5 Tietotekniikkaoikeus

Transkriptio

1 77 5 Tietotekniikkaoikeus Olli Pitkänen, Arto Lindfors, Sami Pauni, Sari Kela ja Teemu Soininen 5.1 Oikeudet tietokoneohjelmistoihin 1 Laadittaessa ohjelmistoja koskevia sopimuksia tai vaikkapa arvioitaessa ohjelmistoyrityksen varallisuutta on oleellista ymmärtää, mikä ohjelmisto on oikeudellisesti ja mitä oikeuksia yrityksellä voi siihen olla. Ohjelmisto ei ole esine, jonka voi omistaa. Sen sijaan se on aineeton olio, johon voi kohdistua aineettomia oikeuksia, kuten tekijänoikeus tai patentti. Aineettomat oikeudet eli immateriaalioikeudet (engl. Intellectual Property Rights, IPR) ovat nykyisin vilkkaan keskustelun kohteena. Moniin niistä liittyy ohjelmistojen osalta vakavia ongelmia, ja ne herättävät voimakkaitakin mielipiteitä. Seuraavassa esitellään lyhyesti ohjelmistoyrityksen kannalta tärkeimmät aineettomat oikeudet Tekijänoikeus Tekijänoikeus suojaa yleisesti luovan työn tuloksia. Suomessa tekijänoikeus on edelleen ohjelmistojen pääasiallinen suojamuoto, vaikka kansainvälisesti patentti onkin vahvistamassa asemiaan. Tekijänoikeutta säätelee tekijänoikeuslaki sekä joukko direktiivejä ja kansainvälisiä sopimuksia. Mikä tahansa itsenäinen ja omaperäinen luovuuden tuotos on tekijänoikeuden suojaama. Mitään hakemuksia, rekisteröintiä, -merkkiä tai copyright-merkintää ei tarvita, sillä tekijänoikeus syntyy automaattisesti, kun luovaa työtä tehdään. Teoksen ei tarvitse olla taiteellinen tai kaunis. Myös esimerkiksi asiateksti, ruma teos ja suorastaan rikollinen työ voivat olla tekijänoikeuden suojaamia, kunhan kukaan muu ei olisi tehnyt niitä aivan samalla tavalla. Tekijänoikeus on kehittynyt vuosisatojen kuluessa. Aikaisemmin se tarkoitettiin ennen kaikkea kirjallisuuden ja taiteiden suojaksi. Tekijänoikeus suojaakin kirjallisuutta hyvin laajasti: teoksia ovat niin kaunokirjallisuus, tietokirjallisuus kuin tieteelliset raportit ja lehtiartikkelitkin, kunhan ne ovat itsenäisiä ja omaperäisiä. Suojattavaan taiteeseenkin kuuluu monenlaisia teoksia kuvataiteista ja musiikista aina rakennustaiteeseen. Myöhemmin tekijänoikeuden piiri on kuitenkin vielä laajentunut. Teknologian kehitys on tuonut mukanaan uudenlaisia arvokkaita aineettomia olioita, joille on katsottu tarpeellisiksi saada oikeudellista suojaa. Tietokoneohjelmistot ovat näistä erinomainen esimerkki. 1 Luvun 5.1 on kirjoittanut Olli Pitkänen.

2 78 Varsin yleisesti ollaan sitä mieltä, että ohjelmistot tarvitsevat jonkinlaisen oikeudellisen suojan, mutta suojan muodosta ja laajuudesta ollaankin sitten hyvin monta mieltä. Monella tavalla erinomainen ratkaisu olisi ollut rakentaa ohjelmistoille kokonaan oma kansainvälinen suojamuotonsa, mutta sellaisen laatiminen osoittautui liian hankalaksi. Niinpä tekijänoikeus puoliväkisin väännettiin suojaamaan myös ohjelmistoja. Helppoa se ei ollut, ja vielä nykyisinkin ohjelmistojen suojaan liittyy runsaasti ongelmia, koska ohjelmat ovat varsin erilaisia kuin perinteisemmät teokset ja luovuus ilmenee niissä eri tavalla. Tekijänoikeus edellyttää, että teos on itsenäinen ja omaperäinen. Tätä kutsutaan teoskynnykseksi. Jos teoskynnys ylittyy, tekijänoikeus saavutetaan automaattisesti; jos taas kynnys ei ylity, tekijänoikeutta ei voi saada. Eri teoslajeilla kynnys on eri korkeudella. Kirjallinen teos ylittää sen varsin helposti. Vain hyvin yksinkertaiset tekstit, kuten lyhyet uutiset ja tavanomaiset ilmoitukset, eivät ole teoksia. Sen sijaan esimerkiksi rakennusten ja käyttöesineiden teoskynnys on korkea. Tietokoneohjelma rinnastuu kirjallisiin teoksiin. Sen teoskynnys on melkoisen matala. Vain yksinkertainen ohjelma, jota ei olisi voitu toteuttaa monella tavalla, ei ole teos. Mikäli ongelmaan on olemassa ainoastaan yksi tai muutama ratkaisu, joihin päädytään mekaanisesti ulkoisten tekijöiden perusteella, ei ohjelma ole luovan työn tulos. Sen sijaan tekijänoikeuden piirissä on jokainen ohjelma, jota tehdessä on jouduttu suorittamaan merkittäviä valintoja. On vaikea kuvitella, etteikö jokin kaupallisesti tärkeä ohjelmistotuote olisi teos. Sen sijaan esimerkiksi sulautettu ohjelmisto, jonka suunnittelua laitteisto oleellisesti rajoittaa, ei aina ole tekijänoikeuden suojaama. Tekijänoikeus suojaa luovan työn ilmiasua, lopputulosta. Se ei suojaa esimerkiksi teoksen aihetta, motiivia, ideaa eikä tosiasioita. Samasta ideasta, samaa juonta käyttäen saa kirjoittaa uuden romaanin, kunhan teksti, sanavalinnat ja ilmaisu ovat omia. Tutkija voi saada tekijänoikeuden siihen, miten hän on kirjoittanut tutkimustuloksistaan, mutta tosiasioihin, jotka hän on löytänyt, ei ole tekijänoikeutta. Ohjelmassa tekijänoikeuden suojaa vaille jäävät ideat, periaatteet ja algoritmit. Myöskään data, bitit, fyysinen tallennusmuoto ja tallennusvälineet eivät ole tekijänoikeuden piirissä. Ei ole helppoa täsmällisesti määritellä, mitä osaa ohjelmasta tekijänoikeus koskee, mutta suojattava osa on siis jossain abstraktin idean ja fyysisen tallenteen välissä eli suunnilleen siellä, mitä ohjelmoinnissa kutsutaan implementoinniksi. Ohjelmistojen tekijänoikeutta koskevat riidat liittyvät usein siihen, ovatko kaksi ohjelmistoa sama vai eri teos. Ongelman ratkaisemisessa keskeistä on samanlaisuusarvio eli se, muistuttavatko ohjelmistot siinä määrin toisiaan, että ne herättävät samuuselämyksen eli vaikuttavat samoilta. Niiden ei tarvitse olla täsmälleen samoja, eikä esimerkiksi mikään tietty määrä samaa ohjelmakoodia ratkaise asiaa vaan se, miten samoilta ne yleisesti ottaen vaikuttavat. Jos ohjelmaan on tehty vain vähäisiä muutoksia, esimerkiksi muutettu hieman muuttujien nimiä, ohjelmat vaikuttavat edelleen samoilta. Jos taas

3 79 ohjelma on kokonaan kirjoitettu uudelleen vaikkakin käyttäen samoja ideoita ja algoritmeja, se ei vaikuta samalta eikä tekijänoikeutta loukata. Teos itsessään on varsin abstrakti käsite. Teos kuitenkin konkretisoituu eli aineellistuu teoskappaleissa. Esimerkiksi kirjateoksen teoskappaleita ovat painetut kirjaesineet samoin kuin käsikirjoitus ja valokopiot kirjasta. Tietokoneohjelman kappaleita ovat ohjelman listaus lähdekielisenä paperilla, käännös konekielelle sekä ohjelma tallennettuna kovalevylle tai keskusmuistiin. Tekijänoikeus ei ole sama kuin omistusoikeus. Omistusoikeus liittyy esineeseen, kun taas tekijänoikeus luovuuden ilmenemään eli teokseen. Kun teoksesta valmistetaan teoskappaleita, ne ovat usein esineitä, joita voi omistaa. Niinpä samaan teoskappaleeseen voi kyllä liittyä sekä omistusoikeus että tekijänoikeus ja ne voivat kuulua eri henkilöillekin. Kappaleen luovutukseen, vaikkapa myymiseen, ei yleensä sisälly tekijänoikeuden luovutusta. Teoskappaleen ostaja saa yleensä vain omistusoikeuden esineeseen, muttei tekijänoikeutta teokseen. Ohjelmistojen tekemiseen osallistuu yleensä useita ihmisiä. Mikäli heidän panoksiaan ei voi jälkeenpäin erottaa, ohjelmistoa kutsutaan yhteisteokseksi. Tällöin tekijänoikeus kuuluu yhteisesti kaikille tekijöille ja tekijänoikeuksien käyttämiseen tarvitaan kaikkien suostumus. Jos taas ohjelmistosta pystytään erottamaan tekijöiden panokset toisistaan, kyse on yhteen liitetystä teoksesta, jolloin jokainen tekijä saa itse määrätä omasta osuudestaan. Yleensä ajatellaan, että luovaan työhön pystyy vain ihminen. Niinpä esimerkiksi tietokone ei voi olla tekijä, vaikka sitä voidaankin käyttää apuna luovan työn tekemisessä. Suomessa ei myöskään ajatella, että organisaatio voisi olla tekijä. Esimerkiksi ohjelmistoyritys ei ole ohjelmiston tekijä, vaan työntekijät, jotka osallistuvat ohjelmiston luomiseen. Toisaalta suoraan lain nojalla huomattava osa työntekijöiden tekijänoikeudesta ohjelmistoon siirtyy automaattisesti työnantajalle. Tämä ei kuitenkaan koske muita kuin työntekijöitä. Esimerkiksi konsultin tekemä ohjelmisto ei automaattisesti siirry toimeksiantajalle, vaan siitä on sovittava erikseen. Samoin yliopistojen ja korkeakoulujen tutkijoiden oikeudet eivät siirry automaattisesti, joskin niiden siirtymisestä usein sovitaan erikseen. Kun arvioidaan sitä, siirtyvätkö ohjelmiston oikeudet työnantajalle, ratkaisevaa on se, liittyikö ohjelmiston tekeminen työntekijän työtehtäviin. Esimerkiksi sillä ei ole juurikaan merkitystä, tekikö työntekijä ohjelmiston työajalla vai vapaa-ajalla tai työpaikalla vai kotona. Tekijänoikeus tuottaa haltijalleen melkoisen joukon arvokkaita oikeuksia. Nämä oikeudet voidaan jakaa kahteen ryhmään: taloudellisiin ja moraalisiin oikeuksiin. Taloudelliset oikeudet takaavat tekijälle yksinoikeuden hyödyntää teosta taloudellisesti eli saattaa teos yleisön saataviin ja valmistaa siitä kappaleita eli

4 80 kopioida sitä. Tekijän yksinoikeus saattaa teos yleisön saataville on varsin laaja. Se käsittää muun muassa teoksen tarjoamisen myytäväksi, vuokrattavaksi ja lainattavaksi, alkuperäisessä muodossaan tai muutettuna, käännöksenä tai muunnelmana tai toista tekotapaa käyttäen. Niinpä esimerkiksi kirjan kääntäminen toiselle kielelle vaatii alkuperäisen tekijän suostumuksen. Kääntäjäkin voi kyllä saada käännökseensä tekijänoikeuden, jolloin käännettyyn teokseen kohdistuvat sekä kirjailijan että kääntäjän oikeudet. Tällöin sitä ei saa kopioida eikä levittää yleisön keskuuteen ilman molempien suostumusta. Käytännössä tekijänoikeus tietokoneohjelmaan tarkoittaa ensinnäkin oikeutta kopioida ohjelmaa, oikeutta myydä sitä, oikeutta muuttaa ja jatkokehittää sitä sekä luoda siitä uusia versioita, kääntää se toiselle ohjelmointikielelle ja palauttaa se lähdekielelle. Yleensä tekijänoikeus ei koske pelkkää teoksen käyttämistä. Esimerkiksi kirjan saa lukea tai taulua katsella ilman tekijän lupaa. Sen sijaan tietokoneohjelman osalta tekijänoikeus käsittää myös ohjelman käyttämisen, koska ohjelmaa ei käytännössä pysty käyttämään kopioimatta sitä. Taloudelliset oikeudet voidaan sopimuksella siirtää esimerkiksi ohjelmiston tilaajalle. Ohjelmistoprojektisopimukseen voidaan kirjata, että asiakkaalla on oikeus valmistaa kappaleita omaan käyttöönsä, että asiakkaalla on oikeus muuttaa tai jatkokehittää ohjelmaa ja että asiakkaalla on oikeus myydä ohjelmistoa muille. Lisäksi sopimuksessa voidaan myös määritellä täsmällisesti asiakkaan käyttöoikeuden rajat. Tekijä voi myös sallia ohjelmansa levittämisen avoimena lähdekoodina (open source). Taloudelliset oikeudet raukeavat osittain, kun teoskappale on luvallisesti myyty tai muuten pysyvästi luovutettu. Sen jälkeen oikeudenhaltija ei enää voi kieltää luovuttamasta kyseistä kappaletta edelleen. Muita kappaleita oikeuden päättyminen ei kuitenkaan koske, eikä teoskappalettakaan saa ilman lupaa esimerkiksi kopioida. Raukeaminen ei myöskään yleensä koske vuokraamista, eikä esimerkiksi tietokoneohjelmia saa koskaan ilman lupaa antaa lainaksi. Oikeuksien loppuun kulumista pyritään usein estämään sopimuksilla. Esimerkiksi ohjelmistojen lisenssisopimuksissa on usein ehto, jonka mukaan ohjelmiston kappaletta ei luovuteta pysyvästi, vaan asiakkaalle annetaan ainoastaan rajoitettu käyttöoikeus, joka on tietyin edellytyksin peruutettavissa. Jos tällainen ehto olisi pätevä, se estäisi ohjelmiston kappaleen edelleen luovuttamisen. Käytännössä on kuitenkin usein varsin epäselvää, miten pitkälle ehto sitoo asiakasta. Moraalisilla oikeuksilla tarkoitetaan Suomessa lähinnä isyysoikeutta ja respektioikeutta. Nämä oikeudet poikkeavat taloudellisista oikeuksista siltä osin, että niiden tarkoitus on suojata erityisesti tekijän henkilöä. Tekijä ei myöskään voi edes sopimuksilla luopua moraalisista oikeuksistaan kuin rajoitetusti.

5 81 Isyysoikeus tarkoittaa sitä, että tekijä on ilmoitettava, niin kuin hyvä tapa edellyttää, kun teos kopioidaan tai saatetaan yleisön saataviin. Esimerkiksi kirjan kanteen ja etulehdille on tapana painaa kirjailijan nimi. Jos kustantaja ilman kirjailijan lupaa ottaisi kirjasta painoksen, josta kirjailijan nimi olisi jätetty pois, se loukkaisi kirjailijan isyysoikeutta. Tietokoneohjelmien yhteydessä ei ole yleensä tapana mainita kaikkia yksittäisiä tekijöitä, joten isyysoikeus on tältä osin varsin olematon. Poikkeuksena ovat jotkut avoimeen lähdekoodiin (open source) perustuvat ohjelmistot ja ilmaisohjelmistot, joiden tekijät on tapana kertoa. Respektioikeus tarkoittaa, ettei tekijän kunniaa saa loukata. Teosta ei saa muuttaa tekijän kirjallista tai taiteellista arvoa tai omalaatuisuutta loukkaavalla tavalla. Teosta ei myöskään saa saattaa yleisön saataviin tekijää loukkaavassa muodossa tai yhteydessä. Kuten isyysoikeus myöskään respektioikeus ei ole tietokoneohjelmien osalta kovin merkittävä. Ohjelmiston tekijälle taloudellisilla oikeuksilla onkin yleensä paljon enemmän merkitystä kuin moraalisilla oikeuksilla. Tekijänoikeus on voimassa seitsemänkymmentä (70) vuotta tekijän kuolinvuodesta. Jos tekijöitä on useita, lasketaan suoja-aika viimeisestä kuolinvuodesta. Tekijänoikeus on siis käytännössä usein voimassa hyvin pitkään. Esimerkiksi jos 30-vuotias henkilö tekee tietokoneohjelmiston ja elää 80- vuotiaaksi, tekijänoikeus suojaa ohjelmistoa yhteensä 120 vuotta. Lieneekö 120 vuoden kuluttua jäljellä enää yhtään konettakaan, jolla tuota ohjelmistoa voisi käyttää? Erityisesti ohjelmistojen osalta suoja-aika onkin suorastaan järjettömän pitkä. Tekijänoikeus on varsin vahva oikeus. Perinteisesti on katsottu sen tarvitsevan vastapainokseen joitain rajoituksia. Niistä keskeisimpiä ovat yksityiskäyttöoikeus ja siteerausoikeus. Yksityiskäyttöoikeus tarkoittaa sitä, että meillä kaikilla on oikeus valmistaa julkistetuista teoksista muutamia kappaleita yksityiseen käyttöömme. Tällaista yksityistä käyttöä voivat olla esimerkiksi harrastustoiminta ja opiskelu, muttei minkäänlainen tulon hankkiminen. Yrityksillä ja muilla organisaatioilla ei ole lainkaan yksityistä käyttöä. Ohjelmistojen osalta yksityiskäyttöoikeutta ei kuitenkaan ole. Lakiin on erityisesti kirjattu tietokoneohjelmia, tietokantoja ja rakennuksia koskeva poikkeus. Tosin tietokoneohjelman luvaton kopioiminen yksityiskäyttöön ei ole rangaistava teko, mutta siitä voi joutua maksamaan vahingonkorvauksia ja hyvityksiä. Siteerausoikeus tarkoittaa, että julkistetusta teoksesta saa hyvän tavan mukaisesti tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa ottaa lainauksia omaan teokseensa. Sitaatti ei saa olla liian laaja eikä liian suppea, ja tarkoituksen pitää olla hyväksyttävä. Ohjelmistojen osalta näitä vaatimuksia on yleensä hankala täyttää, joten siteerausoikeudellakaan ei ole paljoa merkitystä ohjelmistojen osalta.

6 82 Tietokoneohjelma on varsin erilainen luovan työn tulos kuin perinteisemmät teokset. Tästä aiheutuvia ongelmia on osittain yritetty paikata joukolla tekijänoikeuslakiin sisällytettyjä tietokoneohjelmia koskevia poikkeuksia. Lain mukaan se, joka on laillisesti hankkinut tietokoneohjelman, saa valmistaa ohjelmasta sellaiset kappaleet ja tehdä ohjelmaan sellaisia muutoksia, jotka ovat tarpeen ohjelman käyttämiseksi aiottuun tarkoitukseen, sekä valmistaa ohjelmasta varmuuskappaleen, jos se on tarpeen ohjelman käytön kannalta. Se jolla on oikeus käyttää tietokoneohjelmaa, saa myös tarkastella, tutkia tai kokeilla tietokoneohjelman toimintaa niiden ideoitten ja periaatteiden selvittämiseksi, jotka ovat ohjelman osan perustana, jos hän tekee sen ohjelman tietokoneen muistiin lukemisen tai ohjelman näyttämisen, ajamisen, siirtämisen tai tallentamisen yhteydessä. Käänteistekniikka (engl. reverse engineering) eli ohjelman koodin kopioiminen ja sen muodon kääntäminen on sallittua, jos nämä toimenpiteet ovat välttämättömiä sellaisten tietojen hankkimiseksi, joiden avulla voidaan saavuttaa yhteentoimivuus itsenäisesti luodun tietokoneohjelman ja muiden ohjelmien välillä. Käänteistekniikkaa saa suorittaa vain, jos on oikeus käyttää ohjelman kappaletta, jos yhteentoimivuuden saavuttamisen kannalta tarpeellinen tieto ei aikaisemmin ole ollut helposti ja nopeasti saatavilla ja jos nämä toimenpiteet rajoittuvat niihin alkuperäisen ohjelman osiin, jotka ovat yhteentoimivuuden saavuttamisen kannalta tarpeen. Käänteistekniikalla saatuja tietoja ei saa käyttää muuhun tarkoitukseen kuin itsenäisesti luodun tietokoneohjelman yhteentoimivuuden aikaansaamiseen. Tietoja ei myöskään saa antaa muille, ellei se ole tarpeen itsenäisesti luodun tietokoneohjelman yhteentoimivuuden kannalta, eikä käyttää ilmaisumuodoltaan huomattavassa määrin samanlaisen tietokoneohjelman kehittämiseen, valmistamiseen tai markkinoille saattamiseen tai muuhun tekijänoikeutta loukkaavaan toimeen. Esimerkiksi lisenssisopimuksessa voidaan rajoittaa sitä, saako ohjelmasta valmistaa kappaleita, mutta varmuuskopiointia sekä edellä kuvattuja toiminnan selvittämistä ja käänteistekniikkaa ei saa kieltää edes sopimuksella Tietokannan suoja Meillä Pohjoismaissa on jo pitkään tekijänoikeutta täydentänyt niin kutsuttu luettelosuoja. Sen mukaan luetteloa, taulukkoa tai muuta työtä, jossa on yhdistettynä suuri määrä tietoja, ei saa kopioida eikä saattaa yleisön saataville ilman tietojen yhdistelijän suostumusta. Luettelosuojaa on laajennettu EUdirektiivin mukaisesti tietokantasuojalla. Sen mukaan tietokanta, jonka sisällön kerääminen, varmistaminen tai esittäminen on vaatinut huomattavaa panostusta, saa myös suojaa luvatonta kopiointia ja yleisön saattaville saattamista vastaan. Direktiivi tietokantasuojasta on vielä melko uusi, eikä toistaiseksi ole vielä aivan selvää, millaisia tietokantoja laki suojaa. Direktiivissä tietokannan sanotaan olevan teosten, tietojen tai muiden itsenäisten aineistojen kokoelma, joka on järjestetty järjestelmällisellä tai menetelmällisellä tavalla ja johon elektronisesti tai muulla tavoin on mahdollistettu yksilöllinen pääsy. Tämä

7 Patentti määritelmä on niin epäselvä, ettei sen perusteella juurikaan pysty sanomaan, mitä kaikkea suojataan. Oleellista on lähinnä se, että suoja kohdistuu tietokantaan, jonka sisällön kerääminen, varmistaminen tai esittäminen on vaatinut huomattavaa panostusta. Tietokantasuoja on siis eräänlainen suuren työmäärän tai investoinnin suoja. Se ei edellytä esimerkiksi luovuutta, kuten tekijänoikeus. On huomattava, että tietokanta toki voi olla myös luovan työn tulos, jolloin se saa tekijänoikeuden suojaa. Tietokanta voi myös sisältää teoksia, joita tekijänoikeus suojaa, mutta joiden suoja ei automaattisesti kata koko tietokantaa. Tietokantasuoja tuottaa yksinoikeuden määrätä tietokannan koko sisällöstä tai sen olennaisesta osasta kappaleita valmistamalla ja yleisön saataviin saattamalla. Suoja-aika kestää 15 vuotta työn valmistumisesta tai julkistamisesta. Tietokantasuojaa koskee joukko samantapaisia rajoituksia kuin tietokoneohjelman tekijänoikeuttakin. Esimerkiksi se, jolla on oikeus käyttää tietokantaa, saa valmistaa tietokannasta kappaleita ja tehdä kaikki muutkin toimet, jotka ovat tarpeen tietokannan sisältöön pääsyä ja sisällön tavanmukaista käyttöä varten. Patentti suojaa teollisesti hyödynnettävää keksintöä. Sitä ei pidä sekoittaa tekijänoikeuteen, joka suojaa luovan työn itsenäisiä ja omaperäisiä tuloksia. Tekijänoikeudessa oleellista on tekijän ja teoksen välinen persoonallinen suhde: kukaan muu ei olisi luonut teosta juuri samalla tavalla. Patentoitavalla keksinnöllä taas ei tarvitse olla mitään erityistä henkilökohtaista suhdetta keksijäänsä. Riittää, että kukaan ei ole aikaisemmin keksinyt asiaa. Patentointi edellyttää, että 1. keksintö on uusi 2. keksintö on keksinnöllinen 3. keksinnöllä on tekninen luonne 4. keksinnöllä on tekninen teho 5. keksintö pitää voida toistaa. Uutuus tarkoittaa sitä, että keksintö ei ole aikaisemmin saanut tulla julkiseksi millään tavalla. Jos keksintö on aikaisemmin ollut yleisesti tiedossa, vaikka se olisikin keksijälleen uusi, sitä ei voi patentoida. Samoin keksintöä ei voida patentoida, jos suurehkolla, rajoittamattomalla joukolla ihmisiä on ollut mahdollisuus saada siitä tietoa. Sen sijaan pelkästään se, että keksinnön tekemiseen on osallistunut useampia henkilöitä samasta organisaatiosta, ei vielä estä patentointia. Yleensä uutuuden menettämistä kannattaa kyllä varoa, jos edes harkitsee keksinnön patentointia. Ennen patenttihakemuksen tekemistä keksinnöstä ei saa kertoa kenellekään ulkopuoliselle. Siitä ei myöskään

8 84 saa julkaista mitään tietoja eikä jättää tietoja edes sellaiseen paikkaan (esim. www-palvelimelle), josta ulkopuolisten on mahdollista päästä niihin tutustumaan. Varminta on erikseen sopia kirjallisesti keksinnön salassapidosta esimerkiksi sellaisten asiakkaiden, testihenkilöiden ja kumppaneiden kanssa, joille keksintö on pakko paljastaa. Keksinnöllisyys tarkoittaa keksinnön tuomaa lisäarvoa aikaisemmin tunnettuun verrattuna. Patentti voidaan myöntää uudellekin keksinnölle vain silloin, jos keksintö oleellisesti poikkeaa aikaisemmista keksinnöistä. Alan ammattimiehelle keksintö ei saa olla ilmeinen. Tekninen luonne tarkoittaa, että patenttia ei voida myöntää esimerkiksi löydöille, älykkyyden osoituksille, kuten tieteellisille teorioille tai pelisäännöille, sekä kirurgisille tai terapeuttisille menetelmille. Tekninen teho tarkoittaa, että keksinnön pitää myös toimia. Esimerkiksi ikiliikkuja voisi olla uusi ja keksinnöllinen, mutta koska se ei toimi, sitä ei voi patentoida. Patenttihakemuksessa tulee kuvata ongelma, jonka keksintö ratkaisee. Mikäli näin ei ole, ei patenttiakaan myönnetä. Toistettavuus tarkoittaa, että keksintö pitää voida kuvata niin tarkasti, että alan ammattilainen pystyy käyttämään keksintöä. Patenttioikeudessa on varsin keskeistä eräänlainen kaupankäynti keksijän ja yhteiskunnan välillä: keksijä paljastaa keksintönsä niin, että muutkin pystyvät siitä hyötymään, mutta yhteiskunta antaa hänelle korvaukseksi rajallisen yksinoikeuden hyötyä keksinnöstä kaupallisesti. Patentti voidaan myöntää monenlaisiin keksintöihin. Jotkut niistä liittyvät lopputuotteeseen, toiset esimerkiksi tuotteen valmistusmenetelmään. Keksinnöt voidaankin jakaa tuote-, laite-, menetelmä- ja käyttöryhmiin sekä yhdistelmäkeksintöihin. Ne ovat kaikki patentoitavissa, jos edellä kuvatut edellytykset täyttyvät. Patenttia ei myönnetä epäsiveellisiin tai yleistä järjestystä vaarantaviin keksintöihin. Jos useampi henkilö yhdessä tekee keksinnön, patentti myönnetään heille yhdessä. Jos taas useampi toisistaan tietämättä tekee keksinnön, patentti myönnetään sille, joka ensimmäisenä ehtii hakea patenttia. Käytännössä keksinnöt liittyvät yleensä keksijän työtehtäviin. Silloin työnantaja voi saada oikeuden keksintöön. Työntekijän tulee tehdä keksintöilmoitus työnantajalle, joka voi korvausta vastaan lunastaa keksinnön oikeudet itselleen. Keksintöä koskevat oikeudet eivät siis siirry samalla tavalla automaattisesti työnantajalle kuin tekijänoikeudet työsuhdeteokseen. Työnantajalla on kuitenkin mahdollisuus halutessaan lunastaa ne itselleen. Tämä ei koske yliopistojen ja korkeakoulujen tutkijoiden tekemiä keksintöjä. Käytännössä tutkijoiden tekemien keksintöjen oikeuksien siirtymisestä tutkimuslaitokselle ja yrityksille sovitaan usein erikseen.

9 85 Patenttia ei saa automaattisesti, vaan se myönnetään hakemuksesta. Hyvän hakemuksen laatiminen on varsin vaativaa, ja yleensä on järkevää käyttää apuna patenttiasiamiestä. Patenttihakemus tulee julkiseksi yleensä viimeistään 18 kuukauden kuluttua sen tekemisestä. Myönnetty patentti on aina julkinen. Niinpä kilpailijat ja kaikki muutkin kiinnostuneet saavat tiedon patentista ja keksinnöstä, jota patentti suojaa. Patentti on voimassa enintään kaksikymmentä (20) vuotta. Jotta se pysyisi voimassa, siitä tulee maksaa vuosimaksut, jotka ovat sitä kalliimpia, mitä kauemmin patentti on voimassa. Niinpä patenttia ei välttämättä kannata pitää voimassa enimmäisaikaa, jos sille ei ole käyttöä. Patentoitua tuotetta ja patentilla suojatulla menetelmällä valmistettua tuotetta ei saa ilman lupaa ammattimaisesti valmistaa, tarjota, saattaa vaihdantaan eikä käyttää. Patentoitua menetelmää ei saa ammattimaisesti käyttää ilman lupaa. Patentinhaltija voi myös kieltää patentoitujen tuotteiden ammattimaisen maahantuonnin. Patentilla saa keksintöön yksinoikeuden alueellisesti: patentti on tavallisesti voimassa vain siinä maassa, jossa se on myönnetty. Yleensä patenttia on kuitenkin mahdollista hakea muissakin maissa vuoden kuluessa siitä, kun sitä on haettu ensimmäisessä maassa. Patentin hakemista useaan maahan on pyritty helpottamaan kansainvälisillä sopimuksilla. PCT-hakemuksella voidaan keksinnön patentoitavuus selvittää useassa maassa. Euroopan patenttihakemus (EPC) puolestaan yksinkertaistaa huomattavasti patentin hakemista Euroopassa. Tietokoneohjelmiston patentoitavuus on ollut jo pitkään vilkkaan keskustelun kohteena. Aikaisemmin on ohjelmistojen patentoitavuuteen suhtauduttu hyvin kielteisesti, mutta vähitellen se on tullut jo melko laajasti mahdolliseksi. Nykyisin ohjelmistopatentteja myönnetään hyvin monissa maissa. Yhdysvallat on toiminut tässä tiennäyttäjänä ja muiden mukana Eurooppa on seurannut perässä. Ohjelmistopatenttien oikeudellisena esteenä on ollut patentoitavan keksinnön teknisen luonteen vaatimus. On katsottu, ettei ohjelmilla sellaisenaan ole teknistä luonnetta, vaan ne rinnastuvat paremminkin matemaattisiin kaavoihin tai älykkyyden osoituksiin, joita ei voi patentoida. Käsitykset ovat kuitenkin muuttuneet. Vähitellen on huomattu, että esteet ohjelmien patentoimiselle ovat olleet keinotekoisia, ja ne on poistettu. Esimerkiksi Yhdysvalloissa patentti on jo korvannut tekijänoikeuden ohjelmistojen tärkeimpänä suojamuotona, ja vastaava kehitys on tapahtumassa meilläkin. Samalla on tietyssä mielessä menty jo ongelmallisen pitkälle. Monet myönnetyt patentit ovat joutuneet aiheellisesti kovan arvostelun kohteeksi. Patentin hakeminen voi olla varsin hidasta, kallista ja vaikeaa. Näiden ongelmien pienentämiseksi on patentin rinnalle kehitetty yksinkertaisempi suo-

10 86 jamuoto, hyödyllisyysmalli eli pikkupatentti. Se muistuttaa monin tavoin patenttia, mutta sen hakeminen on helpompaa ja sen tarjoama suoja on heikompi. Suojan kohteelta ei vaadita yhtä suurta keksinnöllisyyttä kuin patentoitavalta keksinnöltä. Samalle keksinnölle voidaan hakea sekä patenttia että hyödyllisyysmallin suojaa. Käytännössä hyödyllisyysmalli ei ole tullut kovin suosituksi Tavaramerkki Tavaramerkki tarkoittaa tunnusta, jonka avulla voidaan erottaa elinkeinotoiminnassa liikkeeseen lasketut tavarat tai palvelut toisten tavaroista tai palveluista. Tavaramerkki suojaa tavaran tai palvelun alkuperää. Tavaramerkki voi olla sanamerkki, kuvio, iskulause, kirjainmerkki, äänimerkki, tavaran tai päällyksen muoto tai muu vastaava erotuskykyinen tekijä. Tavaramerkki on erityisesti brandin rakentamisen oikeudellinen työkalu. Yrityksen, joka haluaa tehdä hyvän brandin, tulisi ehdottomasti harkita sen suojaamista tavaramerkillä. Yksinoikeus tavaramerkkiin saadaan vakiinnuttamalla tai rekisteröimällä. Tavaramerkki on vakiintunut, jos se on kyseisissä elinkeino- tai kuluttajapiireissä yleisesti tunnettu haltijan tavaroiden erityisenä merkkinä. Esimerkiksi ohjelmistojen osalta vakiinnuttaminen on tavallisesti liian hidasta. On suositeltavampaa rekisteröidä merkki, jolloin yksinoikeus saadaan nopeasti. Rekisteröinti on voimassa 10 vuotta kerrallaan, ja se voidaan uudistaa niin monta kertaa kuin halutaan. Tavaramerkin tulee olla erottamiskykyinen. Se ei ole erottamiskykyinen jos se suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi ilmaisee tavaran ominaisuuksia tai jos se on ammattisana tai yleisnimi. Rekisteröimistä haetaan yleensä kansallisesti joka maassa erikseen, mutta monessa maassa tehtäviä hakemuksia on yksinkertaistettu kansainvälisillä sopimuksilla. Esimerkiksi Suomessa haettua tavaramerkkiä voidaan yleensä laajentaa useisiin maihin yhdellä hakemuksella. Tavaramerkkioikeus lakkaa, jollei rekisteröintiä uudisteta tai jos haltija pyytää merkin poistamista rekisteristä. Tuomioistuin voi myös päättää merkin menettämisestä, jos se ei enää erottamiskykyinen, jos se on tullut harhaanjohtavaksi tai lain vastaiseksi tai jollei sitä ilman hyvää syytä ole käytetty viiteen vuoteen Yksinoikeuksien loukkaukset Mitä tapahtuu, jos rikkoo toisen tekijänoikeutta, tietokantasuojaa, patenttia tai tavaramerkkiä? Yksinoikeuden loukkaus voi olla rikos, eli siitä voidaan tuomita rangaistukseen: sakkoon tai jopa vankeuteen. Käytännössä loukkaukset eivät kuitenkaan yleensä ole rikoksia, vaan ainoastaan korvattavia vahinkoja. Vahingonkorvaukset ja hyvitykset voivat toisaalta olla varsin suuriakin, joten kovin helpolla ei oikeudenloukkauksesta välttämättä selviä.

11 Ohjelmistoliiketoiminnan sopimukset Sopimustyypit Yritysten tehdessä yhteistyötä on yleensä kaikille osapuolille selvää, että yritysten välisistä velvoitteista ja vastuista on sovittava yksityiskohtaisin kirjallisin sopimuksin. Myös ohjelmistoliiketoiminnan alalla sopimusten rooli on tärkeä. Alaa koskevaa erityislainsäädäntöä, joka jäsentäisi yritysten suhteita siltä osin kuin asioista ei ole sovittu, on vähän. Siltäkin osin kuin lainsäädäntöä on, sen soveltaminen sellaisenaan harvoin johtaa yritysten yhteistyössään tavoittelemiin tuloksiin. Myös sopimuskäytännön määrä alalla on edelleen melko vähäistä. Oikeussuhteiden jättäminen suullisten tai yleispiirteisten sopimusten tai pelkästään lainsäädännön ja mahdollisten käytäntöjen varaan ei siten takaa yritysten tavoitteiden toteutumista. Seuraavassa esitellään ohjelmistoliiketoiminta-alalla tyypillisesti esiintyviä sopimuksia. Tarkoituksena on auttaa lukijaa tuntemaan eri sopimuksissa sovittavat keskeiset asiat sekä ymmärtämään, minkälaisissa eri toimintamuodoissa mitäkin sopimusta alalla käytetään. Tavoitteena on, että lukija pystyy jäsentämään oman liiketoimintansa kannalta keskeiset sopimustarpeet, myös mahdollisuuden kehittää sopimuskäytäntöjään. Lisäksi tavoitteena on perehdyttää lukija alan sopimusten keskeiseen sisältöön ja terminologiaan, siten että lukijalla on entistä paremmat valmiudet osallistua sopimuksista keskusteluun, neuvotteluun ja päättämiseen. Sen perustella, mistä asiasta sopimuksessa sovitaan, voidaan erottaa yksittäisiä sopimustyyppejä. Sopimusten käsittely on jaettu sopimustyypeittäin. Ohjelmistoliiketoiminnan alaa edustamaan ja käsittelyn kohteeksi on valittu projekti-, tuotekehitys-, ylläpito-, asiantuntija-, lisenssi-, escrow-, jälleenmyynti- ja salassapitosopimukset. Luvussa esitelty tapa ryhmitellä ja nimetä alan sopimuksia ei ole ainoa oikea tapa nimetä alan sopimuksia; myös toisenlaiset ryhmittelyt ja nimeämiset ovat täysin mahdollisia. Kunkin sopimuksen osalta selvitetään sopimuksen käyttötarkoitus sekä sopimuksessa sovittavia asioita. Tarkasteltaviksi sopimuskohdiksi on pyritty valitsemaan sopimuksen kohteen kannalta keskeisimpiä sopimuskohtia. Lisäksi tarkemman käsittelyn kohteeksi on valittu sopimuskohtia, jotka käytännössä tuottavat usein ongelmia. Sopimus ei tarkoita vain yksittäistä sopimukseksi kutsuttua asiakirjaa. Niinpä sopimuksen osaksi on miellettävä myös muut tekijät, jotka luovat kyseisessä oikeussuhteessa osapuolten välille oikeuksia ja velvoitteita. Tällaisia tekijöitä ovat sopimusasiakirjaan nimenomaisella viittauksella liitetyt dokumentit, esimerkiksi projektityöohjeet sekä testaus- ja hyväksymissuunnitelmat. Oikeuksia ja velvoitteita luovia tekijöitä voivat olla myös osapuolten väliset suulliset puheet, esimerkiksi erilaiset lupaukset lopputuloksesta, sähköpostit, kirjeenvaihto, tarjoukset sekä myös muut kuin sopimukseen liitetyt 1 Luvun 5.2 ovat kirjoittaneet Sari Kela ja Teemu Soininen.

12 88 dokumentit, jos niiden voidaan katsoa jäsentävän osapuolten välistä oikeussuhdetta. Edelleen sopimuksen osaksi kuuluu lainsäädäntö siltä osin kuin se luo osapuolille kyseisessä oikeussuhteessa velvoitteita ja oikeuksia. Kaikki edellä todetut lähteet määrittävät, kuinka osapuolten on kyseisessä oikeussuhteessa toimittava ja mitä oikeuksia heille oikeussuhteen perusteella määräytyy. Vastaavasti jos sopimuksen sisältöä joudutaan jälkikäteisesti tulkitsemaan, esimerkiksi sopimusrikkomustilanteessa, käytetään apuna kaikkia edellä mainittuja lähteitä. Niiden avulla voidaan yrittää saada selville, mitä osapuolet olivat sopineet. Kirjallisen erillisen sopimusasiakirjan ja sen liitteiden roolia korostaa se, että niiden osalta yleensä ei jouduta erikseen miettimään, ovatko ne osa osapuolten välistä sopimusta. Lisäksi sopimusasiakirja ja sen liitteet pyritään aina laatimaan siten, että sopimuksen sisältö on mahdollisimman yksiselitteinen. Suositeltavinta onkin aina laatia selkeä erillinen sopimus, mutta myös ymmärtää muiden dokumenttien ja jopa suullisten puheiden merkitys osana sopimuksen tulkinta-aineistoa Projektisopimukset Sisältö ja käyttötarkoitus Tavallinen tapa jäsentää yritysten välistä ohjelmointi- ja ohjelmointiin liittyvää työtä on sopia työn toteuttamisesta projektin muodossa. Projektimuotoa käytetään tilanteissa, joissa kaikilla sopijaosapuolilla on huomattava rooli projektin toteuttamisessa, mutta usein myös silloin, kun projektin osapuolet ovat selkeästi työn toteuttajan ja tilaajan roolissa. Jälkimmäisessä tilanteessa kutsutaan projektin toteuttamista koskevaa projektisopimusta usein toimitussopimukseksi. Projektisopimusten selkeä tarkoitus on pyrkiä varmistamaan projektille asetettujen tavoitteiden saavuttaminen. Erilaiset ohjelmistoprojektit ovat yleensä monivaiheisia ja vaikeasti ennakoitavia. Sitoutuminen projektiin ja samalla myös projektisopimus joudutaan usein tekemään jo siinä vaiheessa kun projektin lopputulokseen ja kulkuun liittyy huomattavia epävarmuustekijöitä. Tyypillistä on myös, että ohjelmistoprojektit eivät etene projektia aloitettaessa suunnitellulla tavoin. Taitavasti laaditulla projektisopimuksella voidaan omalta osaltaan edesauttaa onnistuneen projektin läpivientiä. Hyvän projektisopimuksen on samalla täytettävä myös sopimusten perinteisemmäksi mielletty rooli, eli sen on määrittävä osapuolten oikeudet ja velvoitteet, myös projektin lopputulos, riittävän yksiselitteisesti mahdollisia erimielisyyksiä silmällä pitäen. Keskeiset sopimuskohdat Projektin lopputuloksen saavuttamisen varmistaminen on projektisopimuksen tärkeä tehtävä. Ohjelmistoprojektia aloittaessa voi kuitenkin olla vaikeaa yksityiskohtaisesti sopia lopputuloksen sisällöstä. Tavallista on, että projektin lopputulokset täsmentyvät projektin aikana. Edellä todetun takia projekti-

13 89 sopimuksessa on usein lopputuloksen tarkan määrittelyn sijasta keskityttävä sen prosessin kirjaamiseen, jonka mukaisesti projektin aikana edetään ja samalla myös lopputulokset täsmennetään. Projektin eteneminen kuvataan yleensä myös projektisuunnitelmassa. Jos projektisuunnitelmassa on kuvattu yksiselitteisesti projektin kulku, osapuolten vastuut ja velvollisuudet sekä eri projektivaiheiden hyväksyminen ja päättyminen, voidaan näiden prosessia koskevien kohtien osalta sopimuksessa tietenkin viitata projektisuunnitelmaan. Usein projektisuunnitelmat eivät kuitenkaan ole sopimustekstiksi riittävän täydellisiä ja yksiselitteisiä. Tämän takia myös itse sopimustekstissä on yleensä tarpeen sopia tietyistä projektin etenemiseen liittyvistä asioista. Projektisopimuksessa on yleensä järkevää jäsentää projekti osa kerrallaan. Erikseen sovitaan kunkin vaiheen, esimerkiksi määrittely-, suunnittelu-, toteutus- ja testausvaiheen etenemisestä. Erillisen projektin ja samalla projektisopimuksen kohteena voi tietenkin olla vain osa tai yksi projektin vaiheista. Tyypillistä on esimerkiksi toteuttaa määrittelyvaihe asiantuntijatyönä asiantuntijasopimuksen perusteella ja sopia vasta määrittelyvaiheen päätyttyä projektisopimuksella projektin toteuttamisesta ja testaamisesta. Tällainen jaottelu antaa osapuolille paremmat valmiudet sopia projektisopimuksessa projektin lopputuloksista. Jaottelu myös mahdollistaa muun muassa aikataulu- ja hinta-arvioiden täsmentämisen. Kunkin edellä todetun vaiheen osalta on tärkeää sopia osapuolten vastuut ja velvollisuudet. Sovittava on muun muassa siitä, kumman osapuolen vastuulla on toteuttaa varsinainen vaihetta koskeva työ vai tehdäänkö työ joltakin osin yhdessä. Lisäksi on määritettävä osapuolten muut kuin varsinaista työtä koskevat velvoitteet. Jos työn tilaaja ei esimerkiksi osallistu varsinaiseen projektityöhön, on tilaajan vastuulla kuitenkin yleensä vähintään myötävaikuttaa omalta osaltaan projektin toteuttamiseen sekä antaa työn toteuttajalle tarvittavat tilaajan halussa olevat tiedot. Vastuiden ja velvollisuuksien lisäksi eri vaiheiden osalta on tärkeää sopia vaiheen etenemisaikataulu sekä kyseisen vaiheen hyväksyminen ja päättyminen. Erityisesti toimittajan roolissa olevan osapuolen kannalta on tärkeää huolehtia siitä, että kunkin vaiheen hyväksyminen ja päättyminen on määritelty sopimuksessa tyhjentävästi. Esimerkiksi suunnitteluvaihe aloitetaan vasta kun tilaaja on hyväksynyt määrittelyvaiheen tulokset. Tämän jälkeen määrittelyvaiheen tuloksia voidaan muuttaa vain sopimuksessa sovittuja muutostenhallintaa koskevien sääntöjen mukaan. Jos projektin yksittäisiä vaiheita ei sovita selvästi päätettäväksi ja määritetä selkeästi prosessia, jonka mukaan vaiheen tuloksia voidaan tämän jälkeen muuttaa, on toimittajan kannalta olemassa riski, että projektin lopputulosta koskevat tavoitteet elävät koko projektin ajan toimittajan ajalla ja taloudellisella kustannuksella. Yksittäisten projektin vaiheiden hyväksymisen lisäksi sovitaan yleensä koko projektin lopputulosten hyväksymisestä. Tilaajan tavoitteena on varmistaa, että projektin lopputulokset toimivat sovitulla tavalla. Tällöin voi vielä pro-

14 90 jektin lopussa olla tarpeen palata projektin alussa tehtyihin vaiheisiin. Osapuolten kannalta tasapuolinen ratkaisu koko projektin hyväksymisestä voi esimerkiksi olla sopimus, jonka mukaan toimittaja on velvollinen korjaamaan kustannuksellaan ne lopputarkastuksessa havaitut virheet, jotka aiheutuvat vastoin hyväksyttyjä määrittely- ja suunnitteluvaiheessa syntyneitä dokumentteja, kuten määrittelydokumenttia, tehdystä toteutuksesta. Lisäksi toimittaja voi sitoutua korjaamaan myös määrittely- ja muissa dokumenteissa olleiden virheiden ja puutteiden aiheuttamat virheet, jos tilaajaa maksaa toimittajalle korvauksen kustannuksista ja työstä, jotka aiheutuvat tällaisista virhekorjauksista. Projektin tavoitteista projektin lopputuloksen määrittäminen tarkasti projektia aloittaessa voi olla hankalaa. Tärkeää on huomata, että projektin lopputulos ei kuitenkaan ole projektin ainoa tavoite. Muita tavoitteita ovat muun muassa tarvittavien oikeuksien saaminen lopputulokseen sekä taloudelliset tavoitteet eli yleensä maksun saaminen tehdystä projektityöstä. Lisäksi tavoitteena voi esimerkiksi olla ylläpidon saaminen projektin lopputulokselle. Kaikki nämä tavoitteet on tietenkin sovittava mahdollisimman tarkoin projektisopimuksessa. Erityisesti on huomattava, että ohjelmistoprojekteissa oikeuksista sopiminen on ensisijaisen tärkeää. Pelkää ohjelmiston haltuun saaminen ei vielä oikeuta käyttämään saati luovuttamaan tai muuttamaan ohjelmistoa. Oikeuksista sopiminen riippuu aina projektista ja osapuolten tavoitteista. Tekijänoikeutta koskevassa luvussa on selvitetty yksityiskohtaisemmin oikeuksiin liittyviä kysymyksiä, ja tämän luvun tuotekehitys- ja lisenssisopimuksia koskevissa kappaleissa on annettu joitakin esimerkkejä oikeuksista sopimiseen. Projektityö voidaan hinnoitella lukuisilla tavoilla aina kiinteästä kokonaishinnasta tuntiveloitukseen. Vastaavasti maksuaikataulu voidaan rakentaa useilla eri tavoilla. Maksu voidaan esimerkiksi suorittaa kertamaksuna tai tehdyn työn perusteella. Koska hinnoittelumallin ja maksuaikataulun valinta ovat aina sidoksissa projektiin ja vaihtoehtoja on lukuisia, ei tässä yhteydessä ole mahdollista perehtyä eri vaihtoehtoihin. Ohjelmistoprojektin hinnoittelun osalta on kuitenkin syytä mainita, että turhan harvoin projekteissa käytetään ns. kannustavia hinnoitteluratkaisuja. Esimerkiksi arvioitua aikataulua nopeammin suoritetusta työstä toimittajaa voitaisiin sopia palkittavan tietyllä marginaalilla säästetyistä kustannuksista. Tällaisista käytännöistä on muualla saatu hyvää palautetta. Esimerkiksi edellä mainittu malli voisi osaltaan tukea myös sellaisen ohjelmistoprojektin onnistumista, jossa aikataulussa pysyminen on erityisen merkityksellistä. Kolmas tärkeä sopimuskohtien ryhmä projektisopimuksessa ovat erilaiset vastuuta koskevat säännöt, jotka kertovat, miten menetellään, jos projekti ei etene sovitulla tavalla tai projektin tavoitteita ei saavuteta. Ohjelmistoprojekteissa tärkeimmät vastuuta koskevat sopimuskohdat ovat yleensä takuu- ja vahingonkorvauslauseke. Takuulla tarkoitetaan projektin toimittajan tietyksi ajaksi projektin päättymisen jälkeen antamaa sitoumusta siitä, että toimittaja korjaa mahdolliset projektin tuloksissa takuuaikana havaitut virheet kustan-

15 91 nuksellaan. Takuun osalta on tärkeää tarkoin määrittää, mitä virheitä takuun puitteissa korjataan. Yksi mahdollisuus rajata korjattavat virheet on edellä hyväksymisen osalta esitetty jaottelu: takuun puitteissa korjataan ne virheet, jotka johtuvat toteuttamisesta vastoin hyväksyttyjä määrittelyä ja suunnittelua koskevia dokumentteja. Vahingonkorvauksen osalta tyypillinen tapa sopia vahingonkorvausvastuusta on sopia välillisten vahinkojen rajoittumisesta korvattavien vahinkojen piirin ulkopuolelle sekä lisäksi mahdollisesti tietty yläraja, jonka ylittäneitä välittömiäkään vahinkoja ei korvata. Tällaista rakennetta käytettäessä on syytä huomata, että välittömien ja välillisten vahinkojen välinen raja ei suinkaan ole yksiselitteinen, joten tämäntyyppinen rajoitus ei siten välttämättä ole selkein mahdollinen. Projektisopimuksissa olisikin monesti hyvä yksityiskohtaisemmin eritellä, minkätyyppisiä vahinkoja korvataan tai ei korvata Tuotekehityssopimukset Sisältö ja käyttötarkoitus Useiden yritysten tehdessä tuotekehitystä yhdessä sovitaan yhteistyön sisällöstä ja kehitystyön tulosten jakautumisesta tuotekehityssopimuksin. Tuotekehityssopimukset ovat tavallisia myös oppilaitosten ja viranomaisten tutkimusprojektien yhteydessä. Tuotekehityssopimusten selkeänä tavoitteena on uusien tuotteiden, ohjelmistojen tai muiden tulosten saavuttaminen. Sopimuksissa eniten neuvoteltavaa on yleensä saavutettujen tulosten hyödyntämisessä. Sopimuksen tekeminen jo tuotekehityksen alkaessa on erittäin tärkeää. Yhteisymmärryksen saavuttaminen tulosten hyödyntämisestä on yleensä sitä vaikeampaa, mitä enemmän jaettavia tuloksia on jo syntynyt. Tuotekehityssopimukset kirjataan yleensä projektisopimusten muotoon. Prosessin, tavoitteiden ja vastuiden osalta tuotekehityssopimuksissa voidaan silloin pitkälti soveltaa edellä projektisopimuksen osalta todettuja periaatteita. Keskeiset sopimuskohdat Ohjelmistoliiketoiminnan alalla tuotekehityksen tuloksia suojaavat yleensä immateriaalioikeudet. Tuotekehityssopimuksissa tärkeimpiä sovittavia asioita on siten immateriaalioikeuksien jakautuminen tuotekehitykseen osallistuvien osapuolten kesken. Immateriaalioikeuksien jakautumisesta sovittaessa toisena ääripäänä on sopia tulosten oikeuksien kuulumisesta yksin yhdelle sopimusosapuolelle ja toisena ääripäänä sopia yhtäläisten oikeuksien kuulumisesta kaikille yhteistyön osapuolille. Sopimustekstin muotoilu siten, että esimerkiksi edellä todetut tavoitteet myös saavutetaan, on juridisesti vaativaa, ja yleensä se onkin syytä jättää alan asiantuntijan tehtäväksi. Esimerkiksi sovittaessa tekijänoikeuksien kuulumisesta yhtäläisesti kaikille osapuolille on muistettava myös erikseen sopia, mikäli osapuolilla on oikeus hyödyntää näitä oikeuksia itsenäisesti, ilman erikseen pyydettyä lupaa toisilta osapuolilta. Tekijänoikeuslainsäädäntö nimittäin lähtee siitä, että mikäli tekijänoikeudet kuuluvat yhteisesti usealle osapuolelle, edellyttää yleensä oikeuksien hyödyntäminen suostumusta aina muilta osapuolilta. Näin esimerkiksi tulos-

16 92 ten edelleen luovuttaminen tai käyttäminen osana omaa tuotetta ei ole mahdollista ilman muiden osapuolien antamaa suostumusta, ellei erikseen ole sovittu jokaisen osapuolen oikeudesta hyödyntää tuloksia itsenäisesti. Tuotekehityksen tuloksena syntyvien oikeuksien lisäksi joudutaan usein ottamaan kantaa tuotekehityksen pohjana olevien tulosten hyödyntämiseen. Mikäli tuotekehityksen osana käytetään jonkin osapuolen tai ulkopuolisen tahon muissa yhteyksissä kehittämiä ohjelmistoja, niiden osia tai muita vastaavia immateriaalioikeuksin suojattuja osia, on huolehdittava sekä oikeudesta käyttää näitä osia osana tuotekehitystä että näiden jo olemassa olleiden osien oikeuksien hyödyntämisestä jatkossa osana tuotekehityksen tuloksia. Oikeuksista sopimisen lisäksi tuotekehityssopimuksissa sovitaan muun muassa osapuolten tehtävistä ja vastuista tuotekehitystyössä, osapuolten taloudellisesta panoksesta tuotekehitystyöhön, mahdollisuudesta irtautua tuotekehitystyöstä sekä osapuolten vastuista kehitystyön tuloksia hyödynnettäessä Ylläpitosopimukset Sisältö ja käyttötarkoitus Asiakkaalle toimitetut tietojärjestelmät (myös ohjelmistot) vaativat asiakkaan tarpeita palvellakseen yleensä jatkuvaa ylläpitoa. Ylläpitosopimukset ovat sopimuksia, joilla yritys tai henkilö sitoutuu tarjoamaan ylläpitoa nimetylle tietojärjestelmälle, ohjelmistolle tai muulle työlle tietyn ajan. Ylläpitosopimukset ovat usein jatkumo takuulle: takuuajan umpeuduttua ilmenneet virheet korjataan ylläpidon puitteissa. Ylläpidon sisältö vaihtelee sopimuksen ja ylläpidon kohteen mukaan. Valmistuotteiden osalta ylläpito kattaa yleensä lähinnä oikeuden saada tuotteesta ilmestyvät uudet päivitysversiot käyttöön ylläpitomaksun perusteella sekä joissakin tapauksissa mahdollisuuden esittää toivomuksia päivitysversioissa huomioitaviksi. Asiakaskohtaisesti räätälöityjen töiden osalta ylläpito voi sisältää oikeuden huoltotöihin, virhekorjaukseen ja jopa kehitystyöhön. Jälkimmäisessä tapauksessa sopimukset nimetään usein ylläpito- ja kehityssopimuksiksi. Ylläpidosta sopiminen on tärkeää sekä asiakkaan että ylläpidon tarjoajan kannalta. Ohjelmiston toimittajan kannalta ylläpitosopimukset takaavat parhaimmillaan ohjelmistojen kysynnänvaihtelua tasoittavan reservin, josta odotettavissa olevat tulot ovat vuosiksi ennakoitavissa. Lisäksi erityisesti valmisohjelmistojen osalta ylläpitosopimukset osaltaan mahdollistavat tarvittavan ohjelmistojen kehittämistyön. Myös asiakkaan on tärkeää hankkiessaan tietojärjestelmän varmistautua ylläpidon järjestymisestä. Tietojärjestelmät vaativat usein jatkuvaa huolto- ja korjaustyötä toimituksen ja mahdollisen takuuajan jälkeenkin. Asiakkaalla voi myös olla tarve teettää järjestelmään muutoksia tai yksinkertaisimmillaan vain saada tukea järjestelmän hyödyntämisessä. Ilman erillistä sopimusta toimittajalla ei ole velvollisuutta tarjota näitä ylläpito- ja tukipalveluita asiakkaalle tai edes mahdollistaa asi-

17 93 akkaan suorittamaa ylläpitoa. Erityisesti tämän takia ylläpidosta sopimista ei pitäisi jättää projektin valmistumiseen jälkeiseen aikaan, vaan jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa huolehtia myös ylläpidosta sopimisesta. Ohjelmistoille ylläpitoa tarvitsevan asiakkaan kannalta vaihtoehtoina on joko sopia ylläpidosta tietojärjestelmän toimittajan kanssa tai huolehtia ylläpidosta itse tai jonkin ulkopuolisen tahon avulla. Kaksi jälkimmäistä vaihtoehtoa voivat olla paitsi käytännössä myös juridisesti mahdottomia. Oikeus muokata ja muuttaa tietojärjestelmiä samoin kuin mahdollisuus saada tarvittavat lähdekoodit käyttöönsä edellyttää tekijänoikeuksia koskevassa luvussa todetulla tavalla aina tekijänoikeuden haltijan antamaa suostumusta. Keskeiset sopimuskohdat Ylläpidon sisällöstä voidaan sopia usealla eri tavalla. Aiemmin on jo todettu, että valmisohjelmistojen osalta ylläpito yleensä tarkoittaa ainoastaan oikeutta saada käyttöön mahdolliset uudet ohjelmistoversiot. Asiakaskohtaisesti räätälöityjen tietojärjestelmien osalta ylläpito tavallisesti tarkoittaa toimittajan sitoumusta korjata mahdolliset virheet, antaa asiakkaan pyytämiä muita tukipalveluita sekä usein jopa tehdä kehitystyötä tarvittaessa. Tavallisesti toimittaja laskuttaa asiakasta paitsi tekemästään työstä, kuten virheen korjaamisesta, myös ylläpitovalmiudesta. Virhekorjausten, tukipalveluiden ja muun asiakkaan pyynnöstä tehtävän työn osalta on tärkeää sopia, kuinka nopeasti toimittaja näitä palveluita asiakkaalle antaa. Yksi vaihtoehto on sopia eri kiireellisyysluokista sen perusteella, kuinka nopeasti asiakas palveluita tarvitsee. Asiakkaan kannalta kriittisten virheiden osalta sovitaan noudatettavan ensimmäistä kiireellisyysluokkaa, jolloin toimittaja on esimerkiksi velvollinen aloittamaan palvelun samana päivänä kuin hän saa ilmoituksen virheestä sekä jatkamaan työtä keskeytyksettä, kunnes virhe on korjattu. Toiseen kiireellisyysluokkaan kuuluvat vähäisemmät virheet ja kolmanteen esimerkiksi kiireettömät muutostarpeet. Kiireellisyysluokkien määrään ja sisältöön on olemassa lukuisia variaatioita. Tärkeintä on sopia selvästi toimittajan velvollisuus aloittaa työtehtävät ja tehdä työtä eri kiireellisyysluokkien perusteella. Kiireellisimmän kiireellisyysluokan perusteella tehtävä työ maksaa asiakkaalle aina enemmän kuin alemman kiireellisyysluokan perusteella tehtävä työ. Tämän takia on myös tärkeää yksiselitteisesti määritellä, mitkä työt tehdään minkäkin kiireellisyysluokan mukaisesti. Virheiden luokittelu eri kriittisyysasteisiin siten, ettei ilmenneen virheen kriittisyydestä synny osapuolien välillä tulkinta erimielisyyksiä, on käytännössä vaikeaa. Tämän takia voi toimivampi keino olla sopia asiakkaan oikeudesta valita virheen kiireellisyysluokka. Valitessaan kiireellisimmän virheluokan asiakas saa ylläpitopalveluita nopeasti, mutta samalla myös sitoutuu maksamaan tehdystä työstä alhaisempia kiireellisyysluokkia enemmän.

18 Asiantuntijasopimukset Sisältö ja käyttötarkoitus Asiantuntija- ja konsulttisopimuksilla sovitaan erilaisen asiantuntijatyön tekemisestä toiselle yritykselle. Asiantuntijasopimuksen sisältö vaihtelee suuresti muun muassa sen mukaan, minkälaisen palvelun tarjoamisesta on kysymys sekä minkälaista panosta asiantuntijatyön suorittaminen vaatii palvelun ostajalta. Toisin kuin projektisopimuksissa asiantuntijasopimuksissa ei yleensä sovita työn toteuttamisesta projektin muodossa. Sen sijaan sopimuksissa sovitaan siitä, toteutetaanko asiantuntijatyö palveluntarjoajan vai -tilaajan työmenetelmien mukaisesti. Samoin sovitaan siitä, kumman tiloissa työ tehdään. Toinen asiantuntijasopimusten ääripää ovat tilanteet, joissa palveluntarjoaja toteuttaa asiantuntijatyön omissa tiloissaan haluamallaan tavalla ja on lähinnä velvollinen toimittamaan tilaajalle sovitut tulokset tietyn ajan kuluessa. Toinen ääripää taas ovat erilaiset henkilöstövuokran tyyppiset tilanteet, joissa palveluntarjoajan henkilöstö suorittaa työn tilaajan tiloissa ja valvonnassa, tilaajan ohjeiden mukaisesti. Asiantuntijasopimusten tavoitteena on jakaa osapuolten välillä velvollisuudet ja vastuut palvelua suoritettaessa sekä siten varmistaa asiantuntijatyön onnistunut eteneminen. Samoin kuin muidenkin sopimusten myös asiantuntijasopimusten tavoitteena on lisäksi antaa pelisäännöt mahdollisten ongelmatilanteiden ratkaisuun. Asiantuntijapalvelun ostaja haluaa sopimuksella erityisesti varmistaa, että asiantuntijapalvelun suorittajat ovat ammattitaitoisia ja tekevät työn huolellisesti ja osaavasti. Lisäksi myös asiantuntijasopimuksissa oikeuksien jakaminen asiantuntijatyön tuloksiin on tärkeää. Keskeiset sopimuskohdat Asiantuntijasopimuksissa sovitaan yleensä, että palvelun tarjoaja nimeää joko tietyn määrän tietynlaista henkilöstöä tai jopa nimetyt henkilöt suorittamaan asiantuntijapalvelua tilaajalle. Molemmissa tapauksissa on tärkeää sopia, kuinka asiantuntijapalvelun suorittamiseen osallistuvia henkilöitä voidaan palvelun aikana vaihtaa toisiin henkilöihin. Jos palvelun tilaajan kannalta on erityisen tärkeää, että nimenomaan tietty henkilö suorittaa kyseisen asiantuntijatyön, voidaan jopa sopia asiantuntijasopimuksen päättymisestä, mikäli kyseinen henkilö ei voi suorittaa asiantuntijatyötä. Tavallisempaa on kuitenkin rajata palvelun tarjoajan oikeuttaa vaihtaa asiantuntijoita. Joka tapauksessa palvelun tarjoaja voi vaihtaa työn suorittajan ainoastaan yhtä asiantuntevaan henkilöön. Lisäksi palvelun tarjoaja on aina velvollinen ilmoittamaan vaihdoksesta tilaajalle etukäteen. Sopimuksen kohteesta riippuu, millä tasolla osapuolten velvollisuudet voidaan sopia. Jos sopimuksen tavoitteena on tietyn kokonaisuuden tekeminen, sovitaan tietenkin mahdollisimman tarkasti tästä lopputuloksesta ja palveluntarjoajan velvollisuudesta toteuttaa lopputulos. Usein asiantuntijapalvelun

19 95 lopputulos ei ole näin selvästi määritettävissä ja osapuolten vastuiden osalta sovitaankin yleisesti velvollisuus tehdä vastuullaan olevat työt asiantuntevasti sekä myötävaikuttaa mahdollisuuksien mukaan asiantuntijapalvelun toteuttamiseen. Mikäli asiantuntijatyön tuloksena syntyy selkeä lopputulos, esimerkiksi ohjelmisto tai ohjelmistoa koskeva dokumentti, on tärkeää sopia lopputuloksen hyväksymisestä yksiselitteisesti. Asiantuntijasopimuksiin voi liittyä yhtymäkohtia työoikeudellisiin säännöksiin. Yleensä molempien osapuolien tavoitteena on varmistaa, että asiantuntijasopimukset on muotoiltu siten, ettei palvelun tilaajan ja asiantuntijan välille missään olosuhteissa muodostu työsuhteeseen rinnastettavaa sopimussuhdetta. Palvelun tilaaja ei halua saada vastatakseen asiantuntijan palkkaa tai muita työsuhteesta johtuvia vaatimuksia Lisenssisopimukset Sisältö ja käyttötarkoitus Lisenssisopimukset ovat sopimuksia käyttöoikeuden luovutuksesta: lisenssin antaja myöntää lisenssin saajalle sopimuksella käyttöoikeuden lisenssinkohteeseen. Käyttöoikeuden luovuttaminen edellyttää aina, että luovuttajalla on oikeus päättää käyttöoikeuden kohteesta. Lisenssisopimusten yhteydessä oikeus käyttöoikeuden luovuttamiseen perustuu yleensä immateriaalioikeuteen. Lisenssisopimuksella voidaan siten myöntää esimerkiksi oikeus hyödyntää toisen patenttia tai tavaramerkkiä. Ohjelmistoliiketoiminnassa tyypillisimpiä lisenssisopimuksia ovat kuitenkin ohjelmiston käyttöoikeuden luovutusta koskevat ohjelmistolisenssisopimukset. Tämän takia lisenssisopimuksen keskeisten sopimuskohtien tarkastelu on rajattu ohjelmiston lisensointiin. Tekijänoikeutta koskevassa luvussa on selvitetty tekijänoikeuden merkitystä ohjelmistojen suojamuotona. Luvussa on käynyt ilmi, että tekijänoikeudella suojatun ohjelmiston käyttäminen edellyttää aina tekijänoikeuden haltijan antamaa suostumusta. Yleensä tämä suostumus annetaan lisenssisopimuksena tai muussa sopimuksessa olevien lisenssiehtojen perusteella. Käyttöoikeuden luovuttamisen yhteydessä rajataan samalla se, millä tavoin ja mihin tarjoitukseen käyttöoikeuden saaja on oikeutettu käyttämään ohjelmistoa (esim. saako hän luovuttaa ohjelmistoa edelleen tai muokata sitä). Lisensoitava ohjelmisto voi olla sekä asiakaskohtaisesti räätälöity ohjelmisto että yrityksen useille asiakkaille lisensoima valmisohjelmisto. Jälkimmäisessä tapauksessa lisenssisopimukset ovat usein vakiosopimuksia, joita yritys ei muokkaa asiakaskohtaisesti. Tällaiset ohjelmistot lisensoidaan kaikille asiakkaille samoin ehdoin. Asiakaskohtaisesti räätälöidyn ohjelmiston käyttöoikeuksista sovitaan usein jo työn toteuttamista koskevan sopimuksen, kuten projektinsopimuksen, yhteydessä erillisen lisenssisopimuksen sijaan. Yksi esimerkki valmisohjelmistojen lisensoinnista ovat erilaiset shrink wrap -sopimukset. Shrink wrap -sopimuksella tarkoitetaan ohjelmistontoimittajan

20 96 vakioehtosopimusta, joka toimitetaan ohjelmistotuotteen mukana ostajalle. Tyypillisimmillään shrink wrap -sopimukset ovat lisenssisopimuksia, joissa määritellään ohjelmiston käyttöoikeudet sekä sovitaan ohjelmistoa koskevista takuista ja vastuista. Shrink wrap -sopimus on tarkoitettu sopijapuolia sitoviksi, vaikka kumpikaan osapuolista ei varsinaisesti suullisesti tai kirjallisesti sitoudu sopimukseen. Sopimuksen sitovuus on pyritty varmistamaan toteamalla sopimuksessa, että sopimus tulee ostajaa sitovaksi silloin, kun hän avaa ohjelmistopaketin, tai että sopimus tulee ostajaa sitovaksi, kun hän ottaa ohjelmiston käyttöönsä. Lisäksi sopimuksessa usein todetaan, että ostajan on palautettava tuote, jos hän ei suostu sopimuksen ehtoihin. Myös erilaiset open source -sopimukset ovat vakiomuotoisia lisenssisopimuksia, joilla luovutetaan kaikille ohjelmiston käyttäjille yhtäläiset oikeudet hyödyntää sopimuksen kohteena olevaa ohjelmistoa. Open source -sopimuksia on erilaisia, mutta yhteistä niille on käyttöoikeuden rajaaminen siten, että lisenssinsaajalla on oikeus saada haltuunsa myös ohjelmiston lähdekoodi. Lisenssisopimuksen tavoitteena on lisenssinsaajan kannalta turvata hänelle riittävät oikeudet hyödyntää lisenssinkohdetta. Lisenssinantajan kannalta lisenssimaksuista sopimisen lisäksi tavoitteena on yleensä huolehtia käyttöoikeuden luovutuksesta siten, että se mahdollistaa lisenssinantajan oikeuden hyödyntää sopimuksen kohdetta myös jatkossa haluamallaan tavalla, esimerkiksi lisensoimalla ohjelmistoa myös muille osapuolille. Lisäksi käyttöoikeuden luovuttaja haluaa yleensä rajata vastuutaan lisenssin kohteen, kuten ohjelmiston, osalta. Lisenssisopimuksissa sovitaankin yleensä ainakin lisenssikohde, käyttöoikeuden laajuus, lisenssihinnat sekä vastuunrajoitukset. Lisenssisopimukseen voi myös sisältyä ylläpito- ja kehitystyötä sekä salassapitoa koskevia ehtoja. Keskeiset sopimuskohdat ohjelmistolisenssisopimuksissa Lisenssisopimuksen tärkeimpiä sopimuskohtia on käyttöoikeuden laajuudesta sopiminen. Käyttöoikeuden määrittäminen aloitetaan usein määrittelemällä se yksinomaiseksi (exlusive) tai ei-yksinomaiseksi (non-exlusive). Yksinomainen käyttöoikeus tarkoittaa sitä, että samaan ohjelmistoon ei myönnetä käyttöoikeutta muille tahoille joko ollenkaan tai lisenssissä rajatulla alueella, kuten esimerkiksi Suomessa. Lisäksi yksinomaisuus lähtökohtaisesti rajaa myös lisenssinmyöntäjän oikeuden käyttää lisenssinkohdetta. Tämän takia myönnettävä käyttöoikeus on yleensä ei-yksinomainen tai vähintään rinnakkainen, jolloin myös lisenssinmyöntäjälle jää oikeus käyttää lisenssinkohdetta. Käyttöoikeusehdoissa on määritettävä, mihin tarkoitukseen lisenssinsaaja saa ohjelmistoa käyttää, esimerkiksi ainoastaan omassa sisäisessä toiminnassa ainoastaan siihen tarkoitukseen, johon ohjelmisto on suunniteltu tai tarkoitettu käytettäväksi. Lisäksi ehdoissa otetaan yleensä kantaa siihen, saako lisenssinsaaja muokata ja muuttaa, kopioida, tutkia jne. lisensoitua ohjelmistoa. Edelleen on tarpeen määritellä, kuka ja kuinka lisensoitua ohjelmistoa saa käyttää (esim. onko käyttö sallittu yhdelle henkilölle tai yhdellä koneella kerrallaan vai tietylle määrälle yrityksen henkilöitä esimerkiksi palvelimen