Tornatorilla tuottoisa vuosi 2013
|
|
- Eveliina Lehtonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tornator Oyj Tilinpäätöstiedote Tornatorilla tuottoisa vuosi 2013 Metsäyhtiö Tornator teki 87 miljoonan euron liikevaihdon, 32 miljoonan euron tuloksen ja yhtiön metsäomaisuuden käypä arvo kasvoi 54 miljoonaa euroa. Tilinpäätöstiedote klo YHTEENVETO AJALTA ( ) Liikevaihto kasvoi 4,4% uuteen ennätykseen 86,6 milj. Tilikauden tulos oli vahva, 31,7 milj. ilman käyvän arvon eriä Yhtiö jakoi tilikaudella osinkoa yhteensä 63 milj. Toimitusjohtaja Arto J. Huurinainen: 2013 oli Tornatorille jälleen hyvä vuosi. Sitoutuneen ja ammattitaitoisen henkilöstömme operatiivinen toiminta sujui mallikkaasti suunnitelmien mukaan. Yhtiön vahva rahoitustilanne mahdollisti normaalia suuremman osingonjaon omistajille, ja eduskunnan päätös yhtiöveron laskusta nosti Tornatorin metsien käypää arvoa. Liikevaihto ja tulos Konsernin liikevaihto oli 86,7 miljoonaa euroa (82,9). Pääosa liikevaihdosta muodostui puunmyyntituloista 88 % (89 %). Liikevaihto sisältää maa-alueiden ja tonttien myyntituottoja 9,3 miljoonaa euroa (9,2). Liikevaihdon kasvu johtui puun luovutuskertymän noususta 2,80 milj. m3:iin (2,65 milj.m3). Liiketoiminnan muut tuotot 4,8 milj. euroa (5,4) sisältävät 2,6 milj. euroa suojelualuekorvauksia (3,1). Loppuosa muista tuotoista on pääosin maa-alueiden vuokratuottoja ja maa-ainesmyyntiä. Liikevoittoa kertyi 114,7 miljoonaa euroa (71,8) ja tilikauden voitto oli 108,1 miljoonaa euroa (7,4). Biologisten hyödykkeiden käyvän arvon muutos nosti liikevoittoa 49,2 miljoonaa euroa (8,7). Korkojohdannaisten positiivinen käyvän arvon muutos oli 17,1 miljoonaa euroa ennen laskennallisia veroja (-45,0). Tornator Timberland konserniin kuuluvat emoyhtiön Tornator Oyj:n lisäksi Tornator Eesti Oü (100,0 %) ja Romaniassa SC Tornator SRL (100,0 %) ja Oituz Private Forest District SRL (100,0%). Tärkeimpiä tunnuslukuja Tunnusluvut on laskettu ilman biologisten hyödykkeiden ja korkojohdannaisten käyvän arvon muutoksen vaikutusta. Konsernin luvut on laskettu kansainvälisen (IFRS) ja emoyhtiön luvut suomalaisen (FAS) kirjanpitostandardin mukaisesti. IFRS = International Financial Reporting Standards FAS = Finnish Accounting Standards 1
2 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa KONSERNI 86,7 82,9 77,7 Emo 73,5 70,7 63,6 Liikevoitto, milj. euroa KONSERNI 65,5 63,1 65,2 Emo 64,1 62,0 64,2 Liikevoittoprosentti KONSERNI 75,6 % 76,1 % 83,8 % Emo 87,2 % 87,6 % 101,0 % Tilikauden tulos, milj. euroa KONSERNI 31,7 35,4 35,7 Emo 30,8 32,0 36,5 Oman pääoman tuotto KONSERNI 7,0 % 8,3 % 8,6 % Emo 22,4 % 20,5 % 23,1 % Sijoitetun pääoman tuotto KONSERNI 7,1 % 7,1 % 7,4 % Omavaraisuusaste KONSERNI 43,0 % 40,1 % 41,9 % Tuottojen ja pitkäaikaisen varallisuuden jakautuminen maittain 000 euroa Tuotot: Suomi % % Romania ja Viro % % Yhteensä % % Biologiset hyödykkeet: Suomi % % Romania ja Viro % % Yhteensä % % Pitkäaikaiset varat Suomi % % Romania ja Viro % % Yhteensä % % Olennaiset tapahtumat tilikaudelta Tornatorin operatiivinen toiminta sujui erinomaisesti, ja puun hyvä kysyntä sekä suotuisat korjuukelit johtivat yhtiön historian parhaaseen puun luovutusmäärän. Tornator aloitti puuraaka-aineen toimitukset Fortumin uudelle, Suomen ensimmäiselle pyrolyysitehtaalle Joensuussa. Metsänhoitotyöt toteutettiin suunnitellusti. Suomessa metsätilojen myynti jatkui hyvällä tasolla, tonttikauppa jatkui edellisvuoden tapaan hiljaisena. Virossa ostettiin metsämaata noin hehtaaria. 2
3 Eduskunnan ratifioima päätös Suomen yhtiöverokannan laskusta 2014 alkaen nosti metsän käypää arvoa. Alhaisemman verokannan johdosta metsän käyvän arvon laskennassa tulevaisuuden kassavirtoihin kohdistuu pienempi verorasite ja näin ollen Tornatorin Suomen metsien käypä arvo kasvoi noin 54 miljoonaa euroa Veromuutos pienensi lisäksi metsäomaisuuteen kohdistuvia laskennallisia veroja yhteensä noin 20 miljoonaa euroa. Biologiset hyödykkeet, kuten Tornatorin osalta kasvava puusto, kirjataan taseeseen markkina-arvoonsa. Konsernin metsäomaisuuden arvo perustuu diskontattujen kassavirtojen malliin. Käyvän arvon laskee ulkopuolinen arvioija tulevaisuuden kassavirtojen pohjalta eli kestävän metsänhoidon perusteella ja kasvupotentiaali huomioon ottaen. Konsernin metsäomaisuuden uusi arvo tilinpäätöksessä oli noin 1088 miljoonaa euroa (1034) sisältäen puuston ja maapohjan. Luvuissa on mukana hakkuiden sekä metsähankintojen ja metsämaan myyntien vaikutus. Pitkien markkinakorkojen kohoaminen näkyi Tornatorin korkosuojauksien käyvän arvon nousuna, positiivinen tuloskirjaus oli noin 17 miljoonaa euroa ennen laskennallisia veroja. Yhtiön likviditeetti säilyi vahvana läpi vuoden. Tornator Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa päätettiin jakaa osinkoa hallituksen esityksen mukaisesti 23 miljoonaa euroa. Ylimääräisen yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti yhtiö maksoi osakkeenomistajilleen 40 miljoonan euron lisäosingon. Lisäosingonmaksu rahoitettiin sovitulla pankkilainajärjestelyllä. Osingonmaksuista huolimatta Tornatorin omavaraisuus kasvoi 2,9 %:ia 43,0 %:iin (40,1) Riskienhallinta Tornatorin riskienhallinnan tavoitteena on varmistaa yhtiön pitkän aikavälin kannattava toiminta ja luoda mahdollisuuksia hallittuun riskinottoon valitulla strategialla. Lähtökohtana on yhtiön kaikkien merkittävien riskien systemaattinen kartoitus ja analysointi. Tornatorin riskit on jaettu kolmeen pääluokkaan: strategiset riskit, operatiiviset riskit ja rahoitusriskit. Seuraavassa on kuvattu pääluokkien keskeisimmät riskit: Strategiset riskit Tornator myy pääosan hakkuoikeuksistaan yhdelle asiakkaalle. Tämä muodostaa riskikeskittymän, jonka hallintaan kiinnitetään erityistä huomiota. Suomessa puun kysyntä on perinteisesti ylittänyt kotimaisen tarjonnan, mistä osoituksena on jo vuosia ollut merkittävä tuontipuun määrä. Yhtiö on myös luonut hyvät suhteet useisiin keskisuuriin puunjalostajiin ja viimeisimpänä energiasektorin toimijoihin. Konsernin liikevaihdosta noin 30 % tulee muilta kuin pääasiakkaalta. Puun hinnan vaihtelu on yksi merkittävä riskitekijä Tornatorin tuloksen kannalta. Puun hinnan laskiessa Tornatorilla on tarvittaessa mahdollisuus hetkellisesti lisätä joko hakkuuoikeuksien myyntimäärää ja/tai tonttien sekä metsäpalstojen myyntiä. Tavoitteena on kuitenkin noudattaa kestävää hakkuusuunnitetta ja näin pyrkiä optimoimaan vuotuisia kassavirtoja pitkällä aikavälillä. Puuraaka-aineen määrän ja laadun riskiä hallitaan pitkän aikavälin metsävarojen käytön suunnittelulla ja hakkuiden suuntaamisella metsien rakenteen ja ikäluokkaja- 3
4 kauman mukaisesti. Suunnittelun tueksi Tornator hankkii säännöllisin väliajoin puolueettoman tutkimuksen yhtiön metsien rakenteesta ja laatii siihen perustuvan pitkän aikavälin hakkuusuunnitteen (>30 vuotta). Metsäntutkimuslaitoksen tuorein metsien inventointi ja sen pohjalta laadittu hakkuulaskelma on vuodelta Operatiiviset riskit Sisäisiä liiketoimintariskejä Tornator hallitsee toimivilla ja tilintarkastajien hyväksymillä prosesseilla. Laajentuminen ulkomaille hajauttaa riskejä omaisuuden ja toiminnan osalta. Luonnon katastrofit muodostavat riskin metsäomaisuudelle. Tornatorin osalta omistuksen koko ja toisaalta maatieteellinen laajuus toimivat luontaisena riskienhallintakeinona. Lisäksi yhtiöllä on Suomessa metsävakuutus, joka on mitoitettu kattamaan erittäin suuren katastrofin tuhoja. Ulkomailla Tornator ei ole katsonut kannattavaksi vakuuttaa omistamiaan metsiä, sillä kohdemaissa ei ole tällä hetkellä toimivia metsävakuutusmarkkinoita. Rahoitusriskit Merkittävä lainapääoman osuus yhtiön taseessa muodostaa riskin, jonka hallintaan Tornator on erityisesti panostanut. Hyvät ja toimivat kanavat pääomamarkkinoille mahdollistavat lainojen onnistuneen uudelleenrahoituksen tulevaisuudessa. Yhtiö on hajauttanut varainhankintaan liittyviä riskejä laskemalla liikkeelle seitsemän vuoden joukkovelkakirjalainan viiden vuoden pankkilainan lisäksi. Markkinakoron muutoksiin yhtiö on varautunut johdannaissopimuksilla. Korkosuojaus pienentää lainojen korkoriskiä ja samalla vähentää metsän käyvän arvon laskennassa käytetyn diskonttokoron vaihtelua, ja näin yhtiön arvon kehitys on ennustettavampaa. Likviditeetin hallinta perustuu ennakkomaksuihin ja ajantasaiseen kassasuunnitteluun. Käteisvarat on sijoitettu pankkitalletuksiin sekä lyhyen aikavälin likvideihin ja korkean luottoluokituksen korkorahastoihin. Asiakasriskiä Tornator hallitsee myyntisopimuksiin perustuvilla ennakkomaksuilla. Tilikauden jälkeiset olennaiset tapahtumat Ei olennaisia tilikauden jälkeisiä tapahtumia. Arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä Yhtiö arvioi velanhoitokykynsä säilyvän vakaana vuonna Tutkimus- ja kehitystoiminta Toiminnanohjausjärjestelmän viimeisten toiminnallisuuksien loppuun viemisen lisäksi yhtiö panosti vahvasti metsien puustotietojen saatavuuden ja laadun parantamiseen. Lisäksi kehitettiin korjuun valvontaa. Henkilöstö Keskimääräinen henkilöstömäärä nousi hieman. Normaalin palkkauksen lisäksi yhtiöllä on käytössä tulostavoitteisiin perustuva palkitsemisjärjestelmä. Tulospalkkioita maksettiin vuodelta 2013 keskimäärin 6,0 % peruspalkoista (6,0%). Henkilöstö ja palkat Vuosi Henkilöstön määrä keskim. tilikaudella
5 Tilikauden palkat ja palkkiot MEUR 8,7 MEUR 7,8 MEUR 7,2 Ympäristö Yhtiöllä on ympäristöohjelma, jonka tavoitteet ja toteutuma tarkistetaan yhtiössä vuosittain. Puitteet yhtiön ympäristöasioiden hallinnalle tuovat metsä- ja ympäristölainsäädäntö sekä PEFC (Programme for the Endorsement of Forest Certification Schemes) järjestelmä. Yhtiön Suomen metsät on sertifioitu PEFC:n mukaisesti. Sertifiointikriteerien noudattamista auditoidaan vuosittain ulkopuolisen arvioijan toimesta. Yhtiö noudattaa metsätaloustoiminnassaan Metsätalouden Kehittämiskeskus Tapion julkaisemia Hyvän metsänhoidon suosituksia. Yhtiön organisaatio, johto ja tilintarkastajat Varsinaisessa yhtiökokouksessa valittiin hallituksen varsinaisiksi jäseniksi ja heidän henkilökohtaisiksi varajäsenikseen seuraavat henkilöt seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka: Varsinainen jäsen Mikko Koivusalo Erkko Ryynänen Jyrki Tammivuori Esko Torsti Elina Tourunen Varajäsen Risto Autio Jari Pussinen Jari Suvanto Timo Kärkkäinen Jari Puhakka Hallituksen puheenjohtajana on toiminut Esko Torsti ja varapuheenjohtajana Mikko Koivusalo. Samat henkilöt ovat toimineet myös hallituksen alaisen palkitsemiskomitean jäseninä. Yhtiön ja osakkaan välisiä sopimuksia valvovan Oversight Committeen puheenjohtajana on toiminut Mikko Koivusalo. Toimitusjohtajana on toiminut Arto J. Huurinainen. Hänen sijaisensa on talous- ja rahoitusjohtaja Henrik Nieminen. Johtoryhmän muodostivat toimitusjohtaja Arto J. Huurinainen, talous- ja rahoitusjohtaja Henrik Nieminen, liiketoimintajohtaja Ari Karhapää, kehitys- ja suunnittelujohtaja Tapio Suutarla, maankäyttöpäällikkö Antero Luhtio ja metsänhoito- ja resurssipäällikkö Antero Pasanen. Varsinaisessa yhtiökokouksessa valittiin tilintarkastajaksi Deloitte & Touche Oy ja päävastuulliseksi tilintarkastajaksi KHT Jukka Vattulainen. Osakkeiden määrä Emoyhtiön osakepääoma ,00 euroa jakautuu kappaleeseen osakkeita, ja kaikilla osakkeilla on samanlaiset oikeudet. Tilikauden tuloksen käsittely Emoyhtiön voitonjakokelpoiset varat ovat ,27 euroa, josta tilikauden tulos on ,23 euroa. 5
6 Tornator Oyj:n hallitus esittää yhtiökokoukselle, että osinkona jaetaan 4,40 euroa/osake eli ,00 euroa. Jakamatta jäävä osuus jätetään yhtiön omaan pääomaan. Osingonmaksupäiväksi ehdotetaan ja täsmäytyspäiväksi Suurimmat osakkeenomistajat Stora Enso Oyj 41,0 % Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Etera 16,9 % 13,1 % 6,3 % OP-Eläkekassa 5,2 % Muut osakkeenomistajat 17,5 % Yhteensä 100,0 % Osakkeiden äänimäärä Yhtiöjärjestyksen mukaisesti osakkeenomistaja voi äänestää yhtiökokouksessa enintään kahdellakymmenellä (20) prosentilla yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamasta äänimäärästä, mukaan lukien osakkeenomistajan kanssa samaan konserniin kuuluvien kaikkien yritysten ja niiden eläkesäätiöiden ja -kassojen äänivalta. Seuraavassa on esitelty konsernitilinpäätöksen avainluvut. Tilinpäätös liitteineen löytyy yhtiön verkkosivuilta 6
7 Konsernin tuloslaskelma 000 euroa Liite Liikevaihto 6, , ,4 Liiketoiminnan muut tuotot , ,4 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos , ,4 Materiaalit ja palvelut , ,6 Henkilöstökulut , ,6 Poistot ja arvonalentumiset , ,4 Liiketoiminnan muut kulut , ,2 Biologisten hyödykkeiden käyvän arvon muutos ja hakkuut , ,3 Liikevoitto , ,8 Rahoitustuotot ,8 426,3 Rahoituskulut , ,6 Rahoitusinstrumenttien käyvän arvon muutos 5, , ,4 Rahoituskulut (netto) , ,7 Voitto/tappio ennen veroja , ,1 Tuloverot , ,1 Laskennallisten verojen muutos , ,8 Tilikauden tulos , ,8 Jakautuminen: Emoyhtiön omistajille , ,8 Konsernin laaja tuloslaskelma Tilikauden tulos , ,8 Kauden muut laajan tuloksen erät verojen jälkeen: Erät, joita ei myöhemmin siirretä tulosvaikutteiseksi Etuuspohjaisen nettovelan (tai omaisuuserän) uudelleen määrittämisestä johtuvat erät -68,2-47,6 Erät, jotka saatetaan myöhemmin siirtää tulosvaikutteiseksi Muuntoero 15,27 88, ,5 Myytävissä olevat rahoitusvarat 13,27-89,0 278,9 Rahavirtojen suojaukset 10, , ,6 Kauden laaja tulos yhteensä , ,2 Jakautuminen: Emoyhtiön omistajille , ,2 7
8 Konsernin tase 000 euroa Liite VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat käyttöomaisuushyödykkeet ,1 520,1 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet , ,1 Biologiset hyödykkeet , ,0 Myytävissä olevat rahoitusvarat 13 0,0 2,7 Pitkäaikaiset varat yhteensä , ,9 Lyhytaikaiset varat Vaihto-omaisuus ,4 65,6 Myyntisaamiset ja muut saamiset , ,1 Myytävissä olevat rahoitusvarat , ,7 Muut saamiset 18 0,0 0,0 Rahavarat , ,0 Lyhytaikaiset varat yhteensä , ,4 Varat yhteensä , ,3 OMA PÄÄOMA JA VELAT Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Osakepääoma , ,0 Muu oma pääoma , ,6 Oma pääoma yhteensä , ,6 Pitkäaikaiset velat Laskennalliset verovelat , ,3 Rahoitusvelat , ,6 Johdannaiset , ,9 Eläkevelvoitteet 181,0 145,0 Pitkäaikaiset velat yhteensä , ,8 Lyhytaikaiset velat Rahoitusvelat , ,0 Ostovelat ja muut velat , ,3 Johdannaiset 10 0, ,7 Lyhytaikaiset velat yhteensä , ,0 Velat yhteensä , ,8 Oma pääoma ja velat yhteensä , ,3 8
9 Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista 000 euroa Käyvän arvon rahasto Oma pääoma yhteensä Liite Osakepääoma Ylikurssirahasto Muuntoero Kertyneet voittovarat Oma pääoma , , , , , ,6 Uudistetun IAS 19:n takautuva soveltaminen -150,2-150,2 Oikaistu oma pääoma , , , , , ,4 Laaja tulos Tilikauden voitto 7 356, ,8 Muut laajan tuloksen erät (verojen jälkeen) Etuuspohjaisen nettovelan (tai omaisuuserän) uudelleen määrittämisestä johtuvat erät 18-47,6-47,6 Muuntoero 15, , ,5 Myytävissä olevat rahoitusvarat 13, ,9 278,9 Rahavirtojen suojaukset 10, , ,6 Kauden laaja tulos 0,0 0, , , , ,2 Liiketoimet omistajien kanssa Osingonjako , ,0 Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä 0,0 0,0 0,0 0, , ,0 Oma pääoma , , , , , ,6 Oma pääoma , , , , , ,6 Laaja tulos Tilikauden voitto , ,8 Muut laajan tuloksen erät (verojen jälkeen) Etuuspohjaisen nettovelan (tai omaisuuserän) uudelleen määrittämisestä johtuvat erät 18-68,2-68,2 Muuntoero 15, 27 88,4 88,4 Myytävissä olevat rahoitusvarat 13, 27-89,0-89,0 Rahavirtojen suojaukset 10, , ,6 Kauden laaja tulos 88, , , ,6 Liiketoimet omistajien kanssa Osingonjako , ,0 Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä , ,0 Oma pääoma , , , , , ,2 9
10 Konsernin rahavirtalaskelma 000 euroa Liiketoiminnan rahavirta Myynnistä saadut maksut , ,7 Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustuotot 9 520, ,7 Liiketoiminnan muista tuotoista saadut maksut 4 759, ,8 Maksut liiketoiminnan kuluista , ,1 Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja , ,2 Maksetut korot ja maksut muista liiketoiminnan rah. kuluista , ,4 Saadut korot liiketoiminnasta 402,8 426,4 Maksetut välittömät verot , ,3 Liiketoiminnan rahavirta , ,9 Investointien rahavirta Investoinnit aineettomiin hyödykkeisiin 0,0-53,6 Investoinnit biologisiin hyödykkeisiin , ,1 Investoinnit aineellisiin hyödykkeisiin, metsämaapohja -765, ,6 Investoinnit muihin aineellisiin hyödykkeisiin , ,8 Saamisten rahavirta 8 685, ,4 Investointien rahavirta , ,7 Rahoituksen rahavirta Pitkäaikaisten lainojen nostot 0, ,0 Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut , ,0 Lyhytaikaisten lainojen nostot , ,2 Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut 0, ,0 Maksetut osingot , ,0 Rahoituksen rahavirta , ,8 Rahavarojen muutos , ,4 Rahavarat tilikauden alussa , ,1 Valuuttakurssimuutosten vaikutus rahavaroihin -4,8 16,5 Rahavarat , ,0 Liitteet: Tasekirja 2013 Lisätietoja: Toimitusjohtaja Arto J. Huurinainen, gsm Talous- ja rahoitusjohtaja Henrik Nieminen, gsm Tornator Oyj on Suomen kolmanneksi suurin metsänomistaja hehtaarin metsäomaisuudellaan. Konsernin liikevaihto on noin 87 miljoonaa euroa ja taseen koko noin 1,1 miljardia euroa. Tornator omistaa metsiä ja harjoittaa metsätaloutta myös Romaniassa ja Virossa. Yhtiön pääliiketoimintana on puun tuottaminen ja hakkuuoikeuksien myynti. Konsernin palveluksessa on noin 200 henkilöä pääosin Suomessa. 10
Tornatorilla vahvaa kasvua vuonna 2014
Tornator Oyj Tilinpäätöstiedote Tornatorilla vahvaa kasvua vuonna 2014 Tornatorin liikevaihto ylitti 90 miljoonaa euroa ja yhtiö nousi Virossa suurimmaksi yksityismetsänomistajaksi Tilinpäätöstiedote 5.2.2015
Tornatorin liikevaihto uuteen ennätykseen juhlavuonna
Tornator Oyj Tilinpäätöstiedote Tornatorin liikevaihto uuteen ennätykseen juhlavuonna 10-vuotisjuhlia viettänyt metsäyhtiö Tornator saavutti 83 miljoonan euron liikevaihdon ja varmisti rahoituksensa pitkälle
KONSERNIN TUNNUSLUVUT
KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %
Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6
2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.
Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -
2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)
Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %
1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0
Puolivuosikatsaus
Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen
Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010
Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74
Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS
Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista
Q Puolivuosikatsaus
Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden
Tornator ylsi 113 miljoonan euron liikevaihtoon vuonna 2015
Tornator Oyj Tilinpäätöstiedote Tornator ylsi 113 miljoonan euron liikevaihtoon vuonna 2015 Tornatorin liikevaihto ylitti 113 miljoonaa euroa ja yhtiön operatiivinen kannattavuus parani Tilinpäätöstiedote
1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman
1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008
1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää
Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0
Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta
Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015
Munksjö Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 290,0 281,0 1 130,7 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 22,1 28,4 93,6 105,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 7,6
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 291,2 292,5 571,4 580,4 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 25,0 26,0 51,5 53,4 105,0
1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut
1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,
AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 288,0 280,2 +3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*) 31,0 26,5 +17% 93,6 Käyttökateprosentti,
* Oikaistu kertaluonteisilla erillä
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 269,3 275,9 840,7 856,3 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 20,0 23,2 71,5 76,6 105,0
AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 2016 2015 Muutos, % 2016 2015 Muutos, % 2015 Liikevaihto 269,6 269,3 0 % 860,5 840,7 2 % 1 130,7 Käyttökate
Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu
Konsernin tuloslaskelma (IFRS) milj. euroa Q1-Q4 Q1-Q3 Q1-Q2 Q1 Liikevaihto 2 321,2 1 745,6 1 161,3 546,8 Hankinnan ja valmistuksen kulut -1 949,2-1 462,6-972,9-462,8 Bruttokate 372,0 283,0 188,4 84,0
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2015 20 20 Liikevaihto 280,2 287,9 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 26,5
AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2016 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 302,9 291,2 4% 590,9 571,4 3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*)
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4
AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, %
Munksjö Tilinpäätöstiedote 2016 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % Liikevaihto 282,4 290,0-3% 1 142,9 1 130,7 1% Käyttökate (oik.*) 36,1 22,1 63% 136,7 93,6
AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa
Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1
PUOLIVUOSIKATSAUS
PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2016 Avainluvut 4-6/2016 4-6/2015 Muutos% 1-6/2016 1-6/2015 Muutos% 1-12/2015 Liikevaihto, MEUR 192,4 182,5 5,4% 350,6 335,8 4,4% 755,3 Vertailukelpoisten myymälöiden 2,5 1,5-0,6
Q Tilinpäätöstiedote
Q4 1.1.2017 31.12.2017 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2017 10-12/2016 Muutos% 1-12/2017 1-12/2016 Muutos% Liikevaihto, MEUR 248,5 238,1 4,4 % 796,5 775,8 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008
1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.
Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %
1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0
AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008
1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2014 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2014 20 20 Liikevaihto 287,9 154,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 27,4
IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin oikaistut vertailutiedot tammijoulukuu
KESKO OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.3.2019 KLO 09.00 IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin t vertailutiedot tammijoulukuu 2018 1.1.2019 voimaan astunut IFRS 16 Vuokrasopimukset standardi
Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013
Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 255,7 159,1 863,3 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,0 8,8 55,0 42,3 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 6,3
Suomen Posti konsernin tunnusluvut
n tunnusluvut 1 3/2006 1 3/2005 Muutos 1 12/2005 % Liikevaihto, milj.euroa 384,9 312,4 23,2 1 348,2 Liikevoitto, milj.euroa 37,7 32,7 15,3 117,3 Liikevoittoprosentti 9,8 10,5 8,7 Oman pääoman tuotto, %
Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS
Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0
Tilinpäätöstiedote
Q4 1.1.2016 31.12.2016 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2016 10-12/2015 Muutos% 1-12/2016 1-12/2015 Muutos% Liikevaihto, MEUR 238,1 231,7 2,8 % 775,8 755,3 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.
1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa
Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa
Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.
1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.20 huhti-kesä tammi-kesä tammi-joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 208,0 154,1 362,5 301,7 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,5 11,4 28,0 23,4 42,3 Käyttökateprosentti
TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010
TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan
Yhtiö keskittyy edelleen sähköteknisiin tuotteisiin ja pitkälle jalostettuihin alumiinikomponentteihin.
NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS 20.04.2012 Klo 10.00 1(6) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2012 Nordic Aluminiumin liikevaihto katsauskaudella oli 16,24 miljoonaa euroa (18,24 miljoonaa
Tokmanni-konsernin IFRS 16 Vuokrasopimukset -standardin mukaiset oikaistut vertailutiedot vuodelta 2018
IFRS 16 VUOKRASOPIMUKSET -STANDARDIN KÄYTTÖÖNOTTO TOKMANNISSA 1.1.2019 voimaan astunut IFRS 16 Vuokrasopimukset -standardi käsittelee vuokrasopimusten määritelmää, kirjaamista, arvostamista sekä vuokrasopimuksista
SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ
SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.214 KLO 16: KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 213 - Liikevaihto oli 662 (647) tuhatta euroa. - Liikevoitto 11 (58) tuhatta euroa -
Tornator laajeni Virossa
Tornator laajeni Virossa Tornator järjesteli alkuvuonna metsäomistuksiaan Virossa, pinta-alan nettolisäys oli noin 10 tuhatta hehtaaria. Puun luovutus Suomessa sujui odotetun tasaisesti. Liikevaihtoa kertyi
* oikaistu kertaluonteisilla erillä
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu (milj. euroa) 20 20 20 20 20 Liikevaihto 245,1 146,3 607,6 448,0 607,1 Käyttökate (oik.*) 11,0 10,1 39,0 33,4 42,3
Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja
ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS
Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen
Oikaisut IFRS Julkaistu
:n mukaan oikaistujen ja tilikaudella 2017 osavuosikatsauksissa ja vuositilinpäätöksessä julkaistujen tietojen vertailut on esitetty seuraavissa taulukoissa. jen laskelmien tiedot ja tilikauden 2017 raportoitujen
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase
Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit
BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.
Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45. Katsauskauden tulos kaksinkertaistui
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2015 PÖRSSITIEDOTE 7.8.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kaksinkertaistui - Liikevaihto 20,3 miljoonaa euroa (20,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,1 miljoonaa
LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA
1 (22) LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA Lemminkäinen noudattaa 1.1.2010 alkaen EU:n komission heinäkuussa 2009 vahvistamaa IFRIC 15 - tulkintaohjetta
Tornator Oyj Tilinpäätöstiedote. Tornator Oyj. Tilinpäätös ja toimintakertomus
Tornator Oyj Tilinpäätöstiedote Tornator Oyj Tilinpäätös ja toimintakertomus 1.1 31.12.2016 Tornatorin metsien arvo kasvoi ja puulle oli hyvä kysyntä 2016 Tilinpäätöstiedote 7.2.2017 klo 9.00 YHTEENVETO
Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007-30.11.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja
Venäjän vaikea taloudellinen tilanne vaikuttaa myyntiin edelleen. Ruplan kurssimuutokset aiheuttavat valuuttariskin.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2015 PÖRSSITIEDOTE 6.11.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kasvoi 77%. - Liikevaihto 31,0 miljoonaa euroa (30,4 milj. euroa) - Liikevoitto 1,9 miljoonaa
ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS
Liiketoimintakatsaus Loka-joulukuu 2018 22.2.2019 2 / 6 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.10. 31.12.2018 Loka - joulukuu 2018 lyhyesti Konsernin liiketoiminta kehittyi vuoden neljännen kvartaalin aikana
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15
Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen
Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2011 3.11.2011 KLO 10:00 -Liikevaihto 28,6 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa) -Liikevoitto 1,2 milj. kaksinkertaistui edellisestä vuodesta (0,6 milj. euroa) -Osakekohtainen voitto
Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013
HKScan Oyj Pörssitiedote 28.4.2014, klo 11:00 Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan on noudattanut 1.1.2014 alkaen uusia IFRS 10 (Konsernitilinpäätös) ja IFRS 11 (Yhteisjärjestelyt) - standardeja.
FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS
FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS 30.9.2010 Tulos ja tase, FAS (Toteuma) Finavia konserni TULOSLASKELMA, FAS EUR 1.1.-30.9.2010 1.1.-30.9.2009 LIIKEVAIHTO 231 834 836,24 241 094 465,00 Valmiiden
Tornatorin operatiivinen toiminta sujui tasaisesti
Tornatorin operatiivinen toiminta sujui tasaisesti Metsäyhtiö Tornator teki ensimmäisellä vuosipuoliskolla 40 miljoonan euron liikevaihdon tasaisen puun luovutuksen ansiosta Osavuosikatsaus - pörssitiedote
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta
Aspocomp Group Oyj:n oikaistut taloudelliset tiedot
Aspocomp Group Oyj:n oikaistut taloudelliset tiedot IFRS 15:n mukaan oikaistujen ja tilikaudella 2017 osavuosikatsauksissa ja vuositilinpäätöksessä julkaistujen tietojen vertailut on esitetty seuraavissa
Raision yhtiökokous 23.3.2016
Raision yhtiökokous 23.3.2016 1 0,03 0,04 0,07 0,09 0,10 0,11 0,12 0,13 0,14 0,16* Hyvä osinkohistoria Keskiarvo +22 % +29% +11% +10% +9% +8% +8% +14% +75% +33% * 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013
Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa.
GLASTON OYJ ABP Pörssitiedote 8.2.2011 klo 9.00 Glaston: Ennakkotietoja vuoden tuloksesta Saadut tilaukset olivat tammi-joulukuussa 148,3 (151,5) miljoonaa euroa. Neljännen vuosineljänneksen saadut tilaukset
BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00
Julkaistu: 2006-05-10 08:00:03 CEST Wulff - Pörssitiedote BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:50
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2016 PÖRSSITIEDOTE 10.11.2016 KLO 8:50 - Liikevaihto 28,3 miljoonaa euroa (31,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoonaa euroa (1,9 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2015 PÖRSSITIEDOTE 7.5.2015 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,3 miljoonaa euroa (9,9 milj. euroa) - Liikevoitto 442 tuhatta euroa (223 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
Kullo Golf Oy TASEKIRJA
Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma
United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus
Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta
KONSERNIN TULOSLASKELMA
SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 2.5.2012 KLO 8.30 SCANFIL EMS OY KONSERNIN VUODEN 2011 LUVUT VERTAILUTIEDOKSI SCANFIL OYJ:LLE Uusi Scanfil Oyj syntyi Sievi Capital Oyj:n 1.1.2012 täytäntöönpannussa osittaisjakautumisessa,
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,
Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto
1 (6) Asiakastieto Group Oyj, pörssitiedotteen liite 5.5.2015 klo 16.00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2014 Tässä liitteessä esitetyt Asiakastieto Group Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset
VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA
VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA 30.9.2019 PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA TUNNUSLUVUT Milj. euroa, prosenttia 1 9/2019 1 9/2018 1 12/2018 Saadut tilaukset
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 Privanet Group -konserni 1-12/2018 1-12/2017 Muutos 7-12/2018 7-12/2017 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto, 1000 EUR 8 292 13 971-40,65 % 4
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:40
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2016 PÖRSSITIEDOTE 10.5.2016 KLO 8:40 - Liikevaihto 8,7 miljoonaa euroa (9,3 milj. euroa) - Liikevoitto 166 tuhatta euroa (442 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
KONSERNITULOSLASKELMA
KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana
Myynti kpl 2006/2007
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006 28.2.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS:n mukaisesti noudattaen IAS 34 Osavuosikatsaus standardia ja tilinpäätöksessä 31.8.2006 noudatettuja
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3
VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018
VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VAHVA KASVU JATKUI VUONNA 2017 LIIKEVOITTO NELINKERTAISTUI 3 VUOSI 2017 OLI ERINOMAINEN 11,6 % LIIKEVAIHDON KASVU 21,0 % MYYNTIKATTEEN KASVU 312,1% LIIKEVOITON KASVU YLI 40
Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005
Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestian täydellinen osavuosikatsaus julkaistaan 9.8.2005 hallituksen kokouksen jälkeen.
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSAVUOSIKATSAUS 8.8.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 20,0 miljoonaa euroa (20,3 milj. euroa) - Liikevoitto 527 tuhatta euroa (185 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta
ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös
1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto
Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0
EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO
SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ
SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2008 - Liikevaihto oli 722 (690) tuhatta euroa. - Liikevoitto 283 (262) tuhatta euroa
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
Liite puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2018 1-6/2017 1-12/2017 Liikevaihto, 1000 EUR 17 962 11 561 25 038 Käyttökate, 1000 EUR 4 358 2 024 5 230 Käyttökate, % liikevaihdosta
Tilinpäätös Tammi joulukuu
Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 80 tuhatta euroa (866 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2014 OSAVUOSIKATSAUS 5.11.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 30,4 miljoonaa euroa (29,9 milj. euroa) - Liikevoitto 1.133 tuhatta euroa (468 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
Myynti kpl 2007/2008
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007 29.2.2008 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien mukaisesti. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja laadintaperiaatteita kuin tilikauden