Porvoon kaupungin hyvinvointikertomus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Porvoon kaupungin hyvinvointikertomus"

Transkriptio

1 Porvoon kaupungin hyvinvointikertomus Vuoden 2015 raportti ja suunnitelma vuodelle

2 OSA I: PÄÄTTYNEEN JA KULUVAN VUODEN ARVIOINTI JA RAPORTOINTI Kunnan rakenteet, talous ja elinvoima Suomen talouskehitys oli heikko vuonna Myös Porvoon kaupungin taloudellinen tilanne heikkeni. Verotulot jäivät edellisen vuoden tasolle, samalla sekä toimintamenot että työttömyys kasvoivat. Julkista taloutta rasittavat niin suhdanne- kuin rakenneongelmat. Suomen Pankin ennusteiden mukaan taloustaantuma jatkuu myös vuonna Porvoossa asukasmäärän kasvun pääasiallisena syynä on nettomaahanmuutto, ei niinkään syntyvyyden enemmyys tai kuntien välinen nettomuutto. Vaikka työikäisten määrä on pysynyt vakaana kaupungissamme, etenkin ikääntyneiden määrän merkittävä kasvu luo paineita palvelutuotannolle ja sen rahoitukselle tulevien vuosien aikana. Demografinen muutos on voimistumassa. Alhainen syntyvyys ja nouseva elinajanodote muuttavat huoltosuhdetta koko maassa. Huoltosuhde, demografinen Demografinen huoltosuhde ilmaisee, kuinka monta alle 15-vuotiasta ja 65 vuotta täyttänyttä on sataa vuotiasta (työikäistä) kohti. Mitä enemmän on lapsia ja/tai eläkeikäisiä, sitä korkeampi huoltosuhteen arvo on. Sairastavuusindeksi, ikävakioitu Indikaattori ilmaisee miten tervettä tai sairasta väestö on suhteessa koko maan väestön keskiarvoon (= 0). Luku on laskettu ikävakioituna. Indeksi perustuu kolmeen rekisterimuuttujaan: kuolleisuuteen, työkyvyttömyyseläkkeellä olevien osuuteen työikäisistä ja erityiskorvattaviin lääkkeisiin oikeutettujen osuuteen väestöstä. Nettomuutto Indikaattori ilmaisee nettomuuton tuhatta asukasta kohti. Väestötietona käytetään keskiväkilukua. Nettomuutto saadaan vähentämällä alueelle muuttaneista (tulomuuttajat) alueelta pois muuttaneet (lähtömuuttajat). Näin nettomuutto on positiivinen, jos alueelle on muuttanut enemmän kuin alueelta on muuttanut pois. 2

3 Lapset, varhaisnuoret ja lapsiperheet Avopainotteisia palveluita on lisätty erityisesti lapsiperheiden sosiaalityössä. Yhteydenottojen määrä lastensuojeluun vähentyi. Avohuollollisten tukitoimien piirissä olevien lasten osuus lisääntyi. Pitkällä aikavälillä tehdyn kehitystyön tuloksena kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä on puolittunut vuodesta Suurinta osaa lastensuojelun tarpeessa olevista lapsista on pystytty auttamaan ja tukemaan heidän omassa kodissaan, tutussa ympäristössä ja he ovat välttyneet laitoskokemuksilta. Lasten ympärillä olevat aikuiset ovat saaneet samanaikaisesti apua ja koko perheen hyvinvointi on parantunut. Vuonna 2014 toimeentulotukea saaneista lapsiperheiden osuus oli 23 %. Uusi lastensuojelusuunnitelma vuosille laadittiin lapsiperheiden hyvinvoinnin edistämisen näkökulmasta ja suunnitelman laatimiseen kutsuttiin osallistumaan laajasti eri tahoja. Työn aikana kuultiin niin lapsiperheiden parissa toimivia ammattilaisia, yhteistyökumppaneita kuin kuntalaisiakin. Kaikille avoimessa kuulemistilaisuudessa keskusteltiin siitä, millainen tuki auttaa lapsiperheitä peruspalveluissa, ja millaisia uusia palveluita tulee kehittää. Keskustelutilaisuuksien teemoina olivat lisäksi lapsiperheiden osallisuus, turvallisuus, köyhyys, työttömyys ja päihteet. Eri ammattilaisten tapaamisissa käytiin yhdessä läpi toimenpiteitä, joilla porvoolaisia lapsiperheitä voidaan auttaa oikea-aikaisesti ja vähentää tarvetta hakeutua lastensuojeluun. Porvoon kaupungin hallinnoima Iloa vanhemmuuteen lapsiperheiden toimiva palvelukokonaisuus -hanke on saanut euroa sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman (Kaste) rahoitusta vuosille Porvoon hankekumppaneita ovat Hangon, Kotkan, Lohjan ja Loviisan kaupungit sekä Askolan kunta. Hanketyötä kohdennetaan erityisesti niille perheille, joilla on sosiaalisia tai terveydellisiä haasteita. Hyvinvointia edistäviä matalankynnyksen palveluita viedään lähemmäksi lapsia, nuoria ja lapsiperheitä. Gammelbackan aluekehitystyössä huomioidaan asukkaiden toiveet ja palveluita kehitetään tarpeiden mukaisesti. Lähiöliikuntamahdollisuuksia parannetaan kehittämällä lapsille, lapsiperheille ja varhaisnuorille LähiLiike ja Lähi- Futistoimintaa. Hyvinvointia edistävien palveluiden saatavuutta parannetaan kehittämällä Liike-passi, jonka avulla lapsiperheet pääsevät liikunta-ja kulttuuriharrastuksiin maksutta. Aikuissosiaalityössä ja perhetyössä hyödynnetään Hyvän olon palvelukarttaa, jonka avulla kannustetaan ihmisiä hyvinvointia tukevien palveluiden piiriin. Porvoolaisten perheiden haasteita ovat myös korkea velkataakka, työelämän vaatimukset sekä erityisesti pienten lasten vanhempien kokemat suorituspaineet arjessa Vuonna 2013 tehdyn kouluterveyskyselyn tulokset saatiin käyttöön vuoden 2014 alussa. Seuraava kysely toteutetaan keväällä Silloin saadaan uutta vertailutietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnin kehityksestä. Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn mukaan - ja 9. luokkalaisten nuorten elinolot, kouluolot, koettu terveys, terveystottumukset ja terveydentila ovat lähes kaikilla osaalueilla parantuneet vuodesta 20. Nuorten ylipainoisuus on kuitenkin lisääntynyt ja liikunnan määrä vähentynyt. Kouluterveydenhoitajalle ja koululääkärille pääsyn koettiin vaikeutuneen. Ravitsemuskasvatus on tärkeä tulevaisuuden teema kouluissa, sillä koulussa ruokailevien nuorten osuus on pienentynyt. Kouluruokailu on osa opetusta ja linkittyy monissa oppiaineissa käsiteltävään terveysteemaan. Ruokailutilanteessa harjoitellaan käytännössä terveellisen aterian koostamista lautasmallin mukaisesti ja sosiaalisia taitoja. Toimenpiteet kouluruoan arvostuksen parantamiseksi ovat keskeisiä ja esimerkiksi ruokailun viihtyisyyteen, säännöllisiin ruokailuaikoihin ja sopiviin välipaloihin tulee panostaa. Oppilaiden osallistamista ruokahetken viihtyvyyden suunnittelussa ja ruokalistan kehittämistyössä lisätään. Yläkouluilla on laadittu kehittämisohjelmat kyselyssä esille tulleiden asioiden korjaamiseksi. Kouluruokailun tavoitteet ja keskeiset periaatteet sekä kouluruokailun järjestämisessä huomioon otettavat terveys- ja ravitsemuskasvatuksen ja tapakasvatuksen tavoitteet tulee kuvata paikallistason opetussuunnitelmassa. Koulutuksellisen tasa-arvon edistämishankkeen myötä on lisätty aikuisten läsnäoloa ja koululaisille annettavaa tukea ala- ja yläkouluissa. Hankkeeseen on saatu jatkorahoitus vuoden 2016 loppuun asti. Liikuntapolku-hankkeen kautta lisätään lasten ja nuorten fyysistä aktiivisuutta toiminnallisen oppimisen menetelmien ja välituntiliikunnan lisäämisen avulla. Liikuntapolkuhanke käynnistyi koulussa ja toimintaa on tarkoitus levittää kaikkiin porvoolaisiin kouluihin lähivuosien aikana. Pitkällä tähtäimellä koululiikunnan lisäämisellä on merkittävä kansanterveydellinen vaikutus. 3

4 Ahtaasti asuvat lapsiasuntokunnat, % kaikista lapsiasuntokunnista Indikaattori ilmaisee ahtaasti asuvien lapsiasuntokuntien osuuden prosentteina kaikista lapsiasuntokunnista. Lapsiasuntokunta on asuntokunta, jossa on vähintään yksi alle 1-vuotias henkilö. Asunto on ahtaasti asuttu, jos siinä asuu enemmän kuin yksi henkilö huonetta kohti, kun keittiötä ei lasketa huonelukuun. Lasten pienituloisuusaste Indikaattori ilmaisee pienituloisiin kotitalouksiin kuuluvien alle 1- vuotiaitten henkilöiden osuuden prosentteina kaikista alueella asuvista alle 1-vuotiaista henkilöistä. Pienituloisuuden rajana käytetään 60 % suomalaisten kotitalouksien käytettävissä olevan ekvivalentin rahatulon (uudistetulla OECD-skaalalla laskien) mediaanista kunakin vuonna Tosi humalassa vähintään kerran kuukaudessa, %.- ja 9.-luokan oppilaista Indikaattori ilmaisee alkoholia tosi humalaan asti vähintään kerran kuukaudessa käyttävien peruskoulun. ja 9. luokkalaisten osuuden prosentteina kyselyyn vastanneista ko. ikäluokassa. Toimeentulotukea saaneet lapsiperheet, % lapsiperheistä Toimeentulotukirekisteri sisältää tietoja varsinaista ja ehkäisevää toimeentulotukea saaneista kotitalouksista sekä kuntouttavan työtoiminnan kustannuksia toimeentulotukena saaneista henkilöistä (vuodesta 2001 alkaen). Lastensuojelun avohuollollisten tukitoimien piirissä 0-17-vuotiaita vuoden aikana, % vastaavan ikäisestä väestöstä Indikaattori ilmaisee vuoden aikana lastensuojelun avohuollollisten tukitoimien piirissä olevien 0-17-vuotiaiden lasten ja nuorten osuuden prosentteina vastaavan ikäisestä väestöstä. Väestötietona käytetään vuoden viimeisen päivän tietoa. Lapsella tarkoitetaan lastensuojelulain (3 ) mukaan henkilöä, joka ei ole täyttänyt 1 vuotta. Nuorella tarkoitetaan henkilöä, joka ei ole täyttänyt 21 vuotta. Tupakoi päivittäin, %.- ja 9.-luokan oppilaista Indikaattori ilmaisee kerran päivässä tai useammin tupakoivien peruskoulun. ja 9. luokkalaisten osuuden prosentteina kyselyyn vastanneista ko. ikäluokassa. 4

5 Nuoret ja nuoret aikuiset Myös lukiolaisten ja ammatillisten oppilaitosten opiskelijoiden hyvinvoinnista saadaan tärkeää ja käyttökelpoista tietoa Kouluterveyskyselystä. Lukiot ja ammatilliset oppilaitokset ovat kuluneen vuoden aikana laatineet omat kehittämissuunnitelmansa kyselyn tuloksiin pohjautuen ja niiden toteutumista tullaan arvioiman uusien kevään 2015 kyselyn tulosten pohjalta. Kehittämiskohteiksi on valittu mm. kouluruokailu, osallisuus ja kuulluksi tuleminen koulussa, opiskeluvaikeuksissa tukeminen, kiusaamisen ehkäisy ja seksuaalisen häirinnän kartoitus. Kouluterveyskyselyn tulosten mukaan 3 % Porvoon lukiolaisista kokee terveydentilansa hyväksi tai erinomaiseksi. Koettu terveydentila on parantunut ja erilaisten oireiden esiintyminen on tässä ryhmissä vähentynyt vuodesta 20. Ammatillisten oppilaitosten opiskelijat sen sijaan kokevat terveydentilansa heikentyneen, 72 % kokee terveydentilansa vähintään hyväksi, vuonna 200 saman vastauksen antoi 1 %. Yleisimpiä oireita nuorilla ovat niska-hartiaseudun kivut sekä päänsärky. Tytöt kokevat terveydentilansa heikommaksi ja kärsivät erilaisista oireista useammin kuin pojat. Nuorten masentuneisuus on pysynyt yleisenä läpi 2000-luvun. Keskimäärin joka viides porvoolaisnuori ilmoittaa hakeneensa ammattiauttajalta apua masentuneisuuteen. Kuulluksi tuleminen koulussa tai oppilaitoksessa on parantunut. Kuitenkaan peruskoululaista ja ammattiin opiskelevista yli 40 % ja lukiolaisista kolmasosa ei tiennyt, miten vaikuttaa oman koulun asioihin. Keskusteluyhteydet vanhempien kanssa ovat parantuneet koko 2000-luvun. Alle % nuorista ilmoittaa, että heillä on keskusteluvaikeuksia vanhempiensa kanssa. Vanhemmat tietävät myös aikaisempaa paremmin nuortensa viikonlopunviettopaikan. Nuorten tupakointi ja alkoholin käyttö ovat edelleen vähentyneet. Porvoolaiset nuoret tupakoivat ja käyttävät alkoholia hieman yleisemmin kuin Suomessa keskimäärin. Lukiolaisten asenteet huumeisiin ovat hiukan tiukentuneet, mutta ammattiin opiskelevat suhtautuivat kannabiskokeiluihin yhä myönteisemmin. Nuoret myös arvioivat huumeiden hankkimisen entistä helpommaksi. Kouluissa ehkäisevää päihdetyötä on toteutettu perusopetuksen lisäksi Kokemuksesta voimaa -hankkeen ja Vain yksi elämä -teemapäivän muodossa. Teemapäivä on suunnattu kaikille 9-luokan, lukion, ja ammatillisten oppilaitosten opiskelijoille. Opiskelijat ovat päivän aikana saaneet kokonaisvaltaisen kuvan päihteistä kokemusasiantuntijoiden, terveydenhuollon ammattilaisen ja poliisin johdolla. Teemapäivän toteutusta tullaan jatkamaan eri toimijoiden yhteistyönä. Porvoon kaupunki on vastannut myös ammatillisen toisen asteen opiskeluhuollon palveluista Oppilas- ja opiskelijahuoltolain muutoksen mukaisesti syksystä 2014 alkaen. Ruotsinkielinen kymppiluokka Porvoon ja lähikuntien nuorille perustettiin lukuvuodelle Suomenkielisellä puolella ryhmään ei ollut tarvetta, sillä nuoret saatiin sijoitettua muihin jatko-opintoihin. Työttömien nuorten määrä on edelleen lisääntynyt ja nuorten työllistyminen on erittäin vaikeaa, koska työpaikkoja ei ole. Itsenäiseen asumiseen siirtymisen tukea ja neuvontaa on jatkettu perintövaroin. Nuorten asumisen palveluohjaajan tuella 6 nuorta on vuonna 2014 saanut asunnon ja henkilökohtaista tukea itsenäiseen asumiseen. Vuonna 2013 valmistuneen nuorisotakuuselvityksen toimenpide-ehdotusten toteuttamista on jatkettu. Porvoon kaupungin nuorille tarjoamien kesätyöpaikkojen määrä nostettiin 75:stä sataan. Kesällä 2014 otettiin käyttöön kesätyöseteli, joka auttoi vuotiaan nuoren kesätyöllistämisessä porvoolaisiin yrityksiin tai yhteisöihin. Kesätyöseteleitä on käytettävissä 150 kappaletta. Koulutuksen ulkopuolelle jääneet vuotiaat, % vastaavan ikäisestä väestöstä Indikaattori ilmaisee koulutuksen ulkopuolelle jääneiden vuotiaiden osuuden prosentteina vastaavan ikäisestä väestöstä. Koulutuksen ulkopuolelle jääneillä tarkoitetaan henkilöitä, jotka ko. vuonna eivät ole opiskelijoita tai joilla ei ole tutkintokoodia eli ei perusasteen jälkeistä koulutusta. 5 Koulutustasomittain Indikaattori ilmaisee väestön koulutustason, joka on mitattu laskemalla perusasteen jälkeen suoritetun korkeimman koulutuksen keskimääräinen pituus henkeä kohti.

6 Nuorisotyöttömät, % 1 24-vuotiaasta työvoimasta Nuorisotyötön on vuotias työtön. Työtön työnhakija on henkilö, joka on ilman työtä ja kokopäivätyöhön käytettävissä tai joka odottaa sovitun työsuhteen alkamista, myös henkilökohtaisesti lomautetut lasketaan työttömiksi. Työttömyyseläkkeen saajia ei lasketa työttömiksi. Tosi humalassa vähintään kerran kuukaudessa, % ammatillisen koulutuksen 1. ja 2. opiskelijoista Indikaattori ilmaisee alkoholia tosi humalaan asti vähintään kerran kuukaudessa käyttävien ammatillisen koulutuksen 1. ja 2. opiskelijoista osuuden prosentteina kyselyyn vastanneista ko. ikäluokassa. Tupakoi päivittäin, % ammatillisen koulutuksen 1. ja 2. opiskelijoista Indikaattori ilmaisee kerran päivässä tai useammin tupakoivien ammatillisen koulutuksen 1. ja 2. opiskelijoista osuuden prosentteina kyselyyn vastanneista ko. ikäluokassa. Tupakoi päivittäin, % lukion 1. ja 2. opiskelijoista Indikaattori ilmaisee kerran päivässä tai useammin tupakoivien lukion 1. ja 2. opiskelijoista osuuden prosentteina kyselyyn vastanneista ko. ikäluokassa. Tosi humalassa vähintään kerran kuukaudessa, % lukion 1. ja 2. opiskelijoista Indikaattori ilmaisee alkoholia tosi humalaan asti vähintään kerran kuukaudessa käyttävien lukion 1. ja 2. opiskelijoista osuuden prosentteina kyselyyn vastanneista ko. ikäluokassa. 6

7 Työikäiset Elintavoilla, kuten tupakoinnilla, alkoholin kulutuksella, ruokatottumuksilla ja fyysisellä aktiivisuudella on tärkeä merkitys terveyden edistämisessä ja kansantautien ehkäisyssä. Porvoossa on hyvät mahdollisuudet aktiiviseen elämään. Arkiliikunnan merkitystä sekä luonnon ja kulttuurin positiivista vaikutusta hyvinvoinnin edistäjänä on nostettu vahvasti esille. Esimerkiksi Porvoon kansallinen kaupunkipuistoa on markkinoitu asukkaiden virkistyskohteena. Kaupunkipuisto on kaikille helposti saavutettava luontoretkeilykohde, jossa voi virkistyä ympäri vuoden. Kansallisen kaupunkipuiston alue tarjoaa vierailukohteita kirkosta luonnonsuojelualueisiin ja elämyksiä Edelfeltin taidekierroksesta lintubongaukseen. Työikäisten hyvinvointia edistetään myös tarjoamalla ryhmämuotoisia ennaltaehkäiseviä palveluja mm. elämäntaparyhmiä, vanhempainryhmiä sekä aikuisille kohdennettuja liikuntakampanjoita. Työttömyys jatkaa kasvuaan. Vuonna 2014 työttömyys on kasvanut Porvoossa noin 15 %:n vauhdilla edelliseen vuoteen verrattuna, pitkäaikaistyöttömyys vielä tätä voimakkaammin. Nuorisotyöttömyys kasvaa ja pitkittyy. Toimeentulotukea saaneiden kotitalouksien määrä on noussut seitsemällä prosentilla ja hakemusten määrä yhdeksän prosenttia. Toimeentulotukea saaneista nuorten alle 31-vuotiaiden osuus oli 40,5 %. Pitkäaikaisten asiakkaiden, yksinasuvien ja yhden huoltajan perheiden määrä lisääntyi. Toimeentulotuen kustannukset nousivat vuodesta 2013 lähes 13 %. Kasvu jatkuu edelleen vuonna Kunnan osuus pitkäaikaistyöttömien työmarkkinatuesta kasvoi vuoden aikana 17 %. Nuorista työnhakijoista joka neljäs on aktivointitoimenpiteissä. Nuorten työttömyyteen pyritään vaikuttamaan ennaltaehkäisevästi, ennen työttömyyden pitkittymistä tukemalla nuoren omia voimavaroja, kannustamalla häntä koulutukseen ja tarjoamalla erilaisia mahdollisuuksia työelämätaitojen harjoittelemiseen. Keväällä 2015 valmistuneessa työllisyysohjelmassa todetaan, että työttömyyden hoidosta kaupungille aiheutuvat kokonaiskustannukset on mahdollista kääntää laskuun vaikuttavia aktivointitoimia lisäämällä. Työttömien aktivoinnilla on myös todistettavasti positiivinen vaikutus heidän hyvinvointiinsa. Työllisyyden hoitoon panostamalla kavennetaan samalla hyvinvointieroja. Mielenterveys- ja huumeongelmaisten asiakkaiden määrä on myös kasvanut ja korvaushoidon asiakkaiden ja hoitoon hakeutuvien sekakäyttäjien määrä on lisääntynyt edelleen. Kasvaneeseen palvelutarpeeseen on pyritty vastaamaan laajalla ryhmätoiminnalla sekä kokemusasiantuntijoiden vertaisvastaanotoilla. Sosiaalityön asiakkaiden mahdollisuuksia kulttuuriin, liikuntaan ja muuhun vapaa-ajan toimintaan on lisätty yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Tämä kuntouttaa asiakkaita ja lisää osallisuutta. Hyvinvointia edistävien palveluiden saatavuutta parannetaan mm. kehittämällä LiiKu-passi, jonka avulla aikuissosiaali-ja lapsiperhetyön asiakkaat pääsevät liikunta-ja kulttuuritapahtumiin maksutta. Gammelbackan aluekehitystyössä on huomioitu asukkaiden toiveet ja uutta hyvinvointikeskusta kehitetään myös työikäisten tarpeita palveleviksi. Hyvinvointikeskuksessa aloitetaan yhteisövalmennusryhmät. Ryhmien tavoitteena on löytää osallistujien voimavarat ja tavat edistää omaa ja yhteisön hyvinvointia. Lähiöliikuntamahdollisuuksia parannetaan kehittämällä aikuisille ja lapsiperheille LähiLiiketoimintaa. Työttömien terveystarkastuksia kehitetään terveyttä parhaalla mahdollisimmalla tavalla tukevaksi. Terveystarkastuksista vastaa moniammatillinen työryhmä ja tarkastusten ajanvaraamista helpotetaan. Tarkastuksia toteutetaan ennaltaehkäisevän terveyden yksikön lisäksi myös muun muassa työllisyyspalvelujen työpajoilla ja hyvinvointikeskuksessa. Liikunta-ja ravitsemusohjaus sisällytetään osaksi terveystarkastusta uuden Hyvän olon palvelukartan avulla. Pitkäaikaistyöttömille suunnatun liikunta-ja ravitsemusryhmän suunnittelutyö osaksi kuntouttavaa työtoimintaa on alkanut. 7

8 Pitkäaikaistyöttömät, % työttömistä Työttömään työvoimaan luetaan vuotiaat työttömät. Pitkäaikaistyötön on työtön työnhakija, joka on ollut työttömänä vähintään kuukautta. Päihdehuollon avopalveluissa asiakkaita / 00 asukasta Tilastokeskus kerää vuosittain kunnilta tietoja niiden toiminnasta ja taloudesta. Toimeentulotukea pitkäaikaisesti saaneet vuotiaat, % vastaavan ikäisestä väestöstä 3,6 3,2 2, 2,4 2,0 1,6 1,2 0, 0,4 0,0 Toimeentulotukirekisteri sisältää tietoja varsinaista ja ehkäisevää toimeentulotukea saaneista kotitalouksista sekä kuntouttavan työtoiminnan kustannuksia toimeentulotukena saaneista henkilöistä (vuodesta 2001 alkaen). Toimeentulotuki, euroa/asukas Indikaattori ilmaisee toimeentulotuen bruttomenojen määrän (EUR) yhtä asukasta kohti kalenterivuoden aikana. Työttömät, % työvoimasta Työvoimaan luetaan kaikki 1 74-vuotiaat henkilöt, jotka tutkimusajankohtana olivat työllisiä ja työttömiä. Asunnottomat yksinäiset/00 asukasta 2, 2,4 2,0 1,6 1,2 0, 0,4 0,0 Asunnottomiksi luetaan ulkona, tilapäissuojissa, yömajoissa yms. asuvat, erilaisissa laitoksissa asunnon puutteen vuoksi asuvat sekä tilapäisesti tuttavien ja sukulaisten luona asuvat. Lapsuudenkodissaan asuvia nuoria ei lasketa asunnottomiksi. Tieto on poikkileikkaustieto, jonka kyselyajankohta saattaa vaihdella vuosittain.

9 Ikäihmiset Kotona asuvien 75 vuotta täyttäneiden osuus on 90,7 % Kotihoidon piirissä olevien osuus on pysynyt edellisvuosien tasolla. Laitospainotteista hoitoa on pystytty vähentämään huomattavasti ja tehostetuttua palveluasumista lisäämään vuoden 2014 aikana. Ensisijaisesti ikääntyneen toimintakyvyn heiketessä hoito annetaan aina kotiin ja ympärivuorokautisen hoivan osalta panostetaan tehostettuun palveluasumiseen. Tehostetun palveluasumisen asiakkaiden osuus on kasvanut. Suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi on valmisteltu yhteistyössä vuoden 2014 aikana. Keskeisiä teemoja ikääntyneen väestön hyvinvoinnin tukemiseksi ovat ennaltaehkäisevä toiminta, asuminen ja asuinympäristö, kulttuuri ja liikunta, ravitsemus sekä vapaaehtoistyö. Sektorien rajat ylittävä yhteistyö muun muassa kaupungin toimialojen, kolmannen sektorin ja oppilaitosten kanssa mahdollistaa palvelujen suuntaamisen ikääntyneen elämän eri taitekohtiin. Taitekohtia ikääntyessä ovat eläkkeelle jääminen, kotona asuvilla toimintakyvyn heikentyminen ja hoivan tarpeen lisääntyminen. Riippumatta ikääntyneen iästä ja kunnosta palveluilla pyritään edistämään ikääntyneiden terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä arjessa selviytymistä. Ravitsemuksella ja liikunnalla on toimintakyvyn ylläpitämisessä keskeinen merkitys. Ikääntyneille kohdennettuja liikuntaryhmiä on lisätty. Gammelbackan aluekehitystyössä huomioidaan ikääntyneen väestön tarpeet tarjoamalla matalan kynnyksen liikuntatoimintaa hyvinvointikeskuksen tiloissa ja taloyhtiöiden kerhohuoneissa. Yhdistysten vapaaehtoisia ja asukkaita koulutetaan vetämään liikunta- ja kulttuuritoimintaa. Iäkkäiden omaishoitajien tukemiskesi on käynnistetty yhteistyössä Spr:n kanssa hyvinvointikurssit. Kurssille osallistuville omaishoitajille tehdään terveystarkastukset, fysioterapeuttien mittauksia ja tarjotaan erilaisia jumppia sekä luentoja. Terveyden kannalta liian vähän liikkuvien ikääntyneiden liikuntaa ja toimintakykyä edistetään vapaaehtoisten kävelykamujen avulla, jotka ulkoilevat ja seurustelevat kotona, palvelutaloissa ja vanhainkodeissa asuvien ikääntyneiden kanssa säännöllisesti. Kävelykamut antavat ikääntyneille vinkkejä myös hyvästä ravitsemuksesta. Oppilaitosyhteistyönä aloitetaan ikääntyneiden hyvinvointia edistäviä projekteja, joista keskeinen on Point collegen kanssa yhteistyössä aloitettu kotona asuvien ikääntyneiden toimintakykyä ravitsemuksen ja liikunnan avulla tukeva kummivanhusmalli. Vanhainkoteihin ja palvelutaloihin on koulutettu Edupolin kanssa yhteistyössä kulttuurihoitajia. Kulttuurihoitajat tuovat kulttuuria ympärivuorokautisen hoidon asukkaiden arkeen. Edupolin opiskelijat myös toimivat kulttuurikavereina vanhuksille vieden heitä esimerkiksi konsertteihin ja taidenäyttelyihin. Porvoolaisista kotona asuvista yli 75-vuotiaista 200 on osallistunut lihaskato- ja ravitsemustutkimukseen ja saanut liikunta-ja ravitsemusohjausta. Pitkittäistutkimuksen tulokset valmistuvat vuoden 2015 aikana. Tutkimuksen mukaan haurailla ikääntyneillä on muita saman ikäisiä huonompi ravitsemustila ja pienempi ravinnonsaanti. Ravitsemuksen ja liikunnan käyttöä osana hoitotyötä edistetään tulevaisuudessa henkilökunnan osaamista vahvistamalla. Ravitsemustilan ja ravinnonsaannin arviointi, toimenpiteet ravitsemustilan korjaamiseksi ja liikuntasuunnitelman tekeminen otetaan systemaattisesti osaksi hoitajien työnkuvaa. Säännöllisen kotihoidon piirissä olleet 75 vuotta täyttäneet asiakkaat, % vastaavan ikäisestä väestöstä Hoitoilmoitusrekistereihin kerätään asiakaskohtaista tietoa sosiaali- ja terveydenhuollon laitoshoidon, asumispalveluiden sekä säännöllisen kotihoidon asiakkaista. Kotona asuvat 75 vuotta täyttäneet, % vastaavan ikäisestä väestöstä Hoitoilmoitusrekistereihin kerätään asiakaskohtaista tietoa sosiaali- ja terveydenhuollon laitoshoidon, asumispalveluiden sekä säännöllisen kotihoidon asiakkaista. Pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevat 75 vuotta täyttäneet, % vastaavan ikäisestä väestöstä 9

10 6 4 2 Hoitoilmoitusrekistereihin kerätään asiakaskohtaista tietoa sosiaali- ja terveydenhuollon laitoshoidon, asumispalveluiden sekä säännöllisen kotihoidon asiakkaista. Yksinasuvat 75 vuotta täyttäneet, % vastaavan ikäisestä asuntoväestöstä Yhden hengen asuntokunnan muodostaa asuinhuoneistossa yksin vakinaisesti asuva henkilö. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi, yhteenveto ja johtopäätökset Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on keskeistä kaikissa ikäryhmissä. Ennaltaehkäisevä toiminta, asuinympäristön viihtyisyys, osallisuuden vahvistaminen, kulttuuri ja liikunta, ravitsemus sekä sukupolvet ylittävä vapaaehtoistyö ovat keskeisiä teemoja hyvinvointityössä tulevaisuudessa. Asukkaita on tärkeää kannustaa huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan. Edelleen uusia asukkaita, erityisesti lapsiperheitä, on houkuteltava aktiivisen kaupunkimarkkinoinnin keinoin muuttamaan kaupunkiin, sillä väestönkasvu on edellytys hyvinvoinnin ylläpitämiselle jatkossakin. Ikääntyneiden määrä tulee kasvamaan huomattavasti lähivuosina. Terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä arjessa selviytymistä on tuettava ikääntyneen elämän eri taitekohdissa. Strategian tavoitteena on vähentää hyvinvoinnin alueellisia eroja ja kohdentaa palveluita erityisesti syrjäytymisvaarassa oleville asukasryhmille. Tavoitetta on toteutettu ja terveyden kannalta eriarvoisessa ja heikommassa asemassa oleville asukkaille on tarjottu ja kehitetty uusia palveluita. Gammelbackan aluekehittämisen hanke jatkuu. Alueen viihtyvyyttä ja asukkaiden elämänlaatua parannetaan kehittämällä fyysistä ja sosiaalista ympäristöä. Tavoitteena on myös alueen yhteisöllisyyden ja vetovoiman vahvistaminen. Gammelbackassa tehdyillä uusilla kokeiluilla on jo selkeästi osoitettu, että toimintaa kehitettäessä sektorien rajat ylittävällä yhteistyöllä kaupungin toimialojen, kolmannen sektorin, oppilaitosten ja asukkaiden kanssa saadaan aikaan hyviä tuloksia. Hyvinvointikertomuksen ja hyvinvointia edistävien ohjelmien kautta tuodaan esille paikallista terveyden ja hyvinvoinnin tilaa. Hyvinvointiryhmä edistää toimialojen välistä yhteistyötä, hyvinvointien alaryhmien tavoitteiden asettamista ja laadittujen ohjelmien jalkauttamista käytännön työhön. Tietoon perustuen pystytään paremmin perustelemaan hyvinvointia edistävien ratkaisujen vaikuttavuutta. Poikkihallinnollisen hyvinvointijohtamisen tukemiseksi tarvittiin Porvoossa lisäresursointia ja hyvinvointikoordinaattori aloitti tehtävässään elokuussa Hänen työnkuvaansa kuuluu ennaltaehkäisevä työ eri-ikäisten kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Keskeisin tavoite on kehittää uusia hyvinvoinnin toimintamalleja yhteistyössä toimialojen ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Hyvinvointikoordinaattorin tehtävä on osoittautunut erittäin tärkeäksi ja useita uusia toimintamalleja on saatu nopeasti käyntiin. Kävelykamu- ja kummivanhustoiminta, toiminta Gammelbackan hyvinvointikeskuksessa ja lähialueella sekä koulujen liikuntapolkutoiminta ovat näistä esimerkkejä.

11 OSA II TULEVAN VUODEN SUUNNITTELU Kuntastrategian painotukset ja linjaukset Kaupunkistrategia vuosille kiteytyy neljään päämäärään: talouden tervehdyttämiseen, asukkaiden hyvinvointierojen kaventamiseen, osallistumismahdollisuuksien lisäämiseen sekä kaupungin kilpailukyvyn ja kestävän kehityksen varmistamiseen. Strategisten päämäärien avulla halutaan edistää asukkaiden, yritysten ja ympäristön hyvinvointia. Hyvinvoinnin edistämistä tukevat ohjelmat ja suunnitelmat Voimassa olevat ohjelmat ja suunnitelmat: Ruokailun ja ravitsemuksen linjaukset (2014) Päihde-ja mielenterveysstrategia (2011), päivitys käynnissä Vammaispoliittinen ohjelma Lastensuojelusuunnitelma (2014) Asuntopoliittinen ohjelma Elämän eväät, lasten ja nuorten hyvinvointiselonteko (2011) Elinkeino- ja kilpailukykyohjelma (2014) Valmisteilla olevat uudet ohjelmat ja suunnitelmat/keväällä 2015 valmistuvat ohjelmat: Työllisyysohjelma Suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi Itä-Uudenmaan turvallisuussuunnitelma Lasten- ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Ennalta ehkäisevän terveydenhuollon suunnitelma 11

12 Suunnitelma hyvinvoinnin edistämisestä tulevana vuonna Painopistealue 1: Asukkaiden hyvinvointierot kaventuvat Tavoitteet Toimenpiteet ja vastuutaho Resurssit Arviointimittarit Toteutuminen Tavoite 2016 Nuorten syrjäytyminen vähenee Nuorisotakuuselvityksen mukaiset toimenpiteet: Vastuutaho: Lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmä Hyvis Kesätyöpaikkojen lisääminen ja kesätyöllistymisen tukeminen Talousarviomäärärahat Kaupungin tarjoamien nuorten kesätyöpaikkojen määrä 0 0 Palkkatukityöpaikkojen ja oppisopimuspaikkojen lisäys Kymppiluokkien tai vastaavien perustaminen Nuorten palveluohjauksen kehittäminen Asumisen tukeminen ja muu henkilökohtainen tuki Vastuutaho: nuorten asumisen ohjausryhmä Hanketoiminta Verkostot ja kumppanuudet: kolmas sektori, Posintra, paikalliset yritykset, seurakunta Talousarviomäärärahat Talousarviomäärärahat Perintövarat Avustukset Hanketuet: koulutuksellinen tasa-arvo, etsivä nuorisotyö, nuorten asumisohjaus, nuorisotakaajat -hanke Kesätyöseteleiden määrä/käyttö Nuorten oppisopimusten ja palkkatukipaikkojen määrä Peruskoulun jälkeen opintoihin sijoittuneiden määrä Itsenäiseen asumiseen tuettujen nuorten määrä / näistä asuntonsa säilyttäneiden nuorten määrä Hankkeiden tulokset 0/ /150 7 Palkkatukipaikkojen määrää nostetaan 0 % 0 % Koppari.fi -sivusto otetaan nuorten palveluissa käyttöön Yhden luukun palvelumallia nuorille valmistellaan. 6/64 70/65 Nuorille tarjolla olevien vuokra-asuntojen määrä lisääntyy Bestiksen kautta tuettu nuorten työllistymistä yrityksiin, Samaria ry:n Valo hanke on mahdollistanut nuorten kouluttautumista ja oppilaitosten hankkeilla on vahvistettu opintojen läpäisyä. Tasa-arvohanke, etsivä nuorisotyö, Posintran Nuorisotakaajat Bestis -hanke ja Samaria ry:n Valo-hanke jatkuvat

13 Terveyserot kaventuvat Alueelliset erot: Palveluiden kohdentaminen Gammelbackan asukkaille Hyvinvointikeskushanke Aluekehittämisen hanke Kolmas sektori Hyvinvointikeskuksen ryhmien osallistujamäärät Aluekehittämistyön hankkeiden toteutuminen alueella Yhteistyöprojektit kolmannen sektorin kanssa Hyvinvointikeskuksen toiminta käynnistynyt, erilaisia ryhmätoimintoja alkanut runsaasti, keskiarvo 230 kävijää/kk Gammelbackan aluekehittämisen linjaukset valmistuivat Yhdistykset tuottavat toimintaa muun muassa hyvinvointikeskuksessa ja lähialueella Hyvinvointikeskuksen toiminta vakiintuu, ryhmissä ja muussa toiminnassa keskiarvo 260 kävijää/kk. Keskus tavoittaa eri-ikäisiä ihmisiä Aluekehittämisen linjauksen mukaiset hankkeet etenevät, uusia hankkeita aloitetaan Kokeilujen jälkeen vakiintuneita yhteistyömalleja yhdessä kolmannen sektorin kanssa Työttömille ja vähävaraisille perheille kohdennetaan liikunta- ja kulttuuripalveluita ja mahdollistetaan osallistuminen niihin Omaishoitajien terveyttä ja hyvinvointia tuetaan Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut, sosiaali- ja perhepalvelut ja terveyspalvelut; ennaltaehkäisevän työn yksikkö, perintöraha liikunta-ja kulttuuripasseihin Terveyspalveluiden ennaltaehkäisevän työn yksikkö, vanhuspalveluiden hyvinvointia edistävät palvelut, SPR Palvelukartan käyttöönoton onnistuminen Omaishoitajien terveystarkastusten määrä Hyvinvointia edistävän ryhmätoiminnan osallistujamäärä ja vaikutus fyysiseen terveyteen Palvelukartta ja liikunta-ja kulttuuripassi suunniteltu sosiaali- ja perhepalveluiden asiakkaille Työttömien terveystarkastusmallia kehitetty Omaishoitajien kysely on toteutettu ja hyvinvointia edistävä ryhmätoiminta käynnistetty yhteistyössä SPR:n kanssa Liikunta-ja kulttuuripassitoiminnan piirissä 30 asiakasta Terveystarkastusmalli käytössä Omaishoidon tuen piirissä oleville omaishoitajille tarjotaan terveystarkastukset sekä hyvinvointia edistävää toimintaa Ikääntyneiden hyvinvointia edistetään ja toimintakykyä tuetaan Liian vähän liikkuvia lapsia ja nuoria kannustetaan liikkumaan lisäämällä oppituntien toiminnallisuutta ja välituntiliikuntaa Sosiaali-ja terveyspalvelut, hyvinvointia edistävät palvelut, Point college Koulutuspalvelut ja liikuntapolkuhanke Kävelykamu- ja kummivanhustoiminta vahvistuu Kävelykamu- ja kummivanhustoiminta käynnistynyt. Kummivanhustoiminnassa mukana 15 ikääntynyttä. Kävelykamutoimintaan on saatu pysyviä vapaaehtoisia Kävelykamuja 50, useita kymmeniä säännöllisiä kävelykamutempauksia järjestetty Liikuntapolussa mukana olevat koulut Liikuntapolkuhanke käynnistynyt koulussa Kävelykamu-ja kummivanhustoiminta vakiintuu. Kummivanhustoiminnassa mukana 20 ikääntynyttä. Vapaaehtoisia pysyviä kävelykamuja 70. Kävelykamutoiminta on osa kunnan uutta opetussuunnitelmaan. Kävelykamutempauksia järjestetään kymmeniä vuosittain. Liikuntapolku laajenee muihinkin kouluihin ja päiväkoteihin. Liikuntapolkutoiminta on osa kunnan uutta opetussuunnitelmaa Vastuutaho: hyvinvointiryhmä ja Gammelbackan aluekehittämisen ohjausryhmä 13

14 Peruspalveluiden henkilöstö tukee vanhemmuutta ja vanhemmuuden tukeminen on osa lasten ja nuorten kanssa työskentelevien perehdytystä. Toimintaa kehitetään suunnitelmallisesti kaupunkitasolla. Vanhemmuuden tukeminen tulee osaksi lapsiperheiden palveluiden toimintasuunnitelmaa ja työtä. Varmistamme, että toimijat tunnistavat, miten oma työ toimii osana ehkäisevää lastensuojelua. Järjestetään yhteistyössä vanhemmuusluentoja varhaiskasvatuksessa sekä kouluissa Vastuutaho: Hyvis - työryhmä sekä Lasten ja nuorten Kaste-hanketta 2014 suunnitteleva työryhmä (Kaste = sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma) Lapsiperheiden palveluiden esimiehet, henkilöstö, kolmas sektori, Verso Mahdollinen hankerahoitus Vanhemmat saavat apua ja kannustusta arkisiin ongelmiin esim. neuvolasta, varhaiskasvatuksesta ja oppilashuollosta. Vanhempien omat voimavarat lisääntyvät. Erityispalveluiden tarve ei kasva. Uusi työtapa näkyy säästöinä työajassa ATH:n kokee riittämättömyyttä vanhempana mittarin seuranta Hankevalmistelu eteni: Kaste rahoitus saatu Iloa Vanhemmuuteen hankkeeseen vuosille ICPD esimiesryhmä kokoontunut 7 kertaa Vanhemmuusluentoja järjestetty mm. perheneuvolassa, päiväkodeissa ja kouluissa. Vanhemmuusryhmien toteuttamista on kokeiltu neuvolan, varhaiskasvatuksen, oppilaitosten ja kolmannen sektorin yhteistyönä. Yhteydenotot lastensuojeluun vähenivät kuudella prosentilla. Uusien asiakkaiden määrä pysyi edellisen vuoden tasolla Iloa vanhemmuuteen hanke etenee suunnitellusti; peruspalveluiden henkilöstöstä vähintään 20 on käynyt yhteisen Vanhemmuuden tukemisen menetelmäkoulutuksen. Eri yksiköissä toteutetaan ryhmätoimintaa yhteisellä mallilla. Yhteinen palvelutarpeen arvioinnin malli on otettu käyttöön. Lastensuojelu- ja maahanmuuttajapalveluissa kokeillaan läheisneuvonpitotoimintaa. Lapsiperheille on tarjolla edullisia harrastusmahdollisuuksia: jokaiselle lapselle ja perheille yhdessä liikuntaa tai kulttuuria. Kaupunki huomioi erityisesti tukea tarvitsevien lapsiperheiden mahdollisuudet osallistua kulttuuri-, liikunta ja seurojen palveluihin. Vastuutaho: Hyvinvointiryhmä, Gammelbackan ohjausryhmä Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut, koulutuspalvelut, varhaiskasvatuspalvelut, sosiaali- ja perhepalvelut, yhdistykset, kolmas sektori. Liikuntaa ja kulttuuria harrastavien määrä lisääntyy Kouluissa ja varhaiskasvatuksessa on tarjolla kulttuuria ja liikuntaa tasa-arvoisesti Lapsiperheiden tapahtumien osallistujamäärät Tapahtumat ovat lapsi- ja leikki ystävällisiä sekä perheyhteyttä tukevia Sosiaali- ja perhepalvelut sekä kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut ovat kehittäneet uutta mallia vähävaraisen lasten harrastusmahdollisuuksien tukemiseen. Lasten harrastusmaksuja tuetaan toimeentulotuella ja harrastuksiin kannustetaan lastensuojelun avo- ja sijaishuollon työssä. LähiLiike ja Lähifutis käynnistetty osana Gammelbackan aluekehittämishanketta Liikunta-ja kulttuuripassin käyttöönotto Hyvän Olon Palvelukartan käyttöönotto Lähiliikuntatoiminnan vakiinnuttaminen, lähiliikuntaa tarjoavien yhdistysten työn tukeminen. Perheiden liikunta- ja kulttuuritapahtumia järjestetty omana toimintana sekä tuettu avustuksin esimerkiksi Liikuntamaailma toiminta on vakiintunut. 14

15 Painopistealue 2: Osallisuusmahdollisuudet lisääntyvät Tavoitteet Toimenpiteet ja vastuutaho Resurssit Arviointimittarit Toteutuminen Tavoite 2016 Palveluita kehitetään yhdessä Osallistaminen ohjelmatyöhön Osallisuuden asiantuntijat Toteutuminen Poikkihallinnollinen osallisuusverkosto Lasten ja nuorten osallisuus ja vaikuttamistyöryhmä aloittanut toimintansa asukkai- den kanssa Vaikuttamiskanavien, esim. neuvostojen kehittäminen Työryhmä, ohjelmatyöryhmät Osallistamisen toimintamalli on otettu käyttöön Asiakastyytyväisyyskyselyjä koordinoidaan koko kaupungin tasolla Suunnittelijat Asiakkaiden mielipiteet huomioidaan palvelujen järjestämisessä Osallistamisen toimintamalli ohjelmatyössä on valmistunut. Asiakkaiden palvelutarpeita ja kehitysideoita on kartoitettu lukuisilla uusilla tavoilla; työpajoissa, avoimissa ryhmissä sekä erilaisten kyselyiden avulla. Terveyspalveluissa on käynnistetty asiakasasiantuntijaryhmiä. Kirjastopalveluissa on kokeiltu palvelumuotoilua. Asiakastyytyväisyyskyselyistä ja osallistamisen tavoista on kerätty kooste. Asiakasasiantuntijaryhmien vaikuttavuutta ja käytön laajentamista arvioidaan Asiakkaiden mielipiteiden keräämiseksi on yhtenäiset toimintamallit ja ohjeistukset Kolmannen sektorin toimintaedellytykset paranevat Vastuutaho: Kaupungin johtoryhmä Avustusten myöntäminen ja avustusmuotojen kehittäminen Sopiminen tilojen käytöstä avustusmuotona kaupunkitasolla Tilarekisterin laatiminen Yhteistyön tukeminen, verkostojen yhteen kokoaminen Vastuutaho: kaupungin johtoryhmä Avustuksia myöntävät tahot Hyvinvointiryhmä ja Kompassi Avustussääntöjen tarkentaminen tilojen käytön osalta Yleiset avustusohjeet, kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden ja sosiaali- ja terveystoimen avustusohjeet on tarkistettu. Avustusmäärärahaa korotettiin kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluissa Kaupungin omistamista, ulkopuolisten tahojen käytettävissä olevista toimitiloista on tehty yhteinen luettelo. Yhdistyskysely toteutettiin syksyllä. Kotisivuille on tehty yhdistyksille oma sivusto. Avustusmuotoja ja -käytänteitä sekä hakumenettelyä kehitetään edelleen. Yhdistysten toiminnan näkyvyyttä on parannettu Vuoropuhelua kolmannen sektorin kanssa on lisätty, esim. yhdistystapaamiset. 15

16 Painopistealue 3: Hyvinvointitiedolla johtaminen paranee Tavoitteet Toimenpiteet ja vastuutaho Resurssit Arviointimittarit Toteutuminen Tavoite 2016 Selkeyttää ja virtaviivaistaa hyvinvointiohjelmien ja suunnitelmien valmistelutyötä Luoda lista päivitettävistä ohjelmista ja suunnitelmista ja päättää käsittelylaajuudet ja valmisteluprosessin Vastuutaho: Hyvinvointiryhmä ja kaupungin johtoryhmä Hyvinvointikoordinaattori ja toimialojen kehittämispäälliköt Päivitettävien ohjelmien ja suunnitelmien määrä vähenee Valmisteluprosessi selkenee Ohjelma- ja suunnitelmatyön tueksi laadittu toimintamalli, ohjelmien työsuunnitelma. Päätetty, että turvallisuussuunnitelma liitetään osaksi hyvinvointikertomusta 2017 laajassa kertomuksessa. Ohjelmatyötä toteutetaan yhtenäisellä mallilla. Ohjelmien päätöksenteosta laaditaan ohjeistus Osa suunnitelmista yhtenäistetään: esim. päihde- ja mielenterveyssuunnitelma, lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma/lastensuojelusuunnitelma Painopistealue 4: Kilpailukykyinen ja kestävä kaupunki Tavoitteet Toimenpiteet ja vastuutaho Resurssit Arviointimittarit Toteutuminen Tavoite 2016 Toteutetaan viihtyisiä ja energiatehokkaita asuinalueita Toukovuoren rakentaminen, joukko- ja kevyenliikenteen hankkeet Talousarvion mukaan Toteutuminen Toukovuoren alueen kunnallistekniikka on valmistumassa. Kevätkummun kevyenliikenteenväylien viihtyvyyttä on parannettu. Keskustan kevyenliikenteen esteettömyyttä on parannettu. Arki- ja työmatkaliikuntaa tukeva kevyen liikenteen laatukäytävä rakennetaan Toukovuoreen. Lähiliikunta- rakentamisen lisääminen Vastuutaho: Kaupunkikehitys ja liikuntapalvelut Keskustan esteettömyystyö, parannetaan keskustan julkisten alueiden viihtyvyyttä. Talousarvion mukaan Toteutuminen Kokonniemen vanha tekonurmi on uusittu. Kokonniemen uusi skeittipuisto on valmistumassa. Hornhattulan frisbeegolfrata on valmistunut. Uusia leikkipuistoja, jotka toimivat myös lähiliikuntapaikkoina on rakennettu Koddervikiin ja Puromäkeen. Lähiliikuntapaikkojen suunnittelu- ja rakentamistyöt jatkuvat Talousarvion mukaan Toteutuminen Keskustan esteettömyystyöt jatkuvat 16

HYVINVOINTIKERTOMUS HYVINVOINTITYÖN VÄLINEENÄ

HYVINVOINTIKERTOMUS HYVINVOINTITYÖN VÄLINEENÄ HYVINVOINTIKERTOMUS HYVINVOINTITYÖN VÄLINEENÄ HYVINVOINTIKERTOMUS JA KAUPUNKISTRATEGIA Ensimmäinen laaja hyvinvointikertomus hyväksyttiin 17.5.2013 Kaupunkistrategia 2013-2017 hyväksyttiin valtuustossa

Lisätiedot

Porvoon kaupungin hyvinvointikertomus. Vuoden 2014 raportti ja suunnitelma vuodelle 2015

Porvoon kaupungin hyvinvointikertomus. Vuoden 2014 raportti ja suunnitelma vuodelle 2015 Porvoon kaupungin hyvinvointikertomus Vuoden 0 raportti ja suunnitelma vuodelle 015 1 OSA I: PÄÄTTYNEEN JA KULUVAN VUODEN ARVIOINTI JA RAPORTOINTI Kunnan rakenteet, talous ja elinvoima Porvoon kaupungin

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret HYVINVOINTIKERTOMUS Lapset ja nuoret LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI JOENSUUSSA Lapsiperheiden määrä suhteessa kaikkiin perheisiin on laskenut. Yksinhuoltajaperheitä on lähes neljännes lapsiperheistä. Lasten

Lisätiedot

Liite. Hyvinvointikertomuksen indikaattorit

Liite. Hyvinvointikertomuksen indikaattorit Liite Hyvinvointikertomuksen indikaattorit 1 TALOUS JA ELINVOIMA Talous: tulot Suhteellinen velkaantuneisuus, % Kokemäki : 52.9 52.0 Eura : 47.5 Huittinen : 41.9 Loimaa : 41.6 Satakunta : 39.4 Valtionosuudet

Lisätiedot

Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari

Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari 1. Hyvinvointikertomus Kunta Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari Valtuuston päätös laadinnasta ja tarkasteltavasta

Lisätiedot

Porvoon kaupungin hyvinvointikertomus. Raportti

Porvoon kaupungin hyvinvointikertomus. Raportti Porvoon kaupungin hyvinvointikertomus Raportti 2017 2018 Painopistealue 1: Asukkaiden hyvinvointierot kaventuvat Tavoitteet Toimenpiteet Resurssit ja vastuutaho Arviointimittarit Toteutuminen 2015 2016

Lisätiedot

1. Poliisin tietoon tulleet henkeen ja terveyteen kohdistuneet rikokset / 1000 asukasta (2012) Info 2. Lasten pienituloisuusaste (2011) Info

1. Poliisin tietoon tulleet henkeen ja terveyteen kohdistuneet rikokset / 1000 asukasta (2012) Info 2. Lasten pienituloisuusaste (2011) Info arvo muutos Kontiolahti Juuka Joensuu Pohjois-Kar jala Koko maa 1 6,1 4,6 7,3 6,7 6,2 7,5 2 18,4 13,4 24,9 21,1 20,3 14,9 3 9,1 5,4 9,8 12,2 10,4 8,6 4 3,4 3,1 3,0 4,0 3,7 2,9 5 6,1 4,6 7,3 6,7 6,2 7,5

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret HYVINVOINTIKERTOMUS Lapset ja nuoret LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI JOENSUUSSA Lapsiperheiden määrä suhteessa kaikkiin perheisiin on laskenut. Yksinhuoltajaperheitä on lähes neljännes lapsiperheistä. Lasten

Lisätiedot

PERHEKESKUS JA HYTE. Hyvinvointia yhdessä Hytekoordinaattori Marja-Liisa Honkanen Varkaus

PERHEKESKUS JA HYTE. Hyvinvointia yhdessä Hytekoordinaattori Marja-Liisa Honkanen Varkaus PERHEKESKUS JA HYTE Hyvinvointia yhdessä Hytekoordinaattori Marja-Liisa Honkanen Varkaus 10.10.2018 Kunta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on kuntien perustehtävä

Lisätiedot

Varsinais-Suomi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS

Varsinais-Suomi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS Dokumentin sisältö...1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi VarsinaisSuomi LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 2020 1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi VarsinaisSuomen hyvinvointikertomuksen

Lisätiedot

1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi

1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi 1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi Paketti 1: V1 = Satakunta V2 = Varsinais-Suomi V3 = Pohjanmaa V4 = Koko maa V5 = Kankaanpää V6 = Karvia V7 = Siikainen V8 = Jämijärvi V9 = Pomarkku

Lisätiedot

Varsinais-Suomi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS

Varsinais-Suomi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS Dokumentin sisältö...1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi Varsinais-Suomi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS - 2020 1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi Varsinais-Suomen hyvinvointikertomuksen

Lisätiedot

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Punkalaidun. Verotulot, euroa / asukas Koko maa Punkalaidun

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Punkalaidun. Verotulot, euroa / asukas Koko maa Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi Punkalaidun Verotulot, euroa / asukas Kunnan nettokustannukset yhteensä, euroa / asukas Erikoissairaanhoidon nettokustannukset, euroa / asukas Perusterveydenhuollon

Lisätiedot

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä Kunta hyvinvoinnin edistäjänä Verkostoseminaari Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 1 Elinvoiman, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen tulevaisuuden kunnan perustyötä 2 Hyvinvoinnin edistäminen kuntalaissa

Lisätiedot

Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja

Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja 4.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja 14.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Taustaa. Valtuustokausi

Taustaa. Valtuustokausi Hyväksytty kunnanvaltuustossa XX.XX.7 Taustaa Kunnan on strategisessa suunnittelussaan asetettava paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin perustuvat terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen tavoitteet, määriteltävä

Lisätiedot

Sivistyslautakunta KAUPUNKISTRATEGIAN VÄLIARVIOINTI

Sivistyslautakunta KAUPUNKISTRATEGIAN VÄLIARVIOINTI Sivistyslautakunta 103 16.11.2016 KAUPUNKISTRATEGIAN VÄLIARVIOINTI SIVLK 16.11.2016 103 Valmistelu ja lisätiedot: kehittämispäällikkö Tuija Öberg 040 5538 654 tai tuija.oberg@porvoo.fi Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå KUNTALAISEN HYVINVOINTI JA OSALLISUUS: EHDOTUKSET STRATEGISIKSI PÄÄMÄÄRIKSI

Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå KUNTALAISEN HYVINVOINTI JA OSALLISUUS: EHDOTUKSET STRATEGISIKSI PÄÄMÄÄRIKSI Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå KUNTALAISEN HYVINVOINTI JA OSALLISUUS: EHDOTUKSET STRATEGISIKSI PÄÄMÄÄRIKSI Ehdotukset strategisiksi päämääriksi Kaupungin hyvinvoinnin osaalueet/näkökulmat Ehdotukset

Lisätiedot

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja 2.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin tilannekatsaus

Hyvinvoinnin tilannekatsaus Hyvinvoinnin tilannekatsaus Hyvinvointikertomus 2014 Tytti Solankallio-Vahteri Hyvinvointikoordinaattori 26.10.2015 26.10.2015 Hyvinvoinnin edistäminen kunnan tehtävänä Kunnan tehtävänä on (Kuntalaki 410/2015)

Lisätiedot

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Sastamala. Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusopetuksessa, pistemäärä Koko maa Sastamala

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Sastamala. Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusopetuksessa, pistemäärä Koko maa Sastamala Indikaattorien osoittama hyvinvointi Sastamala Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusopetuksessa, pistemäärä Kunnan nettokustannukset yhteensä, euroa / asukas Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusterveydenhuollossa,

Lisätiedot

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja 12.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen fyysisen,

Lisätiedot

HYVINVOINTIJOHTAMISEN SEMINAARI

HYVINVOINTIJOHTAMISEN SEMINAARI HYVINVOINTIJOHTAMISEN SEMINAARI 6.6.2014 LSHP VALMISTELUN VAIHEET Ohjausryhmän nimeäminen kunnan johtoryhmä Verrokkikuntien valinta kriteerit (mm. maaseutukunta, asukasluku, väestö- ja elinkeinorakenne,

Lisätiedot

Laajassa hyvinvointikertomuksessa, laajassa hyvinvointisuunnitelmassa sekä vuosisuunnitelmassa 2019 olevat indikaattorit

Laajassa hyvinvointikertomuksessa, laajassa hyvinvointisuunnitelmassa sekä vuosisuunnitelmassa 2019 olevat indikaattorit Laajassa hyvinvointikertomuksessa, laajassa hyvinvointisuunnitelmassa sekä vuosisuunnitelmassa 2019 olevat indikaattorit Indikaattorit on valittu sen perusteella, että ne huomioidaan HYTE-kertoimessa.

Lisätiedot

PALVELUTARPEEN ARVIOINTI SOSIAALIPALVELUISSA

PALVELUTARPEEN ARVIOINTI SOSIAALIPALVELUISSA ILOA VANHEMMUUTEEN KEHITTÄJÄVERKOSTO 16.12.2015 MERVI MAKKONEN Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PALVELUTARPEEN ARVIOINTI SOSIAALIPALVELUISSA ESITYKSEN SISÄLTÖ Perustiedot sosiaali- ja perhepalveluista

Lisätiedot

Hyke valtuustokausi Sastamala ja Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi

Hyke valtuustokausi Sastamala ja Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi Hyke valtuustokausi 2013-2016 Sastamala ja Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi Suhteellinen velkaantuneisuus, % 52.0 Koko maa : 52.0 24.1 Verotulot, euroa / asukas Koko maa : 3967.0 3266.0

Lisätiedot

INDIKAATTORIT RUOVEDEN HYVINVOINTIKERTOMUKSEEN 2012

INDIKAATTORIT RUOVEDEN HYVINVOINTIKERTOMUKSEEN 2012 INDIKAATTORIT RUOVEDEN HYVINVOINTIKERTOMUKSEEN 2012 1. Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen koordinaation suosittelemat indikaattorit kunnille Väestön taustatietoja kuvaavat indikaattorit Kokonaisväestömäärä

Lisätiedot

Hyvinvointi-indikaattorit Hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman tilastoaineiston päivitys Päivitetty maaliskuussa 2015 /HR

Hyvinvointi-indikaattorit Hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman tilastoaineiston päivitys Päivitetty maaliskuussa 2015 /HR Dnro:504/00.01.01/2015 Hyvinvointi-indikaattorit 2003-2013 Hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman 2012-2013 tilastoaineiston päivitys Päivitetty maaliskuussa 2015 /HR Vertailuun on valittu hyvinvointikertomuksen

Lisätiedot

TYÖIKÄISET ÅBOLAND TURUNMAAN SEUTUKUNTA

TYÖIKÄISET ÅBOLAND TURUNMAAN SEUTUKUNTA TYÖIKÄISET ÅBOLAND TURUNMAAN SEUTUKUNTA Tähän katsaukseen on kerätty 5.12.2012 mennessä päivittyneet tilastot koskien työikäisten tilastokokonaisuutta. Kuvioissa olevat arvot pylväissä ovat viimeiseltä

Lisätiedot

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja 9.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,

Lisätiedot

KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA

KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA KOULUTERVEYSKYSELY Vastaajat Porvoo: Perusopetuksen 4.-5. luokat vastannut 894 kattavuus 72 % 8.-9. luokat vastannut 770 kattavuus 63 % Lukio vastannut 173

Lisätiedot

ASUKKAIDEN HYVINVOINTIOHJELMAN TOTEUTUMISEN SEURANTAMITTARIT

ASUKKAIDEN HYVINVOINTIOHJELMAN TOTEUTUMISEN SEURANTAMITTARIT 23.5.2011 ASUKKAIDEN HYVINVOINTIOHJELMAN TOTEUTUMISEN SEURANTAMITTARIT Lasten ja nuorten ohjelma Turusta parempi kasvukaupunki Turku tukee lasten ja nuorten kasvua ja vanhempien kasvatustehtävää ennalta

Lisätiedot

Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat?

Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? Tk-johdon neuvottelupäivät 07022013 Päivi Hirsso, pth-yksikön johtaja, PPSHP Hyvinvointi järjestämissuunnitelman ytimessä PTH-yksikkö

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: P1: Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiohjelma P2: Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ohjelma P3: Ikääntyneiden ja vajaakuntoisten hyvinvointiohjelma

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKISTRATEGIA 2013-2017 LUONNOS

PORVOON KAUPUNKISTRATEGIA 2013-2017 LUONNOS PORVOON KAUPUNKISTRATEGIA 2013-2017 LUONNOS Strategia tarkoittaa valintojen tekemistä. Mitkä ovat kaikkein suurimmat haasteet porvoolaisten hyvinvoinnille vuosina 2013-2017? STRATEGIA RAKENNETTIIN YHDESSÄ

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia

Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia 8.11.-13 Harri Taponen 30.10.2013 Mikä on kouluterveyskysely? Kyselyllä selvitettiin helsinkiläisten nuorten hyvinvointia keväällä 2013 Hyvinvoinnin osa-alueita

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus Versio 0.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit

Sähköinen hyvinvointikertomus Versio 0.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit Nuoret Sähköinen hyvinvointikertomus Versio.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit Hyvinvoinnin ulottuvuudet (teemat) Elämänkaariajattelu A. Osallisuus & vaikuttaminen B. Elämänlaatu &

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017

Kouluterveyskysely 2017 Kouluterveyskysely 2017 Otteita tuloksista 19.4.2018 Työryhmä Johtava hoitaja Hannele Nikander-Tuominen Johtava koulupsykologi Cecilia Forsman Terveydenhoitaja Nina Itälä Johtava rehtori Vesa Malin Lukion

Lisätiedot

Porvoon kaupungin hyvinvointikertomus. Vuoden 2016 raportti ja suunnitelma vuodelle 2017

Porvoon kaupungin hyvinvointikertomus. Vuoden 2016 raportti ja suunnitelma vuodelle 2017 Porvoon kaupungin hyvinvointikertomus Vuoden 2016 raportti ja suunnitelma vuodelle 2017 1 Kunnan rakenteet, talous ja elinvoima Valtakunnallinen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakennusuudistus on

Lisätiedot

Syrjäytymisen kustannukset. Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja

Syrjäytymisen kustannukset. Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja Syrjäytymisen kustannukset Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja Vantaan kaupunki, perhepalvelut 2 Aikuissosiaalityö: Työttömyysprosentti Vantaalla on 8,9 %, Toimeentulotukea saa vantaalaisista 9,1

Lisätiedot

Terveyserot Helsingissä ja toimenpiteitä niiden vähentämiseksi. Pikkuparlamentti 22.11.2010 Riitta Simoila Kehittämisjohtaja Helsingin terveyskeskus

Terveyserot Helsingissä ja toimenpiteitä niiden vähentämiseksi. Pikkuparlamentti 22.11.2010 Riitta Simoila Kehittämisjohtaja Helsingin terveyskeskus Terveyserot Helsingissä ja toimenpiteitä niiden vähentämiseksi Pikkuparlamentti 22.11.2010 Riitta Simoila Kehittämisjohtaja Helsingin terveyskeskus Helsinkiläisten terveyseroista (1) Helsinkiläisten miesten

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Sivistyslautakunta 5 20.01.2016 SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI SIVLK 20.01.2016 5 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja

Lisätiedot

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö TAVOITTEENA MAAILMAN OSAAVIN KANSA 2020 OPPIMINEN OSAAMINEN KESTÄVÄ HYVINVOINTI

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017

Kouluterveyskysely 2017 Kouluterveyskysely 2017 Otteita tuloksista Työryhmä Johtava hoitaja Hannele Nikander-Tuominen Johtava koulupsykologi Cecilia Forsman Terveydenhoitaja Nina Itälä Johtava rehtori Vesa Malin Lukion rehtori

Lisätiedot

Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma

Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus 2017-2020 Toimenpiteet ja suunnitelma Hyvinvointityö Tyrnävällä Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen osana kaikkea kunnan toimintaa Osallisuuden ja yhteisöllisyyden

Lisätiedot

Hyvinvointisuunnitelma (luonnos) Nivalan kaupunki 2018

Hyvinvointisuunnitelma (luonnos) Nivalan kaupunki 2018 Hyvinvointisuunnitelma 2017-2021 (luonnos) Nivalan kaupunki 2018 HYVINVOINTIKERTOMUKSEN TULOSTEN JA YHTEENVEDON PERUSTEELLA LAADITAAN PAINOPISTEALUEET HYVINVOINTISUUNNITELMA EHDOTUS PAINOPISTELUALUEISTA

Lisätiedot

2009 Lastensuojelun asiakkaana olevien alle 18-vuotiaiden osuus ikäluokasta, tavoitteena osuuden pieneneminen.

2009 Lastensuojelun asiakkaana olevien alle 18-vuotiaiden osuus ikäluokasta, tavoitteena osuuden pieneneminen. Sosiaali- ja terveystoimen strategisen palvelusopimuksen mittarit YDINPROSESSI: LASTEN JA NUORTEN KASVUN TUKEMINEN SPS: Tuetaan lasten ja nuorten normaalia kasvua ja kehitystä Lastensuojelun asiakkaana

Lisätiedot

B. Menot. Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus

B. Menot. Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017-2020 PERUSTANA KÄYTETTÄVÄT INDIKAATTORIT FINAL 14.3.2016 = liikunta-indikaattoreita MaMu = maahanmuutto - = mielenterveys = mukana nykyisessä Pirkanmaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 23.04.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 13 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uudessa Lapin maakunnassa ja kunnissa - yhteinen tehtävä. Taustaa uusille rakenteille

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uudessa Lapin maakunnassa ja kunnissa - yhteinen tehtävä. Taustaa uusille rakenteille Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uudessa Lapin maakunnassa ja kunnissa - yhteinen tehtävä Taustaa uusille rakenteille Koonnut Tuula Kokkonen, ylitarkastaja, Lapin aluehallintovirasto 7.3.2017 1 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Maakunnallisen hyvinvointiohjelman satoa. Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen UEF, PKSSK ja THL

Maakunnallisen hyvinvointiohjelman satoa. Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen UEF, PKSSK ja THL Maakunnallisen hyvinvointiohjelman satoa Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen UEF, PKSSK ja THL Hyvinvointiohjelma 1) Hyvinvoiva ja terve väestö 2) Asiakaslähtöiset ja taloudellisesti kestävät

Lisätiedot

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia Vuoden 20 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia Nuoren hyvinvointiin ja opiskelun sujumiseen vaikuttavat keskeisesti kokemus elämänhallinnasta, omien voimien ja kykyjen riittävyydestä sekä sosiaalisesta

Lisätiedot

Liikunnan avustusten uudistaminen. Alustava valmisteluluonnos

Liikunnan avustusten uudistaminen. Alustava valmisteluluonnos Liikunnan avustusten uudistaminen Alustava valmisteluluonnos Tampereen kaupungin strategiset tavoitteet Kaupunkistrategia Strategiset painotukset ja tavoitteet on ryhmitelty viiteen näkökulmaan yhdessä

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

Lasten ja nuorten päihteidenkäyttö Kouluterveyskyselyn 2017 tulosten valossa

Lasten ja nuorten päihteidenkäyttö Kouluterveyskyselyn 2017 tulosten valossa Lasten ja nuorten päihteidenkäyttö Kouluterveyskyselyn 2017 tulosten valossa Päihdeasiain neuvottelukunnan kokous 11.4.2018 Katariina Lappalainen, erityissuunnittelija, Sivistystoimi Kouluterveyskyselystä

Lisätiedot

- OSA I VÄESTÖN HYVINVOINNIN KEHITYS VALTUUSTOKAUDELLA Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi

- OSA I VÄESTÖN HYVINVOINNIN KEHITYS VALTUUSTOKAUDELLA Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi - OSA I VÄESTÖN HYVINVOINNIN KEHITYS VALTUUSTOKAUDELLA 2009-2012 1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi Väestörakenteeltaan Vihti on lapsiperhevaltainen kunta. Ikääntyneen väestön osuus

Lisätiedot

Eteläkarjalaisten hyvinvointi ja pahoinvoinnin syitä Mihin menet hyvinvointiyhteiskunta?

Eteläkarjalaisten hyvinvointi ja pahoinvoinnin syitä Mihin menet hyvinvointiyhteiskunta? Eteläkarjalaisten hyvinvointi ja pahoinvoinnin syitä Mihin menet hyvinvointiyhteiskunta? Lappeenranta Linnoitus Rotaryklubi 3.2.2011 Tarja Myllärinen Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Väestörakenne

Lisätiedot

Lohja: Laaja hyvinvointikertomus 2013 2016

Lohja: Laaja hyvinvointikertomus 2013 2016 Liite 1/kh 30.9.2013 347 Lohja: Laaja hyvinvointikertomus 2013 2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009 2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013 2016 Kertomuksen vastuutaho ja laatijat:

Lisätiedot

Kouluterveyskyselytuloksista. toiminnan suunnitteluun. Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto

Kouluterveyskyselytuloksista. toiminnan suunnitteluun. Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto Kouluterveyskyselytuloksista hyötyä toiminnan suunnitteluun Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto Kouluterveyskysely Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Kouluterveyskysely THL

Lisätiedot

Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa

Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa Projektipäällikkö Heli Niemi heli.niemi@ely-keskus.fi p. 040-672 2330 Lapin ELY-keskus, Heli Niemi 10.11.2011 1 Esityksen tarkoitus Virittäytymistä yhteiseen työskentelyyn

Lisätiedot

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016 2016 SEURANTA, Ohjausryhmä käsitellyt 25.4.2017 HYVINVOINTISUUNNITELMAN TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA SEURANTA v. 2016 Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE Etelä-Suomi

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE Etelä-Suomi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Kotona kokonainen elämä / Etelä- Kymenlaakson osakokonaisuus Sara Haimi-Liikkanen, kehittämiskoordinaattori 14.10.2013

Lisätiedot

KASTE / Kotona kokonainen elämä Tulokset 2015

KASTE / Kotona kokonainen elämä Tulokset 2015 KASTE / Kotona kokonainen elämä Tulokset 2015 Sara Haimi-Liikkanen Kehittämiskoordinaattori Etelä-Kymenlaakson toiminnallinen osakokonaisuus Asiakaspalaute osallistava haastattelu Vanhuspalvelulaissa (2013)

Lisätiedot

Nuorten vaikuttamismahdollisuudet Helsingissä

Nuorten vaikuttamismahdollisuudet Helsingissä Nuorten vaikuttamismahdollisuudet Helsingissä 25.11.2013 1 Nuoret Helsingissä Vuoden 2013 alussa 15 29-vuotiaita oli Helsingissä 135 528 eli 22 % koko Helsingin väestöstä ja 14 % koko maan samanikäisistä

Lisätiedot

Ikä- ja sukupuolirakenne: eri ikäryhmät % väestöstä: 0-6, 7-14, 15-24, 25-64, 65-74 ja yli 75 miehet ja naiset

Ikä- ja sukupuolirakenne: eri ikäryhmät % väestöstä: 0-6, 7-14, 15-24, 25-64, 65-74 ja yli 75 miehet ja naiset 1 HYVINVOINTIA KUVAAVAT MITTARIT (26.3.2008/uo) Taustatekijät Väestörakenne ja ennuste Ikä- ja sukupuolirakenne: eri ikäryhmät % väestöstä: 0-6, 7-14, 15-24, 25-64, 65-74 ja yli 75 miehet ja naiset Perhetyyppi:

Lisätiedot

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II Painopistealueittain teksti hankehakemuksesta KONKREETTISET TOIMENPITEET Etelä-Savo Keski-Suomi Ehkäisevän työn kehittäminen Sijaishuollon kehittäminen 1. ei toteudu 2. toteutunut 3. toteutunut hyvin 1.

Lisätiedot

Tampereen strategian lähtökohdat hyvinvointipalvelujen näkökulmasta

Tampereen strategian lähtökohdat hyvinvointipalvelujen näkökulmasta Tampereen strategian lähtökohdat hyvinvointipalvelujen näkökulmasta Johtoryhmien strategiastartti 25.4.2017 johtaja Taru Kuosmanen 1 Kokemukset nykyisestä strategiasta ja odotukset tulevalle Nykyinen strategia

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009-2013 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Alueellinen TED-työryhmä (2010) Kuntakierros 2009 Kuntien toiveet Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009 Alueellinen

Lisätiedot

Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja

Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja 26.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Tuokiokuvia Pohjois-Karjalan hyvinvointiprofiilista

Tuokiokuvia Pohjois-Karjalan hyvinvointiprofiilista Tuokiokuvia Pohjois-Karjalan hyvinvointiprofiilista Järjestöasiain neuvottelukunnan kokous 8.11.2013 klo 9.00 11.00 Timo Renfors va. maakuntasuunnittelija 050 544 3802 timo.renfors@kansanterveys.info Indikaattoritiedon

Lisätiedot

A. YLEISINDIKAATTORIT

A. YLEISINDIKAATTORIT A. YLEISINDIKAATTORIT Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 12,2 12,9 18,9 20,6 21,4 22,2 20,1 20,6 21,6 Väestö 31.12. 3496 3356 3170 183748 182514 180207 5351427 5451270 5503297 75 vuotta täyttäneet,

Lisätiedot

A. YLEISINDIKAATTORIT

A. YLEISINDIKAATTORIT A. YLEISINDIKAATTORIT Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 16,7 16,3 17,6 20,6 21,4 22,2 20,1 20,6 21,6 Väestö 31.12. 4807 4482 4200 183748 182514 180207 5351427 5451270 5503297 75 vuotta täyttäneet,

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen Miten lisätä hallintokuntien välistä yhteistyötä ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja kuntien liikuntapalveluketjuja

Lisätiedot

Hyvinvointiraportti 2015 ja tulevien vuosien suunnittelu

Hyvinvointiraportti 2015 ja tulevien vuosien suunnittelu Hyvinvointiraportti 2015 ja tulevien vuosien suunnittelu Väestön terveyden edistäminen on kaikkien yhteinen tehtävä (THL) Sisällysluettelo OSA I: PÄÄTTYNEEN JA KULUVAN VUODEN ARVIOINTI JA RAPORTOINTI...

Lisätiedot

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen 8. ja 9. lk. tuloksia

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen 8. ja 9. lk. tuloksia Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen 8. ja 9. lk. tuloksia Nuoren hyvinvointiin ja opiskelun sujumiseen vaikuttavat keskeisesti kokemus elämänhallinnasta, omien voimien ja kykyjen riittävyydestä sekä

Lisätiedot

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Tuulia Rotko, kehittämispäällikkö Poikkihallinnollinen johtaminen seminaari, Tampere 11.2.2015 Kuntien yhteiskunnalliset roolit Verkostojen solmukohta

Lisätiedot

Hyvinvointiraportti 2015 ja tulevien vuosien suunnittelu

Hyvinvointiraportti 2015 ja tulevien vuosien suunnittelu Hyvinvointiraportti 2015 ja tulevien vuosien suunnittelu Väestön terveyden edistäminen on kaikkien yhteinen tehtävä (THL) Sisällysluettelo OSA I: PÄÄTTYNEEN JA KULUVAN VUODEN ARVIOINTI JA RAPORTOINTI...

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa

Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa Sähköinen hyvinvointikertomus kuntasuunnittelun ja päätöksenteon välineeksi Timo Renfors Ulla Ojuva Rakenteet & Hyvinvointikertomus Terveydenhuollon

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Terveyden edistämisen neuvottelukunta 1.4.2016 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Aiheet Pirkanmaan alueellisen hyvinvointikertomus 2017-2020:n perustana käytettävät kansalliset ja alueelliset suunnitelmat,

Lisätiedot

Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå SOSIAALIALAN KÄYTÄNTÖTUTKIMUS PORVOOSSA 2014-15

Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå SOSIAALIALAN KÄYTÄNTÖTUTKIMUS PORVOOSSA 2014-15 Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå SOSIAALIALAN KÄYTÄNTÖTUTKIMUS PORVOOSSA 2014-15 KÄYTÄNNÖN OPISKELIJAKSI PORVOOSEEN? Oletko kiinnostunut suorittamaan sosiaalialan käytäntötutkimus- tai harjoittelujakson

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013 Kokkola. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely

Kouluterveyskysely 2013 Kokkola. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Kouluterveyskysely 2013 Kokkola Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

Palvelut järjestetään monimuotoisesti yhteistyössä eri toimijoiden kanssa

Palvelut järjestetään monimuotoisesti yhteistyössä eri toimijoiden kanssa Ryhmän nimi: Sosiaali- ja terveyskeskus TOIMINTAA OHJAAVAT TAVOITTEET TOIMENPITEET JA SEURANTA TOTEUTUMINEN 25.4.2016 1. Sujuvat arjen palvelut Kuntalaiset saavat lain edellyttämät sotepalvelut Palvelut

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa Ehkäisevän päihdetyön, ja terveyden edistämisen sekä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus ja. Hankasalmen hyvinvointitietoa

Sähköinen hyvinvointikertomus ja. Hankasalmen hyvinvointitietoa Sähköinen hyvinvointikertomus ja Hankasalmen hyvinvointitietoa Valtuustoseminaari 1.10.2012 Timo Renfors timo.renfors@kansanterveys.info 050 544 3802 Anttipekka Renfors anttipekka.renfors@kansanterveys.info

Lisätiedot

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013 Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Nuorten Kipinä -kehittämisryhmä Tausta Hankkeiden (Ester, Koppi, sähköinen asiointi) yhteiset tavoitteet

Lisätiedot

Merikarvia MERIKARVIA PORI ULVILA PORIN PERUSTURVAKESKUS

Merikarvia MERIKARVIA PORI ULVILA PORIN PERUSTURVAKESKUS MERIKARVIA PORI ULVILA KUNTAKORTTI 6 Väestöennuste Huoltosuhde 3 ja ennusteet, ja 4 3 346, 4,6 3 4 8 79,8 8,9 8, 77 6 3 3 4 4 6 8 483 36 64-6 7-4 -64 6-74 7-84 8- yhteensä 3 4 4 *Tilastokeskus *Tilastokeskus

Lisätiedot

Ulvila MERIKARVIA PORI PORIN PERUSTURVAKESKUS

Ulvila MERIKARVIA PORI PORIN PERUSTURVAKESKUS MERIKARVIA PORI ULVILA KUNTAKORTTI 6 Väestöennuste Huoltosuhde ja ennusteet 5, 5 ja 4 Väestöennuste Huoltosuhde ja ennusteet vuosille 5, 5 ja 4 6 4 9 8 7 65, 7,9 8,6 79,8 4 5 6 8 7 95 5 5 6 4 5 4 4 8 7

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely

Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v)

Lisätiedot

TERVETULOA HUS-HYTE VERKOSTON KEHITTÄMISPÄIVÄÄN Ikääntyneiden terveys ja hyvinvointi

TERVETULOA HUS-HYTE VERKOSTON KEHITTÄMISPÄIVÄÄN Ikääntyneiden terveys ja hyvinvointi TERVETULOA HUS-HYTE VERKOSTON KEHITTÄMISPÄIVÄÄN 29.5.2015 Ikääntyneiden terveys ja hyvinvointi 1 6/4/201526.3.2013 2 INDIKAATTORITIETOA HYKS ERVAN 75+ -VUOTIAISTA AINEELLINEN HYVINVOINTI Indikaattori HYKS

Lisätiedot

Osakokonaisuuden toimijat

Osakokonaisuuden toimijat NUORET PUDOKKAAT Osakokonaisuuden toimijat Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri - EKSOTE (Hanna Puustinen) SIPOO (Lassi Puonti) KOTKA (Tarja Nyström) LOVIISA (Ann-Louise Björkas) ESPOO (Tuila Juvonen)

Lisätiedot

Lapsiperheet, % perheistä. Nokia : 44.3 Kaarina : 43.6 Raisio : 38.6 Naantali : 37.7 Turku : 35.7

Lapsiperheet, % perheistä. Nokia : 44.3 Kaarina : 43.6 Raisio : 38.6 Naantali : 37.7 Turku : 35.7 Lapsiperheet, % perheistä Nokia : 44.3 Kaarina : 43.6 Raisio : 38.6 Naantali : 37.7 Turku : 35.7 0 15 vuotiaat, % väestöstä Nokia : 20.6 Kaarina : 20.1 Raisio : 16.9 Naantali : 16.9 Turku : 13.6 16 24

Lisätiedot

Uusi ennaltaehkäisevä virikkeellinen vapaa-ajan toimintaohjelma Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointifoorumi 24.4.2012. 20.4.2012 Riitta Luoma 1

Uusi ennaltaehkäisevä virikkeellinen vapaa-ajan toimintaohjelma Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointifoorumi 24.4.2012. 20.4.2012 Riitta Luoma 1 Uusi ennaltaehkäisevä virikkeellinen vapaa-ajan toimintaohjelma Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointifoorumi 24.4.2012 20.4.2012 Riitta Luoma 1 Mikä on EVIVA? EVIVA on vuosille 2011-2015 Turun kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Tallink Silja, 11.5.2017 Anne Taulu, Ylitarkastaja, FT, TtM, sh Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Kunnallinen lapsiasiamies lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäjänä

Kunnallinen lapsiasiamies lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäjänä Kunnallinen lapsiasiamies lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäjänä lapsiasiamies Tiia Heinäsuo 16.2.2008 Tampereen kaupunki Lapsiasiamiehen työstä toimi perustettu valtuuston päätöksellä 2.1.2003 toiminnan

Lisätiedot