SM5CJW 80m12 ketturauta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SM5CJW 80m12 ketturauta"

Transkriptio

1 SM5CJW 80m12 ketturauta Vuosien saatossa on SM5CJW julkaissut useita erilaisia ketturautamalleja SM-QTC:ssa mm. (7-91, 4-92 ja 5-93). RPO- SM 2011 kokouksen yhteydessä Leif SM5EZM kysyi, että olisiko jonkun jo aika keksiä ketturautoihin jotain uutta? Koska edellisestä artikkelista oli kulunut aikaa, niin Bo SM5CJW päätti ryhtyä toimeen. Kun oli poltettu paljon aikaa ja rahaa, syntyi seuraava ketturautamalli jonka nimeksi tuli - 80m12. Se on ketturauta jossa on paljon uusia innovaatioita. SM5CJW päätti tehdä suoran vastaanottimen superin sijaan, jotta saatiin rakenne niin yksinkertaiseksi kuin mahdollista, mutta kuitenkin hyvin toimivaksi. Vastaanottimen piirilevyllä on paljon pintaliitoskomponentteja. Komponentit on valittu siten, että rakentaminen on mahdollista ilman merkittäviä muutoksia. 3) Tasoilmaisimen yhteydessä oleva logaritminen potentiometri mahdollistaa helpomman etäisyyden arvioinnin. Kuulokesyötön 100 mvhh/100 ohm. Ylittävä taso ilmaistaan kannessa olevalla punaisella LEDillä. Tämä helpottaa 80m12-mallissa voimakkuuden ja etäisyyden arviointia. 4) Vastaanottimessa käytetään yleisesti myynnissä olevaa akku/paristomallia. 5) Lähestyttäessä rastilähetintä ja laitteen "tukkeutuessa" herkkyys pienenee automaattisesti. 6) Koska taso on rajoitettu PT-signaalissa, niin vältyt kuulovaurioilta. Asetetut rajat: punainen LED palaa yli 100 mvhh tasolla/100 ohmin kuulokkeeseen. 80m12-mallin Max ulostulo on 400 mvhh. Vastaavasti suurin lähtö 3,5 GX mallissa on >3,5 Vhh. 7) 80m12-mallin puolenmääritysantenni on suojattu jonka ansiosta se ei vioitu herkästi. Ulkosivuun sijoitettu puolenmääritysantenni voi vaurioitua tai kadota. 8) Vastaanottimessa käytetään standardi 3,5 mm liittimellä olevia stereokuulokkeita. 9) Rakentajan on helppo saada tukea mahdollisiin ongelmiin ja laitteen jatkokehittely on helpompaa. Mikäli lueteltuja ominaisuuksia pitää tärkeänä, on lukijan helppo tehdä omat ratkaisunsa. Olen vain yrittänyt verrata niin montaa laitteiden ominaisuutta kuin mahdollista, jotta saisitte parhaan mahdollisen kuvan laitteiden yhtäläisyyksistä ja eroista. Kytkennän toiminta (kts. kuva 1) Laitevertailu Suunniteltua ketturautaa verrataan suosittuun ja tunnettuun ketturautaan SUPERFOX 3,5 GX jota Jiri Marecek, OK2BWN, myy. Ominaisuus 80m12 3,5GX Huomio Tyyppi suora super 1 Herkkyys korkea (90%) korkea (100%) Etu-/takasuhde > 20 db > 20 db Taajuusryömintä 100 Hz / C 1000 Hz/ C 2 Kaistanleveys 2 x 1,5 KHz 1 khz 2 Vaimennin portaattomasti säädettävä >120 db 8 portainen 15 db välein Tasoilmaisin kyllä ei 3 Virtalähde 9V 6LR61 7,2V 320 mah NiMH 4 Virrankulutus 11 ma 18 ma Mitat 100 x 125 x 25 mm 180 x 100 x 30 mm Paino 250 g 350 g Tukkeutuminen ei kyllä (vaimennustasot 0-6) 5 Äänenvoimakkuuden rajoitin kyllä ei 6 Puolenmääritysantenni sisäänrakennettu ulkoinen antenni 7 Kuuloke >2 x 15 ohm, standardi >4 ohm 8 Kuulokeliitäntä 3,5 mm stereo DIN5M 8 Kotelo Alumiinivalu Kuparoitu lasikuitulevy Käyttölämpötila -20 C C -10 C C Komponentteja 66 kpl?? 1 Kytkentäkaavio julkaistu ei julkaistu 9 1) Superheterodyne vastaanotin sisältää huomattavasti enemmän mikropiirejä kuin suorasekoitusta käyttävä vastaanotin. 2) Kapea kaistanleveys tarkoittaa vähemmän häiriöitä ja QRM:ää mutta se mahdollistaa myös taajuuksien tarkemman erottelun. Tämä vaatii hyvin vakaan oskillaattorin, jotta laite olisi miellyttävä käyttää. Antenni on suojaamaton ja tehty (80 x 10 mm) ferriittitangolle (4B1-materiaalia). Kela on kierretty kahdella rinnakkaisella käämillä keskeltä vastakkaisiin suuntiin (kts. kuva 7). Kelan L1 ulkopäät on maadoitettu. Vähäisen kierrosmäärän vuoksi on antennin induktanssi pieni. Tämä tarkoittaa sitä, että tarvitaan suuri kapasitanssi (n. 300 pf) antennin virittämiseksi kuuntelutaajuudelle. Hajakapasitanssin suhteellinen osuus piirissä on pieni, koska käämiä on vain muutama kierros. Tämän vuoksi sähköisen kentän aiheuttama häiriö kumoutuu kelan rakenteesta johtuen, sillä teho on nyt jaettu tasan ympäröivään kapasitanssiavaruuteen. Aikaisemmissa ratkaisuissa se on eliminoitu sähköstaattisella suojauksella, joka heikentää herkkyyttä. Kelan L1 pieni kierrosmäärä ja sen rakenne sekä 300 pf kapasitanssi maahan takaa sen, että sähköisen kentän aiheuttama häiriö on minimaalisen pieni. Tuloksena on, että vastaanottimen ferriittisauva osoittaa kohtisuoraan H-kenttää signaalin ollessa minimissä, eli suoraan lähetysantenniin, mikäli lähetysantennin H-kenttä ei ole häiriintynyt matkalla. Tekemällä antenni tällä tavoin, ei tarvitse tehdä monimutkaisia ja paljon häviöitä aiheuttavia suojauksia. Puolenmääritysantenni on integroitu vahvistinkortille joka sijoitetaan ferriittisauvan asennusputken (100 x 20 mm) sisälle. Asennusputken sisällä on koko antennijärjestelmä eli ferriittiantenni, puolenmääritysantenni ja sen vaatima vahvistin.

2

3 Signaalia ferriittiantennilta kortille ei oteta linkillä vaan kelan toisen käämin päästä. Puolenmääritysantennin vahvistin on puolestaan kytketty 7 kierrosta vastakkaisen puolen päästä (käämin maapuoli) ja se vie signaalin ferriittiantennille vaimentuen noin kymmenesosaan, tällöin puolenmääritykseen riittää melko pieni signaali antennista. Kokonaisuus toimii vaikka pieni puolenmääritysantenni on ferriitin toisessa päässä. Konstruktiolla saavutetaan hyvin selkeä etu- /takasuhde puolenmäärityksessä. Kun puolenmääritysantennin vahvistin ei saa virtaa, signaali ei vaikuttanut ferriittiantennin suuntakuvioon. D1 on ESD-suoja transistoria V1 varten. Puolenmääritysvahvistin kuluttaa noin 1,5 ma ollessa käytössä. RF-vahvistin perustuu kaskadikytkettyihin transistoreihin V2 - V3 ja emitteriseuraajaan V4. Sekoitin A1 sietää suhteellisen korkean sisääntulosignaalin ilman "tukkeutumista" ja siksi vaimennus on voitu laittaa PT-signaaliin. Tämän etuna on se, että HF-signaali ei ohita vaimenninta. Oskillaattorin A1 toimintapisteen asettaa R5 ja se takaa suorituskyvyn aina -20 C:ssä. Komponentit oskillaattoripiirissä ovat kriittisiä ja väärät komponentit aiheuttavat lämpöryömintää. Käytetyllä kelalla L3 on käytännössä hyvin pieni lämpötila riippuvuus. Taajuuden viritys tapahtuu kapasitanssidiodilla D2, jota ohjataan lineaarisen potentiometrin R7:n jännitteellä. Ensimmäinen kymmenesosakierros alusta säätää alle 3,5 MHz taajuudet karkeammin. Taajuusasteikko ei ole täysin lineaarinen johtuen kelan- ja kapasitanssidiodin ominaisuuksista. haluat täydentää vastaanotinta kompassilla, niin siitä tulee lisää kuluja. Piirilevy Painokytkentälevyt puolenmääritysantennille, sekä laitekoteloon tuleva levy on valmistettu molemmin puolin kuparoidusta lasikuitulevystä. Syövytysmaskin tekemiseen on käytetty laserprintterin väriainetta siirtomenetelmällä hyvin tuloksin, mutta muutkin menetelmät, kuten fotoresistillä, valottamalla ja kehittämällä voidaan saada sama tulos. Pienestä puolenmääritysantennin kortista (17 x 17 mm), tehdään yksipuolinen, eli kupari syövytetään takapuolelta pois. Suureen piirilevyyn (80 x 40 mm) jätetään kääntöpuolelle yhtenäinen maataso. 1 mm:n reiät kortissa ovat läpivientejä kääntöpuolelle maadoitusta varten. 7 mm:n reiät ovat potentiometreille ja 3 mm:n reiät pariston/akun kiinnikkeitä varten. Oikosulun välttämiseksi eristä paristokiinnikkeiden reiät kääntöpuolelta. Syövytyksen jälkeen kortit kiillotettiin huolellisesti teräsvilla ja päällystettiin hartsilla, joka oli liuotettu Sinoliin. Pinnoittaminen helpottaa piirilevyjen juottamista. Älä jätä mitään piirilevyn kuparipintaa suojaamatta pinnoitteella, koska suojaamattomat pinnat aiheuttavat myöhemmin ongelmia. PT-vaimennin on standardi 2 x 10 kohm lineaarinen potentiometri, jossa signaali kulkee molempien yksiköiden kautta. Tällä potentiometrillä R8 voidaan karkeasti arvioida etäisyyttä lähettimestä, koska tuleva teho lähettimestä pienenee etäisyyden neliöön. Näin tehty säädin on huomattavasti mukavampi kuin normaali logaritminen potentiometri, joka koostuu tavallisesti kahdesta tai useammasta vähemmän lineaarisesta alueesta. Siirtyminen osa-alueelta toiselle vaikeuttaa potentiometrin asennon tulkintaa etäisyyden funktiona. Kahden lineaarisen potentiometrin sarjakytkentä" tarjoaa lisäksi paljon suuremman käyttökelpoisen säätöalueen kuin yksi logaritminen potentiometri. Pientaajuusvahvistimen A2A:n toistoalue on n Hz ja vahvistus n.1000 kertainen, mitattuna kuulokkeelta. PT-taso on rajoitettu kuulokelähdössä D3:n ja R19 avulla. A2B toimii PTsignaalin tasoilmaisimen vahvistimena. Rajoitustasolla vihreä LED D6 loistaa myös punaisena. Syttymisen tasoa voidaan säätää trimmeripotentiometrillä R17. Näin saadaan likimääräinen etäisyys oikeaksi ja vaimennin kalibroitua kuuntelemalla ja säätämällä trimmeriä R17. Säädettäessä ferriittiantenni on antennin maksimisignaalissa ja matka lähettimelle tunnetaan. Silloin kun punainen LED syttyy, merkitään vastaava matka nupin sijainnin mukaan. A3 on jänniteregulaattori tyyppiä LDO (Low Dropout) ja se tekee +5 V syötön ketturaudan käyttöjännitteeksi. LED D6:n vihreä valo ilmaisee, että paristossa on virtaa riittävästi regulaattorin oikean toiminnan takaamiseksi. Kun D6 on vihreä tiedät virtaa riittävän ainakin yhden ketun etsintään. Yleensä akkua/paristoa ei tarvitse vaihtaa kuin kerran vuodessa. Diodi D5 suojaa elektroniikkaa akun/pariston kytkentävirheeltä. Mitä osat maksavat? Vastaanottimen kustannukset on noin 70 EUR per laite. Komponenttiostot on tehty ELFAlta ja Farnelilta. Voit varmasti löytää halvempia osia, mutta älä hanki sopimattomia osia! Jos Käytä leveäkärkistä juotinta kun tinaat levyn. Levitä ohut kerros tinaa levyn kuparipinnalle ja poista ylimääräiset "möykyt" esim. tinaimusukalla. Sitten kortti pestään asetonilla tai Sinolilla. Varmista suurennuslasilla ja tarkista vastusmittarilla ettei kortilla ole tinasiltoja johtimien välillä. Piirilevyn osasijoittelu Asenna komponentit piirilevyille (kuva 4 ja 5) seuraavasti. Istu työpöydän ääreen ja käytä ESD ranneketta. ESD rannekkeen johto kytketään työalustaan ja kolviin jonka jälkeen voit alkaa sijoitella osia kortille. Noudata seuraavaa järjestystä. Ensiksi erottelet herkät komponentit ja ESD-suojatut osat erilleen. Sijoita kortille sen jälkeen vastukset, kondensaattorit ja kelat. Sen jälkeen diodit, transistorit ja integroidut piirit. Elektrolyytit on kytkettävä oikein päin: C20 "+" pää on merkitty leveällä viivalla, jossa pieni "+" merkki ja C23:ssa "+" kulma on viistetty. Diodeille kortissa paikka SOT-23 kotelolle, joten ne ei voi mennä väärin paikoilleen. Komponentit ovat pieniä ja

4 merkinnät heikkoja sekä vaikeaselkoisia, joten älä sekoita niitä vaan pidä kukin omassa pussissa kunnes ne ovat juotettu kortille. Mieti, miten käsittelet ESD-herkkiä puolijohdekomponentteja. Kosketa aina ensin ESD-osan pakkausmateriaaliin ennen kun kosketat osaan. Työskenneltäessä kortti on ESD-matolla ja juotin-, ESD-matto sekä rannehihna on kytketty johdoilla yhteen. Huonolla tuurilla voit rikkoa herkät komponentit ennen kuin ne ovat paikoillaan. Monet komponenteista ovat ESD-herkkiä. 8-jalkaisissa SO-8 piireissä A1 ja A2 on viiste 1-4 jalkojen puolella. Trimmerikondensaattorit C3 ja C13 "kuuma pää" on sivulla jossa merkinnät. Jos trimmereitä säädetään meisselillä, on "säätöruuvi" yhteydessä maahan ja muovimeisseli ei ole välttämätön. Juota kolme paristokiinnikettä suoraan vastaaviin pintoihin kortille (kortissa on 3 mm reiät). Käytä leveää juotoskärkeä. Seuraavaksi asenna potentiometrit R7 ja R8. Leikkaa pois akselin vieressä oleva pieni ohjausnasta. Käytä potentiometrien kiinnityksessä epoksiliimaa, pieni tippa kulmiin siten, että kotelon metalliosa koskettaa piirilevyyn kun potentiometrien mutterit on kiristetty. Liimaa 1 mm aluslevy piirilevyn kääntöpuolelle. Kiristä mutterit ja odota liiman kovettumista. Antennin valmistus Sekä ferriitti ja puolenmääritysantenni on upotettu 20 mm putkeen (17 mm:n sisähalkaisija). Signaali puolenmäärityksessä on voimakas silloin kun vastaanottimen nupit osoittavat käyttäjään ja lähetin on käyttäjästä pois (edessä). Näin on jos ferriittiantennin kela on kierretty oikeaan suuntaan (kts. kuva 7) ja että antenniputki on oikein päin, kun se on kiinnitetty vastaanottimeen (kts. kuva 9). Valmistusohje: 1) Leikkaa 20 mm putki 100 mm mittaiseksi. 2) Poraa 6 mm:n reikä keskelle putkea. 3) Katkaise ferriittitanko 80 mm mittaiseksi tekemällä ura rautasahalla putken ympäri ja katkaisemalla tanko uran kohdalta. Yksi ferriittitanko riittää 2,5 antennin tekoon! Yli jääneet 40 mm palat voi liimata yhteen 80 mm tangoksi. 4) Kiinnitä ohut teippi ferriitin ulkopintaan 5) Kierrä ferriittisauvan keskikohtaan pari kierrosta karhulankaa ja solmi se tiukasti. Jätä riittävät langan päät lisäsidontaa varten. 6) Kiinnitä eristettyä kuparijohtoa (D = 0,4 mm) 25 cm:n mittainen pätkä, josta 5 cm tulee ferriitin toisen pään ohi ja loppu 3mm leveän teipin alla tangon puolivälin sidokseen. 7) Kiinnitä kaksi eristettyä kuparilankaa keskikohdan sidoslankaan n. 20 cm:n asennusvaralla. Toisen langan voit merkitä esim. vedenpitävällä tussilla langan molemmista päistä. 8) Kierrä molempia johtoja 3 mm:n nousulla samaan suuntaan tangon ympärille, niin että toinen etenee oikealle ja toinen vasemmalle, 13 kierrosta kumpaankin suuntaan (kts. kuva 7). 9) Kiinnitä langan päät teipillä ferriittisauvan kumpaankin päähän. 10) Tee liitäntä toiseen käämiin, seitsemän kierrosta tangon lopusta. Valitse liitäntään oikea käämityspuoli kuva 7 (jotta puolenmääritys toimii halutulla tavalla). Poista lakka liitoskohdasta raaputtamalla veitsen kärjellä. Nosta johdinta irti alusteipistä veitsen kärjellä ja liitä siihen 100 mm:n mittainen johdin juottamalla, taita lanka ferriittitankoa vasten ja kiinnitä sen päälle 3 mm leveä teippisuikale. 11) Kytke käämin ulommat päät laitteen maapotentiaaliin (0V). Kts, kuva 7. 12) Laita käämitty ferriittisauva muoviputkeen siten, että maadoitusjohto ja muut johtimet tulevat pitkin tankoa ja voidaan ottaa reiän kautta ulos putkesta. 13) Kiinnitä puolenmääritysantennin kortti ferriittitangon päähän pienellä määrällä epoksiliimaa, kts kuva 7. Aseta tanko vakaalle alustalle liiman kovettumisen ajaksi. 14) Kun liima on kovettunut, liu'uta ferriitti ja piirilevy muoviputken sisään.

5 15) Kytke puolenmäärityskorttiin maadoitusjohto, kelan väliulosoton johto sekä eristetty kuparilanka (+ SB) korttiin, kts kuva 7. 16) Kytke ohut tinattu suojavaippa ja maadoitusjohto, kts. kuva 7. (Huomaa 48,5 mm mitta!) 17) Liu'uta puolenmäärityskortin puolelta suojaputkeen sisään taas kaikki johtimet (kelan keskimmäiset johdot, johtojen suojaus ja puolenmäärityskortilta tulevat) varovasti reiän läpi putken sisäpuolella yhdessä ferriitin kanssa. 18) Kiinnitä ferriittitanko ja puolenmäärityspiirilevy antennin suojaputkeen. Katso että tangon akseli on yhdensuuntainen muoviputken kanssa. Antennin suojaus viimeistellään kun puolenmääritys testattu. Mekaaninen ja sähköinen asennus Kokoonpanossa käytetään epoksiliimaa siten saadaan riittävä mekaaninen kestävyys. Lue huolellisesti epoksiliiman valmistajan käyttöohjeet - huolimaton käsittely voi aiheuttaa allergiaa. Ohje (kts. kuva 9): 1) Kytke kaksi 15 cm:n mittaista eristettyä 0,5 mm johtoa S1:n. S1:ssä on neljä kontaktia, jotka on pareittain yhdistetty toisiinsa. Varmista oikea kytkentä vastusmittarilla! 2) Liimaa S1 suoraan > 3 mm reiän kohdalle. 3) Tarkista, että liitin X12 sopii kotelon reikään. 4) Liimaa liitin X12 kotelon seinään. 5) Liimaa kytkin S2 tiukasti painettuna kotelon sisäpintaa vasten. 6) Liimaa LED D6 paikalleen niin, että se työntyy hieman kotelosta ulos. Varmista, että LED:n litteä puoli on poispäin S2:sta. 7) Ruuvaa ja liimaa alumiininen U-profiilin pala (kts. kuva 10). Ruuvin pituus korkeintaan 6 mm, jotta ruuvi ei kosketa antennia. Laitekotelo Kotelon voi myös maalata (valkoinen, harmaa tai musta). Kokemuksen perusteella automaaleista löytyy nykyaikaisia ja kestäviä maaleja. Kannen tiivisteen voi ostaa lisävarusteena. Tähänkin on oma ratkaisu: LiquiSole, erittäin vahva silikoniliima jota mm. suutarit käyttävät, laita sitä vain kannen ulkoreunaan. Poraa kotelo kuvan 8 mukaisesti. Valitse paikka puolenmäärityspainikkeelle esim. kotelon oikealle tai vasemmalle puolelle kunkin oman maun mukaan, ja poraa sitä varten 3 mm:n reikä (poista terävät reunat). Murra kotelon sisältä valusta koholla olevat kahdeksan piikkiä. Valu on hauras, joten se onnistuu hyvin. Näin piirilevy sopii paremmin paikoilleen. 8) Liimaa antenni suojaputkineen alumiiniprofiiliin. Kiilaa antenni profiilin suuntaiseksi esim. hammastikuilla. Käännä antenni oikeaan asentoon! Katso kuva 9. 9) Juota S1 johdot puolenmääritysantennin "+" johtimeen ja keskimmäiseen nastaan kytkimellä S2. 10) Kortti asennetaan koteloon potentiometrien määräämään paikkaan. 11) Varmista, että kortti on tasainen ja hieman koholla pohjasta kotelon sisällä. Tämä onnistuu laittamalla levyn ja kotelon väliin aluslevyt. Liimaa pieni pala painokytkentälevyä (5 x 5 mm) "+" paristokontaktin alapuolelle jotta se ei tee oikosulkua koteloon.

6 12) Kiristä potentiometrit tiukasti koteloon (ei liian kovaa). Suojaa potentiometrit maalauksen ajaksi. Käytä potentiometrien kytkennöissä 0,5 mm:n johtoa. Käytä R7 ja C17 välillä suojattua johtoa. Maihin menevät jalat voi sopivasti taittaa suoraan kiinni piirilevyyn. 13) Kytke piirilevylle seuraavat kohdat kuvan 9 mukaisesti. 14) Antenni 0V piirilevyllä 0V (C14 vieressä). 15) Antenni HF piirilevyllä trimmeri C3 kuuma puoli. 16) Kotelon kuulokeliittimen johdin piirilevyn PT ulostulo (PT in kuva 3). 17) Kaksi johdinta LED piirilevy (älä riko johtimia!). 18) Kolmas LED johdin S2 kytkin. 19) S2 kytkin piirilevy +9 V (+ i kuva 3). 20) Kotelon kuulokeliittimen johdin piirilevy 0V. 21) Paristo Plus D5 anodiin. 22) D5 katodi S2 nasta lähimpänä X12. 23) Laita pala teippiä juotettuun osaan pariston "+" kontaktia. Estää oikosulun pariston kotelon kanssa. 24) Käännä potentiometrien nupit minimiin ja työnnä nupit oikeaan asentoon paikoilleen. Viritys Tarkista kytkentä silmämääräisesti, että siinä ei ole oikosulkuja tai siltauksia. Seuraa virtajohdinta ja varmista vaikka vastusmittauksella, että siinä ei ole siltauksia. Tämän jälkeen voit laittaa pariston paikoilleen ja kytkeä kuulokkeen. Virtakytkin päälle asennossa pitäisi LED merkkivalon palaa vihreänä. Nosta herkkyyttä (myötäpäivään) ja käännä taajuus nuppia. Jos et havaitse mitään signaalia, on parasta käyttää signaali generaattoria, rastilähetintä keinokuorman kanssa tai esim. suoran ilmaisun ketturautaa signaalilähteenä. Aseta signaaligeneraattori 3550 khz:iin ja aseta vastaanottimen taajuusnuppi keskiasentoon. Säädä C13 niin, että signaalin kuuluu vastaanottimessa. Jos tämä epäonnistuu, se voi johtua L3:n liian suuresta toleranssista. Etsi 80m12 taajuusalue kuuntelemalla sen oskillaattorin signaalia liikennevastaanottimella. Suorassa sekoittimessa oskillaattori sijaitsee signaalin taajuudella. Toimenpiteet silloin, jos taajuus on liian korkea tai liian matala? Taajuuden ollessa liian alhainen C15 pitää hieman pienentää esim. 147 pf (100 pf rinnakkain 47 pf). Jos taajuus on liian korkea, niin juota pieni lisäkondensaattori C15 päälle. Säädä sen jälkeen säätökondensaattorin C3 signaalin maksimiin. Kun signaaligeneraattorissa on suuri lähtötaso LED palaa punaisena. Asenna rastilähettimen antenni pystysuoraan ja tee sille hyvät maatasot. Katso, että vastaanottimesi näyttää minimin kun osoitat ferriitin suuntaisesti lähetysantenniin. (Etäisyys n m). Kokeile myös puolenmääritystä. Siirry lähemmäs lähetintä ja tarkista, että suunnat ovat oikein myös lähellä lähetinantennia.

7 Antennin valaminen Jos putken katkaisu onnistui, antenni voidaan valaa hartsiin, jotta se kestäisi kovaa käyttöä ja kolhuja. 1) Tee kaksi palaa FR4 laminaatista ilman kuparia, niin isoja, että ne sopivat antennin suojaputkeen, eli halkaisijaltaan 17 mm. 2) Liimaa levyt ferriittisauvan kumpaankin päähän. 3) Sekoita liima ja tiivistä antennijohtojen reikä esimerkiksi puuvillalangalla, kiertämällä sitä johtojen ympärille ja tilkitsemällä johtojen läpivientireikä. 4) Laita ferriitin ympärille niin monta hammastikkua, että saat kiilattua sen suoraksi putken suuntaisesti. 5) Täytä epoksiliimaa hammastikkujen päälle ja lämmitä sitä voimakkaalla valolla tai hiustenkuivaajalla. Lämmitys nopeuttaa liiman kovettumista. 6) Lisää tarvittaessa liimaa ja lisää tikkuja jos antenni on poikennut putken suunnasta. Jos putki on yli 20 cm pitkä ja saa kovan iskun, se voi katketa. Lisävarusteet 80m12 voidaan varustaa uppokantaruuveilla kiinnitetyllä kompassilla. Kannen kiinnitysruuveiksi vaihdetaan kaksi 12 mm:n pituista ruuvia ja alumiinikiskot kiinnitetään niihin kun kansi kierretään kiinni. Sopiva kisko tähän tarkoitukseen on 15 x 11,5 mm 1,5 mm:n seinämän paksuudella ja pituus 1m. Tätä myy mm. Bauhaus. Ota tästä kiskosta kaksi n. 20 cm:n mittaista palaa - tarkka pituus riippuu käytetystä kompassimallista. Kompassin käyttö: Suunni ensin tarkka suunta rastille ja kierrä suuntakehää niin, että pohjoisneula on "Haarukan" välissä. Tällä tavalla voit pitää suuntaa muistissa kompassissa ja samalla verrata sitä vastaanottimen antamaan suuntaan. Jotkin 3,5 mm:n liittimellä varustetut stereokuulokkeet voidaan liittää 80m12 vastaanottimeen niin, että kanavat (L ja R) kytketään sarjaan. Halutessasi voit lisätä kitkapinnat potentiometrien nuppien alle. Nupit on ruuvikiinnityksellä, joten asennus on helppo tehdä. Kantohihnaa ei tarvita, mutta suositeltava koska se estää vastaanottimen putoamisen ja suojaa kuulokejohtoa katkeamiselta. Hihna voidaan asentaa oikealle tai vasemmalle kunkin oman maun mukaan. Sulata ruuvinreiät hihnaan juottimen kärjellä. Puhdista juottimen kärki aina tämän jälkeen. Antennin yläosaan ja päihin voidaan laittaa leveä musta viiva suuntimisen helpottamiseksi. Lopuksi kun olet todennut että vastaanotin toimii hyvin, voit vielä suojalakata piirilevyn jotta vastaanotin kestäisi kosteutta. Älä laita lakkaa Trimmeri kondensaattoreihin, trimmereihin ja paristokontakteihin!. Toiminta Tässä muutamia käytännön vinkkejä suuntimiseen. 1) Pidä vastaanotin 80m12 edessäsi ferriittiantenni vaakasuorassa. 2) Etsi signaalin minimiä kääntämällä vastaanotin edestakaisin sivusuunnassa silloin kun lähetin lähettää. Suorita etsintää vain silloin kun lähetin on toiminnassa eli signaali on kuultavissa. Huomioi myös sähkötysmerkkien välit, silloin ei signaalia tule ja saatat menettää suunnan. 3) Käytä vaimenninta peukalolla. 4) Säädä vaimennin siten, että LED muuttuu punaiseksi antennin maksimisignaalilla. Vaimentimen nupin asento osoittaa etäisyyden lähettimeen. Tämä vaatii hieman käytännön harjoittelua ja nupin asennon merkkaamista eri etäisyyksillä rastista (vaimentimen kalibrointi). 5) Suuntimispaikan pitäisi näyttää samanlaiselta kaikkiin suuntiin. Älä suunni lähellä rantoja, jyrkkää kalliota, t.m.s. 6) Ilmakaapelit, aidat ja maakaapelit voivat vaikuttaa suuntimistulokseen. 7) Paras etu/takasuhde puolenmääritykselle saadaan tietyllä korkeudella maanpinnasta. Kokeile nostamalla ja laskemalla vastaanotinta sopivan korkeuden löytämiseksi. 8) Älä juokse rastin lähetyksen aikana, jos olet lähellä rastia ja käytät vaimenninta. Suunta muuttuu nopeasti kun lähestyt rastia ja saatat juosta ohi huomaamatta rastia. 9) Todella terävä minimi saadaan pitämällä käden ja suuntaantennin välissä cm vapaa tila. (E-kenttä pienenee esimerkiksi jos kätesi on antennin lähellä). 10) Ketturauta on myös hyvä mittalaite radiohäiriöiden etsinnässä.

8 Yhteenveto 80m12 ketturaudassa on suojaamaton ferriitti jonka koteloon on integroitu puolenmääritysantenni. Vaimentimen nuppi on varustettu etäisyysasteikolla ja tasoindikaattorilla (LED). Jos olet käyttänyt juotinta ennen, onnistuu ketturaudan rakentaminen sinulta käden käänteessä. Piirilevyä rakentaessasi käytä apuna suurennuslasia niin näet kaikki pienet yksityiskohdat. Halutessasi voit tämän ohjeen avulla rakentaa itsellesi tämän 80m12 ARDF-vastaanottimen, kuitenkin yhtä poikkeusta lukuunottamatta: kaupalliseen valmistukseen on oltava kirjallinen lupa SM5CJW:ltä, laitteen suunnittelijalta! Komponenttilista: Muut tarvikkeet: 0,5m kytkentäjohtoa D=0,5mm 0,1m muoviputki u=20mm Di=17mm 40mm alumiini U-profiilia 20x8x1 mm (Bauhaus) 1 epoksihartsia tai liimaa 1m Cu-emalilankaa D=0,4mm ferriittiantennille 1 painokytkentälevy 2-puol.100x45 mm 20 hammastikkua 37cm hihna 12x2mm = rannelenkki 4 koneruuvi M3x10 senkkikanta, antimagneettinen 4 mutteri M3 antimagneettinen 2 koneruuvi M3x6mm uppokanta, antimagneettinen 2 koneruuvi M3x10mm uppokanta, antimagneettinen Määrä ELFA-nro Tyyppi Pakkaus Osanumero 1 SA602/612 SO8 A1 (Farnell nr ) TS922 SO8 A XC6202 SOT-23 A3 (loppu) LP BZ TO-92 A3 (vaihtoehto) p tirm 50V TZB4 C3, n 50V 1206 C1, 2, p NP C4, 5, p NP C p NP C7, u X5R 16V 1206 C9,17,22, n 50V NP C11, 12, n 50V 1206 C p 50V NP C u 50V 1206 C18,19,26, u 10V 6032 C u 16V 8x10 C ,2u X7R 16V 1206 C BAV99 SOT-23 D1, 3, BBY40 SOT-23 D N4148 DO-35 D LED R/G 5 mm D Fe-tanko 200x10mm L1 (pit.=80mm) ,2uH 1210 L uH 1210 L k 1206 R1,6,10,11, ,7k 1206 R2, 4, k 1206 R3, k 1206 R5, R k 1206 R R k, lin pot R x10k, lin pot R k, trim.23a R CTL9 S TL36P015 S Nuppi K9/10ML, D K Nuppi K12, D K Nupin kansi K9/10ML K Nupin kansi K12 K BC850C SOT-23 V BC857C SOT-23 V2, 3, ,5 mm jakki X AA paristokontakti U Alumiinikotelo 100x50x25mm

ULA - vastaanotin. + sähkökomponenttien juottaminen. Tiia Hintsa, Viitaniemen koulu. Ula-vastaanotin; 13.10.2010 Kouluelektroniikka Ky, Rauma.

ULA - vastaanotin. + sähkökomponenttien juottaminen. Tiia Hintsa, Viitaniemen koulu. Ula-vastaanotin; 13.10.2010 Kouluelektroniikka Ky, Rauma. ULA - vastaanotin + sähkökomponenttien juottaminen 13.10.2010 Kouluelektroniikka Ky, Rauma. 1 Radion ulkonäön suunnittelu 13.10.2010 Kouluelektroniikka Ky, Rauma. 2 13.10.2010 Kouluelektroniikka Ky, Rauma.

Lisätiedot

Sähköautoprojekti Pienoissähköauto Elektroniikan kokoonpano Moottoriohjain. http://www.elwis.fi

Sähköautoprojekti Pienoissähköauto Elektroniikan kokoonpano Moottoriohjain. http://www.elwis.fi Sähköautoprojekti Pienoissähköauto Elektroniikan kokoonpano Moottoriohjain http://www.elwis.fi Sisällys Elektroniikan osalista... 3 Tarvittavat työkalut... 3 Elektroniikan rakentaminen... 4 1. Piirilevyn

Lisätiedot

Dynatel 2210E kaapelinhakulaite

Dynatel 2210E kaapelinhakulaite Dynatel 2210E kaapelinhakulaite Syyskuu 2001 KÄYTTÖOHJE Yleistä 3M Dynatel 2210E kaapelinhakulaite koostuu lähettimestä, vastaanottimesta ja tarvittavista johdoista. Laitteella voidaan paikantaa kaapeleita

Lisätiedot

1. Juota vastukset R1 (47ohm tai 33ohm) ja R3 (15ohm) paikoilleen.

1. Juota vastukset R1 (47ohm tai 33ohm) ja R3 (15ohm) paikoilleen. Asennusohje. Jarrunsäätökytkimen valmistelut: 0. Avaa kytkimen kiinnitysmutteri, poista prikka ja aseta rajoitin kynsi asentoon 10. Varmista, että kytkin ei ole siinä asennossa. Nyt kytkimestä tulisi löytyä

Lisätiedot

Asennusohje Viritettävä terrestiaalipäävahvistin HMB 6. SSTL n:o 75 631 26 ULA-VHF I, VHF III, 6 x UHF ja AUX

Asennusohje Viritettävä terrestiaalipäävahvistin HMB 6. SSTL n:o 75 631 26 ULA-VHF I, VHF III, 6 x UHF ja AUX Asennusohje Viritettävä terrestiaalipäävahvistin SSTL n:o 75 631 26 ULA-VHF I, VHF III, 6 x UHF ja AUX I. Käyttötarkoitus Päävahvistin on valmistettu kansainvälisten laatustandardien mukaisesti ja se täyttää

Lisätiedot

MASADOOR. autotallinovet. Asennusohje

MASADOOR. autotallinovet. Asennusohje MASADOOR autotallinovet Asennusohje Tämä asennusohje on tehty ammattitaitoisen asentajan käyttöön. Ohjeessa on piirroksia, joissa on komponentteja, joita ei aina oveen asenneta. Ennen asennuksen aloittamista

Lisätiedot

Modulaatio-ohjauksen toimimoottori AME 85QM

Modulaatio-ohjauksen toimimoottori AME 85QM Modulaatio-ohjauksen toimimoottori AME 85QM Kuvaus AME 85QM -toimimoottoria käytetään AB-QM DN 200- ja DN 250 -automaattiisissa virtauksenrajoitin ja säätöventtiileissä. Ominaisuudet: asennon ilmaisu automaattinen

Lisätiedot

Installation instructions, accessories. Alcoguard. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Sivu 1 / 22 IMG

Installation instructions, accessories. Alcoguard. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Sivu 1 / 22 IMG Installation instructions, accessories Ohje nro 31316158 Versio 1.3 Osa nro 30756974, 30758207 Alcoguard IMG-335486 Volvo Car Corporation Alcoguard- 31316158 - V1.3 Sivu 1 / 22 Varuste IMG-242205 A0000162

Lisätiedot

Kapasitiivinen ja induktiivinen kytkeytyminen

Kapasitiivinen ja induktiivinen kytkeytyminen Kapasitiivinen ja induktiivinen kytkeytyminen EMC - Kaapelointi ja kytkeytyminen Kaapelointi merkittävä EMC-ominaisuuksien kannalta yleensä pituudeltaan suurin elektroniikan osa > toimii helposti antennina

Lisätiedot

KRU-1 PLL & UHF TRUE DIVERSITY langaton mikrofonijärjestelmä. Käyttöohje. ä ä ä ö ä ö

KRU-1 PLL & UHF TRUE DIVERSITY langaton mikrofonijärjestelmä. Käyttöohje. ä ä ä ö ä ö KU-1 PLL & UHF UE DVEY langaton mikrofonijärjestelmä Käyttöohje ä ä ä ö ä ö Vastaanottimen ominaisuudet a. Etupaneeli 1. Lähettimen audiotason indikointi 2. Vastaanottavan antennin indikointi. äyttää kummaltako

Lisätiedot

RAIDETESTERIN KÄYTTÖOHJE

RAIDETESTERIN KÄYTTÖOHJE RAIDETESTERIN KÄYTTÖOHJE Yleiskuvaus Mittalaite tutkiin virtapiirin johtavuutta ja ilmaisee virtapiirissä olevan puhtaasti resistiivisen vastuksen. Mittalaitteen toiminnallisuus on parhaimmillaan, kun

Lisätiedot

FIN 1 2 5 4 3 17 16 18 6 15 7 8 9 14 2

FIN 1 2 5 4 3 17 16 18 6 15 7 8 9 14 2 U-1 on suunniteltu ja valmistettu käytettäväksi kotona, pihalla, autotallissa, mökillä tai työmaalla. Täysilaajuiset 6 ja 1/2 -tuumaiset kaiuttimet tuottavat korkealaatuista ja rikasta ääntä. Radion suojatyyny

Lisätiedot

PST FS-2020 Elektroninen termostaatti asennusohje

PST FS-2020 Elektroninen termostaatti asennusohje PST FS-2020 Elektroninen termostaatti asennusohje PST FS-2020 elektroninen termostaatti asennusohje LED-ilmaisin On/Off kytkin Asetusarvoalue (5 C - 40 C) Kuvaus: Uppoasennettava termostaatti lämmityksen

Lisätiedot

Tehokas ledivalaisin 30 valkoisella ledillä. Käyttöjännite 12 20V. Nimellisvirta on noin 0.10A - 0.35A Suunnittelija Mikko Esala.

Tehokas ledivalaisin 30 valkoisella ledillä. Käyttöjännite 12 20V. Nimellisvirta on noin 0.10A - 0.35A Suunnittelija Mikko Esala. Tehokas ledivalaisin 30 valkoisella ledillä. Käyttöjännite 20V. Nimellisvirta on noin 0.10A - 0.35A Suunnittelija Mikko Esala. Valaisimen ledit on kytketty kolmen ledin sarjoihin. Näitä ledisarjoja taas

Lisätiedot

OUM6410C4037 3-pisteohjattu venttiilimoottori 24 VAC

OUM6410C4037 3-pisteohjattu venttiilimoottori 24 VAC OUM6410C4037 3-pisteohjattu venttiilimoottori 24 VAC TUOTETIEDOT YLEISTÄ OUM6410C venttiilimoottori soveltuu hitaiden säätöprosessien ohjaamiseen, esim. lämmityspiirien säätöön. Venttiilimoottori ei tarvitse

Lisätiedot

Käyttösäätimet. ActivSound 75. (1) Virtakytkin Kytkee virran päälle tai pois päältä. (2) Virtailmaisin Palaa vihreänä, kun virta on päällä.

Käyttösäätimet. ActivSound 75. (1) Virtakytkin Kytkee virran päälle tai pois päältä. (2) Virtailmaisin Palaa vihreänä, kun virta on päällä. ActivSound 75 (1) Virtakytkin Kytkee virran päälle tai pois päältä. () Virtailmaisin Palaa vihreänä, kun virta on päällä. () Infrapunamikrofonin äänenvoimakkuuden säätö [Teacher 1 ja (Opettaja 1 ja )]

Lisätiedot

Juottamista ei siis kannata harjoitella varsinaisessa oppilastyössä, vaan juotosharjoittelu on parempi tehdä erillisellä harjoituspiirilevyllä.

Juottamista ei siis kannata harjoitella varsinaisessa oppilastyössä, vaan juotosharjoittelu on parempi tehdä erillisellä harjoituspiirilevyllä. Juotosharjoitus. Mikko Esala, Veikko Pöyhönen Juotettaessa piirilevyn kuparifolion, johtimen ja juotteen väliin muodostuu ohut välimetallikerros, joka kiinnittää piirilevyn kuparijohtimen ja komponentin

Lisätiedot

PJ-80 rakennusohje. Tekijät: Teksti ja kuvat: Esa Nieminen OH2AWG Jukka Heikinheimo OH2BR

PJ-80 rakennusohje. Tekijät: Teksti ja kuvat: Esa Nieminen OH2AWG Jukka Heikinheimo OH2BR PJ-80 rakennusohje Tekijät: Teksti ja kuvat: Esa Nieminen OH2AWG Jukka Heikinheimo OH2BR Kiitokset avusta ja parannusehdotuksista: Juhani Lehtosaari OH2MD Kimmo Lehtosaari OH2JKU versio 1.01 PJ-80 on kiinalaisvalmisteinen

Lisätiedot

Liukuosan asennusohje

Liukuosan asennusohje Liukuosat asennetaan suorakulmaiseen aukkoon, jonka mitta on sama kuin osan mitta. Tarkistusmittaa aukko viistosti. Varmista, että luukut eivät ole vääntyneet kuljetuksessa. Osia voi säätää naputtamalla

Lisätiedot

Käyttöohje PHILIPS FB965 Käyttöohjeet PHILIPS FB965 Käyttäjän opas PHILIPS FB965 Omistajan käsikirja PHILIPS FB965 Käyttöopas PHILIPS FB965

Käyttöohje PHILIPS FB965 Käyttöohjeet PHILIPS FB965 Käyttäjän opas PHILIPS FB965 Omistajan käsikirja PHILIPS FB965 Käyttöopas PHILIPS FB965 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle PHILIPS FB965. Löydät kysymyksiisi vastaukset PHILIPS FB965 käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet,

Lisätiedot

DT-120 Käyttöohje (FI)

DT-120 Käyttöohje (FI) SÄÄTIMET 1. VIRTA/AALTOALUE-painike 2. LCD-näyttö 3. DBB/ STEP-painike 4. Mono/Stereo-painike 5. Äänenvoimakkuuspainikkeet 6. Virityssäädin/Ajanasetuspainike 7. Lukituskytkin 8. Paristolokero 9. Kantohihnan

Lisätiedot

ASENNUS JA LIITÄNNÄT, NÄYTTÖTAULU EFI-TAF

ASENNUS JA LIITÄNNÄT, NÄYTTÖTAULU EFI-TAF ASENNUS JA LIITÄNNÄT, NÄYTTÖTAULU EFI-TAF YLEISTÄ Digitaalinen näyttötaulu on elektroninen alusta, joka korvaa paperille merkityt tiedot kerrostalojen auloissa. Kolme : - Kaksi mallia asennettavaksi sisälle:

Lisätiedot

Matkustamon pistorasia

Matkustamon pistorasia Ohje nro Versio Osa nro 30664329 1.0 Matkustamon pistorasia M3603136 Sivu 1 / 9 Varuste A0000162 A0000163 A0000161 M8703902 Sivu 2 / 9 JOHDANTO Lue läpi koko ohje ennen asennuksen aloittamista. Huomautukset

Lisätiedot

Moottorin takakansi, tiiviste, ruuvi ja käynnistinakseli

Moottorin takakansi, tiiviste, ruuvi ja käynnistinakseli RAKENNUSOHJE Moottorin takakansi, tiiviste, ruuvi ja käynnistinakseli 295 Lehden nro 69 mukana sait seitsemän uutta osaa, jotka kuuluvat mittakaavan 1:7 F2007 autosi GX-21-moottorin mekaaniseen kokonaisuuteen.

Lisätiedot

ASENNUSOHJE DEPO. ARITERM OY Asennus- ja käyttöohje - 10.06.2008-1/12

ASENNUSOHJE DEPO. ARITERM OY Asennus- ja käyttöohje - 10.06.2008-1/12 ASENNUSOHJE DEPO ARITERM OY Asennus- ja käyttöohje - 10.06.2008-1/12 OSALUETTELO Pääosat Osa Nr Nimike 1 1498 Spiraali PFlex Ø53 2 8143 Ruuvi T6SS M6 x 20 3 1433 Sovitusakselitappi 4 1365 Akselitappi 5

Lisätiedot

Sangean PR-D4 Käyttöohjeet

Sangean PR-D4 Käyttöohjeet Sangean PR-D4 Käyttöohjeet Kytkimet 1. Taajuuden valintanäppäimet 2. Radioasemien selailun ja kellonajan asetus 3. Muistipaikan valintanäppäimet 4. Äänenvoimakkuuden säätö 5. LCD-näyttö 6. Herätyksen asetus

Lisätiedot

Operaatiovahvistimen vahvistus voidaan säätää halutun suuruiseksi käyttämällä takaisinkytkentävastusta.

Operaatiovahvistimen vahvistus voidaan säätää halutun suuruiseksi käyttämällä takaisinkytkentävastusta. TYÖ 11. Operaatiovahvistin Operaatiovahvistin on mikropiiri ( koostuu useista transistoreista, vastuksista ja kondensaattoreista juotettuna pienelle piipalaselle ), jota voidaan käyttää useisiin eri kytkentöihin.

Lisätiedot

Installation instructions, accessories - Lisävaruste-elektroniikan ohjausyksikkö

Installation instructions, accessories - Lisävaruste-elektroniikan ohjausyksikkö S60 / S80 / V70 / V70 XC / XC70 Section Group Weight(Kg/Pounds) Year Month 3 36 2004 05 S60 2001, S60 2002, S60 2003, S60 2004, S60 2005, S60 2006, S60 2007, S60 2008, S60 2009, S80 (-06) 1999, S80 (-06)

Lisätiedot

KAAPELITESTERI / PAIKANNIN TRIFITEK TR-383 PIKAKÄYTTÖOHJE V1.0

KAAPELITESTERI / PAIKANNIN TRIFITEK TR-383 PIKAKÄYTTÖOHJE V1.0 KAAPELITESTERI / PAIKANNIN TRIFITEK TR-383 PIKAKÄYTTÖOHJE V1.0 Trifitek Finland Oy 2011 1. YLEISTÄ TR-838 on monikäyttöinen LCD kaapelitesteri / hakulaite. Tuote koostuu lähettimestä, vastaanottimesta

Lisätiedot

Merkkikohtainen asennusohje AP-550 GoldCruiselle joka on suunniteltu: Nissan Almera Tino 2003 > (vaijerikäyttöinen) Osa B

Merkkikohtainen asennusohje AP-550 GoldCruiselle joka on suunniteltu: Nissan Almera Tino 2003 > (vaijerikäyttöinen) Osa B AP-550 Servon asennusohje Merkkikohtainen asennusohje AP-550 GoldCruiselle joka on suunniteltu: Nissan Almera Tino 2003 > (vaijerikäyttöinen) Osa B B1 Johdanto GoldCruise on laatutuote jonka Gold Automotive

Lisätiedot

Ohjelmoitava päävahvistin WWK-951LTE

Ohjelmoitava päävahvistin WWK-951LTE Ohjelmoitava päävahvistin WWK-951LTE Käyttöohje Finnsat Oy Yrittäjäntie 15 60100 Seinäjoki 020 7420 100 Sisällysluettelo 1. Yleistä tietoa... 2 2. Liitännät ja toiminnat... 3 3. Painikkeet... 4 4. Vahvistimen

Lisätiedot

Sähköinen moottorinlämmitin, pistorasia, 4-syl.

Sähköinen moottorinlämmitin, pistorasia, 4-syl. Installation instructions, accessories Ohje nro 31359444 Versio 1.2 Osa nro 31359438 Sähköinen moottorinlämmitin, pistorasia, 4-syl. IMG-247665 Volvo Car Corporation Sähköinen moottorinlämmitin, pistorasia,

Lisätiedot

U-REMIX USB RF 2 RF 1 POWER

U-REMIX USB RF 2 RF 1 POWER LANGATON MIKROFONIJÄRJESTELMÄ MIKSERILLÄ MUSIC MIC 1 MIC 2 TONE ECHO USB RF 1 RF 2 SD OFF/ON /V- /V+ MODE IN LOW HIGH MIN MAX POWER KÄYTTÖOPAS VASTAANOTIN/MIKSERI Etupaneeli 1 2 3 13 15 USB MUSIC MIC 1

Lisätiedot

ORDLAND PROFESSIONAL RADIO. ELK-68 Käyttöohje

ORDLAND PROFESSIONAL RADIO. ELK-68 Käyttöohje ELK-68 Käyttöohje Varotoimenpiteet Käytä tätä laitetta turvallisesti ja tehokkaasti. Lue ohje huolellisesti ennen käyttöä. Korjauksen saa suorittaa vain valtuutettu huolto. Sammuta virrat jos menet leimahdus

Lisätiedot

Mikkelin ammattikorkeakoulu Tarkk` ampujankuja 1 PL 181, 50101 MIKKELI KÄYTTÖOHJEET: FLUKE Networks IntelliTone 200 Toner ja Probe

Mikkelin ammattikorkeakoulu Tarkk` ampujankuja 1 PL 181, 50101 MIKKELI KÄYTTÖOHJEET: FLUKE Networks IntelliTone 200 Toner ja Probe KÄYTTÖOHJEET: FLUKE Networks IntelliTone 200 Toner ja Probe Pateristonkatu 2, 50100 MIKKELI Puh. (015) 355 6428 Fax (015) 355 6333 fikret.jakupovic@mamk.fi Sivu 1/11 Pariston tila 9 voltin pariston virtamäärän

Lisätiedot

Nestekaasuputkistot LPG. Asennusohje. LPG-liitin teräsvahvistenauhojen 8.04.01 kiinnityksellä 04.08

Nestekaasuputkistot LPG. Asennusohje. LPG-liitin teräsvahvistenauhojen 8.04.01 kiinnityksellä 04.08 SISÄLTÖ 1.0 Johdanto 1.1 Yleisohjeita 1.2 Putkityypit 1.3 Liittimet 2.0 Putken pään valmistelu 2.1 Putken pään oikaisu 2.2 PE-vaipan poistaminen 2.3 Terässidosnauhan lyhentäminen 2.4 Kiristyslaipan asettaminen

Lisätiedot

ASENNUSOHJE. Lattialämmitystermostaatti PST FS-2020

ASENNUSOHJE. Lattialämmitystermostaatti PST FS-2020 ASENNUSOHJE Lattialämmitystermostaatti PST FS-2020 KÄYTTÖKOHTEET Lattialämmityksen ohjaus PST FS-2020 on elektroninen lattiatermostaatti luotettavaan lämmityksen ohjaukseen. Termostaattia voidaan käyttää

Lisätiedot

Echo MegaLoop+ Induktiovahvistin. Käyttöohje. Maahantuoja: Audienta Oy Nuijamiestentie 5 A 00400 HELSINKI

Echo MegaLoop+ Induktiovahvistin. Käyttöohje. Maahantuoja: Audienta Oy Nuijamiestentie 5 A 00400 HELSINKI Echo Induktiovahvistin Käyttöohje Maahantuoja: Audienta Oy Nuijamiestentie 5 A 00400 HELSINKI Tärkeitä turvaohjeita Kun käytät tätä laitetta, ota huomioon seuraavat turvaohjeet, jotta laitteen käyttö on

Lisätiedot

Telecrane F24 Käyttö-ohje

Telecrane F24 Käyttö-ohje 1 Telecrane F24 Käyttö-ohje Sisällysluettelo - F24 Takuu & turvallisuusohjeet 3 - Käyttöönotto / paristot / vastaanottimen virtalähde 4 - Tunnistuskoodin vaihto 6 - Vastaanottimen virtalähteen jännitteen

Lisätiedot

Ohjelmoitava päävahvistin WWK-951. Anvia TV Oy Rengastie Seinäjoki

Ohjelmoitava päävahvistin WWK-951. Anvia TV Oy Rengastie Seinäjoki Ohjelmoitava päävahvistin WWK-951 Käyttöohje Anvia TV Oy Rengastie 10 60100 Seinäjoki 020 7420 100 Sisällysluettelo 1. Yleistä tietoa... 2 2. Liitännät ja toiminnat... 3 3. Painikkeet... 3 3. Painikkeet...

Lisätiedot

Lue huolella koko käyttöohje ennen tuotteen käyttöönottoa. Muista säästää käyttöohje tulevaisuuden varalle TURVALLISUUSTIETOJA

Lue huolella koko käyttöohje ennen tuotteen käyttöönottoa. Muista säästää käyttöohje tulevaisuuden varalle TURVALLISUUSTIETOJA Lue huolella koko käyttöohje ennen tuotteen käyttöönottoa. Muista säästää käyttöohje tulevaisuuden varalle Pidätämme kaikki oikeudet teknisten tietojen muutoksiin, emme myöskään vastaa mahdollisista teksti

Lisätiedot

Sähköinen moottorinlämmitin, matkustamon pistorasia, 4-syl./5-syl. Sähköinen moottorinlämmitin, matkustamon pistorasia, 4-syl./5-syl V1.

Sähköinen moottorinlämmitin, matkustamon pistorasia, 4-syl./5-syl. Sähköinen moottorinlämmitin, matkustamon pistorasia, 4-syl./5-syl V1. Installation instructions, accessories Ohje nro 31359457 Versio 1.0 Osa nro 31359437 Sähköinen moottorinlämmitin, matkustamon pistorasia, 4-syl./5-syl. IMG-265587 Volvo Car Corporation Sähköinen moottorinlämmitin,

Lisätiedot

Lisävaruste-elektroniikan ohjausyksikkö

Lisävaruste-elektroniikan ohjausyksikkö Installation instructions, accessories Ohje nro 30660544 Versio 1.0 Osa nro Lisävaruste-elektroniikan ohjausyksikkö Volvo Car Corporation Lisävaruste-elektroniikan ohjausyksikkö- 30660544 - V1.0 Sivu 1

Lisätiedot

OPERAATIOVAHVISTIMET 2. Operaatiovahvistimen ominaisuuksia

OPERAATIOVAHVISTIMET 2. Operaatiovahvistimen ominaisuuksia KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU Tekniikan ja liikenteen ala TYÖ 11 ELEKTRONIIKAN LABORAATIOT H.Honkanen OPERAATIOVAHVISTIMET 2. Operaatiovahvistimen ominaisuuksia TYÖN TAVOITE Tutustua operaatiovahvistinkytkentään

Lisätiedot

KOHINASALPAKORTTI BX58 JA RX58

KOHINASALPAKORTTI BX58 JA RX58 KOHINASALPAKORTTI BX58 JA RX58 Pekka T. Pussinen, OH8HBG Tämä dokumentti käsittelee Nokia/Mobira B- ja R-58 -sarjan radiolaitteisiin soveltuvan kohinasalpakortin valmistamista ja asentamista. Radioamatöörikäytössä

Lisätiedot

SÄHKÖKÄYTTÖINEN VEDENLÄMMITIN EPO2. Versio 1.0

SÄHKÖKÄYTTÖINEN VEDENLÄMMITIN EPO2. Versio 1.0 SÄHKÖKÄYTTÖINEN VEDENLÄMMITIN FI EPO2 Versio 1.0 Käytettyä tuotetta ei saa hävittää talousjätteen mukana. Laite on toimitettava keräyspisteeseen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kierrätykseen. Asianmukainen

Lisätiedot

- Käyttäjä voi valita halutun sisääntulon signaalin asetusvalikosta (esim. 0 5V, 0 10 V tai 4 20 ma)

- Käyttäjä voi valita halutun sisääntulon signaalin asetusvalikosta (esim. 0 5V, 0 10 V tai 4 20 ma) LE PDX DIN kiskokiinnitys Ominaisuudet ja edut - Ohjelmoitavissa haluttuihin arvoihin - Itsenäiset säädöt (esim. ramp up & ramp down) - Kirkas 4 numeroinen LED näyttö - Selkeä rakenne, yksinkertainen käyttää

Lisätiedot

WehoFloor RF LCD 868MHz & laajennusmoduuli 4 tai 6 kanavalle

WehoFloor RF LCD 868MHz & laajennusmoduuli 4 tai 6 kanavalle WehoFloor RF LCD 868MHz & laajennusmoduuli 4 tai 6 kanavalle KÄYTTÖOHJE WehoFloor RF LCD langaton kytkentäyksikkö (6 kanavalle) & laajennusmoduuli (4 tai 6 kanavalle) 868 MHz 2-6 1. KÄYTTÖOHJE WFHC langaton

Lisätiedot

Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2013 VilliHelmi Oy

Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2013 VilliHelmi Oy 1 Yhteen kaulakoruun tarvitset: 40 cm makeanvedenhelminauha TAI vastaava/haluttu määrä irtohelmiä 2 m valmiiksi neuloitettu helmisilkki 0,6 0,65 mm TAI paksuutta, joka mahtuu kerran helmien läpi helmilukko,

Lisätiedot

Lumination LED-valaisimet

Lumination LED-valaisimet GE Lighting Solutions Asennusohje Lumination LED-valaisimet LED-riippuvalaisin (EP14-sarja) Ominaisuudet Pitkä käyttöikä (50 000 tuntia) 5 vuoden takuu IP30 Kuivien tilojen luokitus ENNEN KUIN ALOITAT

Lisätiedot

MaxFloor Komposiittilautojen asennus

MaxFloor Komposiittilautojen asennus MaxFloor Komposiittilautojen asennus Asennusvaihtoehto 1, T - muovikiinnikkeet (vaiht. RST pikakiinnikkeet) Perustus (Runko) 1. Perustuksen pitää olla tasainen ja vakaa, ettei terassiin tule vääntöä tai

Lisätiedot

Kattospoileri lisäjarruvalolla

Kattospoileri lisäjarruvalolla Ohje nro Versio Osa nro 30664254 1.0 Kattospoileri lisäjarruvalolla M8400560 Sivu 1 / 10 Varuste A0000162 A0000163 A0000161 A0000180 A0000214 A0000177 M0000232 M8903187 Sivu 2 / 10 JOHDANTO Lue läpi koko

Lisätiedot

PJ-80 rakennusohje. Tekijät: Teksti ja kuvat: Esa Nieminen OH2AWG Jukka Heikinheimo OH2BR

PJ-80 rakennusohje. Tekijät: Teksti ja kuvat: Esa Nieminen OH2AWG Jukka Heikinheimo OH2BR PJ-80 rakennusohje Tekijät: Teksti ja kuvat: Esa Nieminen OH2AWG Jukka Heikinheimo OH2BR Kiitokset avusta ja parannusehdotuksista: Juhani Lehtosaari OH2MD Kimmo Lehtosaari OH2JKU PJ-80 on kiinalaisvalmisteinen

Lisätiedot

HÄMEEN RADIOHARRASTAJAT OH3ACA 1/16. TP6000-RADION MODIFIOINTI 70MHz BANDILLE

HÄMEEN RADIOHARRASTAJAT OH3ACA 1/16. TP6000-RADION MODIFIOINTI 70MHz BANDILLE OH3ACA 1/16 TP6000-RADION MODIFIOINTI 70MHz BANDILLE 1. YLEISTÄ Tämä ohje on vielä luonnos, joten virheitä varmaan löytyy. En ota vastuuta tämän materiaalin pohjalta aiheutuneista vahingoista. Ohjetta

Lisätiedot

Team Xecuter Joycon Modi Tehnyt: XxWiReDxX

Team Xecuter Joycon Modi Tehnyt: XxWiReDxX Team Xecuter Joycon Modi Tehnyt: XxWiReDxX Toimii Kaikilla Switch-konsoleilla SX OS toimii kaikilla Nintendo Switcheillä ja kaikilla järjestelmäversioilla! Pelaa Kaikkia Pelejä SX OS:n avulla voit pelata

Lisätiedot

Installation instructions, accessories. Handsfree, Bluetooth. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Sivu 1 / 41

Installation instructions, accessories. Handsfree, Bluetooth. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Sivu 1 / 41 Installation instructions, accessories Ohje nro 31310099 Versio 1.2 Osa nro 31285547 Handsfree, Bluetooth Volvo Car Corporation Handsfree, Bluetooth- 31310099 - V1.2 Sivu 1 / 41 Varuste IMG-242205 A0000162

Lisätiedot

Vetokoukku, irrotettava

Vetokoukku, irrotettava Installation instructions, accessories Ohje nro 31269488 Versio 1.5 Osa nro 31269508, 31269514, 31269512, 31269510, 31269516, 31269539 Vetokoukku, irrotettava IMG-260235 Volvo Car Corporation Vetokoukku,

Lisätiedot

PUTKEN SISÄÄNVIENTI KIINTEISTÖÖN

PUTKEN SISÄÄNVIENTI KIINTEISTÖÖN PUTKEN SISÄÄNVIENTI KIINTEISTÖÖN Sisäänvientikotelo ja kotipääte Sisäänvientikotelo 1. Valitse kiinteistöstä kotipäätteen sijoituspaikka. Sijoituspaikkaa valittaessa kannattaa huomioida seuraavat suositukset:

Lisätiedot

SOLKUNGEN 600 & 1200 ASENNUS JA KÄYTTÖOHJEET

SOLKUNGEN 600 & 1200 ASENNUS JA KÄYTTÖOHJEET SOLKUNGEN 600 & 1200 ASENNUS JA KÄYTTÖOHJEET Solkungen tekniset tiedot - SUN 600: Pinta-ala 0,75m2 Koko 1000 x 750 x 80mm Asennus Pysty- tai vaakatasoon Tuulettimen teho n. 40m3/h Maksimiteho 600W Vuosituotto

Lisätiedot

Kiinteiden ja liukukattojen yhdistelmä.

Kiinteiden ja liukukattojen yhdistelmä. Kiinteiden ja liukukattojen yhdistelmä. Tarkasta aina ennen asennuksen aloittamista, että toimitus sisältää oikean määrän tarvikkeita. Katso tarvikeluettelo seuraavalta sivulta. HUOM! Ruuvit ovat Torx-ruuveja.

Lisätiedot

Radioamatöörikurssi 2015

Radioamatöörikurssi 2015 Radioamatöörikurssi 2015 Polyteknikkojen Radiokerho Radiotekniikka 5.11.2015 Tatu Peltola, OH2EAT 1 / 25 Vahvistimet Vahvistin ottaa signaalin sisään ja antaa sen ulos suurempitehoisena Tehovahvistus,

Lisätiedot

74 cm - 89 cm ASENNUSOHJEET KOMPACT

74 cm - 89 cm ASENNUSOHJEET KOMPACT 74 cm - 89 cm Suomi ASENNUSOHJEET KOMPACT KOMPACT - www.arke.ws Ennenkuin ryhdyt asennustyöhön, pura portaiden kaikki osat pakkauksistaan. Aseta kaikki osat tilavalle alustalle ja tarkista osien lukumäärä

Lisätiedot

ASENNUSOHJE Lattialämmitystermostaatti A2015

ASENNUSOHJE Lattialämmitystermostaatti A2015 ASENNUSOHJE Lattialämmitystermostaatti A2015 KÄYTTÖKOHTEET Lattialämmityksen ohjaus Uppoasennettava termostaatti lattialämmityksen ohjaamiseen. Termostaatti pitää huolen, että huoneessa pysyy koko ajan

Lisätiedot

JB-AQUA SARANAPROFIILIT JA TARVIKKEET

JB-AQUA SARANAPROFIILIT JA TARVIKKEET JB-AQUA SARANAPROFIILIT JA TARVIKKEET Asennus- ja valmistusohje JB-AQUA:lle JB-AQUA suihkutilat voidaan rakentaa useina eri yhdistelminä. Kaarevilla laseilla, tasolaseilla, yhdellä ovella, pariovilla,

Lisätiedot

Asennusohje PEM1366FIN 2012-06

Asennusohje PEM1366FIN 2012-06 Asennusohje PEM1366FIN 2012-06 SUOMI KYLMÄKUTISTE JATKO YKSIJOHDIN MUOVIKAAPELEILLE KUPARILANKASUOJALLA CJ11.42 Uo/U = 20.8/36 kv, Um = 42 kv 2/10 CJ11.42 PEM1366FIN 2012-06 YLEISTÄ - Tarkista, että olet

Lisätiedot

FTR960 RADIODATATOISTIN

FTR960 RADIODATATOISTIN Käyttöohje 26.9.2007 V 1.1 RADIODATATOISTIN Nokeval YLEISKUVAUS on toistin Nokevalin MTR- FTR- ja KMR-sarjan radiolähettimille. Se lähettää edelleen vastaanottamansa paketit, joten käyttämällä toistimia

Lisätiedot

Kannettava DVD soitin Daewoo DPC-7200PD

Kannettava DVD soitin Daewoo DPC-7200PD Kannettava DVD soitin Daewoo DPC-7200PD Laitteeseen tutustuminen: Yläkuva laitteesta 1. LCD panelin sammutus kytkin 2. Laajakuva 3. Pysäytys 4. Edellinen 5. Seuraava 6. Toista 7. Valikko painike Nuolinäppäimet:

Lisätiedot

Frontrow ToGo käyttöohje 7-2008. Frontrow ToGo äänentoistojärjestelmä KÄYTTÖOHJE

Frontrow ToGo käyttöohje 7-2008. Frontrow ToGo äänentoistojärjestelmä KÄYTTÖOHJE Frontrow ToGo äänentoistojärjestelmä KÄYTTÖOHJE 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. TOIMITUSPAKKAUKSEN SISÄLTÖ sivu 3 2. KÄYTTÖÖNOTTO sivu 3 3. PÄIVÄN PÄÄTTYESSÄ sivu 3 4. KYTKIMET, LIITTIMET, SÄÄDÖT JA MERKKIVALOT

Lisätiedot

ASENNUSOHJEET. WAVE-air automatisk. Ver. 3 / 09 tammikuu 2015 / Sivu 1 CS

ASENNUSOHJEET. WAVE-air automatisk. Ver. 3 / 09 tammikuu 2015 / Sivu 1 CS ASENNUSOHJEET WAVE-air automatisk Ver. 3 / 09 tammikuu 2015 / Sivu 1 WAVE-air Automatisk on valmistettu kiinnitettäväksi Cyckle Spaces maahan valettavaan moduuliin. Asennusohje kuvaa miten yksikkö asennetaan

Lisätiedot

M2A.4000. Suomenkielinen käyttöohje. www.macrom.it

M2A.4000. Suomenkielinen käyttöohje. www.macrom.it M2A.4000 Suomenkielinen käyttöohje www.macrom.it Vahvistimen säätimet ja liitännät 2 3 4 5 6 7 8 9 0 2 3 4 5 6 7 8 9 20 2 22 23 24 25 26 2 3 4 5 6 7 8 9 0 2 3 4 RCAtuloliitäntä (kanavat /2) High Level

Lisätiedot

Echo Radiolink. Langaton FM kuuntelulaite

Echo Radiolink. Langaton FM kuuntelulaite Echo Radiolink Langaton FM kuuntelulaite Maahantuoja: KL Support Oy Nuijamiestentie 3 B 00400 Helsinki Puhelin: (09) 580 3880 www.kl-support.fi Käyttöohje 1 Sisällysluettelo Laitteen osat...3 Ominaisuudet:...3

Lisätiedot

Aurinkokeräinten asennusohjeet

Aurinkokeräinten asennusohjeet Aurinkokeräinten asennusohjeet Solar keymark sertifioitu Yleistä Kiitos, että valitsit St1 aurinkokeräimet. Seuraavilta sivuilta löydät ohjeita St1 tyhjiöputkikeräinten kokoamiseen ja asennukseen. Asennuksessa

Lisätiedot

Vastaanottimen ja paristojen kotelon osat, käynnistimen rengas ja kahva, pidike ja ruuvit

Vastaanottimen ja paristojen kotelon osat, käynnistimen rengas ja kahva, pidike ja ruuvit RAKENNUSOHJE Vastaanottimen ja paristojen kotelon osat, käynnistimen rengas ja kahva, pidike ja ruuvit 363 1 Lehden nro 84 mukana sait 11 uutta osaa mittakaavan 1:7 F2007-autoosi. Uudet osat ovat vastaanottimen

Lisätiedot

TA 10 Puhelinvahvistin KÄYTTÖOHJE

TA 10 Puhelinvahvistin KÄYTTÖOHJE TA 10 Puhelinvahvistin KÄYTTÖOHJE Pakkauksen sisältö Vahvistinlaite Käyttöohje Liitinjohto Huom, laite tarvitsee 9V-pariston toimiakseen (ei kuulu toimitukseen). 1. Äänenvoimakkuuden säädin 2. ON/OFF -merkkivalo

Lisätiedot

Modulaatio-ohjauksen toimimoottori AME 438 SU jousipalautustoiminto (jousinosteinen)

Modulaatio-ohjauksen toimimoottori AME 438 SU jousipalautustoiminto (jousinosteinen) Modulaatio-ohjauksen toimimoottori AME 438 SU jousipalautustoiminto (jousinosteinen) Kuvaus Toimimoottori mukauttaa iskunsa: Automaattisesti venttiilin päätesijainteihin, mikä alentaa käyttöönottoaikaa

Lisätiedot

Radioamatöörikurssi 2013

Radioamatöörikurssi 2013 Radioamatöörikurssi 2013 Polyteknikkojen Radiokerho Radiotekniikka 21.11.2013 Tatu, OH2EAT 1 / 19 Vahvistimet Vahvistin ottaa signaalin sisään ja antaa sen ulos suurempitehoisena Tehovahvistus, db Jännitevahvistus

Lisätiedot

M2A.2000. Suomenkielinen käyttöohje. www.macrom.it

M2A.2000. Suomenkielinen käyttöohje. www.macrom.it M2A.2000 Suomenkielinen käyttöohje www.macrom.it Vahvistimen säätimet ja liitännät 2 3 5 6 7 8 9 0 2 3 5 6 7 8 9 2 3 5 6 7 8 9 0 2 3 5 6 7 8 9 RCA-tuloliitäntä matalatasoiselle signaalille High Level -kaiutintasoinen

Lisätiedot

Taitaja2010, Iisalmi Suunnittelutehtävä, teoria osa

Taitaja2010, Iisalmi Suunnittelutehtävä, teoria osa Taitaja2010, Iisalmi Suunnittelutehtävä, teoria osa Nimi: Pisteet: Koulu: Lue liitteenä jaettu artikkeli Solar Lamp (Elector Electronics 9/2005) ja selvitä itsellesi laitteen toiminta. Tätä artikkelia

Lisätiedot

Osaluettelo. Ennen kun aloitat juottamisen on suotavaa

Osaluettelo. Ennen kun aloitat juottamisen on suotavaa Komponentit tulevat lajittelemittomina pusseissa. Printtaa tämä dokumentti jotta saat listan jossa on lukumäärä, komponenttiarvo ja merkinnät. Lajittelu opettaa merkinnät sekä silloin voi todeta oikeat

Lisätiedot

LK Hanakulmarasia AX16

LK Hanakulmarasia AX16 LK Hanakulmarasia AX16 Rakenne LK Hanakulmarasia AX16 on saatavilla kahdella eri rakenteella: yhdelle putkelle ja kahdelle putkelle. Hanakulmarasia on suunniteltu elementtirakenteisiin tai paikalla valettuihin

Lisätiedot

Jos asennat LED nauhan valmiilla liitosjohdolla, hyppää kohtaan "asennus, kun nauhassa on valmis liitosjohto".

Jos asennat LED nauhan valmiilla liitosjohdolla, hyppää kohtaan asennus, kun nauhassa on valmis liitosjohto. LED nauhan asennus alumiiniseen profiiliin. Tämä ohje kertoo, kuinka helppoa on LED nauhan asennus asennusprofiiliin, jota myös asennuslistaksi kutsutaan. Alumiinista profiilia (asennuslistaa) ei tarvita

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE SAHAUSPÖYTÄ. Malli: 010A

KÄYTTÖOHJE SAHAUSPÖYTÄ. Malli: 010A KÄYTTÖOHJE SAHAUSPÖYTÄ Malli: 010A Sisällysluettelo Tekniset tiedot... 2 Pakkauksen sisältö... 3 Turvaohjeet... 3 Kokoamisohje... 4 Osien esittely... 7 Pituuden säätö sivuttaistuen... 8 Korkeussäätö sivutuki...

Lisätiedot

Turvallisuus. Asennuksessa tarvittavat työkalut. Kuomun asentamisessa tarvitaan kaksi (2) henkilöä.

Turvallisuus. Asennuksessa tarvittavat työkalut. Kuomun asentamisessa tarvitaan kaksi (2) henkilöä. Kuomun asennusohje Turvallisuus Kuomun asentamisessa tarvitaan kaksi (2) henkilöä.! kuomun nostaminen, siirtäminen ja kääntäminen kevennysjousien asentaminen tuulihaan asentaminen varmistettava peräkärryn

Lisätiedot

Kuituvalon asennusohje - ECO

Kuituvalon asennusohje - ECO Kuituvalon asennusohje - ECO Sun Sauna Oy Kuormaajantie 40 40320 Jyväskylä puh. 0403470220 info@sunsauna.fi Huom! Kuituja ei saa taivutella kylmänä. (jos niitä on varastoitu tai kuljetettu pakkasessa,

Lisätiedot

PJ-80 rakennusohje. Tekijät: Jukka Heikinheimo OH2BR. Kiitokset avusta ja parannusehdotuksista: Juhani Lehtosaari OH2MD Kimmo Lehtosaari OH2JKU

PJ-80 rakennusohje. Tekijät: Jukka Heikinheimo OH2BR. Kiitokset avusta ja parannusehdotuksista: Juhani Lehtosaari OH2MD Kimmo Lehtosaari OH2JKU PJ-80 rakennusohje Tekijät: Teksti ja kuvat: Esa Nieminen OH2AWG Jukka Heikinheimo OH2BR Kiitokset avusta ja parannusehdotuksista: Juhani Lehtosaari OH2MD Kimmo Lehtosaari OH2JKU versio 2.0 PJ-80 on kiinalaisvalmisteinen

Lisätiedot

HÄIRIÖSUOJAUS KAKSISUUNTAINEN PROSESSI SISÄISET JA ULKOISET HÄIRIÖT

HÄIRIÖSUOJAUS KAKSISUUNTAINEN PROSESSI SISÄISET JA ULKOISET HÄIRIÖT LUENTO 4 HÄIRIÖSUOJAUS KAKSISUUNTAINEN PROSESSI SISÄISET JA ULKOISET HÄIRIÖT HAVAINTOJA ELÄVÄSTÄ ELÄMÄSTÄ HYVÄ HÄIRIÖSUOJAUS ON HARVOIN HALPA JÄRJESTELMÄSSÄ ON PAREMPI ESTÄÄ HÄIRIÖIDEN SYNTYMINEN KUIN

Lisätiedot

- Käyttäjä voi valita halutun sisääntulon signaalin asetusvalikosta (esim. 0 5V, 0 10 V tai 4 20 ma)

- Käyttäjä voi valita halutun sisääntulon signaalin asetusvalikosta (esim. 0 5V, 0 10 V tai 4 20 ma) LE PSX DIN kisko kiinnitys Ominaisuudet ja edut - Ohjelmoitavissa haluttuihin arvoihin - Itsenäiset säädöt (esim. ramp up & ramp down) - Kirkas 3 numeron LED näyttö - Selkeä rakenne, yksinkertainen käyttää

Lisätiedot

Kantokisko, ruuvit ja riippukiskot

Kantokisko, ruuvit ja riippukiskot Asennusvinkkejä Asennusvinkkejä Varo poraamasta sähköjohtoihin, kanaviin, putkiin tai muihin vahingoittuviin osiin. Jos olet epävarma näiden johtojen ja putkien sijainnista, ota yhteyttä sähköasentajaan

Lisätiedot

DL-LÄMPÖLAMPPU. Asennus- ja käyttöohjeet

DL-LÄMPÖLAMPPU. Asennus- ja käyttöohjeet DL-LÄMPÖLAMPPU Asennus- ja käyttöohjeet SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä... 3 2. Turvaohjeet... 3 3. Rakenne ja mallit... 4 4. Asennus... 4 4.1 Lampun sijoitus...4 4.2 Asennustapoja...5 4.3 Lampun kokoaminen...6

Lisätiedot

VIM-M2 VIBRATION MONITOR KUVAUS VIM-M2. Sisältö

VIM-M2 VIBRATION MONITOR KUVAUS VIM-M2. Sisältö VIM-M2 VIBRATION MONITOR KUVAUS Sisältö 1. TEKNISET TIEDOT... 2 2. KUVAUS... 3 3. KÄYTTÖ... 4 4. LIITÄNTÄ... 5 5. VIAN ETSINTÄ... 6 6. VALMISTAJA... 6 VIM-M2 FI.docx 2006-03-01 / BL 1(6) 1. TEKNISET TIEDOT

Lisätiedot

Samsung tarakka-akku Asennusohje

Samsung tarakka-akku Asennusohje Samsung tarakka-akku Asennusohje (voidaan soveltaa myös muihin tarakka-akkuihin) Kiinnitysosat: Asennus: Huom. Koska pyöriä on erilaisia, on nämä ohjeet suuntaa antavia. Lue ohjeet läpi ennen asennusta.

Lisätiedot

Asennus- ja käyttöohjeet. SAVUPIIPPU Perusosa: 15125R Jatko-osat: 15200R, 15225R, 15325R

Asennus- ja käyttöohjeet. SAVUPIIPPU Perusosa: 15125R Jatko-osat: 15200R, 15225R, 15325R FI Asennus- ja käyttöohjeet SAVUPIIPPU Perusosa: 15125R Jatko-osat: 15200R, 15225R, 15325R 00000000 00000000 0809 Misa-järjestelmäsavupiippu on testattu standardin EN 1856-1:2009 mukaisesti käytettäväksi

Lisätiedot

HQ-CHARGER51 1-2 TUNNIN KOMPAKTI LATURI AAA/AA -PARISTOILLE

HQ-CHARGER51 1-2 TUNNIN KOMPAKTI LATURI AAA/AA -PARISTOILLE SUOMI KÄYTTÖOPAS HQ-CHARGER51 1-2 TUNNIN KOMPAKTI LATURI AAA/AA -PARISTOILLE LUE OHJEET ENNEN LATURIN KÄYTTÖÄ Omistajan käyttöopas Lue tämä käyttöopas huolellisesti. Se sisältää tärkeitä käyttöohjeita.

Lisätiedot

Ennen asennuksen aloittamista:

Ennen asennuksen aloittamista: Asennusopas Asennusopas Ennen asennuksen aloittamista: 1. Ennen asennuksen aloittamista varmistu että olet hankkinut oikean lukkopesän, joka sopii lukkoon. Yleisesti käytössä oleviin oviin oikeat lukkopesät

Lisätiedot

Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2013 VilliHelmi Oy

Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2013 VilliHelmi Oy 1 Yhteen (avain)kaulakoruun tarvitset: 1-2 m 0,6 tai 0,8 mm metallilankaa (valitse paksuus helmien reikäkoon mukaan) erilaisia ja kokoisia helmiä, riipuksia, korunosia, renkaita kalotteja, mikäli käytät

Lisätiedot

Nokia minikaiuttimet MD /1

Nokia minikaiuttimet MD /1 Nokia minikaiuttimet MD-6 3 5 4 2 9205724/1 2007 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Nokia ja Nokia Connecting People ovat Nokia Oyj:n rekisteröityjä tavaramerkkejä. Johdanto Onnittelut ostoksesi johdosta.

Lisätiedot

SÄHKÖOPIN SARJA ALAKOULUUN

SÄHKÖOPIN SARJA ALAKOULUUN 534153-2 SÄHKÖOPIN SARJA ALAKOULUUN TEHTÄVÄKIRJA Tevella Oy 1. Paristonpidin 6 kpl 2. Lampunpidin 6 kpl 3. Hehkulamppu 6 kpl 4. Painokytkin 3 kpl 5. Veitsikytkin 2 kpl 6. Vastuslanka 1 kpl 7. Moottori

Lisätiedot

ACO STAINLESS Lattiakaivot asuintiloihin

ACO STAINLESS Lattiakaivot asuintiloihin ..00 Lattiakaivot vesieristämätön betonilattia ACO EG 0 -lattiakaivo on tarkoitettu asuintiloihin ja paikkoihin, joissa virtaama on korkeintaan, l/s. Kiinnitä kaivo paikoilleen levittämällä lapiollinen

Lisätiedot

NC-450 OPGW -JATKOKSEN ASENNUSOHJE

NC-450 OPGW -JATKOKSEN ASENNUSOHJE Jatkoskotelo NC-450 OPGW Jatkoskotelo tarvikkeineen Jatkoskotelo asennettuna Jatkoskotelon ominaisuuksia: - Kehitetty NC-450 48-k jatkoksen pohjalta - Soveltuu erilaisten OPGW-kaapeleiden jatkamiseen ja

Lisätiedot

Deckra Komposiittilautojen asennus

Deckra Komposiittilautojen asennus Deckra Scandinavia Ab Asennusopas, Deckra 4 v295787 / 2018 Deckra Komposiittilautojen asennus Asennusvaihtoehto 1, T -muovikiinnikkeet 1 Perustus (Kivijalka) 1. Perustuksen pitää olla tasainen ja vakaa,

Lisätiedot