Kul%uurikeskus asiantun.japalvelun tuo%ajana hyvinvoin.alalla Pilvi Kuitu toiminnanjohtaja, Kul%uurikeskus Pii Poo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kul%uurikeskus asiantun.japalvelun tuo%ajana hyvinvoin.alalla Pilvi Kuitu toiminnanjohtaja, Kul%uurikeskus Pii Poo"

Transkriptio

1 tuo%ajana hyvinvoin.alalla Pilvi Kuitu toiminnanjohtaja, Kul%uurikeskus Pii Poo 1

2 Ihmisyyden itseisarvo Taide ja kul%uuri ovat merki%ävä osa ihmisenä olemista! Mitä enemmän ihminen vie%ää aikaa rakenteissa ja palveluiden parissa sitä suurempi tarve on tuo%aa kul%uuri- ja taidetoimintaa osana palveluja. 2

3 Kul%uurikeskus Pii Poo Peruste%u vuonna 2005, varsinainen toiminta käynnistyi joulukuussa 2006 Toimintaa ylläpitää voi%oa tavoi%elematon yleishyödyllinen yhdistys n. 1000m 2 kul%uurikeskus.lat Lempäälän Ideaparkissa Toimii paikallises., alueellises. ja valtakunnallises. Toiminta monitaiteista, esteetöntä ja mahdollisimman ke%erää Taikalamppu- verkoston jäsen yhdessä Tampereen kaupungin ja Lempäälän kunnan kanssa (Pirkanmaan Taikalamppu) Kehi%änyt erityises. sosiaalisen sirkuksen menetelmään perustuvia toimintamalleja, ikäihmisten taidelähtöistä toimintaa, koulujen ja päivähoidon kul%uurikasvatusohjelmamallia sekä erityistä tukea tarvitsevien lasten, nuorten ja aikuisten kul%uuri ja taidetoimintaa. Vakituista henkilökuntaa 5, osa- aikaisia ja tun.tekijöitä 7-15 hlöä/kk Kehi%ämistyön pääyhteistyökumppanit 2012 Lempäälän kunta, OKM ja Taikalamppu- verkosto, Tampereen kaupunki, Vaiku%ava Sirkus- hanke Haaga- Helian amma.korkeakoulu. 3

4 MIKSI KULTTUURIA JA TAIDETTA? Kul%uuritoiminta luo tasavertaisuu%a ja hyvinvoin.a tavalla jota muuten on vaikea tuo%aa Kul%uuritoiminta lisää tasavertaisuu%a ja yksilön mahdollisuuksia toimia yhtä aikaa yksilönä ja yhteisön jäsenenä. Kul%uuritoiminnan ja taidelähtöisten menetelmien tarve lisääntyy yhteiskunnan muutoksessa sekä erilaisten hoito- ja ongelma.lanteiden monimutkaistuessa. Työterveyshuollon, oppilashuollon sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden joukossa on ihmisiä, joiden au%aminen psykososiaalisten ongelmien ja heikentyneen toimintakyvyn haasteissa ei onnistu kaikilta osin perinteisin keinoin. Kul%uuri ja taide synny%ää oivalluksia, iloa ja elämyksiä 4

5 Taide on aikuisten ja lasten leikkiä Yhteisiä työkaluja taidelähtöiseen toimintaan ja elämään havainnoin., aja%elu, tarkastelu, uudet näkökulmat mo.voituminen innostuminen ympäröivän jäsentäminen kaavoista irtautuminen turvallinen kokeilu sitoutuminen oivallus luova aja%elu onnistuminen epäonnistuminen Kuunteleminen Kuulluksi tuleminen Suvereeni osaaminen ROHKEUS uudelleen yri%äminen 5

6 Taiteiden asiantun.juus yhdessä tekemisen amma[laisuus Taide ja kul%uuri yhteisenä kielenä Kohtaaminen Uudet menetelmät ja toimintamallit Innostaminen Rohkeus Normeista irtautuminen Kentän ja kohderyhmän tuntemus Asiantun.juus 6

7 Uudet työparit - uudet roolit uudet menetelmät - uudet näkökulmat! 7

8 Moniamma.llisuus - uudet tavat ja ajatukset Tukee mm. hoitohenkilökunnan, ope%ajien, sosiaalityöntekijöiden jne. mahdollisuuksia nähdä asiakas uudessa valossa ja tunnistaa uusia voimavaroja ja mahdollisuuksia Tuo taiteet ja yhdessä tekemisen osaksi arkea Lisää yhteisöllisyy%ä Tuo%aa hyvinvoin.a Helpo%aa hyvinvoinnin tuo%amisen taakkaa 8

9 Avoin kohtaaminen ja kunnioitus Kohtaamisen amma[laisia Keskiössä ihminen Tukee turvallista kokeilua, uuden oppimista, itsemääräämisoikeu%a, elämyksellisyy%ä ja kokemuksellisuu%a Mahdollistaa ilon, yhteisöllisyyden ja vapauden kokemuksia haasteellisissakin olosuhteissa 9

10 Taidelähtöisessä toiminnassa TASAVERTAISEKSI 10

11 Monialainen oppiminen ja soveltaminen: SOVELTAMINEN ONNISTUMINEN RÄÄTLÖINTI MUUNTAUTUMINEN EPÄONNISTUMISTEN HYVÄKSYMINEN LUOVA AJATTELU OPPIMINEN VAIKUTTAMINEN RYHMÄLÄHTÖISYYS HYVÄKSYNTÄ ILO 11

12 Edellytykset onnistumiselle Usko ja osaa asiasi Kuuntele Havainnoi ja aja%ele Sanallista mahdollisuudet ja haasteet Ole luote%ava Sitoudu tavoi%eisiin Sovi raamit ja vastuut Ole suunnitelmallinen Tee kompromisseja Luota ohjaajiin ja ryhmään Sovella Ole rohkea Havainnoi ja peilaa Seuraa ja dokumentoi Tee näkyväksi 12

13 Inkluusio eli kaikille sopiva Vapaas. suomenne%una: Inkluusio on tunne yhteenkuuluvuudesta: tunnet siitä e%ä on arvoste%u ja arvokas omana itsenään; kanssatoimijoiden synny%ämästä kannustavasta tunteesta ja sitoutumisesta, joka au%aa sinut tekemään parhaasi. (Miller ja Katz. 2002) Käsite "inclusive educa.on" tuli tunnetuksi Unescon Salamancan julistuksesta vuonna

14 Haasteet ja esteet Rakenteiden tuntema%omuus Kohderyhmäpelko Ennakkoluulot Resurssien puute ja asenteet Toiminnan perustelujen vähäisyys/ ymmärtämä%ömyys Kumppanien puute/ löytämä%ömyys Pelko ja epävarmuus Osaamisen yksilöllisyys/ valuminen ulos Kokema%omuus Vähäinen kommunikaa.o Oman taiteilijuuden korostaminen ryhmän kustannuksella Inno%omuus Uskonpuute Rajauksen puute Tavoi%eiden puute/ liian korkeat tavoi%eet 14

15 Yhdessä tekemisen kiistämätön voima! 15

16 Paras työkalu on asenne! Kysy mitä vaan! 16

SOSIAALINEN SIRKUS. Ikäsirkus!,Kulttuurikeskus Pii Poo,sosiaalisen sirkuksen ohjaaja Kaisa Hietaniemi

SOSIAALINEN SIRKUS. Ikäsirkus!,Kulttuurikeskus Pii Poo,sosiaalisen sirkuksen ohjaaja Kaisa Hietaniemi SOSIAALINEN SIRKUS Hyvinvointia kulttuurista Taidelähtöiset menetelmät ovat uusi tapa tavoittaa ihmisiä ja löytää piileviä voimavaroja. Kontaktin saaminen kulttuuritoiminnan välityksellä ja samalla tukeminen

Lisätiedot

Kul$uuriperintö oppimisen alustana XVI Valtakunnallinen museologian seminaari

Kul$uuriperintö oppimisen alustana XVI Valtakunnallinen museologian seminaari Kul$uuriperintö oppimisen alustana XVI Valtakunnallinen museologian seminaari Heljä Järnefelt Jyväskylä 12.4 2012 www.kul7uuriperintokasvatus.fi Suomen Kul$uuriperintökasvatuksen seura Seura on vuonna

Lisätiedot

Elämäntapamuutos valmennusohjelma

Elämäntapamuutos valmennusohjelma Elämäntapamuutos valmennusohjelma Mitä on kokonaisvaltainen hyvinvointi? Fyysinen hyvinvointi -terveys, kunto, lepo, ruoka Henkinen hyvinvointi -suhde omaan itseen, itsetuntemus, itsensä arvostaminen,

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

%TAIDETTA KULTTUURIKESKUS PIIPOO Pilvi Kuitu

%TAIDETTA KULTTUURIKESKUS PIIPOO Pilvi Kuitu SOTEKU SOTE- JA KULTTUURITOIMIJAT KEHITTÄMÄSSÄ YHDESSÄ käytännön toimintaa, uutta ajattelua ja rakenteita %TAIDETTA - kärkihanke Pirkanmaalla, toiminnanjohtaja, Kulttuurikeskus PiiPoo Hankekumppanit eli

Lisätiedot

Mitä on coaching ja miten sitä konkreettisesti tehdään?

Mitä on coaching ja miten sitä konkreettisesti tehdään? Mitä on coaching ja miten sitä konkreettisesti tehdään? 25.1.2017 RAIN-työpaja 5.2 Ihmiset ja johtaminen Anneli Holmberg, ICF sertifioitu coach Wiltrain Oy 1 Mitä coaching on? Coaching, on ajatuksia herä3ävä

Lisätiedot

Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä!

Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä! Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä! Reetta Kekkonen Tiimin prosessit Oppiva työprosessi YHTEISÖLLISET PROSESSIT Taidot + valmiudet Reetta Kekkonen Rakenne Foorumit TIIMI / HENKILÖSTÖ VUOROVAIKUTUS

Lisätiedot

Ohjaus ja monialainen yhteistyö

Ohjaus ja monialainen yhteistyö Ohjaus ja monialainen yhteistyö Raija Kerätär Työterveyshuollon erik.lääk, kuntoutuslääkäri, työnohjaaja STOry www.oorninki.fi Osallisuus - syrjäytyminen Sosiaalinen inkluusio, mukaan kuuluminen, osallisuus

Lisätiedot

MYÖNTEISELLÄ VUOROVAIKUTUKSELLA ENERGISEEN VALMENTAMISEEN

MYÖNTEISELLÄ VUOROVAIKUTUKSELLA ENERGISEEN VALMENTAMISEEN MYÖNTEISELLÄ VUOROVAIKUTUKSELLA ENERGISEEN VALMENTAMISEEN Mentaalivalmennuksen perusteita Mentaalivalmennuksen iso mysteeri? Kokonaisvalmennuksessa ei oikein 9edetä, mitä pelaajan mielessä - pään sisällä

Lisätiedot

Monikulttuurisuus päiväkodissa. Anna Moring, FT Monimuotoiset perheet -verkosto Kaikkien perheiden Suomi -hanke

Monikulttuurisuus päiväkodissa. Anna Moring, FT Monimuotoiset perheet -verkosto Kaikkien perheiden Suomi -hanke Monikulttuurisuus päiväkodissa Anna Moring, FT Monimuotoiset perheet -verkosto Kaikkien perheiden Suomi -hanke Monimuotoiset perheet -verkosto Perheiden monimuotoisuus Noin 1/3 suomalaisista perheistä

Lisätiedot

Palveluiden henkilökohtaistaminen - Vaihtoehtona henkilökohtainen budjetointi. Vuorovaikutteisen osion koonti Seinäjoki 26.1.2016

Palveluiden henkilökohtaistaminen - Vaihtoehtona henkilökohtainen budjetointi. Vuorovaikutteisen osion koonti Seinäjoki 26.1.2016 Palveluiden henkilökohtaistaminen - Vaihtoehtona henkilökohtainen budjetointi Vuorovaikutteisen osion koonti Seinäjoki 26.1.2016 Vahvuudet Nykyiset mallit Tiedetään mitä on tarjottavana - Tai ainakin pitäisi

Lisätiedot

Oppilaiden Vastanneita Vastaus-% Oppilaat 4. - 9.lk 570 108 18,9 % Vanhemmat 1061 33 3,1 %

Oppilaiden Vastanneita Vastaus-% Oppilaat 4. - 9.lk 570 108 18,9 % Vanhemmat 1061 33 3,1 % Oppilaiden lkm Vastanneita Vastaus-% Oppilaat 4. - 9.lk 570 108 18,9 % 1061 33 3,1 % Muu Oppilaan tausta ei ole taakka Vähemmistökulttuurien tuntemus Oman kulttuurin arvostaminen Yhteisen päätöksenteon

Lisätiedot

Monitoimijainen/monialaisen arvioinnin työrukkasen työskentelyn tulokset

Monitoimijainen/monialaisen arvioinnin työrukkasen työskentelyn tulokset Monitoimijainen/monialaisen arvioinnin työrukkasen työskentelyn tulokset Eteneminen kohti yhteistä näkemystä LAPE päivät 5.-6.2.2018 Työ on jatkunut THL aivoriihessä, jossa mukana STM, OKM ja OPH Työrukkasessa

Lisätiedot

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina

Lisätiedot

Tervehdys Kainuusta!

Tervehdys Kainuusta! Tervehdys Kainuusta! Intensiivinen palveluohjaus kuntouttavassa työtoiminnassa Aikuissosiaalityön päivät 2013 Toisin ajattelu toisin tekeminen * Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Maarit

Lisätiedot

Ihmisten johtaminen, itsensä johtaminen ja organisaatiokulttuurin muutos

Ihmisten johtaminen, itsensä johtaminen ja organisaatiokulttuurin muutos Ihmisten johtaminen, itsensä johtaminen ja organisaatiokulttuurin muutos Johtamisen suurimpia haasteita Jatkuva uudistuminen ja nopea muutos Lisääntyvä monimutkaisuus Innovatiivisuuden ja luovuuden vaatimukset

Lisätiedot

Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat

Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat Mikä on Taikalamppu? Lasten- ja nuortenkulttuurikeskusten verkosto Perustettu

Lisätiedot

% Taidetta on neljäntoista pirkanmaalaisen

% Taidetta on neljäntoista pirkanmaalaisen % eijo Taidetta % Taidetta on neljäntoista pirkanmaalaisen sote- ja kulttuurialan toimijan yhteishanke, joka kehittää toimijoiden mahdollisuuksia juurruttaa kulttuuritoiminta kiinteäksi osaksi sote-palvelurakenteita.

Lisätiedot

Työhyvinvointia yhdessä Pori

Työhyvinvointia yhdessä Pori Työhyvinvointia yhdessä 20.4.2018 Pori Työhyvinvointi ei synny sattumalta Terveys Hyvinvointi Toimintakyky Työkyky Työhyvinvointi Työhyvinvointi tarkoittaa sitä, että työ on turvallista, terveellistä ja

Lisätiedot

Toimintamme perustuu seuraaviin arvoihin:

Toimintamme perustuu seuraaviin arvoihin: Toimintamme perustuu seuraaviin arvoihin: ARVOT SUHTEESSA LAPSIIN - turvallisuus o rajat - rakkaus, lämpö ja välittäminen - oikeus lapsuuteen - mahdollisuus uuden oppimiseen o oikeus esiopetukseen o oikeus

Lisätiedot

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Oppilaiden puhetta hyvinvoinnista Siksi en viittaa paljon mutta olen kehittynyt siinä ja en välitä vaikka moititaankin

Lisätiedot

Voimaannu(avan ohjauksen peruskuvio:

Voimaannu(avan ohjauksen peruskuvio: 1. Voimaannu(avan ohjauksen peruskuvio: Uskon, e(ä teet jo monia asioita terveytesi ja hyvinvoin8si eteen. Kertoisitko niistä? 4. Sovitaan, e(ä palataan TUE LUOTTAMUSTA JA SITOUTUMISTA MUUTOKSEEN sopimalla

Lisätiedot

Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand. Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10.

Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand. Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10. Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10.2013 MYRSKY-HANKE mahdollistaa nuorille suunnattuja, nuorten omia voimavaroja

Lisätiedot

Miksi johtavat ajatukset?

Miksi johtavat ajatukset? Miksi johtavat ajatukset? Johtavat ajatukset syntyvät aina sisältä päin. Ne ovat tärkeitä ennen kaikkea meille itsellemme. Tarkistamme ne joka vuosi yhdessä. Ne toimivat innostuksemme lähteenä ja niiden

Lisätiedot

KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI

KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI L U O N N O S P E R U S O P E T U K S E N O P E T U S S U U N N I T E L M A N P E R U S T E I K S I 2 0 1 4 ( 1 4. 1 1. 2 0 1 2 ) KOULUN TOIMINTAKULTTUURI Historiallisesti

Lisätiedot

Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta 11.1.2014

Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta 11.1.2014 Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta 11.1.2014 1 a) Miksi lapsesi opiskelee koulussa? Oppiakseen perustietoja ja -taitoja sekä sosiaalisuutta Oppiakseen erilaisia sosiaalisia taitoja ja sääntöjä

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta Uudistuva esiopetus Helsinki 4.12.2014 Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Uudistus luo mahdollisuuksia Pohtia omaa opettajuutta Pohtia

Lisätiedot

Liikkuminen ja hyvinvointi varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa

Liikkuminen ja hyvinvointi varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Liikkuminen ja hyvinvointi varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa 19.9.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus VASU2017 työskentelyä ohjanneet keskeiset asiakirjat Varhaiskasvatuslaki (2015) - Perustetyön

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Tavoitteet Tärkeimpiä arvoja meillä ovat välittäminen, turvallisuus ja itsensä toteuttaminen. Toimintaamme

Lisätiedot

ARVO. Lohja 25.11.2008 Ryhmätyö: osaamisen vaatimukset tulevaisuudessa, aikaperspektiivi 3 vuotta

ARVO. Lohja 25.11.2008 Ryhmätyö: osaamisen vaatimukset tulevaisuudessa, aikaperspektiivi 3 vuotta ARVO Lohja 25.11.2008 Ryhmätyö: osaamisen vaatimukset tulevaisuudessa, aikaperspektiivi 3 vuotta Haasteet: asiakas & kumppanuus Asiakkuuden määrittäminen - segmentit Kasvatuskumppanuuden toteutuminen perheiden

Lisätiedot

KONKREETTINEN TAVOITE OHJAA. Motivaatio ja osaaminen hyvinvoinnin ja toimintakyvyn kehittämiseen. Varhaisen välittämisen toimintakulttuuri

KONKREETTINEN TAVOITE OHJAA. Motivaatio ja osaaminen hyvinvoinnin ja toimintakyvyn kehittämiseen. Varhaisen välittämisen toimintakulttuuri Motivaatio ja osaaminen hyvinvoinnin ja toimintakyvyn kehittämiseen Varhaisen välittämisen toimintakulttuuri ActPRO Tomi Leskinen 15.3.2013 KONKREETTINEN TAVOITE OHJAA MIKSI? Motivaatio MITÄ? Fokusointi

Lisätiedot

MATKALLA TÖIHIN TYÖELÄMÄVALMIUDET. & iida. saara

MATKALLA TÖIHIN TYÖELÄMÄVALMIUDET. & iida. saara MATKALLA TÖIHIN MITEN RAKENNAN OMAN POLKUNI? MISTÄ MOTIVAATIOTA? OSAANKO MINÄ? SUOMEN KIELEN TAITO JA VIESTINTÄ? VERKOSTOITUMINEN? MIHIN VOIN VAIKUTTAA? MIHIN KAIKKEEN KANNATTAA OSALLISTUA? OLENKO MINÄ

Lisätiedot

Leikin ja leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa

Leikin ja leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa Leikin ja leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa VKK-Metro Pääkaupunkiseudun kehittämis- ja koulutusyhteistyö 2014-2016 Helsingin kaupungin aineistopankki

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme keskeinen tekijä on toistemme arvostaminen. Annamme lapsille leikkitilaa

Lisätiedot

Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää. Anna Viipuri

Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää. Anna Viipuri Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää Anna Viipuri 30.9.2014 Toimintakyky Ihminen on kokonaisuus, toimintakyvyn tukeminen on kokonaisvaltaista. Se on haastavaa, mikä edellyttää hoitajalta

Lisätiedot

ILOA JA LAATUA vaikeavammaisen ihmisen kohtaamiseen

ILOA JA LAATUA vaikeavammaisen ihmisen kohtaamiseen ILOA JA LAATUA vaikeavammaisen ihmisen kohtaamiseen Kuka määrää? Kehitysvammaliiton opintopäivät 5.11.2015 Katja Burakoff Asiantuntija, puheterapeutti Tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus Tikoteekki

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

Keski-Suomen Sote 2020 Peurunka 2 -seminaari

Keski-Suomen Sote 2020 Peurunka 2 -seminaari Keski-Suomen Sote 2020 Peurunka 2 -seminaari Minä muutoksessa ja muutos minussa Pirkko-Liisa Vesterinen KT, dosentti Kunnanjohtaja 15.4.2015 Pirkko-Liisa Vesterinen 15.4.2015 1 1. Minä muutoksessa Mikä

Lisätiedot

Mitä on lasten osallistuminen- - pelkkää demokratiaako?

Mitä on lasten osallistuminen- - pelkkää demokratiaako? Mitä on lasten osallistuminen- - pelkkää demokratiaako? Maria Kaisa Aula 12.11.2013 Tampereen yliopisto 1 YK:n lapsen oikeuksien sopimus 1989/1991 Erityinen suojelu Protection Palvelut ja toimeentulo Riittävä

Lisätiedot

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN HYVÄT KÄYTÄNTEET TYÖPAIKOILLA - KOKEMUKSIA KEHITTÄMISTYÖSTÄ TYÖELÄMÄN KEHITTÄMISOHJELMISSA (TYKES) Keskiviikkona 26.11.2008 kello 12.00-18.00 Fellmannissa RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET ILMAPIIRI Hyvinvointi Sallivuus

Lisätiedot

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto 14.- 15.9.2015 Karkkila Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Koulua ympäröivä maailma muuttuu Teknologia Ilmastonmuutos, luonto

Lisätiedot

Mä en sinne enää mee! - Koulupudokkuus ja räätälöidyt koulupolut. Tiina Pilbacka-Rönkä Mikkeli/Kuopio Syksy 2016

Mä en sinne enää mee! - Koulupudokkuus ja räätälöidyt koulupolut. Tiina Pilbacka-Rönkä Mikkeli/Kuopio Syksy 2016 Mä en sinne enää mee! - Koulupudokkuus ja räätälöidyt koulupolut Tiina Pilbacka-Rönkä tiina.pilbacka-ronka@valteri.fi Mikkeli/Kuopio Syksy 2016 Koulun kiinnittymisen lisääminen 1. Kohtaaminen, kesyttäminen

Lisätiedot

Hyvää oppimista- periaa0eet Lahdessa

Hyvää oppimista- periaa0eet Lahdessa Hyvää oppimista- periaa0eet Lahdessa Itsesäätely Ympäristö, jossa voi kokeilla rajojaan turvallises= Pe0ymysten sietäminen Aikuisen ak=ivinen läsnäolo Omaan ohjaukseen siirtyminen On opi0ava ponnistelemaan

Lisätiedot

Miten luodaan kestävän kehityksen hyvinvointia kaikille?

Miten luodaan kestävän kehityksen hyvinvointia kaikille? Miten luodaan kestävän kehityksen hyvinvointia kaikille? Maailman Alzheimer -päivän muistiseminaari 20.9.2013 Seminaarin teema: Välitä Timo Järvensivu, KTT, tutkija Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu KESTÄVÄ

Lisätiedot

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ VIITEKEHYS POHJOIS-POHJANMAALLA Lasten ja perheiden palvelujen kokonaisuudistus Varhaiskasvatus ja koulu keskiössä mutta

Lisätiedot

Korkeakoulukaupunki Tampere elinkeinoelämän näkökulma alueen osaamistarpeisiin. 18.3.2014 Peer Haataja, Tampereen kauppakamari

Korkeakoulukaupunki Tampere elinkeinoelämän näkökulma alueen osaamistarpeisiin. 18.3.2014 Peer Haataja, Tampereen kauppakamari Korkeakoulukaupunki Tampere elinkeinoelämän näkökulma alueen osaamistarpeisiin 18.3.2014 Peer Haataja, Tampereen kauppakamari Kilpailu muokkaa yrityksiä, työn tekemisen tavat muuttuvat Millaista osaamista

Lisätiedot

Unohtuuko hiljainen asiakas?

Unohtuuko hiljainen asiakas? Unohtuuko hiljainen asiakas? - yhdenvertaisuuden pullonkaulat päihdepalveluissa Päihdetyön seminaari Kuopio 5.11.2015 Heidi Poikonen Sosiaalioikeuden yliopisto-opettaja Oikeustieteiden laitos Oikeudellinen

Lisätiedot

Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014

Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014 Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014 Ihmiset haluavat olla synny0ämässä jotain itseään suurempaa. Työelämän arvot vastuu on jokaisella

Lisätiedot

STRATEGIA 2020. Pieniä kosketuksia, pysyviä vaikutuksia

STRATEGIA 2020. Pieniä kosketuksia, pysyviä vaikutuksia STRATEGIA 2020 Pieniä kosketuksia, pysyviä vaikutuksia 1 Sisällysluettelo Visio s. 3 Edistämme kaupunkilaisten hyvinvointia kulttuurikosketuksilla Viemme kulttuuria ja taidetta keskelle kaupunkilaisten

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä

Lisätiedot

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida

Lisätiedot

HENKILÖKUNNAN HENKISEN TURVALLISUUDEN Lapin ammattiopisto, Rovaniemi. Hyvinvointipäivä

HENKILÖKUNNAN HENKISEN TURVALLISUUDEN Lapin ammattiopisto, Rovaniemi. Hyvinvointipäivä HENKILÖKUNNAN HENKISEN TURVALLISUUDEN Lapin ammattiopisto, Rovaniemi KEHITTÄMINEN Hyvinvointipäivä 8.6.2016 Muumit merellä - video Pienryhmätyöskentely: Hattivatit, nuuskamuikkuset, pikkumyyt, muumimammat,

Lisätiedot

Kuntouttavan hoitotyön vahvistaminen ja tarkoituksellisen arjen luominen Kivelän monipuolisessa palvelukeskuksessa

Kuntouttavan hoitotyön vahvistaminen ja tarkoituksellisen arjen luominen Kivelän monipuolisessa palvelukeskuksessa Kuntouttavan hoitotyön vahvistaminen ja tarkoituksellisen arjen luominen Kivelän monipuolisessa palvelukeskuksessa Sisältö Kivelän monipuolinen palvelukeskus Kuntouttavan hoitotyön vahvistaminen Tarkoituksellisen

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen avainasiakkaiden tarpeisiin Sote-johdon neuvottelupäivät 2.2.2016

Osaamisen kehittäminen avainasiakkaiden tarpeisiin Sote-johdon neuvottelupäivät 2.2.2016 Osaamisen kehittäminen avainasiakkaiden tarpeisiin Sote-johdon neuvottelupäivät 2.2.2016 Juha Luomala, Verson johtaja Risto Raivio, Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikön johtaja Työpajan tavoite,

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetusjohtaja Lari Marjamäki

Kasvatus- ja opetusjohtaja Lari Marjamäki Kasvatus- ja opetusjohtaja Lari Marjamäki merkitystä on: Käytössä olevilla resursseilla asenteilla arvoilla omaksutulla perustehtävällä Olemassa olevalla tukijärjestelmällä yhteistyöllä vanhempien ja muiden

Lisätiedot

Näin me teimme sen. Perhepalvelumallin kehittäminen Rovaniemellä Teija Karvonen. terveydenhoitaja. Rovaniemi

Näin me teimme sen. Perhepalvelumallin kehittäminen Rovaniemellä Teija Karvonen. terveydenhoitaja. Rovaniemi Näin me teimme sen Perhepalvelumallin kehittäminen Rovaniemellä 2006-2009 Teija Karvonen terveydenhoitaja Rovaniemi 1 Esityksen rakenne Taustaa Perheiden palvelujen rakenne ja sisältö Kehittämisen haasteet

Lisätiedot

YHTEISTOIMINNAN TASOMITTARI

YHTEISTOIMINNAN TASOMITTARI Elokuu 2009 1 (8) YHTEISTOIMINNAN TASOMITTARI JOHDANTO Toiminympäristön jatkuva ja nopea muuuminen haasa työyhteisöt arvioimaan yhä uudelleen toiminpojaan. Työyhteisön kyky muutoksen hallinan on edellytys

Lisätiedot

Esimerkkejä hyvinvointipalveluista

Esimerkkejä hyvinvointipalveluista Esimerkkejä hyvinvointipalveluista ESR-kehittämisohjelmasta Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalojen kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tarjoajana 2007-2013 Espoon esittävän taiteen koulu Mitä? Sirkusopetusta

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO Ryhmiksen toiminta-ajatus 1. Kasvatuspäämäärät ja tavoitteet 1.1 Arvoperusta 1.2 Hyvinvoiva lapsi 1.3 Päivähoidon

Lisätiedot

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida

Lisätiedot

KOTOKAVERITOIMINTA ja VERKOSTOYHTEISTYÖ

KOTOKAVERITOIMINTA ja VERKOSTOYHTEISTYÖ KOTOKAVERITOIMINTA ja VERKOSTOYHTEISTYÖ Rovaniemen kaupungin Maahanmuu0ajatoimisto Johtava sosiaalityöntekijä Kaisa Salmela Vertaistuki ja kotokaveritoiminta Vertaistuki Maahanmuu0ajat toimivat mielellään

Lisätiedot

palveluinnovaa*ot sommi/elua palvelumuotoilija, tutkija Katriina Lah*nen Agora Center Jyväskylän yliopisto

palveluinnovaa*ot sommi/elua palvelumuotoilija, tutkija Katriina Lah*nen Agora Center Jyväskylän yliopisto palveluinnovaa*ot sommi/elua palvelumuotoilija, tutkija Katriina Lah*nen katriina.lah*nen@jyu.fi Agora Center Jyväskylän yliopisto 30.11.2011 elementti I muutosten hahmottamista Palvelumuotoilija toimii

Lisätiedot

GeroMetro Vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla

GeroMetro Vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla GeroMetro Vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla Ensimmäisen kehittämiskauden tuloksia 2014-2016 1 Unelma hyvinvoivasta ikäihmisestä 2 Yhdessä jakaen ikäihmisen hyväksi! 3 Mikä on GeroMetro?

Lisätiedot

Haastavat ryhmät vapaaehtoistyössä Nuoret aikuiset päihdekuntoutujat. YAD Youth Against Drugs ry / EXP2 -hanke

Haastavat ryhmät vapaaehtoistyössä Nuoret aikuiset päihdekuntoutujat. YAD Youth Against Drugs ry / EXP2 -hanke Haastavat ryhmät vapaaehtoistyössä Nuoret aikuiset päihdekuntoutujat YAD Youth Against Drugs ry / EXP2 -hanke YAD Youth Against Drugs ry on nuorten vapaaehtoistoimintaan perustuva ehkäisevän huumetyön

Lisätiedot

Kiinnostaako koodaus ja robotiikka?

Kiinnostaako koodaus ja robotiikka? Kiinnostaako koodaus ja robotiikka? Innokas-verkosto Innovatiivisen koulun toiminnan kehittäminen ja levittäminen Suomi Yli 200 koulua Kouluja, kirjastoja, päiväkoteja, nuorisotyö, yliopistoja, yrityksiä

Lisätiedot

Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta. Maria Kaisa Aula Helsinki

Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta. Maria Kaisa Aula Helsinki Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta Maria Kaisa Aula 18.2.2010 Helsinki 1 YK:n lapsen oikeuksien sopimus ja koulu Kaikki lapset ovat samanarvoisia Julkisen vallan päätöksissä

Lisätiedot

Piritta Hiltunen Sairaanhoitaja, TtM

Piritta Hiltunen Sairaanhoitaja, TtM Piritta Hiltunen Sairaanhoitaja, TtM 6/2017 - Johtava konsultti 01-08/2017 Palvelumuotoilija 04/2015-01/2017 Terveydenhuollon työnkulkujen asiantuntija 08/2013-12/2014 Hoitotyön opettaja 11/2007-06/2015

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman

Lisätiedot

Mielenlukutaitoa lapsen kohtaamiseen

Mielenlukutaitoa lapsen kohtaamiseen Mielenlukutaitoa lapsen kohtaamiseen Lapset ensin. Mielenlukutaitoa! Opas turvallisen lapsiryhmän rakentamiseen Mielenlukutaitoa! on varhaiskasvattajille tarkoitettu opas mentalisaatioon perustuvasta työtavasta.

Lisätiedot

Kouvolan perusturvan ja Carean potilasturvallisuuspäivä 14.9.2011. Annikki Niiranen 1

Kouvolan perusturvan ja Carean potilasturvallisuuspäivä 14.9.2011. Annikki Niiranen 1 Kouvolan perusturvan ja Carean potilasturvallisuuspäivä 14.9.2011 Annikki Niiranen 1 Potilasturvallisuus ja laadunhallinta kehittämistyön keskiössä Johtaminen korostuu Johdon vastuu toiminnasta Henkilöstön

Lisätiedot

VPK ja maahanmuuttajat Vieraalla maalla kaukana. Miten kohdata vieraasta kulttuurista tulevan?

VPK ja maahanmuuttajat Vieraalla maalla kaukana. Miten kohdata vieraasta kulttuurista tulevan? VPK ja maahanmuuttajat Vieraalla maalla kaukana Miten kohdata vieraasta kulttuurista tulevan? Erilaisia maahanmuuttajia Työperäinen maahanmuutto sekundäärimaahanmuuttajat Pakolaiset Turvapaikanhakijat

Lisätiedot

AJATUKSIA OSALLISUUDESTA, YHDENVERTAISUUDESTA JA ERITYISESTÄ TUESTA. Minna Haveri 2018

AJATUKSIA OSALLISUUDESTA, YHDENVERTAISUUDESTA JA ERITYISESTÄ TUESTA. Minna Haveri 2018 AJATUKSIA OSALLISUUDESTA, YHDENVERTAISUUDESTA JA ERITYISESTÄ TUESTA Minna Haveri 2018 Osallistuminen= toimintaa, joka mahdollistaa osallisuuden, se voi olla passiivista tai aktiivista, se voi olla myös

Lisätiedot

Ohjaus tuutorin roolissa

Ohjaus tuutorin roolissa Ohjaus tuutorin roolissa Vertaistutorkoulutus Tommi Pantzar Millainen ohjaaja minä olen? OHJAAMISEEN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT TOIMINTATAVAT Miten arvot ja käsitykset näkyvät toiminnassa? ASENTEET Mikä on ohjaajan

Lisätiedot

KULTTUURIKASVATUS JA TAITEILIJAT. LAURA ARALA valtakunnallinen lasten- ja nuortenkulttuurin läänintaiteilija

KULTTUURIKASVATUS JA TAITEILIJAT. LAURA ARALA valtakunnallinen lasten- ja nuortenkulttuurin läänintaiteilija KULTTUURIKASVATUS JA TAITEILIJAT LAURA ARALA valtakunnallinen lasten- ja nuortenkulttuurin läänintaiteilija TAITEEN EDISTÄMISKESKUS TAITEEN EDISTÄMISKESKUS Taiteen edistämiskeskus on valtion asiantuntija-

Lisätiedot

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Eija Mämmelä, Oulun Ammattikorkeakoulu Fysioterapian tutkintovastaava, Potilassiirtojen ergonomiakorttikouluttaja Hyvät ergonomiset käytänteet vanhusten hoitotyön

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

KT Merja Koivula Varhaiskasvatuksen kansallinen kutsuseminaari, Helsinki 15.11.2010

KT Merja Koivula Varhaiskasvatuksen kansallinen kutsuseminaari, Helsinki 15.11.2010 KT Merja Koivula Varhaiskasvatuksen kansallinen kutsuseminaari, Helsinki 15.11.2010 Tutkimusongelmat 1. Millaista on lasten keskinäinen yhteisöllisyys lapsiryhmissä? 2. Miten yhteisöllisyys kehittyy? Mitkä

Lisätiedot

Valtakunnallinen AlueAvain Hanketoiminnan ihanuus ja kurjuus 27.10.2015 Marja Tuomi

Valtakunnallinen AlueAvain Hanketoiminnan ihanuus ja kurjuus 27.10.2015 Marja Tuomi Valtakunnallinen AlueAvain Hanketoiminnan ihanuus ja kurjuus 27.10.2015 Marja Tuomi Päivän ohjelmasta Projektin elinkaari Ideasta suunnitteluun Käynnistämisen haasteet Suunnitelmasta toteutukseen Palautteen

Lisätiedot

Syrjäytymisen monimuotoisuus - terveyden, toimintakyvyn ja terveyspalveluiden näkökulmasta Raija Kerätär 8.2.2013. www.oorninki.fi

Syrjäytymisen monimuotoisuus - terveyden, toimintakyvyn ja terveyspalveluiden näkökulmasta Raija Kerätär 8.2.2013. www.oorninki.fi Syrjäytymisen monimuotoisuus - terveyden, toimintakyvyn ja terveyspalveluiden näkökulmasta Raija Kerätär 8.2.2013 www.oorninki.fi Osallisuus - syrjäytyminen Sosiaalinen inkluusio, mukaan kuuluminen, osallisuus

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuus. Osallisuusteemaverkoston startti 7.9.2011, Turku Mikko Oranen

Lasten ja nuorten osallisuus. Osallisuusteemaverkoston startti 7.9.2011, Turku Mikko Oranen Lasten ja nuorten osallisuus Osallisuusteemaverkoston startti 7.9.2011, Turku Mikko Oranen Semmonen pikkunen huoli tutkimus lastensuojelun arviointikeskusteluista (1996) Lasten? Kaste / Turku 2011 Mitä

Lisätiedot

Toisin tekemisestä toisin johtamiseen? Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrisen säätiön kehitysnäkymiä

Toisin tekemisestä toisin johtamiseen? Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrisen säätiön kehitysnäkymiä Toisin tekemisestä toisin johtamiseen? Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrisen säätiön kehitysnäkymiä { Markku Salo, YTT, toiminnanjohtaja, Mielenterveys- ja päihdepäivät, Helsinki, 9.10.2013 Säätiö omistamisen

Lisätiedot

KRIISISSÄ OLEVAN NUOREN KOHTAAMINEN

KRIISISSÄ OLEVAN NUOREN KOHTAAMINEN KRIISISSÄ OLEVAN NUOREN KOHTAAMINEN Katja Laamanen kriisityöntekijä, Nuorten kriisipiste Kuvat: Oscar Lehtinen NUORTEN KRIISIPISTE Yksilöllisesti suunniteltua ja toteutettua ammatillista keskusteluapua

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin

Lisätiedot

Kohti Lapsiystävällistä Oulua

Kohti Lapsiystävällistä Oulua Kohti Lapsiystävällistä Oulua Kokemuksellinen hyvinvointitieto Suunnittelija Susanna Hellsten Hyvinvointipäällikkö Arto Willman Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut Mitä kaikki lapset tarvitsevat

Lisätiedot

Tehostetun nuorisotyön toimintamalli. Lahden kaupunki, Nuorisopalvelut

Tehostetun nuorisotyön toimintamalli. Lahden kaupunki, Nuorisopalvelut Tehostetun nuorisotyön toimintamalli Lahden kaupunki, Nuorisopalvelut Nuorisotyö mahdollistaa ja antaa tilaa merkityksellisille kohtaamisille Nuorisotyössä voidaan vahvistaa nuorten mielenterveyttä tukevia

Lisätiedot

Mukana olevat aluekeskukset

Mukana olevat aluekeskukset 31.8.2011 1 Mukana olevat aluekeskukset Pirkanmaan elokuvakeskus Valokuvakeskus Sisä-Suomen tanssin aluekeskus Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Pii Poo Nykyaika Tamper een taidem useo -Pirka nmaan aluetai

Lisätiedot

Mo@voiva voimaannudava ohjaus II

Mo@voiva voimaannudava ohjaus II Mo@voiva voimaannudava ohjaus II Neuvokkaasta voimaa - hanke Pilvikki Absetz, Dos. (terveyden edistäminen), PsT pilvikki.absetz@gmail.com www.collabora@vecaresystemsfinland.com Yhdessä parempaa Mitä jäi

Lisätiedot

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN Mitä laaja-alainen osaaminen tarkoittaa? Mitä on hyvä opettaminen? Miten OPS 2016 muuttaa opettajuutta? Perusopetuksen tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen

Lisätiedot

Kohtaamispaikkapäivät. Paikallisen järjestötoiminnan mahdollisuus ITUSPY asiakaslähtöinen mielenterveystyön kehittäjä

Kohtaamispaikkapäivät. Paikallisen järjestötoiminnan mahdollisuus ITUSPY asiakaslähtöinen mielenterveystyön kehittäjä Kohtaamispaikkapäivät 9.5.2019 Paikallisen järjestötoiminnan mahdollisuus ITUSPY asiakaslähtöinen mielenterveystyön kehittäjä Paikallinen järjestötoimija Yhdistyspohjainen toimija Voittoa tavoittelematon,

Lisätiedot

Johtava avoimen kul/uurin ja 2eteen hyödyntämisen väylä

Johtava avoimen kul/uurin ja 2eteen hyödyntämisen väylä Tämä teos on lisensoitu Crea2ve Commons 0 (CC0) lisenssillä: crea2vecommons.org/publicdomain/zero/1.0/ Johtava avoimen kul/uurin ja 2eteen hyödyntämisen väylä Strategia 2016 2020 Strategia vastaa kysymyksiin

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Johdanto Tämä diaesitys ohjaa työyhteisöä lisäämään yhteistä ymmärrystä toimintaan liittyvistä muutoksista ja vähentämään muutoksiin liittyviä pelkoja.

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus (3 ov) 26.10. 23.11.2015

Työpaikkaohjaajakoulutus (3 ov) 26.10. 23.11.2015 Työpaikkaohjaajakoulutus (3 ov) 26.10. 23.11.2015 Työpaikkaohjaajan vuorovaikutustaidot dialogisia työkaluja ohjaustilanteisiin Nummela, 2.11.2015 Tuula Hapulahti 13.12.2015 2 Ohjaus on aikaa, huomiota

Lisätiedot

Sote-liikelaitoksen visio ja arvot

Sote-liikelaitoksen visio ja arvot Sote-liikelaitoksen visio ja arvot Hankejohtaja Mira Uunimäki ja projektipäällikkö Tiina Karppinen Sote-virkamieskoordinaatioryhmä 24.1.2019 Ohjeet Projektin eteneminen ja työvaiheet Työskentely alkanut

Lisätiedot

Yksilön kohtaaminen Henkinen valmentaminen

Yksilön kohtaaminen Henkinen valmentaminen Pirkkola 19.1.2015 Yksilön kohtaaminen Henkinen valmentaminen Aikataulu 17.00-18.30 aiheen ympärillä lätinää 18.30-18.45 breikki+kaffet 18.45-20.00 lätinät jatkuu ja loppuu Mikä on valmentajan tehtävä?

Lisätiedot

Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma (Hensu) Ja täydentävä aineisto näyttötutkinnoissa

Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma (Hensu) Ja täydentävä aineisto näyttötutkinnoissa Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma (Hensu) Ja täydentävä aineisto näyttötutkinnoissa 1 Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma / Hensu Tutkinnon osan suorittaja kuvaa etukäteen,

Lisätiedot

Mistä ja miten pienryhmät syntyvät etsivään työhön? Anne Ovaska Völjy- hanke A-klinikkasäätiö

Mistä ja miten pienryhmät syntyvät etsivään työhön? Anne Ovaska Völjy- hanke A-klinikkasäätiö Mistä ja miten pienryhmät syntyvät etsivään työhön? Anne Ovaska Völjy- hanke A-klinikkasäätiö Keskeisiä teemoja Völjy- hankkeen puheenvuorossa Haittoja vähentävä, asiakkaan yksilöllisiä kykyjä ja tavoitteita

Lisätiedot

Mo@voiva voimaannudava ohjaus III

Mo@voiva voimaannudava ohjaus III Mo@voiva voimaannudava ohjaus III Neuvokkaasta voimaa - hanke Pilvikki Absetz, Dos. (terveyden edistäminen), PsT pilvikki.absetz@gmail.com www.collabora@vecaresystemsfinland.com Yhdessä parempaa Po@las

Lisätiedot