VESITORNIN DOJON HARJOITUSVUOROT 2014 Kellonaika Ma Ti Ke To Pe La Su Kellonaika Seibukan

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VESITORNIN DOJON HARJOITUSVUOROT 2014 Kellonaika Ma Ti Ke To Pe La Su Kellonaika Seibukan 10.30-13.30"

Transkriptio

1 VUOSIKERTOMUS 2014

2 HALLINTO JA JÄSENET Lahti Yuko Aikikai ry:n hallituksen kaudella 2014 muodostivat Jussi Koukku (pj), Kustaa Ylitalo (varapj), Outi Heistman (rahastonhoitaja), Toni Vertanen (tiedotusvastaava), Arja Hyvönen (pääsihteeri), Heidi Rantala sekä Hans Selenius. Yhdistyksen toiminnantarkastajana toimi Sami Metsäranta ja varatoiminnantarkastajana Jussi Leinonen. Jäseniä Lahti Yuko Aikikai ry:ssä oli vuonna 2014 yhteensä 51. Vuonna 2013 jäsenmäärä oli 52. TALOUS: (Tarkemmat tiedot liitteessä 1) Yhdistyksen jäsenmaksu vuonna 2014 oli 200 / koko vuosi tai 115 / puoli vuotta. Qigongin jäsenmaksu oli 60 / puoli vuotta. Työttömille oli käytössä alennettu jäsenmaksu 150 / koko vuosi. Yhdistyksellä on ollut tuloja jäsenmaksujen ja peruskurssimaksujen lisäksi tarvikevälityksestä (harjoituspukujen myynti), harjoitussalin alivuokralaistuloista, lajidemojen ja ulkopuolisten kurssien ja leirien vetämisestä sekä tapahtumiin kerätyistä osallistumismaksuista. Suurin kuluerä seuralle on ollut harjoitustilan vuokra. Muita menoja ovat aiheuttaneet kurssien mainostus, materiaalihankinnat, ohjaajien leiri- ja matkakulukorvaukset, päävetäjän Japanin harjoitusmatka sekä seuran järjestämät tapahtumat. Seuran taloudellinen tilanne on ollut viimeisen kolmivuotiskauden nousujohteinen. Vuonna 2014 seuran taloudellinen tulos oli 1287,65 voitollinen ja tase vuoden 2015 alussa oli 3799,69. Vastaavat luvut vuonna 2013 olivat 261,33 ja 2512,04 ja vuonna 2012 ne olivat -1412,52 ja 2968,07. Taloudellista nousua selittää jäsenmaksun korotus, ulkopuolisten ryhmien ohjaamisten lisääntyminen sekä dojon vuokraaminen ulkopuolisille. AIKIDON HARJOITTELU: Seuran päävalmentajana on toiminut edellisvuosien tapaan Kustaa Ylitalo 5.dan. Muina vastuuohjaajina ovat toimineet Kimmo Salokannel 2.dan, Jarkko Tuominen 3. dan, Toni Vertanen 2.dan sekä Jussi Koukku 1.dan. Kaikki vastuuohjaajat ovat suorittaneet vähintään Suomen Aikidoliiton II-tason ohjaajakoulutuksen. Vastuuohjaajien lisäksi myös seuran muut hakamalliset (3. kyu ->) harjoittelijat ovat ohjanneet harjoituksia. Yhdistys on järjestänyt jäsenilleen ohjattuja harjoituksia 10,5 tuntia viikossa. Lisäksi jäsenistölle on tarjottu vapaaharjoituksia kahtena päivänä viikossa. Kesällä pidettiin keskiviikkoisin ulkoilmaharjoituksia. Kevätkaudella jatkettiin edelleen syksyllä aloitetun 2013 Budo Kids ryhmän toimintaa, mutta syyskaudella harjoituksia ei enää jatkettu vetäjäresurssien vähyyden vuoksi. Syksyllä seura tiivisti yhteistyötä Lahden Ammattikorkeakoulun liikuntapalveluiden (LAMK Sports) kanssa säännöllisten harjoitusten muodossa. Syksyllä LAMK Sportsin tuntitarjontaan kuului Lahti Yuko Aikikain järjestämänä mm. akrobatia, lihaskuntovenyttely, qigong sekä aikido harjoituksia. Lahti Yuko Aikikain jäsenet saivat osallistua ilman erillistä maksua ko. tunneille. VESITORNIN DOJON HARJOITUSVUOROT 2014 Kellonaika Ma Ti Ke To Pe La Su Kellonaika Päivävuorot: kurssi Budo Kids kurssi / yleiset yleiset vapaa Yleiset Päivävuorot: yleiset vapaa chikung yleiset

3 Yhdistys on järjestänyt kaksi aikuisille suunnattua aikidon peruskurssia vuoden aikana, yhden kevät- ja yhden syyskaudella. QIGONGIN HARJOITTELU: Seuran qigong-opetuksesta on vastannut edellisvuosien tapaan Kustaa Ylitalo. Muina ohjaajina ovat toimineet Jussi Koukku ja Toni Hyvönen. Lisäksi Jarkko Tuominen on ohjannut qigongia ulkopuolisille ryhmille. Yhdistys on järjestänyt kaksi kaiken tasoisille harrastajille avointa qigong-kurssia vuoden aikana, yhden kevät- ja yhden syyskaudella. Harjoituksia on pidetty kerran viikossa. Lisäksi yhdistys järjesti kaksi qigong-te taa sekä yhden qigong viikonloppuleirin vuoden 2014 aikana. Jianshen Qi Gongin opettajat Kiinasta vierailivat Lahdessa pitämässä harjoituksia keväällä Seuran päävalmentaja Kustaa Ylitalo suoritti kaksivuotisen kansainvälisen QiGong diplomiohjaaja-koulutuksen loppuun keväällä Koulutuksen pääopettajan toimii Takashi Tsumura sensei Japanista. AIKIDON JA QIGONG LEIRI- JA KOULUTUSTOIMINTA Seuran päävalmentaja Kustaa Ylitalo ohjasi kymmenkunta viikonloppuleiriä eri puolella Suomea ja Jarkko Tuominen puolestaan 3 leiriä vuoden 2014 aikana. Kustaa toimi myös kouluttajana Aikidoliiton ja sen jäsenseurojen järjestämissä ohjaajakoulutuksissa ja ohjasi harjoituksia säännöllisesti Lahti Yuko Aikikain lisäksi myös Suomen Budokeskus Riihimäki ry:ssä ja Hämeenlinnan Aikidoseurassa. Myös Jarkko Tuominen on toiminut kouluttajan tehtävissä budo-lajien ohjaajakoulutuksissa vuoden 2014 aikana. seura järjesti omien ohjaajien vetämän aikidoleirin Lahdessa joulukuussa ja Kustaan Ylitalon 5. dan ohjaaman asetekniikkaleirin kesäkuussa. Jarkko Tuominen ja Kimmo Salokannel ovat olleet Suomen Aikidoliiton koulutusvaliokunnan jäseninä mukana Aikidoliiton koulutustoiminnan kehittämisessä vuonna Yhdistyksen jäsenet ovat osallistuneet kymmenille kansallisille ja kansainvälisille aikido- ja qigong-leireille ympäri Suomea kuluneen vuoden aikana.

4 LAHTI YUKO AIKIKAIN JAPANINMATKA Lahti Yuko Aikikai toteutti syksyllä 2014 pitkäaikaisen haaveensa järjestämällä harjoitusmatkan Japaniin. Matkalle osallistui yhdeksän seuran nykyistä ja entistä harjoittelijaa. Matkan pääkohteena oli Kiotossa järjestetty Kobayashisensein aikidon 45-vuotisjuhlaleiri. Matkan aikana vierailtiin Kobayashi Dojon jyuhlaleirin lisäksi mm. Yoko Okamotosensein harjoituksissa Kiotossa, Tsumura-sensein qigong-harjoituksissa Osakassa, Kazuo Igarashi-sensein harjoituksissa Tokion Hashimotossa sekä tietenkin Aikikai Hombu Dojolla Tokion Shinjukussa. Lissä kuvia ja tarinoita värikkäästä ja ikimuistoisesta matkasta löytyy matkablogista osoitteesta: GRADUOINNIT Yhdistys järjesti vuonna 2014 graduointitilaisuuksia 3 kappaletta. Graduointituomarina Yuko Aikikaissa toimivat Kustaa Ylitalo (shidoin), Jarkko Tuominen (fukushidoin) ja Kimmo Salokannel (B-lisenssi). MUUTA TAPAHTUNUTTA Varsinaisen aikidoharjoittelun lisäksi yhdistys on järjestänyt vuonna 2014 jäsenilleen myös muuta toimintaa. Helatorstaina oli edellisvuosien tapaan yhdistyksen kevätrieha ja joulukuussa vietettiin yhdistyksen pikkujouluja tatamijuhlien muodossa. Elokuussa Kustaa ohjasi qigong-leirin omalla kotitilallaan Hämeenlinnan Rengossa, jonka yhteydessä pidettiin tupaantuliaiset Lahti Yuko Aikikain harjoittelijoille ja muille aikidon harrastajille. Yuko Aikikain puheenjohtaja Jussi Koukku on toiminut Suomen Aikidoliiton jäsenlehden päätoimittajana ja seuran rahastonhoitaja Outi Heistman lehden taittajana vuonna TIEDOTUS Yhdistys tiedotti toiminnastaan jäsenilleen treenien yhteydessä pidetyillä infopuheenvuoroilla, yhdistyksen ilmoitustaululla, sähköpostilistan ja facebookin kautta. Aikidon tunnetuksi tekemistä on edistetty paitsi näytösten, lehtimainosten niin myös kadunvarsimainosten, internetsivujen, facebookin ja Japanin-matkablogin välityksellä. Liite 1: Tilikausi 2012 Liite 2: Valmennussuunnitelma

5 VALMENNUSSUUNNITELMA 2014 Liite 2 TAMMIKUU HELMIKUU MAALISKUU HUHTIKUU TOUKOKUU KESÄ-HEINÄ-ELOKUU Bokken kihon suburi Yhden käden tartuntaotteista tehtävät tekniikat Graduointi 15.1., mahdollisuus graduointitekniikoiden harjoitteluun Bokken awase ho Shomen uchi -tekniikat Yokomen uchi tekniikat Jo kihon suburi (20 kpl) Ushirowaza -tekniikat Jo vs. jo pariharjoitteet Tsuki ja geri tekniikat Graduointi 14.5., mahdollisuus graduointitekniikoiden harjoitteluun Jo kata, myös pariharjoituksena jo vs jo sekä jo vs. bokken Kahden käden tartuntaotteista tehtävät tekniikat Graduointi 14.5., mahdollisuus graduointitekniikoiden harjoitteluun Keskiviikkoisin asepainotteinen harjoitus vaihtelevilla teemoilla Ei erityistä painotusta Kesällä erityishuomio fysiikkaharjoittelussa SYYSKUU Bokken kihon suburi Yhden käden tartuntaotteista tehtävät tekniikat LOKAKUU MARRASKUU Bokken awase ho Shomen uchi -tekniikat Yokomen uchi tekniikat Jo kihon suburi (20 kpl) Ushirowaza -tekniikat Graduointi 6.12., mahdollisuus graduointitekniikoiden harjoitteluun JOULUKUU Ei erityisiä painotuksia

6 Aikidoharjoituksen perusrakenne: jokainen vetäjä soveltaa oman harkinnan mukaan 1. Alku - alkukeskittyminen ja kumarrukset - aikitaiso alkulämmittely - valmistavat harjoitteet: taisabakit, ukemit ym 2. Keskiosa - tekniikkaharjoittelu 1: kuukauden teeman mukaan (orientoiva / kertaus) - tekniikkaharjoittelu 2: kuukauden teeman mukaan (uudet asiat) - tekniikkaharjoittelu 3: (vetäjän omat teemat) - tekniikkaharjoittelu 4: jiuwaza / vapaa-harjoitteluosio 3. Loppu - kunto-osio - loppuverryttely - loppukumarrukset Jiuwaza eli vapaatekniikkaosio jokaiseen harjoitukseen mahdollisuuksien mukaan Maanantain jälkimmäinen harjoitus ja torstain harjoitus keskittyy peruskurssi- ja jatkokurssi tason tekniikoihin sekä fysiikka- ja kehonhallinta harjoitteluun

Valmennussuunnitelma 2017

Valmennussuunnitelma 2017 Valmennussuunnitelma 2017 1 Valmennuksesta ja sen suunnittelusta Lahti Yuko Aikikaissa vastaa valmennuksen johtoryhmä, johon kuuluvat kaikki seuran aktiiviset dan-arvoiset valmentajat: Kustaa Ylitalo 5.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

SUOMEN AIKIDOLIITON GRADUOINTIVAATIMUKSET

SUOMEN AIKIDOLIITON GRADUOINTIVAATIMUKSET SUOMEN AIKIDOLIITON GRADUOINTIVAATIMUKSET 01.01.2007 (voimassa 01.01.-30.06.2007 rinnakkain vanhojen vaatimusten kanssa ja 01.07.2007 alkaen noudatetaan vain uusia vaatimuksia) SUOMEN AIKIDOLIITTO 1.0

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3

Lisätiedot

OHJEITA AIKIDON KYU- GRADUOINTIIN OSALISTUJALLE. Kustaa Ylitalo 5.dan Aikikai Aikido

OHJEITA AIKIDON KYU- GRADUOINTIIN OSALISTUJALLE. Kustaa Ylitalo 5.dan Aikikai Aikido OHJEITA AIKIDON KYU- GRADUOINTIIN OSALISTUJALLE Kustaa Ylitalo 5.dan Aikikai Aikido Kyu-graduointitiin liittyviä sääntöjä ja ohjeita Vyökokeeseen voivat osallistua vain Suomen Aikidoliitto ry:n jäsenseurojen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

Padasjoki Johtola Rakennus 5 Iso sauna Pieni sauna Ajoharjoittelurata 150 m ampumarata Telttamajoitusalue

Padasjoki Johtola Rakennus 5 Iso sauna Pieni sauna Ajoharjoittelurata 150 m ampumarata Telttamajoitusalue Tammikuu PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA LA Ampumahiihtopaviljonki, rak 359 Riimu, rak. 358 Helmikuu Ma Ti Ke To Pe La Su Ma Ti Ke To Pe La Su

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Tapanilan Erä ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 1(6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Vuosi 2012 tulee olemaan taloudellisesti haasteellinen toimintavuosi. Oletettavaa on, että Helsingin Kaupungin

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2012 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

Hokutokai. Aikido. Iaido. Oulu

Hokutokai. Aikido. Iaido. Oulu 1 Hokutokai Aikido Oulu Iaido 2 Aikido Hokutokai- Hyvän mielen budoseura Hokutokaissa voi harjoitella kahta japanilaista budo-lajia, aikidoa ja iaidoa, hyvässä ja rennossa ilmapiirissä. Hokutokaissa harjoittelija

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2014 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO TOIMINTAKERTOMUS VUODESTA 1991 1. YLEISTÄ Kuluneella kaudella ovat osaston perinteelliset toimintamuodot kallio-, jää- ja vuoristokiipeily eri muodoissaan sekä länsisuomalaisten

Lisätiedot

Iaidôn historiaa. koulukunnat juontavat juurensa häneen. Jo hänen arvellaan korostaneen myös miekkailutaidon henkistä puolta.

Iaidôn historiaa. koulukunnat juontavat juurensa häneen. Jo hänen arvellaan korostaneen myös miekkailutaidon henkistä puolta. Iaidô Iaidôn historiaa Rautaisia miekkoja on valmistettu Japanissa ainakin 300-luvulta lähtien, ja jonkinlainen miekkailutaito on ilmeisesti yhtä vanha. Varhaisina aikoina miekkaa kannettiin vyöstä ripustettuna

Lisätiedot

1(5) GRADUOINTIOHJE 15.8.2004 Suomen Karate-Do Shotokai ry

1(5) GRADUOINTIOHJE 15.8.2004 Suomen Karate-Do Shotokai ry 1(5) SUOMEN KARATE-DO SHOTOKAI RY:N GRADUOINTIOHJE 1 JOHDANTO 1.1 Tämä graduointiohje antaa suuntaviivat ja yleiset puitteet :n (SKDS) harjoittelusta graduointivaatimusten muodossa. 1.2 Tähän kirjatut

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 2 YLEISTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK ry) on yksi rotujärjestön Golden Ring GR ry:n alueyhdistyksistä. PSK ry järjestää jäsenilleen tapahtumia,

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintasuunnitelma ja budjetti 2017 1 1 Yhdistyksen kokoukset Emoseuran sääntömääräinen vuosikokous, sekä emoseuran hallituksen kokous tullaan pitämään jälleen keväällä.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 2 YLEISTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry järjestää jäsenilleen tapahtumia, koulutuksia ja erilaisia kursseja. Yhdistys pyrkii tarjoamaan toimintaa

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 MAANANTAI 4 TIISTAI 5 KESKIVIIKKO 6 Loppiainen TORSTAI 7 PERJANTAI 8 LAUANTAI 9 SUNNUNTAI 10 Jussi Kiiskilä Valteri-koulu, Onerva 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 2 MAANANTAI 11 TIISTAI 12

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1.Yleistä Vuoden 2014 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, kultahippufinaalin onnistunut

Lisätiedot

2014 TOIMINTAKALENTERI

2014 TOIMINTAKALENTERI 2014 TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU 1 1 KE Uudenvuodenpäivä 1.-31.1 Seututoimikuntien järjestäytymiskokoukset (6 kpl) iltakokouksinapj 2 TO KOKO VUOSI: Aktivointiprojekti, Aluetoimikunnan kokoukset, Ammattiosastojen

Lisätiedot

2015 TOIMINTAKALENTERI

2015 TOIMINTAKALENTERI 2015 TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU 1 1 TO Uudenvuodenpäivä 1.-31.1 Seututoimikuntien järjestäytymiskokoukset (6 kpl) iltakokouksina PJ 2 PE KOKO VUOSI: Aluetoimikunnan kokoukset, Aktivointiprojekti, Ammattiosastojen

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

Toimintakalenteri v. 2012

Toimintakalenteri v. 2012 Toimintakalenteri v. 2012 Tammikuu ke 4. Kuulolähipalvelua Nurmijärvellä klo 14.00-15.00 Nurmijärven kunnantalo, Keskustie 2 B to 5. Kuulolähipalvelua Klaukkalassa klo 10.00-11.00 Klaukkalan kirkon tiloissa,

Lisätiedot

66 päivää ma ma

66 päivää ma ma Tunnus Tehtän nimi Kesto Aloitus Valmis Edeltäjät 1 Natura Mobile Projekti 587 päivää la 1.1.2011 su 31.3.2013 2 Natura Mobile automaatio 566 päivää la 1.1.2011 pe 1.3.2013 3 hankinnat 132 päivää ti 1.3.2011

Lisätiedot

Puhelutiedot

Puhelutiedot Puhelutiedot 1.1.215-3.5.215 12 Soitetut1 Hoidetut1 Soitetut2 Hoidetut2 Soitetut3 Hoidetut3 Soitetut4 Hoidetut4 Soitetut5 Hoidetut5 Siilaisen ta 9 997 4 652 7 54 4 626 1 8 4 967 8 17 4 36 6 485 4 54 Niinivaaran

Lisätiedot

Tunnus Tehtävän nimi Kesto Aloitus Valmis

Tunnus Tehtävän nimi Kesto Aloitus Valmis Tunnus Tehtävän nimi Kesto Aloitus Valmis 1 Natura Mobile Projekti 741 päivää la 1.1.2011 to 31.10.2013 2 NM -automaatio 576 päivää la 1.1.2011 pe 15.3.2013 3 hankinnat 132 päivää ti 1.3.2011 ke 31.8.2011

Lisätiedot

Suomen Suunnistusliitto

Suomen Suunnistusliitto Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Valmentajat: Antti Örn Yhteystiedot: 044-5155505 antti.orn@suunnistusliitto.fi Tehtävät: Valmennuksen koordinointi ja ohjelmointi Valmennus Valmennusryhmän

Lisätiedot

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa www.vaasanteknillinenseura.fi VAASAN TEKNILLINEN SEURA RY 5 Toimintasuunnitelma vuodeksi 2015 1 YLEISTÄ Kuten aikaisempinakin vuosina, myös vuoden 2015 aikana järjestämme useita erilaisia tilaisuuksia

Lisätiedot

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 311 Jäsenten työpaikat Kiuruveden kaupunki, Iisalmen kaupunki, Seurakunta, Yksityiset hoivakodit, Fysikaaliset hoitolaitokset, Toimi-säätiö

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTIO Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa Studio Kuutio on oululaisten ammatti- ja harrastajavalokuvaajien yhdessä

Lisätiedot

Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere

Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2016 Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere Läsnä: Ari Immonen Jari Yltävä Tarja Myry Olli Lassinaro Anu Karrimaa Anna

Lisätiedot

Varikko Ruokala Elokuu 2014

Varikko Ruokala Elokuu 2014 Varikko Ruokala Elokuu 2014 Viikko: 31 Kello ma 28.7. ti 29.7. ke 30.7. to 31.7. pe 1.8. la 2.8. 9-10 10-11 Eläkeläiset Ikonikerho 11-12 Eläkeläiset Ikonikerho 12-13 Eläkeläiset Ikonikerho 13-14 Eläkeläiset

Lisätiedot

Lisätietoja: www.shorinjiryu.fi

Lisätietoja: www.shorinjiryu.fi Vantaan Jukara KARATE JUDO AIKIDO KARATE Kausitiedote Syksy 2006 SHORINJIRYU KARATEN SM KILPAILUT Kokusai Shorinjiryu karaten avoimet SM-kilpailut järjestetään 28.10.2006 Espoossa. Jukarasta kisoihin lähtee

Lisätiedot

HAULIKKOJAOSTO HARJOITUSAJAT HAULIKKOJAOSTO 2016

HAULIKKOJAOSTO HARJOITUSAJAT HAULIKKOJAOSTO 2016 HAULIKKOJAOSTO 2016 HAULIKKOJAOSTO Pj Risto Väyrynen 040 5166 045 Siht. + nettisivut Päivi Laine 040 8472 411 paiv.lain@gmail.com Rah.hoit./Amp.koulu Matti Kokkonen 040 5511 544 Ratavastaava Markku Kokkonen

Lisätiedot

Kevät Kumite / randori / IP Pistarit / tyynyt Ne waza. Tammi PVM Vetäjä Kihon Kihon oyo jutsu Kata Tegumi Futari geiko Ukemi 9.1.

Kevät Kumite / randori / IP Pistarit / tyynyt Ne waza. Tammi PVM Vetäjä Kihon Kihon oyo jutsu Kata Tegumi Futari geiko Ukemi 9.1. Kevät 2013 Tammi PVM Vetäjä Kihon Kihon oyo jutsu Kata Tegumi Futari geiko Ukemi 9.1. Ke Jarmo kovat: mae, ushiro, 9.1. Ke Jarmo tsuki IP: ote hartioista edestä ja takaa Kumite: kamppailuasento, suojaus,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet... 2 Toiminnalliset avaintavoitteet... 2 Ryhmätoiminta... 2 Nuorten kurssit ja koulutukset...

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2013 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

HAULIKKOJAOSTO HARJOITUSAJAT HAULIKKOJAOSTO 2017

HAULIKKOJAOSTO HARJOITUSAJAT HAULIKKOJAOSTO 2017 HAULIKKOJAOSTO 2017 HAULIKKOJAOSTO Pj Risto Väyrynen 040 5166 045 Siht. + nettisivut Päivi Laine 040 8472 411 paiv.lain@gmail.com Rah.hoit./Amp.koulu Matti Kokkonen 040 5511 544 Ratavastaava Markku Kokkonen

Lisätiedot

0500 139 404 Marko Aalto Petri Peltoniemi

0500 139 404 Marko Aalto Petri Peltoniemi HAULIKKOJAOSTO 2015 HAULIKKOJAOSTO Pj Marko Aalto 040 8217 707 Siht. + nettisivut Päivi ine 040 8472 411 paiv.lain@gmail.com Rahastonhoit. Matti Kokkonen 040 5511 544 Ampumakoulut Matti Kokkonen 040 5511

Lisätiedot

Suomen Suunnistusliitto

Suomen Suunnistusliitto Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Kestävyys on kykyä työskennellä pitkään väsymättä Ja tällä kertaa pääosin maastossa! Lajin vaatimukset: 1. Sileän juoksussa kestävyysjuoksijan vauhti

Lisätiedot

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

Suomen Aikidoliitto ry Radiokatu Helsinki Tel TOIMINTA- SUUNNITELMA 2015

Suomen Aikidoliitto ry Radiokatu Helsinki Tel TOIMINTA- SUUNNITELMA 2015 Suomen Aikidoliitto ry Radiokatu 20 00240 Helsinki Tel. 040-573 8166 aikido@aikidoliitto.fi www.aikidoliitto.fi TOIMINTA- SUUNNITELMA 2015 Suomen Aikidoliitto ry 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. Yleistä Aikido

Lisätiedot

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie a HAKIJA: Tällä pohjavärillä olevat tiedot, saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) Liikunta Nuoriso Kulttuuri

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (5) Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet...2 Toiminnalliset avaintavoitteet...2 Ryhmätoiminta...2 Nuorten kurssit ja koulutukset...2

Lisätiedot

- Kenttä auki vapaata harjoittelua varten Tavesin jäsenille, su klo 10-12. Pakkasraja -15 C, seuraa myös lumitilannetta.

- Kenttä auki vapaata harjoittelua varten Tavesin jäsenille, su klo 10-12. Pakkasraja -15 C, seuraa myös lumitilannetta. Tampereen vetokoiraseura Taves ry. Koulutuskalenteri 2011 Tampereen vetokoiraseuran jäsenet ovat etusijalla kaikissa Tavesin järjestämissä koulutuksissa. Jos koulutuksessa on kaksi hintaa, halvempi on

Lisätiedot

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie a HAKIJA: Tällä pohjavärillä olevat tiedot, saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) Liikunta Nuoriso Kulttuuri

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKALENTERI

2016 TOIMINTAKALENTERI 2016 TOIMINTAKALENTERI 53 1 PE Uudenvuodenpäivä TAMMIKUU 2 LA 2-30.1 Seututoimikuntien jäjestäytymiskokoukset (6 kpl) iltakokouksina. TK 3 SU KOKO VUOSI: Aluetoimikunnan kokoukset, Aktivointiprojekti,

Lisätiedot

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Kokouksen avaus ja laillisuuden toteaminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015

Toimintasuunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2015 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä

Lisätiedot

VOIMAILUSEURA BODONOS r.y.

VOIMAILUSEURA BODONOS r.y. VOIMAILUSEURA BODONOS r.y. Judojaoston toimintasuunnitelma 2017 Judojaoston toimintasuunnitelma 2017 Tämän asiakirjan tarkoituksena on kuvata Voimailuseura Bodonoksen Judojaoston toimintaa vuonna 2017.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 MISSIO Edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää tervettä kilpailua ja naisyrittäjien

Lisätiedot

YAMA-ARASHI RY 3/2007

YAMA-ARASHI RY 3/2007 YAMA-ARASHI RY 3/2007 JUDO Varapuheenjohtajalta Kesä mennyt on ja syksy saapuu. Vai olisiko Vielä on kesää jäljellä. -iskelmän sanat ja ajatukset paremmin kohdallaan raapustaessani alkuvuoden muisteloita

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

WADORYU JUNIORIVYÖVAATIMUKSET. 12.mon - 1.mon

WADORYU JUNIORIVYÖVAATIMUKSET. 12.mon - 1.mon WADORYU JUNIORIVYÖVAATIMUKSET 12.mon - 1.mon Suomen Karateliitto ry Wadoryu -kollegio Päivitetty 1.10.2008 Kuopion Karateseura ry Päivitetty 1.11.2013 VYOKOEVAATIMUKSET 12. Mon (Juniorivalkoinen + #) Dojo

Lisätiedot

KIVÄÄRIJAOSTO KIVÄÄRIJAOSTO 2012

KIVÄÄRIJAOSTO KIVÄÄRIJAOSTO 2012 KIVÄÄRIJAOSTO Pj. Pekka Niemelä 040-5220 760 pekka.niemela@saunalahti.fi Rah.hoitaja Kimmo Prusila 040-8692 999 kimmo.prusila@gmail.com Valmennus Raimo Jääskeläinen 040-5961 477 rami.jaaskelainen@gmail.com

Lisätiedot

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 Vuosikokouksen jälkeen kyläasiamies Henrik Hausen kertoo uudesta hankkeesta ja vastaa kysymyksiin. 28.2.2016 klo 18.00. Paikka Tuohikoto Käsiteltävät asiat: 1.

Lisätiedot

STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTION KURSSIT JA TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu Joulukuu

STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTION KURSSIT JA TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu Joulukuu STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTION KURSSIT JA TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu Joulukuu KUUTIOKLUBI Studiovalokuvauksen perustaidot hallitseville harrastajille

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA

Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA kausi 2015-2016 Julkaisija: Turun seudun pool ry Johdanto Biljardiliiga Turun seudulle avoin biljardiliigakausi aloitetaan taas syksyllä. Biljardiliigan järjestäjänä

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 26.10.2010 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 1 Yleistä

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 1 Yleistä Tapanilan Erä ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 1(11) Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 1 Yleistä Vuosi 2015 tulee olemaan taloudellisesti haasteellinen toimintavuosi. Oletettavaa on, että Helsingin

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006

Lisätiedot

Onnettomuudet kuukausittain

Onnettomuudet kuukausittain ONNETTOMUUSRAPORTIT 8.. / - / Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Onnettomuudet kuukausittain 6 8 Tammikuu.% Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Perusta Toimintasuunnitelman perustana ovat yhdistyksen säännöt ja Suomen Reumaliiton vuoden toimintateema: Liikkeestä

Lisätiedot

VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE

VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE 2016-2017 LINJAUS KAUDELLE 2016-2017 Jatketaan vuonna 2012 aloitettua työtä lasten ja nuorten jalkapalloharrastuksen kehittämisen parissa Toimintamme päivittyy SUNDAY LEAGUE

Lisätiedot

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Sisällysluettelo Yleistä Vuosikokous Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry:n jäsenet Hallitus, toiminnantarkastaja ja hallituksen toiminta Kilpailutoiminta

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och 100 kpl/st. Kuntaliitos Sammatin kanssa 1.1.2009 - Kommunsammanslagning med Sammatti 1.1.2009 Kuntaliitos Karjalohjan ja Nummi-Pusulan

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Koivukylän Palloseura ry. B-juniorit. Toimintasuunnitelma kaudella 2015

Koivukylän Palloseura ry. B-juniorit. Toimintasuunnitelma kaudella 2015 Koivukylän Palloseura ry B-juniorit Toimintasuunnitelma kaudella 2015 01.12.2014 Suunnitelma koskee aikaväliä 1.11.2014 31.10.2015. Toimihenkilöt ja yhteystiedot Joukkueenjohtaja: Vastuuvalmentaja: Valmentaja:

Lisätiedot

Onnettomuudet kuukausittain

Onnettomuudet kuukausittain ONNETTOMUUSRAPORTIT.. / - / Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Onnettomuudet kuukausittain Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu

Lisätiedot

Onnettomuudet kuukausittain

Onnettomuudet kuukausittain ONNETTOMUUSRAPORTIT.. / - / Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Onnettomuudet kuukausittain Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu.%

Lisätiedot

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015 1 TEAM FINCHEVAL RY 2 JOHDANTO Toimintalinja on laadittu Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisohjelman mukaisesti vuodelle 2015. Toimintalinjasta käy ilmi asioita, jotka ovat seurallemme tärkeitä ja

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

OUSHINKAN RY TOIMINTALINJA 2008

OUSHINKAN RY TOIMINTALINJA 2008 OUSHINKAN RY TOIMINTALINJA 2008 SISÄLLYSLUETTELO... 1 SISÄLLYSLUETTELO... 2 Toimintalinjan runkosuunnitelma...3 Oushinkan Ry:n visio... 3 Eettiset linjaukset...3 Seuratoiminnan tavoitteet 2008... 4 Käytännön

Lisätiedot

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta Wiurila Golf & Country Club ry Nuorisotoimikunta 2013 Nuorisotoimikunta ja ohjaajat: (yhteystiedot) Puheenjohtaja: Pasi Kuhalainen pasi.kuhalainen(at)wgcc.fi 040 823 8781 PRO: Miikka Heinonen miikka.heinonen(at)wgcc.fi

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 19.8.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin

Lisätiedot

Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi. SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016

Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi. SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016 Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016 SB-Pro, pojat -99 ja -00 Vanhempainilta 20.5.2015, Nurmijärvi, Poliisilaitos, Käräjäsali, Klo 18:30 20:30 Agenda:

Lisätiedot

HAULIKKOJAOSTO HARJOITUSAJAT HAULIKKOJAOSTO 2014

HAULIKKOJAOSTO HARJOITUSAJAT HAULIKKOJAOSTO 2014 HAULIKKOJAOSTO 2014 HAULIKKOJAOSTO Pj Marko Aalto 040 8217 707 Siht. + nettisivut Päivi Laine 040 8472 411 paiv.lain@gmail.com Rahastonhoit. Matti Kokkonen 040 5511 544 Ampumakoulut Matti Kokkonen 040

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013 Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013 1 Toimintakertomus 1.1. 31.12.2013 Toiminnan tarkoitus Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry:n (HYSK) sääntöjen mukaan yhdistyksen

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA 1.1. 31.12.2012 II Sisällysluettelo Toimintakertomus 1.1. 31.12.2012... 1 Toiminnan tarkoitus..... 1 Yleistä..... 1 Hallitustyöskentely vuonna 2012... 1

Lisätiedot

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle 11.1.2016 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot