ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELISSA 85

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELISSA 85"

Transkriptio

1 ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN. KAUPUNGINOSAN KORTTELISSA Tlk Kaupunginhallitus on myynyt Torikatu 7 kiinteistön (kiinteistötunnus ---)..0 0 Veikko Laitiselle. Kauppakirjaan sisältyy asemakaavan muutosvelvoite, jonka mukaan: Myyjä sitoutuu muuttamaan nyt kaavassa olevan merkinnän Y tulevan käyttötarkoituksen mukaiseksi eli AK:ksi eli tarpeen mukaan koko nykyinen rakennus asuinkäyttöön. sekä Lisäksi myyjä antaa rakennusluvan auto/roskakatoksen teolle tälle autopaikkarasitetontille. Tiedoksi: KI OY Onkipoika Veikko Laitinen Rakennusliike U. Lipsanen Oy Kaupunginarkkitehti Voimassa oleva asemakaava näkyy liitteessä nro. Kauppakirjassa mainitulla autopaikkarasitetontilla eli LPA-tontilla ---7 ei ole rakennusoikeutta eikä rakennusalaa. LPA-tontti on asemakaavassa osoitettu sekä kiinteistön --- (KI Oy Onkipoika) että Torikatu 7 kiinteistön käyttöön. Molemmat kiinteistöt ovat toteuttaneet / toteuttamassa autokatoksen/varaston ko. korttelialueelle. Asemakaavaa on LPA-korttelialueen osalta myös syytä tarkistaa. Torikatu 7 rakennuksen kellarikerroksessa sijaitsee myös Savon Voiman muuntamo. Kauppakirjassa mainitaan, että Tämän laitteiston huoltoa ja korjauksia varten on huoltotoimella oikeus päästä kyseiseen tilaan. Savon Voima / Ari Avikainen on ollut yhteydessä tekniseen toimeen ja esittänyt, että muuntamolle osoitettaisiin uusi sijoituspaikka lähiympäristöstä, sillä muuntamon huolto nykyisessä paikassa on osoittautunut hankalaksi. Edellä mainitun lisäksi on vanha Pieksämäen kaupunki solminut aiesopimuksen Rakennusliike Lipsasen kanssa kaavatontin -- rakentamisesta (Torikatu -, rekisteritontit ---7, --- ja ---). Alue on kaavoitettu AL- eli asuin-liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi, jossa kerrosluku on II. Myös tämän korttelinosan osalta asemakaavaa on syytä tarkistaa siten, että alueelle voidaan rakentaa IV-kerroksinen asuin-liikekerrostalo. Valmistelija kaup.arkk. Leena Muoniovaara puh Ehdotus: Tekninen lautakunta päättää, että. kaupunginosan korttelin länsiosan asemakaavan muuttaminen on tullut vireille ja antaa maankäytön suunnittelu tulosyksikön tehtäväksi käynnistää asemakaavan muuttaminen. Asemakaavan muutoksen laajuus tarkentuu luonnossuunnittelun yhteydessä. Päätös: Hyväksyttiin.

2 Liite Tlk Muutosalue AJANTASA-ASEMAKAAVA : Pieksämäen kaupunki

3 ASEMAKAAVAN MUUTOSANOMUS TONTILLE --6-, OSOITE TORIKATU Tlk 7..0 Tontin --6- omistaja on osoittanut tekniselle toimelle kirjeen, jossa hän hakee asemakaavan muutosta tontilleen siten, että tontin rakennusoikeutta nostettaisiin 0 k-m :n ja kerrosluvuksi osoitettaisiin /kivu/. Tontin käyttötarkoitus pysyisi ennallaan asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialueena, jota voitaisiin käyttää myös hotelli, motelli tai muuhun vastaavanlaiseen toimintaan (ALH). Tontilla ollut rakennus tuhoutui tulipalossa kesäkuussa 0. Perusteluina asemakaavan muutokselle esitetään, että rakennusoikeuden lisääminen tontilla tiivistää ja monipuolistaa kaupunkirakennetta. Lyhyt ja pitkäaikaisten asuntojen määrä luo ja tukee palveluja. Esteettömyys, asuntojen ja kerrosten väliset yhteydet sekä mm. hissi on taloudellisesti mahdollista toteuttaa esitetyllä kerros ja neliömäärällä. Lisäksi tontille on mahdollista suunnitella ja toteuttaa rakennus joka sopii moni-ilmeiseksi ja eläväksi muuttuvaan kaupunkiympäristöön. Anomuskirje on liitteenä. Ajantasa-asemakaava on liitteenä. Tontilla on voimassa..00 hyväksytty asemakaava. Tontin asemakaavan mukainen rakennusoikeus on 60 k-m ja kerrosluku on /kiiu/. Tontti --6- sijaitsee aivan keskustassa. Tontin vastapäätä on käynnissä asemakaavan muutos (tlk 0..00), jossa Torikatu alueen rakennusoikeutta ja kerroslukumäärää on tavoitteena nostaa. Edellä olevaan viitaten tontin rakennusoikeutta ja kerroslukumäärää voidaan nostaa. Hankkeella on vaikutuksia kaupunkikuvaan. Tämä huomioonottaen anomuksessa esitetyt rakennusoikeus ja kerroslukumäärä ovat tavoitteellisia arvoja, jotka tarkentuvat asemakaavan laadintaprosessin edetessä. Asemakaavan muuttamisesta peritään hakijalta taksan määrittelemän maksuluokan II mukainen korvaus (00,00 ; alv 0 %). Mikäli asemakaavan muuttaminen edellyttää ulkopuolisella asiantuntijalla teetettäviä selvityksiä, peritään asemakaavamuutoksen hakijalta myös nämä kustannukset. Lisäksi peritään taksan 6 mukaisesti kaikki kuulemis-, kuulutus- ja ilmoituskustannukset. Valmistelu: kaavoituspäällikkö Pekka Häkkinen p. 0 Ehdotus: Lautakunta suhtautuu asemakaavan muutosanomukseen myönteisesti ja päättää, että tontin --6- asemakaavan muuttaminen sisällytetään vireillä olevaan asemakaavan muutostyöhön. kaupunginosan korttelissa (tlk 0..00). Asemakaavan muuttamisesta peritään taksan mukaiset korvaukset. Päätös: Hyväksyttiin. Tiedoksi: Kiinteistö Oy Pieksämäen Torikatu Olli Kasurinen Kaavoituspäällikkö

4 Pieksämäen kaupunki Teknisen toimen hallinto Asemakaavoitus Pieksämäki.. 0 Asemakaavan muutos Kiinteistön Torikatu, kaupunginosassa no, korttelissa 6 ja tontilla no 6 sijaitsevan rakennuksen omistaja ja tontin omistaja Kiinteistö Oy Torikatu pyytää että kortteliin haetaan asemakaavan muutosta. Kiinteistötunnus: --6- Tontilla on sijainnut majoitusliiketoiminnassa ollut kesäkuussa 0 tulipalossa tuhoutunut ja sittemmin purettu rakennus. Tontilla on ollut ennen..00 rakennusoikeutta 0 m. Em. päivämäärällä on tontin haltijan hakemuksesta Tekninen ltk hyväksynyt asemakaavan muutoksen, jolloin rakennusoikeudeksi on tullut 60 m. Tontin omistaja hakee täten asemakaavan muutosta tälle tontille, siten rakennusoikeudeksi tulisi 0 m määräyksellä ALH /kivu/. Rakennusala oheisen luonnoksen mukaan. Autopaikkavaatimus tontille ap/0 m. Tosiasiallinen autopaikoituksen tarve tämän tontin käyttötarkoitus huomioiden ajoittuu iltaan ja yöhön, jolloin alueella, Torikadulla ja torin ympäristössä, on riittävästi autopaikoitusmahdollisuuksia. Tontin omistajalla on tarkoitus rakentaa tontille nykyaikainen erityiset esteettömyysvaatimukset täyttävä energiataloudellinen rakennus. Rakennus suunnitellaan ensisijaisesti kaupunkihotelliksi jota voidaan käyttää palvelutuettuun tai tavanomaiseen asumiseen kulloisenkin tarpeen mukaisesti. Muutoshakemuksen perusteeksi esitämme; Rakennusoikeuden lisääminen tällä tontilla on omiaan tiivistämään ja monipuolistamaan kaupunkirakennetta. Lyhyt ja pitkäaikaisten asuntojen määrä luo- ja tukee palveluja. Esteettömyys, asuntojen ja kerrosten väliset yhteydet sekä mm. hissi on taloudellisesti mahdollista toteuttaa esitetyllä kerros ja neliömäärällä, luonnoksen mukaisella rakennusalalla. Tontille on mahdollista suunnitella ja toteuttaa rakennus joka sopii tähän moni-ilmeiseksi ja eläväksi muuttuvaan kaupunkiympäristöön. Kunnioittavasti Kiinteistö Oy Pieksämäen Torikatu Olli Kasurinen Laati; Karl Jalkanen Oy Dewgerby Constructor Ab Degerbynkatu, Loviisa, puh. 000, sposti; constructor@kolumbus.fi

5

6 7 0. :6 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Lampolahdenkatu 0. ALH Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue, jata voidaan käyttää myös hotelli, motelli tai muuhun vastaavanlaiseen toimintaan. m sen kaava-alueen ulkopuolella oleva viiva, jota vahvistaminen koskee. ajukatu Torikatu : : Korttelin, korttelinosan ja alueen raja. Eri kaavamääräysten alaisten alueenosien välinen raja. Kaupunginosan numero. Korttelin numero. Tontin numero. Rakennusoikeus kerrosalaneliömetreinä :60 Pajukatu ALH /kiiu/ 0 60 ap/60 m 7 p a 6 : Häyrisentie :60 II /kii IIu/ a p Roomalainen numero osoittaa rakennusten, rakennuksen tai sen osan suurimman sallitun kerrosluvun. Murtoluku roomalaisen numeron edessä osoittaa, kuinka suuren osan rakennuksen suurimman kerroksen alasta saa kellarikerroksessa käyttää kerrosalaan luettavaksi tilaksi. Murtoluku roomalaisen numeron jäljessä osoittaa, kuinka suuren osan rakennuksen suurimman kerroksen alasta ullakon tasolla saa käyttää kerrosalaan laskettavaksi tilaksi. Rakennusala. Auton säilytyspaikan rakennusala. Pysäköimispaikka ap/60 m Merkintä osoittaa, kuinka monta kerrosalaneliömetriä kohti on rakennettava yksi autopaikka.

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO AO-24 AL VP VL VK ET E-3 Asuinpientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Kullekin tontille saa rakentaa enintään

Lisätiedot

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen korttelialue, jolle saa sijoittaa liike- ja toimistotiloja enintään 10 prosenttia kerrosalasta. Asuin-, liike- hotelli- ja toimistorakennusten

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Prosenttiluku ilmaisee kuinka suuren osan rakennusoikeudesta saa rakentaa

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,

Lisätiedot

1.02 Asuinpientalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

1.02 Asuinpientalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 1.04 Erillispientalojen

Lisätiedot

Asuinkerrostalojen korttelialue. Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

Asuinkerrostalojen korttelialue. Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: TONTTI NRO 10-43-3 Asuinkerrostalojen korttelialue. Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Liikerakennusten korttelialue, jolle saa rakentaa matkailua

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki myy tarjousten perusteella asuin, liikeja toimistorakennusten asemakaavatontin.

Rovaniemen kaupunki myy tarjousten perusteella asuin, liikeja toimistorakennusten asemakaavatontin. TARJOUSPYYNTÖ Rovaniemen kaupunki myy tarjousten perusteella asuin, liikeja toimistorakennusten asemakaavatontin. Tontin kiinteistötunnus on 698 1 26 9. Tontin osoite on Korkalonkatu 12. Tontin pinta ala

Lisätiedot

Kiinteistö 2021/10, Pratikankuja 12, Nurmijärvi

Kiinteistö 2021/10, Pratikankuja 12, Nurmijärvi Kiinteistö 2021/10, Pratikankuja 12, 01900 Nurmijärvi Tontti Tontti sijaitsee Kirkonkylän asemakaava-alueella. Asemakaavamerkintä on YL, julkisten lähipalvelurakennusten korttelialue. Alueelle on vireillä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA (KAAVA-ALUEEN RAJAUS) JA ILMAKUVA 1 UUSIKYKÄ III A ASEMAKAAVAN MUUTOS Kohde Asemakaavamuutok-sen tarkoitus Kaavoitus tilanne Asemakaava ja asemakaavan muutos: Uusikylä III A:

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,

Lisätiedot

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Lähivirkistysalue. Yleinen pysäköintialue.

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Lähivirkistysalue. Yleinen pysäköintialue. Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Prosenttiluku ilmaise rakennusoikeudesta saa rakentaa asuintiloiksi liike- ja toimistotilojen l saa

Lisätiedot

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.03 6.011 Lähivirkistysalue,

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.01 Puisto. 5.02 Lähivirkistysalue. 7.09

Lisätiedot

LIITE 2/ K544/1 K544/

LIITE 2/ K544/1 K544/ K/ K/ K/ K/ K0/ K/ K/ Ahopolku Sammalniement Särkiniementie Lohkaretie Särkiniementie Lehtotie Vainiotie Halmetie katie MP MP MP MP MP MP MP MP MP MP MP L -0-0 -0-0 -0-0 -0-0 -0-0 -0-0 -0-0 -0-0 0 Sammallahti

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 2.00 Yleisten rakennusten korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 2.00 Yleisten rakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Liike- ja toimistotilaa saa olla 10

Lisätiedot

1.04 Erillispientalojen korttelialue.

1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. Alueella tulee ottaa huomioon ympäristön kulttuurihistorialliset tekijät niin uudisrakentamisessa

Lisätiedot

Osallistumis ja arviointisuunnitelma

Osallistumis ja arviointisuunnitelma ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 139 TONTIT 13 JA 14, KAIRATIE 20 JA 24 1 Osallistumis ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 139 tontit

Lisätiedot

VÄINÖLÄNNIEMI AL-39 III VI IV III III III. saa-2. p sr sr dB p saa-2. 35dB. ap (1-35-1) 35dB. sr-30. saa-2 saa-2.

VÄINÖLÄNNIEMI AL-39 III VI IV III III III. saa-2. p sr sr dB p saa-2. 35dB. ap (1-35-1) 35dB. sr-30. saa-2 saa-2. 990:0M50 S 4 S4 6 3 9 S0 3 4 5 7 36 5 83.4 84.3 84.3 84.8 87.9 88.5 83.5 Satamakatu Koljonniemenkatu Minna Canthin katu 50 0 0 40 30 0 500 76500 yap/50 ap/00pm rto- ap/sr- saa- (--) (--) p sr-5 4500 ap

Lisätiedot

MYYDÄÄN VARIKKOKIINTEISTÖ KAUPPAKATU 69 VARKAUS

MYYDÄÄN VARIKKOKIINTEISTÖ KAUPPAKATU 69 VARKAUS MYYDÄÄN VARIKKOKIINTEISTÖ KAUPPAKATU 69 VARKAUS Helsinki. Y-tunnus 1048559-0 Kauppakatu 69, 78200 Varkaus Myyntikohde: Myyntikohteena on varikkokiinteistö, jolla sijaitsee noin 1 842 kem 2 toimisto- ja

Lisätiedot

3 M SEN KAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLA OLEVA VIIVA, JOTA VAHVISTAMINEN KOSKEE.

3 M SEN KAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLA OLEVA VIIVA, JOTA VAHVISTAMINEN KOSKEE. ERILLISPIENTALOJEN KORTTELIALUE, JOLLA YMPÄRISTÖ SÄILYTETÄÄN. ALUEELLA ON OTETTAVA HUOMIOON, ETTÄ KULTTUURIHISTORIAN JA KAUPUNKIKUVAN KANNALTA MERKITTÄVÄT VANHAT RAKENNUKSET SÄILYVÄT. UUDISRAKENNETTAESSA

Lisätiedot

TEMMES KESKUSTA 1:2000 RAKENNUSKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET:

TEMMES KESKUSTA 1:2000 RAKENNUSKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET: KAAVA 02 SIVU 1/4 TEMMES KESKUSTA 1:2000 RAKENNUSKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 1-19, 21 JA 31 SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ RAKENNUSKAAVATIE-, LIIKENNE-, VIRKISTYS-, ERITYIS-, MAA- JA METSÄTALOUS- SEKÄ VESIALUEITA.

Lisätiedot

SUISTAMONKATU ASEMAKAAVA MUUTOS

SUISTAMONKATU ASEMAKAAVA MUUTOS SUISTAMONKATU ASEMAKAAVA MUUTOS Luonnos vaiheen yleisötilaisuus 6.3.2018 klo 18.00 Kimmo Kymäläinen SUOMALAINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUN JÄRJESTELMÄ TOTEUTUSSUUNNITTELU ASEMAKAAVA YLEISKAAVA/ OSAYLEISKAAVA

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 10. 22.6.2010 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 1. kaupunginosan kortteli 10. Oheiselle kartalle on osoitettu

Lisätiedot

1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE.

1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1(3) 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. 3 KULTTUURI JA OPETUSTOIMINTAA PALVELEVIEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLA YMPÄRISTÖKUVA

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 1.04 Erillispientalojen

Lisätiedot

Lammi. Vapaat tontit. Lammi Lammi Lammi Lammi Lammi Lammi Lammi 265-1

Lammi. Vapaat tontit. Lammi Lammi Lammi Lammi Lammi Lammi Lammi 265-1 Lammi Vapaat tontit Lammi 251-2 Lammi 252-2 Lammi 252-1 Lammi 252-3 Lammi 259-7 Lammi 259-6 Lammi 265-1 Lammi 259-6 ja 259-7 Palkkisillantie 17 ja 19 Ote asemakaavasta Lammi 265-1 Päivärinne 2 Ote asemakaavasta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5179 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 24.2.2015 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 9. kaupunginosan (Kärki) korttelin 736 tontteja 9 ja 10 koskeva asemakaavan

Lisätiedot

Varaaminen, luovuttaminen ja muut ehdot 100 tonteille.

Varaaminen, luovuttaminen ja muut ehdot 100 tonteille. Varaaminen, luovuttaminen ja muut ehdot 100 tonteille. Tonttien varaaminen tontti tulee varata 1.1-31.12.2019 välisenä aikana enintään 2 tonttia/varaaja tonttivaraus on voimassa vain 6 kuukautta, jonka

Lisätiedot

LIITE 1 Kaava-alueen sijaintikartta. Kaava-alue rajattu punaisella viivalla kartalle. Hiu 19. kaupunginosa Puron tilan kohdalla asemakaavamuutos

LIITE 1 Kaava-alueen sijaintikartta. Kaava-alue rajattu punaisella viivalla kartalle. Hiu 19. kaupunginosa Puron tilan kohdalla asemakaavamuutos LIITE 1 Kaava-alueen sijaintikartta. Kaava-alue rajattu punaisella viivalla kartalle. Hiu 19. kaupunginosa Puron tilan kohdalla asemakaavamuutos LIITE 3 LIITE 4 UUSIKAUPUNKI YLEISKAAVA KESKEINEN ALUE

Lisätiedot

Varaaminen, luovuttaminen ja muut ehdot Suomi100 tonteille.

Varaaminen, luovuttaminen ja muut ehdot Suomi100 tonteille. Varaaminen, luovuttaminen ja muut ehdot Suomi100 tonteille. Tonttien varaaminen tontti tulee varata 1.7.2017-30.6.2018 välisenä aikana enintään 2 tonttia/varaaja tonttivaraus on voimassa vain 6 kuukautta,

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Osviitta palvelupiste :36:28 1 (7) ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

Rovaniemen kaupunki Osviitta palvelupiste :36:28 1 (7) ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 14:36:28 1 (7) Kaavamääräykset Kuva Selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET KIRKKOJEN JA MUIDEN SEURAKUNNALLISTEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE. LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN KORTTELIALUE. LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN

Lisätiedot

12 AO 704:1:60 704:1:71 PELTONIEMENRAITTI / e= % e=0.20 LUUKONTIE 704:1:70 704:1:76. e= :1:72 704:1:66. e= :1:67 .

12 AO 704:1:60 704:1:71 PELTONIEMENRAITTI / e= % e=0.20 LUUKONTIE 704:1:70 704:1:76. e= :1:72 704:1:66. e= :1:67 . 4::7 4::60 4::66 4::67 4::68 4:: 4::69 4::7 4::76 :: 4:6:44 Luuko Peltoniemenraitti0 k 4 LUUKONTE AO AR e=00 e=00 YK PELTONEMENRATT / 009 AR e=00 0% 9 k 6 VP e=00 vk VP 7 74 7 7 7 7 69 0 4 89 48 8 8 76

Lisätiedot

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.0111 1.0112 1.0113 1.022 1.023 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.

Lisätiedot

Rakennus on rakennettu asuinrakennuksena, mutta sen käyttötarkoitus on muutettu v päiväkodiksi.

Rakennus on rakennettu asuinrakennuksena, mutta sen käyttötarkoitus on muutettu v päiväkodiksi. Kiinteistö 3485/16, Kiikkaistenkuja 13, 01800 Klaukkala Tontti Tontti sijaitsee Klaukkalan asemakaava-alueella. Asemakaavamerkintä on AO2 ½I, erillispientalojen korttelialue. Tontin pinta-ala on 1 882

Lisätiedot

LIITE 2/ Kauppakatu ma-yp AKP ap/3as 1ap/80Km2 1ap/80Rm2 1ap/140Pm2 III (2-29-6) sr-13.

LIITE 2/ Kauppakatu ma-yp AKP ap/3as 1ap/80Km2 1ap/80Rm2 1ap/140Pm2 III (2-29-6) sr-13. Snellmaninkatu Vahtivuorenkatu Kauppakatu 8.0 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8.8 8.9 8. 8.9 8. 8.8 8. 8. 8.9 8.8 8. 8.9 8. 8. 8.8 8. 8. 8. 8. 8. 8. K/ 9 0 9 pp 000 +9.0 +9. IV III II +00.0/tt

Lisätiedot

SELOSTUS Tanssijantien_muutos 1 LIETO ILMARINEN TANSSIJANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

SELOSTUS Tanssijantien_muutos 1 LIETO ILMARINEN TANSSIJANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Tanssijantien_muutos L:\KAAVA\TEXT\KAAVASEL\0\ Tanssijantien_m.docx\PS N ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVAN LAATIJA: LIEDON KUNTA / KAAVOITUS JATEKNISET PALVELUT: Kaavoitusinsinööri Juha Mäki p. 00 09

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.010 Asuinkerrostalojen ja yleistenrakennusten korttelialue, jolle saa sijoittaa palveluasuinrakentamista.

Lisätiedot

Länsikatu. rp23. Sepänkatu. rp24. rp26 LOUHELANKATU. rp25 LÄNSIKATU. Louhelankatu III le p. rp28. rp27 68 IV SEPÄNKATU III.

Länsikatu. rp23. Sepänkatu. rp24. rp26 LOUHELANKATU. rp25 LÄNSIKATU. Louhelankatu III le p. rp28. rp27 68 IV SEPÄNKATU III. 1 4 2 1 1 Louhelankatu Länsikatu I I 4 Sepänkatu 20 1 1 1 1 20 0 20 21 2 2 24 22 3 2 1 1 rp2 rp2 rp24 rp23 rp rp2 0 30 40 0 20 0 a le p I 0 SEPÄNKATU LOUHELANKATU LÄNSIKATU 43300 400 43400 400 IV AK ASEMAKAAVAMERKINNÄT

Lisätiedot

RAJALA JALASJÄRVI YMPARISTOTAITO OY JALASJÄRVEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 1:2000 LUONNOS AIR-IX SUUNNITTELU OULUSSA

RAJALA JALASJÄRVI YMPARISTOTAITO OY JALASJÄRVEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 1:2000 LUONNOS AIR-IX SUUNNITTELU OULUSSA RAJALA JALASJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 1:2000 LUONNOS OULUSSA 11.2.2005. RIITTA YRJÄNHEIKKI ARKKITEHTI SAFA, YKS-177 MIKKO KORHONEN ARKKIT.YO AIR-IX SUUNNITTELU YMPARISTOTAITO OY JALASJÄRVEN

Lisätiedot

Mittakaava: 1: m. Laukaan kunta

Mittakaava: 1: m. Laukaan kunta Laukaan kunta Mittakaava: 1:2000 50 m Kataanmäen asemakaavamääräykset: Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen korttelialue. Rakennussuunnittelussa on otettava

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU

Lisätiedot

http://sr512201/webmap/content/result.htm

http://sr512201/webmap/content/result.htm Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.02 ASUINPIENTALOJEN KORTTELIALUE 1.04 ERILLISPIENTALOJEN KORTTELIALUE. 3.01 LIIKERAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLE SAADAAN RAKENTAA KASVIHUONERAKENNUKSIA SEKÄ TÄHÄN TARKOITUKSEEN

Lisätiedot

Asemakaavan seurantalomake

Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta 297 Kuopio Täyttämispvm 6.02.206 Kaavan nimi Kaivannonlahti Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireiltulosta ilm. pvm 05..202 Hyväksymispykälä

Lisätiedot

m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.

m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 1.021 1.041 1.0411 1.042 1.0421 2.07 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Mikäli rakennuksen pituus on yli 12 metriä,

Lisätiedot

SELOSTUS Tammen muutos 1 LIETO LOUKINAINEN TAMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

SELOSTUS Tammen muutos 1 LIETO LOUKINAINEN TAMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Tammen muutos L:\KAAVA\TEXT\KAAVASEL\07\_8_Tammen_m.docx\PS KAAVAN LAATIJA: LIETO LOUKINAINEN TAMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS LIEDON KUNTA / KAAVOITUS JA TEKNISET PALVELUT: Kaavoitusinsinööri Juha Mäki

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI

ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 1.046 4.041 5.011 Erillispientalojen korttelialue. Asuinrakennuksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIITE 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA UUSIKYLÄ II J ASEMAKAAVAN MUUTOS OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA (KAAVA-ALUEEN RAJAUS) JA ILMAKUVA 1 Teema: Forssa Tasot:

Lisätiedot

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen

Lisätiedot

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Asumista palveleva yhteiskäyttöinen korttelialue.

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Asumista palveleva yhteiskäyttöinen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 1.06 Asumista palveleva yhteiskäyttöinen

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa, Kortteli 9025 tontti 18

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa, Kortteli 9025 tontti 18 Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa, Kortteli 9025 tontti 18 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUPALVELUT/KAAVOITUS 2008 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Rovaniemen kaupungin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 27 05.02.2014. 27 Asianro 8963/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 27 05.02.2014. 27 Asianro 8963/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (1) 27 Asianro 8963/10.03.00/2013 Poikkeaminen (LTK) / Stockpos Oy / Väinölänniemi 1-17-1 (Vuorikatu 11) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELI 13, tontti 6 Rovakatu 31

ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELI 13, tontti 6 Rovakatu 31 ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELI 13, tontti 6 Rovakatu 31 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANMITTAUS JA SUUNNITTELUPALVEUKESKUS SUUNNITTELUPALVELUT 2008 2 Suunnittelualue:

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORT- TELISSA 328 /Kiinteistö Oy Minttulikööri ja Rovaniemen Pienteollisuustalo Oy 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Suunnittelualue: Suunnittelun kohteena on

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO P KL VL VL-5 VK VV LT ET EV /sy-2 W 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0090000 Palvelurakennusten korttelialue. 0230000

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 JA KAAVALUONNOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 JA KAAVALUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 JA KAAVALUONNOS Asemakaavan muutos koskien Karvian keskustan kortteleita 82 ja 83 sekä M aluetta. Tilat 230-405-8-76, 8-180, 8-179, 8-220 11.11.2013 Pohjois-Satakunnan

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 38, VALTAKATU 2.

ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 38, VALTAKATU 2. 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 38, VALTAKATU 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 1. kaupunginosan kortteli 38, Valtakatu 2. Oheiselle kartalle on osoitettu

Lisätiedot

KITEE RAKENNUSKAAVA JOENSUUSSA 30 PÄIVÄNÄ KESÄKUUTA 1977 ARKKITEHTITOIMISTO ERKKI HELASVUO KY KAAVA 07 SIVU 1/6

KITEE RAKENNUSKAAVA JOENSUUSSA 30 PÄIVÄNÄ KESÄKUUTA 1977 ARKKITEHTITOIMISTO ERKKI HELASVUO KY KAAVA 07 SIVU 1/6 KAAVA 07 SIVU 1/6 KITEE RAKENNUSKAAVA Rakennuskaavan laajennuksella muodostuvat Kiteen kunnan Päätyen kylän korttelit 6001...6006 ja 6008...6035 sekä tie-, puisto-, urheilu-, liikenne-, maatalous- ja vesialueet.

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 12. kaupunginosan asemakaavan muutos korttelissa 1127. 12:020 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 13.3.2015 Asemakaavan

Lisätiedot

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KALERVONKATU 8 2. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 23 TONTIN 7 ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KALERVONKATU 8 2. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 23 TONTIN 7 ASEMAKAAVAN MUUTOS A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 2. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 23 TONTIN 7 ASEMAKAAVAN MUUTOS KALERVONKATU 8 KAAVATUNNUS 02:119 KAAVAN PÄIVÄYS 21.2.2013 SELOSTUKSEN PÄIVÄYS 28.2.2013 02:119 / KALERVONKATU

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2014 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kemijärven

Lisätiedot

Määräysnumero Ulkoasu ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 0.9

Määräysnumero Ulkoasu ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 0.9 Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 4.042 4.0421 4.043 5.00 Korttelialueelle ei saa sijoittaa päivittäistavarakauppaa, eikä muuta yli 2000 kerrosalaneliömetrin suuruista

Lisätiedot

12.011 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. 12.03 Korttelin, korttelinosan ja alueen raja. 12.05 Ohjeellinen alueen tai osa-alueen raja.

12.011 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. 12.03 Korttelin, korttelinosan ja alueen raja. 12.05 Ohjeellinen alueen tai osa-alueen raja. Sivu 1/6 Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 2.031 2.06 Opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue yliopiston rakennuksia varten. Alueelle voidaan sijoittaa

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä

Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 3425/10.02.03/2012 Kaupunkisuunnittelulautakunta 116 2.10.2014 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosa, Ylikylä kortteli 27 tontit 6 ja 7, kortteli 20 tontti 1, kortteli 21 sekä katu ja VL -alueet Ylikyläntie - Pihkaporintie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Poikkeamislupa 4 Pallo-Tyysterniemen kaupunginosan korttelin 6 tontille 44

Poikkeamislupa 4 Pallo-Tyysterniemen kaupunginosan korttelin 6 tontille 44 Poikkeamislupa 4 Pallo-Tyysterniemen kaupunginosan korttelin 6 tontille 44 Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1405/10.03.00.02/2017 Esittelijä: Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimialajohtaja Leimi Pasi

Lisätiedot

! " #$%&!! "#! $#%&#' ()) *#+,-./0 / '4!!)") ))" #)!" ' )#')) '! ))#)! " -'# '))#'# # ' %(%$)! ) ))#)! $!( ''#! '( -!!!( -!)'4#!!)'!!!! #) '(-!!# $)) "!)) "!))!!! ( #) %! /!!%(%$)!$!!!!!!' ))#)! )%&# '))#'!!'"!

Lisätiedot

Asemakaavan selostus

Asemakaavan selostus Asemakaavan selostus 24.10.2014 24.10.2014 päivättyyn Oulun kaupungin Oulunsuun kaupunginosan korttelin 23 tonttia 17 koskevaan asemakaavan muutokseen (Isterintie 49) Kaavatunnus 564-2199 Diaarinumero

Lisätiedot

KETUNKIVENKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KETUNKIVENKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS iite kaupunkikehityksen lautakunnan esityslistaan nro 5 6.11.2014 asia 46 OSAISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITEMA KETUNKIVENKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee: 205 Sievarin kaupunginosa, korttelin

Lisätiedot

III LPA. jk-6. py-5 4800 +102.8 III III III. 35 dba III. jk-6 III III III III

III LPA. jk-6. py-5 4800 +102.8 III III III. 35 dba III. jk-6 III III III III 0 0 V V V V V V V V V V V V 9 kt kt 9 0 9 0 00 0 0 0 0 0 0 lt V 00 +0. dba jk- jk- py- 900 00 9900 00 LPA ASEMAKAAVAMERKNNÄT JA -MÄÄRÄYKSET LPA 00000 Autopaikkojen korttelialue. 00000 m kaava-alueen rajan

Lisätiedot

LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA

LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA Mikkelin kaupunki (491) Vitsiälän kylä (564) Heikintila 1:114 Loma-Löytö 1:133 (osa) Löytö 1:145 (osa) Kartanonranta 1:177 Kaavaluonnos 22.3.2013 1: 2000 MRL 63 ja 62 :

Lisätiedot

s-2 s-2 s-2 s-2 Mittakaava: 1: m Laukaan kunta

s-2 s-2 s-2 s-2 Mittakaava: 1: m Laukaan kunta Laukaan kunta Mittakaava: 1:2000 50 m Asemakaavamääräykset Laukaan kirkonkylä korttelit 1201-1223 (Laajalahti) Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden

Lisätiedot

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Asemakaavapäällikkö, Kaupunkiympäristön

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Asemakaavapäällikkö, Kaupunkiympäristön Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Poikkeamishakemus tontille Kissanmaa, Kissanmaankatu 5, käyttötarkoituksen muutos TRE:4521/10.03.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Asemakaavapäällikkö Elina Karppinen,

Lisätiedot

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 2.03 5.01 Opetustoimintaa palvelevien

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma

ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma ASEMAKAAVAN MUUTOS 3.KAUPUNGINOSA KORTTELI 126 TONTTIT 1 JA 2, KOSKIKATU 40 JA 42 Suunnittelualue sijaitsee 3. kaupunginosan korttelin 126 tontilla

Lisätiedot

107.3 LIITE 2/1 1 T11 T pp/t. ajo. Hatsalankatu. pp/h pp/t pp/h ma-yp pp/t.

107.3 LIITE 2/1 1 T11 T pp/t. ajo. Hatsalankatu. pp/h pp/t pp/h ma-yp pp/t. K K/ K/ -990-0 - Hatsalankatu Torikatu Hatsalanka Tulliportin istokatu Savonkatu Puistokatu Kauppakatu 0. 00. 0. 0. 0.0 0. 0. 0.0 0.0 0.9 0.8 0. 0. 0. 0. 0. 0. 0. 0. 0.9 0. 99. 0.0 0. 0. 0. 0. 0.9 0. 0.0

Lisätiedot

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue.

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.012 Asuin-, liike-, palvelu- ja lähipalvelurakennusten korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.041 1.061

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue.

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AR AO VL VL-7 VV LV ET /s W 0040000 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0340000 Lähivirkistysalue.

Lisätiedot

TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ LIIKETONTTI JA LUOVUTUSEHDOT

TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ LIIKETONTTI JA LUOVUTUSEHDOT 1 TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ LIIKETONTTI JA LUOVUTUSEHDOT HAKUAIKA: 17.3. - 9.4.2014 KELLO 15:00 MENNESSÄ Yleisehdot ja tiedot: - ostaja maksaa kaupungille kauppahinnan lisäksi kauppakirjan laatimiskustannuksena

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 3221_6 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 3221_6 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1244-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 3221_6 HEL 2015-002929 26.4.2016 KÖYDENPUNOJANKATU 7 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet

Lisätiedot

Oulun kaupungin tekninen keskus

Oulun kaupungin tekninen keskus Oulun kaupungin tekninen keskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA V kaupunginosan korttelia 10 tonttia nro 3 sekä katualuetta koskeva asemakaavan muutos (Uusikatu 72) AM2070 26.1.2010 asemakaavan

Lisätiedot

KASTUN TALON KORTTELI ASEMAKAAVAN MUUTOS

KASTUN TALON KORTTELI ASEMAKAAVAN MUUTOS SALON KAUPUNKI KASTUN TALON KORTTELI ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOS SELOSTUS 0.0.00 Asemakaavan muutos koskee Hermannin () kaupunginosan osaa korttelia (tontti), osaa korttelia (tontti) sekä katualuetta. Asemakaavan

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KOULURANTA

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KOULURANTA ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KOULURANTA Asuin-, liike-, palvelu- ja lähipalvelurakennusten korttelialue. Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. AO-1-korttelialueelle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 192. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 192. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 09.12.2015 Sivu 1 / 1 2905/2015 10.02.03 192 Tillinmäki, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 420605, 43. kaupunginosa Vanttila Valmistelijat

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 4/2015 Kaupunkikehitysjaosto

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 4/2015 Kaupunkikehitysjaosto Dnro KH/KV: 870 /2014 34 KURJENMETSÄ (2308), ASEMAKAAVAN MUUTOS 11.3.2015/18 20.5.2015/34 Kkj. 18 Asemakaava muutos koskee 1. Kalevan kaupunginosan korttelia 600 sekä puistoaluetta (VP). Asemakaavamuutoksen

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki PIKKU-HAUKKALA. hakuaika 28.5.-8.6.2012. www.jyvaskyla.fi/tontit

Jyväskylän kaupunki PIKKU-HAUKKALA. hakuaika 28.5.-8.6.2012. www.jyvaskyla.fi/tontit Jyväskylän kaupunki PIKKU-HAUKKALA hakuaika 28.5.-8.6.2012 www.jyvaskyla.fi/tontit Pikku-Haukkala sijaitsee Jyväskylän pohjoispuolella kauniin Tuomiojärven läheisyydessä, hyvien liikuntamahdollisuuksien

Lisätiedot

HIU, 19. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 20-21 ASEMAKAAVAN MUUTOS

HIU, 19. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 20-21 ASEMAKAAVAN MUUTOS Uudenkaupungin kaupunki Ak 1904 Hallinto- ja kehittämiskeskus Maankäyttöpalvelut 1. Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee: HIU, 19. kaupunginosan kortteleita 20-21 (AO)

Lisätiedot

1.04 Erillispientalojen korttelialue.

1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.021 Lähivirkistysalue, jolla puusto tulee säilyttää tai hoitaa siten,

Lisätiedot

Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:

Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Lähivirkistysalue.

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue.

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue. ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AKR AP AO AO-33 YL VL VL-7 ET W 0020500 Asuinkerros- ja rivitalojen korttelialue. 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0050033

Lisätiedot

A-26/s-2 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

A-26/s-2 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET A-26/s-2 Asuinrakennusten korttelialue. varasto-, huolto-, kerho-, sauna- yms. tiloja asuinrakennuksen kaikkiin kerroksiin, ullakolle tai piha-alueelle niille osoitetuille

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS KAARILA, OJUSTENKATU 11. TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8633 Diaarinumero: TRE: 227/10.02.01/2016 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 3.4.2017 Ehdotusvaihe 2 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 12.01 3 m kaava-alueen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS 1 ALUEEN ORTOKUVA 2011 2 Kohde Hakija/ Aloite Asemakaavan muutos: Keskusta IV F: Keskustan kaupunginosan korttelit

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 29.10.2014 Sivu 1 / 1 514/10.02.03/2014 126 Laajalahti pohjoinen, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 120322, 17. kaupunginosa Laajalahti Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

KRISTALLI ASEMAKAAVALUONNOKSESTA ANNETUT LAUSUNNOT JA MIELIPITEET SEKÄ NIIHIN LAADITUT VASTINEET

KRISTALLI ASEMAKAAVALUONNOKSESTA ANNETUT LAUSUNNOT JA MIELIPITEET SEKÄ NIIHIN LAADITUT VASTINEET KRISTALLI ASEMAKAAVALUONNOKSESTA ANNETUT LAUSUNNOT JA MIELIPITEET SEKÄ NIIHIN LAADITUT ET JOHDANTO Kristallin asemakaavaluonnos oli yleisesti nähtävänä 8.8.-8.9.2017. Asemakaavaluonnoksesta on pyydetty

Lisätiedot

Tekninen lautakunta hyväksynyt asemakaavan Kaava on tullut voimaan

Tekninen lautakunta hyväksynyt asemakaavan Kaava on tullut voimaan ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 11.11.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Ylikiimingin kaupunginosan korttelin 24 tontteja nro 2, 3 ja 5 koskevaan asemakaavaan (Harjutie, Rantatie) Tekninen lautakunta hyväksynyt

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 224 16.12.2015. 224 Asianro 8457/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 224 16.12.2015. 224 Asianro 8457/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) 224 Asianro 8457/10.00.02.01/2015 Tonttien 297-25-80-1 (Jynkän koulu) ja 297-43-17-1 (Karttulan koulu) vuokraaminen / Kiinteistö Oy Kuopion Koulutilat Kiinteistöjohtaja

Lisätiedot

Reijola. YYU_p 54:2 26:269. p_p. e=0.40. tk_p. urh_p 26:274. e= :273. e= :142 26:269 28:151. e=0.50. e= :269. e=0.50. e=0.

Reijola. YYU_p 54:2 26:269. p_p. e=0.40. tk_p. urh_p 26:274. e= :273. e= :142 26:269 28:151. e=0.50. e= :269. e=0.50. e=0. enttämestarintie Häkkilinnuntie 28:136 54:2 26:274 26:273 28:142 28:151 VL 224 urh_p YYU_p p_p tk_p I e=0.40 38 tä pp le 231 229 223 222 ET Teema: Ajantasakaava_1000 Mittakaava: 1:1500 50 m Joensuun kaupunki

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta LISTAN ASIANRO Asianro 3581 / 503 / 2004

Kaupunkisuunnittelulautakunta LISTAN ASIANRO Asianro 3581 / 503 / 2004 Kaupunkisuunnittelulautakunta 24.08.2005 LISTAN ASIANRO 13 13 Asianro 3581 / 503 / 2004 OTANIEMESSÄ, KEILALAHTI - ITÄMETSÄ - KARHUSAARI, MUUTOS, ASEMAKAAVAN JA TONTTIJAON MUUTOKSEN HYVÄKSYMINEN, ALUE 221102

Lisätiedot