Suomen joukkoliikenne maanteillä. Vain muutos on pysyvää. Ysikymppinen Linjaliikenne Kivistö Oy:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen joukkoliikenne maanteillä. Vain muutos on pysyvää. Ysikymppinen Linjaliikenne Kivistö Oy:"

Transkriptio

1 Ysikymppinen Linjaliikenne Kivistö Oy: Vain muutos on pysyvää Tammelalaisen Linjaliikenne Kivistö Oy:n juuret vievät aina vuoteen 1927 asti. Isännät, emännät ja yhtiömuodot ovat vaihtuneet vuosikymmenten aikana, mutta niin on muuttunut kaikki muukin ympärillä. Jatkuvat muutokset eivät ole kantahämäläisille vieraita, sillä ne ovat aina olleet keskeinen osa arkea. Ja ovat sitä jatkossakin. TEKSTI JA KUVAT VESA RIIHINEN Suomen joukkoliikenne maanteillä oli vielä 20-luvun lopulla ottamassa ensiaskeleitaan. Kun Arvi Aaltonen tämän liikenteen aloitti vuonna 1927, oltiin liikennepoliittisesti samassa tilassa kuin nyt. Kilpailu oli vapaata ja hän hyödynsi tilanteen olemalla rohkea, sanoo yhtiön pitkäaikainen vetäjä, hallituksen puheenjohtaja Jukka Rauhaniemi. Forssan ja Tammelan Mustialan kylän välillä aloitettu liikenne laajeni nopeasti yli 10 bussiin. Aaltonen rakensi liikennekenttäänsä muun muassa Tampereen ja Turun, Forssan ja Helsingin sekä Forssan ja Hämeenlinnan väleille lähialueen liikennettä unohtamatta. Jukka Rauhaniemen isä Erkki Rauhaniemi osti Aaltosen bussiliikenteen vuonna Perheeseen syntyi ensin Heikki vuonna 1939 (k. 2003) ja Jukka pari vuotta myöhemmin. Isä-Erkki oli rintamalla ja kaatui aivan sodan loppuvaiheessa 30. heinäkuuta Hänen vaimonsa Kerttu meni uudelleen naimisiin Pentti Kivistön kanssa ja tästä juontuu myös yhtiön nykyinen nimi. Se oli vauhdikas ja värikäs liitto, sillä Pentti häipyi kuvioista jo 50-luvulla, Jukka kertoo. Tämän jälkeen yhtiökumppaniksi tuli Kasper Sundell ja avoimen yhtiön nimeksi Linjaliikenne Kivistö & Sundell. Avoin yhtiö kuitenkin purettiin 60-luvulla, jolloin aloitti Kerttu Kivistö & Kumppanit Ky. Erkin vaimo ja pojat veivät yhtiötä kohti 70-luvun kasvua, jolloin 16 BUSSIAMMATTILAINEN 6 17

2 treetta Rauhaniemi (oik.) johtaa 20 bussiammattilaisen porukkaa. Kuvassa osa tiimiä: aviomies ja korjaamovastaava Sami Ohraluoma (2. oik.), nuoriso-osaston tuorein vahvistus, autonasentaja Jarno Metsänoja ja yksi monitoimikuljettajista Jani Aaltonen (vas.). aloitettiin myös matkatoimistotoiminta. Forssan Matkatoimiston liiketoiminta kasvoi vauhdilla ja myös tilintarkastaja herätteli omistajia: Hän oli sitä mieltä, että bussiliikenne ja matkatoimisto kannattaa erottaa omiksi yhtiöikseen, Jukka muistelee. Vuonna 1978 tehtiin nykymuotoinen jako eli Linjaliikenne Kivistöstä ja Forssan Matkatoimistosta tehtiin erilliset perheen omistamat osakeyhtiönsä. Linjaliikenne Kivistö Oy liikennöinti alkanut 1927 liikevaihto 2,2 milj. euroa henkilökuntaa 20 kalustoa 20, joista 15 isoja busseja, 3 pikkubusseja ja 2 tilataksia kaluston keski-ikä 9 vuotta linjaliikennettä eri reitein Forssan ja Helsingin välillä, Vihdin sisäistä liikennettä, Forssan palveluliikenne tilausliikenteen osuus liikevaihdosta n. 40 % MATKUSTUSTOTTUMUKSET MUUTTUIVAT Vielä 70 ja 80-luvuilla bussimatkustus eli kulta-aikaansa. Ihmiset halusivat matkustaa mahdollisimman edullisesti mahdollisimman pitkälle ja se työllisti paljon myös bussiyhtiötä. Kivistön autot tekivät Forssan Matkatoimiston myymiä reissuja lähes kaikkialle Eurooppaan: Eräs vanhempi kuljettaja muisteli, että kävi Albaniaa lukuun ottamatta kaikissa mantereen maissa, Jukka sanoo. Vuosikymmenten aikana myös tilausajojen aloittaminen muualta kuin omasta kunnasta helpottui ja näin matkatoimistonkin asiakaspiiri laajeni. Tilanne kuitenkin muuttui, kun lentojen hinnat laskivat ja 2000-luvulla matkojen myynti siirtyi kivijalasta verkkoon. Ihmisiltä loppui aika bussissa istumiseen, toimitusjohtaja Reetta Rauhaniemi heittää. Hän on silti tyytyväinen, että Forssassa on edelleen oikea matkatoimisto, jota pyörittävät kaksossiskot Mari ja Minna. Yhteistyötä tehdään tiiviisti, mutta ajojen määrä on laskenut. KOHTI PÄÄKAUPUNKIA Vuosituhannen vaihteessa Linjaliikenne plinjaliikenne Kivistön bussit ovat tehneet viikkojakin kestäneitä Euroopan matkoja. Sisaryhtiö Forssan Matkatoimisto työllisti yhtiötä paljon, mutta ajat muuttuivat vuosituhannen vaihteessa, kun koko matkailu mullistui. Kivistö osti Vihdistä Omnibussit Satulin ja Vihdin Liikenteen liiketoiminnan, ja toiminnan painopiste siirtyy selvästi kohti pääkaupunkiseutua. Vihti on tärkeä tukikohta, sillä siellä yöpyy kymmenkunta bussia. Vaikka on vuosien varrella varmaankin enemmän hävitty kuin voitettu, Vihti on kuitenkin lähempänä myös tilausajoliikenteenkin suhteen. On meillä silti pari bussia yöpymässä myös Pohjolan Matkan varikolla Vantaalla, Reetta kertoo. Tilanne on niin erilainen, että ei meidän mikään pakko olisi olla Forssassa näin vahvasti kuin nyt, sanoo Reetan puoliso, yhtiön korjaamovastaava Sami Ohraluoma. Vihdissä kenttä muuttui kunnan ostoliikenteessä syksyllä, kun taksiyrittäjät tulivat bussiyritysten tilalle voimakkaammin. Palkkaus jo pelkästään antaa takseille etumatkaa, Jukka huomauttaa. Ylipäätään Vihdin joukkoliikenneasiat ovat tällä hetkellä täysin auki, sillä nykymuotoinen Vihti-lippu päättyy vuodenvaihteeseen. Kuntalaisten kuulemistilaisuus on joulukuussa ja päätöksiä voidaan odottaa tammikuun lopussa. Eli voidaan vain kuvitella matkustajien reaktiot, kun lipun hinta onkin puolet kalliimpi, koska kunnan tukea matkustajalle ei ole, Reetta ihmettelee. Pääkaupunkiseudun suuntaan yhtiötä vie myös vilkastunut tilausajotoiminta. Vast ikään myyntiin pestattu Juhani Kotro tekee työnsä Helsingistä. u BUSSIAMMATTILAINEN

3 u tjukka Rauhaniemi aloitti päivänsä kello viisi, teki ensimmäiset koululaislenkit ja lähti seuraaville iltapäivällä. Tämä vaatii myyntiä siellä missä asiakkaat ovat. Se on vaan niin, että Helsingin seutu kasvaa, mutta Forssa ei juurikaan viime vuosina, Reetta muistuttaa. PIKAVUORO KAKKOSTIELLE Kivistön oman liikenteen runko perustuu Forssasta Karkkilan kautta eri reittejä Helsinkiin. Vuonna 2010 yhtiö aloitti pikavuoroliikenteen tiukasti kilpaillulla valtatie 2:lla. Syksyllä 2017 osa vuoroista karsittiin lähtemään ja päättymään vain Karkkilaan. Kilpailu kakkostiellä on kovaa ja siihen olemme tottuneet. Mutta sitä en ymmärrä, että voit aloittaa ja lopettaa ajamisen 60 päivän ilmoituksella. Tästä puuttuu pitkäjänteisyys täysin. Kohta puhutaan varmaan pop-up-bussiyrityksistä, eli voit vaikka tänään ilmoittaa aloittavasi liikenteen 60 päivän päästä ja huomenna ilmoittaa lopettavasi sen 60 päivän päästä, Reetta naurahtaa. Hyvä kunto ja into vievät eteenpäin Bussiammattilaisen haastatteluaamuna ensimmäinen henkilö, joka Forssan talleilta löytyi, oli Jukka Rauhaniemi (76). Allekirjoittanut oletti, että Jukka on paikalla vain haastattelua varten, vanhoja muistelemassa. Mielikuva kun on ollut se, että eläköityminen olisi alkanut jo Reetta-tyttären toimitusjohtajanimityksestä vuonna Töissä minä olen tänäänkin jo ollut. Herätys viideltä, aamupuuro, lankutustreeni ja sen jälkeen ajoin koululaiskeikan. Iltapäivällä on sitten pari linjakeikkaa lisää. Mennäänkö kahville? Linjaliikenne Kivistö Oy ja Forssan Matkatoimisto Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jukka Rauhaniemi syntyi marraskuussa Ensimmäiset työt, bussien pesut ja siivoukset tulivat tehtäväksi jo lapsena. Rahastajan kurssin Jukka kävi ollessaan 13-vuotias: Osasin antaa rahasta takaisin. Taksiliikennettä on harjoitettu lähes koko yrityksen historian ajan ja 18-vuotiaana hän pääsi myös virallisesti matkustajia kuljettamaan. Bussikortti jäi taskuun armeijasta. Ja on pysynyt siellä siitä lähtien eli nyt jo pian 60 vuotta. Varsinaisen uransa Jukka on kuitenkin tehnyt yhdessä äitinsä Kertun sekä veljensä Heikin ( ) kanssa yhtiötä eteenpäin vieden luvun puolivälissä oli kuitenkin aika hieman rauhoitella ja nauttia olosta kotonakin. Hieman myöhemmin kohtalo puuttui peliin, kun matkatoimistoa vetänyt ja kehittänyt vaimo Leila menehtyi pitkällisen sairauden murtamana Kun kuntoa ja intoa riitti, Jukka tuli yhä useammin takaisin talleille ja sitä kautta tien päälle. Hän ei suinkaan ole ainoa eläkeläisbussiyrittäjä, joka Kanta-Hämeessä aktiivisesti liikkuu: Pekolan Esko juuri poikkesi tässä meillä. Juotiin kahvit ja turistiin vanhoja. Esko (s. 1935) vaihtoi samalla yhden heidän bussinsa, joka on tässä meidän hallilla. 18 BUSSIAMMATTILAINEN 6 17 ASENTEELLA NUORISON KANSSA Rauhaniemen perheen johtama 90-vuotias yritys on tottunut muutoksiin. Henkilöstömuutostenkin osalta tausta on kova. Jukan isä Erkki kuoli sodassa vain 32-vuotiaana, Erkin veli Pentti vain rei- ulinjakilpitekniikka on mahdollistanut Kivistölle ihan uuden keinon hauskuuttaa asiakkaita. Kilpiin on kikkailtu kymmeniä erilaisia iloisia viestejä. Toinen erikoisuus ovat JER- 8 ja JER-9 -rekisterikilvet. JER tulee Jukka Einari Rauhaniemen etukirjaimista. Reetta halusi aikanaan yllättää isänsä, kun ensimmäinen JER-8 haettiin Lahden Autokorilta.

4 ptoimitusjohtaja Reetta Rauhaniemi ja korjaamovastaava Sami Ohraluoma vastaavat Linjaliikenne Kivistön toiminnasta. lut kuusikymppisenä, Jukan veli Heikki vuonna Äiti-Kerttu sen sijaan viettää 100-vuotisjuhliaan ensi helmikuussa. Jukan vaimo Leila menehtyi valitettavan aikaisin kolmisen vuotta sitten marraskuussa Samoihin aikoihin osui myös muita isoja henkilöstömuutoksia, joiden tiimellyksessä johtoa ja muutamia muita työntekijöitä vaihtui. Vuonna 2013, kun Reetta tuli äitiyslomaltaan, hän joutui laittamaan paljon uusiksi. Nyt iloa tuo Samin työ päätoimisena korjaamovastaavana sekä onnistuneet tuoreet nuoriso-osaston rekrytoinnit. Osaston ikä vaihtelee vuoden välillä. Kuljettajapuolella on kaksi alasta kiinnostunutta nuorta; Jonna Korte ajaa taksia Tammelassa ja oppisopimuksella bussin kuljettajaksi. Hänen kanssaan kuljettajaksi opiskelee myös Toni Viisanen. Heidi Rajala on nyt vuoden toiminut meillä toimistossa ja Jarno Metsänoja tuli autonasentajakoulusta harjoitteluun ja jäi siitä suoraan töihin, Reetta esittelee. Samin mukaan on poikkeuksellista, että nuoriso on ylipäätään kiinnostunut alasta ja arvostuksen nostamiseksi olisi kiireesti tehtävä jotain. Se vaan on katoamassa. Enkä tarkoi- ptyylikäs Since tunnus bussien kyljissä muistuttaa pitkästä kantahämäläisestä liikenneperinteestä. u BUSSIAMMATTILAINEN

5 u phenkilökunnassa on tapahtunut nuorentumista ja Kivistöllä puhutaan nuoriso-osastosta. Yksi sen edustajista eli Heidi Rajala (vas.) vastaa toimistorutiineista yhdessä Reetta Rauhaniemen kanssa. ta vain kuljettajan työtä, vaan myös raskaankaluston asentajan ammattia. Siinä mielessä Jarnon meille tuleminen oli kyllä hieno poikkeus ja nuoriso-osaston kaikkien jäsenten kanssa on mukava toimia. Asennetta löytyy, Sami kiittelee. Mutta pysyviä konkareitakin talossa on paljon ja bussialalle tyypillisiä ammattiaan vaihtaneitakin. Jani Aaltonen aloitti vuonna saatuaan bussikortin Rajamäeltä. Raskaan sarjan ammattilainen, jonka voi laittaa mihin vaan, Reetta luonnehtii: Tämän kuljettajan ystävällinen ja rauhallinen ote näkyy niin asiakaspalvelussa kuin kaluston hallinnassa ja ylläpidossa. Mielenkiinto alaa ja kalustoa kohtaan tuntuu kasvavan päivä päivältä. Janin alan vaihdon taustalla on Forssan alueen rakennemuutos. HK:n teurastamo aivan Kivistön tallien naapurissa irtisanoi väkeä ja mies oli uuden edessä: Kyllä tämä työ antaa paljon. Suorastaan mahdotonta verrata edelliseen, sillä päätyöni oli pakata litraa verta päivässä! pyhtiön uusin hankinta on Mercedes-Benz Sprinter VIP-bussi. Pieniä busseja on kolme, joista yksi ajaa Forssan palvelulinjaa. Lisäksi on kaksi Kela-kyytejä ajavaa taksia. ujani Aaltonen on talon monitoimimies monen muun kuljettajan tavoin. Työpaikka vaihtui aikanaan naapurissa sijainneesta HK:n teurastamosta bussin rattiin. 20 BUSSIAMMATTILAINEN 6 17

6 psami Ohraluoma ja Jukka Rauhaniemi hakevat itse käytetyt autot ulkomailta. Tässä tutkitaan norjalaista Volvoa. Suomessa autot maalataan aina omiin väreihin, jotta kaluston ilme olisi yhtenäinen. Kuva: Sami Ohraluoma. Kalusto uusiksi ennätysvauhdilla Linjaliikenne Kivistön korjaamovastaava Sami Ohraluoma on ollut yhtiön palveluksessa vaihtelevasti 2000-luvun alusta alkaen. Rooli on muuttunut useastikin vuosien varrella. Vuonna 2005 solmittu avioliitto Reetta Rauhaniemen kanssa on osaltaan vaikuttanut rekkamiehenä tunnetun miehen valintoihin. Sami teki vuosikaudet töitä pääkaupunkiseudulla meille tuuraavana bussinkuljettajana ja ajoi samaan aikaan rekkaa. Lopulta vuosia omaakin rekkaa, vaikka koti oli rakennettu Tammelaan, Reetta kertoo. Reettaa kun ei saa muuttamaan Espooseen, Sami naurahtaa. Muutama vuosi sitten perheenlisäyksen myötä molemmat olivat sitä mieltä, että olisi mukavampaa majailla koko viikko saman katon alla. Sanoin Samille, että eikö olisi aika laittaa rekka myyntiin ja tulla kotiin? Ja koska kyseessä oli hyvä Scania, siinä ei mennyt kuin muutama päivä... Sami toimii nyt korjaamovastaaavana ja lähti uudistusten tiellä nopeasti. Korjaamon tekniikkaa on viety eteenpäin ja ryhdyin myös laittamaan bussikalustoa Jukan kanssa uusiksi. Idea oli se, että korjataan vähemmän kunnon välineillä ja ajetaan enemmän paremmilla busseilla. Korjaamolla on nykyisin aikaa tehdä huoltoja myös ulkopuolisille asiakkaille. Bussikalustoa on hankittu Itävallasta, Norjasta, Ruotsista, Virosta ja Saksasta. Lähtökohtaisesti bussit halutaan käydä hakemassa itse paikan päältä eikä ostaa välittäjien kautta. Näiden herrojen kaupat ovat nopeita. Kun jotain löytyy vaikkapa Norjasta, sinne pitää lähteä siltä istumalta, Reetta nauraa. Appiukko ja vävy ovat saaneet valtavasti aikaan no- peassa tahdissa, sillä 15:sta isosta bussista on kahden vuoden aikana vaihtunut peräti 14. Näistä kaksi on toisin täysin uusia alkuvuodesta 2017 hankittuja Volvoja. Kaikkiaan keski-ikää on saatu alas reilut neljä vuotta ja se on nyt noin yhdeksän vuotta. Myös pikkubussien puolella on tehty investointi kuluvalle tilikaudelle, kun pihaan tuli 20-paikkainen VIP-varusteltu Sprinter. Sami ja Jukka keskittyvät pääosin Volvo malliston erilaisiin versioihin: Haluamme kalustosta tilausajojen kannalta mahdollisimman yhtenäisen ja erilaiset vuosikerrat kestävät myös hyvin aikaa, Jukka perustelee. Yllättävintä on se, että molemmat tunnustautuvat Scania-faneiksi. Samilla on pitkä Scania-rekkatausta ja Kivistön bussiyritys on tunnettu Scania-talona, enemmänkin jopa Scania-Kutter talona. Kaksi Scaniaa, joista toinen on jopa Kutter löytyvät edelleen: 2002-mallinen Lahti Falcon sekä tallin vanhin bussi eli Scania-Kutter 9 vuodelta 1978: Pelastin sen Westendin Linjan konkurssihuutokaupasta eurolla, Jukka kertoo. Optimibussiksi sekä vävy että appi määrittelevät ainakin tällä hetkellä mahdottoman vaihtoehdon: Scanian alusta yhdistettynä Carruksella Liedossa tehtyyn Volvo 9700:n koriin... uuseiden ostettujen autojen kilvet ovat matkamuistoja toimiston seinällä. BUSSIAMMATTILAINEN

Messuan Historia. on nis tuu.

Messuan Historia. on nis tuu. on nis tuu. Messua - kunnianhimoa ja yrittämistä vuodesta 1961 Messuan juuret kumpuavat 1960-luvulta, kun jo kolmannen polven omistajiemme Eriikka Kalliokosken ja Jonna Simolan isoisä Esko Arvelin perusti

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Bob käy saunassa. Lomamatka

Bob käy saunassa. Lomamatka Bob käy saunassa 1 Mitä sauna merkitsee suomalaiselle? 2 Mitä tehtäviä saunalla on? 3 Missä kertoja saunoi ensimmäisen kerran? 4 Kuka oli Leena? 5 Millainen Leena oli? 6 Mitä Leena teki saunassa? 7 Mitä

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

Kylpylä-hotelli Yyterin parkkipaikka täyttyi busseista ja niiden tarviketarjonnasta. Ulko- ja sisänäyttelyssä oli mukana kaikkiaan 36 alan yritystä.

Kylpylä-hotelli Yyterin parkkipaikka täyttyi busseista ja niiden tarviketarjonnasta. Ulko- ja sisänäyttelyssä oli mukana kaikkiaan 36 alan yritystä. Kylpylä-hotelli Yyterin parkkipaikka täyttyi busseista ja niiden tarviketarjonnasta. Ulko- ja sisänäyttelyssä oli mukana kaikkiaan 36 alan yritystä. Yyterin tähdet kiinnostivat Vuotuinen bussinäyttely

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Savonlinja-yhti. yhtiöt. Pysäkiltä pysäkille jo yli 85 vuotta

Savonlinja-yhti. yhtiöt. Pysäkiltä pysäkille jo yli 85 vuotta Savonlinja-yhti yhtiöt Pysäkiltä pysäkille jo yli 85 vuotta Joukkoliikennepalvelut tuottajan näkökulmasta Olli Hirvonen paikallispäällikkö Autolinjat Oy Luotettavaa matkustajapalvelua jo vuodesta 1924

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

Matkustajan kokemuksia junaliikenteessä

Matkustajan kokemuksia junaliikenteessä Matkustajan kokemuksia junaliikenteessä Antero Alku, Alkutieto Oy ProRautatie 15.3.2012 Junan merkitys kuluttajalle Juna on yksi tapa matkustaa o Juna tai: auto, bussi, lentokone Junalla on sille ominaisia

Lisätiedot

Loviisan joukkoliikenne tehdään yhdessä! Työpajan Yhteenveto

Loviisan joukkoliikenne tehdään yhdessä! Työpajan Yhteenveto Loviisan joukkoliikenne tehdään yhdessä! Työpajan Yhteenveto 7.6.2018 Loviisan joukkoliikenne tehdään yhdessä! Työpajan tausta Työpajan tavoitteena oli löytää ideoita Loviisan joukkoliikenteen parantamiseksi.

Lisätiedot

LINJA-AUTOLIITTO.

LINJA-AUTOLIITTO. LINJA-AUTOLIITTO www.linja-autoliitto.fi Bussi palvelee Bussi on Suomen tärkein joukkoliikenneväline. Julkisen liikenteen matkustajista lähes 60 % on bussimatkustajia. Bussit tulevat sinnekin, missä muita

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

ILOMANTSIN KUNNAN KOULULAISKULJETUSTEN ASIAKASKYSELY toukokuu 2017 Raportti

ILOMANTSIN KUNNAN KOULULAISKULJETUSTEN ASIAKASKYSELY toukokuu 2017 Raportti ILOMANTSIN KUNNAN KOULULAISKULJETUSTEN ASIAKASKYSELY toukokuu 2017 Raportti Vastausprosentti oli 39,9 % 1. Oppilaan/opiskelijan ikä 2. Oppilas/opiskelija käyttää koululaiskuljetusta (taksia) Vastaajien

Lisätiedot

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. Wulff-Yhtiöt Oyj p. 0300 870 414 info@wulff.fi Myynti on työtä, jossa tuloksellisuus ja ihanuus on kiinni ennen kaikkea tekijänsä asenteesta! Myynnin parhaat

Lisätiedot

LOPEN JOUKKOLIIKENNE 12.8.2013 31.5.2014

LOPEN JOUKKOLIIKENNE 12.8.2013 31.5.2014 LOPEN JOUKKOLIIKENNE 12.8.2013 31.5.2014 Lopen kunta Yhdystie 5 12700 Loppi puh. (019) 758 6000 SISÄLLYSLUEELO MAKUSAJALLE 3 SEUULIPPU 3 PALVELULINJA 3 LIIKENNÖISIJÄ 3 PALVELULINJA 4 LÄYLIÄISEN SUUNNAN

Lisätiedot

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Työssäoppipaikka, Fade Out Label Fade Out Label on v. 2015 perustettu yritys, joka valmistaa vanhoista kierrätetyistä farkuista unisex-mallisia vaatteita. Koko tuotanto tapahtuu

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 14 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 Työllisten määrä kääntyi Helsingissä nousuun yli vuoden kestäneen laskukauden jälkeen. Työllisiä oli vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

KIVISTÖN VISIOPAJA. Aurinkokiven koulu tulokset

KIVISTÖN VISIOPAJA. Aurinkokiven koulu tulokset KIVISTÖN VISIOPAJA Aurinkokiven koulu 30.5.2017 tulokset Kivistön visio ja kaavarunko 021600 I Kivistön asemakaavayksikkö I Vantaan kaupunkisuunnittelu ESITTELYKIERROS KERRO NIMESI JA MIKÄ ON KIVOINTA

Lisätiedot

Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching

Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. (ODL säätiö) perustettiin vuonna 1896 lähimmäisenrakkauden hengessä kouluttamaan

Lisätiedot

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola, syntyi 22.1.1922 Lappeella ja kävi kansakoulun 1928 1934 Lappeen Simolassa ja lyseon pääosin Viipurissa 1934 1939. Eila 13-vuotiaana Eila ja äiti Irene

Lisätiedot

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio A1 Suomen valtio 1917 2017 1 Kuinka suuri Suomi oli? Mikä oli Suomen pinta-ala? km 2 2 Mikä oli Suomen 4. suurin kaupunki? 3 Kuinka paljon Suomessa oli asukkaita? 4 Kuinka monta ihmistä asui neliökilometrin

Lisätiedot

Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto

Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto Taru-Kalusteen Tarja Siivonen toiminut yrittäjänä 40 vuotta Nummelan Kenttälässä toimivan Taru-Kalusteen yrittäjä Tarja Siivoselle on kertynyt yrittäjyysvuosia

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!)

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Maistraatti

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

Kaupunkijakelu, kaavoitus ja liikenne. Family Business Kovanen Oy, Heikki Kovanen, Ekonomi, Perheyrittäjä

Kaupunkijakelu, kaavoitus ja liikenne. Family Business Kovanen Oy, Heikki Kovanen, Ekonomi, Perheyrittäjä Kaupunkijakelu, kaavoitus ja liikenne Family Business Kovanen Oy, Heikki Kovanen, Ekonomi, Perheyrittäjä 26.10.2017 Kovanen Yhtiöt liiketoiminnat 2017 asti Kovanen Yhtiöt Kovanen Henkilöliikenne Kovanen

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Ikäryhmät ja alennusryhmät Turun kaupunkiseudun joukkoliikenteessä 1.7.2014 alkaen. Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte 3.3.2013:

Ikäryhmät ja alennusryhmät Turun kaupunkiseudun joukkoliikenteessä 1.7.2014 alkaen. Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte 3.3.2013: Page 1 of 5 Liite 9 Ikäryhmät ja alennusryhmät Turun kaupunkiseudun joukkoliikenteessä 1.7.2014 alkaen Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte 3.3.2013: Jotta joukkoliikennejärjestelmä olisi aidosti yhtenäinen

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. Wulff-Yhtiöt Oyj rekrytointi p. 09 5259 0050 info@wulff.fi Myynti on työtä, jossa tuloksellisuus ja ihanuus on kiinni ennenkaikkea tekijänsä asenteesta!

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun joukkoliikenne

Jyväskylän kaupunkiseudun joukkoliikenne Jyväskylän kaupunkiseudun joukkoliikenne Miksi uudistus? - EU:n palvelusopimusasetus - Joukkoliikennelaki (2009) Toimijat 1.7.2014 alkaen Joukkoliikennejaosto - joukkoliikenteen toimivaltainen viranomainen

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 PÄÄJOHTAJA MIKKO HELANDER 22.7.2015

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 PÄÄJOHTAJA MIKKO HELANDER 22.7.2015 OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 PÄÄJOHTAJA MIKKO HELANDER 22.7.2015 1 KESKEISET TAPAHTUMAT Q2 K-ruokakauppojen markkinaosuuden arvioidaan kasvaneen Rauta- ja erikoiskaupan kannattavuuden paraneminen

Lisätiedot

LOPEN JOUKKOLIIKENNE 4.6.2012 12.8.2012

LOPEN JOUKKOLIIKENNE 4.6.2012 12.8.2012 LOPEN JOUKKOLIIKENNE 4.6.2012 12.8.2012 Lopen kunta Yhdystie 5 12700 Loppi puh. (019) 758 6000 SISÄLLYSLUEELO MAKUSAJALLE 3 SEUULIPPU 3 PALVELULINJA 3 LIIKENNÖISIJÄ 3 PALVELULINJA - AJALLE 4.6. 21.6.2012

Lisätiedot

Osaamisalan harjoittelujakso

Osaamisalan harjoittelujakso Osaamisalan harjoittelujakso Ympäristö Plymouth sijaitsee Lounais-Englannissa ja on vanha merenranta kaupunki Asukasluku kaupungissa on n. 256 000 Maasto on hyvin mäkistä, kaupunki sijoittuu kahden joen

Lisätiedot

Terveydenhuollon kuntayhtymä, pelastuslaitos, lähikunnat, Kela, hoito- ja palvelukodit ovat yleisimmät sidosryhmät.

Terveydenhuollon kuntayhtymä, pelastuslaitos, lähikunnat, Kela, hoito- ja palvelukodit ovat yleisimmät sidosryhmät. YRITTÄJYYSTARINA Rautalammin Sairaankuljetus Oy on osakeyhtiö, joka aloitti toimintansa 1.7.2001. Osakkaita oli aluksi kolme, joiden osakkuudet olivat 50%, 30% ja 20%. Tästä piti tehdä ilmoitus kaupparekisteriin.

Lisätiedot

Kehittyvä johtajuus. Jyvässeudun Verkonrakennuspalvelu

Kehittyvä johtajuus. Jyvässeudun Verkonrakennuspalvelu Kehittyvä johtajuus JyNet Oy Jyvässeudun Verkonrakennuspalvelu JyNet Oy www.jynet.fi Puh.020 77 90 990 Y-tunnus 2236083-2 Harkkotie 6 info@jynet.fi 40250 JYVÄSKYLÄ etunimi.sukunimi@jynet.fi Perustettu

Lisätiedot

Uusi reittiopas otettu käyttöön huhtikuussa 2015 (reittiopas.foli.fi)

Uusi reittiopas otettu käyttöön huhtikuussa 2015 (reittiopas.foli.fi) Uusi reittiopas otettu käyttöön huhtikuussa 2015 (reittiopas.foli.fi) Muutamia kymmeniä pysäkkinäyttöjä asennettu Föli alueelle Mobiililiput luetaan sähköisesti samalla lukijalaitteella kuin bussikortitkin.

Lisätiedot

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely Sanasto ja lämmittely 1. Teitkö kotitöitä, kun olit lapsi? 2. Saitko viikkorahaa? 3. Miksi siivoat? 4. Onko sulla kengät jalassa sisällä? 5. Tuuletatko kotona? 6. Mihin viet paperiroskat ja lehdet? 7.

Lisätiedot

Uudenmaan matkailun tulo- ja. työllisyysselvitys 2016

Uudenmaan matkailun tulo- ja. työllisyysselvitys 2016 Uudenmaan matkailun tulo- ja työllisyysselvitys 2016 Miten selvitys tehtiin? 1 2 3 4 5 6 Matkailijoiden määrä Rahankäyttö eri palveluihin per matkailija Matkailijoiden rahankäyttö yhteensä eri palveluihin

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

Käsitelty versio: Julkaistu versio: Otsikko: Pääministerin sukulaisten omistamalla yrityksellä noin puolen miljoonan euron tilaus Terrafamesta</field>

Käsitelty versio: Julkaistu versio: Otsikko: Pääministerin sukulaisten omistamalla yrityksellä noin puolen miljoonan euron tilaus Terrafamesta</field> Julkaistu versio: Otsikko: Pääministerin enojen, serkkujen ja lasten omistamalla yrityksellä noin puolen miljoonan euron tilaus Terrafamesta Alaotsikko: Terrafamen kaivokselle tilauksen saanut

Lisätiedot

Isännöintiyritysten talousbarometri 2013

Isännöintiyritysten talousbarometri 2013 Isännöintiyritysten talousbarometri 2013 Tiedonkeruu toukokuu 2013 Vastaajia 184 - Isännöintiyritysten johtoa - Omistajia ja yrittäjiä Tutkimuksen toteutus: Promenade Research Oy Isännöintiyritysten liikevaihto,

Lisätiedot

Janakkala, Sauvala, RATALAHTI

Janakkala, Sauvala, RATALAHTI !jo / '1/2. 20/2.. Janakkala, Sauvala, RATALAHTI 26.9.2007, Kaija Kiiveri-Hakkarainen, Anu Laurila Yleiskuva Ratalahden torpasta 26.9.2007. Ratalahden sijainti Renko ja Janakkalan rajan tuntumassa. Kohde:

Lisätiedot

5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus

5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus TARJOUSPYYNNÖN LIITE 5 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus 5.1. Liikenteenharjoittajan toteuttama lippu- ja maksujärjestelmä Lippu- ja maksujärjestelmän toteuttaa liikenteenharjoittaja tai tämän valtuuttama

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2015. Taloustutkimus Oy.

HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2015. Taloustutkimus Oy. HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 05 Taloustutkimus Oy Marraskuu 05 Tuomo Turja 09..05 SISÄLLYSLUETTELO. JOHDANTO.... Tutkimuksen

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

ONGELMIA TYÖPERUSTEISTEN OLESKELULUPIEN KANSSA ALI GIRAY

ONGELMIA TYÖPERUSTEISTEN OLESKELULUPIEN KANSSA ALI GIRAY ONGELMIA TYÖPERUSTEISTEN OLESKELULUPIEN KANSSA ALI GIRAY S Ulkomaalaislaki: 36 (13.9.2013/668) > Voidaan jättää myöntämättä, jos on perusteltua aihetta epäillä ulkomaalaisen tarkoituksena olevan maahantuloa

Lisätiedot

@japo.fi #japoalajarvi #euronicsalajarvi

@japo.fi #japoalajarvi #euronicsalajarvi @japo.fi #japoalajarvi #euronicsalajarvi JAPO on Järvi-Pohjanmaan alueella toimiva innovatiivinen ja palvelualtis tietoliikenneyhtiö. JAPO tunnetaan perinteikkäänä, mutta vahvasti ajassa elävänä ict-ratkaisujen

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon 22.10.2018. Hotelli / lentomatkalaisten matkakertomus 20.- 27.10.2018. Adria Clubin jo historian kolmas tehdasvierailu Oivan vetämänä alkoi lauantaina

Lisätiedot

Kyselyyn vastanneet. Kyselyyn vastasi 24 henkilöä Koulukuljetuksessa olevia lapsia vastaajilla yhteensä 44

Kyselyyn vastanneet. Kyselyyn vastasi 24 henkilöä Koulukuljetuksessa olevia lapsia vastaajilla yhteensä 44 18 Kyselyyn vastanneet Kyselyyn vastasi 4 henkilöä Koulukuljetuksessa olevia lapsia vastaajilla yhteensä 44 3 5 8 15 1 1 5 Esikoulu Ala-aste Yläaste Lukio Ei vastausta Alueiden jakauma 1 9 9 8 7 7 5 5

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

Kohti eurooppalaista sääntelyä

Kohti eurooppalaista sääntelyä Kohti eurooppalaista sääntelyä Tuula Loikkanen Kohti eurooppalaista sääntelyä Viron matkalta ei tuoda vain alkoholia, vaan rahaa kulutetaan myös muuhun Turvallisuudesta ei tingitä Kaupat osana palveluntarjoajien

Lisätiedot

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause OSA 1 Peruslause + konjunktio + omistuslause Esim. Tänään Anita kirjoittaa nopeasti töissä, koska hänellä on tärkeää asiaa. Milloin? AIKA Viime yönä Lauantaina Tänään Päivisin Iltaisin Aamuisin Joka vuosi

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Kohtuullisesti uutta, mutta myös "vähän vanhaa" Alan tilanne heijastuu myös näyttelytarjontaan:

Kohtuullisesti uutta, mutta myös vähän vanhaa Alan tilanne heijastuu myös näyttelytarjontaan: Alan tilanne heijastuu myös näyttelytarjontaan: Kohtuullisesti uutta, mutta myös "vähän vanhaa" Bussiala kokoontui juhannusviikolla Helsinkiin. BUS 2013 -näyttelyyn oli ilmoittautunut lähes 40 yritystä.

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

Työharjoittelu Norjassa Jormanainen Sanna Mari Ikaalisten käsi ja taideteollisuusoppilaitos, 2014

Työharjoittelu Norjassa Jormanainen Sanna Mari Ikaalisten käsi ja taideteollisuusoppilaitos, 2014 Työharjoittelu Norjassa Jormanainen Sanna Mari Ikaalisten käsi ja taideteollisuusoppilaitos, 2014 Kielet, joita tarvitset Norjalaiset, joiden kanssa olen ollut tekemisissä Tromsassa ovat puhuneet enimmäkseen

Lisätiedot

Tehtävä: Seuraamusajattelusta

Tehtävä: Seuraamusajattelusta Tehtävä: Seuraamusajattelusta TILANNE 1: Haluat ostaa kumppanillesi synttärilahjan. Viikko sitten näit tavaratalossa sopivan lahjan. Kun menet osastolle, jossa sen näit, myyjä kertoo, että sehän myytiin

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Miten minä voisin ansaita rahaa

Miten minä voisin ansaita rahaa Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikenne Tervetuloa asukasiltaan! 2 29.11.2017 HSL:n yhteistyöalue 7 kuntaa: Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa, Kerava, Kirkkonummi, Sipoo. 1.1.2018 Siuntio ja Tuusula Perussopimuksen

Lisätiedot

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2 Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat 08/06/2017 First name 7.6.2017 Last name 2 Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun

Lisätiedot

Liikkumistutkimus 2018 Kulkutapojen käyttö Helsingin seudulla

Liikkumistutkimus 2018 Kulkutapojen käyttö Helsingin seudulla Lisätietoja Liikkumistutkimuksesta: 21.3.2019 HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Liikennejärjestelmä ja tutkimukset -osasto Erikoistutkija Pekka Räty pekka.raty@hsl.fi 040 738 6559 Liikennetutkija

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Joukkoliikenteen kaluston laatututkimus (JOLA) Kevät 2019 HSLH

Joukkoliikenteen kaluston laatututkimus (JOLA) Kevät 2019 HSLH Joukkoliikenteen kaluston laatututkimus (JOLA) Kevät 9 HSLH 7.8.9 Esittäjän nimi 8.8.9 Kaluston laatututkimus JOLA Kaluston laatututkimus toteutetaan havainnointina liikenteessä olevissa kulkuneuvoissa

Lisätiedot

Kokoelmat kertovat 9/2013: Mannerheim-ristin ritari, evl. Olli Puhakan albumit

Kokoelmat kertovat 9/2013: Mannerheim-ristin ritari, evl. Olli Puhakan albumit Teksti ja taitto: tutk. Tapio Juutinen, Arkistokuvat: Olli Puhakan kokoelma ds Lentolaivue 26:n 3. lentueen päällikkö luutnantti Risto Puhakka Fiat G.50 -hävittäjän ohjaamossa jatkosodan alussa, mahdollisesti

Lisätiedot

Kamux osavuosikatsaus

Kamux osavuosikatsaus Kamux osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2017 23.11.2017 Kamuxin kasvu vauhdittui alkuvuodesta 1. Kasvu vauhdittui jatkamme matkaamme strategiamme mukaisesti Euroopan johtavaksi käytettyjen autojen vähittäiskaupan

Lisätiedot

Joukkoliikenne Kouvolassa

Joukkoliikenne Kouvolassa Joukkoliikenne Kouvolassa 18.03.2010 Säännöllinen linjaliikenne Markkinaehtoinen liikenne ELY:n ostoliikenne Kaupungin ostoliikenne, 120 000 /v Kaupungin palveluliikenne 87 000 /v ELY:n ostama linjaliikenne

Lisätiedot

DC- yhdistyksen hallituksen kokous 2 / 2013

DC- yhdistyksen hallituksen kokous 2 / 2013 DC- yhdistyksen hallituksen kokous 2 / 2013 Aika 18.2.2013, 17.18 19.15 Paikka Läsnä DC- yhdistyksen toimisto, Harkkoraudantie 10, Hki Arho Ari Heilala Hannu, puheenjohtaja Jaakkola Mikko Pohjola Kari

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON

AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa heti AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON Autosalpa Oy ja Renor Oy ovat sopineet torstaina, 19.6.2008, tonttikaupasta Lahden Asemantaustan kaupunginosassa olevasta

Lisätiedot

KUN TARVITSET APUA. Hätätilanne. Yleiset paikat

KUN TARVITSET APUA. Hätätilanne. Yleiset paikat KUN TARVITSET APUA Hätätilanne Kun tarvitset apua, soita hätäkeskuksen hätänumeroon 112. Kun soitat hätänumeroon, et tarvitse suuntanumeroa. Yleisestä puhelimesta voit soittaa hätänumeroon ilman rahaa

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 3 pisteen tehtävät 1) Mikä on pienin? A) 2 + 0 + 0 + 8 B) 200 : 8 C) 2 0 0 8 D) 200 8 E) 8 + 0 + 0 2 2) Millä voidaan korvata, jotta seuraava yhtälö

Lisätiedot

1.1 Tämä on STT-Lehtikuva

1.1 Tämä on STT-Lehtikuva 1.1 Tämä on STT-Lehtikuva STT-Lehtikuva on Suomen johtava, kansallinen uutis- ja kuvatoimisto. Uutispalveluiden lisäksi STT tuottaa muita palveluita medialle ja viestintäpalveluita johtaville yrityksille,

Lisätiedot

Linja-autopalot Suomessa 2010 1 25.8.2011

Linja-autopalot Suomessa 2010 1 25.8.2011 Linja-autopalot Suomessa 2010 Esa Kokki Tutkimusjohtaja, FT Pelastusopisto Timo Loponen Suunnittelija Pelastusopisto 1 25.8.2011 Tausta Linja-autopalojen määrä on lisääntynyt vuosittain 2000-luvulla Jos

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Katsaus Lojerin historiaan (osa 1/2)

Katsaus Lojerin historiaan (osa 1/2) Verkkokauppa Menu Katsaus Lojerin historiaan (osa 1/2) 30.06.2017 Suomi viettää 100-vuotisjuhlaa! Juhlavuoden kunniaksi esittelemme Lojerin lähes satavuotisen historian merkittävimpiä etappeja. #Suomi100

Lisätiedot

Valmistelut avajaisia varten

Valmistelut avajaisia varten POISTARIPAJA -hanke 10.6.2014 Oona Salo Texvex Forssan avajaiset 3.6.2014 juhlistettiin Forssan Texvexin virallisia avajaisia iloisissa tunnelmissa. Päivään sopi niin lasten askartelua, tekstiilin lajittelua

Lisätiedot

Kunta-ala muutoksessa 5.6.2008 case Lappeenrannan Energia Oy

Kunta-ala muutoksessa 5.6.2008 case Lappeenrannan Energia Oy Kunta-ala muutoksessa 5.6.2008 case Lappeenrannan Energia Oy Lappeenrannan Energia Oy Lappeenrannan kaupungin 100 % omistama energiayhtiö Tuottaa, hankkii ja siirtää asiakkailleen sähköä, kaukolämpöä,

Lisätiedot

EU:n Palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen Lahden seudun joukkoliikenneviranomaisen yhdistelmäraportti

EU:n Palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen Lahden seudun joukkoliikenneviranomaisen yhdistelmäraportti EU:n Palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen Lahden seudun joukkoliikenneviranomaisen yhdistelmäraportti 2 (8) Sisällys Raportin tausta ja tarkoitus... 3 Lahden toimivaltaisen viranomaisen

Lisätiedot

Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia. Vähenemistä sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 24 miljoonaa euroa

Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia. Vähenemistä sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 24 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HEINÄKUU 2016 Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia Heinäkuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 422 000 yöpymistä, joista suomalaisille 185 000 ja ulkomaalaisille 237 000 yötä. Sekä suomalaisten

Lisätiedot

Internetin saatavuus kotona - diagrammi

Internetin saatavuus kotona - diagrammi Internetin saatavuus kotona - diagrammi 2 000 ruotsalaista vuosina 2000-2010 vastata Internetiä koskeviin kysymyksiin. Alla oleva diagrammi osoittaa, kuinka suurella osuudella (%) eri ikäryhmissä oli Internet

Lisätiedot

Väestö. Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki. tea.tikkanen[at]hel.fi. Päivitetty

Väestö. Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki. tea.tikkanen[at]hel.fi. Päivitetty Väestö Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki tea.tikkanen[at]hel.fi Päivitetty 6.2.2018 Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Kuvioissa ja taulukoissa käytetyt aluejaot: - Pääkaupunkiseutu:,

Lisätiedot

YHTIÖITÄ, JOIDEN LIIKETOIMINNAT PALVELEVAT SEN OSAKKAIDEN VOIMANTUOTANTOA JA ENERGIAN HANKINTAA. LISÄKSI POWEST TARJOAA PALKKAHALLINNON PALVELUJA.

YHTIÖITÄ, JOIDEN LIIKETOIMINNAT PALVELEVAT SEN OSAKKAIDEN VOIMANTUOTANTOA JA ENERGIAN HANKINTAA. LISÄKSI POWEST TARJOAA PALKKAHALLINNON PALVELUJA. POWEST OMISTAA SELLAISIA YHTIÖITÄ, JOIDEN LIIKETOIMINNAT PALVELEVAT SEN OSAKKAIDEN VOIMANTUOTANTOA JA ENERGIAN HANKINTAA. LISÄKSI POWEST TARJOAA POHJOLAN VOIMALLE TALOUS- JA PALKKAHALLINNON PALVELUJA.

Lisätiedot

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Työpajan tavoite Tunnistetaan palvelukokemukseen lii4yvien

Lisätiedot