Rikosasian asianosaisten yksityiselämän suoja

Transkriptio

1 Heli Sankari Rikosasian asianosaisten yksityiselämän suoja 1. Johdanto Tämän kirjoituksen tarkoituksena on luoda katsaus rikosasian asianosaisten yksityiselämän suojaan suhteessa tiedotusvälineisiin ja oikeudenkäyntiuutisointiin. Oikeudenkäynnit ovat pääsääntöisesti julkisia, ja julkisista oikeudenkäyntiasiakirjoista asianosaisten yksityiselämään liittyvät tiedot ovat myös tiedotusvälineiden saatavissa. Lainsäädäntö antaa tietyissä tilanteissa mahdollisuuden rajoittaa oikeudenkäynnin ja oikeudenkäyntiasiakirjojen julkisuutta muun ohella rikosasian asianosaisten yksityiselämän suojaamiseksi. Yksityiselämän suojaamista koskevat ongelmat liittyvätkin yleensä julkisiin oikeudenkäynteihin ja niistä tiedottamiseen. Yksityiselämän suojaaminen oikeudenkäyntiuutisoinnin yhteydessä tarkoittaa usein sananvapauden käytön jonkinasteista rajoittumista. Kahden perusoikeuden kohtaaminen ei aina suju vaikeuksitta. Yksityiselämän suojan laajuus henkilön asemasta ja käsiteltävästä asiasta riippuen on herättänyt paljon keskustelua. Tässä kirjoituksessa tarkastelu pyritään kohdistamaan niin sanottujen tavallisten ihmisten yksityiselämän suojaan. Aina ei kuitenkaan ole yksiselitteistä, milloin henkilöä voidaan pitää yksityishenkilönä. Myös käsiteltävien tapahtumien yhteiskunnallisella merkittävyydellä ja henkilön osallisuudella tapahtumiin on vaikutusta yksityiselämän suojan laajuuden arviointiin. Rikoksesta epäillyn ja rikoksesta tuomitun henkilön nimen ja kuvan julkistamista koskien on olemassa oikeuskäytäntöä korkeimmasta oikeudesta (KKO) ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta (EIT). Aiheesta on jonkin verran oikeuskirjallisuutta, ja siitä on käyty keskustelua myös julkisuudessa. Tiedotusvälineiden tarve julkistaa asianomistajista tunnistettavia yksityiselämään liittyviä tietoja ei nouse esille yhtä usein. Tuoreimpana asianomistajan yksityiselämän suojaan liittyvänä tapauksena voidaan kuitenkin mainita ennakkopäätös KKO 2009:3, jota selostetaan myöhemmin tässä kirjoituksessa. Henkilöllisyyden paljastamista koskevat säännöt rikosjutuissa on luotu aikanaan joukkoviestinnän itsesääntelyn piirissä. Journalistien perinteiseen nyrkkisääntöön, jonka mukaan julkisessa oikeudenkäynnissä rangaistukseen tuomitun nimen julkaiseminen ei ole rikos, ei kuitenkaan sellaisenaan enää voi luottaa. 1 Rikosasian vastaajan henki- 1 Vuortama Kerosuo 2004 s

2 löllisyyden ilmaisemista julkisesta oikeudenkäynnistä kerrottaessa on pidetty yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ennakkopäätöksessä KKO 2001:96. Rikoslain 24 luvun 9 :ssä säädetään kunnianloukkausrikoksesta. Kunnian loukkaamiseen kuuluvat valheellisen tiedon tai vihjauksen esittäminen sekä halventaminen muulla tavalla. Kunnianloukkausrikokset jäävät tämän kirjoituksen ulkopuolelle. Kirjoituksessa käsitellään sinänsä totuudenmukaisten tietojen julkistamisen sallittavuutta yksityiselämän suojan kannalta. 2. Sananvapaus ja julkisuus 2.1. Sananvapaussäännökset perustuslaissa ja ihmisoikeussopimuksissa Sananvapautta koskee Suomen perustuslain 12 :n 1 momentin säännös: Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia. Hallituksen esityksen 309/1993 vp. mukaan sananvapaussäännöksen keskeisenä tarkoituksena on taata kansanvaltaisen yhteiskunnan edellytyksenä oleva vapaa mielipiteenmuodostus, avoin julkinen keskustelu, joukkotiedotuksen vapaa kehitys ja moniarvoisuus sekä mahdollisuus vallankäytön julkiseen kritiikkiin. Ydinajatukseltaan sananvapautta voidaan pitää poliittisena perusoikeutena. Sananvapaus ei kuitenkaan rajoitu vain poliittisiin ilmaisuihin, vaan sen piiriin on totunnaisesti luettu muunkin tyyppiset ilmaisut niiden sisällöstä riippumatta. Sananvapaus antaa yleisesti turvaa erilaisille luovan toiminnan ja itseilmaisun muodoille. Sananvapautta ei ole sidottu mihinkään tiettyyn viestinnän muotoon, esimerkiksi painettuun sanaan, vaan sananvapaus turvataan riippumatta ilmaisemiseen tai julkistamiseen kulloinkin käytettävästä menetelmästä. 2 KKO on ottanut kantaa sananvapauden ja yksityiselämän suojan suhteeseen ennakkopäätöksessä KKO 2005:82: Sananvapauden asema ja tärkeys perusoikeutena liittyy nimenomaan demokraattisessa yhteiskunnassa välttämättömän yhteiskunnallisen keskustelun ja arvostelun vapauden turvaamiseen. Ihmisen yksityiselämän hyödyntäminen vastoin hänen tahtoaan viihteellisen tai sensaatiohakuisen mediatoiminnan piirissä ei sitä vastoin kuulu sananvapauden perusoikeussuojan tarkoitusperiin. Yksityiselämän suojan asema perusoikeutena ilmentää osaltaan tätä ja asettaa sananvapaudelle yksilön suojan vaatimia oikeudellisia rajoja. Se seikka, että sananvapaus turvaa myös oikeuden liioittelevaan, kärjistävään ja yleisöä 2 HE 309/1993 vp. s. 56. Hallitusmuodon uudistetut perusoikeussäännökset tulivat voimaan Säännökset on siirretty sellaisinaan uuden perustuslain 2 lukuun

3 kohahduttavaan ilmaisuun, ei myöskään merkitse, että tällaista saisi harjoittaa yksilölle turvattujen oikeuksien kustannuksella. Mainitunlaiset, sananvapauden käyttötapoja koskevat periaatteet eivät laajenna yksityiselämän suojasta johtuvia sananvapauden rajoja. KKO totesi mainitussa ratkaisussaan useisiin EIT:n tapauksiin viitaten myös, että EIT:n ratkaisukäytännön mukaan yksityiselämän suojan ja sananvapauden yhteensovittamisessa noudatettavat olennaiset arviointiperusteet vastaavat niitä periaatteita, jotka on omaksuttu yksityiselämän loukkaamista koskevassa rikoslain 27 luvun 3a :n (908/ 1974) säännöksessä 3. Sananvapaudesta perusoikeutena ei siten johdu estettä soveltaa yksityiselämän loukkaamista koskevaa rangaistussäännöstä sisältönsä mukaisesti. Sananvapautta koskee Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 10 artikla: Sananvapaus 1. Jokaisella on sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta. Tämä artikla ei estä valtioita tekemästä radio-, televisio- ja elokuvayhtiöitä luvanvaraisiksi. 2. Koska näiden vapauksien käyttöön liittyy velvollisuuksia ja vastuuta, se voidaan asettaa sellaisten muodollisuuksien, ehtojen, rajoitusten ja rangaistusten alaiseksi, joista on säädetty laissa ja jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen turvallisuuden, alueellisen koskemattomuuden tai yleisen turvallisuuden vuoksi, epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, muiden henkilöiden maineen tai oikeuksien turvaamiseksi, luottamuksellisten tietojen paljastumisen estämiseksi, tai tuomioistuinten arvovallan ja puolueettomuuden varmistamiseksi. EIT:n sananvapautta koskevissa ratkaisuissa sananvapautta on pidetty yhtenä demokraattisen yhteiskunnan peruspilarina. Käytännössä lähes kaikki ihmisoikeusrikkomuksen toteavat, sananvapautta koskevat tuomiot ovat perustuneet EIS 10 artiklan 2 kappaleessa tarkoitetun sananvapauden rajoittamisen välttämättömyyden tulkintaan. Välttämättömyyden arvioinnin EIT on jakanut kolmeen osaan: 1) perustuuko rajoitus pakottavaan yhteiskunnalliseen tarpeeseen, 2) onko rajoitus oikeassa suhteessa hyväksyttävään tavoitteeseen ja 3) ovatko kansallisen viranomaisen rajoitukselle esittämät syyt relevantteja ja riittäviä. 4 Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (KP-sopimus) 19 artikla sisältää myös säännöksen sananvapaudesta. Koska KP-sopimuksen osalta ei ole yksilövalitusmahdollisuutta, sen tulkinnallinen merkitys sananvapauden käyttämistä koskevissa yksittäistapauksissa on jäänyt vähäisemmäksi kuin EIS:n merkitys. 5 3 Rikoslain 27 luvun 3a :n säännöstä vastaa nykyisin rikoslain 24 luvun 8. 4 Tiilikka 2008 s Tiilikka 2007 s

4 2.2. Asiakirja- ja tallennejulkisuus Asiakirja- ja tallennejulkisuuden periaatteesta säädetään Suomen perustuslain 12 :n 2 momentissa: Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta. Oikeudenkäyntiasiakirjojen julkisuudesta säädetään nykyisin laissa oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa (370/2007, YTJulkL), joka tuli voimaan YTJulkL:n 1 :n mukaan oikeudenkäynti ja oikeudenkäyntiasiakirjat ovat julkisia, jollei kyseisessä tai muussa laissa toisin säädetä. Lain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen mukaan lain tavoitteena oli muun ohella lisätä oikeudenkäyntien julkisuutta yleisissä tuomioistuimissa sekä parantaa yleisten tuomioistuimien mahdollisuuksia tapauskohtaisen harkinnan perusteella ottaa monipuolisemmin ja joustavammin oikeudenkäynnissä huomioon sekä oikeudenkäynnin julkisuus, yksityiselämän suoja että muut oikeudenkäynnin julkisuuden toteuttamiseen vaikuttavat seikat. Esityksellä pyrittiin myös edistämään tiedotusvälineiden mahdollisuuksia hoitaa tehtäväänsä oikeudenkäynnin tosiasiallisen julkisuuden toteuttajina. 6 Hallituksen esityksen mukaan laki on ensisijassa perustuslain 21 :n 2 momentissa tarkoitettu laki, jolla pyritään takaamaan osaltaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumista ja erityisesti oikeudenkäynnin julkisuutta kokonaisuutena. 7 Edellä mainitussa hallituksen esityksessä on todettu myös, että esitykseen sisältyvät oikeudenkäynnin julkisuuden rajoitusperusteet vastaavat EIS:ssa ja KP-sopimuksessa tarkoitettuja perusteita. Näitä rajoitusperusteita ovat muun ohella yksityiselämän ja erityisesti rikoksen uhrin suoja. Harkinnanvaraiset eli tuomioistuimen yksittäistapauksellisen harkinnan kautta sovellettavaksi tulevat julkisuuden rajoitusperusteet edellyttäisivät sitä, että kyseisen tiedon salassapidosta on säädetty muualla laissa. Keskeisin tällainen laki olisi julkisuuslaki. 8 Yksityiselämän suojaaminen on eräs YTJulkL:ssa nimenomaisesti mainituista perusteista oikeudenkäyntiasiakirjojen ja tuomioistuinten suullisten käsittelyiden sekä ratkaisujen julkisuuden rajoittamiselle. YTJulkL:n 6 :n mukaan tuomioistuin voi määrätä salassa pidettäväksi asianomistajan henkilöllisyyden rikosasiassa, joka koskee erityisen arkaluonteista hänen yksityiselämäänsä liittyvää seikkaa taikka turvapaikanhakijan henkilöllisyyden säilöön ottamista koskevassa asiassa, jollei ole ilmeistä, että tiedon antaminen ei vaaranna turvapaikanhakijan tai tämän läheisen turvallisuutta. Asianosaisen pyynnöstä tieto hänen henkilöllisyydestään on kuitenkin julkinen. Saman lain 9 :n mu- 6 HE 13/2006 vp. s HE 13/2006 vp. s. 83. Perustuslain 21 :n 2 momentin mukaan käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla. 8 HE 13/2006 vp. s

5 kaan oikeudenkäyntiasiakirja on pidettävä salassa siltä osin kuin se sisältää muun ohella arkaluonteisia tietoja henkilön yksityiselämään, terveydentilaan, vammaisuuteen tai sosiaalihuoltoon liittyvistä seikoista (9 :n 1 momentin 2 kohta), tietoja rikoksen uhrista, jos tiedon antaminen loukkaisi rikoksen uhrin oikeuksia tai hänen muistoaan tai läheisiään (9 :n 1 momentin 3 kohta) tai tietoja rikoksesta syytetylle tehdystä oikeuspsykiatrisesta mielentilatutkimuksesta, nuoresta rikoksentekijästä laaditusta henkilötutkinnasta, nuorisorangaistuksen toimeenpanosuunnitelmasta, vankeusrangaistuksen sijasta suoritettavan yhdyskuntapalvelun soveltuvuusselvityksestä, pitkäaikaisvankien vapauttamismenettelyä varten annetusta lausunnosta tai rikosrekisteristä (9 :n 1 momentin 4 kohta). Suullinen oikeudenkäynti voidaan YTJulkL:n mukaan määrätä pidettäväksi yleisön läsnäolematta muun ohella silloin, kun asiassa esitetään arkaluonteisia tietoja henkilön yksityiselämään, terveydentilaan, vammaisuuteen tai sosiaalihuoltoon liittyvistä seikoista (15 1 momentin 2 kohta) tai lain 9 :ssä salassa pidettäväksi säädetty tai 10 :n nojalla salassa pidettäväksi määrätty oikeudenkäyntiasiakirja taikka ilmaistaan muussa laissa salassa pidettäväksi säädetty tieto, jonka julkinen käsittely todennäköisesti aiheuttaisi merkittävää haittaa tai vahinkoa niille eduille, joiden suojaamiseksi salassapitovelvollisuus on säädetty (15 :n 1 momentin 3 kohta). Tuomioistuimen ratkaisun määrääminen salassa pidettäväksi voi tapahtua YTJulkL:n 24 :ssä määrätyillä edellytyksillä. Asiakirjajulkisuutta yleisesti koskee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/ 1999, julkisuuslaki). Lain 24 :n 1 momentissa on 32 kohtaa käsittävä luettelo viranomaisten salassa pidettävistä asiakirjoista. Osaa asiakirjoista koskee ehdoton salassapitovelvollisuus, osa on pidettävä salassa vain, jos tiedon antamisesta aiheutuu haittaa suojeltaville eduille. Kolmantena ryhmänä säännöksessä ovat asiakirjat, jotka ovat lähtökohtaisesti salaisia, mutta salassapidosta voidaan tietyin edellytyksin poiketa. Julkisuuslaki tulee yleisessä tuomioistuimessa sovellettavaksi vain, jos YTJulkL:ssa ei jonkin asian osalta ole säännöksiä (YTJulkL 2 ). 3. Yksityiselämän suoja 3.1. Yksityiselämän suojaa koskevista säännöksistä Yksityiselämän suojasta säädetään Suomen perustuslain 10 :ssä seuraavasti: Yksityiselämän suoja. Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton. Lailla voidaan säätää perusoikeuksien turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi välttämättömistä kotirauhan piiriin ulottuvista toimenpiteistä. Lailla voidaan säätää lisäksi välttämättömistä rajoituksista viestin salaisuuteen yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta taikka kotirauhaa vaarantavien rikosten tutkinnassa, oikeudenkäynnissä ja turvallisuustarkastuksessa sekä vapaudenmenetyksen aikana. 45

6 Yksityiselämän suojan lähtökohtana on, että yksilöllä on oikeus elää omaa elämäänsä ilman viranomaisten tai muiden ulkopuolisten tahojen mielivaltaista tai aiheetonta puuttumista hänen yksityiselämäänsä. Yksityiselämän piiriin kuuluvat muun muassa yksilön oikeus vapaasti solmia ja ylläpitää suhteita muihin ihmisiin ja ympäristöön sekä oikeus määrätä itsestään ja ruumiistaan. Säännöksessä luetellaan erikseen kansainvälisten ihmisoikeussopimusten mukaisesti yksityiselämä, kotirauha ja kunnia. Kyseiset oikeushyvät eivät ole täysin erotettavissa toisistaan kaikissa tilanteissa. Käsite yksityiselämä voidaan ymmärtää myös henkilön yksityistä piiriä koskevaksi yleiskäsitteeksi. Käsitettä käytetään sekä KP-sopimuksessa (17 art.) että EIS:ssa (8 art.). Laissa ei ole kansainvälisten ihmisoikeussopimusten tavoin erityistä mainintaa perhe-elämän suojasta. Tämä johtuu muun muassa perhekäsitteen ongelmallisuudesta ja sen määrittelyn vaikeudesta. Perhe-elämäkin kuuluu kuitenkin säännöksen tarkoittaman yksityiselämän suojan piiriin. 9 Yksityiselämää suojataan myös EIS:n 8 artiklassa: Oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta 1. Jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta. 2. Viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi kun laki sen sallii ja se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi. Muita ihmisoikeussopimusten yksityiselämää suojaavia säännöksiä ovat YK:n ihmisoikeuksien julistuksen 12 artikla ja edellä mainittu KP-sopimuksen 17 artikla. Suomessa yksityisyyden suoja on tullut osaksi rikosoikeutta vuonna 1974, kun yksityiselämän loukkaaminen säädettiin rangaistavaksi rikoslain 27 luvun 3a :n (908/ 1974) säännöksellä. 10 Rikoslain uudistamisen yhteydessä mainittu säännös on korvattu rikoslain 24 luvun 8 :n (531/2000) säännöksellä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Säännös kuuluu seuraavasti: Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen Joka oikeudettomasti 1) joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai 2) muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, on tuomittava yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. 9 HE 309/1993 vp. s Neuvonen 2005 s

7 Yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei pidetä sellaisen yksityiselämää koskevan tiedon, vihjauksen tai kuvan esittämistä politiikassa, elinkeinoelämässä tai julkisessa virassa tai tehtävässä taikka näihin rinnastettavassa tehtävässä toimivasta, joka voi vaikuttaa tämän toiminnan arviointiin mainitussa tehtävässä, jos esittäminen on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi. Säännöksen tulkinnassa voidaan esitöiden mukaan edelleen käyttää rikoslain 27 luvun 3a :n säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 84/1974 vp.) perusteluja. 11 Näin ollen myös aikaisemman säännöksen soveltamiskäytäntö on edelleen relevanttia, joskaan siihen ei ole syytä suhtautua varauksetta. Uutta säännöstä tulkittaessa on otettava huomioon myös perus- ja ihmisoikeuksien vahvistunut merkitys. Kumotun rikoslain 27 luvun 3a :n esitöissä katsottiin, että yleistä yksityisyyden määritelmää ei ollut mahdollista muodostaa. Jonkin seikan kuuluminen yksityiselämään riippui toisaalta henkilön yhteiskunnallisesta asemasta ja toisaalta seikan tai toiminnan laadusta ja liitynnästä yhteiskunnalliseen asemaan. Taloudellinen tai poliittinen vallankäyttö tai siihen liittyvät seikat eivät hallituksen esityksen mukaan olleet yksityiselämää. Myös taloudellisen ja poliittisen vallan käyttäjillä oli yksityiselämän piirinsä, jonka ulkopuolelle jäivät vain vallankäyttöön liittyvät seikat. 12 Yksityiselämän suoja oli mainitun hallituksen esityksen mukaan varsin laaja. Haettaessa yksityiselämän käsitteelle sisältöä yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä koskevan säännöksen esitöistä on huomioitava, että Suomi ei RL 27 luvun 3a :n säätämisajankohtana ollut sitoutunut EIS:een, eikä lainkohtaa säädettäessä ole otettu huomioon sopimuksen sananvapauden ulottuvuutta määrittävää oikeuskäytäntöä. Sen sijaan nykyistä rikoslain 24 luvun 8 :ää säädettäessä ihmisoikeussopimuksen oikeuskäytäntö olisi jo ollut käytettävissä, mutta sitä ei juurikaan ole lainvalmistelussa huomioitu. 13 Yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä kriminalisoivalla RL 24 luvun 8 :n säännöksellä suojataan yhtä yksityiselämän osa-aluetta, eikä sen kautta määrittyvä yksityiselämän käsite ole tyhjentävä. Yksityiselämää suojataan myös esimerkiksi henkilötietolailla (523/1999), sähköisen viestinnän tietosuojalailla (516/2004) ja lailla yksityisyyden suojasta työelämässä (759/2004). Yksityiselämän käsitteellä on erilaisia merkityssisältöjä sovellettavasta lainsäädännöstä riippuen. 14 Julkisistakaan asiakirjoista saatava tieto ei aina ole vapaasti julkaistavissa. Rikoslain 24 luvun 8 :n säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä on todettu, että esimerkiksi asiakirjan julkisuus ei automaattisesti anna oikeutta esittää asiakirjaan sisältyvää, yksityiselämää koskevaa tietoa joukkoviestimissä. 15 Ratkaisevaa on se, millaista tietoa on julkaistu, eikä tiedon alkuperä. Tämä on vahvistettu myös ratkaisussa KKO 2005:136, jonka perusteluissa on todettu seuraavasti: 11 HE 184/1999 vp. s HE 84/1974 vp. s Tiilikka 2005 s Tiilikka 2007 s HE 184/1999 vp. s

8 Rikosoikeudenkäynnin ja siihen liittyvien asiakirjojen julkisuudesta ei sinänsä seuraa, että oikeudenkäynnissä julkisiksi tulleet tiedot olisivat sellaisenaan joukkoviestimien vapaasti julkaistavissa. Todettakoon tässä yhteydessä vielä journalistin ohjeiden 30. kohdan sisältö: Julkistakin aineistoa julkaistaessa pitää ottaa huomioon yksityiselämän suoja. Kaikki julkinen ei välttämättä ole julkaistavissa. Erityistä varovaisuutta on noudatettava, kun käsitellään alaikäisiä koskevia asioita. Julkisessa oikeudenkäynnissä esille tulleiden asioiden tavanomainen uutisointi ilman nimien mainitsemista on kuitenkin yleensä oikeutettua siitä huolimatta, että tällaiset uutiset voivat aiheuttaa yksilölle vahinkoa tai kärsimystä, jos hänet voidaan tunnistaa uutisesta Yksityiselämän suojan laajuuden riippuvuus henkilön asemasta Tavallisen henkilön yksityiselämän suoja on yleensä laaja. Sananvapauteen kuuluvan yleisön tiedonsaantioikeuden vuoksi tärkeät ja uutisarvoiset tapahtumat voivat kuitenkin oikeuttaa julkisuuden myös tavallisten henkilöiden osalta, toisin kuin tapahtumat, joilla on pelkästään viihdearvoa. Ratkaistaessa sitä, milloin tapahtumasta on oikeutettua kertoa, on merkitystä mm. niillä syillä, jotka liittävät henkilön uutistapahtumaan. Tahtomattaan uutisarvoisiin tapahtumiin joutuneen henkilön suojan on perusteltua katsoa olevan lähtökohtaisesti suuremman kuin henkilöllä, joka on itse aiheuttanut uutisarvoisen tapahtuman tai ainakin myötävaikuttanut sen syntyyn. Jos asian yhteiskunnallinen merkitys ja yleisön tiedonsaantioikeus eivät edellytä uutisarvoisiin tapahtumiin omatta syyttä joutuneen henkilön yksityiselämän piiriin kuuluvien seikkojen paljastamista, siihen on suhtauduttava pidättyvästi. 17 KKO katsoi ennakkopäätöksessä KKO 2005:136, että tavanomaista törkeämmästä rikoksesta tuomittu henkilö oli voinut varautua siihen, että hänen nimensä voi sen yhteydessä tulla julkisuuteen. KKO:n mukaan rikoksentekijän nimen tai henkilöllisyyden paljastamisen sallittavuutta tuli arvioida lehtikirjoituksen sisällön, sanoman, yleissävyn, otsikoinnin ja kuvituksen kautta. Edellä mainitussa ennakkopäätöksessä KKO 2005:136 oli kysymys Alibi-lehdessä vuonna 1998 ilmestyneestä, erästä rikosjuttua koskevasta artikkelista. Valittaja oli jutussa tuomittu pahoinpitelystä, pakottamisesta ja vapaudenriistosta sekä heitteillejätöstä 1 vuodeksi 1 kuukaudeksi vankeuteen. Syytettynä myös ollut alaikäinen tuomittiin pääosasta näitä tekoja 8 kuukaudeksi vankeuteen. Artikkelissa mainittiin valittajan koko nimi. Alaikäisestä oli artikkelissa etunimi ja sukunimen ensimmäinen kirjain. Muiden henkilöiden nimiä ei artikkelissa mainittu Nuutila Majanen 2009 s Tiilikka 2007 s ja Vuortama 1983 s Asia ratkaistiin KKO:ssa vahvennetussa jaostossa äänestyksen jälkeen (äänin 7-3-1). 48

9 EIT katsoi ennakkopäätöstä KKO 2005:136 koskevassa ratkaisussaan Lappalainen v. Suomi ( ), että edellä mainitussa artikkelissa julkaistut tiedot oli perustettu tosiasioihin, eikä syyttömyysolettama siten tullut esille tuolta kannalta. Toisaalta kysymys jäi siitä, perustiko valittajan nimen maininta sellaisen rikoksen, joka vahingonkorvauslain mukaan oikeutti myöntämään korvausta henkisestä kärsimyksestä. KKO oli vastannut tähän kielteisesti todettuaan, että valittaja oli tuomittu asianomistajan ihmisarvoa loukanneista väkivaltarikoksista, eikä artikkelissa ollut ollut hänen valokuvaansa. EIT:n mukaan KKO oli selvästi mieltänyt yksityiselämän suojaan ja sananvapauteen liittyneen konfliktin ja soveltanut kotimaisia säännöksiä relevantteja seikkoja harkittuaan. KKO oli myös analysoinut EIT:n oikeuskäytäntöä ja punninnut huolellisesti kilpailevia valittajan ja yhteiskunnan intressejä asianomaisessa tapauksessa eli kun kysymys oli poikkeuksellisen väkivaltaisesta ja vakavasta rikollisuudesta. EIT:n mukaan oli kiistatonta, että sellainen rikollisuus ja rikoksentekijän henkilö herättivät merkittävää julkista mielenkiintoa ja huolta. KKO oli katsonut perustellusti, että kyseisen julkisesta oikeudenkäynnistä peräisin olleen tiedon julkaisuun liittynyt julkinen etu oli valittajan yksityiselämän suojaa painavampi. Sen vuoksi EIT ei pitänyt valtion valittajalle tarjoamaa suojaa puutteellisena, ja valitus oli tältä osin jätettävä tutkimatta ilmeisen perusteettomana. Rikosasian asianosaisen yksityiselämän suojaa koskee myös ennakkopäätös KKO 2001:96, jossa kysymys oli käräjäoikeudessa vireillä olevasta rikosasiasta ja sen uutisoinnista. Vastaajaa syytettiin muun ohella törkeistä petoksista. Asiaa käsittelevässä lehtiartikkelissa oli vastaajan luvatta käytetty kuvituksena eräässä toisessa lehdessä aikaisemmin julkaistua muuta asiaa koskevaa kirjoitusta, josta oli näkynyt vastaajan nimi, ja sen yhteydessä julkaistua kuvaa, josta hänet oli voitu tunnistaa. KKO katsoi, että kun kysymys ei ollut ollut asiasta, joka yksittäistapauksena olisi ollut sillä tavoin yhteiskunnallisesti merkittävä, että sitä koskevan artikkelin yhteydessä olisi ollut perusteita luvatta julkaista kuvituksena A:n kaltaisessa asemassa olevan henkilön nimi ja kuva, kysymyksessä oli rikoslain 27 luvun 3a :ssä tarkoitettu yksityiselämän loukkaaminen. EIT on ratkaisua KKO 2001:96 koskevassa tuomiossaan Eerikäinen ym. v. Suomi ( ) todennut, ettei valittajien sananvapauteen puuttumista ollut KKO:n tuomiossa perusteltu riittävin syin ja että EIS 10 artiklaa oli rikottu. EIT katsoi muun ohella, että artikkelin keskeinen aihe eli julkisten varojen väärinkäyttö oli yhteiskunnallisesti merkittävä kysymys ottaen varsinkin huomioon väärinkäytön huomattavat mittasuhteet. Siten oli ollut perusteltua edistää julkista keskustelua aiheesta. KKO:n päätöksestä ei EIT:n mukaan ilmennyt, oliko KKO antanut lainkaan merkitystä sille, että artikkelin tiedot oli saatu syytekirjelmästä ja että artikkelissa oli selkeästi tuotu esiin valittajan asema syytettynä. Myöskään ei ollut ilmeistä, minkä painoarvon KKO oli antanut rikosasian vastaajan valokuvan julkaisulle nimen julkaisuun verrattuna. Valokuvan julkaisu perusti yleensä nimen julkaisua syvemmän puuttumisen yksityiselämän suojaan. KKO:n tuomiossa ei ollut myöskään analysoitu sen merkitystä, että valokuvat oli otettu, tosin aiemman artikkelin ja eri olojen puitteissa, valittajan suostumuksella ja tarkoituksella julkaista kuvat. 49

10 Tavallisen henkilön yksityiselämän suoja on ollut esillä myös paljon huomioita ja kritiikkiäkin saaneessa ennakkopäätöksessä KKO 2002:55, joka koski entisen valtakunnansovittelijan kotona tapahtunutta välikohtausta, jossa oli ollut osallisena myös entisen valtakunnansovittelijan naisystävä. Naisystävä oli tuomittu sakkorangaistukseen välikohtauksen yhteydessä tapahtuneesta pahoinpitelystä. Naisystävän nimi samoin kuin hänen saamansa pahoinpitelytuomio sekä eräs hänen ja valtakunnansovittelijan väliseen suhteeseen liittyvä intiimi seikka oli mainittu televisio-ohjelmassa, jossa oli kysymyksessä oleviin tapahtumiin liittyen haastateltu sittemmin virastaan erotettua valtakunnansovittelijaa. KKO katsoi, ettei tapauksessa sovelletun rikoslain 27 luvun 3a :n toisen virkkeen poikkeussäännös yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi tarpeellisesta yksityisyyden suojan rajoittamisesta koskenut julkisuuden henkilön lähipiiriin kuuluvaa henkilöä. Naisystävän osuudella ei KKO:n mukaan ollut merkitystä, eikä hänen henkilöllisyytensä paljastaminen ollut tarpeen valtakunnansovittelijan menettelyn kannalta. Myöskään pahoinpitelystä tuomittu sakkorangaistus ei ollut sellainen rikosoikeudellinen seuraamus, että se olisi oikeuttanut naisystävän nimen mainitsemiseen julkisuudessa. Myöskään se, että naisystävän nimi oli jo aikaisemmin mainittu joissakin tiedotusvälineissä, ei oikeuttanut myöhemmin loukkaamaan naisystävän yksityisyyden suojaa. Sittemmin rikoslain 24 luvun 8 :n säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä on ilmaistu, että yhteiskunnallisesti merkittävän tiedon julkaisemista koskeva RL 24 luvun 8 :n 2 momentti soveltuu vain yhteiskunnallisesti merkittävässä asemassa olevan henkilöön itseensä, ei tämän lähipiiriin. Samoin on KKO katsonut ennakkopäätöksessä KKO 2005:82, jossa kysymys oli presidentinvaalikampanjan viestintävastaavan avioliiton ulkopuolisesta suhteesta ja sen julkistamisesta. Ennakkopäätökseen KKO 2002:55 liittyen Tiilikka on todennut, että tapauksessa valtakunnansovittelijan naisystävä ei ollut ollut tapahtumiin täysin liittymätön sivullinen, vaan hänen läsnäolollaan ja toiminnallaan valtakunnansovittelijan kotona oli ollut vaikutusta siihen, että tilanne oli kehittynyt riitaisaksi. Ratkaisevassa asemassa tapauksessa lienee ollut parisuhteeseen liittyvän intiimin seikan paljastaminen televisioohjelmassa. KKO:n ratkaisussa ei mainita kyseisen intiimin seikan laatua, kenties uuden loukkauksen välttämiseksi. Pelkästään naisystävän nimen ja sakkotuomion kertominen ei välttämättä olisi ylittänyt rangaistavuuden kynnystä. 19 Myös Nuutila on katsonut, että naisystävä oli itse saattanut yksityiselämänsä piiriin kuuluvat asiat julkisten tietojen piiriin syyllistymällä pahoinpitelyyn valtakunnansovittelijan kotona. Naisystävä oli aktiivisesti toiminut tilanteessa, jonka julkisuusarvon tiesi olevan korkea. 20 Vuortaman ja Kerosuon mukaan KKO:n viesti kyseisessä tapauksessa on, että tapahtuman uutisarvo tai sen herättämä suuri julkinen huomio eivät kavenna tapahtumaan osallistuneen korkean virkamiehen lähipiiriin kuuluvan henkilön yksityiselämän suojaa, vaikka tämä itsekin olisi ollut aktiivisesti tapahtumassa mukana Tiilikka 2007 s Nuutila 2002 s Vuortama Kerosuo 2004 s

11 3.3. Asianomistajan yksityiselämän suoja ja tunnistettavuus Rikoksen uhri on usein joutunut rikostapahtumaan ilman omaa syytään tai korkeintaan lievään myötävaikutukseen perustuen. Hänellä ei välttämättä ole ollut mahdollisuutta vaikuttaa tapahtumien kulkuun tai ehkäistä niitä. Tämän vuoksi rikoksentekijän henkilöllisyyden paljastamista harkittaessa on otettava huomioon myös uhrin asema silloin, kun rikoksentekijän nimen mainitseminen todennäköisesti johtaisi uhrin tunnistettavuuteen. Rikoksentekijän henkilöllisyyden julkaisemista puoltava yleinen intressi lienee vain harvoin niin suuri, että se ylittäisi rikoksen uhrin tarpeen saada toipua rikoksesta ilman julkisuutta ja sitä seuraavaa ihmisten uteliaisuutta. 22 Rovaniemen käräjäoikeuden antamassa tuomiossa numero 663 kysymys oli HIV-infektion levittämisestä sukupuoliyhteyden välityksellä. Vastaaja tuomittiin 14 törkeän pahoinpitelyn yrityksestä, viidestä törkeästä pahoinpitelystä ja yhdestä raiskauksesta sekä täytäntöönpantavaksi määrätystä 1 vuoden 9 kuukauden ehdollisesta vankeusrangaistuksesta 10 vuoden yhteiseen vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus katsoi muun ohella, että asian erityisen tiivis käsittely tiedotusvälineissä ja muu julkisuus ei ollut ollut poikkeuksellista ja yllättävää vastaajan tekojen vakavuus, vaarallisuus ja lukumäärä huomioon ottaen. Rangaistusta ei sen vuoksi lievennetty asian saaman julkisuuden vuoksi. Käräjäoikeuden antama tuomio on julkinen muutoin paitsi asianomistajien ja kahden todistajan henkilötietojen osalta. Asianomistajien henkilöllisyyttä koskevien tietojen salaamisen perusteena on oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 6 :n 1 momentin 1 kohta; asia koski kunkin asianomistajan osalta yksityiselämään liittyvää erityisen arkaluontoista seikkaa. Asian esitutkinnan aikana poliisi pyrki löytämään tavoittamatta jääneitä asianomistajia tiedotusvälineiden avulla. Esimerkiksi sanomalehdissä ja niiden verkkoversioissa julkaistiin viiden asianomistajan osalta tapahtumatietoja kuten ikä, asuinpaikka, rikoksen tapahtumapaikka ja muita rikoksen kohteeksi joutuneeseen henkilöön liittyviä tietoja. 23 Erään asianomistajan osalta oli julkaistu arvioidun tapahtumavuoden ja sukupuolen lisäksi ikä, osoite (kaupunki ja kadunnimi) ja se, että hän oli käynyt paikallisessa ravintolassa laulamassa karaokea. Kysymyksessä olevan kuvauksen perusteella henkilön voitaneen katsoa olleen ennakkopäätöksessä KKO 2005:136 tarkoitetulla tavalla ainakin tietyn henkilöpiirin tunnistettavissa. Asianomistajien tietojen julkaisemisessa lienee ollut kysymys poliisin rikoksen selvittämisen tarpeesta johtuvasta tietojen julkaisemisesta. Harkittavana eivät ole olleet sananvapaus ja yksityiselämän suoja perusoikeuksina siten kuin oikeudenkäyntejä koskevassa uutisoinnissa yleensä. Ennemminkin voidaan kysyä, onko rikoksen selvittämisintressi vaatinut kyseisen kaltaista, melko järeääkin keinoa asianomistajien tavoittamiseksi. Myöntävää vastausta puoltaa se, että asianomistajien selvittäminen on 22 Tiilikka 2008 s Mm , luettu ja , luettu

12 ollut tarpeellista myös sen vuoksi, että rikoksesta on aiheutunut merkittävä vaara asianomistajien ja heidän välityksellään myös muiden henkilöiden hengelle ja terveydelle. Poliisi oli ennen tietojen julkaisemista tarkistanut jo useiden kymmenien naisten henkilöllisyyden ja liittymisen tapaukseen. Rikoksesta epäilty henkilö oli myös myötävaikuttanut rikoksen selvittämiseen kertomalla poliisille mahdollisten asianomistajien tietoja ja antamalla julkaista nimensä ja kuvansa tiedotusvälineissä. Selvittämättä jääneissä tapauksissa rikoksesta epäilty ei ollut voinut enempää tarkentaa kertomuksiaan. Käräjäoikeuden tuomioon hakivat muutosta syyttäjä, yksi asianomistajista sekä vastaaja. Rangaistuksen alentamisvaatimuksensa perusteena vastaaja vaati muun ohella otettavaksi huomioon, että asian käsittely oli saanut erittäin laajaa julkisuutta tiedotusvälineissä. Rovaniemen hovioikeus antoi asiassa tuomionsa Hovioikeuden tuomio on julkinen lukuun ottamatta asianomistajien ja erään syytekohdan osalta kuultujen todistajien henkilöllisyyksiä. Hovioikeus ei muuttanut syyksilukemista, mutta korotti rangaistuksen kahdeksitoista vuodeksi vankeutta lausumatta perusteluissaan mitään asian saamasta julkisuudesta. Vastaaja on hakenut asiassa valituslupaa KKO:lta. Ennakkopäätöksessä KKO 2009:3 oli kysymys yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä, salassapitorikosta, yllytystä ja avunantoa siihen sekä törkeää kunnianloukkausta koskevien tunnusmerkistöjen täyttymisestä. Televisiossa oli esitetty ohjelma, jonka aiheena oli ollut lasten huoltoriitojen yhteydessä esitetyt insestisyytökset ja niiden lääketieteelliseen tutkimiseen sekä esitutkintaan ja oikeudenkäynteihin liittyvät ongelmat. Ohjelmassa oli käytetty esimerkkeinä kahta tapausta, joissa isä oli joutunut insestiepäilyn kohteeksi, ja esitetty kyseisten isien haastattelulausuntoja. Toinen haastatelluista henkilöistä oli tuomittu hovioikeuden tuomiolla rangaistukseen alaikäisiin poikiinsa kohdistuneista seksuaalirikoksista. Hovioikeus oli antanut asiassa salassapitomääräyksen, jonka mukaan pääkäsittely oli toimitettu kokonaan yleisön läsnäolematta ja oikeudenkäyntiaineisto sovellettuja lainkohtia ja tuomiolauselmaa lukuun ottamatta oli määrätty pidettäväksi salassa 20 vuotta. Haastateltavaan isään, ohjelman toimittajaan ja vastaavaan toimittajaan kohdistuneet syytteet perustuivat keskeisesti siihen, että ohjelmassa oli osin haastatellun isän kertomana ja osin muulla tavoin paljastettu tietoja ja lausumia, jotka olivat olleet salassa pidettäviä, kuuluneet lasten ja heidän äitinsä yksityiselämään sekä loukanneet heidän kunniaansa. KKO totesi, että vastaajien menettelyn katsominen rangaistavaksi merkitsee heidän sananvapauteensa puuttumista. Kysymys on ollut valtakunnallisella televisiokanavalla esitetystä ajankohtaisohjelmasta, jonka aihe on ollut yhteiskunnallisesti merkityksellinen ja herättänyt keskustelua. Tämän vuoksi niiltä syiltä, joiden nojalla sananvapauteen puututaan, edellytettävä painoarvo korostuu. Tapauksessa oli KKO:n mukaan sananvapautta käyttäen puututtu seksuaalirikoksen alaikäisten uhrien ja heidän huoltajansa perusoikeutena turvattuun yksityiselämän suojaan. Yksityiselämän piiriin kuului tieto siitä, että lapset olivat joutuneet kyseisen rikoksen uhreiksi. Ohjelmassa oli käsitelty lisäksi seikkoja, jotka olivat liittyneet lasten terveydentilaan, sen tutkimiseen ja heidän saamaansa hoitoon sekä heidän äitinsä toimintaan seksuaalirikosasiassa. Mainitut tiedot olivat olleet lasten kannalta erityisen arkaluonteisia. Nämä perheen sisäiset asiat ovat kuuluneet, paitsi alaikäisten lasten itsensä, 52

13 myös heidän huoltajanaan toimivan äitinsä yksityiselämään, ja niiden esittäminen on sen vuoksi ollut omiaan aiheuttamaan kärsimystä myös hänelle. KKO totesi, että yksityisyyden suojan vaatimus oli edellä mainituista syistä ollut korostunut ja ohjelmassa paljastetut tiedot olivat kuuluneet heidän yksityiselämänsä suojan ydinalueelle. Toisaalta ohjelman merkitys, uskottavuus tai journalistinen sanoma eivät olisi olennaisesti vaarantuneet, vaikka haastateltu isä olisi esiintynyt ohjelmassa tunnistamattomana. Ohjelmassa tapahtunut tietojen paljastaminen oli merkinnyt niin olennaista yksityiselämän suojan loukkaamista, että sananvapauteen puuttuminen oli siihen nähden perusteltua. KKO katsoi, että tietojen paljastaminen oli tapahtunut rikoslain 24 luvun 8 :n 1 momentissa tarkoitetuin tavoin oikeudettomasti. Asianomistajien tunnistettavuuden osalta KKO totesi, että arvioitaessa tunnistettavuutta rikoslain 24 luvun 8 :n tunnusmerkistön täyttymisen kannalta tarkastelua ei voida rajoittaa niihin henkilöihin, jotka ovat todellisuudessa nähneet, lukeneet tai muuten vastaanottaneet joukkotiedotusvälinettä käyttäen tai muutoin levitetyn viestin, ja näin konkreettisesti tunnistaneet henkilön, jonka yksityiselämää koskevasta tiedosta on kysymys. Tunnistettavuutta on sen sijaan arvioitava siitä lähtökohdasta, onko henkilö ollut ohjelman tai muun välitetyn viestin perusteella ylipäätään tunnistettavissa. Tapauksessa katsottiin, että useilla henkilöillä oli ollut edellytykset yhdistää lapset ohjelmassa esiintyneeseen isään ja ohjelmassa kerrottuihin tietoihin. Vaikka tämä henkilöpiiri ei ilmeisesti ollut ollut kovin laaja, rikoksen tunnusmerkistö asianomistajien tunnistettavuuden osalta oli toteutunut. Salassapitorikoksen osalta KKO katsoi sen tunnusmerkistön täyttyneen, mutta rikos sisältyi yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen, eikä vastaajia sen lisäksi tuomittu rangaistukseen salassapitorikoksesta tai osallisuudesta siihen. Kunnianloukkausta koskevan syytteen kaikki oikeusasteet hylkäsivät. Yksityiselämän suojan loukkaus tapauksessa vaikuttaa KKO:n ratkaisuselosteen perusteella selvältä: kysymyksessä ovat niin sanotut tavalliset ihmiset, vieläpä osaksi lapset, ja loukkaus koskee yksityisyyden ydinaluetta. Aihe on sinänsä kuitenkin ollut tärkeä, ja keskustelu siitä aiheellista. Kuten KKO on todennut, ohjelma olisi voitu toteuttaa myös siten, etteivät isä ja sitä kautta lapset ja heidän äitinsä olisi olleet ohjelmasta tunnistettavissa. Salassapitorikosta koskevan rikoslain 38 luvun 1 :n soveltamisen osalta tapaus on herättänyt keskustelua journalistien keskuudessa. 24 KKO katsoi, että ohjelman toimittajan aloitteellinen menettely oli ollut keskeinen syy isän esiintymiseen ohjelmassa. Vastaava toimittaja puolestaan oli nähnyt ohjelman ennen sen esittämistä ja hyväksynyt sen lähetettäväksi. Hänen myötävaikutuksensa ohjelman lähettämiseen oli siten tapahtunut ennen kuin rikos kaikilta osiltaan oli toteutunut. 24 Ks. Virtanen 2009, Sipilä 2009, Reinboth 2009, Niskasaari 2009a ja 2009b, Lehtola Ratkaisun on muun ohella tulkittu muuttaneen oikeustilaa siltä osin kuin kysymys on salassapidettävien tietojen käyttämisestä uutisoinnissa. Ennen KKO:n ratkaisua toimittaja oli voinut käyttää haltuunsa saamiaan oikeusjutun salassapidettäviä tietoja salassapitomääräyksen sitoessa vain jutun asianosaisia. Näin esimerkiksi Niskasaari 2009a ja 2009b. Toisin Lehtola 2009, joka katsoo, että KKO:n ratkaisu ei tuonut muutosta toimittajien mahdollisuuksiin käyttää salassapidettäviä tietoja. 53

14 KKO tarkasteli toimittajien osalta asiaa siltä kannalta, oliko ohjelmatoimintaan kuuluva sananvapauden suoja tehnyt heidän menettelynsä oikeutetuksi. EIT:n ratkaisukäytännössä on KKO:n mukaan annettu merkitystä sille, onko salassa pidettävää tietoa saatu yllyttämällä salassapitovelvollista tämän velvollisuuden rikkomiseen. EIT on myös todennut viitaten tapaukseen Dupuis ym. v. Ranska ( ), että ihmisoikeussopimuksen 10 artikla ei vapauta journalisteja noudattamasta rikoslakia. EIT:n ratkaisussa on edellytetty sen tutkimista, onko tapauksessa painotettava enemmän yleisön informoinnin tarvetta kuin asiakirjojen kyseenalaiseen alkuperään liittyviä velvollisuuksia ja vastuita. Siten on harkittava, voidaanko sananvapauteen puuttumista pitää oikeasuhtaisena ja välttämättömänä. KKO antoi merkitystä sille, että isän esiintyminen ohjelmassa oli tapahtunut toimittajan yllytyksestä ja vastaavan toimittajan myötävaikutuksella. Salassa pidettävien tietojen paljastamisen ei voitu katsoa perustuneen yleisön tiedon tarpeeseen, kun taas mainittujen tietojen suojaamiseen oli ollut pakottava tarve. Sananvapauteen puuttuminen oli sen vuoksi KKO:n mielestä perusteltua. Toimittajan menettely täytti siten salassapitorikoksen yllytyksen ja vastaavan toimittajan menettely mainitun rikoksen avunannon tunnusmerkistön. Huomionarvoista tapauksessa on se, että käräjäoikeusvaiheessa oikeudenkäyntiaineisto ja tuomio ovat olleet julkisia. Salassapitopäätös on tehty vasta hovioikeusvaiheessa, ja sitä ennen tietoja asiasta on pystynyt saamaan kuka tahansa. Lisäksi eri oikeusasteiden ratkaisut ovat keskeisten seikkojen osalta toisistaan poikkeavia. Varsinkin hovioikeus on päätynyt asiassa täysin erilaiseen lopputulokseen kuin käräjäoikeus ja KKO. Käräjäoikeus oli tuominnut isän ja toimittajat yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Käräjäoikeuden mukaan ohjelman toimittaja oli saanut salassapidettävistä asioista tiedon jo ennen kuin hän oli ottanut yhteyttä ohjelmassa esiintyneeseen isään. Isää ei käräjäoikeuden mukaan ollut saatu ohjelmaan painostamalla tai petollisesti viettelemällä, vaan hänen motiivinsa oli ollut tuoda julki, että hänet oli syyttömänä tuomittu. Sen vuoksi ei voitu katsoa, että toimittajan menettely olisi ollut pääasiallinen syy siihen, että isä oli paljastanut salassapidettäviä asioita. Toimittaja ei käräjäoikeuden mukaan ollut kysymyksiä esittämällä syyllistynyt yllytykseen salassapitorikokseen. Vastaavan toimittajan osalta käräjäoikeus katsoi, että tämän nähdessä ohjelman salassapidettäväksi määrätyt tiedot oli jo paljastettu, eikä ohjelman jälkikäteinen hyväksyminen voinut olla avunantona rangaistavaa. Hovioikeus katsoi muun ohella, että asiassa ei ollut näytetty, että kukaan olisi tunnistanut lapsia ohjelman perusteella ja ettei ohjelmassa ollut esitetty oikeudettomasti tietoa, vihjausta tai kuvaa siitä, että lapset olisivat olleet asianomistajina isän syyksi luetuissa teoissa, eikä myöskään esitetty tai levitetty lasten äidin yksityiselämään kuuluvaa tietoa. Hovioikeus huomioi myös, että käräjäoikeuden tuomio ja oikeudenkäyntiaineisto olivat olleet julkisia käräjäoikeuden tuomion antamisen jälkeen lähes vuoden ajan ennen hovioikeuden antamaa salassapitomääräystä. Sen vuoksi oli jäänyt varteenotettava epäilys siitä, oliko toimittaja saanut salassapidettäviä tietoja ohjelmassa esiintyneeltä isältä. Hovioikeus katsoi jääneen näyttämättä, että isä olisi paljastanut ohjelman toimittajalle ennen ohjelmaa tai muutoin haastattelunsa aikana salassapidettäviä 54

15 seikkoja taikka kertonut sellaisia tietoja, joiden nojalla lasten henkilöllisyys olisi paljastunut. Hovioikeus hylkäsi kaikki syytteet. Tapauksen tarkempia yksityiskohtia tuntematta on vaikea arvioida, miksi hovioikeus on päätynyt näinkin erilaiseen ratkaisuun kuin käräjäoikeus tai KKO. Hovioikeuden tuomio oli äänestysratkaisu, yksi hovioikeudenneuvos olisi tuominnut isän ja toimittajat yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Salassapitorikosta ja varsinkin siihen yllytystä koskevalta osalta KKO:n ratkaisu herättää kysymyksen, milloin toimittajan osallisuus salassapidettävien tietojen paljastamiseen todella on siten merkittävä, että rikosoikeudellinen vastuu on perusteltu. Toimittajan aloitteellinen menettely lienee useimmiten se syy, miksi henkilö esiintyy lehtiartikkelissa tai tv- tai radio-ohjelmassa. Yllytystä koskevan rikoslain 5 luvun 5 :n mukaan yllytyksestä rikokseen tuomitaan se, joka tahallaan taivuttaa toisen tahalliseen rikokseen tai sen rangaistavaan yritykseen. Toimittajan yhteydenotto isään ja tiedustelu halukkuudesta esiintyä ohjelmassa sekä isälle ilmoitettu kanta, että hänen lausumansa ovat uskottavampia, jos hän esittää ne omalla nimellään, ovat KKO:n ratkaisuselosteen mukaan tässä tapauksessa riittäneet toteuttamaan salassapitorikoksen yllytyksen Lopuksi Yleistä mielenkiintoa herättävien rikosasioiden uutisointi alkaa tänä päivänä usein jo rikosasian ollessa esitutkintavaiheessa. Rikosasian etenemistä seurataan oikeudenkäyntiin ja tuomioon asti, joskus vielä lainvoimaisen tuomion antamisen jälkeenkin. Eräs esimerkki uutisoinnin aikaistumisesta ja sen seurauksista tavallisen ihmisen elämään on niin sanottu Bodom-oikeudenkäynti, joka johti lopulta murhasyytteiden hylkäämiseen. Vastaajan elämään oikeudenkäynti vaikutti kuitenkin pysyvällä tavalla; hänen nimensä ja kasvonsa ovat tulleet tiedotusvälineiden välityksellä tutuiksi koko kansalle. 26 Bodom-oikeudenkäynti lienee kuitenkin ääritapaus oikeudenkäyntiuutisoinnissa. Usein kysymys on asioista, joilla ei ole aivan samassa määrin yhteiskunnallista merkittävyyttä tai kiinnostavuutta. Yksityiselämän suojaa koskevia KKO:n ennakkopäätöksiä rikosasian asianosaisen lähinnä vastaajan tai hänen lähipiiriinsä kuuluvan henkilön osalta on annettu 2000-luvulla jo useita. Myös EIT:n ratkaisukäytännöstä löytyy tuoreitakin aihetta koskevia ratkaisuja. 27 KKO:n tuomioiden perustelutavassa on havaittavissa muutosta, jos verrataan ratkaisua KKO 2001:96 esimerkiksi ratkaisuihin KKO 2005:136 ja KKO 2009:3. EIT:n ratkaisut ovat entistä näkyvämmin esillä KKO:n perusteluissa, samoin perusoikeuksien välinen punninta. 25 Isä oli keskustelussa tuonut esille myös mahdollisuuden esiintyä ohjelmassa tunnistamattomana. 26 Nuutila 2006 s. 68 ja Edellä tässä kirjoituksessa on selostettu tapauksia Lappalainen v. Suomi ja Eerikäinen ym. v. Suomi Ks. lisäksi Egeland ja Hanseid , jossa kysymys oli kolmoismurhasta tuomitun henkilön valokuvaamisesta vastoin kansallisia säännöksiä tuomion julistamisen jälkeen. Hieman vanhempi ratkaisu on Sciacca v. Italia , jossa oli kysymys talousrikoksista epäillyn henkilön valokuvan julkistamisesta esitutkinnan aikana. 55

16 Perustuslaki suojaa sekä yksityisyyttä että oikeutta tiedonsaantiin. Huolimatta viimeaikaisista yksityiselämän suojaa ja sananvapautta koskevista tuomioistuinratkaisuista jännite näiden perusoikeuksien välillä on edelleen olemassa, ja niiden yhteensovittaminen yksittäisessä tapauksessa saattaa olla haastavaa. Suuntaviivoja on kuitenkin nykyisin saatavissa oikeuskäytännöstä ja aihetta koskevasta oikeuskirjallisuudesta. Rikosasian asianomistajan yksityiselämän suojan osalta ongelmia ei näytä ilmenneen vastaavassa määrin kuin vastaajaa koskevassa oikeudenkäyntiuutisoinnissa. Selvältä näyttää kuitenkin, että rikosasiaa koskevassa uutisoinnissa uutisoinnin kohde (asianosainen) saattaa yhteiskunnallisesta asemastaan riippumatta joutua vakavien ja suurta yhteiskunnallista merkitystä omaavien rikosten kohdalla luopumaan jossakin määrin yksityiselämän suojastaan ja sietämään uutisoinnin hänelle mahdollisesti aiheuttamaa haittaa. Lähteet Kirjallisuus ja virallislähteet Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikoslain 27 luvun, painovapauslain 18 ja 39 :n sekä oikeudenkäytön julkisuudesta annetun lain 1 ja 2 :n muuttamisesta (HE 84/1974 vp.). Hallituksen esitys Eduskunnalle perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta (HE 309/ 1993 vp.). Hallituksen esitys Eduskunnalle yksityisyyden, rauhan ja kunnian loukkaamista koskevien rangaistussäännösten uudistamiseksi (HE 184/1999 vp.). Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 13/2006 vp.). Lehtola, Markku: KKO ei tulkinnut uudelleen salassapitoa, Journalisti 5/2009. Mahkonen, Sami: Oikeus yksityisyyteen. Werner Söderström lakitieto, Helsinki Neuvonen, Riku: Sananvapaus, joukkoviestintä ja sääntely. Talentum, Helsinki Niskasaari, Mikko: KKO:n päätös tulkitsee salassapitoa uudelleen, Journalisti 3/2009. Niskasaari, Mikko: KKO rikkoi lain tarkoitusta, Journalisti 6/2009. Nuutila, Ari-Matti: KKO 2002:55. Julkisuuden henkilölle läheisen henkilön yksityisyys. s teoksessa Timonen, Pekka (toim.): KKO:n ratkaisut kommentein II. Talentum, Helsinki Nuutila, Ari-Matti: Asiantuntijat ja asian tuntijat Bodom-journalismissa, s teoksessa Ruusunoksa, Laura (toim.): Journalismikritiikin vuosikirja Tiedotusopillinen yhdistys TOY ry ja Tampereen yliopiston journalismin tutkimusyksikkö, Tampere Nuutila, Ari-Matti Majanen, Martti: RL 24 luku. Yksityisyyden, rauhan ja kunnian loukkaamisrikokset, s teoksessa Tapio Lappi-Seppälä et al. (toim.): Rikosoikeus. 3. uudistettu painos. WSOYpro, Helsinki Reinboth, Susanna: Seksuaalirikosten julkisuus vai salaisuus? LakimiesUutiset 2/2009. Sipilä, Jarkko: Sananvapautta vietiin kuin kuoriämpäriä taas, kirjoitettu , luettu Tiilikka, Päivi: Julkkisten yksityiselämän suoja, s teoksessa Kenestä saa kertoa? Viestintäoikeuden vuosikirja Forum Iuris, Helsinki Tiilikka, Päivi: Sananvapaus ja yksilön suoja. Lehtiartikkelin aiheuttaman kärsimyksen korvaaminen. WSOYpro, Helsinki Tiilikka, Päivi: Journalistin sananvapaus. WSOYpro, Helsinki

17 Virtanen, Matti: Korkein oikeus opettaa. kirjoitettu , luettu Vuortama, Timo: Yksityiselämä ja joukkotiedotus. Kustannus-Mäkelä Oy, Karkkila Vuortama, Timo Kerosuo, Lauri: Viestinnän lait ja säännöt. 6. uudistettu laitos. Kustannus- Mäkelä Oy, Karkkila Oikeuskäytäntö Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisut Sciacca v. Italia ( ) Dupuis v. Ranska ( ) Lappalainen v. Suomi ( ) Eerikäinen v. Suomi ( ) Egeland ja Hanseid ( ) Korkeimman oikeuden ratkaisut KKO 2001:96 KKO 2002:55 KKO 2005:82 KKO 2005:136 KKO 2009:3 Hovioikeuksien ratkaisut Rovaniemen hovioikeus nro 499/2009 (R 08/982) Käräjäoikeuksien ratkaisut Rovaniemen käräjäoikeus nro 663/2008 (R 08/212) Muut lähteet Poliisi etsii viittä hiv-miehen seksipartneria ( , luettu ) Poliisi julkaisi hiv-miehen uhrien tuntomerkkejä ( , luettu ) 57