OBD. OBD I ja OBD II. Mitä OBD-diagnoosiin kuuluu? Lähde: Arto Lehtinen Robert Bosch Oy

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OBD. OBD I ja OBD II. Mitä OBD-diagnoosiin kuuluu? Lähde: Arto Lehtinen Robert Bosch Oy"

Transkriptio

1 OBD Lähde: Arto Lehtinen Robert Bosch Oy EU:ssa on asetettu tavoitteeksi liikenteen päästöjen vähentäminen parempilaatuisen polttonesteen ja kehittyneemmän tekniikan avulla sekä päästöjen pitäminen alhaisina koko auton käyttöiän ajan luvun alussa voimaan tulleet tiukemmat päästömääräykset edellyttivät säädetyllä kolmitoimikatalysaattorilla varustettuja bensiinimoottoreita. Järjestelmän toimiessa optimaalisesti kaasumaiset pakokaasupäästöt alenevat jopa 90 %, mutta viallinen auto voi kuitenkin olla kunnossa olevaan verrattuna todellinen "saastepesä". Päästöjen käytön aikaisessa kontrolloinnissa on Euroopassa otettu yleisesti käyttöön vuosittainen korjaamolla tai katsastuksen yhteydessä suoritettava "karkea" pakokaasutesti. Seuraava vaihe Euroopassa oli EURO 3 -päästömääräysten käyttöönotto vuoden 2001 alkuun mennessä. Uudet määräykset ovat kaasumaisten päästöjen osalta n. 40 % aiempia tiukemmat. EURO 3 -päästömääräysten rinnalla alettiin edellyttää myös moottorin ohjausjärjestelmään integroitua OBD -diagnoosia, joka valvoo kaikkia päästöihin vaikuttavia komponentteja ja informoi kuljettajaa päästöjen kohoamisesta yli sallittujen rajojen. OBD -diagnoosia on jo edellytetty bensiinimoottorisilta henkilöautoilta, jotka on tyyppihyväksytty vuoden 2000 alun jälkeen tai otettu uutena liikenteeseen vuoden 2001 alun jälkeen. OBD -diagnoosi tulee vastaavalla vuoden siirtymäjaksolla kevyisiin dieseleihin 2003 alkaen ja raskaisiin dieseleihin 2005 alkaen. OBD I ja OBD II OBD-diagnoosi perustuu USA:ssa käytettyihin diagnoosijärjestelmiin OBD I ja OBD II. OBD I - diagnoosi otettiin USA:ssa käyttöön asteittain vuoden 1988 alusta. OBD I edellytti päästöihin vaikuttavien moottorin ohjausjärjestelmän vikojen tallentamista ohjainlaitteen muistiin ja edelleen niiden ilmaisua kuljettajalle sytyttämällä mittaristossa oleva vikamerkkivalo (MIL). Näin poliisillakin oli mahdollisuus todeta liikenneseurannan yhteydessä päästöjen lisääntyminen. Vikojen tulostukseen OBD I:ssä riitti ns. vilkkukoodi. OBD I korvattiin OBD II:lla asteittain vuodesta 1994 alkaen ja pakolliseksi se tuli USA:ssa alkaen. OBD II koskee USA:ssa bensiinimoottoreilla varustettuja henkilöautoja ja kevyitä hyötyajoneuvoja sekä vuosimallista 1996 alkaen myös dieselajoneuvoja. OBD II sisältää vaatimuksen "On Board -diagnoosista" ja edellyttää siltä huomattavan kattavaa vikojen tunnistamista. Eurooppalainen OBD-diagnoosi, josta aluksi käytettiin lyhennettä EOBD ja sittemmin lyhennettä pelkkä OBD, vastaa pienin poikkeuksin USA:n diagnoosijärjestelmää OBD II. Mitä OBD-diagnoosiin kuuluu? EU-direktiivi mahdollistaa korvata OBD-autojen käytön aikaisessa päästötestissä joutokäynnillä tapahtuva päästömittaus OBD-diagnoosilla. Suomessa vuoden 2004 alusta käyttöön otettava OBD-autojen päästötesti koskee vuoden 2001 alun jälkeen uusina käyttöön otettuja bensiinimoottorisia M1- ja N1-luokan ajoneuvoja. OBD-autojen päästötesti voidaan suorittaa normaalien päästötestien tapaan katsastusasemalla tai korjaamolla. Nyrkkisääntönä OBD:ssä on valvoa kaikki päästöihin vaikuttavat komponentit ja toiminnot. Viat osoitetaan kuljettajalle sytyttämällä vikamerkkivalo (MI). Sähköisten komponenttien osalta valvotaan virtapiirien katkokset ja oikosulut. Järjestelmän toimintojen osalta valvotaan viat, jotka johtaisivat uuden auton EU-hyväksyntäpäästötestissä päästöjen nousuun yli raja-arvojen CO 3,2 g/km, HC 0,4 g/km ja NOx 0,6 g/km.

2 Kolmitoimikatalysaattorin toiminta valvotaan HC-päästöjen perusteella. Katalysaattorin puhdistuskyky tulkitaan liikaa alentuneeksi, jos uuden auton hyväksyntätestissä ylitettäisiin HCarvo 0,4 g/km. Erityinen painoarvo on palamiskatkosten tunnistuksella, koska palamaton polttoneste voi syttyä kuumassa katalysaattorissa ja aiheuttaa sen tuhoutumisen muutaman minuutin ajon aikana. Auton valmistajan on tullut lisäksi osoittaa kenttäkokein, että päästöihin vaikuttavat komponentit kestävät auton normaalin käyttöiän. Osoituksena käytetään yllä mainittujen päästörajojen alittamista hyväksyntätestissä km:n kenttätestiajon jälkeen alkaen rajaksi tulee km. Virheellisen diagnoosin estämiseksi diagnoositoiminnot saa kytkeä pois päältä tietyissä olosuhteissa, esim. käynnistettäessä moottori alle -7 asteen lämpötilassa, polttonestesäiliön täyttömäärän ollessa alle 20 % maksimista tai akkujännitteen ollessa alhainen. Päästöjä lisäävät viat, niiden esiintymisolosuhteet, diagnoosijärjestelmän tila ja vian ilmaantumisen jälkeen ajettu kilometrimäärä tallennetaan muistiin. Testaus tapahtuu Scan Tool -testerillä standardisoidusta diagnoosipistokkeesta. OBD:hen liittyy myös manipulaatiosuojaus ohjainlaitteen säätökäyrästöjen muuttamisen estämiseksi. Se on toteutettu esim. käyttämällä erityisiä muistikomponentteja. Jos valmistaja käyttää EEPROM-muisteja, jotka mahdollistavat ohjelmapäivitykset valtuutetulla korjaamolla, tulee muistit varustaa erityisellä kirjoitussuojaustoiminnolla. OBD-diagnoosipistoketta käytetään myös sellaisissa ajoneuvoissa, joissa ei ole OBD-diagnoosia. OBD-diagnoosipistokkeen olemassaolo ei siten takaa diagnoosin suorittamista OBDdiagnoosiohjelmalla. OBD-diagnoosipistokkeen tulee sijaita maksimissaan 60 cm etäisyydellä ohjauspyörän kehältä. Tyypillinen sijoituspaikka on kojelaudan alla kuljettajan jalkatilassa. Kommunikaatio Kommunikaatiossa käytettävät tiedonsiirtotavat tunnuspiirteineen ovat seuraavat: - SAE J 1850: signaalilaji VPM, tiedonsiirtonopeus10,4 kb, käyttäjä esim. GM - SAE J 1850: signaalilaji VWM, tiedonsiirtonopeus 41,6 kb, käyttäjä esim. Ford - ISO : signaalilaji NRZ, tiedonsiirtonopeus 10,4 kb, hidas aktivointi (5 b), käyttäjänä eurooppalaiset valmistajat - ISO (KWP 2000): hidas ja nopea aktivointi mahdollisia, käyttäjänä eurooppalaiset valmistajat - ISO/DIS : diagnostiikka CAN-väylän kautta Diagnoositesteri Normin ISO mukaan ohjainlaite tunnistaa automaattisesti testattavan moottorin ohjausjärjestelmän tiedonsiirtoprotokollan ja signaalilajin. Normi määrittää yksittäisten toimintavaiheiden toimintotavat ja tietomuodot seuraavasti: Vaihe 1 Järjestelmän diagnoositietojen luku, sisältää esim. analogiset tulo- ja lähtösignaalit (esim. lambda-anturin signaali), digitaaliset tulo- ja lähtösignaalit (esim. kaasuläpän asema), järjestelmän rakenneinformaation (automaatti/manuaalivaihteisto, varustettu ilmastointilaitteella jne.) ja laskentatulokset (esim. suihkutusaika).

3 Vaihe 2 Olosuhteet vian esiintyessä ensimmäisen kerran, esim. moottorin pyörintänopeus ja lämpötila. Vaihe 3 Vikamuistin luku, tulostetaan päästöjä lisäävästi vaikuttavat vikamerkkivalon syttymiseen johtaneet viat. Vaihe 4 Vikamuistien tyhjennys ja vikaa seuranneen informaation poisto. Vaihe 5 Lambdatunnistimien testi- sekä kynnysarvojen tulostus. Vaihe 6 Ei jatkuvasti valvottavien toimintojen mitta-arvojen tulostus. Vaihe 7 Vikamuistin luku, tulostetaan häiriöt, jotka eivät ole johtaneet vikamerkkivalon syttymiseen. Vaihe 8 Varattu merkkikohtaiseen testiin. Vaihe 9 Varattu ajoneuvon tunnistetiedoille. Vikakoodit Vikakoodit koostuvat 5 merkistä - esim. P seuraavasti: 1. merkki: Ajoneuvon järjestelmä B Kori (Body) C Alusta (Chassis) P Moottori/voimansiirto (Powertrain) U Määrittämättömät järjestelmät (Undefined) 2. merkki: Alaryhmä 0 SAE-vikakoodi 1 Valmistajan vikakoodi 2 SAE-vikakoodi 3 Valmistajan vikakoodi 3. merkki: Rakenneryhmä 1 Polttonesteen ja ilman mittaus 2 Polttonesteen ja ilman mittaus 3 Sytytysjärjestelmä, palamiskatkokset 4 Muut pakokaasujen päästöihin vaikuttavat tekijät 5 Nopeuden ja joutokäynnin säätö 6 Ohjainlaite- ja ulostulosignaalit 7 Vaihteisto 4. ja 5. merkki Järjestelmäkomponentit Järjestelmäkomponentin/vian tunnistus Esimerkki: P = Kaasuläppätunnistimen signaali (jännite) liian alhainen P0/2-vikakoodit määritetään normissa ISO Ajoneuvon valmistaja voi käyttää myös P1/3-vikakoodeja, jotka liittyvät ohjainlaitteen sellaisiin lisätoimintoihin, joita ei normissa ole yksilöity. Niiden avulla valmistaja voi laajentaa ja tarkentaa diagnoosia. P1/3-vikakoodit noudattavat samaa systematiikkaa kuin P0/2-vikakooditkin, mutta ne ovat valmistajakohtaisia eli sama koodi voi merkitä eri valmistajilla eri vikaa. Valmistajan tulee ilmoittaa P1/3-vikakoodit viranomaisille. Eräät testerit tulostavat P1/3- vikakoodeja vain koodimuodossa, mutta merkkikohtaiseen valintaan perustuvat testerit kykenevät tulostamaan P1/3-vika-koodeja useista merkeistä myös selkokielisinä.

4 Vikamuisti, vikalajit ja vikamuistin tyhjennys Moottorin ohjainlaite tunnistaa sisäänmeno- ja ulostulosignaalit katkosten, oikosulkujen ja loogisuuden osalta. Viat jaetaan "häiriöihin" ja "vakaviin" sekä luokitellaan edelleen hetkellisiksi tai jatkuviksi. Ensimmäisen kerran tunnistettu päästöihin vaikuttava vika tulkitaan "häiriöksi" ja tallennetaan vaiheen 7 vikamuistiin vian ilmaantumishetken olosuhdetietojen (esim. moottorin pyörintänopeus ja lämpötila) kanssa. Mikäli vika ei toistu seuraavan ajosyklin aikana, poistetaan se vaiheen 7 vikamuistista. Jos vika esiintyy myös seuraavan ajosyklin aikana, tulkitaan se vakavaksi ja tallennetaan vaiheen 3 vikamuistiin olosuhdetietojen kanssa. Samanaikaisesti sytytetään vikamerkkivalo. Jos vika esiintyy uudelleen, tallennetaan se viimeistään kolmannen ajosyklin aikana vaiheen 3 muistiin. Erikoistapauksissa valmistaja voi hyväksyttää vian tallentumisen viimeistään 10. ajosyklin aikana. Samanaikaisesti sytytetään vikamerkkivalo. Vikamuistien tyhjennys (vaihe) poistaa muistista sekä häiriöt että vakavat viat ja niihin liittyvät lisäinformaatiot. Valikoiva vikamuistin tyhjennys ei ole mahdollista eikä myöskään sallittua normin puitteissa. Se informaatio, joka pitäisi vielä säilyttää tai voi olla kiinnostavaa tulevassa diagnoosissa, tulee tulosta ja dokumentoida ennen vikamuistin tyhjennystä. Lämpimäksikäyttövaihe on toteutunut, jos moottorin lämpötilan on noussut käynnistyksen jälkeen vähintään 22 ºC ja moottori on saavuttanut yli 70 ºC:n lämpötilan. Ajosykli koostuu moottorin käyttötilanteesta "käynnistäminen, ajo ja sammuttaminen" ja sen tarkempi jaksotus on moottorin valmistajan määritettävissä. Vikamerkkivalon aktivoituminen Vikamerkkivalo mittaristossa on keltainen "moottorin kuva" ja sillä on kolme toimintovaihetta: sammuneena, palaa tai vilkkuu. Vikamerkkivalo palaa sytytysvirta kytkettäessä hetkellisesti tai jatkuvasti. Vikamerkkivalo palaa myös silloin, kun moottorin tai vaihteiston ohjausjärjestelmä on havainnut "ohjainlaitteen itsetestissä" ohjainlaitevian tai vaiheen 3 vikamuistiin on tallennettu päästöjä lisäävä vika. Vikamerkkivalo vilkkuu, kun palamiskatkostunnistus on havainnut palamiskatkoksia ja katkaissut ko. sylinterin polttonesteen suihkutuksen katalysaattorin suojaamiseksi. Osajärjestelmätestit ja ns. readinesskoodin muodostaminen OBD-diagnoosiin liittyy sekä jatkuvasti että ajoittain suoritettavia osajärjestelmätestejä. Jatkuvasti valvottavia osajärjestelmiä ovat mm. palamiskatkostunnistus ja polttonestejärjestelmä. Palamiskatkoksia valvotaan esim. moottorin sylinterikohtaisten pyörintänopeuksien perusteella. Tietty poikkeama sylinterikohtaisesta pyörintänopeudesta merkitsee palamiskatkoksia ja saa aikaan ko. sylinterin polttonesteen suihkutuksen katkaisun. Polttonestejärjestelmästä voidaan suihkutusajan lisäksi valvoa mm. ns. sopeutustoimintoja. Sopeutusarvot eivät saa ylittää ohjainlaitteen muistiin taltioituja arvoja.

5 Ajoittain valvottavia osajärjestelmiä ovat mm. katalysaattori, sen lämmitys, polttonestehöyryjen talteenottojärjestelmä, toisioilmapuhallus, lambdatunnistin ja sen lämmitys sekä pakokaasujen takaisinkierrätys. Katalysaattori, joka todetaan vialliseksi, jos hiilivetypäästöt ylittävät sallitun rajan (n. 1,5-kertainen ylitys uuden auton hyväksyntätestiin verrattuna). Valvonta tapahtuu vertaamalla ennen ja jälkeen katalysaattoria sijoitettujen lambdatunnistimien signaaleja, kun moottori on käyntilämmin ja lambdasäätö aktiivina. Takimmaisen lambdatunnistimen tuottama jännitesignaali tasoittuu etummaisen lambdatunnistimen jännitesignaaliin nähden katalysaattorin hapen varausominaisuudesta johtuen. Eräässä automallissa katalysaattori todetaan vialliseksi, jos takimmaisen lambdatunnistimen amplitudi on yli 80 % etummaisen tunnistimen amplitudista. Katalysaattorin lämmitys kontrolloidaan sähköisen toiminnan osalta. Polttonestehöyryjen talteenottojärjestelmästä valvotaan ns. regenerointiventtiili ja sen virtapiiri sähköisen toiminnan osalta. Toisioilmajärjestelmää valvotaan esim. tunnistamalla lambdatunnistimen avulla lisääntyvä happimäärä pakokaasuissa, kun toisiopuhallus on aktivoituna. Lambdatunnistin voidaan valvoa esim. kytkentäajan "rikas/laiha" ja "laiha/rikas" ja minimi sekä maksimi jännitearvojen avulla. Keskimääräisen lambda-arvon perusteella voidaan määrittää lambatunnistimelle korjaussuure, joka on 0 uudella tunnistimella. Korjaussuureen avulla voidaan kompensoida etummaisen tunnistimen vanhentumista tiettyyn rajaan asti. Korjaussuureen ylittäessä raja-arvon tulee lambdatunnistin uusia. Vaiheesta 5 voidaan tulostaa viimeksi suoritettujen lambdatunnistintestien arvot. Lambdatunnistimen lämmitys kontrolloidaan sähköisen toiminnan osalta. Pakokaasujen takaisinkierrätys valvotaan avaamalla pakokaasujen takaisinkierrätysventtiili lyhytaikaisesti moottorijarrutuksen aikana. Kohoava imusarjan paine viestittää pakokaasujen takaisinkierrätysventtiilin toimivan oikein. Readinesskoodin avulla voidaan tunnistaa, mitä valvottavia osajärjestelmiä ko. järjestelmässä on ja onko niiden testaukset suoritettu. Testaus suoritetaan jokaisen moottorin käynnistämisen jälkeen, jos saavutetaan yksilöity ajosuorite. Ajosuoritteeseen kuluu "käynnistys tietystä lämpötilasta, ajo tietyllä nopeudella, kiihdytykset ja kestoaika" ja se on valmistajan määritettävissä. Jos akku irrotetaan virtapiiristä tai vikamuisti tyhjennetään, palaa readinesskoodi ns. 0-tilaan. Sen jälkeen readinesskoodin uudelleenmuodostuminen (osajärjestelmien testaus) tapahtuu 2-10 ajosuoritteen aikana. Käytännössä autolla voi joutua ajamaan jopa liki 100 km. Readinesskoodi voidaan eräillä automerkeillä muodostaa korjaamolla suorittamalla järjestelmätesterin avulla ns. simuloitu miniajosuorite. Readinesskoodi muodostuisi myös ajamalla autolla tehodynamometrin päällä EURO 3 -ajosykli. Readinesskoodi tulostetaan vaiheessa 1 osana diagnoosijärjestelmän tilaa. Sulje ikkuna ja palaa tehtävään.

Ottomoottorikäyttöisten ajoneuvojen pakokaasupäästöjen tarkastus

Ottomoottorikäyttöisten ajoneuvojen pakokaasupäästöjen tarkastus 1 (6) Antopäivä: 29.6.2016 Voimaantulopäivä: 1.7.2016 Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Laki Liikenteen turvallisuusvirastosta 863/2009 Täytäntöönpantava EU-lainsäädäntö: Muutostiedot: Kumoaa Trafin

Lisätiedot

VOLVO V-70 D5 (2008) 136 KW DIESELHIUKKASSUODATIN - JÄRJESTELMÄ

VOLVO V-70 D5 (2008) 136 KW DIESELHIUKKASSUODATIN - JÄRJESTELMÄ VOLVO V-70 D5 (2008) 136 KW DIESELHIUKKASSUODATIN - JÄRJESTELMÄ JÄRJESTELMÄN KOMPONENTIT KOMPONENTIT JA TOIMINTA Ahtimen jälkeen ensimmäisenä tulee happitunnistin (kuva kohta 1). Happitunnistin seuraa

Lisätiedot

Kaasuauto. Autoalan opettaja- ja kouluttajapäivät 23.-24.4.2015 Tampere. www.kvlakk.fi. Jussi Sireeni. www.kvlakk.fi

Kaasuauto. Autoalan opettaja- ja kouluttajapäivät 23.-24.4.2015 Tampere. www.kvlakk.fi. Jussi Sireeni. www.kvlakk.fi Kaasuauto Autoalan opettaja- ja kouluttajapäivät 23.-24.4.2015 Tampere Miksi kaasua autoihin? Maa- ja biokaasu on edullinen polttoaine verrattuna öljyjalosteisiin jopa 40% säästöä polttoainekustannuksissa

Lisätiedot

HYDRONIC II ECO VIKAKOODIT

HYDRONIC II ECO VIKAKOODIT 19 000 Ei häiriötä 009 Ilmanpainetiedot epäuskottavia Yhteyden häviäminen ohjainlaitteen ja ilmanpaineanturin väliltä. 010 Poiskytkentä ylijännitteen vuoksi (lämmityslaite ilman toimintaa) 011 Poiskytkentä

Lisätiedot

Ajoneuvon OTM-493 kaikki tiedot

Ajoneuvon OTM-493 kaikki tiedot Ajoneuvon OTM-493 kaikki tiedot Huom. Liikenteestä poisto (alkaen 06.08.2015) Tietoja ajoneuvosta Ajoneuvo: Audi A4 LIMOUSINE Sedan (AA) 4ov 1968cm3 Ajoneuvolaji: Henkilöauto Väri: Harmaa Istumapaikkojen

Lisätiedot

TAITAJA Semifinaali 20.- 21.1.2010, Kuopio

TAITAJA Semifinaali 20.- 21.1.2010, Kuopio TAITAJA Semifinaali 20.- 21.1.2010, Kuopio KILPAILIJAN OHJE: 1. Suuntaustehtävä Tehtävän kuvaus Tehtävänäsi on tarkastaa Toyota Avensiksen kaikki pyöränkulmat. Autossa on ajonvakauden hallinta järjestelmä.

Lisätiedot

ohjainlaite 011 Katkaisu alijännitteen vuoksi Ohjainlaitteelle vaikuttaa vähintään 20 sek ajan alijännite.

ohjainlaite 011 Katkaisu alijännitteen vuoksi Ohjainlaitteelle vaikuttaa vähintään 20 sek ajan alijännite. 000 Ei vikaa 004 Varoitus: Oikosulku raitisilmapuhalluksen ohjausliitännällä 005 Varoitus: oikosulku varashälyttimen ohjausliitännällä 006 Varoitus: Selittämätön korkeuskorjauksen arvo Avaa Airtronicin

Lisätiedot

NTK Yleismalliset lambdatunnistimet

NTK Yleismalliset lambdatunnistimet NTK Yleismalliset lambdatunnistimet Korkeaa suorituskykyä laajalla soveltuvuudella NTK yleismalliset lambdatunnistimet NTK toimi tienraivaajana, kun 1980-luvun alussa kehitettiin ensimmäisiä lambdatunnistimia.

Lisätiedot

Euro VI bussien ja Euro 6 dieselhenkilöautojen todellisen ajon NO x päästöt

Euro VI bussien ja Euro 6 dieselhenkilöautojen todellisen ajon NO x päästöt Euro VI bussien ja Euro 6 dieselhenkilöautojen todellisen ajon NO x päästöt HSY Ilmanlaadun tutkimusseminaari 8.11.2018 Petri Söderena Erikoistutkija VTT 9.11.2018 VTT beyond the obvious 1 Sisältö Raskaanliikenteen

Lisätiedot

Katsastusasematesti 2010

Katsastusasematesti 2010 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 1 2 TARKASTUSKOHTEET... 3 2.1 OBD järjestelmän ilmoittama vikakoodi... 3 2.2 Alatukivarren ulompi laakerointi välyksellinen taka-akselilla... 5 2.3 Nastaero liian suuri... 6 2.4

Lisätiedot

DAIHATSU SIRION, M100

DAIHATSU SIRION, M100 DAIHATSU SIRION, M100 JÄRJESTELMÄN KOMPONENTTIEN SIJAINTI auton nopeus diagnoosliitin paine kaasuläppä anturi ISC venttiili imuilman lämpötila puolat nokka-akselin polttoainepumppu polttoneste syötön katkasu

Lisätiedot

A-Katsastus Peugeot KUOPIO Dieselöljy. Puhelin. Ari Pakarinen VF38D9HL0EL Tuote

A-Katsastus Peugeot KUOPIO Dieselöljy. Puhelin. Ari Pakarinen VF38D9HL0EL Tuote AJONEUVON TIEDOT Rekisteritunnus Ajoneuvoluokka Ajoneuvon merkki Ajoneuvon malli ILR-949 Tarkastusaika 14.8.2018 M1 Tarkastuspaikka A-Katsastus Peugeot Kuopio-Savilahti 508 Sedan (AA) 4ov 1560cm3 Osoite

Lisätiedot

Dirica.fi Autonostajan tietopalvelu AUDI A6, 2008 DIR-1

Dirica.fi Autonostajan tietopalvelu AUDI A6, 2008 DIR-1 Dirica.fi Autonostajan tietopalvelu AUDI A6, 2008 DIR-1 Ajoneuvovero erääntynyt Seuraava katsastus 14 päivän kuluessa. Auto on yksittäin maahantuotu. Tuontimaa: Iso-Britannia. Vetotapa: Etuveto

Lisätiedot

Seuraava katsastus 14 päivän kuluessa. Auto on yksittäin maahantuotu. Tuontimaa: Iso-Britannia. Matkamittarilukema on suuri auton ikään nähden.

Seuraava katsastus 14 päivän kuluessa. Auto on yksittäin maahantuotu. Tuontimaa: Iso-Britannia. Matkamittarilukema on suuri auton ikään nähden. Dirica.fi Hae auton tiedot AUDI A6, 2008 DIR-1 Ajoneuvovero erääntynyt Seuraava katsastus 14 päivän kuluessa. Auto on yksittäin maahantuotu. Tuontimaa: Iso-Britannia. Matkamittarilukema on suuri auton

Lisätiedot

ANTURIVIKOJEN VAIKUTUS PAKOKAASUPÄÄSTÖIHIN VW Golf FSI 1.6

ANTURIVIKOJEN VAIKUTUS PAKOKAASUPÄÄSTÖIHIN VW Golf FSI 1.6 Ilkka Kotisalo ANTURIVIKOJEN VAIKUTUS PAKOKAASUPÄÄSTÖIHIN VW Golf FSI 1.6 Opinnäytetyö Auto- ja Kuljetustekniikka Joulukuu 2009 KUVAILULEHTI Opinnäytetyön päivämäärä 1.12.2009 Tekijä(t) Koulutusohjelma

Lisätiedot

NTK Yleismalliset lambdatunnistimet

NTK Yleismalliset lambdatunnistimet NTK Yleismalliset lambdatunnistimet Korkeaa suorituskykyä laajalla soveltuvuudella NTK yleismalliset lambdatunnistimet NTK toimi tienraivaajana, kun 1980-luvun alussa kehitettiin ensimmäisiä lambdatunnistimia.

Lisätiedot

Arviointikooste Taitaja 2010 (Competition)

Arviointikooste Taitaja 2010 (Competition) Lomake 6 Arviointikooste Sivu 1 / 1 19-04-2010 14:51:08 Lajinumero 101 Laji Autonasenn Osio Osio - kuva Päivä 1 Päivä 2 Päivä 3 Päivä 4 Yhteensä A B C D E F G H Määräaikaishuolto ja katsasttarkast Persähkötehtävä

Lisätiedot

Parametrit voimansiirtolinja. Johdanto. SDP3:n päällirakentajien versio

Parametrit voimansiirtolinja. Johdanto. SDP3:n päällirakentajien versio Johdanto Tässä asiakirjassa kuvataan voimansiirtolinjaan liittyvät parametrit. Parametrien luettelon rajaamiseksi tässä kuvataan vain parametrit, joista on todennäköisesti hyötyä päällirakentajille. Johdanto

Lisätiedot

Bosch Commercial Vehicle - workshop module concept

Bosch Commercial Vehicle - workshop module concept 1 Bosch Commercial Vehicle Moduuli konsepti VALAISTUS& MAJAKAT Huoltopalvelut Diagnostiikka Korjaus MODUULI KONSEPTI SULAT DIAGNOSTIIKKA DIESEL OSAT KÄYNNISTIMET GENERAATTORIT KORJAAMO LAITTEET SUODATTIMET

Lisätiedot

Volvo Selekt on Volvo -liikkeiden standardi Volvo -vaihtoautoille.

Volvo Selekt on Volvo -liikkeiden standardi Volvo -vaihtoautoille. Volvo Selekt on Volvo -liikkeiden standardi Volvo -vaihtoautoille. Volvo Selekt -vaihtoautoiksi kelpuutetaan kaikkein parhaimmat, hinta-laatusuhteeltaan täydelliset ja luotettavat laatuyksilöt. Volvo Selekt

Lisätiedot

Hydronic 10 Vikakoodit

Hydronic 10 Vikakoodit Toiminta ja vianetsintä 000 Ei vikaa - 001 Varoitus ylijännitteestä Ylijännite lämmittimen elektronisella ohjainlaitteella - Avaa, käynnistä moottori, mittaa jännite - Jos jännite on yli 15 V/30 V, tarkista

Lisätiedot

Julkaisutiedot. Scania Diagnos & Programmer 3 versio 2.27

Julkaisutiedot. Scania Diagnos & Programmer 3 versio 2.27 fi-fi Julkaisutiedot Scania Diagnos & Programmer 3 versio 2.27 Versio 2.27 korvaa Scania Diagnos & Programmer 3 -version 2.26 ja tukee P-, G-, R- ja T-sarjan ajoneuvojen, F-, K- ja N-sarjan ajoneuvojen

Lisätiedot

DS150E:n käyttöopas. Dangerfield June 2009 V3.0 Delphi PSS

DS150E:n käyttöopas. Dangerfield June 2009 V3.0 Delphi PSS DS150E:n käyttöopas 1 SISÄLTÖ Osat.......3 Asennusohjeet..... 5 Bluetoothin asetusten määritys...26 Diagnoosiohjelma....39 ECU:n kirjoitus (OBD)... 86 Skannaus....89 Historia...94 EOBD-yhteys..97 Tiedosto..41

Lisätiedot

VOLVO S60 & V60 DRIV. Lisäys käyttöohjekirjaan

VOLVO S60 & V60 DRIV. Lisäys käyttöohjekirjaan VOLVO S60 & V60 DRIV Lisäys käyttöohjekirjaan Tästä lisäyksestä Tämä painotuote Tämä käyttöohje on auton käyttöohjekirjaa täydentävä lisäys. Volvo Personvagnar AB Lisäys käsittelee tämän automallin varsinaisen

Lisätiedot

BT111 AKKUTESTERI BT222 AKKU / LATURI / KÄYNNISTYSJÄRJETELMÄ ANALYSAATTORI

BT111 AKKUTESTERI BT222 AKKU / LATURI / KÄYNNISTYSJÄRJETELMÄ ANALYSAATTORI BT111 AKKUTESTERI BT222 AKKU / LATURI / KÄYNNISTYSJÄRJETELMÄ ANALYSAATTORI KÄYTTÖOHJEET / TESTAUSMENETELMÄT TÄRKEÄÄ : 1. 12V akkujen testauksessa laite täyttää seuraavat normit: SAE : 200~1200 CCA DIN

Lisätiedot

Dieselkäyttöisten autojen pakokaasupäästöjen tarkastus katsastuksessa

Dieselkäyttöisten autojen pakokaasupäästöjen tarkastus katsastuksessa 11 OHJE 1 (6) Antopäivä: 30.11.2016 Voimaantulopäivä: 1.12.2016 Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Laki Liikenteen turvallisuusvirastosta 863/2009 Täytäntöönpantava EU-lainsäädäntö: Muutostiedot: Kumoaa

Lisätiedot

AVL - PAKOKAASUANALYSAATTORIT 4000 - SARJA PAKOKAASUANALYSAATTORIT BENSIINI - JA DIESELMOOTTOREILLE

AVL - PAKOKAASUANALYSAATTORIT 4000 - SARJA PAKOKAASUANALYSAATTORIT BENSIINI - JA DIESELMOOTTOREILLE AVL - PAKOKAASUANALYSAATTORIT 4000 - SARJA PAKOKAASUANALYSAATTORIT BENSIINI - JA DIESELMOOTTOREILLE Finntest Oy Olarinluoma 16 02200 ESPOO Puh. 09-439 1400 Fax. 09-4391 4020 finntest@finntest.fi www.finntest.fi

Lisätiedot

MICO. Ratkaisut älykkääseen tehonjakeluun. Valvonta. Katkaisu. Tunnistus

MICO. Ratkaisut älykkääseen tehonjakeluun. Valvonta. Katkaisu. Tunnistus MICO Ratkaisut älykkääseen tehonjakeluun Valvonta Katkaisu Tunnistus 02 MICO 03 RATKAISUT ÄLYKKÄÄSEEN TEHONJAKELUUN Monimuotoiset useita komponentteja sisältävät tehonsyöttöjärjestelmät vaativat luotettavan

Lisätiedot

RASTU - Ajoneuvojen energiankulutus ja päästöt kaupunkiliikenteessä. Rastu päätösseminaari Innopoli 1, Otaniemi 4.11.

RASTU - Ajoneuvojen energiankulutus ja päästöt kaupunkiliikenteessä. Rastu päätösseminaari Innopoli 1, Otaniemi 4.11. RASTU - Ajoneuvojen energiankulutus ja päästöt kaupunkiliikenteessä Rastu päätösseminaari Innopoli 1, Otaniemi 4.11.2009 Kimmo Erkkilä SISÄLTÖ Taustat ja menetelmät Uusien ajoneuvojen energiatehokkuus

Lisätiedot

Seoksen rikastus ja säätö - Ruiskumoottorit lambdalla

Seoksen rikastus ja säätö - Ruiskumoottorit lambdalla Seoksien säätö - Ruiskumoottorit lambdalla 1 / 6 20.04.2016 10:45 Seoksen rikastus ja säätö - Ruiskumoottorit lambdalla Seos palaa parhaiten, C0-pitoisuuden ollessa alhainen ja HC-pitoisuus erittäin alhainen.

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caravelle

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caravelle Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Caravelle Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

Käyttöohje. Johdanto. Thermo Pro 90

Käyttöohje. Johdanto. Thermo Pro 90 Käyttöohje Thermo Pro 90 Johdanto Hyvä Webasto-asiakas, Kiitos, että valitsit Webaston Thermo Pro 90 vesilämmittimen. Toivomme, että siitä ja sen luotettavasta mukavuudesta on sinulle iloa useiden vuosien

Lisätiedot

Mark Summary Form. Taitaja 2012. Skill Number 101 Skill Autonasennus. Competitor Name

Mark Summary Form. Taitaja 2012. Skill Number 101 Skill Autonasennus. Competitor Name Summary Form Skill Number 101 Skill Autonasennus ing Scheme Lock 23-04-2012 17:44:14 Final Lock 26-04-2012 13:16:44 Criterion Criterion Description s Day 1 Day 2 Day 3 Day 4 Total Award A B C D E F G H

Lisätiedot

Määräaikaiskatsastussuoritteen avaaminen ikkunalle (KATSA010) on lisätty

Määräaikaiskatsastussuoritteen avaaminen ikkunalle (KATSA010) on lisätty Tiedote katsastajille 1/2011 13.1.2011 ATJ:ssä käyttökatko 16.1.2011 kello 08.00 16.00 Ajoneuvoliikenteen tietojärjestelmään (ATJ) tehdään uuden version käyttöönotto 16.1.2011. ATJ ei ole tuotantokäytössä

Lisätiedot

Käyttöohje Nesteen esilämmittimet BINAR-5S BINAR-5S diesel BINAR-5S.24 diesel

Käyttöohje Nesteen esilämmittimet BINAR-5S BINAR-5S diesel BINAR-5S.24 diesel FI Käyttöohje Nesteen esilämmittimet BINAR-5S BINAR-5S diesel BINAR-5S.24 diesel Arvoisa asiakas! Kiitämme tekemäsi valinnan johdosta! Olemme tehneet kaikkemme, jotta tämä tuote olisi vaatimustesi mukainen

Lisätiedot

PARLAMENTTI JA NEUVOSTO SOPIVAT AUTOJEN PUHTAAMMISTA POLTTOAINEISTA JA UUSISTA PÄÄSTÖRAJOISTA

PARLAMENTTI JA NEUVOSTO SOPIVAT AUTOJEN PUHTAAMMISTA POLTTOAINEISTA JA UUSISTA PÄÄSTÖRAJOISTA Bryssel 29. kesäkuuta 1998 9924/98 (Presse 230) C/98/230 PARLAMENTIN JA NEUVOSTON SOVITTELUKOMITEA AUTO-OIL -OHJELMA ON TOTEUTUMASSA! PARLAMENTTI JA NEUVOSTO SOPIVAT AUTOJEN PUHTAAMMISTA POLTTOAINEISTA

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Amarok

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Amarok Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Amarok Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

Turvallisuusohjeet. Vaarat. Turvatoimenpiteet kaikkien ajoneuvojen kanssa työskentelyyn. Erikoistoimenpiteet ilmajousitetuissa ajoneuvoissa VAROITUS!

Turvallisuusohjeet. Vaarat. Turvatoimenpiteet kaikkien ajoneuvojen kanssa työskentelyyn. Erikoistoimenpiteet ilmajousitetuissa ajoneuvoissa VAROITUS! Työskentely nostetun ajoneuvon ja päällirakenteen kanssa Työskentely nostetun ajoneuvon ja päällirakenteen kanssa Mekaaniset ja hydrauliset nostolaitteet voivat kaatua tai laskeutua vahingossa virheellisen

Lisätiedot

VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND JÄLKIASENNETTAVIEN PAKOKAASUN PUHDISTUSLAITTEISTOJEN ARVIOINTI

VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND JÄLKIASENNETTAVIEN PAKOKAASUN PUHDISTUSLAITTEISTOJEN ARVIOINTI 1 JÄLKIASENNETTAVIEN PAKOKAASUN PUHDISTUSLAITTEISTOJEN ARVIOINTI 2 UUSIEN PÄÄSTÖMÄÄRÄYSTEN VOIMAANTULO EURO 4 uudet tyypit 1.10.2005 kaikki uutena myytävät autot 1.10.2006 EURO 5 uudet tyypit 1.10.2008

Lisätiedot

TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN TOIMIALA. Tietotekniikka. Tietoliikennetekniikka INSINÖÖRITYÖ KONVERSIO OBD:N JA SARJALIIKENNEPORTIN VÄLILLÄ

TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN TOIMIALA. Tietotekniikka. Tietoliikennetekniikka INSINÖÖRITYÖ KONVERSIO OBD:N JA SARJALIIKENNEPORTIN VÄLILLÄ TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN TOIMIALA Tietotekniikka Tietoliikennetekniikka INSINÖÖRITYÖ KONVERSIO OBD:N JA SARJALIIKENNEPORTIN VÄLILLÄ Työn tekijä: Anssi Kinnunen Työn valvoja: Timo Kasurinen Työn ohjaaja:

Lisätiedot

E-Skanneri VAG Pro KÄYTTÄJÄN MANUAALI

E-Skanneri VAG Pro KÄYTTÄJÄN MANUAALI E-Skanneri VAG Pro KÄYTTÄJÄN MANUAALI 1/8 Sisällysluettelo 1. Turvallisuus ja turvatoimenpiteet...3 2. Yleistä tietoa OBD:sta 2.1 Ajoneuvon mukana kulkeva diagnostiikka (On-Board-Diagnostics (OBD) II).....4

Lisätiedot

Dieselkäyttöisten autojen pakokaasupäästöjen tarkastus katsastuksessa

Dieselkäyttöisten autojen pakokaasupäästöjen tarkastus katsastuksessa 11 OHJE 1 (6) Antopäivä: 17.2.2017 Voimaantulopäivä: 21.2.2017 Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Laki Liikenteen turvallisuusvirastosta 863/2009 Täytäntöönpantava EU-lainsäädäntö: Muutostiedot: Kumoaa

Lisätiedot

838E Hands Free Varashälytin

838E Hands Free Varashälytin 838E Hands Free Varashälytin Huom! - Järjestelmän saa asentaa vain ammattilainen. - Älä anna laitteen tai vastaanottimen kastua. - Lue käyttöohje kokonaan ennen laitteen asennusta. - Tämän laitteen tarkoitus

Lisätiedot

KÄSIKIRJAN TÄYDENNYSOSA

KÄSIKIRJAN TÄYDENNYSOSA KÄSIKIRJAN TÄYDENNYSOSA Seuraavat tiedot on luettava Range Roverin omistajan käsikirjan (LRL 33 02 61 131) yhteydessä. Näissä ohjeissa viitataan lisätietoihin, jotka eivät olleet saatavana Range Roverin

Lisätiedot

C493 Liitin lisätoimintoja varten. Johdanto liittimeen C493

C493 Liitin lisätoimintoja varten. Johdanto liittimeen C493 Johdanto liittimeen C493 Johdanto liittimeen C493 C493 on 15-napainen liitin, jonka avulla päällirakentaja pääsee hallitsemaan useita signaaleja ja toimintoja päällirakenteen ohjausjärjestelmän (BWS, Bodywork

Lisätiedot

Ajoneuvon tiedot. IAZ-277 Henkilöauto Honda Cr-v. Lähde: Liikenneasioiden rekisteri :26. Rajoitukset ja huomautukset

Ajoneuvon tiedot. IAZ-277 Henkilöauto Honda Cr-v. Lähde: Liikenneasioiden rekisteri :26. Rajoitukset ja huomautukset 1 (5) Ajoneuvon tiedot IAZ-277 Henkilöauto Honda Cr-v Lähde: Liikenneasioiden rekisteri 18.9.2018 19:26 Rajoitukset ja huomautukset Ajoneuvo on ajo- tai käyttökiellossa Ajoneuvovero erääntynyt Verotiedot

Lisätiedot

Käyttöohje. Ohjauspaneeli PU-5. Ver

Käyttöohje. Ohjauspaneeli PU-5. Ver FI Käyttöohje Ohjauspaneeli PU-5 Ver.1.0.0.5 Esittely Tämä ohje on osa PLANAR-lämmittimien dokumentaatiota ja opastaa laitteen turvalliseen ja oikeaan käyttöön. Mikäli käytössä esiintyy ongelmia tai epäselvyyksiä,

Lisätiedot

Tehtävän ennakkotieto: Auton ohjauspyörä on vinossa. Asiakas tuonut auton pyöränkulmien tarkastukseen.

Tehtävän ennakkotieto: Auton ohjauspyörä on vinossa. Asiakas tuonut auton pyöränkulmien tarkastukseen. A NELIPYÖRÄSUUNTAUSTEHTÄVÄ Laite: HUNTER WA130/ HS401 suuntauslaite? Ajoneuvo:? Tehtävän ennakkotieto: Auton ohjauspyörä on vinossa. Asiakas tuonut auton pyöränkulmien tarkastukseen. Tehtävänä on suorittaa

Lisätiedot

Yksi kaikkeen kaikki yhdellä: ohjainyksiköiden diagnostiikka uudella Bosch KTS 200 -testilaitteella

Yksi kaikkeen kaikki yhdellä: ohjainyksiköiden diagnostiikka uudella Bosch KTS 200 -testilaitteella Yksi kaikkeen kaikki yhdellä: ohjainyksiköiden diagnostiikka uudella Bosch KTS 200 -testilaitteella KTS 200: Erinomainen testilaite korjaamoille Korjaamon ammattilainen KTS 200: kompakti, nopea ja kestävä

Lisätiedot

-30% KEVÄT-KESÄ 2013. keväthuolto! öljynvaihtotarjous Työ sisältää moottorin öljyn ja öljynsuodattimien vaihdon. öljy ja. Moottoriöljy.

-30% KEVÄT-KESÄ 2013. keväthuolto! öljynvaihtotarjous Työ sisältää moottorin öljyn ja öljynsuodattimien vaihdon. öljy ja. Moottoriöljy. Linja-autotarjoukset Tarjoukset KEVÄT-KESÄ 2013 voimassa 31.8.2013 asti keväthuolto! Voiteluhuolto ilman ajanvarausta! öljynvaihtotarjous Työ sisältää moottorin öljyn ja öljynsuodattimien vaihdon. Työn

Lisätiedot

AUTOVARMA TULOTARKASTUS

AUTOVARMA TULOTARKASTUS AUTOVARMA TULOTARKASTUS Tarkastusaika: 03.11.2014 klo 1300 Sivu 1/4 Paikka: Autovarma, Vuokkoharjuntie 18, Kärkölä Ajoneuvon tiedot Rekisteritunnus LXA 949 (Ruotsi) Ajoneuvolaji Henkilöauto Merkki ja tyyppi

Lisätiedot

EV011 EV012 EV002 EV004 EV100 EV102 1 mod. 1 mod. 4 mod. 4 mod. 5 mod. 5 mod. 230 V AC (+10%/-15%), 50 HZ 6 W 6 W 6 W 6 W 15 W 15 W

EV011 EV012 EV002 EV004 EV100 EV102 1 mod. 1 mod. 4 mod. 4 mod. 5 mod. 5 mod. 230 V AC (+10%/-15%), 50 HZ 6 W 6 W 6 W 6 W 15 W 15 W himmentimet Mitta moduleina imellisjännite Tehohäviö nimelliskuormalla Himmennysperiaate Kuorman tyyppi hehkulamput 3 V halogeenilamput pienj. halog.lamput muuntajalla pienj. halog.lamput el. muuntajalla

Lisätiedot

Hiilimonoksi-din (CO) massa. Euro 4 1 140 380 70 - WMTCtestisykli,

Hiilimonoksi-din (CO) massa. Euro 4 1 140 380 70 - WMTCtestisykli, LIITE VI Tyyppihyväksyntää ja tuotannon vaatimustenmukaisuutta koskevat epäpuhtauspäästöjen raja-arvot, OBD-kynnykset ja melutason raja-arvot A)Pakokaasupäästörajat kylmäkäynnistyksen jälkeen A2) Euro

Lisätiedot

AVL MDS PAKOKAASUANALYYSI- JA AJONEUVOTESTILAITTEISTOT

AVL MDS PAKOKAASUANALYYSI- JA AJONEUVOTESTILAITTEISTOT AVL MDS PAKOKAASUANALYYSI- JA AJONEUVOTESTILAITTEISTOT Nopein analysaattori bensiini- ja dieselmoottorien päästömittauksiin Laajennettavuus oskilloskooppi- ja korkeajännitemittauksiin sekä henkilö- ja

Lisätiedot

Diagnoosi- ja korjaustarjous riippumattomille korjaamoille

Diagnoosi- ja korjaustarjous riippumattomille korjaamoille Diagnoosi- ja korjaustarjous riippumattomille korjaamoille Kattava diagnoosi- ja korjausratkaisu PEUGEOT tarjoaa diagnoosi- ja korjausratkaisun riippumattomille korjaamoille, jotka tekevät huolto- ja korjaustöitä

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Transporter

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Transporter Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Transporter Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

Ilmatyyny. I rl7 B m IImatyyny. I m _ C1> 334m I ~ ~ GL 0.5 "'"' Saab 9000 RD 16.0 BL E GN/VT GN/VT 1.

Ilmatyyny. I rl7 B m IImatyyny. I m _ C1> 334m I ~ ~ GL 0.5 '' Saab 9000 RD 16.0 BL E GN/VT GN/VT 1. 302 IImatyyny Ilmatyyny RD 160 75 BL 160 7 20 123E GN/VT 25 123 GN/VT 15 ~ ~ GL 05 57 2 "'"' "' "! d d z 0 00,;0 0: 0 zj-j -J " 0: > Z > J0: t2 :a o 0: C) "CD C> CD CD < en < '",CD f") CD N _ C1>

Lisätiedot

TURVAVALAISTUSKESKUKSET TK31 JA TK41 ASENNUS- JA TESTAUSOHJE

TURVAVALAISTUSKESKUKSET TK31 JA TK41 ASENNUS- JA TESTAUSOHJE 03.10.-94 VR TURVAVALAISTUSKESKUKSET TK31 JA TK41 ASENNUS- JA TESTAUSOHJE Kun keskus on asennettu paikalleen ja verkkojännite 230V 50Hz kytketty liittimiin L,N ja PE, voidaan akut kytkeä niille varattuihin

Lisätiedot

Valinnaiset lähtösignaalit (UF 356) Valinnaiset lähtösignaalit. Käänteinen signaali

Valinnaiset lähtösignaalit (UF 356) Valinnaiset lähtösignaalit. Käänteinen signaali Valinnaiset lähtösignaalit Valinnaiset lähtösignaalit Tässä asiakirjassa kuvataan, mitä valinnaisia lähtösignaaleja on liittimelle C493, napa 8 12 (lisätoimintojen liitin). Nämä signaalit on valittu ja

Lisätiedot

Lämpötilan valvontayksikkö T154 kuivamuuntajille Asennus- ja käyttöohje

Lämpötilan valvontayksikkö T154 kuivamuuntajille Asennus- ja käyttöohje Lämpötilan valvontayksikkö T154 kuivamuuntajille Asennus- ja käyttöohje Sivu 2/7 Tämä tuote on yhdenmukainen direktiivin RoHS 2002/95 kanssa KYTKENNÄT Pt100 ANTUREIDEN KYTKENTÄ CH1 CH2 CH3 CH4 13 14 15

Lisätiedot

Meillä on RATKAISU KTS 560 / KTS 590. Ohjainlaitediagnoosi ESI[tronic] 2.0:n avulla

Meillä on RATKAISU KTS 560 / KTS 590. Ohjainlaitediagnoosi ESI[tronic] 2.0:n avulla Meillä on RATKAISU KTS 560 / KTS 590 Ohjainlaitediagnoosi ESI[tronic] 2.0:n avulla Moderneinta ohjainlaitediagnoosia äärimmäiseen tehokkuuteen Uusien, kestävien kommunikaatiomoduulien KTS 560:n ja KTS

Lisätiedot

VIM RM1 VAL0123136 / SKC9068201 VIBRATION MONITOR RMS-MITTAUSJÄRJESTELMÄLLE KÄSIKIRJA. VIM-RM1 FI.docx 1998-06-04 / BL 1(5)

VIM RM1 VAL0123136 / SKC9068201 VIBRATION MONITOR RMS-MITTAUSJÄRJESTELMÄLLE KÄSIKIRJA. VIM-RM1 FI.docx 1998-06-04 / BL 1(5) VIM RM1 VAL0123136 / SKC9068201 VIBRATION MONITOR RMS-MITTAUSJÄRJESTELMÄLLE KÄSIKIRJA FI.docx 1998-06-04 / BL 1(5) SISÄLTÖ 1. KOMPONENTTIEN SIJAINTI 2. TOIMINNAN KUVAUS 3. TEKNISET TIEDOT 4. SÄÄTÖ 5. KALIBROINTI

Lisätiedot

Uutuus! KTS 340: Helppo käyttää. Vaikea voittaa

Uutuus! KTS 340: Helppo käyttää. Vaikea voittaa Uutta! Uutuus! KTS 340: Helppo käyttää. Vaikea voittaa KTS 340 Boschilta: Kaikki diagnostiikkaan, vianetsintään, korjaukseen ja huoltoon KTS 340: Kompakti, kätevä, helppokäyttöinen Boschin uusi diagnoositesteri

Lisätiedot

HF1 laitteen käyttöönotto ja asetukset

HF1 laitteen käyttöönotto ja asetukset HF1 laitteen käyttöönotto ja asetukset Laitteen kytkentä 1. Kytke laitteeseen käyttöjännite 12V. Sulakkeelle menevään punaiseen johtoon kytketään +12V. Normaalissa odotustilassa laitteen virrankulutus

Lisätiedot

Arab Company for Petroleum and Natural Gas Services (AROGAS) Johtaja, insinööri Hussein Mohammed Hussein

Arab Company for Petroleum and Natural Gas Services (AROGAS) Johtaja, insinööri Hussein Mohammed Hussein MISR PETROLEUM CO. Keneltä Kenelle Teknisten asioiden yleishallinto Suoritustutkimusten osasto Arab Company for Petroleum and Natural Gas Services (AROGAS) Johtaja, insinööri Hussein Mohammed Hussein PVM.

Lisätiedot

Jäähdytysnesteen täyttö. Jäähdytysnesteen täytön edellytykset. Työskentely ajoneuvon jäähdytysjärjestelmän parissa VAROITUS!

Jäähdytysnesteen täyttö. Jäähdytysnesteen täytön edellytykset. Työskentely ajoneuvon jäähdytysjärjestelmän parissa VAROITUS! Jäähdytysnesteen täytön edellytykset Jäähdytysnesteen täytön edellytykset Työskentely ajoneuvon jäähdytysjärjestelmän parissa VAROITUS! Käytä suojavarusteita, kun työskentelet ajoneuvon jäähdytysjärjestelmän

Lisätiedot

TEKNIIKKA. Dieselmoottorit jaetaan kahteen ryhmään: - Apukammiomoottoreihin - Suoraruiskutusmoottoreihin

TEKNIIKKA. Dieselmoottorit jaetaan kahteen ryhmään: - Apukammiomoottoreihin - Suoraruiskutusmoottoreihin TALOUDELLISUUS Dieselmoottori on vastaavaa ottomoottoria taloudellisempi vaihtoehto, koska tarvittava teho säädetään polttoaineen syöttömäärän avulla. Ottomoottorissa kuristetaan imuilman määrää kaasuläpän

Lisätiedot

Esitys: Mercedes-Benz hyötyajoneuvot maakaasukäy t tö i s i n ä

Esitys: Mercedes-Benz hyötyajoneuvot maakaasukäy t tö i s i n ä Maakaasuyhdistyksen kevätpäivä 23.04.2009 Esitys: Mercedes-Benz hyötyajoneuvot maakaasukäy t tö i s i n ä Asko Salminen Veho Group Oy Ab Mercedes-Benz hyötyajoneuvot PL 118 / Lommilanrinne 3 02771 ESPOO,

Lisätiedot

Säädettävät parametrit Signaalit ja näkyvyysjärjestelmät

Säädettävät parametrit Signaalit ja näkyvyysjärjestelmät Johdanto Johdanto Säädettävien parametrien luettelon rajaamiseksi tässä kuvataan vain sellaiset parametrit, joista on todennäköisesti hyötyä päällirakentajille. Jos haluat lisätietoja tietyn ajoneuvomallin

Lisätiedot

Electronisen nopeus ja matkamittarin kalibrointi laite huippunopeus muistilla.

Electronisen nopeus ja matkamittarin kalibrointi laite huippunopeus muistilla. Speedohealer V4 Electronisen nopeus ja matkamittarin kalibrointi laite huippunopeus muistilla. 1. Esipuhe Onnittelemme sinua Speedohealer laitteen oston johdosta. HealTech Electronics Ltd. on omistautunut

Lisätiedot

vapaa vapaa nasta 3 nasta 2 nasta 1 (maadoitus)

vapaa vapaa nasta 3 nasta 2 nasta 1 (maadoitus) Käyttöohje Versio 1.0 maaliskuu 2001 www.behringer.com ENGLISH SUOMI DEUTSCH 1. JOHDANTO CABLE TESTER CT100 Onnittelut! CT100:n hankinnalla olet saanut korvaamattoman työkalun kaapelien ja pistokekytkentöjen

Lisätiedot

Liikenteen hiilidioksidipäästöt, laskentamenetelmät ja kehitys - mistä tullaan ja mihin ollaan menossa? Auto- ja liikennetoimittajat ry:n seminaari,

Liikenteen hiilidioksidipäästöt, laskentamenetelmät ja kehitys - mistä tullaan ja mihin ollaan menossa? Auto- ja liikennetoimittajat ry:n seminaari, Liikenteen hiilidioksidipäästöt, laskentamenetelmät ja kehitys - mistä tullaan ja mihin ollaan menossa? Auto- ja liikennetoimittajat ry:n seminaari, Kuljetuskuutio 26.3.2008 Kari Mäkelä Pakokaasupäästöjen

Lisätiedot

X-TRE Power Box. 1. Asennus

X-TRE Power Box. 1. Asennus X-TRE Power Box Asennus ja käyttöohje Malli XT-S01 Tuote käy seuraaviin SUZUKIN moottoripyöriin: GSX-R600 (2006-2010), GSX-R750 (2006-2010), GSX-R1000 (2005-2010), GSX1300R Hayabusa (2008-2010), B-King

Lisätiedot

INFORMATION DELLORTO SYTYTYS JÄRJESTELMÄ KUINKA VÄLTTÄÄ TOIMINTAHÄIRIÖT

INFORMATION DELLORTO SYTYTYS JÄRJESTELMÄ KUINKA VÄLTTÄÄ TOIMINTAHÄIRIÖT INFORMATION DELLORTO SYTYTYS JÄRJESTELMÄ KUINKA VÄLTTÄÄ TOIMINTAHÄIRIÖT Moottori ei käy puhtaasti Moottori alkaa pätkiä yli 10.000 rpm Moottori antoi ensin korkean rpm lukeman, mutta pudotti sen äkillisesti

Lisätiedot

Finnish. Osien nimet. Tarkistuslaiteyksikkö. Sähkökaapelin tarkistuslaite. Vaihtokytkimen tarkistuslaite SM-EC79 HAKEMISTO

Finnish. Osien nimet. Tarkistuslaiteyksikkö. Sähkökaapelin tarkistuslaite. Vaihtokytkimen tarkistuslaite SM-EC79 HAKEMISTO SM-EC79 HAKEMISTO Tarkistuslaitteen käyttö Ongelman sijainnin määritys tarkistuslaitteella 136 Ongelma etuvaihtajassa tai takavaihtajassa 137 Ongelma SM-EW79A + ST-7970:n toiminnassa 139 SM-EW79A tarkistus

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.5.2018 COM(2018) 284 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET asiakirjaan Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi hiilidioksidipäästönormien asettamisesta uusille raskaille

Lisätiedot

PIKAKÄYTTÖOHJE V S&A Matintupa

PIKAKÄYTTÖOHJE V S&A Matintupa PIKAKÄYTTÖOHJE V1.0 2007 S&A Matintupa MITTALAITE; PAINIKKEET, PORTIT, OSAT PAIKALLINEN portti (local, L) PÄÄPORTTI (master, M) LCD NÄYTTÖ PÄÄTETUNNISTIN VIRTAKYTKIN FUNKTIONÄPPÄIN Jännitteen syöttö VAHVISTUS/

Lisätiedot

EU:n uudet rengasmääräykset

EU:n uudet rengasmääräykset EU:n uudet rengasmääräykset Haaste rengasteollisuudelle mahdollisuus kuluttajille Nokia 9.3.2010 Teppo Huovila Uudet EU:n rengassäädökset Keskeinen sisältö Uudet pakolliset renkaiden tyyppihyväksyntä-

Lisätiedot

KULJETTAJAN KÄSIKIRJA

KULJETTAJAN KÄSIKIRJA KULJETTAJAN KÄSIKIRJA www.fogmaker.com Art. No. 8012-010 Edition 2.1 1 Yleinen kuvaus Tämä linja-auto on varustettu täysautomaattisella moottoritilan ja mahdollisen erillisen lisälämmitintilan sammutusjärjestelmällä.

Lisätiedot

Biokaasu ajoneuvokäytössä. BioE-logia Biokaasuseminaari Liminka, 27.2.2014 Janne Kilpinen Suomen Bioauto oy

Biokaasu ajoneuvokäytössä. BioE-logia Biokaasuseminaari Liminka, 27.2.2014 Janne Kilpinen Suomen Bioauto oy Biokaasu ajoneuvokäytössä BioE-logia Biokaasuseminaari Liminka, 27.2.2014 Janne Kilpinen Suomen Bioauto oy Liikennebiokaasu Miksi biokaasua autojen tankkeihin? Kaasuliikenteen mahdollistavat tekniikat

Lisätiedot

RASKAAN AUTOKALUSTON PAKOKAASUPÄÄSTÖT

RASKAAN AUTOKALUSTON PAKOKAASUPÄÄSTÖT RASKAAN AUTOKALUSTON PAKOKAASUPÄÄSTÖT Nils-Olof Nylund & Kimmo Erkkilä VTT Prosessit Mobile 2 päättöseminaari 10.12.2003 2 ASIAT VOISIVAT PÄÄSTÖJEN OSALTA OLLA HUONOMMINKIN! Kuva: Markku Ikonen (Tanzania

Lisätiedot

Mittaus- ja valvontareleet Zelio Control Toimilaitteiden Luotettavaan valvontaan

Mittaus- ja valvontareleet Zelio Control Toimilaitteiden Luotettavaan valvontaan Mittaus- ja valvontareleet Zelio Control Toimilaitteiden Luotettavaan valvontaan Simply Smart! Nerokkuutta ja älyä, joka tekee käytöstä helppoa Mittaus- ja valvontareleet Simply Smart! Nerokkuutta ja älyä,

Lisätiedot

REFUEL polttoaineen optimointi kylmiin olosuhteisiin. Juhani Laurikko, VTT

REFUEL polttoaineen optimointi kylmiin olosuhteisiin. Juhani Laurikko, VTT REFUEL polttoaineen optimointi kylmiin olosuhteisiin Juhani Laurikko, VTT 20.04.2010 20.4.2010 2 TEHTÄVÄN MÄÄRITTELY Valita kylmä(käynnistys)ominaisuuksiltaan paras vaihtoehto eri REFuel-polttoaineformulaatioista

Lisätiedot

HUOLTOHISTORIA. Työkohde: Kone: 373 MERCEDES BENZ BYA-405. Sivu: 1 / 15 VAASAN KAUPUNKI-TEKNISET. KESKUSKORJAAMO-CENTRAL Pvm: 11.9.

HUOLTOHISTORIA. Työkohde: Kone: 373 MERCEDES BENZ BYA-405. Sivu: 1 / 15 VAASAN KAUPUNKI-TEKNISET. KESKUSKORJAAMO-CENTRAL Pvm: 11.9. Sivu: 1 / 15 Työkohde: Kone: 373 MERCEDES BENZ BYA-405 L.Kohde: 231013 Laskutuslaji: HUO HUOLTOTYÖT 13.6.2003 115380 L.Kohde: 231719 Laskutuslaji: HUO HUOLTOTYÖT 21.10.2003 126700 VAIHDETTU 13.6-03, ILMANSUODATTIMEN

Lisätiedot

Hegetest Wire Detector Pulssitesteri

Hegetest Wire Detector Pulssitesteri Hegetest Wire Detector Pulssitesteri Toiminta- ja käyttöohje: Hegetest Wire Detector on uusi laite johtimien tutkimiseen. Tällä laitteella voit yhdellä kytkennällä todeta kaapelista kuusi sen eri tilaa:

Lisätiedot

Huurtumattomat säiliöpakastimet. Jászberény-tehdas

Huurtumattomat säiliöpakastimet. Jászberény-tehdas Huurtumattomat säiliöpakastimet Jászberény-tehdas ESSE-N / A.S. Lokakuu 2004 Yleistä Markkinoiden ensimmäinen huurtumaton säiliöpakastin Tehdas HUC = Jászberény / Unkari yksinkertainen elektroninen säädin

Lisätiedot

Kehittyneet työkoneiden käyttövoimavaihtoehdot moottorinvalmistajan näkökulmasta. 10.09.2015 Pekka Hjon

Kehittyneet työkoneiden käyttövoimavaihtoehdot moottorinvalmistajan näkökulmasta. 10.09.2015 Pekka Hjon Kehittyneet työkoneiden käyttövoimavaihtoehdot moottorinvalmistajan näkökulmasta 10.09.2015 Pekka Hjon Agenda 1 Vallitseva tilanne maailmalla 2 Tulevaisuuden vaihtoehdot 3 Moottorinvalmistajan toiveet

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti muutetaan ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun valtioneuvoston asetuksen (1257/1992)

Lisätiedot

EkoAuton julkistustilaisuus 22.2.2011

EkoAuton julkistustilaisuus 22.2.2011 EkoAuton julkistustilaisuus Katja Lohko Trafi Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Trafi 2 Sisältö Trafin Ekoautoilusivusto ja henkilöauton hankintaohje Turvallinen auto Ympäristöä vähemmän kuormittava

Lisätiedot

Bussiliikenteen kilpailuttamiskriteerit ja ympäristöbonus

Bussiliikenteen kilpailuttamiskriteerit ja ympäristöbonus Bussiliikenteen kilpailuttamiskriteerit ja ympäristöbonus Kestävien hankintojen vuosiseminaari 1.4.2014 HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Sisältö 1. Tausta 2. Kilpailuttamisperiaatteet 3. Ympäristöbonus

Lisätiedot

135 & 145 sarja. Väärennetyn rahan tunnistin. Manuaalinen

135 & 145 sarja. Väärennetyn rahan tunnistin. Manuaalinen 135 & 145 sarja Väärennetyn rahan tunnistin Manuaalinen Käyttöohje Safescan 135i, 135ix & 145ix Väärennetyn rahan tunnistin Onnittelut Safescan 135i, 135ix tai 145ix väärennetyn rahan tunnistimen hankinnan

Lisätiedot

älykkäimmän autohälyttimen

älykkäimmän autohälyttimen DEFA esittelee maailman älykkäimmän autohälyttimen? DEFA:n DVS90 -hälytin asettaa uudet vaatimukset ajoneuvojen hälytinjärjestelmille Hälytin yksilöidään ajoneuvoon asennuksen yhteydessä DVS90 on rakennettu

Lisätiedot

devilink RS Huoneanturin asennusohje Suomi

devilink RS Huoneanturin asennusohje Suomi devilink RS Huoneanturin asennusohje Suomi devilink TM RS huoneanturi devilink TM RS huoneanturissa on sisäänrakennettu lämpötilan mittaus, joka mittaa ympäröivää lämpötilaa. Huoneanturiyksikön avulla

Lisätiedot

Henkilöautoliikenteen energiatehokkuuden parantaminen käyttäjälähtöisin toimin EFFICARUSE. TransEco Seminaari Jukka Nuottimäki, VTT

Henkilöautoliikenteen energiatehokkuuden parantaminen käyttäjälähtöisin toimin EFFICARUSE. TransEco Seminaari Jukka Nuottimäki, VTT Henkilöautoliikenteen energiatehokkuuden parantaminen käyttäjälähtöisin toimin EFFICARUSE TransEco Seminaari 3.11.2011 Jukka Nuottimäki, VTT Polttoaineen kulutus / CO 2 päästö 3.11.2011 2 LIIKENTEEN ENERGIATEHOKKUUDEN

Lisätiedot

Jäähdytysnesteen ulostulo ulkoiselle lämmitykselle

Jäähdytysnesteen ulostulo ulkoiselle lämmitykselle Moottorin jäähdytysnesteellä voidaan lämmittää ulkoisia elementtejä. Tällaisia ovat mm. umpikorit, nosturiohjaamot ja säilytyslaatikot. Lämpö otetaan sylinteriryhmän virtauksesta ja se palautetaan jäähdyttimen

Lisätiedot

SAVUKAASUJEN VALVONTAKESKUS 1/6 HYDROSET ER - O2

SAVUKAASUJEN VALVONTAKESKUS 1/6 HYDROSET ER - O2 SAVUKAASUJEN VALVONTAKESKUS /6 ER-O2- valvontakeskus on tarkoitettu höyry- ja vesikattiloiden savukaasujen valvontaan ja säätöön. Keskus tunnustelee savukaasuja Lambda-anturin ja Pt - anturin välityksellä.

Lisätiedot

Uuden kulunvalvonnan tuotteet

Uuden kulunvalvonnan tuotteet 1 Markkinoiden energiatehokkain turvavalojärjestelmä Huippuluokan toimintavarmuutta ja taloudellisuutta 2 Neptolux-turvavalojärjestelmä Markkinoiden energiatehokkaimmat opaste- ja turvavalaisimet Kustannustehokas

Lisätiedot

IMPACT 4.01.10 7.9.2015. 64/Kuvaus, Rakenne ja toiminta//volvon dynaaminen ohjaus, toimintakuvaus

IMPACT 4.01.10 7.9.2015. 64/Kuvaus, Rakenne ja toiminta//volvon dynaaminen ohjaus, toimintakuvaus Tulostanut:Pekka Vuorivirta Palvelu Alustatunnus Polku 64/Kuvaus, Rakenne ja toiminta//volvon dynaaminen ohjaus, toimintakuvaus Malli Tunniste FH (4) 132355236 Julkaisupäivämäärä 29.11.2013 Tunnus/Käyttö

Lisätiedot

Nopeuden hallinta. Väylät ja liikenne Kari Alppivuori Liikenteen turvallisuusvirasto

Nopeuden hallinta. Väylät ja liikenne Kari Alppivuori Liikenteen turvallisuusvirasto Nopeuden hallinta Väylät ja liikenne 13-14.10.2010 Kari Alppivuori Liikenteen turvallisuusvirasto Kolmen kauppa Nopeuden hallinnassa on kolme tuttua elementtiä Kuljettaja Ajoneuvo Infra Onnettomuuksissa

Lisätiedot

Vapaa-asennon automaattikytkentä

Vapaa-asennon automaattikytkentä Taustaa Taustaa Vapaa-asennon automaattikytkentää ohjataan BCI-ohjausyksiköllä (Bodywork Communication Interface, päällirakenteen tietoliikenneliittymä). Vapaa-asennon automaattikytkentä voidaan aktivoida

Lisätiedot