KOHTI UUTTA ILMASTOSOPIMUSTA?
|
|
- Anne Keskinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KOHTI UUTTA ILMASTOSOPIMUSTA? Tiivistelmä Ulkopoliittisen instituutin raportista numero 19 Towards a new climate regime? Ilmastonmuutoksen uhkaan etsitään vastausta Kööpenhaminan konferenssissa joulukuussa Konferenssi on asetettu poliittiseksi takarajaksi kokonaisvaltaisen ilmastosopimusjärjestelmän perustamiselle. Uusi sopimusjärjestelmä olisi samalla jatkoa Kioton pöytäkirjalle. Euroopan unionilla on johtava rooli neuvottelupositioiden muodostuksessa. Yhdysvaltain uudella, alkuvuodesta valtaan astuneella hallinnolla on täysi työ ehtiä muodostamaan omat kantansa Kööpenhaminaan mennessä. Kööpenhaminan neuvotteluissa on useita pääteemoja. Neuvoteltavaksi tulevat taakanjako päästöjen vähentämisessä sekä kehittyneissä että kehittyvissä maissa ja kansainvälinen päästökauppajärjestelmä. Asialistalle nousee myös se, miten päästöjen hillitseminen ja ilmastonmuutokseen sopeutuminen kehittyvissä maissa rahoitetaan. Ulkopoliittisen instituutin tuottama Towards a new climate regime? -raportti taustoittaa ja jäsentää näkökulmia uuteen sopimusjärjestelmään tarkastelemalla viittä suurinta kasvihuonekaasujen päästäjämaata, Kiinaa, Intiaa, Japania, Venäjää ja Yhdysvaltoja, ja vertaamalla maiden näkökulmia Euroopan unionin kantoihin. Kiina Kiinan päästöt kasvavat nopeasti. Maan kiivaan talouskasvun takia myös päästöjen kasvun odotetaan jatkuvan. Hallituksen pyrkimyksillä lisätä merkittävästi energiatehokkuutta, puhtaita energiamuotoja ja metsittämistä tätä kasvutahtia voidaan vain hidastaa. Näillä toimilla ei päästä absoluuttisiin vähennyksiin, vaikka ne toimeenpantaisiin täysimuotoisina. Kansainvälinen energiajärjestö IEA ja yhdysvaltalainen EIA arvioivat, että vuonna 2030 Kiinan päästöt ovat noin 400 prosenttia vuoden 1990 tasoa korkeammat. Kiina korostaa yhteinen mutta eriytetty vastuu -periaatetta kehittyneiden ja kehittyvien maiden välillä keskeisenä elementtinä uudessa ilmastosopimusjärjestelmässä. Periaatteen mukaan kehittyneillä mailla on velvollisuus sekä johtaa päästövähennysten toimeenpanossa että auttaa kehittyviä maita taloudellisesti ja teknisesti ilmastonmuutoksen torjunnassa.
2 2 Kiina ei tule luopumaan ensisijaisesta tavoitteestaan, talouskasvun jatkumisesta, eikä todennäköisesti tule suostumaan kansallisiin päästövähennystavoitteisiin. Kiina tulee tuomaan tiukat energiatehokkuuden ja puhtaan energian politiikkansa Kööpenhaminaan todisteena maan aikomuksesta taistella tosissaan ilmastonmuutosta vastaan. Maa saattaa myös painostettuna suostua sektorikohtaisiin päästövähennystavoitteisiin. Kiinan lopulliseen kantaan Kööpenhaminassa vaikuttaa kuitenkin eniten Yhdysvaltojen neuvottelukanta. Kiinan johtajat harjoittavat taidokasta tasapainoilua. Talouskasvun jatkumista ei haluta vaarantaa, sillä tätä pidetään kommunistisen puolueen vallan jatkumisen edellytyksenä, mutta toisaalta maa haluaa esiintyä vastuullisena suurvaltana. Kiinan kantaa monimutkaistaa valtion virkamiesten ja monien yhteiskunnan toimijoiden epäluuloisuus. Lännen uskotaan haluavan estää Kiinan vahvistuminen kansakuntana. Kansainväliset ponnistelut, joiden tavoitteena on suostutella Kiina sitoutumaan velvoittaviin päästövähennystavoitteisiin, nähdään usein tästä näkökulmasta. Kiinan pyrkii Kööpenhaminassa minimoimaan maan talouskasvua vahingoittavat tekijät. Kiinan voidaan odottaa osoittautuvan kovaksi neuvottelijaksi, kun se pyrkii varmistamaan oman kansallisen etunsa huomioimisen. Lopulta Kiina ei kuitenkaan halua jäädä ainoaksi maaksi, joka vaarantaa uuden sopimuksen synnyn. Intia Kuluvalla vuosisadalla Intian tavoitteena on kehitys. Kitkeäkseen laajamittaisen köyhyyden maa pyrkii kasvattamaan bruttokansantuotettaan 8 prosentin vuosivauhdilla. Talouskasvu johtaa massiiviseen energiankulutuksen ja kasvihuonekaasupäästöjen kasvuun, vaikka kehittyneisiin maihin verrattuna henkeä kohti lasketut päästöt pysyvätkin pieninä. Intian pääneuvottelukanta Kööpenhaminassa on, että kaikkien YK:n ilmastosopimuksen I-liitteen maiden tulisi sitoutua huomattaviin kasvihuonekaasupäästövähennyksiin, jotka johtaisivat maapallon kokonaispäästöjen jyrkkään laskuun (enemmän kuin % vuoteen 2020 mennessä). I-liitteessä luetellut maat ovat teollisuusmaita, OECD:n alkuperäiset 24 jäsenmaata sekä Venäjä ja Ukraina. Ilmastosopimuksen I-liitteen ulkopuolisten - pääosin kehitysmaiden - osalta Intia katsoo taloudellisen kehityksen ja köyhyyden poistamisen olevan ensisijaisia tavoitteita. Lisäksi Intia katsoo, että teollisuusmaiden on rahoitettava kehitysmaiden päästöjen hillitseminen lisäkustannuksineen. Tähän tarkoitukseen on kaavailtu ns. mittaamisen, raportoinnin ja todentamisen periaatetta. Järjestelmän tehtävänä olisi huolehtia siitä, että kehittyvien maiden mahdollisesti saama ilmastorahoitus todella kohdentuu ilmastotarkoituksiin. Kehittyneiden maiden velvoitteena on Intian mukaan tarjota kehitysmaille kokonaan uutta lisärahoitusta sekä vihreää teknologiaa.
3 Intia saapuu Kööpenhaminaan puolustaakseen kovan linjan tulkintaansa yhteisen mutta eriytetyn vastuun periaatteesta. Eliitin ideologiat ja yleinen tietoisuus ilmastopolitiikasta eivät ole muuttuneet siitä huolimatta, että asia on ollut enemmän esillä julkisessa keskustelussa ja saanut korkean tason huomiota. Muun muassa pääministerillä on ilmastonmuutosneuvosto. 3 Intian kannustimet liittyä uuteen ilmastosopimukseen kumpuavat maan valtavasta energiantarpeesta sekä energiaturvallisuusnäkökohdista. Niiden takia Intiassa joudutaan miettimään vaihtoehtoja fossiilisille polttoaineille. Mahdollinen kansainvälinen lisärahoitus ja teknologiansiirto toimisivat myös kannustimina. Euroopan unionin tulisi asettaa ensisijaiseksi tavoitteekseen se, että konkreettiset toimet päästöjen vähentämiseksi ja hillitsemiseksi saataisiin alkuun. Unionin ei kannattaisi juuttua periaatteelliseen keskusteluun tulevien velvoitteiden moraalisesta taustasta. Intian kanssa käytäviä neuvotteluja voitaisiin oleellisesti edistää sopimalla siitä, kuka hallinnoi monenkeskistä rahoitusta. Japani Japanin sitoumus Kioton pöytäkirjan puitteissa on haastava. Ennen vertailuvuotta 1990 maassa tehtyjä energiatehokkuuden parantamistoimia ei otettu Kioton sitoumuksessa huomioon. Siten Japani pitää Kioton taakanjakoa epäoikeudenmukaisena. Maan talous alkoi kasvaa 1990-luvun stagnaation jälkeen, ja päästöt ovat siitä lähtien kasvaneet tasaisesti. Japanin päästöt ovat jo ylittäneet Kioton tavoitteen huomattavasti. Kotimaiset politiikkatoimet perustuvat enimmäkseen vapaaehtoiseen lähestymistapaan, hiilinielujen luomiseen sekä ulkomaisiin, Kioton joustomekanismien kautta hankittuihin päästöoikeuksiin. Osa näistä politiikkatoimista ei ole tuottanut ennakoituja päästövähennyksiä. Myös merkittävä osa ydinenergian osuudesta Japanin energiataseessa on maassa sattuneen onnettomuuden vuoksi korvattu vuoden 2007 jälkeen kivihiilellä. Tämän vuoksi päästöjen odotetaan kasvavan edelleen tällä hetkellä saatavilla olevien, vuoden 2006 arvojen ohi. Vallalla oleva konsensus lisävähennysten vaikeudesta voidaan kuitenkin kyseenalaistaa. Japani odottaa vuoden 2012 jälkeiseltä sopimusjärjestelmältä ensisijaisesti sen omasta näkökulmasta katsottuna oikeudenmukaisempaa vastuunjakoa. Sektorilähestymistapa, jossa rajoituksia asetetaan toimialoille, eikä yksittäisille maille, saattaisi toimia tällaisen taakanjaon perustana. Japani on ehdottanut myös jakoa yksityiskohtaisempiin maaryhmiin nykyisen kahtiajaon sijaan. Japani on ollut aktiivinen teknologiansiirrossa kehittyviin maihin ja ehdottaa sektorilähestymistapaa välineeksi jatkoyhteistyön kohdentamiseen. Tämä näkemys johtuu halusta asettaa hiilelle hinta myös nousevissa talouksissa, jotta Japani saisi tasaarvoisemmat markkinat useille vientiteollisuudenaloilleen.
4 4 Japanin tärkeimpiin kannustimiin liittyä uuteen ilmastosopimukseen kuuluvat kansan tuki ilmastopolitiikalle, päästäjämaan vastuu sekä kansainvälinen kilpailukyky. Myös kaupalliset mahdollisuudet puhtaan teknologian viennille ovat olennaisia. EU:n tulisi tunnustaa Japanin todellinen huoli taakanjaon tasapuolisuudesta, mutta myös kannustaa Japania tutkimaan kotimaisten päästövähennysten lisäpotentiaalia. Venäjä Venäjän talous ja samalla sen kasvihuonekaasupäästöt romahtivat 1990-luvulla. Päästöt ovat yhä Kioton vertailuvuoden 1990 alapuolella. Talouskasvun vuoksi päästöt ovat kivunneet tasaisesti 1990-luvun lopulta, mutta öljyn hinnan romahtamisen ja maailmantalouden laskusuhdanteen myötä päästöjen kasvun voidaan odottaa hidastuvan. Useat tekijät kasvattavat Venäjän päästöjä. Monet politiikkatoimet, erityisesti energiatehokkuuden parantaminen, energian hinnoittelu ja uusiutuva energia, kuitenkin johtavat todennäköisesti päästövähennyksiin. Lisäksi talouden energiantarve laskee nopeasti talouden rakennemuutosten ansiosta. Tämän vuoksi Venäjän argumentti päästövähennyssitoumusten haitallisuudesta talouskasvulle voidaan kyseenalaistaa. Talouden tehokkuuden parantamisella voidaan edistää maan teollisuuden kilpailukykyä. Vaikka Venäjän neuvottelukannat ovat kirjoitusajankohtana vielä auki, maa tulee todennäköisesti keskittymään talouskasvunsa turvaamiseen. Tämä puolestaan johtanee siihen, että se kyseenalaistaa mahdollisuuden sitoutua päästövähennyksiin. Talouskasvusta seuraava päästöjen kasvu nähdään luonnollisena kehityspolkuna. Siksi, jos maaryhmien uudelleenjaosta neuvotellaan, Venäjän tavoitteena on maan määritteleminen nousevaksi taloudeksi. Venäjää voisi suostua päästövähennystavoitteeseen, jos se saisi käyttää talouslaman ajalta jääneitä ylimääräisiä päästöoikeuksia puskurina ja kattaa niillä tulevia päästöjä. Venäjä on todennäköisesti vastahakoinen neuvottelukumppani Kööpenhaminassa taloudellisten argumenttien takia ja siksi, että maassa ei juuri tunneta ilmastonmuutokseen liittyvää ympäristöhuolta. Vastahakoisuutta lisää se, että seuraavan ilmastosopimuksen odotetaan olevan maalle huomattavasti epäsuotuisampi kuin Kioton pöytäkirja. Ilmastoneuvottelut voisivat kuitenkin tarjota foorumin Venäjän pyrkimyksille nousta tärkeään kansainväliseen rooliin. Myös G8:n tapaisten vertaisryhmien paine ja korkean tason dialogi, erityisesti Yhdysvaltojen mutta myös EU:n kanssa, voisi rohkaista Venäjää liittymään sopimukseen. EU:n tulisi tässä tarkoituksessa tukea Yhdysvaltain ja Venäjän välistä dialogia.
5 5 Yhdysvallat Ilman ilmastopoliittisia toimia Yhdysvaltojen kasvihuonekaasupäästöjen kasvu jatkuisi hitaasti, sillä nopea talous- ja väestönkasvu tasoittaa energiatehokkuusparannusten vaikutusta. Yhdysvaltojen henkeä kohti lasketut päästöt ovat maailman korkeimpien joukossa, minkä vuoksi merkittäviä päästövähennyksiä tarvitaan, jotta ilmaston lämpenemistä voidaan lieventää. Presidentti Barack Obaman hallinto korostaa laajaa osallistumista seuraavaan ilmastosopimukseen. Erityisesti nopeasti teollistuvien maiden Kiinan ja Intian osallistuminen on tärkeätä. Kotimainen poliittinen keskustelu sopivista ilmastopoliittisista toimista on vasta alkuvaiheissaan, joten hallinnon haasteena on löytää tasapaino kansainvälisten ja kotimaisten vaatimusten välillä. Yhdysvallat epäröi toisaalta omaa talouskasvuaan supistavien toimien täytäntöön panemista ja toisaalta sitä, että se joutuisi merkittävästi rahoittamaan kehittyvien maiden päästövähennyksiä ja ilmastonmuutokseen sopeutumista. Onnistuneet ilmastoneuvottelut toisivat huomattavia etuja Yhdysvalloille. Ilmastopoliittisilla toimilla on nyt amerikkalaisen yleisen mielipiteen ja tärkeimpien päätöksentekijöiden tuki. Obaman hallinto on sitoutunut yhteistyöhön perustuvaan ulkopolitiikkaan ja pitää tämän vuoksi erittäin tärkeänä löytää ratkaisu, joka on hyväksyttävä myös tärkeimmille kumppaneille EU:lle ja Kiinalle. Päätöksentekijät myös ymmärtävät, että jos Yhdysvallat kieltäytyy osallistumasta, muutkaan maat eivät sitoudu kunnianhimoisiin velvoitteisiin. Muut suuret päästäjät, erityisesti Euroopan unioni, helpottavat Yhdysvaltain osallistumista tehokkaimmin hyväksymällä maan sisäpoliittiset intressit ja antamalla presidentti Obamalle tarpeeksi aikaa ja pelivaraa löytää ratkaisu, jonka sekä kongressi että muut keskeiset kotimaiset toimijat voivat hyväksyä. Neuvottelukantojen vertailu Tärkein eroavaisuus Kiinan ja EU:n positioiden välillä on Kiinan haluttomuus hyväksyä kansainvälisesti sovittuja velvoitteita. Sellainen olisi prosentin poikkeama tällä hetkellä ennustetusta päästökehityksestä vuoteen 2020 mennessä Vaikka Kiina ja EU ovat samaa mieltä kehittyneiden maiden tarpeesta siirtää taloudellista apua kehitysmaihin, jotta päästöjä voitaisiin vähentää, näkemykset eroavat siinä, kenen pitäisi hallinnoida rahavirtoja. Kiina tahtoisi osapuolten yhteisen konferenssin hallinnoivan varoja. EU puolestaan ehdottaa roolia Maailman ympäristörahastolle (GEF). Myös EU:n ehdotus, että kehitysmaiden tulisi raportoida kotimaisista toimistaan ja päästöistään, on Kiinalle hankala asia.
6 6 Suurista päästäjämaista Intian linja eroaa eniten EU:n kannasta. Unioniin verrattuna Intia vaatii syvempiä päästövähennyksiä kehittyneiltä mailta. Intia myös ajaa saman henkilökohtaiseen päästökiintiön ottamista tavoitteeksi kaikissa maissa vastustaen näin sitoutumista tulevaisuuden päästöjen rajoittamiseen kehitysmaissa. Se vastustaa myös Maailman ympäristörahaston GEFin osallistumista sopimuksen rahoitusmekanismiin. Tässä vaiheessa yhteisymmärrystä EU:n ja Intian välillä on hyvin vähän. Japanin ja EU:n kannoilla on paljon yhteistä. Samankaltainen näkemys vallitsee siitä, että taakanjaon pitäisi perustua selkeisiin vertailulukuihin pelkän poliittisen neuvottelun asemesta, sekä tarpeesta saada suurimmat nousevat taloudet hyväksymään jonkinasteisia velvoitteita. Molemmat maat tunnustavat velvollisuutensa kehittyvien maiden päästövähennysten rahoittajina ja haluaisivat myös kaupallisten toimijoidensa osallistuvan. Myös lähestymistapa rahoitusmekanismin hallintaan on samankaltainen. EU kuitenkin odottaa Japanin suostuvan päästöleikkauksiin, jotka kirjoitushetkellä näyttävät liian syviltä ollakseen Japanille poliittisesti hyväksyttäviä. Sama koskee Venäjää. EU:n ehdottamien päästövähennysten laajuus saattaa olla poliittisesti mahdotonta, sillä talouskasvu on Venäjälle tärkeintä. Eräät venäläisasiantuntijat jopa esittävät, että Venäjän tulisi asettaa kansallisia tavoitteita kansainvälisten sijaan. Venäjä on aiemmin esittänyt ilmastosopimuksen liitteen I laajentamista kattamaan enemmän maita joilla olisi sitovat päästövähennystavoitteet Euroopan unionin lähestymistapa on saman suuntainen. Yhteisymmärrys vallitsee myös nousevien talouksien osallistumisen tärkeydestä. EU:n ja Venäjän välillä ei tässä vaiheessa ole ilmennyt julkisia erimielisyyksiä Venäjän halusta tallettaa 90-luvulla ylijääneitä päästöoikeuksia käytettäväksi seuraavassa sopimusjärjestelmässä. Yhdysvaltojen positio ei ole tarpeeksi kehittyneellä asteella, jotta sitä voitaisiin mielekkäästi vertailla EU:n positioon. Selviä yhteisiä näkemyksiä kuitenkin liittyy nousevien talouksien osallistumisen tärkeyteen ja kansainvälisen päästökaupan perustamiseen. Talouskriisi saattaa silti vielä rajoittaa Yhdysvaltojen mahdollisuuksia rahoittaa päästövähennyksiä kehitysmaissa, mikä puolestaan on yksi EU:n position johtoajatuksista. Kaikki raportissa esitetyt positiot kehittyvät edelleen neuvotteluissa ja matkalla kohti Kööpenhaminaa. Tämän raportin perusteella on selvää, että suurten päästäjien näkemykset eroavat toisistaan huomattavasti. Siten Kööpenhaminan neuvotteluista voidaan odottaa monimutkaisia ja siksi hankalia. Tiivistelmä perustuu Ulkopoliittisen instituutin raportin Towards a new climate regime? yhteenvetoon. Raportti perustuu helmikuun 2009 tilanteeseen.
7 7
Energiatehokkuuden kansalliset tavoitteet ja toteutus
Energiatehokkuuden kansalliset tavoitteet ja toteutus Helena Säteri, ylijohtaja ARY 4.8.2009 Valkeakoski Helena Säteri, ympäristöministeriö/ ARY Asuntomessuseminaari Valkeakoskella 4.8.2009 Kohti uutta
EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua.
EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua. Se asettaa itselleen energiatavoitteita, joiden perusteella jäsenmaissa joudutaan kerta kaikkiaan luopumaan kertakäyttöyhteiskunnan
Ilmastonmuutos. Ihmiskunnan suurin haaste. Paula Lehtomäki Ympäristöministeri
Ilmastonmuutos Ihmiskunnan suurin haaste Paula Lehtomäki Ympäristöministeri 1 2 Ilmastonmuutos edelleen tosiasia Maapallon keskimääräinen lämpötila noussut 100 vuoden aikana 0,74 C 15 lämpimintä vuotta
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen
Asiantuntijakuuleminen: Pariisin ilmastosopimus jatkotoimet ja allekirjoittaminen U 8/2016 vp, U-jatkokirje, E-kirje
Asiantuntijakuuleminen: Pariisin ilmastosopimus jatkotoimet ja allekirjoittaminen U 8/2016 vp, U-jatkokirje, E-kirje Harri Laurikka Sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto.fi Twitter: @paaneuvottelija 18.03.2016
Kööpenhaminan ilmastokokous ja uudet haastet päästöjen raportoinnille. Riitta Pipatti Tilastokeskuspäivä
Kööpenhaminan ilmastokokous ja uudet haastet päästöjen raportoinnille Riitta Pipatti Tilastokeskuspäivä 3.9.2009 Esityksen sisältö! Ilmastoneuvottelut ja odotukset Kööpenhaminan kokouksen suhteen " linkit
Maailmanlaajuinen ilmastosopimus 2015 Mitä se vaatii?
Maailmanlaajuinen ilmastosopimus 2015 Mitä se vaatii? Ville Niinistö Ympäristöministeri COP 19 -seminaari: Kohti maailmanlaajuista ilmastosopimusta vuonna 2015 28.10.2013 IPCC:n 5. arviointiraportin tulokset
Ilmastopolitiikan ajankohtaisia teemoja maailmalla, EU:ssa ja Suomessa
Ilmastopolitiikan ajankohtaisia teemoja maailmalla, EU:ssa ja Suomessa Kati Kulovesi, kansainvälisen oikeuden professori ja CCEEL:in johtaja Kati Kulovesi Kansainvälinen ilmastopolitiikka + Kansainvälisen
Kohti päästöttömiä energiajärjestelmiä
Kohti päästöttömiä energiajärjestelmiä Prof. Sanna Syri, Energiatekniikan laitos, Aalto-yliopisto Siemensin energia- ja liikennepäivä 13.12.2012 IPCC: päästöjen vähentämisellä on kiire Pitkällä aikavälillä
Tässä julkaisussa yli 420 ihmistä kertoo, mitä he toivovat Suomen päättäjien tekevän ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja mitä he lupaavat itse tehdä
Tässä julkaisussa yli 420 ihmistä kertoo, mitä he toivovat Suomen päättäjien tekevän ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja mitä he lupaavat itse tehdä ilmaston suojelemiseksi. Puhekuplakuvat on kerätty kesän
Pariisin ilmastosopimus. Harri Laurikka, @paaneuvottelija 14.12.2015
Pariisin ilmastosopimus Harri Laurikka, @paaneuvottelija 14.12.2015 Pariisin sopimus: oikeudellisesti sitova ratifioitava valtiosopimus kattava: vähintään 55 maata ja 55 % päästöistä sovelletaan 2020 jälkeen
Pariisin ilmastosopimus
Pariisin ilmastosopimus Hallituksen esitys Pariisin sopimuksen hyväksymisestä ja sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta Ympäristövaliokunta 18.10.2016 Outi Honkatukia,
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.2.2017 COM(2017) 51 final 2017/0016 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS otsonikerrosta heikentävistä aineista tehdyn Montrealin pöytäkirjan muuttamista koskevan Kigalissa hyväksytyn
Energia-ala matkalla hiilineutraaliin tulevaisuuteen
Energia-ala matkalla hiilineutraaliin tulevaisuuteen Kohti hiilineutraalia kaupunkia näkökulmia tavoitteeseen Seminaari 22.2.2018, klo 12.00-15.00 Tampereen valtuustosali Näkökulmia energiaalan murrokseen
EU:n ja Suomen ympäristöpolitiikka. Liisi Klobut / Kansainvälisten ja EU-asiain yksikkö 23.9.2010 1
EU:n ja Suomen ympäristöpolitiikka Liisi Klobut / Kansainvälisten ja EU-asiain yksikkö 1 EU:n ja Suomen ympäristöpolitiikka Suomen ympäristöpolitiikka on tänä päivänä vahvasti EU-politiikkaa, sillä lähes
Mitä Kööpenhaminan jälkeen? WWF:n odotukset Meksikon kokoukselle
Liisa Rohweder, Pääsihteeri, WWF Suomi 14.1.2010 Puhe Helsingin yliopiston alumnijuhlissa 14.1.2010 / Helsingin yliopisto Mitä Kööpenhaminan jälkeen? WWF:n odotukset Meksikon kokoukselle Ilmastonmuutos
Kohti Pariisia kansainvälinen ilmastosopimus. Harri Laurikka Energiateollisuuden syysseminaari Helsinki 13.11.2014
Kohti Pariisia kansainvälinen ilmastosopimus Harri Laurikka Energiateollisuuden syysseminaari Helsinki 13.11.2014 Lähde: IEA, 2014 Sisältö Mistä Pariisissa neuvotellaan? Neuvottelutilanne Liman kokous
SAK:n päivitetyt energia- ja ilmastopoliittiset tavoitteet
SAK:n päivitetyt energia- ja ilmastopoliittiset tavoitteet Viesti on selvä nykyinen päästöjenvähennysten taso ei riitä 2 Fossiilisen energian osuus globaalisti yhä n. 85 % 4.3.2019 3 Paine lisätä kunnianhimoa
Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman valmistelu
Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman valmistelu Merja Turunen, Ympäristöministeriö 12.2.2016 Hallitusohjelma BIOTALOUS JA PUHTAAT RATKAISUT 1. Hiilettömään puhtaaseen ja uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti
Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma
Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma Ilmastopolitiikan toimikunnan ehdotus 1 Ilmasto ja liikenne 13,7 milj. tonnia kasvihuonekaasuja kotimaan liikenteestä v. 2007
Kansainvälinen ilmastopolitiikka ja ilmastoneuvottelut
Kansainvälinen ilmastopolitiikka ja ilmastoneuvottelut Sirkka Haunia, pääneuvottelija, Ympäristöministeriö Low Carbon Finland 2050, Finlandia-talo 12.11.2012 Durbanin päätökset, joulukuu 2011 Durbanin
Varsovan kokouksen neuvottelutilanteesta. Harri Laurikka
Varsovan kokouksen neuvottelutilanteesta Harri Laurikka 28.10.2013 Esityksen sisältö Ilmastoneuvottelut ennen Varsovaa Varsovan kokous 2013-2015 kontekstissa Keskeisiä neuvottelukysymyksiä Katsaus kantoihin
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 2008/0014(COD) 21.5.2008 LAUSUNTOLUONNOS talous- ja raha-asioiden valiokunnalta ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden
Sähkövisiointia vuoteen 2030
Sähkövisiointia vuoteen 2030 Professori Sanna Syri, Energiatekniikan laitos, Aalto-yliopisto SESKO:n kevätseminaari 20.3.2013 IPCC: päästöjen vähentämisellä on kiire Pitkällä aikavälillä vaatimuksena voivat
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.5.2014 COM(2014) 290 final 2014/0151 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Islannin välisen sopimuksen tekemisestä Euroopan unionin puolesta
Ilmastorahoitus ja Suomen toimeenpanosuunnitelmat
Ilmastorahoitus ja Suomen toimeenpanosuunnitelmat Ilmastobisnestä yrityksille seminaari Ilmastorahoitusvelvoitteen taustaa YK:n ilmastonmuutosta koskeva puitesopimus (UNFCCC) Teollisuusmaaosapuolilla tukivelvollisuus
Turvemaat - haaste hallinnolle. Ilmajoki Marja-Liisa Tapio-Biström
Turvemaat - haaste hallinnolle Ilmajoki 21.11.2017 Marja-Liisa Tapio-Biström 1 Sisältö Ilmastopolitiikka - Suomi osana kokonaisuutta Turvemaiden merkitys osana ilmastopolitiikkaa Toimenpiteitä - ratkaisuja
Edessä väistämätön muutos
Edessä väistämätön muutos 50 kestävää ratkaisua Jätkäsaareen -tilaisuus Pirkko Heikinheimo, VNK Ennakoitu lämpeneminen tällä vuosisadalla Ilman ilmastopolitiikkaa Sen kanssa Lähde: MIT Sektorit kuvaavat
Metsien rooli kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa
Metsien rooli kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa WEC Finlandin & Ilmansuojeluyhdistys ry:n seminaari 12.3.2018 Outi Honkatukia Ilmastoasioiden pääneuvottelija Keskeiset viestit 1. Maankäytöllä on väliä
Ilmastonmuutos, ilmastopolitiikka ja talous mitkä ovat näkymät?
Markku Ollikainen Ympäristöekonomian professori Ilmastopaneelin puheenjohtaja Ilmastonmuutos, ilmastopolitiikka ja talous mitkä ovat näkymät? Helsingin seudun ilmastoseminaari 12.2.2015 1. Vihreä talous
Onko päästötön energiantuotanto kilpailuetu?
Onko päästötön energiantuotanto kilpailuetu? ClimBus päätösseminaari Finlandia-talo, 9.6.2009 Timo Karttinen Kehitysjohtaja, Fortum Oyj 1 Rakenne Kilpailuedusta ja päästöttömyydestä Energiantarpeesta ja
Kansainvälisen lentoliikenteen markkinaehtoinen päästöjen hyvitysjärjestelmä
Kansainvälisen lentoliikenteen markkinaehtoinen päästöjen hyvitysjärjestelmä Liikenne- ja viestintävaliokunta 09.06.2016 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Kv. lentoliikenteen markkinaehtoinen päästöjen
Euroopan energialinjaukset Hiilitieto ry:n seminaari 26.3.2014
Euroopan energialinjaukset Hiilitieto ry:n seminaari 26.3.2014 Sanna Syri Professori, energiatalous Aalto-yliopisto, Energiatekniikan laitos EU:n 2020 tavoitteet 20-20-20-10 tavoitteet -20% kasvihuonekaasujen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2015 COM(2015) 501 final 2015/0240 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta Maailman kauppajärjestön palvelukauppaneuvostossa hyväksynnän
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.5.2014 COM(2014) 291 final 2014/0152 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Islannin välisen sopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin
Mitä Durbanin jälkeen?
Mitä Durbanin jälkeen? Sirkka Haunia Ympäristöministeriö 15.2.2012 YK:n ilmastoneuvottelut Durbanin paketti Ilmastosopimuksen neuvotteluraide: Sopimus tiekartasta kohti kattavaa maailmanlaajuista sopimusta
Aasian taloudellinen nousu
Aasian taloudellinen nousu Iikka Korhonen Suomen Pankki 27.4.2011 Maailmantalouden painopiste siirtyy itään Japanin ja myöhemmin Etelä-Korean taloudellinen nousu antoi ensisysäyksen modernin Aasian taloudelliselle
A7-0047/33. Tarkistus 33 Zbigniew Ziobro, Jacek Włosowicz, Jacek Olgierd Kurski EFD-ryhmän puolesta
30.1.2014 A7-0047/33 Tarkistus 33 Zbigniew Ziobro, Jacek Włosowicz, Jacek Olgierd Kurski EFD-ryhmän puolesta Mietintö Anne Delvaux, Konrad Szymański Ilmasto- ja energiapolitiikan puitteet vuoteen 2030
Voiko ilmasto- ja energiapolitiikalla olla odottamattomia vaikutuksia? Jarmo Vehmas Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto www.tse.
Voiko ilmasto- ja energiapolitiikalla olla odottamattomia vaikutuksia? Jarmo Vehmas Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto www.tse.fi/tutu Esityksen sisältö Suomen energiajärjestelmän ja energiapolitiikan
Komission tiedonanto Pariisin pöytäkirja suunnitelma ilmastonmuutoksen torjumiseksi 2020 jälkeen
Komission tiedonanto Pariisin pöytäkirja suunnitelma ilmastonmuutoksen torjumiseksi 2020 jälkeen Harri Laurikka Sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto.fi Twitter: @paaneuvottelija Talousvaliokunta, kuuleminen
EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan kehys vuoteen 2030
EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan kehys vuoteen 2030 Forestenergy 2020, Jyväskylä 8.10.2014 Pekka Tervo, TEM Komission tiedonanto ilmasto- ja energiapolitiikan puitteista vuosille 2020-2030 (annettu 21.1.2014)
Pariisin ilmastosopimuksen tulokset ja jatkoaskeleet. Maatalous ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen Talousneuvosto
Pariisin ilmastosopimuksen tulokset ja jatkoaskeleet Maatalous ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen Talousneuvosto 03.02.2016 Pariisin päätulokset Pariisin sopimus Osapuolikokouksen päätös täydentää
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0341/61. Tarkistus. Flavio Zanonato S&D-ryhmän puolesta
9.12.2015 A8-0341/61 61 2 kohta 2. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan, että kaikissa energiaunioniin liittyvissä lainsäädäntöehdotuksissa noudatetaan tavallista lainsäätämisjärjestystä,
Tukijärjestelmät ilmastopolitiikan ohjauskeinoina
Tukijärjestelmät ilmastopolitiikan ohjauskeinoina Marita Laukkanen Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) 26.1.2016 Marita Laukkanen (VATT) Tukijärjestelmät ja ilmastopolitiikka 26.1.2016 1 / 13 Miksi
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.4.2016 COM(2016) 183 final 2016/0094 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ICAO:n elinten laatimaan kansainvälisestä ilmailusta aiheutuvia
EU:n energia- ja ilmastopolitiikan avainkysymykset. Mikael Ohlström Elinkeinoelämän keskusliitto EK 15.1.2014
EU:n energia- ja ilmastopolitiikan avainkysymykset Elinkeinoelämän keskusliitto EK 15.1.2014 EU:n energia- ja ilmastopolitiikan nykytila Kolme rinnakkaista tavoitetta vuoteen 2020 ( 20-20-20 ) 1) Kasvihuonekaasupäästöt
Ilmastonmuutoksen torjunta maksaa, mutta vähemmän kuin toimettomuus Valtiosihteeri Velipekka Nummikoski Presidenttifoorumi
Ilmastonmuutoksen torjunta maksaa, mutta vähemmän kuin toimettomuus Valtiosihteeri Velipekka Nummikoski Presidenttifoorumi 10.11.2009 Ilmastonmuutos maksaa Valtiosihteeri Velipekka Nummikoski 10.11.2009
U 55/2016 vp Ehdotus asetukseksi sitovista kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksistä jäsenvaltioissa , taakanjakoehdotus
U 55/2016 vp Ehdotus asetukseksi sitovista kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksistä jäsenvaltioissa 2021-2030, taakanjakoehdotus Tuija Talsi 28.9.2016 Talousvaliokunta Eurooppa-neuvosto lokakuu 2014 : EU:n
Valtuuskunnille toimitetaan liitteenä talous- ja rahoituskomitean laatima ehdotus neuvoston päätelmiksi ilmastorahoituksesta.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. lokakuuta 2014 (OR. en) 13844/14 ECOFIN 873 ENV 845 ENER 434 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea (Coreper
Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK
Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Gigaluokan muuttujia Kulutus ja päästöt Teknologiamarkkinat
Kohti vähäpäästöistä Suomea. Lappeenrannan tulevaisuusfoorumi
Kohti vähäpäästöistä Suomea Lappeenrannan tulevaisuusfoorumi 4.11.2009 Mitä tulevaisuusselonteko sisältää? Tavoite: vähäpäästöinen Suomi TuSessa hahmotellaan polkuja kohti hyvinvoivaa ja vähäpäästöistä
Energia- ja ilmastopolitiikan keinojen soveltaminen metsäsektorilla
Energia- ja ilmastopolitiikan keinojen soveltaminen metsäsektorilla Hanna-Liisa Kangas Väitöskirja-aiheen esittely 29.5.2008 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute
Teollisuuden ja yritysten ilmastotoimet. Seminaari Vauhtia Päästövähennyksiin! Keskiviikkona 17. huhtikuuta Hille Hyytiä
Teollisuuden ja yritysten ilmastotoimet Seminaari Vauhtia Päästövähennyksiin! Keskiviikkona 17. huhtikuuta 201311 Hille Hyytiä Taustaa YK:n ilmastosopimuksen osapuolten 15. konferenssi Kööpenhaminassa
Kansallinen energiaja ilmastostrategia
Kansallinen energiaja ilmastostrategia Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Petteri Kuuva Tervetuloa Hiilitieto ry:n seminaariin 21.3.2013 Tekniska, Helsinki Kansallinen energia- ja ilmastostrategia
Suomi ilmastoasioiden huippuosaajaksi ja tekijäksi. Paula Lehtomäki Ympäristöministeri
Suomi ilmastoasioiden huippuosaajaksi ja tekijäksi Paula Lehtomäki Ympäristöministeri 2 22.3.2010 Globaali ongelma vaatii globaalin ratkaisun EU on hakenut sopimusta, jossa numerot ja summat ei julistusta
Maailmantalouden kehitystrendit [Tilastokeskus 3.10.2007] Jaakko Kiander Palkansaajien tutkimuslaitos
Maailmantalouden kehitystrendit [Tilastokeskus 3.10.2007] Jaakko Kiander Palkansaajien tutkimuslaitos Maailmantalouden kehitystrendit! Lyhyen ajan muutokset Talouden suhdanteet Makrotalouden epätasapainot!
Pariisin tuliaiset. Laura Aho Kuntien ilmastokampanjan tapaaminen
Pariisin tuliaiset Laura Aho Kuntien ilmastokampanjan tapaaminen 10.3.2016 Pariisin päätulokset Pariisin sopimus Osapuolikokouksen päätös - täydentää sopimusta ml. kansalliset panokset ja toimet ennen
Pariisin ilmastosopimus vs. elinkeinoelämän odotukset - mitä sovittiin? Mikael Ohlström (tavoitepohjat )
Pariisin ilmastosopimus vs. elinkeinoelämän odotukset - mitä sovittiin? Mikael Ohlström 17.12.2015 (tavoitepohjat 17.11.2015) Mitä vähintään tarvitaan Pariisista? Oikeudellisesti sitova, kaikkia maita
PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 1.2.2010 B7-0064/2010 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS neuvoston ja komission julkilausumien johdosta työjärjestyksen 110 artiklan 2 kohdan mukaisesti Kööpenhaminan
EU:n vuoden 2030 tavoitteiden kansantaloudelliset vaikutukset. Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus
EU:n vuoden 2030 tavoitteiden kansantaloudelliset vaikutukset Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus Peruslähtökohtia EU:n ehdotuksissa Ehdollisuus - Muun maailman vaikutus
Hiilineutraali Helsinki Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari
Hiilineutraali Helsinki 2035 Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Millaiset ilmastotavoitteet Helsingin uusi strategia asettaa? Helsinki ottaa vastuunsa ilmastonmuutoksen torjunnassa
Kohti vähäpäästöistä Suomea. Espoon tulevaisuusfoorumi
Kohti vähäpäästöistä Suomea Espoon tulevaisuusfoorumi 27.1.2010 Mitä tulevaisuusselonteko sisältää? Tavoite: vähäpäästöinen Suomi TuSessa hahmotellaan polkuja kohti hyvinvoivaa ja vähäpäästöistä yhteiskuntaa
Taustatietoa muistiinpanoja ppt1:tä varten
Taustatietoa muistiinpanoja ppt1:tä varten Dia 1 Ilmastonmuutos Tieteellinen näyttö on kiistaton Tämän esityksen tarkoituksena on kertoa ilmastonmuutoksesta sekä lyhyesti tämänhetkisestä tutkimustiedosta.
Keinot pääp. Kolme skenaariota
Keinot pääp äästöjen vähentämiseksi Kolme skenaariota Poliittinen haaste on valtava! IEA: ennustus Kahden asteen tavoitteen edellyttämät päästövähennykset Kolme skenaariota 1. IPCC, hallitustenvälinen
Ilmastobarometri 2015
Ilmastobarometri 2015 Tutkimuksen taustatiedot TNS Gallup Oy toteutti maaliskuussa 2015 kyselytutkimuksen kansalaisten ilmastonäkemyksistä. Tutkimuksen tilasi Valtionhallinnon ilmastoviestinnän ohjausryhmä
Hallitustenvälisen. lisen ilmastopaneelin uusin arviointiraportti
Mitä tiede sanoo Hallitustenvälisen lisen ilmastopaneelin uusin arviointiraportti IPCC:n arviointiraportit Poikkeuksellinen koonti ja synteesi laajan ja monipuolisen tieteenalan tiedosta Erittäinin arvovaltainen
Nähdäänkö metsä puilta Pariisin jälkeen?
Nähdäänkö metsä puilta Pariisin jälkeen? Outi Honkatukia Ilmansuojelupäivät 24.8.2016 Pariisin sopimus historiallinen oikeudellisesti sitova ratifioitava valtiosopimus yhteisiä tavoitteita velvoitteita
EUROOPAN PARLAMENTTI Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta. Luonnos päätöslauselmaesitykseksi Jerzy Buzek ITRE-valiokunnan puolesta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta PE537.274v01-00 4.8.2014 TARKISTUKSET 1-16 Jerzy Buzek ITRE-valiokunnan puolesta YK:n ilmastonmuutoskonferenssista 2014 COP 20
Pariisin neuvo,elujen vaikutus liike- elämään
FIBS: AAer Paris Ilmastoseminaari 15.12. 2015 Eurooppa sali Pariisin neuvo,elujen vaikutus liike- elämään Markku Ollikainen Ympäristöekonomian professori, Helsingin yliopisto Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja
KATSAUS ILMASTONMUUTOKSEEN. Pia Oesch Energiateollisuus ry. ATS-jäsentilaisuus Vuojoen kartano 26.3.2007
KATSAUS ILMASTONMUUTOKSEEN Pia Oesch Energiateollisuus ry. ATS-jäsentilaisuus Vuojoen kartano 26.3.2007 Esityksen sisältö Ilmastonmuutoksen taustaa Kansainvälinen ilmastopolitiikka vuoteen 2012 Ilmastopolitiikan
Kunnat ja kaupungit toimivat
Kunnat ja kaupungit toimivat Vauhtia päästövähennyksiin! -seminaari 17.4.2013 Säätytalo Lotta Mattsson, Kuntaliitto Kaupungistuminen ja päästökehitys Tällä hetkellä puolet maailman väestöstä elää kaupungeissa.
KIIREELLINEN PÄÄTÖSLAUSELMA
EU:N JA LATINALAISEN AMERIKAN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS KIIREELLINEN PÄÄTÖSLAUSELMA EU:n ja Latinalaisen Amerikan kanta ilmastoon ja ilmastonmuutokseen liittyviin aiheisiin Pariisin huippukokouksessa
Suomen energia- ja ilmastopoliittiset tavoitteet. Bettina Lemström Korjausrakentamisen strategia 2050 kuulemistilaisuus
Suomen energia- ja ilmastopoliittiset tavoitteet Bettina Lemström Korjausrakentamisen strategia 2050 kuulemistilaisuus 16.9.2019 Energia- ja ilmastopoliittiset tavoitteet eri aikajänteillä EU 20/20/20
PUBLIC /16 sj/mn/pt 1 DG E 1 LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 12788/16 LIMITE
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 12788/16 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: LIMITE PUBLIC PV/CONS 45 ENV 629 CLIMA 131 Euroopan unionin neuvoston 3486. istunto (ympäristö),
TARKISTUKSET 1-19. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. PE445.921v01-00 10.8.2010
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kehitysyhteistyövaliokunta 10.8.2010 PE445.921v01-00 TARKISTUKSET 1-19 kehitysyhteistyövaliokunta (PE445.921v01-00) Euroopan parlamentin Cancunin ilmastonmuutoskonferenssia
Suomen rooli ilmastotalkoissa ja taloudelliset mahdollisuudet
Eduskunnan talousvaliokunnan julkinen kuuleminen 15.11.2018 Pikkuparlamentti Suomen rooli ilmastotalkoissa ja taloudelliset mahdollisuudet Markku Ollikainen Ympäristöekonomian professori, Helsingin yliopisto
Ilmastosodat. Antero Honkasalo
Ilmastosodat Antero Honkasalo Ilmastonmuutos etenee Ilmastonmuutos etenee päästöjen rajoittamisesta huolimatta; muutos on huomenna suurempi kuin tänään Lämpötila nousee Merten pinta nousee Sään ääri-ilmiöt
Kansainväliset hyvitykset päästökaupassa
Kansainväliset hyvitykset päästökaupassa Päästökauppadirektiivi (2003/87/EY) mahdollistaa kansainvälisten hyvitysten käytön: CERit puhtaan kehityksen mekanismin hankkeista ERUt yhteistoteutushankkeista
Maailmantalouden trendit
Maailmantalouden trendit Maailmantalouden kehitystrendit lyhyellä ja pitkällä aikavälillä ja niiden vaikutukset suomalaiseen metsäteollisuuteen. Christer Lindholm Maailmantalouden trendit 25.05.2011 1
Mitä EU ajattelee metsäbiomassan käytön kestävyydestä?
Mitä EU ajattelee metsäbiomassan käytön kestävyydestä? 28.10.2014 Kaisa Pirkola Maa- ja metsätalousministeriö Luonnonvaraosasto Biomassojen kestävyyteen liittyviä aloitteita EU:ssa Liikenteen biopolttoainei
Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (6) Ympäristölautakunta Ysp/
Helsingin kaupunki Esityslista 3/2015 1 (6) Asia tulisi käsitellä 10.2.2015 16 Lausunto valtuustoaloitteesta ja kuntalaisaloitteesta, jotka koskevat kasvihuonekaasupäästövähennystavoitteen asettamista
Näkökulmia ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja poliittisen päätöksenteon tueksi.
Näkökulmia ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja poliittisen päätöksenteon tueksi. Kokoaan suurempi Suomi Miten voimme vauhdittaa maailman ilmastotyötä Oras Tynkkynen, Tyrsky-Konsultointi Oy
Bioenergia, Energia ja ilmastostrategia
Bioenergia, Energia ja ilmastostrategia lisääntyvät hakkuut Talousvaliokunnalle ja monimuotoisuus 30.11.2016 Suojeluasiantuntija 10.03.2017 Paloma Hannonen paloma.hannonen@sll.fi 050 5323 219 Suojeluasiantuntija
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0156 (NLE) 11206/15 WTO 157 SERVICES 25 COMER 104 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. heinäkuuta 2015 Vastaanottaja:
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.6.2016 COM(2016) 395 final 2016/0184 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen
8772/16 paf/mmy/mh 1 DGB 1B
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. toukokuuta 2016 (OR. en) 8772/16 AGRI 247 CLIMA 45 ENV 275 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 8534/16 Asia: Maatalous
ILMASTO-OIKEUTTA. Luennon rakenne 3/19/2019. Taustaa. Ilmasto-oikeuden tasot. Keskeiset instrumentit. Kansainvälinen EU:n Kansallinen
ILMASTO-OIKEUTTA RYM-C1002, Yhdyskuntajärjestelmien ja -suunnittelun oikeudelliset perusteet, 20.3.2018 Ari Ekroos ja Kanerva Sunila 1 Luennon rakenne Taustaa Ilmasto-oikeuden tasot Keskeiset instrumentit
TerveTalo energiapaja 25.11.2010. Energiatehokkuus ja energian säästäminen Harri Metsälä
TerveTalo energiapaja 25.11.2010 Energiatehokkuus ja energian säästäminen Harri Metsälä Miksi energiamääräyksiä muutetaan jatkuvasti? Ilmastonmuutos Kansainväliset ilmastosopimukset EU:n ilmasto ja päästöpolitiikka
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 18.7.2008 2008/0013(COD) TARKISTUKSET 824-827 Mietintöluonnos Avril Doyle (PE407.778v01-00) ehdotuksesta
Metsien hiilivarastot ja energiapuun korjuun vaikutukset. Jari Liski Suomen ympäristökeskus
Metsien hiilivarastot ja energiapuun korjuun vaikutukset Jari Liski Suomen ympäristökeskus Käsitteitä Hiilivarasto Hiilivaraston muutos Hiilinielu = kasvava hiilivarasto Hiililähde = pienenevä hiilivarasto
Vähäpäästöisen talouden haasteita. Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics)
Vähäpäästöisen talouden haasteita Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics) Haaste nro. 1: Kasvu Kasvu syntyy työn tuottavuudesta Hyvinvointi (BKT) kasvanut yli 14-kertaiseksi
uusia päämääriä Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK
Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja uusia päämääriä Johtaja, EK Säteilevät Naiset seminaari Rion ympäristö- ja kehityskonferenssi 1992 Suurten lukujen tapahtuma 180 valtiota, 120
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2017 1 (5) 524 Iltakouluasia: Pariisin ilmastosopimuksen vaikutukset Helsingin ilmastotyöhön ja ilmastotyöryhmän esitykset kaupunkistrategian valmistelua varten HEL 2016-011846
Intian ilmastopolitiikka ja post-2012. Antto Vihma Tulevaisuuden tutkimuskeskus
Intian ilmastopolitiikka ja post-2012 Antto Vihma Tulevaisuuden tutkimuskeskus Mitigation commitments? - Not now, not ever! - Prodipto Ghosh, delegate, member of PMs council on climate change, 2008 Rakenne
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. lokakuuta 2016 (OR. en)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. lokakuuta 2016 (OR. en) PUBLIC 12722/16 LIMITE ECOFIN 857 ENV 623 CLIMA 128 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien
Kestävyys tuotteiden suunnittelun ja teknologian haasteena. Antero Honkasalo Ympäristöministeriö
Kestävyys tuotteiden suunnittelun ja teknologian haasteena Antero Honkasalo Ympäristöministeriö Ekologinen jalanjälki Ekosysteempipalvelut ovat vakavasti uhattuna Erilaiset arviot päätyvät aina samaan
Kehitysmaaryhmän dynamiikka ilmastoneuvotteluissa. Antto Vihma Ulkopoliittinen instituutti
Kehitysmaaryhmän dynamiikka ilmastoneuvotteluissa Antto Vihma Ulkopoliittinen instituutti Neuvotteluhistoriaa 1972 Tukholma [UNCHE] 1992 Rio de Janeiro [UNCED] 2002 Johannesburg [WSSD] 2009 Kööpenhamina
Yritykset hiilineutraalisuuden edistäjinä
Yritykset hiilineutraalisuuden edistäjinä H Ehrnrooth, Climate Leadership Council 29.3.2017 15 ILMASTON MUUTOS Ilmastonmuutos on tosiasia. Sen vaikutukset ovat taloudellisia ja sosiaalisia. Vaikutukset
Energiateollisuuden tulevaisuuden näkymiä. Jukka Leskelä Energiateollisuus Kaukolämpöpäivät Mikkeli
Energiateollisuuden tulevaisuuden näkymiä Jukka Leskelä Energiateollisuus Kaukolämpöpäivät Mikkeli Suomessa monet asiat kehittyvät nopeasti yhteiskunnan toivomalla tavalla Bioenergia Tuulivoima Energiatehokkuus
Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä
Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Kasvihuoneilmiö on luonnollinen, mutta ihminen voimistaa sitä toimillaan. Tärkeimmät ihmisen tuottamat kasvihuonekaasut ovat hiilidioksidi (CO