämpimästä suojasta ulkomaailmaan teidän vanhempien hoivattavaksi. Imetys on ravinnon lisäksi

Lisätiedot

terveitä, normaalipainoisina syntyneitä

terveitä, normaalipainoisina syntyneitä IMETYS Imetyssuositukset - Imeväisikäisen suosituksissa on otettu huomioon Maailman terveysjärjestön imetystä koskevat suositukset - Nämä suositukset koskevat terveitä, normaalipainoisina syntyneitä lapsia

Lisätiedot

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Maahanmuuttajien kokemuksia perhevalmennuksesta ja sen tarpeesta Kävitkö perhevalmennuksessa?

Lisätiedot

Sydämen alla kasvaa toinen sydän. Sydänten päällä kasvaa kaksi kumpua, ja salainen pelko.

Sydämen alla kasvaa toinen sydän. Sydänten päällä kasvaa kaksi kumpua, ja salainen pelko. Sydämen alla kasvaa toinen sydän. Sydänten päällä kasvaa kaksi kumpua, ja salainen pelko. Eräänä synkkänä yönä Mitä jos en voikaan ruokkia lastani äidinmaidolla vaikka äitini on imetystukiäiti ja minuakin

Lisätiedot

Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä Millaisia vanhempia sinun äitisi ja isäsi olivat?

Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä Millaisia vanhempia sinun äitisi ja isäsi olivat? Raskauden alussa mielen täyttävät raskauden fyysiset muutokset ja ajatukset itse raskaudesta tunteellisuus huoli lapsen menettämisestä stressaantuminen väsymys Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä

Lisätiedot

Äiti on tärkeä. Katja Koskinen kätilö, imetyskouluttaja, IBCLC

Äiti on tärkeä. Katja Koskinen kätilö, imetyskouluttaja, IBCLC Äiti on tärkeä Katja Koskinen kätilö, imetyskouluttaja, IBCLC Äitiys on Vaistonvaraista Opittua Muuttuvaa Yksilöllistä Osa naisen elämää osa naiseutta Millainen äiti olen? mielikuvat äitiydestä oma äitisuhde

Lisätiedot

Imetyksen ensi kuukaudet Terveydenhoitaja Matleena Aitasalo

Imetyksen ensi kuukaudet Terveydenhoitaja Matleena Aitasalo Imetyksen ensi kuukaudet Terveydenhoitaja Matleena Aitasalo Kohti imetystä Keho valmistautuu imetykseen Jo raskauden alusta alkaen rinnat alkavat valmistautua imetykseen. Rinnat kasvavat, maitoa erittävä

Lisätiedot

KESKOSEN IMETYS Opas vanhemmille

KESKOSEN IMETYS Opas vanhemmille KESKOSEN IMETYS Opas vanhemmille Onneksi olkoon vanhemmille! Tämän oppaan tarkoituksena on auttaa teitä pääsemään alkuun imetyksessä sekä kertoa kuinka imetys vaikuttaa vanhempiin ja vauvaan. Imetyksen

Lisätiedot

Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta kerroksesta.

Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta kerroksesta. Osastollamme tehdään paljon erilaisia tutkimuksia. Lääkärin pyynnöstä haluamme ottaa sinusta EEG- eli aivosähkötutkimuksen, joka tutkii aivojen toimintaa. Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta

Lisätiedot

Vanhempiin liittyvien tekijöiden vaikutus ja äitien kokemukset imetyksestä ja lisäruokien antamisesta

Vanhempiin liittyvien tekijöiden vaikutus ja äitien kokemukset imetyksestä ja lisäruokien antamisesta Vanhempiin liittyvien tekijöiden vaikutus ja äitien kokemukset imetyksestä ja lisäruokien antamisesta Suomen vauvamyönteisyyskouluttajien verkostoseminaari Jyväskylä 16.3.2017 Jenni Vaarno Isän ja äidin

Lisätiedot

RINTATULEHDUS JOHANNA KOIVISTO KÄTILÖ, IBCLC

RINTATULEHDUS JOHANNA KOIVISTO KÄTILÖ, IBCLC RINTATULEHDUS JOHANNA KOIVISTO KÄTILÖ, IBCLC YKSIN, KAKSIN VAI KOLMISIN? Tiehyttukos Rintatulehdus Hiivatulehdus 17.10.2017 2 Tiehyttukos? Rintatulehdus? 17.10.2017 3 17.10.2017 4 TIEHYTTUKOS VAI RINTATULEHDUS?

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT Turvaympyrä i TUTUT IHMISET Sinun kehosi on tärkeä ja arvokas. Kukaan ei saa koskea siihen ilman sinun lupaa. Tärkeä tietää: Suorista käsi eteesi

Lisätiedot

Lasten uudet ravitsemussuositukset imetysohjauksessa Imetys Osa kestävää kehitystä Sari Lahti Lehtori, Metropolia ammattikorkeakoulu

Lasten uudet ravitsemussuositukset imetysohjauksessa Imetys Osa kestävää kehitystä Sari Lahti Lehtori, Metropolia ammattikorkeakoulu Lasten uudet ravitsemussuositukset imetysohjauksessa Imetys Osa kestävää kehitystä 18.10.2016 Sari Lahti Lehtori, Metropolia ammattikorkeakoulu Syödään yhdessä - ruokasuositukset lapsiperheille 2016 https://www.thl.fi/fi/web/elintavat-jaravitsemus/ravitsemus/syodaan-yhdessaruokasuositukset-lapsiperheille

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

VASTASYNTYNEIDEN LÄÄKKEETTÖMÄT KIVUNHOIDON MENETELMÄT

VASTASYNTYNEIDEN LÄÄKKEETTÖMÄT KIVUNHOIDON MENETELMÄT VASTASYNTYNEIDEN LÄÄKKEETTÖMÄT KIVUNHOIDON MENETELMÄT 11.4.2016 OPAS VANHEMMILLE EFJKVF Joskus pienimmät asiat ottavat suurimman paikan sydämessäsi. A. A. Milne, Nalle Puh Emmi Ristanen, Laura Kolari &

Lisätiedot

RASKAANA 2015 IMETYSOHJAUS NEUVOLASSA. Kirsi Otronen 25.9.2015

RASKAANA 2015 IMETYSOHJAUS NEUVOLASSA. Kirsi Otronen 25.9.2015 RASKAANA 2015 IMETYSOHJAUS NEUVOLASSA Kirsi Otronen 25.9.2015 Toimintaa ohjaavat Imetyksen edistäminen Suomessa Toimintaohjelma 2009-2012 Vauvamyönteisyysohjelma Neuvolan 7 askelta Imetyksen edistäminen

Lisätiedot

Arjen sujuminen pienten kaksosten ja kolmosten perheissä

Arjen sujuminen pienten kaksosten ja kolmosten perheissä Arjen sujuminen pienten kaksosten ja kolmosten perheissä Ulla Kumpula Suomen Monikkoperheet ry Perheaikaa.fi - nettiluento 15.5.2014 Ulla Kumpula 1 Luennon perusta ja tavoitteet Tiedot perustuvat perheiltä

Lisätiedot

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE Tieto isäksi tulemisesta Isän ja vauvan välinen suhde saa alkunsa jo silloin kun pariskunta suunnittelee vauvaa ja viimeistään silloin kun isä saa tiedon

Lisätiedot

Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia. Hannele Haapala, TYKS, Keskola

Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia. Hannele Haapala, TYKS, Keskola Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia Hannele Haapala, TYKS, Keskola Separaation vähentäminen Hoitojaksot keskolassa saattavat kestää kuusikin kuukautta. Keskosvauva kotiutuu

Lisätiedot

Miten vauvan unirytmi kehittyy?

Miten vauvan unirytmi kehittyy? Miten vauvan unirytmi kehittyy? Perheaikaa.fi nettiluento Juulia Ukkonen - Kätilö, TtK 25.1.2013 Uni-valverytmin kehittyminen Vauvan uni-valverytmi kehittyy vähitellen ensimmäisten 3-4 kuukauden aikana.

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Imetys Suomessa Vauvamyönteisyysohjelma

Imetys Suomessa Vauvamyönteisyysohjelma Imetys Suomessa Vauvamyönteisyysohjelma 2017-2021 Imetys 10 kunnassa Jyväskylä 16.3.2017 Vieraileva tutkija Kirsi Otronen 21.03.2017 Kirsi Otronen 1 WHO:n uusi suositus v.2025 mennessä 50% lapsista olisi

Lisätiedot

ISOVANHEMPANA RINNALLA OPASLEHTINEN ISOVANHEMMILLE IMETYKSEN TUKEMISEEN

ISOVANHEMPANA RINNALLA OPASLEHTINEN ISOVANHEMMILLE IMETYKSEN TUKEMISEEN ISOVANHEMPANA RINNALLA OPASLEHTINEN ISOVANHEMMILLE IMETYKSEN TUKEMISEEN SISÄLTÖ HYVÄ ISOVANHEMPI...5 MIKSI IMETTÄMINEN ON TÄRKEÄÄ?...6 IMETYKSEN MYYTTEJÄ...7 HYVÄ IMEMISOTE...11 IMETYSASENTOJA...12 KUINKA

Lisätiedot

VAUVAPERHEEN VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE. Lapsi: Vanhempi: Haastattelija: Päivä ja paikka:

VAUVAPERHEEN VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE. Lapsi: Vanhempi: Haastattelija: Päivä ja paikka: VAUVAPERHEEN VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE Lapsi: Vanhempi: Haastattelija: Päivä ja paikka: 1 LAPSI VANHEMMAN SILMIN Kerro minulle lapsestasi. Millainen lapsesi on mielestäsi? Onko hän sellainen, joka osaa

Lisätiedot

SYNNYTYKSEN JÄLKEINEN MASENNUS 29.2.2012. Riitta Elomaa Kirsti Keskitalo

SYNNYTYKSEN JÄLKEINEN MASENNUS 29.2.2012. Riitta Elomaa Kirsti Keskitalo SYNNYTYKSEN JÄLKEINEN MASENNUS 29.2.2012 Riitta Elomaa Kirsti Keskitalo UUPUMUS /MASENNUS/AHDISTUS SYNNYTYKSEN JÄLKEEN n. 10% synnyttäjistä alkaa ensimmäisen vuoden kuluessa synnytyksestä tai ulottuu raskauden

Lisätiedot

Pää edellä: MITÄ OPIMME AIVOJEN KASVATUKSESTA? Vauvafoorumi Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen

Pää edellä: MITÄ OPIMME AIVOJEN KASVATUKSESTA? Vauvafoorumi Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen Pää edellä: MITÄ OPIMME AIVOJEN KASVATUKSESTA? Vauvafoorumi 10.11.2017 Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen Käytäntö on joskus kaukana ihanteista Tieto aivojen kehityksestä auttaa huomaamaan, mistä kaikesta

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET SEKSUAALITERVEYSTIETÄMYKSEN JA TUEN TARPEIDEN ARVIOINTI OSIO 4 EI JOO 1. Tuntematon ja tuttu ihminen Tavoite: Tuntemattoman ja tutun eron ymmärtäminen.

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 1 Perhetyö Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 10.10.2012 Hanna Hirvonen, lastentarhanopettaja 2 MIKÄ ON PERHEIDEN VILLIINA? Ylikartanon päiväkodin avoimia varhaiskasvatuspalveluja tarjoava ryhmä

Lisätiedot

IMETYS: PARASTA VAI NORMAALIA? Imetysohjaukseen uusia näkökulmia

IMETYS: PARASTA VAI NORMAALIA? Imetysohjaukseen uusia näkökulmia IMETYS: PARASTA VAI NORMAALIA? Imetysohjaukseen uusia näkökulmia Onnistunut imetys vaatii monenlaista Imetys on perheen oma valinta, joka perustuu parhaan mahdollisen tiedon lisäksi tunteisiin, tapoihin,

Lisätiedot

LAUSUNTO perhevapaauudistuksesta

LAUSUNTO perhevapaauudistuksesta LAUSUNTO perhevapaauudistuksesta Sosiaali- ja terveysministeriön valmistelema perhevapaauudistus on herättänyt vastalauseita pääasiassa kahdesta syystä. Sukupuolten rahallista tasa-arvoa emme tässä kommentoi,

Lisätiedot

Toimivia työtapoja imetyksen tukemiseen äitiys- ja lastenneuvolassa. Valtakunnalliset neuvolapäivät 2012 Katja Koskinen erikoissuunnittelija, THL

Toimivia työtapoja imetyksen tukemiseen äitiys- ja lastenneuvolassa. Valtakunnalliset neuvolapäivät 2012 Katja Koskinen erikoissuunnittelija, THL Toimivia työtapoja imetyksen tukemiseen äitiys- ja lastenneuvolassa Valtakunnalliset neuvolapäivät 2012 Katja Koskinen erikoissuunnittelija, THL Imetyksen terveysvaikutukset (van Rossum CTM ym. 2007) Vakuuttava

Lisätiedot

Perhevapaalta työelämään - Terveiset Tampereen varhaiskasvatuksesta

Perhevapaalta työelämään - Terveiset Tampereen varhaiskasvatuksesta Perhevapaalta työelämään - Terveiset Tampereen varhaiskasvatuksesta Sari Salomaa-Niemi ohjaajien haastattelun kautta Ohjaajien ajatuksia Tampereella päivähoitovetoista ylilääkäri Tuire Sannisto kuuluu

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Keskosen matka rinnalle kuulumisia Wienistä. Pia Ruohotie, Sh, Imetysohjaajakouluttaja Kuvat: PR, TP

Keskosen matka rinnalle kuulumisia Wienistä. Pia Ruohotie, Sh, Imetysohjaajakouluttaja Kuvat: PR, TP Keskosen matka rinnalle kuulumisia Wienistä Pia Ruohotie, Sh, Imetysohjaajakouluttaja Kuvat: PR, TP Wien 2008 ILCA & VELB Conference 30.9.-3.10.2008 Austria Center Wien 9 osallistujaa Suomesta konferenssiin

Lisätiedot

Marianne Pirttijärvi, lastenhoitaja TYKS Lastenklinikka, Äidinmaitokeskus Imetysseminaari

Marianne Pirttijärvi, lastenhoitaja TYKS Lastenklinikka, Äidinmaitokeskus Imetysseminaari Marianne Pirttijärvi, lastenhoitaja TYKS Lastenklinikka, Äidinmaitokeskus Imetysseminaari 8.3.2017 sijaitsee U-sairaalan C-siivessä, k-kerroksessa 5 työntekijää, osastonhoitajana keskolan oh. o yhdyshenkilönä

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan keskussairaala Synnytysosasto 3 Mariankatu 16-20, Kokkola puh. 06 826 4355. Synnyttänyt

Keski-Pohjanmaan keskussairaala Synnytysosasto 3 Mariankatu 16-20, Kokkola puh. 06 826 4355. Synnyttänyt Keski-Pohjanmaan keskussairaala Synnytysosasto 3 Mariankatu 16-20, Kokkola puh. 06 826 4355 Synnyttänyt Synnyttänyt Sairaalasta kotiutuessasi ota itse yhteyttä oman neuvolan terveydenhoitajaan/ kätilöön

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF Tämä esite on Edustajana turvapaikkamenettelyssä -julkaisun kuvaliite. Pakolaisneuvonta ry Kuvat: Teemu Kuusimurto Taitto ja paino: AT-Julkaisutoimisto Oy,

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain Sanat SISÄLTÖ Puhuminen ja kuunteleminen tie läheisyyteen Mitä on viestintä? Puhumisen tasoja Miten puhun? Keskustelu itsensä kanssa Puhumisen esteitä Kuuntelemisen tasoja Tahdo kuunnella Kehitä kuuntelutaitojasi

Lisätiedot

LAPSEN VANHEMMILLE. Yli 6 kk:n ikäisen lapsen uni- ja valverytmitykseen kotona

LAPSEN VANHEMMILLE. Yli 6 kk:n ikäisen lapsen uni- ja valverytmitykseen kotona LAPSEN VANHEMMILLE Yli 6 kk:n ikäisen lapsen uni- ja valverytmitykseen kotona 1 TÄMÄN OHJELEHTISEN TARKOITUS: antaa ohjeita ja tukea kotona toteutettavaan uni valverytmitykseen ohjeet ovat suuntaa antavia,

Lisätiedot

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan Janakkala- Hattulan perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alue Janakkalan neuvola Lapsi 4 vuotta Arvoisat vanhemmat Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan terveydenhoitajalle / 201 klo. Käynti on osa

Lisätiedot

NÄYTTEENOTTO. Opaskirjanen lapsille ja vanhemmille

NÄYTTEENOTTO. Opaskirjanen lapsille ja vanhemmille LASTEN NÄYTTEENOTTO Opaskirjanen lapsille ja vanhemmille Sisältö: Tervetuloa laboratorioon Mitä veri on? Verinäytteenotto Verinäytteenotto sormenpäästä Taikalaastari Sydänfilmi eli EKG 2.painos 2015 Alkuperäinen

Lisätiedot

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon

Lisätiedot

Arkipäivä kielen kehittäjänä

Arkipäivä kielen kehittäjänä Arkipäivä kielen kehittäjänä Päivi Homanen 18.3.2013 Jyväskylä Ajatusta arkeen se on siinä! Päivä täyttyy lukemattomista tilanteista, joissa voi harjoittaa lapsen kieltä ja kuuloa. Joka päivä Syödään Puetaan

Lisätiedot

VASTASYNTYNEEN KOTIHOITO- OHJEET

VASTASYNTYNEEN KOTIHOITO- OHJEET VASTASYNTYNEEN KOTIHOITO- OHJEET Vastasyntyneiden teho- ja valvonta Henkilötiedot nimi: syntymäaika: Kastettu Kastamaton Hätäkastettu Hätäkasteen vahvistus suoritetaan omassa seurakunnassa. syntymäpaino:

Lisätiedot

Vierihoito ja imetys. www.eksote.fi

Vierihoito ja imetys. www.eksote.fi Vierihoito ja imetys www.eksote.fi Lapsen syntymä on varmasti yksi elämän tärkeimpiä tapahtumia. Haluamme tukea ja auttaa sinua ja perhettäsi hyvään alkuun pienokaisesi kanssa, että voit turvallisin mielin

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Vierihoito ja imetys www.eksote.fi

Vierihoito ja imetys www.eksote.fi Vierihoito ja imetys www.eksote.fi SISÄLLYS Pidä vauvaa vieressäsi synnytyssairaalassa 3 Vauva kasvaa ja kehittyy koko ajan 4 Älä rajoita vauvan imuaikaa ilman syytä 5 Risaiset illat kuuluvat perheen elämää

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

VEIJOLLA ON LASTENREUMA

VEIJOLLA ON LASTENREUMA VEIJOLLA ON LASTENREUMA T ässä on Veijo ja hänen äitinsä. Veijo on 4-vuotias, tavallinen poika. Veijo sairastaa lastenreumaa. Lastenreuma tarkoittaa sitä, että nivelet ovat kipeät ja tulehtuneet. Nivelet

Lisätiedot

ÄIDINMAIDON LUOVUTUS

ÄIDINMAIDON LUOVUTUS ÄIDINMAIDON LUOVUTUS POHJOIS-KARJALAN KESKUSSAIRAALA ÄIDINMAITOKESKUS M-TALO/P-KERROS TIKKAMÄENTIE 16, 80210 JOENSUU PUH. 013 330 8883 1 IMETTÄVÄT ÄIDIT Äidinmaito on pienen lapsen luonnollinen ravinto.

Lisätiedot

Tarja Ketola 17.11.2015. Uni ja univaje. Vireyden säätely. Väsyvyys (fatiikki)

Tarja Ketola 17.11.2015. Uni ja univaje. Vireyden säätely. Väsyvyys (fatiikki) Tarja Ketola 17.11.2015 Uni ja univaje Vireyden säätely Väsyvyys (fatiikki) Nukumme noin 1/3 elämästämme. Ideaali unen määrä on 7 tuntia/vrk (alle 6 yli 9) Sekä lyhyemmät että pidemmät unimäärät nostavat

Lisätiedot

TERVETULOA TOIMENPITEESEEN. Kirjallinen opas kita- ja nielurisaleikkaukseen tulevien lasten vanhemmille

TERVETULOA TOIMENPITEESEEN. Kirjallinen opas kita- ja nielurisaleikkaukseen tulevien lasten vanhemmille TERVETULOA TOIMENPITEESEEN Kirjallinen opas kita- ja nielurisaleikkaukseen tulevien lasten vanhemmille Hyvä vanhempi Tämä opas on tarkoitettu Sinulle, kun lapsesi on tulossa kita- tai nielurisaleikkaukseen.

Lisätiedot

THL:n neuvontakortti vieroitusohjauksen tukena neuvolassa. Anu Piispanen Lehtori Diak ammattikorkeakoulu

THL:n neuvontakortti vieroitusohjauksen tukena neuvolassa. Anu Piispanen Lehtori Diak ammattikorkeakoulu THL:n neuvontakortti vieroitusohjauksen tukena neuvolassa Anu Piispanen Lehtori Diak ammattikorkeakoulu 8.11.2017 Vastaanoton keskustelujen vahvuudet ja haasteet VAHVUUDET Tupakoinnista kysytään ja Fagerströmin

Lisätiedot

LSS Laki eräille toimintaesteisille annettavasta tuesta ja palvelusta

LSS Laki eräille toimintaesteisille annettavasta tuesta ja palvelusta 19.1.2010 Sosiaalihallinto Toimintatuen osasto HELPPOLUKUINEN LSS Laki eräille toimintaesteisille annettavasta tuesta ja palvelusta LSS:n tarkoituksena on: Auttaa toimintaesteisiä selviytymään asioista,

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

TERVETULOA PERHE- VALMENNUKSEEN!

TERVETULOA PERHE- VALMENNUKSEEN! TERVETULOA PERHE- VALMENNUKSEEN! Perhevalmennuksen tavoitteena on tukea ja vahvistaa vanhempia heidän hoito- ja kasvatustehtävässään jotta arki vauvan kanssa sujuisi hyvin. Valmennus toteutetaan vuorovaikutteisesti

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

1 / 24. Kalvosarja vanhempainiltaan nuorten hyvinvointi ja ravitsemus

1 / 24. Kalvosarja vanhempainiltaan nuorten hyvinvointi ja ravitsemus 1 / 24 Kalvosarja vanhempainiltaan nuorten hyvinvointi ja ravitsemus Täydellisiähän emme ole, mutta pikkuisen paremmaksi on helppo tulla. Mieti nuoresi/perheesi viimeisintä viikkoa ja vastaa kuten asia

Lisätiedot

LAPSET PUHEEKSI KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA LASTENSUOJELUSSA

LAPSET PUHEEKSI KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA LASTENSUOJELUSSA LAPSET PUHEEKSI KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA LASTENSUOJELUSSA 24.2.2015 Salo Katri Inkinen, erityisperhetyöntekijä, Tl&p-menetelmäkouluttaja Lausteen perhekuntoutuskeskus, Vaalan Perheyksikkö, Turku MITEN KOULUTUSTA

Lisätiedot

IMETYSOPAS SOMALIPERHEILLE. Amal Aden & Reetta Enne

IMETYSOPAS SOMALIPERHEILLE. Amal Aden & Reetta Enne IMETYSOPAS SOMALIPERHEILLE Amal Aden & Reetta Enne SISÄLLYSLUETTELO Miksi kannattaa imettää...4 Imetyksen edut...5 Imemisote...7 Imetysasennot..8 Istuma-asento...9 Kainaloasento...9 Kylkiasento..10 Muut

Lisätiedot

Löytyykö somesta tukea imetykseen? Silja Varjonen

Löytyykö somesta tukea imetykseen? Silja Varjonen Löytyykö somesta tukea imetykseen? Silja Varjonen Sosiaalisen median käyttö Suomessa 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 16-24v 25-34v 35-44v 45-54v 55-64v 65-74v 75-89v Seuraa jotain yhteisöpalvelua ainakin

Lisätiedot

PERHEVAPAAT MITÄ ON VANHEMPIEN RATKAISUJEN TAKANA?

PERHEVAPAAT MITÄ ON VANHEMPIEN RATKAISUJEN TAKANA? PERHEVAPAAT MITÄ ON VANHEMPIEN RATKAISUJEN TAKANA? Johanna Närvi erikoistutkija, YTT Pikkuparlamentti 30.11.2018 3.12.2018 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Mihin perhevapaita tarvitaan? Perhevapaat ja miten äidit ja

Lisätiedot

10 ASKELTA ONNISTUNEESEEN IMETYKSEEN

10 ASKELTA ONNISTUNEESEEN IMETYKSEEN 10 ASKELTA ONNISTUNEESEEN IMETYKSEEN HYKS Naistentaudit ja synnytykset HYKS Naistentautien ja synnytysten tulosyksikön henkilökunta sitoutuu suojelemaan, edistämään ja tukemaan imetystä ja kehittämään

Lisätiedot

LAPSESI ON NOIN PUOLITOISTAVUOTIAS

LAPSESI ON NOIN PUOLITOISTAVUOTIAS LAPSESI ON NOIN PUOLITOISTAVUOTIAS Hyvät vanhemmat Lapsen kasvaminen tuo tullessaan sekä ilon että huolen aiheita. Tämän lomakkeen avulla voitte arvioida perheenne hyvinvointiin liittyviä tekijöitä. Toivottavasti

Lisätiedot

Imetyksen verkko-opas. Tietoa imetyksestä ja sen mahdollisista haasteista vauvaperheille

Imetyksen verkko-opas. Tietoa imetyksestä ja sen mahdollisista haasteista vauvaperheille Imetyksen verkko-opas Tietoa imetyksestä ja sen mahdollisista haasteista vauvaperheille Johdanto Tämä imetyksen verkko-opas on toteutettu opinnäytetyönä Kokkolan kaupungin neuvolapalveluille. Verkko-oppaan

Lisätiedot

UUTTA TIETOA IMETYKSESTÄ JA SEN TUKEMISESTA. Leena Hannula, TtT VII Valtakunnalliset neuvolapäivät 1.11.2005

UUTTA TIETOA IMETYKSESTÄ JA SEN TUKEMISESTA. Leena Hannula, TtT VII Valtakunnalliset neuvolapäivät 1.11.2005 UUTTA TIETOA IMETYKSESTÄ JA SEN TUKEMISESTA Leena Hannula, TtT VII Valtakunnalliset neuvolapäivät 1.11.2005 Luennolla käsiteltävät teemat Suomen imetystilanne pohjoismaisesta näkökulmasta Imetysohjauksen

Lisätiedot

VAIPANVAIHTO. Muista aina tukea kunnolla vauvan päätä, ellei vauva sitä vielä kannattele kunnolla!

VAIPANVAIHTO. Muista aina tukea kunnolla vauvan päätä, ellei vauva sitä vielä kannattele kunnolla! VAIPANVAIHTO Muista aina tukea kunnolla vauvan päätä, ellei vauva sitä vielä kannattele kunnolla! HUOM! Tätä ohjetta ei toisteta joka välissä, tässä on asiasta yleishuomautus. 0. Milloin vaihdetaan? Kun

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Maija Hynninen: Orlando-fragmentit (2010) 1. Unelma Sormiharjoitus 1 2. Tammipuu Sormiharjoitus 2 3. suunnit. duration ca. 23

Maija Hynninen: Orlando-fragmentit (2010) 1. Unelma Sormiharjoitus 1 2. Tammipuu Sormiharjoitus 2 3. suunnit. duration ca. 23 Maija Hynninen: Orlando-fragmentit (2010) 1. Unelma Sormiharjoitus 1 2. Tammipuu Sormiharjoitus 2 3. suunnit duration ca. 23 Työskentelimme Henriikka Tavin kanssa löyhässä symbioosissa, keskustelimme ja

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - D-tytöt - d-pojat - f-pojat - F-tytöt - g-tytöt - Ruoveden Pirkat - F-tytöt - d-tytöt - g-tytöt

Lisätiedot

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa!

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! Löydät Internetistä kotibilekuvia, joissa esiinnyt. Mitä ajattelet kuvista? 1) SIISTII! 2) EVVK 3) En pidä siitä, että kuviani laitetaan nettiin ilman lupaani Internetiin laitettua kuvaa tai aineistoa

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

UNIKOULU OSASTOLLA B 21

UNIKOULU OSASTOLLA B 21 UNIKOULU OSASTOLLA B 21 UNIKOULU OSASTOLLA B 21 Unenseurant alomake lapselle Nimi Täyttöohjeet * Nukkumisajat = * Herääminen yöllä / päiväunilla X nukahtaa itsekseen О nukahtaa saatuaan tutin T nukahtaa

Lisätiedot

Suukappaleharjoitus Vol.1

Suukappaleharjoitus Vol.1 q = 80 (rubato) Suukappaleharjoitus Vol. b mf (piano + suukappale) b (kielitä) b - - - - - - - - - - - - - - b b 5 (glissando) b w w w q = 0-05 Trumpet in Bb PLAY LEGATO PLAY WITH TONGE b mf n b n n b

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot

IMETYKSEN TOIMINTASUUNNITELMA Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015

IMETYKSEN TOIMINTASUUNNITELMA Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015 IMETYKSEN TOIMINTASUUNNITELMA Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015 Huhtalantie 53 Puhelin vaihde 06 415 4111 Sähköposti: 60220 Seinäjoki Faksi 06 415 4351 etunimi.sukunimi@epshp.fi Ohjenumero 2 (32)

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

:TYKSEN TUKI RY. uutisia 2/ Maidon matka luovuttajalta vauvoiile. metys on

:TYKSEN TUKI RY. uutisia 2/ Maidon matka luovuttajalta vauvoiile. metys on :TYKSEN TUKI RY uutisia 2/2016 7 metys on Maidon matka luovuttajalta vauvoiile Joulumerkeilla maitoa TEKSTI SALLAMAARI HIETANEN KUVAT SALLAMAARI HIETASEN KOTIALBUMI, 18 KOTILIESI-LEHDESSA 16.2.1955 OLLUT

Lisätiedot

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin

Lisätiedot

NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA. Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki

NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA. Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki Siskot-ryhmän taustaa Siskot -projekti on Mannerheimin Lastensuojeluliiton

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on?

Lisätiedot

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013 Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.15.2.2013 1. Olen Opiskelija Opettaja tai muuta henkilökuntaa 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 2. Sukupuoli Nainen 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

- Imetys on osa kulttuurimme toimintatapoja ja linkittyy vahvasti yhteiskunnassamme kulloinkin vallitseviin arvoihin ja elämäntapaan.

- Imetys on osa kulttuurimme toimintatapoja ja linkittyy vahvasti yhteiskunnassamme kulloinkin vallitseviin arvoihin ja elämäntapaan. Rotinat 2010 syksy IMETYS OSANA ELÄMÄNTAPAAMME klö, IBCLC Pirjo Piirainen - Johdanto o Suomalainen äiti ollessaan raskaana, suunnittelee imettävänsä. Suurin osa toivoo täysimetystä jos maito riittää. Osa

Lisätiedot

Katja Koski. Tasapainoisen vanhemman 6 suurinta salaisuutta

Katja Koski. Tasapainoisen vanhemman 6 suurinta salaisuutta Tasapainoisen vanhemman 6 suurinta salaisuutta Katja Koski 1. Laita kännykkä pois 2. Lapset tekemään jotain mukavaa 3. Ota muistiinpanovälineet esille Tervetuloa! Vanhemmat sanoivat näin: Kannustava ja

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - f-pojat - E-pojat - dp j ft - D tytöt - naiset - D-tytöt - ft-04 - D-Pojat - E-Pojat - F-t04 -

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot