MITÄ TOIVOISIT, ETTÄ OLIS PAREMMIN

Transkriptio

1 MITÄ TOIVOISIT, ETTÄ OLIS PAREMMIN Perhetyöntekijöiden kokemuksia ratkaisukeskeisestä työskentelystä Kirsi Häkkinen Opinnäytetyö, syksy 2003 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö Diakoninen sosiaali-, terveys-, ja kasvatusalan koulutusohjelma Sosionomi (AMK)

2 TIIVISTELMÄ Häkkinen, Kirsi. Mitä toivoisit, että olis paremmin Perhetyöntekijöiden kokemuksia ratkaisukeskeisestä työskentelystä. Helsinki, syksy 2003, 65 s., 1 liite. Diakonia-ammattikorkeakoulu/Helsingin yksikkö, Diakoninen sosiaali-, terveys ja kasvatusalan koulutusohjelma, sosiaali- ja kasvatusala, sosionomi (AMK). Opinnäytetyön tarkoitus on tutkia, kuinka perhetyöntekijä käyttää ratkaisukeskeistä työmenetelmää työskennellessään. Tutkimustehtävään haetaan vastauksia tutkimalla perhetyöntekijöiden kokemuksia ratkaisukeskeisestä työskentelystä. Opinnäytetyö on kvalitatiivinen ja etenee induktiivisesti. Tutkimuksen aineisto koostuu seitsemästä teemahaastattelusta. Haastateltavat toimivat Jyväskylän seudulla perhetyöntekijöinä. Perhetyö on perheen kanssa yksilöllisesti suunniteltua, tavoitteellista ja määräaikaista tukea ja apua vaikeuksissa oleville lapsiperheille. Perhetyötä voidaan tehdä perheen kodissa, leireillä tai siellä missä perhe tai jäseniä on. Jokainen perhetyöntekijä tekee omanlaistansa perhetyötä. Ratkaisukeskeinen ajattelu keskittyy tulevaisuuteen ja sen tavoitteena on saada asiakas tekemään itse ratkaisunsa. Myönteinen asennoituminen tilanteeseen ja usko asiakkaan voimavaroihin ovat keskeisellä sijalla. Tutkimuksessa ilmeni, että perhetyöntekijä kokee edistävänsä työskentelyä ajatellessaan optimistisesti. Hän motivoi perhettä työskentelemään ja tekemään itse ratkaisunsa. Perhetyöntekijä näyttää omalla toiminnallaan mallia perheelle. Hän ohjaa perhettä suuntaamaan ajatukset tulevaisuuteen, kuitenkin niin, että pienin askelin ryhdytään muutoksia tekemään. Tavoitteet ovat pieniä ja toteutumiskelpoisia. Asiasanat: ratkaisukeskeisyys; perhetyö; positiivisuus; asiakaslähtöisyys; kvalitatiivinen tutkimus

3 ABSTRACT Author: Häkkinen, Kirsi Title: Family workers and decision-making centered method., Helsinki, Autumn 2003, Language Finnish, 65 pages, 1 appendix. Diaconia Polytechnic Helsinki Unit, Degree Programme in Diaconal Social Welfare, Health and Education. The purpose of this thesis was to introduce how the family workers use decision-making centered work method in their work. The thesis describes the family workers experiences of decision-making centered working. The decision-making centered work method focuses on plans for a better future and helps clients to make decisions by themselves. Positive thinking is important and as also the belief in the resources of the client. The research was conducted in Central Finland. Seven family workers were interviewed. The research was qualitative and based on thematic interviews. The interviews covered four themes dealing with the goals, working, the paste and future. These themes were collected from the theory of the decision-making centered work method. The answers of the interviewees were grouped under these themes. The results indicated that the family workers experienced that positive thinking promotes and supports their work. They help the family to realise their goals and make decision by themselves. With their own working methods the family workers give a model how things should be done or what kind of an attitude to take. They lead the family to see what their future could be like. The goals are best reached through a slow process. The good goals are small and possible to carry out. Keywords: decision-making centered; family work; positive thinking; customer orientation; qualitative research

4 SISÄLLYS 1 JOHDANTO 2 PERHETYÖ Perhe Perhetyön historia Työskentely 11 3 RATKAISUKESKESKEINEN AJATTELU Työskentely Tavoitteet Kohti tulevaisuutta Ongelman käsittely Positiivisuus Interventiot eli väliintulot Menneisyys voimavarana Kun ratkaisukeskeinen lähestymistapa ei tuota tulosta 25 4 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN Tutkimuksen tehtävä ja tavoitteet Kohdejoukko Tutkimusmenetelmät Aineiston keruu Aineiston analysointimenetelmä 30 5 TULOKSET JA ARVIOINTI Tavoitteellinen työskentely Hyvät ja vaikeasti toteutettavat tavoitteet Asiakaslähtöisyys Perhetyöntekijä perheen arjessa Onnistumisilla eteenpäin Tulevaisuus voimavarana 52

5 6 TULOSTEN TARKASTELU JA JOHTOPÄÄTÖKSET 53 7 TUTKIMUKSEN EETTISET VAATIMUKSET 56 8 POHDINTA 57 LÄHTEET 61 LIITTEET Liite 1 Teemahaastattelurunko 64

6 Mene ihmisten luokse elä heidän kanssaan opi heiltä rakasta heitä Ala siitä mitä he osaavat rakenna sille mitä heillä on Parhaita ovat ne johtajat joista kansa sanoo kun heidän tehtävänsä on täytetty Heidän työnsä tehty Me itse teimme sen Vanha kiinalainen sananlasku 1 JOHDANTO Tämä opinnäytetyö kertoo ratkaisukeskeisyyden käyttömahdollisuuksista perhetyössä. Ratkaisukeskeinen työskentelyote on perhetyössä ajankohtainen ja paljon käytetty. Tutustuessani ratkaisukeskeisen ajattelun perusteisiin kirjallisuuden pohjalta, ajattelin, että menetelmä on teoriassa hieno, mutta käytäntö on aivan toista. Kun ensimmäisellä käytännönharjoittelujaksolla näin todellisuudessa, että ratkaisukeskeisen ajattelun positiivisuus ja tulevaisuussuuntautuneisuus kannustavat asiakasta eivätkä masenna häntä, innostuin aiheesta ja halusin perehtyä siihen syvemmin ja saada aiheesta lisää tietoa. Näin tämä tutkimus sai alkunsa. Viimeisellä käytännönharjoittelujaksollani olin sosiaalitoimen perhetyössä perhetyöntekijän mukana ja yksinkin tekemässä ratkaisukeskeisesti perhetyötä. Tästä jaksosta sain todella paljon käytännön tietoa siitä, kuinka voin tulevaisuudessa hyödyntää menetelmää työelämässä. Harjoittelu syvensi käsityksiäni ratkaisukeskeisyydestä ja antoi vinkkejä, kuinka voin erilaisissa tilanteissa toimia. Opin myös, kuinka voin ajatella positiivisesti, vaikka tilanne ei aina näytä kovin valoisalta. Jos asiakkaasta tilanne vaikuttaa hyvältä ja hänelle sopivalta, on auttajan siihen tyydyttävä. Ratkaisukeskeisestä menetelmästä voi olla monelle hyötyä niin työ- kuin yksityiselämässä, sillä ihmiset ajattelevat usein kovin negatiivisesti. Kun tilannetta tarkastelee po-

7 7 sitiivisessa valossa, se voi näyttää hieman paremmalta. Ongelmiin ei välttämättä tarvitse tarttua syiden kautta, vaan voi pohtia millaista olisi, jos ongelmaa ei olisikaan. Ratkaisukeskeisessä lähestymistavassa hyödynnetään positiivisia ajatuksia tulevaisuudesta ja uskotaan asiakkaan voimavaroihin. Tavoitteena on saada asiakas itse asettamaan tavoitteensa ja huomaamaan edistymisensä. Opinnäytetyön tavoitteena on selvittää, miten perhetyöntekijä hyödyntää ratkaisukeskeistä menetelmää työskentelyssään. Haastattelin seitsemää perhetyöntekijää, jotka työskentelevät Jyväskylän seudulla, Länsi-Suomen läänissä. Näkökulmaan sisältyvät myös perhe ja perhetyö sekä ratkaisukeskeisyyden historia, etenkin systeeminen perheterapia, sillä se on vaikuttanut ratkaisukeskeisyyteen eniten. Syystemi eli perhe on kokonaisuus, jossa osat eli perheenjäsenet vaikuttavat toinen toisiinsa ja samalla edistävät tai heikentävät yksilön paranemismahdollisuuksia. Tässä tutkimuksessa tarkoitan käsitteellä perhe varsinaisen ydinperheen lisäksi myös niitä, jotka asiakas tuntee läheisikseen kuten muut sukulaiset sekä ystävät. Perhetyöllä tarkoitan perhetyöntekijän yhteistyötä lasten ja vanhempien kanssa. Ratkaisukeskeisessä terapiassa tarkoituksena on suunnata katse tulevaisuuteen ja pohtia, miten asiat ovat, kun ne ovat hyvin sekä kuinka parempi huominen toteutetaan. Myönteinen palaute ja kannustaminen ovat tärkeitä.

8 8 2 PERHETYÖ Bergin (1991) mukaan perhe on yleinen käsite, josta me kaikki tiedämme paljon, sillä olemme kaikki kasvaneet jonkinlaisessa perheessä. Kaikki perheet vaikuttavat samanlaisilta, mutta ovat kuitenkin aivan erilaisia. Perheestä voimme olla ylpeitä tai tuntea siitä häpeää, ja se sekä vahvistaa jäseniään että toisaalta kuluttaa. Perhettä on helppo ymmärtää, mutta siinä on myös sekavuutta. (Berg 1991, 3.) Perhetyön käsite on laaja; sillä ei ole yhtä tarkkaa määritelmää eikä yhtä vakiintunutta työmuotoa. Perhetyö on yhteistyötä vanhempien ja lasten kanssa, jossa perheen tilannetta tarkastellaan kokonaisvaltaisesti. Perheen kanssa työskennellessä ollaan lähellä perhettä, joko perheen kotona arkitoiminnoissa tai esimerkiksi retkillä, leireillä sekä muussa toiminnassa, missä perheenjäsenten vuorovaikutusta on mahdollista seurata. Perhetyössä tulee ottaa huomioon kaikki perheenjäsenet, elämän eri osa-alueet sekä perheen historia. (Turtiainen 1999, 11.) Kaikki työyhteisöt määrittävät perhetyön oman työnsä kautta. Seurakuntien perhetyö on suunnattu koko perheelle, vanhemmille ja lapsille ja sitä on kaikki avioliittoa, parisuhdetta, vanhemmuutta ja isovanhemmuutta tukeva toiminta. Seurakuntien perhetyö opastaa parisuhteeseen sekä vanhemmuuteen ja on luonteeltaan ongelmia ennaltaehkäisevää. (Suomen evankelisluterilainen kirkko ja perhe 2003.) Oulun ensi- ja turvakoti määrittelee tekemänsä perhetyön seuraavasti: Perhetyön tavoitteena on tukea vauva- ja lapsiperheiden selviytymistä, kun perheessä on kriisi tai kun vanhempien voimavarat eivät riitä perheen ylläpitoon (Oulun ensi- ja turvakoti 2002). Jyväskylän maalaiskunnassa perhetyöllä tuetaan erilaisten elämäntilanteiden ja kriisien vuoksi vaikeuksissa olevia perheitä. Vaikeuksia voi olla esimerkiksi lasten kasvattamisessa, jaksamisessa tai yksinhuoltajuuden, työttömyyden tai avioeron kaltaisissa elämäntilanteissa. Perheiden kanssa suunnitellaan heille yksilölliset tavoitteet. Perhetyöllä kuntoututetaan perhettä sosiaalisesti ja pyrkimyksenä on yhdessä perheen kanssa löytää perheen voimavarat. (Roitto & Toikkanen 1998.)

9 9 2.1 Perhe Perhe merkitsee eri ihmisille eri asioita. Jonkun mielestä isovanhemmat kuuluvat perheeseen ja toisen mielestä äidin uusi aviomies ei ole perhettä. Tilastoissa perheeseen lasketaan kuuluvaksi avo- tai avioliitossa elävät puolisot ja heidän lapsensa tai jompikumpi vanhemmista lapsineen sekä yhdessä elävä pariskunta. Lapsiperhe on perhe, jossa on alle 18-vuotias lapsi. (Lapsiraportti 1994, 12.) Asen (1995) määrittää perheen ihmisryhmäksi, jonka jäsenet ovat sitoutuneet huolehtimaan toistensa henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista. Siksi läheisten ystävien voidaan lukea myös kuuluvan perheeseen. Mikään ei voi herättää niin voimakkaita tunteita kuin oman perheen jäsenet. Jokainen perhe on ainutlaatuinen ja sillä on omat sääntönsä. Perheen tasapainoa saattavat horjuttaa monet eri tekijät, esimerkiksi sairaus, työttömyys, lapsen syntymä tai kuolemantapaus. Vaikka ongelmat näyttävät koskevan vain yhtä jäsentä perheessä, tapahtumat vaikuttavat kuitenkin kaikkien perheenjäsenten elämään. Ajan kuluessa perheessä tapahtuu muutoksia ja se mukautuu niihin. (Asen 1995, ) Perheen tehtävänä on uuden sukupolven synnyttäminen, huolenpito lapsista sekä heidän ruumiillisen, henkisen ja sosiaalisen kehityksen edistäminen. Myös keskinäisen kiintymyksen ja rakkauden osoittaminen kuuluvat perheen tehtäviin. Perhe huolehtii jäsenistään tarjoamalla suojaa, turvaa, vaatteita ja ruokaa. Perheen tehtävät ovat kuitenkin muuttuneet ja muuttuvat yhä modernisoituvassa yhteiskunnassa. Tästä esimerkkinä ovat avioerot, avoliitot, syntyvyyden aleneminen ja yksineläminen. Vaikka perheen tehtävät ovatkin nykyään vähentyneet ja kaventuneet sen merkitys ihmisten elämässä on kuitenkin kasvanut entisestään. Perhe edustaa pysyvyyttä ja jatkuvuutta muuttuvassa ympäristössään. (Juuti 1996, ) 2.2 Perhetyön historiaa Perheterapia sai alkunsa Yhdysvalloissa 1950 luvulla, jolloin asiakkaan omaisia pyydettiin mukaan terapiaan. Terapiassa keskityttiin tutkimaan perheenjäsenten kanssakäymistä. (Hoffman 1985, ) Perheen ottaminen mukaan hoitoon perusteltiin

10 10 sillä, että käyttäytymistä ei voi tutkia irrallaan tapahtumakentästä. Perhe on laajempi kuin yksi ihminen, mutta tarpeeksi kiinteä tarjoamaan tutkimuskelpoisen kokonaisuuden. Kun keskitytään tutkimaan perhettä yksilön sijaan, nähdään helpommin selviä asiayhteyksiä ja erillisiä malleja. (Hoffman 1985, 26.) Tutkija Salvador Minuchin 1960 luvulla kehittämää strukturaalista lähestymistapaa on käytetty lapsuusiän vaikeiden ongelmien ratkaisussa. Hänen mielestään hyvin organisoidulla perheellä on selkeät rajat kuten aviolliset ja sukupolvien väliset. Jos näin ei ole, terapeutti arvioi perheen rajojen poikkeavuutta normaalista. Esimerkiksi jos äiti ja tytär käyttäytyvät kuin sisarukset, voidaan äidille antaa tehtäväksi olla viikon ajan tytär ja päinvastoin. Jos perheessä ei kunnioiteta yksilöllisiä rajoja, terapeutti määrää jokaisen henkilön ajattelemaan ja puhumaan vain omasta puolestaan. Terapeutti nähdään aktiivisena tunkeutujana, joka muuttaa perhettä olemassaolollaan. (Hoffman 1985, 32 33, 286, ) Systeeminen perheterapia sai alkunsa Italiassa 1960 luvun lopulla, kun psykiatri Mara Selvini-Palazzoli kehitteli perhesysteemisen lähestymistavan. Systeemi tarkoittaa kokonaisuutta, jonka osat yhdessä muuntelevat toinen toisiaan ja jotka ylläpitävät tasapainoa erehdyksiä aiheuttavalla tavalla. (Hoffman 1985, 33, 316.) Furmanin ja Aholan (1998) mukaan terapian tulisi täyttää seuraavat kriteerit, jotta se olisi systeeminen: Inhimillisen käyttäytymisen selittämisessä ja ymmärtämisessä ei ole totuutta, joka voitaisiin löytää. Sen ymmärtäminen, että ihmisten ollessa kanssakäymisessä keskenään he tahtoen tai tahtomattaan vaikuttavat toisiinsa, jotta muut näkisivät asiat samoin kuin he. Tarkkailijan ollessa vuorovaikutuksessa tarkasteltavaan hän vaikuttaa tutkimuksen kohteeseen ja osallistuu itse tekemiensä havaintojen tuottamiseen. (Furman & Ahola 1998, 17.) Yksi systeemiteorian pääajatus on se, että osa ei voi määrätä kokonaisuutta. Ihminen voi siis parantua vain silloin kuin myös ympäristö parantuu. (Suoninen 1996, 16; Viheriävaara, Vikstranda, Suvanto & Kanniainen 1998, 18.) Jos jonkun perheenjäsenen asema perheessä muuttuu, joutuvat muut reagoimaan ja heidänkin asemassaan tapahtuu muutoksia verrattuna lähtötilanteeseen. Esimerkiksi, kun perheeseen syntyy vauva, muuttuu perheen sisäinen roolijako ja vuorovaikutukselliset mallit, ainakin osittain.

11 11 Myös hienoista uudelleen järjestäytymistä tapahtuu perheen arjessa jatkuvasti. Perheenjäsenet ovat myös päivittäin vuorovaikutuksessa useiden muiden systeemien kanssa, esimerkiksi päivähoidon, koulun, naapureiden tai ystävien, mikä myös vaikuttaa perheeseen. (Viheriävaara ym. 1998, ) Perhesysteemi on kulttuurinen yksikkö, jonka vuorovaikutusmalleihin vaikuttavat sen omat sosiaaliset säännöt. Perhetyöntekijän tehtävänä onkin tarkastella hänelle vierasta kulttuuria ja saada selville sosiaaliset säännöt, joiden varassa perhe toimii. (Viheriävaara ym. 1998, 25.) Systeemiteoreettisia lähestymistapoja on niin monta kuin on perhetyöntekijöitäkin. Jokaisella työntekijällä on oma tapansa työskennellä perheiden parissa. (Alho 1995, 97.) Strategiseen eli ongelmakeskeiseen perheterapiaan vaikutti amerikkalainen tutkija Jay Haley (Hoffman 1985, 32 33, 302). Strategisessa terapiassa terapeutti ohjaa terapian kulkua ja suunnittelee tietyn menetelmän, jolla ongelmaa lähestytään. Asiakas ja terapeutti vaikuttavat yhdessä tapahtumien etenemiseen, mutta terapeutti tekee aloitteet. (Haley 1997, 15.) Ongelmakeskeisessä perheterapiassa ei keskitytä perheen rakenteeseen tai systeemiin, vaan paneudutaan itse ongelmaan. Ongelman käsittely aloitetaan tarkasti rajatulta tasolta. Terapeutti osoittaa perheelle oikean strategian, jota apuna käyttäen perhe ratkaisee ongelmansa. (Hoffman 1985, 302.) Strukturaalinen, systeeminen ja strateginen perheterapia ovat vaikuttaneet ratkaisukeskeiseen terapiaan. Ratkaisukeskeinen menetelmä katsotaan syntyneen näiden terapioiden pohjalta. (Alpola & Hurskainen 1992, 3 4.) 2.3 Työskentely Perhetyössä perheelle annettava tuki on konkreettista ja käytännönläheistä yhdessä tekemistä, jossa kuitenkin keskitytään opastamaan ja neuvomaan sekä pyritään ohjaamaan perhettä omatoimisuuteen normaalien peruspalveluiden käyttäjinä kuten esimerkiksi kaupassa käynti, virastoissa asioiminen tai harrastaminen. Perhetyössä käytetään usein systeemiteoreettista, lyhytterapiaan pohjautuvaa ratkaisukeskeistä työotetta. (Jutila & Koso , 7.) Sovellettaessa systeemiteoriaa perheterapiaan oletetaan perheen

12 12 olevan systeemi ja perheenjäsenet ovat sen elementtejä. Lyhytterapiassa työskentelyn painopiste on nykyhetkessä ja sen vallitsevissa ihmissuhteissa. Lyhytterapia soveltuu käytettäväksi ryhmien kuten perheiden ja yksilöiden hoidossa. (Alpola & Hurskainen 1992, 9, 20.) Hyvä perhetyöntyöntekijä muistaa työskennellessään, että kaikki järjestelmän osat ovat yhteydessä keskenään ja suhteessa toisiinsa. Yhden osan muuttuessa muuttuvat myös muut osat aiheuttaen aaltoilmiön. Iso ongelma ei välttämättä tarvitse suurta ratkaisua, sillä yksinkertaisella ratkaisulla saadaan aikaan suuriakin muutoksia. Etsittäessä isoa ratkaisua voi hyvin yksinkertainen vaihtoehto jäädä huomaamatta. Ensin siis kannattaa etsiä pieni ja helppo ratkaisu. Jos tästä ei ole apua, silloin voi siirtyä suurempiin muutoksiin. Työntekijän on tärkeää etsiä turhat toistuvat kuviot ja muuttaa pientä osaa kuviosta. Aluksi kokeillaan pienimmän sekä helpoimman osatekijän muuttamista ja tarkkailla tulosta. Seuraavaksi muutetaan jotain muuta osaa ja seurataan tapahtumia. Koska muutosta tapahtuu aina ja se on väistämätöntä, kannattaa sitä hyödyntää. Koska ihmissuhteissa mikään ei pysy paikallaan, joten tätä muutosta kannattaa käyttää positiivisten vaikutusten aikaansaamiseksi. Työskentelyssä tulisi hyödyntää ennemmin onnistunutta tulosta kuin lopettaa ei-toivottu käyttäytyminen. Tiettyä käytöstä on hyvin vaikea saada loppumaan välittömästi. Helpompaa on jatkaa onnistunutta toimintaa, johon rohkaiseminen edesauttaa muutosta. Työskentelyä edistää Milloin ongelma ei ole ongelma? ajattelu. Työskenneltäessä tulee huomioida hetkiä, jolloin ongelmia ei esiinny ja pohtia, voisiko näiden hyvien aikojen esiintymistä lisätä. Tärkeät muistisäännöt työskentelyssä ovat myös: jos jokin toimii, älä korjaa sitä, vaan tee lisää sekä jos jokin asia ei toimi, kokeile jotain muuta (Berg 1991, 9 11). Perhetyössä lähtökohtana on ajatus jokaisen perheen omista vahvoista piirteistä ja voimavaroista, joita tukemalla edistetään perheen pyrkimystä elämäntilanteensa hallintaan. Perhettä autetaan löytämään ja käyttämään sekä kehittämään omia voimavarojaan. Perhetyön luonteeseen kuuluu moniammatillisuus, eri ammattiryhmien yhteistyö sekä asiakkaan verkostojen kanssa työskentely. (Jutila & Koso , 7.)

13 13 3 RATKAISUKESKEINEN AJATTELU Ratkaisukeskeisen ajattelun ja työskentelyn avulla on mahdollista myönteisellä tavalla kohdata erilaisia elämän haasteita ja pulmatilanteita. Ratkaisukeskeinen terapia kunnioittaa asiakkaita ja sitä pidetään taloudellisena terapiamuotona. (Salmi & Rytkönen 2002.) Suuntauksessa nähdään ratkaisu kuvauksena siitä, miten asioiden haluttaisiin olevan. Terapiassa käsitellään tilanteita, joissa ongelmaa ei esiinny. Ratkaisukeskeisyydessä ei erityisesti kiinnitetä huomiota menneisyyteen. Työskenneltäessä suositaan monipuolista yhteistyötä, myönteistä asennetta ja kotitehtäviä. (Saarelainen, Stengård & Vuori-Kemilä 2000, ) Ratkaisukeskeiseen työskentelyyn liittyvät olennaisesti seuraavat kulmakivet: Asiakaslähtöisyys eli työskenteleminen asiakkaan halusta, hän päättää, mitä on valmis tekemään. Asiakas voi olla yksilö, perhe, ryhmä tai yhteisö, ja asiakas itse asettaa tavoitteensa. Hänen ei tarvitse hyväksyä asiantuntijoiden määrittelemiä tavoitteita. Tavoitteellisuus sekä tulevaisuussuuntautuneisuus tarkoittavat, että työskennellään kohti määränpäätä ja painopiste on tavoitteissa ja niiden saavuttamisessa. Voimavarakeskeisyys tarkoittaa sitä, että asiakkaan taitoja ongelmien ratkaisemiseksi ja tavoitteiden saavuttamiseksi hyödynnetään. Menneisyys nähdään voimavarana. Poikkeuksien ja edistyksen huomioiminen erityisesti tilanteessa, jossa tavanomainen ongelma ei ole esiintynyt. Painopiste on hetkissä, jolloin jokin tavoite toteutuu, vaikka vain osittain. Myös tavoitteen suuntaan tapahtunut edistyminen on keskeisellä sijalla. Luovuuteen ohjaaminen on asiakkaan vahvojen puolien tukemista. Oleellista on ideoida ja testata erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja. Hyödyntäminen tarkoittaa, että työskentelyyn on mahdollista liittää ideoita muista työmuodoista. Työskentelyn apuna käytetään esimerkiksi tarinoiden kerrontaa, NLP (Neuro Lingvistic Programming) -tekniikkaa, jossa hyödynnetään taitoa ja osaamista ongelmien ratkaisemiseksi tai annetaan paradoksaalisia eli järjenvastaisia kotitehtäviä, kuten lapsen pitää raivota tiettynä kellonaikana ja vanhemmat eivät saa huomioida kohtausta mitenkään. (Salmi & Rytkönen 2002.) Hyödyntämisen tavoitteena on, että asiakas löytää ne voimavarat, kyvyt ja terveet ominaisuudet, joiden avulla käsiteltävä ongelma saadaan ratkaistuksi. Periaatteena on, että työntekijä hyväksyy asiakkaan viitekehyksen ja työskentelee siinä. (Berg & Miller 1994, ) Yhteistyö ja kannustus tarkoittavat työskentelemistä yhdessä tärkeiden ihmisten ja/tai yhteisöjen

14 14 kanssa. Läheiset toimivat voimavarana ja heidän kanssa voi ratkoa ongelmia. Myönteinen palaute sekä kiitosten jakaminen edistyksestä ovat tärkeitä. (Salmi & Rytkönen 2002.) Kemppisen (1997) näkemyksen mukaan ratkaisukeskeisyydessä on ajatus, että ihmistä kohdellaan inhimillisesti ja tasa-arvoisena ilman epäluuloja ja kyräilyä. Vaihtoehtoja etsitään yhdessä pohtimalla ja keskustelemalla. (Kemppinen 1997, 157.) 3.1 Työskentely Jos voin kuunnella mitä hän kertoo minulle, jos voin ymmärtää miltä se hänestä näyttää, jos voin aistia millainen tunne sillä on hänelle saan laukaistuksi hänessä piilevät muutoksen voimat. - Carl Rogers - Ratkaisukeskeisen lähestymistavan pääpaino on tulevaisuudessa ja ratkaisujen etsimisessä. Olennaista ei ole ongelman syyn etsiminen vaan myönteisen kehityksen huomioiminen ja siitä jaettava kiitos. Työskenneltäessä pohditaan mahdollisuuksia, joita asiakkaalla on ja uskotaan hänen voimavaroihinsa, esteiden ja rajoitusten pohtimisen sijaan. (Ahola & Hirvihuhta 2000, 14). Alpolan ja Hurskaisen (1992) tutkimuksessa kiitosta ja kunniaa työn tuloksista jaettiin asiakkaalle (Alpola & Hurskainen 1992, 62). Kiitosta on siis luontevaa jakaa aina, kun edistymistä on tapahtunut. Asiakasta ja hänen läheisiään voi kiittää edistymisestä myös jo etukäteen. Kun edistymistä ei vielä ole tapahtunut, voidaan kuvitella, että se tapahtuu tulevaisuudessa. (Furman & Ahola 1995, 123.) Ratkaisuhenkisen menetelmän ajatus on, että jokainen ihminen kantaa mukanaan oman muutoksensa avainta, jonka löytymistä edesauttaa hyvä mieli. Positiivisen asennoitumisen kautta ihminen osaa etsiä ratkaisuja monelta suunnalta, ahdistuneena tilannetta katsotaan useimmiten kapea-alaisesti. (Saarelainen 2002.) Menetelmässä asiakas saa itse vaikuttaa siihen, miten hänen elämänsä etenee, toistaako hän vanhaa vai muuttaako suuntaa (Litovaara 2000, 36; Saarinen 1996, 4). Vaikka asiakas hyvin paljon vaikuttaa

15 15 omaan hoitoonsa ratkaisukeskeisesti työskenneltäessä, häntä ei saa jättää yksin, jos hän ei osaa hyödyntää palvelujärjestelmiä (Soininen 1996, 145). Silloin häntä tulisi ohjata eteenpäin. Nunnallyn (1994) mukaan ratkaisukeskeinen terapia on yleensä lyhytkestoista, keskimäärin noin neljästä kahdeksaan istuntoa riittää onnistuneeseen terapiaan. Yleistä on, että kolmannen istunnon vaiheilla tapahtuu merkittävä muutos. Terapiamallilla ei kuitenkaan ole aikarajaa, joten jos asiakas haluaa jatkaa, terapiaa ei lopeteta. Tyypillisessä ensimmäisessä ratkaisukeskeisessä terapiaistunnossa käytetään hetki aikaa ongelman tai oireiden tutkimiseen. Kun ongelma on määritelty, tutkitaan tavoitteita ja poikkeuksia. Istunnon loppupuolella pidetään hetken tauko. Jos terapeutti työskentelee tiimin kanssa, hän konsultoi tiimiä tai yksin työskennellessään tutkii muistiinpanojaan. Istunto lopetetaan positiiviseen palautteeseen, kasvattaviin kommentteihin ja kotitehtävään. Seuraavassa istunnossa käsitellään muutoksia, joita on tapahtunut edellisestä kerrasta, sitä miten ne ovat tapahtuneet ja mitä tulisi tehdä, jotta ne jatkuisivat. (Nunnally 1994, 5 7.) Tavoitteet Ratkaisukeskeisen terapian alussa asiakas määrittelee tavoitteet. Työskentelyssä käsitellään asiakkaan haluamia asioita, ei niitä, mitkä työntekijän mielestä ovat mahdollisia ongelmia. (Saarinen 1996, 4.) Toimivat tavoitteet ovat enemmin pieniä kuin suuria ja ne ovat asiakkaalle tärkeitä. Tavoitteet tulisi kuvata mahdollisimman täsmällisesti, jotta asiakas tietää, mitä hänen tulisi tehdä saavuttaakseen ne. Tavoitteet kuvaavat jonkin alkua ei loppua ja asiakkaan tulisi ymmärtää niiden vaativan kovaa työtä. Edellytyksenä tavoitteiden toteutumiselle on myös uudenlainen käyttäytyminen. (de Shazer 1995, 127.) Ratkaisukeskeisen työskentelyn avaimena on käsitys siitä, että tulevaisuus on parempi kuin nykyisyys. Tämän avaimen tulee olla autettavan ja auttajan tiedossa. Tavoitteiden saavuttaminen sisältää kaksi puolta: sen mitä haluaa ja sen mitä haluaa välttää. (Tuovinen 2001, 38.) Alpolan ja Hurskaisen (1992) tutkimuksen tulokset osoittavat, että ohjaajat eivät ole asiantuntijoita perheen ongelmissa. Perhe tuntee oman elämänsä parhaiten ja työntekijöiden tehtävänä on kannustaa perhettä löytämään kykynsä asioiden ratkaisemiseksi.

16 16 (Alpola & Hurskainen 1992, 50.) Soininen (1996) on viitannut siihen, että asiakkaiden on saatava päättää tavoitteistaan, sillä he itse joutuvat tekemään suuren muutostyön vaikeassa elämäntilanteessa. Ratkaisukeskeisyys onkin aivan päinvastainen auttamismalli kuin viranomaiskeskeisyys, jossa painottuvat holhoavat toimenpiteet ja kontrolli. (Soininen 1996, 140.) Asiakkaitten voi olla vaikeaa havaita edistymistä, vaikka sitä on tapahtunut. Edistymisen merkkejä on helpompi huomata, jos käsitellään ensin tavoitteita ja toiveita ja sitten vasta keskustellaan edistymisestä. Asiakkaan on helpompaa huomata edistyminen positiivisesta tulevaisuudenkuvastaan. (Furman & Ahola 1995, ) Sundmanin (1995) tutkimuksessa ratkaisukeskeisesti suuntautuneiden työntekijöiden työssä tavoitteet lopputuloksesta vähenivät, jolloin työskentelyssä keskityttiin olennaisempiin asioihin eli toteuttamaan vain muutamaa tavoitetta. Myös asiakkaiden oma panos kasvoi, he ottivat enemmän vastuuta ja keskusteluissa henkilökohtaiset asiat korostuivat (Sundman 1995, 79.) Ahdistunut ihminen yrittää oma-aloitteisesti ratkaista ongelmia miettimällä, miten saisi itsensä irrotettua tilanteesta eli irti jostakin - menetelmällä. Tällöin hän takertuu ongelmaan. Ratkaisukeskeisyys määrittelee tavoitteet kohti jotakin - hengessä. Silloin mieli kääntyy kohti toivoa sekä mahdollisuuksia ja voimia virtaa tavoitteen saavuttamiseni. Esimerkiksi kohti raittiutta - tavoite on vielä kiinnittynyt ongelmaan. Sen sijaan kohti miehisyyttä, naiseutta, jaksamista tai tasapainoista vanhemmuutta on tavoite, joka antaa laajemmat mahdollisuudet muutokselle. (Saarelainen 2002.) Joskus asiakkaan tavoite voi olla sellainen, että työntekijä voi olla vaikea sitä hyväksyä. Esimerkiksi tavoitteena voi olla halu kuolla tai kostaa. Silloin voi kuitenkin kysyä, mitä tavoite toisi tullessaan. Tavoitteen voi hyväksyä, vaikkei siihen johtavaa keinoa. (Tuovinen 2001, 39.) Esimerkiksi jos asiakas hautoo itsemurha-ajatuksia, voi työntekijä sanoa hänelle: Kun kuoltuasi joudut taivaan portille ja sinulle sanotaan, että olet saanut uuden tilaisuuden. Palattuasi maan päälle huomaat ettei ongelmia enää ole. Millaista elämä silloin olisi? (Furman & Ahola 1995, 99.)

17 17 Kun asiakkaan tavoite toteutuu, on ratkaisu syntynyt. Silloin myös terapia päättyy, ellei asiakas edelleen halua jatkaa. Jos asiakas tuntee tilanteensa tyydyttäväksi, eikä halua enää apua, tulee terapia lopettaa (Nunnally 1994, 4 5; de Shazer 1995, 136). Näin kunnioitetaan asiakasta ja samalla tuetaan hänen päätöstään Kohti tulevaisuutta Suunnan muuttaminen vanhasta uuteen usein pelottaa, koska prosessiin liittyy ennakkoluuloja, käyttäytymismallien rikkomista ja sisäistettyjen asenteiden kyseenalaistamista. Jos ihminen kuitenkin on tarpeeksi pohjalla, hän uskaltaa tehdä toisin, koska ei ole mitään menetettävää. (Kemppinen 1997, 42.) Omaksuttaessa ongelmakeskeinen näkökulma voi olla vaikeaa hyväksyä muunlaisia vaihtoehtoja. Kuitenkin pieni ajattelutavan muutos voi johtaa uudenlaiseen käyttäytymiseen. (Bertolino 1999, ) Positiiviset ajatukset tulevaisuudesta mahdollistavat vaikeuksien näkemisen osaksi tarinaa, joka kasvattaa ihmistä saamaan sen, mitä hän haluaa (Furman & Ahola 1995, 93). Myönteisesti ajatellessa asiat on mahdollista nähdä hyödyllisellä tavalla. Edellytyksenä kuitenkin on, että osaa katsoa asioita riittävän monesta suunnasta, jotta niihin löytää edullisen näkökulman. (Furman 1997, 84.) Ratkaisuhenkisyyden avulla etsitään lähitulevaisuudesta tehtävää sekä pientä ja mukavaa tavoitteen suuntaista muutosta. Näin pyritään välttämään pettymyksiä, joita syntyy, jos toimitaan liian nopeassa tempossa. Pienten mukavien muutosten tapahtuessa saavutetaan kestävämpiä tuloksia. (Saarelainen 2002.) Useimmiten asiakkaat haluavat nähdä tulevaisuuteen ja mielellään muokkaavat itselleen erilaisia tulevaisuudenkuvia. Jos keskustelu tulevaisuudesta on asiakkaalle vaikeaa, voi työntekijä esittää omia kuvitelmia asiakkaan tulevaisuudesta ja näin houkutella hänet mukaan fantasioimaan. (Furman & Ahola 1995, 98.) Koska kukaan ei omista tulevaisuutta, siitä on oikeus haaveilla ja sijoittaa sinne myönteisiä mielikuvia. Kun mielikuvissaan näkee myönteisen tulevaisuuden, myös tämä hetki ja menneisyyskin näyttävät valoisammilta. (Furman 1997, 89.) Huttusen (1992) tutkimuksessa asiakkaat mielellään

18 18 pohtivat tulevaisuuttaan. He näkivät tilanteen muuttuvan paremmaksi ja asioiden selkiytyvän. (Huttunen 1992, 37.) Yleensä ajatellaan, että menneisyys vaikuttaa siihen, millaiseksi tulevaisuus muotoutuu. Asia voi myös olla päinvastoin. Se, mitä uskomme tulevaisuuden tuovan tullessaan, vaikuttaa siihen, miltä menneisyys näyttää. Esimerkiksi, kun masentuneena näkee edessään vain synkkiä pilviä, on myös vaikeaa nähdä menneisyydessäkään mitään positiivista. Jos sen sijaan tulevaisuus näyttää valoisalta, kuten rakastuessa tai matkalle lähtiessä, eletty elämä näyttää paremmalta. Vaikka takana on ikäviä tapahtumia, hyvät hetket muistuvat mieleen ja koettelemuksia, joista on selvinnyt voi käyttää voimavaroina. (Furman 1997, ) Ihmiset muuttavat elämäänsä sen mukaan, mitä odotuksia heillä on tulevaisuudelle. Ratkaisuhenkisessä työssä on huomattu, että asiakkaat kehittelevät oma-aloitteisesti useita ratkaisuja ongelmiinsa, kun heille selkiytyy, millaista parempi elämä olisi. (Saarelainen 2002.) Ratkaisukeskeisyydessä ongelmien ytimenä on se, että henkilöllä, jolla on ongelmia, on myös epäselvät tavoitteet ja tulevaisuuden näkymät (Saarelainen 2002). Jos asiakkaalla on hyvin kielteinen kuva tulevaisuudesta, voi työntekijä kääntää negatiivisuuden positiiviseksi. Esimerkiksi myönteinen muutos on jo useimmiten käynnistynyt, kun asiakas aloittaa ensimmäisen keskustelun ammattiauttajan kanssa. Hän on hakenut apua, koska haluaa muutosta. Edistyminen ja paraneminen lisäävät toiveikkuutta ja uskoa paremmasta. (Furman & Ahola 1995, ) Ongelman käsittely Kun tavoitteet on määritelty, ratkaisukeskeisessä terapiassa etsitään poikkeuksia eli tilanteita, jolloin ongelmaa ei ole esiintynyt tai tilannetta, joka on jotenkin toisenlainen. Poikkeuksia on useita. Uusia poikkeuksia on alkanut esiintyä vasta viime aikoina. Toistuvia poikkeuksia esiintyy edelleen ajoittain. Menneet poikkeukset olivat ajankohtaisia ennen, mutta eivät enää. Tulevaisuuden poikkeukset ovat aikaa tulevaisuudessa, jolloin ongelmaa ei enää ole tai se on pienentynyt huomattavasti. Kun mietitään, mitä tulisi

19 19 tehdä ongelman ratkaisemiseksi, uudet ja toistuvat poikkeukset toimivat johtolankoina. Jos niitä ei näytä löytyvän, saattaa menneisyyden poikkeuksien kautta löytyä hyödyllisiä poikkeuksia, jotka auttavat ratkaisun etsimisessä. (Nunnally 1994, 5.) Ratkaisukeskeinen ajattelu näkee ongelmat itsenäisinä ja toisistaan riippumattomina. Yksi ongelma ei välttämättä ole toisen murheen syy tai seuraus. Kun ongelmat pidetään erillisinä, on helpompaa ratkoa pulmia yksi kerrallaan. (Furman & Ahola 1995, ) Ongelmia ei suurennella, vaan ne pyritään normalisoimaan vaikeuksiksi. Silloin niistä on helpompi päästä eroon. (Soininen 1996, 144.) Kun ongelma saadaan selvitettyä, luottamus työntekijään kasvaa ja on helpompi tarttua seuraavaan haasteeseen (Furman & Ahola 1995, 48). Työntekijän tulisi kuitenkin muistaa asiakkaiden sosioekonominen asema, jolloin ongelma voi joskus johtua myös toisesta ongelmasta, esimerkiksi ei ole työtä, jolloin ei ole paljoa rahaa, mikä ei riitä elämiseen. Vaikka juuri tästä kierteestä tulisikin päästä eroon. Silloin kun asiat ovat todella huonosti, suurin toive on saada itsensä irti ongelmista mahdollisimman nopeasti. Ymmärrettävää on, että silloin yritetään muuttaa koko elämä heti. Muutos ei kuitenkaan tapahdu hetkessä. Ratkaisuhenkisessä menetelmässä edetään hitaasti, jolloin keskustelemalla ja kuvittelemalla luodaan odotus muutoksesta. Mielikuva paremmasta hahmotellaan mahdollisimman yksityiskohtaisesti. (Saarelainen 2002.) Usein ajatellaan, että huono itsetunto on syynä ongelmiin, mutta asia voi myös olla toisinpäin. Huono itsetunto on seurausta ongelmista. Kun ihmisellä on ongelmia, hänen voi olla vaikeaa arvostaa itseään. Kun ongelmat saadaan selvitetyksi, on itsensä kunnioittaminen helpompaa. (Furman 1997, 99.) Silloin hän on jo tehnyt suuren työn ja tulokset ovat näkyvissä. Kun asiakasta pyydetään katsomaan ongelmaansa myönteisestä näkökulmasta, vaaditaan tahdikkuutta. Ongelman ollessa asiakkaalle ajankohtainen hänen on vaikea nähdä tilanteen positiivisia puolia. Ajan kuluessa ja asiakkaan saatua etäisyyttä ongelmaansa työntekijällä on mahdollisuus kysyä, mitä se on opettanut. (Furman & Ahola 1995, 134.) Saarisen (1996) mukaan ratkaisukeskeinen lähestymistapa sopii monien tapausten käsittelyn apuvälineeksi, mutta sitä ei voi käyttää, jos asiakas on syvässä masennuksessa,

20 20 hänellä on pitkä patologinen eli sairaudellinen tausta tai hän on kokenut esimerkiksi läheisen äkillisen kuoleman, insestiä tai raiskauksen. Silloin on varottava, ettei asiakkaan tunteita mitätöidä tyypillisillä ratkaisukeskeisyyden malleilla eli vain myönteisen tulevaisuuden korostamisella. Suoraan ei voi edetä ratkaisuihin, vaan tunteille tulee antaa tilaa. (Saarinen 1996, 6.) Soinisenkaan (1996) mukaan ratkaisukeskeisyys ei sovi kaikille. Kun asiakkaalla on esimerkiksi ongelmia itsenäistymisessä, sukupolvien takaisissa käyttäytymiskaavoissa tai hän on vuosia käyttänyt huumeita, avuksi on tarjottava syvempää ja pitkäjännitteisempää terapiaa. Korvaavaksi hoidoksi sopii silloin esimerkiksi systeeminen perheterapia harjoituksineen ja tehtävineen. (Soininen 1996, ) Kuitenkin Holme (2000) toteaa, että lapsuudessaan seksuaalisesti hyväksikäytettyjen ja insestin uhrien auttamiseksi on käytetty ratkaisukeskeistä terapiaa Stolpegårdissa, Ruotsissa. Terapiassa kuunnellaan asiakkaan tarinaa itsestään ja elämästään. Terapian päätavoitteeksi määritellään myönteisempi elämäntarina. Esimerkiksi tuskallisia muistitakaumia käsitellään muistikuvien avulla ja muuttamalla niiden näkymää. Tällä menetelmällä saadaan usein asiakkaalle myönteisempi kuva tapahtuneesta ja ikävä kokemus menettää yleensä voimansa sekä katoaa useimmiten kokonaan. (Holme 2000, 8 10.) Kun ihminen joutuu kohtaamaan eläessään jonkin järkyttävän tapahtuman, siitä jää mieleen muisto, jolla voi olla kielteinen tai myönteinen vaikutus. Jos muistoon liittyy häpeää, syyllisyyttä tai raivoa, se voi olla taakka, mutta jos mieleen palautuu ylpeyden aihetta, se voi olla voimavara. (Furman 1997, 55.) Muistitakaumia muuttamalla tarkoituksena on kääntää negatiivinen kokemus voimavaraksi. Monet eri asiat auttavat henkilöitä selviämään ikävistä kokemuksista. Esimerkiksi luonto, mielikuvitus, kirjoittaminen, ja menestyminen opiskelussa tai harrastuksissa helpottavat unohtamaan ikävät asiat. Myös huumori on tärkeä selviytymiskeino. Kun ihminen osaa nauraa kohtalolleen ja pystyy näkemään menneisyydessään koomisia piirteitä, hän vapautuu sen kahleista. (Furman 1997, ) Furmanin (1997) mukaan ihminen on luontaisesti itsekriittinen, joten hänen on vaikeaa nähdä omien reaktioidensa ja selviytymisstrategioidensa mielekkyyttä. Usein hän tarvitsee toisen ihmisen apua pystyäkseen huomaamaan, että oma suhtautumistapa oli juuri siinä tilanteessa oikea. (Furman 1997, 56.) Esimerkiksi perhetyöntekijä toimii silloin tärkeänä vahvistajana.

21 Positiivisuus Sundmanin (1995) tulokset osoittavat, että ratkaisukeskeistä työotetta käytettäessä työntekijän ja asiakkaan yhteistyössä on enemmän myönteisiä tekijöitä. Työskentelyn lopputulos ei kuitenkaan poikennut ei-ratkaisukeskeisestä työskentelystä. (Sundman 1995, 79.) Myös Alpolan ja Hurskaisen (1992) tutkimuksessa suhtauduttiin perheisiin ja heidän ongelmiinsa positiivisesti. Työntekijät asennoituivat ennakkoluulottomasti ja tiesivät, että ongelmiin löytyy aina ratkaisu. Työntekijän suhtautuessa asiakkaan tekemisiin positiivisesti, jää energiaa ratkaisuihin. (Alpola & Hurskainen 1992, 49.) Furmanin ja Aholan (1995) mukaan ratkaisukeskeinen terapia on neuvottelu, jossa työntekijä pyrkii ohjaamaan keskustelua niin, että keskustelun henki muotoutuu rakentavaksi, ratkaisuideoiden syntyä edistäväksi ja antaa mahdollisuuden lisätä yhteistyötä ihmisten välillä. Ratkaisuhenkinen ilmapiiri luodaan suosimalla sellaisia puheenaiheita ja ajatusmalleja, jotka vaikuttavat ihmisiin rohkaisevasti ja lisäävät toiveikkuutta, yhteistyötä sekä luovuutta. (Furman & Ahola 1995, ) Soinisen tutkimuksessa (1996) sosiaalityöntekijät halusivat panostaa positiiviseen yhteistyösuhteeseen, mikä voi helpottaa tavoitteiden määrittelyä ja myönteisten tulosten syntymistä, lisätä tyytyväisyyttä ja vähentää työn kuormittavuutta. Työskentely oli asiakaslähtöistä ja useimpien sosiaalityöntekijöiden mielestä se toimi hyvin. Ratkaisukeskeinen työskentely keventää työntekijän taakkaa, sillä vaikeissakin tapauksissa on mahdollista muuttaa työskentelyä. Asiakas ja työntekijä saavat kuvan siitä, että ratkaisujen eteen ponnistellaan yhdessä. (Soininen 1996, ) 3.2 Interventiot eli väliintulot Interventio eli väliintulo tarkoittaa yleensä terapeutin antamaa ehdotusta, kotitehtävää tai uudelleenmäärittelyä. Berg ja Miller (1994) määrittelevät termin interventio yhdeksi osaksi hoitoa, minkä avulla terapeutti auttaa asiakasta löytämään omat ratkaisunsa ongelmaan. (Berg & Miller 1994, 32, 42.)

22 22 Ratkaisukeskeiseen työskentelyyn liittyvät keskeisesti onnistumis-, ihme-, poikkeusja asteikkokysymykset. Onnistumiskysymyksellä tiedustellaan, milloin asiat sujuvat. (Kemmppinen 1997, 155.) Ihmekysymys voi olla esimerkiksi Kun heräät aamulla, huomaat, että ongelmaa ei ole. Mistä muutoksen huomaa? tai Milloin ongelmaa ei enää ole? Ihmekysymyksien avulla asiakas saa kuvitella vain tulokset. Hänen ei tarvitse miettiä, kuinka pääsee ongelmasta eroon. (de Shazer 1995, ) Työskentelyä edistää asiakkaan luoma yksityiskohtainen ja konkreettinen mielikuva ihmeestä. Sisäiset tunnetilat, joita asiakas kokee, tulisi kuvata näkyvänä käyttäytymisenä. Mistä muusta? -kysymys ohjaa asiakasta luomaan tulevaisuudestaan vieläkin yksityiskohtaisemman ja elävämmän kuvan. Kuvitellessaan ihmeen asiakas useimmiten muuttuu toiveikkaaksi ja suuntaa ajatuksensa kohti tulevaisuutta. Toiveikkuuden voimalla hän saavuttaa tavoitteet. (Berg & Miller 1994, 41, 115.) Poikkeuskysymyksellä etsitään tilannetta, jolloin pulmaa ei ole ollut ja kaikki oli hyvin. Samalla kysytään, mikä tilanteissa, joissa poikkeus tapahtui, oikeastaan oli poikkeuksellista. Poikkeuskysymysten avulla voidaan etsiä mieluisia aikoja menneisyydestä esimerkiksi kausia, jolloin asiakas ei ole ollut ahdistunut. (Kemppinen 1997, 41, 155.) Asteikkokysymyksellä määritellään pulmatilanteelle arvosana. Kysymys voi olla: Minkä numeron antaisit yhdestä kymmeneen? Asteikko tuo tilanteeseen suhteellisuudentajua. (Kemppinen 1997, 155.) Asteikkokysymyksillä tavoitteet voidaan asettaa pieniksi ja käytännönläheisiksi. Perhe jaksaa ponnistella, kun onnistuminen huomioidaan. Asteikon avulla voidaan määritellä asiakkaan sen hetkinen tila ja millaista muutosta hän haluaa. (Saarinen 1996, 4.) Huttusen tutkimuksessa (1992) asteikkokysymyksiä hyödynnettiin tapaamisesta toiseen. Asteikon avulla konkretisoitiin tapahtunut muutos tai tilanteen ennallaan pysyminen. Kaikki tutkimukseen osallistuneet hyötyivät asteikkokysymyksistä, sillä ne tarkensivat tilannetta. Vaikeimmasta ongelmasta keskusteleminen nopeutui ja helpottui. (Huttunen 1992, ) Onnistumis-, ihme-, poikkeus- ja asteikkokysymysten avulla asiakasta autetaan haaveilemaan positiivisesta tulevaisuudesta (Furman & Ahola 1995, 96). Selviytymiskysymyksiä käytetään niiden asiakkaitten kanssa, jotka näkevät tilanteensa toivottomana. Työntekijä voi varovaisesti kysyä, miten asiakas juuri ja juuri selviää ongelmien kanssa. Selviytymiskysymykset ovat käyttökelpoisia akuuteissa kriiseissä.

23 23 Kysymykset osoittavat asiakkaalle, että hän on kuitenkin selvinnyt tilanteesta ja estänyt sitä menemästä vielä huonompaan suuntaan. (Berg & Miller 1994, ) Ongelmaan saadaan etäisyyttä ja siitä on helpompi puhua, kun oire ulkoistetaan omaa elämäänsä eläväksi tyypiksi kuten Kiusaajakalleksi tai Kakka-Ränkäksi. Erityisesti lasten kanssa työskenneltäessä mielikuvitukselliset selitykset ovat tehokkaita. Ongelmat pystytään näkemään irrallisina asioista, joihin ne mahdollisesti liittyvät. (Furman & Ahola 1995, ) Ratkaisukeskeisessä terapiassa terapeutti voi antaa asiakkaalle kotitehtävän, jossa hän esimerkiksi tarkkailee seuraavalla viikolla ongelmaan liittyviä tapahtumia ja mitä niistä hän haluaisi jatkuvan pidempään. Myös esimerkiksi sukupuun tekeminen piirtäen ja kotikäynnit voivat olla sopivia keinoja poikkeuksien löytämiseksi ongelmakäyttäytymiselle. (Nunnally 1994, 6.) Perhemuovailun avulla luodaan perherakenne uudelleen. Esiin tuodaan liittoumia ja tilanteita, jotka eivät toimi ja yritetään muuttaa niitä. (Hoffman 1985, 280.) 3.3 Menneisyys voimavarana Kukaan ei voi palata menneeseen ja tehdä uutta alkua, mutta kuka tahansa voi aloittaa tänään ja tehdä uuden lopun. - Maria Robinson - Vaikka ratkaisupainotteinen työskentely keskittyy tulevaisuuteen, ei menneisyys ole kielletty puheenaihe. Menneisyydestä puhuminen voi olla rohkaisevaa, kunhan menneisyyttä tarkastellaan opettavina kokemuksina. (Furman & Ahola 1995, 44.) Samalla voidaan pohtia aikaisempia onnistumiskokemuksia taustatekijöiden sijaan (Ahola & Hirvihuhta 2000, 14). Asiakkaalta voidaan esimerkiksi kysyä: Sinua on kohdeltu väärin. Mitä se on vahvistanut sinussa? (Katajainen 1998, 59.) Narratiivisessa terapiassa saadaan yhteys menneisyyteen. Menetelmässä asiakas jäsentää elämänsä tarinaa avaintapahtumien kautta tarinoiksi ja sijoittaa ne edelleen elämä-

24 24 kertaansa. (Katajainen 1998, 59.) Terapiassa keskustellaan asiakkaan elämästä, analysoidaan ja selitetään hänen elämäkertaansa. Menetelmän avulla etsitään itsekunnioitusta edistävää ja toiveikkuutta lisäävää tarinaa vääristelemättä kuitenkaan totuutta. Näkemys on lohdullinen ja optimistinen. (Furman 1997, 57.) Kauan sitten eli Intiassa nuori nainen nimeltä Kisa Gotami. Hän tapasi miehen, johon hän rakastui ja joka myös rakasti häntä. Pariskunta avioitui eikä aikaakaan kun heille syntyi poika. Vanhemmat olivat hyvin onnellisia seuratessaan poikansa varttumista. Ollessaan kahden ja puolen vuoden ikäinen poika kuitenkin yllättäen sairastui ja kuoli. Kisan maailma romahti. Hänet valtasi niin suuri suru, että hän ei suostunut uskomaan, että poika oli kuollut. Hän kulki ympäriinsä kantaen pojan pientä ruumista sylissään kysellen ihmisiltä epätoivoisesti lääkettä, joka parantaisi pojan. Lopulta Kisa Gotami löysi tiensä kuuluisan Buddhan luo ja pyysi tätä parantamaan poikansa. Buddha katsoi Kisaa ja tuntien suurta myötätuntoa hän sanoi: Kyllä, minä autan sinua, mutta sitä ennen tarvitsen kourallisen sinapinsiemeniä. Kun Kisa ilmoitti, että hän on valmis tekemään mitä tahansa hankkiakseen tarvittavan määrän siemeniä, Buddha lisäsi: Mutta siementen tulee olla peräisin kodista, jossa kukaan ei ole menettänyt lastaan, puolisoaan eikä vanhempiansa. Kaikkien siementen on oltava peräisin talosta, jossa kuolema ei ole vieraillut. Kisa Gotami meni talosta taloon kysellen sinapinsiemeniä, mutta joka talossa hän sai saman vastauksen: On meillä sinulle sinapinsiemeniä antaa, mutta meitä on elossa vähemmän kuin meitä on kuollut. Jokainen oli menettänyt isän tai äidin, vaimon tai miehen, pojan tai tyttären. Hän vieraili monissa kodeissa ja sai aina kuulla erilaisista menetyksistä. Kun hän oli käynyt kylän kaikissa taloissa hänen silmänsä aukenivat ja hän ymmärsi, että kukaan ei säästy elämässään menetyksiltä ja surulta ja että hän ei ollut yksin. Hänen surunsa oli muuttunut myötätunnoksi kaikkia surevia ihmisiä kohtaan. Nyt hän kykeni suremaan poikansa kuoleman ja hautaamaan tämän ruumiin. Vanha buddhalainen tarina Selviytymisessä auttaa kyky nähdä, mitä hyvää kohdattu kärsimys on tuonut. Esimerkiksi sairauksiin, kuolemaan ja menetyksiin liittyvää tuskaa helpottaa, jos kykenee ajattelemaan, että kärsimys ei ole turhaa, vaan siitä on seurannut jotain hyötyä itselle tai muille. Vaikka kärsimyksestä on jotain hyötyä, ei se tietenkään oikeuta kärsimään, eikä vapauta sen tuottajaa vastuusta. Aikaa myöten kehittyy kyky nähdä kärsimyksen positiiviset seuraukset. Kriisin hetkellä ei kuitenkaan ole helppoa ajatella, mitä hyvää siinä on. Vuosien kuluessa myönteiset asiat alkavat kuitenkin tulla esiin. (Furman 1997, ) Ratkaisukeskeisessä työskentelyssä vaikeuksia ja pahaa oloa ei suljeta pois. Ne vastaanotetaan, mutta niihin ei juututa. (Saarinen 1996, 6.)

25 Kun ratkaisukeskeinen lähestymistapa ei tuota tulosta Ratkaisukeskeinen ajattelutapa voi joissakin tilanteissa vaikuttaa ymmärtämättömältä ja samalla se voi tuntua sekä asiakkaan ja että terapeutin petkuttamiselta. Malli ei ole mitenkään väärä, se vain ei välttämättä sovi kaikille. Kun asiakas on siinä tilanteessa, ettei hän voi mitenkään nähdä positiivista lopputulosta mahdollisena, voidaan käyttää Entä, jos ihmettä ei tapahdukaan mallia. Esimerkkinä on perhe, jossa isällä on alkoholiongelma, mutta hän ei myönnä sitä, ja äidin mielestä ihme olisi se, että isä raitistuisi. Jos näin ei voi tapahtua, toisena vaihtoehtona on, että perhe lähtee isän luota. Tämä voi tuntua vaikealta. Silloin jää Entä, jos ihme ei tapahdu vaihtoehto. Perheen täytyy vain hyväksyä tilanne. Isä ehkä jatkaa juomista, mutta perheenjäsenet voisivat oppia uudella tapaa kohtelemaan toisiaan paremmin. Perhe ei ole yhtä onnellinen kuin ihmeen tapahtuessa, mutta asiat olisivat paremmin kuin nyt. Entä, jos ihmettä ei tapahdukaan kysymys antaa mahdollisuuden hyväksyä realistisempia vaihtoehtoja. (Efron & Veenendaal 2002.) Entä, jos ihmettä ei tapahdukaan lähestymistavassa terapeutilla on mahdollisuus tunnustaa kohtalon ja huonon onnen voima. Malli saa asiakkaat kokemaan syvää helpotusta ja ymmärrystä. Joissain tapauksissa saattaa olla eduksi, että terapeutti hyväksyy asiakkaan näkemykset ongelmasta ja samalla auttaa asiakasta huomaamaan ja hyväksymään uusia vaihtoehtoja. Asiakkaan tilannetta helpottaa, jos hän osaa tuottaa vaihtoehtoja itse, omista negatiivisista kokemuksistaan huolimatta. (Efron & Veenendaal 2002.) Efron ja Veenendaal (2002) uskovat, että asiakkaat ja terapeutit hyötyvät elämän tuoman tuskan tunnistamisesta. Siitä voi löytää jotakin positiivista tai elämää voi yrittää jatkaa kuin ongelmaa ei olisikaan. Entä, jos ihme ei tapahdukaan malli antaa tähän luvan. Se voi myös avata terapeuttisia mahdollisuuksia. Malli ei sulje ratkaisukeskeisen lähestymistavan käyttöä, vaan tarjoaa vaihtoehdon silloin, kun tulosta ei saada, mutta jotain voisi vielä yrittää. Asiakkaat voivat kokea saavuttaneensa jotain, sen sijaan, että surisivat saavuttamatonta. (Efron & Veenendaal 2002.) Efronin ja Veenendaalin (2002) mukaan toisinaan pessimistinen asenne voi tukea asiakasta paremmin kuin yleispositiivisuus. Heidän esimerkkinä on perhe jonka 14 vuotias poika käyttäytyi huonosti eikä halunnut osallistua terapiaan. Vanhemmat eivät noudat-

26 26 taneet terapeuttisia ehdotuksia, mutta halusivat poikansa käyttäytymiseen muutosta. Heidän huomiotaan vei myös perheen vammainen lapsi. Tähän tapaukseen sopii pienimmän kärsimyksen tien periaate, jonka ajatuksena on, että perhe ei voi koskaan tulla todella onnelliseksi. Tilanne ei ole heidän syytään, mutta se on, mikä on. Tavoitteena on saada perhe luopumaan unelmista, joissa he olisivat normaali perhe. Heille ehdotetaan toivoa paremmasta tulevaisuudesta, vaikka se onkin huonompi kuin mitä he alun perin toivoivat. Kärsimyksen voi kuitenkin minimoida. He eivät saavuta täydellistä tyytyväisyyttä, mutta ovat vähemmän onnettomia. (Efron & Veenendaal 2002.) Efronin ja Veenendaalin (2002) pessimistiset kysymykset sopivat sekä yksilöille että perheille: - Millaista elämänne tulee olemaan, jos ihmettä ei tapahdu? - Jos me emme voi auttaa ongelman ratkaisemisessa, miten me voimme auttaa lievittämään sen tuottamaa tuskaa? - Me emme tiedä, miten auttaa sinua nyt ongelmassasi. Ehkä tulevaisuudessa joku osaa auttaa. Mikä voisi auttaa sinua odottamaan siihen asti? - Jos et voi välttää kohtaloasi tai menneisyytesi vaikutusta ja sinun on pakko elää tosi niukkaa elämää, mikä tekisi siitä siedettävämmän? (Efron & Veenendaal 2002.) 4 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMIEN Tässä luvussa esittelen tutkimukseni tehtävän. Lisäksi esittelen tutkimuksen kohdejoukon ja aineiston keruutavan, eli teemahaastattelun. Tutkimusmenetelmäni oli kvalitatiivinen eli laadullinen ja käyttämäni analyysiprosessi teemoittelu. 4.1 Tutkimuksen tehtävä ja tavoitteet Tämän opinnäytetyön tehtävä oli tarkastella ratkaisukeskeisen työmenetelmän käyttöä, toimivuutta, tarkoitusta ja sopivuutta perhetyössä. Tutkimusongelmana oli selvittää,