Suomen Autoteknillisen Liiton jäsenjulkaisu 2/2012
|
|
- Merja Oksanen
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Suomen Autoteknillisen Liiton jäsenjulkaisu 2/2012 Kesäpäivät Stadissa AAKK:n uusi toimitusjohtaja esittäytyy Turkulaiset Saksassa Ahdin läksiäiset Hybridikurssi Yhdysvalloissa Merkkipäivät 2013
2 Sisältö ISSN Suomen Autoteknillinen Liitto ry:n jäsenjulkaisu Vuosikerta 32 Numero 2/2012 Toimittaja Pasi Perhoniemi Avustajat Pentti Ala-Maakala, Eija Haapaniemi, Marko Hahto, Helga Kärkkäinen, Keijo Mäenpää, Hannu Palmu Taitto Anita Ukkonen Forssa Print taittopalvelu, Forssa Paino Forssa Print 2012, Forssa Kannen kuva Kokonaan kromattu Bugatti Veyron Wolfsburgin Autostadt:ssa Kuvaaja: Pasi Perhoniemi. Satelliitti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa ja sisältyy Suomen Autoteknillisen Liiton jäsenetuihin. Suomen Autoteknillinen Liitto ry Köydenpunojankatu 8, Helsinki puhelin , faksi Kotisivut: SATL: Autoalan Koulutuskeskus: Vero- ja liikennepolitiikkaa 3 Toiminnanjohtajan palsta 4 SATL:n vuoden 2012 Kesäpäivät Helsingissä 6 SATL:n jäsenkortti on tulossa 10 Liittokokous Tampereella Autoalan Koulutuskeskus Oy:n uusi toimitusjohtaja esittelyssä 12 Ahti vaihtoi vapaalle 14 Autoalan koulutuksessa Yhdysvalloissa 16 Kangasniemen Autoteknillinen Yhdistys 10 vuotta 19 Länsi-Suomen piirin syystapahtuma 20 Turun Autoteknillisen Yhdistyksen matka Saksaan 22 Your Future In Automotive 25 SATL jäsenedut 26 Myytävät tuotteet, Apurahat 27 Merkkipäivät 28 Keskuudestamme poistuneet 31 Suomen Autolehti: Julkaistavaksi tarkoitettua aineistoa voidaan toimituksellisista syistä lyhentää ja muuttaa. Lehden kirjoitusten osittainenkin lainaaminen sallittu vain kirjoittajan luvalla. Otamme kiitollisuudella vastaan kaikki lehden sisältöä ja ulkoasua koskevan palautteen sekä juttu- ja aiheideat, sähköpostilla: satl@satl.fi, faxilla tai kirjeitse lehden toimitukselle. 2 satelliitti 2/2012
3 Vero- ja liikennepolitiikkaa Yhteiskunnan pyörittämisessä kaikki vaikuttaa kaikkeen: puhutaan verotuksesta, taloudesta, finanssipolitiikasta, liikennepolitiikasta, ympäristöstä jne. Pohjimmiltaan kysymys on siitä, että miten eri sektoreilla tehdään päätöksiä niin, että yhteinen elämämme kehittyy haluttuun suuntaan. Oleellista on, että kaikki päätökset rakentaisivat yhtenäistä ja kestävää kokonaisuutta. Yhteisten asioiden hoitaminen on kieltämättä varsin moniulotteista ja vaativaa. Liikutaan niin monien keskenään ristiriidassa olevien intressien maailmassa. Veroja pitää kerätä, että yhteisistä velvollisuuksista pystyttään huolehtimaan. Toisaalta kulutukselle pitäisi kuitenkin jäädä tilaa, että talouselämä pyörii. Samanaikaisesti pitäisi huolehtia investoinneista niin, että toiminta on entistä laadukkaampaa ja tehokkaampaa. Tästä päästäänkin itse asiaan! Autoilevan ihmisen näkökulmasta liikenteeseen pitäisi satsata. Oikeilla panostuksilla kulkemisen ja kuljettamisen tehokkuutta lisättäisiin ja samalla kustannuksia pienennettäisiin. Suomi on harvaanasuttu ja pinta-alaltaan laaja maa. Tällöin liikenteen sujuvuudella on keskeinen merkitys sekä yhteiskunnan tehokkuuteen että talouselämän kustannusrakenteeseen. Liikenneturvallisuus ja ympäristöasiat ovat oikeutetusti keskusteluissa painopisteenä. Keskeiset elementit niiden edistämiseen ovat liikenteen sujuvuus ja erityisesti ajoneuvokannan tekninen taso. Nykyaikainen ajoneuvoteknologia edistää liikenneturvallisuutta, saastuttaa huomattavan vähän sekä säästää energian kulutuksessa. Riippuvuus tuontienergiasta öljystä pienenee. satelliitti 2/2012 Autoilu on Suomessa kuitenkin aina ollut keskeinen verotulojen lähde. Wikipedian mukaan vuonna 2010 Suomessa kerättiin auto- ja polttoaineveroja yli 6 mrd ja tieliikenteen menot olivat miljardin luokkaa. Veropolitiikalla ohjataan varsin keskeisesti muiden tavoitteiden toteutumista. Onkin häpeällistä, että samanaikaisesti kun Suomi on Euroopan ja maailman vahvimpia talouksia meidän autokantamme on maailman vanhimpia ja liikenneverkostomme rapistuu. Ja mitä tekee valtiovalta suunnittelee lisää veroluonteisia rasituksia autoilulle ja vähennyksiä tieliikenteen menoihin. Tämä heikentää entisestään mahdollisuuksia saavuttaa muita keskeisiä yhteiskunnallisia tavoitteita, kuten liikenneturvallisuus, ympäristöystävällisyys, elinkeinoelämän edellytykset jne. Että tämä tästä kokonaisuuksien hallinnasta... Kaikesta huolimatta Suomi on edelleenkin hyvä maa asua ja täällä on mukavia ihmisiä ja Joulu on tulossa... Oikein Rauhallista Joulun odotusta ja raikasta talvea! Keijo 3
4 Hyvät jäsenet! Tätä kirjoittaessa maa on etelässä vielä mustana eikä talvesta tietoakaan, kun taas pohjoisessa ovat hiihto- ja talvitestauskelit parhaimmillaan. Syksyn aikana pääsin koeistumaan kuvan laitetta, ja kuten ilmeestä voi päätellä, tilanne vaikutti vakavalta. Kun näinkin iso mies mahtui kuljettajan paikalle ongelmitta, varmistui itselleni ensi kesäksi hyvä lahjaidea omasta 40-v lahjastani itselleni... Syksyn tapahtumista omalta osaltani vielä edessä on matka Kiinaan, kun Pekingissä SAE China järjestää marraskuun viimeisellä viikolla autoinsinöörien maailmanjärjestön FISITA:n maailmankongressin. Samassa yhteydessä järjestetään myös FISITA:n edustajiston ja toimikuntien kokoukset, joissa olen edustamassa SATL:a ja Suomea. Lukiessanne tätä olen jo toivottavasti päässyt sieltä takaisin. Tapahtumasta lisää seuraavassa Satelliitissa. Kyseisen kongressin opiskelijakongressissa SATL:n lähettämänä esiintyy Travelling Fellowship ohjelman puitteissa Turun ammattikorkeakoulusta matkalle valittu Niko Peltola. Aiheena hänellä esityksessään on etanolin ja metanolin käyttö polttomoottoreissa, etenkin moottoriurheilussa. Hänellä itsellään autoninsinööriopiskelujen lisäksi on taustaa sivuttainajosta eli driftingistä sekä autonäyttelyn järjestämisestä (Salossa viime keväänä järjestetty Autosaloon -näyttely). Hänen kokemuksia matkasta saadaan myös lukea seuraavasta Satelliitista. Euroopassa autoalalla on menossa vakavahko kriisi automyynnin sakatessa. Autojen valmistuksessa on merkittävää ylikapasiteettia, joka on jo johtanut esimerkiksi Fordin kohdalla ilmoituksiin tehtaiden sulkemisesta. Kulukuuri koko alalla on myös huomattava. Tätä taustaa vasten ensi kesäkuulle Saksan Dresdenissä pidettäväksi suunniteltu Euroopan autoinsinöörijärjestöjen yhteenliittymän EAEC:n kongressi on jouduttu siirtämään tulevaisuuteen. Järjestelyvastuussa oleva Saksan insinöörijärjestö VDI kertoi perusteluina olleen, että vallitsevan tilanteen vuoksi ei ole mahdollista toteuttaa riittävän laadukasta tapahtumaa, johon saataisiin riittävästi osallistujia. Järjestö on kertonut tähtäävänsä tulevaisuuteen, jotta tapahtuma voitaisiin järjestää myöhemmin muutaman vuoden sisään. Toivottavasti silloin talouden tunnelmat ovat paremmat ja kongressi pystytään toteuttamaan. FISITA:n jäsenlehtenä toimineen ATZautotechonology -lehden ilmestyminen niin painettuna kuin sähköisenä versiona loppui kesäkuussa. FISITA:n kokouksessa heinäkuussa syyksi lopettamiselle kerrottiin lehden kannattamattomuus. Lehteä julkaisi saksalainen Springer Vieweg, joka julkaisee edelleen muun muassa ATZ ja MTZ -lehtiä. FISITA on syksyn aikana käynyt neuvotteluja sähköisen julkaisun jatkamisesta tai vastaavan lehden saamisesta jäsenlehdeksi. Asiaan saataneen lisätietoja juuri tuolla FISITA:n seuraavassa kokouksessa Pekingissä. Kaikesta huolimatta haluan toivottaa kaikille jäsenillemme omasta ja Suomen Autoteknillinen Liito ry:n toimiston väen puolesta Hyvää Joulua ja Onnekasta Uutta Vuotta 2013! Pasi Perhoniemi Toiminnanjohtaja 4 satelliitti 2/2012
5 Täydennyskoulutus 2013 kevät Tilaisuudet ovat tarkoitettu Johdolle, osasto, huolto, korjaamo ja kuljetuspäälliköille, työnjohtajille, kouluttajille, ajoneuvovalmistajien ja maahantuojien edustajille, myynnin parissa työskenteleville, katsastusmiehille sekä alan insinööreille, teknikoille ja opettajille. Kurssimaksut SATL:n jäsenille 410 euroa ja muille 470 euroa. Maksuun sisältyy luentomateriaali ja tarjoilut päivän aikana. Opettaja ja kouluttajapäivien hinta on 490 euroa osallistujaa kohden. Alv 24% lisätään hintoihin. Katso lisätietoa uudistetuilta kotisivuiltamme! Ilmoittautumiset puhelimitse Autoalan Koulutuskeskus Oy Köydenpunojankatu Helsinki Jälkimarkkinoinnin kannattavuuden parantaminen Kuutio auditorio, Helsinki Tällä kurssilla käsitellään kannattavuuden kaikki oleelliset elementit, millä tehokkuutta voidaan nostaa niin huolto ja korjaamotoiminnossa kuin varaosapalveluissa. Saat käytännönläheisiä esimerkkejä ja ideoita kannattavuuden parantamiseen mm. työmenetelmien ja välineiden, johtamisen ja työtehokkuuden kehittämisen näkökulmista. Työkonetekniikan uusin kehitys AEL, Helsinki Tilaisuuden tavoitteena on selvittää työkoneiden ja työkonehydrauliikan uusinta kehitystä sekä niiden huoltoa, korjausta ja vianmäärittämistä. Lisäksi selvitetään työkoneita koskevia rakenne, varuste ja turvallisuusmääräyksiä sekä standardeja ja niihin liittyviä vaatimuksia. Ajoneuvolainsäädäntö Kuutio auditorio, Helsinki Tilaisuuden tarkoituksena on antaa viimeisin tieto ajoneuvosäädösten ja direktiivien muutoksista sekä ajoneuvojen hyväksyntää koskevista vaatimuksista. Lisäksi käydään läpi katsastussäännöksiä ja muita ajankohtaisia asioita. Autotekniikan ja elektroniikan päivä AEL, Helsinki Päivän tarkoituksena on selvittää uusimman autotekniikan, elektroniikan ja väyläteknologian viimeisintä kehitystä. Päivän aikana selviää myös, mitä vaatimuksia uusi teknologia asettaa opetus ja korjaamohenkilöstölle. Keskeisintä korjaamolainsäädäntöä mistä olet vastuussa? Kuutio auditorio, Helsinki Kuluttajariidat yleistyvät ja monimutkaistuvat. Kurssi antaa osallistujille eväitä vaativien kuluttajatilanteiden, kuten riita, takuu tai virhekysymysten onnistuneeseen selvittämiseen. Esimerkkitapaukset havainnollistavat vaikeiden tilanteiden hoitamista asiakassuhteen parantamiseksi. Korikorjaukset ja automaalaus Kuutio auditorio, Helsinki Tilaisuuden tarkoituksena on selvittää, mitä vaatimuksia uudet materiaalit ja maalit asettavat korikorjauksille ja maalaukselle. Lisäksi käydään läpi muita ajankohtaisia korikorjauksen ja automaalauksen asioita. Onnistu esimiehenä AEL, Helsinki Tilaisuuden tarkoituksena on käsitellä esimiehen roolia ja perustehtävää työelämän kovenevien haasteiden edessä. Kurssi antaa eväitä toimivan työyhteisön rakentamiseen, palautteen antoon, muutosten hallintaan ja ihmisten johtamiseen sekä myönteisen onnistumiskierteen saavuttamiseen työyhteisössä. Autoalan opettaja ja kouluttajapäivät AEL, Helsinki ja Tallina Yhteistyössä Autoalan ammatillisen koulutuksen edistämissäätiön kanssa. Tilaisuuden tarkoituksena on selvittää autotekniikan uusinta kehitystä sekä hybridija sähköautojen turvallisuutta koskevia vaatimuksia ja miten ne tulee huomioida opetustyössä. Lisäksi käydään läpi opetukseen liittyviä haasteita ja niiden ratkaisuja. satelliitti 2/2012 5
6 SATL:n vuoden 2012 Kesäpäivät Helsingissä SATL:n vuoden 2012 Kesäpäivät järjestettiin Helsingissä. Päivien järjestelyistä vastasi 80-vuotisjuhliaan viettänyt Helsingin Autoteknillinen Yhdistys ry. Pasi Perhoniemi Viikonlopun ohjelma oli hieman erilainen kuin mitä Kesäpäivillä on totuttu. Perjantai oli varattu pitkämatkalaisille saapumispäiväksi, joten mitään virallista ohjelmaa ei sinne oltu varattu. Keskuspaikkana toimi aivan Helsingin keskustan vieressä oleva Katajanokka eli Skatta ja siellä sijaitseva Scandic Grand Marina -hotelli ja sen yhteydessä oleva Grand Marina Congress Center. Varsinainen toiminta alkoi heti lauantaiaamusta, kun vartin yli kahdeksalta suoritettiin kokoontuminen Kauppatorin rantaan, jossa noustiin IHA-Lines Oy:n m/s Doris alukseen. Matkaan risteilylle lähti 80 Kesäpäiville osallistujaa kaikkiaan noin 110 henkilöstä. Suunnaksi otettiin noin kahdeksan kilometrin päässä, Harmajan itä puolella sijaitseva Kuivasaari. Saari 6 satelliitti 2/2012
7 on sotilasaluetta, joten normaalisti se on suljettu. Suomenlinnan Rannikkotykistökilta ry ylläpitää aluetta ja heidän johdolla ja opastuksella alueeseen on mahdollista tutustua. Ennen saarelle saapumista kyytiin haettiin Santahaminasta killan puheenjohtaja Hasse Rekola, joka toimi tutustumisen toisena oppaana. Toisen oppaana toimi killan varapuheenjohtaja Mikko Taavitsainen. Vanhaa rouvaa tutkimassa 12 tuumainen eli 305 millinen Obuhov-kaksoistykki mallia 305/ satelliitti 2/ tuumaisen työnäyte koeammunnoista 1930-luvulta. Aluksi saatiin saaresta ja sen historiasta yleinen esittely. Sen jälkeen ryhmä jaettiin kahteen osaan ja tutustuminen saareen ja sen lukuisin tykkeihin ja muihin nähtävyyksiin saattoi alkaa. Mielenkiintoisin nähtävä oli 1930-luvulla valmistunut 12 tuumainen eli 305 millinen Obuhov-kaksoistykki mallia 305/ Täysin toimintakuntoinen kaksoistykki oli entisöity 1990-luvulla ja kooltaan se on aika miehekäs. Tykkitorniin on terästä käytetty 1000 t, joista 650 t on liikkuvaa osaa. Kumpikin 305 millinen putki on 15,85 m pitkä ja niillä ammuttavat murkulat painavat 470 kg/kpl. Ruutia ammuksen taivaalle saattamiseen tarvitaan 170 kg. Laukauksen teho vastaa hetkellisesti neljää miljoonaa hevosvoimaa. Lähtönopeus ammuksella on 950 m/s ja kantama tarvittaessa 42 km. Näytteenä tykin vierellä oli 1930-luvun koeammunnoissa 7 kilometrin etäisyydeltä ammuttu laukaus, joka oli lävistänyt 30 senttiä paksun teräslevyn. Nykyisin näytöslaukauksissa käytetään granaattien massaa vastaava määrä vettä, kun muuten joku saattaisi hermostua kovilla ampumisesta... Nykyaikainen ohjuspuolustus on korvannut tarpeen näin järeille rannikkotykeille, joten ne eivät ole enää aktiivikäytössä. Paluu takaisin Kauppatorille tapahtui saaristoristeilyn merkeissä maisemia ihaillen ja nauttien maukkaasta lohisopasta. Sähköautonäyttely ja -seminaari Risteilyn jälkeen pääsi tutustumaan Grand Marina Congress Centerin Europaea-lämpiössä järjestettyyn sähkö- ja hybridiautonäyttelyyn. Nähtävillä olivat sähköautoista Nissan Leaf, Mercedes-Benz e -Vito ja Metropolia ammattikorkeakoulun Electric RaceAbout. Hybridiautoja edustivat Audi Q5 Hybrid, Opel Ampera, Toyota Prius Plug In, Toyota Prius, sekä ulkopuolella seisseet Volvon hybridiroska-auto ja hybridi linja-auto. Ulkona oli nähtävillä myös taksikäytössä oleva Nissan Leaf. Lisäksi paikalla oli Turun ammattikorkeakoulun ryhmä esittelemässä sähköturvallisuuteen liittyviä asioita, Aalto yliopiston autolaboratorio esittelemässä omia toimintojaan, Finntest Oy korjaamolaitteittaan ja Diagno Finland Oy omaa osaamistaan samalla osa-alueella. Sähköisen liikkumisen teeman huipennuksena oli sähköautoseminaari otsikolla Pääkaupunkiseudun sähköisen liikenteen kehitys. Tilaisuuden avasi Helsingin Autoteknillisen Yhdistyksen puheenjohtaja Juha Seppälä. Ensimmäisen seminaariesityksen piti VTT:n tutkimusprofessori Nils-Olof Nylund aiheesta Sähköautoliikenteen tulevaisuusskenaario. Toisena esiintyjänä oli Veolia Transport Finland Oy:n johtaja 7
8 HATY:n pj Juha Seppälä avaamassa Kesäpäivien Sähköautoseminaaria. VTT:n tutkimusprofessori Nils- Olof Nylund luennoi aiheesta "Sähköautoliikenteen tulevaisuusskenaario". Veolia Transport Finland Oy:n johtaja Sami Ojamolla aiheena oli "Sähköinen joukkoliikenne. Autoalan Keskusliitto ry:n asiamies Jouko Sohlbergin esityksen aiheena oli "Sähköautokannan vaikutukset myyntiverkostolle, haasteet ja mahdollisuudet". Sami Ojamo ja hänellä aiheena oli Sähköinen joukkoliikenne, haasteet ja mahdollisuudet. Kolmannen ja samalla viimeisen esityksen piti puolestaan Autoalan Keskusliitto ry:n asiamies Jouko Sohlberg. Hänellä aiheena oli Sähköautokannan vaikutukset myyntiverkostolle, haasteet ja mahdollisuudet. HATY:n 80-v juhlallisuudet Seminaarin jälkeen aloitettiin HATY:n 80-vuotisjuhlien varsinainen vietto. Ensin vuorossa oli Juhlapuheesta HATY:n 80-v juhlissa vastasi SATL:n kunniapuheenjohtaja emeritusprofessori Antti Saarialho. onnittelujen vastaanotto, jonka jälkeen siirryttiin viettämään juhlaillallista Marina Congress Centerin juhlasaliin. Paikalla oli kaikkiaan 120 kutsuvierasta ja tunnelma oli mukava. Illan juhlapuheesta vastasi SATL:n kunniapuheenjohtaja emeritusprofessori Antti Saarialho. Illan yhtenä ohjelmanumerona HATY:n kunniajäseneksi kutsuttiin uransa Helsingin teknillisessä oppilaitoksessa (joka nykyisin on Metropolia ammattikorkeakoulu) tehnyt ja Kalevankadun autotehtaan luonnut yliopettaja Matti Parpola. Illan yllätysnumerosta puolestaan vastasi näyttelijänä ja koomikkona tunnettu Ulla Tapaninen. Ilta päättyi juhlatanssiaisiin kvartettiorkesterin johdolla. Sunnuntaina virallisia ohjelmanumeroja ei enää ollut, vaan kaikilla oli mahdollisuus vapaamuotoisesti tutustua Helsingin nähtävyyksiin ja poistua sitten omiin suuntiinsa. Kesäpäivistä jäi hyvä fiilis ja järjestelyt onnistuivat suunnitelmien mukaisesti. Suuret kiitokset koko järjestelyryhmälle. Vuoden 2013 Kesäpäivien järjestäjä ei vielä ole varmistunut, mutta yksi yhdistys tutkii mahdollisuutta järjestää tapahtuma. Näin ollen jäämme odottelemaan lisätietoja asiasta ja tiedotamme siitä heti kuin vain mahdollista. Vuonna 2014 järjestelyistä vastaa Lahden ATY ja vuonna 2015 Etelä-Satakunnan ATY. Lisää kuvia Kesäpäivien tapahtumista löytyy SATL:n Facebook- sivulta osoitteesta www. facebook.com/satlry. Kuvien katsomiseksi ei tarvitse olla tunnuksia tai kirjautua Facebookiin, ainoastaan, jos kuvia haluaa kommentoida.â 8 satelliitti 2/2012
9 Talvilukemista jäsenille Tilaa ammattikirjallisuutta! Erikoistarjoukset! Saimme hankittua erän autoalan WSOY kirjoja. Erikoishinnat ovat voimassa toistaiseksi niin kauan, kuin teoksia riittää varastossa. Auton moottorin peruskorjaus Urho Aalto, Simo Nieminen Hinta 29,50 (norm. 62,50), sis. alv 9% Uutuus: Sähkö ja hybridiajoneuvojen sähkötyöturvallisuus Vesa Linja aho Kirjassa luodaan katsaus sähkötekniikan perusteisiin, hybridija sähköajoneuvotekniikkaan sekä sähkötyöturvallisuuteen ja alaa koskeviin säädöksiin. Kirja on tarkoitettu käsi ja oppikirjaksi kaikille henkilöille, jotka työskentelevät korkeajännitteisten ajoneuvojen huollon ja korjaamisen parissa. Kirja on ilmestynyt lokakuussa 2012 ja toinen painos on jo työn alla! Kirjan hinta on 39,00 euroa, noin 100 sivua. Auton rakenne 1. Moottori ja tehonsiirto Simo Nieminen Hinta 19,50 (norm. 39,00), sis. alv 9% Auton sähkölaitteet Simo Nieminen Hinta 24,50 (norm. 46,00), sis. alv 9% Katso lisätietoa uudistetuilta kotisivuiltamme! Tilaukset puhelimitse Autoalan Koulutuskeskus Oy Köydenpunojankatu Helsinki Ajoneuvotekniikan kirjat nyt jäsenille tarjoushintaan vuoden loppuun asti! Tarjoushinta Norm. hinta Ajoneuvojen dynamiikka 28,00 34,30 Automotive Handbook 2011, englanninkielinen 49,00 71,90 Autotekniikan ammattisanasto 62,00 78,70 Autoteknillinen taskukirja 49,00 71,90 Forté tekninen opas, polttoainejärjestelmien ja 25,00 28,30 moottorien likaantuminen Liikkuvan kaluston sähköhydrauliikka 38,00 42,40 Moottorialan sähköoppi 39,00 50,10 Ennakkotilaa Tieliikennelaki 2013 kirja + verkkopalvelu, Edita! Vuoden 2013 Tieliikenne lakikokoelma sisältää kaikki merkittävät tieliikenteeseen, kuljetuksiin, ajoneuvoihin ja niiden rekisteröintiin, verotukseen, liikennevahinkoihin ja liikennerikkomuksiin liittyvät säädökset. Säädösten lisäksi julkaisussa on lukuisia aihepiiriin liittyviä oikeustapauksia sekä runsaasti viittauksia eri säädösten välillä ja muita toimituksellisia huomautuksia. Tieliikenne 2013 on hyödyllinen apuväline tieliikenteen ammattilaisille ja jokaisen ajoneuvon tarpeellinen lisävaruste. Ilmestyy maaliskuussa Hinta 94 euroa, ennakkotilaajan etu 15%, jolloin hinta on 79,90 euroa. Kaikki hinnat sisältävät alv:n 9%. Edut ovat voimassa vuoden loppuun asti! satelliitti 2/2012 9
10 SATL:n jäsenkortti on tulossa Viime Liittokokouksessa Porissa keskusteltiin SATL:n tarjoamista jäseneduista. Keskusteluissa siellä oli esillä myös jäsenkortin toteuttaminen, jotta jäsenyys olisi helpommin todennettavissa. Tällä perusteella asiassa on nyt edetty. Liiton oma jäsenkortti on tulossa kaikille henkilöjäsenille. Se toteutetaan yhteistyössä St1:n kanssa. Kortti on Liiton väreissä toteutettu St1:n ja Shellin muovinen käteisalennuskortti. Jokaiseen kortti yksilöidään jäsenen tiedoilla, joten se sisältää jäsenen jäsennume- ron, nimen ja sen Autoteknillisen Yhdistyksen nimen, johon jäsen kuuluu. Kortti on siis henkilökohtainen. Kortti on voimassa kaksi vuotta, vaikka jäsenyys onkin voimassa vain vuoden kerrallaan. Tällä säästetään kortin valmistus- ja toimituskuluissa. Ensimmäiset kortit toimitetaan jäsenmaksunsa eräpäivään mennessä maksaneille viikkojen 7-8 aikana. Samoin toimitaan kaikkien vapaa-, kunnia- ja opiskelijajäsenien kohdalla. Myöhässä maksaneille toimitus on myöhemmin. Jäsenmaksu kannattaa siis maksaa eräpäivään mennessä, niin pääsee nauttimaan jäsenedusta nopeammin. Eräpäiväksi on viime kevään Liittokokouksessa määritetty Vuoden mittaan uutena jäsenenä tuleville ja myöhässä maksaville jäsenkortit toimitetaan noin kuukauden sisään jäsenmaksun maksamisesta. Muita uusia jäsenetuja ollaan kehittelemässä. Niistä tiedotetaan myöhemmin. Lappajärvellä toimiva kylpylähotelli Kivitippu jatkaa edelleen jäsenetuja tarjoavana yrityksenä. Jäsenkortti helpottaa myös kunkin Autoteknillisen Yhdistyksen itse omille jäsenilleen sopimien jäsenetujen toteuttamisessa, kun nyt kaikille jäsenille tulee todiste jäsenyydestä mukanaan kuljetettavaksi ja hyödynnettäväksi. 10 satelliitti 2/2012
11 Liittokokous Tampereella Suomen Autoteknillinen Liitto ry:n Liittokokous pidetään Tampereella Samalla Tampereen Autoteknillinen Yhdistys ry pitää 80-vuotisjuhlat juhlaillallisen merkeissä. Koko viikonlopun ajan tapahtumapaikkana on Sokos Hotel Ilves aivan kaupungin sydämessä Tammerkosken rannalla. Liikenneyhteyksien kannalta paikalle on helppo tulla. Hotelli sijaitsee kävelymatkan päässä rautatieasemalta ja linja-autoasemalta. Lentoasemalta on 20 minuutin ajomatka ja omilla autoilla saapuville on tarjolla mak- sullinen pysäköinti hotellin lämpimässä pysäköintihallissa. Totuttuun tapaan perjantaina saapuville on järjestytty iltapalaa ja ensikertalaisille opastustilaisuus. Hotellin läheisyydessä sijaitsee Tampereen Teatteri, Tampereen Työväen Teatteri ja Tampere-talo, mikäli haluatte yhdistää samaan viikonloppuun kulttuuriakin. Lauantaille on TATY:n naistoimikunta suunnitellut ja järjestänyt seuralaisohjelmaa, jossa tutustutaan Tampereeseen, Tuomiokirkkoon ja Museokeskus Vapriikkiin. Lisäksi Tampereen kaupunki järjestää vastaanoton upealla Raatihuoneella kokousvieraille seuralaisineen. Liittokokousohjelma, pakettien hinnat ja ohjeet ilmoittautumiseen löytyvät Liiton ja Tampereen yhdistyksen kotisivuilta osoitteesta ja Kutsumme kaikki joukolla Tampereelle Liittokokoukseen ja yhdistyksen 80-vuotisjuhlaan. Tampereen Autoteknillinen Yhdistys ry satelliitti 2/
12 Autoalan Koulutuskeskus Oy:n uusi toimitusjohtaja esittelyssä Hannu Palmu aloitti 1.9. Autoalan Koulutuskeskuksen vetäjänä Ahti Vänttisen jäätyä hyvin ansaitulle eläkkeelle. Ensimmäiset kolme kuukautta on nyt tehty töitä uudessa ympäristössä. Onkin hyvä aika tarkastella, mitkä ovat uuden toimitusjohtajan mietteet ja minkälaisista taustoista hän tulee. Pasi Perhoniemi Hannu Palmu on toiminut pitkään liike-elämän palveluksessa eri tehtävissä. Viimeksi hän toimi liiketoimintajohtajana WSOYpro Oy:ssä, jossa hän vastasi ammattikirjoista, koulutuksista ja online-palvelusta. Avoi- met kurssit järjestettiin hyvin samantapaisella logiikalla kuin Autoalan Koulutuskeskuksessa, sisällöt vain olivat erilaisia. Kustantamisen maailma on myös tullut matkan varrella tutuksi. WSOYpron tarjoamassa on mm. autoalan ammattikirjoja. Näitä voi nyt tilata myös Autoalan Koulutuskeskuksen kautta. Aikaisempaan työuraan kuuluu monen vuoden työrupeama digitaalisten oppimis- ja mediaratkaisujen parissa vuosituhannen vaihteessa. Tulevaisuudessa nähdäänkin varmasti uusia digitaalisia ratkaisuja Koulutuskeskuksen puolella. 90-luvun puolivälissä Hannu toimi Wanhassa Satamassa ammattitapahtumien myyntijohtajana. Messut ovat siis myös tuttu toimintaympäristö, mikä helpottaa tulevan Auto & Korjaamo -messun vuoden 2014 toteutuksen suunnittelua. Sopi- Tyttären hevostilalla Kirkkonummella. 12 satelliitti 2/2012
13 Tomas ja paappa veneen ohjaimissa satelliitti 2/2012 mus messuyhteistyöstä on allekirjoitettu lokakuussa Suomen Messujen kanssa ja tapahtuman suunnittelu on alkanut. Messun toteutusajankohta on Hannu Palmun taustajoukkoihin kuuluu tänä päivänä vaimo, neljä aikuista lasta ja kolme lastenlasta. Ja tietysti koira, omakotitalossa kun asutaan Kirkkonummella. Tosin Seri-koira ei 13-vuotiaana enää mikään vahti kuulemma ole, tervehtii vain iloisesti kaikkia tuttuja ja tuntemattomia. Vaikka lapset ovat jo muuttaneet omiin koteihin, on vipinää riittänyt joka viikko niin pikkuisten hoitamisessa kuin jatkuvassa rakentamispuuhassa. Hannu toteaa, että joku rakennusprojekti pitää olla koko ajan päällä. Seuraavaksi on vuorossa katettu kesäkeittiö. Ruuanlaitto onkin eräs harrastus ja tapa rentoutua. Harrastuksiin kuuluu myös moottoriveneily ja moottoripyöräily. Nyt tosin oma pyörä on myyty ja uusi harkinnassa. Saaristomeri on hyvin läheinen elementti Hannulle ja sitä on vuosien varrella kierretty niin veneellä kuin moottoripyörällä. Ja nuorempana sukeltaen. Laitesukellus oli pitkään ykköslaji ja sitä kautta monet tunnetut hylyt on koluttu läpikotaisin. Sikäli kun vapaata aikaa jää, niin sitä useimmiten vietetään vanhempien aikanaan hankkimalla saarimökillä Hangon lähiseudulla. Autoalan Koulutuskeskuksen tulevaisuuden Hannu Palmu näkee valoisana. Siitäkin huolimatta, että juuri nyt taantuma painaa koko toimialaa. Kasvua tullaan hakemaan tulevina vuosina ja sen saavuttamiseksi ollaan nyt työstämässä strategiaa yhdessä hallituksen kanssa. Hannu toteaa, että on erityisen tärkeää pitää hyvää huolta siitä, mitä ollaan jo saatu aikaan. Kursseilla on ollut hyvä tutustua ihmisiin ja kuunnella kehitysideoita. Kun on hyvä pohja, niin sen päälle on helpompaa rakentaa uutta. Autoalan Koulutuskeskuksen toiminnan peruspilarit ovat siis vankkoja ja näin pitää jatkossakin olla. Toiminnan kehittämisen ensiaskeleet näkyvät lyhentyneenä domain-osoitteena (aakk.fi) sekä juuri uusittuna verkkosivustona. Hannu toteaakin, että jatkossa kotisivujen toiminnallisuuksia kehitetään koko ajan, jotta asiakkaiden olisi entistäkin helpompaa tutustua tuotteisiin ja hoitaa sieltä käsin tilausasioita. Uusitun verkkosivuston osoite on lyhyt ja ytimekäs: 13
14 Ahti ensimmäistä kertaa tutustumassa Automechanika messuihin Saksassa. Pasi Perhoniemi Ahti Ahdin läksiäisiä vietettiin koko toimiston voimin vahvistettuna SATL:n ja AAKK:n hallitusten puheenjohtaja Keijo Mäenpäällä kauniissa kelissä elokuun lopussa juuri ennen virallista vallanvaihtoa Hannu Palmun aloittaessa uutena toimitusjohtajana syyskuun alusta. Juhlan kunniaksi kelluttiin vesibussilla Kauppatorin ranvaihtoi vapaalle Ahti Vänttisen ura Autoalan Koulutuskeskus Oy:n palveluksessa sai arvoisensa lopun, kun 32 ja puolen vuoden jälkeen hyvin ansaitut eläkepäivät koettivat. Kiireiden määrää se ei tekevällä miehellä tainnut vähentää, mutta nyt hommat pitää tehdä omalla ajalla. nasta Suomenlinnaan, jossa juhlaillallinen nautittiin kiven sisässä Walhalla-ravintolassa. Vuodesta 1980 lähtien jatkunut 32 ja puolen vuoden ura yhden työnantajan palveluksessa suhteellisen samassa toimenkuvassa on pitkä ja kunnioitettava aika. Maailman muuttuminen on siinä ajassa ollut järisyttävää, joten tarve koulutukselle ja uusien asioiden oppimiselle ja opettamiselle on aina ollut ajankohtaista. Vaikka varsinainen asiantuntemus koulutusten sisältöön on pääasiassa tullut ulkopuolisilta kouluttajilta, suurelta osin SATL:n jäsenien toimesta, on koulutustilaisuuksien organisoimisessa ja toteuttamisessa Ahdilla ollut todella tärkeä rooli. Hän on ajan saatossa luonnut hyvän verkoston ympärilleen, jolloin asiantuntijaluennoitsijoiden järjestäminen koulutustilaisuuksiin on ollut mahdollista. Lisäksi autoalan ammattikirjojen julkaisutoiminta on tukenut vahvasti toiminnan tarkoitusta. Jokainen kirjaprojekti on ollut oma voimainponnistuksensa. Eikä pidä unohtaa Ahdin merkittävää osuutta Auto & Korjaamo -messujen toteutuksissa sen yli 30 vuoden historian saatossa. Messuista puheen ollen Ahdin varsinainen läksiäislahja liittyi juuri niihin. Huolimatta pitkästä historiasta kotimaisen korjaamo- 14 satelliitti 2/2012
15 Koko toimiston väki ja pj matkalla Ahdin läksiäisillalliselle. Automechanika -messuilla tavattiin paljon tuttuja. Tässä vieressä Tecalemit Oy:n toimitusjohtaja Ari Saarimäki. satelliitti 2/2012 messun järjestelyissä mukana olosta, ei hän ollut koskaan työkiireiden takia ehtinyt tutustua maailman suurimpiin autoalan jälkimarkkinoiden messutapahtumaan Automechanika -messuihin Saksan Frankfurtissa. Siitä johtuen SATL:n toiminnanjohtaja ja Autotieto Oy:n toimitusjohtaja päättivät kustantaa Ahdille matkan Frankfurtiin syyskuun puolivälissä. Allekirjoittanut lähti mukaan seuramieheksi, lehden väki oli paikalla jo työnsä puolesta. Kuten tunnettua, messuilla kunnolliset kävelykengät ovat arvossa arvaamattomassa. Ahdin kanssa käveltiin kaikki hallit läpi, tosin tunnustettava on, että ei nyt kuitenkaan aivan kaikkia käytäviä. Muun muassa Kiinalaiset osatoimittajat jäivät hieman pienemmälle huomiolle. Messuilla Ahti pohdiskeli ja ideoi näkemänsä perusteella erinäisiä ideoita seuraavia, pidettäviä Auto & Korjaamo -messuja varten, vaikka niiden ohjelma ei hänen harteilla enää olekaan. Lisäksi hankittiin uusia kirjaprojekteja ajatellen kontakteja ja tavattiin paljon vanhoja tuttuja Suomesta. Mielenkiintoinen oli myös tapaaminen AAKK:n pitkäaikaisen Bosch-kirjallisuusyhteistyön Ahti juhlaillallisella Frankfurtissa. Ahdin vieressä oikealla Diagno Finland Oy:n toimitusjohtaja Arto Lehtinen ja vasemmalla Martti Holmikari, molemmat Ahdin luottoluennoitsijoita. osalta, kun hän tapasi Robert Bosch GmbH:n teknillisistä kirjajulkaisuista vastaavan Dipl. Ing. Karl-Heinz Dietsche:n. Messupäivän jälkeen tiedossa oli juhlaillallinen Frankfurtin keskustassa, kun Ahdin pitkäaikainen luottoluennoitsija Diagno Finland Oy:n toimitusjohtaja Arto Lehtinen oli kutsunut koko ryhmän nauttimaan yhteistä iltaa. Mukana oli myös toinen Ahdin luottoluennoitsija, kun kaikkien autojen korikorjausopetusten isä Martti Holmikari oli myös tutustumassa messuihin. Ilta sujui mukavasti vanhoja muistellen ja tulevaisuutta pohtien. Ahdin vastuut ja velvollisuudet kuitattiin lopullisesti päättyneeksi , kun Autoalan Koulutuskeskus Oy:n yhtiökokous myönsi tili- ja vastuuvapauden elokuun loppuun päättyneestä tilikaudesta niin yrityksen hallitukselle kuin sen toimitusjohtajalle. Nyt Ahdin on aika keskittyä vaarin vastuullisiin tehtäviin sekä muihin omiin projekteihin. Ahdin omien sanojen mukaan häntä nähdään vielä erilaisissa tapahtumissa, mutta erilaisessa, hieman kevyemmässä roolissa kuin aiemmin eli osallistujana, ei järjestäjänä. Kiitos Ahti näistä vuosista. 15
Arvoisat jäsenet. Kesä on taas saapunut ja mieli tekee jo lomille. Ennen sitä, tässä vielä ajankohtaisia asioita SATL:sta. pidettiin Stadissa
Arvoisat jäsenet Kesä on taas saapunut ja mieli tekee jo lomille. Ennen sitä, tässä vielä ajankohtaisia asioita SATL:sta. SATL:n vuoden 2012 Kesäpäivät pidettiin Stadissa SATL:n vuoden 2012 Kesäpäivät
Tervetuloa Stadiin! Helsingin Autoteknillinen Yhdistys ry. 80 Vuotta. SATL:n Kesäpäivät Helsingissä 8. 10.6.2012 Ohjeet, ohjelmat ja hinnasto
Tervetuloa Stadiin! Helsingin Autoteknillinen Yhdistys ry. 80 Vuotta SATL:n Kesäpäivät Helsingissä 8. 10.6.2012 Ohjeet, ohjelmat ja hinnasto SATL Kesäpäivät ja HATY 80 -vuotisjuhlan ohje Kesäpäivähinnoittelu
8:30 10:00 Moottoritekniikan uusin kehitys ja keinot päästöjen hillitsemiseksi, tekniikan tohtori Juhani Laurikko
Perjantai 13.03.2009 Ympäristöystävällinen autotekniikka koulutuspäivä: Koulutuskeskus Salpaus Auditorio, Vipusenkatu 5 A, 15230 Lahti Kurssin hinta SATL:n jäsenille 150 euroa ja muille 180 euroa (alv
SATL:n Kesäpäivät pidettiin Sastamalassa
18.06.2015 - SATL:n Kesäpäivät pidettiin Sastamalassa 1-14.6.2015 Vuoden 2015 SATL:n Kesäpäivät järjestettiin Sastamalan Ellivuoren Vuorihotellissa ja sen ympäristössä 1-14.6.2015. Järjestelyistä vastasi
Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula
Juhla-,kokous- ja muistelumamatka Lappiin Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Kukonlaulun aikaan syyskuun 19.päivänä aloitimme LaaksojenAutoteknillisen yhdistyksen matkan Rovaniemen suuntaan.
Yhteistyössä Koulutuskeskus Salpaus ja Lahden Autoteknillinen Yhdistys ry
Torstai 12.3.2009 TAITAJA AUTOASENNUS -SEMINAARI Koulutuskeskus Salpaus Auditorio, Vipusenkatu 5 A, 15230 Lahti Kurssin hinta on 150 euroa (alv 0 %) Ilmoittautuminen jorma.hoyteinen@salpaus.fi, p. 0400
JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y..
Kuva: YLE Etelä-Karjala TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN KYLPYLÄVIIKONLOPPU...2 SYKSYN KAHVITILAISUUDELLE JATKOA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA...3 JUHLAVUOSI 2016...4 MUUTTUNEISTA
JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013
JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja
Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa
Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,
Helsingin autoteknillinen yhdistys ry. Haty
Helsingin autoteknillinen yhdistys ry. Haty Mikä on Haty ja miksi Hatyn jäseneksi? 5.1.2010 1 Sisällysluettelo Hatyn historia Haty tänään ja huomenna Miksi Hatyn jäseneksi? Miten Hatyn jäseneksi? 5.1.2010
Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi
EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan
Helsingin autoteknillinen yhdistys ry. Haty
Helsingin autoteknillinen yhdistys ry. Haty Mikä on Haty ja miksi Hatyn jäseneksi? 06.11.17 1 Sisällysluettelo Hatyn historia Haty tänään ja huomenna Miksi Hatyn jäseneksi? Miten Hatyn jäseneksi? 06.11.17
Helsingin Autoteknillinen Yhdistys ry
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 Jäsenistö Vuoden 2008 lopussa yhdistyksen jäsenmäärä oli 1122 (1132) jäsentä. Vuoden 2008 jäsenistö muodostuu seuraavasti (suluissa vuoden 2007 tilanne) Yhdistyksen hallitus
ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa
ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella
Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto
Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto Taru-Kalusteen Tarja Siivonen toiminut yrittäjänä 40 vuotta Nummelan Kenttälässä toimivan Taru-Kalusteen yrittäjä Tarja Siivoselle on kertynyt yrittäjyysvuosia
Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry
Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 73 vuotta 15.12.2012 www.rkl.fi KUUKAUSIKOKOUS NRO: 5/2013 PÖYTÄKIRJA Aika 11.9.2013 klo 19.00 1(2) Paikka Scandic Hotels, Hämeenaukio 1, Riihimäki Läsnä
Varia Aviapolis Matkaraportti
Varia Aviapolis Matkaraportti 2.11.2018 Rälssitie 13 Hannu Hiltunen 01530 Vantaa Autotiimin opintomatka Saksaan 12.-15.9.2018 Opintomatkalaiset ryhmäkuvassa päätöspäivä Porschen museolla Stuttgartissa.
Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!
Vilu Syksy 2016 Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2 Opettajan haastattelu 3 Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5 Tervetuloa ykköset! 8 Kuvarunoja 9 Pääkirjoitus On alkanut uusi lukuvuosi
Komeat puitteet rennolle tapahtumalle
Bodomin kartanon väki toivottaa sinut tervetulleeksi! Master Golf toimii Bodom-järven rannalla, historiallisen Bodomin kartanon ympärillä, Espoossa. Yhtiö on perustettu vuonna 1987 ja sillä on kaksi erilaista
SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa
1/6 SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 17.-18.3.2018 2/6 Ohjelmat ja hinnasto LIITTOKOKOUS Majoitus Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel, Tallinna 17.-18.3.2018 Park Inn by Radisson Meriton
SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa PÄIVITETTY AIKATAULU
1/6 SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 17.-18.3.2018 PÄIVITETTY AIKATAULU 2/6 Ohjelmat ja hinnasto LIITTOKOKOUS Majoitus Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel, Tallinna 17.-18.3.2018 Park
Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä
KYMEN VIESTIKILTA RY KUTSU 1(5) Kouvola 04.06.2017 Valtakunnalliset Viestimiespäivät 12. 13.08. 2017 Vekaranjärvellä Meillä on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi viettämään kanssamme Valtakunnallisia
TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3
1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET
Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon
Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon 22.10.2018. Hotelli / lentomatkalaisten matkakertomus 20.- 27.10.2018. Adria Clubin jo historian kolmas tehdasvierailu Oivan vetämänä alkoi lauantaina
K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa.
K O O D E E Kangasalan Kristillisdemokraattien tiedotuslehti 3/2012 Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa. Sisällys: Puheenjohtajan mietteitä.. 3 Vierailu
Leimaus 2011 Kisakeskuksessa
Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,
Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011
Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga Ry Turku ja Sunnea Oy järjestivat harjoitusleirin Kroatiassa syyskuussa 2011. Matkakohteena oli historiallinen Trogir. lensivät Norwegianilla ja myöhemmin
SATL liittokokous Oulussa 20. maaliskuuta 2010 Tervetulopuhe, kauppaneuvos, tri.h.c Matti Pörhö
Oulussa 20. maaliskuuta 2010 Tervetulopuhe, kauppaneuvos, tri.h.c Matti Pörhö Autoilun ja autoteknisen kehityksen osin elämme ehkä mielenkiintoisinta aikaa, mutta samalla äärimmäisen haasteellista vaihetta!
2015 Loviisalainen sterstjernan Pa P kettijahti Österstjerna www.osterstjernan.fi Ö2STERSTJERNAN V00 UOTTA 18 ÅR 14 2014
Loviisalainen 2015 Österstjernan Pakettijahti www.osterstjernan.fi 200 ÖSTERSTJERNAN VUOTTA ÅR 1814 2014 Purjehdukset 2015 TILAUSPURJEHDUKSET Tilauspurjehduksilla alus miehistöineen on tilaajan käytössä
Lohjan Laivurit 40 vuotta
Lohjan Laivurit 40 vuotta Lohjan Laivurit perustettiin keväällä 1976. Aluksi tarkoituksena oli laivurikurssien järjestäminen ja siksi seura liittyi Suomen Navigaatioliiton jäseneksi. Kolme vuotta myöhemmin
Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.
1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani
IADS-VAIHTO INTIASSA KESÄLLÄ 2015
IADS-VAIHTO INTIASSA KESÄLLÄ 2015 Kevättalvella 2015 aloitimme vaihto-opiskelupaikan hakuprosessin valmistelun. Pohdimme perusteellisesti mihin maahan haluamme matkustaa ja missä maassa voisimme oppia
MAANPUOLUSTUSKILTOJEN LIITTO RY
Rakennamme perinteille Elämme tätä päivää Tähtäämme tulevaisuuteen Vapaaehtoisen maanpuolustuksen kansalaisjärjestö vuodesta 1963. Ikään, sukupuoleen ja sotilasarvoon katsomatta. MAANPUOLUSTUSKILTOJEN
Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula
Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon
Alpo Kähkönen: Juhlien Jatkot Leirikari ja Petäjäselkä
Alpo Kähkönen: Juhlien Jatkot Ketosen tilausajobussi odotti pääjulan päätyttyä Jänkätien ammattioppilaitoksen pihalla piirikokoukseen lähteviä juhlijoita. Suuntana oli Rovaniemen kaupungin omistama leirikeskus
1/6. Kiertokirje 3/2008. Helsingissä 16.6.2008. Arvoisat jäsenet,
1/6 Helsingissä 16.6.2008 Arvoisat jäsenet, Kesäpäivät 2008 Tällä kertaa Liiton Kesäpäivät järjestettiin Joensuun Seudun Autoteknillisen Yhdistyksen toimesta Kolilla 7.-8.6.2008. Tapahtuman keskuspaikkana
Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8
Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Väkiluku 48,5 miljoonaa Pinta-ala 99 313 km 2 Kieli Korea Valuutta Won Aikavyöhyke GMT +8 Pääkaupunki Seoul Presidentti Lee Myung-bak Etelä-Korea University
Islannin Matkaraportti
Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja
KESKUSTELUTEHTÄVIÄ MATKUSTUS
KESKUSTELUTEHTÄVIÄ MATKUSTUS Alla on kuvattu keskustelutilanteita. Ennen tilannetta sinulla on aikaa tutustua siihen. Näet sulkeissa vihjeen, mitä sinun pitää sanoa suomeksi. Kuulet keskustelun toisen
Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013
Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Lappeenrannasta osallistui Council Meetingiin tänä vuonna kahden delegaatin lisäksi ennätyksellisesti viisi henkilöä. Lappeenranta oli siis hyvin edustettuna. Lähdimme
TOP-jakso Isle of Wight saarella
TOP-jakso Isle of Wight saarella Matkamme alkoi torstaina 6.10, jolloin lähdimme yöjunalla Helsingin lentokenttää kohti. Lentomme lähti klo 8.10 ja perillä Lontoossa olimme klo 9.15. Gatwickin lentokentältä
MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?
MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ
Kouvolan kokous-ja tapahtumapalvelut. VisitKouvola
Kouvolan kokous-ja tapahtumapalvelut VisitKouvola 1 Kouvolan kokous- ja tapahtumapalvelut Yhteinen kokous- ja tapahtumamatkailu brändi Yksi paikka, mistä asiakas saa asiantuntija-apua Sähköiset palvelut
Jalkapallojaoston tiedote 2/2014
Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5
TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...
Kuva: www.kiteenmatikaiset.fi TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...3 KAHVITILAISUUS JA
LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN
LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN Uusiutunut lipunnostotilaisuus täytti Pietarinkarin paviljongin ääriään myöten äitienpäivää edeltäneenä lauantaina. - Väkimäärä yllätti järjestäjät! totesi kommodori Timo
Teknologiaraportti. Heikki Torvinen. 18/1/11 Metropolia Ammattikorkeakoulu
Teknologiaraportti Heikki Torvinen 1 Teknologiaraportti Käsittelee tekniikan näkökulmasta nyt ja tulevaisuuden ajoneuvoratkaisuja Polttoaineet Energian varastointi Lataus Ajoneuvoryhmät Henkilöauto Hyötyajoneuvot
Raportti TESP 2013 kurssista Sendaissa Elektroniikan ja sähkötekniikan koulutusohjelma Olli Törmänen, olli.tormanen@aalto.fi, 07.10.
Raportti TESP 2013 kurssista Sendaissa Elektroniikan ja sähkötekniikan koulutusohjelma Olli Törmänen, olli.tormanen@aalto.fi, 07.10.2013 Osallistuin Tohokun yliopiston järjestämälle TESP-kurssille (Tohoku
Autoalan opettaja- ja kouluttajapäivät Hämeenlinnassa 3.-4.4.2014
Autoalan opettaja- ja kouluttajapäivät Hämeenlinnassa 3.-4.4.2014 Kokemuksia autoalan opetuksesta Yhdysvalloissa Teemu Mäenpää, VAO Kokemuksia ulkomailta Syksyn 2013 viettäminen Fulbright-stipendiaattina
Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen
Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Alppilan lukio on järjestänyt yhdessä Espoonlahden ja Kauhavan lukioiden sekä Europaschule Langerwehen kanssa yhdessä Opetushallituksen osin tukeman kurssin
Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014
Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,
KUARA 2/2013. KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi. Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö
KUARA 2/2013 Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi PIKKUJOULUT Kuopion Urheiluautoilijoiden pikkujoulut vietetään lauantaina 23.11.2013 Hotelli Savoniassa,
Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015
Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta
MENOSSA MUKANA INSINÖÖRIN KOMPASSI NÄYTTÄÄ SUUNNAN
MENOSSA MUKANA INSINÖÖRIN KOMPASSI NÄYTTÄÄ SUUNNAN OPISKELIJAELÄMÄÄ UUDENMAAN INSINÖÖRIOPISKELIJAT UIO RY Onnittelut opiskelupaikasta! Aloittavien opiskelijoiden infossa kannattaa käväistä Opiskelun ei
Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa
Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä
S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila 14.-24.6.2012
14.6 S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila 14.-24.6.2012 Matka alkoi Marolankadulta Lahdesta 07.00 josta taksikyydillä matkasimme Pirkkalan lentoasemalle. Lento Ryan Air:lla Bremeniin josta vuokrasimme
SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY
RISTEILYT SINISELLÄ SAIMAALLA KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT Lähtö Kuopiosta (ti, to, la) tai Savonlinnasta (ma, ke, pe) klo 9.00. Risteily Heinäveden reittiä pitkin neljän sulkukanavan ja kahden avokanavan kautta
Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION
Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno
JALOSTAMO VIERAILU BRATISLAVAAN 21.4 24.4
JALOSTAMO VIERAILU BRATISLAVAAN 21.4 24.4 Olimme saaneet kutsun entiseltä Porvoon jalostamon johtajalta Miika Eerolalta mahdollisuuden tutustua MOL öljy yhtiön bratislavalaiseen jalostamoon.eerola oli
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1
Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä
Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson
Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012
Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)
TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO
TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO UNELMISTA INNOSTUMISTA, BLOGGAAJIA JA UUSIA YRITYKSIÄ Vuosi 2016 alkoi varsin vilkkaasti oppisopimuskoulutuksen osalta uusia oppisopimuksia aloitettiin ensimmäisen
liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133
Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien
Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme
Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua
Suomen Tanssipelaajat ry - Toimintasuunnitelma 2010
Sisällys 1. Tarkoitus 2. Yleistä Suomen Tanssipelaajat ry - 2010 Suomen Tanssipelaajat ry - Toimintasuunnitelma 2010 3. Vastuuhenkilöroolit 2010 4. Kilpailut 2010 4.1. Suomen kilpailut 4.2. Ulkomaiden
MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011
MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011 Sateisena marraskuisena perjantai-iltapäivänä kokoonnuimme Oulun rautatieasemalle Tampereen teatterimatkalle lähtöön. Asemalla jaettiin kirje, mikä
Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus
Kävijäkysely 6.-7.9.2007 Liikelahjat-messut t Helsingin Messukeskus Business to Business Mediat Oy Kävijäkysely Liikelahjat-messut 6.-7.9.2007, Helsingin Messukeskus Vastaajia 242 Tutkimus toteutettiin
Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa.
Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille 16.-20.10.2016 Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa. osallistujat: Timo Väänänen, Porokylän Leipomo Oy Ari Kukkonen, Porokylän
KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA
KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),
Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin
Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Posted on 18.12.2013 by Eeva-Liisa Viitala 2 Helsingin yliopiston kirjaston keväällä 2013 eläkkeelle jäänyt ylikirjastonhoitaja
ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012
ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne
AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI
AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI 1. LÄHTÖKOHDAT Sosiaalityöntekijät kokivat osan asiakastilanteista
Huomaa Motoristi Liikenteessä 2017
1 (5) JÄSENTIEDOTE 4/2017 21.42017 Huomaa Motoristi Liikenteessä 2017 St.Martin s Mc Club, RAMP ja SMOTO järjestävät 22.4. tapahtumapäivän yhteistyökumppaneidensa kanssa Raision ABC:n pihalla jossa on
NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 3.2.2005
1(6) Aika 3.2.2005 Paikka Läsnä Poissa Ravintola Teatteri, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Suvi Hirvonen, hallituksen jäsen
KATUKIIT TIEDOTUSLEHTI 1/99
KATUKIIT TUKIITÄJÄ JÄT TIEDOTUSLEHTI 1/99 www.katukiitajat.fi.fi Hei taas kaikki vanhat ja uudet jäsenet! Taas on yksi luisteluvuosi takana ja pikkujoulut juhlittu. Porukkaa olikin mukavasti paikalla.
Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan!
Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Saapuminen Kotkaan ja majoittuminen Majoitumme Kotkan Original Sokos Hotel Seurahuoneella (Keskuskatu 21, 48100 Kotka, puh: +358 10 7821 000, kotka.seurahuone@sokoshotels.fi)
ILIMATAR. Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! 3/2012. Lauantai 4.8.2012
ILIMATAR Lauantai 4.8.2012 3/2012 Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! SISÄLTÖ: 2 Terveiset Ajankohtaista ja uutiset 3 Valmiusliiton Lotalta 4 Tunnelmia avajaisista Maastossa majoitutaan mukavasti 5
Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 1/06 1 piirihallitus aika 6.-8.1.2006 paikka Ojutjärven leirikeskus, Kauhava
Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 1/06 1 aika 6.-8.1.2006 paikka Ojutjärven leirikeskus, Kauhava poissa: Valtteri Karhu piirinjohtaja/puheenjohtaja Jaana Mäki II-piirinjohtaja Jari Autio Terhi
Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010
Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme
Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys
1 Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014 Sisällys 1. Puheenjohtajan palsta 2. Tulevia koulutustilaisuuksia 3. Yhteistyökumppanin tiedotus, Spira Oy Hallituksen kokouksen esityslistalle
EP Senioripoliisit. Tapaaminen ti
EP Senioripoliisit Tapaaminen ti 19.9.2017 Kesä, jonka odottelu ei ole vielä päättynyt, on taas kerran kääntynyt syksyyn ja syyskauden ensimmäinen tapaaminen oli ajankohtainen tiistaina 19.9.2017 Årisbergin
Lucia-päivä 13.12.2013
Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.
Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen
Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa Miro Loisa & Niko Hämäläinen Den Butter techniek Den butter techniek yrityksenä pieni, mutta loistava tilaisuus tutustua hollantiin ja hollantilaisiin ihmisiin
KEHITTÄVÄT KESÄPÄIVÄT: Nakitus
24. 25.8.2010 Koska ruoka on tärkeä osa inhimillistä elämää, aloitettiin KEKE-tapahtuma perinteiseen tapaan ruokailemalla kunnolla. Ruokailun jälkeen olikin vuorossa tiukka työskentelyrupeama, joka kesti
Kiltauutiset 1/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta
Kiltauutiset 1/2014 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kaartin Jääkärirykmentin Kilta KUTSU Paikka: Perinnetalo/ Jääkärisali Aika: 26.4.2014 klo 11:00 alkaen Tilaisuuden kesto noin tunnin Esityslista Kaartin
Asiakas ja tavoite. Tekninen toteutus
Asiakas ja tavoite Heikieli on vuonna 2015 perustettu yhden hengen asiantuntijayritys, joka tarjoaa käännös- ja oikolukupalveluita englannista ja saksasta suomeksi. Freelance-kääntäjiä on Suomessa paljon,
TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA
TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001
KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin
OHJAUSRYHMÄN 11. KOKOUS MOREENIASSA 18.9.2014. Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti
OHJAUSRYHMÄN 11. KOKOUS MOREENIASSA 18.9.2014 Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti ESITYSLISTA Kokouksen avaus Läsnäolijoiden toteaminen Edellisen pöytäkirjan (kokous nro
TUL:n Valtakunnallinen Veteraanipäivä 2.-3.6.2008 Seinäjoella
TUL:n Valtakunnallinen Veteraanipäivä 2.-3.6.2008 Seinäjoella TUL:n Pohjanmaan piiri isännöö kesäkuun alussa pirettäviä veteraanipäiviä uimahalliurheilutaloon, areenan ja torin lähiympäristössä. Ohjelmassa
Semifinaalien käytännön järjestelyt. Sami Karjalainen
Semifinaalien käytännön järjestelyt Sami Karjalainen Esittely Sami Karjalainen 36v, Kainuun ammattiopisto, Kajaani Sähkö- ja automaatioalan opettaja Insinööri ylempi amk, master of engineering Opettajana
Nuoria infratöihin. uutiskirje 2 / 2015
Nuoria infratöihin uutiskirje 2 / 2015 Tiivistelmä Mitä tehty - Maarakennuskoneenkuljettajan RekryKoulutus - Infra-alan tunnetuksi tekeminen - Messuja ja tapahtumia Suunnitelmia & suuntaviivoja vuodelle
Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka
Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka 30.3-3.4.2017 Torstai 30.3.2017 Lähdimme klo 17.30 kokeneen tuomarin Juha Raution autolla kohti Vantaata, jossa yövyimme ensimmäisen yön. Ennen lähtöä
Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus
Kävijäkysely 6.-7.9.007 S&A päivät ät Helsingin Messukeskus Business to Business Mediat Oy Kävijäkysely S & A päivät 6.-7.9.007, Helsingin Messukeskus Vastaajia 5 Tutkimus toteutettiin internet-kyselynä,
BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007
BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007 tourwiseireland 1 Hotelli Dublinissa: Academy Hotel * * * Academy hotelli on mukava kolmen tähden hotelli aivan Dublinin keskustassa O Connell Street
Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009
Jäsenkirje 1/2009 Vuosi 2009 on ehtinyt jo kesän kynnykselle. Ilmailuinsinöörien kerho lähestyy teitä nyt toimikauden ensimmäisellä jäsenkirjeellä, jossa esitellään tämän vuoden johtokunta, kartoitetaan
Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015
Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen
Tekninen ja ympäristötoimiala
Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan
lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.
lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),