SAVUKAASUPUHALTIMIEN ASENNUS JA HUOLTO-OHJE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SAVUKAASUPUHALTIMIEN ASENNUS JA HUOLTO-OHJE"

Transkriptio

1 SAVUKAASUPUHALTIMIEN ASENNUS JA HUOLTO-OHJE LAITTEEN KÄYTÖSTÄ JA HUOLLOSTA VASTAAVALLE MIRACO OY TOIJALA puh fax

2 YLEISTÄ 1. Puhallin tulee tarkistaa kuljetuksen aikana syntyneiden vaurioiden varalta heti pakkauksen purkamisen yhteydessä. Kaikki vahingot, jotka ovat syntyneet kuljetuksen aikana tulee ilmoittaa heti MIRACO OY:lle vahinkojen määrittelemiseksi ja korjaustoimenpiteitä varten. Vahinkoilmoitus on tehtävä kirjallisesti tavaran kuljettajalle! Puhallinta tulee käsitellä erityisellä varovaisuudella. Terävät iskut saattavat aiheuttaa laakerivahinkoja, joiden seurauksena myös siipipyörä saattaa vahingoittua 2. Puhallinta tulee varastoida ennen asennusta kuivassa ja värinättömässä paikassa. 3. Mikäli puhallin moottoreineen on ollut varastoituna tai käyttämättä kylmässä tilassa, on ennen käyttöä syytä avata kondenssiveden poistotulpat, jotta mahdollinen kondensoitunut vesi pääsee pois moottorista. Tulpat sijaitsevat kummassakin päässä moottoria, laakerikilpien kohdalla. 4. Jos puhallin on varastoituna pitkän ajan, on moottorin laakereiden voiteluaine pidettävä kunnossa pyöräyttämällä siipipyörää n. 3 kk välein. 5. Ennen lopullista asentamista on moottorin käämityksen kunto tarkistettava mittaamalla käämityksen ja rungon välinen vastus. Vastusarvon on oltava vähintään 100 M ohmia. Tarvittaessa moottori on kuivattava ennen sähkökytkennän ja koekäytön suorittamista. ASENNUS Kun asennatte puhallinta, on huomioitava seuraavaa: 1. Varmista ilman vapaa virtaus puhaltimen imu- ja painepuolella. 2 Savunpoistopuhallin on mitoitettu kestämään arvokilvessä määritelty aika ilmoitetussa lämpötilassa olevaa ilmaa. 3. Kun puhallin asennetaan kanavaan ilman joustoliittimiä, on tarkastettava, ettei puhaltimeen kohdistu vääntö- tai puristusjännitteitä. Joustoliittimien käyttö on suositeltava asennustapa. Niiden on oltava savunpoistopuhaltimelle tarkoitetut. (Huom. lämmönkestovaatimus) 4. Ennen varsinaista kytkemistä ja koeajoa on puhallin sekä kanavisto tarkastettava, puhdistettava vieraista esineistä, roskista ja pölyistä. 5. Puhaltimen pyörimissuunta tulee olla sama kuin puhaltimen arvokilvessä olevan nuolen suunta. Mikäli puhallin pyörii väärään suuntaan, kolmivaihemoottori tulee kytkeä uudelleen vaihtaen kahden vaiheen paikkaa keskenään. 6. Puhallin asennetaan normaalisti pysty- tai vaaka-asentoon kanavan väliin. Se voidaan tarvittaessa paloeristää ulkopuolelta. Moottori on ilmavirrassa eikä se tarvitse ulkopuolista jäähdytysilmaa.

3 SÄHKÖKYTKENTÄ Moottorin sähkökytkentä on moottorin kytkentärasian sisällä. NOUDATA SITÄ! Puhaltimen moottorin sähkötekniset arvot löytyvät moottorin arvokilvestä sekä puhaltimen arvokilvestä. Lisäksi puhallinta seuraa luovutusasiapaperit konekortteineen, joista näkyvät moottorin tekniset tiedot sekä laakeritiedot. Sähkökytkennästä ja johdotuksesta on annettu viranomaismääräykset, joita on ehdottomasti noudatettava (sähkösyöttö, kytkimet, kaapelointi ym. ). Varmista mekaanisella lukituksella, että puhaltimen turvakytkin on toiminta-asennossa, kun savunpoistotoiminto on kytketty toimintavalmiuteen. Tästä vastaa puhaltimen vastuullinen hoitaja, joka on nimettävä jokaiselle puhaltimelle sisäasiainministeriön päätöksen mukaisesti. KOEKÄYTÖT KOEKÄYTTÖ KOLMEN KUUKAUDEN VÄLEIN Savunpoistopuhaltimet koekäytetään määräajoin toimintakunnon tarkistamiseksi. Samassa yhteydessä tarkistetaan moottoreiden kunto mittaamalla käämin ja maadoituksen välinen vastus (ks. kohta varastointi ). Koekäytössä puhallinta käytetään n min., jotta moottori lämpenee ja laakereiden voiteluaine notkistuu. Tarkista ennen puhaltimen käynnistystä, että kanava on auki ja että sähkökytkentä avaa mahdolliset korvausilma-aukot. KOEKÄYTTÖ VUODEN VÄLEIN Koekäyttö suoritetaan yhdessä palotarkastajan kanssa. Muutoin toimitaan, kuten edellisessä kohdassa on kerrottu. KOEKÄYTTÖ VIIDEN VUODEN VÄLEIN Viiden vuoden välein on suoritettava moottoreiden laakereiden vaihto tai uudelleen voitelu. Moottori avataan, laakerit vaihdetaan tai voidellaan moottorikoosta ja mallista riippuen kuumuuden kestävällä voiteluaineella esim. KRITOX GPL 226 tai vastaavalla. Puhallin kootaan, mitataan ja koekäytetään edellä kerrotun mukaisesti. ENNEN HUOLTOTÖIHIN RYHTYMISTÄ ON VARMISTETTAVA, ETTEI PUHALLIN VOI KÄYNNISTYÄ VAHINGOSSA! SÄHKÖKYTKENNÄN VOI SUORITTAA VAIN VALTUUTETTU SÄHKÖLIIKE!

4 NORMAALIIN ILMANVAIHTOON KÄYTETTÄVÄ SAVUKAASUPUHALLIN Tilattaessa erikseen mainittava, jolloin luokka on S1. Normaali hätäkäyttöön tarkoitettu puhallin ( luokka S2 ) ei ole tarkoitettu jatkuvaan käyttöön. HUOLTOTOIMENPITEET: Laakereiden voitelu suoritettava 6 kuukauden välein. Mikäli puhaltimen pyörimisnopeus ylittää 1500/ min, laakerien voiteluväli on enintään 3 kuukautta. Puhaltimien ja laakereiden yleiskunto tulee tarkistaa kolmen kuukauden välein silmämääräisesti ja kuulostelemalla laakerien käyntiääntä. Koekäyttö on suoritettava normaalilla sähkösyötöllä palotarkastajan kanssa vuositarkastuksen yhteydessä. Palotilanteen mukainen koekäyttö sähkön pakkosyötöllä tulee suorittaa joka kolmas vuosi. JOS TULIPALO ON SATTUNUT Jos puhallin on toiminut kuuman palokaasun poistossa palotilanteessa, on se korvattava uudella vastaavalla savukaasupuhaltimella.

5 SAVUKAASUPUHALTIMEN TARKASTUS JA HUOLTOPÄIVÄKIRJA Rakennus/ toimitila.. Vastuullinen hoitaja: Laite No... Tila. Päiväys Käyttötunnit Toimenpiteet / havainnot Kuittaus

HT-sarjan Aerofoil-savunpoistopuhaltimet Moottori savussa Asennus- ja huolto-ohjeet Tarkastus- ja huoltopäiväkirja

HT-sarjan Aerofoil-savunpoistopuhaltimet Moottori savussa Asennus- ja huolto-ohjeet Tarkastus- ja huoltopäiväkirja HT-sarjan Aerofoil-savunpoistopuhaltimet Moottori savussa Asennus- ja huolto-ohjeet Tarkastus- ja huoltopäiväkirja Savunpoistopuhaltimien oikean huollon varmistamiseksi tämä ohje tulee toimittaa käyttäjälle.

Lisätiedot

MIRAVENT MIRAVENT- AKSIAALIPUHALTIMIEN LUOVUTUSASIAPAPERIT ASENNUSOHJEET

MIRAVENT MIRAVENT- AKSIAALIPUHALTIMIEN LUOVUTUSASIAPAPERIT ASENNUSOHJEET MIRAVENT MIRAVENT- AKSIAALIPUHALTIMIEN LUOVUTUSASIAPAPERIT JA ASENNUSOHJEET YLEISTÄ 1. Puhallin tulee tarkastaa vastaanotettaessa kuljetuksen aikana mahdollisesti syntyneiden vaurioiden toteamiseksi heti

Lisätiedot

KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEET C-SARJAN PUHALTIMILLE

KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEET C-SARJAN PUHALTIMILLE KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEET C-SARJAN PUHALTIMILLE 1 Keskipakoispuhallin C-sarja Näiden ohjeiden tulee aina olla puhallinta käyttävän henkilöstön saatavilla. Ennen asennusta ja kytkemistä tulee seuraavat ohjeet

Lisätiedot

EXTOR 2300A asbesti-imuri alipaineistukseen

EXTOR 2300A asbesti-imuri alipaineistukseen KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEET Perehdy tähän ohjeeseen huolellisesti ennen kuin asennat, käytät tai huollat EXTOR 2300A asbesti-imuria. Näitä ohjeita tulee noudattaa. TEKNINEN ERITTELY EXTOR 2300A asbesti-imuri

Lisätiedot

OHJEKIRJA. ILMAJÄÄHDYTTEISET NESTEJÄÄHDYTTIMET JA LAUHDUTTIMET ECV- ja ECH- tuotesarjat

OHJEKIRJA. ILMAJÄÄHDYTTEISET NESTEJÄÄHDYTTIMET JA LAUHDUTTIMET ECV- ja ECH- tuotesarjat OHJEKIRJA ILMAJÄÄHDYTTEISET NESTEJÄÄHDYTTIMET JA LAUHDUTTIMET ECV- ja ECH- tuotesarjat Sisällysluettelo ASENNUSOHJE Yleistä Tehtaan lähtötarkastus Kuljetus ja varastointi Laitteen ympäristö Nostaminen

Lisätiedot

HT-SARJAN SAVUNPOISTO- PUHALTIMET

HT-SARJAN SAVUNPOISTO- PUHALTIMET FIRE SAFETY AIR MOVEMENT HT-SARJAN SAVUNPOISTO- PUHALTIMET LÄMPÖTILALUOKKA +200 C / 2 TUNTIA... +600 C / 1 TUNTIA» TURVALLISUUS-, ASENNUS-, KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE OSANRO 412111 SISÄLLYS KOHTA TURVALLISUUS

Lisätiedot

Imuyksikkö - moottoriteho 750 W - max. ilmamäärä 2210 m 3 /h - max. alipaine 920 Pa - jännite 230 V - virta 5.2 A - imyksikön paino n.

Imuyksikkö - moottoriteho 750 W - max. ilmamäärä 2210 m 3 /h - max. alipaine 920 Pa - jännite 230 V - virta 5.2 A - imyksikön paino n. KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEET Perehdy tähän ohjekirjaan huolellisesti ennen kuin asennat, käytät tai huollat EXTOR 2300 imuria. Tämän ohjekirjan ohjeita tulee noudattaa. TEKNINEN ERITTELY EXTOR 2300 imuri:

Lisätiedot

XL-Huippuimurit E250. E250K/200/300x300 SUORITUSARVOT E250P/200/ER/ V 120V 135V 160V 180V 230V E250S/200 SÄHKÖTEKNISET TIEDOT.

XL-Huippuimurit E250. E250K/200/300x300 SUORITUSARVOT E250P/200/ER/ V 120V 135V 160V 180V 230V E250S/200 SÄHKÖTEKNISET TIEDOT. XL-Huippuimurit E250 E250P/200/ER/700 VTT Testausseloste Nr RTE 1827/00 E250P/200/ER/700 Ø400 700 Kokonaispaine P tf, Pa 370 Ø300 797 Lisätietoja tuotteesta Ø200 Ilmavirta q v1, dm 3 /s SUORITUSARVOT E250P/200/ER/700

Lisätiedot

Huippuimurit E220 & XL-E220

Huippuimurit E220 & XL-E220 Huippuimurit E220 & XL-E220 E220P/160/ER/700 VTT Testausseloste Nr RTE 10514/99 E220P/160/ER/700 Ø310 Kokonaispaine P tf, Pa 270 Ø225 770 Ø160 Ilmavirta q v1, dm 3 /s SUORITUSARVOT E220P/160/ER/700 60V

Lisätiedot

Huolto-ohje Sivu 1/7. Huolto-ohje. www.economizer.fi ver 2.3

Huolto-ohje Sivu 1/7. Huolto-ohje. www.economizer.fi ver 2.3 Huolto-ohje Sivu 1/7 Huolto-ohje Sisällysluettelo Huolto-ohje Sivu /7 1. Yleistä.... Lämmöntalteenottoyksikkö (LTO-yksikkö)....1. Ulkoasenteinen malli [U-]..... Sisäasenteinen malli [S- tai SL-]... 5..

Lisätiedot

LÄMMINILMAPUHALLIN HKP

LÄMMINILMAPUHALLIN HKP ASENNUS- JA HUOLTO-OHJE LÄMMINILMAPUHALLIN HKP A. ASENNUSOHJE...1 Yleistä...1 Toimitus ja varastointi...1 Laitteiden sijoitus...1 Mittakuva...1 Lämmönsiirto-osa...1 HKP asennuskannake...2 Puhaltimet ja

Lisätiedot

Huippuimurit E190. E190K/125/300x300. SUORITUSARVOT E190P/125/ER/700 80V 100V 120V 135V 160V 180V 230V q V1 E190S/125 SÄHKÖTEKNISET TIEDOT.

Huippuimurit E190. E190K/125/300x300. SUORITUSARVOT E190P/125/ER/700 80V 100V 120V 135V 160V 180V 230V q V1 E190S/125 SÄHKÖTEKNISET TIEDOT. Huippuimurit E190 E190P/125/ER/700 VTT Testausseloste Nr RTE 10513/99 E190P/125/ER/700 Ø310 Kokonaispaine P tf, Pa 270 Ø225 770 Ilmavirta q v1, dm 3 /s Ø125 SUORITUSARVOT E190P/125/ER/700 80V 100V 120V

Lisätiedot

OHJEKIRJA PUHALTIMILLA VARUSTETUT ILMANJÄÄHDYTTIMET. tuotesarjat. ECF ja ECFL

OHJEKIRJA PUHALTIMILLA VARUSTETUT ILMANJÄÄHDYTTIMET. tuotesarjat. ECF ja ECFL OHJEKIRJA PUHALTIMILLA VARUSTETUT ILMANJÄÄHDYTTIMET tuotesarjat ECF ja ECFL Sisällysluettelo ASENNUSOHJE Yleistä Tehtaan lähtötarkastus Kuljetus ja varastointi Laitteen ympäristö Putkistoliitännät Puhallinkytkennät

Lisätiedot

Asennus-, käyttö- ja huolto-ohje

Asennus-, käyttö- ja huolto-ohje CoolLine- -nestejäähdyttimet CLMG, CLVG, CLWG, CLSWG Asennus-, käyttö- ja huolto-ohje VAATIMUSTENMUKAISUUSVAKUUTUS Valmistaja Koja Oy Osoite Lentokentänkatu 7 FIN-33900 Tampere Finland Teknisen tiedoston

Lisätiedot

Koteloidut poistopuhaltimet BCA Asennus ja huolto

Koteloidut poistopuhaltimet BCA Asennus ja huolto 916282-0 SF Koteloidut poistopuhaltimet BCA Asennus ja huolto 1. Käyttökohteet 2. Käsittely 2.1 Merkintä 2.2 Paino 2.3 Kuljetus 3. Varastointi 4. Asennus 4.1 Tarkastukset ennen asennusta 4.2 Asennus 4.3

Lisätiedot

EXTOR 1000A asbesti-imuri alipaineistukseen

EXTOR 1000A asbesti-imuri alipaineistukseen KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEET Perehdy tähän ohjeeseen huolellisesti ennen kuin asennat, käytät tai huollat EXTOR 1000A asbesti-imuria. Näitä ohjeita tulee noudattaa. TEKNINEN ERITTELY EXTOR 1000A asbesti-imuri

Lisätiedot

ROD -tyypin Sulkusyötin

ROD -tyypin Sulkusyötin Standardi: Q/HFJ02027-2000 ROD -tyypin Sulkusyötin KÄYTTÖOHJE Suomen Imurikeskus Oy Puh. 02-576 700-1 - SISÄLTÖ 1. RAKENNE... 3 2. TOIMINTAPERIAATE JA KÄYTTÖTARKOITUS4 3. TUOTTEEN PIIRTEET... 4 4. TYYPPISELITYS...

Lisätiedot

LÄMMINILMAPUHALLIN HEL

LÄMMINILMAPUHALLIN HEL ASEUS- JA HUOLTO-OHJE 7.2.2012 LÄIILAPUHALLI HEL A. ASEUSOHJE...1 Yleistä...1 Toimitus ja varastointi...1 Laitteiden sijoitus...1 Puhallinmoottorit...1 Pyörimisnopeudensäädin...1 ittakuva...2 Kytkentäkaaviot...2

Lisätiedot

HOT BOX 310 & 620 KÄYTTÖOHJEET

HOT BOX 310 & 620 KÄYTTÖOHJEET HOT BOX 310 & 620 KÄYTTÖOHJEET LÄMPÖYKSIKÖN ASENNUS-, KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEET HOT BOX, joka on varustettu yhdellä tai kahdella 310 kw uunilla ja öljysäiliöllä, tulee sijoittaa tasaiselle ja suoralle alustalle.

Lisätiedot

VR 300 ECV/B (1000W/500W)

VR 300 ECV/B (1000W/500W) (1000W/500W) Ilmanvaihtokone FIN 10-05 Johdanto Asennus-, käyttö ja huoltokäsikirja koskee -ilmanvaihtokoneita, jotka on valmistanut Systemair AB. Se sisältää koneen rakennetta, asennusta, käyttöönottoa

Lisätiedot

TurboSwing ja JPT-ilmanvaihtokaton Säätö-, puhdistus- ja huolto-ohjeet

TurboSwing ja JPT-ilmanvaihtokaton Säätö-, puhdistus- ja huolto-ohjeet TurboSwing ja JPT-ilmanvaihtokaton Säätö-, puhdistus- ja huolto-ohjeet SIVU 2 JEVEN Keittiöilmanvaihtolaitteet Sisällysluettelo Tulo- ja poistoilmavirtojen mittaus 3 Sähkökytkentä 4 TurboSwing puhdistus

Lisätiedot

Novaxin ACN-tyyppiset savunpoistopuhaltimet. asennus ja kunnossapito

Novaxin ACN-tyyppiset savunpoistopuhaltimet. asennus ja kunnossapito 918149-0 SF Novaxin ACN-tyyppisen savunpoistopuhaltimen asennus ja kunnossapito 1. Käyttö 2. Käsittely 2.1 Merkinnät 2.2 Paino 2.3 Kuljetus 3. Varastointi 4. Asennus 4.1 Tarkastukset ennen kiinnitystä

Lisätiedot

MOOTTORIVENTTIILI. Käsikirja

MOOTTORIVENTTIILI. Käsikirja MOOTTORIVENTTIILI Käsikirja Tutustu käsikirjaan huolella ennen järjestelmän käyttöönottoa. Ainoastaan valtuutettu huoltohenkilökunta on oikeutettu suorittamaan säätöja korjaustoimenpiteitä. Korjauksessa

Lisätiedot

3.0 Käyttö- ja huolto-ohje. 3.1 Ohituskäyttö

3.0 Käyttö- ja huolto-ohje. 3.1 Ohituskäyttö 3.0 Käyttö- ja huolto-ohje Toimenpiteet eri käyttötilanteissa suoritetaan siinä järjestyksessä, kuin ne on ohjeessa luetetltu. Käyttötilanteet määrittelee ja ilmoittaa VSS viranomainen 3.1 Ohituskäyttö

Lisätiedot

ABT VAIJERIVINTTURI NOSTOON VAVIN300EL, VAVIN500EL, VAVIN1000EL JA VAVIN3500EL

ABT VAIJERIVINTTURI NOSTOON VAVIN300EL, VAVIN500EL, VAVIN1000EL JA VAVIN3500EL ABT VAIJERIVINTTURI NOSTOON VAVIN300EL, VAVIN500EL, VAVIN1000EL JA VAVIN3500EL 1. Käyttö Vinssi on tehty käytettäväksi varastoissa, rakennuksilla jne. Vinssejä on sekä 230V että 400V käyttöjännitteelle,

Lisätiedot

Sivukammiopuhaltimet alipaine/painekäyttöön

Sivukammiopuhaltimet alipaine/painekäyttöön Käyttöohje Sivukammiopuhaltimet alipaine/painekäyttöön SH O SH 25 SH 45 SH 55 SH 75 SH 95 SH 155 SH 215 SH 235 SH 275 SH 355 SH 505 N Puhallin mallit Tämä käyttöohje on voimassa sivukammiopuhaltimille:

Lisätiedot

HiFEK EC 18-36 huippuimuri. Kuljetus-, varastointi-, nosto-, asennus-, käyttö- ja huolto-ohje

HiFEK EC 18-36 huippuimuri. Kuljetus-, varastointi-, nosto-, asennus-, käyttö- ja huolto-ohje HiFEK EC 18-36 huippuimuri Kuljetus-, varastointi-, nosto-, asennus-, käyttö- ja huolto-ohje HiFEK EC 18 36 huippuimurin ohjeet Säilytä tämä ohje huippuimurin läheisyydessä. Lue ohje huolellisesti ennen

Lisätiedot

Savunpoistoseinäikkunan ja -luukun asennus seinään

Savunpoistoseinäikkunan ja -luukun asennus seinään Käkeläntie 41, 16300 Orimattila puh / phone (03) 544 3100 Fax (03) 544 3160 www.keraplast.fi ASENNUS-, KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEET Savunpoistoseinäikkuna ja -luukku ORIVENT 70/SI ja 70SL moottoritoiminen

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE MDG pumput

KÄYTTÖOHJE MDG pumput KÄYTTÖOHJE MDG pumput 30.07.2009 Nr. MDG0907-1-FI Sisällysluettelo 1. Tavaran vastaanotto.................................... 3 2. Yleistä...............................................3 2.1 Toimintaperiaate.........................................3

Lisätiedot

Käyttöohje CK 100, CK 125, CK 150, CK 160, CK 200, CK 250, CK 315 SUOMI VERSIO

Käyttöohje CK 100, CK 125, CK 150, CK 160, CK 200, CK 250, CK 315 SUOMI VERSIO Käyttöohje CK 100, CK 125, CK 150, CK 160, CK 200, CK 250, CK 315 SUOMI VERSIO SUOMI Tämä käyttöohje käsittää seuraavat tuotteet: CK 100, CK 125, CK 150, CK 160, CK 200, CK 250 ja CK 315 KÄYTTÖ Puhallinta

Lisätiedot

ASENNUSOHJEITA YLEISTÄ VARASTOINNISTA JA KÄSITTELYSTÄ

ASENNUSOHJEITA YLEISTÄ VARASTOINNISTA JA KÄSITTELYSTÄ ASENNUSOHJEITA YLEISTÄ VARASTOINNISTA JA KÄSITTELYSTÄ KESAIR-ilmankäsittelykoneet toimitetaan yhtenä toimitusosana. Toimitusosa on sijoitettu puulavalle ja pakattu pakkausmuoviin. Tämä edellyttää huolellisuutta

Lisätiedot

STEF/STOF/STEC Huippuimuri Asennus- ja huolto-ohje 16.11.2010

STEF/STOF/STEC Huippuimuri Asennus- ja huolto-ohje 16.11.2010 STEF/STOF/STEC Huippuimuri Asennus- ja huolto-ohje 16.11.2010 1 Tärkeää tietoa 2 Fläkt Woodsin puhaltimet noudattavat EU:n konedirektiivissä annettuja terveys ja turvallisuus vaatimuksia. Kaikki puhaltimet

Lisätiedot

Poistoilmahuuva JLI-UV-Turbo Asennus-, säätö- ja huolto-ohjeet

Poistoilmahuuva JLI-UV-Turbo Asennus-, säätö- ja huolto-ohjeet Asennus-, säätö- ja huolto-ohjeet SIVU JEVEN Keittiöilmanvaihtolaitteet Sisällysluettelo Kiinnityskoukkujen asennus Kierretankojen kiinnityskohdat ja yhteenliittäminen Lasien asennus Valaisimen kytkentä

Lisätiedot

TUTUSTU OHJEESEEN ENNEN VASTUKSEN ASENNUSTA! Jos uusi vastus palaa heti asennettaessa, koska ohjetta ei ole luettu, UUTTA EI SAA ILMAISEKSI.

TUTUSTU OHJEESEEN ENNEN VASTUKSEN ASENNUSTA! Jos uusi vastus palaa heti asennettaessa, koska ohjetta ei ole luettu, UUTTA EI SAA ILMAISEKSI. TUTUSTU OHJEESEEN ENNEN VASTUKSEN ASENNUSTA! Jos uusi vastus palaa heti asennettaessa, koska ohjetta ei ole luettu, UUTTA EI SAA ILMAISEKSI. Sytytysvastuksen ja jännitteen kontrollointi Sytytysvastus tarkistetaan

Lisätiedot

Pakkausten sulkeminen ja. kuumasaumauksessa

Pakkausten sulkeminen ja. kuumasaumauksessa KAIKO OY Perustettu vuonna 1948 Liikevaihto 3,4 Meur Vakavarainen Kotimainen, yksityinen Henkilökuntaa 14 Päätoimipaikka Helsingissä Myyntikonttori Rovaniemellä Päätoimialueena vedenkäsittely Ulkomaankaupan

Lisätiedot

SBL-LAMINAARIPALKKI. Asennus-, käyttö- ja huolto-ohjeet

SBL-LAMINAARIPALKKI. Asennus-, käyttö- ja huolto-ohjeet SBL-LAMINAARIPALKKI Asennus-, käyttö- ja huolto-ohjeet Lue tarkasti tämä ohjekirja ennen asennusta ja laitteen käyttöönottoa. ei ota mitään juridista vastuuta asennuksessa ja huollossa syntyneistä vahingoista.

Lisätiedot

ASENNUS-, HUOLTO- JA KÄYTTÖOHJEET ARCTIC BUFFET LINE DROP IN KEITTOLÄMMITIN

ASENNUS-, HUOLTO- JA KÄYTTÖOHJEET ARCTIC BUFFET LINE DROP IN KEITTOLÄMMITIN ASENNUS-, HUOLTO- JA KÄYTTÖOHJEET ARCTIC BUFFET LINE DROP IN KEITTOLÄMMITIN MALLIT: BLDISH SISÄLLYSLUETTELO Vastaanotto 3 Asennus ja käyttöönotto 3 Käyttö 4 Puhdistus 4 Huolto 4 Jos laite ei toimi 4 Takuuehdot

Lisätiedot

SAVUNPOISTON OHJE-, HUOLTO- JA KUNNOSSAPITO-OHJELMA SISÄLLYSLUETTELO

SAVUNPOISTON OHJE-, HUOLTO- JA KUNNOSSAPITO-OHJELMA SISÄLLYSLUETTELO SAVUNPOISTON OHJE-, HUOLTO- JA KUNNOSSAPITO-OHJELMA SISÄLLYSLUETTELO Savunpoistosta 2-3 Asennus ja kytkentä 4 Vianhaku 5 Kunnossapito-ohjelma 6 Huoltovihko 7 TOIMIVA SAVUNPOISTO SÄÄSTÄÄ IHMISHENKIÄ JA

Lisätiedot

ASENNUSOHJE VPM120, VPM240 JA VPM 360

ASENNUSOHJE VPM120, VPM240 JA VPM 360 ASENNUSOHJE Sivu 1 / 5 ASENNUSOHJE VPM120, VPM240 JA VPM 360 YLEISTÄ Varmista, että seuraavat dokumentit ovat konetoimituksen mukana: asennusohje (tämä dokumentti) CTS 600 ohjausjärjestelmän käyttöohje

Lisätiedot

TURVAVALAISTUKSEN DOKUMENTIT

TURVAVALAISTUKSEN DOKUMENTIT TURVAVALAISTUKSEN DOKUMENTIT POISTUMISREITTIVALAISTUS KUNNOSSAPITO-OHJELMA HUOLTOPÄIVÄKIRJA KÄYTTÖÖNOTTOTARKASTUS- PÖYTÄKIRJA 08/07 VOT6502 2 Poistumisreittivalaistuksen kunnossapito-ohjelma Poistumisreitin

Lisätiedot

KIMARK 30 W/m -lämpökaapelin asennusohje

KIMARK 30 W/m -lämpökaapelin asennusohje KIMARK 30 W/m -lämpökaapelin asennusohje KIMARK-lämmityskaapelin asennusohje Tuotetiedot: Yksijohtiminen lämpökaapeli, sis. 2 m:n kylmäkaapelit. Teho 30 W/m, 230 V AC. Kaapeli on teräsarmeerattu ja palosuojattu.

Lisätiedot

Kuljetus ja varastointi Laitteiden sijoitus Asennuksessa huomioitavaa...1 Putkistoliitännät Puhaltimet ja sähköliitännät

Kuljetus ja varastointi Laitteiden sijoitus Asennuksessa huomioitavaa...1 Putkistoliitännät Puhaltimet ja sähköliitännät ASENNUS JA HUOLTO-OHJE 18.4.2008 OVIVERHOKOJE HEV A. ASENNUSOHJE...1 Yleistä......1 Kuljetus ja varastointi......1 Laitteiden sijoitus......1 Asennuksessa huomioitavaa......1 Putkistoliitännät......2 Puhaltimet

Lisätiedot

Center H2600 Käyttöohje

Center H2600 Käyttöohje Center H2600 Käyttöohje Suomen Imurikeskus Oy Tehtaankatu 18 38700 Kankaanpää Puh. +358 (0)2 576 700 Fax. +358 (0)2 576 7010 www.suomenimurikeskus.fi eurovac@suomenimurikeskus.fi Krnro 346.703 ALV rek.

Lisätiedot

Woods. JM HT sarjan savunpoistopuhaltimet 50 Hz

Woods. JM HT sarjan savunpoistopuhaltimet 50 Hz Woods JM HT sarjan savunpoistopuhaltimet 50 Hz Sisällysluettelo Savunpoistopuhaltimet käyttötarkoitus / käyttökohteet 3 Laatujärjestelmät 3 Lämpötilakokeet / todistukset 3 Puhallintyypit 4 Lämpötila-/aikaryhmät

Lisätiedot

TURVAVALAISTUS KUNNOSSAPITO-OHJELMA HUOLTOPÄIVÄKIRJA KÄYTTÖÖNOTTOTARKASTUS PÖYTÄKIRJA

TURVAVALAISTUS KUNNOSSAPITO-OHJELMA HUOLTOPÄIVÄKIRJA KÄYTTÖÖNOTTOTARKASTUS PÖYTÄKIRJA TURVAVALAISTUS KUNNOSSAPITO-OHJELMA HUOLTOPÄIVÄKIRJA KÄYTTÖÖNOTTOTARKASTUS PÖYTÄKIRJA Exilight Oy Hermiankatu 6-8A Tel. +358 (0)10 773 5400 33720 Tampere Fax. +358 (0)10 773 5409 Kiinteistö: Omistaja:

Lisätiedot

3.02.20 KARAMOOTTORIT IP 55. - 400N 3000N - 210mm 310mm - IP 55 - säädettävissä molemmilta rajoilta - rajaulosotot merkkilampuille vakiona 02.

3.02.20 KARAMOOTTORIT IP 55. - 400N 3000N - 210mm 310mm - IP 55 - säädettävissä molemmilta rajoilta - rajaulosotot merkkilampuille vakiona 02. 3.02.20 KARAMOOTTORIT IP 55-400N 3000N - 210mm 310mm - IP 55 - säädettävissä molemmilta rajoilta - rajaulosotot merkkilampuille vakiona 02.99 1 Rakenne MAGPUSH-karamoottorin rakenne on erittäin yksinkertainen.

Lisätiedot

SMOKE MASTER SMWH WALL HATCH. Asennus- ja huolto-ohjeet

SMOKE MASTER SMWH WALL HATCH. Asennus- ja huolto-ohjeet SMOKE MASTER SMWH WALL HATCH Asennus- ja huolto-ohjeet 2 SMWH Wall Hatch & Smoke Master Wall Hatch Asennus- ja huolto-ohjeet SISÄLLYSLUETTELO 1. Tärkeitä ohjeita... s. 2 2. Turvallisuus... s. 2 3. Tuotteen

Lisätiedot

SALAMANTERI OS200. Asennus- ja käyttöohjeet

SALAMANTERI OS200. Asennus- ja käyttöohjeet SALAMANTERI OS200 Asennus- ja käyttöohjeet SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä... 3 2. Turvaohjeet... 3 3. Asennus... 3 4. Laitteen kuljetus ja siirto... 3 5. Käyttöpaneeli... 4 6. Käyttö... 4 7. Puhdistus ja

Lisätiedot

3.5 KG 9.4KG 17,0 KG

3.5 KG 9.4KG 17,0 KG TOIMENPITEET. 5.PAINEMITTARIN TARKASTUS JA PAINEEN MITTAAMINEN. 5.1 PAINEMITTARINNEULAN PITÄÄ OLLA VIHREÄLLÄ ALUEELLA PIENEN MITTARIIN NAPUTTELUN JÄLKEENKIN. 5.2 TARKISTUSMITTARILLA MITATAAN SÄILIÖN PAINE

Lisätiedot

Jet Thrust System autopaikoitustilan suuntapainepuhaltimet. Turvallisuus-, asennus-, käyttö- ja huolto-ohjeet. www.flaktwoods.com/oandm.

Jet Thrust System autopaikoitustilan suuntapainepuhaltimet. Turvallisuus-, asennus-, käyttö- ja huolto-ohjeet. www.flaktwoods.com/oandm. www.flaktwoods.com/oandm Jet Thrust System autopaikoitustilan suuntapainepuhaltimet Turvallisuus-, asennus-, käyttö- ja huolto-ohjeet Osanro 419742 SISÄLLYS 1 TURVALLISUUS 2 2 JOHDANTO JA KÄYTTÖTARKOITUS

Lisätiedot

PST-KAKSIJOHDIN- LÄMPÖKAAPELIN ASENNUSOHJE. Sulanapitoon

PST-KAKSIJOHDIN- LÄMPÖKAAPELIN ASENNUSOHJE. Sulanapitoon PST-KAKSIJOHDIN- LÄMPÖKAAPELIN ASENNUSOHJE Sulanapitoon PST-kaksijohdinlämpökaapelien asennusohje sulanapitoon Tuotetiedot: Kaksijohtiminen vakiovastuslämpökaapeli Maksimiteho 25 W/m, 230 V AC. Käyttökohteet:

Lisätiedot

CAT. C min 300 mm. [mm] [mm] C C C [mm] Minimum distance in a permanent assembly. Fig. 1.

CAT. C min 300 mm. [mm] [mm] C C C [mm] Minimum distance in a permanent assembly. Fig. 1. AT 3 kw FI AT A min 300 mm B 0 A B 3 355 55 76 5 355 55 76 9 405 35 335 min 300 mm min,8 m Minimum distance in a permanent assembly Fig. AT Technical data Type E-nr (SE) EL-nr (O) Output [kw] 3 87 03 49

Lisätiedot

LADYBIRD 41EL 71503803/0

LADYBIRD 41EL 71503803/0 LADYBIRD 41EL 71503803/0 CG rsb STIGA-71503803/0 22-12-2003 9:25 Pagina 2 2 CG rsb STIGA-71503803/0 22-12-2003 9:25 Pagina 3 3 CG rsb STIGA-71503803/0 22-12-2003 9:25 Pagina 4 4 CG rsb STIGA-71503803/0

Lisätiedot

ASENNUS- JA HUOLTO-OHJE. 06/2010/rev.2012 LAMELLIPATTERIT. A. Asennusohje B. Huolto-ohje. C. Vaatimustenmukaisuusvakuutus

ASENNUS- JA HUOLTO-OHJE. 06/2010/rev.2012 LAMELLIPATTERIT. A. Asennusohje B. Huolto-ohje. C. Vaatimustenmukaisuusvakuutus ASENNUS- JA HUOLTO-OHJE 06/2010/rev.2012 LAMELLIPATTERIT A. Asennusohje B. Huolto-ohje C. Vaatimustenmukaisuusvakuutus A. ASENNUSOHJE YLEISTÄ Vesipatterit voidaan asentaa joko pysty- tai vaaka-asentoon,

Lisätiedot

TEKNINEN OHJE ASENNUS KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE SUUNNITTELUOHJE SÄHKÖKYTKENTÄKAAVIOT ASENNUS- JA MITTAKUVAT HUOLTO-OHJE

TEKNINEN OHJE ASENNUS KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE SUUNNITTELUOHJE SÄHKÖKYTKENTÄKAAVIOT ASENNUS- JA MITTAKUVAT HUOLTO-OHJE 1.9.213F 3.3.29 VALLOX SUUNNITTELUOHJE SÄHKÖKYTKENTÄKAAVIOT ASENNUS- JA MITTAKUVAT HUOLTO-OHJE Kaikki mallit ylöspäin puhaltavia Kaikkiin malleihin saatavana tehdasvalmisteinen kattoläpivienti ja alipainepelti

Lisätiedot

AP-SUURMUOTTI KÄYTTÖOHJE

AP-SUURMUOTTI KÄYTTÖOHJE AP-SUURMUOTTI KÄYTTÖOHJE AP-SUURMUOTTI Korotus Mantokasettimuoteilla haluttuun korkeuteen Turvaketju Telinekannatin Sähköohjauskeskus Tikkaat Säilytyskotelo kierrekiristintangoille muttereille Myrskyketju

Lisätiedot

CENTER 1400 Käyttö- ja huolto-ohje

CENTER 1400 Käyttö- ja huolto-ohje CENTER 1400 Käyttö- ja huolto-ohje Suomen Imurikeskus Oy Tehtaankatu 18 38700 Kankaanpää Puh. +358 (0)2 576 700 www.suomenimurikeskus.fi eurovac@suomenimurikeskus.fi Y-tunnus / VAT FI0590849 Tämä ohjekirja

Lisätiedot

CSEasyn toimintaperiaate

CSEasyn toimintaperiaate CSEasyn toimintaperiaate Pultti (6x) Rajoitinkappale Tavallinen vanne CSEasy-rengas CSEasy-sovitin Puristuslevy Sisäsovitin koostuu kolmesta esiasennetusta lohkosta ja yhdestä esiasennetusta kumisesta

Lisätiedot

Laakerin korjausyksikön irrotus ja asennus

Laakerin korjausyksikön irrotus ja asennus 1/6 Pyörän navan irrotuksessa ja asennuksessa voi olla eroja ajoneuvon valmistajasta riippuen. Laakerin korjausyksikön vaihto on suositeltavaa antaa vain ammattitaitoisen henkilöstön tehtäväksi. On aina

Lisätiedot

SEPREMIUM ELEMENTTISARJAT

SEPREMIUM ELEMENTTISARJAT ASENNUS- JA HUOLTO-OHJEEN KÄÄNNÖS SEPREMIUM ELEMENTTISARJAT LAUHTEIDEN ÖLJYNEROTUSYKSIKÖILLE TOIMINTA 04/13 SEPREMIUM sarjan öljynerotusyksiköllä puhdistetaan paineilmajärjestelmän öljyä sisältäviä lauhteita

Lisätiedot

Käyttöohje AirQlean High kattoon asennettava suodatinjärjestelmä

Käyttöohje AirQlean High kattoon asennettava suodatinjärjestelmä Käyttöohje AirQlean High kattoon asennettava suodatinjärjestelmä .. Copyright 2014 QleanAir Scandinavia 2 LUKU 1 Turvallisuusohjeet 1.1. Johdanto Tämä kappale sisältää tärkeitä turvallisuusohjeita. irqlean

Lisätiedot

Moottorin lämpötilan mittauksen kytkeminen taajuusmuuttajaan

Moottorin lämpötilan mittauksen kytkeminen taajuusmuuttajaan Moottorin lämpötilan mittauksen kytkeminen taajuusmuuttajaan IEC standardin asettama vaatimus: IEC 60664-1:2007 Pienjänniteverkon laitteiden eristyskoordinaatio. Osa 1:Periaatteet, vaatimukset ja testit.

Lisätiedot

Kolmivaihemoottorit: suora-, tai tähtikolmiokäynnistys.

Kolmivaihemoottorit: suora-, tai tähtikolmiokäynnistys. Sivu 1 / 5 KÄYTTÖOHJEET Marina 4" porakaivopumput Käyttöolosuhteet Kaivo porakaivon minimi halkaisija DN mm 100 Pumpattava neste puhdas tai hieman sakea vesi; maksimi lämpötila 25 C; maksimi. hiekkapitoisuus

Lisätiedot

Siemens Motion PX micon kuulokojeiden käyttöohje. www.kuulotekniikka.com

Siemens Motion PX micon kuulokojeiden käyttöohje. www.kuulotekniikka.com Siemens Motion PX micon kuulokojeiden käyttöohje www.kuulotekniikka.com Sisällysluettelo Kuvaus Motion PX micon kuulokojeista sivu 3 Motion PX micon kuulokojeen pariston vaihto sivu 4 Motion PX micon kuulokojeen

Lisätiedot

ERISTETTY IPO-kanavapuhallin Omakoti-, rivi- ja kerrostalot, teollisuus Hiljainen Helppo huoltaa Portaattomasti säädettävä Paloeristetty Hyvä hyötysuhde Laaja valikoima www.ilto.fi Kanavapuhaltimien uusi

Lisätiedot

Nokia musiikkikaiuttimet MD-3

Nokia musiikkikaiuttimet MD-3 Nokia musiikkikaiuttimet MD-3 SUOMI MD-3-stereokaiuttimissa on hyvälaatuinen ääni kuunneltaessa musiikkia tai radiota yhteensopivalla Nokia-puhelimella tai äänilaitteella. Kaiuttimissa on 3,5 mm:n stereoääniliitin

Lisätiedot

Onninen Eco poistopuhallin

Onninen Eco poistopuhallin Onninen Eco poistopuhallin Käyttö- ja asennusohjeet 1 FIN Käyttö- ja asennusohjeet LUE NÄMÄ KÄYTTÖ- JA ASENNUSOHJEET HUOLELLISESTI ENNEN KUIN ALAT ASENTAA LAITETTA. VALMISTAJA JA MAAHANTUOJA EIVÄT VASTAA

Lisätiedot

Turvamääräykset laiteasennetuille AC-puhaltimille

Turvamääräykset laiteasennetuille AC-puhaltimille Turvamääräykset laiteasennetuille AC-puhaltimille Laitteen tyyppi, valmistuspäivämäärä (kalenteriviikko/vuosi) ja hyväksyntämerkinnät ovat puhaltimen tyyppikilvessä. Halutessasi lisätietoja puhaltimesta,

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE. Haswing W-20

KÄYTTÖOHJE. Haswing W-20 KÄYTTÖOHJE Haswing W-20 Omistajalle Kiitos, että valitsitte Haswing- sähköperämoottorin. Se on luotettava ja saastuttamaton sekä helppo asentaa ja kuljettaa. Tässä käyttöohjeessa on tietoja laitteen asennuksesta,

Lisätiedot

Huolto-opas Kuivausrumpu

Huolto-opas Kuivausrumpu Huolto-opas Kuivausrumpu T5190LE Malli N1190.. Alkuperäiset ohjeet 438 9098-10/FI 2015.09.11 Sisältö Sisältö 1 Merkinnät...5 2 Yleistä...5 3 Huolto...6 3.1 Puhdista nukkasuodattimet...6 3.2 Erikoissuodatin...6

Lisätiedot

FI.LPINST.101104 ASENNUSOHJE GOLD LP. Asiakirjan alkuperäiskieli on ruotsi. Oikeus muutoksiin pidätetään. www.swegon.fi 1

FI.LPINST.101104 ASENNUSOHJE GOLD LP. Asiakirjan alkuperäiskieli on ruotsi. Oikeus muutoksiin pidätetään. www.swegon.fi 1 ASENNUSOHJE GOLD LP Asiakirjan alkuperäiskieli on ruotsi Oikeus muutoksiin pidätetään. www.swegon.fi 1 1. ASENNUS 1.4 Koneen asennus 1.1 Yleistä Henkilöstön on tutustuttava näihin ohjeisiin ennen koneelle

Lisätiedot

SCHLOSSER LIESITUULETIN RH15 ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE

SCHLOSSER LIESITUULETIN RH15 ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE SCHLOSSER LIESITUULETIN RH15 ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE TURVALLISUUS Lue ohjeet huolellisesti ennen laitteen asennusta ja käyttöön ottamista. Asennus on suoritettava pätevän ammattimiehen toimesta. Valmistaja

Lisätiedot

ASENNUSOHJEET KÄYTTÖ JA HUOLTO

ASENNUSOHJEET KÄYTTÖ JA HUOLTO OHJEET KÄYTTÖ JA HUOLTO 2012-09-01 SISÄLTÖ Asennusohjeet 2-4 Käyttö ja huolto 5-7 TUKHOLMA Förrådsvägen 18 SE-141 46 Huddinge, SWEDEN Puh: +46-(0)8-689 90 10 Faksi: +46-(0)8-689 90 30 info@hagabindustri.se

Lisätiedot

Käyttöohje. Alkuperäinen käyttöohje SISÄLTÖ

Käyttöohje. Alkuperäinen käyttöohje SISÄLTÖ Käyttöohje 612 JH 1 TURVAMÄÄRÄYKSET JA HUOMAUTUKSET Lue nämä käyttöohjeet huolellisesti ennen laitteen käyttämistä. Huomioi seuraavat varoitukset välttääksesi toimintahäiriöt ja laitteisto- tai henkilövahingot.

Lisätiedot

kammiopuhallin LQLK SUORAKÄYTTÖINEN KAMMIOPUHALLIN

kammiopuhallin LQLK SUORAKÄYTTÖINEN KAMMIOPUHALLIN AIR COMFORT AIR TREATMENT 9201 FI 2016.03.02 kammiopuhallin LQLK SUORAKÄYTTÖINEN KAMMIOPUHALLIN» ASENNUS- JA HUOLTO-OHJE Sisältö Sivu LQLK Puhallin Asennusvaihtoehdot...... 2 Tarkasta ennen käyttöönottoa....

Lisätiedot

FI 10 KÄYTTÖ. 650 mm min.

FI 10 KÄYTTÖ. 650 mm min. OHJEET JA SUOSITUKSET Nämä käyttöohjeet koskevat useita tuuletintyyppejä. On mahdollista, että tekstissä on yksityiskohtia, jotka eivät koske valitsemaasi tuuletinta. ASENNUS Valmistaja ei vastaa virheellisestä

Lisätiedot

Asennus-, käyttö- ja huoltoohjeet Aurinkolämmitysjärjestelmä

Asennus-, käyttö- ja huoltoohjeet Aurinkolämmitysjärjestelmä Asennus-, käyttö- ja huoltoohjeet Aurinkolämmitysjärjestelmä SISÄLTÖ 1. TURVALLISUUSOHJEETET 3 1.1. VARASTOINTI, KULJETUS JA KÄSITTELY 3 1.2. TOIMINTA ASENNETTAESSA KATOLLE 3 1.3. UKKOSENJOHDATUS 3 2.

Lisätiedot

- --. SHINDAIWA KÄYTTÖOPAS 'EB2510 PUHALLIN. shindpart Naumber 6i891w2-94310 Reav. 2/07

- --. SHINDAIWA KÄYTTÖOPAS 'EB2510 PUHALLIN. shindpart Naumber 6i891w2-94310 Reav. 2/07 SHINDAIWA KÄYTTÖOPAS - --. 'EB2510 PUHALLIN shindpart Naumber 6i891w2-94310 Reav. 2/07 I Sisällysluettelo: 1. Tekninen erittely s 1 2. Käynnistäminen ja pysäyttäminen s2 3. Tyhjäkäyntinopeuden säätäminen

Lisätiedot

PM-6.0 Koottuna. PM-6.0 Pikaopas. mcd020fi_pm60_v1.doc

PM-6.0 Koottuna. PM-6.0 Pikaopas. mcd020fi_pm60_v1.doc 1 Tässä dokumentissa esitetty seuraavia osakokoonpanoja tilausnumeroineen yleisistä kulutusosista ja huolto-ohjeita laitteen kunnossapitoon: SIVU 1. SIVU 2. SIVU 3. SIVU 4. SIVU 5. SIVU 6. SIVU 7. SIVU

Lisätiedot

OIKOSULKUMOOTTOREIDEN KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEET

OIKOSULKUMOOTTOREIDEN KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEET OIKOSULKUMOOTTOREIDEN KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEET Moves Oy, Maanmittarintie 1, 01260 Vantaa, Puh. 09 8770 1, Fax 09 8770 1222, www.moves.fi 1. YLEISTÄ Tämä käyttöönotto- ja huolto-ohje on pääsääntöisesti

Lisätiedot

kammiopuhallin CENTRIFLOW 3D (EQLP) KAMMIOPUHALLIN SUORAKÄYTTÖINEN » ASENNUS- JA HUOLTO-OHJE

kammiopuhallin CENTRIFLOW 3D (EQLP) KAMMIOPUHALLIN SUORAKÄYTTÖINEN » ASENNUS- JA HUOLTO-OHJE AIR COMFORT AIR TREATMENT 9933 FI 2016.05.26 kammiopuhallin CENTRIFLOW 3D (EQLP) KAMMIOPUHALLIN SUORAKÄYTTÖINEN» ASENNUS- JA HUOLTO-OHJE sisältö sivu Puhallin Asennusvaihtoehdot...... 2 Tarkasta ennen

Lisätiedot

OSV-20 OSV-30 OSV-40 OSV-50 OSV-60 OSV-80 KÄYTTÖVESIVARAAJA SLIM. Asennus- ja käyttöohje

OSV-20 OSV-30 OSV-40 OSV-50 OSV-60 OSV-80 KÄYTTÖVESIVARAAJA SLIM. Asennus- ja käyttöohje OSV-20 OSV-30 OSV-40 OSV-50 OSV-60 OSV-80 KÄYTTÖVESIVARAAJA SLIM Asennus- ja käyttöohje Tätä tuotetta ei saa hävittää normaalin yhdyskuntajätteen mukana. Purettu laite on vietävä asianmukaiseen kierrätyspisteeseen

Lisätiedot

G Kytkentäohje. 1.1 Yleistä. 1.4 Pellin toimilaite. 1.5 Savunilmaisin/Palotermostaatti. 1.2 Tulot. 1.3 Lähdöt

G Kytkentäohje. 1.1 Yleistä. 1.4 Pellin toimilaite. 1.5 Savunilmaisin/Palotermostaatti. 1.2 Tulot. 1.3 Lähdöt G5996.3 Fi Asennusohjeet Valvonta- ja liikuttelujärjestelmä 1 Kytkentäohje 1.1 Yleistä Ohjausyksikkö sisältää elektronisia komponentteja, jotka voivat vahingoittua, jos niitä käsitellään väärin. Kaikkien

Lisätiedot

Käyttöohje. Alkuperäinen käyttöohje SISÄLTÖ

Käyttöohje. Alkuperäinen käyttöohje SISÄLTÖ Käyttöohje 612 N/2H 1 TURVAMÄÄRÄYKSET JA HUOMAUTUKSET Lue nämä käyttöohjeet huolellisesti ennen laitteen käyttämistä. Huomioi seuraavat varoitukset välttääksesi toimintahäiriöt ja laitteisto- tai henkilövahingot.

Lisätiedot

Asennus- ja käyttöohjeet

Asennus- ja käyttöohjeet SÄHKÖARILA OFTE 40B OFTE 40C OFTE 60B OFTE 60BR Asennus- ja käyttöohjeet SISÄLLYSLUETTELO ASENNUSOHJEET... 1 ASENNUS... 1 KÄYNNISTYS... 1 VIANETSINTÄ... 1 VIALLISTEN OSIEN VAIHTO... 1 KÄYTTÖ JA HOITO...

Lisätiedot

Käsittele konetta varoen Hoida konetta siten kuin näissä ohjeissa suositellaan Käytä huollossa ja hoidossa vain FASTin alkuperäisiä osia.

Käsittele konetta varoen Hoida konetta siten kuin näissä ohjeissa suositellaan Käytä huollossa ja hoidossa vain FASTin alkuperäisiä osia. 1 2 1 Hi-Filtration 9.0 Hi-Filtration on valmistettu EU:ssa noudattaen mitä tarkimpia materiaaleja ja työnlaatua koskevia eurostandardeja. Käyttöohjeesta löydät kaiken koneen käyttöä ja hoitoa koskevan

Lisätiedot

Turvamääräykset laiteasennetuille EC- ja DC-puhaltimille

Turvamääräykset laiteasennetuille EC- ja DC-puhaltimille Turvamääräykset laiteasennetuille EC- ja DC-puhaltimille Laitteen tyyppi, valmistuspäivämäärä (kalenteriviikko/vuosi) ja hyväksyntämerkinnät ovat puhaltimen tyyppikilvessä. Halutessasi lisätietoja puhaltimesta,

Lisätiedot

SUOSITUKSIA JAEHDOTUKSIA ASENNUS KÄYTTÖ HUOLTO

SUOSITUKSIA JAEHDOTUKSIA ASENNUS KÄYTTÖ HUOLTO Käyttö-jaasennusohjeet FDL654 FDL954 Liesikupu SUOSITUKSIA JAEHDOTUKSIA ASENNUS KÄYTTÖ HUOLTO Valmistajaeiole vastuussa virheellisestä taiväärästä asennuksesta aiheutuneista vahingoista. Vähimmäisturvaetäisyyskeittotasonjaliesikuvun

Lisätiedot

Cosmetal ProStream käyttöohjeet

Cosmetal ProStream käyttöohjeet 19.1.2017 Cosmetal ProStream käyttöohjeet 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Perustiedot 1.1 Turvallisuusohjeet s. 3 1.2 Tekniset tiedot s. 3 2. Laitteen käyttö s. 4 2.1 Käyttöpaneeli s. 4 2.2 Virtakytkin ja energiansäästötila

Lisätiedot

NILAN HUOLTOPÄIVÄKIRJA

NILAN HUOLTOPÄIVÄKIRJA Sivu 1 / 8 NILAN HUOLTOPÄIVÄKIRJA LAITOKSEN OMISTAJA / KÄYTTÄJÄ : YHTEYSHENKILÖ JA PUH. NRO: KOHTEEN NIMI JA OSOITE: KÄYTTÖÖNOTON PÄIVÄMÄÄRÄ: Takuun edelletys on Nilan laitteille, joissa ilmamäärä ylittää

Lisätiedot

Keraaminen Lämpöpuhallin VV 21 CA Käyttöohje

Keraaminen Lämpöpuhallin VV 21 CA Käyttöohje Keraaminen Lämpöpuhallin VV 21 CA Käyttöohje Tuotteen ominaisuudet 2 tehotasoa 800W/1200W PTC-lämpöelementti Alhainen melutaso Kaksinkertainen ylikuumenemissuoja Kaatumissuoja Irroitettava ilmansuodatin

Lisätiedot

Polttokennojärjestelmä VeGA. Huoltovihko VeGA. Skall medföras i fordonet! Platzhalter TÜV SÜD Oktagon

Polttokennojärjestelmä VeGA. Huoltovihko VeGA. Skall medföras i fordonet! Platzhalter TÜV SÜD Oktagon Polttokennojärjestelmä VeGA Huoltovihko VeGA Skall medföras i fordonet! Platzhalter TÜV SÜD Oktagon 1 1,6 Nm Nm 1,6 Nm Kuva Kuva 5 Kuva 5 6 1 7 6 0,5 Nm,5 Nm 1 5 1 5 1 6 Huoltovihko VeGA Sarjanumero VeGA

Lisätiedot

Ilmanvaihtokone TopMaster. Hoito-ohje

Ilmanvaihtokone TopMaster. Hoito-ohje Hoito-ohje Turvallisuusmääräykset Yleiset hoito-ohjeet Varoitus! Mahdolliset avoimet liitännät varustettava suojaverkolla ennen laitteen käyttöönottoa. Ilmanvaihtokonetta ei saa myöskään ottaa käyttöön,

Lisätiedot

HiFEK EC ja HiLTO EC. Käyttö- ja huolto-ohje Sähköinen osuus

HiFEK EC ja HiLTO EC. Käyttö- ja huolto-ohje Sähköinen osuus Käyttö- ja huolto-ohje Sähköinen osuus Sisältö 1 Yleisiä huomioita... 2 2 Sähköinen huolto... 2 3 Sähköiset kytkennät ja asennukset... 3 3.1 HiFEK EC 01 ja 02 kytkentä... 4 3.2 HiFEK EC 03 36 kytkentä...

Lisätiedot

SET/OELO2 Kapasitiivinen vuotovalvonta-anturi Käyttö- ja asennusohje

SET/OELO2 Kapasitiivinen vuotovalvonta-anturi Käyttö- ja asennusohje Labkotec Oy Myllyhaantie 6 33960 PIRKKALA Vaihde: 029 006 260 Fax: 029 006 1260 5.6.2014 Internet: www.labkotec.fi 1/6 SET/OELO2 Kapasitiivinen vuotovalvonta-anturi Copyright 2014 Labkotec Oy Varaamme

Lisätiedot

Asennusja käyttöohje. 408099 (fi) RADIAALI- PUHALLINYKSIKÖT 5,5 kw, 7,5 kw,11kw, 15 kw AKSIAALIPUHALTIMET 9 kw, 2 x 6,6 kw

Asennusja käyttöohje. 408099 (fi) RADIAALI- PUHALLINYKSIKÖT 5,5 kw, 7,5 kw,11kw, 15 kw AKSIAALIPUHALTIMET 9 kw, 2 x 6,6 kw Asennusja käyttöohje RADIAALI- PUHALLINYKSIKÖT 5,5 kw, 7,5 kw,11kw, 15 kw AKSIAALIPUHALTIMET 9 kw, 2 x 6,6 kw 408099 (fi) ANTTI-TEOLLISUUS OY Koskentie 89 25340 Kanunki, Salo Puh. +358 2 774 4700 Fax +358

Lisätiedot

Ilmanvaihdon tarkastus

Ilmanvaihdon tarkastus PJS IV- ja SISÄILMATUTKIMUS OY Päivämaantie 5 24280 SALO Petri Sorola MUISTIO 1 (8) Korson terveysasema Naalipolku 6 b 01450 VANTAA 10.8.2011 Ilmanvaihdon tarkastus Aika 12.7-10.8.2010 Lähtökohta Ennakkotiedot

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJEET ABT KÄSIKETJUTALJOILLE

KÄYTTÖOHJEET ABT KÄSIKETJUTALJOILLE KÄYTTÖOHJEET ABT KÄSIKETJUTALJOILLE Kapasiteetti: 250, 500, 1000, 2000, 3000, 5000, 10000 ja 20000kg Huomio: Lue tämä käyttöohje ennen käsiketjutaljan käyttöönottoa. 1. Ripusta talja yläkoukusta ja nosta

Lisätiedot

FPZ-sarja Käyttöohjeet

FPZ-sarja Käyttöohjeet FPZ-sarja Käyttöohjeet Suomen Imurikeskus Oy Tehtaankatu 18 38700 Kankaanpää Puh. +358 (0)2 576 700 Fax. +358 (0)2 576 7010 www.suomenimurikeskus.fi eurovac@suomenimurikeskus.fi Krnro 346.703 ALV rek.

Lisätiedot

HAIR DRYER TRAVEL. Move HD 2509

HAIR DRYER TRAVEL. Move HD 2509 HAIR DRYER TRAVEL Move HD 2509 DA HU FI CS NO SV IT PT NL SL LT EL BG RU E F B D C A 3 DANSK 05-08 SUOMI 09-12 NORSK 13-16 SVENSKA 17-20 ITALIANO 21-24 PORTUGUÊS 25-28 NEDERLANDS 29-32 MAGYAR 33-36 ČESKY

Lisätiedot